En lähtenyt minnekään torstaina, en Lidliin katsomaan kävelykenkiä, en minnekään. Taas tiedän sen: alkaa JUMITUS, olen neljän seinän sisällä ja tänne kai jään. On se kumma miten paljon oikeasti se aivolääkkeiden lopettaminen vaikuttaa käytökseen! Minusta tulee aina ihan erakko kun lopetan.
Mutta nyt eletään jo perjantaita. Tänään mun on pieni pakko nostaa peppu penkistä, koska yksi elokuva pitää palauttaa kirjastoon! Olen yleensä tosi tarkka aina näistä, että palautan ajoissa. Ei tee mieli maksaa sakkoa jostain ihan turhasta. Tuo elokuva onkin ollut jo meillä niin kauan, että olen joutunut uusimaan lainan netin kautta ja nyt sitten se on vietävä.
Kun tiedän joutuvani 'liikkeelle' niin se hiukan stressaa. Mietin nyt jo yöllä, että mun pitäisi olla nukkumassa. Inhoan liikkeellä oloa väsyneenä. Mutta sitten kun alan stressata nukkumisen pakosta, niin en ainakaan saa unta! :( Joskus melkein pelkään mennä sänkyyn, kun vaan pyörin väkkäränä siellä. Yleensä kasaan kaikkia paineita liikkeelle lähdöstä. Mietin autoa, kuinka romurauta mua sitten kuskaa - varsinkin talvella hermostuttaa kun mietin sen käynnistämistä. :( Se ei ole ihan helppo juttu. Ja mielessä käy sekin että toheloinko nyt liikenteessä jotain..
Tänään on pyykkikone hurissut ja surissut! Nyt Suklis hyrisee tyytyväisyyttään: pyykkikori on ihan tyhjä taas. Ei ole lakanoita, pyyhkeitä, ei vaatteita pestävänä. Saan jotain tyydytystä siitä, kun näin HALLITSEN elämää. En ehkä pysty työllistymään tai saa syömishäiriötä kuriin, mutta pyykkikorin ainakin saan tyhjäksi. Ja vaikken itseä kehukaan, niin joillekin tuo tuntuu olevan kova saavutus. Pystynpä siis johonkin minäkin!
Hi-hii, sitten reilut 22 tuntia vielä odotellaan .. ja alkaa herkkuilut! :) Jostain luin tai kuulin Alfred Hitchcockin olleen myös tällainen, tällainen kuin minä, siis jotenkin herkkupakkomielteinen. Tosin Hitchcockissa se näkyi aika selvästi, hän oli näkyvästi pyöreä mies. Sellaistakin kuulin että A.H. olisi inhonnut kananmunaa, siis sen koostumusta, tuntua, raa'an munan näköä.. ja ettei hän siksi oikein olisi voinut valmistaa kohokkaitakaan. :) Hassua. Mulla ei ole sellaisia 'outoja' ruokakammoja.. Mutta on muutama juttu, joista en pidä, tai joita suorastaan inhoan. Mutten näytä inhoa, vaan pystyn kyllä teeskentelemään kahvi- taikkas ruokapöydässä että hyvää oli. Ainakin niin kauan kunhan ei tarvitse santsata!
- raparperi kaikissa muodoissaan, piirakoissa, kiisseleissä, kakuissa, hyh
- puolukka kaikissa muodoissaan, survoksena, hillona, sellaisenaan, yöks
- sienet
- sisäelimet
Omenapiirakasta en yhteen aikaan pitänyt ollenkaan, mutta nyt olen 'huolestuttavasti' kai alkanut tottua siihen. ;) Sitten muistan joskus teininä vielä aurajuusto ja kaikki sinihomejuustot oli mulle kauhistus.. Kerran pizzeriassa kokki oli unohtanut sen ettei mun pizzaan tule sinihomejuustoa ja tein jotain niin poikkeuksellista kuin lähetin takaisin sen pizzan sinne keittiöön ja tahdoin uuden ilman sitä juustoa. Kun en VOINUT sinihomejuustelia syödä. Mutta nyt taas pidän sinihomejuustosta. ;) Aikuisen maku on erilainen kuin nuoren.
Mauista tuli mieleen, että pitäisi melkein jyrskätä pieni pala sitä Fazer Premium 70% suklaata, ennen kuin isken sitä 200 grammaa siihen kakkuuni! Jos se onkin ihan hirveää, niin olisi aika erehdys sitten...! Pilaisi kyllä päivän.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotityöt. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. lokakuuta 2010
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Holtiton Talonpito
Minulle useat merkit kertovat HOLTITTOMASTA talonpidosta. Itse yritän välttää näitä - ne eivät ärsytä minua jos joku muu tekee noin, mutta omalta kohdalta sitä on mahdoton hyväksyä!
Merkki nro 1! Jo kuivien astioiden pito kuivauskaapissa! Sukliksen Sääntö sanoo, että kuivauskaapista pitää h e t i purkaa astiat pois, kun ne ovat kuivia. On holtittomuutta antaa niiden vain olla siellä ja mikä pahinta, ottaa ne sieltä käyttöön...!!!
Merkki nro 2. Täpötäysi pyykkikori! Mulle on mahdoton ajatus että pyykkikori pursuaisi. JOS se sen tekee niin sitten olen ollut Holtiton. Kerran luin lehdestä, että Matti Nykänen pystyy pitämään pyykkikorin tyhjänä. Sitten aloin ajatella, että jos alkoholisti kerran pystyy, niin hitto vie on munkin pystyttävä!! En tiedä onko tuo nyt kovin järkevä ajattelutapa, mutta näin nyt vaan ajattelen!
Merkki nro 3 on keräyspullojen suuri määrä kotona! Oli ne sitten mitä vaan, siideritölkkejä, limsapulloja, vissyvesipulloja mitä vaan!! Laadulla ei ole väliä, vaan sillä että jos niitä lojuu kotona.. vaikka kuinka 'piilossa' jossain..! Ne pitää viedä USEIN!
Merkki nro 4. Likainen roskiskaappi. Hyh! Ja siihen kuuluu mahdollisesti keräysrokessa LEMUAVAT säilyketölkit. Itse a i n a huuhtelen huolella säilyketötsät ja muut.. lasinkeräykseen ym. menevät. Koska lemuava sottainen roskis on sekin sitä holtittomuutta.
No siinä oli muutama! Mulla on joskus sellaisia omia pakkomielteitä talousasioissa. Joskus toivoisin ettei olisi, koska ne voivat olla ahdistaviakin. Kun 'pitää' tehdä joku kotityö vaikka silmät ristissä, kun ei omatunto [omis sukliskielellä!] anna myöten olla tekemäti. :( Olen vanki, tavallaan.. vanki oman itseni luomassa vankilassa.
Sain taas siivouksen tehtyä! Kaksi päivää mulla meni kämpän koko siivonkiin. Pyykkiäkin olen pessyt hullun lailla.. Kun 'pitää'! Leivontasuunnitelmat löin lukkoon: New York cheesecake! Kun se on niin hy-vää! :) Ja riemu on suuri kun on vaan 1 (!!!) kokonainen vuorokausi herkkuiluhetkeen.

Tunnisteet:
holtittomuus,
kotityöt,
talouden hoito,
taloustyöt
torstai 4. helmikuuta 2010
Patti yhä paikallaan..
.. mutta en enää niin paljon mieti syöpämahdollisuutta! Kyllä se häpyhuulen pahkura varmasti on rasvapatti. Kuinka taas päästinkään itseni karkaamaan käsistä viime yönä! :( Huolestutti vain niin, kun nykyisin on kaikki lehdet täynnä kaikkia 'taistelin viisi vuotta syöpää vastaan', 'elämäni ilman toista rintaa' ym. juttuja! Joskus tuntuu kuin koko maailma sairastaisi syöpää, tai ainakin tulisi sellaisen saamaan hyvin pian.
Suklis kärttyinen kodinhengetär!
Minä se vaan olen siivonnut ja siivonnut! Taas on ollut lähellä palaa pinna miehen kanssa - en vaan ole polttanut, hyvä minä! :) En tahtoisi valittaa, mutta joskus ärsyttää tavattoman paljon se, kun hän ei tee edes sitä VÄHÄÄ, mistä joskus on sovittu. Lisäksi tuntuu myös kuin mies ei ainoastaan olisi tekemättä mitään, vaan myös SABOTOISI mun hommia parhaansa mukaan. Tarkoittaa sitä, että hänen jälkiään saa kaiken muun lisäksi olla aika usein korjaamassa. Tyyliin likaiset vaatteet jätetään makuuhuoneen arkun päälle ja sinne ne pinoutuvat. Piiiitkän tenttauksen jälkeen [kestää useamman päivän kun mies harkitsee] hän sitten suostuu kertomaan mulle, mitkä menee pyykkiin. Minä sitten kiikutan pyykkikoriin ja pesen ne.
