Shokkiterapiaa?

Minähän en pidä seksin harrastamista pettämisenä, vaikka olisikin joku ihmissuhde päällä. Olen sen sanonut monta kertaa, näin ajattelen. Mutta näin MUN vinkkelistä petos on se, että mun syömishommailuni paljastetaan!! :( Mies teki sen! 2 päivää sitten!

Hän se oli työmatkalla Tanskassa, ja minä olin hänet varustanut lentokenttäostoksia varten KAUPPALAPULLA! Lappu oli käsin kirjoitettu, sukulaati-tietoutta sisältävä ja aika.. yksityiskohtainen. Mies oli ollut tuolla reissullaan yhden työkaverinsa kanssa, eikä hän ollut tajunnut jättää sitä hiton työkaveriaan touhuamaan omiaan.. Kahdestaan oli miehet menneet kauppaan, ja mun mies oli näyttänyt [!!!] listani sille kolleeeeegalleen ja nauranut sitä, että tämmöistä 'käskettiin' tuoda..!!! Sitten mies ei ollut löytänyt niitä mun listaamia sukuja, ja hän oli sen sijasta tuonut.. KAUHEAN määrän kaikkea muuta.. Toki todella hyvää, Lindtiä ja semmoista, mutta se määrä! :( Ihanaa tietty.. mutta ei ole ihanaa, että hän osti kilokaupalla sukulaatia sen työkaverinsa nähden! Päädyn näyttämään ihan HULLULTA! :( Ahneelta sontiaiselta!

Mä en tajua kuinka hän SAATTOI tehdä noin! Olen ollut nyt 2 päivää ihan epätoivoisessa tilassa. Kun kaiken muun 'hyvän' lisäksi tuo työkaveri on sellainen, jonka kanssa olemme paljon tekemisissä.. ja hän asuukin aika lähellä.. Ja nyt mun on kai pakko alkaa vältellä häntä, koska en voi kohdata sitä ihmistä silmästä silmään noiden miehen ostosten jälkeen! :(

Hitto vie, kyllä tuo mun ziippani tietää, että näiden syömisjuttujen on oltava salaisia!

Tuntuu kuin olisi yllätetty vessasta, ulostushommista. Siltä juuri musta tuntuu! Housut kintuissa!

Yrittääkö mies muka antaa mulle jotain shokkiterapiaa tämän sukulaatihomman voittamiseksi? Se ei onnistu. Neuroosi jyllää..

Mies ei yhtään tajua kuinka nämä ostoshommat on hoidettava! 1. Sano työkaverille, että 'menenpä käymään vessassa'. 2. Livahda kauppaan! 3. Osta suklaat. 4. Poistu. Kuinka vaikeaa se oikein voi olla?

Pidätelty itku!

Olin maanantaina kauppassa. Ostin ainekset päivän ruokaan [kuten tavallista] ja sitten näinkin siellä K-kaupassa Pirkan uutuussuklaan! Creme brulee-suklaalevy, tuollaiset noin 150 grammaa herkkutavaraa! Joten OSTIN!

Sitten kauppajonossa mua alkoi oikeasti itkettää. :( Itkettää se oma hamstraukseni! Kun mietin vaan miten paljon kaikkea meillä kaapeissa on. Oli ihan viittä vaille etten parkunut siellä kaupassa. :( Onneksi en nähnyt ketään tuttuja, koska en olisi voinut puhua heille mitään. Kaikki energia ja voima meni sen itkun pidättelemiseen. Mutta samalla aikaa se oli myös jotenkin - en tiedä miten - en siis tiedä että jos olisin joutunut puhumaan, niin olisiko esiin tullut itku vai.. NAURU?? Tämä siinä kummaa oli! :(

No, joka tapauksessa ei ollut kivaa hamstrata. Mun on nyt oikeasti se lopetettava. Selittelen itselleni, että joulu tulee.. Juu, tuleehan se, mutta totuus on edelleen se, että jopa joulunakin on Sukliksella vain yksi vatsa, jonka tilavuus ei ole rajaton. Joten pitäisi hillitä.. Tietysti tämä tilanne helpottaa heti joulun jälkeen, kun kauppojen runsaat sukulaativalikoimat normalisoituu, mutta se ei lohduta mua nyt!

