Ketoosia kohti?

Niin, nyt on 2. päivä 'elämäntaparemonttia' meneillä. Joidenkin mielestä Atkins-ruokavalio on tietenkin kaukana remontista, vaan pikemminkin huononnus. ;) Itselläni tämä kokeilu on juuri tällainen Atkins, koska 1. tahdon kokeilla vähähiilihydraattisempaa ravintoa ja 2. tahdon kokea KETOOSIN!! Ja Atkinsissa keho ajetaan siihen ketoosiin, koska 2 ensimmäistä viikkoa ovat hyvin rajoittavat..

Miksi siis Atkins, jos tarkoitus ei ole laihtua? Juu, ei ole tavoitteena pudottaa painoa, vaan poistaa sokeririippuvuus. Siitä kärsin, oikeasti. Ja tosiaan tarkoitus on kokea se KETOOSI! Atkins itse on sanonut, että 'ketoosi on parempaa kuin seksi'. Mullahan on niin, että esim. mässyissä olen etsinyt 'kiksejä' - ja niitä saa, kun ahtaa ensin paastonneena [mun mässyjähän edeltää aina päivän täyspaasto] itsensä ähkyyn sokerista, rasvasta yms. - joten ehkä ketoosin kautta saan 'terveellisempiä' kiksejä?

Painotan siis edelleen sitä, että kahden viikon jälkeen en aio jatkaa tällä rankalla systeemillä [joka laihduttaa] vaan siirtyä toivottavasti vähän hillitympään vähähiilihydraattisuuteen. :) Se voi olla sitten vaikka Antti Heikkilän tyyli tai Atkinsin 'pysyvä' vhh-tyyli [jossa ei siis pyritä laihtumaan vaan ylläpitämään paino.]

Lisätavoite on katkaista ärsyttävä riippuvuus Pepsi Maxiin! Sen mustan myrkyn juominen ja hampaiden jatkuva uittaminen siinä ovat tulleet niin tärkeiksi mulle. :( Siinä on jotain etovaa! Atkinssissa ei saa juoda Pepsi Maxia [kofeiinin takia kai], joten nyt on mulla pakolliset pari viikkoa, joiden aikana toivottavasti katkaisen pepsi-kierteen.

Mies kammosi, että nyt olen taas menossa huonompaan suuntaan ja dieettaamassa.. mutta ymmärsi sentään, kun selitin! Tänä iltana, 2. päivän iltana siis, alkoi hengitys tuoksahtaa hiukan siltä, miltä pitää - eli ei kovin hyvältä! Hih, veskissä olen käynyt pikku asialla, mutta iso asia .. ei todellakaan ole enää isoa asiaa. :)

Muuten on sanottava, että olo on yllättävän hyvä. Olen syönyt kumpanakin päivänä 3 kertaa päivässä ja se on mulle aivan uskomaton juttu! Niin monta vuotta olen syönyt vain kerran päivässä! On melkein kummallista sekin, kun ruokien jälkeen ei väsytä! Aiemmin AINA ruoan jälkeen oli pakko mennä nokosille, väsähdin ihan täysin ja melkein 'sammuin'! Aiempaa ruokavaliotani voisi kai kuvailla runsashiilihydraattiseksi.

Mä muuten sanon tässä ja nyt, että EN ole mikään kiihkoilija vhh-Atkins -linjalla. En myöskään ole kiihkoilija sitä vastaan. Itse otan tämän ihan kokeiluna. Jos olo jossain vaiheessa 'romahtaa', niin siihen loppuu kokeilukin. Eikä minulla ole mitään tarvetta puolustaa tai mollata mitään ruokavaliota. Sanon tämän blogissakin, koska olen nyt netissä törmännyt aikamoisiin 'kansanvalistajiin', joilla jokaisella on se oma totuus.. Jotkut saarnaavat melkein kuin ammatikseen Atkinsia vastaan, toiset vannovat Montignacin nimeen ja kolmas kehuu kasvisruokavalion olevan se onnen ovi.

Nykyisin itse ajattelen niin, että ihmiset todellakin ON yksilöitä. Yhdelle voi sopia sellainen, mikä toiselle tekisi sairaudet ja pahan olon. Esimerkiksi moni valittaa Atkinsissa parin ekan päivän olevan kamalia: huimaa, on päänsärky, vetämätön olo. Mulla ainoa kielteinen oire on tähän asti ollut viime yönä ollut lievä päänsärky. Muuten olen ollut tosi aktiivinen, ollut pihalla ja oikein omaksi ällistyksekseni on ne päivätorkut jääneet! Uni ei vain tule! Tuntuu kuin olisi virtaa..

