Pandaperversio!

Olen nyt toipunut siitä eilisestä puhelusta. Mutta olinpa vaan viisas, kun kerroin asiasta Äetmuorille tällä viikolla, enkä esimerkiksi ensi viikolla, tai ihan päivää paria ennen sen työelämävalmennuksen alkua! Hyvä minä. ;) Olisin nimittäin varmaan masentunut taas kunnolla ja joutunut aloittamaan sen valmennusjakson huonoissa merkeissä.

Juttelimme asiasta eilen miehen kanssa. Mies on itse hienotunteisuus, hän ei koskaan ole sanonut rumasti Äetmuorista mulle, vaikka luoja tietää että syytä olisi. Eilen mies kumminkin sanoi - kun kerroin siis siitä puhelusta - että hän ei tajua Äetmuoria, ei ollenkaan. Mies on kotoisin vähän semmoisesta jalat maassa-kulttuurista.. siellä lapsia pidetään 'onnistuneina', jos ne ovat terveitä, käyttäytyvät kauniisti, eivät joudu ongelmiin lain kanssa ja ylipäätään ovat miellyttäviä, tyytyväisiä elämäänsä. Miehen vanhemmat eivät ole koskaan olleet niin tulenpalavan KUNNIANHIMOISIA miehen ja Artsin (miehen veli) suhteen. Eivätkä he ole olleet suuna päänä sanomassa, että nyt sinä poika muuten teet pahan mokan, jos menet tuohon kouluun/otat tuon työn/ostat tämän/teet tuon.

Miehen vanhemmat osasivat kyllä olla ankaria silloin, kun mies ja Artsi olivat lapsia ja nuoria. Anoppi kerran näki kuinka nämä pojat olivat jemmanneet olutpulloja jonnekin sängyn alle piiloon - odottamaan lauantai-iltaa ja sitä kun vanhemmat lähtivät jollekin sukulointivierailulle. Pojat olivat silloin n. 17 ja 16, heillä on tosi pieni ikäero, reilu vuosi vain. No kumminkin, anoppi oli löytänyt ne kaljat, ottanut ne ja sanonut, että saatte mennä sinne nuorisotilalle, vai mikä konsertti se oli, mutta kaljat jää kotiin. ;) Mutta sitten kun mieskin tuli aikuiseksi, niin miehen vanhemmat ovat vaan luottaneet siihen, että mies hoitaa asiansa - että he ovat osanneet kasvattaa miehen niin, että häneen voi luottaa oman elämänsä hoitajana. Ja näin minusta pitäisi ollakin, kun on kyse aikuisista lapsista ja vanhemmista. Ei vanhempi voi elää elämää aikuisen lapsen puolesta!

(Hehe, mua muuten tosiaan huvittaa ajatus miehestä salailemassa ja kätkemässä jotain olusia petin alle. Mies on nykyisin jotenkin niin.. no, vastuuntuntoinen ja "järkevä", etten oikein osaa sitä kuvitella, mutta kyllähän näin on käynyt, kun mies on itse siitä kertonut ja anoppi myös. ;))

Meillä tosiaan tuolla Äetmuorilla on niin valtavat odotukset ja valtavat ambitiot meidän, Siukun ja mun, suhteen, ettei niitä oikein useimmat ihmiset täytä. Ei hänelle se koskaan ole riittänyt, että olemme terveitä, emme vedä huumeita, emme istu linnassa.

No joka tapauksessa mies eilen vähän hermostui siitäkin, kun Äetmuori on niin pakonomaisella vimmalla uudelleenkouluttamassa mua tai lykkäämässä suunnilleen ihan mihin työpaikkaan vaan. Mies sanoi ettei häntä haittaa yhtään se, että minä olen kotona, että hänestä se on kivaa. Saa tulla valmiiseen ruokapöytään jne. ja ettei koti ole tyhjä ja autio kun hän tulee. Minä sanoin, että Äetmuori ei ikinä, ikipäivänä, uskoisi sitä. Mies totesi että hän voi sen vaikka itse sanoa seuraavan kerran kun sinne menemme - onneksi vasta keväällä, muuten. Niin se kai miestä vähän häiritsi, että hänen suhtautumistapansa kuvitellaan tietävän niin tarkkaan ja että siinä arviossa mennään niin metsään.

