Niinpä niin, Zuk-Zuk-Zuklis valmistautuu tenttimään ekaa tenttiään PITKÄÄN aikaan! Kirjojakin on jo hommattu ja luku-urakka aloitettu. Tahdon kuitenkin korostaa, että tämä [=vanhojen, läskipäisten opintojen pariin palaaminen, l. niiden täydentäminen] on vain se kakkosvaihtoehto edelleenkin. En vain ole kuullut mitään lähäri-koulusta, joten... -Täytyy aina olla se suunnitelma B.
Silloin Muinoin vähän niin kuin vannoin, että tentit oli sitten tässä.. Mutta niin vain on ihmisen, Sukliksenkin, pakko alistua! Olen oikeasti alkanut ajatella, että tämä maailma on liian suuri, ei sitä vastaan voi taistella. En ole vielä kertonut näistä opintojutuistani kenellekään - niin joo, no mies tietää kyllä - koska en ole valmis niihin reaktioihin. Varmaan jotkut pitävät mua aivan tolkuttomana takinkääntäjänä.. ja osa sitten voi jopa tuntea vahingoniloa. Äetmuori varmaan on tyytyväisyyteensä tukehtua - no, viis siitä.. väliäkö sillä oikeastaan mitä muut miettivät, niin kauan kuin itse olen sinut tämän ratkaisun kanssa. Ja olen. Pidän tätä Projekti Ammatinhankintaa jonkinlaisena vakuutuksena itselleni. Ja vakuuttaminenhan on aina viisasta ainakin miehen mielestä. Itse en ole koskaan ollut niihin niin intona, mutta voihan olla että olen ollut väärässä.
Olen vähän muuttanut OPISKELUTEKNIIKKAANIKIN. Silloin kauan sitten, Ennen Muinoin, Zuklis veti tiukan rajan hupikirjojen ja opiskelumateriaalin välille. Nyt olen luopunut siitä. Luen ihan sängyssäkin, jos siltä tuntuu. Olin silloin ennen aikamoinen tiukkapipo ja mun mielestä asiallisiin juttuihin piti aina varustautua niin, että istui pöydän ääressä ja hyvä ettei vielä selkä suorassa. ;)
Pääsiäiskuulumisia mässäyshengessä
Meni sitten pääsiäisetkin ihan hyvissä merkeissä. En sortunut mihinkään ylilyönteihin! Olen tainnut jo sanoakin, että syömämielessä asiat on nyt paremmin kuin varmaan piiii-iitkään aikaan. En osaa tarkasti sanoa syytä - ehkä osasyy on lisäliikunnassa, siinä miten KOEN vartaloni NYT: vahvana, pystyvänä, jaksavana..?
Mutta, mutta! Silti on ihan pakko sanoa muutama suositus! Maistakaas, herkkusuut, Pingviini Vaniljainen Pullamuru-jätskipikari! Nams, sanon vaan, ja nams luulisi sanovan jokaisen, joka rakastaa jätskiä JA pullaa! Tuon jätskin juju taitaa olla kardemummakastikkeessa, tai niin arvelen mä. Siinä on juuri sopivassa suhteessa kaikkea - oikeasti, suosittelen! Se löytyy tuosta linkistä, kun vaan selaa tarpeeksi alas. Oli todella kiva makuylläri mulle, kardemummafanille.. :)
Samasta linkistä löytyy Fazerina-tuuttikin! Jos tuolle pullamurulle antaisin kouluarvosanan 10, niin Fazerina tulee vahvasti 8 ½ arvosanalla. Pingviinillä on muuten pullamurun lisäksi myös sellainen suklaakeksiversio, jolle antaisin 9. Erittäin hyviä uutuusjädejä siis! Miehelle maistui parhaiten varmaan Pandan Aito-Lakupala-jädetikku. En tajua vaan miksi, mun mielestä ajatuskin lakujätskistä on yöks.. :) Vaan on meillä maut jokaiseen lähtöön, jokaisella ihmisellä on omansa!
Huoraamispohdintoja
Mietin joskus, että HUORAANKO, kun olen periaatteessa valmis suuntaamaan kohti ammattia, jota en välttämättä ihan täysin .. no, kannata/hyväksy/pidä onnellistuttavana itselleni? Mutta sellaiset pohdinnat on tavallaan hedelmättömiä. Ja olenhan mä ollut monessa mielessä melkoinen huora muutenkin. ;) Tarkoitan siis seksuaalisesti. Mietin joskus niitä seikkailuja, voi jee sentään, no, ne ovat mennyttä..
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makuarvostelut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. huhtikuuta 2012
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Mannerheim, Kivipää
Meillä oli miehen kanssa taas vähän väittelyä. Tällä kerralla MANNERHEIMISTÄ! Hassua, ettemme ole koskaan aikaisemmin keskustelleet tästä aiheesta! [Vaikka toisaalta miksi olisimme? Pitääkö suomalaisessa parisuhteessa käydä keskustelu Mannerheimistä ennen sitoutumista?]
Oikeastaan kaikki alkoi siitä, kun minä aloin ihmetellä suomalaista 'patsaskulttuuria'. Minusta se on aika ankeaa ja yksiulotteista! Manneristahan on patsas Hesassa ja kai jossain muualla [Lahdessa?], ja ne ovat kai samanlaisia. Eli siis Marski hepan selässä. Sitten on näitä valtiomies ym. patsaita, joissa ukko istuu jollain tuolilla ja tähyää ylväästi kansan yli..
Niin, sanoin miehelle, että minusta Marskin patsaat ovat masentavia. Minä en 'vihaa' Mannerheimia kuten moni vasemman laidan ihminen kai tekee, mutta en myöskään koe häntä itselleni mitenkään läheiseksi 'suurmieheksi'. Itse asiassa sama juttu on KAIKKIEN presidenttien kohdalla! Minua häiritsee se, että Mannerheim kuvataan ratsailla, heppa kauniisti koottuna, ryhti hyvänä. Siinä kuvassa on tyyneys, rauha, ylevyys. Mutta se myös kutistaa sen ihmisen siitä idolista kokonaan pois!
Miksi Marskia ei voisi kuvata vaikkapa esiliina päällä ruoanlaitossa. Hän oli kai gourmet-ihminen. Minulla on kirjahyllyssä isoäidin peruja Mannerheimin siskon tekemä keittokirjakin, jossa Mannerilla oli kai sormensa pelissä! Se on muuten melkoinen ahmatin keittokirja se. Tyyliin ota kilo jauhoja.. jne.. ;) Vieläkin jotkut ruoat Suomessa - ravintoloissa siis - on nimetty Marsalkan mukaan! Joten - miksi ei essu? Mies ensin nauroi - ei, HIRNUI - ajatukselle, mutta sitten alkoi jotenkin ärsyyntyä. Meillähän mies äänestää demareita, ja meillä on mielipide-eroja sodasta, asevelvollisuudesta ja yleensä näistä 'miesten' asioista. No, hänestä ajatus Marskista essussa - tai vaikka ravintolapöydän ääressä herkuttelemassa, se oli toinen patsasideani - on jotenkin häpeällinen tai nolo. Minä en oikeasti tajua MIKSI? Miksi se on naurettavaa? Miksi on naurettavaa nauttia hyvästä ruoasta? MULLE Mannerheim on paljon humaanimpi ja kiinnostavampi ihminen herkkusuuna kuin jonain sotapäällikkönä! Parempi ihmiskunnan kannalta olisi jos suurempi osa ihmisistä omistautuisi herkkuilulle kuin tappamiselle.
Sitten meillä oli erimielisyys Mannerheimistä siinäkin mielessä, että minusta hän oli tavallaan vähän elitisti. Keisaripiireissä liikkunut, joka ei oikein tiennyt kansasta mitään. Mies taas koki, että Mannerheim tavallaan lunasti suomalaisuutensa sitten talvi- ja jatkosodassa.
No, eipä tämä nyt ollut niin vakava mielipide-ero, lähinnä kummastuttava vain. Mua ärsyttää se, että valtiomiehistä tehdään KIVIPÄITÄ [tämä on sukliskieltä ja tarkoittaa sellaisia patsaspönöttäjiä kuin nyt meillä nähdään] ja IHMINEN tislataan siitä seoksesta pois! Hitto vie, että pitää mies kuvata yhteenliimautuneena hevosensa kanssa! Patsastekijät ovat tehneet Mannerheimistäkin Kivipään, ei hän ole aito ihminen niissä möhkäleissä. Ehkä Marskin voisi kuvata niinkin, että häntä riuhtoisi kahteen eri suuntaan kotka [Venäjän symbooooli] ja leijona [se on Suomen symboooooli!]. Sekin olisi parempi kuin se hevosjuttu, ratsastajapatsas. Tai sitten hevonen voisi symboloida Suomen kansaa ja sen pitäisi VIKUROIDA! Tai kulkea kaula pitkällä, lonnien laiskasti. Tai sitten se hevonen voisi olla pieni, pullea ja sitkeä. Kuten shetlanninponi!
Lankeamus
Viime yönä ahmin. Vaikka ei siis vielä ole MÄSSY, ei vasta kuin viikon päästä. Mutta on sanottava, ettei se ollut 'paha' lankeamus. Lähinnä jogurttia ja semmoista. Mutta tietenkään mulla ei ollut 'lupa' siihen, joten siinä mielessä se oli paha. Oikeastaan me molemmat miehen kanssa syöpöttelimme, koska tulimme leffasta ja meillä oli hyvä mieli. No, se siitä, nyt olen tunnustanut. ;)
Maailman paras suklaakeksi
Muuten, viime mässystä opittua. Maailman paras suklaakeksi on varmaan Pepperidge Farmin sellaiset suklaakeksit.. isot, sitkaan mehukkaat, SUKLAISET..! Tuossa sivulla niistä on kuva, ne ovat pikkukuvassa vasemmalla, ruskeita keksejä... No, nyt tiedän ainakin miksi amerikkalaiset ovat kai maailman lihavin kansa. :( Olisin kai itsekin, jos pääsisin jatkuvalla syötöllä käsiksi näihin keksuihin. ;) On nimittäin suussasulavaa.. saa suomalaiset keksit vaikuttamaan ANEEMISILTA ja kuivilta kuin Saharan autiomaa! Pieni haitta tosin oli hinta. Maksoivat Lahden Prismassa yli 4 euroa, eikä paketti ollut iso. Hassua oli nähdä niitä Lahdessa, koska joskus niitä on ollut Stockmannilla, kun on amerikkalaisten herkkujen kausi. Mutta muualla ei! Ihme juttu, etten ole koskaan nähnyt niitä meidän suunnan Prismelissä, vaikka sentään käyn siellä joka viikko. :( Pitäisikö ehdottaa henkilökunnalle?
