On vieläkin vähän puusta pudonnut olo. Olin siellä haastattelussa, se oli sovittu kello kymmeneksi. Lähdin hyvissä ajoin, kun piti tuo romurauta tankatakin. Löysin sinne mahdolliseen työpaikkaan todella hyvin, se on tässä lähimmässä, pienessä kaupungissa ja sinne on meiltä kotoa 20 kilometrin matka. Kartan olin kuitenkin tulostanut netistä mukaan, mutta en edes tarvinnut sitä! Kertaakaan ei tarvinnut vilkaistakaan! Suklaahirviö onkin todellinen suunnistaja, vaikkei sitä olisi kouluaikoina uskonut.. :(
Koko homma - haastattelu - oli ohi vartissa!!! Aivan uskomatonta. Olin varautunut pitkälliseen syyniin, semmoiseen kolmannen asteen kuulustelu-tyyppiseen.. jossa oikein olisi ilkuttu mun olematonta työkokemusta [sain sätkyn kun astuin sinne huoneeseen ja huomasin haastattelijalla siinä nenänsä edessä mun surkean, onnettoman torson ceeveen..] ja voivoteltu, että ei me voida ottaa, ei tosiaankaan, ei näillä meriiteillä.. On nimittäin kokemusta sellaisestakin.
Mutta, mutta! Haastattelijoita oli kaksi, nainen ja mies. Ja he kysyivät, OIKEASTI kysyivät, että millaista työtä minä siellä haluaisin tehdä! Ja miettivät miten minä hyötyisin tuosta valmennusjaksosta parhaiten! Olin vähän kuin tyrmätty. Olin odottanut jotain ihan muuta. Ehdin jo eilen piirtää kuvankin (mielikuvan perusteella) siitä sen paikan johtajasta.. mutta mielikuvani, pelkokuvani, ei vastannut ollenkaan todellisuutta. Ei yhtään.
Työ alkaapi näillä näkymin helmikuussa! Jos siis kaikki menee OK työvoimatoimiston kanssa, mutta kun sinne haastattelun jälkeen tallasin, niin sielläkin olivat aika optimistisella mielellä. Sain sellaiset paperit mukaan, niihin pitää sitten ottaa oma, harjoittelupaikan ja työksyn allekirjoitus. Yllättävän pieni paperinippu, oikeastaan vain yksi täytettävä lyhkäinen lomake.
Hirviö kritisoi!
Mutta semmoista kritiikkiä kyllä antaisin, että työvoimatoimistojen virkailijoiden tietopuolisessa osaamisessa on ammottavia aukkoja! Tuosta työelämävalmennuksesta en voi sanoa saaneeni läheskään kattavia tietoja edes siitä perusprosessista, että miten se on hoidettava. Nyt sitten tiedän kaksi asiaa. Yksi: työelämävalmennusjakson pituus [työmarkkinatuettuna] pitäisi olla n. 1-3 kk, yleensä se on kuitenkin 2 ja 3 kuukautta on MAKSIMI, niin mulle sanottiin sitten tänään.
Veti vähän vakavaksi kun olimme ehtineet harjoittelupaikan kanssa vähän niin kuin sopia jo kolmesta kuukaudesta. :( Ja sitten työkkärissä sanoivat, ettei se harjoittelupaikka tai minä voi sitä päättää, vaan he. Mutta kukaan ei oikeasti sanonut mulle, että se on noin tiukkaa, se aika siis. Käskettiin vaan sopia paikan kanssa! Virkailija itse suositti kolmea kuukautta, kun hänestä sen lyhyemmässä ajassa ei pääse yhtään työpaikkaan 'sisään'! Onneksi en sitten haastattelussa sopinut pitempää jaksoa, vaikka siellä vähän vihjattiin, että semmoinen olisi mahdollista. :( Olisi ollut noloa alkaa 'pakittaa..!
