Melkein kuukausi on kulunut edellisestä kirjoituksesta! Mihin viikot ovat vierineet? Enpäs tiedä muista, taitaa maa odotella HALLITUKSEN syntyä, mulla on taas alkanut melkoinen kuntoiluvimma ja se näkyy kai myös päivitystahdissa.
En tiedä onko kuntoiluvimma nyt hyvä vai paha asia. Hyvä siksi, kun kuntoilua yleisesti ottaen ihannoidaan + pidetään terveellisenä. Paha siksi, että se lisää yleensä myös syömis- ja vartalopakkomielteitäni. Näin on laita myös nyt. :(
Helleviikosta nautin.. Rötkötin lepotuolissa pihalla 40 minuuttia ja sain jo siitä hurjat rusketusrajat! Suklis päivettyy helposti, eikä pala kovinkaan herkästi, tämän voin kertoa tässä ja nyt! Aloin miettiä yläasteaikoja: silloin ainakin olin tosi päivettynyt.. päätellen niistä harvoista valokuvista, joita siltä ajalta on.
Meidän perhe ei pahemmin harrastanut valokuvausta. Meistä lapsista, Siukusta ja musta, on kyllä kuvia kun olemme vauvoja ja ihan taaperoita. Sitten, yhtäkkiä, ne loppuvat. Joskus se on surullista. Ja ihmettelen syytä siihen. Meidän perhealbumi on nyt mulla [Muori yhtäkkiä yllättäen vain antoi sen mulle] ja siellä on kyllä paljon Isukin otoksia esim. möksältä. Niissä näkyy jonkinlainen kömpelö ja koskettavakin luonnonkauneuden ihastelu. [Hehe, valokuviinhan ei tule ITIKAT mukaan.. onneksi.. muuten olisi nekin möksäkuvat aika KAUHEITA!] Kuvia on myös sukulaisten harvoista juhlista. Ja isovanhemmista. Mutta ei meistä sellaisina yli 5-vuotiaina. Sitten kuvia meistä on enemmän, kun olemme tulleet 10+ ikään, jossa kaverit jo osasivat käyttää kameroita ja kuvata.
Mietin joskus mahtoiko Muorin pettymys minuun [meihin?] näkyä myös tällä tavalla? Ettei halua jättää jälkeensä kosketeltavia muistoja, mitään konkreettista? Tiedän että mun ulkonäkö ei aina ollut Muorille mieleen. Nyt kun katson isän äidin lapsuuskuvia ja omia lapsuuskuvia, on niissä suorastaan järkyttävä yhdennäköisyys. Jos vain pukisi mut joihinkin sotaa edeltäviin vaatteisiin, tai vaihtoehtoisesti olisi pukenut Mummon 80-luvun kuteisiin, niin olisimme voineet olla sama tyttö. Mummo oli nätti nainen, mutta Muori ei hänestä niin perustanut - itse asiassa en usko hänen ollenkaan pitäneen siitä, että näytin Mummolta, hänen anopiltaan. Siukulle ja mulle tuli sittenkin se isän suvun kasvojen muoto, ihan nenää myöten, se mahtoi olla melkoinen pettymys.
Möksästä tulikin mieleeni..
Aloin muuten MÖKSÄKAPINAN! :) Me olimme siellä nyt toukokuun lopussa. Meidän oli tarkoitus olla 2 yötä, mutta minä yksinkertaisesti romahdin jotenkin - tai räjähdin, vaikken huutanut. Sanoin miehelle, että tämä oli tässä, joko mennään hotelliin tai sitten lähdetään pois. Yhtään yötä en enää halua olla.. näin tämä nyt vain on! Ja niin vaan auton kokka kohti kotia jo seuraavana päivänä.
Eikä kyseessä ole mikään hemmotellun kaupunkilaismimmin oikku. Oikeasti: olen herkistynyt itikoiden pistoille niin, että niistä saadut paukamat ovat VALTAVIA ja kipeitä. Mieskin säikähti kerran niitä esitellessäni ja ehdotti jo lääkäriin menoa. Mua ei HUVITA syödä jotain pillereitä koko kesää [ja olla väsynyt], vaan mieluummin vältän runsasitikkaisia seutuja. Möksä on yksi niistä.
