Tietokoneeni on varsinainen romu! Tai ei oikeastaan se, mutta yhteyden kanssa on ollut ongelmia nyt muutaman päivän! Harmittaa kun pitäisi esim. sähköpostit tarkistaa ja sitten ei pääse on-line. :( Kuitenkin pitää maksaa siitä yhteydestä ihan samalla lailla toimii se tai ei! Olen ollut siitä aikas ärtynyt. Nyt kuitenkin taitaa olla ongelma päättynyt. Oikeastaan olisin varmaan voinut blogata jo eilen, mutta en tahtonut ottaa riskiä. Pari kertaa on niin käynyt, että postaus on hävinnyt.. heti! Kun pätkii yhteys.
Kun kylmenee..
Huomaa muuten aika mielenkiintoisia juttuja kun sää kylmenee! Nyt on ollut viitisen astetta viileämpää kuin viime viikolla ja HETI on alkanut suklaahommelit kiinnostaa ihan eri lailla! Olimme tänään Riihimäellä sukulaisissa ja ostin ABC-myymälästä pussillisen Sorinin suklaateja! Oikeastaan en olisi tarvinnut niitä ihan ehdottomasti, koska ostin Sorinia muutaman konvehdin vasta jokin aika sitten. Mutta se pussillinen oli liian iso houkutus - ostin ja nyt sitten olen jo valmiiksi ihaillut niitä, miettinyt seuraavaa MÄSSYä.. :)
Lindtin Almond-levyllisenkin olen jemmannut, hamstrannut kätköihini! Sen se sään viileneminen tekee. Hamstraus ei kuitenkaan ole viisasta, kun en KYKENE syömään enää suuria määriä sukulaatia. :( Suklis voi niin herkästi pahoin tätä nykyä!
Kotona omassa ruumiissa
Olen viime aikoina miettinyt että vaikka olenkin joskus aika sekopää syömishommeleissa, niin en silti vaihtaisi tätä elämää sellaiseen 'tavalliseen'. Mulle olisi suoranaista kärsimystä luopua MÄSSYstä ja alkaa 'herkutella' vain esim. 100 gramman suklaalevyllä ja nauttia arkisin turhia kaloreita terveellisen syömisen nimissä. Niin kauan kun nautin MÄSSYstä ja rajoittamattomasta herkuttelusta, niin niin kauan mun on elettävä juuri näin! Vaihtoehdot on tässä:
1. Joko oppia nauttimaan kohtuudella, pienissä erissä [=tylsää, luonteeni vastaista] tyyliin 100 gramman sukulaatilevy viikossa tai
2. LIHOA syömällä arkisin terveellisesti JA pitämällä mässäilyä.
Mulle kukaan terapeutti ei pysty vakuuttamaan että olen ihan yhtä arvokas esim. 80-kiloisena. Koska TIEDÄN ETTEN OLE. Tiedän tarpeeksi [=liikaa...?] maailmasta ja sen toimintatavoista uskoakseni aikuisten satuja.
Olla kotona omassa ruumiissa on mulle sitä, että ruumis välittää olemuksellaan sellaisen viestin musta, jonka tahdon lähettää. Vaikka se ruumis siitä sitten kärsisikin. Ruumiin on näytettävä mun liittolaiselta, vaikka se [erityisesti nälkäisenä] tuntuu kauhealta viholliselta, joka pitää nujertaa raa'asti!
Kärsimys sen kun jatkuu [miehen, ei mun!]
