Minähän en pidä seksin harrastamista pettämisenä, vaikka olisikin joku ihmissuhde päällä. Olen sen sanonut monta kertaa, näin ajattelen. Mutta näin MUN vinkkelistä petos on se, että mun syömishommailuni paljastetaan!! :( Mies teki sen! 2 päivää sitten!
Hän se oli työmatkalla Tanskassa, ja minä olin hänet varustanut lentokenttäostoksia varten KAUPPALAPULLA! Lappu oli käsin kirjoitettu, sukulaati-tietoutta sisältävä ja aika.. yksityiskohtainen. Mies oli ollut tuolla reissullaan yhden työkaverinsa kanssa, eikä hän ollut tajunnut jättää sitä hiton työkaveriaan touhuamaan omiaan.. Kahdestaan oli miehet menneet kauppaan, ja mun mies oli näyttänyt [!!!] listani sille kolleeeeegalleen ja nauranut sitä, että tämmöistä 'käskettiin' tuoda..!!! Sitten mies ei ollut löytänyt niitä mun listaamia sukuja, ja hän oli sen sijasta tuonut.. KAUHEAN määrän kaikkea muuta.. Toki todella hyvää, Lindtiä ja semmoista, mutta se määrä! :( Ihanaa tietty.. mutta ei ole ihanaa, että hän osti kilokaupalla sukulaatia sen työkaverinsa nähden! Päädyn näyttämään ihan HULLULTA! :( Ahneelta sontiaiselta!
Mä en tajua kuinka hän SAATTOI tehdä noin! Olen ollut nyt 2 päivää ihan epätoivoisessa tilassa. Kun kaiken muun 'hyvän' lisäksi tuo työkaveri on sellainen, jonka kanssa olemme paljon tekemisissä.. ja hän asuukin aika lähellä.. Ja nyt mun on kai pakko alkaa vältellä häntä, koska en voi kohdata sitä ihmistä silmästä silmään noiden miehen ostosten jälkeen! :(
Hitto vie, kyllä tuo mun ziippani tietää, että näiden syömisjuttujen on oltava salaisia!
Tuntuu kuin olisi yllätetty vessasta, ulostushommista. Siltä juuri musta tuntuu! Housut kintuissa!
Yrittääkö mies muka antaa mulle jotain shokkiterapiaa tämän sukulaatihomman voittamiseksi? Se ei onnistu. Neuroosi jyllää..
Mies ei yhtään tajua kuinka nämä ostoshommat on hoidettava! 1. Sano työkaverille, että 'menenpä käymään vessassa'. 2. Livahda kauppaan! 3. Osta suklaat. 4. Poistu. Kuinka vaikeaa se oikein voi olla?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avioliitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avioliitto. Näytä kaikki tekstit
perjantai 9. maaliskuuta 2012
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Pohjakosketus?
Heti aluksi täytyy muuten kiittää kommentoijia edellisessä postauksessa! Tuntui kuin melkein olisin haukkonut henkeäni - mutta siitä myöhemmin! Nyt itse asiaan, eli pohjakosketukseen [jos se sellainen oli]. Koen nimittäin olevani velkaa ihmisille sen, etten postaa otsikolla, jolla ei ole mitään tekemistä itse postauksen sisällön kanssa. Sellainen olisi.. outoa?
No niin. Menin siis Suomi24-palveluun keskustelupalstalle ruikuttamaan yhtä mua vaivannutta terveysongelmaa! :( Juuh, tiedetään - tämän alemmas ei juuri voi enää päästä, vaikka porautuisi sitten maan ytimeen asti. Kuitenkin.. Mulla on suussa sellainen ongelma, joka toistuu noin muutaman kerran [?] vuodessa. Eli siis suun alaosassa [alahampaiden ja ienten alapuolella] on sellainen verinen ja punoittava alue. Ikenet sinänsä ei näytä pahoilta ja siksi olen miettinyt voiko se olla ientulehdus? Ongelma-alue on siis ienten alapuolella. Joskus se kattaa koko poskihampaiden alueen! Tai siis sen alueen siellä 'pohjalla', posken ja hampaiden välissä. Tästä alennuin ruikuttamaan suoli24:ssä, mutten oikeastaan saanut mitään ongelmaa selittävää vastausta. :( Miehellä on myös tämä sama vaiva joskus. Se häviää n. 2-3 päivässä jos käyttää Corsodyl-suuvettä hampaidenpesun yhteydessä. Ilman Corsoa sen paraneminen voi viedä n. viikon.
Ja ihan vaan jos joku miettii: KYLLÄ, harjaan hampaat päivittäin. KYLLÄ, käyn säännöllisesti [1 x vuosi] hampilääkärissä ja EI, en tupakoi. Olen alkanut miettiä, että voisiko tämä ilmiö olla joku puutostauti?? Minulla kun ei ole mitään herpeksiä eikä muitakaan - eikä miehelläkään. Inhoan Corson käyttöä. Se maistuu niin pahalta, ettei sitä voi ihminen edes kuvitella, ennen kuin JOUTUU sen käyttäjäksi. Se tappaa bakteerit suusta.
Mietin vaan, että jos joku tietää ratkaisun, niin sopii sanoa. :) Ja jos joku sanoo, että mikset mene hammaslääkäriin, niin sen verran totean, että meidän kunnassa akuuttiaikojen saaminen on aika vaikeaa ja sitten kun ajan saa, niin ongelma on jo historiaa. Siksi siis suoleen menin sitä valittamaan.
Salattu tieto?
Viime postausta kommentoivat ihmiset olivat kohtuuttoman kilttejä, kiitos heille siitä!! Mulle oli ihan OUTO ajatus se, että joku voisi oikeasti ajatella miehen toivovan mun kotonaoloa, etten saisi työtä + riippumattomuutta, jolloin 'saattaisin' harkita uudestaan liittoamme! Tarkoitan sen ajatuksen outoudella sitä, että mun on vaikea nähdä kuinka joku haluaisi pitää kiinni MINUSTA niin paljon. Koska en kai näe itseäni sen arvoiseksi? Mutta tuo uusi ja tuore näkökulma tietysti ansaitsee tarkastelun myös - vaikka se vaikuttaa ensiajattelulta järkyttävältä oudolta ja HULLULTA!! En ole tottunut ajattelemaan itsestäni niin. Enkä myöskään pitämään itseäni herttaisena ihmisenä tms.. Pelkään itse politikoivani liikaa. Se 'vaiva' tosin on vähän vähentynyt eduskuntavaalien jälkeen! Mieskin huomasi, etten enää paasaa politiikkaa niin paljon kuin ennen. Jollain tavalla tuo persujen vaalivoitto vei musta ponnen..! Tuntuu kuin en enää tuntisi ihmisiä enkä tajuaisi mitään. Mutta nyt olen jo vähän ennalleni palautunut ja olen taas puhunut täällä kotona yhteiskunnallisistakin asioista!! Politiikkapaasto ei kauaa jatkunut! :)
Edelleenkin aion hakea siinä syksyn haussa! Siis terveydenhoitoalaa! Tiedän, että haave voi kaatua valintakokeeseen [ne laskut!], mutta aion yrittää ainakin! Eikä se palkanlaskijaksi päätyminenkään enää niin pahalta tunnu. Kunhan olisi vain jotain. Mutta siinäkin on tietysti se matematiikka kummittelemassa!