Sitten juttu numero kaksi: työelämävalmennus-paperit [se sopimus mun, työksyn ja harjoittelupaikan välillä] on oltava t-voimatoimistossa vähintään viikkoa ennen valmennuksen alkua. Tätäkään kukaan ei mulle sanonut, vaan ne pari virkailijaa antoi ymmärtää että se menee suunnilleen niin, että haetaan vaan nopsasti jonkun nimi paperiin ja homma on suit sait selvä.
T-toimiston virkailijat ovat joskus vähän ihmeellisiä. Yksi esim. tyrkytti mulle kerran jotain lomaketta, joka jälkeenpäin osoittautui vääräksi lomakkeeksi sitä nimenomaista asiaani varten! Ja yksi kerran kehotti soittamaan firma F:iin ja kysymään tietynlaisia töitä.. ja kun soitin, niin tämä paikallinen firma F. sanoi ettei heillä ole ollenkaan edes sellaista osastoa, missä tällaisia töitä tehdään. Ja tuon neuvon ['soita F:iin!] antoi sellainen virkailija, jonka pitäisi olla spesialisti juuri tämän alueen työvoima-asioissa ja tuntea yritykset + työpaikat. ;)
T-toimistossa täytyy muistaa, ettei ne ihmiset itsekään välttämättä tiedä kaikkea työelämävalmennuksesta tai muistakaan työllistämistoimista (tai oikeastaan mistään). Eivät he sitä myönnä, vaan asiakkaalle syntyy sellainen kuva Asiantuntijasta. On se tietty inhimillistä erehtyä ja olla tietämätön, mutta sitten pitäisi reilusti sanoa sille pöydän toisella puolella istuvalle työttömälle lortille, että hei, mä en itsekään tiedä tätä niin hyvin, otetaan yhdessä selvää.
Oli hyvä päivä, tämä keskiviikko siis, työmielessä! Suunnittelimme jo miehen kanssa vähän että käymme varmaan sitten yhdellä autolla töissä, miehen kaaralla nimittäin, hehe. Aamulla viedään ensiks mies sinne Isoon kaupunkiin (n. 35 km täältä, n. 10 km Pikkukaupungista) työpaikalle, kun hänellä alkaa homma klo 8. Sitten minä ajan sinne Pikkukaupunkiin - onneksi ovat muuten tosi lähekkäin nämä kaupungit, vähän kuin jonossa olisivat - kun siellä alkaa työ klo 9. Sitten neljän hujakoissa haen miehen ja mennään kotiin yhdessä. Kuulostaa sekavalta, mutta käytännössä tulee toimimaan ihan okei.
Ilon hetkeen kuuluu myös -
suklaaostos! Valitettavasti! :( Minä olen kyllä ihan toivoton. Mutta nyt ainakin osoitin jotain malttia. Ostin nimittäin tuosta S-Marketista sellaisen Kathy-suklaarasian, ihan pienen.. vain 125 grammaa sukulaatia siinä sisällä. Maksoi yhden euron ja viisi centtiä. ;) Eli en ole ainakaan mikään hullu tuhlari ollut tänään. En edes käynyt ale-myynneissä, vaikka olin yhdessä aika isossa ostoskeskuksessakin tänään. Ostin ihan vaan purkin suolakurkkuja, enkös olekin kunnollinen ja järkevä! Hih, ostin muuten Kathyn käteisellä, ettei mies nyt sitä sentään saa tietää. Taidan muutenkin salata tuon Kathyn mieheltä, pistin sen kaappiin sillä lailla, ettei se hyökkää silmille sieltä. Miestä kumminkin huvittaisi, kun ostin sen Lidlin rasian.. sen J.D. Grossin ja nyt sitten täytyi toinenkin saada.
