Sanotaan että se Tony Halme olikin ollut jo pari päivää kuolleena ennen löytymistä! :( Kun aina mulkkaan kaikkia amerikkalaisia ja brittiläisiä poliisisarjoja, niin inhottaa ajatella mitä se KÄYTÄNNÖSSÄ merkitsee. :( Kun ruumiin hajoaminenhan alkaa HETI, tavallaan.
Iltalehtikolumnisti Kaarina Hazard pyysi sitten omalla tavallaan anteeksi sitä Halme-kolumniaan, luin sen Punikkihuora-nimisen kolumnin jonka hän nyt kirjoitti ja siinä oli jotenkin vähän 'kaunaisen' sävyinen 'anteeksipyyntö', joka ei oikeastaan ollut anteeksipyyntö.. vähän vaikeaselitteistä! Minusta olisi ollut parempi vaan pysyä sen takana mitä kirjoittaa!! Tai olisihan siihen ekaan kolumniin voinut laittaa vaikka että olen pahoillani jos tämä loukkaa jotakin, mutta mun mielestäni Halme oli.. jne.. jne.. Näin ehdotan minä Suklis! Mutten minä ole kolumnisti.
Lehdessä luki sekin että kyllä se oli ollut ampuma-itsemurha sitten, se kuolo. :(
Perussuomalaiset ovat vähän outoja tavallaan. Olen joskus käynyt joidenkin niiden sivuilla ja joskus ne vaikuttavat MUN silmään tasapainottomilta, tai sanotaanko että siellä on ihmisiä laidasta laitaan! Yksi ihan HULLU tuttavani alkoi p-suomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi. Se ihminen on oikeasti ihan pähkä. En sano nimeä! Ei se päässyt muuten läpi, kuitenkaan. Sai muutaman kymmenen ääntä, siinäkin muutama kymmenen liikaa! Voisin kyllä kertoa tuosta tyypistä paljonkin, mutten viitsi. No, olkoon nyt politiikka, vaikka kai siitä AINA vähän pitäisi puhua, koska maamme muuttuu kovaa vauhtia sellaiseksi amerikkalaismalliseksi yhteiskunnaksi, jossa vain vahvat pärjää.
Tänäänkin kuuntelin radiota ja siellä oli noista eläkkeistä. Siis siitä, ettei tämä mun sukupolvi tule ehkä saamaan sellaisia kovin kattavia. Tai eivät KAIKKI siis, sitten on näitä 'hyväosaisia', jotka saavat miljoonaeläkkeet..
Oikeasti PAKKO on asenneilmapiirin Suomessa pian heilahtaa vasemmalle, muutenhan ihmiset on ihan hulluja!! :( Mutta miten se oikeastaan voisi heilahtaa, kun en itsekään oikein osaa sanoa ketä/mitä pitäis äänestää! Vasemmistoliittoa kai, kai sille ääni on annettava, mutta kun ei ne oikeasti ole mun silmään kommunisteja. Mutta kommareita taas ei OLE ehdokkaina.. tai ainakaan niistä ei tule sellaista vaikuttavaa voimaa, niitä on niin vähän. Hitto vie, taidan kohta jättää koko äänestämisen. Sama kai se on.. kun ei mikään muutu! :(
Itse olen jo sopeutunut siihen että varmaan minusta tulee vanhana vielä köyhempi kuin nyt. Muttei se oikeastaan vaivaa mua usein. En ole kovin riippuvainen rahasta, kuitenkaan. Mua ei haittaa syödä kaurapuuroa vaikka useampi päivä viikkossa. Tai sitten pelkkää perunaa. Muuta ei kai ole luvassa sitten vanhana. Tietty mässyjä voisi silti pitää, monet makeiset ym. on nykyisin aika huokeitakin.
1 kokonainen vuorokausi - -
-- herkkuiluun! Mutta synkkä ongelmapilvi kohoaa taivaalle. Missään en ole nyt nähnyt Philadelphiaa.. siis sitä normaalirasvaista versiota!! Ja sitä tarvitaan New York cheesecakeen! Muu tuorejuustis ei yksinkertaisesti ole sen veroista. Nyt täytyy huomenna metsästää sitä tai sitten laittaa mies asialle. Tai sitten on se viimeinen vaihtoehto, eli käyttää jotain creme bonjouria.. hmmmph!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuolema. Näytä kaikki tekstit
torstai 21. tammikuuta 2010
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Tonnitunne
On taas läski olo. Se iskee aina välillä - se tunne, että mun täytyy varmaan painaa tonni, ainakin.. Vaikka tiedän, ettei se voi olla mahdollista. Tiedän siis käyttämieni vaatekokojen perusteella. ;) Minähän en vaakassa ole käynyt aikoihin, siinä on omat hyvät puolensa ja sitten ne huonot.. eli siis se TONNITUNNE! Vaikea sanoa tulisiko se jos menisin vaakaan ja saisin varman tiedon, etten ole tonnikeiju. Auttaisiko sekään, oikeasti? :( Luultavasti ei.
Lisäksi tuntuu nenässä ja nielussa vähän siltä kuin olisin [ehkä] sairastumassa! Mutta se voi olla vain pelkkä luulo, odotetaan ja katsotaan.
Kuolemasta sananen
Mulla on sellainen tapa ollut Isukin kuoleman jälkeen, että olen oikein tietoisesti yrittänyt valmentaa itseäni ajatuksen tasolla läheisteni kuolemaan. Jos mies on myöhässä 10 minuuttia niin mietin: AUTO-ONNETTOMUUS! :( Olen yrittänyt ajatella, että kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa! Joskus musta tuntuu sydämessä siltä, että se olen mä joka tulen jäämään leskeksi tästä liitosta. Koska niinhän se yleensä menee, naiset elää pitempään. Muutenkin uskon että tulen päätymään siihen tilanteeseen, että olen aika yksin. No, mitenpä se poikkeaisi oikeastaan nykytilanteestakaan? ;)
Isukin kuolema oli tavallaan yllätys. Se oli yllätys, koska meillä ei ollut tiedossa mitään sellaista sairautta, joka olisi voinut johtaa Isukin kuolemaan vasta 60-vuotiaana. Mutta siinä mielessä se ei ollut yllätys, koska Isukki tavallaan 'flirttaili' kuoleman kanssa viimeisinä vuosinaan. Hän käveli jäillä, vaikka oli myöhäinen kevät. Aina hänellä oli jäänaskalit mukana, mutta.. no. Ja sitten Isukin kuoleman jälkeen saimme tietää hänellä olleen jotain sellaista, joka aiheutti tajuttomuuskohtauksia. Oikeastaan Isukki olisi voinut kuolla - ja olisikin kuollut ilman Siukun miestä - jo aiemmin. Olivat saunomassa ja Siukun mies oli Isukin luona. Ja Isukki sai sellaisen tajuttomuuskohtauksensa VEDESSÄ! Siukun mies huomasi sen ja kävi kiskomassa Isukin rannalle. Isukki oli vannottanut H:a, ettei hän puhu tästä meille tytöille, koska hän ei halunnut huolestuttaa meitä. Mutta ei hän lääkäriin hakeutunut - kai hän ajatteli, että kun lähtö tulee niin se tulee. Ja tulihan se, tajuttomuuskohtaus.. tällä kertaa yksin, soutuveneessä. Ja sitten minä sain puhelinsoiton.
Näin minä kuolemaa pohdin, miksi juuri nyt, miksi se tulee sen LÄSKIN olon seuraksi tällainen miete? On omituista! Suklis taitaa olla morbidi!
Ei niin vapaaehtoisesti lapseton, ei niin vapaaehtoisesti työtön
Mulla on yksi tuttu, joka on lapseton vastoin omaa tahtoaan! He miehen kanssa kauheasti haluaisivat lasta, mutta se ei oikeasti ole mahdollista heille, ei edes millään hoidoilla. Tavallaan käy kauheasti sääliksi, kun tämä nainen on pikku tytöstä asti oikeastaan vaan halunnut olla ÄITI! Mutta sitten mietin - ovatko he oikeasti pohtineet tuon lapsiasian KAIKKIA puolia?
