Alkaa taas ihmisillä 'joulumieli' nousta, näköjään.. Olin tänään kauppakeskuksessa, käväisin Tiimarissa ja muissakin paikoissa, ja jo oli niin nyrpeän näköistä väkeä liikkellä että. :) Korostetun äänekkäitä huokauksia kassajonossa, jos joku ei paina juuri sillä SEKUNNILLA niitä korttilaitteen namiskoita.. Kai sitten jää se aivoleikkaus tekemättä tai syöpälääke keksimättä, jos joutuu kaupassa olemaan minuutin kauemmin kuin suunnitteli.
Vaikka symppaankin ihmisiä heidän kiireissään ja muissa, niin eikö OMA olo jo muutu pahaksi, jos kokee koko maailman ja kaikki ihmiset vain haitaksi ja hidasteeksi itselleen? Mä itse teen joskus niin, että jos hermostun vaikka kauppajonossa, niin alan mielessäni hyrehtiä jotain laulua. Se voi olla jokin ihan tyhmä juttu, joka autoradiossa pauhaa, vaikkapa se Samuli Edelmanin 'ei mitään hätää, jos ei omat voimat riittäneet'.. ja sitten äkkiä ahdistus on poissa! En tietenkään ääneen sitä hoilota, sillä lailla mielessäni vain.. Ääneen laulamalla voisi jonossa ahdistua jo joku muukin kuin minä.. hehe..
Ihan kuin olisin blogannut tästä aiheesta vuosi tai kaksi sitten - ihan sama juttu nimittäin, tämä aika vuodesta [joulun alus-alusaika siis] ja sama ilmiö samassa kauppakeskuksessa? Ei muutu maailma.
Lapsettoman elämä ei ainakaan tunnu yhtään hassummalta joulun lähestyessä: kun on nähnyt x kertaa kolmi-nelivuotiaan tanttarallan kirkuvan viimeisimmän lelu-uutuuden perään ['Kimi-serkkukin SAAAAA-AAAAAA sen!!'], niin sitä huokaisee helpotuksesta kun ei tarvitse huolehtia oikeastaan muista kuin miehen lahjoista. Kummityttö A:lle olen jo parina vuonna hommannut jonkun pienen [30 e] lahjakortin esim. H&M-liikkeeseen - tai Seppälään - ja Äetmuorille ostan aina kalenterin, koska hän ei muuta suostu ottamaan vastaan. Miehelle osaan ostaa aika hyvin pyjamaa, alushousua tai kirjoja, eikä hän onneksi roiku käsipuolessa kiinni, eikä harrasta kirkumistakaan.
Oikeastaan nuo lasten haluamiset saavat mut aina jotenkin mietteliääksi kauppassa. Itse olin kuulemma pienenä sellainen 'helppo' lapsi; mulle oli tärkeää se, että oli paketteja. Viis sitten siitä oliko joulupaperiin kääritty vaikka piirustuspaperilehtiö, ja toiseen pakettiin puuvärikynät ja kolmanteen teroitin. Mä en niinkään kuulemma osannut [?] haluta jotain tiettyjä leluja.. muutenkin olin aika rajoittunut lelujen suhteen lapsena! En tykännyt nukeista ollenkaan, mutta pehmoeläimet olivat kivoja. K-mummi teki niitä joskus mulle, ja ne olivat aina jostain syystä ne rakkaimmat.. Jostain syystä en vain tullut ajatelleeksi, että niitä kauppan pehmoelukoita olisi voinut toivoa JOULUKSI.
Mietin vaan sitä, että kannattaako ostoskeskuksista tehdä sellaisia paikkoja perheen yhteiseen ajankäyttöön? Nyt varmaan kuulostan 70-lukulaiselta 'vasemmistotantalta' moralisointeineen, mutta OIKEASTI, kannattaa miettiä! Tiedän, että se on houkutteleva vaihtoehto. Kauppakeskukseen meno on ilmaista ja helppoa, sinne ei tarvita mitään pääsylippuja. Joulun aikaan siellä on pukki ja jotain ilotulituksia ja muita ohjelmaa sekä viihdytystä - mutta niin siellä on melkein läpi vuoden joku juttu aina menossa. Sitä vaan kannattaisi miettiä, että onko hyvä opettaa lapsille, että ostelu [kyllä sieltä nimittäin aina jotain ostetuksi tulee] on paras ja ainoa tapa viettää aikaa.. Siinäkin on taas aika räikeä ero mun omaan lapsuuteen: mun mielestä ostoksilla oli TYLSÄÄ, ja jossain kaupassa notkuminen oli ehkä tympein tapa viettää aikaa. Mieluummin sitä leikki kavereitten kanssa. Ostokset oli jotain sellaista, johon äidit pakottivat lapset ja isät aina aika ajoin osallistumaan.
En sano että mun lapsuus olisi tässä suhteessa ollut mikään ihannelapsuus, ehkä nykyajassa on sitten se hyvä puoli, että lapset oppivat fiksuiksi kuluttajiksi? [Vai oppivatko, sittenkään..?] Yksi tuttuni teki perheensä kanssa sellaisen kauppakeskuslakon! Heitä oli alkanut hirvittää, kun sinne tuli mentyä joka viikonloppu, ja sitten tietty tuli myös syötyä siellä jossain ravintolassa tai hampurilaispaikassa, kun sellainen on aina niin kätevästi siinä kauppojen kyljessä. Lopputulos oli valtava rahanmeno! Ja sitten se, että lapset tottuivat siihen menoon ja alkoivat oikein mankua sinne kauppikseen jatkuvasti.
No, en mä tosiaan sitä tahdo moralisoida.. TIEDÄN, että nykyisin vanhemmilla on rankkaa! Jos kauppakeskus ONNELLISTUTTAA, niin siitä vaan.. :) Mutta jos se saa aikaan jotain epäterveitä ilmiöitä perheen lapsi- ja aikuisväestössä, niin sitten varmaan kannattaa rajoittaa. Itselläni tulee joskus sellaisia outoja oireita, jos olen käynyt kaupoilla liian usein.. Minua nimittäin saattaa alkaa itkettää siellä! Ei kiire, ei tungos, vaan se.. en osaa oikein selittää - mua ahdistaa se, että rahaa menee. Ja että sitä tarvitaan kaikkeen. Jos käyn hillitysti ja harvemmin kauppoissa, niin sitten tuota itketysilmiötä ei tule! Ja korostan sitä, että en siis itke ääneen.. se on vain itkettävä tunne!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauppareissu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauppareissu. Näytä kaikki tekstit
lauantai 19. marraskuuta 2011
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Sellutehdas
Viime aikoina olen rankaissut selluliittia [sellu sukliskielellä!] jynssäämällä sitä karhealla harjalla! Se toki toimii, sen olen huomannut ennenkin, kun se vilkastuttaa [kai] pintaverenkiertoa ja kun pintis vilkastuu, niin ne sellut 'katoaa', tai siis eivät ainakaan näy niin hyvin. On mulla sellua, vaikken olekaan ylipainoinen.. On sitä reisissä! Joten siksi jynssätään! :)
Olenkin aikamoinen SELLUTEHDAS, minä! Harmi kun ei tällä sellulla voi lyödä rahoiksi. ;) Hih!