Mietin sitä, kun mies sanoi ettei oikein osaa kuvitella mulle sopivaa alaa.. Hän EI siis sanonut sitä ilkeyttään [tunnistan kyllä ilkeilyn], vaan varmaan se oli ihan vilpitöntä. Miksi aina ajattelen, että jollain toisella [Äetmuorilla, miehellä tms.] olisi joku gnosis.. joku salattu tosi tieto minusta, jota itselläni ei ole? Koska kun mies sanoi tuon, niin mietin.. apua!! En voi hakea.. mietin, että jotenkin hän tuntee mut paremmin kuin minä itse? :(
Ehkä se johtuu lapsuudesta - sekin? Kun lapsena - ja lapsuuden jälkeenkin - Muori aina antoi/antaa ymmärtää, että hän tietää mua paremmin mikä mulle on hyväksi? Tuntui kuin joku ulkopuolella tietäisi aina mua paremmin. Se voi jatkua nyt, kun olen aikuinen ja avioliitossa. On myös pelottava ajatus alkaa ajatella, että MINÄ voisin tietää parhaiten itse omalta kohdalta..? Voinko, oikeasti..
No niin. Menin siis Suomi24-palveluun keskustelupalstalle ruikuttamaan yhtä mua vaivannutta terveysongelmaa! :( Juuh, tiedetään - tämän alemmas ei juuri voi enää päästä, vaikka porautuisi sitten maan ytimeen asti. Kuitenkin.. Mulla on suussa sellainen ongelma, joka toistuu noin muutaman kerran [?] vuodessa. Eli siis suun alaosassa [alahampaiden ja ienten alapuolella] on sellainen verinen ja punoittava alue. Ikenet sinänsä ei näytä pahoilta ja siksi olen miettinyt voiko se olla ientulehdus? Ongelma-alue on siis ienten alapuolella. Joskus se kattaa koko poskihampaiden alueen! Tai siis sen alueen siellä 'pohjalla', posken ja hampaiden välissä. Tästä alennuin ruikuttamaan suoli24:ssä, mutten oikeastaan saanut mitään ongelmaa selittävää vastausta. :( Miehellä on myös tämä sama vaiva joskus. Se häviää n. 2-3 päivässä jos käyttää Corsodyl-suuvettä hampaidenpesun yhteydessä. Ilman Corsoa sen paraneminen voi viedä n. viikon.
Ja ihan vaan jos joku miettii: KYLLÄ, harjaan hampaat päivittäin. KYLLÄ, käyn säännöllisesti [1 x vuosi] hampilääkärissä ja EI, en tupakoi. Olen alkanut miettiä, että voisiko tämä ilmiö olla joku puutostauti?? Minulla kun ei ole mitään herpeksiä eikä muitakaan - eikä miehelläkään. Inhoan Corson käyttöä. Se maistuu niin pahalta, ettei sitä voi ihminen edes kuvitella, ennen kuin JOUTUU sen käyttäjäksi. Se tappaa bakteerit suusta.
Mietin vaan, että jos joku tietää ratkaisun, niin sopii sanoa. :) Ja jos joku sanoo, että mikset mene hammaslääkäriin, niin sen verran totean, että meidän kunnassa akuuttiaikojen saaminen on aika vaikeaa ja sitten kun ajan saa, niin ongelma on jo historiaa. Siksi siis suoleen menin sitä valittamaan.
Salattu tieto?
Viime postausta kommentoivat ihmiset olivat kohtuuttoman kilttejä, kiitos heille siitä!! Mulle oli ihan OUTO ajatus se, että joku voisi oikeasti ajatella miehen toivovan mun kotonaoloa, etten saisi työtä + riippumattomuutta, jolloin 'saattaisin' harkita uudestaan liittoamme! Tarkoitan sen ajatuksen outoudella sitä, että mun on vaikea nähdä kuinka joku haluaisi pitää kiinni MINUSTA niin paljon. Koska en kai näe itseäni sen arvoiseksi? Mutta tuo uusi ja tuore näkökulma tietysti ansaitsee tarkastelun myös - vaikka se vaikuttaa ensiajattelulta järkyttävältä oudolta ja HULLULTA!! En ole tottunut ajattelemaan itsestäni niin. Enkä myöskään pitämään itseäni herttaisena ihmisenä tms.. Pelkään itse politikoivani liikaa. Se 'vaiva' tosin on vähän vähentynyt eduskuntavaalien jälkeen! Mieskin huomasi, etten enää paasaa politiikkaa niin paljon kuin ennen. Jollain tavalla tuo persujen vaalivoitto vei musta ponnen..! Tuntuu kuin en enää tuntisi ihmisiä enkä tajuaisi mitään. Mutta nyt olen jo vähän ennalleni palautunut ja olen taas puhunut täällä kotona yhteiskunnallisistakin asioista!! Politiikkapaasto ei kauaa jatkunut! :)
Edelleenkin aion hakea siinä syksyn haussa! Siis terveydenhoitoalaa! Tiedän, että haave voi kaatua valintakokeeseen [ne laskut!], mutta aion yrittää ainakin! Eikä se palkanlaskijaksi päätyminenkään enää niin pahalta tunnu. Kunhan olisi vain jotain. Mutta siinäkin on tietysti se matematiikka kummittelemassa!
Mietin sitä, kun mies sanoi ettei oikein osaa kuvitella mulle sopivaa alaa.. Hän EI siis sanonut sitä ilkeyttään [tunnistan kyllä ilkeilyn], vaan varmaan se oli ihan vilpitöntä. Miksi aina ajattelen, että jollain toisella [Äetmuorilla, miehellä tms.] olisi joku gnosis.. joku salattu tosi tieto minusta, jota itselläni ei ole? Koska kun mies sanoi tuon, niin mietin.. apua!! En voi hakea.. mietin, että jotenkin hän tuntee mut paremmin kuin minä itse? :(
Ehkä se johtuu lapsuudesta - sekin? Kun lapsena - ja lapsuuden jälkeenkin - Muori aina antoi/antaa ymmärtää, että hän tietää mua paremmin mikä mulle on hyväksi? Tuntui kuin joku ulkopuolella tietäisi aina mua paremmin. Se voi jatkua nyt, kun olen aikuinen ja avioliitossa. On myös pelottava ajatus alkaa ajatella, että MINÄ voisin tietää parhaiten itse omalta kohdalta..? Voinko, oikeasti..
torstai 25. marraskuuta 2010
Pidätelty itku!
Olin maanantaina kauppassa. Ostin ainekset päivän ruokaan [kuten tavallista] ja sitten näinkin siellä K-kaupassa Pirkan uutuussuklaan! Creme brulee-suklaalevy, tuollaiset noin 150 grammaa herkkutavaraa! Joten OSTIN!
Sitten kauppajonossa mua alkoi oikeasti itkettää. :( Itkettää se oma hamstraukseni! Kun mietin vaan miten paljon kaikkea meillä kaapeissa on. Oli ihan viittä vaille etten parkunut siellä kaupassa. :( Onneksi en nähnyt ketään tuttuja, koska en olisi voinut puhua heille mitään. Kaikki energia ja voima meni sen itkun pidättelemiseen. Mutta samalla aikaa se oli myös jotenkin - en tiedä miten - en siis tiedä että jos olisin joutunut puhumaan, niin olisiko esiin tullut itku vai.. NAURU?? Tämä siinä kummaa oli! :(
No, joka tapauksessa ei ollut kivaa hamstrata. Mun on nyt oikeasti se lopetettava. Selittelen itselleni, että joulu tulee.. Juu, tuleehan se, mutta totuus on edelleen se, että jopa joulunakin on Sukliksella vain yksi vatsa, jonka tilavuus ei ole rajaton. Joten pitäisi hillitä.. Tietysti tämä tilanne helpottaa heti joulun jälkeen, kun kauppojen runsaat sukulaativalikoimat normalisoituu, mutta se ei lohduta mua nyt!