Miksi Suomessa ei puhuta perhe-elämästä yhtään realistisesti? Miksi vain mennään siihen vaaleanpunaiseen pinkkihuumaan, eikä oteta esiin perhe-elämän paineiden alla särkyviä liittoja, lapsien viemää rahaa, työelämän menetettyjä mahdollisuuksia, raskauden ja synnytyksen ja imetyksen aiheuttamia vaurioita [yksi tuttuni on nyt pysyvästi sellainen, että toinen rinta on toista pienempi, imetyksestä on jo vuosia muttei se ole korjautunut] yms- yms. yms? Tai sitten sitä mahdollisuutta, että lapsista tulee kerta kaikkinen taakka ja vaiva. Että ne alkavat vetää jotain huumetta 14-vuotiaana ja varastavat vanhemmiltaan 20-vuotiaina ja kuolevat hepopiikkiin 23-vuotiaana. Yhdelle meidän tutulle kävi niin, heidän ainoa lapsi [poika] kuoli 20-vuotiaana. Yliannostus huumetta, käsittääkseni VAHINKO, eli ei tarkoitettu itsari. Taisi mömmö olla odotettua vahvempaa. Paljonpa lohduttaa. -Tai sitten on se vaihtoehto että lapset pistävät välit kokonaan poikki vanhempiinsa. Muuttavat jonnekin Australiaan ja polttavat sillat takanaan.
No en tiedä olisiko kovin kohteliasta tai kilttiä alkaa esitellä näitä vaihtoehtoja lohdukkeena sille tahattomasti lapsettomalle. :( Mutta ne on kuitenkin vaihtoehtoja, niinkin voi käydä. Oikeastaan melkein kaikissa asioissa on aina vähintään kaksi puolta! Pitäisi vaan yrittää osata katsoa sitä asiaa niin.. niin voi oma osa, mikä se sitten onkin, olla helpompi.
Olen tätä mun työttömyyttänikin miettinyt. Edes se ei ole kokonaan negatiivinen asia! Jos mulla olisi työ, niin mulla voisi myös olla paskamaiset työkaverit, työpaikkajuonittelua, kauhea stressi, jatkuva unenpuute, ei omaa aikaa ollenkaan, jatkuva väsymys [koska tiedän ettei mies kumminkaan osallistuisi kodinhoitoon sen enempää kuin nytkään, eli joutuisin tekemään 2 työtä]. Sitten sellainenkin hassu juttu jota en aiemmin tullut ajatelleeksi, eli saattaisin myös PALELLA koko ajan. Joissain työpaikoissa on nimittäin h-vetin kylmä. En tajua miksi, mutta niin vain on.
Jos olisin tehtaassa työssä, niin sitten taas saattaisin joutua seisomaan koko päivän. Mun ystävä on liukuhihnalla ja ne joutuvat kaikki siellä seisomaan, kun joku on laskenut työn olevan siten tehokkaampaa. Ja tuskin vessassa kuulemma edes saa käydä! :(
Tietysti kärsin siitä kun varmaan musta puhutaan.. :( Kun ei ole työtä. Ja Muorikin aina mua paheksuu. Mutta niin kuin sanottu, ei niin pahaa asiaa varmaan ole ettei siinä JOKU pieni sirunen positiivisuuttakin ole! Vai ajattelenko nyt taas ihan päin honkia kuten tavallista. :)
Tästä tuli näköjään vähän hyppelehtivä ja hajanainen jaarituspostaus!
Lisäksi tuntuu nenässä ja nielussa vähän siltä kuin olisin [ehkä] sairastumassa! Mutta se voi olla vain pelkkä luulo, odotetaan ja katsotaan.
Kuolemasta sananen
Mulla on sellainen tapa ollut Isukin kuoleman jälkeen, että olen oikein tietoisesti yrittänyt valmentaa itseäni ajatuksen tasolla läheisteni kuolemaan. Jos mies on myöhässä 10 minuuttia niin mietin: AUTO-ONNETTOMUUS! :( Olen yrittänyt ajatella, että kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa! Joskus musta tuntuu sydämessä siltä, että se olen mä joka tulen jäämään leskeksi tästä liitosta. Koska niinhän se yleensä menee, naiset elää pitempään. Muutenkin uskon että tulen päätymään siihen tilanteeseen, että olen aika yksin. No, mitenpä se poikkeaisi oikeastaan nykytilanteestakaan? ;)
Isukin kuolema oli tavallaan yllätys. Se oli yllätys, koska meillä ei ollut tiedossa mitään sellaista sairautta, joka olisi voinut johtaa Isukin kuolemaan vasta 60-vuotiaana. Mutta siinä mielessä se ei ollut yllätys, koska Isukki tavallaan 'flirttaili' kuoleman kanssa viimeisinä vuosinaan. Hän käveli jäillä, vaikka oli myöhäinen kevät. Aina hänellä oli jäänaskalit mukana, mutta.. no. Ja sitten Isukin kuoleman jälkeen saimme tietää hänellä olleen jotain sellaista, joka aiheutti tajuttomuuskohtauksia. Oikeastaan Isukki olisi voinut kuolla - ja olisikin kuollut ilman Siukun miestä - jo aiemmin. Olivat saunomassa ja Siukun mies oli Isukin luona. Ja Isukki sai sellaisen tajuttomuuskohtauksensa VEDESSÄ! Siukun mies huomasi sen ja kävi kiskomassa Isukin rannalle. Isukki oli vannottanut H:a, ettei hän puhu tästä meille tytöille, koska hän ei halunnut huolestuttaa meitä. Mutta ei hän lääkäriin hakeutunut - kai hän ajatteli, että kun lähtö tulee niin se tulee. Ja tulihan se, tajuttomuuskohtaus.. tällä kertaa yksin, soutuveneessä. Ja sitten minä sain puhelinsoiton.
Näin minä kuolemaa pohdin, miksi juuri nyt, miksi se tulee sen LÄSKIN olon seuraksi tällainen miete? On omituista! Suklis taitaa olla morbidi!
Ei niin vapaaehtoisesti lapseton, ei niin vapaaehtoisesti työtön
Mulla on yksi tuttu, joka on lapseton vastoin omaa tahtoaan! He miehen kanssa kauheasti haluaisivat lasta, mutta se ei oikeasti ole mahdollista heille, ei edes millään hoidoilla. Tavallaan käy kauheasti sääliksi, kun tämä nainen on pikku tytöstä asti oikeastaan vaan halunnut olla ÄITI! Mutta sitten mietin - ovatko he oikeasti pohtineet tuon lapsiasian KAIKKIA puolia?
Miksi Suomessa ei puhuta perhe-elämästä yhtään realistisesti? Miksi vain mennään siihen vaaleanpunaiseen pinkkihuumaan, eikä oteta esiin perhe-elämän paineiden alla särkyviä liittoja, lapsien viemää rahaa, työelämän menetettyjä mahdollisuuksia, raskauden ja synnytyksen ja imetyksen aiheuttamia vaurioita [yksi tuttuni on nyt pysyvästi sellainen, että toinen rinta on toista pienempi, imetyksestä on jo vuosia muttei se ole korjautunut] yms- yms. yms? Tai sitten sitä mahdollisuutta, että lapsista tulee kerta kaikkinen taakka ja vaiva. Että ne alkavat vetää jotain huumetta 14-vuotiaana ja varastavat vanhemmiltaan 20-vuotiaina ja kuolevat hepopiikkiin 23-vuotiaana. Yhdelle meidän tutulle kävi niin, heidän ainoa lapsi [poika] kuoli 20-vuotiaana. Yliannostus huumetta, käsittääkseni VAHINKO, eli ei tarkoitettu itsari. Taisi mömmö olla odotettua vahvempaa. Paljonpa lohduttaa. -Tai sitten on se vaihtoehto että lapset pistävät välit kokonaan poikki vanhempiinsa. Muuttavat jonnekin Australiaan ja polttavat sillat takanaan.
