Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaahaaveet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaahaaveet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Ahdistaa ja ei

Lapsena ja teininä pimeys ei ahdistanut mua ollenkaan. Oikeastaan en edes miettinyt sitä, tai jos mietin niin pidin 'jännänä' vain. Nyt huomaan että se on joskus alkanut vaivata. Tuntuu kurjalta, kun mies lähtee töihin pimeällä ja palaa pimeällä! Se on tilanne joskus kuukauden päästä. Nythän on vielä viiden aikaan iltapäivästä hämärää ainakin. Pian ei ole, on ihan pilkkopimeää!

Kaikkein pahinta on jos on KOKO valoisan, vähän ajan, unten mailla! Niin että käy sänkyyn pimeällä ja herää siitä pimeällä. Siksi koetan ihan tietoisesti elää tätä aikaa niin, että näen päivänvalon! Siitä tulee parempi olo.

Mun vuorokausirytmin sekoittumisessa on sekin huono puoli, että sellainen 'aktiiviaika' jää vähiin. Mun on jo pitkään pitänyt 1) varata hampilääkäriaika 2) varata kampaaja 3) ottaa yhteyttä yhteen harrastuspiiriin jonka TOIVON ehkä laajentavan mun sosiaalista kuviota, mutta kun herää iltapäivästä niin äkkiä on virallinen Suomi jo sulkeutunut! Niin ja verikokeessa pitäis käydä, mutta kun en oikein ole sinne kyennyt. Kun tuntuu vaikealta olla juomatta klo 22 jälkeen! Itselleni se on vielä ihan valveillaoloaikaa.. parasta teenkittausaikaa!

Nämäkin ongelmat ei tavallaan ole ongelmia, tai jos ovat, niin ne ovat ITSE LUOTUJA, pitäisi vain pistää niille kampoihin. Joka päivä päätän, että HUOMENNA herään ajoissa, soittelen.. tms.. mutta niin vaan se 'huominen' aina siirtyy ja siirtyy.. :)

Suklis lukee ja ihmettelee

Olen lukenut sellaista kirjaa kuin Säännöt. Se on amerikkalaisten Ellen Feinin ja Sherrie Schneiderin parisuhde/seurusteluopas! Siitä on paljon kohuttu, tai siis silloin ainakin kun se oli uusi, 90-luvulla! Jopa Sinkkuelämä-sarjassa mainittiin se kerran. Olen lueskellut, ihmetellyt amerikkalaisen kulttuurin ja suomalaisen välistä eroa!

Jotain eroja nimittäin ON! Mun vaikutelma on se, että amerikkalaiset ovat vieläkin tosi paljon konservatiivisempia kuin suomalaiset, siis mitä sukupuoliin tulee. Tuossa kirjassa väitetään niiden asenteiden olevan BIOLOGIAA, mutta mun mielestä kulttuuriympäristökin vaikuttaa. Ei Suomeen VOI kaikkia noita sääntöjä soveltaa! Mutta siihen uskon mäkin, että suurin osa pysyvistä suhteista alkaa niin, että MIES on aktiivinen, 'pyydystää' naista siis. Kun mietin omaa suhdehistoriaa, niin se on selvääkin selvempi juttu. Ja kun mietin tuttuja ja ystäviä - melkein kaikkien pitkäkestoiset suhteet ovat alkaneet noin. En tiedä mistä se johtuu - mystistä!

Siitä olen eri mieltä kirjoittajien kanssa, että seksi 1. treffeillä olisi ehdoton suhteentappaja. Itsellä on ollut kokemusta sellaisesta, että suunnilleen heti on siirrytty sänkyyn.. ja mies sen kun roikkuu perässä, vaikka ITSE sen otti ihan seksinä vain ja oli asian miehenkin kanssa selväksi puhunut. En sitten tiedä kannattaako sellaisessa tilanteessa 'antaa' :) heti, jos ITSE haluaa pitkäkestoista, vakavaa suhdetta..? En tiedä. Mun mielestä 'antaminen' ja 'saaminen' eivät ole niin olennaisia juttuja aikuisten parisuhteissa.