Käskytin miehenkin mässyäni varten ostelemaan kaikkea! Meillähän on se tapa, että minä käyn maanantakina kauppasta maanantaita varten tarvitut ruoka-aineet ja mies sitten samana päivänä käy kauempana, Pikku Kaupungin jättimarketissa, mistä ostaa koko loppuviikon ruoat. Niin, tosiaan, pistin miehen ostamaan itselleni esim. mustikkarahkaa, kun sitä AINA herkkuilussa syön. Itse asiassa en tiedä mitä tapahtuisi jos en saisi sitä!! Silloin herkkuilun rutiini rikkoutuisi ja voisi vaikka - no, en tiedä, SUKLIKSEN maailma kaatua? ;)
Nykyisessä hamstrauksessani harmittaa sekin, kun pitkästä aikaa taas salailen sitä mieheltä.
Mutta se siitä! :)
Aviollista rehellisyyttä a la Suklis
Kerroin muuten miehellekin K-Mummin lastenkotitaustasta, eli siis siitä että Äetmuorin äiti oli tosiaan lastenkodissa jonkin aikaa n. 5-vuotiaana. Yksi juttu jota oikeasti arvostan miehessä on se, ettei hän KOSKAAN käytä näitä sukutarinoita ym. mua vastaan. Eikä hän myöskään kukkoile omalla 'ongelmattomalla' taustallaan. Ei mieskään ole mikään aadelismies, mutta kuitenkin heillä on aina eletty sellaista kunnollista + hiljaisen menestyksekästä elämää, johon ei ole kuuluneet avioerot, rajut perheriidat, sukuriidat perinnöistä ja lastenkodit ja kaupunkien vuokratalot. ;) Mä olen siis tavallani sellainen slummien prinsessa, jos vertaa mieheen. ;)
Kesti aika kauan ennen kuin ymmärsin miehen oikeasti säälivän mua tiettyjen juttujen vuoksi. Lähinnä siis Äetmuorin taipumusten ym. Hän on aina ystävällinen Äetmuorille, mutta hän on myös sanonut että Ä. on tehnyt mulle - lapsuuteni kautta - paljon pahaa. Joskus kun on ollut myrskyisempää on mies ehdottanut/'uhannut' että kertoo Muorille näistä mun syömishommeleista ja muista ja se on mulle aina kauhistava ajatus. Salaisuuden paljastuminen. Silloin kun sain sen syömishäiriödiagnoosin niin silloin oli se Hetki lähellä. Onneksi ei kuitenkaan tullut. Minä en pelkää rehellisyyttä sinänsä, mutta tuntuu kuin en jaksaisi - oikeasti jaksaisi - alkaa asioita selvitellä Muorin kanssa. On olo kuin olisin aerobicannut 4 tuntia ja joku pyytäisi, että biccaa vielä 4 lisää. Kun ei .. pysty!! Voiko sielun lihakset olla väsyneitä, paahtaa maitohapoilla..??
Joo-joo-joulu!
Mietin vielä tuota joulua. Pitäisiköhän ostaa GLÖGIÄ jouluksi? En oikeastaan syttynyt glögille ennen kuin joskus 5 vuotta sitten. Mietin vaan, että kannattaisiko.
Sitten kauppajonossa mua alkoi oikeasti itkettää. :( Itkettää se oma hamstraukseni! Kun mietin vaan miten paljon kaikkea meillä kaapeissa on. Oli ihan viittä vaille etten parkunut siellä kaupassa. :( Onneksi en nähnyt ketään tuttuja, koska en olisi voinut puhua heille mitään. Kaikki energia ja voima meni sen itkun pidättelemiseen. Mutta samalla aikaa se oli myös jotenkin - en tiedä miten - en siis tiedä että jos olisin joutunut puhumaan, niin olisiko esiin tullut itku vai.. NAURU?? Tämä siinä kummaa oli! :(
No, joka tapauksessa ei ollut kivaa hamstrata. Mun on nyt oikeasti se lopetettava. Selittelen itselleni, että joulu tulee.. Juu, tuleehan se, mutta totuus on edelleen se, että jopa joulunakin on Sukliksella vain yksi vatsa, jonka tilavuus ei ole rajaton. Joten pitäisi hillitä.. Tietysti tämä tilanne helpottaa heti joulun jälkeen, kun kauppojen runsaat sukulaativalikoimat normalisoituu, mutta se ei lohduta mua nyt!
Käskytin miehenkin mässyäni varten ostelemaan kaikkea! Meillähän on se tapa, että minä käyn maanantakina kauppasta maanantaita varten tarvitut ruoka-aineet ja mies sitten samana päivänä käy kauempana, Pikku Kaupungin jättimarketissa, mistä ostaa koko loppuviikon ruoat. Niin, tosiaan, pistin miehen ostamaan itselleni esim. mustikkarahkaa, kun sitä AINA herkkuilussa syön. Itse asiassa en tiedä mitä tapahtuisi jos en saisi sitä!! Silloin herkkuilun rutiini rikkoutuisi ja voisi vaikka - no, en tiedä, SUKLIKSEN maailma kaatua? ;)
Nykyisessä hamstrauksessani harmittaa sekin, kun pitkästä aikaa taas salailen sitä mieheltä.
Mutta se siitä! :)
Aviollista rehellisyyttä a la Suklis
Kerroin muuten miehellekin K-Mummin lastenkotitaustasta, eli siis siitä että Äetmuorin äiti oli tosiaan lastenkodissa jonkin aikaa n. 5-vuotiaana. Yksi juttu jota oikeasti arvostan miehessä on se, ettei hän KOSKAAN käytä näitä sukutarinoita ym. mua vastaan. Eikä hän myöskään kukkoile omalla 'ongelmattomalla' taustallaan. Ei mieskään ole mikään aadelismies, mutta kuitenkin heillä on aina eletty sellaista kunnollista + hiljaisen menestyksekästä elämää, johon ei ole kuuluneet avioerot, rajut perheriidat, sukuriidat perinnöistä ja lastenkodit ja kaupunkien vuokratalot. ;) Mä olen siis tavallani sellainen slummien prinsessa, jos vertaa mieheen. ;)
Kesti aika kauan ennen kuin ymmärsin miehen oikeasti säälivän mua tiettyjen juttujen vuoksi. Lähinnä siis Äetmuorin taipumusten ym. Hän on aina ystävällinen Äetmuorille, mutta hän on myös sanonut että Ä. on tehnyt mulle - lapsuuteni kautta - paljon pahaa. Joskus kun on ollut myrskyisempää on mies ehdottanut/'uhannut' että kertoo Muorille näistä mun syömishommeleista ja muista ja se on mulle aina kauhistava ajatus. Salaisuuden paljastuminen. Silloin kun sain sen syömishäiriödiagnoosin niin silloin oli se Hetki lähellä. Onneksi ei kuitenkaan tullut. Minä en pelkää rehellisyyttä sinänsä, mutta tuntuu kuin en jaksaisi - oikeasti jaksaisi - alkaa asioita selvitellä Muorin kanssa. On olo kuin olisin aerobicannut 4 tuntia ja joku pyytäisi, että biccaa vielä 4 lisää. Kun ei .. pysty!! Voiko sielun lihakset olla väsyneitä, paahtaa maitohapoilla..??
Joo-joo-joulu!
