Tänään olin liikenteessä romuraudallani! Oli aikas kamalaa, kun olin Pikkukaupungissa yhdessä todella vilkkaassa risteyksessä.. Odotin siinä ihan jonon kärjessä punaisen valon vaihtumista vihreäksi ja äkkiä kaarani käynti muuttui ihan hassun kuuloiseksi! :( Tai pikemminkin aika pelottavan kuuloiseksi.. sellaiseksi hiiitaaaakkssiii ja matalaksi! Voi itku, kyllä pelkäsin, että siihen se tilttaa, siihen keskelle risteystä! Ja TIETYSTI neljän ruuhkassa! Onneksi se ei tiltannut, mutta kyllä pelkäsin. Jos se olisi hyytynyt siihen, niin mitä ihmettä olisin tehnyt? Ihmiset ainakin olisivat hermostuneet muhun ihan totaalisesti. :(
En tajua mikä sitä autoa taas vaivaa! Se on niin kyllästyttävä, kun aina oikuttelee tuolla lailla. Sitten olen huomannut siinä JÄLKIKÄYNTIÄ. Tuon ilmauksen olen oppinut mieheltä! Jälkikäynti on sitä, että vaikka käännät virta-avaimen pois päältä, niin silti auto vielä jurraa parit kierrokset moottorilla! Se ei ole hyvä juttu, sen on mies mulle kertonut.
Samapa se tietysti, jurratkoon niin paljon kuin tahtoo. :) Ei se mua estä.. Hih, kunhan vaan romurauta vie mut sinne minne pitää! Ja yritän aina pitää puhelinta mukana, jos sitten sattuu joku stoppi tulemaan.. niin saan avun paikalle. :) Ei mua se niinkään vaivaisi, vaikka se romu sattuisi pysähtymään jossain pikkutiellä, mutta sitä pelkään, että niin käy jossain vilkasliikenteisellä osuudella. On kurjaa olla tien tukko!
Oi yhdistys!
Yhdistys [sellainen jossa ajetaan mulle tärkeitä asioita] ei vieläkään ole ollut yhteydessä muhun sähköpostilla. Täytyy kai vaan jaksaa odotella, vaikka vaikeaa se on!
Supermässy seuraavaksi!
Kun on ne Victorian ja Danielin häät Ruotsissa, niin sepä sattuu somasti seuraavan herkkuilun aikoihin! Täytyy varmaan pitää supermässy, koska vietän paitsi tavallista herkkuilua, myös Ruotsin juhlaa! :)
Mä tosiaan olen niin pinnallinen, että nautin kuninkaallisten häiden seuraamisesta. Varmaan olen nenä kiinni telkkussa silloin lauantaina. Mutta toisaalta.. tuli vähän hassu olo kun jostain lehdestä luin häiden maksavan 'vain kanelipullan' verran tavalliselle svenssonille. 'Vain'. Noinkohan ihmiset eivät oikeasti tiedä, että jopa Ruotsissa ON köyhyyttä. Ja että jotkut vanhemmat varmaan antaisi sen korvapuustin mieluummin lapsilleen kuin käyttäisi sen Bernadottehäihin..
Joskus mun mielestä ajatuskin monarkiasta on ihan pähkä! Se ajatus, että joku vain syntymällä saa kaikki mahdolliset etuoikeudet.. Kuitenkin nautin kuninkaallisten loistosta RUOTSISSA, en minä Suomeen sellaista tahtoisi. :) Näin on oikeastaan todella hyvä - siis se, että meillä ei ole kuninkaallisia, mutta ruotsalaisilla on. :) Saan ihastella loistoa, muttei mun tarvitse surra sitä, että omassa maassani virka + vauraus jakautuisi noin hullulla perusteella.
Niin, kuinkahan sitten juhlistaisin supermässyä? Pitäisi varmaan jotain prinsessakakun tapaista nauttia! Se sopisi kun on prinsessan häät. Joskus minusta vain tuntuu, että sen Danielin vanhat ystävät saattaisivat vähän virnuilla tulevalle 'prinssintittelille'. On se tavallaan vain niin huvittavaa. :) Vaikka kai se on hienoakin, olla sillä tavalla 'saavuttamaton', kohotettu ja nostettu vain avioliiton vuoksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MÄSSYhaaveet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MÄSSYhaaveet. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. kesäkuuta 2010
perjantai 26. maaliskuuta 2010
Karvattomuuden kallis hinta
Leikkasin partahöylällä nilkkani ihan verille! Kun ajelin säärikarvoja, siis. Se on karvattomuuden kallis hinta, verellä lunastettu, hehe! Mä olen sellainen köyhimys, että ajelen ihan vain Bic-terillä, joita ostan. Ostan aina sellaisen pussillisen niitä kertakäyttömuovihöyliä ja sitten käyttelen niitä kunnes terät ruostuvat tai tylsistyvät.
Pitäisi varmaan hankkia taas joku oikein lady-suunnattu karvanajelin! Ei kuitenkaan sähköistä, koska vieron semmoisia laitteita. Ihan joku sellainen tuunattu versio kertakäyttöhöylästä passaisi! Inhottavaa on nimittäin kun jalassa on nilkan kohdalla n. 7 cm pitkä kipeä rupi. Siitä tuli vertakin kahden päivän ajan! :( Ja nyt se mokoma kutisee kauheasti! Vaikea olla ajattelematta mitään muuta kuin sitä.
Joskus kadehdin miehiä, kun ei ne ajele.. paitsi partaa! Itselläni on tapana ajaa aina kerran viikossa bikiniraja, sääret ja kainalot. Kerta viikossa riittää näin talvella, mutta kesällä saatan ajella useamminkin. Kerran näin jumpassa naisen, jolla oli ihan ajelemattomat kainalokarvat. Olen varmaan aika hienostelija, mutta se jotenkin sävähdytti, itse en viitsisi niin lähteä hihattomassa paidassa liikkeelle.
Olen aikuisikänä käynyt läpi varmaan kaikki yleisimmät karvanpoistotavat aina näistä Veet-voiteista sähköisiin ajureihin ja fiineihin käsikäyttöisiin ja kertakäyttöteriin. Siksi olenkin nyt ollut useamman vuoden kertakäyttöterissä. En ole huomannut noissa tavoissa paljonkaan eroa.. Toki joku Veet tekee karvanpoistosta pysyvämmän kuin tavallinen ajelu, MUTTA se myös sottaa [ainakin mun tapauksessa] ja on hinnaltaan aika suolainen. Joskus tuntuu kuin ei karvanpoistoon olisi mitään ihmekikkaa, kaikki on vaan valintoja huonon ja vielä huonomman vaihtoehdon välillä. ;)
Miesten takia?
On olemassa ihmisiä jotka kuvittelevat naisten ajelevan karvoitusta vain miesten takia. Se ei muuten pidä kutiaan ainakaan mun tapauksessani. Itse ajelen lähinnä itseni vuoksi ja sitten vähän jumppakavereita ajatellen. Ei mun olisi mikään PAKKO esim. ajella sääriä - voisihan ne verhota kesälläkin ohuisiin kesähousuihin, eikä mitään näkyisi. Mutta mulle se karvanpoisto onkin .. tosiaan, mun OMA juttu. Vaikka sitten veri tirsuaisi, kuten kävi sen nilkan kanssa! :)
Tietysti on ihmisiä joiden mielestä naiset tekevät KAIKEN miesten vuoksi. Mua sellainen ajattelutapa raivostuttaa. Ihan kuin nainen ei voisi itsensä takia joskus toivoa kaunista asukokonaisuutta tms..!!!
Yhdessä ulkonäköasiassa myönnän ajattelevani MIEHIÄ - tai siis oikeastaan vain 'omaani' - ja se on hiusten pituus! Jos olisin yksin tässä maailmassa, niin tukka lähtisi-- varmasti! Pixie cut, olenhan sanonut. Mutta meillä mies ei pidä lyhythiuksisista naisista, joten suosin sellaista 'puolipitkää' hiusmallia. Elikkäs pitempi kuin peruspolkka, mutta ei kuitenkaan ulotu olkapäille. Sen saa kiinni pikku ponnarille, mutta sitä voi helposti pitää myös auki. Se on sellainen hiuspelkurin ratkaisu!
Olen kyllä ajatellut PÄTKÄISTÄ tukan sittenkin! Meillä mies nimittäin ei aina kuuntele mua.. olen sanonut, että en pidä ajamattomasta parrasta, mutta silti hän esim. loma-aikaan päästää itsensä irti ja on parransänkisenä. Joskus melkein nolottaa.. :( Joten jos hän ei aja partaa mun mieliksi, niin onkos mun sitten pakko olla pitkätukka hänen mielikseen? ;) Ajattelin vähän niin kuin pedagogisista syistä e h k ä vielä pätkäistä tukan ja sitten selittää tämän jutun hänelle. :) Ehkä se saa miehen tarttumaan parranajokoneeseen lomalla ja vastalahjaksi mä taas voin antaa tukan kasvaa taas tähän puolipitkään lookkiin! Reilua? ;)
Äetmuori tietysti on sitä mieltä, että miehen mieliksi pitäisi antaa tukan roikkua vaikka POLVIIN! Hän vieroo ajatusta lyhyttukkaisesta Sukliksesta ja jos pätkäisen, niin saan kuulla siitä jankutusta seuraavat 10 vuotta. Mutta onko tämä pää mun vai onko se Muorin? Tämä vaan kiinnostaa..
Herkkuhaaveet jäissä? :(
Seuraavaan herkkuiluhetkeen [herkkis sukliskielellä!] on 8 kokonaista vuorokautta ja haaveet on jumissa! En keksi oikeastaan mitään mielitekoa, jota jaksaisin kiihkeästi odottaa. Voi tylsyys! Mietin leivontaa, mitä sitten tekisi? Mansikka-valkosuklaatijuustokakku on pirtsakan värinen punaisine kiilteineen ja ihanan makuinenkin - mutta onhan sitä jo tultu syötyä. Kaikessa tuntuu nyt olevan jotain vikaa, en osaa sanoa mitä oikein himoitsisin.
Viimeksi oli kyllä hyvää se appelsiinimarmeladi-vaniljavanukas-kermavaahto täyte siinä unelmatortussani. Ehkä pitäisi kehitellä joku kermakakku, tai vastaava. Kääretortussa oli se hyvä puoli, että se tuli myös helposti syötyä mässyssä. Ei ahdistanut leivonnaisen suuri koko! Joskus nimittäin on ahdistavaa, jos kaakku on suuri kuin mikäkin ja siellä se jääkaapissa odottaa.. ja tiedän sen - sitten AHDISTUN!
En tahtoisi enää mässyissä ahdistua! Tahtoisin herkutella, mutta kokea koko ajan että herkkuin määrä on sellainen, että selviän urakasta.
Suklis on HULLU. :(
Pitäisi varmaan hankkia taas joku oikein lady-suunnattu karvanajelin! Ei kuitenkaan sähköistä, koska vieron semmoisia laitteita. Ihan joku sellainen tuunattu versio kertakäyttöhöylästä passaisi! Inhottavaa on nimittäin kun jalassa on nilkan kohdalla n. 7 cm pitkä kipeä rupi. Siitä tuli vertakin kahden päivän ajan! :( Ja nyt se mokoma kutisee kauheasti! Vaikea olla ajattelematta mitään muuta kuin sitä.
Joskus kadehdin miehiä, kun ei ne ajele.. paitsi partaa! Itselläni on tapana ajaa aina kerran viikossa bikiniraja, sääret ja kainalot. Kerta viikossa riittää näin talvella, mutta kesällä saatan ajella useamminkin. Kerran näin jumpassa naisen, jolla oli ihan ajelemattomat kainalokarvat. Olen varmaan aika hienostelija, mutta se jotenkin sävähdytti, itse en viitsisi niin lähteä hihattomassa paidassa liikkeelle.
Olen aikuisikänä käynyt läpi varmaan kaikki yleisimmät karvanpoistotavat aina näistä Veet-voiteista sähköisiin ajureihin ja fiineihin käsikäyttöisiin ja kertakäyttöteriin. Siksi olenkin nyt ollut useamman vuoden kertakäyttöterissä. En ole huomannut noissa tavoissa paljonkaan eroa.. Toki joku Veet tekee karvanpoistosta pysyvämmän kuin tavallinen ajelu, MUTTA se myös sottaa [ainakin mun tapauksessa] ja on hinnaltaan aika suolainen. Joskus tuntuu kuin ei karvanpoistoon olisi mitään ihmekikkaa, kaikki on vaan valintoja huonon ja vielä huonomman vaihtoehdon välillä. ;)
Miesten takia?
On olemassa ihmisiä jotka kuvittelevat naisten ajelevan karvoitusta vain miesten takia. Se ei muuten pidä kutiaan ainakaan mun tapauksessani. Itse ajelen lähinnä itseni vuoksi ja sitten vähän jumppakavereita ajatellen. Ei mun olisi mikään PAKKO esim. ajella sääriä - voisihan ne verhota kesälläkin ohuisiin kesähousuihin, eikä mitään näkyisi. Mutta mulle se karvanpoisto onkin .. tosiaan, mun OMA juttu. Vaikka sitten veri tirsuaisi, kuten kävi sen nilkan kanssa! :)
Tietysti on ihmisiä joiden mielestä naiset tekevät KAIKEN miesten vuoksi. Mua sellainen ajattelutapa raivostuttaa. Ihan kuin nainen ei voisi itsensä takia joskus toivoa kaunista asukokonaisuutta tms..!!!
Yhdessä ulkonäköasiassa myönnän ajattelevani MIEHIÄ - tai siis oikeastaan vain 'omaani' - ja se on hiusten pituus! Jos olisin yksin tässä maailmassa, niin tukka lähtisi-- varmasti! Pixie cut, olenhan sanonut. Mutta meillä mies ei pidä lyhythiuksisista naisista, joten suosin sellaista 'puolipitkää' hiusmallia. Elikkäs pitempi kuin peruspolkka, mutta ei kuitenkaan ulotu olkapäille. Sen saa kiinni pikku ponnarille, mutta sitä voi helposti pitää myös auki. Se on sellainen hiuspelkurin ratkaisu!
Olen kyllä ajatellut PÄTKÄISTÄ tukan sittenkin! Meillä mies nimittäin ei aina kuuntele mua.. olen sanonut, että en pidä ajamattomasta parrasta, mutta silti hän esim. loma-aikaan päästää itsensä irti ja on parransänkisenä. Joskus melkein nolottaa.. :( Joten jos hän ei aja partaa mun mieliksi, niin onkos mun sitten pakko olla pitkätukka hänen mielikseen? ;) Ajattelin vähän niin kuin pedagogisista syistä e h k ä vielä pätkäistä tukan ja sitten selittää tämän jutun hänelle. :) Ehkä se saa miehen tarttumaan parranajokoneeseen lomalla ja vastalahjaksi mä taas voin antaa tukan kasvaa taas tähän puolipitkään lookkiin! Reilua? ;)
Äetmuori tietysti on sitä mieltä, että miehen mieliksi pitäisi antaa tukan roikkua vaikka POLVIIN! Hän vieroo ajatusta lyhyttukkaisesta Sukliksesta ja jos pätkäisen, niin saan kuulla siitä jankutusta seuraavat 10 vuotta. Mutta onko tämä pää mun vai onko se Muorin? Tämä vaan kiinnostaa..
Herkkuhaaveet jäissä? :(
Seuraavaan herkkuiluhetkeen [herkkis sukliskielellä!] on 8 kokonaista vuorokautta ja haaveet on jumissa! En keksi oikeastaan mitään mielitekoa, jota jaksaisin kiihkeästi odottaa. Voi tylsyys! Mietin leivontaa, mitä sitten tekisi? Mansikka-valkosuklaatijuustokakku on pirtsakan värinen punaisine kiilteineen ja ihanan makuinenkin - mutta onhan sitä jo tultu syötyä. Kaikessa tuntuu nyt olevan jotain vikaa, en osaa sanoa mitä oikein himoitsisin.
Viimeksi oli kyllä hyvää se appelsiinimarmeladi-vaniljavanukas-kermavaahto täyte siinä unelmatortussani. Ehkä pitäisi kehitellä joku kermakakku, tai vastaava. Kääretortussa oli se hyvä puoli, että se tuli myös helposti syötyä mässyssä. Ei ahdistanut leivonnaisen suuri koko! Joskus nimittäin on ahdistavaa, jos kaakku on suuri kuin mikäkin ja siellä se jääkaapissa odottaa.. ja tiedän sen - sitten AHDISTUN!
En tahtoisi enää mässyissä ahdistua! Tahtoisin herkutella, mutta kokea koko ajan että herkkuin määrä on sellainen, että selviän urakasta.
Suklis on HULLU. :(
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Hyvästi tuskaliikunta!
Olen oppinut uuden asian itsestäni! En tahdo enää ainakaan MAKSAA rääkkijumpasta. Ensi syksynä alan joogatunnit, sen verran olen päättänyt jo tässä ja nyt. Jos tahdon rääkkijumppaa, niin sitähän voin aina tehdä kotona, mutta en enää tahdo maksaa siitä, että saan rääkkiä esim. joka tiistai klo 18-19. Entä jos en silloin ole yhtään sillä tuulella?? Entä jos juuri silloin joku diskomusa tai tekno repii korvia, ihmisten läsnäolo ja jaettu hikoilu ahdistaa? Tulee vain paljon poissaoloja, tai sitten yleistä pahaa mieltä ja epämukavuutta.
Huomasin kerran kun jumppassa pidettiin PELKÄSTÄÄN venyttelylle omistettu tunti, että minä oikeasti pidän enemmän juuri sellaisesta, rauhallisesta ja pakottomasta. Siitä että saan rauhassa tunnustella miltä tuntuu ruumiin sisällä, miltä tuntuu kun takareidet venyvät KIIREETTÄ, pakottomasti. Hellästi. Ja olin hurjan rentoutunut tuon tunnin jälkeen, mitä ei muuten aina voi sanoa rääkkijumpasta.
Ja musiikkikin vaikuttaa! Venyttelytunnilla oli jotain 'new age'-tyyppistä, pehmeää musiikkia. Oikeastaan vain sointuja ja luonnon ääniä. Tai siltä ne kuulostivat. ;) Pidin siitäkin. Ei millään pahalla mutta joskus rääkkijumpassa oikein inhottaa se musiikki. Kerrankin siellä oli Yötä. Jotain 'Pettävällä jäällä', joka siis on niin surullinen ja masentava kappale kuin olla voi. Tai sitten on jotain ällöttävän, pelottavan pirteää materialismille omistettua tyttöbiisiä. Yöks.
Miksi liikunnan oikeastaan pitäisi olla epämiellyttävää ja siitä saatavan nautinnon lähellä masokismia? Tuleeko se kouluajoilta? Koululiikuntahan oli sellaista KAMPPAILUA. Opettaja pyrki vimmaisesti 'saamaan meitä hikeen' ja me yritimme aivan yhtä vimmaisesti säästyä hikoamiselta. :) Syntyi tahtojen taistelu. Opettaja saarnasi syyttävään sävyyn oikeanlaisesta liikunnasta [=hikiliikunta] ja vääränlaisesta liikunnasta [=kaikki muu liikunta] ja me kuuntelimme itsepäisinä, taipumatta.
Miksi itselleen ei saisi liikunnan kauttakin olla HYVÄ?
Rääkkijumpan päätteeksi normaalisti tehtävä venyttely on lyhyt ja hätäinen. Hop hop, siinä sanotaan lihaksille, venykääs nyt mahdollisimman pian, että ette ole kipeät huomenna.. että voi rääkätä sitten taas. Se venyttely ei ole mikään itsetarkoitus, se on vain pakollinen kuvio. Välttämättömyys, joka hoidetaan pian alta pois. Vähän kuin hammaslääkärikäynti tai auton kilometrihuolto.
Mulle sopisi muutenkin parhaiten sellainen liikuntatunti, joka olisi aamusta/aamupäivästä. Tai ainakin ennen klo 16. Jos liikuntatunti on illalla, niin sitten vain koko päivän 'odotan' sitä ja se rajoittaa tekemisiäni. Kun pitää muistaa, että mentävä on. Mieluiten tekisin niin, että aamulla klo olisi herättämässä ja sieltä sitten liikuntaan.
No niin, eli siis joogelia syksyllä. Mutta ei mitään astangajoogelia, vaan jotain rauhallista, mietteliästä, pakotonta. Onneksi monissa kansalaisopistoissakin on nykyisin päiväryhmiä, ainakin joissain aineissa. On otettu huomioon siis meidät työttömät lortitkin. ;) Tai miksei vaikka eläkeläiset tai muut, joilla on 'hyvä' syy olla päivisin kotona.
Mää-mää-mässylammas!
Suklis Mässylampaana määkii! Huomasin että Citymarketissa olisi mammuttimarkkinat! Mammumarkkinoilla yleensä kannattaa käydä, koska ainakin pari kertaa silloin on Cittarista löytynyt Milka-suklaatia! :) Se on suosikkini [yksi niistä].
Mutta olen nyt mietiskellyt mässinkiä ja tullut siihen tulokseen, ettei mun oikeastaan PITÄISI ostella.. koska se ostelu jotenkin 'stressaa' mua, siis se että kaappit on liian täynnä! Eikös kuulostakin hassulta? Koen sitten sellaista pakkoa syödä sen kaikki ja pelkään, etten pystykään. Olenpas mä kummallinen.
Mutta silti vaan sanon, että 7 kokonaista vuorokautta.. kaivattuun hetkeen! :)
Huomasin kerran kun jumppassa pidettiin PELKÄSTÄÄN venyttelylle omistettu tunti, että minä oikeasti pidän enemmän juuri sellaisesta, rauhallisesta ja pakottomasta. Siitä että saan rauhassa tunnustella miltä tuntuu ruumiin sisällä, miltä tuntuu kun takareidet venyvät KIIREETTÄ, pakottomasti. Hellästi. Ja olin hurjan rentoutunut tuon tunnin jälkeen, mitä ei muuten aina voi sanoa rääkkijumpasta.
Ja musiikkikin vaikuttaa! Venyttelytunnilla oli jotain 'new age'-tyyppistä, pehmeää musiikkia. Oikeastaan vain sointuja ja luonnon ääniä. Tai siltä ne kuulostivat. ;) Pidin siitäkin. Ei millään pahalla mutta joskus rääkkijumpassa oikein inhottaa se musiikki. Kerrankin siellä oli Yötä. Jotain 'Pettävällä jäällä', joka siis on niin surullinen ja masentava kappale kuin olla voi. Tai sitten on jotain ällöttävän, pelottavan pirteää materialismille omistettua tyttöbiisiä. Yöks.
Miksi liikunnan oikeastaan pitäisi olla epämiellyttävää ja siitä saatavan nautinnon lähellä masokismia? Tuleeko se kouluajoilta? Koululiikuntahan oli sellaista KAMPPAILUA. Opettaja pyrki vimmaisesti 'saamaan meitä hikeen' ja me yritimme aivan yhtä vimmaisesti säästyä hikoamiselta. :) Syntyi tahtojen taistelu. Opettaja saarnasi syyttävään sävyyn oikeanlaisesta liikunnasta [=hikiliikunta] ja vääränlaisesta liikunnasta [=kaikki muu liikunta] ja me kuuntelimme itsepäisinä, taipumatta.
Miksi itselleen ei saisi liikunnan kauttakin olla HYVÄ?
Rääkkijumpan päätteeksi normaalisti tehtävä venyttely on lyhyt ja hätäinen. Hop hop, siinä sanotaan lihaksille, venykääs nyt mahdollisimman pian, että ette ole kipeät huomenna.. että voi rääkätä sitten taas. Se venyttely ei ole mikään itsetarkoitus, se on vain pakollinen kuvio. Välttämättömyys, joka hoidetaan pian alta pois. Vähän kuin hammaslääkärikäynti tai auton kilometrihuolto.
Mulle sopisi muutenkin parhaiten sellainen liikuntatunti, joka olisi aamusta/aamupäivästä. Tai ainakin ennen klo 16. Jos liikuntatunti on illalla, niin sitten vain koko päivän 'odotan' sitä ja se rajoittaa tekemisiäni. Kun pitää muistaa, että mentävä on. Mieluiten tekisin niin, että aamulla klo olisi herättämässä ja sieltä sitten liikuntaan.
No niin, eli siis joogelia syksyllä. Mutta ei mitään astangajoogelia, vaan jotain rauhallista, mietteliästä, pakotonta. Onneksi monissa kansalaisopistoissakin on nykyisin päiväryhmiä, ainakin joissain aineissa. On otettu huomioon siis meidät työttömät lortitkin. ;) Tai miksei vaikka eläkeläiset tai muut, joilla on 'hyvä' syy olla päivisin kotona.
Mää-mää-mässylammas!
Suklis Mässylampaana määkii! Huomasin että Citymarketissa olisi mammuttimarkkinat! Mammumarkkinoilla yleensä kannattaa käydä, koska ainakin pari kertaa silloin on Cittarista löytynyt Milka-suklaatia! :) Se on suosikkini [yksi niistä].
Mutta olen nyt mietiskellyt mässinkiä ja tullut siihen tulokseen, ettei mun oikeastaan PITÄISI ostella.. koska se ostelu jotenkin 'stressaa' mua, siis se että kaappit on liian täynnä! Eikös kuulostakin hassulta? Koen sitten sellaista pakkoa syödä sen kaikki ja pelkään, etten pystykään. Olenpas mä kummallinen.
Mutta silti vaan sanon, että 7 kokonaista vuorokautta.. kaivattuun hetkeen! :)
lauantai 20. helmikuuta 2010
Aiheesta toiseen
Suklis iloitsee, kun mässäyksen hetkeen on enää 16 tuntia! Kulukoot ne tunnit nopsaan! :)
Pistin eilen miehen viemään mut Lidliin ja ostin sieltä Milbona-jogurttia ja Pianola-sorbettia! Harmittaa kun en suosikkiani Mövenpick-sorbettia tunnu enää mistään löytävän.. On kulunut monta mässinkiä ihan ilman sorpettia! :( Nyt sitten ostin tuota Lidlin tavaraa, toivotaan että se on hyvää. Hedelmäsorbeeeeta!
Mies osti Lidlistä itselleen pistaasipähkinää ja popcornia. Poppista siksi, että se on sydänystävällisempää + vähäkalorisempaa kuin sipsu.. ja pistaasipähkinästä hän taas pitää muuten vaan. Mun mielestä ne on myös ihan hyviä, muttei niin hyviä että itse niitä ostaisin.
Lidlissä oli pari nuorta miestä kassalla ennen meitä ja ne kai tunsi sen kassapojan. Keskustelivat siitä kuinka on aikeissa vetää lärvit tässä viikonloppuna. Mua vähän huvitti se kun pojat ei yhtään kainostelleet niitä juttujaan vaan ihan vaan ääneen kailottivat.. ;) Mä taas olin oikea SALARYYPISKELIJÄ niihin teiniaikoihin.. Join siis siinä missä muutkin, mutta 'aikuisten' läsnäollessa olin aina niin kilttiä ja kunnollista. Sitä paitsi sieltä mistä mä olen kotoisin saattaisi käydä niin, että jos tuommoiset nuoret kerskuisi juomisillaan, niin joku vanhempi tantta [hehe siis joku mun ikäinen..] saattaisi PUUTTUA siihen ja sanoa jotain. :) Semmoista oli elämä siellä missä mä kasvoin aikuiseksi, aika sellaista, no, 'yhteisöllistä'. ;)
Vielä 17-vuotiaanakin muistan kuinka olin iltaa istumassa silloisen boyfriendin jonkun sukulaisen luona ja sinne tuli sitten jotain muita sen poikakaverin sukulaisia. Yksi täti siellä kysyi mun ikää kun kaikilla oli rommia ja kokista laseissa ja minä sitten paukautin, että 17. En osannut pitää sitä minään, koska .. no, jotenkin en pitänyt itseäni 'nuorena', kyllähän jotkut joivat jo yläasteella alkkomashoolia ja 17 on sentään ihan eri juttu kuin joku 14. No, se täti oikein kauhistui ja voivotteli, että ei hän kyllä antaisi näin sinun olla, jos olisin hänen tyttärensä.. Vähän epämukavaa.. Nyt kun katson jotain sen aikaisia valokuvia, niin kauhistun kuinka nuorelta sittenkin näytin. Ja kun tajuaa, että Kummityttö A. on pian 16.. Hurjaa ajatella että periaatteessa HÄN voisi myös elää kaikenmoista elämää, vaan kun ei elä. Tavallaan se ylipaino 'eristää' hänet.. pojat eivät ainakaan kiusaa lähentymisyrityksillä. TAVALLAAN se on varmaan helpottavaa Siukulle ja H:lle, mutta tavallaan se taas on tosi surullista.
