Kyllä väitän, että meidän päässämme raksuttaa..

Aloitin taas aivolääkkeet. 1. pillerin otin sunnuntaina. Heti muuten huomaa eron ainakin seksihaluissa.. :) Ne alkoivat taas uhkaavasti kukoistaa, kun olin ilman lääkettä. Nyt olen taas 'turta', ja melkein on parempi niin. En oikeastaan kaipaa mitään järisyttäviä orgasmeja. Ne kuuluvat toiseen aikaan ja toiselle Zuklikselle!

Lääkityksen ekat päivät tarkoittavat minulle aina sellaista lievää kuvotuksen/pahanolon tunnetta, ajoittaista huimausta, ruokahaluttomuutta, levottomuutta. Tiedän että sitä sanotaan täyden tehon alkavan vasta parin viikon kuluttua, mutta kummallista kyllä 'läski-sitä-ja-läski-tätä' -skitsoamiseni ovat loppuneet kuin seinään. Se EI voi olla plasebo-vaikutusta! Ihanaa, kun olo on siinä suhteessa edes vähän helpottunut. En olisi enää pitkään jaksanut sitä pakkomiellettä.

Veloenan parisuhdekertomukset saivat minut tajuamaan, kuinka pihalla itse olen joskus näissä ruumiinkuva-asioissa. Mietin, että jos mies ihastuisi toiseen naiseen, niin kuinka reagoisin. Ensimmäinen ajatukseni oli, että tärkeintä olisi tietää tuon naisen paino/ulkonäkö/vaatekoko! :( Kyllä tässä jotain pielessä on. Mietin, että jos mies ihastuisi itseäni laihempaan naiseen, niin alkaisin varmasti TAPPODIEETIN siinä paikassa. Ihan varmasti! Jos taas se nainen olisi pyöreämpi.. Sitä en tajuaisi luultavasti ollenkaan? Se olisi omituista, luonnotonta. Suklis-ystävänne kun on vakuuttunut siitä, että mies kuin mies tahtoo laihan naisen ja sillä sipuli. Vaikka väittäisivät muutakin.

Olemmekohan me naiset vähän urautuneita? Eräs sukulaisnainen oli tosi tyrmistynyt, kun hänen miehellään oli suhde VANHEMPAAN naiseen. Hän ei oikein käsittänyt sitä. Kun yleensä se käsitys on, että mies haluaa aina itseään [reilusti] nuoremman naisen. En tiedä mitä se nainen mietti enemmän, sitä että miehellä oli ylipäätään suhde, vai sitä että se oli vanhempaan naiseen. Mulle paino tai vartalon muoto on ihan sama juttu kuin tuolle sukulaisnaiselle oli ikä.

Pystyisikö mies ihastumaan rintavaan naiseen? -Se voisi itse asiassa olla luultavaakin. Meillä mies on aina ihaillut uhkeaa povea - en sitten tajua miksi hän on mun kanssa. ;) Mutta niin vaan hän ihastelee D+-kupin kaunottaria. Kerran näin, kun autolla ajoimme, että miehen pää oikein kääntyi kun sellainen suuririntainen nainen pyöräili ohi! Kääntyi, vaikka nainen ei ollut hoikka. Ou-to-a. Vaikka kaipa suurin osa miehistä on sellaisia - tykkäävät suurista rinnoista.

Nyt joku ajattelee, että onpa Suklis pinnallinen, kun miettii ihastumista vain ulkonäköasiana. Mutta juttu nyt vain ON niin, että ensimmäiseksi ihmisessä huomaamme sen ulkonäön. Sen perusteella lähestymme, tai emme lähesty! Persoonallisuudesta ei paljon ole apua, jos ei pääse edes siihen lähestymisvaiheeseen. Persoonaan tutustutaan vasta, kun ulkonäkö on antanut kimmokkeen lähestymiselle. Kyllä väitän, että meidän päässämme raksuttaa koko ajan, ja ihmisen tavattuamme mietimme ehkä tiedostamatta, että kyllä... tai ei.

En muuten ole hamstrannut herkkujakaan nyt! Se nyt ainakin on hyvä juttu. Alkoi jo ärsyttää se oma norkoilu kauppojen herkkuosastoilla. Siellä kyllä saan aikani kulumaan. Yhden aika tyhmän jutun tein kyllä - tilasin postimyynnistä talvitakin! :( Se vain TAPAHTUI. Takki on musta villakangastakki, ja perustelin ostosta sillä, että mustaa villakangastakkia tarvitaan aina. Se on niin perusjuttu talvipukeutumisessa. Olihan siinä tietty ALE, eli takkeliini maksoi 40 e, mutta 40 e on SEKIN iso raha, ja nyt tunnen syyllisyyttä.