Mies ei pelkää Äetmuoria, hän ei suista miestä pois tasapainosta. Tavallaan se on aika hassua.. Olen aina jotenkin pyrkinyt "suojelemaan" miestä kaikelta ikävältä, pelkään että hän on hauras ? ja kärsii epäharmoniasta. Mutta olen tainnutkin liimailla mieheen omia ominaisuuksiani. Itse taidan olla hauras (inha sana!) ja itse taidan kärsiä epäsovusta. Mies ottaa työpaikan ajoittaiset mittelöt myös aika tyynesti, hän sanoo aina ettei ne ole henkilökohtaisia ja jotenkin kaikesta huolimatta aina uskaltaa ja osaa pitää päänsä, seistä asiansa takana. Joskus yllätyn kun huomaan miehessä näitä ominaisuuksia, mietin voisiko olla että HÄN olisi meistä se lujaluontoisempi ihminen, sittenkin?

Mies kerran naureskeli, kun heillä oli töissä ollut jonkun teknikon ja vanhemman insinöörin välinen HUUTO-OTTELU (miesvaltaisen työpaikan ihania pikku etuisuuksia). Minua se kauhistutti, olin koko illan ihan tärinöissä, että eikö se ollut kamalaa, kärsivätkö muut ihmiset siitä jne. Mies vaan vähän hymähteli, että kyllä insinöörin ovi oli paukkunut, kun se teknikko oli sieltä myrskynnyt ulos. Oli kuulemma ottelun pääkohdat kuuluneet paksun oven läpi muidenkin iloksi!

Suklis Pandapervoilee

Minullapa on UUTINEN! Katselin tuossa sitä avaamatonta Pandan Juhlapöytää, joka joulusta asti on keittiön kaapissa lojunut .. ja.. en tiedä mistä se johtuu, mutta se vaikuttaakin aika lupaavalta rasialta! Nyt tiedän että olen tullut hulluksi. Jossakin on napsahtanut, olen seonnut. Soittakaa valkotakkiset miehet, viekää minut laitokseen.

Siis Pandahan on vähän muuttanut sitä rasian koostumusta ja ihan oikeasti voin sanoa, ettei siinä näytä olevan yhtään sellaista konvehtia, jota en voisi syödä.

Mitä teen?? Olen niin paljon ja usein meltonnut Pandaa vastaan. Lopullinen totuus tässä asiassa tietysti paljastuu vasta herkutellessa, kun siis boksi avataan. Nythän vain katselin sitä takakantta. Mutta voi olla, VOI OLLA, että juodun ottamaan sanojani takaisin. Jos olen ollut väärässä niin tietysti sitten myös sen myönnän miehekkäästi.

Jos se oikeastaan edes on 'väärässä' oloa. Nimittäin näissä herkuissa on vähän hassu juttu: maku oikeasti muuttuu! Joku sellainen juttu, joka esim. vuonna 2005 oli minusta ihan superia, voi nyt olla - kakkaa. Esimerkkinä ne Gudrunin kultafolioon käärityt valkosuklaasydämet, joita jouluksi ostin. Pidin niistä aivan eläimellisen paljon kolme vuotta sitten, mutta nyt - en niinkään. Silti olin ihan rehellinen silloin 3 vuotta sitten pitämisessäni - enhän muuten olisi niitä ostanutkaan, törkeän kalliita kun ovat. Ja onhan ollut semmoinenkin aika lapsuudessa, kun pidin Budapesteistä. Nykyisin ne ovat inhokki numero yksi.

Toinen erikoinen muutos on Pigall-patukan kanssa. Vielä n. vuosi sitten se oli "must". Joka herkkuhetkeen piti saada Pigall. Mutta viimeksi kun söin sitä, niin suorastaan oksetti. Se oli liian rasvainen, liian imelä. Fami on tuossa sarjassa melkein parempi, siinä se tumma suklaakuori ottaa liian imelyyden pois. Ei tule suuhun sellaista rasvakelmua herkuttelun jälkeen.