Ihana mies!
Katsoin taas Kallion. Mun tekisi mieli riemuita ja kehua sitä sarjaa! Siis kuinka realistinen, hauska ja pirtsakka se on! Sekin, että Piitun suhde Kimmoon päättyi. Liian moni tellusarja vain pyrkii 'onnelliseen loppuun' joka on aina yhtä kuin pysyvä parisuhde. Kun Sinkkuelämää sortui tähän, niin mieleni teki oksentaa kuin Imatran koski! Siis tämä sarja, tämä sarja joka oli nimenomaan perustunut vahvan itsenäisen naisen elämään, vahvan nykyaikaisen naisen vaikeuteen löytää tunne-elämältään kypsä mies suhteeseen.. että tämä sarja tekee niin halvan tempun kuin Sinkkiksen lopussa oli! Kuin joku Disneyn prinsessasatu nelikymppisille! Minusta oikeasti Sinkkis tavallaan petti katsojansa tuossa lopussa. Elokuvat taas ovat sitä samaa tuubaa, Carrie ja Kiho menevät naimisiin ja tässä uusimmassa kai pyöräyttävät penskankin.
Oikeastaan on surullista kuinka vähän 'vakavia' ongelmia Sinkkiksen naisilla tätä nykyä on. Tahaton lapsettomuus ei koske heistä KETÄÄN: Samantha ei halua lapsia, Charlottella oli vuosien kokemus hedelmöityshoidoista, mutta TIETENKIN hän lopulta tuli raskaaksi - ihan luonnollisesti, simsalabim! Ja nyt Carriekin. Ilmeisesti on aivan mahdoton ajatus että lapseton nainen voisi olla muutakin kuin kevytmielinen ja huorahtava seksihullu.
Samanthan syöpäkokemuskin muodostui vain aika hyväksi tilaisuudeksi esitellä pixie cuttia. Nämä naiset ovat teflonia kuoleman ja vakavien sairauksien suhteen.
Sekin huvitti kuinka nämä naiset paheksuvasti lukivat lehdestä hääpalstaa, kuinka se-ja-se nainen oli löytänyt rikkaan miehen ja sitten luopunut työpaikastaan ja asettunut loiselämään. Mitä muuta Carrien elämä sitten oli, kun siinä elokuvassa antoi Kihon ostaa heille sen massiivisen luksuskämpän? Pata kattilaa soimaa!
Mutta takaisin niin maanläheiseen Kallioon! :) Jotenkin hienoa, kun Piitun poikaystävä ei ollut mikään romanttinen sankari, vaan vähän nuhjuinen ja verottajan kanssa ongelmissa. Mutta sen vaan sanon, että Piitun Antero-pomo on i-h-a-n-a mies! :) Sellaisen ottaisin vaikka milloin.. Tuleekohan myöhemmin heidän välilleen jotain säpinää?
Ja se, kun Piitu humalaspäissään puhui läpiä päähänsä kun olivat Kimmon kanssa Anteron ja A:n vaimon luona käymässä.. kenellepä ei olisi käynyt jotain sellaista? :) Itse usein päädyn sanomaan jotain outoa [vaikken olisi humalassa] jos olen hermostunut ja jännitän. Saatan myös nauraa hiukan hysteerisesti. :( Sitten alan surra tekemääni vaikutelmaa ja tilanne siitä vain pahenee! Oikeastaan olisi usein hyvä osata olla hiljaa. Mutta itse pelkään [joskus] olla hiljaa, pelkään että vaikutan epäystävälliseltä. Koen sen velvollisuudeksi olla ystävällinen, helpottaa puheliaisuudella muita. Ainakin joskus siis, silloin kun EN ole lukossa. Kyllä sitäkin tapahtuu, siis sitä lukkoon menoa.
Kauppassa!
Olin tänään kauppassa ihan ruokaostoksilla, ENKÄ muuten hamstrannut mitään! Joko se johtuu siitä että olen tavattoman järkevä [hehe], tai sitten siitä että kaapit jo on täynnä suklaatimunia ja kaikkea muuta nannaa! Kumpikohan vaihtoehto mahtaa olla oikea? ;)
En ole vieläkään päässyt päätinkiin mässyleivonnoista! Haluaisin kysyä miehen mielipidettä, mutta en vielä kehtaa - pelkään vaikuttavani hullulta, jos JO maanantaina kyselen, että mitäs lauantakina leivon? Silloinhan se vaikuttaisi siltä, kuin ei mielessäni mikään muu pyörisi kuin syöminen ja leipominen. :( Ja se taas voi olla totta, mutta enpä tahdo sitä vaikutelmaa antaa, kuitenkaan..
Olenkin aikamoinen SELLUTEHDAS, minä! Harmi kun ei tällä sellulla voi lyödä rahoiksi. ;) Hih!
Ihana mies!
Katsoin taas Kallion. Mun tekisi mieli riemuita ja kehua sitä sarjaa! Siis kuinka realistinen, hauska ja pirtsakka se on! Sekin, että Piitun suhde Kimmoon päättyi. Liian moni tellusarja vain pyrkii 'onnelliseen loppuun' joka on aina yhtä kuin pysyvä parisuhde. Kun Sinkkuelämää sortui tähän, niin mieleni teki oksentaa kuin Imatran koski! Siis tämä sarja, tämä sarja joka oli nimenomaan perustunut vahvan itsenäisen naisen elämään, vahvan nykyaikaisen naisen vaikeuteen löytää tunne-elämältään kypsä mies suhteeseen.. että tämä sarja tekee niin halvan tempun kuin Sinkkiksen lopussa oli! Kuin joku Disneyn prinsessasatu nelikymppisille! Minusta oikeasti Sinkkis tavallaan petti katsojansa tuossa lopussa. Elokuvat taas ovat sitä samaa tuubaa, Carrie ja Kiho menevät naimisiin ja tässä uusimmassa kai pyöräyttävät penskankin.
Oikeastaan on surullista kuinka vähän 'vakavia' ongelmia Sinkkiksen naisilla tätä nykyä on. Tahaton lapsettomuus ei koske heistä KETÄÄN: Samantha ei halua lapsia, Charlottella oli vuosien kokemus hedelmöityshoidoista, mutta TIETENKIN hän lopulta tuli raskaaksi - ihan luonnollisesti, simsalabim! Ja nyt Carriekin. Ilmeisesti on aivan mahdoton ajatus että lapseton nainen voisi olla muutakin kuin kevytmielinen ja huorahtava seksihullu.