Hän ei koskaan totea, että ohhoh, pöydän pinnan vaikka voisi pyyhkiä, näyttää kuin siinä olisi joku tahra. Hän SAATTAA sellaisen tehdä, jos pyytäisin - en ole pyytänyt juuri tätä, joten en tiedä - mutta siis vasta pyyntöjen jälkeen ja sittenkin 'ihan kohta', eli tarkoittaa sitä että taitaisin itse sittenkin päätyä sen tekemään. Ihmettelen miten ihminen voi vaan kulkea jonkun selvän sotkun ohi korjaamatta sitä. En minä turhista nipota, mutta esim. pöytä nyt vain sattuu olemaan se pinta, josta SYÖDÄÄN - eikö olisi kivaa, jos se olisi puhdas?? Oma-alotteinen ei hän näissä hommissa todellakaan ole.
Kai sitten olen kauhea bitch ja pikkumainen akka ja vaikka mitä. Niin, silloin kun nainen pitää jotain asiaa tärkeänä, niin hän tietysti on tajuton bitch ja tärkeänä pidetty asia on OIKEASTI ihan joutava ja niin edespäin.. Mutta esim. miessukupuolen tarpeet tietysti ovat mahdottoman tärkeitä, miesten ylimalkainen asenne kodinhoitoon on joustavaa joviaalisuutta ja suurisieluisuutta parhaimmillaan, eikös juu? Kun 2 kuukautta vanhan lapsen isä lähtee kahdeksi viikoksi E-Afrikkaan ystäviensä kanssa, niin tarvitseehan mies toki rentoutumista isyyden paineista. Kun 2-kuukautisen lapsen äiti lähtee viikonlopuksi kylpylään, niin jopa on laiska äidinkutale, kehno kerta kaikkiaan! Kodinhoito = turhaa ja joutavaa, seksi + nettiporno + urheilunseuraaminen = saakelin tärkeää. Näin se on! [No, onneksi mies ei sentään harrasta tuota nettipornoa tai urkkahulluutta, se olisi varmaan viimeinen pisara, hehe!]
Katkera (f)emakkokin vielä! :)
No kai tämä tunne menee ohi, mulla on kai vain PMS päällä taas.. :(
2 kokonaista vuorokautta - -
- - herkkuiluun! :) Hih! Nyt tuntuu yhtäkkiä kuin leivontasuunnitelmat ei olisikaan valmiita [=kinuskikakkua], vaan haluaisinkin vielä harkita. Toisaalta on vaikea tietää mikä muu voisi olla yhtä hyvää! Kiusaus olisi tehdä baileys-kakku, mutta olen jo oppinut, että yhden palan jälkeen siihen vähän .. no, ei kyllästy, mutta sitä ei voi syödä sellaisia määriä kuin kinukakkua.
Muorillekin kai pitäisi soittaa, mutta en ole jaksanut. Joka aiheesta hän aina keksii jotain sanomista, läksytettävää tai jankutettavaa. Kai se on kuitenkin PAKKO soittaa, joko nyt torstaina tai sitten perjantaina viimeistään. Kerään voimia!

feminismi,
kotityöt,
leivontasuunnitelmat,
naisasia,
siivous
torstai 22. lokakuuta 2009
Siivoten
Olen räyhännyt koko päivän taas imurin ja mopin kanssa. Olin siitä kireänä, joten motkotin miehelle, kun oli muutaman minuutin myöhässä ruoalta. Sitten tietysti tuli paha mieli mulle, kun taas menin nalkkuamaan. Suklis onkin aika Nalkku-Akka. :( Lisäksi se miehen myöhästyminen johtui TIETYÖSTÄ, eli ei se edes ollut hänen vikansa! Silti: nalkkuti-nalkun-nalkun-naa..
Kai mua on taas vähän ärsyttänyt sekin, kun kaikki täällä kotona kaatuu mun niskaan! KAIKKI. Tiedän, että kun olen työtön lortti, niin kotityöt kuuluu mulle ehdottomasti, se on oikeudenmukaista, mutta tarkoittaako se oikeasti sitä, ettei miehen tarvitse tehdä MITÄÄN! Mä saan muistuttaa häntä hänen suunnitelmistaan. 'Oletko laittanut sen viikonlopuksi suunnittelemasi hirvipaistin pakkaseen..' jne. Siis se hirvipaisti tulee vain miehelle, ei mulle, en mä sellaista syö, on omat syömiskuviot Sukliksella.. Jos en sano siitä, niin se paisti jää laittamatta pakkaseen --> menee pilalle --> mies murjottaa. -Niin, siis kaikkea tuollaista saan muistutella. Joskus toivoisin, että mies tekisi oma-alotteisesti jotain kotona. :( Vaikka siivoaisi jääkaapin. Mutta ei. Kyllä hän saattaa esim. viedä roskat, mutta mun täytyy pyytää sitä, ihan kuin ei hän huomaisi sitä, että roskis tursuaa! Kaikki tuollainen on ärsyttävää. Kun en toisaalta voi uskoa, että joku voisi rehellisesti olla huomaamatta noita asioita. Joskus saan pyytää monta kertaa.. ja hän sanoo aina 'ihan kohta' ja sitten päädyn tekemään kyseisen homman itse ja olen tuplasti kiukkuinen.
Kerran sairastuin [tuli kuume + flunssa] kesken siivouksen. Olin saanut n. 1/2 kotia siivottua. Ja mies ei edes silloin voinut tehdä sitä loppuun, vaan niille sijoilleen jäi imuri ja moppi! :( Se oikeasti suututti mua silloin.
No kai mä tästäKIN saan taas itseäni syyttää. Voisinhan minäkin kai periaatteessa ottaa rennosti ja lakata siistimästä jne. Mutta miten kävisi sitten viihtyisyyden? Ei sellaisessa kodissa ole mun mielestä ainakaan kiva olla, jossa pölylampaat laiduntaa ja lattiasta saa sukkansa mustiksi.
Joskus sellainen tarmottomuus ärsyttää mua! Siis se kuinka jotkut ihmiset ovat niin vetämättömiä. Ei suunnilleen peppua saa irti penkistä, ei sitten millään. Kaiken huippu ovat tosiaan nuo jotkut teinit/lapset nykyisin! Kun pitää perheen oman koiran ulkoiluttamisesta maksaa! Varsinkin kun koira on useimmiten otettu juuri LASTEN vaatimuksesta..! Kyllä siinä on jo laiskuus huipussaan!
Kyllä joskus nautinkin kotihommista, kyse ei ole siitä.. Mutta kun ihan kaikki, kaikki, on mun harteilla ja tässä on talolla jonkin verran kokoa jne.. niin ei se aina ole helppoa.
Ovela Suklis!
Ha-haa, puhuin tänään Muorin kanssa puhelimessa! Selvisin siitä nopeasti, kun sanoin että olinkin juuri laittamassa ruokaa, eli pitää mennä! :)
2 kokonaista vuorokautta enää - -
- - herkkuiluihin! :) Vielä hiukan horjun sen kanssa, että mitäs tässä leipoisi. Se Nykin juustokakku tuntuu kuitenkin aika todennäköiseltä. Tietysti pelkään, että jos se onkin pettymys! Ja pitäisikö sittenkin tehdä jotain tuttua ja turvallista..

keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Mestarivälttelijä Suklis!
Soitin Äetmuorille tänään sen velvollisuuspuhelun! Hahaa, olin aika ovela kun olin pihalla.. sanoin että olen juuri kauppaan menossa ja tässä äkkiä soittelen! ;) Joten ei tarvinnut puhua pitkään. Tuo oli kyllä aika ovelaa multa, mutta en usko että sitä konstia voi käyttää USEIN, koska ei varmaan Muori uskoisi jos koko ajan sanon käyväni kauppoilla. :)
Mulla on taas edessä SIIVOUKSEN YÖ! Siivoan öisin.. usein.. Koska näin muutenkin valvoskelen. Viime yönä katsoin hölmöä elokuvaa Kauhun kilometrit. Siinä yksityisautoilija joutuu tavallaan kuin kaksintaisteluun hullun rekkakuskin kanssa, joka vainoaa häntä ja aikoo ajaa hänet kuolemaan. En vielä päässyt sitä loppuun, joten en tiedä miten siinä loppuviimeksi oikein käy! Toivottavasti kukaan rekkakuski ei ala vainota Suklista tien päällä! :(
Mies kertoi tänään jutun työkaveristaan, joka ei kuulemma KOSKAAN imuroi! Tyyppi vain keräilee suuret [massiiviset] pölypallot käsin lattialta, mutta imuriin ei kosketa. Kumma heppu. Kumminkin tällä miehellä vaimoineen on kai neljä kissaa, joten luulisi siinä taloudessa imuroitavaakin kertyvän! Ei aina jaksa ymmärtää! Vaimo kai siellä sitten aina saa riehua imurinvarressa. No, niinhän se on tosin meilläkin, mutta mä en olekaan työelämässä ja tämän kaverin vaimo taas ON!
Mitenköhän jotkut miehet kehtaa vain katsella vierestä, kun joskus niitä puolta pienemmät naiset raatavat fyysisestikin raskaita kotitöitä? Eikö niistä tunnu pahalta? Mulla ainakin tulisi kauhea syyllisyys ja paha olo, jos mies vaikka tekisi täällä hiki hatussa juttuja ja mä vaan makaisin. Joskus mieleen tulee sellainen inhottava ajatus, että miehet joko ei rakasta vaimojaan, tai sitten niiden so called 'rakkaus' on niin p-seestä [syvältä!], ettei sitä oikein itse viitsisi rakkaudeksi sanoakaan.