En tiedä kumpi on suurempi paha, olla pahasti ylipainoinen juuri noina teinivuosina vai viettää ne kuherrellen ja alkotellen. En vaihtaisi omaa nuoruuttani A:n nuoruuteen, se on sanottava.. En, vaikka se [A:n elämä] onkin siis paljon suojatumpaa ja turvallisempaa kuin omani oli. Uskon nimittäin itse oppineeni jotain noina teinivuosina, elämää nyt ainakin.
Tulipas juoruileva postaus nyt! Asiasta toiseen hypin kuin HEINÄSIRKKA! Kai se on sitä levottomuuttakin, kun herkkuilu lähestyy. Pitäisi ostaa geishakonvehteja ja ehkä wienernougattia, mutta hävettää tehdä se miehen nähden. :( Voi.. itku!
Pistin eilen miehen viemään mut Lidliin ja ostin sieltä Milbona-jogurttia ja Pianola-sorbettia! Harmittaa kun en suosikkiani Mövenpick-sorbettia tunnu enää mistään löytävän.. On kulunut monta mässinkiä ihan ilman sorpettia! :( Nyt sitten ostin tuota Lidlin tavaraa, toivotaan että se on hyvää. Hedelmäsorbeeeeta!
Mies osti Lidlistä itselleen pistaasipähkinää ja popcornia. Poppista siksi, että se on sydänystävällisempää + vähäkalorisempaa kuin sipsu.. ja pistaasipähkinästä hän taas pitää muuten vaan. Mun mielestä ne on myös ihan hyviä, muttei niin hyviä että itse niitä ostaisin.
Lidlissä oli pari nuorta miestä kassalla ennen meitä ja ne kai tunsi sen kassapojan. Keskustelivat siitä kuinka on aikeissa vetää lärvit tässä viikonloppuna. Mua vähän huvitti se kun pojat ei yhtään kainostelleet niitä juttujaan vaan ihan vaan ääneen kailottivat.. ;) Mä taas olin oikea SALARYYPISKELIJÄ niihin teiniaikoihin.. Join siis siinä missä muutkin, mutta 'aikuisten' läsnäollessa olin aina niin kilttiä ja kunnollista. Sitä paitsi sieltä mistä mä olen kotoisin saattaisi käydä niin, että jos tuommoiset nuoret kerskuisi juomisillaan, niin joku vanhempi tantta [hehe siis joku mun ikäinen..] saattaisi PUUTTUA siihen ja sanoa jotain. :) Semmoista oli elämä siellä missä mä kasvoin aikuiseksi, aika sellaista, no, 'yhteisöllistä'. ;)
Vielä 17-vuotiaanakin muistan kuinka olin iltaa istumassa silloisen boyfriendin jonkun sukulaisen luona ja sinne tuli sitten jotain muita sen poikakaverin sukulaisia. Yksi täti siellä kysyi mun ikää kun kaikilla oli rommia ja kokista laseissa ja minä sitten paukautin, että 17. En osannut pitää sitä minään, koska .. no, jotenkin en pitänyt itseäni 'nuorena', kyllähän jotkut joivat jo yläasteella alkkomashoolia ja 17 on sentään ihan eri juttu kuin joku 14. No, se täti oikein kauhistui ja voivotteli, että ei hän kyllä antaisi näin sinun olla, jos olisin hänen tyttärensä.. Vähän epämukavaa.. Nyt kun katson jotain sen aikaisia valokuvia, niin kauhistun kuinka nuorelta sittenkin näytin. Ja kun tajuaa, että Kummityttö A. on pian 16.. Hurjaa ajatella että periaatteessa HÄN voisi myös elää kaikenmoista elämää, vaan kun ei elä. Tavallaan se ylipaino 'eristää' hänet.. pojat eivät ainakaan kiusaa lähentymisyrityksillä. TAVALLAAN se on varmaan helpottavaa Siukulle ja H:lle, mutta tavallaan se taas on tosi surullista.
En tiedä kumpi on suurempi paha, olla pahasti ylipainoinen juuri noina teinivuosina vai viettää ne kuherrellen ja alkotellen. En vaihtaisi omaa nuoruuttani A:n nuoruuteen, se on sanottava.. En, vaikka se [A:n elämä] onkin siis paljon suojatumpaa ja turvallisempaa kuin omani oli. Uskon nimittäin itse oppineeni jotain noina teinivuosina, elämää nyt ainakin.
Tulipas juoruileva postaus nyt! Asiasta toiseen hypin kuin HEINÄSIRKKA! Kai se on sitä levottomuuttakin, kun herkkuilu lähestyy. Pitäisi ostaa geishakonvehteja ja ehkä wienernougattia, mutta hävettää tehdä se miehen nähden. :( Voi.. itku!
maanantai 1. helmikuuta 2010
Vankina kotona
En ole vielä onnistunut puhumaan vieraille ihmisille, niin kuin sanoin aikovani tehdä tuossa Muutan elämäni!-postauksessa. Syy on aika ankea: ei lähde auto vieläkään käyntiin! Mies tänään sitä akkua lataili ja hoivaili.. vaan ei auta!! :( Ei liikahdakaan! Nyt mies sanoo että mun romuautossa olisi muutakin vikaa kuin vain tuo akun jaksamattomuus! Se ei jotenkin 'anna kipinää', sanoopi hän! Eli kai sitten saan istua täällä torpassa maailman tappiin asti! :( Kurjaa! Sitten se vaan tarkoittaa sitä, että mies saa luvan tehdä mässyostokset mulle, jos siis auto ei elvy tässä tämän nyt alkaneen viikon aikana!
Luuletko omistavasi puhtaat huonekalut?
Jos kuvittelet, niin luulepas uudestaan vaan! Meillä mies tänään käytteli sellaista töistä lainaamaansa verhoilunpesukonetta. Jolla siis voi pestä sohvat, nojatuolit, matot ym. Hän ei ole sitä koskaan töissä käyttänyt [se on ihan muulta osastolta sieltä!] joten vähän mietin että mitä tästä tulee! Kun se härveli kuitenkin on sähkölaite... ja mies on joskus kovakourainen laitteiden kanssa, tai ainakin musta tuntuu siltä! Itse kun aina teen kaiken laitteiden kanssa huippuvarovasti, koska pelkään 1. särkeväni ne 2. sähköteloittavani itseni. Mies ei kuitenkaan ajattele niin.. -No, hän kumminkin pesi meidän sohvat ja nojatuolit sillä ja arvatkaas tuliko MUSTA pesuvesi!! :( Ja kun ottaa huomioon, että meidän huonekaluja sentään imuroidaan säännöllisesti ja on käytetty tekstiilinpesuainettakin. Ja silti - - - !
Toivottavasti nyt en masentanut ketään! Kannattaa kokeilla tuollaista laitetta huonekaluille vaikka edes kerran kymmeneen vuoteen - sitä voi hämmästyä..!
Melkein tuollaisen laitteen voisi ostaa kimpassa useamman perheen kanssa! Se nimittäin oikeasti on kätevä. Eikä tee huonekaluista tippuvan märkiä - huomenna jo varmaan nuo sohvahommelit ovat kuivat. Pesuainepönttö oli siinä mukana!
5 kokonaista vuorokautta!
Ja onkin herkkuilun aika! :) Hiii-iiiiiiiii! (Sukliksen innonkarjaus!)
Mikähän siinä on, että joskus miettii jonkun ihan tyhmän leivonnaisen leipomista? Minä luin äskettäin sellaisen ohjeen ananas-kookospiirakasta [siihen ei tule mitään rahkaa tms.] jostain ilmaisjakelulehdestä - vai oliko se ehkä joku Pirkka-lehti, en muista - ja ajattelin heti sen leipomista. Vaikka tiedän, ettei sellainen kuiva, kunnon täytettä vailla oleva piirakka tyydyttäisi mua. Mietin vaan että sellaista olisi ehkä kätevä leipoa vaikka ihan pakkaseen, olisi jotain vierasvaraa, ja jotain miehelle syötävää kanssa. Hän pitää juuri tuollaisista piirakoista. Ehkä pitää tehdä siis sitä kinuskikakun lisäksi kun koittaa viikonloppu?
Sekin on kummallista, että heti mässingin jälkeen on sellainen olo, että hohhoi, eipä haittaisi vaikka seuraava olisi vuoden päästä! Mutta kun päivät kuluu, niin aina vain innokkaammin sitä odottaa! :( Merkillistä, joka kerta sama juttu!
Mietin virolaisten sonja-ronjamitälie toffeiden kokeilemista! Ovatkohan ne vähän kuin omareita, vai ovatko ne vähän kuin alku-karkkeja? Äetmuori kerran antoi mulle pussin avattuja alkuja, kun hän ei pitänytkään niistä. Mun mielestä ne olivat hyviä. Oikeastaan aika hassua kuinka monta erilaista toffee- taikkas kermakarkkia on tässä maailmassa! Minä pidän monista mutta en sellaisista aivan oksettavan sitkaista. Toffot olivat sellaisia aikoinaan, en tiedä onko niitä edes enää. Kiskoivat tehokkaasti paikat hampaista! Hyh!
Mutta on outoa etten ole koskaan maistanut sonjaronjia! Pitää kai pistää mies sitten ostamaan niitä [jos auto ei siis edelleenkään toimi] ja se on harmin paikka. Mies ei kumminkaan osaa sijoittaa sitä missä ne makeishyllyssä on. Löytääköhän tuo edes niitä? Mulla itselläni on erehtymätön vainu ja tarkka tieto kaikkien karkkien sijainnista.
Luuletko omistavasi puhtaat huonekalut?
Jos kuvittelet, niin luulepas uudestaan vaan! Meillä mies tänään käytteli sellaista töistä lainaamaansa verhoilunpesukonetta. Jolla siis voi pestä sohvat, nojatuolit, matot ym. Hän ei ole sitä koskaan töissä käyttänyt [se on ihan muulta osastolta sieltä!] joten vähän mietin että mitä tästä tulee! Kun se härveli kuitenkin on sähkölaite... ja mies on joskus kovakourainen laitteiden kanssa, tai ainakin musta tuntuu siltä! Itse kun aina teen kaiken laitteiden kanssa huippuvarovasti, koska pelkään 1. särkeväni ne 2. sähköteloittavani itseni. Mies ei kuitenkaan ajattele niin.. -No, hän kumminkin pesi meidän sohvat ja nojatuolit sillä ja arvatkaas tuliko MUSTA pesuvesi!! :( Ja kun ottaa huomioon, että meidän huonekaluja sentään imuroidaan säännöllisesti ja on käytetty tekstiilinpesuainettakin. Ja silti - - - !
Toivottavasti nyt en masentanut ketään! Kannattaa kokeilla tuollaista laitetta huonekaluille vaikka edes kerran kymmeneen vuoteen - sitä voi hämmästyä..!
Melkein tuollaisen laitteen voisi ostaa kimpassa useamman perheen kanssa! Se nimittäin oikeasti on kätevä. Eikä tee huonekaluista tippuvan märkiä - huomenna jo varmaan nuo sohvahommelit ovat kuivat. Pesuainepönttö oli siinä mukana!
5 kokonaista vuorokautta!
Ja onkin herkkuilun aika! :) Hiii-iiiiiiiii! (Sukliksen innonkarjaus!)
Mikähän siinä on, että joskus miettii jonkun ihan tyhmän leivonnaisen leipomista? Minä luin äskettäin sellaisen ohjeen ananas-kookospiirakasta [siihen ei tule mitään rahkaa tms.] jostain ilmaisjakelulehdestä - vai oliko se ehkä joku Pirkka-lehti, en muista - ja ajattelin heti sen leipomista. Vaikka tiedän, ettei sellainen kuiva, kunnon täytettä vailla oleva piirakka tyydyttäisi mua. Mietin vaan että sellaista olisi ehkä kätevä leipoa vaikka ihan pakkaseen, olisi jotain vierasvaraa, ja jotain miehelle syötävää kanssa. Hän pitää juuri tuollaisista piirakoista. Ehkä pitää tehdä siis sitä kinuskikakun lisäksi kun koittaa viikonloppu?
Sekin on kummallista, että heti mässingin jälkeen on sellainen olo, että hohhoi, eipä haittaisi vaikka seuraava olisi vuoden päästä! Mutta kun päivät kuluu, niin aina vain innokkaammin sitä odottaa! :( Merkillistä, joka kerta sama juttu!
Mietin virolaisten sonja-ronjamitälie toffeiden kokeilemista! Ovatkohan ne vähän kuin omareita, vai ovatko ne vähän kuin alku-karkkeja? Äetmuori kerran antoi mulle pussin avattuja alkuja, kun hän ei pitänytkään niistä. Mun mielestä ne olivat hyviä. Oikeastaan aika hassua kuinka monta erilaista toffee- taikkas kermakarkkia on tässä maailmassa! Minä pidän monista mutta en sellaisista aivan oksettavan sitkaista. Toffot olivat sellaisia aikoinaan, en tiedä onko niitä edes enää. Kiskoivat tehokkaasti paikat hampaista! Hyh!
Mutta on outoa etten ole koskaan maistanut sonjaronjia! Pitää kai pistää mies sitten ostamaan niitä [jos auto ei siis edelleenkään toimi] ja se on harmin paikka. Mies ei kumminkaan osaa sijoittaa sitä missä ne makeishyllyssä on. Löytääköhän tuo edes niitä? Mulla itselläni on erehtymätön vainu ja tarkka tieto kaikkien karkkien sijainnista.
torstai 3. syyskuuta 2009
Mitä saa maksaa henkinen hyvinvointi?
Kasvoin sellaisessa kodissa, jossa näkymättömillä asioilla ei oikeastaan ollut arvoa. Meillä kaikki arvokas oli rahalla mitattavaa. Mietin sitä tänään tosi pitkään, kun mietin tätä uutta suunnitelmaani pistää nokka useammin kodin ulkopuolelle. :) Mietin sitä, että siihen menee rahaa, kun ajaa Pikku Kaupunkiin tai Isoon Kaupunkiin, mutta OLO on oikeasti ihan erilainen, kun on piiskannut itsensä liikkeelle vaikka ihan vaan ikkunaostoksille.
Mitä siis henkinen hyvinvointi saa maksaa? Onko oikeasti tuhlausta 'viskoa' rahaa bensaan, vaikka kerran viikossa että pääsee kaupunkiin ihmisten keskelle?
Meillä kotona kaikki puheet 'henkisestä hyvinvoinnista' nyt muutenkin olisi naurettu penkin alle tai sitten niitä olisi pilkattu. Meillä Äetmuori on ainakin sitä mieltä, että kaikki terapiat, itsehoidot, yms. mielialalääkkeet ovat nykyajan hömpötyksiä, eikä niihin pidä yhtään lähteä mukaan. Muori kuitenkin enemmän kuin moni muu TARVITSISI jotain lääkitystä, koska hänellä oikeasti on ongelmia. Mutta itse hän ei sitä näe tai tajua. Eikä kukaan elämäänsä arvostava ihminen mene Muorille ehdottamaan psyykkaria tai jotain lääkitystä, silmillehän se tulee.
Vieläkin kun kirjoitan sanat henkinen hyvinvointi, niin tunnen jotain epämääräistä noloutta. Niin kuin puhuisin kakka- tai pissa-asioista.
Oikeastaan on aika hullua, että tavallaan juuri tuon meikäläisten asenteen vuoksi voi olla että meillä on ollut niin paljon 'onnettomuuksia'. Jos Muori olisi saanut apua ongelmiinsa ja neurooseihinsa, niin ehkä hän ei olisi turvautunut alkoholiin silloin ennen. Ja jos Muori ja Isukki olisivat suostuneet edes harkitsemaan jotain pariterapiaa/perheneuvontaa [semmoiselle meidän perheessä on myös aina osoitettu halveksuntaa], niin ehkä he eivät olisi eronneet. Tai ainakin olisivat hoitaneet asiat toisin.
Muorille kaikki on aina ollut niin mustavalkoista ja yksinkertaista. Isukki 'petti', joten se oli sitten siinä. Hän ei kai hetkeäkään viitsinyt miettiä Isukin syitä. Tai nähdä sitä asiaa jonain muuna kuin ITSEENSÄ kohdistuneena loukkauksena. Äetmuori on kauhean ylpeä siitä, että hän periaatteidensa vuoksi on valmis potkimaan ihmisen kuin ihmisen pois elämästään. Itse en enää jaksa sellaista ihailla, se tuntuu pikemminkin kauhean kovalta. Ja siltä, että rakkaus on kovin ehdollista. Sitä jatkuu vaan niin kauan, kun toinen ei tuota pettymystä.
Minusta sellainenkin näkymätön arvo on kuin henkinen hyvinvointi! Ja sen rahallista arvoa, ja mitä se saa maksaa - sitä on vaikea arvioida, ellei jopa mahdotonta! Ja siksi aion sallia itselleni sen, että kerta viikossa on lähdettävä johonkin liikkeelle, juotava vaikka kuppi teetä kahvilassa tai kierreltävä kaupungissa.
Kotona henkinen pahoinvointi oli laiskan tekosyy ja selittelyä epäonnistumiselle tai vältellyille tehtäville. Minä en halua ajatella niin.
Syömisestä turvaa haen
Hassua kun oikein MIETTII tekemisiään ja mielihalujaan, niin aina löytyy syy esimerkiksi haluun vetää itsensä ähkyyn. Kun semmoinen esiintyy, niin silloin mulla on usein joku paineita aiheuttava asia mielessä, joku ahdistus tai pelko. Se menee ihan näin, 1-2-3. Ketjua kolmosesta ykköseen on helppo seurata, jos yrittää! Itse olen miettinyt sitä enemmän ja enemmän lääkkeille alettuani.
Kun koen itseeni kohdistuvan paineita tai arvostelua, jotain negatiivista [Muorin tapaaminen/joku hankala sosiaalinen tilanne/suorituspaine], niin nousee MÄSSYhalu. Kun itsensä syö sellaiseksi oikein ähkyksi, niin siitä seuraa ihan fyysinen rentoutuminen ja mielihyvä. Eli oikeastihan sitä silloin hakee rentoutumista itselleen! Edes lyhytaikaisesti. Hyvä hieronta voisi ajaa ihan saman asian!
Mun mielestä syöpöttely ja juopottelu on toisilleen oikeasti aika läheiset sukulaiset. Sen olen tässä nyt tullut huomaamaan. Itse en ole viikkoihin ottanut edes viinilasillista. En oikeastaan halua edes sitä 'yhtä', koska en pidä siitä vähän sekavasta ja tyhmästä olosta, jonka siitä saa. Tietysti se myös rentouttaa..
9 kokonaista vuorokautta -
- herkkuiluihin. :) Juhlaan! Olen todella iloinen siitä, että viime aikaiset herkkuiluni ovat olleet sittenkin aika maltillisia verrattuna joihinkin aikaisempiin! :( Kaupoissakaan ei tule hamstrattua entiseen tahtiin, kun joku järki sanoo: 'et jaksa tätä kuitenkaan!'. Vatsan rajallisuus on realiteetti, sen on kai alkanut hyväksyä.
En tiedä oikein mitä leipoa seuraavassa herkkuilussa. Mies joutuu semmoiseen paksunsuolen tähystykseen [YÖKS! voi raukkaa!] ja hänen pitää kai n. viikkoa ennen sitä alkaa vähän muuttaa ruokavaliota. Joten voi olla, että leivon jotain enemmän omaan makuuni, jotain sellaista, jota hänen ei ainakaan tee mieli ahmia vaan syödä kohtuudella. Mies on muutenkin ollut mörkkinä, paino on taas tasan 100 ja se ottaa häntä päähän.
Mitä siis henkinen hyvinvointi saa maksaa? Onko oikeasti tuhlausta 'viskoa' rahaa bensaan, vaikka kerran viikossa että pääsee kaupunkiin ihmisten keskelle?
Meillä kotona kaikki puheet 'henkisestä hyvinvoinnista' nyt muutenkin olisi naurettu penkin alle tai sitten niitä olisi pilkattu. Meillä Äetmuori on ainakin sitä mieltä, että kaikki terapiat, itsehoidot, yms. mielialalääkkeet ovat nykyajan hömpötyksiä, eikä niihin pidä yhtään lähteä mukaan. Muori kuitenkin enemmän kuin moni muu TARVITSISI jotain lääkitystä, koska hänellä oikeasti on ongelmia. Mutta itse hän ei sitä näe tai tajua. Eikä kukaan elämäänsä arvostava ihminen mene Muorille ehdottamaan psyykkaria tai jotain lääkitystä, silmillehän se tulee.
Vieläkin kun kirjoitan sanat henkinen hyvinvointi, niin tunnen jotain epämääräistä noloutta. Niin kuin puhuisin kakka- tai pissa-asioista.
Oikeastaan on aika hullua, että tavallaan juuri tuon meikäläisten asenteen vuoksi voi olla että meillä on ollut niin paljon 'onnettomuuksia'. Jos Muori olisi saanut apua ongelmiinsa ja neurooseihinsa, niin ehkä hän ei olisi turvautunut alkoholiin silloin ennen. Ja jos Muori ja Isukki olisivat suostuneet edes harkitsemaan jotain pariterapiaa/perheneuvontaa [semmoiselle meidän perheessä on myös aina osoitettu halveksuntaa], niin ehkä he eivät olisi eronneet. Tai ainakin olisivat hoitaneet asiat toisin.
Muorille kaikki on aina ollut niin mustavalkoista ja yksinkertaista. Isukki 'petti', joten se oli sitten siinä. Hän ei kai hetkeäkään viitsinyt miettiä Isukin syitä. Tai nähdä sitä asiaa jonain muuna kuin ITSEENSÄ kohdistuneena loukkauksena. Äetmuori on kauhean ylpeä siitä, että hän periaatteidensa vuoksi on valmis potkimaan ihmisen kuin ihmisen pois elämästään. Itse en enää jaksa sellaista ihailla, se tuntuu pikemminkin kauhean kovalta. Ja siltä, että rakkaus on kovin ehdollista. Sitä jatkuu vaan niin kauan, kun toinen ei tuota pettymystä.
Minusta sellainenkin näkymätön arvo on kuin henkinen hyvinvointi! Ja sen rahallista arvoa, ja mitä se saa maksaa - sitä on vaikea arvioida, ellei jopa mahdotonta! Ja siksi aion sallia itselleni sen, että kerta viikossa on lähdettävä johonkin liikkeelle, juotava vaikka kuppi teetä kahvilassa tai kierreltävä kaupungissa.
Kotona henkinen pahoinvointi oli laiskan tekosyy ja selittelyä epäonnistumiselle tai vältellyille tehtäville. Minä en halua ajatella niin.
Syömisestä turvaa haen
Hassua kun oikein MIETTII tekemisiään ja mielihalujaan, niin aina löytyy syy esimerkiksi haluun vetää itsensä ähkyyn. Kun semmoinen esiintyy, niin silloin mulla on usein joku paineita aiheuttava asia mielessä, joku ahdistus tai pelko. Se menee ihan näin, 1-2-3. Ketjua kolmosesta ykköseen on helppo seurata, jos yrittää! Itse olen miettinyt sitä enemmän ja enemmän lääkkeille alettuani.
Kun koen itseeni kohdistuvan paineita tai arvostelua, jotain negatiivista [Muorin tapaaminen/joku hankala sosiaalinen tilanne/suorituspaine], niin nousee MÄSSYhalu. Kun itsensä syö sellaiseksi oikein ähkyksi, niin siitä seuraa ihan fyysinen rentoutuminen ja mielihyvä. Eli oikeastihan sitä silloin hakee rentoutumista itselleen! Edes lyhytaikaisesti. Hyvä hieronta voisi ajaa ihan saman asian!
Mun mielestä syöpöttely ja juopottelu on toisilleen oikeasti aika läheiset sukulaiset. Sen olen tässä nyt tullut huomaamaan. Itse en ole viikkoihin ottanut edes viinilasillista. En oikeastaan halua edes sitä 'yhtä', koska en pidä siitä vähän sekavasta ja tyhmästä olosta, jonka siitä saa. Tietysti se myös rentouttaa..
9 kokonaista vuorokautta -
- herkkuiluihin. :) Juhlaan! Olen todella iloinen siitä, että viime aikaiset herkkuiluni ovat olleet sittenkin aika maltillisia verrattuna joihinkin aikaisempiin! :( Kaupoissakaan ei tule hamstrattua entiseen tahtiin, kun joku järki sanoo: 'et jaksa tätä kuitenkaan!'. Vatsan rajallisuus on realiteetti, sen on kai alkanut hyväksyä.
En tiedä oikein mitä leipoa seuraavassa herkkuilussa. Mies joutuu semmoiseen paksunsuolen tähystykseen [YÖKS! voi raukkaa!] ja hänen pitää kai n. viikkoa ennen sitä alkaa vähän muuttaa ruokavaliota. Joten voi olla, että leivon jotain enemmän omaan makuuni, jotain sellaista, jota hänen ei ainakaan tee mieli ahmia vaan syödä kohtuudella. Mies on muutenkin ollut mörkkinä, paino on taas tasan 100 ja se ottaa häntä päähän.
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Vihaviestejä
Miksi naiset on naisille susia? Minulla oli yhdessä paikassa sellainen profiili, siis semmoinen missä kerroin jotain itsestäni [ihan asiallisesti, harrastukset, yms. ja se että olen naimisissa, en etsi seksiseuraa, vaan ehkä ihan vaan juttelua ja kavereita] ja sitten oli kuvia. Kuvia ei ollut kuin muutama, kaikissa niissä olin ihan säädyllisesti puettu [ei avonaisia kaula-aukkoja, ei minihameita, ei räikeää meikkiä yms. yms.]. Sitten yksi mulle ihan tuntematon 50-vuotias nainen laittoi kaksi aika inhottavaa viestiä. En oikein tiedä mistä kaikesta se mua syytti, kaikenlaista vaan, että 'jallittelen' miehiä ja kerjään huomiota ja että joku hänen luonaan viikonloppua viettänyt mies (!) on kertonut kaikkea musta, kuinka mä yritän olla niin viatonta ja parantelen maailmaa blaa blaa..
Olin ihan puulla päähän lyöty! Ensinnäkään en ole oikein viestitellyt KENENKÄÄN kanssa tuossa yhteisössä oloni aikana! Eli se mies puhui potaskaa sille naiselle! Enkä taatusti ole "jallitellut" ketään miehiä tai yrittänyt mitenkään kerjätä huomiota. :( Jotenkin tuosta tuli tosi paha mieli koko päiväksi.
Laitoin sille naiselle ihan ystävällisen viestin takaisin, laitoin että olen pahoillani jos joku mun sivussa antoi sitten ymmärtää, että olen 'haku päällä', kun en todellakaan oikeasti ole. Sitten laitoin senkin, että olen valmis milloin vaan antamaan mieheni vaikka lukea kaikki sähköpostini tai tekstarini, koska mulla ei ole mitään 'salattavaa' häneltä.
Nuo olivat ainoat ilkeät viestit joita olen saanut. Pitäisi kai olla tyytyväinen, jotkut muut varmaan saa kakkaa niskaan paljon enemmänkin.
Ihmettelen vaan sitä naista, 50 v. ja viitsii alkaa jotain tuollaista aggressiivista juttua laittaa ihan vieraalle ihmiselle. Hänelläkin oli kuva profiilissa, sellainen aika tiukan näköinen nainen, paljon huulipunaa ja melkein siili tukka päältä. Hän etsii kumppania netistä. Ihan hyvä juttu hänelle, mutta itse en tosiaankaan hae.. ja olen aina avoin sen kanssa, että olen NAI-MI-SIS-SA enkä tahdo sitä tilannetta muuttaa!
