Töllötellen

Sunnuntai on joskus ahdistava päivä. En tiedä mikä siinä ahdistaa, mutta usein sunde menee oikeastaan pelkkään makaamiseen ja telkkuun... Se on ikävää! Tietysti joskus on mukavaa, jos miehen kanssa luemme yhdessä sängyssä jotain. Silti sunnuntait ovat semmoisia puolipäiviä, puolikaspäiviä, epämääräisiä.

Tänään katsoin töllöttimestä Ylikomisario Morsen [brittisarja] ja sitten Hiljaisen todistajan [britti sekin]. Otin digille CSI Miamin - aloin juuri sitä katsella. Siinä oli joku nainen teipattu ilmastointiteipillä kiinni autonsa rattiin ja sitten auto oli ohjattu veteen. Nainen siis oli hukkunut.

Hukkuminen on mun mielestä aina ollut kaikkein pelottavin mahdollinen kuolintapa. Toisaalta esim. elävältä PALAMINEN olisi sekin aika.. kauhea! En osaisi päättää jos pitäisi valita, että kuolenko palamalla vai hukkumalla. Ehkä hukkumalla sitten kuitenkin. :(

Kouluaikoina inhosin uimahallikäyntejä. Se on outoa, koska vapaa-ajalla taas viihdyin tosi HYVIN uimahalleissa. Mutta inhosin koulussa sitä, että piti sukeltaa jotain typerää jääkiekkoa (!) jostain 2-3 metrin syvyydestä. Minä en koskaan onnistunut saamaan kiekkoa sieltä syvältä.

Se kiekkotyperyys alkoi muuten jo ihan alaluokilla! Vieläkin muistan lastenaltaan ja kuinka uimaope viskasi kiekon sinne lastenaltaan syvään päähän ja käski sukeltaa. Enkä minä suklannut, koska mulla ei ollut sukelluslaseja ja jostain syystä pelkään pitää silmiä auki veden alla. En ole koskaan pitänyt niitä auki veden alla [ilman uimalaseja]. Vieläkään en tee sitä.. ;) Suklis taitaa olla aika lapsellinen? -No, lastenaltaan syvä pää tuntuu nykyisin tositosi matalalta, mutta tietysti lapsena se oli syvä kuin Mariaanien hauta.

Miksi sitä kiekkoa piti sukeltaa? Ei se kiekko ollut missään hädässä.. eikä kiekon hukkumista tarvinnut pelätä.

Koulun uimahallireissuilla tehtiin muutenkin aina kaikkea tylsää. Muistan yhden kerran, talvisen käynnin, ja kuinka sen jälkeen odotimme bussia takaisin koululle ja imeskelin jo jäätyneitä hiustenlatvojani ja ne maistuivat kloorilta. Bussissa juotiin Fantaa.

Aika pitkä ajatusharppaus CSI:sta koulu-uinteihin.. Olenpas jaarittelija!

Pornon korvike?

Mulla on tapana lueskella keittokirjoja! Suhtaudun niihin kai kuin jotkut pornoon. :) Ne on mun salainen pahe. Lainaan niitä kirjastosta ja usein vähän kuin puolisalaa mieheltä. Tai sitten selittelen lainaamistani 'tässä onkin yksi kiva ohje, jota ajattelin kokeilla..' Vaikken oikeastaan ole mitään sellaista tekemässä, kunhan vaan tahdon.. selata.. etsiä.. kuolata. :)

Nyt lainasin semmoisen kirjan kuin Seitsemän sortin leivonnaiset. Siinä on ihania pikkuleipä-, kakku- ja torttuohjeita! Äh, varsinkin pikkuleipäohjeet houkuttavat ja koukuttavat! Mikä siinäkin on, että ne vain kiehtovat, vaikka oikeastaan monissa pikkuleivissä ei juuri ole muuta kuin rasvaa ja sokrua. Yksinkertainen vain joskus ON parasta..! Tässä erityisesti eräs ohje, Isoäidin piparileivät, tuntuu aika kiinnostavalta! Mutta sitä varten pitäisi valmistelut alkaa jo torstaina, koska taikin on annettava olla jääkaappissa 3 vrk. Ohjeesta tulisi 100 makupalaa! Se on liian paljon, mulle piisaisi hyvin esim. 25. Mutta se ohje on vähän semmoinen, että sen jako neljään osaan on vähän vaikea juttu. Vaikka kai se onnistuu jos yritän! :)