Mietin vielä tuota joulua. Pitäisiköhän ostaa GLÖGIÄ jouluksi? En oikeastaan syttynyt glögille ennen kuin joskus 5 vuotta sitten. Mietin vaan, että kannattaisiko.
torstai 22. lokakuuta 2009
Siivoten
Olen räyhännyt koko päivän taas imurin ja mopin kanssa. Olin siitä kireänä, joten motkotin miehelle, kun oli muutaman minuutin myöhässä ruoalta. Sitten tietysti tuli paha mieli mulle, kun taas menin nalkkuamaan. Suklis onkin aika Nalkku-Akka. :( Lisäksi se miehen myöhästyminen johtui TIETYÖSTÄ, eli ei se edes ollut hänen vikansa! Silti: nalkkuti-nalkun-nalkun-naa..
Kai mua on taas vähän ärsyttänyt sekin, kun kaikki täällä kotona kaatuu mun niskaan! KAIKKI. Tiedän, että kun olen työtön lortti, niin kotityöt kuuluu mulle ehdottomasti, se on oikeudenmukaista, mutta tarkoittaako se oikeasti sitä, ettei miehen tarvitse tehdä MITÄÄN! Mä saan muistuttaa häntä hänen suunnitelmistaan. 'Oletko laittanut sen viikonlopuksi suunnittelemasi hirvipaistin pakkaseen..' jne. Siis se hirvipaisti tulee vain miehelle, ei mulle, en mä sellaista syö, on omat syömiskuviot Sukliksella.. Jos en sano siitä, niin se paisti jää laittamatta pakkaseen --> menee pilalle --> mies murjottaa. -Niin, siis kaikkea tuollaista saan muistutella. Joskus toivoisin, että mies tekisi oma-alotteisesti jotain kotona. :( Vaikka siivoaisi jääkaapin. Mutta ei. Kyllä hän saattaa esim. viedä roskat, mutta mun täytyy pyytää sitä, ihan kuin ei hän huomaisi sitä, että roskis tursuaa! Kaikki tuollainen on ärsyttävää. Kun en toisaalta voi uskoa, että joku voisi rehellisesti olla huomaamatta noita asioita. Joskus saan pyytää monta kertaa.. ja hän sanoo aina 'ihan kohta' ja sitten päädyn tekemään kyseisen homman itse ja olen tuplasti kiukkuinen.
Kerran sairastuin [tuli kuume + flunssa] kesken siivouksen. Olin saanut n. 1/2 kotia siivottua. Ja mies ei edes silloin voinut tehdä sitä loppuun, vaan niille sijoilleen jäi imuri ja moppi! :( Se oikeasti suututti mua silloin.
No kai mä tästäKIN saan taas itseäni syyttää. Voisinhan minäkin kai periaatteessa ottaa rennosti ja lakata siistimästä jne. Mutta miten kävisi sitten viihtyisyyden? Ei sellaisessa kodissa ole mun mielestä ainakaan kiva olla, jossa pölylampaat laiduntaa ja lattiasta saa sukkansa mustiksi.
Joskus sellainen tarmottomuus ärsyttää mua! Siis se kuinka jotkut ihmiset ovat niin vetämättömiä. Ei suunnilleen peppua saa irti penkistä, ei sitten millään. Kaiken huippu ovat tosiaan nuo jotkut teinit/lapset nykyisin! Kun pitää perheen oman koiran ulkoiluttamisesta maksaa! Varsinkin kun koira on useimmiten otettu juuri LASTEN vaatimuksesta..! Kyllä siinä on jo laiskuus huipussaan!
Kyllä joskus nautinkin kotihommista, kyse ei ole siitä.. Mutta kun ihan kaikki, kaikki, on mun harteilla ja tässä on talolla jonkin verran kokoa jne.. niin ei se aina ole helppoa.
Ovela Suklis!
Ha-haa, puhuin tänään Muorin kanssa puhelimessa! Selvisin siitä nopeasti, kun sanoin että olinkin juuri laittamassa ruokaa, eli pitää mennä! :)
2 kokonaista vuorokautta enää - -
- - herkkuiluihin! :) Vielä hiukan horjun sen kanssa, että mitäs tässä leipoisi. Se Nykin juustokakku tuntuu kuitenkin aika todennäköiseltä. Tietysti pelkään, että jos se onkin pettymys! Ja pitäisikö sittenkin tehdä jotain tuttua ja turvallista..
Kai mua on taas vähän ärsyttänyt sekin, kun kaikki täällä kotona kaatuu mun niskaan! KAIKKI. Tiedän, että kun olen työtön lortti, niin kotityöt kuuluu mulle ehdottomasti, se on oikeudenmukaista, mutta tarkoittaako se oikeasti sitä, ettei miehen tarvitse tehdä MITÄÄN! Mä saan muistuttaa häntä hänen suunnitelmistaan. 'Oletko laittanut sen viikonlopuksi suunnittelemasi hirvipaistin pakkaseen..' jne. Siis se hirvipaisti tulee vain miehelle, ei mulle, en mä sellaista syö, on omat syömiskuviot Sukliksella.. Jos en sano siitä, niin se paisti jää laittamatta pakkaseen --> menee pilalle --> mies murjottaa. -Niin, siis kaikkea tuollaista saan muistutella. Joskus toivoisin, että mies tekisi oma-alotteisesti jotain kotona. :( Vaikka siivoaisi jääkaapin. Mutta ei. Kyllä hän saattaa esim. viedä roskat, mutta mun täytyy pyytää sitä, ihan kuin ei hän huomaisi sitä, että roskis tursuaa! Kaikki tuollainen on ärsyttävää. Kun en toisaalta voi uskoa, että joku voisi rehellisesti olla huomaamatta noita asioita. Joskus saan pyytää monta kertaa.. ja hän sanoo aina 'ihan kohta' ja sitten päädyn tekemään kyseisen homman itse ja olen tuplasti kiukkuinen.
Kerran sairastuin [tuli kuume + flunssa] kesken siivouksen. Olin saanut n. 1/2 kotia siivottua. Ja mies ei edes silloin voinut tehdä sitä loppuun, vaan niille sijoilleen jäi imuri ja moppi! :( Se oikeasti suututti mua silloin.
No kai mä tästäKIN saan taas itseäni syyttää. Voisinhan minäkin kai periaatteessa ottaa rennosti ja lakata siistimästä jne. Mutta miten kävisi sitten viihtyisyyden? Ei sellaisessa kodissa ole mun mielestä ainakaan kiva olla, jossa pölylampaat laiduntaa ja lattiasta saa sukkansa mustiksi.
Joskus sellainen tarmottomuus ärsyttää mua! Siis se kuinka jotkut ihmiset ovat niin vetämättömiä. Ei suunnilleen peppua saa irti penkistä, ei sitten millään. Kaiken huippu ovat tosiaan nuo jotkut teinit/lapset nykyisin! Kun pitää perheen oman koiran ulkoiluttamisesta maksaa! Varsinkin kun koira on useimmiten otettu juuri LASTEN vaatimuksesta..! Kyllä siinä on jo laiskuus huipussaan!
Kyllä joskus nautinkin kotihommista, kyse ei ole siitä.. Mutta kun ihan kaikki, kaikki, on mun harteilla ja tässä on talolla jonkin verran kokoa jne.. niin ei se aina ole helppoa.
Ovela Suklis!
Ha-haa, puhuin tänään Muorin kanssa puhelimessa! Selvisin siitä nopeasti, kun sanoin että olinkin juuri laittamassa ruokaa, eli pitää mennä! :)
2 kokonaista vuorokautta enää - -
- - herkkuiluihin! :) Vielä hiukan horjun sen kanssa, että mitäs tässä leipoisi. Se Nykin juustokakku tuntuu kuitenkin aika todennäköiseltä. Tietysti pelkään, että jos se onkin pettymys! Ja pitäisikö sittenkin tehdä jotain tuttua ja turvallista..