En aina oikein jaksa ymmärtää vihaviestien tarkoitusta. Tuntuuko jostakin paremmalta, jos saa sanottua pahasti toiselle? Itse en ole koskaan sellaisesta nauttinut. Ihmettelen siis tuon naisen motiivia. Onkohan se laittanut muillekin samanlaisia viestejä vai olenko ainoa? Ja miksi se muhun tarttui? :(
Sitten se nainen syytti mua siitäkin [mistäköhän se kuvitteli senkin "tietävänsä"] että kaikki joiden kanssa 'viestittelen' on miehiä ja että ajattelisin nyt edes sitä miltä miehestäni tuntuisi nähdä ne viestit. Siis hei haloo?? Itse olen yrittänyt jutella naistenkin kanssa tuolla yhteisössä, muttei se ole niin helppoa. Helposti luulevat lesboksi - tyhmää. Oikeastaan menin sinne alkujaan siksi, kun ajattelin että jos sieltä vaikka löytäisi ystäviä. Siis ihan in real life-ystäviä, naispuolisia. Miehistä olen ihan oikeasti saanut aika pitkälti tarpeekseni, koska niin monilla on kuitenkin se SEKSI mielessä, enkä itse näe siinä juuri mitään glamoröösiä. Jos nyt karkeasti sanotaan, niin miksi haluaisin löytää jonkun MIEHEN, joka vaan haluaa naiselta housut pois ja päästä näpläämään sukuelimiä ja tyydyttämään itseään?
Mutta TÄTÄ en tietty sanonut sille naiselle, koska hän oikeasti oli kumppania hakemassa.. :)
Itse en usko että enää menisin naimisiin, jos siis miestä ei olisi tai jos vaikka jäisin leskeksi (KAMALA juttu, en tahdo edes ajatella!). Ei vain kiinnosta se koko juttu, kun kaiken romantiikan ja jännityksen takanakin on vain... se.. Ja arki tulee kuitenkin. Jokaisen kanssa. Mieluummin eläisin ihan yksin ja riippumattomana.
Kerroin miehellekin tuon naisen viesteistä ja mies oli vähän, että taitaa täti olla ti-ti-tyy. :) Vaikka varmaan siinä on jotain säälittävääkin, että on sisällä niin paha olo, että se on pakko purkaa noin..
2 kokonaista vuorokautta - -
- - herkkuiluihin! :) Se nyt ainakin on kivaa, vaikka maailmalta sataisi p-kaa niskaan kukkuramitoin. :) Leivon varmaan mansikka-valkosuklaatijuustokakun. Sitä ei ole nyt vähään aikaan ollut. Ja se on hyvää!
Pitäisi muistaa ostaa Daim-rakeita, Dumle-nappirulla, suklaarusinoita. Ainakin. Ilman niitä ei ole juhlan tuntua. Ja sitten tietty jäätelöä, paljon paljon jäätelöä!
Ja huomenna [tänään oikeastaan, kun on jo keskiviikko] alkaa SIIVONKI!
Olin ihan puulla päähän lyöty! Ensinnäkään en ole oikein viestitellyt KENENKÄÄN kanssa tuossa yhteisössä oloni aikana! Eli se mies puhui potaskaa sille naiselle! Enkä taatusti ole "jallitellut" ketään miehiä tai yrittänyt mitenkään kerjätä huomiota. :( Jotenkin tuosta tuli tosi paha mieli koko päiväksi.
Laitoin sille naiselle ihan ystävällisen viestin takaisin, laitoin että olen pahoillani jos joku mun sivussa antoi sitten ymmärtää, että olen 'haku päällä', kun en todellakaan oikeasti ole. Sitten laitoin senkin, että olen valmis milloin vaan antamaan mieheni vaikka lukea kaikki sähköpostini tai tekstarini, koska mulla ei ole mitään 'salattavaa' häneltä.
Nuo olivat ainoat ilkeät viestit joita olen saanut. Pitäisi kai olla tyytyväinen, jotkut muut varmaan saa kakkaa niskaan paljon enemmänkin.
Ihmettelen vaan sitä naista, 50 v. ja viitsii alkaa jotain tuollaista aggressiivista juttua laittaa ihan vieraalle ihmiselle. Hänelläkin oli kuva profiilissa, sellainen aika tiukan näköinen nainen, paljon huulipunaa ja melkein siili tukka päältä. Hän etsii kumppania netistä. Ihan hyvä juttu hänelle, mutta itse en tosiaankaan hae.. ja olen aina avoin sen kanssa, että olen NAI-MI-SIS-SA enkä tahdo sitä tilannetta muuttaa!
En aina oikein jaksa ymmärtää vihaviestien tarkoitusta. Tuntuuko jostakin paremmalta, jos saa sanottua pahasti toiselle? Itse en ole koskaan sellaisesta nauttinut. Ihmettelen siis tuon naisen motiivia. Onkohan se laittanut muillekin samanlaisia viestejä vai olenko ainoa? Ja miksi se muhun tarttui? :(
Sitten se nainen syytti mua siitäkin [mistäköhän se kuvitteli senkin "tietävänsä"] että kaikki joiden kanssa 'viestittelen' on miehiä ja että ajattelisin nyt edes sitä miltä miehestäni tuntuisi nähdä ne viestit. Siis hei haloo?? Itse olen yrittänyt jutella naistenkin kanssa tuolla yhteisössä, muttei se ole niin helppoa. Helposti luulevat lesboksi - tyhmää. Oikeastaan menin sinne alkujaan siksi, kun ajattelin että jos sieltä vaikka löytäisi ystäviä. Siis ihan in real life-ystäviä, naispuolisia. Miehistä olen ihan oikeasti saanut aika pitkälti tarpeekseni, koska niin monilla on kuitenkin se SEKSI mielessä, enkä itse näe siinä juuri mitään glamoröösiä. Jos nyt karkeasti sanotaan, niin miksi haluaisin löytää jonkun MIEHEN, joka vaan haluaa naiselta housut pois ja päästä näpläämään sukuelimiä ja tyydyttämään itseään?
Mutta TÄTÄ en tietty sanonut sille naiselle, koska hän oikeasti oli kumppania hakemassa.. :)
Itse en usko että enää menisin naimisiin, jos siis miestä ei olisi tai jos vaikka jäisin leskeksi (KAMALA juttu, en tahdo edes ajatella!). Ei vain kiinnosta se koko juttu, kun kaiken romantiikan ja jännityksen takanakin on vain... se.. Ja arki tulee kuitenkin. Jokaisen kanssa. Mieluummin eläisin ihan yksin ja riippumattomana.
Kerroin miehellekin tuon naisen viesteistä ja mies oli vähän, että taitaa täti olla ti-ti-tyy. :) Vaikka varmaan siinä on jotain säälittävääkin, että on sisällä niin paha olo, että se on pakko purkaa noin..
2 kokonaista vuorokautta - -
- - herkkuiluihin! :) Se nyt ainakin on kivaa, vaikka maailmalta sataisi p-kaa niskaan kukkuramitoin. :) Leivon varmaan mansikka-valkosuklaatijuustokakun. Sitä ei ole nyt vähään aikaan ollut. Ja se on hyvää!
Pitäisi muistaa ostaa Daim-rakeita, Dumle-nappirulla, suklaarusinoita. Ainakin. Ilman niitä ei ole juhlan tuntua. Ja sitten tietty jäätelöä, paljon paljon jäätelöä!
Ja huomenna [tänään oikeastaan, kun on jo keskiviikko] alkaa SIIVONKI!
sunnuntai 23. elokuuta 2009
Ihanavaikea läheisyys
Joidenkin ihmisten lähellä on helppoa olla, on helppoa halata ja melkein päät yhdessä katsella juttuja. Sitten toiset ovat sellaisia, ettei vain VOI lähestyä heitä, heissä on jotain sellaista.. en osaa sitä kuvailla.. Sen huomaa ihan vaikka bussissakin. On ihmisiä, jotka jotenkin vaikuttavat lämpimiltä, heidän vieruskaverinaan uskaltaa istua vieden luontevasti sen oman tilansa penkistä. Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka saa ainakin minut vetäytymään kauimmaiseen nurkkaan ja välttämään huolellisesti kaikkia "turhia" hipaisujakin.
Olin tuossa bussimatkalla yksi päivä ja silloin huomasin tämän taas. Viereeni tuli istumaan sellainen jumalaton korsto, viisikymppinen [!] äijä tahraisissa mustissa farkuissa ja jossain olen-kovis -nahkatakissa! Kaveri haisi ihan samalle kuin tallin satulahuone, siis sellainen oikein NAHKAINEN tuoksu.. Nahkan tuoksussahan ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta en pidä siitä IHMISESSÄ. Viiksivallulla oli oikein korvakuulokkeet, mikä lie mp3-soitin, ja kaamea hevin pauhu sieltä sinkosi Sukliksenkin "iloksi"!
Niin se ihminen sai mussa ainakin aikaan jonkun välittömän torjuntareaktion! Miesten suhteen tietty muutenkin olen varovainen, en ehkä lähesty miehiä yhtä helposti - en halua antaa mitään vääriä ideoita ja aika surullisen moni juuri SAA niitä vääriä ideoita, jos alkaa naisena lähestyä miehiä.. :) Oikeastaan se on kurjaa!
Minä pidän miehistä, jotka ovat joko isoja nallemaisia [ei tuollaisia laihanpuikeloita kuin tuo massiivikokoinen nahkatakki] tai sitten muuten vain 'hassun' näköisiä. Kerran näin kuvan yhdestä nettimiehestä, jolla oli ihan pyöreä kalju pää, ja jotenkin hellyttävä ilme. Ja aika pyöreä kroppa myös. Olin myyty. Jos en olisi jo naimisissa, niin varmaan olisin saattanut alkaa yrittää jotain tutustumista, koska sain siitä hänen olemuksestaan niin hyvät vibat.
Tuo bussin Mister Nahkatakki tosiaan sai mut pakenemaan istuimeni äärimmäiseen nurkkaan. Sitten sekin pitää osata tehdä niin, ettei välttelyllään LOUKKAA toista - pitää olla aika tarkka siinä, että siinä äärimmäisessä nurkassa istuminen näyttää rennolta ja muuten vaan valitulta asennolta. Itse olen tosi tarkka siitä, etten loukkaisi muita - ei varmaan kenestäkään ole kiva tajuta, että oma läheisyys on ällöttävä.
Tuosta tulee mieleen yksi juttu opiskeluajoilta. Olimme ystäväni kanssa kurssilla, jossa oli mukana VALTAVAN pahanhajuinen keski-ikäinen mies. Luentosali ei ollut mitenkään pieni, mutta tuon miehen löyhkä oikein leijaili edestakaisin rivejä. :( Viereensä ei todellakaan ollut tunkua! Ystäväni kanssa joskus teellä hihittelimme tuota tyyppiä, mutta nyt olen alkanut ajatella sen tilanteen traagisuutta. Kaikesta päätellen tuo mies oli yksinäinen, eli siis ei aviossa, puheet antoivat ymmärtää siihen suuntaan. Opiskelusta hän ei ainakaan ystäviä saanut, koska myös miehet selvästi välttelivät 'näätää'.
Vaikea sanoa MIKÄ se varsinainen ongelma oli. Dödön puute oli aivan selvästi yksi ja peseytymättömyys toinen. En oikein osaa sanoa onko hienotunteisuus aina sellainen aarre.. tarkoitan nyt sitä, että kuinka moni vaan hengittää suun kautta kohdatessaan tuollaisia, mutta ei opasta puolella sanallakaan, ei puolella sanallakaan sano, että tuo haju pitää sut yksinäisenä. Pidin minäkin pelkurina suuni kiinni, mutta nyt en tiedä tekisinkö enää niin. Yrittäisin ehkä joskus kutsua tyypin teelle kahvilaan ja parin kerran jälkeen EHKÄ opastaa..?? Minusta oikeasti tuntuu, etteivät jotkut pesemättömät heput itse tajua sitä, kuinka vastenmielisiltä he haisevat. Heistä se on pikku juttu jättää suihku väliin vaikka kolmeksi viikoksi. Mutta ympäristö on toista mieltä.
Mietin vieläkin sitä bussin Hevikarjua. Vaikka olen niin hetero kuin olla voi, niin jostain syystä miesten kanssa on vaikeampi istua luontevasti lähekkäin - siis vieraiden miesten. Jotain jännittyneisyyttä mussa on, useinkin. Pelkoa siitä, että joku luontevuus tai rentous voitaisiin tulkita väärin, tulkita valmiudeksi -- no, johonkin. Naisiin LUOTAN jotenkin enemmän, tiedän etteivät he ainakaan missään nimessä KÄHMI ja jos jotain kosketusta on, niin se on pehmeää ja luonnollista. Se ei TÄHTÄÄ mihinkään.. [tähtäämisellä tarkoitan tässä tavoitetta saada toinen selälleen sänkyyn ja housut pois.]
5 kokonaista vuorokautta.. ;)
Pian herkkuillaan taas! En ole vielä hamstraillut mitään nameja ja se on hyvä. Mutta saatan aloittaa jo huomenna. Tekisi mieli maistaa sitä näkemääni Dumle-suklaanappirullaa. Hassu juttu tuo Dumle: niistä perinteisistä, käärepaperillisistä dumleista en pidä YHTÄÄN, se toffee siinä on sitkeää - tuntuu kuin jäisi kaikki hampaiden paikat kiinni siihen. Mutta muissa muodoissaan Dumle-tuoteperhe on ollut ihan hyvääkin napostettavaa. Sopivaa, valuvaa, ihanaa toffeeta!
Olin tuossa bussimatkalla yksi päivä ja silloin huomasin tämän taas. Viereeni tuli istumaan sellainen jumalaton korsto, viisikymppinen [!] äijä tahraisissa mustissa farkuissa ja jossain olen-kovis -nahkatakissa! Kaveri haisi ihan samalle kuin tallin satulahuone, siis sellainen oikein NAHKAINEN tuoksu.. Nahkan tuoksussahan ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta en pidä siitä IHMISESSÄ. Viiksivallulla oli oikein korvakuulokkeet, mikä lie mp3-soitin, ja kaamea hevin pauhu sieltä sinkosi Sukliksenkin "iloksi"!
Niin se ihminen sai mussa ainakin aikaan jonkun välittömän torjuntareaktion! Miesten suhteen tietty muutenkin olen varovainen, en ehkä lähesty miehiä yhtä helposti - en halua antaa mitään vääriä ideoita ja aika surullisen moni juuri SAA niitä vääriä ideoita, jos alkaa naisena lähestyä miehiä.. :) Oikeastaan se on kurjaa!
Minä pidän miehistä, jotka ovat joko isoja nallemaisia [ei tuollaisia laihanpuikeloita kuin tuo massiivikokoinen nahkatakki] tai sitten muuten vain 'hassun' näköisiä. Kerran näin kuvan yhdestä nettimiehestä, jolla oli ihan pyöreä kalju pää, ja jotenkin hellyttävä ilme. Ja aika pyöreä kroppa myös. Olin myyty. Jos en olisi jo naimisissa, niin varmaan olisin saattanut alkaa yrittää jotain tutustumista, koska sain siitä hänen olemuksestaan niin hyvät vibat.
Tuo bussin Mister Nahkatakki tosiaan sai mut pakenemaan istuimeni äärimmäiseen nurkkaan. Sitten sekin pitää osata tehdä niin, ettei välttelyllään LOUKKAA toista - pitää olla aika tarkka siinä, että siinä äärimmäisessä nurkassa istuminen näyttää rennolta ja muuten vaan valitulta asennolta. Itse olen tosi tarkka siitä, etten loukkaisi muita - ei varmaan kenestäkään ole kiva tajuta, että oma läheisyys on ällöttävä.
Tuosta tulee mieleen yksi juttu opiskeluajoilta. Olimme ystäväni kanssa kurssilla, jossa oli mukana VALTAVAN pahanhajuinen keski-ikäinen mies. Luentosali ei ollut mitenkään pieni, mutta tuon miehen löyhkä oikein leijaili edestakaisin rivejä. :( Viereensä ei todellakaan ollut tunkua! Ystäväni kanssa joskus teellä hihittelimme tuota tyyppiä, mutta nyt olen alkanut ajatella sen tilanteen traagisuutta. Kaikesta päätellen tuo mies oli yksinäinen, eli siis ei aviossa, puheet antoivat ymmärtää siihen suuntaan. Opiskelusta hän ei ainakaan ystäviä saanut, koska myös miehet selvästi välttelivät 'näätää'.
Vaikea sanoa MIKÄ se varsinainen ongelma oli. Dödön puute oli aivan selvästi yksi ja peseytymättömyys toinen. En oikein osaa sanoa onko hienotunteisuus aina sellainen aarre.. tarkoitan nyt sitä, että kuinka moni vaan hengittää suun kautta kohdatessaan tuollaisia, mutta ei opasta puolella sanallakaan, ei puolella sanallakaan sano, että tuo haju pitää sut yksinäisenä. Pidin minäkin pelkurina suuni kiinni, mutta nyt en tiedä tekisinkö enää niin. Yrittäisin ehkä joskus kutsua tyypin teelle kahvilaan ja parin kerran jälkeen EHKÄ opastaa..?? Minusta oikeasti tuntuu, etteivät jotkut pesemättömät heput itse tajua sitä, kuinka vastenmielisiltä he haisevat. Heistä se on pikku juttu jättää suihku väliin vaikka kolmeksi viikoksi. Mutta ympäristö on toista mieltä.
Mietin vieläkin sitä bussin Hevikarjua. Vaikka olen niin hetero kuin olla voi, niin jostain syystä miesten kanssa on vaikeampi istua luontevasti lähekkäin - siis vieraiden miesten. Jotain jännittyneisyyttä mussa on, useinkin. Pelkoa siitä, että joku luontevuus tai rentous voitaisiin tulkita väärin, tulkita valmiudeksi -- no, johonkin. Naisiin LUOTAN jotenkin enemmän, tiedän etteivät he ainakaan missään nimessä KÄHMI ja jos jotain kosketusta on, niin se on pehmeää ja luonnollista. Se ei TÄHTÄÄ mihinkään.. [tähtäämisellä tarkoitan tässä tavoitetta saada toinen selälleen sänkyyn ja housut pois.]
5 kokonaista vuorokautta.. ;)
Pian herkkuillaan taas! En ole vielä hamstraillut mitään nameja ja se on hyvä. Mutta saatan aloittaa jo huomenna. Tekisi mieli maistaa sitä näkemääni Dumle-suklaanappirullaa. Hassu juttu tuo Dumle: niistä perinteisistä, käärepaperillisistä dumleista en pidä YHTÄÄN, se toffee siinä on sitkeää - tuntuu kuin jäisi kaikki hampaiden paikat kiinni siihen. Mutta muissa muodoissaan Dumle-tuoteperhe on ollut ihan hyvääkin napostettavaa. Sopivaa, valuvaa, ihanaa toffeeta!
keskiviikko 22. heinäkuuta 2009
Kaukaa viisas?
Mässäsin muuten sen Lindtin suklaatirasian.. kokonaan.. jos ei lasketa kahta liköörikonvehtia, jotka syötin miehelle. [En pidä yhtään liköörikonvehdista!] Voisihan tuostakin masentua, mutta ei siinä boksissa ollut kuin 250 grammaa ja kun kahdessa päivässä sen söin, niin se tekee 125 grammaa per päivä. Ei siis ihan niin hirviömäistä kuin on joskus ollut. ;) -Mutta toisaalta meni siitä Wienernougat-rasiastakin jo puolet.. heheh.. Taitaa olla parempi olla laskematta grammoja!
Nyt mua surettaa seuraavan herkkuilun tulo, kun haluaisin siihenkin tuon Lindtin rasian! Ja se tarkoittaa, että mun pitäisi mennä käymään siellä samassa karkkikaupassa, josta tuo ostettiin.. kun siellä on komea ALE! Mutta siinä on ongelma! Se kauppa on Isossa Kaupungissa ja mun pitäisi ajaa sinne itse.. enkä ole ihan varma siitä osaanko sinne kumminkaan! Se ajojärjestely siellä on päin peppua! Jos lähden sinne jyräämään romuraudallani ja ajankin harhaan? Ei muuten olisi eka kerta kun mulle käy niin!
Ehkä pitäisi vaan ottaa se romurauta ja yrittää ajaa sinne kauppaan. Pitäisi melkein tehdä se mahdollisimman PIAN, koska ei niitä rasioita ollut siellä montaakaan! Joku toinen suklaa-ahma voi muuten ostaa ne pois. Pitäisikö ehdottaa miehelle ensi viikonloppuna sinne menoa? Vai mennäkö itse, sen kun tietäisi. No, mietin vielä! :)
Laiskamato on puraissut!
Olen pitkään suunnitellut vaatteitten myymistä huuto.netissä, mutta kun en jaksa alkaa digikuvata niitä. :( Ja laatia kuvauksia. Mutta jos saan itsestäni irti, niin sitten muuten lähtee halvalla, kun en oikeasti halua muuta kuin tyhjentää kaappeja. Mulla on liikaa vaatetta, vaatehuone pursuaa! Ja kuitenkin olen huomannut, että oikeastaan on muutama sellainen suosikkivaate, joita käyttää tosi usein. Monet muut on siellä vaan tilaa viemässä.
Senkin olen huomannut, että en oikeastaan osaa olla jossain hippihenkisessä vaatteessa, jossa on jotain "jalokivi" riipellyksiä jne. En vain osaa, en tunne oloani yhtään itsekseni silloin ja päädyn vaan hypistelemään semmoista asua koko ajan kun käytän sitä. Toinen juttu, joka ei ole mun juttu ovat KUKKAKUOSIT. Joku kukkamekko näyttää aina niin ihanalta, että sorrun sellaiseen, mutta sitten huomaan etten oikeastaan viihdy siinä yhtään. Nytkin mulla on kaksi sellaista mekkoa. Ei niitä tule käytetyksi, vaan tilaa vaan vievät vaatehuoneessa. Keräykseen en raaski viedä, kun ne kuitenkin olivat aika arvokkaita ja lisäksi omalla tavallaan tosi hyvännäköisiä ja harvoin käytettyjä.
Puhelimessa Muorin kanssa
Soitin tänään viikottaisen velvollisuuspuhelun Äetmuorille. 36 tuskaista minuuttia [katsoin sen ajan puhelimestani]. Mua ärsyttää tajuttomasti tuo Muorin hysteria erilaisten sairauksien kanssa. Kuinka ei saisi mennä kauppoihin tai kaupungille, ettei tule sikainfluenssa! Muori oikeasti ajattelee, että aina kun joku tautihysteria on median toimesta lietsottu, niin sitten pitäisi lakata elämästä! Pitäisi vain olla kotona ja purra sormiaan ja odottaa pahinta! Ihan sama vaahtoaminen oli lintuinfluenssan kanssa.
Tiedän sen että hän on "vain" huolissaan, mutta ei sellaista ole kovin kiva kuunnella. Muorin mielestä tällaiset ihmiset kuin minä ovat 'typeriä' - eli siis ne, jotka eivät ala hysteerisiksi. En mä ole koskaan varomaton ja yleensä huolehdin tosi hyvin käsihygieeeeeniasta, koska inhoan flunssia, mutta en myöskään ala hamstrata kotiin paniikkivarastoja [säilykkeitä, pussikeittoja, hengityssuojaimia yms.] ja odotella pahinta.
Tavallaan harmi kun hänellä ei ole parisuhdetta. Jos olisi, niin ehkä hänellä säilyisi joku suhteellisuudentaju noissa peloissa. Nyt vasta oikeastaan viime vuosina olen huomannut, miten PELOISSAAN Muori on, miten tolkuttoman pelottavana hän näkee muun maailman, täynnä pelkästään vaaroja. Ja muut ihmiset sitten, pelkkiä pettureita ja pahantahtoisia, kehenkään ei voi luottaa -paitsi 'omiin ihmisiin' ts. perheeseen. Mitä nyt siitä, että oma kokemukseni on toinen.. perheeltä en ole vaikeina aikoina saanut tukea tipan tippaa, vierailta ja ystäviltä sitä enemmän.
Tänään Muori kertoi kiintoisan lapsuusmuiston. Kuinka hänen veljensä [enoni siis] oli kävellyt unissaan joskus lapsena ja oli ihan kotinsa ulko-ovesta päätynyt kerrostalon rappukäytävään. Kun ovi oli mennyt selän takana kiinni, niin siihen hän oli herännyt. Eno sitten oli soittanut ovikelloa.. ja Vaarini oli postiluukusta vain huutanut, että kuka siellä! Vaikka kyseessä oli kerrostalo, jonka alaovi oli öisin kiinni! Eno oli siihen sopertanut, että "minä"! Ja Vaari oli ollut että "kuka minä??" Täytyi oikein kunnolla nimellä tunnistautua, ennen kuin Vaari avasi oven.
Aina ennen kuvittelin K-mummin vain olevan sellainen elämään pelolla suhtautuva, mutta taisikin koko perhe olla samanlainen Vaaria myöten! Ja muuten enoani neuroottisempaa ja hermostuneempaa ihmistä saa hakea, he ovat siinä suhteessa Muorin kanssa ihan samanlaisia! Vaikka Muori aina kiistää sen, että he olisivat..
Nyt mua surettaa seuraavan herkkuilun tulo, kun haluaisin siihenkin tuon Lindtin rasian! Ja se tarkoittaa, että mun pitäisi mennä käymään siellä samassa karkkikaupassa, josta tuo ostettiin.. kun siellä on komea ALE! Mutta siinä on ongelma! Se kauppa on Isossa Kaupungissa ja mun pitäisi ajaa sinne itse.. enkä ole ihan varma siitä osaanko sinne kumminkaan! Se ajojärjestely siellä on päin peppua! Jos lähden sinne jyräämään romuraudallani ja ajankin harhaan? Ei muuten olisi eka kerta kun mulle käy niin!
Ehkä pitäisi vaan ottaa se romurauta ja yrittää ajaa sinne kauppaan. Pitäisi melkein tehdä se mahdollisimman PIAN, koska ei niitä rasioita ollut siellä montaakaan! Joku toinen suklaa-ahma voi muuten ostaa ne pois. Pitäisikö ehdottaa miehelle ensi viikonloppuna sinne menoa? Vai mennäkö itse, sen kun tietäisi. No, mietin vielä! :)
Laiskamato on puraissut!
Olen pitkään suunnitellut vaatteitten myymistä huuto.netissä, mutta kun en jaksa alkaa digikuvata niitä. :( Ja laatia kuvauksia. Mutta jos saan itsestäni irti, niin sitten muuten lähtee halvalla, kun en oikeasti halua muuta kuin tyhjentää kaappeja. Mulla on liikaa vaatetta, vaatehuone pursuaa! Ja kuitenkin olen huomannut, että oikeastaan on muutama sellainen suosikkivaate, joita käyttää tosi usein. Monet muut on siellä vaan tilaa viemässä.
Senkin olen huomannut, että en oikeastaan osaa olla jossain hippihenkisessä vaatteessa, jossa on jotain "jalokivi" riipellyksiä jne. En vain osaa, en tunne oloani yhtään itsekseni silloin ja päädyn vaan hypistelemään semmoista asua koko ajan kun käytän sitä. Toinen juttu, joka ei ole mun juttu ovat KUKKAKUOSIT. Joku kukkamekko näyttää aina niin ihanalta, että sorrun sellaiseen, mutta sitten huomaan etten oikeastaan viihdy siinä yhtään. Nytkin mulla on kaksi sellaista mekkoa. Ei niitä tule käytetyksi, vaan tilaa vaan vievät vaatehuoneessa. Keräykseen en raaski viedä, kun ne kuitenkin olivat aika arvokkaita ja lisäksi omalla tavallaan tosi hyvännäköisiä ja harvoin käytettyjä.
Puhelimessa Muorin kanssa
Soitin tänään viikottaisen velvollisuuspuhelun Äetmuorille. 36 tuskaista minuuttia [katsoin sen ajan puhelimestani]. Mua ärsyttää tajuttomasti tuo Muorin hysteria erilaisten sairauksien kanssa. Kuinka ei saisi mennä kauppoihin tai kaupungille, ettei tule sikainfluenssa! Muori oikeasti ajattelee, että aina kun joku tautihysteria on median toimesta lietsottu, niin sitten pitäisi lakata elämästä! Pitäisi vain olla kotona ja purra sormiaan ja odottaa pahinta! Ihan sama vaahtoaminen oli lintuinfluenssan kanssa.
Tiedän sen että hän on "vain" huolissaan, mutta ei sellaista ole kovin kiva kuunnella. Muorin mielestä tällaiset ihmiset kuin minä ovat 'typeriä' - eli siis ne, jotka eivät ala hysteerisiksi. En mä ole koskaan varomaton ja yleensä huolehdin tosi hyvin käsihygieeeeeniasta, koska inhoan flunssia, mutta en myöskään ala hamstrata kotiin paniikkivarastoja [säilykkeitä, pussikeittoja, hengityssuojaimia yms.] ja odotella pahinta.
