Muuttuva maailmamme

Luin jokin aika sitten jostain naisten- tai iltapäivälehdestä suomalaisten karkkitottumuksista. Lähinnä siis siitä, että irtsarien napostelu tuli tyypilliseksi myös AIKUISTEN keskuudessa tuossa 90-luvun laman tietämissä! Ja aloin ajatella - no näinhän se tietty ON. Mun lapsuudessa ja nuoruudessa aikuiset ei ihan yksinkertaisesti syöneet karkkia, ei ainakaan julkisesti. Ja pelkkä ajatus jostain aikusta kioskilla ostamassa irtonameja oli ihan absurdi. En tainnut koskaan nähdä kumpaakaan vanhempaani karkki suussa. ;) Tietty he pullaa söivät, ja keksiä, sitten kun oli kahvin aika.

Hassua kuinka tuo on lyönyt leimansa muhunkin sillä lailla, että itse joskus tunnen sellaista lievää häpeää jos olen irtsarihyllyllä. Varsinkin jos [=kun] siellä on paljon lapsia. Tuntuu kuin en kuuluisi sinne, kuin tekisin jotain naurettavaa ja vähän noloa. Huomaan myös, että itseäni nuoremmat aikut eivät näytä kokevan näin ollenkaan. Kai se lama sitten oli vedenjakaja, vai karkinjakajaksiko tuota pitäisi sanoa? ;)

Aloin miettiä muitakin pikku hiljaa muuttuneita juttuja. Yksi ihan selkeä on työttömyyden tulo osaksi aikuisten arkea. Mun lapsuudessa ja nuoruudessa KUKAAN aiku ei ollut työtön, ei siinä mun piirissä, jossa elin. Äidit saattoivat olla kotona lasten ollessa pieniä - suurin osa oli - mutta sen jälkeen he 'menivät töihin'. Ja juu, sanamuoto oli juuri tämä, mennä töihin. Ei hakea töitä, ei etsiä töitä, vaan MENNÄ .. töihin.

Muorikin sai töitä heti kun niitä haki, siis sitten kun minä menin kouluun. Muistan joskus kun muutimme Käpykylästä vähän vähemmän käpyisään kylään, niin Muori haki kolmeen työpaikkaan. Siis kolmeen! Ei kolmeenkymmeneen tai kolmeensataan, vaan kolmeen. Ja tuli hyväksytyksi kahteen näistä! Toisen työn hän sitten otti.

Tällaista se elämä oli muissakin perheissä. Nyt se tuntuu melkein kuin sadulta. Ja se, että ihminen oikeasti jäi eläkkeelle samasta työstä, jossa oli ollut yli 40 vuotta.

Jotenkin silti tuntuu kuin siihen mun lapsuusaikaan ihmisten tuloerot olisi olleet pienemmät. Mutta elämä oli sitten toisaalta varmempaa, oli töitä ja niin pois päin.

Mun on vaikea tajuta KUINKA oikein olemme tulleet tähän tilanteeseen, jossa nyt ollaan. Mistä lähtien tuli kaikkien siunaamaksi tämä työttömyys, massatyöttömyys, hirviömäinen työttömyys? Nykyisin sitä pidetään normaalitilana!

Surkuhupaisaa sekin, kun katselin netistä vähän juttuja.. Ihmiset suorittaa vaikka mitä tutkintoja, siis korkeakoulututkintoa korkeakoulututkinnon päälle, ja silti päätyvät pätkätöihin joiksikin assareiksi - tai eivät sitten pääse edes sillekään ohuelle vihreälle riukulioksalle.

Löytyykö meidän yhteiskunnasta enää yhtään sellaista tahoa, joka sanoisi että seis tälle järjettömälle tilanteelle? Ja ihmisten narraaminen turhalla toivolla on lopetettava! Joko koulutuspolitiikan pitäisi muuttua, tai sitten työelämän, tai sitten koko yhteiskunnan!

Oikein kaihoan joskus niitä kaatuneita kommarimaita, joissa ihmiset tultiin työllistämään suoraan oppilaitoksista.

No, mutta se siitä, tuo oli vain mun yhteiskunnallinen oksennukseni tämän iltapäivän ratoksi.. ;)

Suklis palaa juurilleen

Nyt on mulla pari aa-nelkkua silmäini edessä, pääsiäisen jälkeen tiistaina ne löytävät tiensä sellaiseen kivaan pieneen kansliaan, josta sitten armollisesti myönnetään mulle lupa palata juurilleni. Eli kyseessä on edellisen postauksen kommenttiosastolla esittelemäni 'vaihtoehto 2': läskipäisten vanhojen opintojen täydennys. Teen tätä nyt odotellessani lähärikoulun reaktiota hakemukseeni. En olisi uskonut vielä pari vuotta sitten päätyväni tähän, mutta ammatin saamisen himo on suuri.

Sii-sii-siivoillen

Taas on ollut aikamoista telmuamista näissä siivoushommissa! Kuuntelin tuossa Alice Coopperia mp3-soittimesta ja annoin imurin laulaa! Ja sitten mopattiin niin että lattia sen kun suhisi. Hassua millainen juttu muisti onkaan! Kun tässä olen siivonnut, niin tulee mieleen sellainen vähän huvittava virsi kouluajoilta, jota laulaa jämitimme aina tähän aikaan vuodesta. 'Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta, suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta ..' jne. Ehkä mulle siivous on pitkä perjantai [vaikka nyt siis onkin vasta keskiviikko], ja sitten ylösnousemus on se, kun on pääsiäinen ja saa suklaamunia! :)

Suuret suunnitelmat!

Hain siihen syksyllä alkavaan lähihoitajakoulutukseen! Kyseessä EI ole työvoimapoliittinen koulutus [niihin on tosi vaikea päästä.. hakijoita voi olla 300 ja avoimia paikkoja 18, joten se kertoo kaiken], vaan se on ihan se varsinainen koulu. Mutta nyt sitten tuli mieleen, että hainko sittenkin 'väärin', tai hullusti! Olen alkanut epäillä, että jos mun sittenkin olisi pitänyt hakea jossain erillishaussa tms.. Koska olen näin VANHA ja mulla on muukin tutkinto kuin se, mitä yleensä käytetään tuossa haussa. :( Pitää varmaan soittaa sinne ja kysyä! Ongelma vaan on se, etten tiedä mihin soittaa. Hain haenyt.fi:n kautta, nettihakemuksella, enkä ole varma pitäisikö soittaa jotenkin .. sinne kouluun suoraan, johon hain, vai sitten tuon nettipalvelimen johonkin puhelinnumeroon, jos sellainen edes on. Inhottaisi ajatella, että haku menisi pieleen vain, koska hain päiväopiskelijaksi [nuorten joukkoon, hehe], enkä aikuispuolelle! -Mun aiemman tutkinnonhan voisi laskea samanlaiseksi VAMMAKSI tai erityistaipumukseksi kuin vaikka lukihäiriö, tai ADHD..:) Saisiko siitä jotain hyvityspisteitä..?

Mua kiinnostavat hoito ja kuntoutus. Toinen kiva juttu on vanhustyö! Mutta saa nyt nähdä. Ensin täytyy selvittää, että sössinkö aitosuklismaiseen tyyliin koko haun. Muutenkin se koko nettihaku oli KUMMA: jostain syystä mun oli vaikea saada sitä hakemusta täytettyä, se kone ei vain totellut, tai vika oli varmaan siinä sivussa [tai sitten se oli mussa]. No, joka tapauksessa olisi hienoa voida auttaa ja tukea ihmisiä! Semmoinen on haluni.