Samanthan syöpäkokemuskin muodostui vain aika hyväksi tilaisuudeksi esitellä pixie cuttia. Nämä naiset ovat teflonia kuoleman ja vakavien sairauksien suhteen.
Sekin huvitti kuinka nämä naiset paheksuvasti lukivat lehdestä hääpalstaa, kuinka se-ja-se nainen oli löytänyt rikkaan miehen ja sitten luopunut työpaikastaan ja asettunut loiselämään. Mitä muuta Carrien elämä sitten oli, kun siinä elokuvassa antoi Kihon ostaa heille sen massiivisen luksuskämpän? Pata kattilaa soimaa!
Mutta takaisin niin maanläheiseen Kallioon! :) Jotenkin hienoa, kun Piitun poikaystävä ei ollut mikään romanttinen sankari, vaan vähän nuhjuinen ja verottajan kanssa ongelmissa. Mutta sen vaan sanon, että Piitun Antero-pomo on i-h-a-n-a mies! :) Sellaisen ottaisin vaikka milloin.. Tuleekohan myöhemmin heidän välilleen jotain säpinää?
Ja se, kun Piitu humalaspäissään puhui läpiä päähänsä kun olivat Kimmon kanssa Anteron ja A:n vaimon luona käymässä.. kenellepä ei olisi käynyt jotain sellaista? :) Itse usein päädyn sanomaan jotain outoa [vaikken olisi humalassa] jos olen hermostunut ja jännitän. Saatan myös nauraa hiukan hysteerisesti. :( Sitten alan surra tekemääni vaikutelmaa ja tilanne siitä vain pahenee! Oikeastaan olisi usein hyvä osata olla hiljaa. Mutta itse pelkään [joskus] olla hiljaa, pelkään että vaikutan epäystävälliseltä. Koen sen velvollisuudeksi olla ystävällinen, helpottaa puheliaisuudella muita. Ainakin joskus siis, silloin kun EN ole lukossa. Kyllä sitäkin tapahtuu, siis sitä lukkoon menoa.
Kauppassa!
Olin tänään kauppassa ihan ruokaostoksilla, ENKÄ muuten hamstrannut mitään! Joko se johtuu siitä että olen tavattoman järkevä [hehe], tai sitten siitä että kaapit jo on täynnä suklaatimunia ja kaikkea muuta nannaa! Kumpikohan vaihtoehto mahtaa olla oikea? ;)
En ole vieläkään päässyt päätinkiin mässyleivonnoista! Haluaisin kysyä miehen mielipidettä, mutta en vielä kehtaa - pelkään vaikuttavani hullulta, jos JO maanantaina kyselen, että mitäs lauantakina leivon? Silloinhan se vaikuttaisi siltä, kuin ei mielessäni mikään muu pyörisi kuin syöminen ja leipominen. :( Ja se taas voi olla totta, mutta enpä tahdo sitä vaikutelmaa antaa, kuitenkaan..
tiistai 3. marraskuuta 2009
Pahaa aikaa lapsille
Tänään kaupoilla näin pari surullista juttua. Miten vanhempi, isä tai äiti, voi vaan KATSOA, kun oma lapsi itkee? En tarkoita nyt raivokasta uhmaitkua tms. huomion kerjäämistä, vaan ihan sitä erilaista, surusta tai pahasta olosta johtuvaa. Ihmettelen kyllä kovasti! Voi vaan miettiä miltä lapsesta tuntuu kun oma äiti tai isä vaan katsoo kylmästi päältä, ei sanallakaan lohduta, ei kosketa..
Toinen juttu: en muista kummankaan isoäitini mulle koskaan tiuskineen ja puhuneen rumasti. Mutta olen nyt nähnyt semmoisen mummon, joka teki niin lapsenlapselleen. Oli kuin ei olisi halunnut olla lapsen kanssa, olisi tympääntynyt siihen. :( Erityisesti Mummosta [Isukin äidistä] muistan aina sen selkeän ilon minkä hän tunsi meidän lastenlasten seurassa, vaikka näimmekin tosi usein eli olisi ollut tilaisuuksia 'kyllästyä'! Kai tämä aika on sellainen, lapselle tämä ei ole hyvää aikaa. Saa kaiken maallisen tavaran mitä haluaa mutta ei rakkautta tai huomiota. :( Ja sitten on nämä 'uudet' isovanhemmat, hyvin hyvin kiireiset, omissaan kiinni. Saa toki olla, miksipä ei, mutta sitten ei kannata itkeä, jos vanhainkodissa ei lapsenlapset käy katsomassa itselleen käytännössä ventovierasta ihmistä! Rakkauden syntyminen vaatii aikaa, yhdessäoloa. Ei se ole biologiaa: koska olen sun isoäitisi/isäsi, niin siksi pitää rakastaa.. Ei pelkkä biologia takaa sidettä, joka perustuu aitoon rakkauteen!
Kaupoissa tosiaan on jo joulusuklaatit! Vaan en nähnyt Fazerin Piparkakkusuklaata, se on paha juttu! :( Fazun Joulusuklaata oli kyllä, mutta ei se ole sama! Piparkakkusuklaatia vedin viime joulunaikaan oikein kunnolla. Ihme että sellainen levymuodossa oleva suklaati onkin niin hyvää, monia konvehteja parempaa. Olisin ostanut Piparkakkusukulaatia, jos sitä vain olisi ollut.
Tiistain puolella, laskurissa numero 4!
4 kokonaista vuorokautta herkkuiluun! :) Olen MELKO varma, että kinuskikakun teen! Tänään kauppassa ostin jo vähän jäätelöitä herkkuhetkeä varten! Ostin kokeilumielellä Pirkan sellaista pähkinä-kinuskijädeä. Samaa sarjaa kuin normaalisti suosimani kinuski-keksi-keikaus. Ja sitten Classicin kermatoffee-tikkuja ostin! Ja Muru-tryffelitikkuja! Niin ja paketin Daim-jädeä H-hetken varalle! :) Ja sitä sorbettia. Sorpetti katoaa aina mun suuhuni, oli talvi tai kesä!
Hassu juttu, kun elän nykyisin ihan kokonaan ilman leipää, niin joskus on niin kova LEIVÄN HIMO, että se on kauhistuttavaa! Silloin vaikka kaupassa maistiaisena otettu pikkuruinen leipäkuutio maistuu itkettävän hyvältä. Miksi me ihmiset ollaan sellaisia leipärouskuja? Tai ainakin minä olisin, jos olisin.
Huomenna pitää soittaa taas ä:lle, KRÄÄÄÄ-ÄÄH! [Sukliksen raivon + epätoivon karjaus!]