Jotenkin vähän huvittavaa, että toinen noista kirjoittajista ainakin erosi äskettäin! Säännöt-kirjassa hän lupaa, että jos noudattaa Sääntöjä, niin ei koskaan eroa. ;) Mies pysyy kumppanina vanhaksi asti! Avioliitto on romanttinen ja onnellinen. Se on paljon luvattu se.

Jotkut lukiolaisille ja college-opiskelijoille suunnatuista neuvoista ovat oikeasti HOOPOJA! Kuten esim. se, että lukiolaistytön kannattaisi käyttää töistään saamat rahat manikyyreihin ja muotivaatteisiin. Hei haloo?? Eli ei siis säästää esimerkiksi opiskeluja varten tai muuten vaan pahan päivän varalle? Voin käsi sydämellä sanoa, ettei miehet pahemmin piittaa siitä onko naisella lakatut kynnet, itse lakatut, manikyristin lakkaamat vai kokonaan lakkaa vailla! Se ei ole ihan 1. asia heidän mielessään. Jos itse manikyyristä nauttii, niin antaa mennä sitten vaan. Miesten vuoksi sitä ei kannata harrastaa! Sitten tekijät neuvovat lukiolaistyttöjä pukeutumaan niin kuin musiikkivideoiden mimmit. Viis siitä, että se voi olla täydessä ristiriidassa tytön persoonan kanssa ja hänen kehitysvaiheensa kanssa ja lähettää siis todella vääriä signaaleja. Ihan outo neuvo! Mitähän tyttöjen vanhemmat semmoisesta tuumaavat..??

Tekijät sanovat, että jos nainen on 18-vuotias ja neitsyt, niin hän saattaa haluta sitoutumista [kihlasormus?] ennen seksiä. Jos taas on 39-vuotias ja eronnut, niin 'vain' kuukauden (!) odotus ennen seksiä riittää! :) Heh.. Ja pitäisi aina olla pitkät hiukset, koska miehet pitää niistä. Jotkut noista neuvoista on suoraan kuin Äetmuorilta! :( Ehkä Muori voisi luoda itselleen uuden uran vanhoilla päivillään kirjoittamalla jonkun tuommoisen kirjan.

6 kokonaista vuorokautta enää - -

- - ja HIRVIÖIDYN! Kumma miten makeanhimo kasvaa suorassa suhteessa pimeyden ja kylmyyden lisääntymisen kanssa! Koko ajan pitäisi masun saada herkkua, niin uskottelee ainakin mun aivo. Sukliksen primitiivinen liskoaivo! Jaah, pitääköhän käydä Lidlistä sellainen ihana suklaatirasia kuin viimekin vuonna. Sellainen, jonka aikaan muuten oksensin - se oli itsenäisyyspäivän tienoilla. Ei se oksu siitä suklaatista kyllä johtunut. Korkeintaan siitä, että olin vetänyt LIIKAA sitä - kaikkea liikaa. Enpä ole sen jälkeen laatannut!

Mietin joskus voiko täyteen masuun KUOLLA? Oletetaan että mä vedän paljon herkkuja, ei mitenkään tavattomasti mutta niin kuin normaalimässingissä teen. Jos teen jonkun äkkinäisen liikkeen tms. niin voinko kuolla siihen täyteen masuun? Että vatsalaukku repeäisi tms.? Ei tätä kehtaa lääkäriltä ainakaan kysyä!

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Hermostunut hirviö

Huomenna.. huomenna... alkaa työelämävalmennus! Hiukan hirvittää kyllä. Pelottaa. Vaikka nyt niinä kahtena kertana kun olen siellä paikassa käynyt ovat ihmiset olleet kivoja, niin eihän sitä tiedä vaikka se muuttuisi huomenna. :( Tänään purin mieltäni oikein miehellekin, kerroin kauhistuksistani. Minulla on ihmeellisiä pelkoja. Aloin ajatella sellaista, että entäs jos siellä paikassa joku kertoo vaikka hauskan vitsin ja alan nauraa, enkä pysty lopettamaan sitä? Tai entäs jos ne ihmiset vain jotenkin tajuavat minun olevan h u l l u ja lähettävät maitojunalla kotiin?