No en tiedä olisiko kovin kohteliasta tai kilttiä alkaa esitellä näitä vaihtoehtoja lohdukkeena sille tahattomasti lapsettomalle. :( Mutta ne on kuitenkin vaihtoehtoja, niinkin voi käydä. Oikeastaan melkein kaikissa asioissa on aina vähintään kaksi puolta! Pitäisi vaan yrittää osata katsoa sitä asiaa niin.. niin voi oma osa, mikä se sitten onkin, olla helpompi.
Olen tätä mun työttömyyttänikin miettinyt. Edes se ei ole kokonaan negatiivinen asia! Jos mulla olisi työ, niin mulla voisi myös olla paskamaiset työkaverit, työpaikkajuonittelua, kauhea stressi, jatkuva unenpuute, ei omaa aikaa ollenkaan, jatkuva väsymys [koska tiedän ettei mies kumminkaan osallistuisi kodinhoitoon sen enempää kuin nytkään, eli joutuisin tekemään 2 työtä]. Sitten sellainenkin hassu juttu jota en aiemmin tullut ajatelleeksi, eli saattaisin myös PALELLA koko ajan. Joissain työpaikoissa on nimittäin h-vetin kylmä. En tajua miksi, mutta niin vain on.
Jos olisin tehtaassa työssä, niin sitten taas saattaisin joutua seisomaan koko päivän. Mun ystävä on liukuhihnalla ja ne joutuvat kaikki siellä seisomaan, kun joku on laskenut työn olevan siten tehokkaampaa. Ja tuskin vessassa kuulemma edes saa käydä! :(
Tietysti kärsin siitä kun varmaan musta puhutaan.. :( Kun ei ole työtä. Ja Muorikin aina mua paheksuu. Mutta niin kuin sanottu, ei niin pahaa asiaa varmaan ole ettei siinä JOKU pieni sirunen positiivisuuttakin ole! Vai ajattelenko nyt taas ihan päin honkia kuten tavallista. :)
Tästä tuli näköjään vähän hyppelehtivä ja hajanainen jaarituspostaus!
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
Koko kuvio
On taas sellainen päivä, kun koko kuvio ahdistaa. Mua joskus ahdistavat oudot asiat, sellaiset joiden ei luulisi hetkauttavan ihmistä suuntaan eikä toiseen. Nyt ahdistaa se, että elämä alkaa sairaalasta ja päättyy sinne. Minusta vain siinä ei ole mitään luonnollista. No jaa, ehkä siinä elämän alkamisessa sairaalassa, siinä voi olla.. mutta mitä järkeä on elää niin pitkään, että päätyy joksikin vihannekseksi? [Ainakaan jos ei itse halua olla sellainen.] Mä kuulun siihen ihmisryhmään, joka ei järkyttynyt kun Utrio heitti jutun kuolemanpilleristä, jonka saisi vanhana. Itse saattaisin ottaa sen. Koulussa muistan yhden uskovaisen tytön, jolle kaikki armomurha oli kauhistusta. Ärsytti se asenne jo silloin.
Minä en palvo nuoruutta enkä tahdo elää aina kauniina yms, tästä ei ole kyse. En vaan tahdo elää niin kuin miehen isoäiti JOUTUI tekemään pari viimeistä vuottaan. Ihan 'tyhjäksi' lääkittynä, vaipoissa jossain vanhusosastolla, sairaalassa siis. Hän mursi lonkkansa ja 'sille tielleen jäi', eli siis siitä alkoi SAIRAALAELÄMÄ. Ei hän välillä tuntenut edes lapsiaan.
Vaivaa joskus se, kun tietää täysin varmasti sen, [tai ainakin melkoisella varmuudella] miten oma elämä tulee päättymään! Sairaalaan siis. Haluaisin jotain vähän yllätyksellisempää. Periaatteessa en pidä itsemurhaakaan mitenkään mahdottomana kohdallani. Siis sitten kun olen TOSI vanha ja jos minusta tulee sairas. Olen sen sanonutkin: menen ulos talvella ja nukun yön hangessa, eiköhän se auta Zuk-Zuk-Zukliksen pois murheen laaksosta! Voi tietenkin olla että olen vanhana niin dementiassa, etten tajua tuota tehdä. Se voi sattua vahingossakin!
Joskus kaikki elämä täällä tuntuu niin suunnitellulta ja valmiiksi ajatellulta, että se ahdistaa. Ärsyttää myös. Se koko kuvio, sillä yleisnimityksellä sitä kutsun. Ihan samalla tavalla joskus ahdistaa se, että ikävaiheissa 'kuuluu' tehdä tiettyjä asioita. On opiskeltava vuodet 18-25, on mentävä naimisiin + työllistyttävä ikävuosina 25-28, on ostettava omistusasunto ja tehtailtava tenavia ikävuosina 28-35. Jos et tee näitä juttuja, tai teet ne 'väärässä' iässä, niin olet kummajainen. Asioiden vain KUULUU olla näin. En ole nin vahva, etteikö ne odotukset olisi joskus mua vaivanneet. Joskus vaivaavat yhä. Tosin nyt taidan muutamista odotuksista olla vapaa. ;) Nimittäin työllistymisestä [sitä tuskin kukaan kai multa enää odottaa, olen toivoton tapaus] ja vekaroitumisesta [olen ollut liian kauan naimisissa ilman jälkikasvua, ja en tästä enää nuorru, so..].
Miksi ihminen ei yhtä hyvin voisi tulla äidiksi vaikka 18-vuotiaana? Opiskella nelikymppisenä? Miksi 18-vuotiaan raskaus on aina tietysti 'vahinkoraskaus' ja miksi nelikymppisenä opiskeleva on outolintu? Miehen täti juoksi maratonin 60-vuotispäivänsä kunniaksi. Onneksi jotkut ainakin rikkovat rajoja, edes vähän!
PUITTEET joskus ahdistavat. Ne RAAMIT, joiden sisällä elämä pitäisi elää. Meillä on puitteet: omakotitalo, kaksi autoa [tosin mun kaara on onneton romurauta ja vanhempi kuin moni muotibloggaaja, hehe], sormukset sormissa. Mutta meillä ei ole lapsia ja se erottaa meidät melkein kaikista miehen työkavereista esimerkiksikin! Siellä ei tällä hetkellä ole kuin - jaa, no yksi Pekka joka on lapseton - löysi itselleen vakikumppanin nelikymppisenä, sillä kumppanilla on 2 lasta aikaisemmasta suhteesta, P. ja hän ei kuitenkaan ole lisääntyneet. Niin ja sitten on yksi Janne, joka on myös lapseton, hänellä vähän sama tilanne kuin P:lla, eli naisella on lapsia aikaisemmasta liitosta. Uskon - TIEDÄN - että meitä ihmetellään. Jopa ne ihmiset, jotka myi meille tämän talon [niitä aina joskus näemme Pikku Kaupungin ostoskeskuksessa, kun he asustavat nyt Pikku Kaupungissa] ovat suoraan sanoneet, että hankkikaa (!) tekin nyt lapsia, eikös se olisi kiva, jos.. Aika rohkeasti sanottu ihmisiltä, joilta vain ostimme talon, siinä meidän yhteytemme! :(
Mitä töihin tulee, niin mua selvästikin jotkut pitää jonain mielenterveystapauksena. Muorikin on alkanut surkutellen puhua musta, että kun ei se Suklis pysty olemaan ihmisten kanssa, ahdistuu jne.. No on se osittain tottakin, mutta ei mua sen vuoksi kannata sääliä. Muori joskus plaraa jotain ammattilehtiä ja yrittää siitä etsiä ammattia jossa ei tarvitsisi olla ihmisten kanssa. Kumma juttu ettei näitä 'Suklis = mielenterveystapaus'-ihmisiä kuitenkaan yhtään vaivaa yllyttää esim. lapsenlaittoon. Saa olla pää miten sekaisin vaan, mutta lapsia vaan pitää tuottaa.. vaikka sitten nappulat kärsisivät vanhemman ongelmista kuinka paljon vaan. Jotenkin tyypillistä suomalaiselle ajattelutavalle.