On kyllä sellaisiakin suklaateja, joihin en ole vuosien mittaan kyllästynyt ja joita suosin aina vaan. Yksi semmoinen on Fazerin Geisha. En tajua miten se voikin olla niin hyvää. Toinen on Fazerin Mignon - lapsuudesta asti ihan aikuisuuteen saakka pääsiäisherkkujen kuningas!

Susu-patukka oli yhdessä vaiheessa sellainen hyvä nami, mutta nykyisin on into mennyt.

Suklaaraivossa

Se on minusta sääli, kun nykyisin ei oikein ole hyviä täytesuklaalevyjä. Ikävöin sitä yhtä Ruususuklaa-nimellä myytyä levyä! Siinä oli joka rivi eri täytettä, sellainen sadan gramman levy muistaakseni. Se oli hyvää jaettavaa jonkun kaverinkin kanssa, koska toinen saattoi tykätä jostain sellaisesta täytteestä, josta itse ei niin paljon perustanut. Upea herkku, mutta kadonnut markkinoilta jo kauan sitten.

Minusta oikeasti suklaapatukoiden saralla kannattaisi makeisfirmojen satsata tuotekehittelyyn ja uutuuksiin ja vanhojen suosikkien takaisin tuomiseen! Joskus olen oikeasti kiukusta sekaisin, kun aina vaan tulee näitä sairaita massiivisia suklaalevyjä.. ne ovat liian isoja! Tai sitten sotketaan jauhelihamauste maitosuklaaseen ja röyhistellään rintaa, kuinka fiksuja me ollaankaan. Hei, minulla on idea: miten olisi raa'an jauhelihan sekoittaminen Fazerin siniseen suklaaseen? Nimi voisi olla "Lihapullataikina & Sininen suklaa". Taattu menestystuote kevään markkinoille. Tai kuinkas olisi raaka kananmuna ja tumma suklaa? Raaka siika murskattuna valkosuklaan joukkoon? Nami nami! Toki valkosuklaan ja hernekeiton liitto olisi myös harkitsemisen arvoinen.

Kuka tuollaisia ostaa? Ai niin, no ehkä joku 13-vuotias, jonka makuaisti on jo niin sekaisin kaikesta tästä hulluudesta.. sotketaan tiikerikakkuun turkinpippuria ja voi että on "namia". Tuollaiset ihmiset varmaan voivat syttyä noista nyt mainituista yhdistelmistä. Suklaan syönti extreme-lajina - olisiko tästä kyse? Vähän kuin telkkarin Pelkokerroin. Ostat suklaapatukan ja testaat sisuasi syömällä sen, vaikka kuinka kamalaa olisi.

Eka Pandan Juhlapöytä saatu..;)

No nih, jouluaika on sitten virallisesti lähtenyt käyntiin.. Tuli eka Pandan Arkipöy- äh, siis Juhlapöydän konvehtirasia. Appivanhemmilta nimittäin. No, kaikki tietävät mitä minä Pandasta tuumaan [=paskaa, roskaa], mutta appivanhemmat on silti kyllä kilttejä eikä he tiedä tätä minun vastenmieltäni Pandaa kohtaan. ;) Ja onhan siinä rasiassa pari minuakin miellyttävää konsua, ja mies saa sitten syödä loput. Miestä Panda ei haittaa.

Maistoimme appivanhempien luona myös italialaista suklaata [lähinnä nougattia tosin]. Anoppi ei ainakaan tykännyt yhtään, sanoi suomalaista paremmaksi ja täytyy sanoa että olen hänen kanssaan samaa mieltä. Se oli vähän kumma pötkylä.. sellainen ison levyn/patukan mallinen, josta sitten leikkasimme siivuja. Kummaa tavaraa, aika sitkasta. Appivanhemmat olivat saaneet sen joltain naapuriltaan, joka oli käynyt Italiassa.