Tuo nauruasia ei ole ihan tuulesta temmattu pelko. Mulla on nimittäin aina ollut tavattoman huono "pokka" ja olen saattanut nauraa mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Muistan kerran yläasteella käytösnumeroni laskettiin kympistä ysiin ihan vain siksi, kun en pystynyt olemaan hihittämättä tunnilla. :( Se kyllä tympäisi. Piti kotona selitellä, että miksi numero laski.. :( No, kun ei nyt vaan huomenna kävisi mitään sellaista.

En tiedä miksi mulle on niin tärkeää, että ihmiset on 'kivoja'. Kestän vain aika huonosti sellaista inhottavaa ilmapiiriä. Vaikka kai sellaiseen tottuu, jos sellaisessa joutuu joka päivä olemaan?

Elän vatsani kautta, mahani on maailmani!

Syömähullu on syömähullu aina vaan! Olen jo "työ"lounaatkin miettinyt valmiiksi. Mulla on Rainbown [reinpoun hirviökielellä!] kiinalaista kanakeittoa. Se on kevyttä. Annoksessa on vain 50 kcal. Voin sallia sellaisen itselleni. Aamupalaa eli aamaria en edes syö, jos pitää aikaisin herätä. Ne jäävät siis nyt aina väliin. Minä en ole koskaan pystynyt syömään aamaria, jos olen menossa työhön/kouluun tms. Aamari kuuluu vain rentoutuneeseen aamuun.

Olihan muuten hyvä kun sattui kaapista se reinpoun keittopaketti kouraan. Ne keitot menee vanhaksi maaliskuussa, joten nyt onkin korkea aika murkinoida ne pois.

Piti pistää tänään Kelalle sähköpostiakin, toivottavasti vastaavat, kun mua alkoi mietityttää se korotettu ylläpitokorvaus, johon kai olen myös oikeutettu työmarkkinatuen lisäksi. Että pitääkö se hakea jotenkin erikseen, vai tuleeko se automaattisesti.

Hirviön kiireet

Mietin miten joillekin on mahdollista olla työssäkäyvä JA pyöreä? Minulla on jo nyt mahdottomia vaikeuksia järjestellä MÄSSYJÄ ja saada niitä rimmaamaan sosiaalisen elämän ja siivousten kanssa. Mullahan on oma SYSTEEMI. Kotityösysteemi ihan kuten on syömäsysteemikin. Kaikki pitää tehdä juuri tietyllä tavalla.. siivot ja muut.. ;)

Nyt oikein harmittaa kun jostain syystä juuri nyt sellaiset ihmiset, joiden kanssa en normaalisti ole juuri edes tekemisissä, tahtovat tavata. :( Kun nyt olisi tämäkin tapahtunut vaikka joskus maaliskuussa, kun olisi saanut rauhassa tottua tuohon työkuvioon, vaan ei. Juuri NYT, nyt pitää. No en kehtaa ihmisille sanoa, että ei oikein kiinnostaisi juuri nyt. ;) Loukkaantuvat vielä. Pitää siis vain kestää. Mutta kurjaa se on. Varsinkin kun nuo ihmiset eivät ole mitään sydänystäviä muutenkaan.

Onkohan itsekästä tai pahaa, kun mulla on periaatteessa niin, että vain joka toinen viikko olisin valmis sosiaaliseen kanssakäymiseen? Joka toinen taas en, koska sillon siivoan ja sitten viikonloppuna MÄSSYttelen. Mutta olipa itsekästä tai ei, niin siitä viis. Onhan ihmisillä syitä ja kiireitä, jollakin on MÄSSYkiire, jollakin kiire lastensa, uran tai opintojen kanssa. Eli miksi siis murehtisin. MÄSSYkiire ei ole yhtään sen turhempi kuin nuo muutkaan. :)

Olen päättänyt ajoittaa pakkopuhelinsoitot Äetmuorille työstä paluun hetkiin. Kun olemme autossa miehen kanssa ja matkalla kotiin. Silloin soitan. ;) Siinä on silloin n. puoli tuntia aikaa puhua. Sitten voi hyvin pätkäistä sillä syyllä, että nyt ollaan kotona jo.