Suklaasta puhuakseni: huomenissa lähtee miehen työpaikalle kaksi rasiaa Budapest-konvehteja. ;) Iloitkoon siellä se väki. Ne syövät vaikka pieniä kiviä, jos vain saavat ilmaiseksi. Se on oikeastaan vähän hassua. Mutta hyvä niin, tulevat syödyksi. Yhteensä melkein 600 grammaa budaa, mun lämmin joulutervehdys jälkikäteen miehen kolleeeeegoille. :)
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
tiistai 6. tammikuuta 2009
Päätä särkee, pelottaa!
Huomenissa on haastattelu työelämävalmennuspaikkaa varten! Pelottaa. Päätäkin särkee vähän. Pelkään, että 1) minuun suhtaudutaan halveksien kun siis olen työtön, oikea supertyötön oikeastaan tai 2) sanon/teen jotain tyhmää siellä jännitykseni vuoksi ja 3) etten saa sitä paikkaa. :(
Mutta eipä tässä oikeastaan ole mitään hävittävääkään! Jos en saa sitä paikkaa niin sittenhän olen vaan tasan samassa tilanteessa kuin olen nyt ja kuin olen ollut jo vuosia. No big deal. Jos taas suhtaudutaan nöyryyttävästi niin sitten oikeasti kyllä lähden kävelemään sieltä itse, nimittäin mun mielestäni JOKAINEN IHMINEN, jopa sellainen säälittävä 'häviäjä' kuin työtön, on ihmisarvonsa ansainnut. Ihmisiä olemme kumminkin, vaikkemme mahdukaan tähän superrikkaiden oikeistolaisten pärjääjien maailmaan, jossa jokaisella on uusi mersu ja Thaimaaseen lomaillaan kaksi kertaa vuoteen.
Joka tapauksessa se haastattelu kestää luultavasti maksimissaan vain 30-45 minuuttia, joten sellaisen pienen hetken takia on vähän lapsellista alkaa pilata koko edellistä iltaa ja yötä murehtimisilla! :) Katsoin kyllä jo vaatteet valmiiksi huomista koitosta varten. Laitan kai mustat suorat housut ja mustan poolon, harteille silleen huolettoman elegantisti [tai vaan tyhmästi + oudosti] semmonen vaaleanpunainen kukkakuvioinen hartiahuivi. Siis ne kukkakuviot ei ole mitään maatuskahuivi tyyppisiä vaan sillä lailla hienostuneita. ;) Ainakin mun mielestä. Tukka tyypilliseen tapaan semmoiselle nutturantapaiselle jota käytän ja jossa oloni on luonteva. Jos pidän tukkaa auki niin hipelöin sitä koko ajan, kun en ole tottunut auki sitä pitämään. Ja se hipellys voi vaikuttaa hermostuneelta taikkas neuroottiselta. Vaikka olisinkin hermostunut ja neuroottinen, niin en silti halua näyttää siltä. ;)
Nyt sitten mietin sitäkin että suvaitseeko mun romurautani chitty-chitty-bang-bang lähteä käyntiin huomenna aamulla! :( Kun se ei tykkää pakkasesta. Sitä pitäisi oikeastaan kai pitää autotallissa, mutta meidän autotalli on ihan täynnä kaikkea romua, kiitos miehen harrastusten. :( Mies kyllä vei kaattarille (=kaatopaikka!) melkoisen määrän romua tuossa joulun välipäivinä, mutta silti sitä on yllin kyllin autotallissa, ei sinne autoa mahdu!
Vähän oli hassua kun palotarkastaja kävi - ne käynnit on nykyisin pakollisia muuten - ja vilkaisi kerran vaan meidän autotalliin ja sanoi että jaaha, te pidätte tätä siis varastona.. :) :) Oikeassahan palomies oli, mutta kyllä vähän nolotti ja nauratti. Kun heti näki vieraskin, ettei meille kaara mahdu..