Tavallaan harmi kun hänellä ei ole parisuhdetta. Jos olisi, niin ehkä hänellä säilyisi joku suhteellisuudentaju noissa peloissa. Nyt vasta oikeastaan viime vuosina olen huomannut, miten PELOISSAAN Muori on, miten tolkuttoman pelottavana hän näkee muun maailman, täynnä pelkästään vaaroja. Ja muut ihmiset sitten, pelkkiä pettureita ja pahantahtoisia, kehenkään ei voi luottaa -paitsi 'omiin ihmisiin' ts. perheeseen. Mitä nyt siitä, että oma kokemukseni on toinen.. perheeltä en ole vaikeina aikoina saanut tukea tipan tippaa, vierailta ja ystäviltä sitä enemmän.
Tänään Muori kertoi kiintoisan lapsuusmuiston. Kuinka hänen veljensä [enoni siis] oli kävellyt unissaan joskus lapsena ja oli ihan kotinsa ulko-ovesta päätynyt kerrostalon rappukäytävään. Kun ovi oli mennyt selän takana kiinni, niin siihen hän oli herännyt. Eno sitten oli soittanut ovikelloa.. ja Vaarini oli postiluukusta vain huutanut, että kuka siellä! Vaikka kyseessä oli kerrostalo, jonka alaovi oli öisin kiinni! Eno oli siihen sopertanut, että "minä"! Ja Vaari oli ollut että "kuka minä??" Täytyi oikein kunnolla nimellä tunnistautua, ennen kuin Vaari avasi oven.
Aina ennen kuvittelin K-mummin vain olevan sellainen elämään pelolla suhtautuva, mutta taisikin koko perhe olla samanlainen Vaaria myöten! Ja muuten enoani neuroottisempaa ja hermostuneempaa ihmistä saa hakea, he ovat siinä suhteessa Muorin kanssa ihan samanlaisia! Vaikka Muori aina kiistää sen, että he olisivat..
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Kilpurat
Tällä nimellä kutsun uusia Tarjoustalo-rintsikoitani. :) Toisia niistä, siis. Toiset on ihan vaan rintsit. Ne toiset oli siis A-kuppia.. nämä kilpurat on B-kuppia. Halusin nimittäin kahdet ja erilaiset.. ja toisissa oli B pienin kuppelikoko. Se oli siis pakko ottaa!
Nämä on hyvät rintsikat. Kilpuroiksi ne tekee se muoto, jonka ne rintavarustuksille antaa. Mies kommentoi jo, että vähän kuuskytlukarit. Eli siis rintavarustus muotoutuu hiukan jätskitötterön ja sulkapallon välimuotoa muistuttavaksi, terhakaksi kuin 17-vuotiaan neidon [pilvissä piian nännit], mutta myös - no, hitusen oudoksi! Silti, ihan kivasti tukea antavat. Ja ehkä se kilpuramaisuus tulee siitä kun ne on hitusen liian suuret. Niihin jää ina tyhjää tilaa, joka sitten muodostaa kuin 'hyppyrin' [pilvissä piian..-ilmiön].
Tarjoustalosta tulee oikeasti rintsikoitten shoppailupaikkani numero yksi. On tuolla kunnan keskustassa kyllä Valintatalo.. eli se olisi lähempänä.. Mutta en ole heidän tissivaljaidensa tilannetta tarkannut.
Miesten elämä on helppoa, kun ei heidän tarvitse muuta kuin ostaa alkkareita. Vaikka on jotkut niidenkin suhteen nirsoja. Esimerkiksi mun mies on! Hän ei siedä alkkareita, joissa on verhoamaton kuminauha vyötäröllä! Se kai kutittaa häntä. Kumppari pitää olla päällystetty jollain kankaalla. Ja kyllä minä sitä tajuan, kun omakin ihoni on suoralle kumikosketukselle vähän herkkä! Sitten miehellä on sekin, ettei hän pidä löysälahkeisista boksereista! Aluhousun on istuttava hyvin, oltava tiukka ja napakka. Ja mieluiten mahdollisimman täyttä luonnonkuitua, esim. puuvillaa. Sitä tajuan tosi hyvin.. Mullakin on se, että viihdyn parhaiten puuvillaisissa alusvatteissa. Saa tietty jotain elastaania olla muutama prosentti, mutta en kyllä mitään täysin keinokuituisia välttämättä enää käyttäisi. Hiostavat ja ärsyttävät.
Muutenkin olen alkkarimaussani aika käytännöllinen. En enää oikein mitään satiinihetaileita ja pitsiunelmia käytä.. Tykkään alkkareista, joissa on kunnollinen leveä haarakiila, ja saa sivusaumakin olla reilun pitkä. Hipster on ihan hyvä malli mulle. Joskus nuorempana käytin ajoittain jotain stringejä ja semmoisia.. nyt en enää viitsisi. Enkä totta puhuen KOSKAAN tuntenut oloani MUKAVAKSI niissä. Kai koska en aidosti käyttänyt niitä ITSENI vuoksi. Ne oli rekvisiittaa.
Miksi minä nyt alkkareista paasaan? Kumma juttu!
Kotinsa vanki
Meillä on taas autoahdistuksia!! Mies on hankkimassa mun romurautaani uutta turvavyön lukkoa ajajan paikalle [tähän asti olen siis joutunut käyttämään sitä pelkääjän paikan vyölukkoa, kun se ajajan puoleinen ei toimi]. Hehe, hänelle taisi yksi päivä olla liikaa, kun joutui räpläämään sen vyön kanssa.. ;) Mies nimittäin käyttää nyt mun ajokkia, koska HÄNENKIN autonsa on ROMU!
Miehen autossa onkin vähän vakava vika. Se pitää viedä korjaajalle hitsattavaksi, koska siitä voi muuten kesken ajon irrota PYÖRÄ!! Eli turvallisuusriski on aika järkyttävä. Kaara viedään varikolle tuossa loppuviikosta. Sitten ensi viikolla se on jossain vaiheessa valmis. Siihen asti saa mies painaa mun autolla menemään. ;) Ja varmaan häntä hävettää koska se on ikivanha ja sotkuinenkin. :) Hihii, ruostettakin on!
Mulla on sellainen olo kuin olisin kodin vanki. Auto on liikkumiseen täällä aika ehdoton. Pääsisin tietty Isoon Kaupunkiinkin bussilla, mutta ei niitä niin usein mene, että voisin noin vain mennä pysäkille varmana siitä, että pian joku auto siitä ohi menee. On se aina melkoinen projekti, kun lähtee hommautumaan Isoon Kaupunkiin sillä viisiin.
Nyt vaan pelkään sitä, että mun ajokkini sanoo myös työsopimuksensa irti nyt tänä aikana kun mies on sen varassa! :( Sitten me vasta ihmeessä oltaisiinkin. Miehen työmatka ei ainakaan bussilla suju, koska se vaatisi sitten bussinvaihtoakin ja luoja ties miten SE onnistuu joskus ennen kello 8 aamulla! :( Periaatteessa tietty on vaan ajan kysymys koska mun autoni LAUKEAA, koska se on oikeasti vanha [vuosimalli -88, krääääh!] ja siinäkin on kaikkia vikoja. Mutta toivotaan, että se nyt muutaman päivän jaksaa. ;) Tuntuu joskus kuin meillä olisi jatkuvasti joku auto telakalla! :(
Jotenkin aika rankka ajatus, että kummityttömme [15 v.] on nuorempi kuin automme! Mutta viis siitä iästä, kunhan toimii.
Himoton
Ei ainakaan vielä ole ollut mitään herkkuhimoja. Vielä on herkkuilusta niin lyhyt aika.. ei ole ehtinyt kaipailemaan. Mietin pitäisikö seuraavassa possuilussa maistaa Maraboun Digestive-suklaata, keksin ja maitosuklaan yhdistelmää siis? Joku sitä kovin kehui. Epäröin, koska maraboun maitosuklaati on mun mielestä himpun verran liian imelää! Fazerin on parempaa siinä mielessä. Ja Maraboun Digestivessä keksit on jonain 'palloina'.. pidän ehkä enemmän rouheesta, niinkuin se on Fazun keksicrisp-suklaassa. Mutta en kai saa rauhaa ennen kuin MAISTAN tuota länsinaapurin versiota..
Nämä on hyvät rintsikat. Kilpuroiksi ne tekee se muoto, jonka ne rintavarustuksille antaa. Mies kommentoi jo, että vähän kuuskytlukarit. Eli siis rintavarustus muotoutuu hiukan jätskitötterön ja sulkapallon välimuotoa muistuttavaksi, terhakaksi kuin 17-vuotiaan neidon [pilvissä piian nännit], mutta myös - no, hitusen oudoksi! Silti, ihan kivasti tukea antavat. Ja ehkä se kilpuramaisuus tulee siitä kun ne on hitusen liian suuret. Niihin jää ina tyhjää tilaa, joka sitten muodostaa kuin 'hyppyrin' [pilvissä piian..-ilmiön].
Tarjoustalosta tulee oikeasti rintsikoitten shoppailupaikkani numero yksi. On tuolla kunnan keskustassa kyllä Valintatalo.. eli se olisi lähempänä.. Mutta en ole heidän tissivaljaidensa tilannetta tarkannut.
Miesten elämä on helppoa, kun ei heidän tarvitse muuta kuin ostaa alkkareita. Vaikka on jotkut niidenkin suhteen nirsoja. Esimerkiksi mun mies on! Hän ei siedä alkkareita, joissa on verhoamaton kuminauha vyötäröllä! Se kai kutittaa häntä. Kumppari pitää olla päällystetty jollain kankaalla. Ja kyllä minä sitä tajuan, kun omakin ihoni on suoralle kumikosketukselle vähän herkkä! Sitten miehellä on sekin, ettei hän pidä löysälahkeisista boksereista! Aluhousun on istuttava hyvin, oltava tiukka ja napakka. Ja mieluiten mahdollisimman täyttä luonnonkuitua, esim. puuvillaa. Sitä tajuan tosi hyvin.. Mullakin on se, että viihdyn parhaiten puuvillaisissa alusvatteissa. Saa tietty jotain elastaania olla muutama prosentti, mutta en kyllä mitään täysin keinokuituisia välttämättä enää käyttäisi. Hiostavat ja ärsyttävät.
Muutenkin olen alkkarimaussani aika käytännöllinen. En enää oikein mitään satiinihetaileita ja pitsiunelmia käytä.. Tykkään alkkareista, joissa on kunnollinen leveä haarakiila, ja saa sivusaumakin olla reilun pitkä. Hipster on ihan hyvä malli mulle. Joskus nuorempana käytin ajoittain jotain stringejä ja semmoisia.. nyt en enää viitsisi. Enkä totta puhuen KOSKAAN tuntenut oloani MUKAVAKSI niissä. Kai koska en aidosti käyttänyt niitä ITSENI vuoksi. Ne oli rekvisiittaa.
Miksi minä nyt alkkareista paasaan? Kumma juttu!
Kotinsa vanki
Meillä on taas autoahdistuksia!! Mies on hankkimassa mun romurautaani uutta turvavyön lukkoa ajajan paikalle [tähän asti olen siis joutunut käyttämään sitä pelkääjän paikan vyölukkoa, kun se ajajan puoleinen ei toimi]. Hehe, hänelle taisi yksi päivä olla liikaa, kun joutui räpläämään sen vyön kanssa.. ;) Mies nimittäin käyttää nyt mun ajokkia, koska HÄNENKIN autonsa on ROMU!
Miehen autossa onkin vähän vakava vika. Se pitää viedä korjaajalle hitsattavaksi, koska siitä voi muuten kesken ajon irrota PYÖRÄ!! Eli turvallisuusriski on aika järkyttävä. Kaara viedään varikolle tuossa loppuviikosta. Sitten ensi viikolla se on jossain vaiheessa valmis. Siihen asti saa mies painaa mun autolla menemään. ;) Ja varmaan häntä hävettää koska se on ikivanha ja sotkuinenkin. :) Hihii, ruostettakin on!
Mulla on sellainen olo kuin olisin kodin vanki. Auto on liikkumiseen täällä aika ehdoton. Pääsisin tietty Isoon Kaupunkiinkin bussilla, mutta ei niitä niin usein mene, että voisin noin vain mennä pysäkille varmana siitä, että pian joku auto siitä ohi menee. On se aina melkoinen projekti, kun lähtee hommautumaan Isoon Kaupunkiin sillä viisiin.
Nyt vaan pelkään sitä, että mun ajokkini sanoo myös työsopimuksensa irti nyt tänä aikana kun mies on sen varassa! :( Sitten me vasta ihmeessä oltaisiinkin. Miehen työmatka ei ainakaan bussilla suju, koska se vaatisi sitten bussinvaihtoakin ja luoja ties miten SE onnistuu joskus ennen kello 8 aamulla! :( Periaatteessa tietty on vaan ajan kysymys koska mun autoni LAUKEAA, koska se on oikeasti vanha [vuosimalli -88, krääääh!] ja siinäkin on kaikkia vikoja. Mutta toivotaan, että se nyt muutaman päivän jaksaa. ;) Tuntuu joskus kuin meillä olisi jatkuvasti joku auto telakalla! :(
Jotenkin aika rankka ajatus, että kummityttömme [15 v.] on nuorempi kuin automme! Mutta viis siitä iästä, kunhan toimii.
Himoton
Ei ainakaan vielä ole ollut mitään herkkuhimoja. Vielä on herkkuilusta niin lyhyt aika.. ei ole ehtinyt kaipailemaan. Mietin pitäisikö seuraavassa possuilussa maistaa Maraboun Digestive-suklaata, keksin ja maitosuklaan yhdistelmää siis? Joku sitä kovin kehui. Epäröin, koska maraboun maitosuklaati on mun mielestä himpun verran liian imelää! Fazerin on parempaa siinä mielessä. Ja Maraboun Digestivessä keksit on jonain 'palloina'.. pidän ehkä enemmän rouheesta, niinkuin se on Fazun keksicrisp-suklaassa. Mutta en kai saa rauhaa ennen kuin MAISTAN tuota länsinaapurin versiota..
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Itkemisen häpeä
Minusta on aina tuntunut jotenkin häpeälliseltä itkeä. Olen osannut nauraa, mutta itku on vaikeaa. On vaikea osoittaa olevansa haavoittuva ja heikko, sellaisen merkiksi itku usein ymmärretään. En tiedä mistä tämä oikein on tullut, mutta niin pitkään kuin muistan, niin en ole osannut itkeä julkisesti [ts. toisten nähden, oli katsojia vain yksi tai useampia!]. Jopa lapsena oli niin!
Kai sain sellaisen kasvatuksen, että itketä ei. Vähän kummallista, kun kuitenkin olin tyttö [ja nyt olen nainen]. Tytöille kai itkeminen voi olla 'hyväksyttävää'.. mun kuitenkin piti oman ymmärrykseni mukaan olla parkumatta. Ja sama jatkuu yhä! Pelkään kai että jos osoitan heikkouden itkiessäni, niin sitten mut ainakin raadellaan kappaleiksi. [Saatetaan tietty raadella muutenkin, mutta itku varmistaa sen, se on antautumisele.]
Kadehdin ja samalla suhtaudun jollain kauhunsekaisella kunnioituksella ihmiseen, joka voi noin vaan pillahtaa itkuun jonkun toisen edessä. Vähän pelkään sellaista, koska mulle sellainen näyttää vähän hallitsemattomalta. Mietin että mitähän tuo ihminen tekee SEURAAVAKSI! Mutta suurin tunne on kyllä KATEUS. Haluaisin itsekin osata. Mutta en osaa.. pitäisikö sitten alkaa TEKOITKUA vääntää? :( Miksi, MIKSI mun on oltava näin lukossa???
Miksi kyyneleet on mulle jotain pissatippoihin tai kakkapökäleisiin verrattava..? Miksi julkinen itku on päässäni samaa kuin julkinen oksentaminen? Miksi en suhtaudu samoin nauruun?
Tavallaan harmi kun en pääse mihinkään terapioihin [en siis ainakaan terv. keskuksen kautta]. Olisi aika mielenkiintoista tietää mitä sieltä mielen syövereistä löytyy. Olisi kai pitänyt mennä silloin kun olisin päässyt johonkin analyysiin tms. Mutta en silloin ollut valmis.. No, nyt on ainakin selvää, että terv. keskuksen kautta en saa kuin niitä masennuslääkkeitä, se on se hoito. Eikä se haittaa tietysti, koska ne lääkkeet ovat niin riivatun hyviä! Mutta onhan se tietty ongelma, jos keskitytään vaan jonkun ongelman oireisiin eikä syihin. Sittenhän kai ne ongelmat voi PALATA sitten kun [=jos!] lopetan lääkkeet. Ei siksi että tekisi mieli lopettaa niitä nyt kun olen huomannut miten paljon apua niistä on! Kyllä suosittelen ehdottomasti useamman merkin koettamista! Mullakaan ei Zoloft [Hexal halpisversiona myöhemmin] tehnyt juuri kummia, mutta Citalopramit ovat kuin taivaan lahja!
Kunpa joku opettaisi mut itkemään. Osaan itkeä yksin.. ja miehen nähden.. mutta muiden en! Pitäisi kai kerran PARKAISTA julkisesti ennen kuin kuolema Sukliksen korjaa. :) Hih, kaikkea pitää koettaa kerran!
Kokeilemisesta puheen ollen: kuulin jokin aika sitten ettei Siukku ole kokeillut kertaakaan tupakanpolttoa! Se vasta on harvinaista. Anoppikaan ei ole kertaakaan kokeillut. Itse olen.. useinkin, joskus lukion 3:lla polttelin satunnaisesti.. ja useamminkin, muttei mitään riippuvuutta siitä tullut. Sellaisia aamusavuja välillä ennen kouluun menoa ja hermosavut ennen ruotsin ja matikan tunteja. :) Ja sitten tietysti kun oltiin juhlimassa kavereiden kanssa ulkona. Olihan se tyhmää, mutta alle 2-kymppinen harvoin on mikään buddha noin viisausmielessä.
22 tuntia ja hirviön hetki lyö!
Lääh, slurps, puuh, äh.. 22 tuntia enää ja sitten on Hirviön Aika! Koti on taas puhdas ja puunattu ja nautin siitä. Ajattelin ostaa huomenissa semmoisen Iloleipurien 15 senttimetrin halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan Prismasta. Jos siis siellä Prismelissä on niitä NYT, on ainakin OLLUT ennen. Kai se vaan pitää hyväksyä, että mun pitää tehdä pikku kakkusia, muuten ne ei mene ja en pysty enää paljonkaan herkkuilemaan. :(
Ajattelinkin tällä kertaa tehdä semmoisen itse kehittelemäni sitruunajuustokakun. Pidän sitruunan mausta leivonnaisissa. Tuon ohjeen olen ihan kehittänyt pientä vuokaa varten. Yleensä olen tehnyt sen sellaiseen tyhmään Brunon 17 cm:n vuokaan, mutta äkkiäkös tuon pienempäänkin tekaisee! Ja ne Brunon pahvivuoat on epäekoloogisia ja muutenkin.. kyllä on parempi ostaa kestovuoka ja unohtaa bruuuuunot. :)
En ole kauheasti hamstrannut suklaatia. Sen Dove-patukan ostin. Ja sitten Lidlistä vähän. :( Piti saada semmoinen Lidlin pähkinä-crisp-valkosuklaalevy! On se vaan niin hyvää. Marmeladia ostin kyllä tuossa vähän aikaa sitten, koska sitä on oltava MÄSSYSSÄ!
Lääh, en unta mä varmaan saa, kun näin odotuksen kiihkossa elän!
Kai sain sellaisen kasvatuksen, että itketä ei. Vähän kummallista, kun kuitenkin olin tyttö [ja nyt olen nainen]. Tytöille kai itkeminen voi olla 'hyväksyttävää'.. mun kuitenkin piti oman ymmärrykseni mukaan olla parkumatta. Ja sama jatkuu yhä! Pelkään kai että jos osoitan heikkouden itkiessäni, niin sitten mut ainakin raadellaan kappaleiksi. [Saatetaan tietty raadella muutenkin, mutta itku varmistaa sen, se on antautumisele.]
Kadehdin ja samalla suhtaudun jollain kauhunsekaisella kunnioituksella ihmiseen, joka voi noin vaan pillahtaa itkuun jonkun toisen edessä. Vähän pelkään sellaista, koska mulle sellainen näyttää vähän hallitsemattomalta. Mietin että mitähän tuo ihminen tekee SEURAAVAKSI! Mutta suurin tunne on kyllä KATEUS. Haluaisin itsekin osata. Mutta en osaa.. pitäisikö sitten alkaa TEKOITKUA vääntää? :( Miksi, MIKSI mun on oltava näin lukossa???
Miksi kyyneleet on mulle jotain pissatippoihin tai kakkapökäleisiin verrattava..? Miksi julkinen itku on päässäni samaa kuin julkinen oksentaminen? Miksi en suhtaudu samoin nauruun?
Tavallaan harmi kun en pääse mihinkään terapioihin [en siis ainakaan terv. keskuksen kautta]. Olisi aika mielenkiintoista tietää mitä sieltä mielen syövereistä löytyy. Olisi kai pitänyt mennä silloin kun olisin päässyt johonkin analyysiin tms. Mutta en silloin ollut valmis.. No, nyt on ainakin selvää, että terv. keskuksen kautta en saa kuin niitä masennuslääkkeitä, se on se hoito. Eikä se haittaa tietysti, koska ne lääkkeet ovat niin riivatun hyviä! Mutta onhan se tietty ongelma, jos keskitytään vaan jonkun ongelman oireisiin eikä syihin. Sittenhän kai ne ongelmat voi PALATA sitten kun [=jos!] lopetan lääkkeet. Ei siksi että tekisi mieli lopettaa niitä nyt kun olen huomannut miten paljon apua niistä on! Kyllä suosittelen ehdottomasti useamman merkin koettamista! Mullakaan ei Zoloft [Hexal halpisversiona myöhemmin] tehnyt juuri kummia, mutta Citalopramit ovat kuin taivaan lahja!
Kunpa joku opettaisi mut itkemään. Osaan itkeä yksin.. ja miehen nähden.. mutta muiden en! Pitäisi kai kerran PARKAISTA julkisesti ennen kuin kuolema Sukliksen korjaa. :) Hih, kaikkea pitää koettaa kerran!
Kokeilemisesta puheen ollen: kuulin jokin aika sitten ettei Siukku ole kokeillut kertaakaan tupakanpolttoa! Se vasta on harvinaista. Anoppikaan ei ole kertaakaan kokeillut. Itse olen.. useinkin, joskus lukion 3:lla polttelin satunnaisesti.. ja useamminkin, muttei mitään riippuvuutta siitä tullut. Sellaisia aamusavuja välillä ennen kouluun menoa ja hermosavut ennen ruotsin ja matikan tunteja. :) Ja sitten tietysti kun oltiin juhlimassa kavereiden kanssa ulkona. Olihan se tyhmää, mutta alle 2-kymppinen harvoin on mikään buddha noin viisausmielessä.
22 tuntia ja hirviön hetki lyö!
Lääh, slurps, puuh, äh.. 22 tuntia enää ja sitten on Hirviön Aika! Koti on taas puhdas ja puunattu ja nautin siitä. Ajattelin ostaa huomenissa semmoisen Iloleipurien 15 senttimetrin halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan Prismasta. Jos siis siellä Prismelissä on niitä NYT, on ainakin OLLUT ennen. Kai se vaan pitää hyväksyä, että mun pitää tehdä pikku kakkusia, muuten ne ei mene ja en pysty enää paljonkaan herkkuilemaan. :(
Ajattelinkin tällä kertaa tehdä semmoisen itse kehittelemäni sitruunajuustokakun. Pidän sitruunan mausta leivonnaisissa. Tuon ohjeen olen ihan kehittänyt pientä vuokaa varten. Yleensä olen tehnyt sen sellaiseen tyhmään Brunon 17 cm:n vuokaan, mutta äkkiäkös tuon pienempäänkin tekaisee! Ja ne Brunon pahvivuoat on epäekoloogisia ja muutenkin.. kyllä on parempi ostaa kestovuoka ja unohtaa bruuuuunot. :)
En ole kauheasti hamstrannut suklaatia. Sen Dove-patukan ostin. Ja sitten Lidlistä vähän. :( Piti saada semmoinen Lidlin pähkinä-crisp-valkosuklaalevy! On se vaan niin hyvää. Marmeladia ostin kyllä tuossa vähän aikaa sitten, koska sitä on oltava MÄSSYSSÄ!
Lääh, en unta mä varmaan saa, kun näin odotuksen kiihkossa elän!
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Puolialasti ikkunassa
Taisi naapurin mies nähdä Sukliksen sulot tänään! :) Olin pelkissä alushousuissa keittiössä.. paita oli kädessä, kun ajattelin pukea päälle. Siinä rauhassa patsastelin ja kas, enkös huomaa naapurin isännän pihatöissä! Ja minä rinnat paljaana siinä! :) Heh.. Tiedän, että naapurin mies näkee meidän ikkunaan, koska hän on joskus moikannut sieltä pihahommista, kun olen ollut aamupalalla tms. Noloa! Onneksi naapurin isäntä on jo 'ukkoiässä' (60-70 v.), joten tuossa PALJASTELUSSA ei oikeastaan tunnu yhtään samalta kuin jos mies olisi samaa ikäluokkaa kuin itse olen. No aika kurja juttu silti, pitää kai jatkossa muistaa, että on kevät ja se tarkoittaa kaikenlaisen pihatouhun vilkastumista!
Siivoava itsensäpaljastaja
Olen muutakin tehnyt kuin heilunut ikkunassa itseäni esitellen. Siivous on nimittäin täydessä vauhdissa. Nyt pidän pikku paussia. Huomaa muuten sen Citalopramin vaikutuksen tuossa SIIVOUSNEUROOSIN parantumisessa. En ole siisteysfanaatikko, mutta jotenkin se mun siivoaminen alkoi saada kaikkia ihmeellisiä piirteitä. Siis ennen lääkettä. :( Saatoin esim. hinkata mopilla ihan sairaalloisen huolellisesti ja moneen kertaan lattiat. Ihan kuin kerta ei riittäisi. Toistin tavallaan liikkeitäni ja se teki siivouksesta tosi pitkällisen touhun! Muitakin tosi noloja piirteitä se neuroosi sai. Imuroin esim. miehen sukanpohjat ja omani myös.. kun mulla oli pakkomielle irtohiuksista, jotka muka ajelehtisivat kaikkialle! :( Nyt en enää ole imuroinut sukanpohjia. Tai en ainakaan miehen sukanpohjia, omat on pariin kertaan tullut imaistua, mutta vain vanhasta tottumuksesta, ei enää pakosta!
Pääsiäisharmistus
Jotenkin tuntuu kurjalta kun kauppat on perjantaina kiinni. :( Lauantaina ne kai ovat vielä normaalisti auki. Kun eihän lauantai ole pyhäpäivä. Sunnuntai ja maanantai ovat. Mua hämää tuollainen normaalista poikkeava aukiolojuttu, kun pitäisi kuitenkin käydä kaupoilla ja ostella kaikkia tuoretuotteita pääsiäisMÄSSYÄ varten. Viime MÄSSYssä muuten söin pitkästä aikaa myös Dallaspitkoa! Dallaspitko oli yhdessä vaiheessa ihan vakiokamaa, mutta sitten vähään aikaan en syönyt sitä. Kotona tehty korvapuusti korvasi sen. Mutta viime kerran tosiaan vedin niitä itse tekemiäni korvapuusteja JA dallasia. :) Molempi parempi! Nytkin tavallaan tekisi mieli seuraavan kerran syödä sitä, mutta harmittaa jos joudun pyytämään miestä ostamaan. :( Se on vähän noloa.
Siivoava itsensäpaljastaja
Olen muutakin tehnyt kuin heilunut ikkunassa itseäni esitellen. Siivous on nimittäin täydessä vauhdissa. Nyt pidän pikku paussia. Huomaa muuten sen Citalopramin vaikutuksen tuossa SIIVOUSNEUROOSIN parantumisessa. En ole siisteysfanaatikko, mutta jotenkin se mun siivoaminen alkoi saada kaikkia ihmeellisiä piirteitä. Siis ennen lääkettä. :( Saatoin esim. hinkata mopilla ihan sairaalloisen huolellisesti ja moneen kertaan lattiat. Ihan kuin kerta ei riittäisi. Toistin tavallaan liikkeitäni ja se teki siivouksesta tosi pitkällisen touhun! Muitakin tosi noloja piirteitä se neuroosi sai. Imuroin esim. miehen sukanpohjat ja omani myös.. kun mulla oli pakkomielle irtohiuksista, jotka muka ajelehtisivat kaikkialle! :( Nyt en enää ole imuroinut sukanpohjia. Tai en ainakaan miehen sukanpohjia, omat on pariin kertaan tullut imaistua, mutta vain vanhasta tottumuksesta, ei enää pakosta!