Ja jos sitten tuo koulutushomma menee etelään, niin sitten kai alan oikeasti mennä mukaan johonkin mun arvoja ajavaan kansalaistoimintaan tai poliittiseen juttuun. Ainakaan en aio jäädä suremaan sitä, ettei tärpännyt. Pelkään valintakoetta ja sen matemaattista osiota. :( Mä olen aivan uskomattoman kehno matikassa. Jossain keskustelupalstoilla on sellainen yhteenlasku, joka tekemällä pitää todistaa, ettei ole roskapostaaja. No, minä onnistun joskus tupeksimaan senkin, vaikkei siinä ole muuta kuin vaikka 13 + 14, johon pitää osata vastata. :( Keljuttaa mokoma osaamattomuus. Mulla on varmaan joku numerosokeus. Lähäreiden pitää nykyisin laskea jonkin verran lääkelaskuja, ja se tässä arveluttaa.

Lisäksi on se hankaluus, että mies on aika vahvasti mun lähäri-suunnitelmia vastaan. Hänen mielestä minä en sovellu sille alalle. Ajattelin että nyt haen.. ja JOS läpäisen valintakokeen [jos pääsen siihen siis], niin sitten kerron miehelle ja jutellaan päätänkö ottaa opiskelupaikan vastaan! Mulla on sellainen tunne, että jos läpäisisin valintakokeen, niin hänen asenteensa saattaisi muuttua! Sittenhän olisi ainakin jotain merkkiä siitä, että jotkut katsovat mut soveltuvaksi!

Syömishäiriöpohdintaa

Viimeksi kommenttiosastolla oli pohdintaa siitä, että mun pitäisi saada hoitosuhde johonkin. Olen miettinyt, että jos .. JOS.. yrittäisin terv. keskuksen kautta uudestaan? Mutta se viimeinen kerta oli niin masentava ja tylyttävä, että se on vaikea mennä sinne uudestaan. Suoraan sanottuna se lekuri oli todella epäuskoisen oloinen ja mulle tuli olo, kuin ruikuttaisin tyhjää. [Ehkä ruikutankin?] Tietysti verrattuna miehen kahteen serkkuun on mulla asiat hyvin! Toinen heistä kävi kirjaimellisesti kuoleman porteilla anoreksiansa kanssa. Hän oli sairaalahoidossa ja todella, todella pahana.. :( Sitten hän 'toipui' - vain sairastuakseen uudelleen ollessaan RASKAANA! Vauva syntyi aika rutkasti alipainoisena. :( Kieltämättä se vähän teki pessimistisen olon. Joskus mietin toipuuko kukaan oikeasti, kokonaan.

Jos pitäisi määritellä asteikolla 0-10 kuinka sairaaksi koen itseni [0 on normaalitila, jossa siis ei ole mitään s-häiriötä ja 10 on se, missä mieheni serkku oli anorektikkona], niin sanoisin 2. Mulla on kuitenkin kaikki veriarvot kohdillaan, verenpaine samoin, ja hyvä lihaskunto. Paino on normaali. Eli en ainakaan ole missään fyysisessä vaarassa. Myönnän kyllä heti ensimmäisenä, että pahempiakin aikoja on ollut. Sellaisia noin nelosen aikoja. Aikoja, kun olen oikeasti ollut aliravittu ja ylirasitettu [fyysisesti siis].

Tällä hetkellä liikun 1 ½ - 2 h/päivä, n. 4-5 kertaa viikossa. Mun mielestä se ei ole kohtuuttoman paljon. Silläkin saralla on huonompia aikoja ollut.

Ehkä tämä blogi tavallaan hämää siinä mielessä, koska tämä oikeasti ON kuvauksen mukaan sellainen mässyblogi, keskittyen siihen kapeaan kaistaleeseen vain. Mutta onhan mun elämässä tietysti muutakin. Tykkään lukea [romaaneja, naistenlehtiä, joskus dekkareita - jos eivät ole kovin verisiä, sekä yhteiskunnallisia juttuja], katsoa leffoja, ulkoilla, askarrella, ja kuvataiteilla. Tahtoisin oppia käsitöitä, ja ehkä alan jonkun kurssin siltä tiimoin työväenopistossa. Jos tämän blogin laajentaisi jotenkin koskemaan mun KOKO elämää, niin ehkä asioista saisi valoisemmankin kuvan. Eli en siis aamulla heti ensimmäiseksi ala miettiä, että aaaah saisipa MÄSSÄTÄ.. saisipa... :) Niitä ajatuksia tulee silloin tällöin, joskus enemmän joskus vähemmän.

Jotenkin olo on valoisampi kuin vaikka tasan vuosi sitten. En osaa selittää syytä siihen. Veikkaisin, että lisätystä liikunnasta [aiemmin liikuin vain n. tunnin päivässä] on ollut apua. Muutenkin tavoittelen nykyisin kai sellaista tervettä lookkia enemmän kuin nälkäkurki-imagoa. ;) Se nyt ainakin on positiivista. Jumpatessa oikeassa valaistuksessa näen sikspäkin piirtyvän tuolla vatsanahan alla. ;) Onneksi se piirtyy sillä lailla 'naisellisesti' vähän vain, eli en ole mikään muskelimasa sentään. Liikuntaa varmaan pitää jatkaa, koska JOS pääsen siihen lähäri-valintakokeeseen, niin uskon heidän tahtovan sinne hyväkuntoisen ja treenatun oloisia tyyppejä. Siinä haussa varmaan sorsitaan esim. lihavia, TÄSTÄ olen varma. :( Kurjaa tietysti, koska ovathan jotkut lihavat kai todella hyvässä kunnossa. Näin kerran sellaisen telkkariohjelman, jossa oli amerikkalainen, tosi iso [pyöreä, massiivisen ylipainoinen] nainen aerobic-ohjaajana!

Suklis leipoo!

Nyt onkin ollut leivontaperjantai! Tekaisin helpon ja herkullisen ananasaurinkoisen! Tuota ohjetta voi muuten oikeasti suositella. Täytteessä aina sovellan, eli pistän creme fraichea.. yleensä yhden purkin sitä liki 30% rasvaisuudella, ja vajaa pari purkkia sitten sellaista 12% creme fraichea. Sitten jos joku haluaisi tosi kevyen tuosta, niin tekisi sen tietysti pelkällä 12% tuotteella. Tykkään siitäkin, kun täytteessä maistuu ihanainen, raikas ananas! :) Itse annan tuon leivonnaisen olla uunissa ainakin ½ tuntia, eli vähän pitempään kuin ohjeessa. Se muuten oikeasti ON parhaimmillaan PIIITKÄÄÄN jäähdytysajan jälkeen. Mun mielestä voisi suorastaan tehdä sen tarjoamista edeltävänä päivänä, koska vasta oikein pitkän jäähdyttelyn jälkeen se leikkautuu kivasti. Samana päivänä pohja voi olla vähän mössöistä, eli ei tule niin nättejä paloja. Täytteen sokrumäärää ei muuten ainakaan kannata lisätä! Siitä tulee oikein hyvä tuolla määrällä, ehkä jopa vähemmällä. Vaniljasokrua laitan aina lusikallisen enemmän, koska rakastan vaniljan makua [ja tuoksua myös, mun yksi suosikkituoksuistani on Body Shopin vaniljaparfyymiöljy!].