Olen vain niin kyllästynyt metsästämään takkeja kirppareilta, koska nyt viime aikoina en ole siellä törmännyt mihinkään nättiin. Yksi takki oli kyllä, mutta se oli kokoa 44, enkä MITENKÄÄN voinut kompromissata niin paljon. Kyllä joskus kompromissaan kokonumeron tai pari, jos on pakko, mutta liika on liikaa. Esim. nyt tuo postimyynnin takki on kokoa 40. En varmaan voi enää ikinä käyttää mitään sen pienempää, tai siltä ainakin tuntuu. Mulla nyt vain ON niin pitkät kädet, tai leveät hartiat [hui!], että hihat ei noissa pienemmissä koissa riitä. Yritetty on. Kerran ostin tangolta sovittamatta [hullu Suklis!] 36:n numeron takin, ja vaikka se muuten oli nätti, niin hihat olivat.. ihan.. liian.. lyhyet! Käytän sitä takkia kyllä, mutta yritän julkisuudessa välttää sitä, että se hihaongelma näkyisi. Eli en liikuta käsiä paljonkaan. Näyttää varmaan tyhmältä sellainen puu-ukkona liikkuminen ja toimiminen. ;) Miehellä on muuten ihan sama ongelma kuin mulla, eli hihapulma! Kai me sitten kumpikin olemme hartevia pitkäkäsiä! :)

Odottamisen vaikeudesta

Nyt on 2 kokonaista vuorokautta enää herkkuiluun. Mässäystä on tässä vaiheessa vaikea odottaa! Yleensä sitä on helppoa odottaa se viimeinen vuorokausi. Oikeastaan mitä lähemmäs se tulee tunneissa, niin sen helpompi on. Kun siihen on tunti, niin tuntuu kuin voisi ihan yhtä hyvin olla pitämättä koko MÄSSYn! Mutta nyt siis on vaikea hetki!

Tekisi mieli mennä kaapille ja vain SYÖDÄ.. ahmia! Se halu pitää hillitä.

Siivonki on muuten valmis, vessat vaan pesen kohta! Mulla onkin kädessä sellainen "kynsitikku", ja siksi siivous on hankalaa. Pesuaineet kirvelee sitä kohtaa eikä se siksi pääse hyvin paranemaan. Vessoissa mulla ei koskaan mene kauan, ehkä puoli tuntia vain.

Outo ajatus

Kuinka ihmiset JAKSAA rakastua? Onko outoa pohtia sellaista? Musta vaan tuntuu että itse olen ihan liian väsynyt rakastumaan. Ei siksi että olisin yrittänyt.. en ole.. :) Mutta vaikka siis näkyvissä olisi joku aivan uskomaton sydäntenmurskaaja, niin en jaksaisi! Kai siksikin kun tiedän jo miten siinä käy!

Vaihtoehto 1: Juttu kestää aikansa, eroaminen on aina kova prosessi, harvoin se onnistuu ilman ongelmia. Jää vain halju muisto!

Vaihtoehto 2: Juttu kehittyy vakituiseksi parisuhteeksi ja sitten se tarkoittaa sitä, että taas saa mopata ja imuroida. Asunto muuttuu, homma on sitä samaa!

Onko tämä kyynisyyttä? Sitten joskus tuntuu, etten jaksaisi alkaa viehättää toista ihmistä. Tai etten jaksaisi olla toisesta ihmisestä kiinnostunut NIIN intensiivisellä tavalla. En jaksaisi enää tottua johonkin vieraaseen, alkaa totuttaa itseäni toisen tapoihin, antaa hänen tottua muhun.

Tämä ei tarkoita sitä ettenkö hurraisi ja eläisi mukana toisten rakastuessa - koen siitä valtavaa onnea ja joskus oikein äidyn romanttiseksi, kuvittelen kuinka ihmiset tapaavat ja kävelevät käsikkäin. Se AJATUS riittää mulle, ajatus joistain muista onnellisina ja rakastuneina. En kaipaa sitä itse.

Jos nyt olisin sinkku, niin uskoisin ettei mulla olisi välttämättä kärsivällisyyttä pitkäkestoiseen suhteeseen - ehkä ei suhteeseen lainkaan. Silloin nuorempana jaksoi antaa toisen hioa omia särmiä ja itse hioa toisen. Vanhemmiten ainakin se on mulle vaikeaa. Sitä on itsepäisempi omien tottumustensa kanssa.

En jaksa jakaa elämän salaisuuksia kenenkään vieraan kanssa. Siis sitä, että MÄSSÄÄN, pidän mässyjä, yms. Ja se pettymys herra X:n silmissä, kun näkisi että unelmien prinsessa ahmii kuin porsas syöttökaukalolla..! Hoh hoi, se herra X:n, kuvitteellisen miehen, pettymyskin tympäisee.

Koen äkkiä tajuavani Äetmuoria, joka ei ole alkanut uutta suhdetta sitten hänen ja Isukin eron.