Mutta sitä en osaa sanoa onko tämä PITKÄAIKAISTA, tämä positiivinen juttu. Ja tietenkään en jatka, jos kävisi niin että lihon!! Yksi ihminen netissä sanoi lihoneensa atkinsilla, ja se ei käy. :) Tosin en tiedä seurasiko hän ruokavaliota tarkasti.

Johonkin ruokavalioon 'höyrähtäneet' osaavat joskus olla ärsyttäviä. :( Esim. miehen yksi työkaveri on nähnyt valon ja syö Montignac-oppien mukaan. Ei siinä mitään, hyvä juttu ihmiselle itselleen, mutta kun hän kuulemma SAARNAA siitä kaikille muillekin + selittää niitä oppeja kiinnosti se ihmisiä tai ei. ;) On kai kahvi- ja ruokatunnit aikamoisia luentoja nykyisin, hehe. Itse en ainakaan aio ryhtyä tämmöiseksi.. Varsinkin kun olen tavallaan luonnostaan epäluuloinen 'ruokavalioita' kohtaan. Itse olen kai tähän asti syönyt kaloreita tarkkaillen ja minusta se on ollut yllättävän hyvä tyyli. Koska silloin ei tarvitse luopua mistään yksittäisestä elintarvikkeesta tai ravinnon lajista. Atkinshan on juuri tällainen paljon poissulkeva ja siksi olen tavallaan aika realistinen tämän ohjelman keston suhteen.

Olen koekaniini, oman itseni koekani! Testaan miten elimistö reagoi.. Ja jos menee metsään niin tiedotan siitäkin. Nyt vielä on kaikki vaihtoehdot avoimia, joko tämä voi toimia tai sitten ei. 2 viikkoa olkoon koeaika.

Miestäkin hiukan kiinnostaa vähentää hiilihydraatteja ruokavaliosta, mutta hän tyytyy siihen että luopuu iltateellä nautitusta pullasta/piirakasta. Olen siis aina laittanut miehelle sellaisen herkkulautasen illalla.. karkkia, pullaa tms. Hän pitää siitä, mutta nyt on kauhistunut käytyään VAAKASSA. Vaaka oli näyttänyt 106 kiloa.

Tavallaan on ärsyttävää, että mies [joka kai luokiteltaisiin lievästi ylipainoiseksi BMI:n mukaan] pystyy kuitenkin herkkuilemaan kohtuudella - siis määrän suhteen - arkisin. :( Ei hänellä ole sitä pakonomaista tarvetta mättää.. ja se taas on mun ongelma, vaikka itse taas kuulun painomielessä normaalien kastiin!

Mies oli muuten tänään käymässä vanhempiensa luona. Minä en mennyt, vaikka olisin mielelläni kyllä.. mutta kun olen sellainen 'perfektionisti', että jos alan jonkun ruokavalion, niin sitten noudatan sitä viimeistä pilkkua ja pistettä myöten. Joten ei vierailua anoppilaan: siellä olisi taas ollut ruokaa ja sitten olisi atkins-kokeilut vesittyneet! No, appivanhemmat laittoivat miehen mukana 2 sukulaatirasiaa.. Suklaahirviö minussa ilahtui, tuore atkinssaaja taas kiristeli hampaita. ;) No, säilyyhän ne toisaalta. Saimme Pandan juhlapöydän [miehelle suurempi ilo kuin mulle, hehe] ja sitten sellaisen Fazerin Geishakonvehtirasian. Anoppi oli laittanut itse tekemiään pikkuleipiäkin mukaan ja arvata sopii, että ärsytti laittaa ne pakastimeen. ;) Mutta niin vain piti tehdä. Nyt on nimittäin Atkinsin Aika ja Ketoosin Kausi!!

Onkohan ketoosissa olo oikeasti sellaista kuin olisi pilvessä? Toivoa sopii.

Tjaah, Suklis onkin saanut herkutella fetalla ihan kiitettävästi. Löysin kivan fetan, jossa sadassa grammassa on hiilareita alle 0,1. Hehe, maistunut on. ;) Jotenkin hullua syödä ihan päinvastoin kuin ennen. Mutta huomaan sen, että tässä ruokavaliossa vähemmästä tulee täysi olo..

x kokonaista vuorokautta herkkuihin..?