Huh, olin melkein helpottunut niiden keksujen loppumisesta.. :) Ne olivat LIIAN hyviä! Mies ei tykännyt niistä, kai ne oli liian rasvaisia/suklaisia hälle. Heh, no kaikkia ei voi miellyttää.

Tunnisteet:
keksit,
lankeamus,
makuarvostelut,
Mannerheim,
mässyaikataulut,
patsaat,
politiikka,
suurmiehet
tiistai 30. marraskuuta 2010
Romuraudan totuuden hetki
Sukliksen auton katsastus lähestyy! Romurauta joutuu syyniin huomenna! Mies meinaa sen viedä, no onnea matkaan vaan hälle: oli aika tuskaa saada vankkureita liikkeelle taas tänäänkin. Oikeastaan nyt oli vaikeampaa kuin koskaan aiemmin tänä syksynä. Kun on pakkasta yli 10 astetta, niin sitten saakin oikein pitkään ja hartaasti yritellä autoa liikkeelle.
Mies muuten korjasi sen tuulilasinpesuneste-ongelman! Sunnuntaina teki.. Siihen tarvittiin jotain LETKUA ja jokin liitin [?] jotka ostimme sellaisesta tympeästä autotarvikeliikkeestä. Olin siinä ostoksilla miehen mukana: oli monta innostunutta miestä ja paljon kyllästyneen oloisia naisia heidän seuranaan.. -Sitten se lasinpesunestesäiliö olikin reikiintynyt, joten mies paikkasi sen. Autotallista liimanlemu levisi yläkerran vessaankin! Luulin kuolevani siihen katkuun, vaan enpäs vain kuollut, eikä edes ruokahalu mennyt. ;) Nyt sitten autonromun pitäisi näillä eväillä kohdata katsastusmies, tuulilasinpesuneste ainakin suihkuaa vapaasti ikkunoihin ja ne puhdistaa..
-Enpä muuten ole muistanut korjata c-kasettia ja jätskipaperia sieltä kaaran lattialta - täytyy sanoa siitä aamusta miehelle, että hän sitten ne korjaisi. Muuten tosiaan tulee sellainen vaikutelma, kuin auto olisi HOLTITTOMIEN ihmisten käsissä. [Ehkä se onkin, mutta ei katsamiehen sitä tarvitse tietää!]
Mässytilinpäätös
Leivoin mokkapaloja mässyyn! Ja muuten: koko pellillinen tuli tuhottua yhdessä miehen kanssa! Hehe, ei uskoisi, mutta niin siinä kävi. Paha olo ei tullut ollenkaan. Tein sellaisen suolaisen piiraankin pitkästä aikaa. Siihen tuli kinkkua ja juustoa ja creme fraichea ja ananaspaloja ym. Hyvää oli, mutta siinä oli ehkä liikaa lihaa - mua alkoi ahdistaa. :( Joskus tunnen kuvotusta, jos syön paljon lihaa. Sitä piirasta jäi pakastimeen hyvä satsi!
Kodinhoitajan murheet
On taas aloitettava jouluun valmistautuminen siivongin keinoin! Mua oikeasti ärsyttää se, kun meillä kaappit pursuaa. Täytyy ainakin siivota keittiön kaapit, teki mieli tai ei! Ja sitten varmaan siivoan eteisen kaapin kanssa. Harmittaa kun tiedän mulla olevan monta paria hansikkaita, mutta koskaan niitä ei löydy! Koska eteisen kaappi on sekainen. Hyi! Sitten aina ostan uuden parin hanskoja ja harmittelen, kun kuitenkin niitä siellä ON...!
Ihan sama juttu vaivaa mua keittiön kaappien suhteen, jos niitä ei ole vähään aikaan siivottu. Tavara keräytyy ja jotenkin 'piiloutuu' ja sitten saattaa olla, että löytyy jostain kaapin nurkasta vaikkapa vanha maustepussi, jonka mauste on jo paakkuuntunut tai mennyt liian vanhaksi. Sellainen on TUHLAUSTA, mua harmittaa se hukkaan mennyt rahakin. Ja onhan se myös periaatekysymys.
Yleensä aina jouluksi teen 'jotain' ylimääräistä, normisiivosta poikkeavaa. Eli siivoan kaappeja, pesen veitsihaarukka-laatikon, pesen verhot ym. Ei sillä oikeastaan joulun kanssa ole niinkään tekemistä, vaan joulu toimii hyvänä muistuttajana siitä, että tietyt semmoiset harvemmin toistetut siivongit on hyvä nyt tehdä.
Makuarvio:
Pirkan creme brulee-suklaalevy oli jumalainen makukokemus, ihana, parasta creme brulee-sukulaatia jota olen saanut..! Oikeasti! Suosittelen kaikille creme bruleen ystäville. Täyden kympin suklaa, jota täytyy varmaan jouluksikin ostaa, koska oli oikeasti niin hyvää.

auto,
katsastus,
makuarvostelut,
mässypäätös,
MÄSSYraportti
maanantai 15. marraskuuta 2010
Päivät
Multahan on kuolleet isä ja molemmat isoisät. Miehellä on oma isänsä vielä hengissä, onneksi, vaikka onkin joutunut käymään läpi ohitusleikkauksen. Niin, mietin vain sitä kuinka LUONTEVA suhde miehellä on isäänsä. Hän ei nimittäin soittanut isälleen isänpäivänä. Joku voisi tietysti ajatella, että onpas kelvoton poika, mutta mun mielestä se kertoo heidän suhteensa pakottomuudesta ja luontevuudesta. Siinä on luottamusta: tietää, että voi soittaa silloin kun siltä tuntuu, ei silloin kun on 'pakko'. Mieskin oli metsästämässä koko päivän, joten siksikään ei roikkunut puhelimenluurissa ja vanhempansa tietävät ja hyväksyvät sen.
Mun perheessä monesti juuri nuo 'päivät' ovat sellainen suoritusten aika. Silloin on kuulunut 'velvollisuudesta' soittaa, onnitella. En ole itse osannut kuvitellakaan, että jättäisin soittamatta. Meidän perheessä ei sellaiseen ole ollut varaa. Kiintymyssuhteet ovat olleet niin heikot ja niin epämääräiset ja epävarmat, ettei niitä ole ollut varaa rassata yhtään enempää kuin on pakko.
Luin Veloenan kirjoituksen suhteestaan omiin vanhempiinsa. Tunnistan taas paljon samaa. Sen tunteen, ettei kelpaa omana itsenään. Sen jopa tietynlaisen halveksunnan, jota vanhempi tuntee ja jonka hän näyttää..
Minulle on ihan outo ajatus se, että tästä noin vaan lähtisin esim. Äetmuorin luo ajamaan ihan vain siksi, että olisi ikävä tai haluaisin JUTELLA. Tiedän yhden ihmisen, joka tekee niin.. mulle se on ollut ihan käsittämätön ilmiö! Tämä ihminen kertoi äidilleen kaikkia aviohuoliaankin, kun oli kriisi päällä! Ei tulisi mulle kyllä mieleenkään..
Mulle on kai aina ollut vaikea paikka tietää mitä ihmissuhteen pitäisi kestää ja mitä siltä voi kohtuudella odottaa. Ja mikä mun oma roolini on. Olen kai joskus aiemmin täällä kertonut yhdestä jutusta, joka kävi joskus kai kun olin n. 10-12. Isukin ja Äetmuorin avioliitto rakoili.. vahvasti.. ja sitten Isukki oli sanonut jotain [kun Muori oli valittanut, ettei hän koskaan ole kotona] että miksi pitäisi olla, kun ei täällä kukaan välitä siitä onko hän kotona vai ei. Muori ei tajunnut kai, että tuollaista 'perustetta' varmaan käyttää jokainen perhettään välttelevä isä. Hän otti sen tosissaan ja alkoi kurssittaa Siukkua ja mua, että 'teidän täytyy sitten halata Isukkia, kun hänestä tuntuu ettei hänestä välitetä'. Eli LASTEN osalle pistettiin toivoton urakka: saada avioliitostaan vieraantunut ja perhe-elämästä kiinnostumaton mies viihtymään kotona! Huh, en muuta sano! Nyt näin aikuisena siinä on suorastaan jotain kieroutunutta. Me lapsina käyttäydyimme ihan johdonmukaisesti kuten lapset tekee. Jos toinen vanhempi on paljon poissa, niin tietenkin lapset tavallaan pitävät etäisyyttä, koska muu ei olisi luontevaa. Ei meillä todellakaan ollut mitään 'kampanjaa' Isukkia vastaan - pelkkä ajatuskin on ihan älytön!
Mietin joskus jos olisimme olleet POIKIA, olisiko Muori silloinkin pistänyt meidät hommiin ja Isukin pitämiseksi kotona? Vai onko niin, että tytöt on kätevämpi syyllistää..? Ja koko homma oli ihan älytön: vaatia lapsia käyttäytymään tunne-elämässä sellaisella tavalla, joka ei tuntunut luonnolliselta ja oikealta.
Tavallaan koin, että lapsuus loppui tuohon. On nimittäin aikuisen hommaa saada perhe pysymään koossa ja avioliitto ehjänä. Ja meidät valjastettiin tähän aikuisten työhön - jossa sitten epäonnistuimme surkeasti, koska Isukki muutti pois luotamme, emmekä useinkaan edes tienneet hänen olinpaikoistaan.
Itse olen oppinut omassa lapsuuskodissa pitämään mölyt mahassani, ts. pitämään omat tunteeni piilossa. Ei sopinut todellakaan osoittaa jotain pettymystä esim. Isukin käytöstä kohtaan.. tai Äetmuorin. Äetmuori ei vieläkään näe muuten mitään yhteyttä hänen reagointitapojensa [raivokkaat, sättivät monolooogit] ja sen välillä, että häneltä salataan asioita. Hän on omasta mielestään sitä mieltä, että hänelle PITÄÄ kertoa kaikki ja hänellä on oikeus silti reagoida ihan kuten hän haluaa. Mun mielestä on ihan OK olla pettynyt tai tyytymätönkin, mutta on tosiaan aika iso ero siinä miten ihmiset sen tuo esille. Ja sitten se, että missä määrin esim. vanhempi on oikeutettu olemaan tyytymätön ja pettynyt aikuiseen lapseen? Mistä tyytymätön, mistä pettynyt? Siitäkö, että aikuinen lapsi elää omaa elämäänsä?