Toinen juttu: en muista kummankaan isoäitini mulle koskaan tiuskineen ja puhuneen rumasti. Mutta olen nyt nähnyt semmoisen mummon, joka teki niin lapsenlapselleen. Oli kuin ei olisi halunnut olla lapsen kanssa, olisi tympääntynyt siihen. :( Erityisesti Mummosta [Isukin äidistä] muistan aina sen selkeän ilon minkä hän tunsi meidän lastenlasten seurassa, vaikka näimmekin tosi usein eli olisi ollut tilaisuuksia 'kyllästyä'! Kai tämä aika on sellainen, lapselle tämä ei ole hyvää aikaa. Saa kaiken maallisen tavaran mitä haluaa mutta ei rakkautta tai huomiota. :( Ja sitten on nämä 'uudet' isovanhemmat, hyvin hyvin kiireiset, omissaan kiinni. Saa toki olla, miksipä ei, mutta sitten ei kannata itkeä, jos vanhainkodissa ei lapsenlapset käy katsomassa itselleen käytännössä ventovierasta ihmistä! Rakkauden syntyminen vaatii aikaa, yhdessäoloa. Ei se ole biologiaa: koska olen sun isoäitisi/isäsi, niin siksi pitää rakastaa.. Ei pelkkä biologia takaa sidettä, joka perustuu aitoon rakkauteen!
Kaupoissa tosiaan on jo joulusuklaatit! Vaan en nähnyt Fazerin Piparkakkusuklaata, se on paha juttu! :( Fazun Joulusuklaata oli kyllä, mutta ei se ole sama! Piparkakkusuklaatia vedin viime joulunaikaan oikein kunnolla. Ihme että sellainen levymuodossa oleva suklaati onkin niin hyvää, monia konvehteja parempaa. Olisin ostanut Piparkakkusukulaatia, jos sitä vain olisi ollut.
Tiistain puolella, laskurissa numero 4!
4 kokonaista vuorokautta herkkuiluun! :) Olen MELKO varma, että kinuskikakun teen! Tänään kauppassa ostin jo vähän jäätelöitä herkkuhetkeä varten! Ostin kokeilumielellä Pirkan sellaista pähkinä-kinuskijädeä. Samaa sarjaa kuin normaalisti suosimani kinuski-keksi-keikaus. Ja sitten Classicin kermatoffee-tikkuja ostin! Ja Muru-tryffelitikkuja! Niin ja paketin Daim-jädeä H-hetken varalle! :) Ja sitä sorbettia. Sorpetti katoaa aina mun suuhuni, oli talvi tai kesä!
Hassu juttu, kun elän nykyisin ihan kokonaan ilman leipää, niin joskus on niin kova LEIVÄN HIMO, että se on kauhistuttavaa! Silloin vaikka kaupassa maistiaisena otettu pikkuruinen leipäkuutio maistuu itkettävän hyvältä. Miksi me ihmiset ollaan sellaisia leipärouskuja? Tai ainakin minä olisin, jos olisin.
Huomenna pitää soittaa taas ä:lle, KRÄÄÄÄ-ÄÄH! [Sukliksen raivon + epätoivon karjaus!]
tiistai 25. elokuuta 2009
Ahmatin ahdistusta
Tänään olen miettinyt ihmisten KIITTÄMÄTTÖMYYTTÄ. Se on yleinen vika nimittäin. Eräs kakkublogisti pääsi telkkariin, Kympin uutisten loppukevennykseen. Minua alkoi häiritä siinä se toimittaja, joka sai maistaakseen ihanaa kakkua, mutta tyytyi vain vaisusti nyökkäilemään. Kakku oli upean näköinen ja täytteistä päätellen myös todella herkku. Juuri TUON takia [ihmisten kiittämättömyys + mitään arvostamattomuus] en itse viitsisi kauheasti koristella leipomuksiani! Syödyksihän ne kumminkin tulevat ja kuten sanottu, sai ihminen eteensä sitten nonparelleilla ripotetun kaakun tai sokerimassasta tehdyn taideteoksen, niin ei se niissä mitään reaktiota viritä.
Joskus ärsyttää sekin, kun anoppini [joka on myös oikea kakkutaituri] tekee tosi ihania juttuja, ja sitten ihmiset vain tyytyvät syömään sanomatta oikeastaan mitään. Jos olisin anoppi, niin varmaan KOSTAISIN ihmisten nuivuuden.. tekisin joku kerta littanan, sitkeän ja kovan kaakun.. Miljoona desiä jauhoa, vähän nestettä tyyliin. Ja lätkäisin siihen sitten kermavaahdot päälle, että olkaapa hyvät vaan.
Suklis on suutuksissaan!
Kauppareissu ihmisenä - hamsteri jäi kotiin!!
Kävin kauppassa tänään. EN hamstrannut! Jätin hamsteriminuuden kotiin! Eikö se sentään ole aika hyvä juttu? Näin kyllä taas paljon kaikenlaista ihanaa. Herkkuhetkihän lähestyy kovaa vauhtia, siihen on enää 3 kokonaista vuorokautta! :)
Vähän kamppailen itseni kanssa, että leipoisinko pullaa vai en. Pakastimessa on pari pussia pieniä korvapuusteja jäljellä, mutta ne eivät tule riittämään mulle herkkuilussa. Eli periaatteessa olisi hyvä aika leipoa uusi satsi, mutta sitten jotenkin hävettää, kun niitä kuitenkin vielä ON, eli eivät ole kokonaan lopussa. [Loppuvat kuitenkin ensi herkkuilun aikana!] Täytyy tässä harkita vielä! En tahdo liikaa alkaa miettiä sitä, tai sitten mulle tulee taas se mielentila: se, jossa kaikki päätökset [pienimmätkin] tuntuu kauhean vaikeilta. Joskus sellainen olo saattaa tulla vaikka ennen kauppaan menoa [ei siis kuitenkaan tullut tänään!], kun tuntuu ihan mahdottomalta päättää laitanko samettihousut päälle vai farkut. Ihan tyhmä pieni asia, mutta jotenkin jähmetyn ja alan kelata kummankin vaihtoehdon huonoja ja hyviä puolia, kunnes kello on taas kauhean paljon ja ahdistun sitten SIITÄ! Sellainen käytös on kyllä vähentynyt tosi paljon lääkityksen avulla, mutta jos lähtee siihen mukaan.. eli alkaa tietoisesti kehiä ajatuksia, niin sitten se vaikeus tulee.. mutta tietty lievänä.
Sukukuulumisia!
Siukuntyttö A:lla on nyt sitten ylläpitohevonen. Jos joku miettii mikä sellainen on, niin se on aika uusi juttu [kai??], jossa ihminen saa ratsastaa ilmaiseksi sitä vastaan, että hoitaa jonkun muun omistamaa hevosta ja kenties maksaa siitä ylläpitokustannuksia, oliko se nyt tallipaikka ja/tai kaurat, en muista tarkkaan kun Äetmuori sitä selvitti. Eläinlääkärikulut sun muut maksaa kuitenkin omistaja.