Vähän tuli tyhmä olo tässä kun palasimme kotiin! Olin nimittäin anoppilassa kysynyt miehen veljen uuden avovaimon sukunimeä, kun emme sitä tienneet oikeastaan. Nyt sitten tajusin, että helposti olisin voinut selvittää sen enirosta tai jostain muusta vastaavasta palvelimesta! :(

Anoppilassa oli taas totuttuun tapaan herkkupöydät tarjolla.. mutta minä olin viisaasti jättänyt aamupalan eli AAMARIN tietysti väliin ja täytin lautasta lähinnä kasveilla. ;)

Laksatiivit

Mies muuten joutui tässä pari päivää sitten ottamaan peräruiskeen! :( Taisi olla eka kerta hänelle. Oli kova vatsa..! Microlax-miniperäruiske sitten korjasi asian!

Suklishirviö torjuu Lidl-kiusauksen

Kävin Lidlissä. Aikomus oli ostaa joku sukurasia itselleni mutta ei herrajjumala niitä hintoja! Varsinainen halpiskauppa juu: ihan samaa hintatasoa noin suunnilleen olivat Lidlin laaturasiat kuin mitä ovat esim. Maraboun lootat viereisessä supermarketissa. Lidlissä on tosi pikkupussukoita ja nyssyköitä ja sitten sellaista arveluttavaa kamaa, joka onkin halvempaa. Mutta noin muuten - olen järkyttynyt!

Melkein 5 euroa alkoi tuntua järjettömältä hassaamiselta. Jätin ostamatta. Mutta vielä en osaa iloita itsekurista: huominen päivä on vielä edessä ja mistä sitä tietää, vaikka TAAS hiippailisin sinne Lidliin ja tekisin siellä pahojani. Eli ostaisin sittenkin törkeän kalliin rasian. On nimittäin joskus aiemminkin käynyt näin.. eli melttoan hinnoista ja sitten seuraavana päivänä olen iloisesti ostoksilla, eikä huolta huomisesta.

Kävin yhdessä lahjakaupassa ja sinne olivat myös saapuneet sesongin suklaat. Kathy'sin belgialaisia konvehteja, ostin niitä pari. Ja sitten sellaisia iiiiiisoja konvehteja.. Ostin yhden miehellekin, sellaisen appelsiinitäytteisen, mies kun pitää appesta. Appen ja suklaan yhdistelmä on hänestä se paras mahdollinen.

Se lahjakaupan myyjärouva on mukava ihminen. Osittain käyn siinä puodissa ihan siksikin, kun hänen kanssaan on kiva jutella. Hän on myös todellinen sukufani ja suree kovin ettei saa järjestettyä suklaatia läpi vuoden.

Näin Prismassa Milkan suklaarasian! Milkan lila kokoelma, tai joku sellainen oli nimeltään. Silloin sormia syyhytti.. sellaisen saatan hyvin huomenna ostaa, mutta luultavasti säästän sen jouluksi. Olen huomannut, että ulkomaiset joulusuklaat kannattaa ostaa kaupoista ajoissa! Kun ne loppuvat hyllystä [ja aina ne loppuvat] niin lisää ei tule. Kaupat eivät koskaan ota niitä valikoimiin paljon. Ne mieluummin panostavat paska-pandaan ja fuula-fazeriin.

P-Pandasta tulikin mieleeni, että nyt tajuan niiden rasioiden suuren suosion. Ne ovat aivan uskomattoman halpoja verrattuna muihin. Prismassa oli arkipöy - siis sorry, juhlapöydän "konvehteja" hintaan 3,10 euroa. Marabout ovat yli 5 euroa, ihan näin vertailun vuoksi. Eli kun saat lahjaksi Pandan niin kutsuttua suklaata, niin ainakin tiedät olevasi tosi merkityksetön lahjan antajalle, ellei hän oikeasti ole köyhä. Hän on sinulle hankkinut suunnilleen halvimman mahdollisen rasian ja arkisimman. Tai sitten hän ei ole sitä edes sinulle hankkinut, vaan saat sen saman rasian, jota on jo monissa kyläpaikoissa kierrätetty. Eikös vain lämmitäkin sydäntä?

