Idiootti!

Lasna ollessani Äetmuori sanoi mua usein IDIOOTIKSI. Joskus hän sanoi sen suuttuneena, ja joskus ihan myös tyynenä hetkenä. Oikeastaan siitä lähtien olen ihan todella joutunut pohtimaan, että olenko idiootti.

Mulla ON tiettyjä ongelmia. :( Esimerkiksi mainittakoon nuo aiemminkin puheena olleet matemaattiset vaikeudet. Eli nyt vaikka se, että joskus mokaan suomi24:n keskustelupalstalla siinä kohtaa, kun pitää laskemalla todistaa olevansa ihan elävä ihminen, ei spämmääjä. Joskus olen mokannut simppelin laskutoimituksen tyyliin 11 + 18. Sitten saan uuden laskutehtävän, ja lopulta tietty menee oikein. ;) Sen verran voi olla kiitollisuudenvelassa peruskoulun matikanopeille, hehe.

Niin, mutta tuo IDIOTIA.. jos sellaista on.. idioottimaisuus..? Onkohan tuo matemaattinen osaamattomuus oikeasti sen merkki? Muori muuten ei ollut matikassa yhtään sen parempi kuin minäkään, eli hänen näkökulmastaan idioottimaisuutta on varmaan jokin muu[kin] kuin vain kyvyttömyys laskea.

Nyt olen taas näissä aatoksissa, kun suren sitä lähihoitajakoulu-hakemustani [kts. edellinen postaus] :( En ole vielä saanut soitettua minnekään siitä, kun en tiedä mihin soittaisin. Suoraan opetusta antavaan kouluun, vai jonnekin muualle. Ja onko sitten mulla edes SYYTÄ soittaa? Jotenkin vaan tuntuu, kuin olisi sittenkin pitänyt hakea jossain erillishaussa, koska olen Iäkäs. Ja jo yhden [turhan] tutkinnon tehnyt. Vooiih...! :( Ehkä voisin soittaa työkkäriin ja kysyä heiltä neuvoa siitä, mihin tässä tilanteessa kannattaisi olla yhteydessä? Sen voisin kyllä tehdä. Kyllähän ne kai työksyssä nykyisin tietää kaikkea kouluihinkin hakemisesta. Ehkä jopa enemmän kuin työpaikkojen saamisesta. ;)

Nyt yhtäkkiä tuntuu taas siltä, kuin ei malttaisi housuissaan pysyä! En tarkoita SEKSUAALISESSA mielessä, vaan näin muuten! Koulutusta Suklikselle, ja mieluiten heti! Olen pistänyt itselleni sellaisen määräajan, että seuraavaan synttäriini [=kesällä] mennessä mun täytyy olla päättänyt itselleni joku sellainen 'urasuunnitelma', joka kantaa.. Lähäriksi tavalla tai toisella, tai sitten täytyy mennä yhteen TODELLA typerään koulutukseen.. :( Täydentämään muinaisia läskipäisiä opintojani. Mutta se vaihtoehto ei houkuttele isommin. Se on se viimeinen.. jos mikään muu ei auta.. Pah.. taas joutua siihen samaan soossiin, jossa muhin silloin ajanlaskun alussa..! Grrrh!

Tavallaan tietty olen jo liian vanha tekemään mitään. Mutta pakko on vaan yrittää.

Joku vaihtoehtoinen elämänmalli myös mua kiinnostaisi. Tahtoisin muuttaa jonnekin aitoon korpeen ja viljellä vaikka itse sapuskani. Mutta mies ei varmaan sellaisesta syty, kun hänellä kumminkin ON työ. Minä sanon joskus hänen työtään työkky-yökyksi ['miten meni työkky-yökky?'], koska joskus hän myös valittaa siitä, eli pitää sitä yökistyttävänä.

Ylihuomenna mies meneekin taas Helsinkiin käymäsiltään. Joskus harmittaa sekin, että joku oikeasti MAKSAA hänelle junamatkan ja kaikki... :( Hänet halutaan sinne, häntä arvostetaan. Tietysti olen iloinen miehen puolesta, mutta se myös kirpaisee. Minun näkemisestäni kukaan ei maksa.

Joskus miehelle on maksettu hotellikin ja kaikki. Niin kuin silloin sillä Tanskan matkalla. Tuntuu joskus kuin insinöörit tässä maailmassa saisivat kaiken hyvän. Heillä on sellaista osaamista, mistä maksetaan. Itse en voisi insinööriksi lukea, koska matikka siinä hiertäisi todella pahasti. Vai tarvitseekohan vaikka LVI-inssi matikkaa? Suklis, viemäreiden valtijatar?

Ilman...kos

Mitä on elää ilman naista kolmekymppisenä? Siihenpä vastaa Timo Hännikäinen kirjallaan "Ilman". Luin sen ja tavallaan symppasin tätä nuorta miestä. Siksi, koska hän kärsi asiasta, jota pitää ongelmana ja periaatteessa mun mielestäni kaikkia kärsiviä kohtaan pitää osoittaa myötätuntoa.

Minä en muuten osaa neuvoa kenellekään kuinka päästä parisuhteeseen. Mun mielestä se on aina ollut tavallaan maailman luonnollisin asia. Ihmiset kohtaavat ja joku kiinnostus ja keskinäinen viehtymys sitten saavat jatkamaan suhdetta. Ilmeisesti kaikki eivät kuitenkaan koe näin. Onhan toisaalta mulle itselleni TYÖNHAKU aika mahdottomuus, ja joillekin ihmisille taas se sujuu kuin tyhjää vaan. Ongelmansa kullakin!

Mun mielestä kielteistä oli Hännikäiseltä löytyvä halveksunta sekä omaa että naisten sukupuolta kohtaan. Ei se välttämättä ainakaan helpota suhteeseen pääsyä! Osaan myös kuvitella ettemme me naiset tykkää siitä, että meidät vuoroin korotetaan jumalaiselle jalustalle ja sitten taas seuraavana hetkenä pidetään typerinä hanhina. Ihminen jonka kuva toisesta sukupuolesta heittelee noin paljon taitaa olla kumppaniehdokkaalle aikamoinen arvoitus.

Mä muuten en erityisemmin pidä siitä, että joku halveksii omaa [tai toista!] sukupuolta. On naisia, jotka pitää toisia naisia ihan kanoina ja joutavina - antaen tietty ymmärtää, että he ITSE ovat kaiken kanamaisuuden ja joutavuuden yläpuolella, eräänlaisia ylinaisia siis. Ja sitten on miehiä, jotka pitää toisia miehiä raakoina barbaareina ja katkerina sitten miettii miksi HE eivät kelpaa naisille, he kun eivät [omasta mielestään] ole raakoja ja barbaarisia. Ei vain vaivauduta miettimään sitä, että a) ovatko toiset miehet oikeasti raakoja ja barbaareja ja b) ovatko omat viat välttämättä parempia kuin se muissa miehissä näkyvä raakuus ja barbaarisuus?

Mun mielestä puolen ihmiskunnan leimaaminen kertoo aika syvästä IHMISVIHASTA. Ihmisvihaajan tie parisuhteeseen käy ohdakkeiseksi. Niin se vain on, että katkeruus ei toimi minään lemmenjuomana. :(

En muuten tajua Hännikäisen - enkä muutaman nettimiehen - valitusta siitä, että tutustuakseen naiseen + luodakseen suhteen on 'teeskenneltävä' kiinnostusta naiseen. Mikä tässä on se ongelma? Jos kiinnostusta ei oikeasti tunne, niin miksi sitä MUKA pitää teeskennellä. En tajua. Jos ei kiinnosta jutella nätisti toiselle osapuolelle, niin täytyy kai sitten vaihtaa juttukumppania kunnes löytyy se, josta oikeasti on kiinnostunut.

