Sanotaan että se Tony Halme olikin ollut jo pari päivää kuolleena ennen löytymistä! :( Kun aina mulkkaan kaikkia amerikkalaisia ja brittiläisiä poliisisarjoja, niin inhottaa ajatella mitä se KÄYTÄNNÖSSÄ merkitsee. :( Kun ruumiin hajoaminenhan alkaa HETI, tavallaan.
Iltalehtikolumnisti Kaarina Hazard pyysi sitten omalla tavallaan anteeksi sitä Halme-kolumniaan, luin sen Punikkihuora-nimisen kolumnin jonka hän nyt kirjoitti ja siinä oli jotenkin vähän 'kaunaisen' sävyinen 'anteeksipyyntö', joka ei oikeastaan ollut anteeksipyyntö.. vähän vaikeaselitteistä! Minusta olisi ollut parempi vaan pysyä sen takana mitä kirjoittaa!! Tai olisihan siihen ekaan kolumniin voinut laittaa vaikka että olen pahoillani jos tämä loukkaa jotakin, mutta mun mielestäni Halme oli.. jne.. jne.. Näin ehdotan minä Suklis! Mutten minä ole kolumnisti.
Lehdessä luki sekin että kyllä se oli ollut ampuma-itsemurha sitten, se kuolo. :(
Perussuomalaiset ovat vähän outoja tavallaan. Olen joskus käynyt joidenkin niiden sivuilla ja joskus ne vaikuttavat MUN silmään tasapainottomilta, tai sanotaanko että siellä on ihmisiä laidasta laitaan! Yksi ihan HULLU tuttavani alkoi p-suomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi. Se ihminen on oikeasti ihan pähkä. En sano nimeä! Ei se päässyt muuten läpi, kuitenkaan. Sai muutaman kymmenen ääntä, siinäkin muutama kymmenen liikaa! Voisin kyllä kertoa tuosta tyypistä paljonkin, mutten viitsi. No, olkoon nyt politiikka, vaikka kai siitä AINA vähän pitäisi puhua, koska maamme muuttuu kovaa vauhtia sellaiseksi amerikkalaismalliseksi yhteiskunnaksi, jossa vain vahvat pärjää.
Tänäänkin kuuntelin radiota ja siellä oli noista eläkkeistä. Siis siitä, ettei tämä mun sukupolvi tule ehkä saamaan sellaisia kovin kattavia. Tai eivät KAIKKI siis, sitten on näitä 'hyväosaisia', jotka saavat miljoonaeläkkeet..
Oikeasti PAKKO on asenneilmapiirin Suomessa pian heilahtaa vasemmalle, muutenhan ihmiset on ihan hulluja!! :( Mutta miten se oikeastaan voisi heilahtaa, kun en itsekään oikein osaa sanoa ketä/mitä pitäis äänestää! Vasemmistoliittoa kai, kai sille ääni on annettava, mutta kun ei ne oikeasti ole mun silmään kommunisteja. Mutta kommareita taas ei OLE ehdokkaina.. tai ainakaan niistä ei tule sellaista vaikuttavaa voimaa, niitä on niin vähän. Hitto vie, taidan kohta jättää koko äänestämisen. Sama kai se on.. kun ei mikään muutu! :(
Itse olen jo sopeutunut siihen että varmaan minusta tulee vanhana vielä köyhempi kuin nyt. Muttei se oikeastaan vaivaa mua usein. En ole kovin riippuvainen rahasta, kuitenkaan. Mua ei haittaa syödä kaurapuuroa vaikka useampi päivä viikkossa. Tai sitten pelkkää perunaa. Muuta ei kai ole luvassa sitten vanhana. Tietty mässyjä voisi silti pitää, monet makeiset ym. on nykyisin aika huokeitakin.
1 kokonainen vuorokausi - -
-- herkkuiluun! Mutta synkkä ongelmapilvi kohoaa taivaalle. Missään en ole nyt nähnyt Philadelphiaa.. siis sitä normaalirasvaista versiota!! Ja sitä tarvitaan New York cheesecakeen! Muu tuorejuustis ei yksinkertaisesti ole sen veroista. Nyt täytyy huomenna metsästää sitä tai sitten laittaa mies asialle. Tai sitten on se viimeinen vaihtoehto, eli käyttää jotain creme bonjouria.. hmmmph!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste julkimot. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. tammikuuta 2010
keskiviikko 25. helmikuuta 2009
Lääkitys kohdallaan?
