Olen nyt viimeisen kuukauden ajan katsellut Täydellisiä naisia, kun mulla on se 1. kausi DVDinä. Täykkärit [hahaa, inhottava lyhennys!] on sellainen sarja, joka petraa aika kovasti alun jälkeen. Minusta ne ihan ensimmäiset osat eivät olleet kovin hyviä.. mutta sitten lähtee paranemaan.
Osittain sellaista aivojumppaa on, kun ei oikein osaa pistää tuota sarjaa mihinkään kategoriaan. Se ei ole kauhusarja, se ei ole rikossarja, se ei ole saippuaooppera... eikä se ole puhtaasti hassu tai synkistelevä.. Itselleni tulee mieleen aika hajanaisia assosiaatioita Mullan alla-sarjasta [paikoitellen makaaberit aiheet/huumori] ja Stepfordin naiset-elokuvasta [ei kannata kysyä miksi, en kuitenkaan osaisi tarkalleen sitä selittää]. Sinkkuelämää tulee mieleen siksi, että sarjan naiset asuvat olosuhteissa, joihin kai aika monet Nykin varakkaan miehen naivat naiset päätyvät.
Miksikö mulla on mennyt kuukausi sarjan 1. kauden katsomiseen? Kai siksi, koska siinä on MUN kannalta kuitenkin vähemmän houkuttimia-koukuttimia kuin esim. Sinkkuelämässä. Sinkkuelämässä on se ihana, ihana muoti, joka saa katsomaan sitä sarjaa aina uudestaan ja uudestaan. Täydellisissä ei oikein herkutella muodin kanssa samassa suhteessa, kun naiset ovat pääasiassa kotirouvia ja pukeutuminenkin on sitten vähän sen mukaista. Ehkä sekin vieraannuttaa hiukan Täykkäreistä, kun siinä ei varsinaisesti ole ketään tietoisesti lapsetonta naista. [Se lapsia haluamatonkin lisääntyy lopulta.] Tavallaan sarjan lapsenkasvatusongelmat ovat ihan hauskaa katsottavaa, mutta välillä sitten taas turhaannun täysin ja oikein INHOAN niitä sen sarjan lapsia, tai lähinnä Lynetten poikia, ihmishirviöitä.
Nyt viime aikoina olen katsonut telkkua - tai DVD-levyjä - vähän enemmän kuin ennen. Olen tosi paljon tykännyt ykkösen brittijutuista: Ben oli todella mahtava minisarja, ja sitten se Totuus Alisonista on myös ihan omaa luokkaansa. Tuosta Ben-sarjasta ainakin opin sen, että oikeuslaitoksen on oltava niin valtavan, kauhean, täysin tasapuolinen ja objektiivinen, että enpä itse tahtoisi olla tuomarina..! Tai minään lautamiehenä. Väärä tuomio nimittäin pilaa ihmisen elämän täysin! Totuus Alisonista taas on sellainen nuori-tyttö-katoaa/murhataan juttu, jollaisia varmaan kaikki luulee nähneensä enemmän kuin tarpeeksi, mutta tuossa sen tekee kiehtovaksi se ajankuva: 60-luvulla tapahtunutta selvittämätöntä rikosta tarkataan nykyajasta käsin, takautumina.
Olin yksi päivä ajamassa kaarallani kohti kauppaa, oli jo pimeää, kello yli neljän.. Ja näin nuoren vaalean tytön kävelevän tätä meidän tietä pitkin. Silloin se tuli mieleen: kuinka kauhean helppoa ihmisen on oikeasti satuttaa toista! Jos olisin ollut hullu mies, niin olisin voinut pysäyttää auton ja kiskaista tytön sinne todella helposti! Suurin osa suomalaisista on nimittäin sellaisia, että jos auto hiljentää ja pysäyttää kohdalla, ja ajaja avaa oven tai ikkunan, niin ohikulkija vaistomaisesti menee luo - luulee, että tuossa autoilija tahtoo kysyä tietä tai jotain.. Kauheaa miten jonkun ihmisen oikku saattaa päätyä toisen kuolemaan! :( Ei sitä mielellään ajattele.
"Tahdon varakkaan miehen"
Tuli mieleen Täydellisistä naisista ja muustakin, että noin sanoi eräs ystäväni vähän aikaa sitten. Hänellä on tilanne: 2 lasta ja mies, mutta nyt on suhteessa ollut kriisiä.. mies ei ole oikein puhelias.. ystäväni on LÄHTÖKUOPISSA.. haku päällä, niin sanotusti.. Hän on sanonut: "Jos joku nyt tästä mut pyyhkäisee jaloiltani, niin lähden hänen mukaansa.." Ja sitten tuli siis tuo varakas mies-sitaatti.
Tämä ystäväni nimittäin kai tahtoisi samaan jamaan kuin minä, eli KOTONA olemaan! :( Hän tahtoo eroon työstään. Joskus tunnen siitä mieletöntä syyllisyyttä: olenko osannut tarpeeksi vahvasti tuoda esiin, kuinka ankeaa koen elämän olevan ilman työtä? Tai kuinka ihmisarvoton olo siitä joskus tulee? TOIVON oikein todella, etten vaan minä ole ollut motivoimassa noita sanoja. :( No ei siksi - ME emme ole varakkaita, mies ja minä siis, vaan aika paljostakin saa olla luopumassa, kun ei ole töitä. En sitäkään tiedä tajuaako tuo ystäväni, ettei Suomessa oikein ole sellaista kotirouvainstituutiota mikä jossain Keski-Euroopassa taas on.. Tarkoitan nyt sitä, että moni kotona oleva nainen siivoaa, laittaa ruokaa, hoitaa lapset - mutta miehen mielestä naiseen ei silti saisi kulua penniäkään rahaa. Ei ole niin kuin jossain Saksassa tai Amerikassa, missä mies työntää tukun seteleitä pikkuvaimon käsiin, että menes kosmetologille tai kampaajalle.. ;) Tai ei ratkuta luottokorttilaskuista.
Väittäisin mun mieheni olevan todella hyvin sinut sen asian kanssa, ettei mulla ole töitä. MINULLE se taitaa olla kovempi pala.. :( Mutta ei hänkään silti ole mikään suuri poikkeus tässä raha-asiassa. Ja vaikkei hän valittaisikaan, jos ostan UFFilta uuden mekon, niin jo se tietoisuus kun pitää viedä pankkikorttikuitti kotiin.. se on ihan kuin eläisi vanhempiensa kanssa. :(
Tiedän yhden jos toisenkin parisuhteen, jossa nainen on esimerkiksi yrittänyt olla hoitovapaalla, mutta homma on mennyt ihan mahdottomaksi aikaa myöten! Jotkut miehet vihjailevat 'ai.. sinä jäät sitten tänne nukkumaan kun minä menen töihin..' He eivät jollain tavalla ymmärrä sitä, että lasten kasvattaminen ja hoitokin käy työstä. Ei siitä muuten kodin ulkopuoliset ihmiset saisi palkkaa! Jos se olisi puhdasta hauskanpitoa, niin lastenhoitajathan MAKSAISIVAT siitä ilosta, kun saavat lasten kanssa temuta. ;)
Tuo varakasta miestä tahtova ystäväni ei ole köyhä, hänellä on valmistumisesta asti ollut työ, mutta ei alaa vastaava. Hänen miehensä [joka pian saa monoa, jos merkit paikkaansa pitää] on myös töissä. Mutta tämä mies ei tule varakkaasta perheestä. Hänen isänsä kuoli jokin aika sitten, eikä jättänyt mitään 'peruja'! Yhteiskunnan piti hänet haudata, koska hän oli alkoholisti ja oli juonut kaikki rahansa.
Olenkohan liian helposti syyllistyvä, kun tunnen syyllisyyttä tuosta ystävän tilanteesta..? Ehkä hän ei tahdo muuttaa elämäänsä minun takiaan, vaan ITSENSÄ. :) Niin, sekin mahdollisuus on.. mä vaan aina katson asiaa siltä kantilta, että olenko itse siihen vaikuttanut. Ja varmasti tämä ystäväni tietää tilanteeni ja sen, ettei kotona oleminen ole herkkua.. koska olen sen niin suoraan sanonut.. joka kerta tavatessa.. :) Silti, vaikka kuinka itselleen vakuuttelee, niin tuntee syyllisyyttä, koska onnettomuus lähestyy. Ja kun eihän sitä oikeasti voi tietää, tahtooko varakas mieskään välttämättä 'elättää' naisystävää/vaimoa ja tämän lapsia. Siitä ei voi olla VARMA. :(
On vaikea sanoa toisen parisuhteesta oikeastaan yhtään mitään, koska vain ne ihmiset siitä tietävät jotka siinä ovat! MUTTA.. silti.. Jos olisin tuo ystäväni, niin en jättäisi tuota miestäni. On se totta, että tavallisen palkansaajan elämä ei ole sellaista shampanja-arkea.. mutta vaikka tuo mies on vaitelias, niin on hän silti tosi omistautunut isä ja rakastaa ystävääni. Vaikka hän ei kylläkään puhele paljon - pitäisiköhän mennä pariterapiaan? Pidän ystävääni YSTÄVÄNÄ, tosiystävänä, mutta en silti rohkene mennä sanomaan hänelle, että antaisi miehelle vielä yhden mahdollisuuden. Olen tosi arka sanomaan mitään tällaista, mutta sitten syyllistyn - yllätys yllätys - siitäkin, kun EN sano.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste telkku. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Täydellisiä ja epätäydellisiä naisia
Tunnisteet:
parisuhteet,
telkku,
telkkusarjat,
työttömyys,
ystävyys,
ystävät
tiistai 7. joulukuuta 2010
Joulun laatikot & itsenäisyyskiihko
Joulun laatikkoperinne alkoi jo itsenäisyyspäivänä, kun Jim-kanava näytti aika karsean dokkarin naisesta, joka oli ollut 'orja' miehelle. Mies [hullu psykopaatti] oli kidnapannut naisen, sitten kai kuukausitolkulla pitänyt sitä laatikossa.. kauheissa oloissa.. ja rääkännyt.. Lopulta naisen - tai tytön, oikeammin - tahto oli murtunut ja hän oli uskonut miehen valeet, että jossain oli Yhtiö [paljon samaa ajavia miehiä] jotka tappaisivat hänet + perheensä jos hän ei olisi kunnolla. :( Voi kamala. Oikein inhotti katsoa, silti katsoin - miksi? Töllö sattui olemaan päällä ja olin yksinäinen, joten..
Se oli tosiaan hirveää. Se tyttö oli paitsi sellaisessa ruumisarkkumaisessa (!) laatikossa, niin myös vangittuna tämän miehen ja hänen VAIMONSA vesisängyn alle rakennetussa laatikossa. Vaimo tiesi kaiken!! Laatikkoja siellä ja täällä. :( Sitten tyyppi sai lopulta 104 vuoden vankeustuomion! Mutta kai se jo voi ehdonalaiseen hakea 2020-luvulla.. mikä tarkoittaa, että on aika vanha ukkeli jo, koska tämä rikos tapahtui kai n. 80-luvun alussa.
Minä en aina oikein ymmärrä sellaisia orja-Masteri-fantasioita. Nimittäin todellinen masokismi on hyvin harvinainen piirre ihmisessä, sellaista vapaaehtoisuuteen perustuvaa 'aitoa' orjahommaa ei SAA aikaiseksi. Itselläni on joskus ollut seksipartnereita, jotka on tunteneet vetoa bondageen ja dominointiin.. yleensä se on tarkoittanut Sukliksen joutumista rääkätyksi.. eikä todellakaan voi sanoa että se mua sytyttäisi. Sitten taas puhtaana roolileikkinä voisi kysyä, että mitä ideaa tässä on?? Aito sadisti ei ikinä tyydy 'pelkkään' roolileikkiin, eikä aidolle sadistille ole olemassa mitään turvasanoja!
Niin sopii tosiaan kokeilla näitä juttuja, kai se tosiaan ON niin että kaikkea kannattaa kokeilla ainakin kerran. ;) Mutta moni fantasia kuolee siihen, kun sitä yrittää.
Sukliksen nänneille on tiputettu kuumaa steariinia, ei se ole pahinta mitä tapahtua voi, mutta ei nyt niin kivaakaan.
Kai taidan seksuaalisessa mielessä olla sittenkin turhauttavan tavallinen. ;)
Kapinaa!
Mietin miksi en MUKA voisi leipoa kinuskikakkuani jouluksi, jos juuri se on himoni kohde?? Miksi muka pitäisi olla jotain super-hyperjuhlavaa - josta en itsekään tiedä mitä se on - jotta täyttyisi jotkut Kriteerit? Ja pah!
Toimistosotaa
Nyt kun on ollut itsenäisyyspäivä ja sotia muisteltu, niin sopii varmaan teemaan sotainen aihe! Miehellä on ollut joku TOIMISTOSOTA erään hesalaisen tyypin kanssa. :( Tämä Jussi [se hesalainen] on ollut jotenkin määräilevä ja mestaroinut jotain ja sitten täällä meidän päässä ei ole siitä tykätty. Jotenkin se miehen sähköpostisota tuon Jussin kanssa on sekin taas vähän masentanut mua.. se on stressannut miestä, koska hän välttää viimeiseen asti 'riitelyä' ... mutta mulle se on taas muistutus jostain jota en itse koskaan saa: eli siis työelämän ristiriidoista ja erimielisyyksistä. :( Itse en koskaan joudu/pääse siihen asemaan, että joku kirjoittaisi mulle ja vaatisi multa jotain, johon en voi suostua tai mihin 'mun pääni' [eli siis konttori tms.] voi suostua.
Suklis ja Independence Day
Niin, tosiaan on ollut itsenäisyyspäivä.. Joskus mietin miksi meillä AINA sotaa muistellaan kauheasti. :( Ymmärsin sen vielä joskus 90-luvulla, mutta nyt fakta on se että suurin osa sotaikäpolvesta on jo vainajalassa. :( Miksi siis koko ajan on vain sitä sotaa..? Suon tietysti sen vanhoille ihmisille, ei kai mua haittaisi vaikka siihen asti kuin viimeinen veteraani elää niin tätä olisi!! Suon sen, mutta en sotahulluista syistä vaan siksi koska SÄÄLIN heitä niin mielettömästi! Ihan samoin muuten säälin venäläisiä sotilaita ja saksalaisia sotilaita! Koska he olivat nuoria ja joutuivat näkemään + kohtaamaan asioita, joita KENENKÄÄN ei pitäisi. :( Kun katson noita vanhoja sotakuvia, niin 2-kymppiset miehet näyttää nelikymppisiltä.. Se on jotenkin kauheaa, se haaskattu elämä, jota noissa meidänkin torjuntavoitoissa (?) saatiin?
Joskus tosin ihmettelen sitä miksi emme voi sanoa, että hävisimme sodissa..? Kuitenkin rauhanehdot sanelee voittaja, eikö niin? Ja me emme niitä sanelleet. Miksi on 'häpeä' hävitä, jos kuitenkin toiminta liittyy tappamiseen? Eikö ole enemmän kunniakasta hävitä?
No, tietysti kunnioitan valtavasti sitä uhrausta yms.. enkä tahdo saarnata tai sanoa, että MUN tapa ajatella olisi se oikea. Molemmat pappani olivat sodassa, Vaari ja Ukki siis. Vaari vielä haavoittui pahasti, oli sotainvalidi. Silti en osaa syyttää venäläisiä siitä, koska eihän hekään HINKUNEET sotaa, vaan menivät sinne mihin käskettiin.. Ja jos et mennyt, niin sitten kuolit omien luodeista!
Suklis on kommunisti, mutta ei hyväksy Neuvostoliiton suurvaltapyrkimyksiä tai hyökkäyksiä Suomeen. Suurvalloilla olisi asia tai kaksi opittavana pienten valtioiden elämästä, nimittäin se, että miten eletään uhoamatta joka suuntaan. Sitä Suomi on kuitenkin tehnyt aina. Itse asiassa jotkut STALLARIT ällöttävät mua.. se tapa, jolla he siunaavat aggressiivisen suurvallan hyökkäyssodat ja valloituspyrkimyset! Ja OMIVAT kommunismin!! Kun on kyse kommunismista, niin melkein olisi parasta jos stalinistit olisivat hiljaa, koska he on tuottaneet tälle asialle enemmän haittaa kuin ketkään muut.