Jotenkin olen itse ihan eri raiteilla koko ihmissuhdejutussa, eli ei kai edes pitäisi yrittää kommentoida juttuja, jotka mun mielestä ovat ihan kuin toiselta planeetalta. Täytyy vain toivoa, että kaikki yksinäiset löytävät kumppanin.. ja niin käy kyllä sitten kun katkeruus on laimentunut ja ihminen pystyy aidosti olemaan kiinnostunut toisesta.

Toisaalta ehkä tuollaisessa tilanteessa voisi yrittää ammattiauttajankin apua? Kai niitä on terapiamuotoja joka lähtöön? Saattaisi hyvinkin auttaa!

Suklis pinnaa puhelupiinasta! :)

Olen muuten noudattanut kommenttiosastolla olevia kehotuksia jättää joskus 'velvollisuuspuhelu' Muorille soittamatta! :) Olen nyt kokeillut, että kaatuuko maa.. eipä ole kaatunut.. Ja ihme ja kumma: Muori soitti kerran tänne meillepäin! Yleensä hän ei koskaan tee sitä. No nyt teki. Ei oikeastaan sen isompia puhuttu, hän vaan kertoi että telkussa on joku kiintoisa dokkari. Kai hän vähän halusi kokeilla kepillä jäätä, että mikä on mun mielentila.

Eipä ole mielentila huono eikä hyvä - en vaan oikeasti ole jaksanut sitä puhelimessa pompotusta nyt kun meillä on se remonttivaiva ja muu päällä.

Työkkäri vs. Suklis - uusi ottelu!

Täytyy huomenna soittaa TE-toimistoon! :( Inhottaa alkaa taas asioida heidän kanssaan, koska kokemukseni ovat 'vähän' huonoja, mutta mun on pakko rohkaista mieleni. Saattaa olla, ettei se mun suunnittelema koulutus oikein onnistu. Voi olla, ettei tulisi mitään opintotukea tai vastaavaa ja ilman rahoitusta olisi aika vaikea alkaa opiskella toisella puolella Suomea. :( On vähän kurja olo, mutta mun täytyy varmistaa tuo TE-toimistosta, ennen kuin ihan vaivun suohon. :) Kelan neuvojatyttö sanoi puhelimessa, että saisin sellaisen omaehtoisen opiskelun tuen, mutta kun katsoin nettisivulta niin tajusin, ettei se välttämättä koske aikuisopintoina suoritettavia opintoja, vaan opiskelun olisi oltava täysipäiväistä.

Mutta huomenna selviää lisää. Mies sanoi kerran, että jos menet TEn kanssa juttelemaan näistä niin päädyt koulutukseen.. palkanlaskijaksi tms..! Ensin se hirvitti ihan ajatuksenakin, mutta nyt alan suhtautua siihenkin eri tavalla. Jos tuo hoitoalan juttuni ei onnistu, niin kai sitten alan suunnilleen mihin vaan koulutukseen, josta olisi työllistymisen kannalta hyötyä.

Mässysuunnitelmat -

- ovat ihan auki! En tiedä milloin seuraavan pidän. Nyt pidän taas kerran Pepsi Max-paastoa. :( Jotenkin hullua, kuinka mulla aina on JOKU elintarvike, joka herättää mussa kauhun. Suola on usein sellainen ollut ja nyt on Pepsi. Kun tarpeeksi mielessään pyörittelee kaikkia terveyshaittoja, niin sitten iskee KRIISI päälle ja on aloitettava ankara kuuri ilman syöpää aiheuttavaa/hulluksi tekevää/verenpainetta nostavaa/hautaan saattavaa elintarvike x:ää. :(

Näin muuten K-kauppassa JÄTTIMÄISEN Kinder-munan! Siis ihan kuin tavallinen kinder, mutta paljon isompi. Hintakin oli huima, taisi olla melkein 8 euroa! Huh. Sellainen olisi aika hieno pääsiäiseksi, mutta voi olla etten tuon hinnan vuoksi siihen lähde!

Työttömyyden kirot

Perunalastu kommentissaan kysyi miten minusta pitkäaikaistyöttömiä pitäisi auttaa. No, minäpäs heti innostuin postaamaan asiasta, koska olenhan jonkinlainen ASIANTUNTIJA minäkin. ;)

Mun mielestä heti aluksi olisi päättävien tahojen aika päättää se, mitä oikeastaan halutaan tehdä. Halutaanko työttömiä OIKEASTI auttaa saamaan töitä, vaan yritetäänkö heitä nöyryyttää, rankaista tai siivota jonnekin näkymättömiin. Tämä nimittäin ei aina tunnu olevan ollenkaan selvää. Jos tarkoitus on tuo jälkimmäinen, eli nöyryyttäminen, niin tuodaan ihmeessä takaisin jalkapuut, joihin työttömät voidaan laittaa 'kunnon ihmisten' syljettäväksi. Se tulee nimittäin paljon halvemmaksi kuin kiertoteiden käyttö.

Mutta jos siis tarkoitus olisi työllistää ja auttaa, niin sitten pitäisi huomioida muutama juttu. Ensinnäkin: pitkään työttömänä ollella voi oikeasti olla valtavia vaikeuksia olla toisten ihmisten seurassa esim. 8 tuntia päivässä. Joillekin se jo voi muodostua sellaiseksi esteeksi, johon tietyt työllistämisohjelmat kaatuvat. Lukekaapa työpaikkailmoituksia. Joissakin on tästä työelämävalmennuksesta: firma saattaa etsiä työelämävalmennettavaa, jonka pitää olla valmis tekemään heti 8 tunnin päivää. Itse valmennushan on siinä suhteessa säännöiltään joustava, että olisi mahdollista tehdä 4-8 tunnin päiviä, eikä edes viiden työpäivän viikkoa, muistaakseni. Monet yritykset eivät kuitenkaan tätä tahdo, koska he haluavat - anteeksi vaan - puristaa kaiken irti valmennettavasta, joka on tavallaan altavastaajana ja epätoivoisessa tilanteessa. Mutta kuten sanottu, pitkään työttömänä ollut ihminen voi kokea sen ihan mahdottomana, olla ihmisten parissa sen 8 h, kun on voinut 10 vuotta viettää vain omassa seurassaan. Pitäisi kai tällaisissa ohjelmissa edes VÄHÄN miettiä myös sen työllistettävän kannalta tätä tilannetta, eikö totta? Työllistettävä ei kuitenkaan oikein ole sellaisessa asemassa, että voisi 'sanella' työaikansa, vaan usein pitää suostua siihen, mitä firma on valmis tarjoamaan [eli se 8 h/5 päivän viikko].

Mun mielestä nykyisin puuttuu joku välimallin ratkaisu työttömien auttamisessa. Ovat nämä ohjelmat TODELLA syrjäytyneille, jossa työtön pääsee johonkin työpajaan ja hänellä on koko ajan joku aikuinen 'tukihenkilö' mukana.. Näissä tapauksissa monesti työtön on jo niin ongelmainen, ettei välttämättä edes käy pesulla enää ja tuo tukihenkilö sitten tukee näissä ajen tilanteissa. Sitten toisaalta on näitä 'tulet valmennettavaksi, teet 8 h:n päivän'-juttuja. Mitä jää siinä välissä oleville ihmisille? Eli meille, jotka kyllä peseydymme ja pystymme toimimaan ihmisten kanssa, mutta emme välttämättä kuitenkaan sitä 40 tuntia viikossa heti kylmiltään?