6 kokonaista vuorokautta -

- niin se on, herkkuilu sen kun lähenee! Mutta niin lähenee myös siivousurakka. Pitää pestä olkkarin pöydällä oleva liina, en saa rauhaa jos en pese sitä. Taidan pestä tuollaisia pöytäliinoja ja verhoja yms. aika usein. Joskus minusta tuntuu siltä, kun kuuntelen ihmisten juttuja. Mutten osaa sanoa kumpi on NORMAALIMPAA [eli norskimpaa Sukliksen kielellä!] pestä niitä usein vai ei!

9 täyttä vuorokautta..

Jaa, enpäs tiedä miten tämä tietokone nyt toimii, tuleeko tämä postaus näkyviin kuin se olisi kirjoitettu 12.11.. No, nyt kuitenkin ON 13.11., on ollut jo puolisen tuntia. ;) Eli voin hyvin sanoa: enää 9 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn!

Hehe hehe, olen paljon kaikenlaisia herkkureseptejä bongaillut, piparinen juustokakku nyt ainakin kuulosti ihanalta Canelian blogissa. Mutta jotenkin nyt ensi kerralla, ensi MÄSSYssä tahtoisin myös pelata varman päälle. Harmitti nimittäin se rommirusinaerehdys. :( On tosi kurjaa jos MÄSSYleivonnainen menee pieleen. Tuo piparinen juustokakku saattaisi olla hyvä.. mutta entäs jos ei..? Ja kun kumminkin syön pullaa [kanelinmakua!!] niin olisiko kanelin/piparin makuinen juustiskakku jo 'liikaa'?

Keittokirjoista

Ehkä pitäisi tehdä kinuskikakku. Mulla on yksi ihana ohje.. sillä olen ennenkin tehnyt.. se on sellaisesta mieheni Irja-tädiltä kihlalahjaksi saadusta ruotsalaisesta kakkukirjasta. Sen kakkukirjan kakkuja olen paljon tehnyt.. se oli nimittäin EKA saamani, pelkästään kakkuleihin erikoistunut kirjanen.. Ja tietysti silloin kun miehen kanssa yksiin muutettiin nuorena kihlaparina, niin semmoiselle kirjalle oli tarvista. Äetmuori antoi kotoa muuttamislahjaksi "Ruutukokin" ja se on muuten mulla myös yhä käytössä ja on yksi parhaista yleiskeittokirjoista jonka tiedän. Sillä oikeasti onnistuu, jos seuraa ohjeita tunnollisesti. Siitä on jo otettu tosi monta painosta. Minun painos oli silloin ihan tuore kun yksiin menimme, nyt on varmaan jo sata painosta sen jälkeen otettu. ;) Aika kuluu..

Annoin siukuntyttärelle (A:lle siis) viime synttärilahjaksi jonkun Nuoren keittokirjan tai mikä se nyt oli. Jotenkin ajattelin niin, että A. on nyt teini.. enää oikeastaan viitisen vuotta niin hän muuttaa kenties kotoa pois. Jos ei jää opiskelemaan sille seudulle missä nyt asuu. Voi olla että jääkin. A. on tosi paljon enemmän "kiinni" äidissään, siukussa siis, kuin mitä minä olin hänen iässään. Se voi johtua painostakin. En osaa kuvitella A:n mielellään hakevan ikäiskontaktia nuorten porukasta, koska kaikki tietävät sen että lihavia kiusataan. Minä en tajua miksi siukku ja H. eivät ole enemmän huolissaan A:sta. Hänellä ei ole oikeastaan yhtään ystävää. A. on nyt netin kautta saanut ystävän.. ei tarvitse pelätä, kyseessä on TYTTÖ, A:n ikäinen, mutta hän asuu 90 kilometrin päässä A:sta. Se on pitkä matka sen ikäisille. A. on joskus käynyt bussilla tapaamassa tätä tyttöä ja tyttö on joskus käynyt A:n paikkakunnalla. Muttei se voi korvata ystävää, joka asuisi omilla nurkilla ja olisi arjessa läsnä!

Olisiko jotenkin 2000-luvulle tyypillinen piirre, että A. ei ole käynyt tytön kotona, tyttö ei ole käynyt A:n kotona. Tämä on minusta tosi surku. Miksi nykyisin vanhemmat tuntuvat niin nihkeästi sallivan lastensa kaverit? Tiedän vanhempia, jotka eivät KOSKAAN salli kavereita tulevan kotiin. Miksi?? Syntymäpäivätkin järjestetään mieluummin vaikka röttelöladossa naapuripellon laidalla kuin kotona. Vaikka vieraita olisi tosi vähän, niin silti on näin.

Yhteen aikaan mietin sitä A:n ystävättömyyttä ja sitäkin, että miksi hänen vanhempansa eivät millään tavalla oikaisseet hänen käytöstään. Nimittäin voi olla ettei se paino ole ainoa syy ystävättömyyteen. A. oli - ja osaa joskus vieläkin olla - kovaääninen, vaativa ja tietyssä mielessä vähän itsekäs, kaiken on mentävä hänen tahtonsa mukaan. Yhdessä vaiheessa hän myös puhua pulputti ihan mielettömän paljon, sivulliselle se oli tosi hämmentävää, koska hän ei näyttänyt välittävän siitä kuunteliko sitä puhetulvaa kukaan. Lapselle muuten on aika luonnollista olla itsekäs mutta vanhempien kannattaisi muistuttaa, ettei sellainen ihminen saa kavereita kovin helposti, ja jää yksin. A:lla oli yhdessä vaiheessa myös käytösnumero tosi huono, häiriköintiä tunnilla. Ehkä hän halusi huomiota, en tiedä.

No oli miten oli, mutta Jokelan ja Kauhajoen jälkeen ainakin MINÄ olisin tosi huolissani, jos mulla olisi ystävätön lapsi/varhaisnuori kotona, joka roikkuu kaiken aikansa 'mesessä' ja joka on jo koulusta saanut sellaista aika kielteistä palautetta käytöksestään. Lisäksi itse varmaan alkaisin oikeasti selvittää sitä, kiusataanko A:aa. Käsitykseni on, että kiusataan. Tässä vähän aikaa sitten hän tuli kesken leirikoulusta pois, kyynelissä. Eikä suostunut siitä enempää puhumaan, mutta niin kuin sanottu, mulla on sellainen tunne että kiusausta on. Tässä vaiheessa ei vielä mikään olisi myöhäistä A:nkaan tapauksessa.

Tekisi mieli nauraa niille Yhteisöllisyydestä jauhajille. Koettakaas itse sanoa jostain sukulaislapsesta tai tuttavalapsesta ihan mitä vaan.. vaikka kuinka neutraalisti.. vaikka vain kysyen esim. 'uskotko että sinun lasta voitaisiin kiusata?' niin jo huomaatte kuinka vanhempien sulat pörhistyvät!

A. oli yhdessä vaiheessa karatessa. No minä en tiennyt että hän oli lopettanut sen n. 2 kuukauden harrastamisen jälkeen. Luulin että hän yhä siellä käy. Soitin siukulle [se oli ennen joulua] ja kysyin, että vieläkö A. on karatesta innostunut. Tiesin kysyä sitä etukäteen, koska A:lla on aika paljon sellaista, että on alottanut harrastuksen ja lopettanut sen heti sen jälkeen. Kysyin siukulta A:n karatesta, koska mietin silloin joululahjaksi jotain karatesta kertovaa kirjaa. No siukku oli että.. "ei käy enää.. mitäs sä siitä kyselet???" tosi tiukasti ja aggressiivisesti. No voi anteeksi vaan ihan kauhian pal'! Nykyisin perheet ovat kai niin herkkinä, että ihan mikä vaan kysymys tulkitaan oman pään sisällä vaikka miksi.. vaikka se olisi ihan käytännön elämästä johtuva .. niin kuin nyt mullakin tuo A:n karatesta kysyminen. Sopii vaan yhteisöllisyydestä vaahtoajien yrittää sitä juttuansa saada läpi.. voi olla vähän kivinen tie!