Mun autoni on niin hävyttömän likainenkin, 80-luvun lopun japanilainen pikkuauto. Pikapesua se ei ole nähnyt piiitkään aikaan, pitää kai yrittää parkkeerata se sillä lailla, ettei näy.. haastattelijan silmiin.. Se ei nimittäin anna musta hyvää kuvaa, jos auto on saastainen. Ei se sisältäkään mitenkään kauhian siisti ole. En viitsi puunata autoa kun kuitenkin se on vain kulkuväline mulle. Miehen auto on paljon siistimpi.. niin ja uudempi tietty myös. Mutta olen ihan tyytyväinen ajokkiini, kunhan se tosiaan vaan sitten käynnistyisi.
4 kokonaista vuorokautta..
..herkutteluun! :) Nyt kun olen päättänyt välttää övereitä, niin olen miettinyt herkuttelun esteettisyyden lisäämistä. Mulla on semmoinen Mariskoolin halpisversio.. eli ei siis aito Mari - ne on törkeän kalliita eikä mulla ole varaa - johon ajattelin laittaa käärepaperillisia konvehteja. Niistä tulee esteettinen näky, ei ole pelkkää mättämistä sitten. Siihen halpaan mariskoolikopioon ei edes saa laittaa elintarvikkeita ilman paperikääreitä, koska .. no en tiedä, ehkä se lasin väri tai joku muu voisi tarttua niihin. Mutta välttää se mulle. Halusin nimittäin vaan jonkun maljan, jossa pitää namuja. :)
Mutta eipä tässä oikeastaan ole mitään hävittävääkään! Jos en saa sitä paikkaa niin sittenhän olen vaan tasan samassa tilanteessa kuin olen nyt ja kuin olen ollut jo vuosia. No big deal. Jos taas suhtaudutaan nöyryyttävästi niin sitten oikeasti kyllä lähden kävelemään sieltä itse, nimittäin mun mielestäni JOKAINEN IHMINEN, jopa sellainen säälittävä 'häviäjä' kuin työtön, on ihmisarvonsa ansainnut. Ihmisiä olemme kumminkin, vaikkemme mahdukaan tähän superrikkaiden oikeistolaisten pärjääjien maailmaan, jossa jokaisella on uusi mersu ja Thaimaaseen lomaillaan kaksi kertaa vuoteen.
Joka tapauksessa se haastattelu kestää luultavasti maksimissaan vain 30-45 minuuttia, joten sellaisen pienen hetken takia on vähän lapsellista alkaa pilata koko edellistä iltaa ja yötä murehtimisilla! :) Katsoin kyllä jo vaatteet valmiiksi huomista koitosta varten. Laitan kai mustat suorat housut ja mustan poolon, harteille silleen huolettoman elegantisti [tai vaan tyhmästi + oudosti] semmonen vaaleanpunainen kukkakuvioinen hartiahuivi. Siis ne kukkakuviot ei ole mitään maatuskahuivi tyyppisiä vaan sillä lailla hienostuneita. ;) Ainakin mun mielestä. Tukka tyypilliseen tapaan semmoiselle nutturantapaiselle jota käytän ja jossa oloni on luonteva. Jos pidän tukkaa auki niin hipelöin sitä koko ajan, kun en ole tottunut auki sitä pitämään. Ja se hipellys voi vaikuttaa hermostuneelta taikkas neuroottiselta. Vaikka olisinkin hermostunut ja neuroottinen, niin en silti halua näyttää siltä. ;)
Nyt sitten mietin sitäkin että suvaitseeko mun romurautani chitty-chitty-bang-bang lähteä käyntiin huomenna aamulla! :( Kun se ei tykkää pakkasesta. Sitä pitäisi oikeastaan kai pitää autotallissa, mutta meidän autotalli on ihan täynnä kaikkea romua, kiitos miehen harrastusten. :( Mies kyllä vei kaattarille (=kaatopaikka!) melkoisen määrän romua tuossa joulun välipäivinä, mutta silti sitä on yllin kyllin autotallissa, ei sinne autoa mahdu!