No mitäs näistä, tulee vain joskus mieleen kaikkea isän- ja äitienpäivänä. Joskus mietin, että noinkohan Isukki on vaikkapa nyt elämässä elämäänsä pikkulintuna. ;) Siis jos sielunvaellus olisi totta.. Itse tavallaan uskon siihen, ainakin se tuntuu järkeenkäyvemmältä kuin joku kristinuskon ajatus kuolemattomasta sielusta, joka sitten lilluu jossain taivaassa.. En oikeastaan ole koskaan mieltänyt esim. eläimeksi syntymistä [seuraavassa elämässä] miksikään rangaistukseksi, vaikka kai se niin pitäisi nähdä. Eli edistymistä ja palkintoa olisi olla vaikkapa joku rikas, hyvä ja kaunis IHMINEN.. kun taas paha päätyy eläimeksi. Mutta eläinten elämässä on myös sellaista vilpittömyyttä ja tarkoitusta, joka taas ihmisiltä joskus puuttuu.. Niin, oikeastaan olisi aika kiva ajatus ajatella Isukkia vaikka talitinttinä. :) Ehkä hän sellaisena hoivaisi poikasiaan, tai ainakin olisi onnellisempi kuin mitä oli ihmiselämänsä aikana. Mistäpäs sen tietää. Mistä tulikin mieleen, että pitäisi alkaa lintujen talviruokinta taas!
Kyllä mulle ainakin oli onnellinen ratkaisu erota kirkosta. Olen tavallaan iloinen, että itse ennätin ennen tätä homokohua, koska muuten eroamiseni olisi voitu tietysti yhdistää siihen. Mua kauhistuttaa suvaitsemattomuus homoja kohtaan, mutta silti tässä homokohu-asiassa olen vähän sitä mieltä, että miksi pitäisi odottaa KIRKOLTA suvaitsevaisuutta?? Kai sen kaikki tietää mitä raamattu homoista opettaa ja miten kirkko on vuosisadat vainonnut eri tavalla ajattelevia. Miksi joku sitten kuvittelee kirkon nyt muka pystyvän suvaitsevaisuuteen? Koko idea on jotenkin hullu. Ihan niin kuin mun mielestä ajatus kristitystä homosta on outo. No oikeastaan mun mielestä koko ajatus kristitystä on vähän hassu.. :) Mutta onhan sellaisia tietysti Suomessakin. Uskon ihan täysin että esim. Päivi Räsänen on kristitty. Tuntuu ihan oudolta että jotkut kirkossa yrittää tehdä pesäeroa PR:een. Miksi, hänhän on todellinen kristitty kaikissa suhteissa.
Miksi pitää yrittää vääristellä asioita ja tehdä kristityistä jotain mitä he eivät ole.. tai kirkosta? Miksi ei voisi katsoa asioita suoraan ja tehdä sen johtopäätöksen mitä niistä voi tehdä? Ei kirkko ole paikka kaikille.. Ei todellakaan! Ja vaikka kirkko esim. siunaisi homot, niin entäs sitten se kaikki MUU hullutus? Paavalin jutut naisen vaikenemisesta.. naispappien yhä jatkuva sorsiminen? Ja jutut ylösnousseesta Jumalan Pojasta? Että joku päätti 2000 vuotta sitten sovittaa mun syntini kuolemalla niin? :( Mä en ainakaan sitä pyytänyt, miksi mun siis pitäisi olla jotenkin 'velassa' siitä?? Uskooko joku oikeasti siihen sitten.. Jeesuksen taivaaseen astumisiin ja kaikkiin noihin juttuihin? Mun mielestä ne on kuin KUMMITUSJUTTUJA. :( Hui! Ja joskus kirkossa kun käy niin ahdistavat ne ristiinnaulitut siellä.
Tahdon siis sanoa, että kunnioitan kyllä kaikkien vakaumusta.. Mutta itsellä ei ole enää paljon illuusioita kirkon suhteen! Ja olen ihan onnellinen siitä, ettei kirkko mua hautaa. Silloin kun olin eroamassa siitä niin joku sanoi että kukas sut sitten hautaa. Sanoin, ettei se voisi mua oikeastaan vähempää kiinnostaa, kun en itse enää niitä peijaisia ole millään lailla todistamassa. ;) Siksi en oikein osaa kauhistua noita muumioituneita vainajiakaan asunnoissaan. Mistä sen tietää oliko yksinäisyys ollut pakko - vai oma vapaa valinta? Ja jos se oli oma valinta niin miksi me tuomitsemme tai säälittelemme? Ja onko se nyt oikeasti kauhea tragedia, jos ei saa niitä perinteisiä ev. lut. hautajaisia HETI vaan vaikka hetken päästä?
Mässyraportti: yli äyräiden!
No niin, maatumisesta mässäykseen sitten vaan! :) [Mä muuten olen päässyt aika pitkälti eroon ruumiskammostani, joka mulla oli pitkään.. nykyisin mun mielestä maatuminen ja ruumis ovat aika luonnollisia asioita.]
Nyt kävi niin, että intouduinkin ahmimaan LEIPÄÄ! Ja kermaliköörihyydykekakusta jäi ½ syömättä, kun vain vedin leipää ja sellaista! Onpas outoa. :( Lidlin J.D. Gross-suklaarasia, jota yleensä rakastan, tuotti nyt pettymyksen. Kaikki konvehdit tuntui maistuvan kauheasti alkoholilta. Ja - oliko rasian koostumista muutettu? Se mun mielestä ei ollut niin hyvä kuin ennen.
Geisha Harmony-levy on sitten VAROITUKSEN arvoinen tuote! Älkää hyvät ihmiset tehkö mun erehdystä, eli hassatko melkein kolmea euroa levyyn, joka on niin pliisu ja tavanomainen. Halvemmalla selviää ostamalla sen tavallisen geisha-patukan! En tajua mikä ihme Fazeria nyt oli riivannut, kun on pitänyt tehdä tuollainen naurettavan ylihintainen pläjäys! Täyte maistuu ihan siltä samalta geishalta kuin perinteinen, halvempi tuotekin! Moraalitonta, rääkyy Suklis. Söin koko levyn [112 grammaa] joten tiedän mistä puhun. Aluksi en ollut uskoa sitä - söin palan, toisen, kolmannen, makustelin ja niin vain täytyi todeta, että tässä ihmisiä on k-setettu aika vahvasti. Enpä osta enää. Sinänsähän tuo tuote ei tietenkään ole pahan makuinen. tästä ei ole kyse, vaan siitä että kalliilla myydään halpaa. Ostaja varokoon.
Pirkan Panna Cotta-jäätelö oli sekin aika pettymys! Se ei ollut panna cottaa nähnytkään. Kinuskikastike oli KAHVIN makuista! Huh! :( Yäks, varsin vahvan kahvin vieläpä.. En voinut syödä sitä kuin n. 1/3 paketista. Täytyy heittää loppu pois, niin on pahaa. Kumma näkemys panna cotasta.
Muuten kuitenkin mässäys oli kivaa. Pullaa söin, korvapuustia ja rahka-mantelimassapullaa pakastimesta. Seuraava mässy onkin sitten viimeinen ennen joulua, koska perinteisesti olen aina ollut koko joulukuun mässyttä, kun jouluherkkuilu on 3 päivää [24-26.12.] normaalin kahden sijaan. Täytyy siis vähän poltella kaloriaa ja rasvaa ennen sitä. ;)

lapsuus,
makuarvostelut,
MÄSSYhavainnot,
MÄSSYraportti,
äitisuhde
perjantai 6. elokuuta 2010
Kommunisti ruikuttaa, osa ääretön
Minullahan on joskus ollut pelkotiloja sään mennessä liian kuumaksi. Kun lämpömittari Suomessa näyttää 35, niin pelkään ettei se kehitys pysähdy. Ehkä huomenna on 40 ja sitten 60. Ja niin eteenpäin, aina maapallon kuolemaan asti. Sellaisia minä hullu joskus pelkään.
Joskus pelkään toisenlaisiakin kehityksiä, toisenlaisten mittarien lukemien nousua. Luin äskettäin, että vuonna 1980 amerikkalaisten suuryritysten johtoporras ansaitsi 40 kertaa niin paljon kuin keskimääräinen työntekijä. Vuonna 2000 pomot olivat kirineet ja ansaitsivat 500 kertaa sen, minkä keskiverto työntekijä pisti taskuunsa. Viisi.. sataa.. kertaa..!
Ja sitten Suomessa elää ja voi hyvin sellainen sakki, joka tahtoo ottaa oppia, ja jonka mielestä tuloerojen kasvaminen on HYVÄ asia, että se KANNUSTAA ihmisiä PONNISTELEMAAN. Juu, varmaan kannustaa jotain prekaaria pätkätyöläistä, joka ei voi edes lomia pitää. Ja lomaton tilanne voi jatkua vaikka kymmenen vuotta. Maistuis varmaan sullekin! Pitäähän sitä vähän keppiä ja porkkanaa heiluttaa, että kotiäidit, pitkäaikaistyöttömät, sairaseläkeläiset ja mielenterveysongelmaiset oivailtaisivat astua mukaan tähän oravanpyörään, josta nyt pysyttelevät.. laiskuuttaan.. pois..
Eläköön tuloerot ja terveydenhuollon eriarvoisuus! Vähin mitä tuloerojen kasvuun kannustava yhteiskunta on velkaa on TYÖPAIKAT kaikille halukkaille. Niin että kaikilla olisi mahdollisuus kilpailla veren maku suussa. Mutta kun edes sitä ei ole taattu ihmisille. Tuntuu käsittämättömältä että nykyisin pudotuspeli alkaa kovin nuorella iällä ja harvalla on mahdollisuutta sitä enää kääntää voitokseen.
Amerikassa kuulemma marketeissa myydään mömmöä, jolla köyhä luuseri voi paikata itse hampaansa - kätevää. Kun ei ole varaa hammashoitoon, niin turvaudutaan tee-se-itse -menetelmään. Niin sitä pitää, milloinkohan Suomessa otetaan oppia? Saataisiin komeat säästöt aikaiseksi hammashuollon puolella.
Mietin vaan sitä, miten paljon on tarpeeksi? Jos siis rahasta puhutaan. Miten kauan tämä kehitys voi jatkua? Eikö sikariportaalle oikeasti riitä kesähuvila, loistoauto ja loistoasunto? Mitä muuta siihen vielä tarvitaan? No niin, varmaan joku Lapin hirsilinna, luksusasunto jossain Ranskan Rivieralla.. ja MONTA loistoautoa! Monta! Viis siitä vaikkei niillä ehtisi koskaan ajaa.. kunhan vain ON, kunhan vain saa omistaa. Joskus se ahneus tuntuu ihan käsittämättömältä. Eikä myöskään enää eletä mun lapsuusaikoja, jolloin ihmiset vielä häpesivät sitä, jos olivat ahneita. Yhteiskunnallinen ilmapiiri oli silloin niin vastaan kaikkea sellaista. Nyt se suorastaan kannustaa ahneuteen ja toisten tallomiseen.