Ei millään pahalla, mutta en vain VIIHDY keskellä ei mitään ilman sähköä ja juoksevaa vettä. En tajua miksi mun täytyisi jatkaa elämääni vielä joku 40 vuotta ja teeskennellä, että pidän siitä. Alistua vain johonkin, jota inhoan?
Mies ei mitenkään suuttunut.. kai hän tavallaan ymmärtääkin mua.
Kettu pihassa
Meidän pihamaallamme oli eilen kettu! Se on yksi kiva puoli maalla asumisessa: täällä näkee paljon sellaisia eläimiä, joihin ei muuten törmäisi. Kettu pyöri tuossa autokatoksen tienoilla. :) Minä olin silloin puutarhakeinussa. Olin ollut sen verran hiljaa, ettei se kai minua säikähtänyt. Jotenkin - en osaa tarkemmin selittää - me jaoimme katseen ja yhteyden. Kettu katseli mua, minä sitä - kumpikaan ei kiirehtinyt siitä pois. Sitten kun naapurin ovi kävi ja kuului puhetta sekä naurua, sitten lähti kettukin. Vahvistaa varmaan sitä näkemystä, että talk is cheap. ;) Oikeasti, miksi aina pitäisi olla heiluttamassa huuliaan, kun voi kommunikoida silmin ja katsein, liikkein ja elein?
Joskus eläinten silmissä tuntuu olevan paljon viisautta. Joku joskus ilkkui mua kun sanoin näin, se tyyppi sanoi että PROJISOIN jotenkin - siis TAHDON nähdä niissä viisautta, minusta niissä pitää olla viisautta, joten sitten näen sen mitä haluan nähdä. :( Se ei ollut mukavasti sanottu.. Joistakin totuuksistaan sitä tahtoo pitää kiinni.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
perjantai 17. kesäkuuta 2011
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Kun teet niin tiedät
Hassua miten joistakin ratkaisuista tietää niiden oikeuden vasta siinä vaiheessa kun tekee ne! Esimerkiksi mun päätös jättää kokonaan viikonlopun rääkkijumpparyhmä - lopettaa siis pysyvästi se - oli OIKEA. Tiesin heti kun päätin ja kun jätin menemättä ja kun en aio enää mennä. Mutta sitä ennen en ollut v a r m a .. se on aika erikoista! Kun horjuin ja huojuin, kun epäröin, niin en oikein ollut selvillä tunteistani.
Tahdon jatkossa liikunnalla edes joskus tarjota itselleni jotain HYVÄÄ. Esim. juuri sitä joogaa. Rauhallista, pehmeää, venyttelevää ja kehoa kuuntelevaa. Sellaista, missä saa olla löysissä vaatteissa eikä kukaan KARJU ohjeita kuin joku intin kouluttaja.
5 kokonaista vuorokautta..
.. herkkuiluun! :) Seuraava herkkis onkin la & su, eikä su & ma kuten tavallisesti. Tänään teinkin hiukan inventaariota tuolla meidän ruokakaapeissa. Hyvin sinne mahtuu tavaraa, kun vähän järkeistin sitä hommaa siellä. Esimerkiksi yksi dominopötkö ei tarvitse ympärilleen sitä pahvipakettia, johon aina mahtuu 2. Ja sitten suklaatikonvehteja voi säilyttää yhdessä rasiassa, ei tarvitse olla kolmea pahvirasiaa, joissa jokaisessa on sitten muutama konvehti. Tällä lailla minä vähän järkkäsin tilaa.
Kävin kauppassa tänään! Tuossa paikallisessa S-marketissa. En saanut lähdettyä vaateostoille, mutta ajattelin että menen maanantaina, kun silloin on muutakin asiaa hoidettavana siinä suunnalla. Nyt ei oikeastaan ollut mitään sellaista, joten ajattelinpa säästää bensaa! S-marketista ostin jäätelöitä valmiiksi mässyilyyn! Classicin kermatoffeeta taas ja sitten pari Totally Brown-puikkoa.