Käskytin miehenkin mässyäni varten ostelemaan kaikkea! Meillähän on se tapa, että minä käyn maanantakina kauppasta maanantaita varten tarvitut ruoka-aineet ja mies sitten samana päivänä käy kauempana, Pikku Kaupungin jättimarketissa, mistä ostaa koko loppuviikon ruoat. Niin, tosiaan, pistin miehen ostamaan itselleni esim. mustikkarahkaa, kun sitä AINA herkkuilussa syön. Itse asiassa en tiedä mitä tapahtuisi jos en saisi sitä!! Silloin herkkuilun rutiini rikkoutuisi ja voisi vaikka - no, en tiedä, SUKLIKSEN maailma kaatua? ;)

Nykyisessä hamstrauksessani harmittaa sekin, kun pitkästä aikaa taas salailen sitä mieheltä.

Mutta se siitä! :)

Aviollista rehellisyyttä a la Suklis

Kerroin muuten miehellekin K-Mummin lastenkotitaustasta, eli siis siitä että Äetmuorin äiti oli tosiaan lastenkodissa jonkin aikaa n. 5-vuotiaana. Yksi juttu jota oikeasti arvostan miehessä on se, ettei hän KOSKAAN käytä näitä sukutarinoita ym. mua vastaan. Eikä hän myöskään kukkoile omalla 'ongelmattomalla' taustallaan. Ei mieskään ole mikään aadelismies, mutta kuitenkin heillä on aina eletty sellaista kunnollista + hiljaisen menestyksekästä elämää, johon ei ole kuuluneet avioerot, rajut perheriidat, sukuriidat perinnöistä ja lastenkodit ja kaupunkien vuokratalot. ;) Mä olen siis tavallani sellainen slummien prinsessa, jos vertaa mieheen. ;)

Kesti aika kauan ennen kuin ymmärsin miehen oikeasti säälivän mua tiettyjen juttujen vuoksi. Lähinnä siis Äetmuorin taipumusten ym. Hän on aina ystävällinen Äetmuorille, mutta hän on myös sanonut että Ä. on tehnyt mulle - lapsuuteni kautta - paljon pahaa. Joskus kun on ollut myrskyisempää on mies ehdottanut/'uhannut' että kertoo Muorille näistä mun syömishommeleista ja muista ja se on mulle aina kauhistava ajatus. Salaisuuden paljastuminen. Silloin kun sain sen syömishäiriödiagnoosin niin silloin oli se Hetki lähellä. Onneksi ei kuitenkaan tullut. Minä en pelkää rehellisyyttä sinänsä, mutta tuntuu kuin en jaksaisi - oikeasti jaksaisi - alkaa asioita selvitellä Muorin kanssa. On olo kuin olisin aerobicannut 4 tuntia ja joku pyytäisi, että biccaa vielä 4 lisää. Kun ei .. pysty!! Voiko sielun lihakset olla väsyneitä, paahtaa maitohapoilla..??

Joo-joo-joulu!

Mietin vielä tuota joulua. Pitäisiköhän ostaa GLÖGIÄ jouluksi? En oikeastaan syttynyt glögille ennen kuin joskus 5 vuotta sitten. Mietin vaan, että kannattaisiko.

Korppujauhoa..

Minun piti käydä kaupassa, kun korppujauho oli lopussa. Mutta tulihan siellä taas hamstrattua. :( Eli ostin 2 sellaista Kinder-välipalapatukkaa. Milk Slice oli toinen ja toinen sellainen pienempi, siinä on enemmän suklaata. Nämä Kinder-patukat on vanukashyllyssä meidän kaupassa ja mun mielestä ne on hyviä. Vaikka inhoankin sitä telkkumainosta, jossa pikku tyttö piirtää kuvan isästä ja isän hauiksesta ja sitten saa Milk Slicen palkkioksi! Grrrh, entäs me aikuiset herkuttelijat?? Pitäisi kehittää mainos, jossa Suklis vetäisi Milk Slicea kaksin käsin naamaansa. ;) Ja koko kansa säntäisi ostamaan tuotetta..!

Hain sitten Pirkan suklaamousseakin.. kun se on niin hyvää.. Hassua tavallaan, että homma lähti liikkeelle KORPPUJAUHOSTA ja sitten menikin tällaiseksi taas! Saas nähdä miten makeisveron korotus puree mun mässinkeihin. Ettei vaan loppuisi.. tai sitten menee ihan kituliaaksi.

Poli Tiikkaa

Ihmettelin muuten kun kuulin/luin, että hurjan moni perussuomalainen kuvaa itsensä työläiseksi. Tietysti jotain tuollaista on aiemminkin tullut vastaan, siis se tieto, että persuista moni oikeastaan on samoista 'kuvioista' kuin vasemmistolaisetkin. En vain tajua sitä että kuinka he voivat päätyä sellaiseen ratkaisuun, siis persuin äänestämiseen. Mikä siinä puolueessa oikein vetää?? Pitäisi joskus selvittää tämäkin.

