Yksi huono juttu [ikuisessa] työttömyydessä on se, että ei voi peilata itseään muihin. Itsensä näkeminen muiden silmin - sitä ei tapahdu, kun elämässä ei OLE muita. Satunnaisia tapaamisia ystävien kanssa ei lasketa, koska ne eivät ole PÄIVITTÄISTÄ kontaktia toisiin ihmisiin. Minulla ei tietyssä mielessä ole mitään käsitystä siitä, millaisena muut näkevät mut. Usein KUVITTELEN tietäväni mitä muut ajattelevat [että olen hullu, outo], mutta en voi tietää varmasti. En saa jokapäiväistä palautetta itsestäni. Sitä saa työssäkäyvä, ja vielä aika puolueettomilta ihmisiltä, kun työkaverit eivät ole perhettä tai sydänystäviä.
Mies tavallaan arvostaa mua. Hänen mielestään olen sitä ja tätä kaunista + hyvää. Mutta hän myös sanoo, että olen hänen mielestään hiukan tasapainoton. Tarkoittaen nyt tätä syömishommailua ja muuta, eli ei millään vaarallisella tavalla hullu ympäristölleni. Ehkä on hyväkin, että en ole työelämässä. Ehkä sielläkin ihmiset pitäisivät mua tasapainottomana.
Ihminen, joka ei ole jatkuvassa kontaktissa muihin, menettää pian kykynsä olla muiden keskellä. Se on taito sekin, ja se voi ruostua. Mulle on varmaan [=takuulla] käynyt niin. Väsyn kovasti jos olen isojen ihmisjoukkojen keskellä PITKÄÄN. Tai jossain sukujuhlassa tms. pitkään. Avainsana on tuo pitkään. Lyhyen ajan jaksan olla.
Häpeän hirveästi kun tajuan, että J O S koskaan työllistyisin, niin saattaisin tarvita... jotain pitkäaikaistyöttömien KUNTOUTUSPROJEKTIA!! Kaikilla varmaan on mielikuva näistä kuntoutujista. Luin kerran sellaisesta projektista ja se oli kieltämättä aika rajua tekstiä. Kuinka ihmiset niissä tarvitsevat tukihenkilöä jopa henkilökohtaisesta hygieniasta muistuttamiseen ym..!! Niin, varmaan kaikki mieltää nyt minutkin jonain haisunäätänä. Vaan kun en ole. Olen vain kasvanut aika ihmisaraksi ja en tiedä pystyisinkö ihan helposti olemaan 8 h muiden keskellä. SIKSI kai tarvitsisin kuntoutusta - mutta en kehtaa lähestyä ketään asian tiimoilta - olen siis ikuinen työtön lortti. Äh!
On tavallaan aika kovaa, kun on kasvanut ja elää sellaisten konstailemattomien [Muorin lempisana!] no-nonsense -ihmisten keskellä. Muori ei tajuaisi mitään kuntoutusprojekteja, vaan pitäisi niitä luusereiden hommina. En muuten jaksa uskoa miehenkään vanhempien kauhean paljon paremmin niitä tajuavan, tosin varmasti enemmän kuin Muori - heillä on laajempi kokemuspohja tästä elämästä + ihmisten erilaisista vaikeuksista, joten siinä mielessä ovat ymmärtäväisempiä. Mutta silti.
Mies meni katsastuskonttoriin -
- - ja kaaransa tuli hylätyksi, kuten mies arvelikin vähän. Mutta hyvä uutinen on kuulemma se, että noteerattuja vikoja - korjattavia vikoja - on vähemmän kuin mitä mies oletti. Eikä kuulemma tarvitse alkaa hitsata autoa. Sitäkin on joskus tehty.
Minun romurautani karjaisi taas oikein komeasti, kun kauppan pihalta lähdin! :( Piti käydä kauppassa TAAS, koska olin unohtanut ostaa lohta, laitoin sitä ruoaksi tänään. Inhoan sitä kun auto karjaisee kun yritän sitä käynnistää, ihmiset aina säpsähtävät sitä kirskunaa ja sitten minua nolottaa. Jotkut jopa nauravat sille äänelle, no ei kai heitä syyttääkään voi!
9 kokonaista vuorokautta ..