Makuarvioita - kun vielä voin
Pianhan tulee makeisvero, joka varmaan lopettaa mun mässyt siihen paikkaan. Katainen ja kumppanit vaan jossain Chez Dominiquessa vetävät sadan euron pannacottaa ja sanovat, että jos kansa haluaa pilata terveytensä niin maksakoon siitä ensin verottajalle.
No kuitenkin, söin Kinder Country-patukan, se oli kauhea se! Maistui ihan kuin olisi Kinderin maitosuklaaseen ja kreemiin pistetty kostuneita popcorneja joukkoon! Kamala! Kouluarvosanalla nelosesta kymppiin annan vitosen. Ja se vain siksi, kun Kinderin maitosuklaati ja kreemi ovat hyvää.. Ostin hulluuksissani kaksi näitä patukoita. Onneksi olivat tosi pieniä! Syötin toisen miehelle, kun en VOINUT... Mies muuten piti tuosta sukulaatista, on hän kanssa outolintu! ;)
Sitten maistoin Rainbown Suklaista täytekeksiä. Ja aah, Suklis suosittelee! Naminen maitosuklaakuori, alla rapeaa keksiä - ei liian imelää, vaan ihan peruskeksiä niin kuin tuollaisessa suklaatipläjäyksessä sopii ollakin - ja sitten ihanaista kreemitäytettä, vaaleaa herkullista.. Maistuu vähän samalta kuin Milkan Schoko & Keks-suklaa. Lisäksi näissä kekseissä on kivat kuvat painettuna suklaaseen. Näitä kehtaisi tarjota myös vaateliaammille vieraille, vaikka halpismerkin keksuja ovatkin. Joku tietty valittaisi siitä, että maitosuklaakuori sottaa kädet, mutta kai sitä nyt voi pyyhkiä sormet syömisen jälkeen talouspaperiin tai lautasliinaan? ;) Kouluarvosanalla täysi kymppi.

kommunismi,
makuarvostelut,
politiikka
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Vieroitusoireissa
Nyt on taas herkkuilut herkkuiltu! Ja seuraa arvostelu. Maistoin tosiaan sitä Maraboun Chocolicious Crisp-It-patukan.. enkä tykännyt! Krispi siinä oli kovaa.. jotenkin palaneen makuista? Aivan liian kovaa ja suurta, ei ollut oikein mun makuuni. Kouluarvosanalla nelosesta kymppiin annan vitosen. Muuten olisi nelkku, mutta Maran maitosuklaati nyt maistui tässä kohtaa ihan namilta. :) Toinen maistamani uutuus oli Rainbown Delizione. Kuten pelkäsinkin, oli kyseessä köyhän miehen toblerone. :( Toblesta tekee namin se, että sukulaati siinä on aika vaaleaa. Delissä se oli aika tummaa maitosuklaatia.. muuten ihan kuin toble! :( Ei, ei, ja vielä kerran ei! Kouluarvosanalla annan kutosen. Menee kastiin 'ihan ookoo, mutta en osta toiste'.
Kuten aina on nytkin herkkuilun päätyttyä vähän vieroitusoireet päällä. Itse asiassa olen viime aikoina miettinyt sitä, että on syömishäiriöllä ja esim. alkoholismilla JOTAIN yhteistä. Vaikken nyt tarkoita sanoa että syömishommeli olisi rinnastettavissa vaikkapa narkomaniaan, niin en yhtään ihmettelisi, jos kaikilla kohtuuttomuuksia suosivilla pahoilla tavoilla olisi joku yhteinen nimittäjä.. :( Tai meillä ihmisillä, jotka niin teemme, ehkä meillä on joku yhteinen tapa suhteessa elämään...? Varmaankin näin on.
Suku-uutisia
Äetmuori äskettäin sen vain puhelimessa möläytti: suvussamme on taas yksi alkoholisti enemmän kuin mitä tiesinkään. ;) Äidin isän veli.. hän joi työpaikkansa ja avioliittonsa ja oli ihan toivoton tapaus. Joskus vähän masentaa se, kun suvussa on molemmilla puolilla oikeastaan vain RYYPISKELIJÖITÄ. Hah hah, ja sitten ainakin yksi kaappisyöppö, eli mä. ;) Kumma ettei Muori aiemmin puhunut tuosta isänsä veljestä, sedästään siis, yleensä Muori kyllä tarinoi suvustaan. Ainakin silloin kun tarinat on jotenkin edullisia sille mielikuvalle, jota hän tahtoo suvusta ylläpitää.
Jos mun sukulaisilla ei olisi ollut sellaista alkoholivillitystä, niin noinkohan ne olisivat olleet syömishäiriöisiä? Mietin vaan! Itsestäni ei alkoholistia saa, koska olen liian.. no, kuinkas tuon sanoisi - tykkään liikaa hyvistä mauista, vihaan päänsärkyä, krappista ja oksentelua. Niitä ei juoppo oikein voi välttää. Enkä muutenkaan kestä ajatusta esim. krapularyypystä.. :( Tai sellaisesta monta päivää kestävästä juomisesta, uh. :(
Olen miettinyt paljon sukuni eroa miehen sukuun verrattuna. Siinä ainoa alkoholisti oli miehen isän isoisä. :) Myöskään mässääjiä ei heillä ole. Siis saattaa olla himppusen ylipainoisia rouvia yms., mutta kukaan ei ole sellainen salasyöppö tai sellainen, joka olisi lihonut 'sairaalloisella' mässäilyllä. Sanotaan nyt vaan, että he tykkää kahvin kanssa syödä viinerin ja pullan, jos kiloja on, niin ne on tulleet NÄISTÄ jutuista, eikä jostain ... sairaalloisesta.
Kun vertaan sukujemme henkistä puolta, niin on siinäkin eroa. Joskus mietin että noinkohan tuo henkinen puoli on sitten se joka on määrittänyt esim. meikäläiset juopoiksi ja miehen sukulaiset raittiiksi? Miehen suvussa ei olla yhtään niin ehdottomia kuin meillä. Muori on aina pätkäisemässä välejä poikki siihen tai tuohon ihmiseen. Sitten sellaisia siltoja on mielettömän vaikea rakentaa uudestaan, jotka kerran on tuhkaksi polttanut. Kun taas miehen isä kerran sanoi, että pitäisi aina miettiä t o d e l l a tarkasti, ennen kuin alkaa kokonaan katkoa välejä ihmisiin. Mieluummin sitä vaikka pitää joulukorttivälit ja välttää sitä semmoista kauhean tuhoavaa, kaiken repivää riitaa, jonka aikana sanottuja asioita on TOSI vaikea antaa anteeksi + unohtaa. Mun mielestä se on viisas periaate, tuo. Miksi kaikkea inhottavaa pitää mennä toitottamaan ihmisistä julki, eikö vaan voisi tyytyä siihen että maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä, ei heidän kanssaan tarvitse olla sydänystäviä, mutta ei verivihollisiakaan..??
Meillä, mun suvussa siis, myöskään ei oikein luoteta kehenkään. Kukaan suvussa ei usko toisesta hyvää tai sellaista, että toinen ei tilaisuuden tullen puukottaisi selkään. Se on aika erilaista kuin miehen porukoissa..
Meillä myös Äetmuori on näkyvästi pettynyt siihen, millaisia Siukusta ja musta tuli, mutta miehen suvussa ei vanhemmat ehkä ota niin tosissaan sitä jos lapset on vähän 'outoja'.
En mitenkään ihannoi miehen sukua, koska on heissäkin vikansa. Niin kuin kaikissa! Niiden vikojen kanssa vain on helpompi tulla toimeen kuin oman poppooni vikojen. ;) No niin siis sanotaan se, että miehen sukulaiset ovat usein aika.. tylsiä. :) Ja ennalta-arvattavia. Heistä tietää aina mitä he sanovat. Sieltä suunnasta ei mitään yllättävää tule. He ovat hitaita ja raskassoutuisia. Ja sitten joskus heillä on suuria vaikeuksia näyttää tunteitaan. Kyllä he näyttävät, mutta kovin arasti ja varovaisesti. Eivätkä he voi puhua vaikkapa sellaisesta asiasta kuin rakkaus. En usko että olen koskaan kuullut appiukkoni sanovan että rakastaa vaimoaan.. vaikka TIEDÄN, että hän niin tekee. :) Ja sama anopista.. ei hän oikein osaa sanoa julkisesti rakastavansa lapsiaan tai miestään.. mutta tietty teot puhuvat puolestaan. ;) Tavallaan tuo sanomattomuus VOI olla 'vika', mutta toisaalta itse olen nykyisin sitä mieltä, että teot ne oikeastaan vasta kertovat rakkaudesta. Jos koko ajan loukkaa ja prässää lastaan tai puolisoa, niin on ihan turha voihkia jostain elämää suuremmasta rakkaudesta.

suku-uutiset,
sukutarinat
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Aino(ani!)
Olihan muuten hyvää tuo Aino Kermakaramelli-jäätelö! Suklis suosittelee lämpöisesti. Positiivinen yllätys. Mutta toisaalta KAIKKI maistamani Ainot ovat olleet hyviä. Pidin siitä Aino-mustikkapiirakkajädestä ja Ainon kanelikierre oli i-h-a-n-a-a sekin. Sitä vain ei enää kauppojen pakastealtaissa näy. On taidettu lopettaa sen maun tekeminen! :(
Ainon Kermakaramellista tekee hyvän se kastike, runsaan kinuskinen. Ja jäätelö, juuri sellainen sopiva, pehmeän ylellinen vanilja.. Takuulla ostan toistekin! Sukliksen makuarvio kouluarvosanoilla on täysi kymppi. Mitään en muuttaisi! Nyt sitä Ainoa jäi vielä puolikas paketti seuraavaa herkkuilua varten! :)
Toinen hyvä jäätelökokemus tuli muuten Pirkka-sarjasta. Nappasin ihan vain ex tempporeee sellaisen Pirkka Daniela 'sandwich'-jäätelön maistiaiseksi. Mullahan on paljon kokemusta puffeteista, pidän niistä, mutta tämä Pirkan Daniela oli ehdoton ykkönen! Keksi oli siinä rapeaa - ei pehmoista kakkumaista kuten puffeteissa. Ja jotenkin se SOPI hyvin yhteen vaniljajäätelön kanssa! Keksi oli kunnolla kaakaoista, tummaa, enemmän kuin mitä puffeteissa oleva kesympi keksu.