No itse olen aina sanonut, että mieluummin tulkaa tyhjin käsin kuin Pandan kanssa. Tokihan meillä roskis tyhjennettään säännöllisesti, eli kaipa se rasia paikkansa aina löytää..

Pandan mainoksen läski nallekin saa minut murhanhimon valtaan!

Confetin vuoka (lisäys öiseen aikaan!)

Lisätäänpä tänne nyt sekin huomio, että kun tätä kirjoitan on kello 00:46. Eli elämme lauantaita! Hih, noin 23 tuntia MÄSSYYN! Alkaa juhlamieli tässä jo kerääntyä. Kauan tätä on odotettu. En tiedä miksi ostoksilla tänään tuli sellainen masentunut olo aika vahvasti. Kai nuo elintarvikkeiden hinnannousut ja kaiken kalleus surettivat.

Huomasin semmoisenkin jutun, että itse leipominen oikeasti kannattaa. Jos haluaa saada hyvää ja jos haluaa säästää. Kävin Aschanilla kuolaamassa leivoksia, sellaista teen usein, ja pieni palanen heikäläisten budapest-kääretorttua maksoi melkein 3 euroa. Myös leipomoiden juustokakut ovat kalliita. Tai jos haluaa vaikkapa pienen täyskärin, niin siitä saa varautua pulittamaan paljon. 6-8 hengen kakku saattaa olla lähemmäs 20 euroa. Sillä hinnalla leipoo aika paljon täytekakkua kotona.. :) Tietenkään kotona leivotun koristukset eivät välttämättä ole sitä luokkaa kuin konditoriassa, eivät ainakaan jos leipuri on laiska tai huono koristelemaan, kuten minä olen. Minulle maku on tärkeämpi kuin silmänruoka! Pidän eniten sellaisista kakkublogeistakin, joissa kakkujen maut ovat todellisen harrastuksen kohteena. Ihailen kyllä marsipaanitaiteilijoita ja muita pursottelijoita, mutta minusta mikään määrä pursotuksia ei tee kakusta hyvää, jos täyte on tavallista vattuhilloa. Mutta nämä ovat makuasioita!

Confetista tilaamani vuoka tuli tänään. Heti piti paketti avata ja tutkailla. Hyvältä vaikuttaa vuoka, mutta se on aika jäykkä käyttää. Mitä pienemmäksi haluaa ympärysmitan saada (se on säädettävä pohjaton vuoka, 18-30 cm:n kakuille), niin sen lujemmalle joutuvat sormet. Hieno se on silti. Toinen vähän yllättävä juttu oli se, ettei vuoka ole täydellinen ympyrä ainakaan silloin, kun se on pienimmilleen säädetty. Mutta se on kai luonnollista, kun se on tuollainen säädettävä. Mies sen oikeastaan huomasi, ettei ympyrä ole ihan ympyräinen. En luule normaalin ihmisen huomaavan sitä eroa, on se niin pieni kuitenkin. Mies nyt vain on semmoinen haukansilmä. ;)

Uskoisin ammattilaisten käyttävän juuri tällaisia vuokia! Mietimme miehen kanssa kuinka jättimäinen kakku tulisi, jos tekisi sillä 30 cm:n halkaisijalla! Sitä saisi syödä pitkään. Tosi hyvä juttu kyllä jos on tulossa suuret juhlat. Meillä on sellainen tilanne edessä ensi vuonna ja ehkä tuo iso halkaisija on silloin käytössä. Confetti ansaitsee suuren kiitoksen nopeasta toimituksesta.

Äiti ja mokkapalat/Tuulomantorttu

Lapsuudessani äiti teki pari kertaa tuulomantorttua tai mokkapaloja. Kerran pohja taisi olla vaalea ja kerran tumma. Sitten hän sanoi hukanneensa reseptin ja leivonta loppui siihen. Huvittavaa muuten, että otimme sen ihan tosissamme: äiti on hukannut reseptin eikä siksi voi leipoa. Ei tullut lasten mieleen sellainen vaihtoehto, että äiti olisi helposti voinut saada tortun ohjeen joltakin monista ystävättäristään. Minun lapsuudessa tuo leivonnainen oli vähän joka kodin bravuuri ja naiset vaihtelivat reseptejä ahkerasti.