Joskus mietin että periaatteessa itsellinen nainen ei oikein tarvitse miestä mihinkään. Spermatkin saa pankista. ;) Moni mies on vain taakka perheessä, perheen 3. lapsi. Ei kanna mitään vastuuta, odottaa täyttä palvelua. Miksi sellaista pitää? Lemmikkieläimeltäkin sentään saa rakkautta ja hellyyttä, moni mies ei anna edes sitä. Ehkä ihmiskunta on ainakin lännessä menossa kohti yksinelämistä, tai sitten kohti sellaisia ei-sitovia ihmissuhteita, jotka ei rakennu uhrautuvaisuuden varaan, kuten perinteinen avioliitto. Koska pian ei kukaan enää HALUA olla se uhrautuva kotiorja. Ja kuka niitä siitä syyttäisi.
2 kokonaista vuorokautta enää herkkuiluun ja..
.. Ostin Alkosta Bailey's likööriä kakkua varten. Semmoista ajattelin tehdä.. Tietysti on vielä mahdollisuus muuttaa mieltä, kun säilyyhän se Baileys avaamattomana!

puhelupiina,
tasa-arvo
tiistai 23. joulukuuta 2008
Aatonaatto!
Kello on pian 16. Olen saanut kukat ostettua ja kävin apteekissa. Muuta ei tänä päivänä tarvinnut tehdäkään kauppamaailmassa. Nyt oikeastaan pitäisi 1) imuroida 2) tehdä dippi sipseille - ei kovin jouluista kai mutta minulla pitää olla sipsi ja dippi joulunakin 3) paistaa jauheliha + keittää riisit pasteijatäytettä varten, pasteijat teen aikaisin aattoaamuna, mutta täyte on hyvä olla valmiina. 4) Maustekakku ja 5) baileyskakku. Uskon tekeväni b:n tuossa n. kello kuuden maissa illalla. Ehtii hyytyä puoleen yöhön mennessä. Maustari pyörähtää valmiiksi joskus klo 23. Niin että saan sitä lämpimänä sitten kun vuorokausi vaihtuupi. ;)
Kalkkunarulla marinoituu jo, on marinoitunut puolesta päivästä lähtien ja sitten huomenna 12 aikaan alan paistaa sitä.
Olen siis jotakin tehnyt, silti jostain syystä on vähän LAISKA olo. Kuin en olisi tehnyt tarpeeksi.
Joulun syömismietteitä
Ei ole sellaista pakkomielteenomaista tarvetta AHTAA. Ainakaan vielä sitä ei ole tullut. Mutta onhan tässä toki iltaa.. :( On se vaan niin hullua, kuinka joskus viikko tai 3 päivää ennen H-hetkeä tuntuu kuin voisi suunnilleen syödä vaikka pihalta pieniä kiviä, mutta sitten kun hetki on näin lähellä kuin nyt, niin jotenkin 'lässähtää'.. Ehkä se on vain hyvä juttu. Ottaen nyt huomioon sen miten meillä itsenäisyyspäivää vietettiin.. pyttyä halaillen..
On positiivisempi olo siis kuin mitä oli silloin 6.12. Mutta toki kaikki on vielä ihan "auki" eikä sitä tiedä mitä hulluuksia saan päähäni.
"Herttainen" joulukirje piristää!
Tänään vähän masensi sellainen juttu, kun tuli joulutervehdys sukulaiselta, jossa vihjailtiin, että 'te varmaan olette joulun siellä Äetmuorin luona'.. Vaikka olin itse joulukirjeessäni sanonut, että olemme kotona. Inhottaa se, kun ulkopuoliset alkavat syyllistää siihen malliin, että kyllä pitäisi olla vanhempien kanssa jouluna. Jotenkin se on ihan HULLUA, koska yhtä laillahan miehellä on vanhemmat - eikö meidän sitten samalla logiikalla pitäisi olla heidän kanssaan??
Juu viestinä vaan lisääntymistä suunnitteleville: älkää hyvät ihmiset ainakaan sen vuoksi lasta laittako, että saatte sitten 30 vuoden kuluttua automaattista jouluseuraa. ;) Voi lapsonen olla siinä vaiheessa nimittäin vaikka Australiassa... tai voi olla etteivät välinne ole kunnossa. Minusta olisi K A M M O T T A V A A olla joulua Äetmuorin kanssa. Ensinnäkin hänellä on tapana kiireessä riidellä ihmisten kanssa - aina jouluisin meillä oli kauheat tappelut, kun olin lapsi. Siksi toisekseen Äetmuori asuu aika pienessä kaksiossa: siellähän oltaisiin kuin sillit purkissa jossain siskonpetissä maattaisiin lattialla ja Äetmuori muuten pitää aina kaikki ikkunat auki talvellakin, kun pitää olla 'raikasta'. Ja kolmanneksi: minua ei saa syömään kirveelläkään Äetmuorin silmän alla. Jokainen suupala varmaan takertuisi kurkkuun, koska olen oppinut aika tehokkaasti häpeämään syömistä ruumiillisena toimintona Äetmuorin edessä. Ja silti siis joidenkin arvostelevien ulkopuolisten mielestä, tilannettamme yhtään tuntematta, meidän pitäisi velvollisuudesta mennä Äetmuorin luo syömään sian peffaa. Voi .. [sensuroitua kiroilua]..!
Minulla yleensä nuo ahmimistaipumukset liittyvät sellaisiin hetkiin, kun koen että mua arvostellaan ja olen riittämätön. Siinä mielessä tuo sukulaisen piruileva joulutervehdys ei tullut yhtään hyvään aikaan. Mutta aion nyt yrittää taistella sitä impulssia vastaan, että syöksyisin ahmimaan vain siksi koska oloni on syyllinen.
Onkohan miten yleistä se, että jotkut ihmiset laittavat toisilleen kortin tai joulukirjeen vain köhöm, kettuilumielessä..? Jotenkin tosi surullista, että ihmisen täytyy oikein kirjeitsekin levittää omaa pahaa oloaan. Sääliksi käy lähiympäristöä. Tuon sukulaisen joulukirje oli muutenkin täynnä todella ankeita uutisia, ei siis vain sen Äetmuoria koskevan vihjailun osalta. Kyllä siinä oli vuodatusta kuinka tuo ja tämäkin kaveri tai tuttava on kuollut, joutunut sairaalaan, kaatunut kotonaan, jne. jne. Tosi 'kivaa' luettavaa näin joulun alla.
Mutta nyt imuroimaan! Kuvittelen hierovani sen tyhmän sukulaisen naamaa lattiaan samalla kun imuroin ämyröin. ;) Jos se vähän toisi VOIMAA suoritukseen. ;)

torstai 11. joulukuuta 2008
Oksennus mielestäni pois on..
Eilen oli eka sellainen päivä, kun en enää surrut sitä itsenäisyyspäiväoksennusta. Nyt on olo normalisoitunut. Ei silti tarkoita sitä, ettenkö aikoisi olla varuillani ja ettenkö aikoisi yrittää itseäni hillitä näissä mässäämisjutuissa. Kyllä se oksu oli sellainen varoitusmerkki! Se on syytä ottaa vakavasti, koska normaaleille ihmisille sellaista ei satu.
Joulun tulon huomaa siitä, että kodissa alkaa olla kimallusta vähän joka puolella. ;) Joulukalenterista sitä tippuu ja se kimmeli leviää jaloissa ympäri kotia. Paperikori täyttyy lahjapaperisilpusta, kun tulee pistettyä lahjaa pakettiin ja leikeltyä niitä papereita ja nauhoja. Kimallus ei muuten häiritse minua vaikka muuten olen aika NEUROOTTINEN mitä tulee siisteyteen. Nykyisin esim. en siedä ajatusta irtohiuksista missään.. riehun imurin kanssa kun pelkään että niitä jossain silti ON, vaikka eivät NÄY! Joskus imuroin miehen sukkienpohjat ja omani.. kun mietin että niitä hiuksia tai jotain pölyähän voi olla sukkien pohjissakin! Viimeksi mies oli ihan tuskainen, kun imurointi tietty kutitti häntä..mutta minä en lopettanut! Kaikki pöly on saatava pois!
Tuosta yrjöämisestä vielä. Ehkä olen liiankin ankara itselleni kun olen siitä ollut niin masentunut. Äetmuori sanoi kerran yrjöävänsä ihan rutiininomaisesti, jos yhtään on 'ähky' olo. Sormet kurkkuun vaan! Äetmuori tosin onkin oman aikansa syömishäiriöinen. Mutta silti, kai tuo kertoo siitä että tuollainen yksittäinen yrjötapaus on vielä pientä!
Ostoshulluus tulee taas?
