Heti, eikä hetken päästä!

Olen aika kärsimätön ihminen! Kun saan jonkun hyvän idean [ainakin omasta mielestäni hyvän, siis!] niin sitten pitäisi heti kaiken tapahtua. Nytkin kun olen ottanut yhteyttä Yhdistykseen [sellaiseen, jossa siis ajetaan mulle tärkeitä asioita ja josta toivon löytäväni hengenheimolaisia] niin tsekkaan sähköpostia usein.. toivon kuulevani heistä.. Ja petyn tyhmästi, kun en kuule. Kuitenkin olen nyt vasta viikonloppuna laittanut sähkistä, joten ei kai ole kovin realistista odottaa heti vastausta! Moni ihminenhän ei viikonloppuisin edes tarkasta sähköpostia. Joillakin ihmisillä on kai sellainen elämä, että siihen kuuluu muutakin kuin sähköpostin pakonomaista tarkastamista ja netissä roikkumista. ;) Hih!

Joku kerran ehdotti mulle, että Suklis, sun pitäisi liittyä SUKLAAYHDISTYKSEEN. Muuten varmaan saattaisin liittyäkin, mutta on siinä ne ongelmansa. Kun asuu maalla, niin kaikki toiminta tapahtuu aina kaupungeissa. Ja sinne on sitä ajamista. Ja sitten on se, että suklaan suhteen koen tavallaan 'menettäneeni maineeni', eli en ainakaan 'Suklaahirviönä' VOISI osallistua mihinkään herkkuyhdistyksien toimintaan. Ajattelisin vain sitä, että nyt kaikki tietää kuka olen, ja kaikki miettii että ai tuo on se hullu, joka ei blogissaankaan muuta mieti kuin syöpöttelyä. :( Olisi varmaan sellainen olo kuin olisi eläimenä eläintarhassa. No, onneksi on kaikkia muita yhdistyksiä, poliittisia ja semmoisia, niihin voi liittyä, eikä kenenkään tarvitse tietää mun hirviötaustastani. :)

Kommunistina joskus on vaikeaa, koska jotkut liittävät mielikuvissaan kommunisteihin sellaisen ASKEETTISUUDEN ihanteen! Eli siis pitäisi kai vaan jotain kaurapuuroa syödä. En usko että joku oikein puolueaktiivi välttämättä hyväksyisi mun elämäntyyliä. Se on kai liian 'riistävä' tämä mun tyyli, kun en pahemmin piittaa siitä mistä suklaatini on kotoisin ja jäätelörintamallakin lipsun. Harva kommunisti kai on mitenkään 'herkkusuu'. :( Ja nekin jotka on, ei varmasti myönnä. Siinä on jotain noloa. Voiko ihminen syödä ja nauttia syömisestä ja SILTI olla vakavasti otettava?

4 kokonaista vuorokautta - -

- - ja AHDAN taas! :) Lääh, slurps, mieliteot on taas olleet kovia tänä viikonloppuna.. Olen miettinyt leivontaa, kuinkahan olisi mokkapalat? Mies tykkää niistä eikä ole saanut niitä aikoihin. Mutta en ole varma vielä!

SEN olen päättänyt, että nyt tällä alkavalla viikolla teen uuden reissun Citymarkettiin tuonne Isoon Kaupunkiin! Taas sama rutiini kuin viimeksi, eli kylmäkalleja styroksiseen kylmälaukkuun ja ei kun ostoksille! :) Olenkohan vähän hullu? Kuivakakku pitäisi leipaista myös, koska tänä viikonloppuna meni viimeiset palat pakastimessa ollutta tiikerikakkua.. Mies ne söi!

Nyt tosin ei oikein tee mieli mitään.. Katsoin juuri Hiljaisen todistajan ykköseltä ja se oli aika karsea. Siinä kaivettiin 6 viikon ikäisen vauvan ruumis ylös ja hänelle tehtiin uusi ruumiinavaus. Ruumis oli ollut haudattuna kuukauden. :( Tuli vähän ällöttävä olo, kun oli mädäntynyt. Ja kun kyseessä oli vauva. Se vauva oli kuollut kirurgin tekemään virheeseen. Oli leikattu ja sitten kirurgi oli ottanut muutaman drinksun ennen leikkausta.. ja siksi ei ollutkaan kovin havaintokykyinen. Tuollaiset jutut ovat todellisessa elämässä varmaan todella hirveitä. En tiedä pystyvätkö vauvojen vanhemmat antamaan anteeksi tuollaisille lääkäreille? Vaikka toisaalta olisi sekin kauheaa, jos mies vaikka leikattaisiin ja kuolisi siihen jonkun juopon virheen takia. :( Mies on aikuinen, mutta todella rakas silti. Varmaan potkisin ja purisin..!