Varmaa on sekin, että niin kauan työvoimatoimistoja vältellään, kun niissä joka ikinen aulassa työskentelevä tätönen voi ja saa kohdella ihmisiä kuin saastaa. Ja kun toimistoja vältellään, niin tietysti silläkin herkät ihmiset pelaa päättäjien pussiin: työttömien todellinen lukumäärä ei tahdo selvitä. Nykyiset tilastot eivät esimerkiksi mua noteeraa ollenkaan. Ja se on tietysti oma syyni, kun en käy toimistossa. Mutta senkin tiedän, ettei mun tilannetta AUTA se, että joku tantta kohtelee niin kuin siellä joskus on kohdelluksi tullut.

Mun mielestä poliittisilla päättäjillä on todellisuudentaju hukassa. Urpilainenkin puhuu yli 100 000 työpaikan luomisesta, mutta mistä niitä luodaan ja ovatko ne pysyviä? Julkinen sektori ei ainakaan 90-luvun laman jälkeen ole elpynyt eikä elvy. Yksityisellä puolellakin esiintyy pyrkimystä vähentää henkilöstöä aina kun vain voidaan. Nokia maksaa kolmi-nelikymppisille ihmisille, jos nämä lähtevät. Eli mä sanoisin, että tässä on nyt valtava ristiriita puheiden ja tekojen välillä koko tässä yhteiskunnassa. Ja on jotain, mitä ei tahdota oikein sanoa ääneen.

Mietin usein näitä työvoimatoimiston tätösiä. Johtuuko se heidän iästään - nämä hankalat tapaukset ovat usein sellaisia n. viisi-kuusikymppisiä - etteivät ne tajua työttömyyden koskettavan nykyisin kaikenlaisia ihmisiä. Sellaista stereotyyppistä 'työttömän' arkkityyppiä ei oikeastaan edes ole enää.

Lisäksi on sanottava se, että vaikka haluja olisi aikuiskoulutukseen, niin siinäkin tietyille työttömille [=mä] tulee seinä vastaan. :( Olen kuullut, että päästäkseen tiettyihin aikuiskoulutuksiin mukaan pitää olla .. no mitäpä muuta kuin 2 vuoden työkokemus takana!! Ja jos ei sitä ole, niin et myöskään pääse koulutukseen.

Eli kai tavallaan tässä kritisoin näitä jäykkiä sääntöjä - ja jos säännöt ei jäykkiä ole, niin käytännöt ovat - jotka rajoittavat työttömien mahdollisuuksia päästä edes johonkin uuteen suuntaan elämässään.

Lisäksi en tajua tätä suomalaista työkulttuuria. Potkitaan väkeä pois ja teetetään työt aina vain vähemmällä henkilöstöllä. Sitten henkilöstö reagoi sairaslomin ja pahoivoinnin kautta. Ja kortistossa väki lisääntyy. Jotenkin pitäisi uudistaa tätä ajattelua, kiinnittää huomiota myös ihmisten jaksamiseen [vanha laulu!] ja hyvinvointiin. Jos se sitten tarkoittaa ettei irtisanota ihmisiä, niin sitten ei irtisanottaisi. Osakkeenomistajatko siitä suuttuu? No, tehdään vähän vähemmän voittoa sitten. Se taas tietysti vaatisi sellaisesta ahneuden kulttuurista luopumista, mikä ei kai enää oikein ole mahdollista. :( Vai olisiko..? Gandhikos se oli joka sanoi että maailma riittää kyllä ihmisten tarpeisiin, vaan ei hänen ahneuteensa.

Mun mielestä yksi syy Suomen menestymiseen on ollut se, että koulutus on annettu kaikille perheen varallisuuteen katsomatta. Ihan samalla tavalla voisi ajatella, että työttömissäkin ON aina sellaista nukkuvaa potentiaalia. Koskaan ei tiedä, kuka työllistetty tms. voi olla mahtava voimavara yritykselle. Joku voi olla niin sosiaalinen, että saa kaikki viihtymään, toisesta voi löytyä vaikka millainen innovaattori.. Mutta ne ihmiset pitäisi PÄÄSTÄÄ työpaikoille ensin. Ehkä tarvittaisiin jotain uudenlaista työllistämisohjelmaa, joustavampaa, nopeampaa, vähemmän rajoitteita sisältävää? Mitä tiukemmin me seulotaan ihmiset ['tuo ei kelpaa mihinkään, tuo ehkä, tuota voidaan harkita'] niin sen todennäköisemmin paukautetaan ovi kiinni myös sellaisten naamojen edestä, jotka kannattaisi ottaa mukaan laivaan. ;)

Sellainen syyllistämis-haukkumis-nöyryytys -politiikka ei ainakaan auta. Itse olen tosi kyllästynyt siihen, ettei ÄÄNEEN voi sanoa esim. tätä, että itselleni on melkoisen mahdotonta olla 8 h/vrk ihmisten seurassa, kun olen aika erakoksi päässyt. Kun sen sanoo, niin eikös joku [Äetmuori, tai hänen hengenheimolaisensa ja niitä on PALJON] totea, että sellaista se elämä vaan on, pitää jaksaa, ja onpas se laiskurin tekosyy, ettei muka voi olla ihmisten kanssa. Eli toista - työtöntä - ei edes kuunnella, eikä hänen kokemusmaailmaansa oteta tosissaan. Keskustele siinä sitten. Ja sitten kaivetaan esiin talvisota ja kuinka miehet siellä blaa blaa ja pälä pälä ja jatkosota ja jälleenrakennus. :( Juu, olivat ne vanhat sankareita, mitä nyt ryyppäsivät ja hakkasivat lapsiaan siinä sankartöiden ohella, mutta mitäs tuosta, pikkujuttu..

Milloinkohan Suomessa alkaa olla sallittua olla ihminen? Ei mikään juoksuhautasotakone, vaan ihminen vaan heikkouksineen ja omine omituisuuksineen? Ei varmaan koskaan.

Itse olen kyllä miettinyt, että mulle alkaisi olla viimeiset ajat [tiedän ettei tämä tavallaan ole totta, kouluttautuvathan viisikymppisetkin uudestaan] esimerkiksi kouluttautua uudestaan johonkin ammattiin, josta voisi töitä irrota. Tavallaan motivaatiotakin olisi. Olen miettinyt jotain todella tyhmää, oppilaitoksiin soittamista väärällä nimellä ihan vain TIEDUSTELUN vuoksi, eli onko se oikeasti niin mahdotonta päästä aikuiskoulutukseen, jos ei ole sitä kahden vuoden työkokemusta. :( Mutta vähän uskoisin tässä suhteessa monen olevan aika joustamaton. Sekin vielä Suomessa on jännää, se käsittämätön by the book-mentaliteetti. Kuinka kaikesta pitää olla joku byrokraatin luoma Ohjeistus tai Määräys tai Sääntö. Ja niistä ei sitten luovuta, ei millään.

Kaapit täyttyy..

Mikähän KUMMA nyt on, kun tuntuu kuin kaappit olisi taas täynnä sukulaatia? No, se on sanottava että eihän niitä koskaan tule pois heitettyä, yleensä kaikki menee.. ;) Mutta silti, keittiömme kaapisto on kauhea! On keksipakettia, on sitä ja tätä ja tuota. Kuulin kauhu-uutisen jokin aika sitten: suklaan hinta voi moninkertaistua joskus..!!! Siihen loppuisi mun herkkuilut. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy.