Suklis käy leijonan luolassa ja itkee kirjastossa

Menin sinne työkkäriin keskustelemaan siitä hoitoalan opinnosta - siis että pääsisin työvoimapoliittiseen lähihoitajakoulutukseen! No, pelkäsin suotta ihmisten nuivaa asennetta: siellä oli ihan eri naamat kuin viime käynnilläni. Myös työksyn ihmiset taitavat elää pätkätöiden kurimuksessa. Kerran siellä eräs työvoimaneuvoja sanoikin mulle, ettei hänelle enää ole työtä työkkärissä kuin pariksi kuukaudeksi. Että silleen.

No. Siis se nainen siellä oli ihan ystävällinen, mutta tulihan paukku. :( Koulutukseen, johon otetaan 30 - joista myöhemmin karsitaan vielä 12 pois - on .. yli 110 HAKIJAA! Ja hakuaikaa oli vielä reilusti jäljellä minun hakiessani.. :( Tiesin tietysti sen, että näihin juttuihin on hakijoita.. mutta ajattelin, että olisi ollut ehkä 60.. ei ainakaan yli 100! Voihan... SONTA.. en paremmin sano..!

No työksystä sitten menin kirjastoon. Lainasin Elämisen sietämätön keveys -dvd:n ja itkeä piiskutin dekkarihyllyjen luona. En mitenkään ääneen parkunut, mutta piiskutin ja puhisin. Silmämeikit valui. Tuskan aiheutti juuri tuo epätoivo.. siis noin monta hakijaa! Mitä IHMEEN mahdollisuuksia mulla on päästä?? Lisäksi siinä toivottiin aiempaa kokemusta hoitoalalta. Mitä mulla siis ei tietenkään ole..

Saattaa haave hautautua karun todellisuuden alle.

Kirjoitin kuitenkin hakemuksen tuohon koulutukseen, mutta en usko pääseväni EDES haastateltavaksi. :( Tuntuu todella masentavalta. Mies sanoi, että ehkä näin on paras. Hän ei oikein usko että sopisin hoitoalalle. Itse uskon, että olisin siihen sopiva, koska mun mielestä on oikeasti hienoa pystyä auttamaan muita + tehdä jotain H Y Ö D Y L L I S T Ä ja merkityksellistä. Tiedän potevani ruumiskammoa, mutta koulutushan voisi poistaa sen. Ja oikeastaan se koulutuksen kesto on lyhyt ja harjoittelujaksot 'vaikeissa' paikoissa [=ruumiit ym.] ovat kai aika lyhyitä. Ja onhan siellä muitakin opiskelijoita, joiden kanssa voi tehdä asioita.

No samapa tuo, taidan pohtia näitä turhaan.. Kirjoitin kuitenkin mielestäni hyvän hakemuksen, huimat perustelut.. Hyvä että riitti tila, mikä niille oli annettu.. ;) Vaan taitaa olla turhaa.. Varaudun pettymykseen. Sitten J O S [iso jos] kutsu haastatteluun käy, niin se on sitä suurempi iloinen yllätys. En uskalla toivoa... tahdon toivoa...? Olen sekaisin! :)

Vastuu painaa harteilla

Kun viimeksi kävimme appivanhempien luona, niin appi jutteli vähän mun kanssa kahdestaan. Hän sanoi ihmettelevänsä kun mies on niin vähän tekemisissä veljensä kanssa! He oikeastaan tapaavat aina siellä miehen vanhempien luona. Eivät kauheasti soittele toisilleen. Ei heillä siis ole RIITAA, mutta kumpikin on vaan aika kiireinen töissä ja sitten on harrastukset [miehen veljellä niitä on paljon ja mun miehelläkin enemmän kuin mulla], joten yhteydenpito on aika niukkaa.

No.. appi siis sanoi tuon.. ja minä tietysti heti syyllistymään! :( Kun en ole onnistunut miestä saamaan aktiivisemmaksi sosiaalisessa mielessä! Tavallaan sitten suutuin itselleni. Onko se mun vastuulla kuinka mies pitää yhteyttä veljeensä?? Olisi nimittäin ihan hullua jos joku kuvittelisi sen olevan miehen vastuulla miten mä pidän yhteyttä Siukkuun! Joskus mua vaivaa se kulttuuri, jossa olen kasvanut ja jossa mies on kasvanut... siis se, että VAIMO on hurjan monessa suhteessa 'vastuussa' miehestään. Pitää muistaa omien sukulaisten lisäksi miehen sukulaisten synttärit ja juhlapäivät, tai muuten heitä ei ikinä muistettaisi kortein tms. Ja sitten kai myös se sosiaalinen elämä on vaimon vastuulla..?? VAI ONKO??

Pelkään tietyssä mielessä 'puuttua' rajuin ottein miehen elämäntapaan. Jos kauheasti [=jatkuvasti] alkaisin jankuttaa, että tavataan sun veljeäsi, niin hän saattaisi heittäytyä jukuripääksi, alkaa pitää mua outona ja vastustaa ajatusta ihan periaatteesta. Vai pitäisikö mun? Olen tahtonut tietyssä mielessä antaa miehelle vapauden hoitaa omaa sosiaalista elämää, koska ÄETMUORI oli juuri sellainen hurjan sekaantuva vaimo.. eikä se todellakaan tehnyt hyvää hänen avioliitolleen.

Syyttääköhän appi mua siitä, kun hänen poikansa eivät tapaa useammin toisiaan? :( Se olisi kurja ajatus. Minä aidosti pidän appivanhemmistani ja miehen veljestäkin. Olisi kauheaa jos he ajattelisivat, että esim. minä estäisin 'poikia' tapaamasta? :( Enhän oikeastaan tapaa omaakaan Siukkuani kuin n. kerran vuoteen?

Appivanhemmat ovat itse tosi sosiaalisia ja heillä on aina kaikkia menoja, joka viikonloppu tapaavat ihmisiä. Joskus mietin että mahtavatko he käsittää miten erilainen mies on verrattuna heihin. Mies on tavallaan vähän 'nörtihtävä', en tarkoita pahalla siis. Hän ei vain ole kovin seurallinen. Ehkä se vaikuttaa kun hän oli nuorena ujo - en tiedä.

Olen joskus ehdottanut hänelle myös sellaista, että hän voisi pitää 'poikien illan' ja kutsua muutaman ystävän meille. Minä voisin mennä vaikka Isoon Kaupunkiin leffaan tms., ja pubiin, että saisivat olla rauhassa. VAAN EI.

Pitäisikö tarmokkaammin yrittää yhteen yhyttää miestä + veljeään? Vai antaa olla? Mitä ihmettä se appikin tarkoitti..? :( Syyllisyys painaa...

Suklaahirviö always-forever!

Kävipä muuten hassusti kun tuli huonoja uutisia siitä koulutuksesta.. massiivisesta hakijamäärästä.. Heti sen jälkeen - siis sen kirjastoparun tapahduttua - menin sitten Isoon Kaupunkiin ja kävin kahdessa herkkukaupassa! Ostin LOHTUSUKLAAT itselleni. Oli kaikkia ihania irtokonvehteja, ja sitten paperiin käärittyjä. Löysin yhdestä kauppasta jopa wienernougat-konvehteja..! Siis irtokappaleittain. Tietysti ostin. Ja Sorinia!