Olen muuten huomannut että nykyisin on paljon ihania leipiä kaupoissa! Kun normaalisti en syö leipää, niin siitä kai johtuu se leivänhimo ja sen kuolaaminen. Katselen usein leipähyllyä kauppoissa. Kauratyynyt on hyviä [ne on kai Vaasan] ja sitten on sellaisia 7:n viljan sämpylöitä, joista pidän myös. Mutta myös muut kauraleivät ovat hyviä! Herkkuja! Kauraleivät taitaa tätä nykyä olla mun juttu.. Himoan myös Oltermanni-juustoa ja sitten ihan vain vaikka jotain kalkkunaleikettä yms. siihen leivän päälle! Slurps! Nykyisin mässinkeihin kuuluu mulla aina myös leipä! On oikein ihanaa upottaa hampit pehmoiseen leibuun, kun ei sitä muuten koskaan saa! :(
Tahdon jatkossa liikunnalla edes joskus tarjota itselleni jotain HYVÄÄ. Esim. juuri sitä joogaa. Rauhallista, pehmeää, venyttelevää ja kehoa kuuntelevaa. Sellaista, missä saa olla löysissä vaatteissa eikä kukaan KARJU ohjeita kuin joku intin kouluttaja.
5 kokonaista vuorokautta..
.. herkkuiluun! :) Seuraava herkkis onkin la & su, eikä su & ma kuten tavallisesti. Tänään teinkin hiukan inventaariota tuolla meidän ruokakaapeissa. Hyvin sinne mahtuu tavaraa, kun vähän järkeistin sitä hommaa siellä. Esimerkiksi yksi dominopötkö ei tarvitse ympärilleen sitä pahvipakettia, johon aina mahtuu 2. Ja sitten suklaatikonvehteja voi säilyttää yhdessä rasiassa, ei tarvitse olla kolmea pahvirasiaa, joissa jokaisessa on sitten muutama konvehti. Tällä lailla minä vähän järkkäsin tilaa.
Kävin kauppassa tänään! Tuossa paikallisessa S-marketissa. En saanut lähdettyä vaateostoille, mutta ajattelin että menen maanantaina, kun silloin on muutakin asiaa hoidettavana siinä suunnalla. Nyt ei oikeastaan ollut mitään sellaista, joten ajattelinpa säästää bensaa! S-marketista ostin jäätelöitä valmiiksi mässyilyyn! Classicin kermatoffeeta taas ja sitten pari Totally Brown-puikkoa.
Olen muuten huomannut että nykyisin on paljon ihania leipiä kaupoissa! Kun normaalisti en syö leipää, niin siitä kai johtuu se leivänhimo ja sen kuolaaminen. Katselen usein leipähyllyä kauppoissa. Kauratyynyt on hyviä [ne on kai Vaasan] ja sitten on sellaisia 7:n viljan sämpylöitä, joista pidän myös. Mutta myös muut kauraleivät ovat hyviä! Herkkuja! Kauraleivät taitaa tätä nykyä olla mun juttu.. Himoan myös Oltermanni-juustoa ja sitten ihan vain vaikka jotain kalkkunaleikettä yms. siihen leivän päälle! Slurps! Nykyisin mässinkeihin kuuluu mulla aina myös leipä! On oikein ihanaa upottaa hampit pehmoiseen leibuun, kun ei sitä muuten koskaan saa! :(
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Hyvästi tuskaliikunta!
Olen oppinut uuden asian itsestäni! En tahdo enää ainakaan MAKSAA rääkkijumpasta. Ensi syksynä alan joogatunnit, sen verran olen päättänyt jo tässä ja nyt. Jos tahdon rääkkijumppaa, niin sitähän voin aina tehdä kotona, mutta en enää tahdo maksaa siitä, että saan rääkkiä esim. joka tiistai klo 18-19. Entä jos en silloin ole yhtään sillä tuulella?? Entä jos juuri silloin joku diskomusa tai tekno repii korvia, ihmisten läsnäolo ja jaettu hikoilu ahdistaa? Tulee vain paljon poissaoloja, tai sitten yleistä pahaa mieltä ja epämukavuutta.
