Olen saanut selvyyden möksäkammooni. Minähän inhoan möksäkäyntejä: tingin aina mieheltä, että ollaan vain 5 päivää kun hän tahtoisi viikon, tai ollaan vain 2 päivää, kun hän haluaisi olla 4. Luulin aina sen johtuvan VAIN möksän surkeista oloista, kummista pikku öttiäisistä, joita kerran tuli sänkyyn [oliko ne linnuissa olevia kirppuja tai jotain, en tiedä vieläkään], möksän likaisuudesta ja mukavuuksien puutteesta. No, mies kuitenkin nyt kesällä meni ja osti ASUNTOVAUNUN! Ja nyt huomaan, että ei sinne synnynseudulle Savoon meno ole yhtään sen helpompaa vaunun kanssa kuin möksälle mennen. Eli kyseessä on sellainen asia, joka menee syvemmälle kuin mukavuuksien puutteeseen..
Kai mun täytyy myöntää olevani niin LAPSELLINEN ihminen, että ahdistun aivan tolkuttomasti Äetmuorin tapaamisesta. Tekee oikein pahaa myöntää, mutta näin se vain on. Se on se pohjimmainen juttu. Joku voisi sanoa, että etkös tuota aiemmin tiennyt. Vastaan rehellisesti, että EI, en tiennyt kuinka kaikenvoittava tuo ahdistukseni on.
Meistä ei tule mitään 'karavaanareita' kumminkaan, koska mies hankki sen vanhan vaunun oikeastaan metsästysreissujaan varten! Siis yöpymisiä ajatellen.. Se oli se varsinainen syy. Mutta mies-parka kai myös järkeili, että vaunun kera saisi mut helpommin houkutelluksi möksälle.
Olen muutenkin tänä kesänä huomannut, että suhteeni Muoriin on tosi outo, tarkoitan siis että se on aivan kohtuuttoman ahdistavaa mulle. Olen aina uskonut, että inhoan pitkiä automatkoja, enkä niistä tavallaan pidäkään.. mutta huomaahan sen eron tosi selvästi, kun menemme miehen vanhempien luo! Silloin olen kyllä ihan hymyilevä, rento ja innokaskin, eikä matka ahdista. Eli olen kai naamioinut haluttomuutta Muorin tapaamiseen sen autoiluinhoni taakse. Voi mua, kun itsellenikin olen valehdellut. :(
Nyt en vain tiedä kuinka tästä tilanteesta pääsisi pois. Kuinka voisin olla ahdistumatta niin paljon. Joskus olen miettinyt, että entäs jos sanoisin sen ihan suoraan Muorille. Siis sen, että ahdistun. Mutta en VOI. Tiedän 100% varmuudella, että se loukkaisi häntä kauheasti + hän ei ymmärtäisi + alkaisi leikkiä marttyyriä = Suklis joutuisi taas pyytelemään anteeksi 'omaa perusteetonta hulluuttaan'.
Äh.
Ei tähän oikein muutakaan voi sanoa!
Mulle syksy, kevät ja talvi ovat ne ihanimmat vuodenajat ja syykin on selvä: ei tarvitse mennä sinne Muorilaan...
Vapaaehtoisesti lapsettomia ei ole?
Ruotsin kruunupää Vickan saa vauvan! :) Minusta se on ihana uutinen, koska he ovat toivoneet vauvaa.. tai siis julkisuudessa sanoneet tahtovansa lapsen! Heheh ja oikeastaan kuuluu kruunupään TOIMENKUVAAN lisääntyä!