itsenäisyyspäivä,
kommunismi,
politiikka,
telkku
torstai 4. marraskuuta 2010
Ruusun aika
Lainasin kirjastosta Ruusun aika-telkkusarjan. Kaikki kolme DVD:tä! Olen nyt katsellut yhden ja noin puolet toisesta kai. Olen siinä kohdassa, kun perheen isoäiti Senni tekee kuolemaa. Oikeastaan tehdä kuolemaa on aika hassu sanonta. Miten kuolema tehdään? Vai tekeekö sen joku ihmisen elimistössä, ihmistä varten? Yksilöllistä työtä!
Mies ei piittaa Ruusun ajasta, mutta itse tykkään siitä. Tietysti vähän naurattavat ne n. 90-luvun alun vaatteet ja autot ja muut kujeet. Hehe, siinä maailmassa mun romurautanikin olisi vielä ihan seurapiirikelpoinen kaara. ;) Tosin ei se silloinkaan enää uusi olisi ollut, mutta sopisi muuten vähän paremmin siihen aikaan kuin tähän!
Yön tunnit on menneet aika hyvin tuon Ruusun ajan kanssa. Juon teetä ja katselen. Välillä pyykkikone jylmää taustalla. Kai se on jotain pakoa todellisuudesta sekin.
Pestäänpä suu saippualla!
Kaverini perheessä on vähän huolia. Perheen 6-vuotiaalla pojalla on joku toinen uhmaikä menossa. :( Käyttää aika karmeaa kieltä, huutaa vittua ja lisäksi kuulemma kastelee säännöllisesti sänkynsä yöllä. Nyt heillä on sellainen LAITE, joka herättää heti kun vähänkin kosteutta ilmenee. Sitten myös vanhemmat heräävät ja vievät pojan vessaan. Heillä on myös sellainen kuminen patjanalus, joka suojelee patjaa vahingolta. Lakanoita tietysti ei voi suojata.
Ikävän tuosta 6-vuotiaan jutusta tekee sekin, että perheen 2+-vuotias poika huutaa kaiken isoveljen sanoman perässä! Ei hän tietysti ymmärrä mitä ovat vittu ja paska, mutta huutaa ne silti, koska matkii. Se on aika tyypillistä lapsille.
Kaverini on miehensä kanssa yrittänyt ratkaista ongelman pesemällä tämän 6-vuotiaan suuta saippualla! Vielä se ei ainakaan ole auttanut. Mun on oikeastaan aika vaikea sanoa noihin ongelmiin mitään kovinkaan nerokasta, kun itsellä ei ole lapsia. Periaatteessa tajuan hyvin sen, että kaveria huolestuttaa: oli kyse kielenkäytöstä tai jostain muusta, niin jos ei saa otetta 6-vuotiaaseen niin miten sen voi saada esim. 14-vuotiaaseen?
Jotkut tuomitsevat ankarasti kaiken fyysisen kurituksen, tavallaan myös mä.. En silti olisi leimaamassa juuri tuota kaveriani huonoksi äidiksi tai hänen miestään huonoksi isäksi. Varmaan heillä on tosi avuton olo, tavallaan. Niin kuitenkin heitä itseään kasvatettiin [suu pestiin saippulla siis, jos tuli rumaa kieltä] ja myös luunapit ja tukkapöllö olivat arkea. Mä en usko, että he itse kovin usein luunappi-linjalle lähtevät lasten kanssa, mutta joskus on sellainen käynyt.
On vaikeaa kun ei osaa selvästi nähdä mikä on oikein ja mikä väärin. Vielä vaikeampaa on kun oikeasti tuntuu kuin jokainen tapaus olisi YKSILÖLLINEN.. jotkut lapset uskovat helpommin kai mitä vanhempi sanoo? Jotkut taas eivät.. Mun mielestä ehkä kannattaisi rangaista niin, että eväisi pahoista tavoista jotain hauskuuksia, esim. ei uimahallireissua jos suu ei siistiydy, ei karkkipäivää tms. Ehkä se auttaisi?
Tietysti omalla tavallaan arvostan sitä luottamusta, että mulle kerrotaan tästä. Siksikin on vaikea alkaa tuomita, vaikka olisi fyysistäkin kasvatusta tuossa. Silti, se tuntuu tietysti itsestä hyvin vieraalta. Mulle ylipäätään on ollut yllätys viime aikoina huomata, kuinka TAVALLISTA Suomessa sittenkin on fyysinen kuritus - yhä. Tämä asia saa mut hämmentymään: tiedän että joku kannanotto mun pitäisi edes omassa mielessäni ottaa.. ja olen ottanutkin.. eli en hyväksy luunappia, tukkapöllöä tai muutakaan 'fyysistä', mutta joku ymmärrys silti asuu sydämessä myös vanhempia kohtaan. :( On tämä surkeaa!
Kaverini kertoi yökastelun olevan semmoinen juttu, että se saattaa kulkea suvuittain. Eli että jossain suvussa vain on sellaista. Olisiko se sitten geneettistä? Mä en taaskaan tiedä, mutta kaverini varmaan tietää paremmin, kun on kuitenkin neuvolat ja niissä saa opastusta.
Kerroin yhdessä harrastuspiirissä tuosta 6-vuotiaan saippualla suun pesusta. Kerroin kevyesti, nimiä ja yksityiskohtia mainitsematta. Silloinpa sitten selvisi, että monet muutkin ovat näin toimineet.

perjantai 20. elokuuta 2010
Tämän maailman tytöt
Olen ollut viime päivät aika lamaantunut. Viimeisin 4D-dokumentti iski Suklista suoraan sydämeen ja väänsi vatsaa. Raivovanne pään ympärillä kiristyi sekin.
Tarkoitan nyt tätä "Seksituristin palveluksessa"-doksua. Inhottavat, sairaalloisen läskit amerikkalaiset dollarivalaat menevät Venezuelaan, jossa on 'girl friend experience'-hommaan erikoistunut hotelli. Mies saa valita itselleen tytön noin kymmenkunnasta nuoresta venezuelattaresta ja sitten tyttö muuttaa miehen huoneeseen. Seksiä on tietysti ja samalla tytsi toimii oppaana miehelle. Jos tyttö ei tyydytä miestä, niin hän voi vaihtaa tämän. Paikkaa pyöritti ällöttävä brittimies, kaikesta päätellen Leedsistä kotoisin, kun siitä niin vaahtosi. [Olisi vaan pysynyt siellä paratiisissaan, mutta piti sitten lähteä Etelä-Amerikkaan riistämään paikallisia.] Törkimyksen vaimo oli Venezuelasta.
Minua suututti ja itketti, tuntui kuin maailman uskomaton epäoikeudenmukaisuus olisi [taas kerran] hyökännyt telsusta suoraan naamalle! Kun niitä tyttöjä katsoi ja kuuli niitä tarinoita.. hammaslääketieteen opinnot keskeytyneet rahan puutteen vuoksi.. siskon kanssa yritetään hoitaa äitiä sairaalaan.. on pieni lapsi, jota pitää elättää.. Voin vain toivoa, että miehet edes antavat TIPPIÄ näille naisille ja reilusti!
Mutta tuskin he niin tekevät.
Asiakkaista yksi erityisesti oli kuvottava. Tytöt kutsuivatkin häntä keskenään Läski-Bobiksi. Joku hikinen urheilutoimittaja jostain USAn peräkylästä, varmaan 200-kiloinen ja viikset kuin mursulla. Voi jee. Sääliksi kävi niitä tyttöjä, jotka sen tyypin sänkyseurauksi joutui. Vaikka eipä kukaan tuon paikan 'asiakkaista' mikään prinssi hurmaava ollut. Muutenhan niillä olisi ollut ihan oikeat 'girlfriendit', eikä heidän olisi tarvinnut matkustaa ja maksaa siitä kokemuksesta!
Tuo Läski-Bobin ulkomuoto ei yksin ollut se pahin, vaan se miehen asenne. Doksun katsoneet tietävät mitä tarkoitan. :(
Yhdellä tytöllä oli asiakas, jonka sukuelimet olivat ihan syylien peitossa. Tytön esimiehen ainoa kommentti tilanteeseen oli, että käytät kai kondomia? Niin kuin se auttaisi, jos on koko alapää syylissä.. Hyi helvetti.
Mietin vaan.. Suomeen syntyvä tyttölapsi syntyy niin eri maailmaan ja eri todellisuuteen kuin nuo nuoret tytöt tuolla Latinalaisessa Amerikassa. En ole niitä ihmisiä, joiden mielestä nyt pitäisi kaikille Suomen tytöille sormi ojossa selittää, että olkaa KIITOLLISIA.. siitä että ette joudu tuommoiseen.. Mun mielestä hyvät olot kuuluisivat oikeastaan itsestäänselvyytenä jokaiselle maailman lapselle. Niistä ei pitäisi joutua tuntemaan kiitollisuutta.. vaikka ei se tietysti väärin ole tuntea niin. Olen ihan sekaisin!
Jotkut tietysti säälittelevät miehiä, jotka 'joutuvat' käyttämään maksullisia seksipalveluja. No, niille ei muuta oikein voi sanoa, kuin että kukaan ei JOUDU käyttämään näitä palveluja, koska seksi ei ole mikään ruokaan verrattavissa oleva välttämättömyys/ihmisoikeus.
Se Läski-Bob oli sellainen, että varmaan amerikkalainen 'rakkauden ammattilainen' olisi laskuttanut siltä extraa.. ;) MINÄ ainakin olisin!
Varmaan tyyppi saa aika paljon vihapostia, kun oli omalla naamallaan ja nimellään tuossa ohjelmassa. Ilmeisesti tässä maailmassa on vielä muakin sekopäisempiä ihmisiä!
Mistä tuli mieleen, että - -
Ikävöin lääkkeitäni
Harmittaa kun lääkkeiden lopettamisen jälkeen on taas tullut niitä pakkoajatuksia siitä, että olen L Ä S K I... [mielikuvissani olen ihan kuin se dokkarin Läski-Bob] ja että syön liikaa ja että mun ei pitäisi pitää herkkuiluja ym. ym. Samalla myös mietin pakonomaisesti ruokaa. Ihan hullua. Minusta on myös tullut entistä ihmisarempi.
En vaan osannut ajatella, että nämä tonttuilut alkaisivat TAAS.. Luulin olevani jo jotenkin järkevöitymässä tuon syömishomman kanssa, vaan ei. Ärsyttää jos taas pitäisi alkaa lääkkeet. Tarkoittaako se, ettei musta ole elämään ilman niitä? Olin niin varma siitä, että tämä kerta, tämä lopetus, olisi nyt erilainen.
14 kokonaista vuorokautta..
herkkuiluun! Hulluuteni on taas siinä pisteessä, että nyt sitten harvennetaan jo herkkuiluja. Sen verran pitkä aika on herkkiksiin, etten ole vielä mitään leivontaa miettinyt.