.. herkkuiluun! Mitähän sitten leipoisi? Viime mässyssä selittelin miehelle, että kaikki ylenpalttinen leivonta oli 'Vickanin ja Danielin häiden kunniaksi' [HAH, HAH!], mutta mies tuntee mut jo niin hyvin, että häntä huvitti. :) Kyllähän katsoin niitä häitä paljonkin - ja mieskin katsoi, aina siihen asti kun V & D lähtivät sille veneajelulle! Tai mikä soutuvene se nyt oli.
Yllättävää että mieskin katsoi, vaikka hän yhdessä vaiheessa melkein PILKKASI häitä! :( Se oli meillä erimielisyys, minä kun odotin niitä kovasti ja olin melkein hääkuumeessa. Mutta säälin tuoretta avioparia, kun häät olivat koko kansan tapahtuma. :( Varmasti kauhean stressaavaa viettää häitä koko ajan kameroiden ja toimittajien keskellä. Kun muutenkin häät voivat stressata, vaikkei ihminen olisi mikään julkimo.
Pidin Vickanin puvusta.. Mutta SULHASESTA pidin vielä enemmän! Tietysti säälinkin häntä, koska tästä eteenpäin hän on koko elämänsä ajan toimittajien ja paparrazzien laillista riistaa. Vaikka pari eroaisi, niin Danny tulee aina olemaan 'se mies, joka oli naimisissa prinsessan kanssa'. Se on iso päätös, tuollaiseen elämään alkaminen, kun on vasta vähän yli 30. Elettävänä on kai noin 60 vuotta julkisuuden valokeilassa! Sellaisinakin päivinä, kun ei yhtään huvittaisi.. No, D. oli kuitenkin hurjan komea ja aidosti 'prinssillinen'! Tykkään tuollaisista 'tuhkimotarinoista', mun mielestä olisi jotenkin ällöttävää jos V. olisi mennyt naimisiin jonkun Wanhan Rahan tai siniverisen kanssa!
Alkoi oikein harmittaa kun en ostanut Tiimarista itselleni leikki-tiaaraa! :) Näin sellaisia joillakin ihmisillä telkussa, esim. eräs ruotsinopettaja oli kai kotonaan järjestänyt 'varjojuhlat' ja siellä oli ollut naisilla ja tytöillä sellaiset.. ja Frödingen prinsessakakkua tarjolla! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työkyvyttömyys?. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
sunnuntai 21. joulukuuta 2008
Tahdon syödä pelkoni pois!
Nyt taas tuntuu siltä kuin voisi ahtaa ja ahmia.. Kamalaa sellainen mielihalu. Mutta toisin kuin ennen - ennen itsenäisyyspäiväyrjöjä siis - nyt yritän edes käsitellä sitä halua. Mietin mistä se johtuu. Miksi juuri nyt? Ei tarvitse kauaa miettiä sittenkään: olen tänään tuntenut itseni mielettömän epävarmaksi ja haavoittuvaksi. Ja kun tunnen niin, niin reagoin... ta-daa: ahmimishalulla. Sitä tahtoo tuntea olevansa TURVASSA. Ja vain syömällä on turvassa, on rauhallinen ja lämmin olo. Yleensä vain palelen ja pelkään. Pelkään työttömyyden mielenterveydellisiä vaikutuksia itseeni, pelkään olevani ikuisesti työtön lortti, pelkään olevani totaalinen häviäjä, kummajainen ja kelvoton ihminen.
Ja kun tulee se pelko, niin syöminen on lääke. Eikös juu? Paitsi ettei se ole. Sen hetken ajan on aina ihanaa, mutta se hetki menee ohi. Ja ongelmat ovat siellä odottamassa, sen hetken takana. Ihan kuten alkoholisti ei pääse pakoon elämänsä ongelmia perjantaipullolla, koska perjantain jälkeen tulee aina lauantai. Ja moraalinen kankkunen fyysiseen yhdistyneenä. Ole siinä sitten.
Voisiko olla joku muu tapa saavuttaa rauhallinen ja lämmin - turvattu - olo? Mikä se voisi olla? Tätä mietin seuraavaksi. ;) On mulla siis mietittävää.