Mässy alkaa kello 00:00. Siihen ei ole enää pitkää aikaa ja voi kuinka tarvitsenkaan sitä. Lohduksi! Voin sitten mussutella ja miettiä olemattoman ohuita mahdollisuuksia päästä 'lähäri'koulutukseen ja appiukon sanomisia. ;)

Haku päällä

Minulle kävi todella nolo juttu sen hoitoalan hakemukseni kanssa. Tämä nolotus on sitten tavallaan masentanut aika paljon - en ensin tiennyt kirjoittaako edes siitä mitään, koska koko juttu saa Sukliksen vaikuttamaan suunnilleen imbesilliltä. :(

No: hain siis siihen koulutusohjelmaan.. sitten sain e-postia opintotoimistosta! Ja siellä hyvin kiltisti se ihminen sanoi, että olin hakenut ohjelmaan, johon haettiin sellaisia ihmisiä, joilla oli sellainen vanhamuotoinen tutkinto ja jotka halusivat päivittää sen uusimuotoiseksi!! :( Eli olin siis ihan väärässä haussa - tietysti, mun tuurilla.

Nolotti ihan mielettömästi. Mietin pitkään, että kuinka moni ihminen on nähnyt sen mun hakemuksen! Toivottavasti vain se yksi, se kivalta vaikuttava opintotoimiston ihminen. Tuntuu KÄSITTÄMÄTTÖMÄLTÄ miksi minulle niin usein käy näin kaikissa hauissa ja 'byrokratian' parissa touhutessa. Niin: mulla on siis kokemusta väärin täytetyistä asiapapereista.. Viimeksi kun kävin silmälääkärissä ja hain kela-korvausta, niin pyysin sitä silmälääkärin vastaanottoapulaista tarkistamaan sen lomakkeen, kun en yksinkertaisesti luota itseeni näissä jutuissa. Ilmeisesti aihetta epäluottamukseen on..

Se opintotoimiston ihminen ohjeisti mua, että voisin hakea syksyllä - silloin on menossa sellainen haku, johon sovellun. Harmittaa vain se, kun tämä projekti 'Suklikselle ammatti' sen kun siirtyy..!!! Tosin se opintotston ihminen sanoi myös, että työkokemuksen puute SAATTAA olla ongelma sitten syksyn haussa. :( Äh.

Aion silti hakea. Jos olen vielä hengissä ja sielun + ruumiin voimissa syksyllä. Aina keväisin vain tuntuu kuin syksyyn olisi ikuisuus aikaa - edessähän on KESÄ, ja se tuntuu aina mielessä pitemmältä ajanjaksolta kuin vain kolme kuukautta.

Tietysti voisin käydä juttelemassa siellä työkkärissäkin ja kysyä niistä koulutuksista, joita heidän kauttaan saa. [Lue: päätyisinkö palkanlaskijaksi?] Joskus tuntuu kuin olisin niin toivoton tapaus, että mun on turhaa edes YRITTÄÄ mitään.

Yksi juttu joka mua vaivaa suhteessani miehen kanssa on se, ettei hän isommin rohkaise tai innosta mua tähän 'Suklikselle ammatti'-projektiin. Hassu juttu, mutta tässä suhteessa - tässä ainoassa suhteessa! - mies muistuttaa vähän Muoria! Äetmuori silloin aikanaan kun olin nuori, keksi aina kaikkia vikoja ammattisuunnitelmissani. Hoitoalan ihmiset joutuvat koskemaan kaikkeen 'inhottavaan' [haavoihin yms.] ja kosmetologin ammatti on turha ja tyhmä jne. jne. Tässä mielessä mies on vähän samaa maata, hän sanoo ettei osaisi kuvitella mua hoitoalalla [MIKSEI muka??] ja ettei oikeastaan osaa kuvitella alaa, jolle soveltuisin. :( Tiedän ettei hän tarkoita mitään pahaa tällä, mutta tavallaan se masentaa joskus. Luulisi miehen ainakin haluavan, että mä työllistyn ja lakkaan olemasta täällä kotona. Jos mulla olisi työ, niin meillä olisi enemmän rahaa, enkä olisi taloudellisesti riippuvainen hänestä! Eli siinä mielessä hänen kannattaisi yllyttää mua. ;)

Mässy ja mielialat

Kun tuo kevään haku meni metsään, niin heti ensimmäiseksi tahdoin MÄSSÄTÄ suruni pois! Vain vaivoin sain sen halun hillittyä. Joskus tekisi mieli vaan antaa mennä, mässätä joka päivä ja muuttua LIHAVAKSI. Olen kuitenkin lihava nimittäin tämän ruumiini sisällä, sieluni taitaa olla läski. Kroppani ei, mutta se onkin pelkkä valepuku.

Sitten kun on iloinen ja positiivinen, niin mässyajatukset eivät vainoa mieltä läheskään niin paljon. Kävin tässä äskettäin katsomassa Black Swan-elokuvan Isossa Kaupungissa ja sinä päivänä en miettinyt ahmimista ollenkaan. Se elokuva vain vei mukanaan, se ihana kaunis musiikki siinä ja se aika surullinen tarina. Paikoitellen se oli pelottavakin, hui, kaikenlaisia siivekkäitä hirviöitä. :)

En tiedä milloin on seuraava mässy. Ehkä viikon päästä? Tai sitten myöhemmin. Tavallaan tietysti tekisi mieli - tavallaan taas tekisi mieli pitää pitkä paussi, yrittää opetella elämää ilman mässäilyä. Mutta se on vaikeaa. Kuitenkin sitä joskus tahtoo lohtua. :( TIEDÄN, ettei mässäyksestä saava lohdun tunne ole pysyvää [mikä tässä maailmassa olisi?], mutta onpahan edes jotain kuitenkin.

Olen muuten huomannut kyllästyneeni toffee- taikka kinuskijäätelöön! Huomasin sen pääsiäismässyn yhteydessä. Onkohan tämä huolestuttavaa? Nytkin on pakastimessa 2/3 Ainon kinuski-toffee-mikälie jäätelöpaketista jäljellä..

Ilman...kos

Mitä on elää ilman naista kolmekymppisenä? Siihenpä vastaa Timo Hännikäinen kirjallaan "Ilman". Luin sen ja tavallaan symppasin tätä nuorta miestä. Siksi, koska hän kärsi asiasta, jota pitää ongelmana ja periaatteessa mun mielestäni kaikkia kärsiviä kohtaan pitää osoittaa myötätuntoa.

Minä en muuten osaa neuvoa kenellekään kuinka päästä parisuhteeseen. Mun mielestä se on aina ollut tavallaan maailman luonnollisin asia. Ihmiset kohtaavat ja joku kiinnostus ja keskinäinen viehtymys sitten saavat jatkamaan suhdetta. Ilmeisesti kaikki eivät kuitenkaan koe näin. Onhan toisaalta mulle itselleni TYÖNHAKU aika mahdottomuus, ja joillekin ihmisille taas se sujuu kuin tyhjää vaan. Ongelmansa kullakin!

Mun mielestä kielteistä oli Hännikäiseltä löytyvä halveksunta sekä omaa että naisten sukupuolta kohtaan. Ei se välttämättä ainakaan helpota suhteeseen pääsyä! Osaan myös kuvitella ettemme me naiset tykkää siitä, että meidät vuoroin korotetaan jumalaiselle jalustalle ja sitten taas seuraavana hetkenä pidetään typerinä hanhina. Ihminen jonka kuva toisesta sukupuolesta heittelee noin paljon taitaa olla kumppaniehdokkaalle aikamoinen arvoitus.