Siitä tuli mieleen muutama keskustelu jonka näin vapaaehtoisesti lapsettomien palstalla Elleissä. En mä noilla palstoilla pahemmin käy, kai siksi kun en suhtaudu asiaan mitenkään kauhean 'kiihkeästi' saati analyyttisesti.. mutta nyt kävin kuitenkin. Siellä pohdittiin sitäkin, kun eräs tunnetusti [kiihkeästi] vapaaehtoisesti lapseton Minttu 'Birdy' Hapuli sai lapsen n. 40-vuotiaana. Jotkut ovat jopa epäilleet, ettei vapaaehtoisesti lapsettomia edes ole. Ne kaikki viimeisetkin kuulemmas kääntävät takin ja pyöräyttävät penskat viimeistään vähän ennen menopaussia. ;)
Tavallaan minäkin vähän mietin tuota bloggaajaa, joka siis lisääntyi. Mietin sitä että miksi oman ratkaisun puolesta pitää olla niin julmetun puolustuskannalla? Luin tuota Siiveniskuja blogia aika pitkäänkin ja se lapsettomuusratkaisu tuntui todella kunnolla perustellulta ja mietityltä. Siinä oli jopa aika kärjekästäkin mammaklaanin kritiikkiä ja sellaista vastenmieltä perhe-elämää kohtaan. Sitten kun blogisti sai lapsen, niin sen hän kuittasi vain toteamalla, että universumia kauniimpi lapsi on syntynyt ja perhe voi hyvin. Ja ettei tarvitse ottaa yhteyttä, jos aikoo vaan haukkua tai uhkailla (!). Tavallaan tuli vähän - kummallisella tavalla - petetty olo, vaikka tiedän senkin, ettei kukaan meistä voi 'vaatia' toiselta nettikirjoittajalta mitään. Yhtä hyvinhän joku voisi vaikka olla pettynyt siitä, etten mä bloggaa joka päivä [hehe en kyllä usko sellaisia ihmisiä olevan]. Mutta silti. Ihmettelen sitä helppoutta, jolla joku itselle niin tärkeä ja olennainen osa persoonaa unohtuu tai unohdetaan. Jotenkin kai olisi toivonut jotain selitystä, ajatuskimaraa, pohdintaa.. mielenkiinnon vuoksi! Mutta sitä ei ollut. Muistelen tuon blogistin itse joskus sanoneen, että lapsettomuusratkaisua saa selitellä kyllästymiseen asti, mutta lapsen hankkiminen on niin itsestään selvä juttu, ettei sitä tarvitse perustella. Häntä se sapetti suuresti. Nyt hän teki itse juuri niin.
Ehkä me ihmiset olemme epäjohdonmukaisia alusta loppuun? Tarkoittaakohan tuo, että mullekin voisi esim. kommunismi olla jotain ohimenevää? Että jonain päivänä musta tulee joku kiltti kokoomuslainen..?? Tai... PERSU?? Mutta en usko, että niin voisi käydä. Jotenkin silti pelottaa, tuntuu pahalta. Koska jos oikeasti hylkäisin itselleni tärkeän aatteen, niin en voisi enää uskoa olevani minä.
Nyt joku sanoo, että lapsiasiaa ei voi verrata politiikkaan. Mutta mun mielestä VOI! Voi silloin, kun asia on analysoitu niin tarkoin, että se on osa maailmankuvaa. Jollekin lapsellisuus tai lapsettomuus voi oikeasti olla ideologinen valinta [esim. jotkut todella ympäristötietoiset vihreät voi kokea lapsettomuuden poliittiseksi valinnaksi ympäristön hyväksi]. Joku kiihkeä kristitty kokee, että lapsellisuus on PAKKO, koska jumala on määrännyt sen!
Onneksi pidän tätä blogia. Jos alan ihmeellisesti MUUTTUA maailmankatsomukselta, niin kai sitten päivitän tänne. Joku voi sitten mulle sanoa, että pistähän jarrua vähän, alkaa juttu mennä levottomaksi. Itse asiassa vähän jo onkin.. mietin tänään 1. kertaa kokoomuslaisen äänestämistä! Totta se on! Mutta sen tekisin vain kriisitilanteessa, eli jos pressanvaaleissa Soini ja Niinistö olisi vastakkain ja Soinilla olisi kovat kannatusprosentit. SILLOIN voisi olla pakko äänestää Saukkoa. Koska toinen vaihtoehto on vielä pahempi! Tai en tiedä onko se silloinkaan oikeutettua? Pitäisikö vain äänestää tyhjää? Auttaisiko se?
Mässyraportti:
Seuraavaan on 8 kokonaista vuorokautta aikaa.. Tai oikeastaan 9, koska ihan vielä ei ole torstai, mutta kohtahan on, kun puolen tunnin päästä vuorokausi vaihtuu.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste möksä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste möksä. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 17. elokuuta 2011
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Möksäkapina!