hulluus,
lääkkeet,
prostituutio,
seksiturismi,
telkku
torstai 17. kesäkuuta 2010
Minimies
Minulla ei ole oikein mitään kokemusta lyhyistä miehistä. En syty niistä, en ole koskaan syttynyt. Onhan se tavallaan hassua, kun itsellä on pituutta vain pari hassua centtiä yli 160, mutta näin se nyt vain on. Minimies ei ole minun mies!
Mietin tätä kun katson Sinkkuelämän 6. kauden jaksoja. Siinähän Carriellä on suhde Minimieheen, alias Alexandr Petrovskyyn. Kuinkahan paljon minimies mahtoi painaa? A.P:a esittänyt tyyppi oli ex-balettitanssija Baryshnikov, joten voi olla että mies oli 60-kiloinen rääpäle. Oi voi. En tarkoita tätä millään pahalla, kai mulla on oikeus mielipiteeseeni. Tiedän että on sellaisia MIEHIÄ, jotka haluavat esim. pitkän blondin, eikä MUA loukkaa se, vaikka itse olen kaukana pitkästä blondista. :)
Kummallista, Sinkkuelämän naisnelikko on olevinaan kauhean vapaamielinen ja roisi puheissaan, mutta YKSIKÄÄN daameista ei kommentoinut kertaakaan sitä seikkaa, että Carrie deittasi kääpiötä. Pippelin lyhyydestä on helpompi puhua kuin miehen...??
Inhottava tunnustus: joskus kääpiömiehen nähdessäni mietin, että pystyisinköhän voittamaan moisen tappelussa. :( Tämä on omituinen ajatus, koska olen oikeasti ERITTÄIN väkivallaton ihminen ja suhtaudun kaikkeen fyysiseen satuttamiseen kielteisesti. En tiedä miksi sitten mietin tällaista, jos sattuu lyhyt mies vastaan.
Bye bye, porkkana!
EN leivo porkkanakakkua perjantaina. En yksinkertaisesti uskalla ottaa sitä riskiä, sen verran mauttomia/puisia on nykyiset ulkomaiset porkkat. Täytyy varmaan siirtyä suunnitelma B:hen. Ei tehdä joku marjapiirakka tms.
Hih, ja muuten enää 1 kokonainen vuorokausi herkkuiluun! :) Pitäisi varmaan torstain kunniaksi käydä kauppasta leivontatarpeita. Punaista maitoa ainakin ja hiivaa.. ja sitten ainekset muuhun leivontaan.. Valkosuklaatakin pitäisi ostaa, sitäkin tulen tarvitsemaan. Pitäisi varmaan tuoreita mansikoita ostaa litra, vaikka ne ovatkin kauhean kalliita. :(

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Sananen Sinkkuelämästä
Olen katsellut Sinkkuelämää-telkkusarjaa. Mullahan on ne kaikki kaudet DVD:llä. Nyt olen kolmoskauden jaksoissa. Katsellessa sitä oikein suree Sinkkuelämän elokuvarappiota. Mitä pitemmälle sarja etenee, sen selvemmäksi se MINUN mielestäni käy, että Carrien on päästävä - ja hän pääsikin - eroon Kihosta. Hih, miehen lempinimestä tulee mieleen.. KIHOMATO! :) Niin.. ihmettelen sellaisia pakonomaisia happy endejä. Tai siis sitä onnellisen lopun määritelmää: naisen on saatava mies, johon hänellä on ollut pakkomielteinen suhde. Ja jossa häntä on kohdeltu huonosti. Ihan kuin pakkomielle olisi aina hyväksi ihmiselle, tai pakkomielteen toteutuminen olisi onnen synonyymi!
Mietin Aidania. Jos multa olisi kysytty, niin paljon realistisempi olisi ollut se vaihtoehto, että C. olisi lyönyt hynttyyt pysyvästi yhteen Aidanin kanssa. Jos siis Carrie olisi oppinut yhtään mitään kokemuksistaan! Vaan ei. No..
Kun katselen Sinkkistä, niin jopa tulvivat mieleen muistot 90-luvusta. :) Olen itsekin tainnut olla carrie oman aikani. Mutta opin, ainakin jotain.
Hassua muuten kuinka ihminen muuttuu! Silloin 90-luvulla fanitin tyylillisesti Carrieta.. nyt osa niistä vaatteista näyttää ihan oikeasti naurettavilta ja itse asiassa fanitan yllättävän paljon Mirandaa. Siis henkilöhahmona, persoonana! M. on jalat maassa-ihminen. Ja jotenkin se liitto Steven kanssa on - no, sellaista voisi kuvitella tapahtuvan.
On muuten mielenkiintoista kuinka Samanthan hahmo muuttui sarjan alusta loppua kohti. Alussa Samanthalla oikeasti oli vielä tunteita, joita mies voi loukata. Sitten yhdessä vaiheessa Samantha muuttui melkein parodiaksi itsestään, se ei enää oikeastaan ollut kovin realistista.
Sinkkuelämää oli oikeasti hyvä sarja, sellaista ei varmaan enää tule toista. Kaikki yritelmät [Cashmere mafia, Lipstick jungle] ovat jääneet kalpeiksi kopioiksi, niistä puuttuu Se Jokin!
On hauska leikitellä sillä ajatuksella, millainen Carrien ja Bigin avioliitto OIKEASTI olisi. Siinä tulisi luultavasti toistumaan sama kaava kuin seurustelusuhteessa. Ja Bighän tunnetusti oli jo 2 kertaa eronnut naidessaan Carrien, joten miksipä hän ei voisi jättää vaimoa numero kolme siinä missä vaimot numero yksi ja kaksi? JA vaihtaa nuorempaan, jälleen kerran..
Itse asiassa on muuten sääli, että yksi henkilöhahmo EI ole tehnyt mitään ilmestymistä Sinkkuelämässä sitten alkuaikain.. Nimittäin Mr. Bigin ex-vaimo Natasha! Olisipas mielenkiintoista nähdä kuinka sarjan tekijät sijoittaisivat hänet, millaisen tulevaisuuden he kuvittelisivat hänelle.
En ole vielä käynyt katsomassa tuota Sinkkis II-elokuvaa.. melko varmasti menen kyllä.. Mutta epäröin, kun sarjan muistot on niin hyvät. Ja 1-elokuva oli karjuva pettymys. Paitsi tietysti ne hääpukusovitukset, nams! :)
Sukliksen leivontasuunnitelmat hahmottuvat
Meille on perjantaina tulossa vieraita! Leivon porkkanakakun, vieraita varten siis, oma MÄSSYnihän alkaa sitten 00:00 pe-la -välisenä yönä! Leivon siis sitä porkkista.. ja sen lisäksi itselleni & miehelle jotain omaa herkkua mässäilyyn. Ja porkkis säilyy hyvin, joten jos sitä jää, niin sitäkin voi sitten herkkuilussa 'hyödyntää'. :)
Pitäisi varmaan tehdä kesän ekojen mansikoiden kunniaksi.. mansikkakakkua seuraavassa herkkuilussa! :) Olisikohan se hyvä ajatus?
Nyt on muuten ENÄÄ 5 kokonaista päivää herkkuiluun!

perjantai 21. toukokuuta 2010
"Ou.. mai.. gaad..!"
Jätin tänään Rachel Zoen katsomatta. Aikaisemmat jaksot olen katsonut uskollisesti, mutta nyt vain alkoi tympiä. Tuntuu aika kummalta, että niin suppealla sanavarastolla varustettu lyyli VOI tienata niin paljon kuin tienaa. Paitsi ettei sanavarastolla tietysti ole mitään merkitystä R.Z:n työssä - riittää kun osaa mätsätä vaatteita yhteen.
R.Z. on siis julkimoiden stylisti! Yhdessä jaksossa vilahti mukana malli Natalia Vodianova, ja jo pelkästään sen vilahduksen takia jakso oli katsomisen arvoinen, vaikka Nata olikin ihan ilman meikkiä ja tukka sekaisin. On epäreilua että joku onnistuu SILLOINKIN näyttämään niin hyvältä!!
Nyt vain kyllästyttää se, kuinka R.Z. joka jaksossa sanoo aivan samat asiat. Monta 'ou mai gaad'ta' ja rutkasti 'gorgeoussia' ja 'amazingiä'. Kaikki on aina upeaa, ällistyttävää, jokainen asiakas näyttää aina niii-iin fantastiselta jossain ihme vammaisessa luomuksessa.. :( Ei jaksa!
Aika hassua että vaatteet, jotka aluksi oikeastaan olivat suoja kylmää vastaan, ovat nyt sellaisia statussymboleita ja joidenkin on palkattava henkilö huolehtimaan 'oikeasta' pukeutumisesta. Kyllä minä muodista pidän, mutta joskus vain keittää yli! :) Tai siis se alkaa vaikuttaa jollakin tavalla naurettavalta.. esimerkiksi tuo stylisti-touhu! Pidän kyllä siitä että ihminen ilmaisee ITSEÄÄN pukeutumistavalla.. mutta kuka haluaa ilmaista jotain TOISTA ihmistä pukeutumistavallaan? Vetää päälle jonkun muun valitsemat vaatteet..?
Elokuvapettymys
Mies otti digiboksille sen Miami Vice-elokuvan, joka tuli tässä äsken.. siis sen UUDEN version! Jossa on Colin Farrell Sonny Crockettina. Olipas todella kökkö raina, en voi muuta sanoa! Sonni oli kasvattanut itselleen turpajouhet ja näytti ihan kuin 70-luvun pornofilmistä karanneelta saksmannilta. Parkettien linkkuveitsi! Muutenkin koko juttu ontui aika pahasti. Katsoin sitä noin 2/3 ja sitten sanoin miehelle, että hän saa katsoa sen yksin loppuun.. :) Päiväunetkin ovat nimittäin kiinnostavampaa nähtävää kuin epäonnistunut Miiami Viisu.
Olen nykyisin aika usein pettynyt elokuviin. Usein ne tulee jätettyä kesken. En tiedä ovatko leffat nykyisin huonompia vai onko oma makuni vaan niin vaativa. :) Nuorempana sitä katsoi mitä hyvänsä..
0 kokonaista vuorokautta..!!!
Hehe, hehe, 23 ½ TUNTIA herkkuiluun! Onneksi sain kodin siivottua.. Pyykkikone vielä jylmäilee, piti pestä pöytäliinat! Laitan ne sieltä pian kuivumaan ja sitten voikin tulla uni.
Täytyy jo aamusta lähteä liikkeelle ja käydä siellä Cittarissa.. Ben & Jerry-ostoksilla! Katsotaan löytyykö siitä sarjasta muutakin hyvää kuin se suklaajäätelö ja Cookie Dough! Cittarissa on tosi p-kat parkkipaikat. :( Joskus sinne ajamista melkein jännittää! Ne nimittäin ovat aika pieniä ruutuja ne.. Ja sisääntulot ja uloslähdöt ovat kanssa ongelmallisia! Aina päädyn ajamaan jotenkin tyhmästi, tulee joku kielletty ajosuunta-kyltti vastaan, vaikka MUN järjen mukaan siitä pitäisi saada ajaa.. :(

torstai 29. huhtikuuta 2010
Siivoten, teetä litkien
Yritin tuossa katsella sellaista kirjastosta lainaamaani Frost-poliisisarjaa. Mutta en pitänytkään siitä! Pidän monista brittisarjoista [Hiljainen todistaja, Morse], mutta tuosta Frostista en sitten ollenkaan syttynyt! Harmi. Joskus on kiva yöllä - jos on uneton - katsoa jotain tuollaista. Mutta ei sitten viitsi, jos se onkin tappavan tylsää.
Tahdoin vaan vähän rentoutua töllöttämällä, kun kumminkin olen taas siivonnut.. ahkeraan. :) Illan viimeinen teekuppikin on menossa.
Kaapin kuulumisia
Mulla on ollut tähän asti KAKSI vaihtoehtoista paikkaa keksipaketeille, keittiön kaappissa siis! On sellainen muovikori, johon olen laittanut avaamattomat paketit! Ja sitten on ollut sellainen peltirasia, jonne olen laittanut avatut keksipaketit. Nyt kun olen karsinut keksien määrää niin yksi paikka taitaa riittää, se peltirasia nimittäin. Hyvä niin!
Yhä kovemmaksi käy...
Katsoin tänään väli[housu]kysymystä eduskunnassa. Sanon sitä välihousukysymykseksi, koska välikyssän todellinen suuri merkitys on aikaa sitten kadonnut! Nyt ne ovat vain irtopinnojen kalastelua.. mitään vakavaa niistä ei seuraa..
Tänään siellä jäpätettiin reumapotilaiden hoidosta. Tunsin valtaisaa surua, tästä maailmasta on OIKEASTI tulossa aina vain kovempi ja kovempi paikka. Tai ainakin siis Suomesta on tulossa, en tiedä voiko puhua koko maailmasta. :( Tuntuu käsittämättömältä että nautimme tällaista hyvinvointia ja silti esim. sairaat ollaan valmiita laiminlyömään!
Tuntuu kuin kaikki olisi yhdessä sopineet sanattomalla tavalla, että nyt muuten tehdään hyvinvointivaltiosta, ilmaisesta terv. huollosta ja koulutuksesta, kerralla selvää.. mutta kukaan ei sano sitä ääneen. Pikku hiljaa vain kaikkia maksuja nostetaan ja uusia maksuja kehitellään ja ihmiset jätetään sitten niiden tosiasioiden eteen pärjäämään miten pystyvät.