Pääsiäisharmistus
Jotenkin tuntuu kurjalta kun kauppat on perjantaina kiinni. :( Lauantaina ne kai ovat vielä normaalisti auki. Kun eihän lauantai ole pyhäpäivä. Sunnuntai ja maanantai ovat. Mua hämää tuollainen normaalista poikkeava aukiolojuttu, kun pitäisi kuitenkin käydä kaupoilla ja ostella kaikkia tuoretuotteita pääsiäisMÄSSYÄ varten. Viime MÄSSYssä muuten söin pitkästä aikaa myös Dallaspitkoa! Dallaspitko oli yhdessä vaiheessa ihan vakiokamaa, mutta sitten vähään aikaan en syönyt sitä. Kotona tehty korvapuusti korvasi sen. Mutta viime kerran tosiaan vedin niitä itse tekemiäni korvapuusteja JA dallasia. :) Molempi parempi! Nytkin tavallaan tekisi mieli seuraavan kerran syödä sitä, mutta harmittaa jos joudun pyytämään miestä ostamaan. :( Se on vähän noloa.
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Vaippavyö!
Luin semmoista kirjaa, Jane Tarzanan [se on nimimerkki!] kirjoittamaa kauheaa kuvausta insestikokemuksistaan. Siinä Jane kuvasi kuukautistensakin alkamista. Hän oli muistaakseni 40-luvulla syntynyt, joten hän sai äidiltään TYPERÄN kuukautissuojan, "vaippavyön" melkein - sellaisia ne oli siihen aikaan! :( Oli joku kuminauhasta tehty "vyö" vyötäröllä ja siihen kiinnitettiin paksu side.
Muistan muuten nähneeni semmoisen värkin joskus koulun seksivalistustunnilla. Terveydenhoitaja toi vanhoja kuukautissuojia näytille.
Minua jotenkin raivostutti se Jane Tarzanan ja monen muun saama vaippavyö! Aloin miettiä, että emmekö me naiset parempaa ole ansainneet! Varmasti jos MIEHILLÄ olisi kuukautiset, niin nämä nykyisenlaiset ohkaiset siteet olisivat olleet markkinoilla jo joskus 1500-luvulla! Varmasti! :( Miehet pitää aina puolensa. Sen tiedän muuten minä!
Äetmuori aina joskus sanoi, että jos miehet synnyttäisi, niin epiduraalipuudutus olisi varmaan keksitty jo satoja vuosia sitten, tai sitten synnytyskipuja ei olisi ollenkaan! Ne olisi alusta loppuun lääkitty pois. Ja on se tottakin.
Jollain lailla tuo Jane Tarzanan insestin kokeneen kertomus oli pelottavakin! Koska siinä hän oli unohtanut insestin. Se tapahtui kun hän oli n. 2-4-vuotias. Todella nuori siis. Ja ilmeisesti siinä oli myös ihan se, että yhdyntä. Ei siis 'vain' koskettelua. Ja sitten lapsi unohti sen kokonaan ja se tuli aikuisena unissa esille! Mutta unia peraten nainen pääsee perille totuudesta ja saa jopa tietää kuka oli hyväksikäyttäjä! Hän ei muuten ollut isä.. Vaan ainakin yksi äidin veljistä, ehkä parikin. Niin, minua pelottaa se, jos ihminen voi unohtaa jotain tuollaista täysin! Aloin miettiä että sittenhän kai sitä voisi pikkulapsena tehdä ITSE jotain kauheaa ja unohtaa sen! :( Mistä minä voin tietää varmasti, etten ole 3-vuotiaana vaikka tappanut jotain?? Mistä voin tietää, jos olisin tuon Tarzanan tavoin vaikka unohtanut sen! Sitten esim. 50-vuotiaana alkaisin nähdä unia ja kauhea totuus selviäisi. :( Ei sitä ole kiva ajatella. Tai voisi olla vaikka rääkännyt jotain eläintä ja ihan kokonaan unohtanut! Voi ei. Huh, toivottavasti itse en ala unelmoida mitään ja toivottavasti itse en ole kokenut/tehnyt mitään sellaista kamalaa, jonka olisin vain sulkenut pois.
En toisaalta tiedä voisiko 3-vuotias tappaa jonkun! Olisiko sellainen riittävän vanha! Tai tajuaisiko se edes tappamisen päälle. Kenet sellainen voisi murhata? Ehkä jonkun vielä pienemmän lapsen? Tai sitten ehkä ihan tosi-tosi heikon vanhuksen. Muuten en oikein osaa sellaista kuvitella.
Uusia ajatuksia
Mieleen tulee koko ajan kaikkia uusia ajatuksia, en tiedä johtuuko se lääkkeestä vai mistä! Ehkä se on tätä samaa ajatustyötä jota olen jo pitempään tehnyt ja nyt lääke vahvistaa sitä? Mietin miksi AINA reagoin niin vahvasti kaikkiin hylkäämiseksi tulemisen kokemuksiin. Mietin sitäkin, kun silloin tein sen JÄYNÄN ex-työpaikassa, eli poistin niitä varauksia koneelta.. kun lähdin sieltä.. kun olin siis siihen pomoon suuttunut. Siinäkin taas, hän sai mut tuntemaan itseni epäkelvoksi ja ei-toivotuksi jotenkin. Ja reagoin siihen. Sitten minun halu välttää kaikkia aggressioita ja kaikkia ristiriitatilanteita sukulaisten ja ystävien kanssa on sitä samaa. Pelkään että jos näyttäisin vihaisuuteni, pettymykseni tms. niin minut hylättäisiin, minua ei hyväksyttäisi.
Nyt olen sitten alkanut miettiä, että ENTÄS SITTEN? Onko se oikeastaan itkun arvoinen asia, jos joku hylkäisi tai torjuisi mut tuollaisen tunteen vuoksi? Eikö se kerro ettei se ihminen alun alkaenkaan kauhean korkealle mua arvosta tai pidä tärkeänä elämässään? Miksi aina tyydyn minimiin, miksi toimin niin kuin tyttö joka yrittää miesten kanssa makaamalla ostaa hyväksyntää? Minä en makaa miesten kanssa, mutta tavallaan teen samaa, eli luovun isosta osasta itseäni, esitän mukautuvaa, kilttiä, yms. ettei minua vain hylättäisi. En vedä rajojani. Seksiin hylkäämisen pelosta menevä nainen ei pidä fyysisistä rajoistaan kiinni, minä en pidä kiinni henkisistä rajoistani. Mistä tulee se rohkeus ja uskallus olla aito itsensä ja näyttää myös ne kielteiset tunteet? Voiko sitä oppia? Toivoisin, että voisi.
6 kokonaista vuorokautta ...
.. mässyilyyn! :) Sitä ennen on kyllä paljon siivoustyötä. Pesin tänään 2 koneellista pyykkiä. Pitää vieläkin pestä, vaikka ei sitä onneksi paljon ole. Minun tekisi mieleni omarkarkkeja, mutten tiedä viitsinkö ostaa pussin, koska se on niin iso ja olenhan kertonut, etten pysty kerralla syömään paljon semmoista. Sitten ne jäisivät kovettumaan kaapin pohjalle ne karkit. Omarit on parhammillaan tuoreina. Siis silloin kun pussin avaamisesta ei ole pitkä aika. Pari viikkoa vielä menee, mutta sitten.. :(
Kerran olin vieraisilla yhdessä paikassa, jossa omareita oli lasimaljassa. Katsoin vähän ja mietin, että joopa joo, muutaman päivän kun ne siinä ovat avoimessa kulhossa, niin muuttuvat koviksi ja menettävät kokonaan sen parhaimman teränsä.
Muistan muuten nähneeni semmoisen värkin joskus koulun seksivalistustunnilla. Terveydenhoitaja toi vanhoja kuukautissuojia näytille.
Minua jotenkin raivostutti se Jane Tarzanan ja monen muun saama vaippavyö! Aloin miettiä, että emmekö me naiset parempaa ole ansainneet! Varmasti jos MIEHILLÄ olisi kuukautiset, niin nämä nykyisenlaiset ohkaiset siteet olisivat olleet markkinoilla jo joskus 1500-luvulla! Varmasti! :( Miehet pitää aina puolensa. Sen tiedän muuten minä!
Äetmuori aina joskus sanoi, että jos miehet synnyttäisi, niin epiduraalipuudutus olisi varmaan keksitty jo satoja vuosia sitten, tai sitten synnytyskipuja ei olisi ollenkaan! Ne olisi alusta loppuun lääkitty pois. Ja on se tottakin.
Jollain lailla tuo Jane Tarzanan insestin kokeneen kertomus oli pelottavakin! Koska siinä hän oli unohtanut insestin. Se tapahtui kun hän oli n. 2-4-vuotias. Todella nuori siis. Ja ilmeisesti siinä oli myös ihan se, että yhdyntä. Ei siis 'vain' koskettelua. Ja sitten lapsi unohti sen kokonaan ja se tuli aikuisena unissa esille! Mutta unia peraten nainen pääsee perille totuudesta ja saa jopa tietää kuka oli hyväksikäyttäjä! Hän ei muuten ollut isä.. Vaan ainakin yksi äidin veljistä, ehkä parikin. Niin, minua pelottaa se, jos ihminen voi unohtaa jotain tuollaista täysin! Aloin miettiä että sittenhän kai sitä voisi pikkulapsena tehdä ITSE jotain kauheaa ja unohtaa sen! :( Mistä minä voin tietää varmasti, etten ole 3-vuotiaana vaikka tappanut jotain?? Mistä voin tietää, jos olisin tuon Tarzanan tavoin vaikka unohtanut sen! Sitten esim. 50-vuotiaana alkaisin nähdä unia ja kauhea totuus selviäisi. :( Ei sitä ole kiva ajatella. Tai voisi olla vaikka rääkännyt jotain eläintä ja ihan kokonaan unohtanut! Voi ei. Huh, toivottavasti itse en ala unelmoida mitään ja toivottavasti itse en ole kokenut/tehnyt mitään sellaista kamalaa, jonka olisin vain sulkenut pois.
En toisaalta tiedä voisiko 3-vuotias tappaa jonkun! Olisiko sellainen riittävän vanha! Tai tajuaisiko se edes tappamisen päälle. Kenet sellainen voisi murhata? Ehkä jonkun vielä pienemmän lapsen? Tai sitten ehkä ihan tosi-tosi heikon vanhuksen. Muuten en oikein osaa sellaista kuvitella.
Uusia ajatuksia
Mieleen tulee koko ajan kaikkia uusia ajatuksia, en tiedä johtuuko se lääkkeestä vai mistä! Ehkä se on tätä samaa ajatustyötä jota olen jo pitempään tehnyt ja nyt lääke vahvistaa sitä? Mietin miksi AINA reagoin niin vahvasti kaikkiin hylkäämiseksi tulemisen kokemuksiin. Mietin sitäkin, kun silloin tein sen JÄYNÄN ex-työpaikassa, eli poistin niitä varauksia koneelta.. kun lähdin sieltä.. kun olin siis siihen pomoon suuttunut. Siinäkin taas, hän sai mut tuntemaan itseni epäkelvoksi ja ei-toivotuksi jotenkin. Ja reagoin siihen. Sitten minun halu välttää kaikkia aggressioita ja kaikkia ristiriitatilanteita sukulaisten ja ystävien kanssa on sitä samaa. Pelkään että jos näyttäisin vihaisuuteni, pettymykseni tms. niin minut hylättäisiin, minua ei hyväksyttäisi.
Nyt olen sitten alkanut miettiä, että ENTÄS SITTEN? Onko se oikeastaan itkun arvoinen asia, jos joku hylkäisi tai torjuisi mut tuollaisen tunteen vuoksi? Eikö se kerro ettei se ihminen alun alkaenkaan kauhean korkealle mua arvosta tai pidä tärkeänä elämässään? Miksi aina tyydyn minimiin, miksi toimin niin kuin tyttö joka yrittää miesten kanssa makaamalla ostaa hyväksyntää? Minä en makaa miesten kanssa, mutta tavallaan teen samaa, eli luovun isosta osasta itseäni, esitän mukautuvaa, kilttiä, yms. ettei minua vain hylättäisi. En vedä rajojani. Seksiin hylkäämisen pelosta menevä nainen ei pidä fyysisistä rajoistaan kiinni, minä en pidä kiinni henkisistä rajoistani. Mistä tulee se rohkeus ja uskallus olla aito itsensä ja näyttää myös ne kielteiset tunteet? Voiko sitä oppia? Toivoisin, että voisi.
6 kokonaista vuorokautta ...
.. mässyilyyn! :) Sitä ennen on kyllä paljon siivoustyötä. Pesin tänään 2 koneellista pyykkiä. Pitää vieläkin pestä, vaikka ei sitä onneksi paljon ole. Minun tekisi mieleni omarkarkkeja, mutten tiedä viitsinkö ostaa pussin, koska se on niin iso ja olenhan kertonut, etten pysty kerralla syömään paljon semmoista. Sitten ne jäisivät kovettumaan kaapin pohjalle ne karkit. Omarit on parhammillaan tuoreina. Siis silloin kun pussin avaamisesta ei ole pitkä aika. Pari viikkoa vielä menee, mutta sitten.. :(
Kerran olin vieraisilla yhdessä paikassa, jossa omareita oli lasimaljassa. Katsoin vähän ja mietin, että joopa joo, muutaman päivän kun ne siinä ovat avoimessa kulhossa, niin muuttuvat koviksi ja menettävät kokonaan sen parhaimman teränsä.
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Hapannaamasta ei kukaan tykkää!
Näin Äetmuori mulle sanoi aina kun käski olemaan pirteä ja iloinen ihmisten kanssa, siis semmoinen ihmisten onnellistuttaja - viis siitä miltä itsestä tuntui. Jotenkin haluan täsmentää asennettani hapannaamaan ja ilonaamaan.. Siis minä uskon ettei kukaan saa kostaa ulkopuolisille vaikka sitä, että on huono päivä. Ihmisille ei saa syyttä tiuskia eikä olla tyly. Mutta kukaan ei myöskään ole velvollinen olemaan kuin naantalin aurinko jos on p-ka päivä. Kohteliaisuus ja ystävällisyys riittää, mitään pelle hermannia ei tarvitse alkaa esittää. Näin ajattelen.
Miehen tuttu sai kenkää!
Nyt tuntuu taantuma ihan lähipiirissämmekin, miehen yksi opiskelututtava sai kenkää työpaikastaan. Eikä ole ainoa siinä firmassa. Ja onnettomalla tietysti melkoinen asuntolaina ja perhettäkin.. :( Juuri tänään katselin eduskunnan kyselytuntia, niin kuin aina teen.. jos siis vain voin.. ja olihan se uskomatonta tuubaa taas vaihteeksi. Kuinka ne ihmiset siellä oikeasti voi jankata eläkeiän nostamista, kun samaan aikaan ihan normaali-ikäistä väkeä irtisanotaan?? Nytkin tämä LAMA - sanotaan reilusti ja suoraan lama, eikä hyssytellä taantumia - tulee tukitoimista huolimatta ainakin sen 75 000 työpaikkaa viemään. Kyllä mä ymmärrän huoltosuhteen vinoutumat ja muut ja väestön ikääntymisen, mutta tiedän myös etten jaksa nyt eläkeiän nostosta syttyä kauheasti, kun samaan aikaan parhaassa työiässä oleviakin odottaa työttömyys.
Niin keitä ne ihmiset oikeastaan ON, jotka hallitus haluaa kiven kovaan pitää työelämässä yli 6-kymppisenä?? Missä ne ovat? Kun ei kolmikymppisetkään kelpaa. Kaverini Nokialla tosiaan kertoi siitäkin, että firma antaa niitä kultaisia [hehe no ei tietysti kultaisia isojen pomojen malliin] kädenpuristuksia 15 vuotta töissä olleille, siis usein kolmikymppisille, että vuoden palkka käteen jos lähdet pois.
Tässä yhtälössä jokin nyt mättää. Ettei vaan olisi tavoite leikata eläkkeitä. Kun yhä useampi taitaa viettää kuusikymppisyyden ajan kortistossa, niin johan tulee sitten eläkettä vähemmän maksettavaksi, kun se nykyisin kai lasketaan lähinnä jostain tienaamisen keskiarvosta tms.. Kortistossa vietetty aika kätevästi aina pienentää summaa.. tulee siis säästöä..
Muutenkin joskus säälin eläkeläisiä. Kun tuntuu kuin ruoan ja elämisen hinnat olisivat niin kauhean korkeita, niin mihin eläkkeet sitten mahtavat riittää? :( Tietenkään en nyt puhu jostain pankinjohtajista ja muista isoja eläkkeitä nauttivista, vaan niistä köyhimmistä.
Kyllä olisi taas kysyntää TosiSosi-puolueelle ja Suklikselle sen puheenjohtajana! TosiSosi on siis se mun haavepuolue.. Tosi Sosialismi tai Tosi Sosialistit voisi olla sen nimi. Olen siitä joskus ennenkin kirjoitellut. Mutta ei kai kukaan yksin voi oikein mitään. :( On vaan niin kurjaa kun on kuin olisi joku ryöstömeininki politiikassa. Ja aina ne heikoimmat tuntuu häviävän. Sitten jotkut isorikkaat ostelee ökylinnoja ja loistoautoja oikein monta kappaletta. Samaan aikaan joku köyhä mummeli miettii onko varaa ostaa viisi euroa maksava lääke apteekista! Ei kovin kiva vai mitä? Varsinkin kun se mummeli on saattanut koko elämänsä tehdä raskasta työtä, siis ihan fyysisesti raskasta, kun taas nuo ökyt vaan pörssissä pelmuavat.
Mitäs jos alettaisiin eläkesäästötalkoot eduskunnasta? ;) Kun eläkkeen saa kansanedustaja istuttuaan kaksi kautta - yhteensä huikeat 8 vuotta - niin mitäs jos nyt tehtäisiin niin, että sen ison jättieläkkeen saisi istuttuaan kolme tai neljä kautta? -Ai, eikö se sovi teille kansanedustajat.. ohhoh, olenpa yllättynyt..
1 kokonainen vuorokausi enää, mutta moottori on sammuksissa!
Suklis on siivonnut tuulispäänä! Enää sitten huomenna jäljellä loppurutistus. On ollut vähän vaikea siivota, kun nukuttaa niin paljon ja haukotella saa koko aika. :) Se lääke! No nyt sitten kumminkin on MÄSSY jo ovella, mutta moottori sisälläni on sammuksissa! Kunhan nyt edes viitsisin leipoa! Voi jee, en olisi uskonut että tällaista onkaan, siis tätä innottomuutta. En ole tällä viikolla edes kaupoissa ravannut. Huomenna on kai ihan pakko, koska kirjopyykin pesuaine on lopussa. Mun pitäisi pestä pyyhkeitä ja sitten punaista ja ruskeaa pyykkiä. Yksi mun pakkomielteistäni on nimittäin mahdollisimman tyhjä pyykkikori! Luin jostain että jopa alkoholin suurkuluttaja Matti Nykänen pystyy pitämään pyykkikorinsa tyhjänä, joten minusta meillä normaaleilla [eli norskeilla hirviökielellä] ei ole mitään tekosyytä pitää pyykkivuorta! :(
Varmasti leivon, mutta missä on se into, se pakko?? Enkä ole edes suoraan sanottuna muistanut ajatella ja hekumoida sillä tulevalla juhlahetkellä. On vähän kuin olisi puhti pois siinä mielessä. Eikä jaksa suunnitella ostoksia, siis mitä suklaapatukoita ja irtsarikarkkia ostan. On se toisaalta hyväkin, ettei ajatukset ole juuttuneet siihen kehään. Mutta on se surullistakin, jotenkin..
CandyKing-laari kuitenkin saa minusta ostajan lauantaina. :) Jostain syystä tykkään paljon irtokarkkitarjonnasta. Tykkään marmeladinamuista ja sitten niistä CK:ssä olevista suklaanamuistakin. Vaikka ne on usein vähän harmahtavia väriltään ja sillä lailla.. mutta ovat ne hyviä myös. Marmeladeista ne isot värilliset kuulat ovat suosikkejani ja sitten ne prinsessamarmeladit, jotka taas ovat pienempiä.
Ehkä pitää mennä huomenna K-kauppaan, koska siellä on sitä namia Pirkka-kääretorttua, johon ihastuin viime herkutteluissa.
Miehen tuttu sai kenkää!
Nyt tuntuu taantuma ihan lähipiirissämmekin, miehen yksi opiskelututtava sai kenkää työpaikastaan. Eikä ole ainoa siinä firmassa. Ja onnettomalla tietysti melkoinen asuntolaina ja perhettäkin.. :( Juuri tänään katselin eduskunnan kyselytuntia, niin kuin aina teen.. jos siis vain voin.. ja olihan se uskomatonta tuubaa taas vaihteeksi. Kuinka ne ihmiset siellä oikeasti voi jankata eläkeiän nostamista, kun samaan aikaan ihan normaali-ikäistä väkeä irtisanotaan?? Nytkin tämä LAMA - sanotaan reilusti ja suoraan lama, eikä hyssytellä taantumia - tulee tukitoimista huolimatta ainakin sen 75 000 työpaikkaa viemään. Kyllä mä ymmärrän huoltosuhteen vinoutumat ja muut ja väestön ikääntymisen, mutta tiedän myös etten jaksa nyt eläkeiän nostosta syttyä kauheasti, kun samaan aikaan parhaassa työiässä oleviakin odottaa työttömyys.
Niin keitä ne ihmiset oikeastaan ON, jotka hallitus haluaa kiven kovaan pitää työelämässä yli 6-kymppisenä?? Missä ne ovat? Kun ei kolmikymppisetkään kelpaa. Kaverini Nokialla tosiaan kertoi siitäkin, että firma antaa niitä kultaisia [hehe no ei tietysti kultaisia isojen pomojen malliin] kädenpuristuksia 15 vuotta töissä olleille, siis usein kolmikymppisille, että vuoden palkka käteen jos lähdet pois.
Tässä yhtälössä jokin nyt mättää. Ettei vaan olisi tavoite leikata eläkkeitä. Kun yhä useampi taitaa viettää kuusikymppisyyden ajan kortistossa, niin johan tulee sitten eläkettä vähemmän maksettavaksi, kun se nykyisin kai lasketaan lähinnä jostain tienaamisen keskiarvosta tms.. Kortistossa vietetty aika kätevästi aina pienentää summaa.. tulee siis säästöä..
Muutenkin joskus säälin eläkeläisiä. Kun tuntuu kuin ruoan ja elämisen hinnat olisivat niin kauhean korkeita, niin mihin eläkkeet sitten mahtavat riittää? :( Tietenkään en nyt puhu jostain pankinjohtajista ja muista isoja eläkkeitä nauttivista, vaan niistä köyhimmistä.
Kyllä olisi taas kysyntää TosiSosi-puolueelle ja Suklikselle sen puheenjohtajana! TosiSosi on siis se mun haavepuolue.. Tosi Sosialismi tai Tosi Sosialistit voisi olla sen nimi. Olen siitä joskus ennenkin kirjoitellut. Mutta ei kai kukaan yksin voi oikein mitään. :( On vaan niin kurjaa kun on kuin olisi joku ryöstömeininki politiikassa. Ja aina ne heikoimmat tuntuu häviävän. Sitten jotkut isorikkaat ostelee ökylinnoja ja loistoautoja oikein monta kappaletta. Samaan aikaan joku köyhä mummeli miettii onko varaa ostaa viisi euroa maksava lääke apteekista! Ei kovin kiva vai mitä? Varsinkin kun se mummeli on saattanut koko elämänsä tehdä raskasta työtä, siis ihan fyysisesti raskasta, kun taas nuo ökyt vaan pörssissä pelmuavat.
Mitäs jos alettaisiin eläkesäästötalkoot eduskunnasta? ;) Kun eläkkeen saa kansanedustaja istuttuaan kaksi kautta - yhteensä huikeat 8 vuotta - niin mitäs jos nyt tehtäisiin niin, että sen ison jättieläkkeen saisi istuttuaan kolme tai neljä kautta? -Ai, eikö se sovi teille kansanedustajat.. ohhoh, olenpa yllättynyt..
1 kokonainen vuorokausi enää, mutta moottori on sammuksissa!
Suklis on siivonnut tuulispäänä! Enää sitten huomenna jäljellä loppurutistus. On ollut vähän vaikea siivota, kun nukuttaa niin paljon ja haukotella saa koko aika. :) Se lääke! No nyt sitten kumminkin on MÄSSY jo ovella, mutta moottori sisälläni on sammuksissa! Kunhan nyt edes viitsisin leipoa! Voi jee, en olisi uskonut että tällaista onkaan, siis tätä innottomuutta. En ole tällä viikolla edes kaupoissa ravannut. Huomenna on kai ihan pakko, koska kirjopyykin pesuaine on lopussa. Mun pitäisi pestä pyyhkeitä ja sitten punaista ja ruskeaa pyykkiä. Yksi mun pakkomielteistäni on nimittäin mahdollisimman tyhjä pyykkikori! Luin jostain että jopa alkoholin suurkuluttaja Matti Nykänen pystyy pitämään pyykkikorinsa tyhjänä, joten minusta meillä normaaleilla [eli norskeilla hirviökielellä] ei ole mitään tekosyytä pitää pyykkivuorta! :(
Varmasti leivon, mutta missä on se into, se pakko?? Enkä ole edes suoraan sanottuna muistanut ajatella ja hekumoida sillä tulevalla juhlahetkellä. On vähän kuin olisi puhti pois siinä mielessä. Eikä jaksa suunnitella ostoksia, siis mitä suklaapatukoita ja irtsarikarkkia ostan. On se toisaalta hyväkin, ettei ajatukset ole juuttuneet siihen kehään. Mutta on se surullistakin, jotenkin..
CandyKing-laari kuitenkin saa minusta ostajan lauantaina. :) Jostain syystä tykkään paljon irtokarkkitarjonnasta. Tykkään marmeladinamuista ja sitten niistä CK:ssä olevista suklaanamuistakin. Vaikka ne on usein vähän harmahtavia väriltään ja sillä lailla.. mutta ovat ne hyviä myös. Marmeladeista ne isot värilliset kuulat ovat suosikkejani ja sitten ne prinsessamarmeladit, jotka taas ovat pienempiä.
Ehkä pitää mennä huomenna K-kauppaan, koska siellä on sitä namia Pirkka-kääretorttua, johon ihastuin viime herkutteluissa.
torstai 5. maaliskuuta 2009
Onnellistuttaja
Minä olen aina ollut se iloinen ja pirteä. Pitää olla iloinen, pitää hymyillä paljon ja olla pirteä, pitää piristää muutkin mukaan tunnelmaan. Näin minä kotona opin ja niin olen tehnyt vuosikaudet. Iloisuuden naamari. Pitää kätkeä oma paha mieli, jostain syystä minut on kasvatettu uskomaan, että en saa näyttää sitä - en silloinkaan kun se olisi oikeutettua, se voisi johtaa siihen ettei minua enää rakasteta.
Voisi tosin kysyä että rakastetaanko minua nytkään? Siis sitä ihmistä, joka OIKEASTI olen?
Muistan kun Isukki oli kuollut ja olimme hänen kotonaan, Siukku perheineen ja mies ja minä. Minä olin hermostunut, koska Isukin metsästyshaulikko oli siinä pöydällä. Tiedän ettei se ollut ladattu tai mitään, mutta minua hermostutti koska Siukulla on pieni poika ja minusta pienten lasten ei pitäisi joutua näkemään mitään aseita. Olin siis kireänä.. ja sitten menimme Äetmuorin luo. Siukku perheineen meni ennen mua ja sitten menimme me miehen kanssa, meillä jostain syystä kesti matkassa pitempään.
Ja kun tulimme Äetmuorin luo, niin Siukku oli jo kertonut Äetmuorille, että olen "vihainen". Niin harvinaista on mun olemassaolossa se, että olisin mitään muuta kuin aurinkoinen ja kiltti, että Siukun piti oikein erikseen mainita, että olen "vihainen" [mitä siis en ollut, olin tosiaan vaan hermostunut siitä haulikosta, mulla on joku kumma asepelko joskus]. Ja tietysti, TIETYSTI, tunsin syyllisyyttä. Syyllisyyttä jopa silloin kun olin menettänyt Isukin, syyllisyyttä silloinkin siitä että tunteeni ailahtelivat.