Ihmisillä taisi olla kovimmat odotukset meidän lisääntymisestä silloin, kun ostettiin tämä talo. Koska sitähän se 'tarkoittaa', omakotitalon ostaminen! Eihän 'pelkkä' pariskunta VOI ostaa taloa, kyllä silloin pitää olla pulla uunissa tai vähintään suunnitteilla. Niin kuin oli muuten kaikilla miehen työkavereilla, jotka samoihin aikoihin muuttivat ok-taloihin!
Kai tämä puitteiden, raamien ja odotusten jämähtäneisyys on osittaista seurausta meidän eristyneisyydestämme. Kun Suomi ei edelleenkään ole mikään monikulttuurinen maa. Täällä on oikeastaan vain vähän hyväksyttyjä tapoja elää elämänsä. Jos meillä olisi monenlaisia ihmisiä monista kulttuureista, niin se ehkä opettaisi suvaitsevaisuutta. En tiedä.
6 kokonaista vuorokautta..
.. ja Suklis SYÖ! :) Toisaalta olen jotenkin kauhean tyytymätön itseeni.. tekisi mieli vaan paastota, jättää mässäilytkin väliin. Minulla on läskiolo. Se tulee aina välillä. Varsinkin jos olen tellussa nähnyt jotain ohjelmia, jossa on tosi laihoja ihmisiä. Vertaan itseäni ja näen reiteni MÖHKÄLEMÄISINÄ, inhottavina naaraan reisinä. Ja vatsani on kuin kuu, kuin olisi kuu piilossa mahanahkan alla. Ja rintani inhottavat lehmän utareet, valtaisat. Oikeastaan joskus vihaan naisen vartaloa. Haluaisin kai antaa omani pois.
Mutta mietin herkkuja, kaikkea kivaa ja hyvää. Täytyy puntata pullataikina seuraavaan herkkuiluun, on pulla pakastimesta loppu! Tällä kertaa aion muistaa tehdä muutaman rahkapullankin. Viimeksi unohdin sen ihan kokonaan! Tein silloin vain korvapuusteja. Ihania nekin on, mutta muutama rahkajuttu pitää olla myös!
Minä en palvo nuoruutta enkä tahdo elää aina kauniina yms, tästä ei ole kyse. En vaan tahdo elää niin kuin miehen isoäiti JOUTUI tekemään pari viimeistä vuottaan. Ihan 'tyhjäksi' lääkittynä, vaipoissa jossain vanhusosastolla, sairaalassa siis. Hän mursi lonkkansa ja 'sille tielleen jäi', eli siis siitä alkoi SAIRAALAELÄMÄ. Ei hän välillä tuntenut edes lapsiaan.
Vaivaa joskus se, kun tietää täysin varmasti sen, [tai ainakin melkoisella varmuudella] miten oma elämä tulee päättymään! Sairaalaan siis. Haluaisin jotain vähän yllätyksellisempää. Periaatteessa en pidä itsemurhaakaan mitenkään mahdottomana kohdallani. Siis sitten kun olen TOSI vanha ja jos minusta tulee sairas. Olen sen sanonutkin: menen ulos talvella ja nukun yön hangessa, eiköhän se auta Zuk-Zuk-Zukliksen pois murheen laaksosta! Voi tietenkin olla että olen vanhana niin dementiassa, etten tajua tuota tehdä. Se voi sattua vahingossakin!
Joskus kaikki elämä täällä tuntuu niin suunnitellulta ja valmiiksi ajatellulta, että se ahdistaa. Ärsyttää myös. Se koko kuvio, sillä yleisnimityksellä sitä kutsun. Ihan samalla tavalla joskus ahdistaa se, että ikävaiheissa 'kuuluu' tehdä tiettyjä asioita. On opiskeltava vuodet 18-25, on mentävä naimisiin + työllistyttävä ikävuosina 25-28, on ostettava omistusasunto ja tehtailtava tenavia ikävuosina 28-35. Jos et tee näitä juttuja, tai teet ne 'väärässä' iässä, niin olet kummajainen. Asioiden vain KUULUU olla näin. En ole nin vahva, etteikö ne odotukset olisi joskus mua vaivanneet. Joskus vaivaavat yhä. Tosin nyt taidan muutamista odotuksista olla vapaa. ;) Nimittäin työllistymisestä [sitä tuskin kukaan kai multa enää odottaa, olen toivoton tapaus] ja vekaroitumisesta [olen ollut liian kauan naimisissa ilman jälkikasvua, ja en tästä enää nuorru, so..].
Miksi ihminen ei yhtä hyvin voisi tulla äidiksi vaikka 18-vuotiaana? Opiskella nelikymppisenä? Miksi 18-vuotiaan raskaus on aina tietysti 'vahinkoraskaus' ja miksi nelikymppisenä opiskeleva on outolintu? Miehen täti juoksi maratonin 60-vuotispäivänsä kunniaksi. Onneksi jotkut ainakin rikkovat rajoja, edes vähän!
PUITTEET joskus ahdistavat. Ne RAAMIT, joiden sisällä elämä pitäisi elää. Meillä on puitteet: omakotitalo, kaksi autoa [tosin mun kaara on onneton romurauta ja vanhempi kuin moni muotibloggaaja, hehe], sormukset sormissa. Mutta meillä ei ole lapsia ja se erottaa meidät melkein kaikista miehen työkavereista esimerkiksikin! Siellä ei tällä hetkellä ole kuin - jaa, no yksi Pekka joka on lapseton - löysi itselleen vakikumppanin nelikymppisenä, sillä kumppanilla on 2 lasta aikaisemmasta suhteesta, P. ja hän ei kuitenkaan ole lisääntyneet. Niin ja sitten on yksi Janne, joka on myös lapseton, hänellä vähän sama tilanne kuin P:lla, eli naisella on lapsia aikaisemmasta liitosta. Uskon - TIEDÄN - että meitä ihmetellään. Jopa ne ihmiset, jotka myi meille tämän talon [niitä aina joskus näemme Pikku Kaupungin ostoskeskuksessa, kun he asustavat nyt Pikku Kaupungissa] ovat suoraan sanoneet, että hankkikaa (!) tekin nyt lapsia, eikös se olisi kiva, jos.. Aika rohkeasti sanottu ihmisiltä, joilta vain ostimme talon, siinä meidän yhteytemme! :(
Mitä töihin tulee, niin mua selvästikin jotkut pitää jonain mielenterveystapauksena. Muorikin on alkanut surkutellen puhua musta, että kun ei se Suklis pysty olemaan ihmisten kanssa, ahdistuu jne.. No on se osittain tottakin, mutta ei mua sen vuoksi kannata sääliä. Muori joskus plaraa jotain ammattilehtiä ja yrittää siitä etsiä ammattia jossa ei tarvitsisi olla ihmisten kanssa. Kumma juttu ettei näitä 'Suklis = mielenterveystapaus'-ihmisiä kuitenkaan yhtään vaivaa yllyttää esim. lapsenlaittoon. Saa olla pää miten sekaisin vaan, mutta lapsia vaan pitää tuottaa.. vaikka sitten nappulat kärsisivät vanhemman ongelmista kuinka paljon vaan. Jotenkin tyypillistä suomalaiselle ajattelutavalle.
Ihmisillä taisi olla kovimmat odotukset meidän lisääntymisestä silloin, kun ostettiin tämä talo. Koska sitähän se 'tarkoittaa', omakotitalon ostaminen! Eihän 'pelkkä' pariskunta VOI ostaa taloa, kyllä silloin pitää olla pulla uunissa tai vähintään suunnitteilla. Niin kuin oli muuten kaikilla miehen työkavereilla, jotka samoihin aikoihin muuttivat ok-taloihin!