Huomasin kerran kun jumppassa pidettiin PELKÄSTÄÄN venyttelylle omistettu tunti, että minä oikeasti pidän enemmän juuri sellaisesta, rauhallisesta ja pakottomasta. Siitä että saan rauhassa tunnustella miltä tuntuu ruumiin sisällä, miltä tuntuu kun takareidet venyvät KIIREETTÄ, pakottomasti. Hellästi. Ja olin hurjan rentoutunut tuon tunnin jälkeen, mitä ei muuten aina voi sanoa rääkkijumpasta.
Ja musiikkikin vaikuttaa! Venyttelytunnilla oli jotain 'new age'-tyyppistä, pehmeää musiikkia. Oikeastaan vain sointuja ja luonnon ääniä. Tai siltä ne kuulostivat. ;) Pidin siitäkin. Ei millään pahalla mutta joskus rääkkijumpassa oikein inhottaa se musiikki. Kerrankin siellä oli Yötä. Jotain 'Pettävällä jäällä', joka siis on niin surullinen ja masentava kappale kuin olla voi. Tai sitten on jotain ällöttävän, pelottavan pirteää materialismille omistettua tyttöbiisiä. Yöks.
Miksi liikunnan oikeastaan pitäisi olla epämiellyttävää ja siitä saatavan nautinnon lähellä masokismia? Tuleeko se kouluajoilta? Koululiikuntahan oli sellaista KAMPPAILUA. Opettaja pyrki vimmaisesti 'saamaan meitä hikeen' ja me yritimme aivan yhtä vimmaisesti säästyä hikoamiselta. :) Syntyi tahtojen taistelu. Opettaja saarnasi syyttävään sävyyn oikeanlaisesta liikunnasta [=hikiliikunta] ja vääränlaisesta liikunnasta [=kaikki muu liikunta] ja me kuuntelimme itsepäisinä, taipumatta.
Miksi itselleen ei saisi liikunnan kauttakin olla HYVÄ?
Rääkkijumpan päätteeksi normaalisti tehtävä venyttely on lyhyt ja hätäinen. Hop hop, siinä sanotaan lihaksille, venykääs nyt mahdollisimman pian, että ette ole kipeät huomenna.. että voi rääkätä sitten taas. Se venyttely ei ole mikään itsetarkoitus, se on vain pakollinen kuvio. Välttämättömyys, joka hoidetaan pian alta pois. Vähän kuin hammaslääkärikäynti tai auton kilometrihuolto.
Mulle sopisi muutenkin parhaiten sellainen liikuntatunti, joka olisi aamusta/aamupäivästä. Tai ainakin ennen klo 16. Jos liikuntatunti on illalla, niin sitten vain koko päivän 'odotan' sitä ja se rajoittaa tekemisiäni. Kun pitää muistaa, että mentävä on. Mieluiten tekisin niin, että aamulla klo olisi herättämässä ja sieltä sitten liikuntaan.
No niin, eli siis joogelia syksyllä. Mutta ei mitään astangajoogelia, vaan jotain rauhallista, mietteliästä, pakotonta. Onneksi monissa kansalaisopistoissakin on nykyisin päiväryhmiä, ainakin joissain aineissa. On otettu huomioon siis meidät työttömät lortitkin. ;) Tai miksei vaikka eläkeläiset tai muut, joilla on 'hyvä' syy olla päivisin kotona.
Mää-mää-mässylammas!
Suklis Mässylampaana määkii! Huomasin että Citymarketissa olisi mammuttimarkkinat! Mammumarkkinoilla yleensä kannattaa käydä, koska ainakin pari kertaa silloin on Cittarista löytynyt Milka-suklaatia! :) Se on suosikkini [yksi niistä].
Mutta olen nyt mietiskellyt mässinkiä ja tullut siihen tulokseen, ettei mun oikeastaan PITÄISI ostella.. koska se ostelu jotenkin 'stressaa' mua, siis se että kaappit on liian täynnä! Eikös kuulostakin hassulta? Koen sitten sellaista pakkoa syödä sen kaikki ja pelkään, etten pystykään. Olenpas mä kummallinen.