Olen sitä miettinyt, että mahtaako 6 valkosuklaa-nougat-täytteistä, kultafolioon käärittyä sydänkonvehtia riittää mulle jouluksi? Siinähän on kolme päivää! Se tarkoittaa että päivää kohti olisi vain kaksi tällaista herkkunamia. Muistaakseni ne ovat Gudrun-konvehteja, niitä on myös punaisessa foliossa, mutta ne ovat PAHOJA. Siis ne punaiset. Niissä on jotain tummaa kreemiä sisällä. Kultaiset ovat tosi-tosi-nameja. :) Tosin on aikaa siitä kun niitä viimeksi söin. Saattaa olla, että ovat jo liian tuhteja minun makuuni! Jos olen oikeassa, niin ne kultaiset irtokonsuina ostamani sydämet ovat juuri näitä, joita sulkaayhdistyksessäkin on mainittu. Yhdistyksen väki tosin ei noista kauheasti tykännyt, mutta oma suosikkini on tosiaan ainakin ollut tuo kultainen konvehti.
Toisaalta nyt pitää, PITÄÄ muistaa, että en oikeasti jaksa paljoa.. ja jouluna on aina niin hirmusti kaikenlaista.. Eli ehkä nyt on parempi että EN lähde Stokkalle notkumaan ja ostamaan lisää niitä.. Täytyyhän olla realisti. Pelottaa vaan joskus, että jos ei sitten olekaan tarpeeksi.. Mutta yleensä aina on ollut.
Ihme kuinka paljon suklaatia nuori ihminen, teini, voi vetää! Muistan kerran yhtenä jouluna parissa päivässä syöneeni Aladdin-rasian (400 grammaa!) ja sitten vielä iiiison vuoren irtokonvehteja ja budapestejä, mitä niitä nyt oli. Mutta silloin tosiaan oli se aika, kun jouluruoat oli meillä ne perinteiset, eli käytännössä näin nälkää. Suklaa oli silloin sekä ravinto että herkku!

torstai 4. joulukuuta 2008
Kuu-kautiset?
Tuntuu kuin tulisi kuukautiset. Saa nähdä.. Primolutit lopetin pari päivää sitten, siinä mielessä vois olla.. -Mutta NYT on enää 1 (!) kokonainen vuorokausi MÄSSYyn ja suklaahirviön sydän laulaa halleluu-jaa!
Ulkona sataa karmistuttavia [uusi sana, yhdistelmä karmeasta ja kauhistuttavasta!] rantarötkäleitä! Isoja kuin mitkä! Melkein pelottaa.. Jos semmoinen tippua rätkähtäisi päälleni, niin se vasta olisi jotain. :) Aioin mennä kauppaan - kauppendaaliin - mutta nyt voikin olla, että pistän miehen menemään. Hän on muutenkin liikkeellä, kun on siis töissä. MÄSSYyn liittyviä ostoksia ei tänään ole tehtävä, lähinnä pitäisi ostaa leipää! Ja leikettä sen päälle. Miestä varten siis. Eli kai hänkin voi sen hoitaa.
Ongelmajätettä
Minulle taisi käydä vähän.. EREHDYS! Mies oli jättänyt sellaisia energiansäästölamppuja tuohon eteisen kenkätelineen päälle. Hän pisti ne siihen jo pari viikkoa sitten ja sanoi aina korjaavansa ne pois. Sanoin asiasta useamman kerran, aina sama juttu: huomenna sitten.. kyllä mä ne vielä siitä vien.. ihan kohta.. Ne enerkiansäästöt ovat ongelmajätettä, joten niitä ei voi viskata tavalliseen roskikseen. No! Sitten eilen siivosin siis juuri sitä eteistä ja kiukuissani heitin ne lamput roskapussiin. Tarkoitukseni oli siis sanoa miehelle, että juu, ne on tuolla roskapussissa [jossa oli muuten vaan siistiä paperiroskaa, avattuja kirjekuoria, tms.], nouki sitten sieltä kun et kerran voinut korjata ajoissa. ;)
Mutta kas kuinka kävikään. Meillä oli eilen illalla kovasti kiirettä ja unohdin kokonaan sen lamppuasian. Aamusta mies oli päättänyt olla kiltti ja oli vienyt keittiön roskat JA sen paperiroskapussin tuonne roskikselle. Ja roskis tyhjennettiin tänä aamuna! Auts! Eli se ongelmajäte on nyt sitten siellä missä ei pitäisi. :( Mun vika!!!! Ikävää vaan kun joudun varmaan miehelle sanomaan ihan rehellisyyden nimissä kuinka kävi. Minä olen joskus oikea pallopää. Tässä sen taas näkee, että ei kannattaisi mitenkään suutahtaa tai hermostua, ei siitä mitään hyvää seuraa. Kun aina jaksaisi maltin kanssa toimia. Olen ihan varma että mies olisi vienyt ne lamput, jos vaikka olisin ojentanut ne hänelle illalla ja sanonut, että eteisessä oli nämä, voitko nyt ne viedä autotalliin odottamaan "ongelmajätekuljetusta"!
Olen normaalisti aika tarkka kierrättäjä. Siksikin harmittaa tuo tempaukseni. Ihminen on joskus niin.. paksupäinen! Tai ainakin taidan olla itse.
Huomenna kauppahan tieni käy, vaikkei tänään siellä mua näy!
Huomenna sitten sinne kauppaan.. Pullan leivontaa varten tarvitsen ainakin punaista maitoa [teen pullataikinan AINA punaiseen maitoon, namskis!], voita, hiivaa, vehnäjauhoa [voi olla että vanha riittäisi, mutta varmuus on paras ja kuluu sitä meillä kuitenkin], fariinisokeria [korvapuustein väliin], kardemummaa. Sitten MÄSSY-tarpeista pitää ostaa marmeladikarkkia.. Candy Kingistä! Suklaarusinoita, valkoisia ja tavallisia, mulla onkin edellisestä mässingistä jäänyt vielä.. mutta marmelot on loppu! Sitten ehkä se prinsessakakku. Jos siis en leivo täyskäriä. Jacky-kaakamakupalaa pitää saada ostettua, se vanukas on ihanaa myös. Paras vanu ikinä!
Minä olen varma että ihmiset hämmästyisivät siitä, kuinka paljon pystyy tällainen aika pieni nainen popsimaan. :) Mutta toisaalta mies sanoo, että yliarvioin jaksamiseni ja etten oikeastaan MÄSSYssäkään 'mässää'. Joskus tuntuu kuin mies olisi oikeassa. Nuorempana tuntuu kuin olisin pystynyt paremmin, enemmän. Olen minä silti aikamoinen. On se aika rajua jos yhtenä viikonloppuna pistää 800+ grammaa suklaatia nassuun. Kuka muu siihen pystyy? EI KUKAAN, sanon minä!!! Tosin siitä on aikaa jonkin verran, pari vuotta, mutta on se silti minun nimissäni se teko. Minusta vähän tuntuu että monet miehetkään eivät pystyisi tähän.
Miehistä ja suklaasta sanon sen verran, että kävimme muuten eilen miehelle vähän LISÄÄ suklaita. :) Ostimme hälle Dumle-konvehtirasian, Da Capo-konvehtirasian ja Salmiakkisuklaa-konvehtirasian. Niitä oli nimittäin tarjous.. kolme rasiaa maksoi sellaisessa huoltoasemakaupassa 10 euroa. Minä en tajua kuinka mies voi syödä noita salmiakki-laku-suklaajuttuja. :( Mutta maut on niin erilaisia. Minä en pidä dumlestakaan, koska se on sitkeää, sitkasta! On se toisaalta hyväkin, että maut ovat erilaisia. En välttämättä kauheasti ilahtuisi, jos mies alkaisi vaikka mässätä noita mun Wienernougatteja tuolta kaapin kätköstä. ;) Voisi äkkiä alkaa kaivata taas sitä tilannetta, että tykätään eri asioista, hehe. .. :)
Mies alkoi jo eilen illalla sitten syödä niitä namppeja. Pistin oikein ihanan asetelman hälle, kippoon kaikkia näitä.. ja siitä hän sitten rouskutteli ja katsoi Greyn anatomiaa, sitä sairaalasarjaa siis.

kuukautiset,
ostossuunnitelmat
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Frödinge versus Rainbow
Menin tänään nukkumaan 4:30. Sitten kun mies heräsi tuossa 6:30, niin olin ihan ulalla. Mutisin vaan jotain, että joko aamu tuli. Mies sanoi, että jo ihmeessä tuli ja luulisi että tiedät, kun ihan äsken tulit sänkyyn [hän kai hiukan heräsi kun tulin]. Mies taisi luulla, että vitsailen kun sanon, että onko aamu.. :) Meillä on nimittäin sellainen kahdenkeskinen vitsailutapa.. Joskus saatan tulla sänkyyn 6:20 ja olen ihan pirteä kun mies herää.. sitten saatan mankuvalla äänellä sanoa [teeskennellen siis unista], että onko jo aamu.. Useimmiten mies tuossa huomaa, että jaahas, taas olet valvonut. ;) Usein myös hihitän kun sanon tuota.. ja se paljastaa.. ei pokka pidä!