Kai tämä puitteiden, raamien ja odotusten jämähtäneisyys on osittaista seurausta meidän eristyneisyydestämme. Kun Suomi ei edelleenkään ole mikään monikulttuurinen maa. Täällä on oikeastaan vain vähän hyväksyttyjä tapoja elää elämänsä. Jos meillä olisi monenlaisia ihmisiä monista kulttuureista, niin se ehkä opettaisi suvaitsevaisuutta. En tiedä.
6 kokonaista vuorokautta..
.. ja Suklis SYÖ! :) Toisaalta olen jotenkin kauhean tyytymätön itseeni.. tekisi mieli vaan paastota, jättää mässäilytkin väliin. Minulla on läskiolo. Se tulee aina välillä. Varsinkin jos olen tellussa nähnyt jotain ohjelmia, jossa on tosi laihoja ihmisiä. Vertaan itseäni ja näen reiteni MÖHKÄLEMÄISINÄ, inhottavina naaraan reisinä. Ja vatsani on kuin kuu, kuin olisi kuu piilossa mahanahkan alla. Ja rintani inhottavat lehmän utareet, valtaisat. Oikeastaan joskus vihaan naisen vartaloa. Haluaisin kai antaa omani pois.
Mutta mietin herkkuja, kaikkea kivaa ja hyvää. Täytyy puntata pullataikina seuraavaan herkkuiluun, on pulla pakastimesta loppu! Tällä kertaa aion muistaa tehdä muutaman rahkapullankin. Viimeksi unohdin sen ihan kokonaan! Tein silloin vain korvapuusteja. Ihania nekin on, mutta muutama rahkajuttu pitää olla myös!
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Kuolaamisesta ja kuolemasta
Viime aikoina olen kuolannut usein öisin. Herään siihen, kun kuola kastelee tyynyn ja sitten posken.. huh! Yäk! Kaikkein inhottavinta se on silloin kun se on kylmää/viileää jo. Ällötys. Mun on aina ollut vaikea elää tuommoisen kanssa, kuolaamisen siis, koska se ei ole naisellista. Ja se on noloa. Kun menen nukkumaan, niin suuni pidän kiinni, mutta kai sitten aukaisen sen jossain vaiheessa yötä KUOLATEN.
Isukin isä sanoi joskus 8-9-kymppisenä, että hänen suunsa on tosi kuiva. Eli voi olla ettei vanhemmiten enää ole kuolaongelmaa! Mutta sitten on kaikkea muuta. Isukin isä, Ukkini siis, oli vanhemmiten niin heikko, että joutui kotonaankin kävelemään vähän kuin seinistä kiinni pidellen.
Mun on nyt viime päivinä taas ollut tavallaan ikävä Ukkia ja Mummoa, eli Isukin vanhempia. On kamalaa, että heitä ei enää ole, etten voi sanoa miten paljon arvoa annan sille, että he antoivat mulle [ja muille lapsenlapsille] AIKAANSA ja kiinnostustaan. Kuinka ison erehdyksen tekevät ne nykyvanhemmat ja isovanhemmat, jotka syytävät vaan rahaa lapsille ja lastenlapsille! Mikään raha ei korvaa yhteistä aikaa ja välittämistä.
Mä en oikeastaan tiedä mitä uskoisin kuoleman jälkeisestä elämästä. Kuulun kirkkoon, kun en ole viitsinyt siitä erotakaan.. tekeehän kirkko kumminkin paljon hyvää sosiaalityötä ja hyväntekeväisyyttä eli ruokkii köyhiä, jotka valtio unohtaa ilomielin. Mutta tavallaan kai buddhalaisuus on lähimpänä omaa ajatteluani. Yhteen aikaan haaveilin matkasta jonnekin kauas itään ja buddhalaisluostariin asettumisesta. Toisaalta joskus tunnen vetoa vanhoihin suomalaisiin käsityksiin.. mutta en ole mikään "pakana", enkä ainakaan mikään satanisti. :) Mä uskon siihen, että pitäisi yrittää elää hyvin tässä maailmassa, koska se tuottaa onnea nyt meidän kanssamme eläville ihmisille, mutta sillä saattaa olla vaikutusta myös tuonpuoleisessa. Mä en ainakaan haluaisi syntyä uudestaan vaikka joksikin PUNKIKSI ja idän uskontojen mukaan niin käy, jos ei elä hyvin. ;) Esim. jos kuppaa, huijaa toisia ja imee heiltä rahat niin voi päätyä verta imeväksi punkiksi.. kai.. Jos taas elää hyvin niin voi päästä vapaaksi jälleensyntymisestä .. tai ainakin syntyä parempiin oloihin kuin nyt.
Mä en tiedä missä Mummo ja Ukki ovat nyt. Varmaa on se että kaikki elollinen on yhtä ja mikään ei katoa - se vaan muuttaa muotoaan. Mummo sai perinteisen arkkuhautauksen, hän kuoli 80-luvulla. Ukki tuhkattiin omasta toivomuksestaan, se oli vuonna -99. Ukkini oli harvinainen miesleski, eli n. 15 vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen. Yleensä naiset jäävät leskiksi ja mieslesket taas kuolevat pian vaimojensa jälkeen. Mutta niin ei ollut Ukkini laita.
Mummoni on ruumiillaan ruokkinut maata ja matoja. Ukkini on yhtynyt höyrynä taivaan pilviin ja satanut alas. Kun katson taivasta, katson Ukkiani. Kun katson ruohoa, on se Mummoni. Nuorempana olin ihan paniikissa kun ajattelin kuolemaa, että maatuisin maassa! Halusin tuhkauksen! Mutta nyt luultavasti haluan perinteisen arkkuhautauksen [tai mieluiten niin, että arkku olisi esim. pahvia tai jotain muuta helposti maatuvaa, ei ainakaan tammea tai jotain paksua, raskasta..]. Minua ei enää pelota madot ja muut. Niidenkin täytyy syödä. ;) Sitä paitsi ei ole mitään rumaa tai pahaa siinä että elollinen aines muuttaa muotoaan! Ihmisenkin mätänemisprosessi alkaa muuten HETI kuoleman jälkeen, vaikka sitä ei näy päällepäin kuin vasta jonkun ajan kuluttua.
Jos mut haudataan maaseudulle [kun täällä kerran elän] niin voisin varmaan hyvin saada arkkuhautauksen. Tahtoisin tietty sen olevan mahdollisimman ekologinen! Tuhkaus taas on melkein pakko isoissa kaupungeissa nykyisin. Ei mulla sitäkään vastaan mitään ole, tahdonpa vaan sanoa etten pelkää sitä ajatusta maatumisesta. Se oli sitä aikaa kun tuli luettua jotain tyhmiä Stephen Kingin kauhuromaaneja ja haudoista nousevia puolimätiä kalmoja.. TYHMÄÄ! Katsoin viime yönäkin sellaisen kauhuelokuvan, joka varmaan nuorempana olisi saanut mut kiljumaan kauhusta ("Elävien kuolleiden yö"), mutta viime yönä kiljuin naurusta paikoitellen..! Varmaan joku 13 v. olisi ihan tärinöissään - sellaisten ei pitäisi katsoa tuollaisia elokuvia. Vaan kolmekymppinen Suklis ei pelkää!
Ensi viikolla..
.. onkin luvassa lääkärikäynti! Jutellaan siitä miten Citalopramit on vaikuttaneet! Se on keskiviikkona, se lääkäri siis. Ja sitten on tiedossa siivousta. Lauantai ja sunnuntai ovat MÄSSYä. :)
En ole kauheasti ajatellut MÄSSYä, mutta tosiaan, niitä Maraboun kreemitäytteisiä pääsiäismunia saatan joutua ostamaan rasiallisen, koska ne ovat niin hyviä! Ja olen ansainnut sellaisen, tai kaksi. ;)
Isukin isä sanoi joskus 8-9-kymppisenä, että hänen suunsa on tosi kuiva. Eli voi olla ettei vanhemmiten enää ole kuolaongelmaa! Mutta sitten on kaikkea muuta. Isukin isä, Ukkini siis, oli vanhemmiten niin heikko, että joutui kotonaankin kävelemään vähän kuin seinistä kiinni pidellen.
