Ei kiitos ujoille ja hiljaisille!

Nyt on taas aika öisten tunnustusten. Tämä blogi on osittain olemassa siksi, että voin kertoa avoimesti itsestäni, myös hävettävistä asioista. Niin, tunnustus: joskus tahtoisin kovasti olla 'kiinnostava'. Mutta tiedän etten ole. Olen nyt aikuiselämässä huomannut sen, että on niitä jotka haluavat olla joidenkin kanssa ja on niitä, joiden kanssa halutaan olla. Minä kuulun tuohon ekaan ryhmään. :)

Tai sitten kyse on vain siitä että nykyiset kuvioni ovat mulle 'vääränlaiset'. Olen vähän niin kuin löytänyt 'hengenheimolaista' yhdestä miehen työkaverin vaimosta.. Hän on aika jännä tyyppi, miestään n. 15 vuotta vanhempi ja sellainen aika 'henkinen' ihminen.. Niin hän sanoi kerran, että hän ei osaa tai tahdo oikein puhua monesti seurassa, koska hän pelkää olevansa ikävystyttävä, siis että ne asiat jotka kiinnostavat häntä [Coelhon romaanit, mietiskely, idän uskonnot ym.] ovat muista tylsiä. Siksi itsekin olen usein vaiti.. No, muahan kiinnostaa nuo jutut myös! Paras lukemani Coelhon romaani oli minusta Veronika haluaa kuolla. En ole kaikkia coelhoja tosin lukenut - vielä ainakaan!!

Niin, olen huomannut että miehen työkavereiden ja heidän vaimojensa kanssa ei ainakaan oikein 'juttu luista' mun tapauksessa. Ne ovat niin.. ERILAISIA. :( Esim. silloin kun oli se epäonninen uuden vuoden juhla, jonka pidimme meillä [se siis meni päin seiniä, koska oikeasti ne ihmiset eivät millään tavalla tuntuneet olevan kiinnostuneita meistä ja sitten vielä koko ilta juoruttiin työasioistakin, eikä mies tykkää siitä kun hän yrittää aina vapaalla unohtaa työasiat ym. ym.] niin siellä yksi terveydenhoitoalalla oleva vaimo kertoi kaikkia inhottavia juttuja hoidokeistaan. Hän oli ollut tekemässä jotain kotisairaanhoitoa ja kertoi joistain vanhuksista, jotka olivat .. hmmh, no, säilöneet ulosteet kotiinsa, yhteen huoneeseen.. :( Koska he olivat jo aika sekavia. Ja se miten hän kertoi näistä ihmisistä oli inhottavaa, jotenkin huvittuneen halveksivasti. En tiedä tekikö hän sen tarkoituksella vai oliko se vahinko. Mua vain niin säälitti ne ihmiset, ja se mummo joka kieltäytyi käyttämästä vaatteita.. Oli jossain huonosti lämmitetyssä talossa alasti. Niin ei se minusta ole varsinaisesti mikään pilkan asia. Jonain päivänä me voidaan olla niiden asemassa.

Niin, en oikein löytänyt yhteistä säveltä näiden ihmisten kanssa. Ja niille ihmisille mä EN ole kiinnostava. Ehkä joillekin omille tutuilleni olen - en tiedä, olen aika arka ajattelemaankin.. siis sitä, millainen oikeasti OLEN. Millaisen vaikutelman annan.

Meidän tilanne on sikäli aika erikoinen, että mies itse on tosiaan noita maan hiljaisia, hän ei puhu paljon [ei ole 'tuppisuu', mutta kuitenkin aika hiljainen, eli ei keskusteluissa päällepäsmäröi] ja on joskus hiukan ujokin. Sellainen 'nörtti' tavallaan. :) Siksi hänkään ei kuulu niihin, joiden seurasta taistellaan suorastaan.

Eräs miehen työkaveri on sellainen, että hänen seurastaan käy kova kilpailu. Vaimo on siellä tosi hiljainen, vielä hiljaisempi kuin mun mies, mutta tämä mies itse on sellainen tarinaniskijä.. ja sitten lisäksi hän on 'aika' varakas.. Kummatkin vanhemmat oli lääkäreitä, äiti gynekologi [yksityispraktiikka] ja isä kirurgi. Nyt kummatkin ovat kuolleet ja tämä miehen työkaveri tietysti peri ihan kivasti rahaa. Joskus musta on tuntunut - olenko inhottava?? - että tavallaan tämä mies lyö aika kovaa rumpua siitä, että on lääkäriperheestä. Itse hän ei ole akat. koulutettu tai mitään, mutta hyvin usein keskusteluissa tulee esiin kaikkea hänen vanhempiensa ammattiin liittyvää. Kun jos mietin normaaleja keskusteluja, niin harva nyt kauheasti vanhempiensa tekemisistä tai ammateista puhuu, ei enää tässä iässä.