Citalopram-lääke on jo alkanut vaikuttaa vähän. Sen huomaa nukkumisesta: uni tulee helpommin ja on syvempää! Suklis lepää! Vihdoinkin! Tietysti sen lääkkeen kaikki vaikutukset tulee näkyviin vasta useamman viikon käytön jälkeen. On kumminkin kivaa, kun saa nukuttua kunnolla. Menen aina ihan oudoksi kun en nuku, tai kun käyn levottomana ylikierroksilla. Mulla on semmoista tapaa. Kai jotenkin pelkään nukkua, koska tuntuu kuin koko aika pitäisi tehdä jotain "lunastaa paikkansa tässä maailmassa", olla hyödyllinen, hakea töitä, surra lortin-asemaa, tehdä kotihommia jne.
Otan siis tämän ekan viikon ajan sitä Citalopram Orion 20 mg-lääkettä puolikkaan tabletin joka päivä. Sitten se annostus nostetaankin kokonaiseen tabuun päivässä. Toistaiseksi ei ole ollut mitään isompia sivuvaikutuksia, pientä päänsärkyä ehkä, todella pientä.
Nuo Citalopramit olivat muuten tosi halpojakin, n. 4,60 euroa... vain! Ja melkein sata tablettia tuossa satsissa. Eli sopivat köyhänkin kukkarolle.
Ihme ja kumma, en ole nyt parina päivänä miettinyt herkkuja ollenkaan. Olenkohan ehkä kyllästynyt - ehkä edellisestä MÄSSYstä on vielä niin lyhyt aika? En kuitenkaan ole nyt oikein jaksanut niitä miettiä. Toivottavasti pian taas mietin, on ihan outoa kun ei mieli askaroi herkuissa. Omasta mielestäni edellinen MÄSSY ei kuitenkaan ollut mikään massiivimässy, joten siinä mielessä en tätä kyllääntymistä tajua. Ehkä into tästä vielä palaa, tai muuten ei nimeni ole Suklis, hehe. :)
Prinsessaunelmat, Tarjatodellisuus
Viime MÄSSYssä muuten katselin tellusta semmoista ihan kummaa ohjelmaa, Australian Princess! Siinä jotkut aussinaiset halusivat kai olla jotain prinsessoja. Heitä opastettiin kuninkaalliseen etikettiin ja tyyliin. Jotkut mokailivat paljon, jotkut vähemmän. Sitten näitä naisia arvostelivat mm. Dianan ex-hovimestari ja jotkut tyylikonsultit kai..? Vai mitä ne nyt olivat.
Minä ihmettelen miksi joku tahtoo mennä telluun nöyryytettäväksi? Ne naisetkin olivat jotenkin niin lapsellisia. Miten joku voi mennä tuommoiseen ohjelmaan? Kun tietää että kotiyleisö vaan hirnuu vastaanottimien äärellä. :( Voisi kuvitella jonkun alle 10 v tytön olevan semmoinen prinsessaleikkijä.. Mutta aikuiset naiset! :( Ja kuitenkaan heistähän ei tule prinsessoja, se on vain ohjelma. Joten turha on vaiva!
Nyt onkin aika kirjoittaa tästä, kun Ruotsissa kohta kai alkaa ohjelma Swedish Prince, kun Daniel Westling menee naimisiin Victorian kanssa. ;) Minä tykkään joskus seurata julkimojen elämää, vaikka tiedänkin että se on 'tyhmää ja 'hömppää'. En aina kauheasti suosi kuninkaallisia, minusta olisi hullu ajatus että joku valta tai edes asema PERIYTYISI.. Mun mielestä presidentin [valitun edustajan!] on johdettava maata! Perinnöllinen valta on ihan jotain menneen maailman juttuja! Mutta tietty nautin kun näen kaksi kaunista nuorta ihmistä jotka menee naimisiin isossa seremoniassa. ;)
Olisi se silti aika kauheaa jos Suomessa olisi kuninkaallinen perhe. Noin on mukavaa seurata.. vähän kauempaa.. kuninkaallisia.. :) Mutta jos meillä olisi, niin en tykkäisi. Semmoinen joukko kalliilla rahalla elätettäviä ihmisiä, jotka jet setteilisi vaan ympäri maailmaa veronmaksajien rahoilla. Jos nyt miettii esim. Ruotsin Madeleineakin.