Nyt kumminkin olin oikeasti ihan unenpöpperössä. Mies siitä sitten lähti töihin ja seuraavan kerran minä heräsin 9:45. Ja ihan TIKKANA..! Siivous nimittäin kutsuu! Pistin juuri pyykkikoneeseen pyörimään keittiön pöytäliinat. Meillä on kaksi: keltainen puuvillaliina ja sitten sen päällä sellainen oranssi, virkattu pieni pitsiliina. Ne pitää aina pestä siivon yhteydessä, koska joskus me possut saatamme roiskia jotain liinalle, vaikka meillä tabletitkin on ja pöytätavat. ;) Ei vain voi mitään, että joskus saattaa jotain käydä. Tietysti liinan pyyhkii silloin.. mutta ei tuollaista puuvillaista ole helppo/riittävää pyyhkiä.. kyllä se pestä pitää. Ja silittää, mikä muuten on tosi tylsää! :(
2 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN!
Alkaa MÄSSYkuume oikeasti nousta! Pigall-patukka pitää kuitenkin vielä ostaa, ja Geisha-patukka myös. Koska tosiaan ne G-konvehdit ovat jouluksi ja geishaa on silti saatava MÄSSYssä. Patukka on ihan hyvä vaihtoehto silloin. Leivontatarpeetkin pitää ostaa.. Mulle taitaa tullakin kaksi kauppareissua [hehe, voi "itku"!], torstaille ja perjantaille. Torstaina pitää ostaa leipää jne.. sellaista arkista. Perjantaina taas leivonta-aineet, mahdolliset irtonamit ja Fazer Bakeryn jutut.. jos sellaisia otan tähän MÄSSYyn.
Minä pidän tavallaan aika paljon pakastealtaasta löytyvästä Frödingen Prinsessakakusta. Mietin sellaistakin, että jos leipoisin mokkapaloja [mokkiksia hirviökielellä!], niin pitäisikö kaveriksi ostaa Frödinge? Varmaan kuulostaa kamalalta, mutta minusta ei ole vaikea pistellä kahteen pekkaan Frödingen kakku viikonlopun aikana. ;) Ei se ole iso. Rainbowlla [reinpou hirviökielellä] on myös prinsessaleivoksia nykyisin, mutta jostain syystä minusta ne eivät maultaan pääse lähellekään tuota Frödingen kakkua. Tietysti F:n hinta on pari euroa R:a suurempi. Mutta tässä konkurssissa se ei kai paljon haittaa..
Pistin oikein vertailuun nuo tuotteet, avasin kummatkin sivut ja katsoin - yritin miettiä miksi Frödinge on parempaa kuin Rainbow. 100 grammassa Frödingen kakkua on 297 kcal. Rainbowlla se luku on 220. Frödingen kaakusta löytyy rasvaa 14 grammaa sataa grammaa kohti, Rainbown leivoksissa luku on 10. Frödinge on leiponut herkkuunsa enemmän marsipaania prosentuaalisesti (21%), jos vertaa Rainbowhun (12%).. Se voi olla yksi syy siihen, miksi Frödinge on parempaa. Minä olen siinä mielessä epäsuomalainen, että tykkään marsipaanista ihan villinä! En tykännyt nuorempana. Mutta mitä grammamääriin tulee, niin on melkein sama ostaako kakun vai sen neljän leivoksen paketin: Frödingen kakku painaa 480 grammaa, Reinpoun leivospaketissa on yhteensä 400 grammaa. Eli kakku ei ole niin paljon isompi, ettei sitä jaksaisi.. Meillä tuo neljän leivoksen paketti on aina mennyt tosi helposti.
-Jeps, nyt kun asiaa ajattelen, niin luultavasti Reinpoun KITSASTELU marsipaanin kanssa on aiheuttanut sen, että vieron sitä hiukan.. Marsipaania pitää olla runsaasti. Tämä ihan vinkkinä vaan, jos vaikka joku reinpoulainen sattuisi olemaan kuulolla. Vaikkei ole, ja tiedän sen. Kun marsipaania on kituliaasti, niin leivos on melkein pelkkää kermahöttöä. Minusta myös Frödingen kakku kestää sulamisen parempana ja nätimpänä kuin Reinpoun leivot. Mistä lie johtuu, sitä en osaa sanoa. Ihan hyviä ne reinpoutkin silti ovat, olemme niitä pari kertaa ostaneet.
Frödingen Prinsessa oli meillä kerran remontoidessamme jopa minun synttärikakkuna. Silloin oli keittiössä täysi kaaos ja helvetti päällä, ei siellä leipoa voinut. Jääkaappi sentään toimi ja sinne sitten jemmasimme vihreäkuorisen Prinsessan. Kerran olemme leiponeet itse prinsessakakkua. Siitä on tosin monta vuotta. Puhun me-muodossa, koska mies osallistui silloin kaulimalla marsipaanin. Kakku onnistui kyllä hyvin, mutta laitoimme marsipaaniin himpun liikaa punaista elintarvikeväriä - siitä tuli ihan possunpunainen. :( Hih, jos olisin silloin ollut yhtä luova kuin nyt, niin varmaan olisin ihan pokkana vain tehnyt siihen kärsän ja silmät - POSSUKAKKUA, olkaa hyvät! :)
No en tiedä.. saa nyt nähdä mitä leivon.. Perjantaina tulee tuollainen 20 kilsan ajo vähintään, jos ajan ostosille lähimpään (pieneen) kaupunkiin. Siellä on Lidlikin. Lähempänä ei ole! Mutta voi olla, että joudun ajamaan sen 40 km sittenkin. Kummityttö A:n joululahja pitäisi oikeasti ostaa. Laitoin sähköpostia Siukulle ja kyselin vähän.. mutta sitten Äetmuori muistutti eilen puhelimessa, että Siukku onkin Amerikassa tämän viikon.
Äetmuori ja tositeeveen lumo
Olen joskus pelännyt sitä että millainen on Äetmuorin ja minun 'suhde' kymmenen vuoden päästä. Kun nyt jo on usein niin vaikea soittaa [soitan kerran viikossa, en enempää koska puhuminen on kuitenkin kallista sekin, kännykän kuuluvuus ei ole hyvä ja koska mulla ei oikeasti ole paljon sanottavaa.. kamalaa, tiedän!] sinne, niin miten sekin vielä varmaan pahenee ajan myötä.
Ongelma on se, ettei meillä ole oikeastaan mitään puhuttavaa oikeasti. Mä en voi puhua itselleni tärkeistä asioista, ongelmista, yms.. Koska en saa muorilta mitään tukea. Jos sanon, että olen ollut tänään vähän surullinen kun ei ole töitä, niin saan 30 minuutin saarnan siitä, kuinka saan syyttää itseäni koska 1) opiskelin väärää alaa 2) en osaa hakea töitä kunnolla 3) varmaan vaan olen niin nirso, etten työllisty 4) olen raukka enkä osaa painostaa työkkärin väkeä työllistämään minut 5) asun tyhmästi korvessa, jossa töitä ei ole. Seuraus: entistä pahempi olo, entistä surullisempi päivä. Joten en puhu mitään.
Tai jos sanon että minua vähän kiukuttaa, kun mies ei ole avannut viemäriä, niin saan kuulla että 1) Äetmuori avasi viemärin itse vuonna -81 ollessaan vielä kovassa keuhkokuumeessa ja kaksi kättä poikki ja neljänkymmenen asteen pakkasessa 2) mitäs en osaa sanoa miehelle asiaa oikein, että tuo aktivoituisi 3) mies on siis niin laiska inhotus, no onpa taas yksi syy lisää olla tyytymätön vävyihin. Joten enpä sano siitäkään mitään. Siukku on tehnyt sen virheen, että on jostain pikkuharmeista (niitä vähän joka liitossa on) H:n suhteen vaahdonnut Äetmuorille ja seuraus on se, että Äetmuori melkein halveksii H:a. Sen olen päättänyt jo kauan sitten että meillä likapyykki pestään kotona, ts. en ala KOSKAAN mistään pikku ärsytysaiheesta valistaa Muoria. Sen verran solidaarinen olen miehelle, ja eihän mieskään kerro omalle äidilleen niistä asioista, jotka minussa joskus häntä saattavat vaivata.
Kaikki päätyy siihen, että yritän puhelimessa keksiä aivot kuumina jotain mahdollisimman neutraalia keskustelunaihetta, jotain josta Muori ei pääsisi saarnaamaan tai josta ei synny mitään eripuraa. No nyt eilen sellainen olikin .. Muori on innostunut tositeeveestä. Olipa tosi 'kivaa' kuunnelle puolituntinen kaikkien niiden DORKIEN tositeeveeihmisten [itse en ihan tietoisesti katso niitä juttuja, koska ne suututtavat, ovat tylsiä, en jaksa] suhteita ja kuka sen BB:n voitti jne. jne.
Tavallaan säälinkin Äetmuoria, että onko hänen elämä oikeasti niin tyhjää, että joku tuollainen ohjelma on noin tärkeä. Vaikka onhan se monella nuoremmallakin tietysti niin, että telkkun ohjelmista puhutaan paljon esim. työpaikoilla.. Mutta mua vain tuollaiset tositeeveet ei kiinnosta, ei YHTÄÄN. Katson kyllä tellusarjoja.. mutta en tykkää tositeeveestä. Minusta ne ovat tylsiä. Ja muutenkin on kurjaa sellainen 'pudotusmeininki'.. Kun muutenkin jo koko yhteiskunta on yhtä pudotuspeliä, pitääkö vielä semmoista katsoa tellustakin.