Olen muuten aikuisena huomannut ihan OIKEASTI sen, että rikkaiden & menestyvien [edes pienessä mittakaavassa rikkaiden/menestyvien] kanssa halutaan olla enemmän kuin nk. tavallisten ihmisten. Ihmiset kai kokee, että heitä varakkaampia ihmisiä ympäröi joku taikapiiri. Miehen työkavereiden piirissä on sellaista elintasokilpailua. ;) Tyyliin pitää olla iso talo, viimeisimmät remonttiuudistukset tehtyinä, kaukomatkoja, kalliit harrastukset lapsilla, kalliit autot ym. Minä olen joskus marmattanut miehelle, kun itse tosiaan oikeasti haaveilen PIENESTÄ talosta [niin pieni kuin mahdollista!], sellaisesta satumökistä.. En tajua miksi niitä neliöitä pitää olla kauhean paljon!

Ja muutenkin tuollaisiin kisoihin olisi parasta olla lähtemättä ollenkaan. Koska aina kuitenkin on joku, joka tienaa enemmän, joka omistaa osakkeita, joka tulee rikkaammasta perheestä. Miksi me ihmiset emme voisi vain olla vaatimattomasti, juuri sitä mitä olemme?

Meissä ei miehen kanssa ole sellaista 'hohtoa' kai, joskus suren sitä kuinka vähän tämä päivä antaa tilaa ujoille ja hiljaisille ihmisille. Tuntuu kuin ihmisillä olisi niin kiire, etteivät he ehdi kuuntelemaan, jos jonkun juttu ei ole sairaan hassu tai jos joku puhuu harkitusti. Ihmissuhteistakin kai etsitään viihdykettä, viihdytystä, enemmän kuin mitään 'syvällistä' kohtaamista. Itselläni on joskus syvällisen kohtaamisen nälkä, haluaisin kuollakseni kuulla tai sanoa jotain m e r k i t y k s e l l i s tä ! ! ! Voi mua hassua. :)

Suomalaiset aina sanovat, että jenkit on pinnallisia, jenkit rakastaa rahaa ja tavaraa, mutta onko kukaan huomannut että itse asiassa me olemme hyvin paljon samanlaisia ja amerikkalaistuneet aika rajustikin n. 10-15 vuoden sisällä? Tämä ainakin on mun kokemukseni.

Mäkä-mäkä, Suklis se valittaa vain! :) Toisaalta ei mua kai haittaakaan se, ettemme ole 'haluttuja' - ehkä en jaksaisi olla joka ilta jossain tai kutsua joka ilta joitain ihmisiä kotiin. Varsinkin jos niiden kanssa ei oikeasti ole mitään yhteistä.

Taas tuli kirjoitettua kilometripostaus aivan tyhjästä! :(

6 kokonaista vuorokautta - -

- herkkuiluun! :) Ainakin suklaapatukan ja kinuskikakun mielestä mä olen mahtavan mielenkiintoinen persoona, ne tahtovat suorastaan tulla yhdeksi mun kanssani! Onhan se imartelevaa.

Ostin tänään S-Marketista pari Classic-kermatoffee-jädepuikkoa mässyä varten. Miehelle ostettin lakritsajäätelöä, hän kun pitää siitä. Ja yksi Totally Black-kammotuskin! Se jäätelö on ihan kuin sinitarraa! Siis en tiedä maistuuko se siltä - luultavasti ei - mutta ainakin näyttää aivan siltä!

Ujouden kadehdittavuudesta

Muistelin kouluaikoja. Meidän luokalla oli kaksi todella, todella ujoa lasta. Sari K. ja Janne K. Molempien sukunimi alkoi K:lla, mutta ei se sama sukunimi ollut. :) No, kumpikin oli tosi punasteleva ja vähäpuheinen. Sari K. sentään sanoi jotain luokassa jos opettaja kysyi, mutta Janne K:n en oikeasti kuullut puhuvan KERTAAKAAN kaikkina niinä vuosina kun olin hänen kanssaan samassa koulussa! Hän ei edes vastannut jos joku koulututtu sanoi vaikka kadulla hei! Kai hänellä oli jotain ystäviä kuitenkin, muutama yhtä vaitonainen poika. Tiesin sen, koska yhdessä vaiheessa asuimme melkein naapurissa Janne K:n perheen kanssa.