Nyt en osaa sanoa milloin on seuraava mässinki. Ketoosi on ainakin ennen koettava ja tutkittava vhh-ruokavalion edut ja haitat. Mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää niin kyllä se tässä taas jossain vaiheessa tulee. Tavallaan olisi hienoa jos siihen mennessä sellainen pahin sokeririippuvuus olisi saatu pois. Niin että voisin edes YRITTÄÄ herkkuilla kohtuudella. :( Siis niin, ettei mulle tule moraalista krapulaa jäljestäpäin, tai etten ole ihan sairaalloisessa ähkyssä. Onnistuisikohan?

Muutan elämäni!

Tai sanotaanko että muutan sitä HIUKAN, en koko elämää siis muuta.. en pystyisikään varmaan.. -Mullahan on vaikeus puhua vieraille ja joskus tutuillekin. Edellisessä postauksessa sanoin, että se on ainakin osittain Muorin aiheuttamaa, kun hän aina toruu mua asioista jotka sanon [jotka eivät oikeastaan ole yhtään sen kummempia kuin jonkun muun sanomat]. Niin, nyt ajattelin että mun pitää yrittää päästä eroon tästä puhearkuudesta!

Kirjastosta lainaan aika paljon elokuvia ja kun olen siellä, niin usein näen yhden sellaisen 5-6kymppisen aika lihavan ja yksinäisen oloisen miehen. Hän joskus puhuu ikään kuin yksikseen, tai en ole varma hymiseekö hän lukemansa kirjan tekstiä, vai onko se vain jotain myhähtelyä. En ole KOSKAAN nähnyt tätä setää kirjastossa jonkun kanssa.. :( Joten kai hän on yksinäinen. No, ajattelin että jos [kun] seuraavan kerran näen hänet, niin SANON jotain! En mitään kummoista, ehkä vaan totean, että sinua näkee täällä usein ja hymyt päälle. Tuolla lailla ehkä annan yksinäiselle tilaisuuden jutella [jos hän siis on yksinäinen] ja sitten itse taas saan siitä rohkeutta, uskallusta puhua ja ottaa kontaktia! Mun ja sedän erilaisuus tekee varmaan aika mahdottomaksi sen ajatuksen, että 'vonkaisin seksiä' - uskomaton ajatus - ja muutenkin aika usein silloin kirjastossa olen miehen kanssa yhdessä.

Tuo on pieni askel ihmiskunnalle, mutta jättisuuri aralle Suklikselle! :( Jos se onnistuu [eli jos kohde ei sylje mun päälle tai jotain muuta lennokasta] niin alan tehdä tuollaista USEAMMIN! Eli puhun ihmisille.. sanan silloin, toisen tällöin.. Se kasvattaa itsevarmuutta.

Joku varmaan jo luuli otsikosta, että aion muuttaa syömiskäyttäytymistä. Hehe, sopiihan sitä luulla.. :) Se ei kumminkaan pidä paikkaansa! Olen Suklaahirviö always forever. -Tai sitten joku tosi tosi optimisti kuvitteli tietysti että olen saanut TÖITÄ! Todennäköisempää taitaa olla lottovoitto..

En kerro tästä suunnitelmasta muille ihmisille, tunnustan sen näin täällä blogissa vain!

8 kokonaista vuorokautta herkkuiluun - -

- - ja mieli askaroi leivonnaisissa! Kinuskikakkua on ollut usein mässyissä, mutta se on vain niin hyvää, että sitä tulee tehtyä usein - pitäisiköhän seuraavassakin? Miksi ei, kun en siihen tunnu kyllästyvän ja se on hyvää ja sen tekeminen on hauskaa. Ei kai mulla sentään ole mitään velvollisuutta leipoa jotain semmoista, josta en niin välitä.

En ole saanut aikaan Lidl-käyntiä, vaikka siitä olen rummuttanut vaikka kuinka kauan. :( Kun Lidl [lähin siis] on Pikkukaupungissa ja sinne on se 20 km, ja ajosäät ei ole viime aikoina olleet mitenkään ihanteelliset. Lauantaina lähden liikkeelle joten silloin voi olla, että saan aikaiseksi sen Lidl-käynnin. Siellä on muutamiakin juttuja, joita haluaisin kokeilla.. Linessalla on vissiin jotain kevytrahkakakkuja - pakasteita siis - ja ne näyttivät hyviltä. Linessa on Lidlin oma merkki, kai.