Tämän päivän turvaton ja pelokas olo johtui siitäkin kun laitoin sähköpostilla SURKEAN cv:n nyt sinne paikkaan, josta haen työelämävalmennettavan hommia..!!!! Siinä se, pähkinänkuoressa! Äyskin miehellekin, kun hän koetti auttaa mua yhden liitetiedoston kanssa.. kas kun olin hermostunut, nimittäin!
Joulun rommi-rusina -ihme!
Ihme juttu kun olin Prismassa tänään. Siellä oli joku konsulentti markkinoimassa + maistattamassa Valion rommi-rusina -rahkaa. Ja maistoin sitä siis semmoisen kertakäyttöteelusikallisen minäkin. Ja se maistui hyvältä. Mutta en ostanut, koska tein syksyllä sellaisen rommirusina-juustokakun ja se maistui.. karmealta! Tuo rahka on kai sellaista, että nälkäisenä [aamupala jäi väliin tänään] ja pienissä määrin nautittuna se voi maistua ihan ookoolta. Petollista kamaa!
Tykkään paljon siitä Valion samaan sarjaan kuuluvasta vaniljarahkasta. Se on tosi namia, suosikkini. Rainbown vaniljarahka on todella aneemista siihen verrattuna! Myös sitä Valion sitruunalla maustettua rahkaa olen käyttänyt joskus kun teen rahkapullia. Hyvää -suosittelen! Kumpainenkin siis. Rommi-rusinaa en suosittele, en tiedä miltä se oikeastaan maistui - minulle ei tullut ekana rommi ja rusina mieleen. Outo maku.
Joulun ostoshelvetti
Olimme myös Tarjoustalossa, kun piti käydä katsomassa olisiko siellä ollut joulukuusen valoihin lamppuja. Aika jännä juttu, siellä oli muutamia suklaajuttuja joihin en ole törmännyt muualla. Esim. sellainen Pringle-purkkia muodoltaan muistuttava pieni lieriö, jossa oli kolmenlaisia suklaanameja, kaikki maitosuklaalla päällystettyjä pallosia. Joissakin oli rapea 'crispy' täyte, joissakin jotain muuta. Planets taisi olla lieriön kyljessä seisova nimi.
Hih, nauratti vähän kun inhokki Budapest-rasiat oli ostettu ihan loppuun koko kaupasta. ;) Ei yhden yhtä perinteistä jäljellä enää.. Vain niitä [myös toki ällöjä] appelsiini-budia oli muutama boksi! Perinteiset oli menneet.. Ihmiset kai ostavat niitä, mutta joskus mietin että miten monessa kodissa ne oikeasti tulevat syödyiksi? Ja ostavatko ihmiset niitä siksi, että TIETÄVÄT toisten pitävän niistä, vai onko se vain sitä että ostataan, kun on AINA ostettu budaa jouluksi? Miettimättä oikeastaan sitä että kannattaako se. Ja voisiko markkinoilla olla jotain parempaa? Se kun ei selviä muuten kuin maistamalla! Oli Tarjoustalossa melkoinen buda-tarjouskin ollut, kai sekin selittää rasioiden menekin: kolme rasiaa (300 g/kpl) kympillä! Kilo p-kaa kympillä, aika hyvin joo. Halvemmalla voisi selvitä kun menisi suoraan lähimpään sikalaan tai talliin vierailulle ja kysyisi, että mitä teillä maksaa kilo sontaa. Voisi saada vaikka vitosella sellaisen satsin. ;)
Alkoi jo melkein ahdistaa kaupoissa. Prismassa oli pysäköinnin ohjaajat töissä. Osoittelemassa ihmisille paikkoja. Onneksi me kumminkin löysimme kuin ihmeen kautta hyvän paikan..!!! En olisi uskonut, semmoinen ryysis siellä oli. Ja sitäkin ihmettelin, että jouluostosaika alkaa ilmeisesti olla vähän OHI jo. Hyllyistä oli paljon tavaraa pois. Säälin niitä, jotka on jättänyt joululahjan ostamiset viime tinkaan! Onneksi itse tarvitsee 'vain' ostaa ruokatarpeita kaupasta - en kestä sitä ihmismassaa, kiukkuisia, väsyneitä ihmisiä paniikki silmissään. Hei ettekö te oikeasti tiedä, ettei mikään laki kiellä ostamassa joululahjoja vaikka loka-marraskuussa jo..??? No, oma on tietty valintansa..