maanantai 29. maaliskuuta 2010
Sellutehdas
Viime aikoina olen rankaissut selluliittia [sellu sukliskielellä!] jynssäämällä sitä karhealla harjalla! Se toki toimii, sen olen huomannut ennenkin, kun se vilkastuttaa [kai] pintaverenkiertoa ja kun pintis vilkastuu, niin ne sellut 'katoaa', tai siis eivät ainakaan näy niin hyvin. On mulla sellua, vaikken olekaan ylipainoinen.. On sitä reisissä! Joten siksi jynssätään! :)
Olenkin aikamoinen SELLUTEHDAS, minä! Harmi kun ei tällä sellulla voi lyödä rahoiksi. ;) Hih!
Ihana mies!
Katsoin taas Kallion. Mun tekisi mieli riemuita ja kehua sitä sarjaa! Siis kuinka realistinen, hauska ja pirtsakka se on! Sekin, että Piitun suhde Kimmoon päättyi. Liian moni tellusarja vain pyrkii 'onnelliseen loppuun' joka on aina yhtä kuin pysyvä parisuhde. Kun Sinkkuelämää sortui tähän, niin mieleni teki oksentaa kuin Imatran koski! Siis tämä sarja, tämä sarja joka oli nimenomaan perustunut vahvan itsenäisen naisen elämään, vahvan nykyaikaisen naisen vaikeuteen löytää tunne-elämältään kypsä mies suhteeseen.. että tämä sarja tekee niin halvan tempun kuin Sinkkiksen lopussa oli! Kuin joku Disneyn prinsessasatu nelikymppisille! Minusta oikeasti Sinkkis tavallaan petti katsojansa tuossa lopussa. Elokuvat taas ovat sitä samaa tuubaa, Carrie ja Kiho menevät naimisiin ja tässä uusimmassa kai pyöräyttävät penskankin.
Oikeastaan on surullista kuinka vähän 'vakavia' ongelmia Sinkkiksen naisilla tätä nykyä on. Tahaton lapsettomuus ei koske heistä KETÄÄN: Samantha ei halua lapsia, Charlottella oli vuosien kokemus hedelmöityshoidoista, mutta TIETENKIN hän lopulta tuli raskaaksi - ihan luonnollisesti, simsalabim! Ja nyt Carriekin. Ilmeisesti on aivan mahdoton ajatus että lapseton nainen voisi olla muutakin kuin kevytmielinen ja huorahtava seksihullu.
Samanthan syöpäkokemuskin muodostui vain aika hyväksi tilaisuudeksi esitellä pixie cuttia. Nämä naiset ovat teflonia kuoleman ja vakavien sairauksien suhteen.
Sekin huvitti kuinka nämä naiset paheksuvasti lukivat lehdestä hääpalstaa, kuinka se-ja-se nainen oli löytänyt rikkaan miehen ja sitten luopunut työpaikastaan ja asettunut loiselämään. Mitä muuta Carrien elämä sitten oli, kun siinä elokuvassa antoi Kihon ostaa heille sen massiivisen luksuskämpän? Pata kattilaa soimaa!
Mutta takaisin niin maanläheiseen Kallioon! :) Jotenkin hienoa, kun Piitun poikaystävä ei ollut mikään romanttinen sankari, vaan vähän nuhjuinen ja verottajan kanssa ongelmissa. Mutta sen vaan sanon, että Piitun Antero-pomo on i-h-a-n-a mies! :) Sellaisen ottaisin vaikka milloin.. Tuleekohan myöhemmin heidän välilleen jotain säpinää?
Ja se, kun Piitu humalaspäissään puhui läpiä päähänsä kun olivat Kimmon kanssa Anteron ja A:n vaimon luona käymässä.. kenellepä ei olisi käynyt jotain sellaista? :) Itse usein päädyn sanomaan jotain outoa [vaikken olisi humalassa] jos olen hermostunut ja jännitän. Saatan myös nauraa hiukan hysteerisesti. :( Sitten alan surra tekemääni vaikutelmaa ja tilanne siitä vain pahenee! Oikeastaan olisi usein hyvä osata olla hiljaa. Mutta itse pelkään [joskus] olla hiljaa, pelkään että vaikutan epäystävälliseltä. Koen sen velvollisuudeksi olla ystävällinen, helpottaa puheliaisuudella muita. Ainakin joskus siis, silloin kun EN ole lukossa. Kyllä sitäkin tapahtuu, siis sitä lukkoon menoa.
Kauppassa!
Olin tänään kauppassa ihan ruokaostoksilla, ENKÄ muuten hamstrannut mitään! Joko se johtuu siitä että olen tavattoman järkevä [hehe], tai sitten siitä että kaapit jo on täynnä suklaatimunia ja kaikkea muuta nannaa! Kumpikohan vaihtoehto mahtaa olla oikea? ;)
En ole vieläkään päässyt päätinkiin mässyleivonnoista! Haluaisin kysyä miehen mielipidettä, mutta en vielä kehtaa - pelkään vaikuttavani hullulta, jos JO maanantaina kyselen, että mitäs lauantakina leivon? Silloinhan se vaikuttaisi siltä, kuin ei mielessäni mikään muu pyörisi kuin syöminen ja leipominen. :( Ja se taas voi olla totta, mutta enpä tahdo sitä vaikutelmaa antaa, kuitenkaan..

maanantai 15. maaliskuuta 2010
Töllötellen
Sunnuntai on joskus ahdistava päivä. En tiedä mikä siinä ahdistaa, mutta usein sunde menee oikeastaan pelkkään makaamiseen ja telkkuun... Se on ikävää! Tietysti joskus on mukavaa, jos miehen kanssa luemme yhdessä sängyssä jotain. Silti sunnuntait ovat semmoisia puolipäiviä, puolikaspäiviä, epämääräisiä.
Tänään katsoin töllöttimestä Ylikomisario Morsen [brittisarja] ja sitten Hiljaisen todistajan [britti sekin]. Otin digille CSI Miamin - aloin juuri sitä katsella. Siinä oli joku nainen teipattu ilmastointiteipillä kiinni autonsa rattiin ja sitten auto oli ohjattu veteen. Nainen siis oli hukkunut.
Hukkuminen on mun mielestä aina ollut kaikkein pelottavin mahdollinen kuolintapa. Toisaalta esim. elävältä PALAMINEN olisi sekin aika.. kauhea! En osaisi päättää jos pitäisi valita, että kuolenko palamalla vai hukkumalla. Ehkä hukkumalla sitten kuitenkin. :(
Kouluaikoina inhosin uimahallikäyntejä. Se on outoa, koska vapaa-ajalla taas viihdyin tosi HYVIN uimahalleissa. Mutta inhosin koulussa sitä, että piti sukeltaa jotain typerää jääkiekkoa (!) jostain 2-3 metrin syvyydestä. Minä en koskaan onnistunut saamaan kiekkoa sieltä syvältä.
Se kiekkotyperyys alkoi muuten jo ihan alaluokilla! Vieläkin muistan lastenaltaan ja kuinka uimaope viskasi kiekon sinne lastenaltaan syvään päähän ja käski sukeltaa. Enkä minä suklannut, koska mulla ei ollut sukelluslaseja ja jostain syystä pelkään pitää silmiä auki veden alla. En ole koskaan pitänyt niitä auki veden alla [ilman uimalaseja]. Vieläkään en tee sitä.. ;) Suklis taitaa olla aika lapsellinen? -No, lastenaltaan syvä pää tuntuu nykyisin tositosi matalalta, mutta tietysti lapsena se oli syvä kuin Mariaanien hauta.
Miksi sitä kiekkoa piti sukeltaa? Ei se kiekko ollut missään hädässä.. eikä kiekon hukkumista tarvinnut pelätä.
Koulun uimahallireissuilla tehtiin muutenkin aina kaikkea tylsää. Muistan yhden kerran, talvisen käynnin, ja kuinka sen jälkeen odotimme bussia takaisin koululle ja imeskelin jo jäätyneitä hiustenlatvojani ja ne maistuivat kloorilta. Bussissa juotiin Fantaa.
Aika pitkä ajatusharppaus CSI:sta koulu-uinteihin.. Olenpas jaarittelija!
Pornon korvike?
Mulla on tapana lueskella keittokirjoja! Suhtaudun niihin kai kuin jotkut pornoon. :) Ne on mun salainen pahe. Lainaan niitä kirjastosta ja usein vähän kuin puolisalaa mieheltä. Tai sitten selittelen lainaamistani 'tässä onkin yksi kiva ohje, jota ajattelin kokeilla..' Vaikken oikeastaan ole mitään sellaista tekemässä, kunhan vaan tahdon.. selata.. etsiä.. kuolata. :)
Nyt lainasin semmoisen kirjan kuin Seitsemän sortin leivonnaiset. Siinä on ihania pikkuleipä-, kakku- ja torttuohjeita! Äh, varsinkin pikkuleipäohjeet houkuttavat ja koukuttavat! Mikä siinäkin on, että ne vain kiehtovat, vaikka oikeastaan monissa pikkuleivissä ei juuri ole muuta kuin rasvaa ja sokrua. Yksinkertainen vain joskus ON parasta..! Tässä erityisesti eräs ohje, Isoäidin piparileivät, tuntuu aika kiinnostavalta! Mutta sitä varten pitäisi valmistelut alkaa jo torstaina, koska taikin on annettava olla jääkaappissa 3 vrk. Ohjeesta tulisi 100 makupalaa! Se on liian paljon, mulle piisaisi hyvin esim. 25. Mutta se ohje on vähän semmoinen, että sen jako neljään osaan on vähän vaikea juttu. Vaikka kai se onnistuu jos yritän! :)
6 kokonaista vuorokautta -
- niin se on, herkkuilu sen kun lähenee! Mutta niin lähenee myös siivousurakka. Pitää pestä olkkarin pöydällä oleva liina, en saa rauhaa jos en pese sitä. Taidan pestä tuollaisia pöytäliinoja ja verhoja yms. aika usein. Joskus minusta tuntuu siltä, kun kuuntelen ihmisten juttuja. Mutten osaa sanoa kumpi on NORMAALIMPAA [eli norskimpaa Sukliksen kielellä!] pestä niitä usein vai ei!