Näin minä elämää ja kiirettä järjestelen, minä suklaahirviö!

Päiväunista luopumisen jälkeen illat ovat alkaneet tuntua tosi pitkiltä. Se on hyvä juttu, mutta on siinä huonot puolensakin. Hyvä puoli on se, että tuntuu kuin olisi enemmän aikaa tehdä kaikkea. Huono puoli on se, että joskus tulee nälkä myöhään illalla.

-Ehkä pitäisikin alkaa RYYPISKELLÄ joka toinen viikonloppu. Joka toinen weekend palvoa vatsaa [=mässätä] ja joka toinen weekend pitää bakkanaalia.

Suklaahaaveet

Paikallisessa K-kaupassa oli Mozartin kuulat melkoisessa alessa, jotain kolme euroa ja xxx centtiä. En ostanut niitä ja nyt tavallaan harmittaa se.. :( Mozartin kuulat nimittäin ovat hyviä.. Lidlissä näin Wienernougat-rasioitakin aikamoisessa alennuksessa. En ostanut. En tiedä kadunko vai en. Varmaa on vain se, että nyt suklaatihyllyni kotona kaipaa täydennystä! Viime MÄSSYssä jouduin syömään Fazerin Omar-suklaalevyä ja se on jo aika paha tilanne se. Vaikka se levy onkin yksi parhaista Fazun levyistä, niin silti se ei ole parasta mahdollista nassutettavaa.

Mies herkutteli Bountyllä tänään ruoan jälkeen. :) Hän pitää Bountystä. Minusta se on kuivaa, pahaa. En ole muutenkaan kookoksen ylin ystävä. Joskus leivon sellaista kookos-kuivakakkua ja se on hyvää kyllä.

Huomenna pitää kaupassa olla oikein valppaana, miettiä kaikkea mitä MÄSSYssä tarvitaan. Varautua. Ajatelkaas vaan, huomenna hirviö tietää jo miten t-elämävalmennus on lähtenyt sujumaan. Saas nähdä mitkä on mielialat silloin!

lauantai 3. tammikuuta 2009

Mitä minä edeltä, sitä Grandiosa perässä - vai miten?

Näin ekaa kertaa sellaisen Grandiosa-pizzamainosbannerin tuossa tietokoneen näytön yläreunassa.. Ja siinä luki: 6 päivää pizzaperjantaihin! :( Voi itku, kylläpä kuulosti kuvottavan tutulta. Minähän se siinä, laskemassa päiviä MÄSS - siis herkutteluihin! No huh, onpa ainakin hyvä että tuo mainos antaa ymmärtää että muitakin sekopäitä on tällä syömisosastolla. Ja nyt saan sitten hyvän omatunnon, jos kerran iso pizzafirma tekee tuommoisen mainoksen, niin onkos se nyt niin väärin sitten jos minä vähän lasken päiviä myös..? ;)

Olin tänään Lidlissä. Ja Liidelissäpä olivat myös joulusuklaatit alessa. Joka paikassa kai on vähän sama juttu.. No joka tapauksessa: ostin neljällä eurolla sen J.D. Grossin rasian, jollaisen vedin itsenäisyyspäivänä. ;) Oli ihan pakko! Niin hyvä se rasia oli ja olihan siinä sentään edes euro alea. Muitakin rasioita siellä oli alessa, mutten niitä ostellut.

Superhalpaa suklaatia!

Huomasin semmoisen jutun kaupassa, jonka nimi on TARJOUSTALO: siellä oli vähän päälle kuudella eurolla (-50% hinnasta) Royalin hienokonvehteja!!! Voi että teki mieleni, mutta en kehdannut. :( Mies oli mukana ja oli jo nähnyt minut Liidelissä ostelemassa sitä J.D. Grossia. Tarjoustalossa oli oikeasti kaikista suklaista hurjia aleja! Puolet hinnoista pois.. Jacquotin tryffeleitäkin n. yhdellä eurolla! Eli nyt suklaafanit menkääpä Tarjoustaloihin. Me käydään siellä aika usein miehen kanssa, sieltä voi tehdä hyviä löytöjä. Nyt löysin ihanan kullan-pronssinsävyisen paidan/tunikan ja sitten ostimme selänpesuharjat molemmille, kun vanhat alkavat olla vähän "entiset"! Saattaa tietysti olla että hiippailen ensi viikolla sinne T-taloon yksinäni.. :( Enkä puhu miehelle mitään. :) Kun oikeasti nolottaa tuo hamstraamiseni. Miksi teen niin? Mutta toisaalta ei se tilanne nyt niin paha ole, voisi olla pahempikin. Olisin voinut ostella niitä namikkeja ennen joulua ja käyttää niihin siis törkeän paljon rahaa.