Totuus siitäkin asiasta oli, ettei äiti halunnut leipoa, muttei tahtonut sanoa sitä meille suoraan. Hän ei myöskään koskaan ole ollut innostunut ruoanlaitosta. Meidän perheessä otettiin heti käyttöön kaikki mahdolliset einekset ja valmisruoat, kun sellaisia alkoi Suomeen tulla. Lapsuudesta muistan senkin, että muissa perheissä aina koko perhe istui aterialle, mutta meillä en muista äidin koskaan syöneen meidän muiden kanssa. Nykyisin hän varmaan olisi yksi meistä, joilla on syömishäiriödiagnoosi. Mutta ajat olivat minun lapsuudessani toiset ja tätä ei koskaan pohdittu sen syvällisemmin. No niin kuin olen joskus aiemmin sanonut: ellei minulla olisi ollut hyviä ystäviä, joiden kanssa yökyläiltiin puolin ja toisin, niin en varmasti olisi nähnyt missään normaalia perhe-elämää. En edes mitä syömiseen tulee.

Nalkku, ratku

Eilen olin yleisesti ottaen hirviö. Suklaan voi siitä edestä unohtaa, sanotaan reilusti hirviöksi vaan. Eli siis nalkutin ja ratkutin miehelle. Syy nalkkuna ja ratkuna oloon oli osittain PMS. Minusta tulee aina totaalisen kaamea godzilla kun on se aika kuusta. Ja sitten ärsytti muutenkin jokunen juttu. Meillä joskus miehen kanssa hiertää kotityöt ja niiden jakaminen. Muuten olemme kyllä ihan OK-onnellisia.

Meillä minä teen KAIKEN kotityön. Mies lähinnä saattaa vaihtaa lampun tai viedä roskapussin silloin tällöin. Mutta ruoanlaitto, pyykinpesu, siivous - ne ovat minun heiniäni. Hyväksyn sen kun itse kerran olen täällä kotona, mutta minua harmittaa se kun mies pinnaa jopa ulkotöistä. Hän se kuitenkin oli joka vaatimalla vaati omakotitaloon asumaan. Sitten joskus ärsyynnyn, jos mies jotain sotkee eikä oikein korjaa jälkiään. Kun muutenkin tuntuu kuin olisi elämäni yhtä siivoamista, niin ei oikein mitään ylimääräistä siihen päälle haluaisi!

Eilen mies oli laittanut jotain riistalihaa jääkaapin alalokeroon. Ne muovipussit olivat vuotaneet - ällöä verta ja lihasnestettä lirui laatikon pohjalla. Minä sanoin, että se lokero pitää pestä. Mies ajatteli sitten suihkutella jotain hetivalmis-Tolua sinne pohjalle, pyyhkiä ja sillä selvä. Siitä oikeastaan hikeennyin. Kun onhan se selvä jos tuollaista kamaa (veri, lihasneste ym. bakteeripitoinen) joutuu lokeroon, niin se pitää pestä kunnolla ja mieluiten vielä pyyhkiä tolulla kaiken päälle ja huuhdella. Toinen ärsyttävä juttu: mies oli pilkkonut sitä riistalihaa ja jättänyt leikkuulaudan noin vaan siihen työtasolle, vaikka lapsikin tietää, että se on hyvä saada likoon heti! Grrr.. -Ovathan nämä ärsyttäviä asioita, mutta tuskin niin vimmoissani olisin ollut, jos ei olisi ollut tätä PMS-vaihetta päällä. Tuntuu kuin silloin ottaisin kaikki asiat niin iholleni.

Pandaa kaupat piukassa, hyllyillä hyllyy Fazer!

