Sotasankari ja sillivoileipä

Elämä ilman aivolääkkeitä ei ole helppoa. Toisaalta voi miettiä, onko se vain ei-helppoa, vai suorastaan sietämättömän vaikeaa. Joskus sitä kallistuu tuohon jälkimmäiseen. Mun on MIELETTÖMÄN hankalaa lähteä kotoa, kun olen nyt ilman lääkettä. On kaikkia kummallisia pelkoja. Lähinnä sellaisia ajatuksia, että näytän oudolta, käyttäydyn oudosti, ja mitä minä liikkeelle lähden - ihan kuin en 'ansaitsisi' sitä. Myös omaa menneisyyttään pohtii tosi eri tavalla ilman lääkkeitä kuin lääkkeillä. On jotenkin niin armoton.. ja taipuvainen masentumaan tai surullistumaan, kun miettii joitakin juttuja, jotka tavallaan eivät ole noin vahvojen reaktioiden arvoisia.

Huomaan jännittäväni ihmisten joukkoon menemistä yllättävän paljon. KUKAAN ei varmaan pitäisi Zuk-Zuk-Zuklista ujona, koska osaan [se on taito, opeteltu taito] jutella iloisesti ja pirteästi.. kuin ei mulla olisi huolta huomisesta.. mutta totuus on, että ihmisten seurassa pelkään ja olo on vauhko.

-Mistä muuten tulee sekin tunne, että MINUN yksin on kannateltava ihmissuhdetta? Jos joku ihminen, ystävä tai sukulainen, ei ole yhteydessä minuun, niin alan heti tuntea valtavaa syyllisyyttä ja otan yhteyttä. En näköjään pysty ajattelemaan ihmissuhdetta KAKSISUUNTAISENA tienä, tilana, josta kummallakin on joku vastuu. Ihmissuhdehan on tavallaan kuin lapsi, jolla on kaksi vanhempaa. Kumpikin on vastuussa siitä lapsesta. Ei voi olla niin, että vain toinen kantaa vastuun.

Äetmuori kertoo, eli sodasta ja sankaruudesta

Juttelin Muorin kanssa puhelimessa, hän muisteloi Vaaria, eli siis omaa isäänsä. Jostain syystä meille tuli puheeksi telkun ohjelma Isien sota, jossa sotasukupolven lapset kertovat aika järkyttäviä elämänkohtaloitaan. Isukit kun saattoivat olla 'sankareita' rintamalla [tai sitten eivät, täytyy kai muistaa että sielläkin oli suurin osa IHAN tavallisia ihmisiä, ei mitään toimintaelokuvatähtiä, ja ehkä sankaruus oli juuri sitä tavallisuutta..?], mutta kotiin palasi usein särkynyt mies, joka raivosi rikkonaisuuttaan kännissä, näki painajaisia, hajotti koko perheen elämän sen oman sotakokemuksensa vuoksi. Kai motto olisi voinut olla, että jos minä kärsin, niin sitten saa koko maailma kärsiä, oma perhe myös [ja etenkin]. Upeaa. Voin vaan sanoa, ettei se käsitys suomalaisesta valittamattomana ja 'kovan' sisukkaana kestäjänä ainakaan pidä paikkaansa!