Mä muuten en erityisemmin pidä siitä, että joku halveksii omaa [tai toista!] sukupuolta. On naisia, jotka pitää toisia naisia ihan kanoina ja joutavina - antaen tietty ymmärtää, että he ITSE ovat kaiken kanamaisuuden ja joutavuuden yläpuolella, eräänlaisia ylinaisia siis. Ja sitten on miehiä, jotka pitää toisia miehiä raakoina barbaareina ja katkerina sitten miettii miksi HE eivät kelpaa naisille, he kun eivät [omasta mielestään] ole raakoja ja barbaarisia. Ei vain vaivauduta miettimään sitä, että a) ovatko toiset miehet oikeasti raakoja ja barbaareja ja b) ovatko omat viat välttämättä parempia kuin se muissa miehissä näkyvä raakuus ja barbaarisuus?

Mun mielestä puolen ihmiskunnan leimaaminen kertoo aika syvästä IHMISVIHASTA. Ihmisvihaajan tie parisuhteeseen käy ohdakkeiseksi. Niin se vain on, että katkeruus ei toimi minään lemmenjuomana. :(

En muuten tajua Hännikäisen - enkä muutaman nettimiehen - valitusta siitä, että tutustuakseen naiseen + luodakseen suhteen on 'teeskenneltävä' kiinnostusta naiseen. Mikä tässä on se ongelma? Jos kiinnostusta ei oikeasti tunne, niin miksi sitä MUKA pitää teeskennellä. En tajua. Jos ei kiinnosta jutella nätisti toiselle osapuolelle, niin täytyy kai sitten vaihtaa juttukumppania kunnes löytyy se, josta oikeasti on kiinnostunut.

Jotenkin olen itse ihan eri raiteilla koko ihmissuhdejutussa, eli ei kai edes pitäisi yrittää kommentoida juttuja, jotka mun mielestä ovat ihan kuin toiselta planeetalta. Täytyy vain toivoa, että kaikki yksinäiset löytävät kumppanin.. ja niin käy kyllä sitten kun katkeruus on laimentunut ja ihminen pystyy aidosti olemaan kiinnostunut toisesta.

Toisaalta ehkä tuollaisessa tilanteessa voisi yrittää ammattiauttajankin apua? Kai niitä on terapiamuotoja joka lähtöön? Saattaisi hyvinkin auttaa!

Suklis pinnaa puhelupiinasta! :)

Olen muuten noudattanut kommenttiosastolla olevia kehotuksia jättää joskus 'velvollisuuspuhelu' Muorille soittamatta! :) Olen nyt kokeillut, että kaatuuko maa.. eipä ole kaatunut.. Ja ihme ja kumma: Muori soitti kerran tänne meillepäin! Yleensä hän ei koskaan tee sitä. No nyt teki. Ei oikeastaan sen isompia puhuttu, hän vaan kertoi että telkussa on joku kiintoisa dokkari. Kai hän vähän halusi kokeilla kepillä jäätä, että mikä on mun mielentila.

Eipä ole mielentila huono eikä hyvä - en vaan oikeasti ole jaksanut sitä puhelimessa pompotusta nyt kun meillä on se remonttivaiva ja muu päällä.

Työkkäri vs. Suklis - uusi ottelu!

Täytyy huomenna soittaa TE-toimistoon! :( Inhottaa alkaa taas asioida heidän kanssaan, koska kokemukseni ovat 'vähän' huonoja, mutta mun on pakko rohkaista mieleni. Saattaa olla, ettei se mun suunnittelema koulutus oikein onnistu. Voi olla, ettei tulisi mitään opintotukea tai vastaavaa ja ilman rahoitusta olisi aika vaikea alkaa opiskella toisella puolella Suomea. :( On vähän kurja olo, mutta mun täytyy varmistaa tuo TE-toimistosta, ennen kuin ihan vaivun suohon. :) Kelan neuvojatyttö sanoi puhelimessa, että saisin sellaisen omaehtoisen opiskelun tuen, mutta kun katsoin nettisivulta niin tajusin, ettei se välttämättä koske aikuisopintoina suoritettavia opintoja, vaan opiskelun olisi oltava täysipäiväistä.

Mutta huomenna selviää lisää. Mies sanoi kerran, että jos menet TEn kanssa juttelemaan näistä niin päädyt koulutukseen.. palkanlaskijaksi tms..! Ensin se hirvitti ihan ajatuksenakin, mutta nyt alan suhtautua siihenkin eri tavalla. Jos tuo hoitoalan juttuni ei onnistu, niin kai sitten alan suunnilleen mihin vaan koulutukseen, josta olisi työllistymisen kannalta hyötyä.

Mässysuunnitelmat -

- ovat ihan auki! En tiedä milloin seuraavan pidän. Nyt pidän taas kerran Pepsi Max-paastoa. :( Jotenkin hullua, kuinka mulla aina on JOKU elintarvike, joka herättää mussa kauhun. Suola on usein sellainen ollut ja nyt on Pepsi. Kun tarpeeksi mielessään pyörittelee kaikkia terveyshaittoja, niin sitten iskee KRIISI päälle ja on aloitettava ankara kuuri ilman syöpää aiheuttavaa/hulluksi tekevää/verenpainetta nostavaa/hautaan saattavaa elintarvike x:ää. :(

Näin muuten K-kauppassa JÄTTIMÄISEN Kinder-munan! Siis ihan kuin tavallinen kinder, mutta paljon isompi. Hintakin oli huima, taisi olla melkein 8 euroa! Huh. Sellainen olisi aika hieno pääsiäiseksi, mutta voi olla etten tuon hinnan vuoksi siihen lähde!

Siivoten

Suklis siivoaa jälleen. Imuri heiluu kädessä, ja sitten taas moppi. Olen ollut kauhean hajamielinen nyt viime päivät - on niin paljon ajateltavaa.

Mietin muun muassa, siivouksen lomassa:

- miksi vanhat ystävät muuttuvat joskus ihan tunnistamattomiksi? Kuinka on mahdollista olla todella läheinen ihmiselle vaikka 10 vuotta, mutta sitten huomaa, että se yhteys ihmisten välillä on särkynyt, tai sitä ei enää saa? Tuntuu kuin puhuisi vieraan kanssa. Onko kaikki läheisyys väliaikaista ja jos on, niin kuinka sen saa säilymään?

- missä vaiheessa hylkäämme unelmamme ja vaihdamme ne vanhempiemme unelmiin? Onko se VÄISTÄMÄTÖNTÄ?

- miksi meillä Suomessa ollaan niin avoimen vahingoniloisia ja melkein iloitaan toisen onnettomuudesta enemmän kuin vaikka omasta menestyksestä?

- miksi moni menee luokkakokouksiin ym. sillä mielellä, että on harrastettava raskasta omakehua [taloudellisessa mielessä] ja vertailtava itseä muihin?

Oikeastaan tuo viimeinen ranskalainen viiva liittyy tavallaan siihen laivareissuunkin, joka on tulossa. Kommenttiosastolla oli puhetta siitä, että tietääkö tämä a la carte-ravintolasta paikat varannut + aamiaiset ostanut ihminen, että olen työtön. Vastaus on, että kyllä tietää. Ja vaikkei tietäisikään, niin hänen PITÄISI tietää tämän S-ystäväni taloudellisesta tilanteesta [he ovat läheisempiä kuin me ja ovat toistensa lasten kummejakin], joka ei myöskään ole hyvä. Se tavallinen tarina: lapset kotihoidossa, iso asuntolaina, rahaa vain välttämättömään.