Vähän oli hassua kun palotarkastaja kävi - ne käynnit on nykyisin pakollisia muuten - ja vilkaisi kerran vaan meidän autotalliin ja sanoi että jaaha, te pidätte tätä siis varastona.. :) :) Oikeassahan palomies oli, mutta kyllä vähän nolotti ja nauratti. Kun heti näki vieraskin, ettei meille kaara mahdu..
Mun autoni on niin hävyttömän likainenkin, 80-luvun lopun japanilainen pikkuauto. Pikapesua se ei ole nähnyt piiitkään aikaan, pitää kai yrittää parkkeerata se sillä lailla, ettei näy.. haastattelijan silmiin.. Se ei nimittäin anna musta hyvää kuvaa, jos auto on saastainen. Ei se sisältäkään mitenkään kauhian siisti ole. En viitsi puunata autoa kun kuitenkin se on vain kulkuväline mulle. Miehen auto on paljon siistimpi.. niin ja uudempi tietty myös. Mutta olen ihan tyytyväinen ajokkiini, kunhan se tosiaan vaan sitten käynnistyisi.
4 kokonaista vuorokautta..
..herkutteluun! :) Nyt kun olen päättänyt välttää övereitä, niin olen miettinyt herkuttelun esteettisyyden lisäämistä. Mulla on semmoinen Mariskoolin halpisversio.. eli ei siis aito Mari - ne on törkeän kalliita eikä mulla ole varaa - johon ajattelin laittaa käärepaperillisia konvehteja. Niistä tulee esteettinen näky, ei ole pelkkää mättämistä sitten. Siihen halpaan mariskoolikopioon ei edes saa laittaa elintarvikkeita ilman paperikääreitä, koska .. no en tiedä, ehkä se lasin väri tai joku muu voisi tarttua niihin. Mutta välttää se mulle. Halusin nimittäin vaan jonkun maljan, jossa pitää namuja. :)
maanantai 5. tammikuuta 2009
Mieli Teko
Olen huomannut sellaista, että mulla se pahin syömishimo on aina YÖLLÄ n. klo 21-23. Sitten se menee oikeastaan ohi, se mieliteko. Monesti valvon yön, koska siis olen työtön lortti ja viime aikoina olen mennyt nukkumaan n. klo 8 aamulla. ;)
Tänään laitoin miehelle iltateen ja "join" Jyväshyvän kaurakeksipussista niitä viimoisia murusia, joita siellä oli. Sen enempää en VOI itselleni sallia. Murusista saa vähän keksinmakua, mutta en oikeastaan tiedä onko tilanne sen jälkeen parempi vain huonompi, mitä himoon tulee siis.
Kuitenkin tiedän järjen tasolla, että mun on ehdottomasti parasta pitää juuri tätä ruokajärjestystä, eli siis että on herkuttelut n. kerran kahdessa viikossa. Koska jos alkaisin useammin herkutella, niin vaikka en jostain syystä lihoisikaan [mitä en muuten usko, takuulla tulisin palloksi!] niin ongelmana olisi se että useammin herkutellessa herkkuja en enää arvostaisi niin paljon kuin nyt. Ja sekin olisi kurja. Kaikkihan me ollaan eletty teinivuodet, jolloin namiskuukkelia tuli vedettyä joskus JOKA PÄIVÄ. Ja silloin ei tosiaan mikään maistunut niin makealta ja hyvältä. Oli liikaa herkuttelua. Tarvitaan arjen ja juhlan vaihtelu..!
Huomenna, huomenna..