Aika vaikea jutella jostain asiasta, josta ei oikeasti tiedä mitään. Mutta taisi riittää, että kuuntelen. ;) Äetmuorilla ei ole mitään harrastuksia. Hän on ollut eläkkeellä jo pitkään, mutta ei koskaan mene mihinkään työväenopistoon tms. Kyllä hän kirjastossa käy, mutta lukee paljon vain näitä rakkausromaaneja. Muuta ei! Ja koska siinä talossa hänellä on ystävä, joka on samanlainen tositeevee-rakkausromsku-ihminen, niin no.. seura tekee kaltaisekseen..
Joskus tuntuu että olisi kiva jos voisi olla oman äidin kanssa läheinen. Että voisi jakaa asioita, puhua oikeasti tärkeistä asioista. Siitä että joskus surettaa, on hyödytön olo. Tai siitä, että minulla on nämä MÄSSYT enkä aina oikein tiedä miksi. Mutta sitä suhdetta, sellaista suhdetta, ei meidän välille voi tulla. Sellaisen läheisyyden hinta olisi liian kova. Jatkuvaa saarnaamista ja sitten sitä, että muorin ollessa pahalla päällä hän vain käyttäisi kaikkea kertomaani minua vastaan. Niin hän tekee aina. Esim. eilen huomasi, että nyt ovat Siukku ja Siukun lapset korkeassa kurssissa. Mutta jo ensi viikolla saattaa olla, että Äetmuorin puheista huomaa niin suuren tyytymättömyyden Siukkuun, tai eritoten Siukuntyttö A:aan, että se melkein kauhistuttaa. Mä en ole niin vahva, että jaksaisin näitä Äetmuorin muuttuvia tunnelmia, ottaa vastaan sitä myrskyä. Joten olen mieluummin tällainen, etten oikein kerro asioistani. Kerron niistä blogissa sen sijaan. ;)
Joskus kyllä haaveilen siitä että pääsisi elämään vaikka jonnekin Peruun tai Nicaraguaan. Jonnekin kauas. Jonnekin, josta olisi hyväksyttävää pitää yhteyttä vain kirjeitse. ;) Siellä voisi sitten rauhassa olla ihan sellainen luuseri ja työtön lortti kuin on... :) Oikeastaan kaikki paineet minullekin tulevat nimittäin ulkoapäin. Paineet menestyä, pärjätä. Pitäisi kai alkaa brasilialaiseksi rantapummiksi. Mutta siellä ei voisi syödä suklaata, niin kuumassa siis. :) Voi helvata, ei ole hyvä ratkaisu sekään!
Imuriin kiinni!
Ei kai auta, pakko alkaa imuroida tätä työhuonetta, joten heippa-hei maailma, tietsikka menee kiinni, minä otan imurin ja heilun täällä. Sitten otan mopin ja moppaan.. Eikä työ vielä siihen lopu. Sellaista se on!

Frödinge,
kotityöt,
MÄSSYhaaveet,
pakastekakut,
Rainbow,
tositeevee,
äitisuhde
tiistai 2. joulukuuta 2008
ItsenäisyysMÄSSY lähenee!

Enää 3 kokonaista vuorokautta itsenäisyysMÄSSYyn! Tuli hulluus eilen, menin Lidliin, ostin tällaisen rasian - laitan blogiin kuvan - J.D. Grossin rasia se oli. Maksoi 4,90 euroa. Ja sitten kun siihen tuli Liidelin muovikassi mukaan, niin jo meni yli viiden euron. Sellaista on elämä! Alkoi vaan kiukuttaa se, että miksi minun juuri pitäisi aina olla kitsaana? Jotkut ihmiset kuluttaa viikossa harrastuksiinsa moninkertaisesti tuon 5 euroa! Onhan se tietysti kurjaa käyttää MAHAANSA noin paljon rahaa, mutta omaanipa on ja niin kuin sanottu, olisiko se parempi, että viskaisin sen vaikka pubissa kurkusta alas? Mitä muuten juomaravinteleista nykyisin edes saa viidellä eurolla! Miksi ryypiskely olisi jotenkin parempi harrastus kuin syö..pistely? :) Ahmarointi!
Menin Stokkalle ja ostin muutaman (6 kpl) sellaisia kultaiseen folioon käärittyjä valkosuklaasydämiä. Niitä myydään irtokonvehteina. Niissä on ihana pähkinäinen-nougatmainen täyte.. En ostanut kuin 6, koska ne maksoivat 45 centtiä KAPPALE! Ne on jouluksi. Niitä en siis rohmua I-päiväMÄSSYssä. Sitten ostin ihan muutaman samanlaisen irtokonvehdin, tryffelin. Tryffeä ei oikeastaan viitsi paljon syödä, siksi tuommoinen muutaman kappaleen irto-ostos on ihan hyvä. Vielä hain geishakonvehtia ja tonttukonvehteja paikallisesta K-kaupasta. Nekin on jouluksi. I-päiväMÄSSYssä minulle riittäköön tuo Lidlin rasia ja sitten .. noh.. puolikas ostamastani Fazerin Piparkakkusuklaalevystä [sekin sieltä K-kaupasta!!]. Olen päättänyt, että siitä levystä menee ½ seuraavassa MÄSSYssä, ½ jää jouluksi. Minun on pakko rajoittaa, sitä suklaatia voisi oikeasti vetää kuinka paljon vaan! On pakko itse itselleen raja asettaa!
Nyt jo alkaa tuntua, että onkohan tullut ostettua liikaa. :( Viime joulusta on mieleen jäänyt semmoinen, että viimeiset joulusuklaat syötiin pääsiäisen korvalla. Jouluna on aina niin paljon kaikkea.. ei silloin pysty suklaatiakaan täysillä vetämään. On siis mahdollista yliarvioida oma MÄSSYKYKY!
Röörit avautuvat!
Meillä on ollut "pienoinen" ongelma! Kylppärin lavuaari on ollut ihan tukkeessa. Syy on kai minun, kun tiputan aina sinne hiuksiani. :) Pitäisi varmaan ajaa pää reilusti kaljuksi, niin olisi yksi ongelma vähemmän! No, kumminkin.. siis se rööri on tukossa.. on ollut jo pitkään.. On inhottavaa kun pesee käsiä tai hampaita ja jos vesi yhtään juoksee, niin sen pinta lavussa nousee.. ja nousee.. Ällöä. Se ei vain ole vetänyt.
Minä kyllästyin eilen siihen ja ostin karkkiostosmatkalla myös putkenaukaisijaa. Tarkemmin sanottuna Pirkka-halpisversiota Kodin putkimiehestä. Kodin putkis on nimittäin pelastanut minut kerran silloin kun olin nuori ja asuin yksin. Olin hulluuksissani saanut putket tukkoon ja Kodin putkis auttoi, niin ettei nuoren arkajalan tarvinnut mennä talkkarille tunnustamaan tekojaan.. :) Siitä asti olen uskonut noihin aineisiin, enkä suotta! Toimihan se taas.
Siitä suutuin kun mies näki ostoksen ja alkoi jotain mussuttaa, että eihän tuo auta. Minä sanoin siihen terävänä, että ainakin minä sentään yritän tehdä tilanteelle jotain. Mua nääs ärsyttää se kun mies on ihan minun lailla tiennyt tuon tilanteen.. Kuukausikaupalla on hän jaanannut, että "pitäisi avata se viemäri". Vaan kun ei saa aikaiseksi. :( Sanoin sitäkin, että vaikka tuo aine auttaisi vain hiukkasen, niin on se silti sadan prosentin parannus nykytilanteeseen. Mies oli sopivan katuva.. ihan hyvä! Grrrrh, inhoan joskus sitä kun hän on ... tavallaan tosi viitsimätön kotona. Minä teen kaiken, siivoan, laitan ruoat, leivon, pesen pyykit, silitän jne. mutta jo on kumma jos ei edes nuo perinteiset miesten hommat tule tehtyä.. Niitä EN ala tehdä, enkä sitä paitsi osaisikaan.
Siukkuni on semmoisessa avioliitossa, jossa mies on tosi, tosi avuton. :) Yhdistyneenä vielä laiskuuteen, sanoo Äetmuori. Jos heillä ei esim. telkkussa näy kuin lumisadetta, niin H. huutaa Siukun apuun! Autoille H. ei osaa tehdä mitään. Se hyvä puoli on minun miehessä, että hän osaa korjata vaikka mitä, kun sille päälle sattuu ja sattuukin, jos tellu pimenisi. ;) Sama pätee autoihin. Hän on joskus jopa tehnyt hitsauksia, vaikka ei ole ammatiltaan mikään hitsaaja. Siukun elämä on aika raskasta sekin, koska H:kin on kotityöpinnari. Siukulla kun on vielä ansiotyö hoidettavana ja sitten koti kaatuu niskaan. Mutta siinä kun mies sentään laittelee edes niitä riistaruokiaan ja joskus pihviä & lasagnea, H. ei tee keittiössä MITÄÄN! Ei muka osaa.