keittokirjat,
koulumuistot,
mässyodotus,
telkku,
uimahalli
torstai 11. maaliskuuta 2010
Auto jumittaa TAAS!
Prkle, autoni on TAAS jumissa. Eli ei siis kulje, ei lähde liikkeelle! :( Semmoista se on. Sen vaan pitäisi antaa maata tallissa KOKO ajan.. sitten se e h k ä kävisi.. mutta jos annat yhdenkin päivän olla ulkona - tai no joo, ehkä kaksi - niin sitten ei taas suvaitse auto liikkua mihinkään. Ja olen kai sanonut että sen lykkiminen katoksesta talliin on tosi raskas, vaikea homma.. Lumi sitä vaikeuttaa! Olkoon kakka pihalla sitten vaan, en jaksa välittää!
Luulisi kevään viimeistään ratkaisevan tuon ongelman. ;) Sitten kun alkaa kunnon lämpimät niin ei romurauta enää viitsi olla hankala, kun se toimii yleensä ihan OK, jos vaan on lämmin!
Olen joskus mielessäni miettinyt että olisi kätevää olla koulutukseltaan vaikkapa auton asentaja. Sitten osaisin tehdä autolle taikatemput ja saada sen noin vaan kulkemaan. Ja muutenkin, on auton asentajille töitä ainakin jossain. Sellaisille tyhjän jauhajille kuin minä ei ole.
Pääsiäismunat
Olen tässä kauhistellut p-munien hintoja! On se vaan aikamoista, että esim. Duudson-munasta joutuu maksamaan 3-3,29 euroa! Siis se vähän riippuu kaupasta, se hinta. Yllätysmunat ovat törkeän kalliita ottaen huomioon niiden suklaatin usein huonon laadun ja yllärin mahdollisen hölmöyden. Mutta kai niitä silti otan muutaman pääsiäiseksi, yllärimunia siis, en välttämättä duudsoneita. ;) Muutenkin koko duudsonjuttu on mulle tosi vieras. Ne ihmiset ovat OUTOJA! Mies kerran katsoi niiden touhua telkkarista ja oikeasti, siinä voi käydä huonosti! Mies sanoi että on ihme jos ne pojat koskaan saavat lapsia. :( Tässä tarkoitetaan sitä että monissa D-sonien tempuissa on olennaista munien satuttaminen. Ja siellähän siittiöt asuvat. Jos eivät tule murhatuiksi! Niin, en tiedä onko moraalisessa mielessä oikein 'tukea' Duudsonien toimintaa ostamalla muna?
Mässypohdintaa
Viime postauksessa kävi ilmi vakavaa pohdintaa.. Mitä on olla Suklis?? Kuuluuko siihen ehdottomasti oksettava, masun paisuttava, ylenpalttinen mässinki? Voisiko joku muu ratkaisu olla parempi?
Olen sitä tässä pähkäillyt ja tullut siihen tulokseen, että periaatteessa on ihan hyvä jatkaa tällä valitsemallani tiellä. Olen jo NYT rukannut mässinkiä omaan malliini, esim. siihen kuuluu hedelmät! Ja muutenkin, sellainen ruoka. Kunnon ruoka. Ei niinkään sukulaati mitenkään ylenpalttisesti.
Mulle on jotenkin kieroutuneella tavalla tärkeää uskoa, että PYSTYN syömään paljon.. että voisin 'voittaa' jopa miehet. Oma mieheni sanoo etten syö [muka] mässingissä paljon.. mutta itse tiedän, että syön! Tahdon kai jollain tavalla kapinoida myös naisen [=pieniruokaisen, 'järkevästi syövän'] roolia vastaan. Tahdon edes joskus päästää irti, olla hullu, arvaamaton, elää vaistoistani.. kuten miehet! Naiset ängetään pienestä pitäen sellaiseen terveen järkevän muottiin. Hulluus, hassuttelu, epäterveelliset valinnat - ne ovat sallittuja vain miehille ja lapsille. Miten monta kertaa olen Mäkkärillä nähnyt perheen, miehen + lapset nauttimassa hampurilaisateriaa ja naisen näykkimässä salaattia?? Mieheni työpaikalla on ylipainoisia kavereita, mutta vaimot ovat siistejä ja sirpakoita.
Miksi naisten elämässä tuntuu muutenkin olevan niin vähän.. no, iloa?
Miksi moni nainen on miehelleen äitivaimo?
Minä en tahdo olla äitivaimo.
9 kokonaista vuorokautta -
- seuraavaan mässinkiin, hedelmäherkkuiluun, ravitsevaan ruokaan - sano sitä miksi haluat. Mä nyt kumminkin sanon MÄSSYksi, kuten aina ennenkin. Koska se ON mässinkiä, sitä se ON.

auto-ongelmat,
MÄSSYhavainnot,
pohdintaa,
pääsiäismunat,
telkku
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Isoja kysymyksiä
Herkkuilut on herkkuiltu! Ja nyt oli muuten vaikeaa.. :( Siis oli vaikeaa saada itsensä 'käyntiin', herkuttelemaan! Siinä on jotain pelottavaa. Oikeasti ajattelin että jätän mässyt.. mutta mitä OLISIN ilman niitä??? :( Toisaalta on sekin kamala tilanne, jos itseä pitää pakottaa. Olen vain nyt niin kauan elänyt elämää näin, että sen muuttaminen tuntuu vaikealta. Mutta olisiko se mahdotonta? Mässyttely saa 1. sydämeni hakkaamaan ihan hurjasti, en tiedä miksi 2. hikoilemista aikaan aivan kamalasti. Ne ovat outoja ilmiöitä. Sitten väsähdän, 'sammun' ja nukun. Usein silloin näen painajaisia. On tämä kaikki vain hiukan hullua! Joskus olen pelännyt saavani.. SYDÄRIN.. se voi olla mun luulosairautta, mutta siltä se vaan joskus tuntuu, kun pumppu oikein takoo rinnassa.
-Mutta tahdonpa tehdä SUOSITUKSEN!! :) Kaupan pakastealtaasta VOI löytää jotain hyvää. Kakku-sellaista! Frödingen Prinsessakakkuhan on jo pitkään ollut mun suosikki.. mutta Frödingen Kinuskikakku on myös todellakin maistamisen arvoinen.
Mulla on aikaisempia huonoja kokemuksia pakastekakkusista. :( Jostain syystä niissä on vain ollut kauhean 'keinotekoinen' maku! Tuo Kinuskikakku oli ihan erilainen. Ensinnäkin se kinu siinä päällä oli pehmeää, oikeasti pehmeää. En tajua miksi meillä Suomessa jotkut hyväkkäät leipoo kinukakkua ja laittaa siihen päälle kivikovan kinun! Suklis paheksuu! Frödinge ei tehnyt sitä virhettä. Ja se kermavaahto kaakussa maistui.. tuoreelle, tai siis ainakin niin tuoreelle kuin pakastekakussa se on mahdollista! Todella herkullinen kakkunen!
Mies kysyi multa eilen, että tekeekö F kakut myös sinne Victorian ja Danielin kuninkaallisiin häihin. [Mies kysyi sitä kun vaahtosin siis siitä että F on kuninkaallinen hovihankkija!] Mun täytyi sanoa, että en tiedä! Itse asiassa en tiedä onko Frödinge vain sellainen firma, joka tekee pakastekakkuja, vai onko niillä myös KONDITORIA jossain Ruotsissa. Se kuninkaallinen hovihankkijahan ei sinänsä meinaa mitään... ei se sitä tarkoita, että sieltä hääkakku tulisi.. :)
Mies ei muuten välittänyt siitä F:n Kinuskikakusta! Mies ei yleensäkään välitä kinusta, outo otus. :) Yleensä hän herkkuilee kaikilla kummallisilla jutuilla. Esimerkiksi suklaa-lakritsijäätelö on hänen juttunsa.. ja kaikki suklaasalmiakki ym. jutut! Mun suussa ne maistuu kamalilta, en voi sille mitään! Kai se vaan on niin, että ihmiset on erilaisia makujensa puolesta.
Piitu, ihanteeni!
Katsoin taas Kallio-televisiosarjan! En pitänyt kylläkään siitä, kun se Piitun poika/miesystävä kuvasi P:a tämän nukkuessa! Mulle jos joku tekisi niin, niin se olisi varmaan suhteen loppu siinä ja silloin. En muutenkaan oikein siedä, jos mua katsellaan nukkuessani. Mistä lie johtuu.. kaipaan aina yksityisyyttä kun nukahdan. :)
Tahtoisin näyttää aivan samalta kuin P! Ne hiukset etenkin.. Mutta vaikka leikkaisin ne ihan samanlaiseksi niin silti omat hiukseni ovat jotenkin 'väärät'!
En osaisi kuvitella asuvani Kalliossa JA pitäväni mässyjä. Minusta tuntuu ettei Kallion asukit tee sellaista. Niillä on elämä niin täyteläistä, ei ne ehdi tai jaksa miettiä jotain mässyjä. Mässyjutut on vain mun kaltaisillani iänkaikkisilla luusereilla, koska olemme työttömiä lortteja, eikä meillä ole muutakaan mietittävää!
JOS pitäisin tauon mässyissä, niin voi jee, MILLÄ oikein täyttäisin elämäni..???? Mitä mulle JÄÄ, jos mässy olisi poissa?
Isoja kysymyksiä!

maanantai 1. maaliskuuta 2010
Mireille
Ostin Mireille-keksuja tänään, ja pääsiäismunia [mignon] jemmaan lähestyvää herkkuiluviikonloppua varten! Ostin sellaisia Mars-pääsiäismunia myös.. niissä ei ole yllätystä sisällä, vaan ne ovat kokonaan mars-suklaata. Ja ihmeellistä mutta totta, ne maistuvat paremmilta kuin mars-patukat. Olen siis hyvin jo alkamassa perinteistä hamstrausta! Saa nähdä mitä vielä hankin, ennen kuin on viikonloppu käsillä.
Näin kauppassa todella, todella lihavan teinipojan! Surullista, hän istui sellaisella kolmen istuttavalla penkillä yksin ja täytti sen melkein kokonaan. Tuo on yksi sellainen asia, joka on muuttunut mun nuoruudesta: sillon ei oikeasti ollut tuollaisia superlihavia lapsia ja nuoria. Nyt niitä näkyy jo enemmän ja enemmän.
Olinkin aika ovela ja tein ne Mireille+muna-ostokset käteisellä! Kun inhottaa se, jos mies saisi tietää.. vaikka tietäähän hän, että hamstraan.. mutta silti en halua aina tuoda sitä hänelle esille.
Katseltava Kallio
Katsoin taas Kallio-telkkusarjan tänään! Huomasin että minua häiritsee se, että siinä on henkilöitä ja vuoropuhelua! Haluaisin oikeastaan vain keskittyä niihin maisemiin. Harmittaa kun pitää samaan aikaan katsoa sekä ihmisiä, kuunnella niiden puhetta ja sitten ihailla maisemia! Mulle oikeastaan riittäisi sellainen ohjelma, jossa vain kuvattaisiin Kalliota eri puolilta! Ei tarvita mitään tarinaa tai mitään henkilöitä! :) Mutta ei sellaista tule telkkuun.
Mietin tämän jakson seksuaalikysymystä, eli siis miten seksi olisi hyvää.. vaatiiko se jotain käyntejä sex shopissa? Roolileikkejä, vaatteita, pornoelokuvia?
Mun täytyy sanoa, että itse olen AINA kokenut ajatuksenkin jostain "pukeutumisesta" todella naurettavaksi. Tämä siis OMALLA kohdallani, tietysti ymmärrän jos joku muu haluaa roolileikkiä.. itse en tahdo, koska en TARVITSE sitä. Sitä paitsi mulla on jostain syystä tosi hyvin kehittyneet naurunlahjat ja naurettavuuden taju ja tiedän että sellainen iskisi, jos pukeutuisin joksikin dominaksi tai hoitsuksi tai orjaksi. :)
Muutenkin olen kai omalla tavallani tosi estoton [ja sitten taas tietyllä tapaa hurjan estoinen] siinä mielessä, että itse pystyn helposti kuoriutumaan vaatteistani jonkun VIERAAN kanssa ja saamaan upeita orgasmeja. Mullehan on aina ollut haaste pitkäkestoisen ja syvällisen suhteen seksi. Koska itselläni seksihalut hassusti vähenevät tai laimenevat sitä mukaa mitä läheisemmäksi kumppani tulee henkisessä mielessä. Kai mulle seksi on sittenkin jotain kummaa fantasiaa [ilman rooliasuja!], joka menee herkästi pilalle kun se törmää arkeen ja todellisuuteen.
Tälläkin hetkellä olen seksuaalisesti aika neutri. Mulla ei ole tarvetta 'saada', mutta voin kyllä 'antaa'. ;) Ei se ole mulle ongelma, etten saa seksistä oikeastaan mitään fyysistä tyydytystä tällä hetkellä. Kieltäydyn tuntemasta siitä syyllisyyttä. Fyysisen tyydytyksen voin järjestää vaikka itsetyydytyksellä koska vain. Se ei ole mulle välttämättömyys ihmissuhteessa, en tarvitse jotain TOISTA järjestämään sitä mulle.
En tiedä osaisinko itse olla niin kärsivällinen kuin tuo Piitu oli sen miesystävänsä kanssa. Ainakin jos suhde olisi alkuvaiheessa, niin sellainen säätäminen saisi minut varmasti aika nopeasti nostamaan kytkintä. Ei voi mitään, sellainen minä vain olen. En etsi miehestä seksuaaliterapeuttia itselleni, mutta en myöskään itse ala sellaiseksi jollekin miehelle.
Kun itse olen neuroottisista neuroottisin, niin jollakin tavalla sitä on aika herkkä nenä haistamaan neuroosit.. eikä sellaista halua itselleen, omaan parisuhteeseen. Jostain kumman syystä mun vakavat suhteet on aina olleet tavattoman tasapainoisten miesten kanssa, ja hyvä niin. Kauhea ajatus jos olisin yksissä jonkun samanlaisen kanssa kuin mitä itse olen! Vuorotellen rampattaisiin lääkärissä uusimassa masennuslääkereseptit ja vertailtaisiin lääkityksiä ja niiden tehoja. ;) Ja käytäisiin tietty terapiassa, voi visva sentään.
Mies on tavattoman maanläheinen. Hän nukkuu kun on yö, ottaa asiat sellaisina kun ne tulevat. Vanhempansakin ovat sellaisia. Miestä on oikeastaan vaikea luokitella optimistiksi tai pessimistiksi, koska hänellä ei varsinaisesti ole ODOTUKSIA asioiden suhteen. Niiden tullessa vastaan ne otetaan sellaisina kuin ne tulevat. Kysyin tässä äsken että mistä mies unelmoi. Hän sanoi, että haluaisi aina vain olla minun kanssani ja asua tässä meidän talossa, elää tätä elämää. Ensin petyin ja halusin LISÄÄ - se on niii-iiin suklismaista! - ja aloin jo jankata, että kerro lisää, mitä vielä, eihän tuossa voi olla kaikki. Mutta sitten lopetinkin heti ja nielin sanat. Eihän sen parempaa haavetta tavallaan voi ollakaan. Eikö olisi huolestuttavampaa jos mies vaikka haaveilisi siitä että pääsee firmansa pääpomoksi ja kaikki alkaisivat pokkuroida ja hän saisi käyttää MahtiValtaa kaikkien yli! Mitä SELLAINEN kertoisi hänestä??