Muorihan on jo aikaa sitten ilmoittanut, että hän äänestää niitä. :( Olin järkyttynyt ja nolokin, jotenkin.. Mutta se on Muorin tapa, tarttua johonkin tuollaiseen populismihommaan, joka kuulostaa hyvältä ja yksinkertaistaa asiat. Maahanmuutto = paha, EU = paha, tanhun tanssiminen Köyliön nuorisoseurantalolla = hyvä.

Tänään autolla kun ajelin, niin mietin oikein konkreettisesti KAPINAN mahdollisuutta! Yhtäkkiä, ihan siinä ajaessa kohti kotia, mulle vaan tuli sellainen vahva tunne, että kaikkien on saatava terveydenhuolto ja koulutus ilmaiseksi! Ja nyt se ei ilmaista ole! Tuntuu kummalta että näistä sitten ollaan valmiita tinkaamaan, tai että jotkut voi elää elämäänsä välittämättä sellaisesta epäkohdasta. Että on lapsiperheitä, joilla ei välttämättä ole varaa hoitaa lapsensa terveyttä..!!! Kuka sellaista voi katsoa vierestä tuntematta edes jotain, jotain pakkoa tehdä tai toimia ..?

Mutta kapina on tietysti sellainen, hetken verran vain sitä voi ajatella. Koska musta ei ole väkivaltaan ja useimmat kapinat on sellaisia: katutappelua ym. En tahtoisi tehdä väkisin mitään. Toivon kai vaan ihmisten heräävän tähän tilanteeseen.

Nykyisin on huonoa kun esim. nuorien sieluista kilpailee niin moni erilainen aatesuunta. Periaatteessa moni näkee kommunismin menneen talven lumina. Mulle se ei ole sitä, mutta MONILLE on. Ja sitten se korvataan toisenlaisilla aatteilla, jotka eivät välttämättä ollenkaan niin tehokkaasti reagoisi ihmisten epätasa-arvoon! Tietysti olen yhä raukkis salakommunisti, koska en voi muutakaan. Muori ainakin tulisi ihan hulluksi jos tietäisi - epäillä saattaa jo nyt aika vahvasti, olen joskus varovaisesti antanut näkyä mielipiteitten suuntaa - eikä mieskään kauheasti kommunismia arvosta. Hän on demari, tavallaan - ei siis kuulu puolueeseen, mutta touhuaahan hän AY-hommissa! Mutta silti aatteellisesti joskus olemme kaukana toisistamme! Mies nauraa esim. työväenlauluille, joita mä joskus tykkään kuunnella, kun kirjastosta niitä lainaan.

"Antelias" Suklis

Olen miettinyt omaa luonnettani, sen ydintä, siis sitä mihin kaikki kiteytyy. Mä olen kuitenkin aika ANTELIAS ihminen, se on luontoni. Jos pitäisi siis määritellä yhdellä sanalla. Mun on tosi vaikea kieltää ihmisiltä mitään. Jos teen niin, niin koen syyllisyyttä. Ehkä se anteliaisuus voi olla myös samaa mitä kiltteydellä tarkoitetaan.

Seksissäkin olen kai ollut 'kevytkenkäinen' [Suklis Lutkailija], koska olen ollut ANTELIAS. Joskus olen harrastanut seksiä varsinaisesti haluamatta sitä itse, aika laimeistakin tunteista käsin olen ollut liikkeellä. Oikeastaan on hullua, että anteliaisuus on muuten hyve, mutta jos se liitetään seksuaalisessa mielessä ihmiseen, niin siitä tulee halveksiva sana. Antelias on yhtä kuin huora. Sana on sama, mutta asiayhteys muuttaa kaiken.

Mulle seksi ei koskaan ole ollut sitä, että olisin hampaat irvessä vaatinut omaa orgasmiani. Olen joskus jäänyt tyydyttämättömäksikin, mutta se ei silti ole merkinnyt paljon. En osaa ajatella seksiä jonain sellaisena, josta täytyy saada juuri tietty asia. Siitä saa monta erilaista asiaa. Kaikkein tyydyttävimmät seksisuhteet ovat mulle olleet niitä yhden illan / hyvin lyhytaikaisia suhteita. Niissä uskaltaa olla naaras. Mitä enemmän henkistä sisältöä pukkaa suhteeseen, niin sen fyysisesti laimeammaksi käy seksi. Näin siis mulla.