Huvittavaa oli se, että Siukku oli tehnyt tuon aika huomattavan taloudellisen päätöksen [tai ainakin se oli huomattava mun mielestä] puhumatta mitään Siukunmies H:lle! Siukku oli järkännyt koko asian A:n kanssa ja H. oli suunnilleen viimeinen joka siitä sai tietää! H. oli kai ollut aika loukkaantunut.. ja ei ihan ilman syytä, mun mielestä. Siukku ei tajua miksi H. on ollut siitä pahoillaan. No minä tajuan!!
A. käy nyt tallilla JOKA PÄIVÄ! Ja tietty samaan tuttuun tyyliin Siukku ja H. sekä vievät, että tuovat tämän pikkuruisen 15-vuotiaan (!!!) omilla autoillaan. 15-vuotias on kai liian nuori ja avuton menemään 5-10 kilometrin matkan yksin bussilla. Ymmärränhän minä. Uskomatonta kyllä, että sinne tallille pitää päästä joka päivä, kun kuitenkin tuo YP-hevonen on vain puoliksi A:n. Siinä on joku toinenkin tyttö mukana.
Maailma on muuttunut mielettömän paljon siitä kun itse olin 15. Jos olisin ehdottanut vanhemmille, että kuskatkaas mut tallille [edes kerran viikossa, kerran viikossa mulla oli nimittäin tunti], niin nauraneet olisivat. Ei ketään meistä kuskattu yhtään minnekään. Eivätkä vanhemmat olisi yhtään sitä oikeana pitäneet, että raskaan työpäivän jälkeen olisi ilta käytetty vekarain kuskina.
Siukku ja H. tietysti pyrkivät suojaamaan A:aa kiusaamiselta kuskaamalla.. ettei hän joutuisi vahingossakaan kontaktiin muiden samanikäisten kanssa, jotka kulkevat bussilla. Kurja juttu vaan, että siinä jää sitten kaikki tilaisuudet ystävyyksillekin käyttämättä. Itse ainakin muistan, että matkat tallille oli aika mukavia kanssa, kun samalla reissulla olevien kanssa turistiin ja pelleiltiin bussissa ja nauru raikui! :) Sen kaiken A. menettää. Suhteessaan tuohon hevoseen A. muistuttaa mua.. mutta mua sellaisena kuin olin 10-vuotiaana [die hard hevoshullu], ei sellaisena kuin mitä olin 15-vuotiaana.
Joskus ärsyttää sekin, kun anoppini [joka on myös oikea kakkutaituri] tekee tosi ihania juttuja, ja sitten ihmiset vain tyytyvät syömään sanomatta oikeastaan mitään. Jos olisin anoppi, niin varmaan KOSTAISIN ihmisten nuivuuden.. tekisin joku kerta littanan, sitkeän ja kovan kaakun.. Miljoona desiä jauhoa, vähän nestettä tyyliin. Ja lätkäisin siihen sitten kermavaahdot päälle, että olkaapa hyvät vaan.
Suklis on suutuksissaan!
Kauppareissu ihmisenä - hamsteri jäi kotiin!!
Kävin kauppassa tänään. EN hamstrannut! Jätin hamsteriminuuden kotiin! Eikö se sentään ole aika hyvä juttu? Näin kyllä taas paljon kaikenlaista ihanaa. Herkkuhetkihän lähestyy kovaa vauhtia, siihen on enää 3 kokonaista vuorokautta! :)
Vähän kamppailen itseni kanssa, että leipoisinko pullaa vai en. Pakastimessa on pari pussia pieniä korvapuusteja jäljellä, mutta ne eivät tule riittämään mulle herkkuilussa. Eli periaatteessa olisi hyvä aika leipoa uusi satsi, mutta sitten jotenkin hävettää, kun niitä kuitenkin vielä ON, eli eivät ole kokonaan lopussa. [Loppuvat kuitenkin ensi herkkuilun aikana!] Täytyy tässä harkita vielä! En tahdo liikaa alkaa miettiä sitä, tai sitten mulle tulee taas se mielentila: se, jossa kaikki päätökset [pienimmätkin] tuntuu kauhean vaikeilta. Joskus sellainen olo saattaa tulla vaikka ennen kauppaan menoa [ei siis kuitenkaan tullut tänään!], kun tuntuu ihan mahdottomalta päättää laitanko samettihousut päälle vai farkut. Ihan tyhmä pieni asia, mutta jotenkin jähmetyn ja alan kelata kummankin vaihtoehdon huonoja ja hyviä puolia, kunnes kello on taas kauhean paljon ja ahdistun sitten SIITÄ! Sellainen käytös on kyllä vähentynyt tosi paljon lääkityksen avulla, mutta jos lähtee siihen mukaan.. eli alkaa tietoisesti kehiä ajatuksia, niin sitten se vaikeus tulee.. mutta tietty lievänä.
Sukukuulumisia!
Siukuntyttö A:lla on nyt sitten ylläpitohevonen. Jos joku miettii mikä sellainen on, niin se on aika uusi juttu [kai??], jossa ihminen saa ratsastaa ilmaiseksi sitä vastaan, että hoitaa jonkun muun omistamaa hevosta ja kenties maksaa siitä ylläpitokustannuksia, oliko se nyt tallipaikka ja/tai kaurat, en muista tarkkaan kun Äetmuori sitä selvitti. Eläinlääkärikulut sun muut maksaa kuitenkin omistaja.
Huvittavaa oli se, että Siukku oli tehnyt tuon aika huomattavan taloudellisen päätöksen [tai ainakin se oli huomattava mun mielestä] puhumatta mitään Siukunmies H:lle! Siukku oli järkännyt koko asian A:n kanssa ja H. oli suunnilleen viimeinen joka siitä sai tietää! H. oli kai ollut aika loukkaantunut.. ja ei ihan ilman syytä, mun mielestä. Siukku ei tajua miksi H. on ollut siitä pahoillaan. No minä tajuan!!
A. käy nyt tallilla JOKA PÄIVÄ! Ja tietty samaan tuttuun tyyliin Siukku ja H. sekä vievät, että tuovat tämän pikkuruisen 15-vuotiaan (!!!) omilla autoillaan. 15-vuotias on kai liian nuori ja avuton menemään 5-10 kilometrin matkan yksin bussilla. Ymmärränhän minä. Uskomatonta kyllä, että sinne tallille pitää päästä joka päivä, kun kuitenkin tuo YP-hevonen on vain puoliksi A:n. Siinä on joku toinenkin tyttö mukana.
Maailma on muuttunut mielettömän paljon siitä kun itse olin 15. Jos olisin ehdottanut vanhemmille, että kuskatkaas mut tallille [edes kerran viikossa, kerran viikossa mulla oli nimittäin tunti], niin nauraneet olisivat. Ei ketään meistä kuskattu yhtään minnekään. Eivätkä vanhemmat olisi yhtään sitä oikeana pitäneet, että raskaan työpäivän jälkeen olisi ilta käytetty vekarain kuskina.