Nyt taas pitää kirjoittaa nolosta aiheesta elikkäs siitä miehen peräsuolivaivasta. Hänellä on elokuun ihan alusta asti tullut enempi tai vähempi säännöllisesti sitä VERTA kakkatessa! Sitten oli se paksusuolen tähyily.. no, niistä koepaloista mies saa tulokset ensi viikolla. Mutta ei lekuri eikä me uskota sen olevan mikään sellainen tauti.. miehellä vaan on ahdas se aukko ja siitä seuraa tuo vaiva. :(
Mua huolestuttaa oikeasti, kun se vaan JATKUU! Nytkin on taas ollut ja nyt on jo lokakuu! Joskus vaan epäilen noita työterveyslääkäreitä. Hoitaako ne asiat oikeasti, vaan yrittääkö kaikin konstein välttää sairaslomien kirjottamista? Mun mielestä - mä nyt en ole lekuri, mutta näkeehän jotkut asiat ihan ilman valkoista takkiakin - miehen pitäisi päästä sellaiseen pieneen kirurgiseen toimenpiteeseen, jossa sitä vähän laajennetaan. Mutta miksi sitä ei sitten tapahdu? Ei kai voi olla normaalia että ihminen vuotaa verta kuukausikaupalla kun käy veskissä? Mitä järkeä tässä taas on! Miehelle veskiin meno isolle asialle on jo oikea kauhun paikka. Vaan ei siitä kukaan piittaa, lääkärit siis!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruumis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruumis. Näytä kaikki tekstit
perjantai 2. lokakuuta 2009
maanantai 15. kesäkuuta 2009
"Käsityöihminen" Suklis
Sukliksessa onkin salattu puoli: mussa asuu pieni käsityöihminen! TOSI pieni, sellainen KÄÄPIÖ noin suunnilleen.. :) Aloitin tänään lyhentämään yksiä tosi ihania housuja. Niistä piti ottaa lahkeista viisi senttiä pois, mikä ei tietty ole paljon mutta aika välttämätöntä kuitenkin! Pääsin jopa ompelukoneelle asti mutta sitten tökkäsi!! Alalanka meni jotenkin ihan solmuun ja siitä tikistä tuli kauhean näköistä! Oli pakko parkua mies hätiin.. Hän sitten loppujen lopuksi ompeli ne, kun mä ensin olin ne neulannut valmiiksi. Mies öljysikin sitä konetta, kun ei sitä kai ole pitkään aikaan tehty!
Että semmoinen hyttysen kokoinen käsityöihminen mussa asuu.. :( Lahkeista tuli kuitenkin hyvät, olin osannut aika tasaiseen leikata ja päärmätä. Hyvä minä. :) Olin vaan vihainen siitä ompelusotkusta, kun ensin aloin ajatella että meitä on petetty jotenkin ompelukonekaupassa. Mies kuitenkin sanoi että luultavasti se langan sotku oli jotenkin meidän syy! :(
Kotona ruumiissani
Kirjoitin tuohon edellisen postauksen Veloenan kommenttiin, että joskus 'takaisin antamista' yrittäessäni en ole tuntenut olevani ITSENI, minulla on ollut itsessäni VIERAS olo. Kuin mun paikalla olisi joku tanaleukainen liisa jaakonsaari.. en osaa sitä paremmin sanoa, liisa jaakonsaari vaan tulee mieleen! Ja se ihminen en ole minä. Sitten jos olen antautunut tuollaiseen 'takaisin antamiseen' tai 'puoleni pitämiseen' niin hyvin usein se on myös johtanut sen ihmissuhteen tuhoon.
Koska mulla on yksinkertaisesti ollut vieras olo ja olen säikähtänyt sitä! :( Ja olen miettinyt että vastapelurikin sen vierauden on varmaan nähnyt tai vaistonnut?? Ja oudoksunut sitä ja mua.
Minä en ymmärrä miksi en voi olla VÄLITTÖMÄMPI ja vaikka sanoa sitä ihmisille suoraan: "Musta tuntuu vähän oudolta kun olin niin tiukkana omista oikeuksista, musta tuntuu silloin kun olisin vähän joku muu, toivottavasti sulle ei tullut jotenkin outo olo?" Miksi en saa tuota suustani?? Ovatko kaikki ihmissuhteeni epärehellisiä? :(
En muuten käsitä miksi aikuiset mun lapsuudessa aina kehotti lapsia 'pitämään puolensa'. Lasten maailmassa muuten sellainen nokkelasanaisuus ei välttämättä auta: kiusaustilanne etenee helposti fyysisen väkivallan puolelle, jos sanallisesti ei uhria saada nöyryytetyksi. Ja siinä tilanteessa on aika paha sitten tehdä yhtään mitään.
Olen kotonani ruumiissani silloin kun sen elekieli ja fysiikka noin muuten on tasapainossa henkisen minäni kanssa. Kun saan olla sellainen kuin olen, aidosti. Kun ei tarvitse esittää valkohammashymyä ja reipasta tyttöä. Kun saan reagoida konfliktitilanteeseen kuten haluan. Mulla nimittäin on niin, että kotitaustasta varmaan johtuen mä EN halua joutua sellaiseen konfluktitilanteeseen, joka voisi äkkiä laajeta ja syvetä. Haluan mieluummin miettiä asioita ensin itsekseni ja sitten vasta palata asiaan, jos on joku ristiriita ihmisen kanssa. Koska olen huomannut että jos siinä ja silloin kiihtyneessä mielentilassa alkaa jotain toimittaa, niin ei siitä mitään tule. Aika ja etäisyys auttaa.