Totuus on se, että meillä Suomessa on viime aikoina yleistynyt sellainen asenne, että köyhää saa nöyryyttää. Ei tarvitse olla hienotunteinen. En sano ihmisten välttämättä tekevän sitä 'pahuuttaan', vaan vain sellaista lapsellisuuttaan + ajattelemattomuuttaan ehkä. Oma mielihyvä omasta menestyksestä on suuri ja sitä haluaa tuoda julki monin eri tavoin ja aina kun on mahdollisuus. Välttämättä toista ei ehkä edes tahdo nöyryyttää, mutta se nöyryytys tulee siinä - sanotaanko että sivutuotteena sen oman menestyksen julkituomisen paukkeessa. ;)

Ei tämä laivajuttu ole 1. eikä varmaan viimeinen kerta kun törmään samaan ilmiöön. Itse asiassa mua tavallaan häiritsee se, kuinka vanhat ystävyydetkin [nyt en siis puhu laivareissuun lähtijöistä, vaan yleisemmällä tasolla] muuttuvat tosiaan sellaisiksi 'ai kuinka iso talo teillä on ja missä'-tuttavuuksiksi. :( EN ole tuohon tyytymätön siksi, että kadehtisin parempiosaisia, vaan siksi koska se tuntuu niin itkettävän surulliselta - kerran oikeasti LÄHEISET ihmiset eivät enää osaa puhua muusta kuin Afrikan luksussafaristaan tai ostamastaan citymaasturista. :(

Mitä meille tapahtuu ja missä vaiheessa? Onko se VIRTSANPYLVÄS [hehe] kun täyttää 30?

Tiedän itsekin muuttuneeni.. En ole enää yhtä impulsiivinen ja seikkailuun valmis kuin nuorempana. Mutta sanoisin, etten ole alkanut kuitenkaan palvoa materiaa tai tehdä siitä elämääni sisältöä. Kuten olen sanonut niin olisin onnellinen [nykyistä onnellisempi..?] paljon pienemmässä lukaalissa. Siinä mielessä OLEN muuttunut, että olen huomannut itsessäni halun saada AMMATTI. Nykyisellä tutkinnollani voisi heittää sitä kuuluisaa vesilintua. Itse asiassa -olen jo vuosia vältellyt koko jutusta puhumista. Ammatin haluaminen ei mulla kuitenkaan tarkoita sitä, että tähtäisin uraohjukseksi - olenhan puhunut hoitoalasta - vaan sitä, että tahtoisin oman, vaikka pikkuruisenkin palkan. Ja sen, että työnhaku olisi helpompaa, kun olisi joku tietty selkeärajainen ammattiala, josta niitä töitä voisi katsoa. Olisi pätevyys.

Mietin menettävätkö kaikki ihmiset myötätuntonsa köyhempiä kohtaan rikastuttuaan? Se on pelottava ajatus. Itse en tahdo ajatella näin. Ja tiedänkin, että esimerkiksi Vasemmistoliiton [jota kai voidaan pitää vasemmistopuolueena, vaikkei olekaan niin vasemmalla kuin mua miellyttäisi] kannattajissa on lääkäreitä ja muita todella isopalkkaisiakin. Miksi sitten joku paljon pienempää palkkaa saava ihminen muuttuu 'näyttäväksi' ja leuhkaksi ihmisiä kohtaan, mutta sitten joku isopalkkainen ei? On lohduttavaa tietää että vielä on ihmisiä joilla on arvoja, jotka eivät välttämättä muutu tilipussin suuruuden mukaan.

Tiedotus:

Mässään muuten tuossa ensi viikonloppuna. ;) Heheee! :) Zuk-zuk-zuklis se on osittain ainakin entisensä. ;) En tosin ole paljonkaan HAMSTRANNUT, mikä on hyvä. Tänään söin muuten jopa 1200 kilokaloria! Huima määrä. Voi vaikuttaa niin, että mässystä tulee kohtuullisempi, kun en ole ihan nälkiintynyt siihen alkaessa. Tuo 1200 on kyllä TÖRKEÄ kalorimäärä! :) Mietin tosin, että kannattaisikohan sittenkin palata vähän entiseen tuossa kalorimäärässä, koska JOS siis haen hoitoalalle, niin ei sinne ainakaan läskiä Suklista oteta. Pitää olla laiha, että jaksaa työn rasitukset, niin ne varmaan järkeilee.

En vielä tiedä mitä leivon! Olen miettinyt vähän suklaajuustokakkua, koska sitten voisi pohjan tehdä voista ja dominokekseistä. Meillä aina on tavallisia domskukeksipötköjä kaapeissa, kun mies syö paketeista banaani- ja ananasdominot, mutta nirsoaa vaniljaisia. Joten siinä saisi ne menemään, ei menisi keksut hukkaan.

Suklis laskee kaloreita..

.. ja tulokseksi tänään tuli 776. Mutta uskon sen oikeasti olevan samaa luokkaa kuin eilen, eli varmaankin yli 800. En pahemmin luota noihin kalorilaskureihin sittenkään. Minulla on sellaista vaistomaista KALORITAJUA nimittäin.. itse asiassa en välttämättä edes tarvitsisi mitään 'apuvälineitä', mutta käytänpä nyt vain suuntaa antavina..

Nykyiseen ruokavalioon muuten kuuluu KASVISTEN määrän rankka vähentäminen! Suurin osa ihmisistä varmaan sanoisi sitä tyhmäksi, kun aina paasataan siitä, että kasveja pitää syödä puoli kiloa päivässä jne.. No, minä söin, ennen. Mutta onhan niin, ettei ihmiselle ole kunniaksi olla kuin joku laiduntava eläin! En tällä tarkoita sitä kasvisten syöntiä sinänsä, vaan vain tuota määrää! Minä olen syönyt niitä liikaa.

Mies kysyi tänään, että miksi olen alkanut vouhkaten uuden vuoden uudistus- ja terveyskuurin. Oikeastaan on vaikea sanoa tarkkaa syytä. Ehkä minäkin kaipaan jotain 'uudistusta' ruokavalioon, jotain uutta haastetta! Kaikkialla ympärillä tuntuu kuin koko maailma tohisisi ja uudistaisi itseään..

Nyt on sitä paitsi jotenkin aikaansaapa olo! Tai sellainen vaihe vuodesta, että JOTAIN on 'pakko' tehdä! Olen muuten taas selaillut kaikkia koulutussivujakin. Ilmeisesti joissain amk:eissa ym. voi aikuisopiskella 'harkinnanvaraisesti' myös työkokemusta omaamaton aikuinen. Eli siis sellainen työtön lortti kuten minä. Nyt mietin, että pitäisiköhän kevään haussa hakea..?? Ongelma tietty on siinä, että tällaisia 'harkinnanvaraisia' opiskelupaikkoja ei ole lähelläkään tätä mun asuinkuntaa/maakuntaa. :( Mutta aika paljonhan aikuisopintojen kanssa kai ollaan valmiita sumplimaan.. eli on kaikkea monimuoto-opetusta + etäopiskelua ym. Serkkuni on nyt sellaisessa koulutuksessa. Hän asuu Espoossa, mutta opiskelee Lahdessa.

Jos lukisi sosiaali- tai terveysalaa, niin ainakin voisi olla melkoinen varmuus edes pätkätöistä. Plus Suklis on pohjimmiltaan hyväntahtoinen ihminen [jopa suurpääoman edustajia kohtaan, hehe] ja haluaa auttaa sikäli kun VOI. Tietysti nyt joku voisi sanoa, että hae itse apua tuohon syömishommaasi, mutta oikeastaan kaikki ongelmat on mahdollista pistää tärkeysjärjestykseen. Tiedän etten ole hyvä syömätouhuissa, syön väärin jne., mutta on maailmassa kuitenkin paljon vakavampiakin ongelmia.