Mies sanoi jo nyt, ettei hän varmaan lauantaina halua mihinkään, joten saan mennä itsekseni ja siksi se Lidl-juttukin onnistunee. ;) Mies ei tykkää notkua Lidlissä, en tajua miksi. Kyllä sieltä mun mielestä voi tehdä paljon kaikkia löytöjä. Jossain vaiheessa siellä oli rintsikoita ym. todella halvalla. Harmittaa kun en ehtinyt..!

Se voi tapahtua kenelle vain!

Mietin omaa elämääni, syrjäytymistäni työmarkkinoilta enimmäkseen. On jotain HYYTÄVÄÄ siinä, kun tajuaa että tämä voi käydä ihan kenelle hyvänsä! Ei siis ole olemassa mitään kristallipalloa, josta katsomalla voisi esimerkiksi lapsen tulevaisuuden nähdä. Ei enää ole niin, että vain alkoholistien ja rikollisten lapset syrjäytyisivät.

Sitten on paljon ihmisiä, jotka KÄYTÄNNÖSSÄ ovat myös syrjäytyneet, mutta eivät vielä ole tajunneet sitä itse. Joskus maailma tekee sen selväksi aika karulla tavalla! Näin kävi serkulleni, joka oli 7 vuotta kotona hoitamassa 3:a lastaan.. no, työpaikalla ei tietenkään voitu häntä irtisanoa, mutta tehtiinpä selväksi vain, että työpaikka ei tarvitse hänen panostaan. On todella paljon niitä, jotka kähjäävät esimerkiksi opintojen kanssa: minulla on yksi tuttu, joka on ollut kotiäitinä kohta 10 vuotta, filosofian ylioppilas [eli yliopisto-opintoja takana n. vuosi] ja vieläkin hän puhuu joskus päättävänsä opinnot ja saavansa ne maisterin paperit. Mutta en usko niin käyvän - vaikken tietty sano sitä hänelle. Hänellä on masennusta, siksi hän ne opinnot heivasi silloin 90-luvulla. Eikä se ole lasten myötä ainakaan parantunut! :( Tällainen ihminen on esimerkiksi sellainen syrjäytynyt, kaltaiseni, joka ei vain tajua sitä itse. Mutta sitten kun työhaastatteluun menee [jos edes sinne asti pääsee] niin tulee tajuamaan kyllä! :( Opinnot, haave niiden jatkamisesta, on se mikä pitää tuon ihmisen enää jotenkin käynnissä!

Tämä M. on samanlaisesta kodista kuin minä, eli koulutusta on arvostettu yli kaiken! Vanhemmat ovat aika pienistä oloista, mutta töissä ovat olleet aina. Ja arvostavat työntekoa myös. Mutta ämppäsivät vain tyttärelleen y-opistoa.. ja se ei aina natsaa hyvin työllistymisen kanssa. :( Joskus tuntuu kuin sitä voisi saada jomman kumman [koulutuksen TAI töitä] muttei molempia!

Koulutetuilla naisilla on hiton vaikeaa! Sitten jos lähdet uudelleen kouluttautumaan, sanotaan nyt vaikka lähihoitajaksi tms. niin sitten koko suku ja maailma on kimpussa.. 'Näinkö sä jätät kaiken, näinkö käännät selkäsi kaikelle koulutuksellesi, hukkaan meni.. blaa blaa.' Eli oikeastaan ei voi tehdä yhtään mitään!

Miksi ei ihmisen elämää voisi nähdä erilaisina vaiheina? Ensin voi olla se vaihe, jossa kuuntelemme vanhempiamme, emme ymmärrä maailman toimintamekanismeja, opiskelemme jotain nautinnollisen epäkäytännöllistä? Mutta miksi ei tajuta, että se voi olla VAIHE, jonka jälkeen tulee toisia vaiheita? Jolloin aikuistutaan, aletaan miettiä millaiseen TYÖHÖN joku tietty koulutus johtaa ja haluammeko tehdä sitä työtä! Siitä voi seurata se kakkosvaihe, uudelleen kouluttautuminen alalle, joka on hyvinkin reippaasti ristiriidassa ykkösvalinnan kanssa!

Mua häiritsee se ajatus, että elämä pitäisi jo joskus 15-vuotiaana olla lukkoon lyöty ja 'valmis'! Ettei saisi kokeilla, löytää uusia puolia ja vahvuuksia itsestään!

Tekisi vieläkin mieleni pulittaa pää, pistää kerta kaikkisen lyhyeksi koko tukka! Katsoa kaatuuko maailma.

No, kunhan pölisen! Suklis yössä hölisee, kovin on levoton ja väpsähtelevä.

Täytyy kai ensi lauantaina 24.10. katsoa telkkurin ykköskanavalta sellainen Joutilaat-dokumentti. Kertoo Kainuun työttömistä nuorista miehistä ja heidän elämästään! Voisin kai SAMAISTUA!

5 kokonaista vuorokautta ..

.. herkutteluihin! Mietin vieläkin sitä New York cheesecakea. Tehdäkö vai ei. Siitä on tosi pitkä aika kun olen tehnyt tuollaista ei-liivatteellista juustokakkua! Useampi vuosi ainakin! On se harmi kun ihmisellä on vain yksi suu ja yksi vatsa! Jos olisi enemmän, niin voisi leipoa ja syödä vaikka mitä!

Mistä ajatus tulee?

Oikeasti kannattaa joskus miettiä mistä ajatukset tulevat. Mistä tulee himo herkkuihin, pakottava tarve syödä? Tai pakottava tarve saada tai suorittaa jotain, joka katsotaan 'pakolliseksi' elämässä. Yleensä kun näitä ajatuksia lähtee seuraamaan, niin voi löytää jotain yllättävää. Tai sitten ympäristön painostuksen, joka on tuotu julki jollain omaa elämää koskevalla kommentilla.

Itselläni on herkkuhimo ja hamstraus silloin kun
- olen epävarma
- olen hermostunut, esim. Äetmuorin takia, hänen puheistaan tms.
- olen yksinäinen
- elämä tuntuu tyhjältä.
Kun tunnistan nämä tunteet, niin sitten osaan toimia niin, että se tyhjyyden tunne häviäisi. Ja SANON itselleni, että Muori osaa joskus olla typerä ja katkera, ja ettei hänen puheidensa vuoksi kannata alkaa ylireagoida. Ja ettei syöminen paranna näitä ongelmia.

Suorituspakkoa koen silloin kun
- joku suhtautuu lapsettomaan pariin vähätellen ja kuin he olisivat ikuisia nuoria. Tällaiseen joskus törmää. Puhutaan 'nuoresta parista' ihan tahallaan, korostaen sitä että vasta lapsi tekee perheen ja tuo aikuisuuden. Hoh hoijaa. Sellaisina hetkinä voin kokea paniikkia siitä ettei meillä ole lasta joka olemassaolollaan 'tekisi' meistä hyväksyttävän AIKUISEN parin.
- joku oikein toitottaa, kuinka hän 'ei kestäisi' olla työttömänä ja tenttaa että miten IHMEESSÄ saat ajan kulumaan jne. Ja vihjailee eläkekertymän puutteesta jne. Ja kuinka työttömät on laiskaa roskasakkia, mielenterveysmörköjä yms. Silloin koen paniikinomaisen tunteen siitä, että mun on SAATAVA työ, joku työ, mikä hyvänsä ja PIAN! Että saisin sillä ostettua itselleni ihmisarvon.
Kun tunnistan nämä tunteet niin voin ajatella, että tuo ensimmäinen ajatus lapsesta 'todellisen perheen' tekijänä on typerä, vanhanaikainen ja ahdas. Mun nähdäkseni moneen tuttavaperheeseen lapsi on tuonut lähinnä helvetinmoiset tappelut kotitöistä, sen lemmen hedelmän vahtimisesta ['se on SUN vuoro nyt, mä olin kotona viimeksi sen kanssa..'] ja vajaatehoiset aikuiset. En sitä tarkoita etteikö lapsi voisi onnellistuttaa paria, kyllä se voi, mutta nähdäkseni se ei mitenkään AIKUISTA ihmistä. Niin paljon on vanhempia, jotka laiminlyövät lastaan, ettei biologisesta vanhemmuudesta oikeasti voi sanoa aikuistuttajana sitä eikä tätä. Lisäksi voin ajatella, että tällainen lapsi luo perheen-ajattelija on ajattelematon hölmö painostaessaan ihmisiä henkilökohtaisissa asioissa. Ja ettei se oikeasti KUULU kenellekään, onko toisilla lapsia vai ei!
Tuosta työttömyysasiasta taas voin ajatella samoin: kenellä on oikeus tulla toisen elämää sorkkimaan ja esittämään siitä kommentteja? Huolehtisimme vain omista asioistamme ja töistämme. Työttöminä on nykyisin niin paljon erilaisia ihmisiä, ettei työttömyyden perusteella voi ihmisestä oikeastaan sanoa mitään. Mennyt on se aika, kun töitä piisasi ja työttömät voitiin yleistää keskikaljakuppilan kantaväeksi ja laitapuolen kulkijoiksi. Kyllä nykyisin on ohjelmistosuunnittelijoita, arkkitehtejä, jopa tohtoritason ihmisiä työttöminä! Ja sitten yritän miettiä niin, ettei ole viisasta tehdä elämää koskevia ratkaisuja [työtä] paniikkitunnelmassa ja harkitsematta. Ja ettei se ole kypsää, antaa toiselle ihmiselle sellaista valtaa oman itsen yli.