Kävimme Alkossakin, me 'joulujuopot'. Meille kun kuuluu punaviini jouluruoan kanssa. Mutta aina käy niin että minä juon vain yhden lasillisen ja mies sitten pari, loppu saatetaan kaataa poiskin. Ostimme 2 punaviinipulloa [toinen varmaan jää joulun jälkeiseen aikaan] ja yhden pullon kermalikööriä. Sitä tulee siihen kakkuun, jonka leivon.. sitä menee siihen ainakin desilitra. Jäljelle jää n. kaksi desiä juotavaksi meille kahteen pekkaan jouluaattona ja joulupäivänä.
Vähän jo aloimme varautua jouluun.. ostimme joulukalkkunarullan, jossa on paistolämpömittari valmiina. Sen marinoinnin aloitan tiistaina. Saa vuorokauden verran muhia. Ja ostimme muitakin sellaisia joulujuttuja, mm. ruotsalaisia Anna'sin piparkakkuja. Ohuita. Paljon kehuttuja.

Tunnisteet:
ahdistus,
ahminnan syyt,
jouluostokset,
työkyvyttömyys?,
työnhaku,
työttömyys
torstai 18. joulukuuta 2008
"Sulaahirviö", niinpä niin..
Hassua kun yritin kirjautua blogiin, kirjoitin vahingossa sulaahirviö.. :) Haluanko sulattaa itseni? Ehkä! Ehkä alitajuisesti haluan sulattaa hirviön itsessäni, alkaa ihmoksi jälleen. Vaan pystynkö siihen..???
Pipo kireällä joulun kunniaksi? ;)
Olenkos muuten ainua, joka laskee saamansa joulukortit? Meille on nyt tullut 7. Tavallaan harmittaa kun itse pistin reilusti yli 20 menemään.. taisi olla 25. Ja sitten en itse kumminkaan kai saa kymmentä enempää.. ;) Sellainenkin on ikävää, että itse laittaa kortin ja sitten ihminen x soittaa ja kysyy että mikäs teidän osoite olikaan.. laittaakseen kortin siis siinä vaiheessa kun on saanut sellaisen meiltä. Minua aina se vähän masentaa tulee sellainen olo, ettei tuokaan ihminen olisi muistanut meitä ellemme me olisi laittaneet hälle korttia.. johon sitten tuo syyllisenä (?) vastaa. :(
Ensi vuonna taidan kutistaa aika rajusti tuota joulukortitettavien määrää.. ;) Tuleehan se halvemmaksikin. Ja vaikka miten olisi pikkumaista ja kurjaa niin alkaa kai joku vastavuoroisuuden periaate tässä näkyä munkin kohdallani, eli en ehkä enää kauheasti laita sellaisille ihmisille, jotka ei laita meille. En aio korvata joulukortteja millään testiviesteillä kuitenkaan, ne nyt on mun mielestäni taas tosi epämiellyttäviä.. siis se, että puhelin alkaa kirkua kesken jouluaterian tms. :( Ei hyvä! No jokainen tavallaan, jotain ihmistä ne kai ilahduttaa, en tahdo tuomita. Mutta itse meinaan pistää koko värkin [kännyn siis] kiinni jouluksi.
Hullut leivontahaaveet..
Sikäli kun joulu lähestyypi, kasvaa taas leivontahaaveiden määrä. Mutta pidän tietoisesti sen kurissa. Juustokakun teen ja maustekakun. Suolaiseksi jauhelihapasteijoita - tämä on meillä jouluperinne. Alkoi tosissaan jo mieli toimia siihen suuntaan että jos oisin oikein impulssia seurannut, niin olisin leiponut vaikka mitä ihmeitä. ;) Ja sitten tuskaillut taas, kun on kaikkea niin paljon.