Nykyisin olen jotenkin vihainen (heh, taas tuo sana!) siitä että minusta puhuttiin niin. Että ainakin koen mua syyllistetyn siitä tunteestani [hermostuminen] niin, että siitä tehtiin numero. Mulle ei anneta oikeutta olla hermostunut tai jopa vihainen, ei, mun täytyy olla aina se kiltti ja aurinkoinen ja pirteä.
Se jotenkin tympii, että Muorille ei riitä se että ollaan ystävällisiä, rauhallisen hymyileviä ja hillityn onnellisia. Ei - pitää olla täynnä vitsiä ja pilapuhetta ja PIRISTÄÄ koko maailmaa. Se on se rooli. Se ja vain se.
Nyt oikeastaan olen vasta alkanut ajatella, että tappelen eroon tuosta roolista. Etten koeta enää tehdä itsestäni muuta kuin mitä en ole. Take it or leave it. Ehkä enää en pelkää rakkauden menettämistä. Miten voisi pelätä sellaisen menettämistä, mitä ei edes omista?
Niin kauan kuin muistan niin mulla on ollut perheessäni vähän kummallinen asema. Muistan esim. lapsena ihan ruokapöydässä miten Äetmuori ja Siukku [Isukki ei osallistunut, mutta eipä hän usein syönytkään kanssamme tai ollut kotona] saattoivat alkaa ruotia jotain käytökseni piirrettä, tapaa jolla pyysin voita ['mitä sinä sillä lailla sanot että voisinko saada voita, mikä anelija sinä olet, sen kun käsket vaan antamaan, sinä olet liian lepsu luonteeltasi jne jne.] tai tapaa jolla kerroin päivästäni ['sinähän olet ollut ihan hysteerinen taas, aina saa hävetä, ei kukaan muu noin..'] Äetmuori ja Siukku niin kuin muodostivat oman rintaman mua pientä tyhmää vastaan. Osaan näin aikuisena nähdä sen että se varmaan oli Siukulle valtavan huikea kokemus - päästä lapsena tuomaroimaan toista lasta aikuisen vinkkelistä.. Mutta mitä kertoo Äetmuorista, että hän loi tuon tilanteen? Sama nainen sanoo aina kohdelleensa ja kohtelevansa lapsiaan tasapuolisesti. Monesti ne meidän harvat perheateriat muodostuivat mun läksytystilaisuuksikseni. Kai olin sitten nokkimajärjestyksessä se alin otus.
Nyt en enää jaksa alkaa ajatella miellyttämisiä, aurinkoisen naaman näyttämistä. Siukuntyttö A. pääsee ripille ensi keväänä, toukokuussa. Me menemme sinne, kun olemme kummeja ja minä aion olla niin ystävällinen ja positiivinen kuin mahdollista, mutta en ala piristää koko porukkaa enkä ala ostaa hyväksyntää millään roolilla. Jos ei kelpaa, niin olkoon. Se on kumminkin Siukuntytön suuri päivä.
2 kokonaista vuorokautta enää - - -
-- juhlahetkeen! Siihen kun koti on puhdas ja siisti, siihen kun leivon ja laitan ja häärään ja touhuan. :) Vähän oudoksuttaa, kun en ole edes kaupoissa käynyt nyt koko viikkona. Ei vain ole huvittanut. Mun täytyy sanoa että suosittelen tavallaan kaikille harkitseville kyllä tuollaista SSRI-lääkitystä. Se avaa uusia ovia mielessä. Asioista alkaa ajatella toisin. Sen tunteen vain unohtaa, jos on esim. vuosikausien tauko lääkityksessä, eikä ole terapiassakaan ollut.
Tuntuu aika vahvasti, että kyllä se ananasaurinkoinen on viikonlopun leivonnainen. Se ja joku kuivakakku, tiikerikakku kai kun se on miehen suosikki. Mutta tietysti kaikki on teoriassa vielä avointa..
Siivouskin etenee ihan kivasti. Tänään suututti kun mies on sellainen, että kerää työpöydälleen kaikkea PIKKUROMUA, esim. nyt siinä oli kaikkia digikameran osia ja mitä lie. Jouduin pistämään ne kaikki semmoiseen pieneen muovikoriin (onneksi meillä niitä piisaa) ja se oli ainoa tapa "hallita" ne siivouksessa. Muuten imuri olisi varmaan imaissut kaikki pikku osat syöveriinsä! Ja SUKLIS olisi ollut Tuomiolla! :(
Voisi tosin kysyä että rakastetaanko minua nytkään? Siis sitä ihmistä, joka OIKEASTI olen?
Muistan kun Isukki oli kuollut ja olimme hänen kotonaan, Siukku perheineen ja mies ja minä. Minä olin hermostunut, koska Isukin metsästyshaulikko oli siinä pöydällä. Tiedän ettei se ollut ladattu tai mitään, mutta minua hermostutti koska Siukulla on pieni poika ja minusta pienten lasten ei pitäisi joutua näkemään mitään aseita. Olin siis kireänä.. ja sitten menimme Äetmuorin luo. Siukku perheineen meni ennen mua ja sitten menimme me miehen kanssa, meillä jostain syystä kesti matkassa pitempään.
Ja kun tulimme Äetmuorin luo, niin Siukku oli jo kertonut Äetmuorille, että olen "vihainen". Niin harvinaista on mun olemassaolossa se, että olisin mitään muuta kuin aurinkoinen ja kiltti, että Siukun piti oikein erikseen mainita, että olen "vihainen" [mitä siis en ollut, olin tosiaan vaan hermostunut siitä haulikosta, mulla on joku kumma asepelko joskus]. Ja tietysti, TIETYSTI, tunsin syyllisyyttä. Syyllisyyttä jopa silloin kun olin menettänyt Isukin, syyllisyyttä silloinkin siitä että tunteeni ailahtelivat.
Nykyisin olen jotenkin vihainen (heh, taas tuo sana!) siitä että minusta puhuttiin niin. Että ainakin koen mua syyllistetyn siitä tunteestani [hermostuminen] niin, että siitä tehtiin numero. Mulle ei anneta oikeutta olla hermostunut tai jopa vihainen, ei, mun täytyy olla aina se kiltti ja aurinkoinen ja pirteä.
Se jotenkin tympii, että Muorille ei riitä se että ollaan ystävällisiä, rauhallisen hymyileviä ja hillityn onnellisia. Ei - pitää olla täynnä vitsiä ja pilapuhetta ja PIRISTÄÄ koko maailmaa. Se on se rooli. Se ja vain se.
Nyt oikeastaan olen vasta alkanut ajatella, että tappelen eroon tuosta roolista. Etten koeta enää tehdä itsestäni muuta kuin mitä en ole. Take it or leave it. Ehkä enää en pelkää rakkauden menettämistä. Miten voisi pelätä sellaisen menettämistä, mitä ei edes omista?
Niin kauan kuin muistan niin mulla on ollut perheessäni vähän kummallinen asema. Muistan esim. lapsena ihan ruokapöydässä miten Äetmuori ja Siukku [Isukki ei osallistunut, mutta eipä hän usein syönytkään kanssamme tai ollut kotona] saattoivat alkaa ruotia jotain käytökseni piirrettä, tapaa jolla pyysin voita ['mitä sinä sillä lailla sanot että voisinko saada voita, mikä anelija sinä olet, sen kun käsket vaan antamaan, sinä olet liian lepsu luonteeltasi jne jne.] tai tapaa jolla kerroin päivästäni ['sinähän olet ollut ihan hysteerinen taas, aina saa hävetä, ei kukaan muu noin..'] Äetmuori ja Siukku niin kuin muodostivat oman rintaman mua pientä tyhmää vastaan. Osaan näin aikuisena nähdä sen että se varmaan oli Siukulle valtavan huikea kokemus - päästä lapsena tuomaroimaan toista lasta aikuisen vinkkelistä.. Mutta mitä kertoo Äetmuorista, että hän loi tuon tilanteen? Sama nainen sanoo aina kohdelleensa ja kohtelevansa lapsiaan tasapuolisesti. Monesti ne meidän harvat perheateriat muodostuivat mun läksytystilaisuuksikseni. Kai olin sitten nokkimajärjestyksessä se alin otus.
Nyt en enää jaksa alkaa ajatella miellyttämisiä, aurinkoisen naaman näyttämistä. Siukuntyttö A. pääsee ripille ensi keväänä, toukokuussa. Me menemme sinne, kun olemme kummeja ja minä aion olla niin ystävällinen ja positiivinen kuin mahdollista, mutta en ala piristää koko porukkaa enkä ala ostaa hyväksyntää millään roolilla. Jos ei kelpaa, niin olkoon. Se on kumminkin Siukuntytön suuri päivä.
2 kokonaista vuorokautta enää - - -
-- juhlahetkeen! Siihen kun koti on puhdas ja siisti, siihen kun leivon ja laitan ja häärään ja touhuan. :) Vähän oudoksuttaa, kun en ole edes kaupoissa käynyt nyt koko viikkona. Ei vain ole huvittanut. Mun täytyy sanoa että suosittelen tavallaan kaikille harkitseville kyllä tuollaista SSRI-lääkitystä. Se avaa uusia ovia mielessä. Asioista alkaa ajatella toisin. Sen tunteen vain unohtaa, jos on esim. vuosikausien tauko lääkityksessä, eikä ole terapiassakaan ollut.
Tuntuu aika vahvasti, että kyllä se ananasaurinkoinen on viikonlopun leivonnainen. Se ja joku kuivakakku, tiikerikakku kai kun se on miehen suosikki. Mutta tietysti kaikki on teoriassa vielä avointa..
Siivouskin etenee ihan kivasti. Tänään suututti kun mies on sellainen, että kerää työpöydälleen kaikkea PIKKUROMUA, esim. nyt siinä oli kaikkia digikameran osia ja mitä lie. Jouduin pistämään ne kaikki semmoiseen pieneen muovikoriin (onneksi meillä niitä piisaa) ja se oli ainoa tapa "hallita" ne siivouksessa. Muuten imuri olisi varmaan imaissut kaikki pikku osat syöveriinsä! Ja SUKLIS olisi ollut Tuomiolla! :(
torstai 19. helmikuuta 2009
1 kokonainen vuorokausi!
Juhlahetki lähestyy, enää yksi (1!) kokonainen vuorokausi MÄSSYyn! :) Vuorokausi on nimittäin vaihtunut - on torstai jo!
Olen siivonnut kuin vimmattuna. Kuivauskaapin hurina laulaa Sukliksen riemuvirttä, Sukliksen iloa ämyröi imuri!
Vähän on pää sekaisin, kun pitää koko ajan miettiä, että mitä teen ja minne kaikkialle pitää mennä ennen MÄSSYä. :)
Tarjoustalossa on joskus aika mielenkiintoisia, epätavallisia nameja! Noinkohan sinneKIN menisin.
Tavallaan kaipaan nyt sellaisia suklaita, joissa olisi jotain melkein juoksevia, nameja täytteitä. Yleensä Dove-patukka ajaa sen tarpeen hyvin, mutta tekisi mieli muutakin namitäytettä kuin vain toffeeta. Miksi sellaista patukkaa ei voisi olla, jossa olisi ihanan pehmeä creme brulee-täyte? Fazerin Fazerina Caramel oli SURKEA yritys creme bruleen suuntaan.. pettymys! Creme bruleehan on, jos sitä oikein karusti tahtoo sanoa, vähän kuin vaniljavanukasta. Jossa on karamellisoitunutta sokeria päällä. Paahtovanukas! Fazer mokasi. Vaan eipä ole sille firmalle eka kerta..
Makumuistoja Möksältä ja muualta
Lapsena muuten oli melkoista makujen juhlaa se, kun joskus sai Fazerin suklaan sijasta Marabouta. Se oli vaihtelua. Siihen aikaan kauppojen valikoimat ei tosiaan olleet sitä kun ovat nyt. Muistan vieläkin millainen makupommi oli Maraboun pähkinärouhesuklaa [Schweitzer nöt], sitten kun sitä alkoi saada. Sitten sitä pitikin saada aina kuin vain mahdollista. :)
Minä muistan semmoisenkin ajan, kun Jacky-makupaloja ei ollut kuin kaakao-makua. Ja sitten tuli se maitosuklaa. Nyt niitä on vaikka miten paljon.
Lapsuuden makumuisto on mulla myös Valion VANILJAJÄÄTELÖ! Me vietettiin paljon aikaa kesämökillä.. jonka omistivat mun isäni vanhemmat. Ja sinne kun isovanhemmat tulivat, ajoivat sen 20 km:n matkan kotoa maalle, niin heillä oli usein vaniljajäätelöpaketti mukana. Se oli perille tultaessa sulanut puoliksi, juuri siihen oikein herkkuun vaiheeseen. Sitten se piti äkkiä syödä siellä möksällä pois, koska muuten se olisi sulanut ihan luiruksi. Meillä ei möksällä ollut pakastinta.. eikä muuten kummoista jääkaappiakaan, sellainen aika surkea vain. Se oli sitä aikaa. Nyt siellä on hyvä jääkaappi, mutta ei vieläkään pakastinta.
Möksällä oli usein myös mun serkut! Heitä oli kaksi ja meitä Siukun kanssa kaksi. Se vaniljajäätelö sitten pistettiin neljään osaan meidän serkkujen kesken. Jokainen sai pienen siivun ja ne siivut olivat mahdollisimman tasaisesti jaettu, niin että kaikki saisi yhtä suuret palat. Joskus isovanhemmat toivat kaksi paketillista sitä jäätelöä, sitten saivat aikuisetkin omat palat.
Mun isovanhemmille vaniljajätski oli se ainoa "oikea" jätski! Ei he ymmärtäneet muiden makujen päälle. Mun lapsuudessa sitten alkoi niitä olla.. muita makuja. Oli trio-jäätelöä ja suklaajäätelöä, päärynä tuli yhdessä vaiheessa kai myös. Mutta eivät ne jäätelöt olleet sellaisia superlaadukkaita kuin on tänään. :) Sen muistan, kun taisi R-kioskille ensimmäisenä tulla Mövenpick-suklaajäätelöä, kun olin teini. Siitä tuli heti Siukun ja mun suosikkituote numero yksi. :) Tuntui niin ihmeeltä se täyteläisyys ja se, että siinä oli niin isoja suklaapalasia joukossa.
Ihan samalla tavalla muistan, että isovanhemmat ja vanhemmat aina halusivat pullapitkon kahvipöytään. Ei sitä itse leivottu, se oli kauppan pitko, sellainen missä oli läpinäkyvässä muovikääreessä jotain kirkasvärisiä kukkia (?) ja perhosia. En muista sen pitkon nimeä, mutta herkullisinta siinä oli se raesokeri päällä. :) Sitä aina toivoi saavansa semmoisen palan, jossa sitä sokeria olisi. Rusinoitakin siinä oli ja minä noukin aina rusinat siitä pois, jos vaan pystyin. Koska en pitänyt rusinoista lapsenakaan. Mutta lapsena niitä takuuvarmasti oli melkein aina tarjolla jossain muodossa, kun herkuteltiin. Sun-maid rasioita oli kotien keittiökaapeissa, aikuiset ainakin tykkäsi rusinoista ja siksi kai perheenäidit tarjosi niitä aina jossain muodossa.
Se rusinoitten noukkiminen pois pullasta piti aina tehdä tosi salaa. :) Jos siitä jäi kiinni, niin sai hirveät haukut. Marie-keksit olivat myös kova sana mun lapsuuden kahvipöydissä. Nehän ei oikeastaan maistu miltään, mutta aina niitä oli. Ja joskus dominoja. Siihen aikaan ei ollut muita kuin tavallisia dominoita, ei ollut mitään minttutäytteitä tai muitakaan.
Meillä Isukin vanhemmat ei tosiaan mitenkään kauheasti karkilla hemmotelleet lapsenlapsia. Äetmuorin äitihän, K-mummi siis, oli tosi herkkujen ystävä ja hänen luonaan sai aina valtavat määrät suklaapatukoita ja jäätelöä ja vaikka mitä. Isukin vanhemmat katsoivat, että se vaniljajäätelölitra oli neljälle lapselle tarpeeksi. Ja jotenkin silloin ei kaivannutkaan muuta, koska Isukin vanhempien kanssa oli hauskaa, he olivat kiinnostuneita meistä.
Joskus kun muistelen omaa lapsuutta tuntuvat joittenkin leivontablogien kuvat lasten synttäreistä aivan ylimitoitetuilta. Syökö ne lapset edes mitään, jos tarjolla on KAUHEA määrä KAIKKEA? Jos on muffinsseja, piirakkaa, hyydyketorttua JA synttärikakkua, niin mitä ne lapset syö? Jotenkin oma lapsuus taisi olla aikuisille helpompaa aikaa, kun ei tarvinnut koko ajan miettiä miten ylittää edellisen vuoden synttärit. Mun lapsuudessa nimittäin synttärit oli aina melko samanlaisia. Oli äidin tekemä täytekakku, ehkä jotain keksejä. Synttärit vietettiin kotona ja niissä ei ollut mitään järjestettyä ohjelmaa.
Meillä Äetmuorin tekemä synttärikakku oli tosi simppeli. Hän teki kakkupohjan sekoittamalla kahvikupillisen kananmunia, kahvikupillisen sokeria ja kahvikupillisen jauhoa (jossa seassa leivinjauhe). Tuo sokerikakkupohja ei muuten ole paras mahdollinen, vaikka reseptinä taitaa olla sieltä vanhimmasta päästä. Kerrosten väliin tuli kermavaahtoa ja banaanisiivuja. Ne banaanisiivut sitten aina mustuivat aika ällöllä tavalla. :( Mustumista olisi voinut estää ripottamalla esim. sitruunamehua vähän niiden päälle, mutta Muori ei semmoista konstia tiennyt. Kakun päällä oli koristeena nomparellia tai suklaarouhetta. Kakkua ei oltu mitenkään muuten koristeltu, eikä pursoteltu. Ja hassu juttu, melkein koko kakku aina meni synttäreillä. :) Kai koska ei ollut muuta tarjolla, paitsi keksiä.
Siukkuni kertoo, että nykyisin hänen poikansa synttäreillä KUKAAN ei KOSKEKAAN syntymäpäiväkakkuun. Se jää useimmiten ihan koskemattomaksi, ei edes siivua olla otettu. Semmoinen tilanne olisi ollut aika ennenkuulumaton mun aikana, koska mun aikana herkut olivat vielä harvinaisuus - ne ei kuuluneet joka päivään! Ja sillon kun saatiin, niin oltiin aika kiitollisia siitä, että saatiin. :) Oli nimittäin hyvin herkästi ihan arjessa joku aikuinen aina muistuttamassa, että kehitysmaissa Afrikassa nähdään nälkää, eikä siellä ole lapsilla edes sitä, mitä meillä on.
Minä en oikeastaan tajua miksi vanhemmat nykyään kilpailee lastensa synttäreillä, että kenellä hienoimmat on. Onko se sitä, kun ei enää olla tekemisissä toisten perheiden kanssa - on enemmän sellaista epävarmuutta? Perheet ja suvut on pieniä ja hajallaan, eikä enää äidit ole kotona eikä poikkea toistensa luona kahveilla. Minun lapsuudessa niin tehtiin. Silloin ei kai se naapurin äiti näyttäytynyt minään KILPAILIJANA, sellaisena josta ei tiennyt miten hienoa arkea se eli, vaan se oli ystävä.. tai ainakin tuttu, jonka elämästä tiesi aika paljonkin - ainakin sen että se elämä oli hyvin paljon samanlaista kuin omankin perheen elämä. Ei ollut syytä pitää mitään kauheaa kulissia yllä, tai yrittää osoittaa, että tässä ollaan nyt niin fiiniä. -Tai ehkä nykyisin vanhemmat tuntee jotain kummaa syyllisyyttä enemmän kuin ennen. Ja sitten korvaa jotain kalliilla synttäreillä. Toisaalta nykyisin myös ihmisillä on paljon enemmän rahaa käytössä kuin mun nuoruudessa. Ihmiset tekee etelänmatkoja, nekin on ihan rutiinia. Minun nuoruudessa jos joku meni etelään, niin se oli vielä iso juttu, sitä ihmeteltiin ja ihailtiin. Ja vain harvat mun tuntemista lapsista oli siellä käyneet, tai yleensä missään ulkomailla.
Olen siivonnut kuin vimmattuna. Kuivauskaapin hurina laulaa Sukliksen riemuvirttä, Sukliksen iloa ämyröi imuri!
Vähän on pää sekaisin, kun pitää koko ajan miettiä, että mitä teen ja minne kaikkialle pitää mennä ennen MÄSSYä. :)
Tarjoustalossa on joskus aika mielenkiintoisia, epätavallisia nameja! Noinkohan sinneKIN menisin.
Tavallaan kaipaan nyt sellaisia suklaita, joissa olisi jotain melkein juoksevia, nameja täytteitä. Yleensä Dove-patukka ajaa sen tarpeen hyvin, mutta tekisi mieli muutakin namitäytettä kuin vain toffeeta. Miksi sellaista patukkaa ei voisi olla, jossa olisi ihanan pehmeä creme brulee-täyte? Fazerin Fazerina Caramel oli SURKEA yritys creme bruleen suuntaan.. pettymys! Creme bruleehan on, jos sitä oikein karusti tahtoo sanoa, vähän kuin vaniljavanukasta. Jossa on karamellisoitunutta sokeria päällä. Paahtovanukas! Fazer mokasi. Vaan eipä ole sille firmalle eka kerta..
Makumuistoja Möksältä ja muualta
Lapsena muuten oli melkoista makujen juhlaa se, kun joskus sai Fazerin suklaan sijasta Marabouta. Se oli vaihtelua. Siihen aikaan kauppojen valikoimat ei tosiaan olleet sitä kun ovat nyt. Muistan vieläkin millainen makupommi oli Maraboun pähkinärouhesuklaa [Schweitzer nöt], sitten kun sitä alkoi saada. Sitten sitä pitikin saada aina kuin vain mahdollista. :)
Minä muistan semmoisenkin ajan, kun Jacky-makupaloja ei ollut kuin kaakao-makua. Ja sitten tuli se maitosuklaa. Nyt niitä on vaikka miten paljon.
Lapsuuden makumuisto on mulla myös Valion VANILJAJÄÄTELÖ! Me vietettiin paljon aikaa kesämökillä.. jonka omistivat mun isäni vanhemmat. Ja sinne kun isovanhemmat tulivat, ajoivat sen 20 km:n matkan kotoa maalle, niin heillä oli usein vaniljajäätelöpaketti mukana. Se oli perille tultaessa sulanut puoliksi, juuri siihen oikein herkkuun vaiheeseen. Sitten se piti äkkiä syödä siellä möksällä pois, koska muuten se olisi sulanut ihan luiruksi. Meillä ei möksällä ollut pakastinta.. eikä muuten kummoista jääkaappiakaan, sellainen aika surkea vain. Se oli sitä aikaa. Nyt siellä on hyvä jääkaappi, mutta ei vieläkään pakastinta.
Möksällä oli usein myös mun serkut! Heitä oli kaksi ja meitä Siukun kanssa kaksi. Se vaniljajäätelö sitten pistettiin neljään osaan meidän serkkujen kesken. Jokainen sai pienen siivun ja ne siivut olivat mahdollisimman tasaisesti jaettu, niin että kaikki saisi yhtä suuret palat. Joskus isovanhemmat toivat kaksi paketillista sitä jäätelöä, sitten saivat aikuisetkin omat palat.
Mun isovanhemmille vaniljajätski oli se ainoa "oikea" jätski! Ei he ymmärtäneet muiden makujen päälle. Mun lapsuudessa sitten alkoi niitä olla.. muita makuja. Oli trio-jäätelöä ja suklaajäätelöä, päärynä tuli yhdessä vaiheessa kai myös. Mutta eivät ne jäätelöt olleet sellaisia superlaadukkaita kuin on tänään. :) Sen muistan, kun taisi R-kioskille ensimmäisenä tulla Mövenpick-suklaajäätelöä, kun olin teini. Siitä tuli heti Siukun ja mun suosikkituote numero yksi. :) Tuntui niin ihmeeltä se täyteläisyys ja se, että siinä oli niin isoja suklaapalasia joukossa.
Ihan samalla tavalla muistan, että isovanhemmat ja vanhemmat aina halusivat pullapitkon kahvipöytään. Ei sitä itse leivottu, se oli kauppan pitko, sellainen missä oli läpinäkyvässä muovikääreessä jotain kirkasvärisiä kukkia (?) ja perhosia. En muista sen pitkon nimeä, mutta herkullisinta siinä oli se raesokeri päällä. :) Sitä aina toivoi saavansa semmoisen palan, jossa sitä sokeria olisi. Rusinoitakin siinä oli ja minä noukin aina rusinat siitä pois, jos vaan pystyin. Koska en pitänyt rusinoista lapsenakaan. Mutta lapsena niitä takuuvarmasti oli melkein aina tarjolla jossain muodossa, kun herkuteltiin. Sun-maid rasioita oli kotien keittiökaapeissa, aikuiset ainakin tykkäsi rusinoista ja siksi kai perheenäidit tarjosi niitä aina jossain muodossa.
Se rusinoitten noukkiminen pois pullasta piti aina tehdä tosi salaa. :) Jos siitä jäi kiinni, niin sai hirveät haukut. Marie-keksit olivat myös kova sana mun lapsuuden kahvipöydissä. Nehän ei oikeastaan maistu miltään, mutta aina niitä oli. Ja joskus dominoja. Siihen aikaan ei ollut muita kuin tavallisia dominoita, ei ollut mitään minttutäytteitä tai muitakaan.
Meillä Isukin vanhemmat ei tosiaan mitenkään kauheasti karkilla hemmotelleet lapsenlapsia. Äetmuorin äitihän, K-mummi siis, oli tosi herkkujen ystävä ja hänen luonaan sai aina valtavat määrät suklaapatukoita ja jäätelöä ja vaikka mitä. Isukin vanhemmat katsoivat, että se vaniljajäätelölitra oli neljälle lapselle tarpeeksi. Ja jotenkin silloin ei kaivannutkaan muuta, koska Isukin vanhempien kanssa oli hauskaa, he olivat kiinnostuneita meistä.
Joskus kun muistelen omaa lapsuutta tuntuvat joittenkin leivontablogien kuvat lasten synttäreistä aivan ylimitoitetuilta. Syökö ne lapset edes mitään, jos tarjolla on KAUHEA määrä KAIKKEA? Jos on muffinsseja, piirakkaa, hyydyketorttua JA synttärikakkua, niin mitä ne lapset syö? Jotenkin oma lapsuus taisi olla aikuisille helpompaa aikaa, kun ei tarvinnut koko ajan miettiä miten ylittää edellisen vuoden synttärit. Mun lapsuudessa nimittäin synttärit oli aina melko samanlaisia. Oli äidin tekemä täytekakku, ehkä jotain keksejä. Synttärit vietettiin kotona ja niissä ei ollut mitään järjestettyä ohjelmaa.
Meillä Äetmuorin tekemä synttärikakku oli tosi simppeli. Hän teki kakkupohjan sekoittamalla kahvikupillisen kananmunia, kahvikupillisen sokeria ja kahvikupillisen jauhoa (jossa seassa leivinjauhe). Tuo sokerikakkupohja ei muuten ole paras mahdollinen, vaikka reseptinä taitaa olla sieltä vanhimmasta päästä. Kerrosten väliin tuli kermavaahtoa ja banaanisiivuja. Ne banaanisiivut sitten aina mustuivat aika ällöllä tavalla. :( Mustumista olisi voinut estää ripottamalla esim. sitruunamehua vähän niiden päälle, mutta Muori ei semmoista konstia tiennyt. Kakun päällä oli koristeena nomparellia tai suklaarouhetta. Kakkua ei oltu mitenkään muuten koristeltu, eikä pursoteltu. Ja hassu juttu, melkein koko kakku aina meni synttäreillä. :) Kai koska ei ollut muuta tarjolla, paitsi keksiä.