Huomasin, että Cloettan Center-nappirulla on muuten oiva toffeesuklaan lähde. :) Sitä täytyy taas uudemmankin kerran ostella. Nyt se nimittäin meni kaikki! :)
Mäkäräiset!
Meillä onkin ollut MÄKÄRÄISIÄ täällä! :( Pihalla on niitä, ja jotkut ovat tulleet sisälle asti [ei tosin olisi tarvinnut vaivautua]. Ne ovat inhottavia, enkä muuten ole niitä nähnyt kertaakaan aiemmin täällä näin etelässä. Ne ovat vähän kuin banaanikärpäisiä, siis sellaisia hyvin pieniä. Mutta ne purevat! Ja puremat ovat tuhat kertaa kutisevampia kuin tavallisen itikan pistot, tai ainakin itse koen näin!
Ensin luulin niitä oikeasti banskukärpäsiksi ja oikein ihmettelin miehelle, että mistäs noi nyt tulivat. Mutta mies selvitti asian oikean laidan mulle! Ne mitään banskukärppiä olleet, vaan inhottavia, pieniä pistäviä! :( Tänään olin kauppassa ja mun piti pakosta pistää ihan pitkä hame päälle, koska en kehtaa kulkea lyhyessä tai shortseissa! Koska olen ihan.. verillä, ruvella ja paukamilla! :( Ei sellaisia jalkoja oikein kehtaa näyttää julkisesti. Käsivarsissa on vähän sama ongelma!
Pitää varmaan alkaa käyttää jotain burkhaa.
Miehen logiikka
Mies sanoi että hänen on pakko käyttää kaaransa huomenna katsastuksessa. Se on nimittäin viimeinen päivä, kun sen voi tehdä. Sitten hän sanoi, että tietää auton tulevan hylätyksi. Siinä on vikoja.. esim. pakoputki vuotaa, on ruostetta, ym. ym. Mies luetteli niitä vikoja. Minä sitten sanoin, että miksi hän vie sen huomenna katsastukseen, jos kerran TIETÄÄ hylätyksi tulevan. Eikö kannattaisi vaikka ajaa 'laittomasti' viikko tai kaksi, että saa sen korjattua katsastuskuntoon. Nimittäin katsuu ei ole ilmaista sekään!
Mutta mies on NII-IIN lainkuuliainen, ettei edes viikkoa voi ajaa katsastamattomalla autolla!!! Hän sanoi että menee sinne katsuuseen ja että siitä muka on etua, kun sitten saa kuulla TARKALLEEN mitkä jutut pitää korjata ennen seuraavaa katsuuta. Minusta se on vähän kumma tapa ajatella. Jos hän kerran kuitenkin itse TIETÄÄ noin suunnilleen sen, missä vika piilee.
Sitäkin tietty voisi ihmetellä, että miksi hän ei ole tehnyt sille autolle mitään tässä kevään aikana, kun eihän tuo katsastus koskaan tule kuin salamana taivaalta, kyllä se on tiedossa ollut jo pitkään... Mutta en tahdo vainota miestä kyselemällä tätä, ei kai häntä ole huvittanut se auton laitto, ketäpä huvittaisi. Jos MUN pitäisi rukata autoa, niin varmaan lykkäisin sitä tuomiopäivään asti. Tai sitten veisin kaaran suosiolla korjaamolle, laittakoot siellä. :(

auto-ongelmat,
katsastus,
makuarvostelut
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Veretön
Veren aika ei ole tullut, toisin sanoen kuukautiset loistavat poissaolollaan! Suklis se on varmaan muuttumassa mieheksi tai neutriksi. Samapa tuo! Harmittaa vain, kun ne nyt ovat niin epäsäännölliset.. tarkoittaa sitä, että milloin hyvänsä voivat alkaa ja pahimmassa tapauksessa tietysti silloin, kun se ei mitenkään sopisi!
Kun kirjoitan veren aika, niin se tuntuu ihan toisenlaiselta kuin sanoa kuukautiset. Kuukautisista tulee mieleen 45-vuotias tukeva terveydenhoitaja. Järkevää jäkätystä! Veren aika on hiukan kuin vampyyrijutuissa tai joissain alkuperäiskansojen uskomuksissa.. Sellaisia asioita ainakin siitä tulee mieleen!
Mässyä muistellen - makuarvio
Unohdinpas viime postauksessa laittaa toisenkin makuarvion blogiini! Nimittäin törmäsin Cittarissa MuMa-rahkapatukoihin. Mulla oli tässä jossain vaiheessa karmea kokemus virolaisista rahkapatukoista, jonka jälkeen unohdin ihan suosiolla nuo etelänaapurissa suositut välipalapatukat.. Nyt sitten Citymarketissa oli näitä MuMa-merkkisiä patukoita. Luulin niitä ensiksi suomalaisiksi ja siksi oikeastaan ostin [rasisti ruokaostoksilla??], koska ajattelin meidän suomalaisten laittavan ehkä näihin patukoihin enemmän sokrua kuin virolaiset. Mutta ne olivatkin virolaisia kai ne patukat, ainakin siellä tehty!
Maistoin vaniljanmakuisen ja mansikkahillotäytteellä varustetun! Kummatkin oli tosi hyviä! EI liian happamia! Sokrua oli kyllin! Oikein jäi harmittamaan, kun Cittarissa oli tarjous, 6 tällaista patukkaa oliko se nyt kahdella eurolla..? Ja otin vain 2, kun tosiaan aikaisempi kokemus oli niin huono.. :( Nyt on iskenyt HIMO saada lisää näitä rahkapatukoita! Suosittelen lämpimästi!
Se tosin mua vähän vaivaa, kun nämä patut on kuorrutettu ohuesti tummalla suklaatilla [niin oli ne ekat maistamanikin]. Miksi näissä ei voisi olla keksikuorrutus? Mun mielestä se sopisi rahkan kanssa tosi hyvin yhteen, tulisi sellainen juustokakkumainen vaikutelma! Rahkasandwich..?
Lisäksi muuten nämä MuMat ovat erittäin sieviä katseltavia, söpösillä lehmänkuvilla koristettuja! Uskoisin sen olevan plussaa ainakin jos aikoo syöttää niitä lapsille. Rahkapatu on terveellisempi ja hiukan vähäkalorisempikin herkku kuin sukupatu, eli nyt vaan kaikki kansa MuMaa ostamaan! :) Seuraavassa mässingissä aion vetää niitä taas! Hih, pitäisi varmaan pian sitten mennä Cittariin, jos se tarjous ei olekaan enää pitkään voimassa?
Selasin vähän nettikeskusteluja ja noita patukoita on kai ollut myynnissä jo pari, kolme vuotta ainakin! :( Miksen minä ole huomannut..? En ole niitä tosin nähnyt tuossa paikallisessa K-kauppelissa, vaan Cittarissa vain! Ja Cittassa taas käyn tosi, tosi harvoin.. paitsi nyt saatan taas aktivoitua käymään USEAMMIN, kun on hyvä syy! ;)
En mene
- - möksälle ensi viikonloppuna ja sillä selvä. En jaksa, en tahdo, en halua. Tarvitaanko vielä muitakin syitä?
9 kokonaista vuorokautta - -
- - herkkuiluun ja MuMa-uusintaan, jos hyvin käy! Mistähän mun rahkanhimo johtuu. Syön paljon [mässätessä] kaikenlaisia marja- ja hedelmärahkojakin. Ne on mun herkku numero yksi. Myös jogurtit on nameja. Viimeksi mässingissä vedin myös kokonaisen tertun viinirypäleitä, hih! Ja oikeastaan suklaatiherkuista suosikit on nykyisin suklaarusinat ja valkosuklaatirusinat.

kuukautiset,
kuukautiskierto,
makuarvostelut,
mässyodotus,
rahka
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Risuja
Nyt saa Ben & Jerry-jäätelö runsaasti risuja Suklikselta! Olen jo aiemminkin pitänyt sitä yliarvostettuna, ylihypetettynä jenkkijankkina, mutta nyt olen jo suorastaan suuttunut!
Erehdyin ostamaan B&J:n Vanilla Tooffee Crunchin ja johan oli!! Mistä tuossa oikein maksaa, kysyn vaan? Jäätelö on jumankekka kalliimpaa kuin maailma, mutta maku on sitten mitä sattuu. Oudon makuista vaniljajäätelöä - jotenkin se ei maistunut kunnolla vaniljalta, joku outo vivahdus siinä oli.. Ja sitten HIRVITTÄVÄN suuria, liian suuria palasia tummalla suklaatilla kuorrutettuja, palaneen toffeen makuisia kökköjä! Kökköjä oli runsaasti jäätelömassassa, voi hemmetin hemmetti sentään! Ja hitto vie, tuskin hammas niihin pystyi, ne oli kuin KIVIÄ, suklaapäällysteisiä kiviä! :( Eikä mitään pikkukiviä, vaan kunnon siirtolohkareita!
Tuo jäätelö maksoi yli 5 euroa. Sellainen summa täydestä p-kasta! Ei kiitos KOSKAAN enää uudelleen! Aiempaa kokemusta mulla on Cookie dough'ista ja olen maistanut myös Chunky Monkeytä ja nyt viime MÄSSYssä maistoin miehen ostamaa Chocolate Fudge Brownieta. Tuo miehen suklaatijätski oli itse asiassa HYVÄÄ. Se oli kuin astetta parempaa Mövenpickiä. Jos ikinä enää suostun B&J-ostoksille, niin sitä voisin ostaa.
Hinta-laatu suhde on jotain ihan käsittämätöntä noissa jäätelöissä. Pakko kiittää nerokasta mainontaa ja hypetystä, muuten en varmaan olisi ostanut tuota purkkia, koska tosiaan aiempi huono kokemus mulla jo on. Miksi, miksi me ihmiset siis ostamme ylihintaista..? Kun paljon halvemmalla saa parempaa?
B&J jää kyllä hyllyyn multa tästä eteenpäin! Ihme juttu että tuollaisia jäätelöitä niin jumaloidaan, niissä ei oikeastaan ole mitään erikoista, vain kauhean suuria palasia aina jotain..
Krääääää-ääääh! [Sukliksen raivonkarjahdus!] Suomessa nyt tietty pidetään kaikkea niin hyvänä, kun vaan on made in USA..