En myöskään osaa tai halua RUNNOA tahtoani läpi.. se on Äetmuorin tapa ja tavoite minkä hän on myös mulle antanut. Hänelle puolensa pitäminen tarkoittaa juuri tätä, sitä että oma tahto tapahtuu. Mutta eikö se voisi olla myös sitä, että ihminen osaa ja pystyy antamaan eriävän mielipiteen rauhallisesti.. vaikka se ei sitten tarkoittaisikaan oman tahdon läpimenoa, niin eikö sekin ole jotain..?
Vieraita oloja
Mulla on muulloinkin ollut VIERAS olo, kuin en olisi itseni.. Joskus [usein!] sellainen olo oli talleilla. Tuntui kuin hevosharrastus olisi vaatinut vähän kovempaa ääntä kuin tavallinen elämä ja vähän enemmän "reippautta". Joten yritin olla sellainen, mutta siksi sitten koinkin itseni vieraaksi siinä maailmassa. Onnellisin olin hoitaessani heppoja tai höpötellessäni niille kaikkea. Tai sitten ratsastaessani maastossa, kun ei tarvinnut skitsota koko aikaa, että saako hevosta peruutetuksi juuri tasan neljä askelta, ei viittä ja onko hevonen nyt oikein 'koottu' jne.. :(
Minua hermostutti aina ennen ratsastustunteja niin vietävästi, että masu oli suorastaan kipeä! Pelkäsin saavani ratsuksi hepan, joka ei tekisi jotain väistöjä kauniisti, tai jota en saisi tekemään niitä kauniisti ja siitä tulisi sanomista. Meillä myös tallilla kuvioon kuului ratsastustuntia katseleva "yleisö" joka myös joskus kommentoi.
Möksällä myös joskus oloni on vieras. On koko ajan niin tietoinen olo itsestään ja myös ympäristöstä, sen likaisuudesta.
4 kokonaista vuorokautta..
.. herkkuiluun! :) Taas vaan on niin, että mitä enemmän aikaa on edellisestä herkkuhetkestä, niin sen helpompi on olla ilman herkkuja. Se ensimmäinen viikko on pahin, on vieroitusoireita suorastaan.. :)
Olen sitä leipomisjuttua miettinyt, että pitäisikö kokeilla sellaista Aschan-tyyppistä mansikkatorttua? Eli sokrukakkupohja, väliin joku esim. valkosuklaamousse [en ole varma mitä leipomot käyttää, joku liivatteella jäykistetty mousse niilläkin on] ja päälle toinen sokerikakkukerros ja sen päälle mansikoita ja esim. hyytelösokeria..? Kun mun tekee mieleni mansikkikakkua. :) Ja olisihan se pientä vaihtelua.
Että semmoinen hyttysen kokoinen käsityöihminen mussa asuu.. :( Lahkeista tuli kuitenkin hyvät, olin osannut aika tasaiseen leikata ja päärmätä. Hyvä minä. :) Olin vaan vihainen siitä ompelusotkusta, kun ensin aloin ajatella että meitä on petetty jotenkin ompelukonekaupassa. Mies kuitenkin sanoi että luultavasti se langan sotku oli jotenkin meidän syy! :(
Kotona ruumiissani
Kirjoitin tuohon edellisen postauksen Veloenan kommenttiin, että joskus 'takaisin antamista' yrittäessäni en ole tuntenut olevani ITSENI, minulla on ollut itsessäni VIERAS olo. Kuin mun paikalla olisi joku tanaleukainen liisa jaakonsaari.. en osaa sitä paremmin sanoa, liisa jaakonsaari vaan tulee mieleen! Ja se ihminen en ole minä. Sitten jos olen antautunut tuollaiseen 'takaisin antamiseen' tai 'puoleni pitämiseen' niin hyvin usein se on myös johtanut sen ihmissuhteen tuhoon.
Koska mulla on yksinkertaisesti ollut vieras olo ja olen säikähtänyt sitä! :( Ja olen miettinyt että vastapelurikin sen vierauden on varmaan nähnyt tai vaistonnut?? Ja oudoksunut sitä ja mua.