Melkein kuukausi on kulunut edellisestä kirjoituksesta! Mihin viikot ovat vierineet? Enpäs tiedä muista, taitaa maa odotella HALLITUKSEN syntyä, mulla on taas alkanut melkoinen kuntoiluvimma ja se näkyy kai myös päivitystahdissa.
En tiedä onko kuntoiluvimma nyt hyvä vai paha asia. Hyvä siksi, kun kuntoilua yleisesti ottaen ihannoidaan + pidetään terveellisenä. Paha siksi, että se lisää yleensä myös syömis- ja vartalopakkomielteitäni. Näin on laita myös nyt. :(
Helleviikosta nautin.. Rötkötin lepotuolissa pihalla 40 minuuttia ja sain jo siitä hurjat rusketusrajat! Suklis päivettyy helposti, eikä pala kovinkaan herkästi, tämän voin kertoa tässä ja nyt! Aloin miettiä yläasteaikoja: silloin ainakin olin tosi päivettynyt.. päätellen niistä harvoista valokuvista, joita siltä ajalta on.
Meidän perhe ei pahemmin harrastanut valokuvausta. Meistä lapsista, Siukusta ja musta, on kyllä kuvia kun olemme vauvoja ja ihan taaperoita. Sitten, yhtäkkiä, ne loppuvat. Joskus se on surullista. Ja ihmettelen syytä siihen. Meidän perhealbumi on nyt mulla [Muori yhtäkkiä yllättäen vain antoi sen mulle] ja siellä on kyllä paljon Isukin otoksia esim. möksältä. Niissä näkyy jonkinlainen kömpelö ja koskettavakin luonnonkauneuden ihastelu. [Hehe, valokuviinhan ei tule ITIKAT mukaan.. onneksi.. muuten olisi nekin möksäkuvat aika KAUHEITA!] Kuvia on myös sukulaisten harvoista juhlista. Ja isovanhemmista. Mutta ei meistä sellaisina yli 5-vuotiaina. Sitten kuvia meistä on enemmän, kun olemme tulleet 10+ ikään, jossa kaverit jo osasivat käyttää kameroita ja kuvata.
Mietin joskus mahtoiko Muorin pettymys minuun [meihin?] näkyä myös tällä tavalla? Ettei halua jättää jälkeensä kosketeltavia muistoja, mitään konkreettista? Tiedän että mun ulkonäkö ei aina ollut Muorille mieleen. Nyt kun katson isän äidin lapsuuskuvia ja omia lapsuuskuvia, on niissä suorastaan järkyttävä yhdennäköisyys. Jos vain pukisi mut joihinkin sotaa edeltäviin vaatteisiin, tai vaihtoehtoisesti olisi pukenut Mummon 80-luvun kuteisiin, niin olisimme voineet olla sama tyttö. Mummo oli nätti nainen, mutta Muori ei hänestä niin perustanut - itse asiassa en usko hänen ollenkaan pitäneen siitä, että näytin Mummolta, hänen anopiltaan. Siukulle ja mulle tuli sittenkin se isän suvun kasvojen muoto, ihan nenää myöten, se mahtoi olla melkoinen pettymys.
Möksästä tulikin mieleeni..
Aloin muuten MÖKSÄKAPINAN! :) Me olimme siellä nyt toukokuun lopussa. Meidän oli tarkoitus olla 2 yötä, mutta minä yksinkertaisesti romahdin jotenkin - tai räjähdin, vaikken huutanut. Sanoin miehelle, että tämä oli tässä, joko mennään hotelliin tai sitten lähdetään pois. Yhtään yötä en enää halua olla.. näin tämä nyt vain on! Ja niin vaan auton kokka kohti kotia jo seuraavana päivänä.
Eikä kyseessä ole mikään hemmotellun kaupunkilaismimmin oikku. Oikeasti: olen herkistynyt itikoiden pistoille niin, että niistä saadut paukamat ovat VALTAVIA ja kipeitä. Mieskin säikähti kerran niitä esitellessäni ja ehdotti jo lääkäriin menoa. Mua ei HUVITA syödä jotain pillereitä koko kesää [ja olla väsynyt], vaan mieluummin vältän runsasitikkaisia seutuja. Möksä on yksi niistä.