Olen horjunut appelsiinijuustokakun ja baileyssin välillä. Tiedän jo itseni siinä mielessä hyvin että luultavasti päädyn baileyssiin, vaikka kuinka nyt muuta mietinkin. Koska se vain on niin hyvää! Ja tuleekin aika helposti oikeastaan. Baileys on siitä jännä kakku, että siihen teen ihan mielelläni keksimuru-voi-pohjan. Yleensä pyrin välttämään sitä keksimurun ja voin yhdistelmää, koska minusta vaaleasta siirapista ja munista & jauhosta syntyvä sokerikakkupohja on melkein yhtä helppotekoinen ja maukas. [Ja kevyempi.] Mutta baileys suorastaan vaatii sen keksimurujutun. En koskaan osta mitään diggestiivikeksua siihen, vaan teen keksimurun Jyväshyvän kaurakekseistä. ;) Se kannattaa meillä, koska meillä ne kaurakeksit maistuu iltateellä tosi hyvin miehelle ja minustakin ne on ihan hyviä. Eli ei tarvitse ostaa jotain keksipakettia kaappiin homehtumaan vain leivontatarkoituksiin. J-hyvän kaurikset on tosi hyviä, kuluu pussi ilman että huomaakaan.
Joskus en tykkää tästä nykytavasta myydä ne kaurikset pussissa. Kun monesti keksit saattavat olla rikki sisällä! Se ei ole kivan näköistä. :(
Julkimoista
Olen joskus sellainen, että seuraan mielelläni julkimoin elämää. Nyt tänään luin IltaSanomien nettiversiosta, että Tapani Kansa on erotettu joulukiertueelta. Ilmeisesti jotain ongelmia on ollut, T. Kansa oli jotenkin kai puhunut enemmän kuin laulanut ja jotkut ihmiset oli pettyneitä. Tilallensa tuli Eino Grön ja joku nainen, sitä naista en "tunne" mistään yhteydestä, ei nimi sanonut mitään [en muista sitä nimeä enään].
Minä hämmästelin tätä T. Kansa-uutista, kunnes jostain luin että mies olisi kärsinyt jostain mielenterveysongelmista ja että niihin saattaa kuulua sellainen 'oudolta' vaikuttava käytös. :( Silloin alkoi tuntua pahalta se, että miehestä sitten kirjoitettiin netissä niin rumasti. Sanottiin pahoja asioita. Olen viime aikoina alkanut sympata aika vahvasti kaikkia 'erilaisia' ihmisiä, kun olen itsekin vähän 'erilainen', siis syömismielessä.
Erilaisuudesta puheen ollen..
Soitin tänään niitä työelämävalmennus-paikkoja, toisin sanoen soitin yhteen paikkaan jossa puhelun vastaanottaja vaikutti.. .. ... TOSI POSITIIVISESTI SUHTAUTUVALTA!!!! Haastatusaika sovittiin tammikuulle!!!! !!!! Mutta, mutta: en vielä halua alkaa intoilla.. hillitsen itseäni.. koska voihan olla kun laitan ceeveen, niin mieli heillä muuttuu.. :( Sitä pelkään.. kun siis se seevee on ihan tyhjää täynnä. :( Eli otan nyt vain tuon puhelun sellaisena kuin se oli: yksi pieni positiivinen kokemus, koska mua ei teilattu, mua ei nöyryytetty, mulle näytettiin keltaista valoa.. :) Tuntui kyllä upealta.
Mies tosin sanoi kun tuli töistä ettei noilla ihmisillä ole siinä mitään hävittävää: he saavat ilmaiseksi ylimääräisen käsiparin sinne tekemään töitä. No onhan se niinkin, mutta silti tuntui hyvältä ettei suoraan sanottu EI. Niin paljon on tuossa työnhaussa tullut takkiin viime aikoina. Pienikin kiltteys piristää.
Nyt on alkanut mietityttää sellainen, että entäs jos mä kummajainen en pystykään työelämään? Jos pääsen sinne niin pystynkö olemaan n. 8 tuntia joidenkin vieraiden seurassa ja tavallaan paineen alla.. suorituspaineen.. kun nyt kumminkin olen ollut vailla töitä niin pitkään? :( Tätä pelkään. Mutta siihen kysymykseen en saa vastausta ennen kuin yritän olla töissä sen 8 tuntia päivässä. Tavallaan olisi tietty ollut parempi joku osa-aikainen työ aluksi. Pehmeä lasku. Mutta kai tästä kaikesta sitten puhun tammikuussa sen ihmisen kanssa.

julkimot,
leivontasuunnitelmat,
työkyvyttömyys?,
työnhaku,
työttömyys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)