En tarkoita kehua tai haukkua itseäni kun sanon itseäni ANTELIAAKSI. Voihan se nimittäin olla joku semmoinenkin juttu, jonka vanhemmat [Äetmuori lähinnä] ovat istuttaneet muhun. Eikä siis todellista luontoani ollenkaan?

Ehkä sekin on anteliaisuutta, kun leivon vieraille silloinkin, kun en itse voi syödä. Halu onnellistuttaa muita. Antaa muille.

Oikeastaan on pelottavaa miten vähän seksiasioissa asenteet muuttuvat oli ihminen sitten 15 ja 35. Antelias on aina huora, seksuaalisesti toimelias mies on sankari. Seksiasenteista opit kaiken mitä oppia täytyy jo yläasteen pihalla. Kar-me-aa! Sellaisia miehiä on, jotka ei missään oloissa alkaisi suhdetta naisen kanssa, jolla on ollut enemmän seksikokemuksia kuin heillä itsellään. Puhun nyt aikuisista miehistä, joilta odottaisi suurempaa järkevyyttä.

Miksi näitä mietin?

Mietin tätä anteliaisuus-juttua siksi, kun olen taas tänään JOUTUNUT miettimään itseäni syöjänä. Sorruin nimittäin hirvittävään hamstraukseen: ostin Maraboun uutuuden, jossa on toffeeta ja pähkinää.. ja sitten Lidlistä ostin Ritter Sportin keksisuklaatilevyn. :(

Herkkuilijana en ole antelias.. tarkoitan siis, että pidän vähän omistani kiinni. Ja salailen. Yhä. Siis näitä ostoksia. Sen Riihimäeltä hakemani Sorini-konvehtipussinkin olen kätkenyt kaappiin, ettei mies näkisi. Sinne kaappiin kätkin nämä uusimmatkin. Pelkään koko ajan, että mies sanoo jotain. Nauraa tai pitää mua ihan hulluna. Kun on sukulaatia kaappit täynnä. Kerran hän sanoi - sillä lailla hyväntahtoisesti - että mulla taitavat silmät vetää enemmän kuin vatsa. :( On siinä totuutta.

Herkkuiluissa olen aika rautaisen itsekäs. En tahdo lähteä kotoa oikeastaan minnekään, koska masu tuntuu isolta ja raskaalta ja haluan vain upota siihen herkkuilun tunnelmaan. Olen tehnyt myös selväksi sen, että näin on, turha häiritä mua herkkuillessa. Mies on sopeutunut siihen. Joskus mietin olenko kauhean hankala elämänkumppani. Miksi se anteliaisuus on kaikilla muilla elämän alueilla, vaan ei tässä syömisessä?

Kotona omassa ruumiissa

Tietokoneeni on varsinainen romu! Tai ei oikeastaan se, mutta yhteyden kanssa on ollut ongelmia nyt muutaman päivän! Harmittaa kun pitäisi esim. sähköpostit tarkistaa ja sitten ei pääse on-line. :( Kuitenkin pitää maksaa siitä yhteydestä ihan samalla lailla toimii se tai ei! Olen ollut siitä aikas ärtynyt. Nyt kuitenkin taitaa olla ongelma päättynyt. Oikeastaan olisin varmaan voinut blogata jo eilen, mutta en tahtonut ottaa riskiä. Pari kertaa on niin käynyt, että postaus on hävinnyt.. heti! Kun pätkii yhteys.

Kun kylmenee..

Huomaa muuten aika mielenkiintoisia juttuja kun sää kylmenee! Nyt on ollut viitisen astetta viileämpää kuin viime viikolla ja HETI on alkanut suklaahommelit kiinnostaa ihan eri lailla! Olimme tänään Riihimäellä sukulaisissa ja ostin ABC-myymälästä pussillisen Sorinin suklaateja! Oikeastaan en olisi tarvinnut niitä ihan ehdottomasti, koska ostin Sorinia muutaman konvehdin vasta jokin aika sitten. Mutta se pussillinen oli liian iso houkutus - ostin ja nyt sitten olen jo valmiiksi ihaillut niitä, miettinyt seuraavaa MÄSSYä.. :)

Lindtin Almond-levyllisenkin olen jemmannut, hamstrannut kätköihini! Sen se sään viileneminen tekee. Hamstraus ei kuitenkaan ole viisasta, kun en KYKENE syömään enää suuria määriä sukulaatia. :( Suklis voi niin herkästi pahoin tätä nykyä!