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Elä, kuin olisit yksin!
Luin kerran yhdestä kirjasta hyvän ajatuksen. Siinä yksi ihminen sanoi ajattelevansa vanhempansa jo kuolleiksi, vaikka ne olivat oikeasti elossa. On se vähän karmaisevaa, mutta tämä ihminen pyrki sillä ajatusharjoituksella suurempaan vapauteen. Kun lakkaa ajattelemasta, mitä äiti/isä/isovanhemmat tuumaavat tästä tai tuosta, niin löytää selvemmin oman äänensä ja halunsa!
Olen joskus miettinyt mitä tekisin, jos Muori olisi kuollut, tai siis ei ainakaan olisi koko aikaa puuttumassa elämääni. [Sanon tässä ja nyt, että EN toivo häntä kuolleeksi, vaikka emme aina tule juttuun niin on hän silti mun äiti ja yleisesti ottaen en muuten toivo KETÄÄN kuolleeksi - en vihaa ketään niin paljon.] Eläisinkö jotenkin toisin?
Lihoisinko? -Ehkä. En tiedä. En. En sittenkään. Nautin mässyämisestä, mutta mulle halu pysytellä normaalina on suurempi kuin halu syödä mitä vaan, milloin vaan, missä vaan.
Leikkaisinko tukan lyhyeksi? -Kenties. Mutta toisaalta mun mies ei pidä lyhyestä, joten.. :(
Oikeastaan Muori ei ole ainoa rajoittava tekijä mun elämässä. Tavallaan mieskin on sellainen. Mutta hyväksyn sen, koska rakastan häntä. Jos olisin absoluuttisen yksin, niin:
1. Asuisin toisin [bye-bye maaseutu, tervetuloa vuokrayksiö Hesan Kalliosta, Turusta, Treelta..]
2. Leikkaisin tukan lyhyeksi
3. Myisin osuuteni kesämöksästä siskolleni [hahaa, vaikken siitä rikastuisikaan!]
4. Alkaisin luultavasti kasvissyöjäksi
5. Lukisin itseni sairaanhoitajaksi [jos mahdollista surkeilla lukiopapereilla], muukin hoitoala käy.
Siinäs ne sitten oli! Tavallaan noita rajoittavia juttuja on siis paljon. Olen tynkäversio itsestäni! TYNKÄ-SUKLIS! Oikea minäni piilee tämän nykyisen takana.. Oikea minäni on lyhyttukkainen! Oikea minäni on kaupunkilainen! Oikea minäni haaveilee 17 neliön kodista ja syö pinaattilettua!
Joku kysyy tietysti, että miksi et toteuta tuota vitoskohtaa NYT, onko sun miehelläsi jotain hoitsuja vastaan. No ei kai, mutta tuo vitoskohta on suoraan yhteydessä ykköskohtaan! En VOI alkaa opiskella nyt, kun lähimpään koulutuspaikkaan on se 40 kilsan matka. Ensinnäkin uskon jo bensakulujen tekevän melkoisen loven kukkaroomme. Ja siksi toisekseen ei mun romurautani ole maailman luotettavin. Mutta JOS siis olisin absoluuttisen yksin, niin tietysti yrittäisin toteuttaa tuota vitosta elämällä jossain suuressa kaupungissa!
Tuo kolmoskohta on taloudellisesti [mun 'tuloilla', eli 0 euroa!] aika merkittäväkin. Tavallaan on kamalaa aina olla huolissaan, että mitäs kulunkia möksästä NYT tulee [siitä tulee aina jotain!] kun en edes viihdy siellä! Parhaimmillaankin siellä oloni on alistunut ja 'kestän' sen vain. En nauti siitä! En tosiaankaan saisi paljon tuosta itikoitten kansoittamasta paikasta, mutta se vähäkin tietysti auttaisi [jos siis olisin absoluuttisen yksin!] pääsemään alkuun jossain isossa kaupungissa, eli siis maksamaan vuokran yms. Mies vaan pitää tuosta kesämöksästä ja hän sinne haluaa. Mulle siellä olo on masentava elämys. Tässä Muori astuu kuvioon mukaan: MIES ymmärtäisi hyvin, jos tahdon jäädä kotiin.. mutta Muori mäkättäisi siitä! En tajua miksi! Hän itse ei ole koskaan siellä viihtynyt! Eikä hänellä ole siihen osaa eikä arpaa, koska 'perimme' sen Isukilta. Muori ja Isukkihan olivat eronneet, eikä Muorilla ole osuutta möksässä.
Mua harmittaa se, kuinka Muori nuoruudessani dominoi kaikkia mun ammatinvalintahaaveita! Kadun tosi paljon, että en pyrkinyt suoraan peruskoulusta sairaanhoito-opistoon. Siihen aikaan se oli mahdollista. Peruskoulutodistukseni oli vielä niin hyvä, että olisin varmasti päässytkin. En tajua sen valkolakin lumoa - tyhmää! Muorin mielestä sairaanhoitajat joutuu tekemään 'inhottavia' asioita, eikä minusta olisi siihen. Mutta en saanut edes tilaisuutta yrittää! Itse uskon, että olisin kyllä tottunut, silloin nuorena kun sitä on muutenkin niin joustava.
No semmoista.. Joskus on mukava miettiä sellaisia vaihtoehtoisia elämiä itselleen. Vaikkeivat ne koskaan toteutuisikaan. Mies esim. inhoaa Helsinkiä ja ajatustakin siellä asumisesta.
6 kokonaista vuorokautta ...
.. MÄSSYilyyn! Ja nyt kävikin mielessäni, kun luin MeNaiset: leipoisinko New York cheesecaken? Siinä oli ohje.. Sopisi todella hyvin tällaiselle rahkafanille kuin minä! Viime aikoina on tehnyt mieli todella paljon kaikkea rahkaa.. Leikkasin jo sen ohjeenkin talteen, eli aika vahva aikomus tässä on! :) Leikkasinkin huolella.. Joskus mulle tulee sellainen pakkomielle, että on leikattava joku resepti talteen kauhean huolellisesti, niin, että siinä oleva kuva tulee kokonaan mukaan ja koko resepti on mahdollisimman säännöllinen neliö tai suorakaide. Taidan olla hiukan hullu! :(
Olen joskus miettinyt mitä tekisin, jos Muori olisi kuollut, tai siis ei ainakaan olisi koko aikaa puuttumassa elämääni. [Sanon tässä ja nyt, että EN toivo häntä kuolleeksi, vaikka emme aina tule juttuun niin on hän silti mun äiti ja yleisesti ottaen en muuten toivo KETÄÄN kuolleeksi - en vihaa ketään niin paljon.] Eläisinkö jotenkin toisin?
Lihoisinko? -Ehkä. En tiedä. En. En sittenkään. Nautin mässyämisestä, mutta mulle halu pysytellä normaalina on suurempi kuin halu syödä mitä vaan, milloin vaan, missä vaan.