[Nyt sanon, että jos olet B&J-fani, niin älä pliis suutu tästä, kunnioitan kyllä sitä että jonkun mielestä nuo jädet voi olla hyviä! Tämä vaan oli oma tällainen raivonpurkaukseni! Makuasiat on aina makuasioita!]
Mässyraportti
Minulle tuli MÄSSYn 1. päivänä sellainen olo, etten jaksa! Etten halua tätä edes. :( Hetken aikaa tuntui, että nyt on taas kaikkea ihan liikaa.. :( Mutta se tunne meni ohi ja kaikki meni hyvin, vaikka tosiaan 1. päivänä oli MELKEIN huono olo, onneksi vain melkein. Sitten 2. päivänä olinkin jo niin tympääntynyt, että lähinnä nukuin ja jätin suosiolla ylilyönnit väliin. Mulle käy aina niin.
Joskus melkein pelottaa se, kuinka vähän tyydytystä mässäilystä saa, sitten kun siihen alkaa! Nytkin sen tietää - ei oikeastaan edes kannattaisi odottaa seuraavaa, koska siinä ei oikeasti ole mitään odottamisen arvoista! Petyn taas vaan. Mässyttely on ihana unelma, mutta se ei ole aina ihanaa käytäntöä- On mukavaa haaveksia kaikista herkkuista.. mutta kun ne on kaikki siinä nokan edessä, niin se tilanne MUUTTUU. :(
Jos mulla ei enää olisi herkkuiluja, joita odottaa, niin mitä mulla tässä elämässä oikeastaan olisi? Se vasta on kurja kysymys. :( Mutta pakkohan se on kai kysyä. Jännää oikeastaan miten ihminen pystyy tilanteessa kuin tilanteessa jotenkin luomaan tarkoitusta tai merkitystä elämälle! Mulla ei ole työtä, ei montaa ystävää, elän maalla, jne. jne.. mutta mulla on herkkuilu. Olen kai kehittänyt siitä semmoisen toiminnon, joka luo sisältöä eloon. Eli siis ankaran asketismin ja mässyttelyn välisen vaihtelun. Arjessa sisältöä tuo keskittyminen kalorioihin ja kaikkeen.. ja sitten juhlassa keskityn herkkujen ihanuuteen, irti päästämisen lumoon!
Jos olisi työtä tms. niin sitten en kai miettisi tällaista, kun olisi niin paljon MUUTA mietittävää.
Oikeastaan olen tavallaan palautunut siihen tilaan, jossa me ihmot olemme VAUVOINA. Silloinhan syönti ja nukkuminen ovat vähän kuin päätehtävät. Sellaista on mun elo mässäilyn koittaessa. Vähän vauvamaista siis. :( Noloa?? Mutta olenko mä sittenkään ainoa? Eikö aika moni aikuisena jatka lapsuuden huveja, vain vähän jalostuneessa muodossa? Lapset on lumoissaan kun pääsee päiväkodissa jonnekin retkelle - aikuiset matkustaa. Lapset on lumoissaan kun leikkivät barbeilla - aikuisella voi olla barbien keräily harrastuksena! Lapsi inuaa balettitunnille - aikuinen menee pilatekseen. Niin se vaan on, taidamme kaikki pysyä vekaroina! :)

pohdintaa
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Eläköön Anthon Berg!
Sukliksen joulumässy on ohi! :( Haikeaa! Ja niin VAIKEAA taas odotella se pari viikkoa. ;) Mutta sellaista on olla SUKLIS. Siihen kuuluu odotus ja sitten ihana ja villi juhlan hetki.
Uteliaille voin sanoa käsi sydämellä, että EN muuten oksentanut! Eikä kertaakaan oikeastaan ollut mitenkään erityisen 'ähky' olo. Mun syömishäiriöisen on toisaalta todella vaikea arvioida syömisiäni, joten en ihan rehellisesti pysty sanomaan johtuiko tuo siitä että 1) söin kohtuullisesti 2) vatsalaukkuni jotenkin nyt vain kesti ja venyi. En oikeasti osaa sanoa! Omasta mielestäni syön aina ihan tolkuttoman paljon, mutta esim. mies on sanonut, etten hänestä syö oikein mitään! En käsitä.
Niin, tuo otsikko! Sanonpa vaan, että olen löytänyt sukulaatirakkauteni! Anthon Bergin 400 gramman suklaarasia oli herkuista herkuin! Alkuun pelotti kun huomasin sen saaneen nuivat arvostelut suklaayhdistykseltä, mutta toisaalta mun maku ei läheskään aina natsaa yhdistyksen väen kanssa. Siellä tuntuu olevan tiettyä marsipaanivastaisuutta. ;) Ja m-paani taas on mun herkuista suurimpia, joten...! Yhdistys on arvioinut 800 gramman rasian.. mun rasia oli puolet tuosta! Kansi oli ihan samannäköinen kuitenkin. Ja ainakin OSA konvehdeista on ollut samoja.
Mies varoitti, että A.B:n jutut on 'imeliä', mutta jos mies sanoo niin, niin luultavasti silloin MÄ tykkään ja niin kävi nytkin! ;) Eikä ne minusta ole 'imeliä'! Itse inhoan liköörikonvehtia ja onneksi tuossa ei oikeastaan ollut kuin YKSI sellainen. Grand Marnier-konvehti, joka oli ihanasti muotoiltu pulloksi ja päällystetty ikään kuin olisi etiketti ja kaikki. En syönyt sitä, mutta mies söi, kun hän tykkää joskus tuollaisista. Silmänilo sekin!
Se luumu-konvehtikin siinä rasiassa oli herkku, vaikka yleensä INHOAN luumua..! Joulutorttuakaan en syö, koska en siedä LUUMUA! Mutta tuossa rasiassa luumukonvehtikin maistui jotenkin marsipaaniselta, ei yhtään ällöltä luumulta.
Uskoisin tämän rasian olevan heidän (=meidän!) makuun, jotka eivät anna arvoa Fazerin näkemykselle suklaasta [=tuiki tavallinen maitosuklaati yhdistyneenä ällön kirpakkaan marjatäytteeseen]. Niin, eli ostamaan vaan! Loistoa lisää se, että AB on tietysti myös Tanskan kuninkaallisten hovihankkija! Positiivinen yllätys oli tämä, parempaa suklaatia kuin Maraboulla.
Kohtuuden hyveestä
Vaikka olenkin suklaahirviö ja kauhea ahmatti, niin en lakkaa ihmettelemästä ihmisiä, jotka ostavat yli määrän ruokaa jouluna! Tiedän perheitä, joissa on 2 ihmistä ja ne ostavat 12 kilon (!!!!) kinkun! Sitten sitä samaa mätäkinkkua TYRKYTETÄÄN vieraille loppiaiseen asti! Siis se seisoo pöydässä, kynttilöiden yms. lämmittämässä huoneilmassa joka ruokailun ajan.. ainakin tunnin tms.. Joten totta HITOSSA se on aika pahassa kunnossa kun tulee tammikuun aika. Mutta mitäs siitä.. vieraita vaan patistetaan ottamaan. Jos et ota - tai et ota tarpeeksi - niin siten naristaan että voi voi kun meidän TAAS pitää heittää kinkkua pois! Ihan kuin se olisi vieraiden syy!
Kuinka h-vetissä ihmiset voivat olla noin tyhmiä?? Jos JOKA vuosi kinkkua pitää heittää pois, niin eikö järki sano että sitä on silloin LIIKAA??
Meillä ei ainakaan mitään ruokaa heitetä pois, koska ostamme vain sen mitä varmasti syömme. Meillä kotona ei koskaan haaskattu ruokaa.. ja tuntuu kummalta että juuri nämä kinkkujen, laatikoitten yms. poisheittäjät ovat usein juuri sitä sakkia, joka MUUTEN aina yrittää olla niin taloudellista ja järkevää. Missä se taloudellisuus on jouluna? Lähti kai lomalle..?
Jos ihmiset oikeasti käyttää jouluun massiiviset rahat ja ostaa kaapit täyteen ruokaa, joka heitetään pois, niin mieluummin kannattaisi se ylimääräinen raha antaa vaikka Pelastusarmeijan pataan. Saisi joku muu perhe ehkä edes aatoksi jotain. En tajua tuollaista tuhlaamista, en todellakaan.

joulu,
joulusuklaatit,
makuarvostelut,
tuhlaus
tiistai 27. lokakuuta 2009
Minuun mahtuu maailma!
On mässätty mässäykset! Nyt mietin kulunutta aikaa.. On se ihme, kuinka paljon muhun mahtuu! En viitsi alkaa tässä kaikkea luetella, mutta PALJON olen vetänyt.. Ilman oksetuksen tunteita, se nyt ainakin on plussaa! :) Ilmeisesti olen yhä enemmän kallistumassa ruokapainotteiseen mässäykseen, liiasta sukulaatistahan se yleensä on kai paha olo tullut. Sämpylä + karjalanpiirakat ei houkuttele oksua esiin niin tehokkaasti!
Leivoin sellaisen New York-cheesecaken! MeNaisten ohje oli mainio, tosin itse lisäsin siihen ROIMASTI sokeria + vaniljasokeria lisää! Jos olisin laittanut sen alkuperäisen ohjeen mukaisen määrän, niin jo olisi jäänyt happamaksi koko juttu, enkä olisi pystynyt sitä syömään!
Tässä tulee kumma juttu siitä leivonnaisesta! Täyte oli TAVATTOMAN simppeli: pelkkää Philadephia-tuorejuustoa, kananmunaa, sokeria. Ja kuitenkin tuloksena oli aivan yhtä fantastinen makuelämys, kuin mitä ennen sain kun tein sellaista tosi monimutkaista juustokakkua, johon kuului keltuaisten ja valkuaisten erottelua, valkujen vatkaamista kovaksi yms. yms.! Siinä mielessä tosi hämmentävä kokemus. Alan kai pian olla kuten muutkin Philadelphiaan höyrähtäneet - ylistän vaan sitä ja sanon sen tekevän ihmeitä! Mutta niin vain ON! Laitan tähän sen käyttämäni ohjeen, tosin se on vähän mukailtuna, koska se sokerin määrä oli niin naurettavan vähäinen. Laittakaa vähemmän, jos tykkäätte happamasta!
New York-cheesecake (MeNaisista, mutta muuteltuna hiukan!)
Pohja:
300 g digestivekeksejä (laitoin 150 g, tein tän 20 cm:n vuokaan! Ja käytin kaurakeksejä!)
50 g voita (laitoin 25 g)
Täyte:
1/2 sitruuna (laitoin melkein 1 kokonaisen!)