Siukku ja H. tietysti pyrkivät suojaamaan A:aa kiusaamiselta kuskaamalla.. ettei hän joutuisi vahingossakaan kontaktiin muiden samanikäisten kanssa, jotka kulkevat bussilla. Kurja juttu vaan, että siinä jää sitten kaikki tilaisuudet ystävyyksillekin käyttämättä. Itse ainakin muistan, että matkat tallille oli aika mukavia kanssa, kun samalla reissulla olevien kanssa turistiin ja pelleiltiin bussissa ja nauru raikui! :) Sen kaiken A. menettää. Suhteessaan tuohon hevoseen A. muistuttaa mua.. mutta mua sellaisena kuin olin 10-vuotiaana [die hard hevoshullu], ei sellaisena kuin mitä olin 15-vuotiaana.
tiistai 2. kesäkuuta 2009
"Se on vaan koira!"
Äetmuori sanoi aina noin, jos "tunteilin" liikaa jonkun eläimen vuoksi. Liikaa tunteilu saattoi oikeastaan olla mitä vaan käytöstä, jonka Muori itse tulkitsi "liialliseksi". Meillä lemmikkejä paapottiin ja Muori aina sanoi niiden olevan perheen jäseniä. Mutta heti jos eläimestä olisi ollut jotain niin kutsuttua vaivaa, niin se lopetettiin eikä sitä saanut surra. Koska se oli vaan koira.
Tuossa vain yksi lapsuuteni aika skitso juttu. Eli siis sellainen tolkuton lepertely ja tunnevyöry eläimiä kohtaan, jonka sitten täytyi suit sait vaihtua 'järkeväksi' lopetuspäätökseksi. Oikeastaan koko lapsuuteni oli täynnä tuollaisia outoja vaatimuksia. Piti syödä kiltisti kaikki mitä Muori lautaselle laittoi ja herkut myös, mutta lihoa ei saanut. Piti rakastaa isänpuoleisia isovanhempia [ja niin rakastinkin], mutta siitä ei saanut loukkaantua, jos Muori haukkui heitä. Piti tyytyä siihen, että hätäinen muodollinen 'anteeksi' hyvitti kaikki riidat, ja jos niitä muisteli tai tunsi itsensä loukatuksi, niin oli pikkumainen ja inhottava.
Meillä lopetettiin niin monta eläintä, etten niiden tarkkaa lukua enää muista. Kaksi koiraa. Toinen oli ihan 'syystä', eli sillä oli aivokasvain joka aiheutti tosi aggressiivista käytöstä, se kerran melkein puri siskoni ylähuulen irti.. tuli tikit ja sairaalareissu. Siksi ymmärrän sen lopetuksen. Mutta sitten toinen koira lopetettiin siksi, koska me muutimme ja asuimme LYHYEN aikaa kerrostaloasunnossa, eikä Muori katsonut koiran voivan elää kerrostalossa. Siitä olin oikeasti vihainen. Muori oli luvannut, ettei koiraa lopeteta, mutta sitten se oli lopetettu 'salaa'. Kissoja meiltä on lopetettu paljon! Ja sitten oli ainakin vielä kaksi koiraa, ne eivät koskaan meillä pitkään edes olleetkaan.. En muista mistä 'pakottavasta syystä' ne lopetettiin? En voi kysyä Muorilta, koska hän tulkitsisi pelkän kysymyksen syytökseksi. Menneitä saa meillä muistella niin valikoivasti!
Puhun Muorista näiden lopettamisten yhteydessä, koska niiden sattuessa Isukki ei enää ollut arkielämässämme mukana.
Mua nuo lopettamiset viilsivät tosi syvältä. En koskaan edes pikkulapsena leikkinyt nukeilla, mun lelut oli pehmoeläimiä ja muita ELÄINHAHMOJA! Jotenkin tunsin eläimet samanlaisiksi kuin itse olin. Niissä oli jotain samaa, luottamusta ja uskoa kai. Minä luotin perheeseen ja eläimet luottivat meihin omistajiin. Eläimissä oli jotain sellaista vilpittömyyttä ja niitä oli usein helpompi käsittää kuin ihmisiä. Eläimet ei olleet ollenkaan niin ristiriitaisia kuin ihmiset vaatimuksineen ja odotuksineen, esimerkkinä nyt juuri tuo meidän kodin skitso systeemi.. Ristiriitaisia toiveita vanhemmilta jne.
En ole koskaan voinut ajatella eläintä 'vain' eläimenä. Nyt kun olen lukenut kaikkea perimästä niin se järkyttää, kuinka läheisiä sukulaisia ovat ihmiset ja muut nisäkkäät! Kai lapsena vaistosin sen..? Siis sen, että eläin on läheinen.. meille ihmisille!
Jotkut sanoo, että eläimet ei oikeasti tajua mitään. Että ihmiset vaan 'inhimillistää' eläimen kuvitellessaan sen tajuavan jotain puhetta jne. Mutta itse en usko tähän!
Hevosten kanssa koin joskus sellaisia yhteyden hetkiä myös. Mutta en koskaan niin vahvasti kuin koiran tai kissan kanssa. Pääasiassa hevosten suhteen tuli vaikeuksia kai siksi kun oli pakko olla 'reipas ratsastajatyttö'. Kai sitten aina jännitin mokaavani jotain ratsastustunnilla.. Peruuttavani askelen liian paljon tai tekeväni huonon etuosakäännöksen. :( Hevosissa oli mulla aina sellainen suorittamisen meininki mukana. Koirien ja kissojen kanssa sitä ei koskaan ollut.
Nyt jos sanoisin ihmisille, että mua on sattunut syvästi lemmikkien tappaminen, niin suuri osa ihmisistä sanoisi [ainakin Muori sanoisi] että olen hullu, paapon itseäni, kehittelen tällaisia tyhmiä tunteita, mulla on liikaa aikaa [kun olen työtön lortti, mistä sopii aina muistuttaa], olen yliherkkä. Mikä sitten on oikea reaktio siihen, että saa kuulla lemmikin tulleen tapetuksi?
Kauppassa!
Olin tänään tuossa kunnan keskustassa kauppa-asioilla. En hamstrannut herkkuja! Suklis on niin järkevä. ;) Miehelle ostin kasan suklaatipatukoita, kun hän on jo syönyt entiset loppuun!
Mun edessä kassajonossa oli aika outo nainen. Sellainen ontuva [mutta ei outo sen onnunnan vuoksi] aika vanha.. Jolla oli joku kaupan muovikassi, jonne hän oli kasannut ostoksensa! Eli ei siis ottanut koria tai kärryä, vaan iski ostokset sinne kassiin. Sitten kassalla hän otti sieltä muovipussista osan tavaroita [kaupasta tehdyt ostokset] pois ja kassiin kuitenkin jäi paljon muuta.. Väkisinkin tuli mieleen, että onko kyseessä voro. Vähän outo ostostapa mun mielestä.. Etenkin kun korin saa kaupasta ihan ilman mitään pantteja!