Mun on nyt viime päivinä taas ollut tavallaan ikävä Ukkia ja Mummoa, eli Isukin vanhempia. On kamalaa, että heitä ei enää ole, etten voi sanoa miten paljon arvoa annan sille, että he antoivat mulle [ja muille lapsenlapsille] AIKAANSA ja kiinnostustaan. Kuinka ison erehdyksen tekevät ne nykyvanhemmat ja isovanhemmat, jotka syytävät vaan rahaa lapsille ja lastenlapsille! Mikään raha ei korvaa yhteistä aikaa ja välittämistä.
Mä en oikeastaan tiedä mitä uskoisin kuoleman jälkeisestä elämästä. Kuulun kirkkoon, kun en ole viitsinyt siitä erotakaan.. tekeehän kirkko kumminkin paljon hyvää sosiaalityötä ja hyväntekeväisyyttä eli ruokkii köyhiä, jotka valtio unohtaa ilomielin. Mutta tavallaan kai buddhalaisuus on lähimpänä omaa ajatteluani. Yhteen aikaan haaveilin matkasta jonnekin kauas itään ja buddhalaisluostariin asettumisesta. Toisaalta joskus tunnen vetoa vanhoihin suomalaisiin käsityksiin.. mutta en ole mikään "pakana", enkä ainakaan mikään satanisti. :) Mä uskon siihen, että pitäisi yrittää elää hyvin tässä maailmassa, koska se tuottaa onnea nyt meidän kanssamme eläville ihmisille, mutta sillä saattaa olla vaikutusta myös tuonpuoleisessa. Mä en ainakaan haluaisi syntyä uudestaan vaikka joksikin PUNKIKSI ja idän uskontojen mukaan niin käy, jos ei elä hyvin. ;) Esim. jos kuppaa, huijaa toisia ja imee heiltä rahat niin voi päätyä verta imeväksi punkiksi.. kai.. Jos taas elää hyvin niin voi päästä vapaaksi jälleensyntymisestä .. tai ainakin syntyä parempiin oloihin kuin nyt.
Mä en tiedä missä Mummo ja Ukki ovat nyt. Varmaa on se että kaikki elollinen on yhtä ja mikään ei katoa - se vaan muuttaa muotoaan. Mummo sai perinteisen arkkuhautauksen, hän kuoli 80-luvulla. Ukki tuhkattiin omasta toivomuksestaan, se oli vuonna -99. Ukkini oli harvinainen miesleski, eli n. 15 vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen. Yleensä naiset jäävät leskiksi ja mieslesket taas kuolevat pian vaimojensa jälkeen. Mutta niin ei ollut Ukkini laita.
Mummoni on ruumiillaan ruokkinut maata ja matoja. Ukkini on yhtynyt höyrynä taivaan pilviin ja satanut alas. Kun katson taivasta, katson Ukkiani. Kun katson ruohoa, on se Mummoni. Nuorempana olin ihan paniikissa kun ajattelin kuolemaa, että maatuisin maassa! Halusin tuhkauksen! Mutta nyt luultavasti haluan perinteisen arkkuhautauksen [tai mieluiten niin, että arkku olisi esim. pahvia tai jotain muuta helposti maatuvaa, ei ainakaan tammea tai jotain paksua, raskasta..]. Minua ei enää pelota madot ja muut. Niidenkin täytyy syödä. ;) Sitä paitsi ei ole mitään rumaa tai pahaa siinä että elollinen aines muuttaa muotoaan! Ihmisenkin mätänemisprosessi alkaa muuten HETI kuoleman jälkeen, vaikka sitä ei näy päällepäin kuin vasta jonkun ajan kuluttua.
Jos mut haudataan maaseudulle [kun täällä kerran elän] niin voisin varmaan hyvin saada arkkuhautauksen. Tahtoisin tietty sen olevan mahdollisimman ekologinen! Tuhkaus taas on melkein pakko isoissa kaupungeissa nykyisin. Ei mulla sitäkään vastaan mitään ole, tahdonpa vaan sanoa etten pelkää sitä ajatusta maatumisesta. Se oli sitä aikaa kun tuli luettua jotain tyhmiä Stephen Kingin kauhuromaaneja ja haudoista nousevia puolimätiä kalmoja.. TYHMÄÄ! Katsoin viime yönäkin sellaisen kauhuelokuvan, joka varmaan nuorempana olisi saanut mut kiljumaan kauhusta ("Elävien kuolleiden yö"), mutta viime yönä kiljuin naurusta paikoitellen..! Varmaan joku 13 v. olisi ihan tärinöissään - sellaisten ei pitäisi katsoa tuollaisia elokuvia. Vaan kolmekymppinen Suklis ei pelkää!
Ensi viikolla..
.. onkin luvassa lääkärikäynti! Jutellaan siitä miten Citalopramit on vaikuttaneet! Se on keskiviikkona, se lääkäri siis. Ja sitten on tiedossa siivousta. Lauantai ja sunnuntai ovat MÄSSYä. :)
En ole kauheasti ajatellut MÄSSYä, mutta tosiaan, niitä Maraboun kreemitäytteisiä pääsiäismunia saatan joutua ostamaan rasiallisen, koska ne ovat niin hyviä! Ja olen ansainnut sellaisen, tai kaksi. ;)
perjantai 28. marraskuuta 2008
Kuolema joulupöydässä
Nyt aloin muistella yhtä kaukaisempaa sukulaistani, taisi olla joku äidin serkku, joka menetti isänsä järkyttävällä tavalla. Nimittäin perheen isä kuoli joulupöytään! Oli jouluaatto ja koko perhe koolla, aikuiset lapset ja lapsenlapset, ja piti alkaa kinkkua leikata. Ja PAM! tuo äitini sukulainen kuoli siihen paikkaan! Sydänkohtaus! Olen aina miettinyt että miten siitä se joulunvietto jatkui. Mitä kävi jouluruoille?
Sanotaan nyt sekin että alkoholilla ei ollut osuutta tuohon joulukuolemaan, se vain oli massiivinen sydäri. Yksi ystäväni muuten menetti oman isänsä, kun oli vasta 19-vuotias. Isä oli vasta 49 ja kuoli sydänkohtaukseen työpaikallaan, työpöydän ääressä. Se oli kyllä kamalaa, koska se tuli aivan odottamatta! Kaikilla, jotka sydämeen kuolevat, ei ole mitään varoittavaa diagnoosia.. tai lääkitystä.. Joskus se käy noin äkkiä!!!
Viime jouluna minusta muuten tuntui, että kuolen varmasti. Joka joulu se vain on yllätys, siis se että kun on useampia ruokalajeja kuin arkisin, niin en JAKSA paljoa syödä! :( Meillä on vielä suomalaisittain niukka ruokapöytä: meillä on tarjolla kalkkunarullaa, itse tehtyjä kerma-juustoperunoita, kauppan italiansalaattia ja sitten joskus ihan kirsikkatomaatteja. Enkä koskaan edes santsaa. -No niin, siis monena vuonna on käynyt niin, että jälkiruoka [suklaamousse] on pitänyt jättää kesken. :( Viime vuonna oli ihan pakko heti ruoan jälkeen mennä sohvalle ja olla pitkällään siinä, tuskasta hikoillen! Vaikka otan kalkkua vain 1-2 ohutta siivua, niin kai sitten se italiansalaattikin vie massussa tilaa. Ja tietty kaikki ne muut jouluherkut, suklaatit ja semmoiset, mitä on ennen joulupöytää syöty! Viimeksi luulin, että nyt kuolema tulee. Tai ainakin ambulanssi ja noloista noloin sairaalareissu.