Kylläpä nyt tuo Roaylin rasia vaivaa mieltäni. :( Inhottaa aina kun tulee tämmöinen pakkomielle. Sillä sitä juuri se on! Pakkomielle! Mutta voihan se tietty mennä ohikin ennen herkkuhetkeä?

maanantai 1. joulukuuta 2008

Hormonit syöty!

Söin eilen viimeisen Primolutin. Otan niitä aina kymmenen, yleensä kierron 15-25 päivä. Sitten n. 3-5 päivän kuluttua niiden lopettamisesta tulevat kuukautiset. Jos en ottaisi Primoa, niin ei olisi kuukkariakaan! Olisin kuukautiseton friikki, epänainen! Minä olin ilman kuukkaria yli puoli vuotta joskus useampi vuosi sitten. Siitä sitten sain Primot. Ja samalla endo todettiin. Pahin endopelkoni on se, että endometrioosini leviää esim. peräsuolen tietämille [taas peräsuoli/kakkaosastojuttuja, anteeksi!!!!] Yksi sen merkki on se jos kuukautisten aikana ulostus sattuu/tuntuu vaikealta. Onneksi ei ole sellaista ollut. Minun endoni oli sellainen että se oli liimannut tavallaan toisen munasarjan kiinni ohutsuoleen! Se endo poltettiin pois kyllä. Sitten endoa oli myös kohdun ulkopuolisella pinnalla. Sitä ei voi polttaa pois.

Nyt viimeksi Primon kanssa kävi niin, että lauantaina otin vähän tyhmästi sitä lääkettä tuon keittiön viemärin yläpuolella ja sinne viemäriin tietysti vierähti pillerini! Eli oikeastaan olen tässä kierrossa ottanut vain 9 Primoa. Kyllä se silti kai riittää. Olinpas tosi hassu kun aloin sillä lailla heti viemärin päällä pilleriä irrottaa paketista.. ;) Kyllä sen tietää että joku Murphyn laki sen viskaa tietysti rööristä alas. Ja kuka hullu sieltä likaisesta rööristä sitä enää alkaa tonkia! Kun on mennyt, niin on mennyt!

Primoluttien uusiminen tuossa arvauskeskuksessa on joskus tympeää. Aina joku yliaktiivinen sisar hento valkoinen-täti on siinä tiskillä ottamassa reseptiä vastaan ja alkaa luulla sitä e-pilleriksi! Miljoona ja yksi kertaa olen saanut selittää että 1) ei, ei tämä ole e-pilleri, tämä on hormonilääke, jota määrätään esim. endometrioosiin ja kuukautisten säännöllistämiseen ja 2) kyllä, kyllä olen todellakin käynyt säännöllisesti papa-kokeissa jne.. Primolut-paketti riittää mulla aina 3 kuukautta, sitten on uusittava. Uusinta ei vaadi mitään gynekologista tutkimusta, vaan yleensä sujuu ihan sillä lailla rutiinilla. Minä en muutenkaan tarvitse mitään reseptin uusintaa siihen että kävisin gyniksessä. Päinvastoin olen joskus erikseen pyytänyt päästä papaan. Tuttavapiirissä on pari naista, joilla on ollut pahoja solumuutoksia, yksi joutui leikkaukseenkin n. 5 vuotta sitten, joten kyllä sellainen motivoi käymään.. Jotkut naiset valittavat papan sattuvan. Itseäni ei ole koskaan se sattunut.

Minähän en tietystikään edes ehkäise millään lailla, en käytä e-pilleriä. Kun ei ole tarvista, kun ei miehellä ole sellaisia toimivia siittiöitä juurikaan ja itselläkin vähän hormonitasapaino niin sun näin + on sitä endometrioosia, eli ENDOA!