Huomenna pitää taas soittaa Äetmuorille se viikon velvollisuuspuhelu. :( Nyt olen viime aikoina ollut vähän vaikeassa tilanteessa, että MISTÄ hälle oikeastaan puhuisin. Yhteen aikaan kuvittelin valinneeni sellaisen negatiivisia tunteita herättämättömän tavan puhua esim. mun ja miehen harrastuksista. Esim. kesällä saatoin sanoa, että mies sai ison kalan kalastissa ollessaan ja niin edespäin. Ja että mulla oli ollut hauskaa tanssitunnilla, vaikka lihakset olikin olleet kipeinä sen jälkeen.
Nyt olen tuostakin vähän luopunut, siis noiden harrastusjuttujen kertomisesta, koska Äetmuorilla on aika ikävä tapa jotenkin 'mollata' meidän puuhia. Esim. jos kerron miehen kalastista, niin viimeistään seuraavan kerran puhelimessa ollessamme muori kertoo halveksivaan sävyyn jotain kuinka tyhmiä kalastavat ihmiset on ja kuinka hölmö harrastus se on jne. Ei hän suoraan välttämättä sano, että mies on tyhmä, mutta sanotaan nyt näin että pointti tulee selväksi. Ja sama mun harrastusten kanssa. Jos puhun vaikka siitä, kuinka oli vähän lihakset kipeinä tanssitreenin jälkeen, niin muori alkaa sitten kertoa kuinka tyhmiä on ihmiset jotka 'repivät' itseään ja kuinka naurettavaa oikeastaan on tanssia, ellei siis ole joku 4-vuotias satubalettitanssija.
Ei kai tuo nyt sinänsä niin vakava juttu ole, että Äetmuori noin tekee, mutta siitä tulee joskus tavattoman masentunut olo. Tuntuu kuin ei me oikein osattaisi tehdä mitään oikein tässä elämässä. Äetmuorilla on mahdottomat odotukset, meidän pitäisi varmaan olla opetusministereitä ja jonkun suuryrityksen hallituksen puheenjohtajia, että kelpaisi. Paitsi että olen miettinyt, ettei sekään luultavasti Äetmuoria rauhoittaisi. AINA olisi kumminkin jotain, jonka teemme väärin. Serkkuni meni naimisiin sellaisen Mr. Big Shotin kanssa. Serkku on vaalea, pitkä ja hoikka - mallityyppiä siis ja hesalainen. Äetmuori usein kertoo ihastelevasti serkun miehen rahoista ja kuinka heillä on kaksikerroksinen omakotitalo Espoossa jne. jne. Mutta Äetmuori unohtaa sujuvasti että suuri osa sen K:n [=serkun mies!] rahoista on .. ta-daa-- perittyjä. ;) Eli eikös se sitten tarkoita Äetmuorin ja Isukin omaa 'epäonnistumista', kun eivät ole meille Siukun kanssa järkänneet muuta perittävää kuin velat? ;)
Nyt olen ajatellut että jos K. olisi Äetmuorin vävypoika, niin ennemmin tai myöhemmin hän keksisi K:ssakin paljon, paljon vikoja. ;( Ja vihjailisi niistä sitten tyttärelleen.
Viimeksi Äetmuori oikein ylpeästi sanoi, että hän ei muista Siukun miehen H:n syntymäpäivää eikä hän muista minun miehen syntymäpäivää. Hän muistaa vain tyttärensä ja sitten Siukun lapset. Monta kertaa tulen miettineeksi että olisiko Äetmuorista mukavaa, jos miehen vanhemmat kohtelisi mua samalla tavalla kuin hän miestä. Vinoilisivat miehelle mun harrastuksista ja sanoisivat idiootiksi, eivät koskaan pistäisi korttia mun syntymäpäivänä tms..
