Paljon vuoria ja vähän ihmisiä

Luen sitä Ben Malisen Elämää kahlitseva häpeä-kirjaa ja löydän siitä aina vain uutta ja itseeni sopivaa. Yksi juttu kolahti erityisesti, nimittäin omaan mielikuvitusmaailmaan pakeneminen, johon voi kotonaan tavalla tai toisella kaltoinkohdeltu lapsi ryhtyä. Kaltoinkohtelua on siis muukin kuin suoranainen fyysinen pahoinpitely! Sekin on yksi helmi tässä Malisen kirjassa. Siis se oivallus, ettei koti ole automaattisesti 'hyvä', jos siellä ei hakata.

Mulla oli lapsena ja vielä teini-iässäkin sellainen mielikuvitusmaailma. En ole ajatellut sitä pitkään aikaan nyt, mutta tuo kirja toi sen mieleen. Tuntuu jotenkin vähän häpeälliseltä tai nololta muistella sitä, koska se oli - niin, 'lapsellista'? Mutta mitäs muuta lapset ja nuoret ovat kuin lapsellisia. :)

Mulla tuo mielikuvitusmaailma meni aika pitkälle ja monimutkaisiin, yksityiskohtaisiin kuvitelmiin. Vielä joskus yläasteella kuvittelin olevani prinsessa [en mikään kruunupäinen muotinukke, vaan lähinnä prinsessa siinä mielessä, että mulla oli valtaa oman elämäni suhteen] jossain sellaisessa maassa, jossa oli paljon vuoria ja vähän ihmisiä. Vuorilla kasvoi havupuita. Sitten siellä virtaili jokia. Oikeastaan se kai ensivaikutelmalta muistutti jotain menneen ajan maata, koska mitään tehtaita ei ollut.

Kävelin koulumatkat, tai sitten pyöräilin. Reittini vei sellaisen leipomon ohi, josta aina aamuisin leivän sulotuoksut levisivät ilmoille! Silloin kuvittelin, että olin siinä omassa maassani kävelyllä, ja ohitin maalaismökin jossa joku nainen silloin leipoi. Koska olin prinsessa [!], niin saatoin astua sinne sisään ja pyytää leipäpalaa, ja minut tunnettiin ja minuun suhtauduttiin positiivisesti, koska en sekaantunut ihmisten asioihin - muuten siis kuin pyytämällä sitä tuoretta leipää - enkä vainonnut heitä.

Se prinsessa-juttu varmasti kaipaa lisää selitystä. Mähän olen tasavaltalainen, olen aina ollut. Tuntuu järjettömältä ajatella perinnöllistä asemaa.. Mutta siis se mun prinsessuuteni oli jotain ihan muuta, tosiaan sellaista valtaa OMAN elämän suhteen, oman itsen - vapautta. En käynyt koulua, vaan siinä fantasiassani mulla oli kotiopettaja a la Bronten sisarukset. :)

Tuo maailma tuntui valtavan todelliselta, oikein odotin aamuja ja koulumatkoja, että taas pääsin kuvittelemaan itseni siihen maahan.

Mitähän ne vuoretkin siinä SYMBOLOIVAT, ehkä jotain sellaista turvaa, maan/valtion rajoja, luonnollisia rajoja, vaikeasti ylitettäviä jos joku tahtoisi tulla sinne ja tuhota idyllin..? Omaa todellisuutta, irrallaan kaikesta muusta. Suojaa.

En koskaan ole kertonut tästä kenellekään.

Kuvaavaa kai on sekin, ettei mulla ollut PERHETTÄ tuossa omassa maassani. :) Oli vain minä, ja sitten kotiopettaja. En kuvitellut itselleni isää, äitiä, siskoja ja veljiä. Tietty meidän lemmikkikoira oli siinä maassa mukana, ja sen kanssa kiertelin vuoristopolkuja. En osannut kuvitella kavereitani siihen maahan, vaikka mulla ystäviä olikin. He olisivat kai olleet liian 'todellisia'..

Malisen kirjassa muuten sanottiin sitäkin, että kotonaan häpäisty/häpeämään saatu lapsi saattaa 'paeta' niinkin, että hakee liittolaisen taikka ystävän perheen lemmikistä. Ah niin tuttua...