Äh, tämä vaan tällaisena ajatuksena! :( Jotenkin olen vaan alkanut tajuta sen, että tätä vauhtia + tällä koulutuksella en .. IKINÄ.. tule työllistymään. Jos joku sanoo muuta, niin ei tiedä tilannetta.. Mistään ei tule mitään simsalabim-työpaikkaa ihmiselle, joka on ollut näin pitkään 'syrjässä'. Ainoa mahdollisuus oikeastaan on joko työelämävalmennus [sitähän tuli kokeiltua, eikä kokemus oikein innosta uusimaan ..] tai uudelleen kouluttautuminen. Lähihoitajilla, ensihoitajilla, sairaanhoitajilla ja sosiaalityöntekijöillä töitä riittää.. Kuulin autoradiosta tässä yhtenä päivänä, että 70- ja 80-luvuilla syntyneistä ihan huima määrä uudelleen kouluttautuu ainakin kerran. Jotkut jopa useammin työuran aikana.

Turha kai tätä on vatkata. :( Kai sinne amkkiinkin on joka alalle hakijoita ja tuskinpa mä kuitenkaan sellaiseen pääsisin. Edes jonnekin jumalanseläntakaiseen koulutusohjelmaan. Hassua muuten että niitä 'harkinnanvaraisia' koulutuksia olisi ihan mun synnyin- ja kasvinseudullani. Hehehe.. Suklis Returns? ;) Saa nähdä viitsinkö edes hakea, sittenkään. En oikein osaa nähdä valoa tunnelin päässä. Mutta se on edes ihana unelma.

Maailma on todellakin muuttunut mun nuoruudesta! Nykyisin kaikenlainen opiskelu tuntuu maksavan ihan kauheasti. Oikeasti, vielä 90-luvulla oli aivan erilaista. Näin nyyhkii köyhä vanhus. ;)

Joskus tekisi mieli oikein kirota omaa nuoruutta ja tyhmyyttä! Tietysti osa siitä koulutushössötyksestä [ISO osa!] johtui kotikasvatuksestakin. Kun meillä oli ihan kauhun ajatus se, että olisi mennyt esim. peruskoulusta suoraan opiskelemaan perus- tai sairaanhoitajaksi! E-hei, ylioppilaaksi oli luettava vaikka väkisin. Eikä senkään jälkeen mikä ala vaan kelvannut! Tavallaan on todella tympeää kun vanhemmat siirtävät omia traumojaan ja alemmuuskompleksejaan lapsiinsa.

Mietin miten itse suhtautuisin jos olisin äiti, jonka lapsi ei tahdo käydä sitä valkolakki-yliopisto-kortistonkunkku -kuviota läpi. Enpä usko että ainakaan hermostuisin isommin. Meillä suvussa Siukku on tainnut nielaista Äetmuorin koulutuspropagandan ihan täysin. Siukuntyttö A. on lukion ekalla nyt ja koulu takkuaa PAHASTI. Mutta siitä viis, kunhan se valkolakki tulee. Mitä siitä että hyvällä peruskoulutodistuksella voisi hakea ja päästä opiskelemaan jotain ihan kunnon alaa, kun taas kehnolla lukion todistuksella voit pyyhkiä vaikka sen peffaksi kutsutun ruumiinosan..

Pärjäämättömät pohjoiseen, eliitti etelään!

Mietin vähän tuota mun opiskeluhaavetta. Tavallaan se tuo mieleen ajatuksen että Suomi on alueellisestikin kai jakautumassa häviäjiin ja voittajiin. Pohjoiseen + itään pääsee opiskelemaan vähän 'kehnompikin' aines, kun taas etelä ja länsi jätetään voittajille. Näillä seuduilla ei ole tarvis madaltaa rimaa, kun kansakunnan nuorison ja aikuiston aivoeliitti on täällä ja täällä tahtoo pysyä.

Mua ei oikeastaan haittaisi asua vaikka HORNAN TUUTISSA, jos vain siellä tuutterossa olisi [mielekkäitä] töitä!

Työttömyyden kirot

Perunalastu kommentissaan kysyi miten minusta pitkäaikaistyöttömiä pitäisi auttaa. No, minäpäs heti innostuin postaamaan asiasta, koska olenhan jonkinlainen ASIANTUNTIJA minäkin. ;)

Mun mielestä heti aluksi olisi päättävien tahojen aika päättää se, mitä oikeastaan halutaan tehdä. Halutaanko työttömiä OIKEASTI auttaa saamaan töitä, vaan yritetäänkö heitä nöyryyttää, rankaista tai siivota jonnekin näkymättömiin. Tämä nimittäin ei aina tunnu olevan ollenkaan selvää. Jos tarkoitus on tuo jälkimmäinen, eli nöyryyttäminen, niin tuodaan ihmeessä takaisin jalkapuut, joihin työttömät voidaan laittaa 'kunnon ihmisten' syljettäväksi. Se tulee nimittäin paljon halvemmaksi kuin kiertoteiden käyttö.

Mutta jos siis tarkoitus olisi työllistää ja auttaa, niin sitten pitäisi huomioida muutama juttu. Ensinnäkin: pitkään työttömänä ollella voi oikeasti olla valtavia vaikeuksia olla toisten ihmisten seurassa esim. 8 tuntia päivässä. Joillekin se jo voi muodostua sellaiseksi esteeksi, johon tietyt työllistämisohjelmat kaatuvat. Lukekaapa työpaikkailmoituksia. Joissakin on tästä työelämävalmennuksesta: firma saattaa etsiä työelämävalmennettavaa, jonka pitää olla valmis tekemään heti 8 tunnin päivää. Itse valmennushan on siinä suhteessa säännöiltään joustava, että olisi mahdollista tehdä 4-8 tunnin päiviä, eikä edes viiden työpäivän viikkoa, muistaakseni. Monet yritykset eivät kuitenkaan tätä tahdo, koska he haluavat - anteeksi vaan - puristaa kaiken irti valmennettavasta, joka on tavallaan altavastaajana ja epätoivoisessa tilanteessa. Mutta kuten sanottu, pitkään työttömänä ollut ihminen voi kokea sen ihan mahdottomana, olla ihmisten parissa sen 8 h, kun on voinut 10 vuotta viettää vain omassa seurassaan. Pitäisi kai tällaisissa ohjelmissa edes VÄHÄN miettiä myös sen työllistettävän kannalta tätä tilannetta, eikö totta? Työllistettävä ei kuitenkaan oikein ole sellaisessa asemassa, että voisi 'sanella' työaikansa, vaan usein pitää suostua siihen, mitä firma on valmis tarjoamaan [eli se 8 h/5 päivän viikko].

Mun mielestä nykyisin puuttuu joku välimallin ratkaisu työttömien auttamisessa. Ovat nämä ohjelmat TODELLA syrjäytyneille, jossa työtön pääsee johonkin työpajaan ja hänellä on koko ajan joku aikuinen 'tukihenkilö' mukana.. Näissä tapauksissa monesti työtön on jo niin ongelmainen, ettei välttämättä edes käy pesulla enää ja tuo tukihenkilö sitten tukee näissä ajen tilanteissa. Sitten toisaalta on näitä 'tulet valmennettavaksi, teet 8 h:n päivän'-juttuja. Mitä jää siinä välissä oleville ihmisille? Eli meille, jotka kyllä peseydymme ja pystymme toimimaan ihmisten kanssa, mutta emme välttämättä kuitenkaan sitä 40 tuntia viikossa heti kylmiltään?