600 g Philadelphia-tuorejuustoa
3 munaa
1 rkl vaniljasokeria (laitoin itse tosi paljon reilummin, ehkä 2-3)
1 dl sokeria (laitoin RUNSAASTI enemmän!!)
Pistä uuni lämpiämään 180 asteeseen. Keksit murskataan joko monitoimikoneella tai käsin, esim. pakastuspussissa kaulinta käyttäen. Sulata voi, sekoita se keksimuruihin. Voitele irtopohjavuoka (23 cm) ja kaada muruseos vuokaan ja painele tasaisesti se vuoan pohjalle. (itse leikkasin leivinpaperista ympyrän vuoan pohjalle, koska mun mielestä niin on helpompi saada kakku aina kauniisti siirrettyä vuoasta pois - suosittelen!) Laita jääkaappiin odottamaan täytettä.
Raasta sitruunan ohut keltainen kuori ja purista sen mehu. Älä käytä vaaleaa, sisemmällä sitruunassa olevaa kuorta - se on kitkerää! Vatkaa juusto, kananmunat, sokeri, sitruunankuoriraaste ja sitruunamehu yhteen (käytin tässä sähkövatkainta, kun tuorejuusto on niin jämäkkää, että sitä oli vaikea käsin sekoitella). Kaada täyte keksipohjalle ja paista uunissa (itse paistoin alimmalla tasolla, ettei rusketu liikaa) 50-60 minuuttia. Kakun keskusta saa olla vähän hyllyvän oloinen silloin, kun sen ottaa uunista. Anna kakun jäähtyä ja siirrä se kylmään väh. 4 tunniksi ennen tarjoilua. Tarjota voi sellaisenaan, tai vaikka paseerattujen vadelmien kanssa.
Siinäpä se oli! Hyvää oli herkullinen kakku, kaikki meni ihan parissa päivässä. ;) Mun mielestä tuo pohja oli parempi kuin siinä monimutkaisessa juustiksessa oleva muropohja. Se muropohja oli todella KOVAA.. tuo keksipohjainen oli pehmeää. Mutta en uskaltaisi tehdä tätä kakkua ilman sitä vuoan pohjalle leikattua, pohjan kokoista leivinpaperipyörylää! En vain usko, että se pohja lähtisi siististi pois.. varmaan menisi rikki ja tulisi ruma kaakku!
Suklis on siis syönyt, ahminut ja herkkuillut! On käyty grillillä ja Hesellä! :) Illalla join vielä kupin kaakautakin, kun teki mieli!
Kai tämä syöminen voi olla jotain kontaktin tarvetta muuhun maailmaankin. Kun elän niin eristyksessä! Jos syömällä koetan sovittaa maailman itseeni, tulla yhdeksi maailman kanssa. Etten olisi erillinen. Haluan olla osallinen, yhteydessä. Enpä tiedä, mutta tuollaista olen joskus mietiskellyt!
Sitten makuarvio! Maistoin noita Fazerin Blueberrypie-konvehteja. Tai siis maistoin yhden.. se riitti! Jo on tosi ylikalliita papanoita! Jos ajattelee että sen pussukan hinta oli sama kuin Wienernougat-rasian.. noin suunnilleen kai.. ja kuitenkin siinä oli paljon vähemmän. Enkä ymmärtänyt mistä tässä olisi pitänyt olla niin otettu. Fazun maitosuklaatia, vaalea (valkoinen), kiinteä täyte, lievä mustikanmaku. Mielestäni paljon keskitasoa matalampi namipläjäys. Mies meillä tykkäsi näistä, onneksi! Ettei jää kalliit sukulaatit syömättä. Silti vaan ihmettelen vähän näitä Fazerin exclusive-nordic gourmet sun muita juttuja! Kun ei niissä ole muuta ekslusiivista kuin HINTA! En oikein tiedä kenelle noita pluuperipai-juttuja suosittelisi? Koska aidosti hedelmäisten ja marjaisten suklaaherkkujen ystäville marmeladitäytteiset jutut voivat olla parhaita. Tuossa ei oikein ollut sitä täytekonvehdin makeutta eikä hedelmä-marjatäytteen raikkautta. Kumma tuote. Mutta jotkut tietty tästä tykkäävät.

tiistai 13. lokakuuta 2009
Laskeutuminen
Olen lentänyt kuin kuumailmapallossa, olen liitänyt kuin liidokki. Siis MÄSSÄNNYT. Nyt on se ohi - on laskeuduttava arkeen.. Nyt sitä parhaillaan teen mä! Näen maan aina vain lähempänä, se ei enää ole jossain kaukana vaan lähellä. Pian jo jalkani sitä koskettaa!
Ei tällä kertaa tullut sitä melkein-oksu oloa! Ihanaa! Eikä muuten närästäkään, vaikka päädyin leipomaan kinuskikakun. :) Voi olla, että närän puute johtuupi runsaasta maitotuotetankkauksesta. Olen syönyt tosi paljon jogurttia, rahkaa - semmoista..
Makumaailmani on sitten taas laajennut, tuli maistettua Ritter Sportin keksisuklaa ja Maraboun
Sensation toffee & pähkinä-levy. Mitäs sitten arvostellaan? Ritter Sportin keksisuklaa oli ihan namia. Kouluarvosanalla annan 8! Siksi, koska minusta Fazerin keksisuklaalevy on parempi, samoin Milkan! Milkan on suorastaan divine. :) Tuo Marabou oli vähän kinkkisempi juttu.. Kun kaiken pitäisi olla kunnossa, on pähkinää ja on toffeeta - miksi siis en ole hurmiossa? -Ehkä tuossa oli liian paksulti Maran maitosuklaatia! Toffeetäyte vähän kuin hukkui sinne. Ja sitten se toffeetäyte maistui inan verran väärältä - jotenkin tunkkaiselta.. :( Kouluarvosana 7. Suosin jatkossa Dove-patukkaa.

maanantai 31. elokuuta 2009
Leivinjauhetta
Elossa ollaan, ja herkkuilut on herkkuiltu! Eikä muuten kertaakaan tullut yliähky olo. Kohtuuähkyä kyllä esiintyi, se on eri asia! Oikeasti! Kohtuuähky on täysi olo, mutta siihen ei liity oksetusta tai kipua ollenkaan. Näin mä sen määrittelisin!
Mulle kävikin hassu juttu leivonnan kanssa. Eli tein siis sitä mansikka-valkosuklaajuustokakkua. No, sitten siihen piti lisätä vaniljasokeria siihen täytteeseen. Mun vaniljasokeri on sellaisessa kellanruskeassa purkissa ja samoin muuten myös leivinjauhe. Jostain syystä oli jättänyt leivinjauheen maustekaapin alahyllylle (normaalisti se on mulla aina ylhäällä ja vaniljasokeri siinä alhaalla) ja sitten ajatuksissani mätin siihen täytteeseen LEIVINJAUHETTA vaniljasokrun asemasta! :) Onneksi huomasin sen, ennen kuin olin ehtinyt paljoa laittaa.. No, ei muuta kuin leivinjauhe pikapikaa tutulle paikalleen ylähyllylle ja vaniljasokeria kakkuun. Huh!! Onneksi se ei maistunut siinä mitenkään..! Kaikkea sitä voi ihmiselle käydä.
Maistelut:
Ostin sellaisen Dumle-suklaanappirullan. Minusta se oli hyvää, vaikka kai aika kallista. Eihän siinä rullassa ollut sataakaan grammaa, mutta hinta oli silti 1 euro. Minusta tuo suklaati oli hyvää.. ja täyte oli onneksi sellaista PAKSUN valuvaa, eli EI sitkeää EIKÄ sellaista ihan lirularuvaluvaa. Jotain tuosta mausta tuli mieleen, joku vastaava suklaa - olisiko Center?? Vaikea sanoa, mutta jotain tuon makuista olen joskus aiemmin saanut, tuli ihan tuttu olo.
Ostanko toiste? Varmaankin. Minusta nimittäin tuo nappimuoto oli kätevä! Dove-suklaa on normaalisti suosikkini, mutta siinä ne palat on hassun isoja ja pitkiä, joten se toffee/kinuski siellä sisällä oikeasti VALUU, kun se on löysää tavaraa. Mutta makunsa puolesta Dove on ehkä hitusen parempi - Dumle oli aika rakeista jotenkin? Kouluarvosanalla 4-10 antaisin tuolle 8.
Maistoimme miehen kanssa sellaista toistakin suklaata, ostimme Tarjoustalosta Americana-merkkisen suklaalevyn [niitä olisi saanut 6 kpl 2 eurolla, mutta otimme nyt vain yhden] banaanitäytteellä. Se oli.. kauheaa!!! :( Kumpikaan meistä ei pitänyt, ei edes mies, joka normaalisti on ihan himona banaanisuklaajuttuihin! Hurjan, mahdottoman imelää!! Valmistusmaa oli Unkari, tekisi mieli siitä sanoa jotain, ei taida Itä-Eurooppa vielä tehdä suklaita sopivia läntiseen makuun? Se suklaa oli melko tavallista tummaa kamaa, sellaista vähän halvan oloista mutta periaatteessa OK. Täyte siinä eniten tökki. Sellaista aika löysää ja tosiaan, kyllä oli kauhian imelätä! Pitää viskata loppu roskikseen, emme me voi sitä syödä. Eli jos näette niitä Americana-suklaalevyjä niin en neuvo ostamaan! EHKÄ joku lapsi saattaisi tykätä niistä, ehkä, lapsethan saattaa joskus tykätä ihan kauhean makeasta? Kouluarvosanalla 4-10 annan.. 4! Enkä osta toiste!
Lidlissä näin sellaisen tarjouksen: osta 4 isoa Fazerin suklaatilevyä, niin saat kampanjatarjouksena yhden OMENACRISP-Fazerlevyn kaupan päälle! Tavallaan se olisi vähän houkuttanut, kun omppucrisp ei ole mikään vakiomaku Fazerilla, vaan vain tällainen rajoitetun ajan tms. tuote. Mutta en sitten sortunut siihen, koska olisi ihan älytöntä ostaa 4 kallista levyä, joista ei pidä, vain saadakseen yhden tuommoisen erikoisuuden. Ehkä se omenacrisp on jonain päivänä vakiomaku, who knows.
Catfight päättynyt, onneksi
Se yksi nainen, joka siis kirjoitti mulle ihan oudon vihamielisen sähköpostiviestin, on nyt sitten pyytänyt sitä anteeksi ja selittänyt, että hän ei oikein tiennyt mikä häneen meni, hän oli vain mustasukkainen tms. Olemme nyt kirjoitelleet muutaman kerran. On ihan hyvä, että se juttu selvisi, jotenkin se nimittäin vaivasi mua, kun en ole tottunut siihen, että ilman syytä saan semmoista vihamieltä..