Haaveet horjuu, kenties kaatuu

Siinä lähihoitajahommassa tuli takapakkia. :( Soittelin perusturvayhtymäämme, ja siellä on JONO lähihoitajaksi oppisopimuksella haluavista ihmisistä.. Jonon hännille pääsin sitten minäkin, mutta mulla ei ole kokemusta hoitoalalta, joten.. no, en tiedä miten hännille sitten jouduin, varmaan olen se viimeinen hätävara joka pääsee koulutukseen, jos kukaan muu ei tahdo. Yhteystiedot nyt kuitenkin jätin sinne. Masensi.

Sain sitten kirjeen siitä, etten päässyt siihen työvoimapoliittiseenkaan lähihoitajakoulutukseen, siis siihen toiseen johon hain. Toisesta ei tullut mitään kirjettä, ilmeisesti ne vain kirjoittavat jos on hyväksytty sinne. KURJAA.

Taidan vielä sitten syksyllä yrittää ihan lähihoitajakouluun. Mutta siihen on pitkä aika.

Suklis laskee kaloreita..

.. ja tulokseksi tänään tuli 776. Mutta uskon sen oikeasti olevan samaa luokkaa kuin eilen, eli varmaankin yli 800. En pahemmin luota noihin kalorilaskureihin sittenkään. Minulla on sellaista vaistomaista KALORITAJUA nimittäin.. itse asiassa en välttämättä edes tarvitsisi mitään 'apuvälineitä', mutta käytänpä nyt vain suuntaa antavina..

Nykyiseen ruokavalioon muuten kuuluu KASVISTEN määrän rankka vähentäminen! Suurin osa ihmisistä varmaan sanoisi sitä tyhmäksi, kun aina paasataan siitä, että kasveja pitää syödä puoli kiloa päivässä jne.. No, minä söin, ennen. Mutta onhan niin, ettei ihmiselle ole kunniaksi olla kuin joku laiduntava eläin! En tällä tarkoita sitä kasvisten syöntiä sinänsä, vaan vain tuota määrää! Minä olen syönyt niitä liikaa.

Mies kysyi tänään, että miksi olen alkanut vouhkaten uuden vuoden uudistus- ja terveyskuurin. Oikeastaan on vaikea sanoa tarkkaa syytä. Ehkä minäkin kaipaan jotain 'uudistusta' ruokavalioon, jotain uutta haastetta! Kaikkialla ympärillä tuntuu kuin koko maailma tohisisi ja uudistaisi itseään..

Nyt on sitä paitsi jotenkin aikaansaapa olo! Tai sellainen vaihe vuodesta, että JOTAIN on 'pakko' tehdä! Olen muuten taas selaillut kaikkia koulutussivujakin. Ilmeisesti joissain amk:eissa ym. voi aikuisopiskella 'harkinnanvaraisesti' myös työkokemusta omaamaton aikuinen. Eli siis sellainen työtön lortti kuten minä. Nyt mietin, että pitäisiköhän kevään haussa hakea..?? Ongelma tietty on siinä, että tällaisia 'harkinnanvaraisia' opiskelupaikkoja ei ole lähelläkään tätä mun asuinkuntaa/maakuntaa. :( Mutta aika paljonhan aikuisopintojen kanssa kai ollaan valmiita sumplimaan.. eli on kaikkea monimuoto-opetusta + etäopiskelua ym. Serkkuni on nyt sellaisessa koulutuksessa. Hän asuu Espoossa, mutta opiskelee Lahdessa.

Jos lukisi sosiaali- tai terveysalaa, niin ainakin voisi olla melkoinen varmuus edes pätkätöistä. Plus Suklis on pohjimmiltaan hyväntahtoinen ihminen [jopa suurpääoman edustajia kohtaan, hehe] ja haluaa auttaa sikäli kun VOI. Tietysti nyt joku voisi sanoa, että hae itse apua tuohon syömishommaasi, mutta oikeastaan kaikki ongelmat on mahdollista pistää tärkeysjärjestykseen. Tiedän etten ole hyvä syömätouhuissa, syön väärin jne., mutta on maailmassa kuitenkin paljon vakavampiakin ongelmia.