Leikkaisinko tukan lyhyeksi? -Kenties. Mutta toisaalta mun mies ei pidä lyhyestä, joten.. :(
Oikeastaan Muori ei ole ainoa rajoittava tekijä mun elämässä. Tavallaan mieskin on sellainen. Mutta hyväksyn sen, koska rakastan häntä. Jos olisin absoluuttisen yksin, niin:
1. Asuisin toisin [bye-bye maaseutu, tervetuloa vuokrayksiö Hesan Kalliosta, Turusta, Treelta..]
2. Leikkaisin tukan lyhyeksi
3. Myisin osuuteni kesämöksästä siskolleni [hahaa, vaikken siitä rikastuisikaan!]
4. Alkaisin luultavasti kasvissyöjäksi
5. Lukisin itseni sairaanhoitajaksi [jos mahdollista surkeilla lukiopapereilla], muukin hoitoala käy.
Siinäs ne sitten oli! Tavallaan noita rajoittavia juttuja on siis paljon. Olen tynkäversio itsestäni! TYNKÄ-SUKLIS! Oikea minäni piilee tämän nykyisen takana.. Oikea minäni on lyhyttukkainen! Oikea minäni on kaupunkilainen! Oikea minäni haaveilee 17 neliön kodista ja syö pinaattilettua!
Joku kysyy tietysti, että miksi et toteuta tuota vitoskohtaa NYT, onko sun miehelläsi jotain hoitsuja vastaan. No ei kai, mutta tuo vitoskohta on suoraan yhteydessä ykköskohtaan! En VOI alkaa opiskella nyt, kun lähimpään koulutuspaikkaan on se 40 kilsan matka. Ensinnäkin uskon jo bensakulujen tekevän melkoisen loven kukkaroomme. Ja siksi toisekseen ei mun romurautani ole maailman luotettavin. Mutta JOS siis olisin absoluuttisen yksin, niin tietysti yrittäisin toteuttaa tuota vitosta elämällä jossain suuressa kaupungissa!
Tuo kolmoskohta on taloudellisesti [mun 'tuloilla', eli 0 euroa!] aika merkittäväkin. Tavallaan on kamalaa aina olla huolissaan, että mitäs kulunkia möksästä NYT tulee [siitä tulee aina jotain!] kun en edes viihdy siellä! Parhaimmillaankin siellä oloni on alistunut ja 'kestän' sen vain. En nauti siitä! En tosiaankaan saisi paljon tuosta itikoitten kansoittamasta paikasta, mutta se vähäkin tietysti auttaisi [jos siis olisin absoluuttisen yksin!] pääsemään alkuun jossain isossa kaupungissa, eli siis maksamaan vuokran yms. Mies vaan pitää tuosta kesämöksästä ja hän sinne haluaa. Mulle siellä olo on masentava elämys. Tässä Muori astuu kuvioon mukaan: MIES ymmärtäisi hyvin, jos tahdon jäädä kotiin.. mutta Muori mäkättäisi siitä! En tajua miksi! Hän itse ei ole koskaan siellä viihtynyt! Eikä hänellä ole siihen osaa eikä arpaa, koska 'perimme' sen Isukilta. Muori ja Isukkihan olivat eronneet, eikä Muorilla ole osuutta möksässä.
Mua harmittaa se, kuinka Muori nuoruudessani dominoi kaikkia mun ammatinvalintahaaveita! Kadun tosi paljon, että en pyrkinyt suoraan peruskoulusta sairaanhoito-opistoon. Siihen aikaan se oli mahdollista. Peruskoulutodistukseni oli vielä niin hyvä, että olisin varmasti päässytkin. En tajua sen valkolakin lumoa - tyhmää! Muorin mielestä sairaanhoitajat joutuu tekemään 'inhottavia' asioita, eikä minusta olisi siihen. Mutta en saanut edes tilaisuutta yrittää! Itse uskon, että olisin kyllä tottunut, silloin nuorena kun sitä on muutenkin niin joustava.
No semmoista.. Joskus on mukava miettiä sellaisia vaihtoehtoisia elämiä itselleen. Vaikkeivat ne koskaan toteutuisikaan. Mies esim. inhoaa Helsinkiä ja ajatustakin siellä asumisesta.
6 kokonaista vuorokautta ...
.. MÄSSYilyyn! Ja nyt kävikin mielessäni, kun luin MeNaiset: leipoisinko New York cheesecaken? Siinä oli ohje.. Sopisi todella hyvin tällaiselle rahkafanille kuin minä! Viime aikoina on tehnyt mieli todella paljon kaikkea rahkaa.. Leikkasin jo sen ohjeenkin talteen, eli aika vahva aikomus tässä on! :) Leikkasinkin huolella.. Joskus mulle tulee sellainen pakkomielle, että on leikattava joku resepti talteen kauhean huolellisesti, niin, että siinä oleva kuva tulee kokonaan mukaan ja koko resepti on mahdollisimman säännöllinen neliö tai suorakaide. Taidan olla hiukan hullu! :(
lauantai 17. lokakuuta 2009
Suklis alamaissa
Olen ollut vähän surullinen tänään. En tiedä miksi. Kai kun tuntuu taas niin kuin miehellä olisi tosi paljon enemmän kaikkea sisältöä elämässään kuin mulla. Ja joskus meidän erilaisuus pelottaa! Ei siksi että olisimme eroamassa tai riitelisimme, pelottaa vaan se kuinka eri asioista me nautimme sittenkin. :( Se pelottaa siksi, koska miehen pitämät asiat on NIIN erilaisia, että itse en löydä niistä mitään innostavaa.
Mietin haluaisinko KUOHITA miehen. :( Kun aina syytetään naisia, että naiset haluaa lannistaa miestä tai muuttaa miestä tai muuten vaan uhkaavat sen 'miehisyyttä'.. :( Haluaisinko että mies olisi kuin joku leikattu kollikissa, joka viihtyisi kotona ja olisi täällä vaan mun seurana. En oikein osaa arvioida itseäni VAIMONA, että olenko tolkuttoman vaativa, kohtuullinen, vaiko tosi salliva. Yksi kaverini sanoi silmät pyöreinä, ettei hän 'antaisi' miehensä mennä viikonlopun eräreissuille tms. ja jättää hänet yksin. Mutta sitten tiedän naisia, jotka antavat miehen mennä kahden viikon elämysmatkalle Australiaan yksin ja itse jäävät ihan tyytyväisinä (?) kotiin lasten kanssa. Tai eivät ainakaan NÄYTÄ tyytymättömyyttään.
Jossain vaiheessa naisten välinen ystävyyskin on vähän muuttunut, tullut vähemmän avoimeksi. Kun vielä 10 vuotta sitten saatettiin avoimesti puhua miestemme vioista ja omista kipupisteistä, niin nykyisin lähinnä vain miehiä kehutaan - oli aihetta tai ei. On ihan kuin olisi jossain vaiheessa tullut luuserin merkiksi se, jos ei kaikki olekaan kiiltokuvankaunista ja ihanaa. Eli on vaikea sanoa mitä ihmisten kulissien takana on todellisuudessa menossa.
Nyt tietty joku sanoo, että hanki hyvä ihminen itse sitä elämänsisältöä tai ystäviä! Muttei se ole niin helppoa näin työttömälle. Olen sanonut asuvani pienessä maalaiskunnassa ja täällä omanikäisiä ihmisiä ei ole kauhean paljon tai ei ainakaan mitenkään lähellä. Ja työpaikoillahan kuitenkin luontevimmin tutustuu ihmisiin, joista tulee tosi tärkeitä myöhemmin. Mulla ei ole sitä kanavaa ihmisiin tutustumiselle. Miehen oikeastaan KAIKKI ystävätkin ovat työkuvioista! Eli ei hän tietyssä mielessä ole sen 'taitavampi' hankkimaan ystäviä, hänellä on vain ollut siihen parempi mahdollisuus.