Kotona omassa ruumiissa

Olen viime aikoina miettinyt että vaikka olenkin joskus aika sekopää syömishommeleissa, niin en silti vaihtaisi tätä elämää sellaiseen 'tavalliseen'. Mulle olisi suoranaista kärsimystä luopua MÄSSYstä ja alkaa 'herkutella' vain esim. 100 gramman suklaalevyllä ja nauttia arkisin turhia kaloreita terveellisen syömisen nimissä. Niin kauan kun nautin MÄSSYstä ja rajoittamattomasta herkuttelusta, niin niin kauan mun on elettävä juuri näin! Vaihtoehdot on tässä:
1. Joko oppia nauttimaan kohtuudella, pienissä erissä [=tylsää, luonteeni vastaista] tyyliin 100 gramman sukulaatilevy viikossa tai
2. LIHOA syömällä arkisin terveellisesti JA pitämällä mässäilyä.
Mulle kukaan terapeutti ei pysty vakuuttamaan että olen ihan yhtä arvokas esim. 80-kiloisena. Koska TIEDÄN ETTEN OLE. Tiedän tarpeeksi [=liikaa...?] maailmasta ja sen toimintatavoista uskoakseni aikuisten satuja.

Olla kotona omassa ruumiissa on mulle sitä, että ruumis välittää olemuksellaan sellaisen viestin musta, jonka tahdon lähettää. Vaikka se ruumis siitä sitten kärsisikin. Ruumiin on näytettävä mun liittolaiselta, vaikka se [erityisesti nälkäisenä] tuntuu kauhealta viholliselta, joka pitää nujertaa raa'asti!

Kärsimys sen kun jatkuu [miehen, ei mun!]

Nyt taas pitää kirjoittaa nolosta aiheesta elikkäs siitä miehen peräsuolivaivasta. Hänellä on elokuun ihan alusta asti tullut enempi tai vähempi säännöllisesti sitä VERTA kakkatessa! Sitten oli se paksusuolen tähyily.. no, niistä koepaloista mies saa tulokset ensi viikolla. Mutta ei lekuri eikä me uskota sen olevan mikään sellainen tauti.. miehellä vaan on ahdas se aukko ja siitä seuraa tuo vaiva. :(

Mua huolestuttaa oikeasti, kun se vaan JATKUU! Nytkin on taas ollut ja nyt on jo lokakuu! Joskus vaan epäilen noita työterveyslääkäreitä. Hoitaako ne asiat oikeasti, vaan yrittääkö kaikin konstein välttää sairaslomien kirjottamista? Mun mielestä - mä nyt en ole lekuri, mutta näkeehän jotkut asiat ihan ilman valkoista takkiakin - miehen pitäisi päästä sellaiseen pieneen kirurgiseen toimenpiteeseen, jossa sitä vähän laajennetaan. Mutta miksi sitä ei sitten tapahdu? Ei kai voi olla normaalia että ihminen vuotaa verta kuukausikaupalla kun käy veskissä? Mitä järkeä tässä taas on! Miehelle veskiin meno isolle asialle on jo oikea kauhun paikka. Vaan ei siitä kukaan piittaa, lääkärit siis!

Sambaa!

Hamstrasin taas tänään herkkuja! :( Onneksi vain vähän, eli tuolta HongKong-tavaratalosta ostin Samba-merkkisiä neekerinpusuja. 6 kappaletta on paketissa ja euron maksoi, eli ei nyt kauhean kallis ostos. Ne sambat on joskus ihan hyviä. Ostin vaniljanmakuisia.

Näin Tarjoustalossa uutuuden, Dumle-suklaanappirullan! Melkein ostin, mutta onneksi sitten en. Euron oli senkin hinta. Tarjoustalossa [taa-taa hirviökielellä!] oli muuten myös niitä MariMinttejä, vai mitä ne nyt on, eli sinivalkoraidallisia marianneja! Se on joku limited- satsi, eli sitä ei jatkuvasti ala pussissa saada mariannen tapaan. Joskus olen nähnyt niitä irtokarkkeina, mutta tuollaisissa karkkipusseissa en ole aikoihin nähnyt. Oliko ne nyt mariminttejä vai marimikkoja.. Joskus oli nimittäin myös vihreä-valkoraidallisia marianneja. Niiden nimiä en enää muista. Noissa taa-taan marianneissa nyt kuitenkin on toffeetäyte suklaatin sijasta. Eli nyt kaikki tuon tuoteperheen fanit, suunnatkaapa matka taa-taahan!