Mä olen kyllä ainakin ollut ihan tyytyväinen Tarjan valtakauteen! :) Minusta hän vaikuttaa semmoiselta ihmiseltä jota olisi helppo lähestyä. Ja joka kumminkin välittää maailman vähäosaisistakin ja jolla on kuitenkin arvot kohdallaan! Tietty vähän tyytymätön olen siitä kun odotin Tarjan kaudelta ehkä enemmän.. :( Mutta eihän hän tietty VOI päätöksiä yksin tehdä. Tavallaan olisin halunnut ehkä enemmän maahanmuuttajien ja vähemmistöjen asioiden esillä pitoa. Toisaalta puhuuhan Tarjan SETA-tausta jo yksistään sen puolesta, että vähemmistöt on hänelle tärkeitä. Ehkä näistä asioista ei ole helppo puhua julkisesti, presidentin siis? Nyt minusta Tarjan pitäisi vedota yrityksiin, ettei tulisi irtisanomisia! Nyt pitäisi juuri sitä vastuuta vaatia.. kaikilta! Siis tämän taantuman vuoksi.
Minusta on harmi kun Suvi-Anne Siimes ei enää ole Vasemmistoliitossa eikä siis tule koskaan varmaan olemaan heidän presidenttiehdokkaansa. :( Jos olisi, niin äänestäisin. Suvi-Anne on tosi tyylikäs nainen JA hänellä oli vahva poliittinen osaaminen. Mutta vanhat katkerat äijät taisivat vaan kadehtia vähän liikaa. Jos multa kysytään niin ei se Suvi-Anne ollut, jonka olisi pitänyt lähteä siitä puolueesta. ;)
Leivontahaaveet
Seuraavassa MÄSSYssä saatan hyvin tehdä sitä ananasaurinkoista, sitä en ole tehnyt aikoihin. Pohjaan tulee murskattua kaurakekseliä, voita ja kookoshiutaletta. Täyte on creme fraichea ja ananasmurskaa. Uunissa tehdään tämä helppo leivonnainen ja on hyvää kuin mikä. Ehkä tosiaan teen sen!

Tunnisteet:
julkimot,
leivontasuunnitelmat,
politiikka
torstai 18. joulukuuta 2008
"Sulaahirviö", niinpä niin..
Hassua kun yritin kirjautua blogiin, kirjoitin vahingossa sulaahirviö.. :) Haluanko sulattaa itseni? Ehkä! Ehkä alitajuisesti haluan sulattaa hirviön itsessäni, alkaa ihmoksi jälleen. Vaan pystynkö siihen..???
Pipo kireällä joulun kunniaksi? ;)
Olenkos muuten ainua, joka laskee saamansa joulukortit? Meille on nyt tullut 7. Tavallaan harmittaa kun itse pistin reilusti yli 20 menemään.. taisi olla 25. Ja sitten en itse kumminkaan kai saa kymmentä enempää.. ;) Sellainenkin on ikävää, että itse laittaa kortin ja sitten ihminen x soittaa ja kysyy että mikäs teidän osoite olikaan.. laittaakseen kortin siis siinä vaiheessa kun on saanut sellaisen meiltä. Minua aina se vähän masentaa tulee sellainen olo, ettei tuokaan ihminen olisi muistanut meitä ellemme me olisi laittaneet hälle korttia.. johon sitten tuo syyllisenä (?) vastaa. :(
Ensi vuonna taidan kutistaa aika rajusti tuota joulukortitettavien määrää.. ;) Tuleehan se halvemmaksikin. Ja vaikka miten olisi pikkumaista ja kurjaa niin alkaa kai joku vastavuoroisuuden periaate tässä näkyä munkin kohdallani, eli en ehkä enää kauheasti laita sellaisille ihmisille, jotka ei laita meille. En aio korvata joulukortteja millään testiviesteillä kuitenkaan, ne nyt on mun mielestäni taas tosi epämiellyttäviä.. siis se, että puhelin alkaa kirkua kesken jouluaterian tms. :( Ei hyvä! No jokainen tavallaan, jotain ihmistä ne kai ilahduttaa, en tahdo tuomita. Mutta itse meinaan pistää koko värkin [kännyn siis] kiinni jouluksi.
Hullut leivontahaaveet..
Sikäli kun joulu lähestyypi, kasvaa taas leivontahaaveiden määrä. Mutta pidän tietoisesti sen kurissa. Juustokakun teen ja maustekakun. Suolaiseksi jauhelihapasteijoita - tämä on meillä jouluperinne. Alkoi tosissaan jo mieli toimia siihen suuntaan että jos oisin oikein impulssia seurannut, niin olisin leiponut vaikka mitä ihmeitä. ;) Ja sitten tuskaillut taas, kun on kaikkea niin paljon.