No onneksi on kumminkin MÄSSYt! :) Taas huomaan sen, että enää/vielä 7 kokonaista vuorokautta. :) Viikonloppu on VEDENJAKAJA! Se viikko, eka viikko mässinkiä odotellessa on usein vaikea. Mutta sitten tämä viikonloppu kääntää mielen positiiviseen suuntaan! Kun tajuaa, että ensi viikolla tähän aikaan jo saa ahtaa! Ja on semmoista juhlan tunnelmaa.
Kai tämä surullisuus tulee osittain telkunkin vaikutuksesta. Katsoin tänään sellaisen Ilman johtolankaa-telkkusarjan. Ja siinä oli nuori kiinalaisperäinen tyttö 17 v, jonka rakas poikaystävä kuoli huumeiden yliannostukseen! Ja sitten pojan HULLU äiti ja tytön isäpuoli juonivat sellaiset aavehäät, tappoivat tytön ja sitten nämä kaksi ruumista menivät 'naimisiin' ,eli poika ei joutunut olemaan tuonpuoleisessa yksin. Jotenkin se teki mut surulliseksi. Aavemorsian.. huh! Onneksi meillä ei Suomessa ole tuota tapaa! :( Eikä kai sitä juuri enää harjoiteta muuallakaan, se on sellainen JÄÄNNE menneisyydestä. Oikeastaan siinä lopussa oli toivonsädekin! Kun se jakso päättyi, niin näytettiin näitä kahta kroppaa juhlatamineissa.. ja sitten ne ikään kuin menivät 'tähtiin' ja tuli sellainen kirkas valonvälähdys, joka kai tarkoitti, että ne pääsivät taivaaseen/tähteen/afterlifeen nyt kuitenkin. Ja sitten lopputekstit!
Mietin haluaisinko KUOHITA miehen. :( Kun aina syytetään naisia, että naiset haluaa lannistaa miestä tai muuttaa miestä tai muuten vaan uhkaavat sen 'miehisyyttä'.. :( Haluaisinko että mies olisi kuin joku leikattu kollikissa, joka viihtyisi kotona ja olisi täällä vaan mun seurana. En oikein osaa arvioida itseäni VAIMONA, että olenko tolkuttoman vaativa, kohtuullinen, vaiko tosi salliva. Yksi kaverini sanoi silmät pyöreinä, ettei hän 'antaisi' miehensä mennä viikonlopun eräreissuille tms. ja jättää hänet yksin. Mutta sitten tiedän naisia, jotka antavat miehen mennä kahden viikon elämysmatkalle Australiaan yksin ja itse jäävät ihan tyytyväisinä (?) kotiin lasten kanssa. Tai eivät ainakaan NÄYTÄ tyytymättömyyttään.
Jossain vaiheessa naisten välinen ystävyyskin on vähän muuttunut, tullut vähemmän avoimeksi. Kun vielä 10 vuotta sitten saatettiin avoimesti puhua miestemme vioista ja omista kipupisteistä, niin nykyisin lähinnä vain miehiä kehutaan - oli aihetta tai ei. On ihan kuin olisi jossain vaiheessa tullut luuserin merkiksi se, jos ei kaikki olekaan kiiltokuvankaunista ja ihanaa. Eli on vaikea sanoa mitä ihmisten kulissien takana on todellisuudessa menossa.
Nyt tietty joku sanoo, että hanki hyvä ihminen itse sitä elämänsisältöä tai ystäviä! Muttei se ole niin helppoa näin työttömälle. Olen sanonut asuvani pienessä maalaiskunnassa ja täällä omanikäisiä ihmisiä ei ole kauhean paljon tai ei ainakaan mitenkään lähellä. Ja työpaikoillahan kuitenkin luontevimmin tutustuu ihmisiin, joista tulee tosi tärkeitä myöhemmin. Mulla ei ole sitä kanavaa ihmisiin tutustumiselle. Miehen oikeastaan KAIKKI ystävätkin ovat työkuvioista! Eli ei hän tietyssä mielessä ole sen 'taitavampi' hankkimaan ystäviä, hänellä on vain ollut siihen parempi mahdollisuus.
No onneksi on kumminkin MÄSSYt! :) Taas huomaan sen, että enää/vielä 7 kokonaista vuorokautta. :) Viikonloppu on VEDENJAKAJA! Se viikko, eka viikko mässinkiä odotellessa on usein vaikea. Mutta sitten tämä viikonloppu kääntää mielen positiiviseen suuntaan! Kun tajuaa, että ensi viikolla tähän aikaan jo saa ahtaa! Ja on semmoista juhlan tunnelmaa.
Kai tämä surullisuus tulee osittain telkunkin vaikutuksesta. Katsoin tänään sellaisen Ilman johtolankaa-telkkusarjan. Ja siinä oli nuori kiinalaisperäinen tyttö 17 v, jonka rakas poikaystävä kuoli huumeiden yliannostukseen! Ja sitten pojan HULLU äiti ja tytön isäpuoli juonivat sellaiset aavehäät, tappoivat tytön ja sitten nämä kaksi ruumista menivät 'naimisiin' ,eli poika ei joutunut olemaan tuonpuoleisessa yksin. Jotenkin se teki mut surulliseksi. Aavemorsian.. huh! Onneksi meillä ei Suomessa ole tuota tapaa! :( Eikä kai sitä juuri enää harjoiteta muuallakaan, se on sellainen JÄÄNNE menneisyydestä. Oikeastaan siinä lopussa oli toivonsädekin! Kun se jakso päättyi, niin näytettiin näitä kahta kroppaa juhlatamineissa.. ja sitten ne ikään kuin menivät 'tähtiin' ja tuli sellainen kirkas valonvälähdys, joka kai tarkoitti, että ne pääsivät taivaaseen/tähteen/afterlifeen nyt kuitenkin. Ja sitten lopputekstit!
tiistai 21. lokakuuta 2008
Nalkku, ratku
Eilen olin yleisesti ottaen hirviö. Suklaan voi siitä edestä unohtaa, sanotaan reilusti hirviöksi vaan. Eli siis nalkutin ja ratkutin miehelle. Syy nalkkuna ja ratkuna oloon oli osittain PMS. Minusta tulee aina totaalisen kaamea godzilla kun on se aika kuusta. Ja sitten ärsytti muutenkin jokunen juttu. Meillä joskus miehen kanssa hiertää kotityöt ja niiden jakaminen. Muuten olemme kyllä ihan OK-onnellisia.
Meillä minä teen KAIKEN kotityön. Mies lähinnä saattaa vaihtaa lampun tai viedä roskapussin silloin tällöin. Mutta ruoanlaitto, pyykinpesu, siivous - ne ovat minun heiniäni. Hyväksyn sen kun itse kerran olen täällä kotona, mutta minua harmittaa se kun mies pinnaa jopa ulkotöistä. Hän se kuitenkin oli joka vaatimalla vaati omakotitaloon asumaan. Sitten joskus ärsyynnyn, jos mies jotain sotkee eikä oikein korjaa jälkiään. Kun muutenkin tuntuu kuin olisi elämäni yhtä siivoamista, niin ei oikein mitään ylimääräistä siihen päälle haluaisi!
Eilen mies oli laittanut jotain riistalihaa jääkaapin alalokeroon. Ne muovipussit olivat vuotaneet - ällöä verta ja lihasnestettä lirui laatikon pohjalla. Minä sanoin, että se lokero pitää pestä. Mies ajatteli sitten suihkutella jotain hetivalmis-Tolua sinne pohjalle, pyyhkiä ja sillä selvä. Siitä oikeastaan hikeennyin. Kun onhan se selvä jos tuollaista kamaa (veri, lihasneste ym. bakteeripitoinen) joutuu lokeroon, niin se pitää pestä kunnolla ja mieluiten vielä pyyhkiä tolulla kaiken päälle ja huuhdella. Toinen ärsyttävä juttu: mies oli pilkkonut sitä riistalihaa ja jättänyt leikkuulaudan noin vaan siihen työtasolle, vaikka lapsikin tietää, että se on hyvä saada likoon heti! Grrr.. -Ovathan nämä ärsyttäviä asioita, mutta tuskin niin vimmoissani olisin ollut, jos ei olisi ollut tätä PMS-vaihetta päällä. Tuntuu kuin silloin ottaisin kaikki asiat niin iholleni.