Tänään muuten pistin päättäväisesti jäätelöauton esitteen paperinkeräykseen! Mun ei enää ole mitään syytä mennä sinne notkumaan..! Harmitti viimeksi, kun ostin TÖRKEÄN kalliita herkkuja! Jotenkin hullua käyttää 8 euroa jäätelöön. Vaikka se oliskin italialaista ja vaikka se veisikin kielen mennessään, kun oli niiiiin hyvää.. silti.. Never again! Pitää vaan sitten sulkea korvat siltä jäätelöauton kilkatusmusiikilta!

Taa-taasta ostimme miehelle semmoisia tatti-irtokarkkeja. Vaaleanpuna-valkoisia, vaaleanvihreä-valkoisia, vaaleanruskea-valkoisia ja suklaakuorrutettuja tatteja. Ne ovat miehestä ylintä herkkua, itse en tajua mitä hän niissä näkee [tai maistaa], mutta maut on niin yksilöllisiä! Miehelle lisäksi ei kelpaa esim. Prisman tatit! Ne ovat hänestä vääriä, oikeanmakuiset löytyy taa-taasta. :)

Nyt on taas jotenkin olo, kuin tekisi mieli herkkuilla.. pian.. ja paljon! Olen melkein varma, että leivon sen tiramisukakun, kun seuraavan herkkuiluni pidän. Sitä en nimittäin silloin oikein viitsi tehdä, kun mies on kotona. Hän ei pidä.. ja oikeasti, JOS kerran olen yksin, niin eikös silloin voi lohduttaa itseään tuollaisella kakulla? :)

Taidan elää suuni kautta, kuin pieni lapsi! Onko se sen merkki, että olen ORAALISESSA vaiheessa vieläkin, jotenkin taantunut? :( Kaikenhan aina pitäisi olla 'merkki' jostain, ja useimmiten vielä jostain sairaudesta tai viasta. Niin, mässäily on rumaa, tyhmää ja sairasta, mutta ihmiset voi silti pistää tupakaksi vaikka kadulla, ja SE ei ole rumaa, tyhmää tai sairasta! Ehkä mulle MÄSSY on tarvetta ja halua kokea yhteyttä maailmaan. Syödessäni maailman muutan sen osaksi itseäni? Voisiko näin ajatella?

Mietin joskus tuleeko minusta vanhempana kenties juoppo. Koska syön [MÄSSYissä] kuten juoppo juo. Mutta en usko minusta tulevan juoppoa. Olen liian mukavuudenhaluinen poteakseni krapulaa. Inhoan krappiksia yli kaiken ja välttelen niitä juomalla aika niukasti. Enkä tajua sellaista, että jotkut voivat oksentamisen jälkeen juoda lisää! Ei minusta siihen olisi. Oikeastaan elämännäkemykseni taitaa olla aika armoton: uskon pohjimmiltani, että minusta tulee PAKOSTI sellainen kuin Muorista. Pelkään ja teen kaikkeni sitä välttääkseni, miksi sitten uskon että niin käy? Kai meillä, meidän perheessä, aina nähtiin lapset vanhempien tai isovanhempien kopioina. Vaikka mies sanoo, etten ole YHTÄÄN sellainen kuin Muori, että pikemminkin muistutan Isukkia, jos jompaa kumpaa vanhempaa nyt pitäisi muistuttaa.

Jobsafarissa

Kävin pitkästä aikaa jobsafarin sivulla katsomassa työpaikkoja. Ei siellä ollut oikein mitään edes etäisesti sopivaa. Jotenkin masensi sekin, kun Time for everything-blogin pitäjä on sanonut itsellään olevan vaikea löytää työtä, vaikka hänellä on ammatillinen koulutus JA työkokemus-asiat kunnossa. Jos ei työkokemusta omaava saa työtä, niin sitten en kyllä minäkään saa. Olen kuitenkin nyt paljon vähemmän miettinyt työelämää ja sinne pääsemistä. Suklis alkaa olla niin iäkäskin, että se voi muodostaa esteen! Koko ajan, joka vuosi, markkinoille tulee kaikkia 18-vuotiaita, joten miksipä ei työnantajat tarttuisi sellaisiin kokemattomiin, jos kerran kokemattoman tarvitsisivat?

5 kokonaista vuorokautta - -

- - ja annan palaa. ;) Herkkuja notkukoon pöytä.

Täyttä laukkaa!