Miestä saa kyllä aina 'piiskata' aktiivisuuteen. Joskus se ärsyttää, kun en tahtoisi olla mikään 'mamma' joka jankkaa tyyliin että siivoas poju huoneesi.. :( Mutta jos en jankkaa, niin ei tule mikään tehdyksikään. Joskus ei tule silloinkaan, vaikka jankkaan. Tai tulee, mutta viikkojen päästä. Niin, mistä ne nalkuttavat akat tulevat..? Tulisivatko siitä kun ei asiat mene kertasanomisella läpi.
No on se nyt kumminkin hyvä että rööri toimii taas. Mieskin oikein kehui sitä ainetta. Joutuipa muuttamaan mielensä. ;)
Leivonta mielessäin!
Leivontasuunnitelmissa kolme suosituinta vaihtoehtoa ovat tällä hetkellä: täyskäri, mokkapalat tai appelsiinijuustokakku. On vaikea valita! Pullaa leivon tietysti myös, mutta sitä ei lasketa.
Ihmettelen noita kakkublogisteja, kun ne oikeasti KOKEILEVAT eri kakkuja aika huolettomina, ei heitä ahdista se ettei kakku ehkä olekaan heidän makuunsa. Kunhan kokeilevat. Mulle väärä leivonnainen MÄSSYssä olisi varsinainen jättipettymys. Siksi mietinkin aina tosi tarkkaan..
Tunnisteet:
joulusuklaatit,
kotityöt,
mässyostokset,
viemäritukko
maanantai 1. joulukuuta 2008
Hormonit syöty!
Söin eilen viimeisen Primolutin. Otan niitä aina kymmenen, yleensä kierron 15-25 päivä. Sitten n. 3-5 päivän kuluttua niiden lopettamisesta tulevat kuukautiset. Jos en ottaisi Primoa, niin ei olisi kuukkariakaan! Olisin kuukautiseton friikki, epänainen! Minä olin ilman kuukkaria yli puoli vuotta joskus useampi vuosi sitten. Siitä sitten sain Primot. Ja samalla endo todettiin. Pahin endopelkoni on se, että endometrioosini leviää esim. peräsuolen tietämille [taas peräsuoli/kakkaosastojuttuja, anteeksi!!!!] Yksi sen merkki on se jos kuukautisten aikana ulostus sattuu/tuntuu vaikealta. Onneksi ei ole sellaista ollut. Minun endoni oli sellainen että se oli liimannut tavallaan toisen munasarjan kiinni ohutsuoleen! Se endo poltettiin pois kyllä. Sitten endoa oli myös kohdun ulkopuolisella pinnalla. Sitä ei voi polttaa pois.
Nyt viimeksi Primon kanssa kävi niin, että lauantaina otin vähän tyhmästi sitä lääkettä tuon keittiön viemärin yläpuolella ja sinne viemäriin tietysti vierähti pillerini! Eli oikeastaan olen tässä kierrossa ottanut vain 9 Primoa. Kyllä se silti kai riittää. Olinpas tosi hassu kun aloin sillä lailla heti viemärin päällä pilleriä irrottaa paketista.. ;) Kyllä sen tietää että joku Murphyn laki sen viskaa tietysti rööristä alas. Ja kuka hullu sieltä likaisesta rööristä sitä enää alkaa tonkia! Kun on mennyt, niin on mennyt!
Primoluttien uusiminen tuossa arvauskeskuksessa on joskus tympeää. Aina joku yliaktiivinen sisar hento valkoinen-täti on siinä tiskillä ottamassa reseptiä vastaan ja alkaa luulla sitä e-pilleriksi! Miljoona ja yksi kertaa olen saanut selittää että 1) ei, ei tämä ole e-pilleri, tämä on hormonilääke, jota määrätään esim. endometrioosiin ja kuukautisten säännöllistämiseen ja 2) kyllä, kyllä olen todellakin käynyt säännöllisesti papa-kokeissa jne.. Primolut-paketti riittää mulla aina 3 kuukautta, sitten on uusittava. Uusinta ei vaadi mitään gynekologista tutkimusta, vaan yleensä sujuu ihan sillä lailla rutiinilla. Minä en muutenkaan tarvitse mitään reseptin uusintaa siihen että kävisin gyniksessä. Päinvastoin olen joskus erikseen pyytänyt päästä papaan. Tuttavapiirissä on pari naista, joilla on ollut pahoja solumuutoksia, yksi joutui leikkaukseenkin n. 5 vuotta sitten, joten kyllä sellainen motivoi käymään.. Jotkut naiset valittavat papan sattuvan. Itseäni ei ole koskaan se sattunut.
Minähän en tietystikään edes ehkäise millään lailla, en käytä e-pilleriä. Kun ei ole tarvista, kun ei miehellä ole sellaisia toimivia siittiöitä juurikaan ja itselläkin vähän hormonitasapaino niin sun näin + on sitä endometrioosia, eli ENDOA!
Lailla kiukkuisen kakaran
Nyt on jotenkin sellainen ärtynyt olo. Kun tietää että pitää siivota kauheasti ennen MÄSSYä. Tuntuu kuin en jaksaisi, en haluaisi. PAKKO on silti. :( Tekisi mieli oikein polkea jalkaa ja parkua ja saada joku muu tekemään se, mutta eihän semmoinen onnistu. Todella nopeasti oikeastaan kotiin alkaa kertyä sellaista pölyä, pölykoiran aihioita. Ja minulla on silti tosi helppoa vielä näiden siivousten kanssa. Yksi tuttuni, jolla on kaksi lasta ja asuvat kerrostalokolmiossa, sanoo joutuvansa imuroimaan joka päivä. Muuten ei elämästä yksinkertaisesti tule mitään. Lapset tuovat kaikenlaista ulkoa sisälle, mitään varsinaista tuulikaappia tai "pikkueteistä" ei heillä ole. Kaikki pikku hiekanmurut sun muut ajautuvat jaloissa sisätiloihin.
4 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN!
Pitää silti muistaa iloita, kun on enää 4 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn! :) Vaikka se tietääkin sitä että näiden 4 vuorokauden aikana on siivottava kuin sähikäinen, niin silti se on kiva asia.
Olen ollut vähän mielenmuutoksessa, en ehkä haluakaan itsenäisyyspäiväMÄSSYyn Paradis-rasiaa. Katselin sellaista eilen kauppassa ja minua ei ihan kaikki namit siinä miellytä. Saattaa tietysti olla, että mieleni muuttuu, mutta jotenkin olen vaan alkanut empiä! Ehkä pitäisi kokeilla jotain muuta rasiaa. Lidlissä on sellainen J.D. Grossin rasia, taisi olla vähän reilut 5 euroa hinnaltaan. Olisikohan se minun seuraava kokeiluni? Joku rasia voisi olla kiva napostaa vielä ennen jouluakin. -Jouluksi onkin sitten se superkallis Lindt..!
Leivonnasta en tietenkään ole vielä satavarma. :( Täyskäriä ajattelin tekeväni, mutta jotenkin on sekin alkanut arveluttaa. Jos sittenkin tekisin jonkun piiraan tai juustokaakun. Toisaalta mies tykkää kovasti mokkapaloistakin. :) Yhteen aikaan tein koko ajan toscatorttua, siinä oli hyvä leivonnainen, mutta mielettömän rasvainen myös. Mokkapaloissa eli mokkiksissa on vähän sama ongelma! Kun tuo mies on alkanut olla niin huolissaan verenpainejutuista ja kolesteroleista.
Työttömän lortin aamu aukeaa!
Taidan mennä katsomaan miehen digiboksille tallentamia CSI:n ja Criminal Mindsin jaksoja. Onhan se 'kiva', kun muun maailman ollessa tuolla tekemässä työtä, niin istuu tällainen lortti kotona tellun ääressä. Sanoin juuri eilen miehellekin että työelämävalmennus tai työvoimapoliittinen koulutus ovat minun ainoat mahdollisuudet. Mutta mistäpä sen tietää pääsenkö niihinkään, yritinhän tuossa kerran sellaiseen monialakoulutukseen ja takkiin tuli. Eivät halunneet mua, toisin sanoen laitoin hakemuksen, enkä kuullut sen jälkeen heistä mitään.
Onneksi ainakin se siivouslaiskotus on ohi! On paljon pirteämpi olo jo! :) Mikähän siinä olikin, kun tuli sellainen laiskotus.
Sitten kun olen katsellut nuo ohjelmat, niin laitan miehelle sähkispostia: kauppalappu nimittäin! Saa mies käytellä voimiaan ja ostaa mulle 2 litraa Rainbown hedelmätäysmehua MÄSSYä varten. Itse menen kauppoille seuraavan kerran torstaina, enkä jaksa kantaa niin paljon kaikkia kuin mies. Siksi usein järkkään niin, että mies ostaa painavat!

suklaahaaveet,
työttömyys
torstai 23. lokakuuta 2008
Systeemini
Minulla on sellainen systeemi, asetan itselleni ehtoja. Tyyliin jos en siivoa kotia, niin sitten en saa pitää MÄSSYä! MÄSSYn edellytys on kodin pitäminen siivossa kunnossa. Se motivoi minua ahkeroimaan täällä näissä omissa pienissä tehtävissäni.