Pandaa kaupat piukassa, hyllyillä hyllyy Fazer!
Eilinen kauppareissukin suututti. Kas, taas ovat nimittäin joulun "tutut suosikit" saapuneet kauppoihin. Oli S-Markettimme hyllyt täynnä Pandan juhlapöydän rasiaa (oli oikein kahta eri versiota tuosta huikeasta suursuosikista!) ja Fazerin konvehtirasioita myös oli riittämiin. Oi ihanuutta. Fazeriinaa, Geishaa, Da Capo-konvehtia. Kyllä se Fazer osaa. Nimittäin olla tylsä ja ennalta arvattava.
Se Panda tosiaan pisti raivon nousemaan: sitä nimittäin ei ollut vain suklaatiosastolla, vaan jostain hiton syystä myös hedelmäosastolla! Onhan se nyt p-keleen tärkeää, että asiakas ihan varmasti näkee, että Pandaa on. Ja voi kaapata mukaansa yhden tai vaikka useammankin kyseenalaisen herkkupalan.
Siis oikeasti! Armoa! Kauppojen väki hoi: yrittäkää edes olla luovia. Kun saisi vaikka sitä Marabouta hyllyyn (Aladdin, Paradis), niin sekin olisi parempi kuin tuo Pandan tyrkytys.
Kaupan väki varmaan miettii, että otetaan tänäkin vuonna Pandaa, kun sitä menee niin hyvin. Mutta meneekö sitä siksi, kun ihmiset oikeasti pitävät siitä, vai siksi, ettei monissa kaupoissa ole mitään muuta?
Itse sanoin eilen miehelle, että entäs jos oikeastaan kaikki Pandan rasiat ovatkin vain silmänlumetta. Pelkkää kulissia. Oikeasti onkin vain YKSI ja sama Pandan suklaarasia, joka sitten kiertää kodista kotiin avaamattomana. Helsinkiläinen perhe A vie sen appivanhemmilleen vieraillessaan kotiseudulla Joensuussa. Joensuulainen vanha pari vie sen kummilapsensa perheelle Tampereelle. Kummilapsen perhe vie sen tuliaisina kun menee katsomaan ystäväpariskunnan uutta asuntoa Jyväskylässä and so on. Lopulta rasia heitetään roskiin jossain Turussa ennen vappua.
Illan ohjelmavalintani
4D tekee todellisen kulttuuriteon. Kello 22 saamme Neloselta seurata 400-kiloisen naisen elämää. 29-vuotias obeesi on myös äiti, joka haluaisi tehdä muutakin kuin vain maata vuoteessa. Tämä täytyy katsoa.
Meillä minä teen KAIKEN kotityön. Mies lähinnä saattaa vaihtaa lampun tai viedä roskapussin silloin tällöin. Mutta ruoanlaitto, pyykinpesu, siivous - ne ovat minun heiniäni. Hyväksyn sen kun itse kerran olen täällä kotona, mutta minua harmittaa se kun mies pinnaa jopa ulkotöistä. Hän se kuitenkin oli joka vaatimalla vaati omakotitaloon asumaan. Sitten joskus ärsyynnyn, jos mies jotain sotkee eikä oikein korjaa jälkiään. Kun muutenkin tuntuu kuin olisi elämäni yhtä siivoamista, niin ei oikein mitään ylimääräistä siihen päälle haluaisi!
Eilen mies oli laittanut jotain riistalihaa jääkaapin alalokeroon. Ne muovipussit olivat vuotaneet - ällöä verta ja lihasnestettä lirui laatikon pohjalla. Minä sanoin, että se lokero pitää pestä. Mies ajatteli sitten suihkutella jotain hetivalmis-Tolua sinne pohjalle, pyyhkiä ja sillä selvä. Siitä oikeastaan hikeennyin. Kun onhan se selvä jos tuollaista kamaa (veri, lihasneste ym. bakteeripitoinen) joutuu lokeroon, niin se pitää pestä kunnolla ja mieluiten vielä pyyhkiä tolulla kaiken päälle ja huuhdella. Toinen ärsyttävä juttu: mies oli pilkkonut sitä riistalihaa ja jättänyt leikkuulaudan noin vaan siihen työtasolle, vaikka lapsikin tietää, että se on hyvä saada likoon heti! Grrr.. -Ovathan nämä ärsyttäviä asioita, mutta tuskin niin vimmoissani olisin ollut, jos ei olisi ollut tätä PMS-vaihetta päällä. Tuntuu kuin silloin ottaisin kaikki asiat niin iholleni.
Pandaa kaupat piukassa, hyllyillä hyllyy Fazer!
Eilinen kauppareissukin suututti. Kas, taas ovat nimittäin joulun "tutut suosikit" saapuneet kauppoihin. Oli S-Markettimme hyllyt täynnä Pandan juhlapöydän rasiaa (oli oikein kahta eri versiota tuosta huikeasta suursuosikista!) ja Fazerin konvehtirasioita myös oli riittämiin. Oi ihanuutta. Fazeriinaa, Geishaa, Da Capo-konvehtia. Kyllä se Fazer osaa. Nimittäin olla tylsä ja ennalta arvattava.
Se Panda tosiaan pisti raivon nousemaan: sitä nimittäin ei ollut vain suklaatiosastolla, vaan jostain hiton syystä myös hedelmäosastolla! Onhan se nyt p-keleen tärkeää, että asiakas ihan varmasti näkee, että Pandaa on. Ja voi kaapata mukaansa yhden tai vaikka useammankin kyseenalaisen herkkupalan.
Siis oikeasti! Armoa! Kauppojen väki hoi: yrittäkää edes olla luovia. Kun saisi vaikka sitä Marabouta hyllyyn (Aladdin, Paradis), niin sekin olisi parempi kuin tuo Pandan tyrkytys.
Kaupan väki varmaan miettii, että otetaan tänäkin vuonna Pandaa, kun sitä menee niin hyvin. Mutta meneekö sitä siksi, kun ihmiset oikeasti pitävät siitä, vai siksi, ettei monissa kaupoissa ole mitään muuta?
Itse sanoin eilen miehelle, että entäs jos oikeastaan kaikki Pandan rasiat ovatkin vain silmänlumetta. Pelkkää kulissia. Oikeasti onkin vain YKSI ja sama Pandan suklaarasia, joka sitten kiertää kodista kotiin avaamattomana. Helsinkiläinen perhe A vie sen appivanhemmilleen vieraillessaan kotiseudulla Joensuussa. Joensuulainen vanha pari vie sen kummilapsensa perheelle Tampereelle. Kummilapsen perhe vie sen tuliaisina kun menee katsomaan ystäväpariskunnan uutta asuntoa Jyväskylässä and so on. Lopulta rasia heitetään roskiin jossain Turussa ennen vappua.
Illan ohjelmavalintani
4D tekee todellisen kulttuuriteon. Kello 22 saamme Neloselta seurata 400-kiloisen naisen elämää. 29-vuotias obeesi on myös äiti, joka haluaisi tehdä muutakin kuin vain maata vuoteessa. Tämä täytyy katsoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)