Mutta silti vaan sanon, että 7 kokonaista vuorokautta.. kaivattuun hetkeen! :)
Huomasin kerran kun jumppassa pidettiin PELKÄSTÄÄN venyttelylle omistettu tunti, että minä oikeasti pidän enemmän juuri sellaisesta, rauhallisesta ja pakottomasta. Siitä että saan rauhassa tunnustella miltä tuntuu ruumiin sisällä, miltä tuntuu kun takareidet venyvät KIIREETTÄ, pakottomasti. Hellästi. Ja olin hurjan rentoutunut tuon tunnin jälkeen, mitä ei muuten aina voi sanoa rääkkijumpasta.
Ja musiikkikin vaikuttaa! Venyttelytunnilla oli jotain 'new age'-tyyppistä, pehmeää musiikkia. Oikeastaan vain sointuja ja luonnon ääniä. Tai siltä ne kuulostivat. ;) Pidin siitäkin. Ei millään pahalla mutta joskus rääkkijumpassa oikein inhottaa se musiikki. Kerrankin siellä oli Yötä. Jotain 'Pettävällä jäällä', joka siis on niin surullinen ja masentava kappale kuin olla voi. Tai sitten on jotain ällöttävän, pelottavan pirteää materialismille omistettua tyttöbiisiä. Yöks.
Miksi liikunnan oikeastaan pitäisi olla epämiellyttävää ja siitä saatavan nautinnon lähellä masokismia? Tuleeko se kouluajoilta? Koululiikuntahan oli sellaista KAMPPAILUA. Opettaja pyrki vimmaisesti 'saamaan meitä hikeen' ja me yritimme aivan yhtä vimmaisesti säästyä hikoamiselta. :) Syntyi tahtojen taistelu. Opettaja saarnasi syyttävään sävyyn oikeanlaisesta liikunnasta [=hikiliikunta] ja vääränlaisesta liikunnasta [=kaikki muu liikunta] ja me kuuntelimme itsepäisinä, taipumatta.
Miksi itselleen ei saisi liikunnan kauttakin olla HYVÄ?
Rääkkijumpan päätteeksi normaalisti tehtävä venyttely on lyhyt ja hätäinen. Hop hop, siinä sanotaan lihaksille, venykääs nyt mahdollisimman pian, että ette ole kipeät huomenna.. että voi rääkätä sitten taas. Se venyttely ei ole mikään itsetarkoitus, se on vain pakollinen kuvio. Välttämättömyys, joka hoidetaan pian alta pois. Vähän kuin hammaslääkärikäynti tai auton kilometrihuolto.
Mulle sopisi muutenkin parhaiten sellainen liikuntatunti, joka olisi aamusta/aamupäivästä. Tai ainakin ennen klo 16. Jos liikuntatunti on illalla, niin sitten vain koko päivän 'odotan' sitä ja se rajoittaa tekemisiäni. Kun pitää muistaa, että mentävä on. Mieluiten tekisin niin, että aamulla klo olisi herättämässä ja sieltä sitten liikuntaan.
No niin, eli siis joogelia syksyllä. Mutta ei mitään astangajoogelia, vaan jotain rauhallista, mietteliästä, pakotonta. Onneksi monissa kansalaisopistoissakin on nykyisin päiväryhmiä, ainakin joissain aineissa. On otettu huomioon siis meidät työttömät lortitkin. ;) Tai miksei vaikka eläkeläiset tai muut, joilla on 'hyvä' syy olla päivisin kotona.
Mää-mää-mässylammas!
Suklis Mässylampaana määkii! Huomasin että Citymarketissa olisi mammuttimarkkinat! Mammumarkkinoilla yleensä kannattaa käydä, koska ainakin pari kertaa silloin on Cittarista löytynyt Milka-suklaatia! :) Se on suosikkini [yksi niistä].
Mutta olen nyt mietiskellyt mässinkiä ja tullut siihen tulokseen, ettei mun oikeastaan PITÄISI ostella.. koska se ostelu jotenkin 'stressaa' mua, siis se että kaappit on liian täynnä! Eikös kuulostakin hassulta? Koen sitten sellaista pakkoa syödä sen kaikki ja pelkään, etten pystykään. Olenpas mä kummallinen.
Mutta silti vaan sanon, että 7 kokonaista vuorokautta.. kaivattuun hetkeen! :)
perjantai 12. helmikuuta 2010
Kallio, oi Kallio!