Lapsena inhotti jouluna se, kun meillä noudatettiin orjallisesti jotain jouluperinnettä. Tarkoitti sitä että aamulla ei saanut mitään muuta ruokaa kuin riisipuuroa ja sitten joulupöytä oli se perinteinen: kinkkua, laatikot, rosolli, lipeäkala. Jälkkäriksi lähinnä sontaa muistuttava [ja sellaiselta maistuva] luumuvanukas. Nyt vaan sattuu olemaan niin, etten koskaan ole pitänyt perinteisestä jouluruoasta. Sianlihaa syön tosi harvoin arkisinkin, oikeastaan vain ehkä 1 kuussa.. kinkkumakaronilaatikon muodossa. En vain pidä siitä mausta niin paljon. Joulukinkkua olen saanut monenlaista, kyllä sitä tietysti syö ennen kuin selkäänsä ottaa, mutta kovin kaksinen "herkku" se ei minusta ole. Laatikot taas maistuvat ihan lastenruoalta! Nehän ovat sellaisia.. siis porkkana- ja lanttulaatikot, varmaan kaikki lapset pitää, tosi neutraalin + miedon makuisia. Rosollista en pidä, lipeäkalaa inhoan. Luumu melkein kaikissa muodoissaan - paitsi tuoreena - on äklötys. En edes joulutortuista pidä, ne on yksi sellainen juttu jotka oikeasti saa melkein oksennuksen tulemaan.. Se kaamean rasvainen voitaikina ja sitten LUUMUHILLO siinä päällä, voi kauhistuksen kanahäkki.
Minä olin varmaan Suomen ainoa ihminen, joka jouluisin LAIHTUI. :( Siis lapsena ja nuorena. Joulupöydässä sitten nipsin kinkkua siivun tai pari, keitetyn perunan kaveriksi. Ja nälkä oli. En koskaan tajunnut sitä, miksi ihmeessä Äetmuori oli siitä niin tarkka, että kaikki menee "perinteen mukaan", kun se tosiaan tarkoitti sitä että toinen lapsista oli oikeasti nälissään. Heti kun muutin omilleni, niin aloin myös viettää joulua sillä tavalla kuin miehestä ja itsestäni on hyvä. Vaikka mies pyytäisi jouluna saada syödä.. no vaikka pieniä kiviä, niin sitten haettaisiin ulkoa pieniä kiviä kulhoon, jos ne hänelle toisivat juhlamielen. Minkään "perinteen" takia en ala toiselta pilata joulua! Älytöntä että kun on vuoden suurin juhla käsillä, niin pitäisi muka olla nälkäinen ja ärtynyt. Vain koska on "perinne".
Ja meillä muuten syödään aattoaamuna aamupalaksi lihapasteijoita, jotka minä teen. ;) Ei podeta nälkää, eikä syödä pakkoriisipuuroa, kun ei siitäkään meistä kumpikaan kovin välitä. Mies sanoo lisäksi että työpaikan pikkujoulun jälkeen hän on saanut vuoden kinkkukiintiönsä, kun siellä mässätään aina niin kauhiasti. :( Joskus olemme käyneet loppiaisena tai tapaninpäivänä - eli TAPSANPÄIVÄNÄ - anoppilassa ja siellä on sitten saattanut olla jotain jouluruokain jämiä, mutta Anoppi tekee aina niin että laittaa tarjolle myös kaikkea muuta!
7!
7 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN! On se vaan kiva. Ja oikeastaan weekend kuluu aina nopsanlaisesti. Varsinkin kun nyt on kaikkea luvassa, menemme sunnuntaina niitä joulusuklaateja ostamaan tuonne lähimpään isoon kaupunkiin, jonne siis on se n. 40 kilometriä ajomatkaa. Sellainen reissu on kiva, siinä menee myös aikaa kun minun täytyy kaikkia ihanuuksia oikein huolella tarkastella. Ja mistäs sen tietää vaikka vähän vaatekauppoissakin kävisin katselemassa. Vaatteet ovat minulle aika iso pahe. Mutta ostelen myös aika paljon kirppareilta. Sitä ei kyllä kukaan usko, kun olen joillekin joskus suoraan sanonut [kun ovat ihastelleet jotain asua], että kirpparilta... Isossa kaupungissa ainakin on niin paljon kirppareita ja moneen lähtöön, että vaatevalikoima on tosi hyvä. Suosikkipaitapuseroni on kirpparilöytö ja muuten suosikkihousuni myös. Ne housut ovat saaneet valtavasti kehua, kuinka hyvin istuvat ja nätit.. Ja maksoivat peräti 2 euroa Emmauksessa. ;) Ne ovat jotkut brittihousut, sitä merkkiä ei tietääkseni ole Suomessa ollenkaan. Löytö! Minussa on vähän kitupiikkiä: tykkään tehdä löytöjä ja selvitä halvalla jos vain voin!
Seuraavassa MÄSSYssä onkin paljon leipomista. Normaalin leivonnan (kakku + ehkä muffareita miehelle) lisäksi joudunkin pullataikinaa vaivaamaan, koska pakastimesta olen kaikki itse leipomani korvapuustit jo syönyt. Minähän olen melkoinen pullahullu. Joten aina n. kerran kahdessa kuukaudessa teen pullataikinan ja leivon siitä korvapuusteja ja joskus myös muutaman sitruunarahkapullan. Viimeksi leivoinkin pullaa 11.10. Merkkaan sen aina kalenteriin, niin että vähän voin seurata kuinka kauan sellainen puoleen maitolitraan tehty taikina mulla kestää. Minäkö kontrollifriikki? ;)
Naiset ja miehet
Mietin että jos tuossa joulukuun alussa tekisinkin niin sen työkkärin kanssa, että soittaisin suoraan sille "mun" työvoimaneuvojalle.. eli en soittaisi sinne yleiseen numeroon. "Mun" neuvojani on mies, eikä hänessä ole muuta vikaa kuin se, että on vähän.. no, avuton.. :) Eikä kauheasti sittenkään tiedä asioista. Mutta ainakin hän on aina ollut ystävällinen. Ne sen yleisen numeron naiset ja muutenkin se työkkärin 'aulaväki' [=aula-akat!] ovat tosi inhottavia. En tajua miksi heillä on sellainen asenne, saattavat olla vähän niin kuin että mitäs täällä roikut, etkö vieläkään ole mitään saanut.. Jos soittaisin suoraan 'mun' neuvojalle niin säästyisin niiltä akoilta.
En muuten tiedä mistä se johtuu, että varsinkin tuossa 40+-ikäluokassa alkaa naisten ja miesten välillä olla hirmuinen ero! Kauhean monet naiset ovat katkeria, kiukkuisia hapannaamoja. Miehet taas tuntuu melkein kuin paranevan, pehmenevän. En muuten ole ainoa joka näin sanoo. Itse aina toivon, että voisin vanheta katkeroitumatta ja muuttumatta sellaiseksi ryppyrusinaksi, joka kostaa jotain kokemiaan vääryyksiä koko maailmalle. Se on hyvä toive se!
Sanotaan nyt sekin että alkoholilla ei ollut osuutta tuohon joulukuolemaan, se vain oli massiivinen sydäri. Yksi ystäväni muuten menetti oman isänsä, kun oli vasta 19-vuotias. Isä oli vasta 49 ja kuoli sydänkohtaukseen työpaikallaan, työpöydän ääressä. Se oli kyllä kamalaa, koska se tuli aivan odottamatta! Kaikilla, jotka sydämeen kuolevat, ei ole mitään varoittavaa diagnoosia.. tai lääkitystä.. Joskus se käy noin äkkiä!!!