Mutta on vuorokausi taas vaihtunut. Kolme (3) kokonaista vuorokautta herkkuiluun. Ennen sitä onkin sitten siivonki tehtävä taas. Sen sanelee Sukliksen Laki!
Tuossa vain yksi lapsuuteni aika skitso juttu. Eli siis sellainen tolkuton lepertely ja tunnevyöry eläimiä kohtaan, jonka sitten täytyi suit sait vaihtua 'järkeväksi' lopetuspäätökseksi. Oikeastaan koko lapsuuteni oli täynnä tuollaisia outoja vaatimuksia. Piti syödä kiltisti kaikki mitä Muori lautaselle laittoi ja herkut myös, mutta lihoa ei saanut. Piti rakastaa isänpuoleisia isovanhempia [ja niin rakastinkin], mutta siitä ei saanut loukkaantua, jos Muori haukkui heitä. Piti tyytyä siihen, että hätäinen muodollinen 'anteeksi' hyvitti kaikki riidat, ja jos niitä muisteli tai tunsi itsensä loukatuksi, niin oli pikkumainen ja inhottava.
Meillä lopetettiin niin monta eläintä, etten niiden tarkkaa lukua enää muista. Kaksi koiraa. Toinen oli ihan 'syystä', eli sillä oli aivokasvain joka aiheutti tosi aggressiivista käytöstä, se kerran melkein puri siskoni ylähuulen irti.. tuli tikit ja sairaalareissu. Siksi ymmärrän sen lopetuksen. Mutta sitten toinen koira lopetettiin siksi, koska me muutimme ja asuimme LYHYEN aikaa kerrostaloasunnossa, eikä Muori katsonut koiran voivan elää kerrostalossa. Siitä olin oikeasti vihainen. Muori oli luvannut, ettei koiraa lopeteta, mutta sitten se oli lopetettu 'salaa'. Kissoja meiltä on lopetettu paljon! Ja sitten oli ainakin vielä kaksi koiraa, ne eivät koskaan meillä pitkään edes olleetkaan.. En muista mistä 'pakottavasta syystä' ne lopetettiin? En voi kysyä Muorilta, koska hän tulkitsisi pelkän kysymyksen syytökseksi. Menneitä saa meillä muistella niin valikoivasti!
Puhun Muorista näiden lopettamisten yhteydessä, koska niiden sattuessa Isukki ei enää ollut arkielämässämme mukana.
Mua nuo lopettamiset viilsivät tosi syvältä. En koskaan edes pikkulapsena leikkinyt nukeilla, mun lelut oli pehmoeläimiä ja muita ELÄINHAHMOJA! Jotenkin tunsin eläimet samanlaisiksi kuin itse olin. Niissä oli jotain samaa, luottamusta ja uskoa kai. Minä luotin perheeseen ja eläimet luottivat meihin omistajiin. Eläimissä oli jotain sellaista vilpittömyyttä ja niitä oli usein helpompi käsittää kuin ihmisiä. Eläimet ei olleet ollenkaan niin ristiriitaisia kuin ihmiset vaatimuksineen ja odotuksineen, esimerkkinä nyt juuri tuo meidän kodin skitso systeemi.. Ristiriitaisia toiveita vanhemmilta jne.
En ole koskaan voinut ajatella eläintä 'vain' eläimenä. Nyt kun olen lukenut kaikkea perimästä niin se järkyttää, kuinka läheisiä sukulaisia ovat ihmiset ja muut nisäkkäät! Kai lapsena vaistosin sen..? Siis sen, että eläin on läheinen.. meille ihmisille!
Jotkut sanoo, että eläimet ei oikeasti tajua mitään. Että ihmiset vaan 'inhimillistää' eläimen kuvitellessaan sen tajuavan jotain puhetta jne. Mutta itse en usko tähän!
Hevosten kanssa koin joskus sellaisia yhteyden hetkiä myös. Mutta en koskaan niin vahvasti kuin koiran tai kissan kanssa. Pääasiassa hevosten suhteen tuli vaikeuksia kai siksi kun oli pakko olla 'reipas ratsastajatyttö'. Kai sitten aina jännitin mokaavani jotain ratsastustunnilla.. Peruuttavani askelen liian paljon tai tekeväni huonon etuosakäännöksen. :( Hevosissa oli mulla aina sellainen suorittamisen meininki mukana. Koirien ja kissojen kanssa sitä ei koskaan ollut.
Nyt jos sanoisin ihmisille, että mua on sattunut syvästi lemmikkien tappaminen, niin suuri osa ihmisistä sanoisi [ainakin Muori sanoisi] että olen hullu, paapon itseäni, kehittelen tällaisia tyhmiä tunteita, mulla on liikaa aikaa [kun olen työtön lortti, mistä sopii aina muistuttaa], olen yliherkkä. Mikä sitten on oikea reaktio siihen, että saa kuulla lemmikin tulleen tapetuksi?
Kauppassa!
Olin tänään tuossa kunnan keskustassa kauppa-asioilla. En hamstrannut herkkuja! Suklis on niin järkevä. ;) Miehelle ostin kasan suklaatipatukoita, kun hän on jo syönyt entiset loppuun!
Mun edessä kassajonossa oli aika outo nainen. Sellainen ontuva [mutta ei outo sen onnunnan vuoksi] aika vanha.. Jolla oli joku kaupan muovikassi, jonne hän oli kasannut ostoksensa! Eli ei siis ottanut koria tai kärryä, vaan iski ostokset sinne kassiin. Sitten kassalla hän otti sieltä muovipussista osan tavaroita [kaupasta tehdyt ostokset] pois ja kassiin kuitenkin jäi paljon muuta.. Väkisinkin tuli mieleen, että onko kyseessä voro. Vähän outo ostostapa mun mielestä.. Etenkin kun korin saa kaupasta ihan ilman mitään pantteja!
Mutta on vuorokausi taas vaihtunut. Kolme (3) kokonaista vuorokautta herkkuiluun. Ennen sitä onkin sitten siivonki tehtävä taas. Sen sanelee Sukliksen Laki!
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Löyhkä-Lasse S-Marketissa
Eilen kauppassa oli mun edellä kassajonossa todella pahalle haiseva setä. Ostoksetkin koostuivat melkein pelkästä valmisruoasta ja oluesta! Sellainen iso olutpaketti, siinä taisi olla kuusi pulloa, sillä meinasi kai löyhkäävä setä pärjätä lauantaiehtoon. :(
Sitten kauppan parkkipaikalla sama äijä öykäisi matkaan autollaan siihen malliin, että pois alta kivet ja männynkävyt! Mikään ihan köyhä [mutta päästään löyhä!] hän ei voinut olla, kun kuitenkin oli sellainen iso auto alla.