perjantai 19. helmikuuta 2010
Äetmuori puhuu pehmeitä
Soitin Muorille eilen. Olihan se pakko, kun on se viikottainen 'velvollisuuspuhelu'! Jotain siinä puhuttiin, en nyt muista ihan tarkkaan mistä juttu lähti, mutta se päätyi siihen että Muori alkoi kehua (!) omaa itsehillintäänsä ja mielenmalttiaan ja kuinka HÄN ei koskaan toimi mielijohteesta ja soita esim. sättimispuheluja kenellekään..
Oikeasti, tuli pakostakin sellainen oudon epätodellinen olo. Ai ei soita vai?? No, tästä asiasta voisi hänen ex-miehellään [Isukilla siis] olla vähän eri näkemys. Ja hänen veljellään, enollani siis. Ja Isukin veljellä, Isukin veljen vaimolla, Äetmuorin kälyllä.. Onhan näitä! MINUSTA puhumattakaan ja kaipa Siukkukin on osansa saanut.
Äetmuori on aina ollut sellainen ihminen, että hänen on heti suututtuaan saatava purkaa se raivo johonkin. Ja jos joku ei elä elämäänsä niin kuin hän haluaa, niin palaute on välitöntä ja se on juuri tuollaista sättimistä puhelimessa tai livenä, jos Kohde sattuu elämään sopivalla etäisyydellä. [Onkohan muuten mitenkään 'yhteensattumaa' että sekä Siukulla että mulla on Muoriin yli 300 kilometrin välimatka?]
Itse asiassa Muorin itsehillintä on huonompi kuin monella pikkulapsella. Tietyssä suhteessa hän on pysynyt uhmaikäisen tenavan tai parhaimmillaan murrosikäisen muotissa. Yhteen aikaan mietin että jos hänellä on vaihdevuodet. Vaihdevuodet jotka alkoivat 40-vuotiaana ja jatkuvat nyt 67-vuotiaana.. ;) Maailman pisimmät vaihdevuodet! :)
No tietysti tuosta puhelujutusta voisi vetää laajempiakin johtopäätöksiä.. siis siitä kuinka erilaisina meidän ympäristömme näkee meidät kuin mitä me oikeastaan OLEMME. Mutta kai etenkin iän myötä jonkun itsetuntemuksen luulisi kehittyvän??
Muori aina puolusteli raivoamistaan esim. veljelleen sillä, että niin kovin häntä se ahdisti [haukkupuhelun soitto siis] että hän OKSENSI sen jälkeen. Kuitenkin hän soitti sen - miksi oli pakko tehdä se, jos se muka kerran ahdisti niin paljon? Jos nyt suoraan sanotaan niin minä uskon Muorin nauttivan siitä, kun saa oikein raivota ja sanoa ihan mitä sylki suuhun tuo. Voi olla että hän yrjösi.. mutta mistä senkään tietää mistä ykä oikeasti johtui. Ehkä se johtui liiasta juomisesta?
Fläsh!
Katsoin taas eilen FlashForwardin. [Siitäkin on mielekkäämpää puhua kuin Muorin hulluuksista, joita riittää liiaksi asti]. Nyt olikin oikein pelottava jakso.. en tiedä MITÄ siinä niin pelkäsin.. Siinä oli sellaisia ihmisiä, jotka eivät olleet saaneet mitään näkyä tulevaisuudestaan silloin kun koko muu maapallo sai. He pitivät itseään jo valmiiksi kuolleina, koska uskotaan että vain ne jotka tulee olemaaan kuolleita 6 kk:n kuluttua ei tietenkään saa mitään näkyä tulevasta, koska tulevaisuutta ei ole heille! Näiden ihmisten klubin 'merkkinä' oli kauhea sininen käsi. :( Klubin johtajalla oli siniseksi värjätty käsi ja sitten sinne menevät saivat sinisen käden leiman tassuun tms. Ihan kuin jossain yökerhossa.
Mua se ahdisti.. siis se koko niiden touhu siellä kerholla. :( Jotain sadomasoilun näköistä puuhaa ja leikkimistä sähköllä.. ja muutakin kuoleman uhmaamista, venäläistä rulettia. :( Oi voi!
Joskus tuommoiset ihan irralliset jutut saattavat pelottaa mua kovasti. Olenkohan vähän hullu, kun kolmikymppisenä pelkään tellusarjoja? :( Aika alkeellista.
Vetelehdin kotona
Olisi kivaa lähteä liikkeelle nyt kun autokin toimii, mutta ulkona on lumisade ja muutenkin kylmä.. Ja tuntuu toivottomalta lähteä ajamaan 20-40 km sen takia että saa lorvehtia jossain vaatekaupoissa tai mennä Lidliin..
Kuulin kampaamossa että tähän meidän kylään olisi perusteilla kauppa, ehkä. Entinen loppui jo pitkä aika sitten, eikä nyt ole ollut meidän lähellämme yhtään kauppoja. Käytännössä se tarkoittaa että jos olet unohtanut ostaa vaikka kermapurkin, niin pitää ajaa 8-10 kilometriä hakemaan sitä kermulia. :( Koska lähempänä ei ole kauppisteria. Tuo kauppajuttu on vielä ihan ilmassa, mutta jos sellainen tulisi niin se tulisi n. 3 km:n päähän mun kotoa. On se edistystä sekin. Kesällä sen matkan voisi ajaa pyörällä. Tietysti sen 8-10 km:kin VOI, mutta ei oikein houkuta ajella kesäkuumalla jotain sulavaa/pahentuvaa kyydissä.
1 kokonainen vuorokausi -
- herkkuiluun! Teen kinuskikakkua! MIES ehdotti sitä, koska hän sanoi että mä pidän siitä enemmän kuin hän ja hänen on pakko vähän alkaa vähentää, kun on kolesteroli ym. verenpainekin vähän koholla. Joten hänestä on parempi että teen jotain mitä voin ja tykkään syödä paljon ja hän vähemmän. Terveyden vuoksi!

leivontasuunnitelmat,
mässyodotus,
telkku,
ä,
äitisuhde
perjantai 12. helmikuuta 2010
Kallio, oi Kallio!
Minä otin sen Kallio-televisiosarjan digiboksille ja katsoin nautiskellen sen tuossa aamuyöstä! Voi ihme, kuinka olikin HYVÄ! Ei itse se tarina niinkään.. mutta ne henkilöt! Ja maisemat!
Päähenkilönä tuossa tellusarjassa on Piitu, 38-vuotias kustannustoimittaja, sinkku, lapseton KALLIOLAINEN!! Heti 1. osassa se Piitu tapasi erään nuoren miehen, divarinpitäjän, joka muuten liikkui joka paikkaan PYÖRÄLLÄ! Pojalla/miehellä oli aika pitkä kihara tukka.
Katsoin tuota sarjaa oikein nälkäisesti, vertailin itseäni esim. siihen Piituun. Haluaisin näyttää juuri samalta, mutta en näytä! Kun olin katsonut tuota sarjaa niin hyvä etten siitä paikasta varannut kampaamoaikaa, että pätkäisisivät mun tukan polkaksi tuosta vaan! Mutta ei se auttaisi. :( Minulla on yksi melkein samanlainen villapusero kuin sillä Piitulla.. tosin hänen puserossaan raidat olivat leveämpiä ja vihreäsävyisiä, mulla on sellainen samanmallinen, mutta siinä on ihan riemunkirjavat ja ohuet raidat. Sellaista nahkaista kuluneen oloista käsilaukkua ei mulla ole, kuten oli sillä Piitulla.
En tiedä kävisinkö itse kalliolaisesta! Luultavasti EN, koska olen kuitenkin jotenkin.. mussa ei ole särmää! :( Ja muutenkin 'paljastaisin' itseni töllistelemällä rakennuksia pää pyörien kuin jollain pöllöllä.
No kuitenkin.. aion katsoa sen sarjan joka osan! 1. osassa Piitu sai vieraakseen siskonsa, joka kai aikoo erota. Oli mies vaihtanut lukot tuosta vaan.. ilmoittamatta..
Katsoin aika kiinnostuneena sitä päähenkilön asuntoa. Ei tellua [päähenkilö ei siis voisi katsoa Kallio-sarjasta itseään hehe], AIKA pieni [ei kuitenkaan niin pieni ja kotoisa kuin kuvittelin kallioasunnon olevan!], ihana kahden hengen ruokapöytä!! Minä olen aina haaveillut kahden hengen ruokapöydästä! Mihin enempää tarvitaan, jos vieraita käy harvoin?
Mutta se mies.. se Piitun ihastus! Mulla ei KOSKAAN ole ollut sellaista miestä. En taitaisi halutakaan, hän oli niin eri maailmasta. :( Minä pidän enemmän perinteisen miehekkäästä miehestä. En ole lukioaikojen jälkeen tuntenut miestä, joka kulkisi paikasta toiseen pyörällä, mun maailmassa pojat/miehet ei vaan tee niin. Useimmat ostivat auton heti kuin voivat ja sen jälkeen sitten aina sitä on vaihdettu, ilman ei ole oltu.
On varmasti säälittävää katsoa jotain tuollaista sarjaa ihan innoissaan. :) Mutta en jaksa nyt syyllistyä. Kai se tellu on sitä varten että sitä katsotaan.
Mies ei käsitä Helsinki-innostustani. Hän sanoo että tulisi hulluksi sellaisissa asunnoissa. En ymmärrä miksi. :( Mun mielestä olisi ihanaa, jos olisi pieni koti.. sellainen oikea PESÄ! :)
No se siitä..
Hiihtokilpailut, trauma
Nyt on lunta joka puolella Suomea. Mulle tulee mieleen muistoja kouluajoilta. Itse en joutunut hiihtämään enää lukiossa, mutta yläasteella sitä iloa piisasi. Ja ala-asteella, tietysti! Ihmettelen vähän tätä kun meillä oli aina koulussa PAKKO osallistua hiihtokilpailuihin. Ne olivat aika pirullisia juttuja. Jos et ollut hyvä hiihtäjä [mä en ollut], niin eipä se kovin rohkaisevaa ollut jäädä häntäpäähän.
Muistan vieläkin yhden ala-asteen hiihtokisan, kun mulla oli kai suksissa jotain vikaa.. Kun monot irtosivat koko ajan siteistä! :( Sitten sain olla niitä napomassa kiinni koko ajan. En muista mitä vikaa niissä sitten oli. Sinä vuonna olin luokkani VIIMEINEN.. :( En oikeasti ole koskaan ollut hyvä hiihdossa ja sitten vielä kun kävi tuo sidejuttu, niin se kruunasi kaiken.
Mun mielestä tuntui aina niin surkealta se, kun piti painaa latua veren maku suussa, eikä saanut pysähtyä, nojata sauvoihin, kuunnella lintuja kevättalvisessa metsässä ja tunnelmoida. Hiihto ja suunnistus olivat niitä lajeja, joissa sellainen tunnelmoinnin halu tuli. Koska ne tapahtuivat luonnossa. Joskus pesäpallokin sai aikaan sellaisen unenomaisen tunnelman: kuuma toukokuun päivä, pelaajien huudot, mailan ääni kun se osuu palloon ja silmien siristys kentän takaosassa.. hiirenkorvat koivuissa, käärityt hihat. Teki mieli vain OLLA, antaa sen h-vetin pallon lentää vaikka kuuhun.. :) Itse parkkasin aina mielelläni kentän takaosaan, koska sinne pallo harvemmin tuli. Sai katsella taivasta, sai vain olla. Edes hetken.
Nykyisin ei kai enää ole urheilukisoihin osallistumisen pakkoa. Nyt kun muistelen, niin myös yleisurkkakisat [syksyllä] olivat pakollisia! Pakko, pakko, pakkopullaa. Kuinkahan monen liikuntamotivaatio kuoli noilla pakkokisauksilla? Onneksi ei omani kuitenkaan.
8 kokonaista vuorokautta..
.. herkkuiluun. ;) Ajattelen sitä kun menen tästä soittamaan velvollisuuspuhelun Äetmuorille! :) Jos sen ajatteleminen pitäisi mielen onnellisena. Tekisi tosi, TOSI paljon mieleni leipoa ihan vain täytekakku, mutta kun mies ei oikein sellaisesta niin paljon välitä..
Vielä siis suunnittelen leipomuksia.. Täytyy harkita tarkkaan!