Äh, tämä vaan tällaisena ajatuksena! :( Jotenkin olen vaan alkanut tajuta sen, että tätä vauhtia + tällä koulutuksella en .. IKINÄ.. tule työllistymään. Jos joku sanoo muuta, niin ei tiedä tilannetta.. Mistään ei tule mitään simsalabim-työpaikkaa ihmiselle, joka on ollut näin pitkään 'syrjässä'. Ainoa mahdollisuus oikeastaan on joko työelämävalmennus [sitähän tuli kokeiltua, eikä kokemus oikein innosta uusimaan ..] tai uudelleen kouluttautuminen. Lähihoitajilla, ensihoitajilla, sairaanhoitajilla ja sosiaalityöntekijöillä töitä riittää.. Kuulin autoradiosta tässä yhtenä päivänä, että 70- ja 80-luvuilla syntyneistä ihan huima määrä uudelleen kouluttautuu ainakin kerran. Jotkut jopa useammin työuran aikana.

Turha kai tätä on vatkata. :( Kai sinne amkkiinkin on joka alalle hakijoita ja tuskinpa mä kuitenkaan sellaiseen pääsisin. Edes jonnekin jumalanseläntakaiseen koulutusohjelmaan. Hassua muuten että niitä 'harkinnanvaraisia' koulutuksia olisi ihan mun synnyin- ja kasvinseudullani. Hehehe.. Suklis Returns? ;) Saa nähdä viitsinkö edes hakea, sittenkään. En oikein osaa nähdä valoa tunnelin päässä. Mutta se on edes ihana unelma.

Maailma on todellakin muuttunut mun nuoruudesta! Nykyisin kaikenlainen opiskelu tuntuu maksavan ihan kauheasti. Oikeasti, vielä 90-luvulla oli aivan erilaista. Näin nyyhkii köyhä vanhus. ;)

Joskus tekisi mieli oikein kirota omaa nuoruutta ja tyhmyyttä! Tietysti osa siitä koulutushössötyksestä [ISO osa!] johtui kotikasvatuksestakin. Kun meillä oli ihan kauhun ajatus se, että olisi mennyt esim. peruskoulusta suoraan opiskelemaan perus- tai sairaanhoitajaksi! E-hei, ylioppilaaksi oli luettava vaikka väkisin. Eikä senkään jälkeen mikä ala vaan kelvannut! Tavallaan on todella tympeää kun vanhemmat siirtävät omia traumojaan ja alemmuuskompleksejaan lapsiinsa.

Mietin miten itse suhtautuisin jos olisin äiti, jonka lapsi ei tahdo käydä sitä valkolakki-yliopisto-kortistonkunkku -kuviota läpi. Enpä usko että ainakaan hermostuisin isommin. Meillä suvussa Siukku on tainnut nielaista Äetmuorin koulutuspropagandan ihan täysin. Siukuntyttö A. on lukion ekalla nyt ja koulu takkuaa PAHASTI. Mutta siitä viis, kunhan se valkolakki tulee. Mitä siitä että hyvällä peruskoulutodistuksella voisi hakea ja päästä opiskelemaan jotain ihan kunnon alaa, kun taas kehnolla lukion todistuksella voit pyyhkiä vaikka sen peffaksi kutsutun ruumiinosan..

Pärjäämättömät pohjoiseen, eliitti etelään!

Mietin vähän tuota mun opiskeluhaavetta. Tavallaan se tuo mieleen ajatuksen että Suomi on alueellisestikin kai jakautumassa häviäjiin ja voittajiin. Pohjoiseen + itään pääsee opiskelemaan vähän 'kehnompikin' aines, kun taas etelä ja länsi jätetään voittajille. Näillä seuduilla ei ole tarvis madaltaa rimaa, kun kansakunnan nuorison ja aikuiston aivoeliitti on täällä ja täällä tahtoo pysyä.

Mua ei oikeastaan haittaisi asua vaikka HORNAN TUUTISSA, jos vain siellä tuutterossa olisi [mielekkäitä] töitä!