Veren aika ei ole tullut, toisin sanoen kuukautiset loistavat poissaolollaan! Suklis se on varmaan muuttumassa mieheksi tai neutriksi. Samapa tuo! Harmittaa vain, kun ne nyt ovat niin epäsäännölliset.. tarkoittaa sitä, että milloin hyvänsä voivat alkaa ja pahimmassa tapauksessa tietysti silloin, kun se ei mitenkään sopisi!
Kun kirjoitan veren aika, niin se tuntuu ihan toisenlaiselta kuin sanoa kuukautiset. Kuukautisista tulee mieleen 45-vuotias tukeva terveydenhoitaja. Järkevää jäkätystä! Veren aika on hiukan kuin vampyyrijutuissa tai joissain alkuperäiskansojen uskomuksissa.. Sellaisia asioita ainakin siitä tulee mieleen!
Mässyä muistellen - makuarvio
Unohdinpas viime postauksessa laittaa toisenkin makuarvion blogiini! Nimittäin törmäsin Cittarissa MuMa-rahkapatukoihin. Mulla oli tässä jossain vaiheessa karmea kokemus virolaisista rahkapatukoista, jonka jälkeen unohdin ihan suosiolla nuo etelänaapurissa suositut välipalapatukat.. Nyt sitten Citymarketissa oli näitä MuMa-merkkisiä patukoita. Luulin niitä ensiksi suomalaisiksi ja siksi oikeastaan ostin [rasisti ruokaostoksilla??], koska ajattelin meidän suomalaisten laittavan ehkä näihin patukoihin enemmän sokrua kuin virolaiset. Mutta ne olivatkin virolaisia kai ne patukat, ainakin siellä tehty!
Maistoin vaniljanmakuisen ja mansikkahillotäytteellä varustetun! Kummatkin oli tosi hyviä! EI liian happamia! Sokrua oli kyllin! Oikein jäi harmittamaan, kun Cittarissa oli tarjous, 6 tällaista patukkaa oliko se nyt kahdella eurolla..? Ja otin vain 2, kun tosiaan aikaisempi kokemus oli niin huono.. :( Nyt on iskenyt HIMO saada lisää näitä rahkapatukoita! Suosittelen lämpimästi!
Se tosin mua vähän vaivaa, kun nämä patut on kuorrutettu ohuesti tummalla suklaatilla [niin oli ne ekat maistamanikin]. Miksi näissä ei voisi olla keksikuorrutus? Mun mielestä se sopisi rahkan kanssa tosi hyvin yhteen, tulisi sellainen juustokakkumainen vaikutelma! Rahkasandwich..?
Lisäksi muuten nämä MuMat ovat erittäin sieviä katseltavia, söpösillä lehmänkuvilla koristettuja! Uskoisin sen olevan plussaa ainakin jos aikoo syöttää niitä lapsille. Rahkapatu on terveellisempi ja hiukan vähäkalorisempikin herkku kuin sukupatu, eli nyt vaan kaikki kansa MuMaa ostamaan! :) Seuraavassa mässingissä aion vetää niitä taas! Hih, pitäisi varmaan pian sitten mennä Cittariin, jos se tarjous ei olekaan enää pitkään voimassa?
Selasin vähän nettikeskusteluja ja noita patukoita on kai ollut myynnissä jo pari, kolme vuotta ainakin! :( Miksen minä ole huomannut..? En ole niitä tosin nähnyt tuossa paikallisessa K-kauppelissa, vaan Cittarissa vain! Ja Cittassa taas käyn tosi, tosi harvoin.. paitsi nyt saatan taas aktivoitua käymään USEAMMIN, kun on hyvä syy! ;)
En mene
- - möksälle ensi viikonloppuna ja sillä selvä. En jaksa, en tahdo, en halua. Tarvitaanko vielä muitakin syitä?
9 kokonaista vuorokautta - -
- - herkkuiluun ja MuMa-uusintaan, jos hyvin käy! Mistähän mun rahkanhimo johtuu. Syön paljon [mässätessä] kaikenlaisia marja- ja hedelmärahkojakin. Ne on mun herkku numero yksi. Myös jogurtit on nameja. Viimeksi mässingissä vedin myös kokonaisen tertun viinirypäleitä, hih! Ja oikeastaan suklaatiherkuista suosikit on nykyisin suklaarusinat ja valkosuklaatirusinat.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukautiskierto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukautiskierto. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
Hääsuma!
Aika kumma juttu, ensi viikonlopusta on kai tulossa aika monia hääjuhlia sisältävä! Nimittäin opiskelukaverini on myös menossa häihin - ei näihin samoihin kuin minä! - ja Siukku sanoi miehensä suvussa myös olevan jotkut häät! Mikäs siinä ensi viikonlopussa on niin kummallista, onkos päivämäärässä joku magiikka? Vai olisiko vain sitä, kun on perinteinen loma-aika [heinäkuu siis] ja ihmiset saapuvilla?
Kaivattu hetki lähestyy..!
Mutta ei häähetki, vaan MÄSSYN aika! :) Eletään nimittäin jo sunnuntaita.. voin siis sanoa, että enää 6 kokonaista vuorokautta herkkuiluihin! Olin tänään käymässä yhdellä kirpputorilla, jossa myydään myös kaikkea muuta halpisjuttua. Näin sielläkin kaikkia herkkuja.. Aloin himoita niitä, mutta en hamstrannut! Muttei sitä toisaalta tiedä menenkö sinne uudestaan vielä ensi viikolla ja sitten saatankin sortua ostamaan. Siellä oli aika jännän näköisiä vohvelijuttuja. suklaisen ja vaniljaisen näköisillä täytteillä. Siis kaksi täytettä aina vohvelissa.. se vaikutti kivalta. Ehkä niitä voisi ostaa. Sellainen pussi niitä täytevohveleita maksoi vain euron, joten ei tulisi kauhean kalliiksi. Ja mieskin saattaisi pitää niistä.
Kuinkahan paljon MÄSSYSSÄ on peräisin lapsuudestani. Kun olin lapsi, niin Äetmuori saattoi tehdä melkein litran vaniljavanukasta sellaiseen kannuun ja sitten kun tulin koulusta, niin hän iski sen pöytään. Se oli tavallaan aika kumma juttu, koska RUOKAA hän ei laittanut, eikä leiponut. Se vaniljavanukas oli oikeastaan ainoa hänen itse tekemänsä juttu, jota hän tarjosi. Ja runsaasti! Aika usein se oli paakkuista, mutta söin sitä kyllä. Vaniljaiset jutut on yhä suosikkejani. En siitä kuitenkaan lihonut, koska olin tosi liikkuvainen lapsi ja teini ja ruoalle en ole koskaan ollut ahnas. Mulle vaan nampit on olleet tärkeitä, ja oma makuni poikkesi niin paljon Muorin mausta, ettei kotona oikein päässyt norsuksi asti paisumaan.
Vieläkin joskus Muorin syömistä pohtiessani mietin MIKSI. Miksi joku haluaa kasvattaa massaa niin hullulla tavalla, eli mättämällä voita leivän päälle sentin kerroksen ja syömällä jotain grillimakkaraa. Kun omat makutottumukseni on niin erilaiset. Tulen arkisin ihan hyvin juttuun vaikka jollain kasvispihvillä tai keitolla.. ja INHOAN runsaasti voideltuja leipiä! Itse asiassa en enää varmaan osaisi syödä voita/margariinia ollenkaan. Niin monet vuodet olen ollut irti siitä ja kaupoissa on kuitenkin kaikkia pikkelssejä ja tuorejuustoja, jotka maistuvat niin paljon paremmalta kuin voi.
Kai me ihmiset sitten ollaan tosi, TOSI erilaisia. Muorille se voi ja voilla voideltu pulla [!] ovat niitä isoja juttuja. Mulle ne ovat ällötys. Muorissa huomaa hänen oman äitinsä, K-mummin, ruokatottumukset ja lapsuuden opit. Osaan kuvitella K-mummin sodan jälkeen oikein riehaantuneen, kun sai vehnästä ja voita. Varmaan hän se oli, joka opetti Muorin voitelemaan pullansa. K-mummi oli kuitenkin sodan päätyttyä vielä nuori ihminen, 25-vuotias, ja varmaan kaikki se kieltäytyminen makeista oli ollut vaikeaa.
Sivuraiteella sukumuistellen
Ihan hullua joskus ajatella K-mummia 25-vuotiaana, kahden lapsen äitiä joka oli joutunut evakkoon ja jännäämään kuollakseen, että tuleeko mies sodasta kotiin vai ei. Ja Vaari vielä haavoittui tosi pahasti, kaksikin kertaa. Jos Vaari olisi kuollut, niin en osaa kuvitella kuinka kehnosti asiat olisi olleetkaan. K-mummin kanssa nimittäin asuivat myös hänen nuorempi siskonsa ja heidän äitinsäkin vielä. Kuinka olisi mahtanut elatuksen kanssa käydä, jos ei olisi ollut miestä taloon palaamassa. K-mummin perhe menetti ihan kaiken sodassa, yhdessä vaiheessa he asuivat kolme naista evakossa yhdessä ainoassa kamarissa jossain maatalossa.. Joka oli niin pieni, että kun kolmen naisen makuupaikat oli lattialle levitetty, niin siellä ei mahtunut kävelemään enää ollenkaan.
K-mummin äidistä oli apua lastenhoidossa, mutta osaan kuvitella että hän oli taakkakin myös. Millaistakohan heidän elämänsä oli sodan jälkeen, kun K-mummi sai miehensä takaisin [joskin haavoittuneena, osittaisena sotainvana ja tuurijuoppona] ja kuitenkin se perhe-elämä oli oman äidin kanssa samassa taloudessa oloa. Samalla tavalla muuten Isukin äiti joutui elämään appiukkonsa kanssa samassa taloudessa, eikä ollut helppoa. Ukkini isä oli aika valittelevainen ukkeli, taipuvainen arvostelemaan Mummoani kauheasti talonpitoon liittyvissä jutuissa. Milloin tuhlattiin polttopuuta ja milloin käytettiin liikaa rahaa ruokaan. Ei varmaan ollut helppoa se elämä.
Ei kuu-kuu-lu kuu-kuu-kautisia
Kuukautiset on taas järkyttävästi myöhässä. Ne ovat sitä aina, kun en ota Primolutteja. En ole vain nyt viitsinyt. Joskus semmoinen pillerin pureminen ärsyttää. Ja joskus uteliaisuus voittaa, sitä haluaa tietää kuinka kauan ne kuukkarit oikein pysyy pois ilman hormooooonilääkitystä. Kerran olin puoli vuotta ilman! No eipä ainakaan tarvitse raskautta pelätä.. ;) Mulla vain on keltarauhashormonin puute, niin se on.
Kaivattu hetki lähestyy..!
Mutta ei häähetki, vaan MÄSSYN aika! :) Eletään nimittäin jo sunnuntaita.. voin siis sanoa, että enää 6 kokonaista vuorokautta herkkuiluihin! Olin tänään käymässä yhdellä kirpputorilla, jossa myydään myös kaikkea muuta halpisjuttua. Näin sielläkin kaikkia herkkuja.. Aloin himoita niitä, mutta en hamstrannut! Muttei sitä toisaalta tiedä menenkö sinne uudestaan vielä ensi viikolla ja sitten saatankin sortua ostamaan. Siellä oli aika jännän näköisiä vohvelijuttuja. suklaisen ja vaniljaisen näköisillä täytteillä. Siis kaksi täytettä aina vohvelissa.. se vaikutti kivalta. Ehkä niitä voisi ostaa. Sellainen pussi niitä täytevohveleita maksoi vain euron, joten ei tulisi kauhean kalliiksi. Ja mieskin saattaisi pitää niistä.
Kuinkahan paljon MÄSSYSSÄ on peräisin lapsuudestani. Kun olin lapsi, niin Äetmuori saattoi tehdä melkein litran vaniljavanukasta sellaiseen kannuun ja sitten kun tulin koulusta, niin hän iski sen pöytään. Se oli tavallaan aika kumma juttu, koska RUOKAA hän ei laittanut, eikä leiponut. Se vaniljavanukas oli oikeastaan ainoa hänen itse tekemänsä juttu, jota hän tarjosi. Ja runsaasti! Aika usein se oli paakkuista, mutta söin sitä kyllä. Vaniljaiset jutut on yhä suosikkejani. En siitä kuitenkaan lihonut, koska olin tosi liikkuvainen lapsi ja teini ja ruoalle en ole koskaan ollut ahnas. Mulle vaan nampit on olleet tärkeitä, ja oma makuni poikkesi niin paljon Muorin mausta, ettei kotona oikein päässyt norsuksi asti paisumaan.
Vieläkin joskus Muorin syömistä pohtiessani mietin MIKSI. Miksi joku haluaa kasvattaa massaa niin hullulla tavalla, eli mättämällä voita leivän päälle sentin kerroksen ja syömällä jotain grillimakkaraa. Kun omat makutottumukseni on niin erilaiset. Tulen arkisin ihan hyvin juttuun vaikka jollain kasvispihvillä tai keitolla.. ja INHOAN runsaasti voideltuja leipiä! Itse asiassa en enää varmaan osaisi syödä voita/margariinia ollenkaan. Niin monet vuodet olen ollut irti siitä ja kaupoissa on kuitenkin kaikkia pikkelssejä ja tuorejuustoja, jotka maistuvat niin paljon paremmalta kuin voi.
Kai me ihmiset sitten ollaan tosi, TOSI erilaisia. Muorille se voi ja voilla voideltu pulla [!] ovat niitä isoja juttuja. Mulle ne ovat ällötys. Muorissa huomaa hänen oman äitinsä, K-mummin, ruokatottumukset ja lapsuuden opit. Osaan kuvitella K-mummin sodan jälkeen oikein riehaantuneen, kun sai vehnästä ja voita. Varmaan hän se oli, joka opetti Muorin voitelemaan pullansa. K-mummi oli kuitenkin sodan päätyttyä vielä nuori ihminen, 25-vuotias, ja varmaan kaikki se kieltäytyminen makeista oli ollut vaikeaa.
Sivuraiteella sukumuistellen
Ihan hullua joskus ajatella K-mummia 25-vuotiaana, kahden lapsen äitiä joka oli joutunut evakkoon ja jännäämään kuollakseen, että tuleeko mies sodasta kotiin vai ei. Ja Vaari vielä haavoittui tosi pahasti, kaksikin kertaa. Jos Vaari olisi kuollut, niin en osaa kuvitella kuinka kehnosti asiat olisi olleetkaan. K-mummin kanssa nimittäin asuivat myös hänen nuorempi siskonsa ja heidän äitinsäkin vielä. Kuinka olisi mahtanut elatuksen kanssa käydä, jos ei olisi ollut miestä taloon palaamassa. K-mummin perhe menetti ihan kaiken sodassa, yhdessä vaiheessa he asuivat kolme naista evakossa yhdessä ainoassa kamarissa jossain maatalossa.. Joka oli niin pieni, että kun kolmen naisen makuupaikat oli lattialle levitetty, niin siellä ei mahtunut kävelemään enää ollenkaan.
K-mummin äidistä oli apua lastenhoidossa, mutta osaan kuvitella että hän oli taakkakin myös. Millaistakohan heidän elämänsä oli sodan jälkeen, kun K-mummi sai miehensä takaisin [joskin haavoittuneena, osittaisena sotainvana ja tuurijuoppona] ja kuitenkin se perhe-elämä oli oman äidin kanssa samassa taloudessa oloa. Samalla tavalla muuten Isukin äiti joutui elämään appiukkonsa kanssa samassa taloudessa, eikä ollut helppoa. Ukkini isä oli aika valittelevainen ukkeli, taipuvainen arvostelemaan Mummoani kauheasti talonpitoon liittyvissä jutuissa. Milloin tuhlattiin polttopuuta ja milloin käytettiin liikaa rahaa ruokaan. Ei varmaan ollut helppoa se elämä.
Ei kuu-kuu-lu kuu-kuu-kautisia
Kuukautiset on taas järkyttävästi myöhässä. Ne ovat sitä aina, kun en ota Primolutteja. En ole vain nyt viitsinyt. Joskus semmoinen pillerin pureminen ärsyttää. Ja joskus uteliaisuus voittaa, sitä haluaa tietää kuinka kauan ne kuukkarit oikein pysyy pois ilman hormooooonilääkitystä. Kerran olin puoli vuotta ilman! No eipä ainakaan tarvitse raskautta pelätä.. ;) Mulla vain on keltarauhashormonin puute, niin se on.
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Muutun mahaksi
Kuukautiskierron puoliväli käsillä. Ja kuten tavallista taas sellainen olo, että antakaa mulle ruokaa, namia, vaikka PAHVIA purtavaksi.. :) Aina sama juttu tässä vaiheessa! On kuin muuttuisin mahaksi, suureksi vatsaksi joka vaan haluaa syödä.
Tietysti tämä olo menee ohi parissa päivässä taas, sen tiedän.. Täytyypi vain jaksaa odotella.
6 kokonaista vuorokautta jouluaattoon! :)
Ennakkoluuloista
Minua joskus vähän harmittaa, kun mies on ruoan ja herkkujen suhteen aika ennakkoluuloinen. Ehdotin eilen, että mitäs jos laittaisin tänä jouluna jälkiruoaksi piparkakkujäädykettä. Vastaus oli 'eiiiiiiiiii!' Siis mies ei edes kysynyt millainen jäädyke se on.. selkeä EI vaan ensimmäisenä. Luultavasti teen sitä jäädykettä itseäni varten kuitenkin ja maistatan miehellä. Ja melko varmasti hän pitää siitä. Tjuuh, uskallan näin ennustella, kun olemme sen verran pitkään yhdessä olleet..
Sitten joskus hänellä on hassu tapa. Saattaa olla että esim. lokakuussa tarjoan jotain keksejä ja hän pitää niistä. Tarjoan niitä uudestaan joulukuussa [hehe en tietenkään välttämättä samasta paketista.. ;)] ja ne ovatkin hänestä ihan pahoja. Siis ne samat keksit, jotka vasta 1-2 kuukautta sitten olivat hyviä.
Olen ollut huomaavinani että miehelläkin tietty vähän vaikuttaa se onko hän väsynyt/ärtynyt kun jotain tarjotaan. Taitaa joskus äkö purkautua sillä lailla esimerkiksi keksien kautta. ;) Mutta on se silti vähän merkillistä. Saman piirteen, eli ennakkoluuloisuuden uusien makujen kanssa, olen huomannut monissa muissa miehissä. Tuntuu kuin miehet ei periaatteesta suostuisi maistamaankaan joitain juttuja, saati myöntämään että ne olisivat hyviä. Kerran pistin piruuttani sinihomejuustoa sellaiseen broileri-makaronivuokaan kaiken muun kaman joukkoon ja mies piti, kehui suu vaahdossa. Kyllä naama vähän venähti kun sanoin, että sinihometta oli. ;) Kun nimittäin virallisen opin mukaan mies inhoaa sinihomejuustoa.
Mutta tällainen ei ole mitenkään ylenmäärin ärsyttävää. Itselläni on hassu/outo tapa.. nimittäin minä petyn aika herkästi ELOKUVIIN. Nyt vähän aikaa sitten ostimme sellaisen ruotsalaisen seikkailuelokuvan Arn Temppeliritari. Katsoimme sen ja molemmat pidimme siitä. Mutta siihen tuli jatkoa, ostimme senkin. Arn - Pohjoinen valtakunta. Ja voi itku mikä pettymys se oli minulle. ;) Ihan vain siksi kun olin käsittänyt sen eka osan lopusta, että Arn palaisi tuossa kakkosessa Ruotsiin. Ja kakkososan nimikin (Pohjoinen valtakunta) vähän siihen suuntaan vihjaisi. Sitten olikin Arn koko ajan vain jossain etelän mailla ja raivostuin! Sanoin miehelle että en tahdo katsoa sitä enempää. Nimittäin oikeasti kuvittelin sen kakkososan sijoittuvan HETI ALUSSA JO Ruotsiin ja Arnin siinä pääsevän yhteen rakastettunsa Cecilian kanssa välittömästi, ensi metreillä. Mutta kissanvillat! Pelkkää miekan heilutusta jossain autiomaassa. :( En sitten katsonut sitä loppuun. Mies sai tehdä sen itsekseen.
Niin että olemme me ihmiset vaan aika outoja. Yksi kenkkuaa ruokapöydässä ja toinen töllöttimen äärellä.
Työvoimatoimistossa
Olin tänään työkkärissä. Täytyy alkaa huomenna soitella työelämävalmennus-paikkoja. Se asia tuskin mihinkään etenee ennen vuoden vaihdetta, mutta jos soitan huomenna, niin saan EHKÄ haastatteluja [haistatteluja?] sovituksi tuonne loppiaiselle. Virkailija oli ihan kiva, vaikka pelkäsin pahinta, eli siis sitä että mut teilataan täysin tai että aletaan jotain udella tai pahalla tavalla tentata, miksi olen tällainen työtön lortti! Toisaalta jos ei olisi meitä työttömiä niin ei olisi virkailijoilla siellä kai töitäkään. ;) Silloin olisivat hekin kuten me!
Meillä oli virkailijan kanssa puhetta yleisemmälläkin tasolla tästä suomalaisesta koulutuspolitiikasta. Nyt on kuulemma uusi tavoite: 2/3 nuorista käyköön läpi AMK:n tai yliopiston! Ei päättäjillä kyllä paljon päätä palella. Ja mihin edes etäisesti alaa vastaavaan hommaan nämä työllistyvät..??? Mutta se on just sitä.. Päättäjätkin on oikeastaan vaan tavallisia suomalaisia äitejä ja isiä ja niillä on kaikilla tämä valkolakkisyndrooma. Eli oman pojun ja oman tytön on tietysti kirjoitettava ylioppilaaksi ja sitten vaan kymmenen vuoden opintoputki siihen päälle. Ja tervetuloa kortistoon sen päätyttyä. ;) Kortisto on kivojen ihmisten kohtaamispaikka, olenhan siellä minäkin, suklaahirviö.
Kun on vasta pari sukupolvea sitten niiailtu ja kumarreltu ylioppilaille ja maistereille suurina herroina, niin kai se sitten jää selkäytimeen vähintään neljän sukupolven ajaksi. Ja nuoret saa maksaa laskun vanhempiensa haaveista, kuten tavallista. Tarkoitus on hyvä, toteutus kusee, sehän se on se vanha tarina.
Kyllä tekee pahaa katsoa miten tätä samaa mallia ollaan nyt ajamassa Kummityttö A:lle. A. ei missään nimessä ole ollenkaan 'akateemista' sorttia, koulu ei hänellä suju kauhean hyvin. Mutta Siukku tyrkyttää lukiota. Ja varmasti pakottaa A:n sinne, halusi A. itse mitä hyvänsä. Ihan samalla tavalla A. on nyt pistetty aloittamaan iltarippikoulu tulevassa tammikuussa. Älytöntä, kun nuori ei ole tipan vertaa kiinnostunut niistä asioista. Mitä tuokin taas palvelee? Ihan hyvin voisi järjestää vaikka tavallista isommat 15-vuotiskemut, jos on sellaisille tarvista, minusta lasta tai nuorta ei pidä pakottaa rippikouluun. Mutta jos vanhemmat ei pakottaisi, niin kuinkas moni sen edes kävisi? ;) Tässähän se ongelma on! Vaan ei tule sekään systeemi pitkään pysymään pystyssä, jos pakolla sinne on nuoret saatava.
Tietysti tämä olo menee ohi parissa päivässä taas, sen tiedän.. Täytyypi vain jaksaa odotella.
6 kokonaista vuorokautta jouluaattoon! :)
Ennakkoluuloista
Minua joskus vähän harmittaa, kun mies on ruoan ja herkkujen suhteen aika ennakkoluuloinen. Ehdotin eilen, että mitäs jos laittaisin tänä jouluna jälkiruoaksi piparkakkujäädykettä. Vastaus oli 'eiiiiiiiiii!' Siis mies ei edes kysynyt millainen jäädyke se on.. selkeä EI vaan ensimmäisenä. Luultavasti teen sitä jäädykettä itseäni varten kuitenkin ja maistatan miehellä. Ja melko varmasti hän pitää siitä. Tjuuh, uskallan näin ennustella, kun olemme sen verran pitkään yhdessä olleet..
Sitten joskus hänellä on hassu tapa. Saattaa olla että esim. lokakuussa tarjoan jotain keksejä ja hän pitää niistä. Tarjoan niitä uudestaan joulukuussa [hehe en tietenkään välttämättä samasta paketista.. ;)] ja ne ovatkin hänestä ihan pahoja. Siis ne samat keksit, jotka vasta 1-2 kuukautta sitten olivat hyviä.
Olen ollut huomaavinani että miehelläkin tietty vähän vaikuttaa se onko hän väsynyt/ärtynyt kun jotain tarjotaan. Taitaa joskus äkö purkautua sillä lailla esimerkiksi keksien kautta. ;) Mutta on se silti vähän merkillistä. Saman piirteen, eli ennakkoluuloisuuden uusien makujen kanssa, olen huomannut monissa muissa miehissä. Tuntuu kuin miehet ei periaatteesta suostuisi maistamaankaan joitain juttuja, saati myöntämään että ne olisivat hyviä. Kerran pistin piruuttani sinihomejuustoa sellaiseen broileri-makaronivuokaan kaiken muun kaman joukkoon ja mies piti, kehui suu vaahdossa. Kyllä naama vähän venähti kun sanoin, että sinihometta oli. ;) Kun nimittäin virallisen opin mukaan mies inhoaa sinihomejuustoa.
Mutta tällainen ei ole mitenkään ylenmäärin ärsyttävää. Itselläni on hassu/outo tapa.. nimittäin minä petyn aika herkästi ELOKUVIIN. Nyt vähän aikaa sitten ostimme sellaisen ruotsalaisen seikkailuelokuvan Arn Temppeliritari. Katsoimme sen ja molemmat pidimme siitä. Mutta siihen tuli jatkoa, ostimme senkin. Arn - Pohjoinen valtakunta. Ja voi itku mikä pettymys se oli minulle. ;) Ihan vain siksi kun olin käsittänyt sen eka osan lopusta, että Arn palaisi tuossa kakkosessa Ruotsiin. Ja kakkososan nimikin (Pohjoinen valtakunta) vähän siihen suuntaan vihjaisi. Sitten olikin Arn koko ajan vain jossain etelän mailla ja raivostuin! Sanoin miehelle että en tahdo katsoa sitä enempää. Nimittäin oikeasti kuvittelin sen kakkososan sijoittuvan HETI ALUSSA JO Ruotsiin ja Arnin siinä pääsevän yhteen rakastettunsa Cecilian kanssa välittömästi, ensi metreillä. Mutta kissanvillat! Pelkkää miekan heilutusta jossain autiomaassa. :( En sitten katsonut sitä loppuun. Mies sai tehdä sen itsekseen.
Niin että olemme me ihmiset vaan aika outoja. Yksi kenkkuaa ruokapöydässä ja toinen töllöttimen äärellä.
Työvoimatoimistossa
Olin tänään työkkärissä. Täytyy alkaa huomenna soitella työelämävalmennus-paikkoja. Se asia tuskin mihinkään etenee ennen vuoden vaihdetta, mutta jos soitan huomenna, niin saan EHKÄ haastatteluja [haistatteluja?] sovituksi tuonne loppiaiselle. Virkailija oli ihan kiva, vaikka pelkäsin pahinta, eli siis sitä että mut teilataan täysin tai että aletaan jotain udella tai pahalla tavalla tentata, miksi olen tällainen työtön lortti! Toisaalta jos ei olisi meitä työttömiä niin ei olisi virkailijoilla siellä kai töitäkään. ;) Silloin olisivat hekin kuten me!
Meillä oli virkailijan kanssa puhetta yleisemmälläkin tasolla tästä suomalaisesta koulutuspolitiikasta. Nyt on kuulemma uusi tavoite: 2/3 nuorista käyköön läpi AMK:n tai yliopiston! Ei päättäjillä kyllä paljon päätä palella. Ja mihin edes etäisesti alaa vastaavaan hommaan nämä työllistyvät..??? Mutta se on just sitä.. Päättäjätkin on oikeastaan vaan tavallisia suomalaisia äitejä ja isiä ja niillä on kaikilla tämä valkolakkisyndrooma. Eli oman pojun ja oman tytön on tietysti kirjoitettava ylioppilaaksi ja sitten vaan kymmenen vuoden opintoputki siihen päälle. Ja tervetuloa kortistoon sen päätyttyä. ;) Kortisto on kivojen ihmisten kohtaamispaikka, olenhan siellä minäkin, suklaahirviö.
Kun on vasta pari sukupolvea sitten niiailtu ja kumarreltu ylioppilaille ja maistereille suurina herroina, niin kai se sitten jää selkäytimeen vähintään neljän sukupolven ajaksi. Ja nuoret saa maksaa laskun vanhempiensa haaveista, kuten tavallista. Tarkoitus on hyvä, toteutus kusee, sehän se on se vanha tarina.
Kyllä tekee pahaa katsoa miten tätä samaa mallia ollaan nyt ajamassa Kummityttö A:lle. A. ei missään nimessä ole ollenkaan 'akateemista' sorttia, koulu ei hänellä suju kauhean hyvin. Mutta Siukku tyrkyttää lukiota. Ja varmasti pakottaa A:n sinne, halusi A. itse mitä hyvänsä. Ihan samalla tavalla A. on nyt pistetty aloittamaan iltarippikoulu tulevassa tammikuussa. Älytöntä, kun nuori ei ole tipan vertaa kiinnostunut niistä asioista. Mitä tuokin taas palvelee? Ihan hyvin voisi järjestää vaikka tavallista isommat 15-vuotiskemut, jos on sellaisille tarvista, minusta lasta tai nuorta ei pidä pakottaa rippikouluun. Mutta jos vanhemmat ei pakottaisi, niin kuinkas moni sen edes kävisi? ;) Tässähän se ongelma on! Vaan ei tule sekään systeemi pitkään pysymään pystyssä, jos pakolla sinne on nuoret saatava.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)