Minä en tajua ihmisiä, jotka voi olla viikkokaudet peseytymättä! Tietysti sen tajuaa silloin, jos ihminen on esim. asunnoton, mutta jotkut noista tyypeistä saattaa olla isojen talojen aikamiespoikia, osa jopa naimisissakin. Eikö läheiset sano että hei, edellinen pesukertasi oli joulusauna ja nyt on kohta jo juhannus käsillä! Mietin joskus mitä tuollainen haisuli mahtaisi tuumata jos sanoisin suoraan kauppajonossa että sinä haiset muuten, oletkos huomannut?
Inhottavaa kun piti oikein suun kautta hengittää!
Mutta jotainhan siinä on, että 99% noista näädistä on MIEHIÄ! Ja joskus mietin.. kun meilläkin on niin, että mies saattaa joskus jättää päiväksi suihkun väliin ja lykätä seuraavalle aamulle.. Niin mietin, että jos hän ei olisi naimisissa ja jos mä en suoraan sanoisi että pesulle on mentävä, niin menisikö hänkään..?? Olisiko mies sitten n. 30 vuoden kuluttua yksi näistä löyhkäävistä lähimmäisistä? :( Työelämä kai pakottaa suurimman osan näistä pesuvälttelijöistä pitämään hygienian edes jossain järjestyksessä, mutta viimeistään eläköityessä sitten lyödään läskiksi [tai löyhkäksi!] oikein kunnolla!
Naisia ei yleensä ole tässä näätälaumassa. Naisilla kai hygienian romahdus kertoo jo niin vakavasta syrjäytymisestä tai sairaudesta, ettei sellaisia sitten enää kadulla tai kaupassa näe.
Kaupassa joka tapauksessa hyllyt olivat pinkeinä kaikista pääsiäismunista. Mutta minä en ostanut niitä! Lääkkeiden myötä sellainen satunnainen herkkujen hamstraus on vähentynyt tosi paljon. Se on hyvä, koska turha niitä on koko ajan ostaa. Voihan niitä sitten MÄSSYn lähentyessä alkaa hankkia.
Minulla pää toimii kuin rikkinäinen leivänpaahdin! Aloin miettiä sellaista, että auttaisikohan avatussa Omar-karkkipussissa olleiden, vähän kovettuneiden omarien ensiavuksi sellainen, että pistäisi muutaman karkin lautasella mikroon ja antaisi olla ihan pari sekuntia vain? Tarkoitan tosiaan että sekunti tai pari-kolme. Voisi tuoreutua ihmeesti. :) Pitäisi varmaan kokeilla.
Tyhmä, tyhmempi, kesäaika!
Ja taas ollaan kesäajassa, voi "ihanuutta"! :( Miksi tätä tyhmää kesäaika-talviaika -pelleilyä pitää jatkaa? Tekisi mieli olla ainoa kapinallinen ja olla vaihtamatta kellonaikaa, sen kun painaa vanhalla menemään vaan. Grr-rrrrr! Suklis murisee.. Mutta ei kai se oikein toimisi, jos yksin kapinoisi niin. Pitäisi olla useampi mukana. Mutta miksi, miksi tätä pelleilyä oikeasti jatketaan? Haluaako enemmistö muka tätä? Ei uskoisi.
Sitten kauppan parkkipaikalla sama äijä öykäisi matkaan autollaan siihen malliin, että pois alta kivet ja männynkävyt! Mikään ihan köyhä [mutta päästään löyhä!] hän ei voinut olla, kun kuitenkin oli sellainen iso auto alla.
Minä en tajua ihmisiä, jotka voi olla viikkokaudet peseytymättä! Tietysti sen tajuaa silloin, jos ihminen on esim. asunnoton, mutta jotkut noista tyypeistä saattaa olla isojen talojen aikamiespoikia, osa jopa naimisissakin. Eikö läheiset sano että hei, edellinen pesukertasi oli joulusauna ja nyt on kohta jo juhannus käsillä! Mietin joskus mitä tuollainen haisuli mahtaisi tuumata jos sanoisin suoraan kauppajonossa että sinä haiset muuten, oletkos huomannut?
Inhottavaa kun piti oikein suun kautta hengittää!
Mutta jotainhan siinä on, että 99% noista näädistä on MIEHIÄ! Ja joskus mietin.. kun meilläkin on niin, että mies saattaa joskus jättää päiväksi suihkun väliin ja lykätä seuraavalle aamulle.. Niin mietin, että jos hän ei olisi naimisissa ja jos mä en suoraan sanoisi että pesulle on mentävä, niin menisikö hänkään..?? Olisiko mies sitten n. 30 vuoden kuluttua yksi näistä löyhkäävistä lähimmäisistä? :( Työelämä kai pakottaa suurimman osan näistä pesuvälttelijöistä pitämään hygienian edes jossain järjestyksessä, mutta viimeistään eläköityessä sitten lyödään läskiksi [tai löyhkäksi!] oikein kunnolla!
Naisia ei yleensä ole tässä näätälaumassa. Naisilla kai hygienian romahdus kertoo jo niin vakavasta syrjäytymisestä tai sairaudesta, ettei sellaisia sitten enää kadulla tai kaupassa näe.
Kaupassa joka tapauksessa hyllyt olivat pinkeinä kaikista pääsiäismunista. Mutta minä en ostanut niitä! Lääkkeiden myötä sellainen satunnainen herkkujen hamstraus on vähentynyt tosi paljon. Se on hyvä, koska turha niitä on koko ajan ostaa. Voihan niitä sitten MÄSSYn lähentyessä alkaa hankkia.
Minulla pää toimii kuin rikkinäinen leivänpaahdin! Aloin miettiä sellaista, että auttaisikohan avatussa Omar-karkkipussissa olleiden, vähän kovettuneiden omarien ensiavuksi sellainen, että pistäisi muutaman karkin lautasella mikroon ja antaisi olla ihan pari sekuntia vain? Tarkoitan tosiaan että sekunti tai pari-kolme. Voisi tuoreutua ihmeesti. :) Pitäisi varmaan kokeilla.
Tyhmä, tyhmempi, kesäaika!
Ja taas ollaan kesäajassa, voi "ihanuutta"! :( Miksi tätä tyhmää kesäaika-talviaika -pelleilyä pitää jatkaa? Tekisi mieli olla ainoa kapinallinen ja olla vaihtamatta kellonaikaa, sen kun painaa vanhalla menemään vaan. Grr-rrrrr! Suklis murisee.. Mutta ei kai se oikein toimisi, jos yksin kapinoisi niin. Pitäisi olla useampi mukana. Mutta miksi, miksi tätä pelleilyä oikeasti jatketaan? Haluaako enemmistö muka tätä? Ei uskoisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)