Minä en ymmärrä miksi en voi olla VÄLITTÖMÄMPI ja vaikka sanoa sitä ihmisille suoraan: "Musta tuntuu vähän oudolta kun olin niin tiukkana omista oikeuksista, musta tuntuu silloin kun olisin vähän joku muu, toivottavasti sulle ei tullut jotenkin outo olo?" Miksi en saa tuota suustani?? Ovatko kaikki ihmissuhteeni epärehellisiä? :(
En muuten käsitä miksi aikuiset mun lapsuudessa aina kehotti lapsia 'pitämään puolensa'. Lasten maailmassa muuten sellainen nokkelasanaisuus ei välttämättä auta: kiusaustilanne etenee helposti fyysisen väkivallan puolelle, jos sanallisesti ei uhria saada nöyryytetyksi. Ja siinä tilanteessa on aika paha sitten tehdä yhtään mitään.
Olen kotonani ruumiissani silloin kun sen elekieli ja fysiikka noin muuten on tasapainossa henkisen minäni kanssa. Kun saan olla sellainen kuin olen, aidosti. Kun ei tarvitse esittää valkohammashymyä ja reipasta tyttöä. Kun saan reagoida konfliktitilanteeseen kuten haluan. Mulla nimittäin on niin, että kotitaustasta varmaan johtuen mä EN halua joutua sellaiseen konfluktitilanteeseen, joka voisi äkkiä laajeta ja syvetä. Haluan mieluummin miettiä asioita ensin itsekseni ja sitten vasta palata asiaan, jos on joku ristiriita ihmisen kanssa. Koska olen huomannut että jos siinä ja silloin kiihtyneessä mielentilassa alkaa jotain toimittaa, niin ei siitä mitään tule. Aika ja etäisyys auttaa.
En myöskään osaa tai halua RUNNOA tahtoani läpi.. se on Äetmuorin tapa ja tavoite minkä hän on myös mulle antanut. Hänelle puolensa pitäminen tarkoittaa juuri tätä, sitä että oma tahto tapahtuu. Mutta eikö se voisi olla myös sitä, että ihminen osaa ja pystyy antamaan eriävän mielipiteen rauhallisesti.. vaikka se ei sitten tarkoittaisikaan oman tahdon läpimenoa, niin eikö sekin ole jotain..?
Vieraita oloja
Mulla on muulloinkin ollut VIERAS olo, kuin en olisi itseni.. Joskus [usein!] sellainen olo oli talleilla. Tuntui kuin hevosharrastus olisi vaatinut vähän kovempaa ääntä kuin tavallinen elämä ja vähän enemmän "reippautta". Joten yritin olla sellainen, mutta siksi sitten koinkin itseni vieraaksi siinä maailmassa. Onnellisin olin hoitaessani heppoja tai höpötellessäni niille kaikkea. Tai sitten ratsastaessani maastossa, kun ei tarvinnut skitsota koko aikaa, että saako hevosta peruutetuksi juuri tasan neljä askelta, ei viittä ja onko hevonen nyt oikein 'koottu' jne.. :(
Minua hermostutti aina ennen ratsastustunteja niin vietävästi, että masu oli suorastaan kipeä! Pelkäsin saavani ratsuksi hepan, joka ei tekisi jotain väistöjä kauniisti, tai jota en saisi tekemään niitä kauniisti ja siitä tulisi sanomista. Meillä myös tallilla kuvioon kuului ratsastustuntia katseleva "yleisö" joka myös joskus kommentoi.
Möksällä myös joskus oloni on vieras. On koko ajan niin tietoinen olo itsestään ja myös ympäristöstä, sen likaisuudesta.
4 kokonaista vuorokautta..
.. herkkuiluun! :) Taas vaan on niin, että mitä enemmän aikaa on edellisestä herkkuhetkestä, niin sen helpompi on olla ilman herkkuja. Se ensimmäinen viikko on pahin, on vieroitusoireita suorastaan.. :)
Olen sitä leipomisjuttua miettinyt, että pitäisikö kokeilla sellaista Aschan-tyyppistä mansikkatorttua? Eli sokrukakkupohja, väliin joku esim. valkosuklaamousse [en ole varma mitä leipomot käyttää, joku liivatteella jäykistetty mousse niilläkin on] ja päälle toinen sokerikakkukerros ja sen päälle mansikoita ja esim. hyytelösokeria..? Kun mun tekee mieleni mansikkikakkua. :) Ja olisihan se pientä vaihtelua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)