"Antelias" Suklis

Olen miettinyt omaa luonnettani, sen ydintä, siis sitä mihin kaikki kiteytyy. Mä olen kuitenkin aika ANTELIAS ihminen, se on luontoni. Jos pitäisi siis määritellä yhdellä sanalla. Mun on tosi vaikea kieltää ihmisiltä mitään. Jos teen niin, niin koen syyllisyyttä. Ehkä se anteliaisuus voi olla myös samaa mitä kiltteydellä tarkoitetaan.

Seksissäkin olen kai ollut 'kevytkenkäinen' [Suklis Lutkailija], koska olen ollut ANTELIAS. Joskus olen harrastanut seksiä varsinaisesti haluamatta sitä itse, aika laimeistakin tunteista käsin olen ollut liikkeellä. Oikeastaan on hullua, että anteliaisuus on muuten hyve, mutta jos se liitetään seksuaalisessa mielessä ihmiseen, niin siitä tulee halveksiva sana. Antelias on yhtä kuin huora. Sana on sama, mutta asiayhteys muuttaa kaiken.

Mulle seksi ei koskaan ole ollut sitä, että olisin hampaat irvessä vaatinut omaa orgasmiani. Olen joskus jäänyt tyydyttämättömäksikin, mutta se ei silti ole merkinnyt paljon. En osaa ajatella seksiä jonain sellaisena, josta täytyy saada juuri tietty asia. Siitä saa monta erilaista asiaa. Kaikkein tyydyttävimmät seksisuhteet ovat mulle olleet niitä yhden illan / hyvin lyhytaikaisia suhteita. Niissä uskaltaa olla naaras. Mitä enemmän henkistä sisältöä pukkaa suhteeseen, niin sen fyysisesti laimeammaksi käy seksi. Näin siis mulla.

En tarkoita kehua tai haukkua itseäni kun sanon itseäni ANTELIAAKSI. Voihan se nimittäin olla joku semmoinenkin juttu, jonka vanhemmat [Äetmuori lähinnä] ovat istuttaneet muhun. Eikä siis todellista luontoani ollenkaan?

Ehkä sekin on anteliaisuutta, kun leivon vieraille silloinkin, kun en itse voi syödä. Halu onnellistuttaa muita. Antaa muille.

Oikeastaan on pelottavaa miten vähän seksiasioissa asenteet muuttuvat oli ihminen sitten 15 ja 35. Antelias on aina huora, seksuaalisesti toimelias mies on sankari. Seksiasenteista opit kaiken mitä oppia täytyy jo yläasteen pihalla. Kar-me-aa! Sellaisia miehiä on, jotka ei missään oloissa alkaisi suhdetta naisen kanssa, jolla on ollut enemmän seksikokemuksia kuin heillä itsellään. Puhun nyt aikuisista miehistä, joilta odottaisi suurempaa järkevyyttä.

Miksi näitä mietin?

Mietin tätä anteliaisuus-juttua siksi, kun olen taas tänään JOUTUNUT miettimään itseäni syöjänä. Sorruin nimittäin hirvittävään hamstraukseen: ostin Maraboun uutuuden, jossa on toffeeta ja pähkinää.. ja sitten Lidlistä ostin Ritter Sportin keksisuklaatilevyn. :(

Herkkuilijana en ole antelias.. tarkoitan siis, että pidän vähän omistani kiinni. Ja salailen. Yhä. Siis näitä ostoksia. Sen Riihimäeltä hakemani Sorini-konvehtipussinkin olen kätkenyt kaappiin, ettei mies näkisi. Sinne kaappiin kätkin nämä uusimmatkin. Pelkään koko ajan, että mies sanoo jotain. Nauraa tai pitää mua ihan hulluna. Kun on sukulaatia kaappit täynnä. Kerran hän sanoi - sillä lailla hyväntahtoisesti - että mulla taitavat silmät vetää enemmän kuin vatsa. :( On siinä totuutta.

Herkkuiluissa olen aika rautaisen itsekäs. En tahdo lähteä kotoa oikeastaan minnekään, koska masu tuntuu isolta ja raskaalta ja haluan vain upota siihen herkkuilun tunnelmaan. Olen tehnyt myös selväksi sen, että näin on, turha häiritä mua herkkuillessa. Mies on sopeutunut siihen. Joskus mietin olenko kauhean hankala elämänkumppani. Miksi se anteliaisuus on kaikilla muilla elämän alueilla, vaan ei tässä syömisessä?