Eilinen kauppareissukin suututti. Kas, taas ovat nimittäin joulun "tutut suosikit" saapuneet kauppoihin. Oli S-Markettimme hyllyt täynnä Pandan juhlapöydän rasiaa (oli oikein kahta eri versiota tuosta huikeasta suursuosikista!) ja Fazerin konvehtirasioita myös oli riittämiin. Oi ihanuutta. Fazeriinaa, Geishaa, Da Capo-konvehtia. Kyllä se Fazer osaa. Nimittäin olla tylsä ja ennalta arvattava.

Se Panda tosiaan pisti raivon nousemaan: sitä nimittäin ei ollut vain suklaatiosastolla, vaan jostain hiton syystä myös hedelmäosastolla! Onhan se nyt p-keleen tärkeää, että asiakas ihan varmasti näkee, että Pandaa on. Ja voi kaapata mukaansa yhden tai vaikka useammankin kyseenalaisen herkkupalan.

Siis oikeasti! Armoa! Kauppojen väki hoi: yrittäkää edes olla luovia. Kun saisi vaikka sitä Marabouta hyllyyn (Aladdin, Paradis), niin sekin olisi parempi kuin tuo Pandan tyrkytys.

Kaupan väki varmaan miettii, että otetaan tänäkin vuonna Pandaa, kun sitä menee niin hyvin. Mutta meneekö sitä siksi, kun ihmiset oikeasti pitävät siitä, vai siksi, ettei monissa kaupoissa ole mitään muuta?

Itse sanoin eilen miehelle, että entäs jos oikeastaan kaikki Pandan rasiat ovatkin vain silmänlumetta. Pelkkää kulissia. Oikeasti onkin vain YKSI ja sama Pandan suklaarasia, joka sitten kiertää kodista kotiin avaamattomana. Helsinkiläinen perhe A vie sen appivanhemmilleen vieraillessaan kotiseudulla Joensuussa. Joensuulainen vanha pari vie sen kummilapsensa perheelle Tampereelle. Kummilapsen perhe vie sen tuliaisina kun menee katsomaan ystäväpariskunnan uutta asuntoa Jyväskylässä and so on. Lopulta rasia heitetään roskiin jossain Turussa ennen vappua.

Illan ohjelmavalintani

4D tekee todellisen kulttuuriteon. Kello 22 saamme Neloselta seurata 400-kiloisen naisen elämää. 29-vuotias obeesi on myös äiti, joka haluaisi tehdä muutakin kuin vain maata vuoteessa. Tämä täytyy katsoa.

Uhraan roskiksen jumalalle!

Tällaisia nameja päätyi roskikseen tänään. En ole ylpeä siitä, että viskaan hyvää syötävää pois, mutta jos en viskaisi, niin pian koti olisi täynnä vanhenneita suklaateja ja muita herkkuja! Minulla ei valitettavasti oikein ole sellaisia tuttuja, joille voisin antaa nameja. Siskon lapset syövät paljon karkkia - ja ovat muuten tosi ylipainoisia, ylipainoisempia kuin me koskaan, kova pala isoäidille eli minun äidilleni siis! - mutta heillä on kovin fiini ja kallis maku. Muut tuttavaperheet ovat semmoisia, että niissä lapsille annetaan namia hyvin harkitusti. Koska lihominen nähdään luuseriutena.

Äitini muuten ei ole oppinut mitään siskon ja minun lapsuudesta: hän jankuttaa nyt vuorostaan siskon lasten liikapainosta. Painosti siskoni viemään vanhemman lapsen lääkäriin, että selviäisi miksi on niin lihava. Ei ollut mitään aineenvaihduntasairautta ja äiti väittikin tienneensä sen jo etukäteen. He vain syövät liikaa ja liika rasvaista, liian runsaskalorista. Siskon vanhempi lapsi on oikein koulukiusattukin ollut painon vuoksi. Minä en oikein osaa muuten auttaa kuin sanomalla, että olisi tärkeää osoittaa lapselle hyväksyntää riippumatta vartalon muodosta tai koosta. Ylipaino harvemmin on lapsen oma vika, vanhemmathan ne päättävät mitä kotiin ostetaan ja mitä siellä syödään. Alaikäisellä ei ole omaa rahaa - elleivät vanhemmat anna - joten itse hän ei voi nannaa ostaa.