Muori muisteli, että hän ei ollut varmaan kuin 10-vuotias, kun hänen isänsä kännissä tuli kotiin ja laittoi Äetmuorille sillivoileivän - ihan kuin Muori olisi ollut se seuraavan aamun krapulainen, eikä Vaari itse! - ja joskus kolmen aikaan yöllä alkoi jutella kuinka vaikeaa ja kamalaa oli sodassa ja ryssät sitä ja ryssät tätä. Muori siis joutui lapsena luopumaan yöunistaan ja kuuntelemaan tuurijuopon vuodatuksia. Muori ei tänä päivänäkään tunne siitä - tai ainakaan MYÖNNÄ - mitään suuttumusta, mutta MUA alkoi raivostuttaa kyllä. Jos Vaari olisi elossa, niin saattaisin sanoa hälle pari sanaa, vaikken periaatteessa riitelystä tykkääkään. Hänelle varmaan olisi uusi kokemus se, ettei joku pidäkään häntä 'reiluna miehenä' ja aivan mahtavana isänä. Vaan eipä se tietenkään enää mitään auttaisi, Vaarin pöllyttäminen siis, koska Muori on lapsuutensa elänyt eikä sitä enää saa takaisin. Tehty mikä tehty! Silti.. sanonpa vaan, että oli kyllä tavattoman itsekäs mies, tuo mun ihannoitu Vaarini. Moni voi olla aikuisiän suhteissa itsekäs, mutta viedä lapselta lapsuus - se on jo ihan toinen juttu, ihan toinen itsekkyyden taso. Olisi nyt vain mennyt nukkumaan päänsä selväksi, niin kuin me muut 'ei-sankaritkin' joudutaan tekemään känniemme jälkeen. Uskomaton pokka, herättää joku lapsi kuuntelemaan sitä whinetystä.

Tavallaan en yhtään ihmettele sitä, että niin moni kiihkeä stallari oli sotaveteraanin lapsi. Varmaan heitä kyllästytti se sodan jatkuva jauhaminen. Ei siinä mitään, sanon sen, jos ihminen haluaa jauhaa sodasta - ehkä joku jopa tarvitsee sitä puhumisen purkautumista - mutta ei sitä nyt LAPSEN kanssa pidä tehdä! Se on paitsi väärin, myös .. noloa. Olen vähän jutskaillut esim. kirjallisuuspiirin naisten kanssa, jotka ovat suuriin ikäluokkiin kuuluvia. Heidän isänsä puhuivat sodasta, mutta lähinnä veteraanikavereidensa kanssa! Perheen piirissä siitä eivät jotkut puhuneet ollenkaan! Yksi Pirkko sanoi isänsä kuulemma joskus sunnuntaiaamuisin lukkiutuneen työhuoneeseensa jonkun veteraanikaverinsa kanssa, ja siellä sitten tupakkaa poltettiin ja puhuttiin. Huom, ei muuten ryypiskelty kuitenkaan.

Näitä asioita kai miettii taas siksikin, kun itsenäisyyspäivä lähestyy. Mahtaako monikaan tajuta mitä sota on, mitä se tekee ihan syyttömille ihmisille, esim. lapsille? Yksi syy minkä takia minä vasemmistolaisena kannatan Natoa [siitä muuten monen kulmat nousee, hehe, hassua] on se, etten tahtoisi meidän SUOMALAISTEN enää koskaan joutuvan sotimaan, enkä tahdo meidän SUOMALAISTEN lasten joutuvan elämään kuten Muori! Niin, eikös tavallaan Suklis ole isänmaallisin kaikista, koska mietin meidän kansamme etua? :) Joku voisi sanoa, ettei kommunisti ole isänmaallinen, eikä Nato-kannattajakaan, mutta mä näen asian toisin. Mun mielestä meillä suomalaisilla on taipumusta väkivaltaan, ja siksikin olisi hyvä jos aseellisesta puolustuksesta huolehtisivat vaikka Nato-ihmiset, ammattilaiset, joilla on sellainen viileän professionaali suhde näihin juttuihin.

Suomalaisilla miehillä monesti menee överiksi, sitten kun ne tunteet pääsee ulos.. sitten päädytäänkin jollekin amokille! Olisi parempi, jos aseenkanto-oikeutta ei ollenkaan olisi, paitsi poliiseilla ja sotilailla [ja ne sotilaat siis voisivat olla ulkomaisia]. Se nyt ainakin on ihan hullua, että Suomessa alaikäinen voi saada aseenkantoluvan!! Mihin joku 16-vuotias sellaista tarvitsee, koulusurmiin vai? Hölmöä aseistaa teinejä. Pois aseet AINAKIN sellaisilta, sanon mä. Ihan turhaa on minusta vedota urheiluammuntaharrastukseen, mun mielestä nimittäin teini voi sitä harrastaa ilman omaa asettakin. Jos muka on pakko..