Minä otin sen Kallio-televisiosarjan digiboksille ja katsoin nautiskellen sen tuossa aamuyöstä! Voi ihme, kuinka olikin HYVÄ! Ei itse se tarina niinkään.. mutta ne henkilöt! Ja maisemat!
Päähenkilönä tuossa tellusarjassa on Piitu, 38-vuotias kustannustoimittaja, sinkku, lapseton KALLIOLAINEN!! Heti 1. osassa se Piitu tapasi erään nuoren miehen, divarinpitäjän, joka muuten liikkui joka paikkaan PYÖRÄLLÄ! Pojalla/miehellä oli aika pitkä kihara tukka.
Katsoin tuota sarjaa oikein nälkäisesti, vertailin itseäni esim. siihen Piituun. Haluaisin näyttää juuri samalta, mutta en näytä! Kun olin katsonut tuota sarjaa niin hyvä etten siitä paikasta varannut kampaamoaikaa, että pätkäisisivät mun tukan polkaksi tuosta vaan! Mutta ei se auttaisi. :( Minulla on yksi melkein samanlainen villapusero kuin sillä Piitulla.. tosin hänen puserossaan raidat olivat leveämpiä ja vihreäsävyisiä, mulla on sellainen samanmallinen, mutta siinä on ihan riemunkirjavat ja ohuet raidat. Sellaista nahkaista kuluneen oloista käsilaukkua ei mulla ole, kuten oli sillä Piitulla.
En tiedä kävisinkö itse kalliolaisesta! Luultavasti EN, koska olen kuitenkin jotenkin.. mussa ei ole särmää! :( Ja muutenkin 'paljastaisin' itseni töllistelemällä rakennuksia pää pyörien kuin jollain pöllöllä.
No kuitenkin.. aion katsoa sen sarjan joka osan! 1. osassa Piitu sai vieraakseen siskonsa, joka kai aikoo erota. Oli mies vaihtanut lukot tuosta vaan.. ilmoittamatta..
Katsoin aika kiinnostuneena sitä päähenkilön asuntoa. Ei tellua [päähenkilö ei siis voisi katsoa Kallio-sarjasta itseään hehe], AIKA pieni [ei kuitenkaan niin pieni ja kotoisa kuin kuvittelin kallioasunnon olevan!], ihana kahden hengen ruokapöytä!! Minä olen aina haaveillut kahden hengen ruokapöydästä! Mihin enempää tarvitaan, jos vieraita käy harvoin?
Mutta se mies.. se Piitun ihastus! Mulla ei KOSKAAN ole ollut sellaista miestä. En taitaisi halutakaan, hän oli niin eri maailmasta. :( Minä pidän enemmän perinteisen miehekkäästä miehestä. En ole lukioaikojen jälkeen tuntenut miestä, joka kulkisi paikasta toiseen pyörällä, mun maailmassa pojat/miehet ei vaan tee niin. Useimmat ostivat auton heti kuin voivat ja sen jälkeen sitten aina sitä on vaihdettu, ilman ei ole oltu.
On varmasti säälittävää katsoa jotain tuollaista sarjaa ihan innoissaan. :) Mutta en jaksa nyt syyllistyä. Kai se tellu on sitä varten että sitä katsotaan.
Mies ei käsitä Helsinki-innostustani. Hän sanoo että tulisi hulluksi sellaisissa asunnoissa. En ymmärrä miksi. :( Mun mielestä olisi ihanaa, jos olisi pieni koti.. sellainen oikea PESÄ! :)
No se siitä..
Hiihtokilpailut, trauma
Nyt on lunta joka puolella Suomea. Mulle tulee mieleen muistoja kouluajoilta. Itse en joutunut hiihtämään enää lukiossa, mutta yläasteella sitä iloa piisasi. Ja ala-asteella, tietysti! Ihmettelen vähän tätä kun meillä oli aina koulussa PAKKO osallistua hiihtokilpailuihin. Ne olivat aika pirullisia juttuja. Jos et ollut hyvä hiihtäjä [mä en ollut], niin eipä se kovin rohkaisevaa ollut jäädä häntäpäähän.