torstai 28. tammikuuta 2010
Häpeän voittamisesta
Syöminen on korvannut seksuaaliset asiat ihmisten häpeälistalla. Ihminen voi olla panokone ja leuhkia sillä, mutta jos sanoisi lappavansa ruokaa sisäänsä kuin ahtokone, niin siinä olisi jotain pornografista. Ihmisten kuvia voi olla, melkein alastonsellaisia, bussipysäkkien seinissä ja kaupungin kaduilla, eikä ne loukkaa ketään. Mutta entäs jos se rintaliivimainoksen riu'unlaiha misu näytettäisiinkin ahtamassa [RUMASTI, ei sillä lailla somasti sormea kermavaahtoon dipaten ja silmissä lupaava, houkuttava katse] naamaansa kaikkea.. suupielet suklaasta ruskeina, posket pullollaan, silmät siristyneinä siansilmiksi?
Mulle on helpompi myöntää harrastaneeni paljon seksiä [irtoseksiä siis] kuin myöntää olevani ahmatti. Ajoittaisahmatti! :) Ihmiset saattaa jopa kadehtia seksissä rypevää, mutta ruoassa rypevää ei TAKUULLA kukaan kadehdi! Halveksii tai säälii korkeintaan.
Mulla on jo pitkään ollut mielessä kapina häpeää vastaan. Olen suunnitellut sellaista, että menisin joskus herkkuilupäivänä Mäkkäriin ja sitten ottaisin ensin yhden aterian ja sitten hyvin näkyvästi santsaisin. Se olisi osoitus siitä, ettei häpeä kontrolloi mua. Mutta tähän mennessä en ole saanut sitä tehtyä, koska aina tulen niin turkasen täyteen siitä yhdestä ateriasta, että mut pitää melkein vyöryttää pois ravintolasta! :( Se on sääli, koska tämä on oikeasti suunnitelmani.. ja haluan sen toteuttaa..
Näin kerran erään miehen tekevän noin. Hän meni Mäkkärin tiskille 'santsimaan', sanoi vain että jäi vähän nälkä, onkos teillä siellä mitään sopivaa valmiina. Kadehdin tuota miestä. Miehelle se tietysti onkin hyväksyttävämpää kuin naiselle! Se mies oli aika hyväkuntoisen näköinen, ei siis mikään läskimooses ainakaan!
Muori minut on opettanut häpeämään syömistä. Muistan kun olin jo 2-kymppinen ja oli Siukun tytön kastejuhla. Sitten siinä juhlassa minä erehdyin puhumaan Siukun Anopin kanssa leipomisesta, unelmatortusta jos nyt tarkkoja ollaan. Ja Muori 'nuhteli' mua jälkeenpäin, sanoi että se puhe kuulosti ahneelta ja ettei ihminen tarvitse mitään unelmatorttuja, vaan ihan vain pelkkää ruokaa. Muorilla on aina ollut ja on YHÄ se ihme taipumus 'torua' mua mun puheista. Siksi osittain myös olen aika arka puhumaan yhtään mitään, pelkään vain sanovani jotain tyhmää. Vaikka objektiivisesti ajatellen eivät kai juttuni nyt ole sen tyhmempiä kuin ihmisten keskimäärin ovat. En vieläkään tiedä miksi on paha puhua unelmatortusta. En tajua miksi Muori tekee tuota puheesta torumista mulle, mutta Siukulle taas ei. Joskus musta tuntuu kuin olisin meidän perheen 'kolmion' [kolmio = Muori, Siukku, mä] alin kärki!
No se siitä, miksi mun nyt piti rönsytä unelmatorttuihin.. Sitä muuten en olekaan aikoihin leiponut! Pitäisiköhän taas? Minä yleensä korvaan sen perinteisen unelmatäytteen sellaisella appelsiininmakuisella täytteellä, johon tulee appemarmeladia, kermavaahtoa ja vaniljakiisseliä. Se on lempeän makuinen, mutta selvän appelsiininen. Mies varsinkin on meillä APPEFANI, joten se miellyttää häntä ja mua myös.
Fläshfoovaard
Musta on tullut Nelosen uutuussarjan ihailija! FlashForwardia oikein odottaa. Huomasin muuten viimeksi, että se pohjautuu johonkin romaaniin. Mietin, että pitäisi varmaan lukea se. En tiedä miksi sitä nyt fanitan niin, se on vain niin jännä idea: että koko maapallon ihmiset menisivät tajuttomaksi tasan samaan aikaan tasan samaksi ajaksi, 137 sekunniksi. Ja sitten nähdään tajuttomuudessa vilaus puolen vuoden päästä olevasta todellisuudesta! Olen nyt katsonut joka osan tähän asti ja aion jatkossakin! Se tulee torstaisin klo 9 illalla.
Mitäköhän minä näkisin puolen vuoden päästä koittavassa tulevaisuudessa? Varmaan pitämässä MÄSSYä.. Tai sitten se mun näky paljastaisi jotain hirveää olevan tulossa.. hehe, mä oksentamassa rajun herkkuilun jälkeen.. :)
Tavallaan on helppo antaa arkipäivän hämätä, uskoa että TIETYSTI 6 kk:n kuluttua sitä eletään ihan kuten nytkin. Jaah 6 kuukautta - no, silloin on kesä, mä voin kuvitella että meillä kotona on taas kauhean kuuma, mä käytän shortseja, mennään ehkä Möksälle kuten viime kesänä. Mutta tosiasiahan on ettei kukaan meistä tiedä! Minähän voin vaikka kuolla huomenna, tai sitten mies! :( Tai Möksä voi vaikka palaa, jos siihen osuu salama.
Flashforwardissa annettiin ymmärtää, että ne ihmiset jotka eivät nähneet mitään tajuttomuuden aikana, olivatkin niitä jotka tulevat olemaan puolen vuoden päästä kuolleita!! :(
Oikeastaan en tiedä tahtoisinko itse kurkata ajassa eteenpäin puoli vuotta. Se voisi olla jännittävää, jos näkisi vaikka 2 vuotta tai 5 vuotta eteenpäin!
9 kokonaista vuorokautta -
- herkkuiluun! Tuntuu taas vaihteeksi ikuisuudelta. Joskus kadehdin miestä, kun hän syö mitä haluaa ja miten paljon vain. Suklaayhdistyksessä on taas arvosteltu Milkan suklaita! Miksi minä en koskaan löydä niitä mistään!

lauantai 31. lokakuuta 2009
Viisas tyhmä
Mentalist-töllösarjassa oli vajaamielinen, joka ei oikeasti ollutkaan vajaamielinen, vaan vain teeskenteli sellaista! Hän teki murhan, eikä kukaan epäillyt siitä paikallista paksupäätä. Kunnes sitten Patrick Jane tietysti näki sen läpi! Ja paljasti yksinkertaisen kuoren alta ovelan, paatuneen MURHAMIEHEN! Koston huumaaman..!
Mietin tänään kuinka kivaa olisi tavallaan olla 'vajaa' jossain suhteessa. Niin etteivät ihmisten odotukset olisi kovinkaan korkealla. Mutta ei minusta olisi teeskentelemään. En ole yhtä kauaskatsova ja kylmän rauhallinen kuten se Mentalistin Tommy.
Miksi oikeastaan odotamme ihmisiltä menestystä? Keiltä meillä on oikeus odottaa sitä? Vai olisiko niin, ettei keltään? Olen miettinyt tätä, mietin Siukuntyttö A:aa, jota pakotetaan lukioon. Mietin itseäni. Mietin avioliittoa. Itse olen sanonut miehelle, ettei hänen tarvitse opiskella, edetä 'uralla', olla mitään mitä hän ei ole. Koen sen tosi tärkeäksi, koska odotusten luominen katkeroittaa. Ihmiset haluavat olla rakastettuja sellaisenaan.
Miksi nykyisin palvotaan älyä? Se hyvittää kaiken! Ja älykäs ihminen = ilkeä ihminen. Kiltteys on typeryyttä. Itse en halua ajatella näin, en vaikka se tarkoittaisi idiootiksi leimautumista. Itse tiedän netin kautta ainakin yhden ihmisen, joka on Mensa-tasoa älliltään.. mutta ihmisenä .. no! Kuinka sen nyt sanoisi. Häiriintynyt. Pahantahtoinen. Ilkeä. Ystävätön. Eikä tienaa pennin hyrskää, niin kuin Muori sanoisi! Tavallaan ihme, kun ajattelee että ällissä löytyy, mutta kolmekymppinen ei tienaa, eikä ihmissuhteet suju. On siitä kaukana romantiikka. Sitten joku ihminen, joka ei varmasti saisi äo-testissä yli 100, niin sillä ihmisellä voi olla koti, perhe, hän voi olla RAKASTETTU. Eiköhän sittenkin ole tärkeämpiä ominaisuuksia olemassa kuin vain korkea älykkyys! Rakastettavuus, kiltteys, herttaisuus, avuliaisuus, hyvä sydän - niitä tahdon arvostaa minä, Suklis!
Vain vammaiset vapautuvat odotuksista. :( Vai noinkohan HEKÄÄN? Joku omainen ehkä odottaa, että vammasta kärsivä pystyy piirtämään hoitokodin kauneimman talon.. tms.. Mutta kai maailma silti hyväksyy heiltä enemmän 'poikkeavaa käytöstä' kuin meiltä muilta.
Olen itse joskus kuullut ihmisiltä, että 'olet todella erikoinen persoona'. En tiedä onko se kohteliaisuus vai loukkaus?? Jotkut sanovat, että olen lapsellinen monissa asioissa. Sitten taas monessa muussa suhteessa kyyninen. Olen kumminkin aito, mitä sitten olenkin.. Yksi kaverini suositteli politiikkaan alkamista mulle! Mutta olin viisas.. en innostunut.. Tiedän että luultavasti mulle vain naurettaisiin tai mua pilkattaisiin. :( Osaan oikein nähdä mikä MUN osani olisi eduskunnassa. Kaikki Kataiset ja muut piikittelisi. :( Vähän niin kuin Urpilainen potenssiin sata! Se olisi Sukliksen kohtalo. Koska olen idealisti.. ja koska olen kommunisti ja ylpeä siitä.
Hassua, olen kaikista ylpein tavallaan OUDOISTA sukulaisistani! Eli siis niistä kommunisteista. Jotka suljettiin monien toimesta pois suvusta. Joita ei haluttu tavata! Mutta jotka silti marssivat joka vappuna - uskoivat parempaan! Taistelivat sen puolesta! Äetmuori vihaa viittauksia hänen vasemmistolaisiin juuriinsa. Muorihan on itse sitä mieltä, että persut ne vasta ovat poikaa. Ensin häpesin ja olin tosi onneton kun ymmärsin Muorin olevan äärioikealla. Mutta nyt näen hänet enemmänkin sellaisena SÄÄNTÖNÄ. Pienituloinen varhaiseläkeläinen, vähän koulutettu, pienistä oloista, suppea tuttavapiiri, asuu pienellä paikkakunnalla syrjässä. Ja.. no, Muori on aina ollut myös rasisti. Mua sattuu sanoa se, että oma äitini - mutta hän on. Hän inhoaa yhtä lailla mustaa lääkäriä kuin mustaa kerjääjää. Kaikki ne ovat hänelle samaa sakkia. Ja nyt kun Isukki on kuollut, ei ole KETÄÄN vähän pistämässä Muoria ajattelemaan.. meitä, Siukkua ja mua, ei Muori ota tosissaan. Pitää nuorina ja tyhminä. ;) Vaikkemme me ole.. emme ainakaan enää varsinaisesti nuoria.
Mässyä odotellen..
.. kuluu aikani mun.. 7 kokonaista vuorokautta herkkuihin! Tekisinköhän kinuskikakkua taas ...? On kova kinuskihimo!