Siukun nuorempi lapsi (poika) oli normaali, mutta nyt jossain ikävuoden 10-11 välillä lihoi roimasti. Siukuntyttö taas, joka muuten on myös kummityttöni, on aina ollut lihavansorttinen, ihan jo muutaman vuoden iästä alkaen. Mutta minusta siitä ei pitäisi nostaa numeroa, vaan pitäisi korostaa myös sitä, millainen sydän ihmisellä on ja miten hän hoitaa ihmissuhteitaan. Nykyisin kaikki on niin ulkonäkökeskeistä. Jotenkin haluaisin tukea siskoa, mutta olen huono puhumaan näistä asioista, vaivaannun ja koen oloni noloksi.

Mutta takaisin näihin pois heitettyihin nameihin: on siinä alku-karkkeja (sain niitä puolikaspussin äidiltäni ja söin muutaman, mutta en pitänyt niistä kauheasti), sitten on Fazun rusina-pähkinäsuklaata. Se on ihan okei, mutta ei mitään suurta herkkuani. Sitten on muutama neliskanttinen halpiskonvehti. Ostin tuollaisia konvehteja pussin yhdestä myymälästä, siinä oli monenlaista suklaanamia. Muut söin, mutta nuo neliskanttiset ovat pahoja! Hurjan vahva kahvin maku.. ei hyvä! Halpispussi oli saksalaista tekoa, ja osa sen konvehdeista oli todellisia herkkuja. Oli esimerkiksi yksikin valkosuklaalla päällystetty nougatkonvehti.. aah, nam! Harmi, ettei niitä valkoisia ollut kuin pari siinä koko pussissa. Pois heitettävän nampin joukossa on myös Lidlistä muinaisena aikana ostettua marsipaanisuklaata. Se on hyvää, mutta nuo pötköt ovat oikeasti ikivanhoja. Jemmailin niitä kaapissa kun ajattelin marsipaanihimon tulevan. Nyt Liidelissä on jo uutta marsipaanikamaa, joten uskallan luopua näistä vanhoista.

Minun ongelmani on sekin, että saan joskus suklaata lahjaksi esimerkiksi juuri äidiltäni. Hän ei kuitenkaan tunne makuani, olen joskus yrittänyt selittää (Fazerin levyistä keksicrisp ja omar ovat suosikkejani, Maraboulta Daim), mutta ei hän koskaan sitä muista tai välitä. Siksi saan paljon sellaista namia, joka ei minulle maistu. MÄSSYssä idea on syödä vain semmoista, mistä oikeasti pidän.. eli en näe mitään syytä alkaa vetää jotain sellaista, joka on vähän kuin näkkileipää söisi. Toinen ärsyttävä lahjamuoto ovat nämä joka ainoaan joulunaikaan tulevat Pandan Juhlapöydän rasiat! Vaikka kuinka ihmisille sanoisi kauniisti, että ei ihan oikeasti tarvitse, niin silti niitä tulee vähintään 1-2 joka joulu.

Huvittavaa muuten tuo Pandaralli, jota kodeissa harrastetaan hiukan ennen ja jälkeen joulun, joskus pääsiäisellekin asti. Kun jokainen yrittää kierrättää tuliaisina saamiaan Pandoja ja kyläpaikan isäntäväki hymyilee teennäisesti ja kiittelee. Seuraavana viikonloppuna he vievät sitten Panda-rasiaa kainalossaan kohti jotain omaa kyläilykohdettaan. Panda-rasia on kuin korttipelin musta pekka: se pitää pelata pois käsistä mahdollisimman pian! Viimeistään kevätsiivouksessa sitten kaikki kaapeissa kiertelevät Pandat löytävät omaan, oikeaan ja arvoiseensa kotiin - ROSKIKSEEN nimittäin!

Olisi hauska tietää kuinka moni oikeasti syö saamansa Pandat. Voisi tulla vähän yllättävää tilastoa, vaikka toki makuasiat ovat makuasioita.