Viime jouluna minusta muuten tuntui, että kuolen varmasti. Joka joulu se vain on yllätys, siis se että kun on useampia ruokalajeja kuin arkisin, niin en JAKSA paljoa syödä! :( Meillä on vielä suomalaisittain niukka ruokapöytä: meillä on tarjolla kalkkunarullaa, itse tehtyjä kerma-juustoperunoita, kauppan italiansalaattia ja sitten joskus ihan kirsikkatomaatteja. Enkä koskaan edes santsaa. -No niin, siis monena vuonna on käynyt niin, että jälkiruoka [suklaamousse] on pitänyt jättää kesken. :( Viime vuonna oli ihan pakko heti ruoan jälkeen mennä sohvalle ja olla pitkällään siinä, tuskasta hikoillen! Vaikka otan kalkkua vain 1-2 ohutta siivua, niin kai sitten se italiansalaattikin vie massussa tilaa. Ja tietty kaikki ne muut jouluherkut, suklaatit ja semmoiset, mitä on ennen joulupöytää syöty! Viimeksi luulin, että nyt kuolema tulee. Tai ainakin ambulanssi ja noloista noloin sairaalareissu.
Lapsena inhotti jouluna se, kun meillä noudatettiin orjallisesti jotain jouluperinnettä. Tarkoitti sitä että aamulla ei saanut mitään muuta ruokaa kuin riisipuuroa ja sitten joulupöytä oli se perinteinen: kinkkua, laatikot, rosolli, lipeäkala. Jälkkäriksi lähinnä sontaa muistuttava [ja sellaiselta maistuva] luumuvanukas. Nyt vaan sattuu olemaan niin, etten koskaan ole pitänyt perinteisestä jouluruoasta. Sianlihaa syön tosi harvoin arkisinkin, oikeastaan vain ehkä 1 kuussa.. kinkkumakaronilaatikon muodossa. En vain pidä siitä mausta niin paljon. Joulukinkkua olen saanut monenlaista, kyllä sitä tietysti syö ennen kuin selkäänsä ottaa, mutta kovin kaksinen "herkku" se ei minusta ole. Laatikot taas maistuvat ihan lastenruoalta! Nehän ovat sellaisia.. siis porkkana- ja lanttulaatikot, varmaan kaikki lapset pitää, tosi neutraalin + miedon makuisia. Rosollista en pidä, lipeäkalaa inhoan. Luumu melkein kaikissa muodoissaan - paitsi tuoreena - on äklötys. En edes joulutortuista pidä, ne on yksi sellainen juttu jotka oikeasti saa melkein oksennuksen tulemaan.. Se kaamean rasvainen voitaikina ja sitten LUUMUHILLO siinä päällä, voi kauhistuksen kanahäkki.
Minä olin varmaan Suomen ainoa ihminen, joka jouluisin LAIHTUI. :( Siis lapsena ja nuorena. Joulupöydässä sitten nipsin kinkkua siivun tai pari, keitetyn perunan kaveriksi. Ja nälkä oli. En koskaan tajunnut sitä, miksi ihmeessä Äetmuori oli siitä niin tarkka, että kaikki menee "perinteen mukaan", kun se tosiaan tarkoitti sitä että toinen lapsista oli oikeasti nälissään. Heti kun muutin omilleni, niin aloin myös viettää joulua sillä tavalla kuin miehestä ja itsestäni on hyvä. Vaikka mies pyytäisi jouluna saada syödä.. no vaikka pieniä kiviä, niin sitten haettaisiin ulkoa pieniä kiviä kulhoon, jos ne hänelle toisivat juhlamielen. Minkään "perinteen" takia en ala toiselta pilata joulua! Älytöntä että kun on vuoden suurin juhla käsillä, niin pitäisi muka olla nälkäinen ja ärtynyt. Vain koska on "perinne".
Ja meillä muuten syödään aattoaamuna aamupalaksi lihapasteijoita, jotka minä teen. ;) Ei podeta nälkää, eikä syödä pakkoriisipuuroa, kun ei siitäkään meistä kumpikaan kovin välitä. Mies sanoo lisäksi että työpaikan pikkujoulun jälkeen hän on saanut vuoden kinkkukiintiönsä, kun siellä mässätään aina niin kauhiasti. :( Joskus olemme käyneet loppiaisena tai tapaninpäivänä - eli TAPSANPÄIVÄNÄ - anoppilassa ja siellä on sitten saattanut olla jotain jouluruokain jämiä, mutta Anoppi tekee aina niin että laittaa tarjolle myös kaikkea muuta!
7!
7 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN! On se vaan kiva. Ja oikeastaan weekend kuluu aina nopsanlaisesti. Varsinkin kun nyt on kaikkea luvassa, menemme sunnuntaina niitä joulusuklaateja ostamaan tuonne lähimpään isoon kaupunkiin, jonne siis on se n. 40 kilometriä ajomatkaa. Sellainen reissu on kiva, siinä menee myös aikaa kun minun täytyy kaikkia ihanuuksia oikein huolella tarkastella. Ja mistäs sen tietää vaikka vähän vaatekauppoissakin kävisin katselemassa. Vaatteet ovat minulle aika iso pahe. Mutta ostelen myös aika paljon kirppareilta. Sitä ei kyllä kukaan usko, kun olen joillekin joskus suoraan sanonut [kun ovat ihastelleet jotain asua], että kirpparilta... Isossa kaupungissa ainakin on niin paljon kirppareita ja moneen lähtöön, että vaatevalikoima on tosi hyvä. Suosikkipaitapuseroni on kirpparilöytö ja muuten suosikkihousuni myös. Ne housut ovat saaneet valtavasti kehua, kuinka hyvin istuvat ja nätit.. Ja maksoivat peräti 2 euroa Emmauksessa. ;) Ne ovat jotkut brittihousut, sitä merkkiä ei tietääkseni ole Suomessa ollenkaan. Löytö! Minussa on vähän kitupiikkiä: tykkään tehdä löytöjä ja selvitä halvalla jos vain voin!
Seuraavassa MÄSSYssä onkin paljon leipomista. Normaalin leivonnan (kakku + ehkä muffareita miehelle) lisäksi joudunkin pullataikinaa vaivaamaan, koska pakastimesta olen kaikki itse leipomani korvapuustit jo syönyt. Minähän olen melkoinen pullahullu. Joten aina n. kerran kahdessa kuukaudessa teen pullataikinan ja leivon siitä korvapuusteja ja joskus myös muutaman sitruunarahkapullan. Viimeksi leivoinkin pullaa 11.10. Merkkaan sen aina kalenteriin, niin että vähän voin seurata kuinka kauan sellainen puoleen maitolitraan tehty taikina mulla kestää. Minäkö kontrollifriikki? ;)
Naiset ja miehet
Mietin että jos tuossa joulukuun alussa tekisinkin niin sen työkkärin kanssa, että soittaisin suoraan sille "mun" työvoimaneuvojalle.. eli en soittaisi sinne yleiseen numeroon. "Mun" neuvojani on mies, eikä hänessä ole muuta vikaa kuin se, että on vähän.. no, avuton.. :) Eikä kauheasti sittenkään tiedä asioista. Mutta ainakin hän on aina ollut ystävällinen. Ne sen yleisen numeron naiset ja muutenkin se työkkärin 'aulaväki' [=aula-akat!] ovat tosi inhottavia. En tajua miksi heillä on sellainen asenne, saattavat olla vähän niin kuin että mitäs täällä roikut, etkö vieläkään ole mitään saanut.. Jos soittaisin suoraan 'mun' neuvojalle niin säästyisin niiltä akoilta.
En muuten tiedä mistä se johtuu, että varsinkin tuossa 40+-ikäluokassa alkaa naisten ja miesten välillä olla hirmuinen ero! Kauhean monet naiset ovat katkeria, kiukkuisia hapannaamoja. Miehet taas tuntuu melkein kuin paranevan, pehmenevän. En muuten ole ainoa joka näin sanoo. Itse aina toivon, että voisin vanheta katkeroitumatta ja muuttumatta sellaiseksi ryppyrusinaksi, joka kostaa jotain kokemiaan vääryyksiä koko maailmalle. Se on hyvä toive se!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)