Suklis, tuo korskuva orhi [tai tamma oikeastaan] laukkasi tänään häntä putkella jäätelöauton luo! Alkoi hirvittää, että jos kuljen onneni ohi, jos jätskiauto ehtii lähteä ennen kuin minä sinne ennätin.. Mutta olinpas nopea, nopsa kuin tuuli! -Niin, olen siis taas ostellut. :( Mutta tällä kertaa vika ei oikeastaan ole [kokonaan] mun, vaan MIES se oli joka alkoi ämpätä siitä jätskiautosta!! Hän sieltä juttuja halusi ja alkoi sitten osoitella esitteestä että tämähän vois olla sun makuusi.. ja tuo.. ota tuota nyt ainakin..!! Eli en ole yksin syyllinen!

Vähän silti harmittaa se, kun kaapit taas pursuaa kaikkea. :( En taida koskaan oppia. Onneksi nyt ainakin iso osa niistä on semmoisia herkkuja, jotka tulee syödyksi satavarmasti: se Lindtin rasia ja wienernougatit yms.

Tänään tein yhden törkeän jutun vielä: ostin Frödingen Prinsessakakun!! :( Kun itse olen leiponut vain kääretorttua ja se menee meillä tosi nopeaan, niin piti ostaa se Prinsessa. Piti! Muuten olisi voinut tulla onneton MÄSSY. Nyt uunissa valmistuu appelsiinikakku, sellainen kahvikakun tyyppinen.. Mutta sitähän tuskin edes syön, kun ajattelin vähän sitä maanantain vierastamme.. ja miestä.. hän tykkää semmoisista..

Jaa. Aina kun 'ammun yli' niin tarvitsee vain alkaa miettiä syitä siihen. Ettei vain nyt olisi se, kun pian pitää taas mennä Kotiseudulle käymään ja Äetmuoria tapaamaan? Olen yleensä aina ihan hermona ennen sitä, joko mässään tai sitten paastoan [yleensä molemmat, vuoronperään]. Ja olen tiuskea ja hermostunut, äkeä ja surkea.

Nyt kuitenkin kurja olo edes naamioituu joksikin aikaa. Ei ole enää edes KOLMEA TUNTIA jäljellä.. niin HIRVIÖ ottaa vallan!!

Kun katson peiliin..

.. niin mitä näen? Näenkö hamsterin naaman, herkkuhamsterin, kaikkea hamstraavan, pupeltavan ja säilyttelevän JYRSIJÄN? Onko se minun omakuvani, sitäkö olen?

Kun katson itseäni niin näen hiukan vauhkon ja aran naisen. Sovittelevan. Konflikteja välttävän, pehmeän. Ulkonaisesti ei minun jyrsijänsieluani näe, mutta siellä se jossain piileskelee. Ennen muuta näen ihmisen, jolla on salaisuuksia. Suurin niistä on se, että yksinkertaisimmat asiat ovat minulle niitä kaikkein vaikeimpia.

Armo

Huomaan oikeasti siivoamiseni muuttuneen paljon armollisemmaksi lääkkeiden myötä. En enää hinkkaa lattioita, enkä imuroi moneen otteeseen samaa kohtaa. Tunnen itseni tavallaan VIHAISEKSI - olen niin pitkään piinannut itseäni ja ihan turhaan! :( Muutenkin tuntuu kuin sellainen kärsimättömyys olisi katoamassa. Kun mullehan ei koskaan ole riittänyt se, että siivotaan.. vaan on siivottava neuroottisella tarkkuudella JA mielettömän tehokkaasti. Ilmankos on hiki roiskunut ja mieli ahdistunut! Onneksi, onneksi on Citalopram!

Tuli mieleen sellainenkin ajatus, että millaistakohan mun neurootikon kanssa on ollut elää ennen tätä lääkitystä..? En rähjää, en huuda, tms., mutta varmasti voi olla ahdistavaa katsoa vierestä, kun rakas ihminen sekoilee. Mies on kyllä sanonutkin jotain siihen suuntaan. On tavallaan pelottavaa, etten itse tajunnut kuinka PIHALLA olin ennen lääkitystä.

Muutenkin on ollut sellainen olo, kuin armo olisi jotenkin läsnä. Mulle se ei ole kristillinen käsite [olen enempi sellainen vapaa-ajatteleva "buddhisti"], vaan sellainen oivallus.. Suuri osa ihmisen kärsimyksestä varmaan johtuu siitä, että meillä on mielessämme niin selkeä visio siitä, miten elämän pitäisi järjestyä ja millaista sen pitäisi olla. Joskus se on oma visiomme, mutta hyvin usein - HYVIN usein - vanhempiemme.