Mies on aika paljonkin eri kannalla mun kanssa näissä asioissa. Siis mitä tulee ammuntaan, asevelvollisuuteen [mies kannattaa sitä, mä en], Natoon, yms. Joskus meillä on näistä väittely, mutta onneksi se ei haittaa suhdetta. Vaarista kuitenkin olemme samaa mieltä siinä suhteessa, ettei omia kakkaisia kokemuksiaan pidä kaataa lapsen niskaan. Sellaista ei sankari tekisi. ;)

Kommunismini rapistuu?

Meillä on miehen kanssa joskus poliittisiakin keskusteluja. Tuossa äskettäin minä sanoin että haluaisin suuret yhtiöt "sosialisoida", toisin sanoen että valtio omistaisi ne. Mies oli ihan äimänä ja sanoi, ettei hän voi uskoa mun sanoneen tuota tosissaan! Sitten hän piti pitkät jutut kaikesta valtion omistajapolitiikasta ja yhtiöiden tarpeesta tehdä voittoa ja palkkakustannuksien vaikutuksista yms. yms.

Mä en tiedä mistä se johtuu, mutta joskus kun esittelen omia ajatuksiani [no vaikka siis niiden yhtiöiden ottamisesta valtio-omistukseen], niin sitten mies sanoo jotain jonka jälkeen alan pitää sitä omaa ajatustani ihan tyhmänä. :( Joskus minusta tuntuu kuin en sittenkään tietäisi paljon liike-elämän laeista. :( Joskus miehen kanssa puhuttuani mulle tulee epätoivo!! Tuntuu että on PAKKO olla joku poliittinen ratkaisu [=kommunismi] joka takaisi ihmisille oikeudenmukaisuutta! Siis sitä, että yksi ihminen ei nosta törkyeläkettä, esim. 50 000 euroa kuussa, ja että vanhukset saisi raskaan työnsä jälkeen edes lääkkeet hankituksi ilman penninvenytystä!

Mies vitsaili tuosta mun ajatuksesta, että olet tainnut vapun aikaan kuunnella liikaa niitä kommunistilauluja. Mutta kun niissä on oikeasti ajatusta! Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen työläisen [ja myös alaluokan ihmisen kuten mä] elämä on mennyt ihan mahdottomaksi! En nyt tässä omaa kohtaloa voihki, vaan niitä jotka on pätkätyössä ja niitä, jotka irtisanotaan! Ja sitten tosiaan ihan vanhuksia. Joskus on niin surullista kun apoteekissa näkee niitä tosi pienellä eläkkeellä olevia vanhuksia, kun niillä ei ole mihinkään varaa. :( Mä näen niitä usein, koska aivolääkkeen ja lisäravinnepakkomielteen vuoksi ramppaan apteekissa ihan riittävän tiheään.

Joskus on tosi tuskaa yrittää selittää omia ajatuksia ihmisille! Kun ei niille voi sanoa sanaa KOMMUNISTI! Koska kuvittelevat, että kommunistit [kaikki ne] vihaa pienten ja keskisuurten yksityisyrittäjien kastia, ja mä en oikeasti vihaa! Pikemminkin lasken ne yhdeksi "meistä"! Vaikeaa on nimittäin niilläkin!

En mä tiedä.. :( Ehkä olen väärässä poliittisesti. En osaa sanoa! En tiedä onko mieskään oikeassa (hän on siis demari). Mutta sen tiedän ettei Äetmuorin perussuomalaismielipiteet ainakaan ole oikeita enkä aina lämpeä Siukun kokoomuslaisuudellekaan kauheasti. Vaikka se on hänellä semmoista vasemman laidan kokoomuslaisuutta kyllä!