Siukkuni kertoo, että nykyisin hänen poikansa synttäreillä KUKAAN ei KOSKEKAAN syntymäpäiväkakkuun. Se jää useimmiten ihan koskemattomaksi, ei edes siivua olla otettu. Semmoinen tilanne olisi ollut aika ennenkuulumaton mun aikana, koska mun aikana herkut olivat vielä harvinaisuus - ne ei kuuluneet joka päivään! Ja sillon kun saatiin, niin oltiin aika kiitollisia siitä, että saatiin. :) Oli nimittäin hyvin herkästi ihan arjessa joku aikuinen aina muistuttamassa, että kehitysmaissa Afrikassa nähdään nälkää, eikä siellä ole lapsilla edes sitä, mitä meillä on.
Minä en oikeastaan tajua miksi vanhemmat nykyään kilpailee lastensa synttäreillä, että kenellä hienoimmat on. Onko se sitä, kun ei enää olla tekemisissä toisten perheiden kanssa - on enemmän sellaista epävarmuutta? Perheet ja suvut on pieniä ja hajallaan, eikä enää äidit ole kotona eikä poikkea toistensa luona kahveilla. Minun lapsuudessa niin tehtiin. Silloin ei kai se naapurin äiti näyttäytynyt minään KILPAILIJANA, sellaisena josta ei tiennyt miten hienoa arkea se eli, vaan se oli ystävä.. tai ainakin tuttu, jonka elämästä tiesi aika paljonkin - ainakin sen että se elämä oli hyvin paljon samanlaista kuin omankin perheen elämä. Ei ollut syytä pitää mitään kauheaa kulissia yllä, tai yrittää osoittaa, että tässä ollaan nyt niin fiiniä. -Tai ehkä nykyisin vanhemmat tuntee jotain kummaa syyllisyyttä enemmän kuin ennen. Ja sitten korvaa jotain kalliilla synttäreillä. Toisaalta nykyisin myös ihmisillä on paljon enemmän rahaa käytössä kuin mun nuoruudessa. Ihmiset tekee etelänmatkoja, nekin on ihan rutiinia. Minun nuoruudessa jos joku meni etelään, niin se oli vielä iso juttu, sitä ihmeteltiin ja ihailtiin. Ja vain harvat mun tuntemista lapsista oli siellä käyneet, tai yleensä missään ulkomailla.
torstai 12. helmikuuta 2009
Mansikkavalkosuklaata!
Nyt kun t-elämävalmennus meni myttyyn, niin olen omaksunut vanhat tutut tapani. Eli päiväunet tuossa joskus klo 18-20, kukkumisen ylhäällä yötkaudet, nukkumisen myöhään - ei ole syytä elää toisinkaan.
Näin kumminkin tosi oudon unen tänä yönä. Siinä yksi ystäväni oli muuttunut IHAN erilaiseksi, kaikki arvot ja asenteet muuttuneet täysin.. Ja oli ihan kuin tuo ihminen olisi vieras. En tiennyt oikein mitä olisin hänelle sanonut. Toivottavasti noin ei koskaan käy.
Mässy haaveissain..
Mies muuten teki hyvän työn viimeksi kaupassa käydessään. :) Hän osti kaksi litraa Rainbown [reinpou] hedelmämehua! Sitä nimittäin on ihanaa juoda MÄSSYssä, mutta nyt parina kertana onkin käynyt niin, että kauppan mehuhylly on tyhjä, kun olemme mehua etsineet. Kun on kerran päässyt reinpoun makuun, niin ei tavallinen appemehu maistu enää miltään. Reinpoun hedelmämehussa idea on siinä, ettei se ole pelkästään appemehua! Mukana on mangoa.. en muista mikä se kolmas hedelmä oli, mutta joka tapauksessa maku on pehmeä. Eikä se silti ole mikään "nektari", vaan mehu. Täydellinen juotava, täytyy oikein suositella. On niitä semmoisia ihmisiä, jotka eivät koske halpismehuun tai mihinkään muuhunkaan halpistuotteeseen, mutta minä suklis en ole yksi heistä. -Onpa hyvä kun nyt on valmiina sitä mehua MÄSSYyn.. :)
Suunnittelen jo seuraavan MÄSSYn leivonnaisia. Tätä Karamelli Cakes-blogissa annettua ohjetta on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla. Olen sen maininnut tässä blogissa ennenkin. Mansikkavalkosuklaata, vaniljarahkaa.. nam! Tuntuu olevan täytteessä kaikki minun tykkäämäni ainekset. Olisikohan seuraava MÄSSY jo tilaisuus tehdä tätä? Toisaalta se Baileys/Dooleys-kakkukin on niiii-iin hyvää. :) Frödingen Prinsessakakkua en nyt vähään aikaan aio ostaa. Taidan olla vähän kyllästynyt siihen. Tuossa mansikkavalkosuklaakakussa saisi käyttää Lidlin Bellarom-mansikkavalkosukua ja se on tuon ohjeen plussa myös. Siinä nimittäin on tosi hyvä valkosuklaa myös, vaikka onkin "halpis"!
Miehelle kai oikeasti pitäisi tehdä laskiaispulla.. Hän oli 'vähän' pettynyt kun kauppassa oli vain mantelitäytteisiä pullia jäljellä, kun viimeksi kävimme ostoksilla. Hän ei pidä mantelista. Mulle se sen sijaan maistuu oikein hyvin. Mutta miehelle laskiaispullassa pitää olla mieluiten vadelmahilloa. :) Niinpä ajattelin, että kun nyt laskiainen on juuri MÄSSYviikonloppuna, niin ehkä voisin tehdä korvapuustien kaveriksi pari pikkupullaakin ja tehdä niistä laskiaispullia.
Täytyy varmaan alkaa siivousurakka jo maanantaina. Niin että torstaina se olisi valmista, niin perjantai jäisi pelkästään leivonnalle.. Suklaata pitää alkaa tankata hyvissä ajoin. Huomenna menen kauppaan, niin täytyy kai silloin jo katsella vähän.. Sitä Ritter Sportin valkosuklaatia ei ole ihan joka maalaiskaupassa ja sitä nyt kumminkin tahdon. Ja Kinder Buenoa. Olen näköjään ahminut jo Milkan caramel-levynkin pois.. :( Sitäkin tekisi mieli lisää. Voi kun saisin itsestäni irti vierailun CityMarkettiin Isoon Kaupunkiin - sieltä usein löytyy tosi hyvin kaikkia sellaisia suklaita, joita ei muista kaupoista löydy kuin joulun aikaan. -Menemme lauantaina katsomaan yhtä sukulaistätiäni ja hän muuten asuu aika lähellä tuota CityMarkettia... ;) Aivoni raksuttaa jo kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita!
Näin kumminkin tosi oudon unen tänä yönä. Siinä yksi ystäväni oli muuttunut IHAN erilaiseksi, kaikki arvot ja asenteet muuttuneet täysin.. Ja oli ihan kuin tuo ihminen olisi vieras. En tiennyt oikein mitä olisin hänelle sanonut. Toivottavasti noin ei koskaan käy.
Mässy haaveissain..
Mies muuten teki hyvän työn viimeksi kaupassa käydessään. :) Hän osti kaksi litraa Rainbown [reinpou] hedelmämehua! Sitä nimittäin on ihanaa juoda MÄSSYssä, mutta nyt parina kertana onkin käynyt niin, että kauppan mehuhylly on tyhjä, kun olemme mehua etsineet. Kun on kerran päässyt reinpoun makuun, niin ei tavallinen appemehu maistu enää miltään. Reinpoun hedelmämehussa idea on siinä, ettei se ole pelkästään appemehua! Mukana on mangoa.. en muista mikä se kolmas hedelmä oli, mutta joka tapauksessa maku on pehmeä. Eikä se silti ole mikään "nektari", vaan mehu. Täydellinen juotava, täytyy oikein suositella. On niitä semmoisia ihmisiä, jotka eivät koske halpismehuun tai mihinkään muuhunkaan halpistuotteeseen, mutta minä suklis en ole yksi heistä. -Onpa hyvä kun nyt on valmiina sitä mehua MÄSSYyn.. :)
Suunnittelen jo seuraavan MÄSSYn leivonnaisia. Tätä Karamelli Cakes-blogissa annettua ohjetta on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla. Olen sen maininnut tässä blogissa ennenkin. Mansikkavalkosuklaata, vaniljarahkaa.. nam! Tuntuu olevan täytteessä kaikki minun tykkäämäni ainekset. Olisikohan seuraava MÄSSY jo tilaisuus tehdä tätä? Toisaalta se Baileys/Dooleys-kakkukin on niiii-iin hyvää. :) Frödingen Prinsessakakkua en nyt vähään aikaan aio ostaa. Taidan olla vähän kyllästynyt siihen. Tuossa mansikkavalkosuklaakakussa saisi käyttää Lidlin Bellarom-mansikkavalkosukua ja se on tuon ohjeen plussa myös. Siinä nimittäin on tosi hyvä valkosuklaa myös, vaikka onkin "halpis"!
Miehelle kai oikeasti pitäisi tehdä laskiaispulla.. Hän oli 'vähän' pettynyt kun kauppassa oli vain mantelitäytteisiä pullia jäljellä, kun viimeksi kävimme ostoksilla. Hän ei pidä mantelista. Mulle se sen sijaan maistuu oikein hyvin. Mutta miehelle laskiaispullassa pitää olla mieluiten vadelmahilloa. :) Niinpä ajattelin, että kun nyt laskiainen on juuri MÄSSYviikonloppuna, niin ehkä voisin tehdä korvapuustien kaveriksi pari pikkupullaakin ja tehdä niistä laskiaispullia.
Täytyy varmaan alkaa siivousurakka jo maanantaina. Niin että torstaina se olisi valmista, niin perjantai jäisi pelkästään leivonnalle.. Suklaata pitää alkaa tankata hyvissä ajoin. Huomenna menen kauppaan, niin täytyy kai silloin jo katsella vähän.. Sitä Ritter Sportin valkosuklaatia ei ole ihan joka maalaiskaupassa ja sitä nyt kumminkin tahdon. Ja Kinder Buenoa. Olen näköjään ahminut jo Milkan caramel-levynkin pois.. :( Sitäkin tekisi mieli lisää. Voi kun saisin itsestäni irti vierailun CityMarkettiin Isoon Kaupunkiin - sieltä usein löytyy tosi hyvin kaikkia sellaisia suklaita, joita ei muista kaupoista löydy kuin joulun aikaan. -Menemme lauantaina katsomaan yhtä sukulaistätiäni ja hän muuten asuu aika lähellä tuota CityMarkettia... ;) Aivoni raksuttaa jo kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita!
tiistai 10. helmikuuta 2009
Työvoimatoimiston pelko!
Pitäisi sinne t-voimatoimistoon mennä käymään kai, kun en nyt jostain syystä pääse puhelimella läpi. Tulee vain että "numerovalintanne on virheellinen". En tajua miksi, kun kuitenkin työkkärin nettisivulla ne numerot on.
Kun seuraavan kerran ajan Pikkukaupunkiin, niin menen sinne.. kai se on pakko.. :( Ilmoitin sähköpostilla siitä t-elämävalmennuksen lopetuksesta, toivottavasti niillä edes sähkis toimii, vaikkei luuri toimikaan.
Pelottaa vaan mennä sinne, jos [siis KUN!!!] he siellä kuitenkin syyttävät varmasti yksistään minua siitä valmennuksen loppumisesta. Olen varautunut aika inhottavaan kohteluun. Oikeastaan se juuri on pahinta työttömänä olossa. Itsellä on jo valmiiksi p*ska olo, ja sitten kun menet tuollaisiin paikkoihin, joissa teoriassa sua pitäisi AUTTAA, niin siellä vaan kasataan lisää p*skaa niskaan. Vaikka jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin en tajua sitä työkkärin asennetta. Mä en esim. tuolla valmennuksellani tuottanut heille mitään vaivaa, hoidin itse kaikki paperit, sen verran vaivasin, että sain allekirjoituksen t-voimatoimiston ihmiseltä. Oliko se paljon vaadittu? Muutenkin jos nyt asiaa oikein pohditaan, niin hehän saavat palkkansa huolimatta siitä työllistynkö minä vai en. Eli ystävällisyys tai edes neutraali asenne ei maksaisi heille yhtään mitään. Jostain kai kertoo jotain se, ettei tällaiseen positiiviseen asenteeseen viitsitä vaivautua. Onkohan ne katkeria siellä työkkärissä, jos heillä vaikka on mielestään pieni palkka? Ja kuinkahan se mahdollisesti olisi meidän "asiakkaiden" vika?
Eikö siellä yksikään tule ajatelleeksi, että kohtelemalla ihmisiä huonosti nousee kynnys siellä asiointiin ja ihminen masentuu - se ei paranna todennäköisyyttä työn saamisellekaan. Toisaalta varmaan on kivaa saada kohdella ihmisiä kuin saastaa. Se varmaan antaa aika paljon tyydytystä, jos vaikka on ollut kotona riitaa miehen kanssa lasten kuskaamisista tai joku oikein sottainen avioero meneillään.
Kymmenen kokonaista vuorokautta - -
-- seuraavaan MÄSSYyn! :) Kun seuraava onkin jo 21.2-22.2. lauantaina ja sunnuntaina, ei sunnuntaina ja maanantaina kuten normaalisti! Mulla on nimittäin 23.2 (ma) lääkärinaika, joten en tietystikään silloin mitään mässinkejä pidä. Siksi piti vähän rukata aikataulua. :)
En ole vielä tietenkään päättänyt mitään leivonnaisia, koska ihan tässä vasta edellinen mässinki loppui. :) Mutta sen tiedän, että pullan punttaus kuuluu kuvioon. Söin viimeiset korvapuustit pakastimesta nyt tässä herkkuhetkessä, joten sitten seuraavaan kuuluu korvapuustin leivonta. :) Pullataikinan teko käsin on sellainen hyvä tilaisuus voimistaa käsiä ja sormia. Ja onhan se tuoksu aina ihana, kotona paistetun pullan tuoksu.
Korvapuustien lisäksi varmaan teen sitten jonkun piirakan tai juustokakun. Ja suklaa pitää valita huolella. Nyt oli niin, että se Ritter Sportin valkosuklaa hasselpähkinällä oli tosi hyvää.. mutta se vähän niin kuin loppui kesken! Eli seuraavan kerran sitä pitää olla enemmän. Se Ritter Sport oli tosiaankin positiivinen yllätys!
Kello juoksee kovaa vauhtia. Tunnin päästä pitääkin alkaa ruoanlaitto. Mies pääsee töistä tänään aikaisemmin, koska hänellä on illalla harrastus. No, jos työttömyydestä JOTAIN hyvää pitää sanoa, niin ainakin se on tämä tiistaipäivä: siis että saan pöperöt pöytään siihen mennessä, kun mies tulee kotiin, ettei jää harrastus väliin.
Kun seuraavan kerran ajan Pikkukaupunkiin, niin menen sinne.. kai se on pakko.. :( Ilmoitin sähköpostilla siitä t-elämävalmennuksen lopetuksesta, toivottavasti niillä edes sähkis toimii, vaikkei luuri toimikaan.
Pelottaa vaan mennä sinne, jos [siis KUN!!!] he siellä kuitenkin syyttävät varmasti yksistään minua siitä valmennuksen loppumisesta. Olen varautunut aika inhottavaan kohteluun. Oikeastaan se juuri on pahinta työttömänä olossa. Itsellä on jo valmiiksi p*ska olo, ja sitten kun menet tuollaisiin paikkoihin, joissa teoriassa sua pitäisi AUTTAA, niin siellä vaan kasataan lisää p*skaa niskaan. Vaikka jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin en tajua sitä työkkärin asennetta. Mä en esim. tuolla valmennuksellani tuottanut heille mitään vaivaa, hoidin itse kaikki paperit, sen verran vaivasin, että sain allekirjoituksen t-voimatoimiston ihmiseltä. Oliko se paljon vaadittu? Muutenkin jos nyt asiaa oikein pohditaan, niin hehän saavat palkkansa huolimatta siitä työllistynkö minä vai en. Eli ystävällisyys tai edes neutraali asenne ei maksaisi heille yhtään mitään. Jostain kai kertoo jotain se, ettei tällaiseen positiiviseen asenteeseen viitsitä vaivautua. Onkohan ne katkeria siellä työkkärissä, jos heillä vaikka on mielestään pieni palkka? Ja kuinkahan se mahdollisesti olisi meidän "asiakkaiden" vika?
Eikö siellä yksikään tule ajatelleeksi, että kohtelemalla ihmisiä huonosti nousee kynnys siellä asiointiin ja ihminen masentuu - se ei paranna todennäköisyyttä työn saamisellekaan. Toisaalta varmaan on kivaa saada kohdella ihmisiä kuin saastaa. Se varmaan antaa aika paljon tyydytystä, jos vaikka on ollut kotona riitaa miehen kanssa lasten kuskaamisista tai joku oikein sottainen avioero meneillään.
Kymmenen kokonaista vuorokautta - -
-- seuraavaan MÄSSYyn! :) Kun seuraava onkin jo 21.2-22.2. lauantaina ja sunnuntaina, ei sunnuntaina ja maanantaina kuten normaalisti! Mulla on nimittäin 23.2 (ma) lääkärinaika, joten en tietystikään silloin mitään mässinkejä pidä. Siksi piti vähän rukata aikataulua. :)
En ole vielä tietenkään päättänyt mitään leivonnaisia, koska ihan tässä vasta edellinen mässinki loppui. :) Mutta sen tiedän, että pullan punttaus kuuluu kuvioon. Söin viimeiset korvapuustit pakastimesta nyt tässä herkkuhetkessä, joten sitten seuraavaan kuuluu korvapuustin leivonta. :) Pullataikinan teko käsin on sellainen hyvä tilaisuus voimistaa käsiä ja sormia. Ja onhan se tuoksu aina ihana, kotona paistetun pullan tuoksu.
Korvapuustien lisäksi varmaan teen sitten jonkun piirakan tai juustokakun. Ja suklaa pitää valita huolella. Nyt oli niin, että se Ritter Sportin valkosuklaa hasselpähkinällä oli tosi hyvää.. mutta se vähän niin kuin loppui kesken! Eli seuraavan kerran sitä pitää olla enemmän. Se Ritter Sport oli tosiaankin positiivinen yllätys!
Kello juoksee kovaa vauhtia. Tunnin päästä pitääkin alkaa ruoanlaitto. Mies pääsee töistä tänään aikaisemmin, koska hänellä on illalla harrastus. No, jos työttömyydestä JOTAIN hyvää pitää sanoa, niin ainakin se on tämä tiistaipäivä: siis että saan pöperöt pöytään siihen mennessä, kun mies tulee kotiin, ettei jää harrastus väliin.
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Frödinge versus Rainbow
Menin tänään nukkumaan 4:30. Sitten kun mies heräsi tuossa 6:30, niin olin ihan ulalla. Mutisin vaan jotain, että joko aamu tuli. Mies sanoi, että jo ihmeessä tuli ja luulisi että tiedät, kun ihan äsken tulit sänkyyn [hän kai hiukan heräsi kun tulin]. Mies taisi luulla, että vitsailen kun sanon, että onko aamu.. :) Meillä on nimittäin sellainen kahdenkeskinen vitsailutapa.. Joskus saatan tulla sänkyyn 6:20 ja olen ihan pirteä kun mies herää.. sitten saatan mankuvalla äänellä sanoa [teeskennellen siis unista], että onko jo aamu.. Useimmiten mies tuossa huomaa, että jaahas, taas olet valvonut. ;) Usein myös hihitän kun sanon tuota.. ja se paljastaa.. ei pokka pidä!
Nyt kumminkin olin oikeasti ihan unenpöpperössä. Mies siitä sitten lähti töihin ja seuraavan kerran minä heräsin 9:45. Ja ihan TIKKANA..! Siivous nimittäin kutsuu! Pistin juuri pyykkikoneeseen pyörimään keittiön pöytäliinat. Meillä on kaksi: keltainen puuvillaliina ja sitten sen päällä sellainen oranssi, virkattu pieni pitsiliina. Ne pitää aina pestä siivon yhteydessä, koska joskus me possut saatamme roiskia jotain liinalle, vaikka meillä tabletitkin on ja pöytätavat. ;) Ei vain voi mitään, että joskus saattaa jotain käydä. Tietysti liinan pyyhkii silloin.. mutta ei tuollaista puuvillaista ole helppo/riittävää pyyhkiä.. kyllä se pestä pitää. Ja silittää, mikä muuten on tosi tylsää! :(
2 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN!
Alkaa MÄSSYkuume oikeasti nousta! Pigall-patukka pitää kuitenkin vielä ostaa, ja Geisha-patukka myös. Koska tosiaan ne G-konvehdit ovat jouluksi ja geishaa on silti saatava MÄSSYssä. Patukka on ihan hyvä vaihtoehto silloin. Leivontatarpeetkin pitää ostaa.. Mulle taitaa tullakin kaksi kauppareissua [hehe, voi "itku"!], torstaille ja perjantaille. Torstaina pitää ostaa leipää jne.. sellaista arkista. Perjantaina taas leivonta-aineet, mahdolliset irtonamit ja Fazer Bakeryn jutut.. jos sellaisia otan tähän MÄSSYyn.
Minä pidän tavallaan aika paljon pakastealtaasta löytyvästä Frödingen Prinsessakakusta. Mietin sellaistakin, että jos leipoisin mokkapaloja [mokkiksia hirviökielellä!], niin pitäisikö kaveriksi ostaa Frödinge? Varmaan kuulostaa kamalalta, mutta minusta ei ole vaikea pistellä kahteen pekkaan Frödingen kakku viikonlopun aikana. ;) Ei se ole iso. Rainbowlla [reinpou hirviökielellä] on myös prinsessaleivoksia nykyisin, mutta jostain syystä minusta ne eivät maultaan pääse lähellekään tuota Frödingen kakkua. Tietysti F:n hinta on pari euroa R:a suurempi. Mutta tässä konkurssissa se ei kai paljon haittaa..
Pistin oikein vertailuun nuo tuotteet, avasin kummatkin sivut ja katsoin - yritin miettiä miksi Frödinge on parempaa kuin Rainbow. 100 grammassa Frödingen kakkua on 297 kcal. Rainbowlla se luku on 220. Frödingen kaakusta löytyy rasvaa 14 grammaa sataa grammaa kohti, Rainbown leivoksissa luku on 10. Frödinge on leiponut herkkuunsa enemmän marsipaania prosentuaalisesti (21%), jos vertaa Rainbowhun (12%).. Se voi olla yksi syy siihen, miksi Frödinge on parempaa. Minä olen siinä mielessä epäsuomalainen, että tykkään marsipaanista ihan villinä! En tykännyt nuorempana. Mutta mitä grammamääriin tulee, niin on melkein sama ostaako kakun vai sen neljän leivoksen paketin: Frödingen kakku painaa 480 grammaa, Reinpoun leivospaketissa on yhteensä 400 grammaa. Eli kakku ei ole niin paljon isompi, ettei sitä jaksaisi.. Meillä tuo neljän leivoksen paketti on aina mennyt tosi helposti.
-Jeps, nyt kun asiaa ajattelen, niin luultavasti Reinpoun KITSASTELU marsipaanin kanssa on aiheuttanut sen, että vieron sitä hiukan.. Marsipaania pitää olla runsaasti. Tämä ihan vinkkinä vaan, jos vaikka joku reinpoulainen sattuisi olemaan kuulolla. Vaikkei ole, ja tiedän sen. Kun marsipaania on kituliaasti, niin leivos on melkein pelkkää kermahöttöä. Minusta myös Frödingen kakku kestää sulamisen parempana ja nätimpänä kuin Reinpoun leivot. Mistä lie johtuu, sitä en osaa sanoa. Ihan hyviä ne reinpoutkin silti ovat, olemme niitä pari kertaa ostaneet.
Frödingen Prinsessa oli meillä kerran remontoidessamme jopa minun synttärikakkuna. Silloin oli keittiössä täysi kaaos ja helvetti päällä, ei siellä leipoa voinut. Jääkaappi sentään toimi ja sinne sitten jemmasimme vihreäkuorisen Prinsessan. Kerran olemme leiponeet itse prinsessakakkua. Siitä on tosin monta vuotta. Puhun me-muodossa, koska mies osallistui silloin kaulimalla marsipaanin. Kakku onnistui kyllä hyvin, mutta laitoimme marsipaaniin himpun liikaa punaista elintarvikeväriä - siitä tuli ihan possunpunainen. :( Hih, jos olisin silloin ollut yhtä luova kuin nyt, niin varmaan olisin ihan pokkana vain tehnyt siihen kärsän ja silmät - POSSUKAKKUA, olkaa hyvät! :)
No en tiedä.. saa nyt nähdä mitä leivon.. Perjantaina tulee tuollainen 20 kilsan ajo vähintään, jos ajan ostosille lähimpään (pieneen) kaupunkiin. Siellä on Lidlikin. Lähempänä ei ole! Mutta voi olla, että joudun ajamaan sen 40 km sittenkin. Kummityttö A:n joululahja pitäisi oikeasti ostaa. Laitoin sähköpostia Siukulle ja kyselin vähän.. mutta sitten Äetmuori muistutti eilen puhelimessa, että Siukku onkin Amerikassa tämän viikon.
Äetmuori ja tositeeveen lumo
Olen joskus pelännyt sitä että millainen on Äetmuorin ja minun 'suhde' kymmenen vuoden päästä. Kun nyt jo on usein niin vaikea soittaa [soitan kerran viikossa, en enempää koska puhuminen on kuitenkin kallista sekin, kännykän kuuluvuus ei ole hyvä ja koska mulla ei oikeasti ole paljon sanottavaa.. kamalaa, tiedän!] sinne, niin miten sekin vielä varmaan pahenee ajan myötä.
Ongelma on se, ettei meillä ole oikeastaan mitään puhuttavaa oikeasti. Mä en voi puhua itselleni tärkeistä asioista, ongelmista, yms.. Koska en saa muorilta mitään tukea. Jos sanon, että olen ollut tänään vähän surullinen kun ei ole töitä, niin saan 30 minuutin saarnan siitä, kuinka saan syyttää itseäni koska 1) opiskelin väärää alaa 2) en osaa hakea töitä kunnolla 3) varmaan vaan olen niin nirso, etten työllisty 4) olen raukka enkä osaa painostaa työkkärin väkeä työllistämään minut 5) asun tyhmästi korvessa, jossa töitä ei ole. Seuraus: entistä pahempi olo, entistä surullisempi päivä. Joten en puhu mitään.
Tai jos sanon että minua vähän kiukuttaa, kun mies ei ole avannut viemäriä, niin saan kuulla että 1) Äetmuori avasi viemärin itse vuonna -81 ollessaan vielä kovassa keuhkokuumeessa ja kaksi kättä poikki ja neljänkymmenen asteen pakkasessa 2) mitäs en osaa sanoa miehelle asiaa oikein, että tuo aktivoituisi 3) mies on siis niin laiska inhotus, no onpa taas yksi syy lisää olla tyytymätön vävyihin. Joten enpä sano siitäkään mitään. Siukku on tehnyt sen virheen, että on jostain pikkuharmeista (niitä vähän joka liitossa on) H:n suhteen vaahdonnut Äetmuorille ja seuraus on se, että Äetmuori melkein halveksii H:a. Sen olen päättänyt jo kauan sitten että meillä likapyykki pestään kotona, ts. en ala KOSKAAN mistään pikku ärsytysaiheesta valistaa Muoria. Sen verran solidaarinen olen miehelle, ja eihän mieskään kerro omalle äidilleen niistä asioista, jotka minussa joskus häntä saattavat vaivata.
Kaikki päätyy siihen, että yritän puhelimessa keksiä aivot kuumina jotain mahdollisimman neutraalia keskustelunaihetta, jotain josta Muori ei pääsisi saarnaamaan tai josta ei synny mitään eripuraa. No nyt eilen sellainen olikin .. Muori on innostunut tositeeveestä. Olipa tosi 'kivaa' kuunnelle puolituntinen kaikkien niiden DORKIEN tositeeveeihmisten [itse en ihan tietoisesti katso niitä juttuja, koska ne suututtavat, ovat tylsiä, en jaksa] suhteita ja kuka sen BB:n voitti jne. jne.
Tavallaan säälinkin Äetmuoria, että onko hänen elämä oikeasti niin tyhjää, että joku tuollainen ohjelma on noin tärkeä. Vaikka onhan se monella nuoremmallakin tietysti niin, että telkkun ohjelmista puhutaan paljon esim. työpaikoilla.. Mutta mua vain tuollaiset tositeeveet ei kiinnosta, ei YHTÄÄN. Katson kyllä tellusarjoja.. mutta en tykkää tositeeveestä. Minusta ne ovat tylsiä. Ja muutenkin on kurjaa sellainen 'pudotusmeininki'.. Kun muutenkin jo koko yhteiskunta on yhtä pudotuspeliä, pitääkö vielä semmoista katsoa tellustakin.