Muistan vieläkin yhden ala-asteen hiihtokisan, kun mulla oli kai suksissa jotain vikaa.. Kun monot irtosivat koko ajan siteistä! :( Sitten sain olla niitä napomassa kiinni koko ajan. En muista mitä vikaa niissä sitten oli. Sinä vuonna olin luokkani VIIMEINEN.. :( En oikeasti ole koskaan ollut hyvä hiihdossa ja sitten vielä kun kävi tuo sidejuttu, niin se kruunasi kaiken.
Mun mielestä tuntui aina niin surkealta se, kun piti painaa latua veren maku suussa, eikä saanut pysähtyä, nojata sauvoihin, kuunnella lintuja kevättalvisessa metsässä ja tunnelmoida. Hiihto ja suunnistus olivat niitä lajeja, joissa sellainen tunnelmoinnin halu tuli. Koska ne tapahtuivat luonnossa. Joskus pesäpallokin sai aikaan sellaisen unenomaisen tunnelman: kuuma toukokuun päivä, pelaajien huudot, mailan ääni kun se osuu palloon ja silmien siristys kentän takaosassa.. hiirenkorvat koivuissa, käärityt hihat. Teki mieli vain OLLA, antaa sen h-vetin pallon lentää vaikka kuuhun.. :) Itse parkkasin aina mielelläni kentän takaosaan, koska sinne pallo harvemmin tuli. Sai katsella taivasta, sai vain olla. Edes hetken.
Nykyisin ei kai enää ole urheilukisoihin osallistumisen pakkoa. Nyt kun muistelen, niin myös yleisurkkakisat [syksyllä] olivat pakollisia! Pakko, pakko, pakkopullaa. Kuinkahan monen liikuntamotivaatio kuoli noilla pakkokisauksilla? Onneksi ei omani kuitenkaan.
8 kokonaista vuorokautta..
.. herkkuiluun. ;) Ajattelen sitä kun menen tästä soittamaan velvollisuuspuhelun Äetmuorille! :) Jos sen ajatteleminen pitäisi mielen onnellisena. Tekisi tosi, TOSI paljon mieleni leipoa ihan vain täytekakku, mutta kun mies ei oikein sellaisesta niin paljon välitä..
Vielä siis suunnittelen leipomuksia.. Täytyy harkita tarkkaan!
Päähenkilönä tuossa tellusarjassa on Piitu, 38-vuotias kustannustoimittaja, sinkku, lapseton KALLIOLAINEN!! Heti 1. osassa se Piitu tapasi erään nuoren miehen, divarinpitäjän, joka muuten liikkui joka paikkaan PYÖRÄLLÄ! Pojalla/miehellä oli aika pitkä kihara tukka.
Katsoin tuota sarjaa oikein nälkäisesti, vertailin itseäni esim. siihen Piituun. Haluaisin näyttää juuri samalta, mutta en näytä! Kun olin katsonut tuota sarjaa niin hyvä etten siitä paikasta varannut kampaamoaikaa, että pätkäisisivät mun tukan polkaksi tuosta vaan! Mutta ei se auttaisi. :( Minulla on yksi melkein samanlainen villapusero kuin sillä Piitulla.. tosin hänen puserossaan raidat olivat leveämpiä ja vihreäsävyisiä, mulla on sellainen samanmallinen, mutta siinä on ihan riemunkirjavat ja ohuet raidat. Sellaista nahkaista kuluneen oloista käsilaukkua ei mulla ole, kuten oli sillä Piitulla.
En tiedä kävisinkö itse kalliolaisesta! Luultavasti EN, koska olen kuitenkin jotenkin.. mussa ei ole särmää! :( Ja muutenkin 'paljastaisin' itseni töllistelemällä rakennuksia pää pyörien kuin jollain pöllöllä.
No kuitenkin.. aion katsoa sen sarjan joka osan! 1. osassa Piitu sai vieraakseen siskonsa, joka kai aikoo erota. Oli mies vaihtanut lukot tuosta vaan.. ilmoittamatta..
Katsoin aika kiinnostuneena sitä päähenkilön asuntoa. Ei tellua [päähenkilö ei siis voisi katsoa Kallio-sarjasta itseään hehe], AIKA pieni [ei kuitenkaan niin pieni ja kotoisa kuin kuvittelin kallioasunnon olevan!], ihana kahden hengen ruokapöytä!! Minä olen aina haaveillut kahden hengen ruokapöydästä! Mihin enempää tarvitaan, jos vieraita käy harvoin?