lauantai 17. lokakuuta 2009
Suklis alamaissa
Olen ollut vähän surullinen tänään. En tiedä miksi. Kai kun tuntuu taas niin kuin miehellä olisi tosi paljon enemmän kaikkea sisältöä elämässään kuin mulla. Ja joskus meidän erilaisuus pelottaa! Ei siksi että olisimme eroamassa tai riitelisimme, pelottaa vaan se kuinka eri asioista me nautimme sittenkin. :( Se pelottaa siksi, koska miehen pitämät asiat on NIIN erilaisia, että itse en löydä niistä mitään innostavaa.
Mietin haluaisinko KUOHITA miehen. :( Kun aina syytetään naisia, että naiset haluaa lannistaa miestä tai muuttaa miestä tai muuten vaan uhkaavat sen 'miehisyyttä'.. :( Haluaisinko että mies olisi kuin joku leikattu kollikissa, joka viihtyisi kotona ja olisi täällä vaan mun seurana. En oikein osaa arvioida itseäni VAIMONA, että olenko tolkuttoman vaativa, kohtuullinen, vaiko tosi salliva. Yksi kaverini sanoi silmät pyöreinä, ettei hän 'antaisi' miehensä mennä viikonlopun eräreissuille tms. ja jättää hänet yksin. Mutta sitten tiedän naisia, jotka antavat miehen mennä kahden viikon elämysmatkalle Australiaan yksin ja itse jäävät ihan tyytyväisinä (?) kotiin lasten kanssa. Tai eivät ainakaan NÄYTÄ tyytymättömyyttään.
Jossain vaiheessa naisten välinen ystävyyskin on vähän muuttunut, tullut vähemmän avoimeksi. Kun vielä 10 vuotta sitten saatettiin avoimesti puhua miestemme vioista ja omista kipupisteistä, niin nykyisin lähinnä vain miehiä kehutaan - oli aihetta tai ei. On ihan kuin olisi jossain vaiheessa tullut luuserin merkiksi se, jos ei kaikki olekaan kiiltokuvankaunista ja ihanaa. Eli on vaikea sanoa mitä ihmisten kulissien takana on todellisuudessa menossa.
Nyt tietty joku sanoo, että hanki hyvä ihminen itse sitä elämänsisältöä tai ystäviä! Muttei se ole niin helppoa näin työttömälle. Olen sanonut asuvani pienessä maalaiskunnassa ja täällä omanikäisiä ihmisiä ei ole kauhean paljon tai ei ainakaan mitenkään lähellä. Ja työpaikoillahan kuitenkin luontevimmin tutustuu ihmisiin, joista tulee tosi tärkeitä myöhemmin. Mulla ei ole sitä kanavaa ihmisiin tutustumiselle. Miehen oikeastaan KAIKKI ystävätkin ovat työkuvioista! Eli ei hän tietyssä mielessä ole sen 'taitavampi' hankkimaan ystäviä, hänellä on vain ollut siihen parempi mahdollisuus.
No onneksi on kumminkin MÄSSYt! :) Taas huomaan sen, että enää/vielä 7 kokonaista vuorokautta. :) Viikonloppu on VEDENJAKAJA! Se viikko, eka viikko mässinkiä odotellessa on usein vaikea. Mutta sitten tämä viikonloppu kääntää mielen positiiviseen suuntaan! Kun tajuaa, että ensi viikolla tähän aikaan jo saa ahtaa! Ja on semmoista juhlan tunnelmaa.
Kai tämä surullisuus tulee osittain telkunkin vaikutuksesta. Katsoin tänään sellaisen Ilman johtolankaa-telkkusarjan. Ja siinä oli nuori kiinalaisperäinen tyttö 17 v, jonka rakas poikaystävä kuoli huumeiden yliannostukseen! Ja sitten pojan HULLU äiti ja tytön isäpuoli juonivat sellaiset aavehäät, tappoivat tytön ja sitten nämä kaksi ruumista menivät 'naimisiin' ,eli poika ei joutunut olemaan tuonpuoleisessa yksin. Jotenkin se teki mut surulliseksi. Aavemorsian.. huh! Onneksi meillä ei Suomessa ole tuota tapaa! :( Eikä kai sitä juuri enää harjoiteta muuallakaan, se on sellainen JÄÄNNE menneisyydestä. Oikeastaan siinä lopussa oli toivonsädekin! Kun se jakso päättyi, niin näytettiin näitä kahta kroppaa juhlatamineissa.. ja sitten ne ikään kuin menivät 'tähtiin' ja tuli sellainen kirkas valonvälähdys, joka kai tarkoitti, että ne pääsivät taivaaseen/tähteen/afterlifeen nyt kuitenkin. Ja sitten lopputekstit!

lauantai 5. syyskuuta 2009
Tuli sade rankka
Aamusta asti on ollut rankkasadetta. Ei koko aikaa, vaan ajoittain. Työtön lorttihan sen huomaa, kun kotosalla on. Vähän yhdessä vaiheessa jo pelottikin, en tiedä miksi.. tuntui vain niin rajulta se sade, ihan kuin olisi halunnut tulla sisään! :( Ja täällä pätkii sähkötkin. Siihen on täällä maalla asuessa saanut tottua. Kun asuttiin Isossa Kaupungissa, niin sähkökatko oli jotain superharvinaista. Nyt on aika tavanomaista.
Lapsena pidin paljon siitä kun sadepisara osui oikein KOPSahtaen sadetakin hupulla verhottuun pääkoppaan! :) Vieläkin se naurattaa mua, se terävä, napakka NAPS! :) Pidän sadevaatteiden tuoksustakin, se on sellainen kumimainen.
Köyhiä jo 700 000
Suomessa on nyt jo yli 700 000 köyhäksi luokiteltua ihmistä. Vielä pari vuotta sitten luku oli 100 000 pienempi. Ja sitten jotkut sanovat, ettei tuloerot kasva! Juu.. eihän ne.. Tuntuu joskus ihan käsittämättömältä se suomalaistenkin superrikastuminen. Luin jostain että esim. Hjallis Harkimolla on kaikilla vartiointisysteemeillä ja porttipuhelimilla, aidoilla yms. varustettu talo! En sitä huomannut lukea onko oikein piikkilanka viritetty aitojen päälle. Vaikka en tajua miksi, kukapa sen äijän luo haluaisi oikein väkisin tunkea. ;) Vai onko systeemi sitä varten, että saadaan ihmiset pysymään talon SISÄLLÄ..? ;)
Tuntuu kurjalta ettei vuodesta -18 ole oikeastaan opittu mitään! Sodan jälkeen Neuvostoliiton asema takasi työväenliikkeelle ja vasemmistopuolueille toimintavapauden ja vasemmisto nousi. Silloin vähän edes yritettiin pitää heikomman puolta. Nyt tuntuu kuin kaikki menneisyyden opetukset olisi viskattu roskikseen! Ei enää tajuta, että tuloerojen kohtuuton kasvu johtaa yhteiskuntarauhan menettämiseen! Ei varmaan naurata jotain työstä potkittua perheenisää, asuntovelallista, joka katselee jotain tuommoista ökytaloa. Miten paljon pitää tapahtua että se katkeruus muuttuu polttopulloiksi ja väkivallaksi?
Harkimo oikein vaan korostaa paskaa imagoaan olemalla telkkurissakin siinä Diili-ohjelmassa. En ole sitä katsonut, mutta olen nähnyt siitä mainoksia. Mies tuntuu olevan oikein maineensa veroinen k-pää.
Telkkurista puheenollen..
Katsoin sen Mentalist-sarjan ensimmäisen jakson. Oli kelvoton, en katso toiste. Se on sarja, jossa joku enkulinkiharainen mies on olevinaan kauhean vaistoava ihminen.. havainnoi ihmisiä tarkkaan ja siitä sitten arvaa/tietää niitten paheet yms. ja auttaa poliiseja ratkaisemaan murhia. Kökkö.
Katsoin myös Harpers Island-sarjan ekan jakson. Se oli jo parempi. Sekoitus Identity-leffaa ja jotain Tiedän mitä teit viime kesänä-muuvia. Katson varmasti toisenkin jakson, mutta en osaa sanoa kuinka kauan kiinnostus pysyy vireillä. Voi olla että lässähtää. Niin on käynyt aiemminkin.
7 kokonaista vuorokautta
.. herkkuiluun! En ole vielä miettinyt leipomisia. Jotain teen ihan varmasti, se on selvä! Pitäisiköhän pitkästä aikaa tehdä mokkapaloja? Juustokakut ainakin saa olla hetken aikaa poissa.. Kääretorttukin on hyvää.

torstai 28. toukokuuta 2009
Belsebuubi riivaa!
Tänäänpä oli melkoinen jakso CSI:ssa! Grissomin tiimi kohtasi miehen, joka oli kuin Saatanan riivaama! Hänen ihonsa oli hyvin kuuma, ruumiinlämpö yli 39! Vaikkei kaveri siis ollut KUUMEINEN. Sitten hän, pieni laiha sintti, hakkasi hengiltä kauhean suuren, vahvan miehen! Ja lisäksi tappoi viimeisillään raskaana olevan naisen! :( Kauhiaa!
Kyllä se mies oli aika hirvittävä. Kuoli sitten bum, ihan noin vain, ilman oikein mitään näkyvää syytä! Kai se pahuus oli liikaa..? Sarjassa ei suoraan sanottu sitä, mutta katsoja pystyi kuvittelemaan, että tyyppi oli RIIVATTU! Huh, Suklis melkein alkoi pelätä.. :( Kun yksin tuommoista katsoo (mies on nukkumassa), niin pelko tulee.. Olisi aika kauheaa, jos yhtäkkiä olisi jossain psykoosissa tms.. rai "riivattuna" ja tekisi hirmutyön!
Muistan tuon jakson vielä ekalta katselukerralta, nuohan on uusintoja nuo CSI:t.
Yksinäisyydestä
Lupiinissa oli pohdinta siitä, ettei oikein ole sosiaalista toimintaa ellei ITSE sitä ala järjestää. Mulle on ollut tavallaan vaikea sopeutua tähän kotimaan osaan juuri sen sosiaalisen kulttuurin erojen vuoksi. Mun kotipaikkakunnalla nimittäin ihmiset kyläili toistensa luona paljon, PALJON useammin kuin mitä täällä.. Ja se oli välitöntä kulttuuria. Ei paljon pahastuttu jos toisella ei ollut seitsemää sorttia tarjolla, syötiin mitä saatiin ja juteltiin. Mutta täällä on toisin.
Yhteen asiaan oli tosi vaikea tottua. Siihen kun ihmiset sanovat JOKA tapaamiskerralla "tulkaahan sitten meillä käymään"! Kuitenkaan nuo ehdottelut ei juuri koskaan tuo mitään vierailuja tullessaan. Olen tulkinnut sen niin, että näissä kuviossa se 'tulkaahan sitten käymään' on yhtä kuin oli kiva nähdä teitä, olette ihan OK-ihmisiä. Ei se sen enempää tarkoita.
Itse en enää viitsi tuohon peliin lähteä, eli olen lakannut sanomasta "tulkaahan sitten käymään", koska mun mielestä se on TURHAA. Tuntuu tyhmältä sanoa niin, kun kuitenkaan asiat ei oikeastaan koskaan etene siihen pisteeseen, että näistä jutuista kehittyisi jotain.
Jos mun vanhalla kotipaikkakunnalla olisi sanottu noin, että tulkaa käymään, niin siitä olisi seurannut suunnilleen välittömästi se, että olisi alettu sopia milloin. Täällä on toisin.
Muutenkaan en aina oikein tykkää täkäläisestä sosiaalisesta kuviosta. Ihmiset kutsutaan kylään, jos on suunniteltu menyyyy-yytä 6 kuukautta, tarjolla on seitsemät sortit, emäntä ja isäntä silmät ristissä väsymyksestä + kireinä, on ostettu superkalliit konjakit Alkosta, esillä uusin huippukallis astiasto jne. jne. Ei sellaisista kohtaamisista edes nauti. Isäntäväki on nääntynyt ja stressattu, vieraat ei oikein tiedä miten päin olisi, että osoittaisivat tarpeeksi arvostusta kaikkea vaivannäköä kohtaan. Joku juo liikaa sitä hienoa konjakkia ja sikailee, kun vieraat lähtee niin isäntäväki riitelee ja sitten kuiskitaan, että ne on eron partaalla. "Lasten vuoksi" kuitenkin jatketaan. :(
Joskus on ikävä nuoruutta. Sitä kun mentiin kylään ystävän luo ja syötiin kupillinen jäätelöä parin kaurakeksin kanssa. Enempää ei vaadittu. Mutta ne keskustelut..!!!! Voi niitä keskusteluja. Nykyisin ei enää keskustella, ei muusta kuin korkeintaan haukutaan päiväkotien hoitajia ja koulujen opettajia ja päivitellään lasten harrastusten kalleutta ja vertaillaan kampaamoja ja kosmetologeja. :( Sosiaaliset kohtaamisetkin on sellaista kilpailua vaan. Kellä on kalleimmin sisustettu koti ja eniten roinaa ja hienoimmat tarjoamukset.
Suklis onkin YÖRUIKUTTAJA! :) Anteeks-vanteeks vaan. :)
8 kokonaista vuorokautta..
.. herkutteluihin. ;) En ole vielä miettinyt leivontasuunnitelmia. Ostin tänään lähikaupasta kolme neekerinsuukkoa (2 x vanilja, 1 x banaani). Ne kaksi vaniljaa on mun MÄSSYyn, sitten se banaani oli miehelle. Meidän tuo pieni lähikauppa on hyvä siinä mielessä, että myyvät siellä irtosuukkoja. Meillä miehen kanssa menee niiden kanssa maut ristiin, kun minä tykkään mokasta ja vaniljasta, mies taas banskusta ja joskus mansikasta.
Sinne lähikauppaankin menin ihan asian vuoksi muuten, kun tarvitsin makaroneja lihamakaronilaatikkoa varten. Eli en vaaniskellut herkkuja siis...!

namihamstraus,
sosiaalinen elämä,
telkku
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)