Olen horjunut appelsiinijuustokakun ja baileyssin välillä. Tiedän jo itseni siinä mielessä hyvin että luultavasti päädyn baileyssiin, vaikka kuinka nyt muuta mietinkin. Koska se vain on niin hyvää! Ja tuleekin aika helposti oikeastaan. Baileys on siitä jännä kakku, että siihen teen ihan mielelläni keksimuru-voi-pohjan. Yleensä pyrin välttämään sitä keksimurun ja voin yhdistelmää, koska minusta vaaleasta siirapista ja munista & jauhosta syntyvä sokerikakkupohja on melkein yhtä helppotekoinen ja maukas. [Ja kevyempi.] Mutta baileys suorastaan vaatii sen keksimurujutun. En koskaan osta mitään diggestiivikeksua siihen, vaan teen keksimurun Jyväshyvän kaurakekseistä. ;) Se kannattaa meillä, koska meillä ne kaurakeksit maistuu iltateellä tosi hyvin miehelle ja minustakin ne on ihan hyviä. Eli ei tarvitse ostaa jotain keksipakettia kaappiin homehtumaan vain leivontatarkoituksiin. J-hyvän kaurikset on tosi hyviä, kuluu pussi ilman että huomaakaan.
Joskus en tykkää tästä nykytavasta myydä ne kaurikset pussissa. Kun monesti keksit saattavat olla rikki sisällä! Se ei ole kivan näköistä. :(
Julkimoista
Olen joskus sellainen, että seuraan mielelläni julkimoin elämää. Nyt tänään luin IltaSanomien nettiversiosta, että Tapani Kansa on erotettu joulukiertueelta. Ilmeisesti jotain ongelmia on ollut, T. Kansa oli jotenkin kai puhunut enemmän kuin laulanut ja jotkut ihmiset oli pettyneitä. Tilallensa tuli Eino Grön ja joku nainen, sitä naista en "tunne" mistään yhteydestä, ei nimi sanonut mitään [en muista sitä nimeä enään].
Minä hämmästelin tätä T. Kansa-uutista, kunnes jostain luin että mies olisi kärsinyt jostain mielenterveysongelmista ja että niihin saattaa kuulua sellainen 'oudolta' vaikuttava käytös. :( Silloin alkoi tuntua pahalta se, että miehestä sitten kirjoitettiin netissä niin rumasti. Sanottiin pahoja asioita. Olen viime aikoina alkanut sympata aika vahvasti kaikkia 'erilaisia' ihmisiä, kun olen itsekin vähän 'erilainen', siis syömismielessä.
Erilaisuudesta puheen ollen..
Soitin tänään niitä työelämävalmennus-paikkoja, toisin sanoen soitin yhteen paikkaan jossa puhelun vastaanottaja vaikutti.. .. ... TOSI POSITIIVISESTI SUHTAUTUVALTA!!!! Haastatusaika sovittiin tammikuulle!!!! !!!! Mutta, mutta: en vielä halua alkaa intoilla.. hillitsen itseäni.. koska voihan olla kun laitan ceeveen, niin mieli heillä muuttuu.. :( Sitä pelkään.. kun siis se seevee on ihan tyhjää täynnä. :( Eli otan nyt vain tuon puhelun sellaisena kuin se oli: yksi pieni positiivinen kokemus, koska mua ei teilattu, mua ei nöyryytetty, mulle näytettiin keltaista valoa.. :) Tuntui kyllä upealta.
Mies tosin sanoi kun tuli töistä ettei noilla ihmisillä ole siinä mitään hävittävää: he saavat ilmaiseksi ylimääräisen käsiparin sinne tekemään töitä. No onhan se niinkin, mutta silti tuntui hyvältä ettei suoraan sanottu EI. Niin paljon on tuossa työnhaussa tullut takkiin viime aikoina. Pienikin kiltteys piristää.
Nyt on alkanut mietityttää sellainen, että entäs jos mä kummajainen en pystykään työelämään? Jos pääsen sinne niin pystynkö olemaan n. 8 tuntia joidenkin vieraiden seurassa ja tavallaan paineen alla.. suorituspaineen.. kun nyt kumminkin olen ollut vailla töitä niin pitkään? :( Tätä pelkään. Mutta siihen kysymykseen en saa vastausta ennen kuin yritän olla töissä sen 8 tuntia päivässä. Tavallaan olisi tietty ollut parempi joku osa-aikainen työ aluksi. Pehmeä lasku. Mutta kai tästä kaikesta sitten puhun tammikuussa sen ihmisen kanssa.

työkyvyttömyys?,
työnhaku,
työttömyys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)