Orjuuden paluu

Luin Portti Ukrainaan-blogista juttua työnantajasta, joka oli antanut duunarille kenkää, kun tuo oli julkea ja sanoi työtään pitkästyttäväksi. Pisti vihaksi, oikeasti, vaikka olen YRITTÄNYT välttää kaikkea kiivastumista politiikasta. :( Ei se auta, siitä tulee vain paha olo itselle.

Mutta en vain VOI hyväksyä tätä nykymenoa! OK, tiedän sen, että nyt on työnantajan markkinat. Työnantaja valitsee ja vie, työtä etsivät tulevat valituiksi ja vikisevät. Varmaan ei vuosikymmeniin työntekijä ole saanut kokea juuri kuinka merkityksetön ja korvattavissa hän on. Nyt saa. Työttömyysluvut ja taantumat ja muut pitävät ihmiset nöyrinä.

Mitä seuraavaksi? Alkavatko työnantajat paiskoa pihalle lihavat ihmiset, r-vikaiset ihmiset, rumalla äänellä nauravat ihmiset? Saako kenkää jos ei suostu pomon seksipatjaksi? Siis voi herranpieksut, jos SIITÄ voi saada kenkää, että sanoo työtään tylsäksi FaceBookissa, niin sitten voi kyllä saada fudut ihan mistä syystä vaan!

Minä en käsitä miksi se työntekijän panosta huonontaisi, vaikka hän sanoisi työtään paskaksi. Siis PASKAKSI. Olennaistahan on miten sen työn tekee! Kai siitä silti saa olla sitä mieltä mitä tykkää??? Vai ollaanko jo jossain Isoveli valvoo-yhteiskunnassa? Jos allekirjoittaa työsopimuksen, niin sisältääkö se myös luopumisen sanan-, mielipiteen- ja ajatuksenvapaudesta? Huh heijaa, ja minä kun luulin niiden olevan ihmisen PERUSOIKEUKSIA. Mutta mitäs tuosta.. Ilmeisesti työsopimus on nykyisin orjasopimus.

Ja sitten sekin, että työaikana ei muka saisi esim. surffata netissä, jos mitään muuta tekemistä ei ole! Olisiko parempi vaan istua ja pyöritellä peukkuja? Miksi se on moraalisempaa kuin surffaus?

Suomalaisista osa on kyllä sellaisia, että HEILLE valvontayhteiskunta, ilmiannot ja toisten kyyläys maittavat todella hyvin. En tiedä miksi, olisiko heillä itsellään niin surulliset elämät, että sisältöä siihen saa vain kiduttamalla ja vahtaamalla muita. En ole koskaan jaksanut ymmärtää tällaisia ihmisiä.. no, pitäisi kai sääliä lähinnä.. Itse olen joskus törmännyt näihin, siis ihmisiin joiden mielestä VESSASSAKAAN ei suunnilleen saisi käydä 'työnantajan ajalla'. Juuh, kai työsopimuksen allekirjoittaessaan sitoutuu myös kontrolloimaan rakkonsa ja suolensa toiminnat niin, ettei vaan Hänen Korkeutensa Työnantaja joudu pulittamaan rahaa siitä ajasta, joka huussissa kuluu! Voi-- perkele!

Kai tuo valvontayhteiskunnan ihannointi on vähän sukua naapurikateudelle. Jotkuthan oikein tekee ilmiantoja toisistaan verottajallekin! Setäni teki Isukista, siis Isukin OMA VELI, mutta se oli aiheeton ilmianto - tietysti. Isukki ei kiertänyt veroa, eikä hänellä kyllä ollut paljon omaisuuttakaan. Mutta Isukin veli teki sen kiusallaan, tehdäkseen jäynää.

Itse en ole työelämässä ja se on surettanut mua paljon, sen kaikki blogia lukeneet tietää. Mutta on siinä sitten jotain hyviäkin puolia.. en tiedä haluaisinko itse luopua kaikista ihmisoikeuksistani työn vuoksi. Ja jos tahdon sanoa feisbuukissa jotain asiaa tylsäksi, tyhmäksi tai rasittavaksi niin minähän myös SANON. Ja sillä sipuli!

Soittoa odotellessa!

Ei soittanut lekuri ainakaan tänään siitä häpyhuulipatin leikkauksesta! Milloinkohan se leikkuu tapahtuu. Hiukan jännittää. Mutta ei onneksi paljon. Onkohan se sitten pitkään kipeä leikkuun jälkeen? Onpa onni, etten lähtenyt KOTIKIRURGIAAN, eli sohimaan sitä pattia itse veitsellä. Koska se kuulemma on siis vähän tulehtunut.. tiedä mitä siitä kotilääkärin leikkimisestä olisi seurannut! Näin eilen Hiljaisessa todistajassa sellaisen jutun, jossa joku nainen oli saanut poistetusta luomesta tulehduksen, joka oli levinnyt sydämeen. Ja tuo hyväkuntoinen, nuorehko nainen oli kuollut sitten siihen! :(

Siinä Hiljaisessa todistajassa se kuollut nainen oli muutenkin aika erikoinen.. Kuoli polttari-iltanaan! Sulhanen luuli häntä 29-vuotiaaksi, mutta hän olikin oikeasti 44! Oli vain niin leikelty & treenattu, että kävi hyvin 29-vuotiaasta! Aika erikoista.

3 kokonaista vuorokautta - -

- - herkkuiluun! :) En ole vielä varma leivonnaisvalinnastani. Kyllä kai se on se kääretorttu. Sellainen tulee niin nopsaankin. Oikeastaan eniten "vaivaa" tuottaa se kääristaikinan vatkaus. Itse vatkaan sokerikakku/kääretorttutaikinaa aina vähintään 10 minuuttia sähkövatkaimella. Katson ajan oikein kellosta. ;) Ja siksi onkin kuohkeaa ja hyvää.

Tänään kävin kiertelemässä kaupoissa, mutta EN hamstrannut!

Lääkäriin, lääkäriin..

Aamusta aion vihdoinkin soittaa lääkäriin siitä häpyhuulipatista. Olen lykännyt sitä, mutta en siksi että pelkäsin tai noloilisin [no tietysti vähän nolottaa, muttei toimintaa estävään tapaan], vaan koska oikeasti olen halunnut olla V A R M A ettei kyseessä vain ole joku tyhmä iso finni tms.! Mutta nyt sovimme miehen kanssa, että soitan aamusta. Se patti ei nimittäin todellakaan ole mihinkään mennyt..

Saa sitten nähdä koska saan itse ajan. Varmaan joskus .. toukokuussa! :( Meillä arvauskeskus on aika nihkeä varsinaisiin 'aikoihin' nähden, päivystyspotilaaksi pääsee tietysti lyhyellä varoitusajalla, mutta tämä vaiva tuskin on päivystyksen heiniä. Tai en tiedä? Tai voihan olla, että joku peruutusaika olisi saatavilla piankin, who knows.

Muutenkin olen ollut aktivoitumaan päin, varasin torstaille hieroja-ajan! Niska-hartia! En käy usein koska ei mulla ole varaa ja joskus myös olen niin.. JUMISSA [jumituksessa henkisesti, ei fyysisesti niinkään] että soittaminen on vaikeaa. Mutta nyt sitten tilasin.. Torstaina olen saanut siivongin loppuun ja yleensä se tarkoittaa myös sitä että olen vähän jumissa niskan ja hartian seudulta. Joskus niitä alueita jännittää oikein tiedostamattaan! Hieronta on palkinto siivouksesta!

Pidän juuri tuolla hierojalla käymisestä, olen tainnut kertoakin että se paikka on tässä omassa kunnassa, ei sinne ole kuin n. viitisen kilometriä meiltä. Ja sitten se huone [omakotitalon alakerta] jossa hieroja toimii on lämmin [inhottavaa mennä hierottavaksi ja väristä kylmästä siinä..] ja hyvältä tuoksuva, koska hieroja polttaa jotain tuoksukynttilää tai aromaterapialyhtyä tms. Ja musiikki on sellaista new agehtavaa, melkein vain kuin meren ääniä tms. Siinä oikein näkee että on haluttu kiinnittää huomiota viihtyisyyteen ja mun mielestä se on ihanaa. Koska se on kokonaisvaltainen kokemus!! En ole nyt tuon hierojan löytämisen jälkeen edes käynyt siellä entisellä, siis sillä miehellä jolla kävin ennen. Muutuin aika kireäksi kun hän aina haukkui työttömiä ja uteli mun työllisyystilanteista ja sitten se paikka oli aika karu.. aina jotain radion uutisia päällä, joissa kerrotaan melkein aina vain kaikesta kamalasta. Ja hierontapöytäkin oli aika risa.

Torstaina myös saattaa käydä niin, että sillä hierojareissulla tulee mentyä kunnan keskustan kauppaan.. hamstraamaan! Kun herkkuiluhetki lähestyy taas. Nyt en vaan ihan äkkiä osaa sanoa mitä 'tarvitsisin'. Mutta jos vanhat merkit pitää paikkansa niin torstaihin mennessä olen kyllä keksinyt jotain taas!

Kunpa minullakin

Joskus kadehdin miestä siitä TYÖYHTEISÖSTÄ johon hän kuuluu. En kadehdi siis 'pahalla' tavalla, siis niin kuin tahtoisin sen häneltä pois, vaan se on sellainen haikea tunne, kunpa minullakin-tunne. Miehen työyhteisö on aika miesvaltainen kun suurin osa siellä on koulutukseltaan jotain insinöörejä ja teknikoita, ja jotenkin siellä ei ole ollenkaan sellaista keskinäisen kyyläilyn tunnelmaa kuin joissain akkavaltaisissa hommissa joissa olen ollut. Miehen työpaikalla pomot ja alaiset voi esim. nauraa yhdessä jollekin hupivideolle netissä.. tiedän sellaisia akkavaltaisia paikkoja, joissa leidit vaan vahtii toisiaan, ettei vahingossakaan työnantajan kallista aikaa 'varasteta' edes vessassakäyntiin!

Sanoin miehelle vähän leikkisästi kun hän sanoi näyttäneensä sellaisen hupivideon pomolleen, että etkös pelkää tekeväsi huonon vaikutuksen.. Mies katsoi mua kuin olisin vähän tärähtänyt ja nauroi, ei heillä sellaisia mietitä. Jos kaveri hoitaa työnsä niin kukaan ei huohota selän takana.

Miehet muuten tuntuu olevan paljon järkevämpiä noissa lapsia koskevissa asioissakin. Monella naisvaltaisella työpaikalla ainakin tuntuu olevan niin, että lapsettoman on PAKKO joustaa jumankauta kaikissa loma-asioissa. Ne naiset yksinkertaisesti ovat sitä mieltä että lisääntyminen antaa automaattisesti myös ehdottoman oikeuden valita loma-ajat ihan miten heitä miellyttää. Mutta tuolla miehen työpaikalla on paljon vähemmän sellaista henkeä. Ymmärrän tietty sen, että lapsellisten tunteet käy kuumina loma-asioissa, kun lapset on lomilla tarhoista/kouluista ja on suunnitelmia ja yms.. mutta koettaisivat nyt sen muistaa, että lapsettomallakin voi oikeasti olla elämää ja omia suunnitelmia.

3 kokonaista vuorokautta -

- ja sitten MÄTÄN taas! :) On aika mättämisen, ahmimisen.. herkkuilun! En ole vielä päättänyt leivonnasta sitä enkä tätä. Nyt se asia on auki, täytyy varmaan oikein miettiä nyt aamulla ja päivällä sitä.. Porkkanakakku olisi ihanaa, mutta en tiedä pitääkö mies siitä niin paljon?

Tonnitunne

On taas läski olo. Se iskee aina välillä - se tunne, että mun täytyy varmaan painaa tonni, ainakin.. Vaikka tiedän, ettei se voi olla mahdollista. Tiedän siis käyttämieni vaatekokojen perusteella. ;) Minähän en vaakassa ole käynyt aikoihin, siinä on omat hyvät puolensa ja sitten ne huonot.. eli siis se TONNITUNNE! Vaikea sanoa tulisiko se jos menisin vaakaan ja saisin varman tiedon, etten ole tonnikeiju. Auttaisiko sekään, oikeasti? :( Luultavasti ei.

Lisäksi tuntuu nenässä ja nielussa vähän siltä kuin olisin [ehkä] sairastumassa! Mutta se voi olla vain pelkkä luulo, odotetaan ja katsotaan.

Kuolemasta sananen

Mulla on sellainen tapa ollut Isukin kuoleman jälkeen, että olen oikein tietoisesti yrittänyt valmentaa itseäni ajatuksen tasolla läheisteni kuolemaan. Jos mies on myöhässä 10 minuuttia niin mietin: AUTO-ONNETTOMUUS! :( Olen yrittänyt ajatella, että kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa! Joskus musta tuntuu sydämessä siltä, että se olen mä joka tulen jäämään leskeksi tästä liitosta. Koska niinhän se yleensä menee, naiset elää pitempään. Muutenkin uskon että tulen päätymään siihen tilanteeseen, että olen aika yksin. No, mitenpä se poikkeaisi oikeastaan nykytilanteestakaan? ;)

Isukin kuolema oli tavallaan yllätys. Se oli yllätys, koska meillä ei ollut tiedossa mitään sellaista sairautta, joka olisi voinut johtaa Isukin kuolemaan vasta 60-vuotiaana. Mutta siinä mielessä se ei ollut yllätys, koska Isukki tavallaan 'flirttaili' kuoleman kanssa viimeisinä vuosinaan. Hän käveli jäillä, vaikka oli myöhäinen kevät. Aina hänellä oli jäänaskalit mukana, mutta.. no. Ja sitten Isukin kuoleman jälkeen saimme tietää hänellä olleen jotain sellaista, joka aiheutti tajuttomuuskohtauksia. Oikeastaan Isukki olisi voinut kuolla - ja olisikin kuollut ilman Siukun miestä - jo aiemmin. Olivat saunomassa ja Siukun mies oli Isukin luona. Ja Isukki sai sellaisen tajuttomuuskohtauksensa VEDESSÄ! Siukun mies huomasi sen ja kävi kiskomassa Isukin rannalle. Isukki oli vannottanut H:a, ettei hän puhu tästä meille tytöille, koska hän ei halunnut huolestuttaa meitä. Mutta ei hän lääkäriin hakeutunut - kai hän ajatteli, että kun lähtö tulee niin se tulee. Ja tulihan se, tajuttomuuskohtaus.. tällä kertaa yksin, soutuveneessä. Ja sitten minä sain puhelinsoiton.

Näin minä kuolemaa pohdin, miksi juuri nyt, miksi se tulee sen LÄSKIN olon seuraksi tällainen miete? On omituista! Suklis taitaa olla morbidi!

Ei niin vapaaehtoisesti lapseton, ei niin vapaaehtoisesti työtön

Mulla on yksi tuttu, joka on lapseton vastoin omaa tahtoaan! He miehen kanssa kauheasti haluaisivat lasta, mutta se ei oikeasti ole mahdollista heille, ei edes millään hoidoilla. Tavallaan käy kauheasti sääliksi, kun tämä nainen on pikku tytöstä asti oikeastaan vaan halunnut olla ÄITI! Mutta sitten mietin - ovatko he oikeasti pohtineet tuon lapsiasian KAIKKIA puolia?

Miksi Suomessa ei puhuta perhe-elämästä yhtään realistisesti? Miksi vain mennään siihen vaaleanpunaiseen pinkkihuumaan, eikä oteta esiin perhe-elämän paineiden alla särkyviä liittoja, lapsien viemää rahaa, työelämän menetettyjä mahdollisuuksia, raskauden ja synnytyksen ja imetyksen aiheuttamia vaurioita [yksi tuttuni on nyt pysyvästi sellainen, että toinen rinta on toista pienempi, imetyksestä on jo vuosia muttei se ole korjautunut] yms- yms. yms? Tai sitten sitä mahdollisuutta, että lapsista tulee kerta kaikkinen taakka ja vaiva. Että ne alkavat vetää jotain huumetta 14-vuotiaana ja varastavat vanhemmiltaan 20-vuotiaina ja kuolevat hepopiikkiin 23-vuotiaana. Yhdelle meidän tutulle kävi niin, heidän ainoa lapsi [poika] kuoli 20-vuotiaana. Yliannostus huumetta, käsittääkseni VAHINKO, eli ei tarkoitettu itsari. Taisi mömmö olla odotettua vahvempaa. Paljonpa lohduttaa. -Tai sitten on se vaihtoehto että lapset pistävät välit kokonaan poikki vanhempiinsa. Muuttavat jonnekin Australiaan ja polttavat sillat takanaan.

No en tiedä olisiko kovin kohteliasta tai kilttiä alkaa esitellä näitä vaihtoehtoja lohdukkeena sille tahattomasti lapsettomalle. :( Mutta ne on kuitenkin vaihtoehtoja, niinkin voi käydä. Oikeastaan melkein kaikissa asioissa on aina vähintään kaksi puolta! Pitäisi vaan yrittää osata katsoa sitä asiaa niin.. niin voi oma osa, mikä se sitten onkin, olla helpompi.

Olen tätä mun työttömyyttänikin miettinyt. Edes se ei ole kokonaan negatiivinen asia! Jos mulla olisi työ, niin mulla voisi myös olla paskamaiset työkaverit, työpaikkajuonittelua, kauhea stressi, jatkuva unenpuute, ei omaa aikaa ollenkaan, jatkuva väsymys [koska tiedän ettei mies kumminkaan osallistuisi kodinhoitoon sen enempää kuin nytkään, eli joutuisin tekemään 2 työtä]. Sitten sellainenkin hassu juttu jota en aiemmin tullut ajatelleeksi, eli saattaisin myös PALELLA koko ajan. Joissain työpaikoissa on nimittäin h-vetin kylmä. En tajua miksi, mutta niin vain on.

Jos olisin tehtaassa työssä, niin sitten taas saattaisin joutua seisomaan koko päivän. Mun ystävä on liukuhihnalla ja ne joutuvat kaikki siellä seisomaan, kun joku on laskenut työn olevan siten tehokkaampaa. Ja tuskin vessassa kuulemma edes saa käydä! :(

Tietysti kärsin siitä kun varmaan musta puhutaan.. :( Kun ei ole työtä. Ja Muorikin aina mua paheksuu. Mutta niin kuin sanottu, ei niin pahaa asiaa varmaan ole ettei siinä JOKU pieni sirunen positiivisuuttakin ole! Vai ajattelenko nyt taas ihan päin honkia kuten tavallista. :)

Tästä tuli näköjään vähän hyppelehtivä ja hajanainen jaarituspostaus!

Se voi tapahtua kenelle vain!

Mietin omaa elämääni, syrjäytymistäni työmarkkinoilta enimmäkseen. On jotain HYYTÄVÄÄ siinä, kun tajuaa että tämä voi käydä ihan kenelle hyvänsä! Ei siis ole olemassa mitään kristallipalloa, josta katsomalla voisi esimerkiksi lapsen tulevaisuuden nähdä. Ei enää ole niin, että vain alkoholistien ja rikollisten lapset syrjäytyisivät.

Sitten on paljon ihmisiä, jotka KÄYTÄNNÖSSÄ ovat myös syrjäytyneet, mutta eivät vielä ole tajunneet sitä itse. Joskus maailma tekee sen selväksi aika karulla tavalla! Näin kävi serkulleni, joka oli 7 vuotta kotona hoitamassa 3:a lastaan.. no, työpaikalla ei tietenkään voitu häntä irtisanoa, mutta tehtiinpä selväksi vain, että työpaikka ei tarvitse hänen panostaan. On todella paljon niitä, jotka kähjäävät esimerkiksi opintojen kanssa: minulla on yksi tuttu, joka on ollut kotiäitinä kohta 10 vuotta, filosofian ylioppilas [eli yliopisto-opintoja takana n. vuosi] ja vieläkin hän puhuu joskus päättävänsä opinnot ja saavansa ne maisterin paperit. Mutta en usko niin käyvän - vaikken tietty sano sitä hänelle. Hänellä on masennusta, siksi hän ne opinnot heivasi silloin 90-luvulla. Eikä se ole lasten myötä ainakaan parantunut! :( Tällainen ihminen on esimerkiksi sellainen syrjäytynyt, kaltaiseni, joka ei vain tajua sitä itse. Mutta sitten kun työhaastatteluun menee [jos edes sinne asti pääsee] niin tulee tajuamaan kyllä! :( Opinnot, haave niiden jatkamisesta, on se mikä pitää tuon ihmisen enää jotenkin käynnissä!

Tämä M. on samanlaisesta kodista kuin minä, eli koulutusta on arvostettu yli kaiken! Vanhemmat ovat aika pienistä oloista, mutta töissä ovat olleet aina. Ja arvostavat työntekoa myös. Mutta ämppäsivät vain tyttärelleen y-opistoa.. ja se ei aina natsaa hyvin työllistymisen kanssa. :( Joskus tuntuu kuin sitä voisi saada jomman kumman [koulutuksen TAI töitä] muttei molempia!

Koulutetuilla naisilla on hiton vaikeaa! Sitten jos lähdet uudelleen kouluttautumaan, sanotaan nyt vaikka lähihoitajaksi tms. niin sitten koko suku ja maailma on kimpussa.. 'Näinkö sä jätät kaiken, näinkö käännät selkäsi kaikelle koulutuksellesi, hukkaan meni.. blaa blaa.' Eli oikeastaan ei voi tehdä yhtään mitään!

Miksi ei ihmisen elämää voisi nähdä erilaisina vaiheina? Ensin voi olla se vaihe, jossa kuuntelemme vanhempiamme, emme ymmärrä maailman toimintamekanismeja, opiskelemme jotain nautinnollisen epäkäytännöllistä? Mutta miksi ei tajuta, että se voi olla VAIHE, jonka jälkeen tulee toisia vaiheita? Jolloin aikuistutaan, aletaan miettiä millaiseen TYÖHÖN joku tietty koulutus johtaa ja haluammeko tehdä sitä työtä! Siitä voi seurata se kakkosvaihe, uudelleen kouluttautuminen alalle, joka on hyvinkin reippaasti ristiriidassa ykkösvalinnan kanssa!

Mua häiritsee se ajatus, että elämä pitäisi jo joskus 15-vuotiaana olla lukkoon lyöty ja 'valmis'! Ettei saisi kokeilla, löytää uusia puolia ja vahvuuksia itsestään!

Tekisi vieläkin mieleni pulittaa pää, pistää kerta kaikkisen lyhyeksi koko tukka! Katsoa kaatuuko maailma.

No, kunhan pölisen! Suklis yössä hölisee, kovin on levoton ja väpsähtelevä.

Täytyy kai ensi lauantaina 24.10. katsoa telkkurin ykköskanavalta sellainen Joutilaat-dokumentti. Kertoo Kainuun työttömistä nuorista miehistä ja heidän elämästään! Voisin kai SAMAISTUA!

5 kokonaista vuorokautta ..

.. herkutteluihin! Mietin vieläkin sitä New York cheesecakea. Tehdäkö vai ei. Siitä on tosi pitkä aika kun olen tehnyt tuollaista ei-liivatteellista juustokakkua! Useampi vuosi ainakin! On se harmi kun ihmisellä on vain yksi suu ja yksi vatsa! Jos olisi enemmän, niin voisi leipoa ja syödä vaikka mitä!

Sambaa!

Hamstrasin taas tänään herkkuja! :( Onneksi vain vähän, eli tuolta HongKong-tavaratalosta ostin Samba-merkkisiä neekerinpusuja. 6 kappaletta on paketissa ja euron maksoi, eli ei nyt kauhean kallis ostos. Ne sambat on joskus ihan hyviä. Ostin vaniljanmakuisia.

Näin Tarjoustalossa uutuuden, Dumle-suklaanappirullan! Melkein ostin, mutta onneksi sitten en. Euron oli senkin hinta. Tarjoustalossa [taa-taa hirviökielellä!] oli muuten myös niitä MariMinttejä, vai mitä ne nyt on, eli sinivalkoraidallisia marianneja! Se on joku limited- satsi, eli sitä ei jatkuvasti ala pussissa saada mariannen tapaan. Joskus olen nähnyt niitä irtokarkkeina, mutta tuollaisissa karkkipusseissa en ole aikoihin nähnyt. Oliko ne nyt mariminttejä vai marimikkoja.. Joskus oli nimittäin myös vihreä-valkoraidallisia marianneja. Niiden nimiä en enää muista. Noissa taa-taan marianneissa nyt kuitenkin on toffeetäyte suklaatin sijasta. Eli nyt kaikki tuon tuoteperheen fanit, suunnatkaapa matka taa-taahan!

Tänään muuten pistin päättäväisesti jäätelöauton esitteen paperinkeräykseen! Mun ei enää ole mitään syytä mennä sinne notkumaan..! Harmitti viimeksi, kun ostin TÖRKEÄN kalliita herkkuja! Jotenkin hullua käyttää 8 euroa jäätelöön. Vaikka se oliskin italialaista ja vaikka se veisikin kielen mennessään, kun oli niiiiin hyvää.. silti.. Never again! Pitää vaan sitten sulkea korvat siltä jäätelöauton kilkatusmusiikilta!

Taa-taasta ostimme miehelle semmoisia tatti-irtokarkkeja. Vaaleanpuna-valkoisia, vaaleanvihreä-valkoisia, vaaleanruskea-valkoisia ja suklaakuorrutettuja tatteja. Ne ovat miehestä ylintä herkkua, itse en tajua mitä hän niissä näkee [tai maistaa], mutta maut on niin yksilöllisiä! Miehelle lisäksi ei kelpaa esim. Prisman tatit! Ne ovat hänestä vääriä, oikeanmakuiset löytyy taa-taasta. :)

Nyt on taas jotenkin olo, kuin tekisi mieli herkkuilla.. pian.. ja paljon! Olen melkein varma, että leivon sen tiramisukakun, kun seuraavan herkkuiluni pidän. Sitä en nimittäin silloin oikein viitsi tehdä, kun mies on kotona. Hän ei pidä.. ja oikeasti, JOS kerran olen yksin, niin eikös silloin voi lohduttaa itseään tuollaisella kakulla? :)

Taidan elää suuni kautta, kuin pieni lapsi! Onko se sen merkki, että olen ORAALISESSA vaiheessa vieläkin, jotenkin taantunut? :( Kaikenhan aina pitäisi olla 'merkki' jostain, ja useimmiten vielä jostain sairaudesta tai viasta. Niin, mässäily on rumaa, tyhmää ja sairasta, mutta ihmiset voi silti pistää tupakaksi vaikka kadulla, ja SE ei ole rumaa, tyhmää tai sairasta! Ehkä mulle MÄSSY on tarvetta ja halua kokea yhteyttä maailmaan. Syödessäni maailman muutan sen osaksi itseäni? Voisiko näin ajatella?

Mietin joskus tuleeko minusta vanhempana kenties juoppo. Koska syön [MÄSSYissä] kuten juoppo juo. Mutta en usko minusta tulevan juoppoa. Olen liian mukavuudenhaluinen poteakseni krapulaa. Inhoan krappiksia yli kaiken ja välttelen niitä juomalla aika niukasti. Enkä tajua sellaista, että jotkut voivat oksentamisen jälkeen juoda lisää! Ei minusta siihen olisi. Oikeastaan elämännäkemykseni taitaa olla aika armoton: uskon pohjimmiltani, että minusta tulee PAKOSTI sellainen kuin Muorista. Pelkään ja teen kaikkeni sitä välttääkseni, miksi sitten uskon että niin käy? Kai meillä, meidän perheessä, aina nähtiin lapset vanhempien tai isovanhempien kopioina. Vaikka mies sanoo, etten ole YHTÄÄN sellainen kuin Muori, että pikemminkin muistutan Isukkia, jos jompaa kumpaa vanhempaa nyt pitäisi muistuttaa.

Jobsafarissa

Kävin pitkästä aikaa jobsafarin sivulla katsomassa työpaikkoja. Ei siellä ollut oikein mitään edes etäisesti sopivaa. Jotenkin masensi sekin, kun Time for everything-blogin pitäjä on sanonut itsellään olevan vaikea löytää työtä, vaikka hänellä on ammatillinen koulutus JA työkokemus-asiat kunnossa. Jos ei työkokemusta omaava saa työtä, niin sitten en kyllä minäkään saa. Olen kuitenkin nyt paljon vähemmän miettinyt työelämää ja sinne pääsemistä. Suklis alkaa olla niin iäkäskin, että se voi muodostaa esteen! Koko ajan, joka vuosi, markkinoille tulee kaikkia 18-vuotiaita, joten miksipä ei työnantajat tarttuisi sellaisiin kokemattomiin, jos kerran kokemattoman tarvitsisivat?

5 kokonaista vuorokautta - -

- - ja annan palaa. ;) Herkkuja notkukoon pöytä.

Kuka häpeää duunaria?

En sitten soittanut eilen sinne työkkäriin. Aamulla se asia oli mielessä ja aioin soittaa, mutta iltapäivään mennessä olin jo unohtanut sen. Oikeasti unohtanut, vaikka kai se on niin että jonkun tosi epämiellyttävän asian voi pyrkiä tietoisestikin unohtamaan? En usko ihan pian olevani enää yhteyksissä sinnepäin.