Kyllä sen voin tajuta, että joku unohtaa toisten merkkipäivät ihan siksi jos elämä on niin hektistä. Mutta sitä en tajua, että tahallaan ollaan muistamatta. Ihan pelkkää mielenosoituksellisuutta, ähäkutti, enpäs muista. Koska sillon kun olimme 'nuori pari' niin Äetmuori kyllä muisti, laittoi kortin miehelle. Mutta ei enää vuosiin. Koska niin kuin olen sanonut, jollain tavalla - en tajua miksi - Äetmuori on pettynyt sekä Siukun mieheen että mun mieheen. En tajua mitä syytä hänellä on tuntea niin, kun vävyt kumminkin aina muistavat anoppia ja tekevät hänelle palveluksia. Olen joskus leikkinyt ajatuksella että kysyisin Äetmuorilta suoraan, että mitä hänellä oikein on H:ta ja miestäni vastaan? Mutta sitten Äetmuori tietysti sanoisi että "voi hyvä tavaton, ei mitään tietysti, kuinkas sinä nyt tuollaista.." Niin hän sanoo aina, jos joku ihminen oikeasti tarttuu hänen vihjauksiinsa ja vinoiluihinsa. Tiedän Äetmuorin niin hyvin ja kaikki ne pelit, joita hän pelailee. Jos siis niihin lähtee mukaan.
Sukututkimus, taas!
Sukututkimuksessa on joskus hämäävää nimien eri kirjoitusasut. Viime postissa kerroin siitä Isukin äidin äidin äidistä, jolla oli avioton lapsi. Lapsi muuten oli poika, Johannes. Tavallaan kiinnostaisi tietää mitä tälle pikkuiselle Johannekselle kävi sitten kun Maria Stina meni naimisiin isän äidin äidin isän kanssa. Saiko hän olla perheessä vai pistettiinkö kasvatiksi jonnekin. Koska mitenkään kauhean vanha hän ei ollut, muutaman vuoden ikäinen, leikki-ikäinen.
No niin siis tämä Maria Stina on kirkonkirjoissa sekä tuolla nimellä että Maja Stina nimellä. Samasta ihmisestä kuitenkin on kyse. Sitten joskus Matts saattaa olla Matti ja Mathias Matias. Onneksi Hiski on tosi fiksu noissa hauissa, se ei pahemmin hämäänny noista ruåtsalaisista tai suomalaisista kirjoitusasuista!
Äetmuorin äidin isä muuten teki itsemurhan. Jos oisin ilkeä niin sanoisin että eipä ole ihme, jos suvun naiset on olleet yhtä pahansisuisia silloin wanhaan aikaan. ;) No joka tapauksessa.. äidin äiti ei koskaan puhunut tuosta isästään, koska kai hän häpesi. Se isä oli vähän viinaanmenevä.
Tänään laitoin miehelle iltateen ja "join" Jyväshyvän kaurakeksipussista niitä viimoisia murusia, joita siellä oli. Sen enempää en VOI itselleni sallia. Murusista saa vähän keksinmakua, mutta en oikeastaan tiedä onko tilanne sen jälkeen parempi vain huonompi, mitä himoon tulee siis.
Kuitenkin tiedän järjen tasolla, että mun on ehdottomasti parasta pitää juuri tätä ruokajärjestystä, eli siis että on herkuttelut n. kerran kahdessa viikossa. Koska jos alkaisin useammin herkutella, niin vaikka en jostain syystä lihoisikaan [mitä en muuten usko, takuulla tulisin palloksi!] niin ongelmana olisi se että useammin herkutellessa herkkuja en enää arvostaisi niin paljon kuin nyt. Ja sekin olisi kurja. Kaikkihan me ollaan eletty teinivuodet, jolloin namiskuukkelia tuli vedettyä joskus JOKA PÄIVÄ. Ja silloin ei tosiaan mikään maistunut niin makealta ja hyvältä. Oli liikaa herkuttelua. Tarvitaan arjen ja juhlan vaihtelu..!
Huomenna, huomenna..