Ei millään pahalla, mutta en vain VIIHDY keskellä ei mitään ilman sähköä ja juoksevaa vettä. En tajua miksi mun täytyisi jatkaa elämääni vielä joku 40 vuotta ja teeskennellä, että pidän siitä. Alistua vain johonkin, jota inhoan?
Mies ei mitenkään suuttunut.. kai hän tavallaan ymmärtääkin mua.
Kettu pihassa
Meidän pihamaallamme oli eilen kettu! Se on yksi kiva puoli maalla asumisessa: täällä näkee paljon sellaisia eläimiä, joihin ei muuten törmäisi. Kettu pyöri tuossa autokatoksen tienoilla. :) Minä olin silloin puutarhakeinussa. Olin ollut sen verran hiljaa, ettei se kai minua säikähtänyt. Jotenkin - en osaa tarkemmin selittää - me jaoimme katseen ja yhteyden. Kettu katseli mua, minä sitä - kumpikaan ei kiirehtinyt siitä pois. Sitten kun naapurin ovi kävi ja kuului puhetta sekä naurua, sitten lähti kettukin. Vahvistaa varmaan sitä näkemystä, että talk is cheap. ;) Oikeasti, miksi aina pitäisi olla heiluttamassa huuliaan, kun voi kommunikoida silmin ja katsein, liikkein ja elein?
Joskus eläinten silmissä tuntuu olevan paljon viisautta. Joku joskus ilkkui mua kun sanoin näin, se tyyppi sanoi että PROJISOIN jotenkin - siis TAHDON nähdä niissä viisautta, minusta niissä pitää olla viisautta, joten sitten näen sen mitä haluan nähdä. :( Se ei ollut mukavasti sanottu.. Joistakin totuuksistaan sitä tahtoo pitää kiinni.
En tiedä onko kuntoiluvimma nyt hyvä vai paha asia. Hyvä siksi, kun kuntoilua yleisesti ottaen ihannoidaan + pidetään terveellisenä. Paha siksi, että se lisää yleensä myös syömis- ja vartalopakkomielteitäni. Näin on laita myös nyt. :(
Helleviikosta nautin.. Rötkötin lepotuolissa pihalla 40 minuuttia ja sain jo siitä hurjat rusketusrajat! Suklis päivettyy helposti, eikä pala kovinkaan herkästi, tämän voin kertoa tässä ja nyt! Aloin miettiä yläasteaikoja: silloin ainakin olin tosi päivettynyt.. päätellen niistä harvoista valokuvista, joita siltä ajalta on.
Meidän perhe ei pahemmin harrastanut valokuvausta. Meistä lapsista, Siukusta ja musta, on kyllä kuvia kun olemme vauvoja ja ihan taaperoita. Sitten, yhtäkkiä, ne loppuvat. Joskus se on surullista. Ja ihmettelen syytä siihen. Meidän perhealbumi on nyt mulla [Muori yhtäkkiä yllättäen vain antoi sen mulle] ja siellä on kyllä paljon Isukin otoksia esim. möksältä. Niissä näkyy jonkinlainen kömpelö ja koskettavakin luonnonkauneuden ihastelu. [Hehe, valokuviinhan ei tule ITIKAT mukaan.. onneksi.. muuten olisi nekin möksäkuvat aika KAUHEITA!] Kuvia on myös sukulaisten harvoista juhlista. Ja isovanhemmista. Mutta ei meistä sellaisina yli 5-vuotiaina. Sitten kuvia meistä on enemmän, kun olemme tulleet 10+ ikään, jossa kaverit jo osasivat käyttää kameroita ja kuvata.
Mietin joskus mahtoiko Muorin pettymys minuun [meihin?] näkyä myös tällä tavalla? Ettei halua jättää jälkeensä kosketeltavia muistoja, mitään konkreettista? Tiedän että mun ulkonäkö ei aina ollut Muorille mieleen. Nyt kun katson isän äidin lapsuuskuvia ja omia lapsuuskuvia, on niissä suorastaan järkyttävä yhdennäköisyys. Jos vain pukisi mut joihinkin sotaa edeltäviin vaatteisiin, tai vaihtoehtoisesti olisi pukenut Mummon 80-luvun kuteisiin, niin olisimme voineet olla sama tyttö. Mummo oli nätti nainen, mutta Muori ei hänestä niin perustanut - itse asiassa en usko hänen ollenkaan pitäneen siitä, että näytin Mummolta, hänen anopiltaan. Siukulle ja mulle tuli sittenkin se isän suvun kasvojen muoto, ihan nenää myöten, se mahtoi olla melkoinen pettymys.