Oikeastaan olen kommunisti, mutta yksinäinen sellainen! En varmaan koskaan liity puolueeseen. Koska minusta he eivät aina ole OIKEITA kommunisteja hekään! Mulle kommunismi on rauhanaate ja se tarkoittaa myös sitä, että me emme saa nimitellä tai haukkua ihmisiä, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Pikemminkin pitäisi olla ystäviä yli puoluerajojen! Kommunisti ei saa syytellä fasistiksi kaikkia, jotka ajattelevat eri lailla! Eikä kommunisti saa olla riidanhaluinen. Kommunisti ei saa palvoa Neuvostoliiton diktatuurin muistoa, koska tappamista ei voi oikeuttaa ja siellä tapettiin ihmisiä ihan ilman syytä. Sekä pistettiin leirille. Tietty siellä oli myös hyviä puolia, mutta noita huonoja ei saa painaa villasella!

Oikeastaan olen rauhan ihminen vielä enemmän kuin kommunisti! Mä olen miettinyt sellaistakin, ettei mulle olisi mikään vaikeus paeta vaikka Ruotsiin tai Viroon pakolaiseksi, jos täällä alkaisi sota. Mä en usko pystyväni tappamaan ihmistä, vaikka se olisikin 'vihollinen'! Mua oksettaa KAIKKI tappaminen! Miten se voisi olla oikein, vaikka valtio olisi sodassa? Olen sen verran buddhalaisuuteen kallellaan, etten voi sitä ymmärtää.

Mies on tässä asiassa vähän eri mieltä, hän hyväksyy puolustussodan, eli siis jos joku hyökkäisi tänne niin sitten pitää puolustautua. Mutta ei hän sitä tuomitse, etten mä tahdo sotia. Hänestä se on aika tyypillistä naisille, kuulemma, siis sodan vastaisuus. Mies itsekin halveksii kaikkia suur-Suomi ajatuksia. :) Mutta talvisodan hän ymmärtää! Kai minäkin tavallaan, mutta en silti tiedä tahtoisinko tappaa.. Ehkä korkeintaan voisin olla joku sairaita tai vanhoja hoitava.. tai sitten Ruotsi kutsuisi. :) Suklis uisi sinne! :) Tai kai sitä voisi jotain väestönsuojelua tehdä.

Mulla oli yhdessä vaiheessa ystävä joka sanoi ettei koskaan voisi seurustella miehen kanssa, joka on käynyt intin. No mun mies on käynyt, vieläpä AUK:inkin, mutta tämä ystäväni sanoi että mies on sitten poikkeus, hän on niin järkevä eikä machoile. Se oli tavallaan hieno kunnianosoitus. Sittemmin tuo ystäväni löysi itselleen mieleisensä miehen, mutta mies suoraan sanottuna pätki tätä ystävääni turpiin. Se suhde päättyi siihen. Sitten tämä ystäväni lopetti opintonsa ja palasi takaisin synnyinseudulleen jonnekin ihan pimeimpään Savoon! Hän asuu vieläkin yhdessä vanhempiensa kanssa.

Miksi nyt sitten kerroin tuosta ystävästä?? Olen vähän rönsyilevä tänään. Niin, tuo ystävä muuten lopetti opinnon sen jälkeen kun oli ikään kuin jäänyt kiinni aika törkeästä plagioinnista! En tiedä suositeltiinko hälle eroa vai oliko se omasta aloitteesta. Hänellä oli muutenkin vähän ongelmia.

Paras valkosuklaati!

Mietin viime MÄSSYä! Kyllä jämpti on niin, että Ritter Sportin pähkinöillä höystettyä valkosuklaatia ei voita mikään. Pirkalla on vähän sama idea valkosuklaatissaan, eli pähkinöitä on ja valkosuklaata, mutta se ei ole läheskään Ritterin veroista! Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Yritin nyt viimeksi oikein makustella että tietäisin MIKÄ se ero on! Löysin kaksi eroavaisuutta.
1. Ritterin valkosuklaa on yksinkertaisesti maukkaampaa kuin Pirkan mauton versio
2. Ritterissä pähkinöissä on joku lievä hunajainen, RAPEA tuntu, kun Pirkassa pähkinät tuntuu jotenkin löttösiltä, kuivilta tai aneemisilta!