Aika vaikea jutella jostain asiasta, josta ei oikeasti tiedä mitään. Mutta taisi riittää, että kuuntelen. ;) Äetmuorilla ei ole mitään harrastuksia. Hän on ollut eläkkeellä jo pitkään, mutta ei koskaan mene mihinkään työväenopistoon tms. Kyllä hän kirjastossa käy, mutta lukee paljon vain näitä rakkausromaaneja. Muuta ei! Ja koska siinä talossa hänellä on ystävä, joka on samanlainen tositeevee-rakkausromsku-ihminen, niin no.. seura tekee kaltaisekseen..
Joskus tuntuu että olisi kiva jos voisi olla oman äidin kanssa läheinen. Että voisi jakaa asioita, puhua oikeasti tärkeistä asioista. Siitä että joskus surettaa, on hyödytön olo. Tai siitä, että minulla on nämä MÄSSYT enkä aina oikein tiedä miksi. Mutta sitä suhdetta, sellaista suhdetta, ei meidän välille voi tulla. Sellaisen läheisyyden hinta olisi liian kova. Jatkuvaa saarnaamista ja sitten sitä, että muorin ollessa pahalla päällä hän vain käyttäisi kaikkea kertomaani minua vastaan. Niin hän tekee aina. Esim. eilen huomasi, että nyt ovat Siukku ja Siukun lapset korkeassa kurssissa. Mutta jo ensi viikolla saattaa olla, että Äetmuorin puheista huomaa niin suuren tyytymättömyyden Siukkuun, tai eritoten Siukuntyttö A:aan, että se melkein kauhistuttaa. Mä en ole niin vahva, että jaksaisin näitä Äetmuorin muuttuvia tunnelmia, ottaa vastaan sitä myrskyä. Joten olen mieluummin tällainen, etten oikein kerro asioistani. Kerron niistä blogissa sen sijaan. ;)
Joskus kyllä haaveilen siitä että pääsisi elämään vaikka jonnekin Peruun tai Nicaraguaan. Jonnekin kauas. Jonnekin, josta olisi hyväksyttävää pitää yhteyttä vain kirjeitse. ;) Siellä voisi sitten rauhassa olla ihan sellainen luuseri ja työtön lortti kuin on... :) Oikeastaan kaikki paineet minullekin tulevat nimittäin ulkoapäin. Paineet menestyä, pärjätä. Pitäisi kai alkaa brasilialaiseksi rantapummiksi. Mutta siellä ei voisi syödä suklaata, niin kuumassa siis. :) Voi helvata, ei ole hyvä ratkaisu sekään!
Imuriin kiinni!
Ei kai auta, pakko alkaa imuroida tätä työhuonetta, joten heippa-hei maailma, tietsikka menee kiinni, minä otan imurin ja heilun täällä. Sitten otan mopin ja moppaan.. Eikä työ vielä siihen lopu. Sellaista se on!
Nyt kumminkin olin oikeasti ihan unenpöpperössä. Mies siitä sitten lähti töihin ja seuraavan kerran minä heräsin 9:45. Ja ihan TIKKANA..! Siivous nimittäin kutsuu! Pistin juuri pyykkikoneeseen pyörimään keittiön pöytäliinat. Meillä on kaksi: keltainen puuvillaliina ja sitten sen päällä sellainen oranssi, virkattu pieni pitsiliina. Ne pitää aina pestä siivon yhteydessä, koska joskus me possut saatamme roiskia jotain liinalle, vaikka meillä tabletitkin on ja pöytätavat. ;) Ei vain voi mitään, että joskus saattaa jotain käydä. Tietysti liinan pyyhkii silloin.. mutta ei tuollaista puuvillaista ole helppo/riittävää pyyhkiä.. kyllä se pestä pitää. Ja silittää, mikä muuten on tosi tylsää! :(
2 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN!
Alkaa MÄSSYkuume oikeasti nousta! Pigall-patukka pitää kuitenkin vielä ostaa, ja Geisha-patukka myös. Koska tosiaan ne G-konvehdit ovat jouluksi ja geishaa on silti saatava MÄSSYssä. Patukka on ihan hyvä vaihtoehto silloin. Leivontatarpeetkin pitää ostaa.. Mulle taitaa tullakin kaksi kauppareissua [hehe, voi "itku"!], torstaille ja perjantaille. Torstaina pitää ostaa leipää jne.. sellaista arkista. Perjantaina taas leivonta-aineet, mahdolliset irtonamit ja Fazer Bakeryn jutut.. jos sellaisia otan tähän MÄSSYyn.
Minä pidän tavallaan aika paljon pakastealtaasta löytyvästä Frödingen Prinsessakakusta. Mietin sellaistakin, että jos leipoisin mokkapaloja [mokkiksia hirviökielellä!], niin pitäisikö kaveriksi ostaa Frödinge? Varmaan kuulostaa kamalalta, mutta minusta ei ole vaikea pistellä kahteen pekkaan Frödingen kakku viikonlopun aikana. ;) Ei se ole iso. Rainbowlla [reinpou hirviökielellä] on myös prinsessaleivoksia nykyisin, mutta jostain syystä minusta ne eivät maultaan pääse lähellekään tuota Frödingen kakkua. Tietysti F:n hinta on pari euroa R:a suurempi. Mutta tässä konkurssissa se ei kai paljon haittaa..
Pistin oikein vertailuun nuo tuotteet, avasin kummatkin sivut ja katsoin - yritin miettiä miksi Frödinge on parempaa kuin Rainbow. 100 grammassa Frödingen kakkua on 297 kcal. Rainbowlla se luku on 220. Frödingen kaakusta löytyy rasvaa 14 grammaa sataa grammaa kohti, Rainbown leivoksissa luku on 10. Frödinge on leiponut herkkuunsa enemmän marsipaania prosentuaalisesti (21%), jos vertaa Rainbowhun (12%).. Se voi olla yksi syy siihen, miksi Frödinge on parempaa. Minä olen siinä mielessä epäsuomalainen, että tykkään marsipaanista ihan villinä! En tykännyt nuorempana. Mutta mitä grammamääriin tulee, niin on melkein sama ostaako kakun vai sen neljän leivoksen paketin: Frödingen kakku painaa 480 grammaa, Reinpoun leivospaketissa on yhteensä 400 grammaa. Eli kakku ei ole niin paljon isompi, ettei sitä jaksaisi.. Meillä tuo neljän leivoksen paketti on aina mennyt tosi helposti.
-Jeps, nyt kun asiaa ajattelen, niin luultavasti Reinpoun KITSASTELU marsipaanin kanssa on aiheuttanut sen, että vieron sitä hiukan.. Marsipaania pitää olla runsaasti. Tämä ihan vinkkinä vaan, jos vaikka joku reinpoulainen sattuisi olemaan kuulolla. Vaikkei ole, ja tiedän sen. Kun marsipaania on kituliaasti, niin leivos on melkein pelkkää kermahöttöä. Minusta myös Frödingen kakku kestää sulamisen parempana ja nätimpänä kuin Reinpoun leivot. Mistä lie johtuu, sitä en osaa sanoa. Ihan hyviä ne reinpoutkin silti ovat, olemme niitä pari kertaa ostaneet.
Frödingen Prinsessa oli meillä kerran remontoidessamme jopa minun synttärikakkuna. Silloin oli keittiössä täysi kaaos ja helvetti päällä, ei siellä leipoa voinut. Jääkaappi sentään toimi ja sinne sitten jemmasimme vihreäkuorisen Prinsessan. Kerran olemme leiponeet itse prinsessakakkua. Siitä on tosin monta vuotta. Puhun me-muodossa, koska mies osallistui silloin kaulimalla marsipaanin. Kakku onnistui kyllä hyvin, mutta laitoimme marsipaaniin himpun liikaa punaista elintarvikeväriä - siitä tuli ihan possunpunainen. :( Hih, jos olisin silloin ollut yhtä luova kuin nyt, niin varmaan olisin ihan pokkana vain tehnyt siihen kärsän ja silmät - POSSUKAKKUA, olkaa hyvät! :)
No en tiedä.. saa nyt nähdä mitä leivon.. Perjantaina tulee tuollainen 20 kilsan ajo vähintään, jos ajan ostosille lähimpään (pieneen) kaupunkiin. Siellä on Lidlikin. Lähempänä ei ole! Mutta voi olla, että joudun ajamaan sen 40 km sittenkin. Kummityttö A:n joululahja pitäisi oikeasti ostaa. Laitoin sähköpostia Siukulle ja kyselin vähän.. mutta sitten Äetmuori muistutti eilen puhelimessa, että Siukku onkin Amerikassa tämän viikon.
Äetmuori ja tositeeveen lumo
Olen joskus pelännyt sitä että millainen on Äetmuorin ja minun 'suhde' kymmenen vuoden päästä. Kun nyt jo on usein niin vaikea soittaa [soitan kerran viikossa, en enempää koska puhuminen on kuitenkin kallista sekin, kännykän kuuluvuus ei ole hyvä ja koska mulla ei oikeasti ole paljon sanottavaa.. kamalaa, tiedän!] sinne, niin miten sekin vielä varmaan pahenee ajan myötä.
Ongelma on se, ettei meillä ole oikeastaan mitään puhuttavaa oikeasti. Mä en voi puhua itselleni tärkeistä asioista, ongelmista, yms.. Koska en saa muorilta mitään tukea. Jos sanon, että olen ollut tänään vähän surullinen kun ei ole töitä, niin saan 30 minuutin saarnan siitä, kuinka saan syyttää itseäni koska 1) opiskelin väärää alaa 2) en osaa hakea töitä kunnolla 3) varmaan vaan olen niin nirso, etten työllisty 4) olen raukka enkä osaa painostaa työkkärin väkeä työllistämään minut 5) asun tyhmästi korvessa, jossa töitä ei ole. Seuraus: entistä pahempi olo, entistä surullisempi päivä. Joten en puhu mitään.
Tai jos sanon että minua vähän kiukuttaa, kun mies ei ole avannut viemäriä, niin saan kuulla että 1) Äetmuori avasi viemärin itse vuonna -81 ollessaan vielä kovassa keuhkokuumeessa ja kaksi kättä poikki ja neljänkymmenen asteen pakkasessa 2) mitäs en osaa sanoa miehelle asiaa oikein, että tuo aktivoituisi 3) mies on siis niin laiska inhotus, no onpa taas yksi syy lisää olla tyytymätön vävyihin. Joten enpä sano siitäkään mitään. Siukku on tehnyt sen virheen, että on jostain pikkuharmeista (niitä vähän joka liitossa on) H:n suhteen vaahdonnut Äetmuorille ja seuraus on se, että Äetmuori melkein halveksii H:a. Sen olen päättänyt jo kauan sitten että meillä likapyykki pestään kotona, ts. en ala KOSKAAN mistään pikku ärsytysaiheesta valistaa Muoria. Sen verran solidaarinen olen miehelle, ja eihän mieskään kerro omalle äidilleen niistä asioista, jotka minussa joskus häntä saattavat vaivata.
Kaikki päätyy siihen, että yritän puhelimessa keksiä aivot kuumina jotain mahdollisimman neutraalia keskustelunaihetta, jotain josta Muori ei pääsisi saarnaamaan tai josta ei synny mitään eripuraa. No nyt eilen sellainen olikin .. Muori on innostunut tositeeveestä. Olipa tosi 'kivaa' kuunnelle puolituntinen kaikkien niiden DORKIEN tositeeveeihmisten [itse en ihan tietoisesti katso niitä juttuja, koska ne suututtavat, ovat tylsiä, en jaksa] suhteita ja kuka sen BB:n voitti jne. jne.
Tavallaan säälinkin Äetmuoria, että onko hänen elämä oikeasti niin tyhjää, että joku tuollainen ohjelma on noin tärkeä. Vaikka onhan se monella nuoremmallakin tietysti niin, että telkkun ohjelmista puhutaan paljon esim. työpaikoilla.. Mutta mua vain tuollaiset tositeeveet ei kiinnosta, ei YHTÄÄN. Katson kyllä tellusarjoja.. mutta en tykkää tositeeveestä. Minusta ne ovat tylsiä. Ja muutenkin on kurjaa sellainen 'pudotusmeininki'.. Kun muutenkin jo koko yhteiskunta on yhtä pudotuspeliä, pitääkö vielä semmoista katsoa tellustakin.
Aika vaikea jutella jostain asiasta, josta ei oikeasti tiedä mitään. Mutta taisi riittää, että kuuntelen. ;) Äetmuorilla ei ole mitään harrastuksia. Hän on ollut eläkkeellä jo pitkään, mutta ei koskaan mene mihinkään työväenopistoon tms. Kyllä hän kirjastossa käy, mutta lukee paljon vain näitä rakkausromaaneja. Muuta ei! Ja koska siinä talossa hänellä on ystävä, joka on samanlainen tositeevee-rakkausromsku-ihminen, niin no.. seura tekee kaltaisekseen..
Joskus tuntuu että olisi kiva jos voisi olla oman äidin kanssa läheinen. Että voisi jakaa asioita, puhua oikeasti tärkeistä asioista. Siitä että joskus surettaa, on hyödytön olo. Tai siitä, että minulla on nämä MÄSSYT enkä aina oikein tiedä miksi. Mutta sitä suhdetta, sellaista suhdetta, ei meidän välille voi tulla. Sellaisen läheisyyden hinta olisi liian kova. Jatkuvaa saarnaamista ja sitten sitä, että muorin ollessa pahalla päällä hän vain käyttäisi kaikkea kertomaani minua vastaan. Niin hän tekee aina. Esim. eilen huomasi, että nyt ovat Siukku ja Siukun lapset korkeassa kurssissa. Mutta jo ensi viikolla saattaa olla, että Äetmuorin puheista huomaa niin suuren tyytymättömyyden Siukkuun, tai eritoten Siukuntyttö A:aan, että se melkein kauhistuttaa. Mä en ole niin vahva, että jaksaisin näitä Äetmuorin muuttuvia tunnelmia, ottaa vastaan sitä myrskyä. Joten olen mieluummin tällainen, etten oikein kerro asioistani. Kerron niistä blogissa sen sijaan. ;)
Joskus kyllä haaveilen siitä että pääsisi elämään vaikka jonnekin Peruun tai Nicaraguaan. Jonnekin kauas. Jonnekin, josta olisi hyväksyttävää pitää yhteyttä vain kirjeitse. ;) Siellä voisi sitten rauhassa olla ihan sellainen luuseri ja työtön lortti kuin on... :) Oikeastaan kaikki paineet minullekin tulevat nimittäin ulkoapäin. Paineet menestyä, pärjätä. Pitäisi kai alkaa brasilialaiseksi rantapummiksi. Mutta siellä ei voisi syödä suklaata, niin kuumassa siis. :) Voi helvata, ei ole hyvä ratkaisu sekään!
Imuriin kiinni!
Ei kai auta, pakko alkaa imuroida tätä työhuonetta, joten heippa-hei maailma, tietsikka menee kiinni, minä otan imurin ja heilun täällä. Sitten otan mopin ja moppaan.. Eikä työ vielä siihen lopu. Sellaista se on!
maanantai 1. joulukuuta 2008
Hormonit syöty!
Söin eilen viimeisen Primolutin. Otan niitä aina kymmenen, yleensä kierron 15-25 päivä. Sitten n. 3-5 päivän kuluttua niiden lopettamisesta tulevat kuukautiset. Jos en ottaisi Primoa, niin ei olisi kuukkariakaan! Olisin kuukautiseton friikki, epänainen! Minä olin ilman kuukkaria yli puoli vuotta joskus useampi vuosi sitten. Siitä sitten sain Primot. Ja samalla endo todettiin. Pahin endopelkoni on se, että endometrioosini leviää esim. peräsuolen tietämille [taas peräsuoli/kakkaosastojuttuja, anteeksi!!!!] Yksi sen merkki on se jos kuukautisten aikana ulostus sattuu/tuntuu vaikealta. Onneksi ei ole sellaista ollut. Minun endoni oli sellainen että se oli liimannut tavallaan toisen munasarjan kiinni ohutsuoleen! Se endo poltettiin pois kyllä. Sitten endoa oli myös kohdun ulkopuolisella pinnalla. Sitä ei voi polttaa pois.
Nyt viimeksi Primon kanssa kävi niin, että lauantaina otin vähän tyhmästi sitä lääkettä tuon keittiön viemärin yläpuolella ja sinne viemäriin tietysti vierähti pillerini! Eli oikeastaan olen tässä kierrossa ottanut vain 9 Primoa. Kyllä se silti kai riittää. Olinpas tosi hassu kun aloin sillä lailla heti viemärin päällä pilleriä irrottaa paketista.. ;) Kyllä sen tietää että joku Murphyn laki sen viskaa tietysti rööristä alas. Ja kuka hullu sieltä likaisesta rööristä sitä enää alkaa tonkia! Kun on mennyt, niin on mennyt!
Primoluttien uusiminen tuossa arvauskeskuksessa on joskus tympeää. Aina joku yliaktiivinen sisar hento valkoinen-täti on siinä tiskillä ottamassa reseptiä vastaan ja alkaa luulla sitä e-pilleriksi! Miljoona ja yksi kertaa olen saanut selittää että 1) ei, ei tämä ole e-pilleri, tämä on hormonilääke, jota määrätään esim. endometrioosiin ja kuukautisten säännöllistämiseen ja 2) kyllä, kyllä olen todellakin käynyt säännöllisesti papa-kokeissa jne.. Primolut-paketti riittää mulla aina 3 kuukautta, sitten on uusittava. Uusinta ei vaadi mitään gynekologista tutkimusta, vaan yleensä sujuu ihan sillä lailla rutiinilla. Minä en muutenkaan tarvitse mitään reseptin uusintaa siihen että kävisin gyniksessä. Päinvastoin olen joskus erikseen pyytänyt päästä papaan. Tuttavapiirissä on pari naista, joilla on ollut pahoja solumuutoksia, yksi joutui leikkaukseenkin n. 5 vuotta sitten, joten kyllä sellainen motivoi käymään.. Jotkut naiset valittavat papan sattuvan. Itseäni ei ole koskaan se sattunut.
Minähän en tietystikään edes ehkäise millään lailla, en käytä e-pilleriä. Kun ei ole tarvista, kun ei miehellä ole sellaisia toimivia siittiöitä juurikaan ja itselläkin vähän hormonitasapaino niin sun näin + on sitä endometrioosia, eli ENDOA!
Lailla kiukkuisen kakaran
Nyt on jotenkin sellainen ärtynyt olo. Kun tietää että pitää siivota kauheasti ennen MÄSSYä. Tuntuu kuin en jaksaisi, en haluaisi. PAKKO on silti. :( Tekisi mieli oikein polkea jalkaa ja parkua ja saada joku muu tekemään se, mutta eihän semmoinen onnistu. Todella nopeasti oikeastaan kotiin alkaa kertyä sellaista pölyä, pölykoiran aihioita. Ja minulla on silti tosi helppoa vielä näiden siivousten kanssa. Yksi tuttuni, jolla on kaksi lasta ja asuvat kerrostalokolmiossa, sanoo joutuvansa imuroimaan joka päivä. Muuten ei elämästä yksinkertaisesti tule mitään. Lapset tuovat kaikenlaista ulkoa sisälle, mitään varsinaista tuulikaappia tai "pikkueteistä" ei heillä ole. Kaikki pikku hiekanmurut sun muut ajautuvat jaloissa sisätiloihin.
4 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN!
Pitää silti muistaa iloita, kun on enää 4 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn! :) Vaikka se tietääkin sitä että näiden 4 vuorokauden aikana on siivottava kuin sähikäinen, niin silti se on kiva asia.
Olen ollut vähän mielenmuutoksessa, en ehkä haluakaan itsenäisyyspäiväMÄSSYyn Paradis-rasiaa. Katselin sellaista eilen kauppassa ja minua ei ihan kaikki namit siinä miellytä. Saattaa tietysti olla, että mieleni muuttuu, mutta jotenkin olen vaan alkanut empiä! Ehkä pitäisi kokeilla jotain muuta rasiaa. Lidlissä on sellainen J.D. Grossin rasia, taisi olla vähän reilut 5 euroa hinnaltaan. Olisikohan se minun seuraava kokeiluni? Joku rasia voisi olla kiva napostaa vielä ennen jouluakin. -Jouluksi onkin sitten se superkallis Lindt..!
Leivonnasta en tietenkään ole vielä satavarma. :( Täyskäriä ajattelin tekeväni, mutta jotenkin on sekin alkanut arveluttaa. Jos sittenkin tekisin jonkun piiraan tai juustokaakun. Toisaalta mies tykkää kovasti mokkapaloistakin. :) Yhteen aikaan tein koko ajan toscatorttua, siinä oli hyvä leivonnainen, mutta mielettömän rasvainen myös. Mokkapaloissa eli mokkiksissa on vähän sama ongelma! Kun tuo mies on alkanut olla niin huolissaan verenpainejutuista ja kolesteroleista.
Työttömän lortin aamu aukeaa!
Taidan mennä katsomaan miehen digiboksille tallentamia CSI:n ja Criminal Mindsin jaksoja. Onhan se 'kiva', kun muun maailman ollessa tuolla tekemässä työtä, niin istuu tällainen lortti kotona tellun ääressä. Sanoin juuri eilen miehellekin että työelämävalmennus tai työvoimapoliittinen koulutus ovat minun ainoat mahdollisuudet. Mutta mistäpä sen tietää pääsenkö niihinkään, yritinhän tuossa kerran sellaiseen monialakoulutukseen ja takkiin tuli. Eivät halunneet mua, toisin sanoen laitoin hakemuksen, enkä kuullut sen jälkeen heistä mitään.
Onneksi ainakin se siivouslaiskotus on ohi! On paljon pirteämpi olo jo! :) Mikähän siinä olikin, kun tuli sellainen laiskotus.
Sitten kun olen katsellut nuo ohjelmat, niin laitan miehelle sähkispostia: kauppalappu nimittäin! Saa mies käytellä voimiaan ja ostaa mulle 2 litraa Rainbown hedelmätäysmehua MÄSSYä varten. Itse menen kauppoille seuraavan kerran torstaina, enkä jaksa kantaa niin paljon kaikkia kuin mies. Siksi usein järkkään niin, että mies ostaa painavat!
Nyt viimeksi Primon kanssa kävi niin, että lauantaina otin vähän tyhmästi sitä lääkettä tuon keittiön viemärin yläpuolella ja sinne viemäriin tietysti vierähti pillerini! Eli oikeastaan olen tässä kierrossa ottanut vain 9 Primoa. Kyllä se silti kai riittää. Olinpas tosi hassu kun aloin sillä lailla heti viemärin päällä pilleriä irrottaa paketista.. ;) Kyllä sen tietää että joku Murphyn laki sen viskaa tietysti rööristä alas. Ja kuka hullu sieltä likaisesta rööristä sitä enää alkaa tonkia! Kun on mennyt, niin on mennyt!
Primoluttien uusiminen tuossa arvauskeskuksessa on joskus tympeää. Aina joku yliaktiivinen sisar hento valkoinen-täti on siinä tiskillä ottamassa reseptiä vastaan ja alkaa luulla sitä e-pilleriksi! Miljoona ja yksi kertaa olen saanut selittää että 1) ei, ei tämä ole e-pilleri, tämä on hormonilääke, jota määrätään esim. endometrioosiin ja kuukautisten säännöllistämiseen ja 2) kyllä, kyllä olen todellakin käynyt säännöllisesti papa-kokeissa jne.. Primolut-paketti riittää mulla aina 3 kuukautta, sitten on uusittava. Uusinta ei vaadi mitään gynekologista tutkimusta, vaan yleensä sujuu ihan sillä lailla rutiinilla. Minä en muutenkaan tarvitse mitään reseptin uusintaa siihen että kävisin gyniksessä. Päinvastoin olen joskus erikseen pyytänyt päästä papaan. Tuttavapiirissä on pari naista, joilla on ollut pahoja solumuutoksia, yksi joutui leikkaukseenkin n. 5 vuotta sitten, joten kyllä sellainen motivoi käymään.. Jotkut naiset valittavat papan sattuvan. Itseäni ei ole koskaan se sattunut.
Minähän en tietystikään edes ehkäise millään lailla, en käytä e-pilleriä. Kun ei ole tarvista, kun ei miehellä ole sellaisia toimivia siittiöitä juurikaan ja itselläkin vähän hormonitasapaino niin sun näin + on sitä endometrioosia, eli ENDOA!
Lailla kiukkuisen kakaran
Nyt on jotenkin sellainen ärtynyt olo. Kun tietää että pitää siivota kauheasti ennen MÄSSYä. Tuntuu kuin en jaksaisi, en haluaisi. PAKKO on silti. :( Tekisi mieli oikein polkea jalkaa ja parkua ja saada joku muu tekemään se, mutta eihän semmoinen onnistu. Todella nopeasti oikeastaan kotiin alkaa kertyä sellaista pölyä, pölykoiran aihioita. Ja minulla on silti tosi helppoa vielä näiden siivousten kanssa. Yksi tuttuni, jolla on kaksi lasta ja asuvat kerrostalokolmiossa, sanoo joutuvansa imuroimaan joka päivä. Muuten ei elämästä yksinkertaisesti tule mitään. Lapset tuovat kaikenlaista ulkoa sisälle, mitään varsinaista tuulikaappia tai "pikkueteistä" ei heillä ole. Kaikki pikku hiekanmurut sun muut ajautuvat jaloissa sisätiloihin.
4 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN!
Pitää silti muistaa iloita, kun on enää 4 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn! :) Vaikka se tietääkin sitä että näiden 4 vuorokauden aikana on siivottava kuin sähikäinen, niin silti se on kiva asia.
Olen ollut vähän mielenmuutoksessa, en ehkä haluakaan itsenäisyyspäiväMÄSSYyn Paradis-rasiaa. Katselin sellaista eilen kauppassa ja minua ei ihan kaikki namit siinä miellytä. Saattaa tietysti olla, että mieleni muuttuu, mutta jotenkin olen vaan alkanut empiä! Ehkä pitäisi kokeilla jotain muuta rasiaa. Lidlissä on sellainen J.D. Grossin rasia, taisi olla vähän reilut 5 euroa hinnaltaan. Olisikohan se minun seuraava kokeiluni? Joku rasia voisi olla kiva napostaa vielä ennen jouluakin. -Jouluksi onkin sitten se superkallis Lindt..!
Leivonnasta en tietenkään ole vielä satavarma. :( Täyskäriä ajattelin tekeväni, mutta jotenkin on sekin alkanut arveluttaa. Jos sittenkin tekisin jonkun piiraan tai juustokaakun. Toisaalta mies tykkää kovasti mokkapaloistakin. :) Yhteen aikaan tein koko ajan toscatorttua, siinä oli hyvä leivonnainen, mutta mielettömän rasvainen myös. Mokkapaloissa eli mokkiksissa on vähän sama ongelma! Kun tuo mies on alkanut olla niin huolissaan verenpainejutuista ja kolesteroleista.
Työttömän lortin aamu aukeaa!
Taidan mennä katsomaan miehen digiboksille tallentamia CSI:n ja Criminal Mindsin jaksoja. Onhan se 'kiva', kun muun maailman ollessa tuolla tekemässä työtä, niin istuu tällainen lortti kotona tellun ääressä. Sanoin juuri eilen miehellekin että työelämävalmennus tai työvoimapoliittinen koulutus ovat minun ainoat mahdollisuudet. Mutta mistäpä sen tietää pääsenkö niihinkään, yritinhän tuossa kerran sellaiseen monialakoulutukseen ja takkiin tuli. Eivät halunneet mua, toisin sanoen laitoin hakemuksen, enkä kuullut sen jälkeen heistä mitään.
Onneksi ainakin se siivouslaiskotus on ohi! On paljon pirteämpi olo jo! :) Mikähän siinä olikin, kun tuli sellainen laiskotus.
Sitten kun olen katsellut nuo ohjelmat, niin laitan miehelle sähkispostia: kauppalappu nimittäin! Saa mies käytellä voimiaan ja ostaa mulle 2 litraa Rainbown hedelmätäysmehua MÄSSYä varten. Itse menen kauppoille seuraavan kerran torstaina, enkä jaksa kantaa niin paljon kaikkia kuin mies. Siksi usein järkkään niin, että mies ostaa painavat!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)