Olen miettinyt muutamiakin juttuja. Se hierojakoulutus on yksi, mutta siitä tuskin saa elantoaan täällä maalla. En usko täällä olevan kauheasti asiakaskuntaa joten se voi olla kuolleena syntynyt ajatus - en tiedä, mutta sen opiskelu kuitenkin kiinnostaisi! Sitten olen miettinyt semmoistakin, että periaatteessa voisin tehdä ihan jotain kotisiivouksen tyyppistä keikkaluontoisesti. Ehkä! Mua ei pahemmin rasittaisi vaikka siivota jonkun vanhan mummun kaksiota vaikka kerran kahdessa viikossa tms. En usko että sitä päätyöksi tekisi, mutta keikkaluontoisesti kyllä. Ja kolmas vaihtoehto: henkilökohtaiseksi avustajaksi jollekin. Siitä tosin olen kuullut paljon negatiivista, esim. yksi ystäväni sai aika äkillisesti kenkää hlökohtaisen avustajan työstään. Avustettava oli joku vanha rouva joka oli kai aika oikukas! Kaverini oli vähän puusta pudonnut kun sai monoa, vaikka ei ollut tajunnut minkään menneen pieleen!

Yksi juttu jota vanhempi ikäluokka [Äetmuori & kumppanit] ei tajua on se, ettei nykymaailmassa työ enää määrittele ihmistä! Mulla on yksi tuttu [FM], joka on tehtaassa töissä, tuotantolinjalla. Toinen on hieroja. Yksi todella hyvin koulutettu tutun tuttu jakaa postia. Kun kävin Hieronta-Akatemiassa oppilashierontaa saamassa niin yksi niistä hierojaopiskelijoista oli liki 6-kymppinen sosieteettidaami. Ihan oikeasti, sitä Stokkalla notkuvaa turkkimafiaa! Hän oli tosi hyvinhoidettu ja kaunis vaalea nainen, joka sanoi ettei ollut avioliittonsa aikana tehnyt päivätyötä ollenkaan ja oli nyt innostunut hieronnasta JA joogasta. Hän aikoi pätevöityä joogan opettamiseen myös. Hänessä sen innon oli saanut aikaan se kun mies oli jäänyt eläkkeelle ja elämä siitä sitten muuttunut, siihen tarvitsi jotain uutta sisältöä. Oikeasti tuolla naisella ei olisi ollut rahallisesti mitään tarvetta tehdä tuota työtä. -Niin, siis työ ei määrittele ihmistä! Joillekin wanhan kansan paksupäille hieroja = palvelija ja siivoaja = luuu-uuseri ja postinkantaja = pässinpää + tehdastyöläinen = kouluttamaton.

Nykyisin ei vaan enää ole niin, perinteiset 'luokkajaot' on menneet ihan sekaisin. Tosi sivistynyt ja lukenut voi olla jossain ihan itselleen 'sopimattomassa' työssä jos se työ jotenkin MUUTEN täyttää jonkun tarpeen sen ihmisen elämässä. Tarpeen saada rahaa, tarpeen antaa hoivaa, olla hyödyllinen, jotain! Mä en tajua miksi esim. maisteri 'vajoaisi alas' jos ei puurra jossain hikisessä toimistossa parin vihaisen vekkihametantan kanssa paperia pinosta A pinoon B? Miksi muka olisi askel alaspäin tehdä vaikka jotain sellaista työtä missä työn jäljen oikeasti näkee ja jossa työympäristö koostuu nuorista hauskoista ihmisistä?

Tiedän yhden lääkärin, joka lopetti lääkärinhommat ja alkoi puusepäksi. Olipas tosi lankeemus! Siis näin ainakin jotkut jämähtäneet ajattelevat. Wanhakantaisten mielestä on vieläkin alempiarvoista tehdä työtä käsillä..

Joidenkin ihmisten on vaikea tajuta sitä että tuollainen lääkäristä puusepäksi ihminen ei häpeä ratkaisuaan, eikä ole tehnyt sitä pakosta. He eivät tajua ettei häntä tarvitse sääliä.

Itselleni oli aika oivallus kun tajusin, että mulle oikeasti TYÖYMPÄRISTÖ, työn reunaehdot, merkitsee enemmän kuin se onko joku työ 'koulutusta vastaavaa' tai kestääkö se statusvertailut! Mulle taitaisi periaatteessa sopia parhaiten joku yksityisyrittäminen. Ja kotityö noin muuten, tarkoitan siis sellainen, jota voisin tehdä kotoa käsin! Siksi osittain siitä hieronnastakin olen ollut innostunut.

Mutta pitää miettiä vielä kaikkea!

Mulla on aina ollut sellainen tarkoituksettomuuden tunne kun katson monia töitä, jotka periaatteessa saattaisi 'sopia' mulle. Ne tuntuvat joutavilta! Ettei niiden tekemisillä tai tekemättä jättämisillä olisi suurtakaan merkitystä. Jos työtään ei koe tarpeelliseksi niin se vasta ongelma on!

Kampaajalle!

Huomenna menen kampaajaan! Ajattelin ottaa puheeksi sen ultalyhyen tukan, kysyn kampaajalta sopisiko hänen mielestä mulle sellainen. Nyt ainakin aion tasoittaa latvoja, mutta ei sitä koskaan tiedä.. vaikka yltyisin!! ;) Toivottavasti tuo kampaaja on sellainen, joka sanoo suoraan oman mielipiteen. Mä olen tavallaan vähän vaihtamassa kampaajaa, menen tuonne nyt ekaa kertaa. Edellisessä kampaamossa olen käynyt jo useamman vuoden, mutta vähän aikaa sitten siellä oli tosi pettymys..

Varasin sieltä ajan kampaukseen ja sanoin, että mulla on aikaa näin ja näin paljon, klo 18 alkaa tilaisuus, jossa mun on oltava. He sanoivat että selvä pyy! Mä menen sinne ja saan kampaajan, joka ei välitä yhtään tästä aikataulusta. Lopulta oli pakko vetää tukka vain poninhännälle [ja maksaa siitä 50 euroa!!] ja lähteä, tai olisin myöhästynyt! Tuo oli mulle sellainen aika tympeä kokemus, varsinkin kun se hiiiiidaaaas kampaaja [tosi nuori likka] oli jotenkin tympeä ja nyrpeä koko ajan, en oikeasti tajunnut sitä ihmistä yhtään! Muut kampaajat kävivät tälle tytölle sanomassa, että sä et ehdi tehdä sitä kampausta tuohon tyyliin, mutta tämäkös siitä välitti. Oikeassa olivat ne muut.. Olisi mun mielestä voinut edes siitä kampauksen hinnasta pudottaa vähän, kai sitä tukkansa ponnarille saa itsekin? Nuttura olisi pitänyt tehdä, siitä oli puhe.

Kärsimystä kärsimyksen perään..

.. juuri siivottua sain ja illalla pitää vielä soittaa viikottainen velvollisuuspuhelu Äetmuorille! :( Mun on joskus oikeasti vaikea keksiä puhuttavaa. Se on hankalaa puhua ihmisen kanssa, joka ei ole kiinnostunut mistään. Siksi kai ne jutut ovat hänellä sitä yhtä ja samaa, ulkonäköasiaa, naapureista puhumista yms. Mies sanoi, että mikä pakko sun on soittaa juuri kerran viikossa. Hän itse ei soita vanhemmilleen sillä lailla, hän soittaa kun siltä tuntuu. Joskus saattavat puhua pari kertaa viikossa, joskus saattaa kulua useampi viikko ilman soitteluja! Jos mä en soittaisi Muorille kerran viikossa, niin varmaan helvetti pääsisi irti. Miehen vanhemmilla on elämässään niin paljon muuta, anoppi on työelämässä tosi aktiivisesti, kun hänellä on se oma yritys. Appiukkokin puuhailee siinä. Ja sitten heillä on paljon ystäviä, harrastamista ja muuta. Sellaista mitä nyt ihmiset tekevät. Jos Muori olisi aktiivisempi ihminen niin ehkä sitä puhumista olisi enemmän.