Mutta se mies.. se Piitun ihastus! Mulla ei KOSKAAN ole ollut sellaista miestä. En taitaisi halutakaan, hän oli niin eri maailmasta. :( Minä pidän enemmän perinteisen miehekkäästä miehestä. En ole lukioaikojen jälkeen tuntenut miestä, joka kulkisi paikasta toiseen pyörällä, mun maailmassa pojat/miehet ei vaan tee niin. Useimmat ostivat auton heti kuin voivat ja sen jälkeen sitten aina sitä on vaihdettu, ilman ei ole oltu.
On varmasti säälittävää katsoa jotain tuollaista sarjaa ihan innoissaan. :) Mutta en jaksa nyt syyllistyä. Kai se tellu on sitä varten että sitä katsotaan.
Mies ei käsitä Helsinki-innostustani. Hän sanoo että tulisi hulluksi sellaisissa asunnoissa. En ymmärrä miksi. :( Mun mielestä olisi ihanaa, jos olisi pieni koti.. sellainen oikea PESÄ! :)
No se siitä..
Hiihtokilpailut, trauma
Nyt on lunta joka puolella Suomea. Mulle tulee mieleen muistoja kouluajoilta. Itse en joutunut hiihtämään enää lukiossa, mutta yläasteella sitä iloa piisasi. Ja ala-asteella, tietysti! Ihmettelen vähän tätä kun meillä oli aina koulussa PAKKO osallistua hiihtokilpailuihin. Ne olivat aika pirullisia juttuja. Jos et ollut hyvä hiihtäjä [mä en ollut], niin eipä se kovin rohkaisevaa ollut jäädä häntäpäähän.
Muistan vieläkin yhden ala-asteen hiihtokisan, kun mulla oli kai suksissa jotain vikaa.. Kun monot irtosivat koko ajan siteistä! :( Sitten sain olla niitä napomassa kiinni koko ajan. En muista mitä vikaa niissä sitten oli. Sinä vuonna olin luokkani VIIMEINEN.. :( En oikeasti ole koskaan ollut hyvä hiihdossa ja sitten vielä kun kävi tuo sidejuttu, niin se kruunasi kaiken.
Mun mielestä tuntui aina niin surkealta se, kun piti painaa latua veren maku suussa, eikä saanut pysähtyä, nojata sauvoihin, kuunnella lintuja kevättalvisessa metsässä ja tunnelmoida. Hiihto ja suunnistus olivat niitä lajeja, joissa sellainen tunnelmoinnin halu tuli. Koska ne tapahtuivat luonnossa. Joskus pesäpallokin sai aikaan sellaisen unenomaisen tunnelman: kuuma toukokuun päivä, pelaajien huudot, mailan ääni kun se osuu palloon ja silmien siristys kentän takaosassa.. hiirenkorvat koivuissa, käärityt hihat. Teki mieli vain OLLA, antaa sen h-vetin pallon lentää vaikka kuuhun.. :) Itse parkkasin aina mielelläni kentän takaosaan, koska sinne pallo harvemmin tuli. Sai katsella taivasta, sai vain olla. Edes hetken.
Nykyisin ei kai enää ole urheilukisoihin osallistumisen pakkoa. Nyt kun muistelen, niin myös yleisurkkakisat [syksyllä] olivat pakollisia! Pakko, pakko, pakkopullaa. Kuinkahan monen liikuntamotivaatio kuoli noilla pakkokisauksilla? Onneksi ei omani kuitenkaan.
8 kokonaista vuorokautta..
.. herkkuiluun. ;) Ajattelen sitä kun menen tästä soittamaan velvollisuuspuhelun Äetmuorille! :) Jos sen ajatteleminen pitäisi mielen onnellisena. Tekisi tosi, TOSI paljon mieleni leipoa ihan vain täytekakku, mutta kun mies ei oikein sellaisesta niin paljon välitä..
Vielä siis suunnittelen leipomuksia.. Täytyy harkita tarkkaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)