Lailla kiukkuisen kakaran

Nyt on jotenkin sellainen ärtynyt olo. Kun tietää että pitää siivota kauheasti ennen MÄSSYä. Tuntuu kuin en jaksaisi, en haluaisi. PAKKO on silti. :( Tekisi mieli oikein polkea jalkaa ja parkua ja saada joku muu tekemään se, mutta eihän semmoinen onnistu. Todella nopeasti oikeastaan kotiin alkaa kertyä sellaista pölyä, pölykoiran aihioita. Ja minulla on silti tosi helppoa vielä näiden siivousten kanssa. Yksi tuttuni, jolla on kaksi lasta ja asuvat kerrostalokolmiossa, sanoo joutuvansa imuroimaan joka päivä. Muuten ei elämästä yksinkertaisesti tule mitään. Lapset tuovat kaikenlaista ulkoa sisälle, mitään varsinaista tuulikaappia tai "pikkueteistä" ei heillä ole. Kaikki pikku hiekanmurut sun muut ajautuvat jaloissa sisätiloihin.

4 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN!

Pitää silti muistaa iloita, kun on enää 4 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn! :) Vaikka se tietääkin sitä että näiden 4 vuorokauden aikana on siivottava kuin sähikäinen, niin silti se on kiva asia.

Olen ollut vähän mielenmuutoksessa, en ehkä haluakaan itsenäisyyspäiväMÄSSYyn Paradis-rasiaa. Katselin sellaista eilen kauppassa ja minua ei ihan kaikki namit siinä miellytä. Saattaa tietysti olla, että mieleni muuttuu, mutta jotenkin olen vaan alkanut empiä! Ehkä pitäisi kokeilla jotain muuta rasiaa. Lidlissä on sellainen J.D. Grossin rasia, taisi olla vähän reilut 5 euroa hinnaltaan. Olisikohan se minun seuraava kokeiluni? Joku rasia voisi olla kiva napostaa vielä ennen jouluakin. -Jouluksi onkin sitten se superkallis Lindt..!

Leivonnasta en tietenkään ole vielä satavarma. :( Täyskäriä ajattelin tekeväni, mutta jotenkin on sekin alkanut arveluttaa. Jos sittenkin tekisin jonkun piiraan tai juustokaakun. Toisaalta mies tykkää kovasti mokkapaloistakin. :) Yhteen aikaan tein koko ajan toscatorttua, siinä oli hyvä leivonnainen, mutta mielettömän rasvainen myös. Mokkapaloissa eli mokkiksissa on vähän sama ongelma! Kun tuo mies on alkanut olla niin huolissaan verenpainejutuista ja kolesteroleista.

Työttömän lortin aamu aukeaa!

Taidan mennä katsomaan miehen digiboksille tallentamia CSI:n ja Criminal Mindsin jaksoja. Onhan se 'kiva', kun muun maailman ollessa tuolla tekemässä työtä, niin istuu tällainen lortti kotona tellun ääressä. Sanoin juuri eilen miehellekin että työelämävalmennus tai työvoimapoliittinen koulutus ovat minun ainoat mahdollisuudet. Mutta mistäpä sen tietää pääsenkö niihinkään, yritinhän tuossa kerran sellaiseen monialakoulutukseen ja takkiin tuli. Eivät halunneet mua, toisin sanoen laitoin hakemuksen, enkä kuullut sen jälkeen heistä mitään.

Onneksi ainakin se siivouslaiskotus on ohi! On paljon pirteämpi olo jo! :) Mikähän siinä olikin, kun tuli sellainen laiskotus.

Sitten kun olen katsellut nuo ohjelmat, niin laitan miehelle sähkispostia: kauppalappu nimittäin! Saa mies käytellä voimiaan ja ostaa mulle 2 litraa Rainbown hedelmätäysmehua MÄSSYä varten. Itse menen kauppoille seuraavan kerran torstaina, enkä jaksa kantaa niin paljon kaikkia kuin mies. Siksi usein järkkään niin, että mies ostaa painavat!