Kerran eräs tuttuni sanoi, ettei kotihommista voi tehdä itselleen mitään elämäntehtävää tai elämänsisältöä. Minusta se oli vähän kummasti sanottu. Oikeastaan naisten työssäkäynti on aika nuori ilmiö Suomessakin. En sitä sano, että naisten pitäisi olla kotona, päinvastoin, mutta olisiko aika jo lakata väheksymästä esimerkiksi kotiäitejä ja niitä ihmisiä, jotka eivät hakemisesta huolimatta saa työtä?
Minä en usko suurtyöttömyyden tästä paranevan. Pikemminkin tilanne kiristyy. Kilpailu yhä vähenevistä töistä kovenee. Monen nyt hyvin toimeentulevan perheen lapsi saattaa jäädä ilman työtä.
Minä kunnioitan kotiäitejä. Ja arvostan jokaista ihmistä ihmisenä, oli työtä tai ei. Oma elämä on sen opettanut. Harva meistä voi olla satavarma siitä miten elämä menee, eikä ihminen ole yhtä kuin työnsä. Ahkerinkin voi menettää työpaikkansa. Sitten voi olla ikävää muistella omaa ylimielisyyttä, kun on halveksinut työttömiä... pilkka osuu omaan nilkkaan.
Isä
Olen kirjoittanut jonkin verran äidistäni. Meillä on tosiaankin aika sellaiset varovaiset välit. En viitsi hänelle uskoutua, koska hän reagoi aina kielteisesti ja on hanakka tuomitsemaan. Hän on juuri näitä ihmisiä, joiden mielestä on omalla lapsella oltava ura! Yhteen aikaan äetmuori mäkätti koko ajan eläkekertymästä minulle, vaikka tiedänhän itsekin ettei se kotona olemalla kerry. Mutta olisi kiva tietää miten äetmuori parantaisi tilannetta. Kun työhakemuksiini ei tule edes kielteisiä vastauksia. Ja kun matkaa lähimpiin isoihin kaupunkeihin kuitenkin on melkoisesti ja auto sökö romu. Pitäisikö hölkätä joku 30-40 kilsaa työhön, vai? Meillä miehellä on se talouden parempi auto, koska hänellä on työ ja hän tarvitsee kaaransa. Minulla on vuoden -88 rotisko, joka on pari kertaa "jättänyt tielle" niin sanotusti! Mutta kyllä se mulle välttää näille lyhyille kauppareissuille ainakin. Eikä tielle jäänti ole ongelma, jos ei ole työpaikkaa, jossa on oltava tiettyyn aikaan. Eli on siinä työttömyydessä joku hyväkin puoli. Jos auto sippaa, niin voi rauhassa alkaa järjestellä kännyllä apua, ei tarvitse hermostua kun ei ehdi työhön.
Isästä minun piti kirjoittaa, hän on nyt jo kuollut. Hän oli positiivisempi ihminen kuin äiti. Mutta lapsena oli vaikeaa isänkin vuoksi. Isällä oli naisjuttuja ja hän muutti pois kotoa kun olin 12. Minulle ei oikeastaan selitetty mitään, isä vain muutti. Äiti oli saanut tietää isän suhteesta johonkin sairaanhoitajaan ja se oli kerrasta poikki. Ne olivat raskaita aikoja, ainaista huutoa (äiti se oli joka huusi siis) ja tappelua kun tulin koulusta kotiin. Äetmuori lisäksi kai luuli että olen kuuro ja sokea ja tyhmä, vaikka sitä draamaa vedettiin minun silmieni edessä.
Oliko se 1-2 vuotta isukin muuton jälkeen, kun oli sellainen joulu etten edes tiennyt missä hän on. Äidillä oli jotenkin sellainen asenne, että älä kysele. En edes odottanut että hän olisi ollut meidän kanssamme, mutta onhan se jotenkin väärin ettei lapsi tiedä missä isä on ja miten hänet saa kiinni. Jos vaikka olisi halunnut soittaa ja toivottaa hyvät joulut.
Äiti kai kuvitteli tekevänsä järisyttävän paljastuksen kun kertoi minulle isän naisjutuista kun olin 20. Olisi vaan tehnyt mieli sanoa, että voi älä, nuo jutut olen tiennyt jo 8 vuotta. Koska en ole kuuro, enkä sokea. No, äetmuori kertoi kaiken omasta näkökulmastaan ja pitkään näinkin hänet tässä suurena väärinteon uhrina. Mutta nyt olen muuttanut mieltäni. Pettäminen avioliitossa ei voi olla oikein, mutta ei se aina pelkästään johtu pettäjästä. Avioliiton kuitenkin luo kaksi ihmistä. Jos toinen kokee jatkuvaa tarvetta karata siitä, niin mikä on liitossa vikana? Mitä kaksi ihmistä on tehnyt väärin?
Minulla kai kaiken tämän vuoksi on huono käsitys suomalaisesta perhe-elämästä. Joskus tuntuu kuin Suomi olisi yksinhuoltajien maa. Nekin perheet, joissa isät [vielä!!!] ovat, tuntuvat usein pyörivän vain äitien työpanoksen ja organisoinnin voimin. Missä ovat isät? Harrastamassa, vieraissa vuoteissa, luomassa uraa. Itse kasvoin perheessä, jossa äiti oli oikeastaan ainoa paikalla oleva vanhempi. Se oli tilanne jo ennen isän pois muuttamista. Ei hän pahemmin osallistunut arkeemme, hän rahoitti sitä. Joskus kadehdin kavereitani, joilla oli isät kotona asumassa ja jotkut näistä isistä olivat vieläpä kiinnostuneita lapsistaan ja touhusivat jotain heidän kanssaan, harrastivat yhdessä tms.
Mietin kannattaako tietynlaisten ihmisten yleensä lisääntyä? Sellaisten, joita perhe-elämä ei todellakaan kiinnosta. Näin jälkeenpäin sanoisin, että minun vanhempani ovat ihmisiä, joiden ei olisi kannattanut mennä keskenään naimisiin ja saada lapsia. Äidille se oli yhtä uhrautumista vain ja isä tosiaan aika pitkälti hylkäsi meidät, tosin jatkoi elämän rahoittamista.
Miehellä on ihana perhe. Hänen vanhempansa ovat yhä yhdessä ja nauttivat toistensa seurasta. Olen joskus ajatellut, että jos en olisi tutustunut mieheen tai jos minulla ei olisi ollut hyviä ystäviä, niin en varmasti olisi koskaan nähnyt normaalia perhe-elämää.
Äetmuori se on sellainen ihminen, jonka mielestä on "avointa" ja "hienoa" kun riidellään niin, että katto tippuu niskaan mölyn voimasta. Mutta olisipa miettinyt asiaa lapsen kannalta. Voin sanoa että minusta se oli pelottavaa ja stressaavaa. Missä oli aikuisen ihmisen itsehillintä? Isä saattoi olla syyllinen, mutta siinä mielessä fiksu että ei sotkenut meitä lapsia näihin matseihin. Tai siis yritti parhaan mukaan pitää meidät ulkopuolella. Siitä kiitos hänelle sinne autuaammille metsästysmaille.
Isän poismuuton aikoihin minä aloin "oireilla", kuten nykyään sanotaan. Aloin, omituista kyllä, repiä kirjojen sivuista pieniä palasia aina niitä lukiessani. Nyt tietysti tajuan, että olin jatkuvasti kireä ja hermostunut ja siksi "näpersin" kirjaparkoja noin. Pelkäsin ja odotin isän tuloa kotiin, toivoin sitä mutta pelkäsin, koska tiesin äidin aina aloittavan sen huutomatsin. Minulla on vieläkin hyllyssä paljon lastenkirjoja, jotka ovat ihan repaleisia sivuistaan. Sen verran hullu sitä olin minäkin! Kerran yksi ystäväni kysyi jokunen vuosi sitten, että kuinka nuo kirjat tuollaisia ovat. Heh heh, sainpas alkaa miettiä selitystä.
Ylihuomenna leivotaan!
Näin se aika kuluu. Pitää vain jaksaa siivota, että sitten varmasti saa palkinnon! Minulla on siivouksessakin oma rutiinini, kaikki asiat pitää tehdä aina samalla tavalla. Huoneet on siivottava tietyssä järjestyksessä siis. Rutiini luo turvallisuutta näin aikuisenakin, lapsenahan meillä sellaista ei edes ollut.
Alan kallistua aika vahvasti jonkun hedelmäisen juustokakun suuntaan, mitä leivontaan tulee. Persikkaista tai mangoista sen olla pitää. Pitää nimittäin olla realisti: suklainen tai kinuskinen kakku on parhaimmillaan aina sen ekan palasen ollessa lautasella. Sitten helposti alkaa etoa. Hedelmäistä voi syödä enemmän kyllääntymättä.
Heitin jääkaapista viimeisetkin virolaiset rahkapatukat pois, hyi hiisi sentään mitä hirveyksiä ne olivatkaan! On kova mies tai nainen se, joka pystyy sanomaan syöneensä tuollaisen rahkapatukan kokonaan, vaikka se pieni onkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)