On totta että suunnittelin elämäni vähän erilaiseksi kuin mitä se nyt on, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että elämäni olisi epäonnistunut. Se on vain erilainen. Ei elämää kai monikaan voi täysin hallita, saada siitä juuri sellaista kuin vanhemmat ja isovanhemmat halusivat. Ensinnäkin on olemassa ajallinen viive: vanhemmat saavat lapsena ja suunnittelevat sille tulevaisuutta noin 20 vuotta ennen kuin lapsi kypsyy ja saavuttaa aikuisuuden. Siinä ajassa maailma muuttuu! Yhteiskuntajärjestelmät romahtavat, talouden säännöt taotaan uusiksi. Vanhempien näkemys maailmasta ja lapsen paikasta siinä voi osoittautua todella vanhentuneeksi.

Mietin omia vanhempiani. Äetmuori on aika pinnallinen ja tietämätön, Isukki taas tiesi enemmän, mutta viitsi vähemmän. Vertaan itseäni mieheen, saman ajan lapseen. Miehen vanhemmat jotenkin AAVISTI - kai siksi kun he olivat tavallaan sellaista maaseudun 'valistunutta' väkeä - tietokoneiden kasvavan merkityksen. Mies kuului siihen pikkunörttien sukupolveen, joka joskus 80-luvulla jo touhusi koneiden kanssa täyttä häkää. Se muovasi hänen elämäänsä aikuisikään asti.

Minun vanhemmat eivät oikeastaan viitsineet kauheasti miettiä meidän lasten tulevaisuutta muuttuvassa maailmassa. Isukilla oli ne toiset naisensa ja niin kuin sanottu, Äetmuori ei ole mikään maailman valistunein ihminen. Minun vanhemmillani - lähinnä Muorilla! - oli valtavasti ODOTUKSIA, mutta he eivät antaneet paljonkaan työkaluja tai apua niiden odotusten täyttämisessä. Ja ne olivat epämääräisiä odotuksia: on saatava hyväpalkkainen työ, saatava ura, mies ja lapset ja omakotitalo.

Minusta tavallaan lapsen menestyminen [vähän ällö sana kyllä..] vaatii koko perheen panostusta. Ei voi repiä perhettä rikki, riidellä ja tapella ja ryypiskellä JA samaan aikaan odottaa, että herkintä esipuberteettia elävä lapsi on ihan OK sen kaiken keskellä.

Olen aika valmis hyväksymään sen, etteivät mun vanhemmat voineet olla muuta kuin mitä he olivat, heidän lähtökohdistaan käsin. Tahtoisin vain, että omalla kohdallani hyväksyttäisiin sama. Tietysti elämä on aina kehittymistä ja oppimista, mutta lapsuuskokemukset ovat aika tärkeitä ihmisen persoonan muovautumisessa.

Mulla on ollut mielettömän vaikeaa oppia luottamaan mieheen. Aluksi ajattelin vain, että no pian hän hyppii vieraissa [koska Isukki hyppi, setäni hyppi, isoisäni hyppi]. En uskaltanut kiintyä. Sitten myöhemmin tuli se pelko, että jos mies TODELLA tuntisi mut, niin hän ei voisi rakastaa mua. [Kiitos paljon tuon pelon istuttamisesta mieleeni, Äetmuori! Sitä tässä tosiaan vielä tarvittiinkin..] Salailin ja häpeilin paljon. Nyt en enää tunne sellaista ahdistusta.. mutta kuinka kauan on vaatinut päästä tähän pisteeseen! Itkettävän kauan.

Hamsteri hamstraa!

Kävin kauppassa, ostin Geisha-konvehtirasian! :) Huomasin nimittäin kilohintoja vertaillessa, että konvehdit oli yllättäen halvempia kuin levy tai patukka! Ihan oikeasti näin näytti olevan asian laita! Olisin luullut, että se on ihan toisinpäin. Mullehan geishulit kuuluu herkkuiluun ihan perustavarana.. voin syödä sitä suklaatia aikasten paljon, joten siksi kyllä kannattaa kilohintaa katsastaa. Eikä takuulla jää geisha mulla hyllylle homehtumaan. ;)

Ostin valmiiksi Daim-jätskiäkin. Vielä pitää huomenna ostaa Mövenpickin sorbettia ja varmaan puffetteja. Minun suosikkimakuni on vanhan ajan vanilja. ;) Minttukin menettelee! Pöydällä on aikamoinen kasa banaaneja mustumassa, niistä taidan mä muffinsseja tehdä! Mies ilahtuu.

Niin, on se vaan aika rajua ajatella, että enää 1 kokonainen vuorokausi herkkuiluun! Slurps! :)