Se Janne K. oli muuten ala-asteella (!) tuplannut yhden luokan! Se on aika harvinaista tuplata tuossa vaiheessa. En tiedä johtuiko se tuosta ujoudesta, voi hyvin olla, koska mitään fyysistä sairautta hänessä ei ollut. Perhekin oli suht normaali, tosin muistan Janne K:n isän joskus maistavan vähän liikaa viinaa. Mutta ei hän siitä väkivaltaiseksi tullut, pikemminkin tosi ystävälliseksi ja alkoi 'ottaa kontaktia' naapureihinkin. ;) Myös meihin, siis.

Nuo kaksi avoimesti ja julkeasti ujoa ihmistä kiinnostivat mua mielettömästi lapsena. Meillä Äetmuori inhosi lapsia, jotka ei saaneet sanaa suustaan ja möllöttivät vaan hiljaa tai osoittivat vierastusta, ujostusta yms. Meillä aina puhuttiin 'ujo-piimästä' jos joku oli ujo. Mua Siukun kanssa prässättiin aika rajusti siihen, että osasimme vastata reippaasti ja kuuluvalla äänellä kysymyksiin ja olimme [teko]pirteitä. Kaikki semmoiset, jos tunnustin esim. potevani esitelmäjännitystä - kaikki semmoiset tuomittiin. Muori sanoi ettei ole mitään syytä jännittää. Vaikka oikeastaan syitä oli hemmetin monia. Mene nyt kikattavan ylikiihtyneen vekaralauman eteen tankkaamaan jotain tikusta asiaa-esitelmää ja opettajan mukarohkaisevan haahmon tukemana siinä sitten kärsit.. Kyllä siinä syitä oli jännitykseen! Ja toimiiko piirtoheitin, onko kalvot hyvät jne.

Oikeastaan vanhemman ei koskaan kannattaisi MITÄTÖIDÄ lapsen tuntemuksia, koska se ei auta lasta! Ei saisi saada lasta tuntemaan että on hölmö jos jännittää tai pelkää. Sitten ei nimittäin tee oikein enää mieli kertoa peloistaan vanhemmalle. Sitä sulkeutuu. Koska ei halua että joutuu pelon lisäksi vielä kokemaan häpeää pelkäämisestään. Niin kävi mulle, en sitten enää viitsinyt kotona puhua mitään jännäilyistäni. Kestin ne mieluummin ihan yksin, koska sitten ei ainakaan tarvinnut hävetä.

Mies sanoi eilen että äidilläsi on varmaan monta kertaa ollut hyvä tarkoitus, mutta hänen tekemisensä ovat silti usein aivan järkyttävän vääriä.

Mua suoraan sanottuna kävi kateeksi se Sari K. [hänestä tuli muuten laboratoriohoitaja aikuisena!] ja Janne K. Kateeksi kävi että he uskalsivat olla ujoja, uskalsivat olla puhumatta, ihan sillä lailla avoimesti olla sitä mitä he olivat. Ja en tiedä, ehkä se johtui siitä että he olivat niin suoraan sitä mitä olivat - niin tuntui kuin muu luokkakin olisi hyväksynyt heidät semmoisina kuin he olivat.

Mulla oli monesti lapsena ja nuorena tuskallisen ujo olo mutta jouduin hampaat irvessä pinnistämään iloisen 'reippaan' tytön roolia ja se sattui kyllä.

4 kokonaista päivää..

.. herkkuiluihin. Mutta into on pois! Tuon sanoo, muttei se 'sytytä'. Vähän kuin käynnistäisi autoa eikä se vain käynnisty. :( Minä muuten kippaan taas teetä litrakaupalla. Lääke on saanut sen aikaan, ettei enää tunne tarvetta tehdä niin, mutta minä teen koska olen huomannut muuten saavani ummetuksen! Valkoinen ja vihreä tee ei ilmeisesti koveta vatsaa kuten musta! Joten tässä sitä taas litkitään isoja kupillisia. On se silti vähäisempää kuin ennen.

Mietin että jos tekisinkin ihan marjapiirakkaa! Semmoista, johon tulee marjoja ja rahkaa, paistetaan uunissa. En ole vielä päättänyt. Toinen vaihtoehto on se appelsiinijuustokakku, jonka ohje siis oli Pirkan pääsiäisruokalehdessä. Voi tietty olla että päädynkin johonkin kolmanteen vaihtoehtoon!

Miehellä on kova syyllisyys kun hän meni ostamaan kaupasta jättipussin juustosuikeroita ja on nyt syönyt niitä paljon. Hän pelkää että verenpaine nousee! :( Se on ollut vähän koholla kyllä. Pitäisi varmaan hommata kotimittari, niin sitten hän voisi itse tarkata tilannetta. Miestä on nyt närästänytkin viime aikoina paljon, voi se johtua tietty suklaatinsyönnistäkin. Ostimme pari Bounty-patukkaa viime kauppareissulla ja ne on nyt menneet. Mies tykkää kookossuklaatista, minä taas en - kuivaa on!