Varmaa on sekin, että niin kauan työvoimatoimistoja vältellään, kun niissä joka ikinen aulassa työskentelevä tätönen voi ja saa kohdella ihmisiä kuin saastaa. Ja kun toimistoja vältellään, niin tietysti silläkin herkät ihmiset pelaa päättäjien pussiin: työttömien todellinen lukumäärä ei tahdo selvitä. Nykyiset tilastot eivät esimerkiksi mua noteeraa ollenkaan. Ja se on tietysti oma syyni, kun en käy toimistossa. Mutta senkin tiedän, ettei mun tilannetta AUTA se, että joku tantta kohtelee niin kuin siellä joskus on kohdelluksi tullut.

Mun mielestä poliittisilla päättäjillä on todellisuudentaju hukassa. Urpilainenkin puhuu yli 100 000 työpaikan luomisesta, mutta mistä niitä luodaan ja ovatko ne pysyviä? Julkinen sektori ei ainakaan 90-luvun laman jälkeen ole elpynyt eikä elvy. Yksityisellä puolellakin esiintyy pyrkimystä vähentää henkilöstöä aina kun vain voidaan. Nokia maksaa kolmi-nelikymppisille ihmisille, jos nämä lähtevät. Eli mä sanoisin, että tässä on nyt valtava ristiriita puheiden ja tekojen välillä koko tässä yhteiskunnassa. Ja on jotain, mitä ei tahdota oikein sanoa ääneen.

Mietin usein näitä työvoimatoimiston tätösiä. Johtuuko se heidän iästään - nämä hankalat tapaukset ovat usein sellaisia n. viisi-kuusikymppisiä - etteivät ne tajua työttömyyden koskettavan nykyisin kaikenlaisia ihmisiä. Sellaista stereotyyppistä 'työttömän' arkkityyppiä ei oikeastaan edes ole enää.

Lisäksi on sanottava se, että vaikka haluja olisi aikuiskoulutukseen, niin siinäkin tietyille työttömille [=mä] tulee seinä vastaan. :( Olen kuullut, että päästäkseen tiettyihin aikuiskoulutuksiin mukaan pitää olla .. no mitäpä muuta kuin 2 vuoden työkokemus takana!! Ja jos ei sitä ole, niin et myöskään pääse koulutukseen.

Eli kai tavallaan tässä kritisoin näitä jäykkiä sääntöjä - ja jos säännöt ei jäykkiä ole, niin käytännöt ovat - jotka rajoittavat työttömien mahdollisuuksia päästä edes johonkin uuteen suuntaan elämässään.

Lisäksi en tajua tätä suomalaista työkulttuuria. Potkitaan väkeä pois ja teetetään työt aina vain vähemmällä henkilöstöllä. Sitten henkilöstö reagoi sairaslomin ja pahoivoinnin kautta. Ja kortistossa väki lisääntyy. Jotenkin pitäisi uudistaa tätä ajattelua, kiinnittää huomiota myös ihmisten jaksamiseen [vanha laulu!] ja hyvinvointiin. Jos se sitten tarkoittaa ettei irtisanota ihmisiä, niin sitten ei irtisanottaisi. Osakkeenomistajatko siitä suuttuu? No, tehdään vähän vähemmän voittoa sitten. Se taas tietysti vaatisi sellaisesta ahneuden kulttuurista luopumista, mikä ei kai enää oikein ole mahdollista. :( Vai olisiko..? Gandhikos se oli joka sanoi että maailma riittää kyllä ihmisten tarpeisiin, vaan ei hänen ahneuteensa.

Mun mielestä yksi syy Suomen menestymiseen on ollut se, että koulutus on annettu kaikille perheen varallisuuteen katsomatta. Ihan samalla tavalla voisi ajatella, että työttömissäkin ON aina sellaista nukkuvaa potentiaalia. Koskaan ei tiedä, kuka työllistetty tms. voi olla mahtava voimavara yritykselle. Joku voi olla niin sosiaalinen, että saa kaikki viihtymään, toisesta voi löytyä vaikka millainen innovaattori.. Mutta ne ihmiset pitäisi PÄÄSTÄÄ työpaikoille ensin. Ehkä tarvittaisiin jotain uudenlaista työllistämisohjelmaa, joustavampaa, nopeampaa, vähemmän rajoitteita sisältävää? Mitä tiukemmin me seulotaan ihmiset ['tuo ei kelpaa mihinkään, tuo ehkä, tuota voidaan harkita'] niin sen todennäköisemmin paukautetaan ovi kiinni myös sellaisten naamojen edestä, jotka kannattaisi ottaa mukaan laivaan. ;)

Sellainen syyllistämis-haukkumis-nöyryytys -politiikka ei ainakaan auta. Itse olen tosi kyllästynyt siihen, ettei ÄÄNEEN voi sanoa esim. tätä, että itselleni on melkoisen mahdotonta olla 8 h/vrk ihmisten seurassa, kun olen aika erakoksi päässyt. Kun sen sanoo, niin eikös joku [Äetmuori, tai hänen hengenheimolaisensa ja niitä on PALJON] totea, että sellaista se elämä vaan on, pitää jaksaa, ja onpas se laiskurin tekosyy, ettei muka voi olla ihmisten kanssa. Eli toista - työtöntä - ei edes kuunnella, eikä hänen kokemusmaailmaansa oteta tosissaan. Keskustele siinä sitten. Ja sitten kaivetaan esiin talvisota ja kuinka miehet siellä blaa blaa ja pälä pälä ja jatkosota ja jälleenrakennus. :( Juu, olivat ne vanhat sankareita, mitä nyt ryyppäsivät ja hakkasivat lapsiaan siinä sankartöiden ohella, mutta mitäs tuosta, pikkujuttu..

Milloinkohan Suomessa alkaa olla sallittua olla ihminen? Ei mikään juoksuhautasotakone, vaan ihminen vaan heikkouksineen ja omine omituisuuksineen? Ei varmaan koskaan.

Itse olen kyllä miettinyt, että mulle alkaisi olla viimeiset ajat [tiedän ettei tämä tavallaan ole totta, kouluttautuvathan viisikymppisetkin uudestaan] esimerkiksi kouluttautua uudestaan johonkin ammattiin, josta voisi töitä irrota. Tavallaan motivaatiotakin olisi. Olen miettinyt jotain todella tyhmää, oppilaitoksiin soittamista väärällä nimellä ihan vain TIEDUSTELUN vuoksi, eli onko se oikeasti niin mahdotonta päästä aikuiskoulutukseen, jos ei ole sitä kahden vuoden työkokemusta. :( Mutta vähän uskoisin tässä suhteessa monen olevan aika joustamaton. Sekin vielä Suomessa on jännää, se käsittämätön by the book-mentaliteetti. Kuinka kaikesta pitää olla joku byrokraatin luoma Ohjeistus tai Määräys tai Sääntö. Ja niistä ei sitten luovuta, ei millään.

Kaapit täyttyy..

Mikähän KUMMA nyt on, kun tuntuu kuin kaappit olisi taas täynnä sukulaatia? No, se on sanottava että eihän niitä koskaan tule pois heitettyä, yleensä kaikki menee.. ;) Mutta silti, keittiömme kaapisto on kauhea! On keksipakettia, on sitä ja tätä ja tuota. Kuulin kauhu-uutisen jokin aika sitten: suklaan hinta voi moninkertaistua joskus..!!! Siihen loppuisi mun herkkuilut. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy.