Minä en olekaan päivittänyt - olen ollut jostain syystä poikkeuksellisen alamaissa, melkein oikein kunnolla masentunut! Suklis Surusilmä, Suklis Surun Tytär kyntää Alakulon merta kuin mikäkin ikäloppu purtilo Itämerta..
Nyt joku miettisi tietysti MIKSI. Vaikea on sanoa selkeää yksittäistä syytä pahalle ololle, joskus näitä vain tulee.. Tuntuu silloin niin toivottomalta kaikki. Osittain kai tämä rahatilannekin tympii. Kun ei sitä ole ja joskus on kauhean vaikeaa olla niin riippuvainen puolisosta. :( Vaikeaa henkisesti siis.
Muutenkaan en ole ollut oikein tyytyväinen itseeni. Tahtoisin olla toisenlainen, vahva ja kaunis ja pärjäävä. Masennus tulee, kun ei voi tahtomisella muuttua. On vain oltava oma itsensä.
Sitten on nyt lokakuussa tullut paljon masentavia uutisia. Ei suoranaisesti meidän sukuun, mutta esim. erään ystäväni appiukko tapettiin. :( Hän oli alkoholisti ja pahoin velkaantunut. Lankoni paras ystävä teki itsemurhan ja samoin eräs miehen metsästysseurakaveri! Että sellainen lokakuu!
Mutta ei se mitään, nyt se on ohi. ;) Koittaa MÄSSY taas, siihen on enää n. 22 tuntia..! Olen ostellut jopa sitä varten juttuja, joten NIIN masentunut en ole ollut.. :) Ja sitten päästäänkin seuraavaan aiheeseen, joka on..
.. Sukusalaisuus
K-Mummi - Äetmuorin äiti siis - vietti lapsuudessaan ainakin vuoden lastenkodissa! Ja tässä on se iso paukku: en tiennyt, en koko sinä aikana kun K-Mummi eli!! Ja itse asiassa ÄETMUORIKAAN ei tiennyt! Hän kuuli sen serkultaan. K-Mummin äitihän erosi miehestään. Se oli silloin 1900-luvun alkuaikoina harvinaista ja heillä, äidillä ja 3:lla lapsella, oli sitten kovat ajat taloudellisesti. Niin K-Mummin äiti ratkaisi tilanteen .... seilaamalla yksin Amerikkaan! 'Tienaamaan', näin oli meininki. Ja perhe hajosi tai hajotettiin. Kaksi lapsista, ihan pieni vauva, eli isotätini M, pääsi sukulaisperheeseen. Niin myös n. 10-vuotias poika, isoenoni H. Mutta keskimmäinen lapsi, eli K-Mummi, joutui lastenkotiin. :( Siellä hän sai elellä kunnes äitinsä palasi Amerikasta ja säästettyä rahaa mukanaan. Niillä hän sitten perusti kampaamon, joka toi elannon hänelle ja lapsille.
Kummia salailijoita ovat kaikki Äetmuorin puolen sukulaiset, tai siis tämä meidän sukuhaaramme! K-Mummi ei koskaan puhunut lapsuudestaan ja Äetmuori on aina joutunut turvautumaan serkkuihinsa ja tätiin + enoon, jos on halunnut jotain tietää. K-Mummi ei edes kyselyihin mitenkään vastannut. Osaan kuvitella, että lastenkotiin joutuminen on varmaan ollut jollekin n. 5-vuotiaalle [sen ikäinen K-Mummi silloin oli] järkyttävä kokemus.
En oikein tiedä ihailisinko vai paheksuisinko K-Mummin äidin! Tavallaan se on sankarillista lähteä noin, se on itsenäistä - tuona aikana varsinkin - ja urheaa. Mutta sitten taas tuo, että noin jättää lapsensa.. :( H-isoeno sanoi ainakin ajan 'sukulaisissa' olleen aika karmeaa. Isotäti ei muista siitä mitään, koska hän taas oli vauva.
Mä en oikein tiedä mitä ajatella ihmisistä, jotka ei tahdo kertoa lapsuudestaan tai jotka sen salaa jälkeläisiltään. Tietysti heillä on siihen OIKEUS, mutta minä en usko että asioista vaikeneminen on aina se paras tapa toimia! Salatessa ei oikein anna muille edes avaimia itsensä ymmärtämiseen.
Ja tässä asiassa olen minä valitettavasti Äetmuorin tytär ja K-Mummin tyttärentytär. :( Itsekin salailen, ja PALJON, salaan mässyongelmat [syömishäiriön] ja monta muutakin asiaa. Kummasti tietyt toimintatavat periytyy sukupolvelta toiselle!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suku-uutiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suku-uutiset. Näytä kaikki tekstit
perjantai 29. lokakuuta 2010
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Vieroitusoireissa
Nyt on taas herkkuilut herkkuiltu! Ja seuraa arvostelu. Maistoin tosiaan sitä Maraboun Chocolicious Crisp-It-patukan.. enkä tykännyt! Krispi siinä oli kovaa.. jotenkin palaneen makuista? Aivan liian kovaa ja suurta, ei ollut oikein mun makuuni. Kouluarvosanalla nelosesta kymppiin annan vitosen. Muuten olisi nelkku, mutta Maran maitosuklaati nyt maistui tässä kohtaa ihan namilta. :) Toinen maistamani uutuus oli Rainbown Delizione. Kuten pelkäsinkin, oli kyseessä köyhän miehen toblerone. :( Toblesta tekee namin se, että sukulaati siinä on aika vaaleaa. Delissä se oli aika tummaa maitosuklaatia.. muuten ihan kuin toble! :( Ei, ei, ja vielä kerran ei! Kouluarvosanalla annan kutosen. Menee kastiin 'ihan ookoo, mutta en osta toiste'.
Kuten aina on nytkin herkkuilun päätyttyä vähän vieroitusoireet päällä. Itse asiassa olen viime aikoina miettinyt sitä, että on syömishäiriöllä ja esim. alkoholismilla JOTAIN yhteistä. Vaikken nyt tarkoita sanoa että syömishommeli olisi rinnastettavissa vaikkapa narkomaniaan, niin en yhtään ihmettelisi, jos kaikilla kohtuuttomuuksia suosivilla pahoilla tavoilla olisi joku yhteinen nimittäjä.. :( Tai meillä ihmisillä, jotka niin teemme, ehkä meillä on joku yhteinen tapa suhteessa elämään...? Varmaankin näin on.
Suku-uutisia
Äetmuori äskettäin sen vain puhelimessa möläytti: suvussamme on taas yksi alkoholisti enemmän kuin mitä tiesinkään. ;) Äidin isän veli.. hän joi työpaikkansa ja avioliittonsa ja oli ihan toivoton tapaus. Joskus vähän masentaa se, kun suvussa on molemmilla puolilla oikeastaan vain RYYPISKELIJÖITÄ. Hah hah, ja sitten ainakin yksi kaappisyöppö, eli mä. ;) Kumma ettei Muori aiemmin puhunut tuosta isänsä veljestä, sedästään siis, yleensä Muori kyllä tarinoi suvustaan. Ainakin silloin kun tarinat on jotenkin edullisia sille mielikuvalle, jota hän tahtoo suvusta ylläpitää.
Jos mun sukulaisilla ei olisi ollut sellaista alkoholivillitystä, niin noinkohan ne olisivat olleet syömishäiriöisiä? Mietin vaan! Itsestäni ei alkoholistia saa, koska olen liian.. no, kuinkas tuon sanoisi - tykkään liikaa hyvistä mauista, vihaan päänsärkyä, krappista ja oksentelua. Niitä ei juoppo oikein voi välttää. Enkä muutenkaan kestä ajatusta esim. krapularyypystä.. :( Tai sellaisesta monta päivää kestävästä juomisesta, uh. :(
Olen miettinyt paljon sukuni eroa miehen sukuun verrattuna. Siinä ainoa alkoholisti oli miehen isän isoisä. :) Myöskään mässääjiä ei heillä ole. Siis saattaa olla himppusen ylipainoisia rouvia yms., mutta kukaan ei ole sellainen salasyöppö tai sellainen, joka olisi lihonut 'sairaalloisella' mässäilyllä. Sanotaan nyt vaan, että he tykkää kahvin kanssa syödä viinerin ja pullan, jos kiloja on, niin ne on tulleet NÄISTÄ jutuista, eikä jostain ... sairaalloisesta.
Kun vertaan sukujemme henkistä puolta, niin on siinäkin eroa. Joskus mietin että noinkohan tuo henkinen puoli on sitten se joka on määrittänyt esim. meikäläiset juopoiksi ja miehen sukulaiset raittiiksi? Miehen suvussa ei olla yhtään niin ehdottomia kuin meillä. Muori on aina pätkäisemässä välejä poikki siihen tai tuohon ihmiseen. Sitten sellaisia siltoja on mielettömän vaikea rakentaa uudestaan, jotka kerran on tuhkaksi polttanut. Kun taas miehen isä kerran sanoi, että pitäisi aina miettiä t o d e l l a tarkasti, ennen kuin alkaa kokonaan katkoa välejä ihmisiin. Mieluummin sitä vaikka pitää joulukorttivälit ja välttää sitä semmoista kauhean tuhoavaa, kaiken repivää riitaa, jonka aikana sanottuja asioita on TOSI vaikea antaa anteeksi + unohtaa. Mun mielestä se on viisas periaate, tuo. Miksi kaikkea inhottavaa pitää mennä toitottamaan ihmisistä julki, eikö vaan voisi tyytyä siihen että maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä, ei heidän kanssaan tarvitse olla sydänystäviä, mutta ei verivihollisiakaan..??
Meillä, mun suvussa siis, myöskään ei oikein luoteta kehenkään. Kukaan suvussa ei usko toisesta hyvää tai sellaista, että toinen ei tilaisuuden tullen puukottaisi selkään. Se on aika erilaista kuin miehen porukoissa..
Meillä myös Äetmuori on näkyvästi pettynyt siihen, millaisia Siukusta ja musta tuli, mutta miehen suvussa ei vanhemmat ehkä ota niin tosissaan sitä jos lapset on vähän 'outoja'.
En mitenkään ihannoi miehen sukua, koska on heissäkin vikansa. Niin kuin kaikissa! Niiden vikojen kanssa vain on helpompi tulla toimeen kuin oman poppooni vikojen. ;) No niin siis sanotaan se, että miehen sukulaiset ovat usein aika.. tylsiä. :) Ja ennalta-arvattavia. Heistä tietää aina mitä he sanovat. Sieltä suunnasta ei mitään yllättävää tule. He ovat hitaita ja raskassoutuisia. Ja sitten joskus heillä on suuria vaikeuksia näyttää tunteitaan. Kyllä he näyttävät, mutta kovin arasti ja varovaisesti. Eivätkä he voi puhua vaikkapa sellaisesta asiasta kuin rakkaus. En usko että olen koskaan kuullut appiukkoni sanovan että rakastaa vaimoaan.. vaikka TIEDÄN, että hän niin tekee. :) Ja sama anopista.. ei hän oikein osaa sanoa julkisesti rakastavansa lapsiaan tai miestään.. mutta tietty teot puhuvat puolestaan. ;) Tavallaan tuo sanomattomuus VOI olla 'vika', mutta toisaalta itse olen nykyisin sitä mieltä, että teot ne oikeastaan vasta kertovat rakkaudesta. Jos koko ajan loukkaa ja prässää lastaan tai puolisoa, niin on ihan turha voihkia jostain elämää suuremmasta rakkaudesta.
Kuten aina on nytkin herkkuilun päätyttyä vähän vieroitusoireet päällä. Itse asiassa olen viime aikoina miettinyt sitä, että on syömishäiriöllä ja esim. alkoholismilla JOTAIN yhteistä. Vaikken nyt tarkoita sanoa että syömishommeli olisi rinnastettavissa vaikkapa narkomaniaan, niin en yhtään ihmettelisi, jos kaikilla kohtuuttomuuksia suosivilla pahoilla tavoilla olisi joku yhteinen nimittäjä.. :( Tai meillä ihmisillä, jotka niin teemme, ehkä meillä on joku yhteinen tapa suhteessa elämään...? Varmaankin näin on.
Suku-uutisia
Äetmuori äskettäin sen vain puhelimessa möläytti: suvussamme on taas yksi alkoholisti enemmän kuin mitä tiesinkään. ;) Äidin isän veli.. hän joi työpaikkansa ja avioliittonsa ja oli ihan toivoton tapaus. Joskus vähän masentaa se, kun suvussa on molemmilla puolilla oikeastaan vain RYYPISKELIJÖITÄ. Hah hah, ja sitten ainakin yksi kaappisyöppö, eli mä. ;) Kumma ettei Muori aiemmin puhunut tuosta isänsä veljestä, sedästään siis, yleensä Muori kyllä tarinoi suvustaan. Ainakin silloin kun tarinat on jotenkin edullisia sille mielikuvalle, jota hän tahtoo suvusta ylläpitää.
Jos mun sukulaisilla ei olisi ollut sellaista alkoholivillitystä, niin noinkohan ne olisivat olleet syömishäiriöisiä? Mietin vaan! Itsestäni ei alkoholistia saa, koska olen liian.. no, kuinkas tuon sanoisi - tykkään liikaa hyvistä mauista, vihaan päänsärkyä, krappista ja oksentelua. Niitä ei juoppo oikein voi välttää. Enkä muutenkaan kestä ajatusta esim. krapularyypystä.. :( Tai sellaisesta monta päivää kestävästä juomisesta, uh. :(
Olen miettinyt paljon sukuni eroa miehen sukuun verrattuna. Siinä ainoa alkoholisti oli miehen isän isoisä. :) Myöskään mässääjiä ei heillä ole. Siis saattaa olla himppusen ylipainoisia rouvia yms., mutta kukaan ei ole sellainen salasyöppö tai sellainen, joka olisi lihonut 'sairaalloisella' mässäilyllä. Sanotaan nyt vaan, että he tykkää kahvin kanssa syödä viinerin ja pullan, jos kiloja on, niin ne on tulleet NÄISTÄ jutuista, eikä jostain ... sairaalloisesta.
Kun vertaan sukujemme henkistä puolta, niin on siinäkin eroa. Joskus mietin että noinkohan tuo henkinen puoli on sitten se joka on määrittänyt esim. meikäläiset juopoiksi ja miehen sukulaiset raittiiksi? Miehen suvussa ei olla yhtään niin ehdottomia kuin meillä. Muori on aina pätkäisemässä välejä poikki siihen tai tuohon ihmiseen. Sitten sellaisia siltoja on mielettömän vaikea rakentaa uudestaan, jotka kerran on tuhkaksi polttanut. Kun taas miehen isä kerran sanoi, että pitäisi aina miettiä t o d e l l a tarkasti, ennen kuin alkaa kokonaan katkoa välejä ihmisiin. Mieluummin sitä vaikka pitää joulukorttivälit ja välttää sitä semmoista kauhean tuhoavaa, kaiken repivää riitaa, jonka aikana sanottuja asioita on TOSI vaikea antaa anteeksi + unohtaa. Mun mielestä se on viisas periaate, tuo. Miksi kaikkea inhottavaa pitää mennä toitottamaan ihmisistä julki, eikö vaan voisi tyytyä siihen että maailmassa on paljon erilaisia ihmisiä, ei heidän kanssaan tarvitse olla sydänystäviä, mutta ei verivihollisiakaan..??
Meillä, mun suvussa siis, myöskään ei oikein luoteta kehenkään. Kukaan suvussa ei usko toisesta hyvää tai sellaista, että toinen ei tilaisuuden tullen puukottaisi selkään. Se on aika erilaista kuin miehen porukoissa..
Meillä myös Äetmuori on näkyvästi pettynyt siihen, millaisia Siukusta ja musta tuli, mutta miehen suvussa ei vanhemmat ehkä ota niin tosissaan sitä jos lapset on vähän 'outoja'.
En mitenkään ihannoi miehen sukua, koska on heissäkin vikansa. Niin kuin kaikissa! Niiden vikojen kanssa vain on helpompi tulla toimeen kuin oman poppooni vikojen. ;) No niin siis sanotaan se, että miehen sukulaiset ovat usein aika.. tylsiä. :) Ja ennalta-arvattavia. Heistä tietää aina mitä he sanovat. Sieltä suunnasta ei mitään yllättävää tule. He ovat hitaita ja raskassoutuisia. Ja sitten joskus heillä on suuria vaikeuksia näyttää tunteitaan. Kyllä he näyttävät, mutta kovin arasti ja varovaisesti. Eivätkä he voi puhua vaikkapa sellaisesta asiasta kuin rakkaus. En usko että olen koskaan kuullut appiukkoni sanovan että rakastaa vaimoaan.. vaikka TIEDÄN, että hän niin tekee. :) Ja sama anopista.. ei hän oikein osaa sanoa julkisesti rakastavansa lapsiaan tai miestään.. mutta tietty teot puhuvat puolestaan. ;) Tavallaan tuo sanomattomuus VOI olla 'vika', mutta toisaalta itse olen nykyisin sitä mieltä, että teot ne oikeastaan vasta kertovat rakkaudesta. Jos koko ajan loukkaa ja prässää lastaan tai puolisoa, niin on ihan turha voihkia jostain elämää suuremmasta rakkaudesta.
tiistai 25. elokuuta 2009
Ahmatin ahdistusta
Tänään olen miettinyt ihmisten KIITTÄMÄTTÖMYYTTÄ. Se on yleinen vika nimittäin. Eräs kakkublogisti pääsi telkkariin, Kympin uutisten loppukevennykseen. Minua alkoi häiritä siinä se toimittaja, joka sai maistaakseen ihanaa kakkua, mutta tyytyi vain vaisusti nyökkäilemään. Kakku oli upean näköinen ja täytteistä päätellen myös todella herkku. Juuri TUON takia [ihmisten kiittämättömyys + mitään arvostamattomuus] en itse viitsisi kauheasti koristella leipomuksiani! Syödyksihän ne kumminkin tulevat ja kuten sanottu, sai ihminen eteensä sitten nonparelleilla ripotetun kaakun tai sokerimassasta tehdyn taideteoksen, niin ei se niissä mitään reaktiota viritä.
Joskus ärsyttää sekin, kun anoppini [joka on myös oikea kakkutaituri] tekee tosi ihania juttuja, ja sitten ihmiset vain tyytyvät syömään sanomatta oikeastaan mitään. Jos olisin anoppi, niin varmaan KOSTAISIN ihmisten nuivuuden.. tekisin joku kerta littanan, sitkeän ja kovan kaakun.. Miljoona desiä jauhoa, vähän nestettä tyyliin. Ja lätkäisin siihen sitten kermavaahdot päälle, että olkaapa hyvät vaan.
Suklis on suutuksissaan!
Kauppareissu ihmisenä - hamsteri jäi kotiin!!
Kävin kauppassa tänään. EN hamstrannut! Jätin hamsteriminuuden kotiin! Eikö se sentään ole aika hyvä juttu? Näin kyllä taas paljon kaikenlaista ihanaa. Herkkuhetkihän lähestyy kovaa vauhtia, siihen on enää 3 kokonaista vuorokautta! :)
Vähän kamppailen itseni kanssa, että leipoisinko pullaa vai en. Pakastimessa on pari pussia pieniä korvapuusteja jäljellä, mutta ne eivät tule riittämään mulle herkkuilussa. Eli periaatteessa olisi hyvä aika leipoa uusi satsi, mutta sitten jotenkin hävettää, kun niitä kuitenkin vielä ON, eli eivät ole kokonaan lopussa. [Loppuvat kuitenkin ensi herkkuilun aikana!] Täytyy tässä harkita vielä! En tahdo liikaa alkaa miettiä sitä, tai sitten mulle tulee taas se mielentila: se, jossa kaikki päätökset [pienimmätkin] tuntuu kauhean vaikeilta. Joskus sellainen olo saattaa tulla vaikka ennen kauppaan menoa [ei siis kuitenkaan tullut tänään!], kun tuntuu ihan mahdottomalta päättää laitanko samettihousut päälle vai farkut. Ihan tyhmä pieni asia, mutta jotenkin jähmetyn ja alan kelata kummankin vaihtoehdon huonoja ja hyviä puolia, kunnes kello on taas kauhean paljon ja ahdistun sitten SIITÄ! Sellainen käytös on kyllä vähentynyt tosi paljon lääkityksen avulla, mutta jos lähtee siihen mukaan.. eli alkaa tietoisesti kehiä ajatuksia, niin sitten se vaikeus tulee.. mutta tietty lievänä.
Sukukuulumisia!
Siukuntyttö A:lla on nyt sitten ylläpitohevonen. Jos joku miettii mikä sellainen on, niin se on aika uusi juttu [kai??], jossa ihminen saa ratsastaa ilmaiseksi sitä vastaan, että hoitaa jonkun muun omistamaa hevosta ja kenties maksaa siitä ylläpitokustannuksia, oliko se nyt tallipaikka ja/tai kaurat, en muista tarkkaan kun Äetmuori sitä selvitti. Eläinlääkärikulut sun muut maksaa kuitenkin omistaja.
Huvittavaa oli se, että Siukku oli tehnyt tuon aika huomattavan taloudellisen päätöksen [tai ainakin se oli huomattava mun mielestä] puhumatta mitään Siukunmies H:lle! Siukku oli järkännyt koko asian A:n kanssa ja H. oli suunnilleen viimeinen joka siitä sai tietää! H. oli kai ollut aika loukkaantunut.. ja ei ihan ilman syytä, mun mielestä. Siukku ei tajua miksi H. on ollut siitä pahoillaan. No minä tajuan!!
A. käy nyt tallilla JOKA PÄIVÄ! Ja tietty samaan tuttuun tyyliin Siukku ja H. sekä vievät, että tuovat tämän pikkuruisen 15-vuotiaan (!!!) omilla autoillaan. 15-vuotias on kai liian nuori ja avuton menemään 5-10 kilometrin matkan yksin bussilla. Ymmärränhän minä. Uskomatonta kyllä, että sinne tallille pitää päästä joka päivä, kun kuitenkin tuo YP-hevonen on vain puoliksi A:n. Siinä on joku toinenkin tyttö mukana.
Maailma on muuttunut mielettömän paljon siitä kun itse olin 15. Jos olisin ehdottanut vanhemmille, että kuskatkaas mut tallille [edes kerran viikossa, kerran viikossa mulla oli nimittäin tunti], niin nauraneet olisivat. Ei ketään meistä kuskattu yhtään minnekään. Eivätkä vanhemmat olisi yhtään sitä oikeana pitäneet, että raskaan työpäivän jälkeen olisi ilta käytetty vekarain kuskina.
Siukku ja H. tietysti pyrkivät suojaamaan A:aa kiusaamiselta kuskaamalla.. ettei hän joutuisi vahingossakaan kontaktiin muiden samanikäisten kanssa, jotka kulkevat bussilla. Kurja juttu vaan, että siinä jää sitten kaikki tilaisuudet ystävyyksillekin käyttämättä. Itse ainakin muistan, että matkat tallille oli aika mukavia kanssa, kun samalla reissulla olevien kanssa turistiin ja pelleiltiin bussissa ja nauru raikui! :) Sen kaiken A. menettää. Suhteessaan tuohon hevoseen A. muistuttaa mua.. mutta mua sellaisena kuin olin 10-vuotiaana [die hard hevoshullu], ei sellaisena kuin mitä olin 15-vuotiaana.
Joskus ärsyttää sekin, kun anoppini [joka on myös oikea kakkutaituri] tekee tosi ihania juttuja, ja sitten ihmiset vain tyytyvät syömään sanomatta oikeastaan mitään. Jos olisin anoppi, niin varmaan KOSTAISIN ihmisten nuivuuden.. tekisin joku kerta littanan, sitkeän ja kovan kaakun.. Miljoona desiä jauhoa, vähän nestettä tyyliin. Ja lätkäisin siihen sitten kermavaahdot päälle, että olkaapa hyvät vaan.
Suklis on suutuksissaan!
Kauppareissu ihmisenä - hamsteri jäi kotiin!!
Kävin kauppassa tänään. EN hamstrannut! Jätin hamsteriminuuden kotiin! Eikö se sentään ole aika hyvä juttu? Näin kyllä taas paljon kaikenlaista ihanaa. Herkkuhetkihän lähestyy kovaa vauhtia, siihen on enää 3 kokonaista vuorokautta! :)
Vähän kamppailen itseni kanssa, että leipoisinko pullaa vai en. Pakastimessa on pari pussia pieniä korvapuusteja jäljellä, mutta ne eivät tule riittämään mulle herkkuilussa. Eli periaatteessa olisi hyvä aika leipoa uusi satsi, mutta sitten jotenkin hävettää, kun niitä kuitenkin vielä ON, eli eivät ole kokonaan lopussa. [Loppuvat kuitenkin ensi herkkuilun aikana!] Täytyy tässä harkita vielä! En tahdo liikaa alkaa miettiä sitä, tai sitten mulle tulee taas se mielentila: se, jossa kaikki päätökset [pienimmätkin] tuntuu kauhean vaikeilta. Joskus sellainen olo saattaa tulla vaikka ennen kauppaan menoa [ei siis kuitenkaan tullut tänään!], kun tuntuu ihan mahdottomalta päättää laitanko samettihousut päälle vai farkut. Ihan tyhmä pieni asia, mutta jotenkin jähmetyn ja alan kelata kummankin vaihtoehdon huonoja ja hyviä puolia, kunnes kello on taas kauhean paljon ja ahdistun sitten SIITÄ! Sellainen käytös on kyllä vähentynyt tosi paljon lääkityksen avulla, mutta jos lähtee siihen mukaan.. eli alkaa tietoisesti kehiä ajatuksia, niin sitten se vaikeus tulee.. mutta tietty lievänä.
Sukukuulumisia!
Siukuntyttö A:lla on nyt sitten ylläpitohevonen. Jos joku miettii mikä sellainen on, niin se on aika uusi juttu [kai??], jossa ihminen saa ratsastaa ilmaiseksi sitä vastaan, että hoitaa jonkun muun omistamaa hevosta ja kenties maksaa siitä ylläpitokustannuksia, oliko se nyt tallipaikka ja/tai kaurat, en muista tarkkaan kun Äetmuori sitä selvitti. Eläinlääkärikulut sun muut maksaa kuitenkin omistaja.
Huvittavaa oli se, että Siukku oli tehnyt tuon aika huomattavan taloudellisen päätöksen [tai ainakin se oli huomattava mun mielestä] puhumatta mitään Siukunmies H:lle! Siukku oli järkännyt koko asian A:n kanssa ja H. oli suunnilleen viimeinen joka siitä sai tietää! H. oli kai ollut aika loukkaantunut.. ja ei ihan ilman syytä, mun mielestä. Siukku ei tajua miksi H. on ollut siitä pahoillaan. No minä tajuan!!
A. käy nyt tallilla JOKA PÄIVÄ! Ja tietty samaan tuttuun tyyliin Siukku ja H. sekä vievät, että tuovat tämän pikkuruisen 15-vuotiaan (!!!) omilla autoillaan. 15-vuotias on kai liian nuori ja avuton menemään 5-10 kilometrin matkan yksin bussilla. Ymmärränhän minä. Uskomatonta kyllä, että sinne tallille pitää päästä joka päivä, kun kuitenkin tuo YP-hevonen on vain puoliksi A:n. Siinä on joku toinenkin tyttö mukana.
Maailma on muuttunut mielettömän paljon siitä kun itse olin 15. Jos olisin ehdottanut vanhemmille, että kuskatkaas mut tallille [edes kerran viikossa, kerran viikossa mulla oli nimittäin tunti], niin nauraneet olisivat. Ei ketään meistä kuskattu yhtään minnekään. Eivätkä vanhemmat olisi yhtään sitä oikeana pitäneet, että raskaan työpäivän jälkeen olisi ilta käytetty vekarain kuskina.
Siukku ja H. tietysti pyrkivät suojaamaan A:aa kiusaamiselta kuskaamalla.. ettei hän joutuisi vahingossakaan kontaktiin muiden samanikäisten kanssa, jotka kulkevat bussilla. Kurja juttu vaan, että siinä jää sitten kaikki tilaisuudet ystävyyksillekin käyttämättä. Itse ainakin muistan, että matkat tallille oli aika mukavia kanssa, kun samalla reissulla olevien kanssa turistiin ja pelleiltiin bussissa ja nauru raikui! :) Sen kaiken A. menettää. Suhteessaan tuohon hevoseen A. muistuttaa mua.. mutta mua sellaisena kuin olin 10-vuotiaana [die hard hevoshullu], ei sellaisena kuin mitä olin 15-vuotiaana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)