Näin voi itse ajattelemalla vähän tsempata itseään. Ja oikeastaan kaikki nuo asiat ovat sellaisia, jotka sanoisin ystävälleni, jos hän tulisi valittamaan tällaista painostusta. Joten voin kai sanoa ne itsellenikin, oma itsehän nyt pitäisi myös olla eräänlainen ystävä, jota kohtelee HYVIN.

Aina ympäristö jostain mäkättää! Miehen työkaveri kerran leimasi toisen työkaverin vaimon, kolmen lapsen kotiäidin, 'laiskaksi' ja 'työnvälttelijäksi', koska hän oli kotona lasten kanssa allergisoiduttuaan niin, ettei voinut entistä työtään tehdä. [Allergia oli tietysti 'tekosairaus' arvostelijan mielestä!] Näin siis vaan on laiskuri kolmen lapsen huoltaja ja hoitaja! Ja sitten taas toisaalta mollataan, jos ihminen [nainen] on LIIAN kunnianhimoinen ja painaa vaan töissä koko ajan. Sellainen ei ole naisellista, sellainen on pinnallista ja rahanahnetta ja eihän työ voi olla koko elämä jne. jne.

Naiset varsinkin on tosi hanakasti aina arvostelemassa. Yhdestä asiasta olen Muorin kanssa samaa mieltä, nimittäin siitä että harvoin ihmiset hyvää toisistaan puhuvat! Aina jonkun elämäntyylissä on jotain sellaista, mitä paheksutaan. Jos ei muuta, niin sitten on asunto/koti liian iso tai liian pieni, asuinpaikka väärä, kyllä kaikesta sanomista keksii.

5 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn!

Mun mielestä on mukavaa, kun MÄSSY tulee. Nautin siitä tunteesta, kun nukahdan oikein helposti kun masu on täysi. Ja siitä kun on lämmin. Monesti vähän palelen! Mutta herkkuilussa en palele koskaan! Silloin saatan olla täällä kotona ihan teepaidassa, eli TEEPPARISSA. Nyt en enää aio hamstrata mitään! Leivontaa olen suunnitellut: joko marjaista rahkapiirakkaa teen, tai sitten kinuskikakkua. Marjajutussa olisi se hyvä puoli, että sitä jäisi pakkaseen ja siitä tykkää mies ja varmasti jotkut vieraatkin. Kinukakussa on se hyvä puoli, että se on sairaan hyvää ja ihanaa.. :) Mutta ehkä myös vähän liian imelää..?

Hullu juttu, mulla on nyt ollut viime aikoina kummaa hätäännystä sellaisesta.. kun mietin, että ONKO mulla jotain menoa tai harrastusta esim. huomenna vai ei. :) Huomaa kyllä että olen tänä syksynä ollut vähän aktiivisempi harrastusten suhteen. Niitä on nyt muutama kerta viikkossa ja siksi kai hermoilen. Tuntuu tyhmältä hermota, tietysti TIEDÄN muistavani menoni, mutta kai se on tätä kun ei ole tottunut niin paljon lähtemään kotoa.. niin alkuun tuntuu oudolta, sitä pelkää unohtavansa jonkun menon.