Möksästä tulikin mieleeni..
Aloin muuten MÖKSÄKAPINAN! :) Me olimme siellä nyt toukokuun lopussa. Meidän oli tarkoitus olla 2 yötä, mutta minä yksinkertaisesti romahdin jotenkin - tai räjähdin, vaikken huutanut. Sanoin miehelle, että tämä oli tässä, joko mennään hotelliin tai sitten lähdetään pois. Yhtään yötä en enää halua olla.. näin tämä nyt vain on! Ja niin vaan auton kokka kohti kotia jo seuraavana päivänä.
Eikä kyseessä ole mikään hemmotellun kaupunkilaismimmin oikku. Oikeasti: olen herkistynyt itikoiden pistoille niin, että niistä saadut paukamat ovat VALTAVIA ja kipeitä. Mieskin säikähti kerran niitä esitellessäni ja ehdotti jo lääkäriin menoa. Mua ei HUVITA syödä jotain pillereitä koko kesää [ja olla väsynyt], vaan mieluummin vältän runsasitikkaisia seutuja. Möksä on yksi niistä.
Ei millään pahalla, mutta en vain VIIHDY keskellä ei mitään ilman sähköä ja juoksevaa vettä. En tajua miksi mun täytyisi jatkaa elämääni vielä joku 40 vuotta ja teeskennellä, että pidän siitä. Alistua vain johonkin, jota inhoan?
Mies ei mitenkään suuttunut.. kai hän tavallaan ymmärtääkin mua.
Kettu pihassa
Meidän pihamaallamme oli eilen kettu! Se on yksi kiva puoli maalla asumisessa: täällä näkee paljon sellaisia eläimiä, joihin ei muuten törmäisi. Kettu pyöri tuossa autokatoksen tienoilla. :) Minä olin silloin puutarhakeinussa. Olin ollut sen verran hiljaa, ettei se kai minua säikähtänyt. Jotenkin - en osaa tarkemmin selittää - me jaoimme katseen ja yhteyden. Kettu katseli mua, minä sitä - kumpikaan ei kiirehtinyt siitä pois. Sitten kun naapurin ovi kävi ja kuului puhetta sekä naurua, sitten lähti kettukin. Vahvistaa varmaan sitä näkemystä, että talk is cheap. ;) Oikeasti, miksi aina pitäisi olla heiluttamassa huuliaan, kun voi kommunikoida silmin ja katsein, liikkein ja elein?
Joskus eläinten silmissä tuntuu olevan paljon viisautta. Joku joskus ilkkui mua kun sanoin näin, se tyyppi sanoi että PROJISOIN jotenkin - siis TAHDON nähdä niissä viisautta, minusta niissä pitää olla viisautta, joten sitten näen sen mitä haluan nähdä. :( Se ei ollut mukavasti sanottu.. Joistakin totuuksistaan sitä tahtoo pitää kiinni.
lauantai 25. syyskuuta 2010
Maa-maa-mammutti!
Isossa Kaupungissa on Mammuttimarkkinat! Sehän on siis K-kauppojen juttu, eli mun kohdalla tietää reissua K-Citymarkettiin. Suklis ottaa taas vanhan rakkaan romurautansa alleen ja hurauttaa 2 x 40 kilometriä. Hei hulinaa!
Mammuttimarkkinoille meno on kai korvausta siitä, kun mies kumminkin lähtee viikonlopuksi sinne Möksälle. K-Citymarketissa on jotain turvallista: se valikoimien runsaus, se kaiken paljous.
Saattaa tietysti olla, että tulee AHDISTUS ja en sitten pääsekään lähtemään minnekään. Joskus sellaisiakin hetkiä on. Silloin koen olevani valtavan lihava [kuin mammutti ikään] tai muuten vain niin masentunut ja 'raskas', ettei kotoa lähteminen onnistukaan.