Tavallaan ymmärränkin häntä, sitä naista siis. Mutta itse olisin TOSI varovainen noiden "yhteisöjen" ihmisten kanssa. :( Kun aika moni mies/nainen on sellainen, että eivät ne tyydy kirjoittelemaan/tapailemaan vain yhtä.. vaan kun on mahdollisuus selailla profiileja, niin ne etsivät aina Jotain Parempaa. Ja tuokin tyyppi - siis se mies, johon tämä mulle vihapostannut on ihastunut - paljastui UKKOMIEHEKSI [tietysti] loppujen lopuksi! Ja mies pitää peliään kai aika monien nettiyhteisön naisten kanssa. :( Ei kylläkään MUN kanssani, tietenkään, en tunne koko tyyppiä, mutta näin se nainen mulle kertoi. En ole kovin yllättynyt.
Olen aika usein törmännyt tähän, että ihmiset valittaa, kun nettirakas ei poistakaan omaa profiilia jostain deittipalvelimesta tms.. vaikka siis on suhde menossa jo in real life. Sitten aina selitellään, että 'unohdettiin' poistaa se.. ;) Hih. No, uskokoon kuka haluaa.
Kyllä mä uskon, että netistä VOI löytää kumppalin. Olin kesällä yksissä semmoisissa häissäkin, jossa vihittiin netissä tutustunut pari. Ihan varmasti voi onnensa löytää, mutta sitten on näitä, jotka tavallaan käyttää hyväkseen sitä, kun netissä on mahdollisuus "huijata", eli olla vain tietty aika tavattavissa.. eikä jollekin satojen kilometrien päässä olevalle tule mieleenkään, että se kaveri voikin olla 90% ajastaan perheellinen mies ja sitten 1/2 tuntia päivässä meilailla "sinkkuna" kun aika sallii. ;)
Tavallaan tuollainen on aika lapsellista, joskin siis tosi yleistä. Kai ihmisillä on semmoinen arjensietokyky tosi huono. Ensin mennään naimisiin, hankitaan perhe.. No, sitten se alkaa ahdistaa: harrastukset menee, puoliso on aina väsynyt ja kiukkuinen, paljon muuta ei keskustella kuin tiian korvatulehduksista ja mikin ihottumasta. Sitten sitä toinen tai kumpikin kyllästyy - elämä ei ollutkaan semmoista kuin sen PITI olla - ja nettiin mars, profiilia vääntämään jonnekin deittipalveluun. Miksi jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti suostu tajuamaan sitä, ettei heistä OLE parisuhteeseen tai perhe-elämään? Jos itse tuntee itsensä, että koko aika pitää olla jotain jännitystä tms.. niin miksi pitää kerta toisensa jälkeen vaan mennä naimisiin, laittaa lapset ja sitten hylätä koko kuvio? En tajua. Kyllä mä pysyisin sinkkuna vaan, sitten saisi harrastaa mitä vain ja miten paljon vain, eikä tulisi kulunkia, kun pitää ruokkoa maksaa lapsista tms. Miehen työkavereissakin on sellaisia, ovat saattaneet olla 2-3 kertaa aviossa ja JOKA naisen kanssa omakotitalo plus lapset. ;) Kuinka ne ollenkaan tulevat toimeen elatusmaksujensa kanssa, en tajua. Kun kuten kaikki tiedämme, ne elatusmaksuthan lasketaan BRUTTOtulojen perusteella..

suklaauutuudet,
vihaposti
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Suklaamaku on muuttuvainen
Suklaayhdistys kai aikoo sallia makuarvioissaan mielipiteen muuttamisen, kunhan edellisestä arvostelusta on kulunut aikaa. Minusta tämä on hyvä juttu. Huomasin nimittäin yhdistyksen makuarvioita selatessani jo arvostelleeni Ritter Sportin valkosuklaan - enkä ollut pitänyt sitä tavanomaista kummempana vuonna -05! Ja toinen ällistys: nykyiselle suosikkipatukalleni Kinder Buenolle olin samana vuonna antanut hyvin nihkeästi pisteitä ja nillittänyt siitä arviossani! U-S-K-O-M-A-T-O-N-T-A!!!! Arviot ovat rehellisiä - mitä syytä mulla olisi valehdellakaan - mutta makuni on muuttunut.. suuresti.. niiden kirjoittamisen jälkeen. Ritter Sport maistui oikeasti ihanalta ja Kinder Buenon ilmavuus ja makeus sopivat mulle hyvin nyt.
Toisaalta 3-4 vuotta on 3-4 vuotta. Siinä ajassa ehtii joskus vaatemaussakin tapahtua muutoksia. Esimerkiksi itseni oli aikoinaan tosi vaikea sopeutua lantiopituisiin housuihin. Voi että kuinka olin aina kiskomassa niitä ylöspäin vyötäröltä. :) Nyt olen jo täysin tottunut. [Ja tietysti muoti juuri siksi onkin menossa takaisin korkeavyötäröiseen suuntaan!] Yhteen aikaan halusin myös aina suoria housuja, en voinut sietää sitä, että lahkeet olivat leveät ja reisistä istuivat tiukemmin - nyt ei sekään haittaa yhtään, päinvastoin, pidän siitä. Yhdessä vaiheessa elämääni en sietänyt ruskeaa väriä vaatteissa - nyt se on yksi lempiväreistäni. ;) Ja kuitenkin olin aina rehellinen tunteeni kanssa: en tykännyt sellaisista matalista housuista, en tykännyt ruskeasta väristä .. mutta nyt tykkään. En valehdellut silloin, enkä valehtele nyt. Ihminen vain on muuttuvainen.
En silti tiedä haluanko alkaa arvostella uudestaan kerran hylkimiäni suklaita. Tai haluanko toisaalta alkaa huonontaa jonkun sellaisen pisteitä, josta PIDIN silloin 2005.. ja jota nyt en voi sietää.
Oikeasti ihmisen maku muuten muuttuu. Jo ikääntyminen tekee sen. 60-vuotiaalla on vissiin vain enää puolet niistä makuaistimista mitä 30-vuotiaalla on. Siksi moni vanhempi ihminen pitää vahvoista mauista. Muistan isovanhempieni usein valittaneen, kuinka ruoka ei "maistu miltään", vaikka se meidän suuhumme maistui kyllä. Lisäksi ihmisen ruokavalio vaikuttaa makutottumuksiin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yksi makuaistin tappaja on tietysti muuten tupakointi, sitä ei parane unohtaa. Itse en ole koskaan polttanut enkä polta, joten mua tuo ei koske. Äetmuori sen sijaan kessuttelee.. paljon.. ja kai siitä johtuen ei oikein maistakaan mitään.
Jos suklaamakuni on muuttunut ja vaatemaku, niin myös alkoholin suhteen maku on muutoksen tilassa. En ole oikeastaan KOSKAAN pitänyt likööreistä, mulle ne ovat olleet ehdoton EI. Nuorena join usein valkoista rommia coca colan kanssa, vanhemmiten korvasin sen gin tonicilla ja kuivalla valkoviinillä (näitä molempia muuten inhosin nuoruudessani;)). Mutta nyt, NYT olen löytänyt liköörit. En tietysti vieläkään juo niitä mitenkään urakalla - likööri ei ole sellaista alkoholia - mutta nautiskelen mielelläni pikkuruisen lasillisen mantelilikööriä tai kermalikööriä ja pidän niistä. Erityisesti kaakaokupillisen kaverina kumpikin menee oikein hyvin. Ne rentouttavat ja niistä tulee lämmin olo ja maku on hyvä. Liköörilasillisen sallin itselleni lähinnä herkkuhetkissä, koska onhan siinäkin kaloria. Paljonkin!

sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Tuomiot on julistettu
Virolaiset ovat pilanneet maitorahkan! MÄSSY on siis päällä ja noita edellisen jutun kuvassa olevia rahkapatukoita maistettu.
Suklaahirviö on rahkahullu ja fanittaa kaikkea rahkaista - normaalisti. Mutta nuo patukat ovat yksinkertaisesti liian pahoja ollakseen totta! Rahkapatukkaa verhoaa ohut, tummasta suklaasta oleva kuori. Se on todellakin ohut - vastaa jotain neekerinsuukossa olevaa kuorta. Mutta tässä on omituisuus, nimittäin se suklaa ei maistu suklaalta. Vaikea sanoa miltä. Jotain ihan outoa.. Rahka sisällä on kuivaa ja todella, todella hapanta. Tekisi mieli huikata etelänaapuriin, että hei kuulkaas, sokeri on keksitty! Patukoissa mainostetaan vaniljan makua - missähän sitä mahtoi olla? Ei ainakaan sitä maistanut tämän hirviön suu. En ikinä osta noita toiste! Ja jäävät syömättä ne, jotka jo ostin kiihkossani. Roskiksen jumalalle ne uhraan.
Kouluarvosanalla nelosesta kymppiin nuo rahkapatukat ovat neloskamaa! Käyttövinkki: jos saat vieraita joita vihaat, niin tarjoapa näitä. Kosto elää!
Milkan caramel sen sijaan oli täydellisyyttä hipova makukokemus. Täyte oli pehmeää, mutta ei valuvaa. Karamellistä, mutta ei ylettömän imelää. Milka osaa! Eli mikään dovepatukkamainen juttu tämä levy ei ole, täyte on paksumpaa tavaraa, eikä niin venyvän tahmeaa. Kouluarvosanalla antaisin täyden kympin!
Muuten näin MÄSSYni menee normaaliin tapaan. Tänä aamuna luulin oikeasti kuolevani, vatsa olikin niin kipeä. Oli siinä ja siinä etten soittanut lääkäriin. Noloa mutta totta. Tyydyin nyt makaamaan sängyllä polvet koukussa selälläni. Sen konstin jo lapsena opin, että pitäisi auttaa mahakipuun. En tiedä auttoiko se vai menikö kipu ohi itsekseen. Joskus tajuan selvästi sen, etten oikeastaan voi jatkaa näin. On hiukan älytöntä elää pari viikkoa kuin munkki luostarissa ja minimikaloreilla ja sitten repäistä näin, vaihtaa ruokavalio äkisti mitä rasvaisimpaan ja raskaimpaan. Tänä aamuna mietin, että se voi oikeasti olla vaarallista.
Mutta huoli ja murhe pois - on MÄSSYviikonloppu, kannat kattoon!

huoli,
makuarvostelut,
mässyviikonloppu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)