Soitin Äetmuorille tänään ja kysyin tahtooko hän että mies tulee käymään hänen luonaan. Muorilla on aina tapana keksiä kaikkea pientä tekemistä 'vävypojille', jotain aina heidän pitää tehdä kun mennään Muorin luo. Ja sitten Muori on tyytyväinen. Nyt siellä on ollut eräs lipaston ovi vähän rikki ja miehen piti korjata sitä. No, Muori kuitenkin sanoi - heti kuultuaan etten mä aio tulla - että ei tarvitse miehen tulla sinne, hänellä on kuulemma naapurissa joku joka osaa tosi hyvin kaikki sellaiset.. Mun oli tavallaan aika vaikea kertoa miehelle, ettei mun äitini tahdo häntä käymään luonaan.. :( Hiukan loukkaantuneelta mies tuntui ja sanoi, että ei tietysti mene jos häntä ei haluta. Yritin jotenkin sumplia sitä siinä.. selitellä.. koska haluan suojella miehen tunteita.
Olen kovasti pyrkinyt rehellisyyteen miehen kanssa, mutta sitä en aio sanoa rehellisyyden nimissä, ettei hän ja Siukun mies oikeastaan merkitse Muorille yhtään mitään. Siukun miehestä hän puhuu AINA mulle kauhean kielteisesti, suorastaan halveksivasti. Ja varmaan puhuu mun miehestä samalla tavalla Siukulle. Niin että.
Pistin muuten miehelle matkalle mukaan sellaisen MUISTILAPUN, jossa on tiedot Runebergin makeistukun konvehtipussista.. Pussissa on Witors-konvehteja ja ainakin Forssan Autokeidas niitä myy/on myynyt! :) Kun mies siis ajaa siitä ohi ja siinä kumminkin pysähtyy, niin saa sitten.. ostaa.. 'osallistua' mun herkkuiluhulluuteeni.
Mammuttimarkkinoille meno on kai korvausta siitä, kun mies kumminkin lähtee viikonlopuksi sinne Möksälle. K-Citymarketissa on jotain turvallista: se valikoimien runsaus, se kaiken paljous.
Saattaa tietysti olla, että tulee AHDISTUS ja en sitten pääsekään lähtemään minnekään. Joskus sellaisiakin hetkiä on. Silloin koen olevani valtavan lihava [kuin mammutti ikään] tai muuten vain niin masentunut ja 'raskas', ettei kotoa lähteminen onnistukaan.
Soitin Äetmuorille tänään ja kysyin tahtooko hän että mies tulee käymään hänen luonaan. Muorilla on aina tapana keksiä kaikkea pientä tekemistä 'vävypojille', jotain aina heidän pitää tehdä kun mennään Muorin luo. Ja sitten Muori on tyytyväinen. Nyt siellä on ollut eräs lipaston ovi vähän rikki ja miehen piti korjata sitä. No, Muori kuitenkin sanoi - heti kuultuaan etten mä aio tulla - että ei tarvitse miehen tulla sinne, hänellä on kuulemma naapurissa joku joka osaa tosi hyvin kaikki sellaiset.. Mun oli tavallaan aika vaikea kertoa miehelle, ettei mun äitini tahdo häntä käymään luonaan.. :( Hiukan loukkaantuneelta mies tuntui ja sanoi, että ei tietysti mene jos häntä ei haluta. Yritin jotenkin sumplia sitä siinä.. selitellä.. koska haluan suojella miehen tunteita.
Olen kovasti pyrkinyt rehellisyyteen miehen kanssa, mutta sitä en aio sanoa rehellisyyden nimissä, ettei hän ja Siukun mies oikeastaan merkitse Muorille yhtään mitään. Siukun miehestä hän puhuu AINA mulle kauhean kielteisesti, suorastaan halveksivasti. Ja varmaan puhuu mun miehestä samalla tavalla Siukulle. Niin että.
Pistin muuten miehelle matkalle mukaan sellaisen MUISTILAPUN, jossa on tiedot Runebergin makeistukun konvehtipussista.. Pussissa on Witors-konvehteja ja ainakin Forssan Autokeidas niitä myy/on myynyt! :) Kun mies siis ajaa siitä ohi ja siinä kumminkin pysähtyy, niin saa sitten.. ostaa.. 'osallistua' mun herkkuiluhulluuteeni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)