Huomenna pitää taas soittaa Äetmuorille se viikon velvollisuuspuhelu. :( Nyt olen viime aikoina ollut vähän vaikeassa tilanteessa, että MISTÄ hälle oikeastaan puhuisin. Yhteen aikaan kuvittelin valinneeni sellaisen negatiivisia tunteita herättämättömän tavan puhua esim. mun ja miehen harrastuksista. Esim. kesällä saatoin sanoa, että mies sai ison kalan kalastissa ollessaan ja niin edespäin. Ja että mulla oli ollut hauskaa tanssitunnilla, vaikka lihakset olikin olleet kipeinä sen jälkeen.
Nyt olen tuostakin vähän luopunut, siis noiden harrastusjuttujen kertomisesta, koska Äetmuorilla on aika ikävä tapa jotenkin 'mollata' meidän puuhia. Esim. jos kerron miehen kalastista, niin viimeistään seuraavan kerran puhelimessa ollessamme muori kertoo halveksivaan sävyyn jotain kuinka tyhmiä kalastavat ihmiset on ja kuinka hölmö harrastus se on jne. Ei hän suoraan välttämättä sano, että mies on tyhmä, mutta sanotaan nyt näin että pointti tulee selväksi. Ja sama mun harrastusten kanssa. Jos puhun vaikka siitä, kuinka oli vähän lihakset kipeinä tanssitreenin jälkeen, niin muori alkaa sitten kertoa kuinka tyhmiä on ihmiset jotka 'repivät' itseään ja kuinka naurettavaa oikeastaan on tanssia, ellei siis ole joku 4-vuotias satubalettitanssija.
Ei kai tuo nyt sinänsä niin vakava juttu ole, että Äetmuori noin tekee, mutta siitä tulee joskus tavattoman masentunut olo. Tuntuu kuin ei me oikein osattaisi tehdä mitään oikein tässä elämässä. Äetmuorilla on mahdottomat odotukset, meidän pitäisi varmaan olla opetusministereitä ja jonkun suuryrityksen hallituksen puheenjohtajia, että kelpaisi. Paitsi että olen miettinyt, ettei sekään luultavasti Äetmuoria rauhoittaisi. AINA olisi kumminkin jotain, jonka teemme väärin. Serkkuni meni naimisiin sellaisen Mr. Big Shotin kanssa. Serkku on vaalea, pitkä ja hoikka - mallityyppiä siis ja hesalainen. Äetmuori usein kertoo ihastelevasti serkun miehen rahoista ja kuinka heillä on kaksikerroksinen omakotitalo Espoossa jne. jne. Mutta Äetmuori unohtaa sujuvasti että suuri osa sen K:n [=serkun mies!] rahoista on .. ta-daa-- perittyjä. ;) Eli eikös se sitten tarkoita Äetmuorin ja Isukin omaa 'epäonnistumista', kun eivät ole meille Siukun kanssa järkänneet muuta perittävää kuin velat? ;)
Nyt olen ajatellut että jos K. olisi Äetmuorin vävypoika, niin ennemmin tai myöhemmin hän keksisi K:ssakin paljon, paljon vikoja. ;( Ja vihjailisi niistä sitten tyttärelleen.
Viimeksi Äetmuori oikein ylpeästi sanoi, että hän ei muista Siukun miehen H:n syntymäpäivää eikä hän muista minun miehen syntymäpäivää. Hän muistaa vain tyttärensä ja sitten Siukun lapset. Monta kertaa tulen miettineeksi että olisiko Äetmuorista mukavaa, jos miehen vanhemmat kohtelisi mua samalla tavalla kuin hän miestä. Vinoilisivat miehelle mun harrastuksista ja sanoisivat idiootiksi, eivät koskaan pistäisi korttia mun syntymäpäivänä tms..
Kyllä sen voin tajuta, että joku unohtaa toisten merkkipäivät ihan siksi jos elämä on niin hektistä. Mutta sitä en tajua, että tahallaan ollaan muistamatta. Ihan pelkkää mielenosoituksellisuutta, ähäkutti, enpäs muista. Koska sillon kun olimme 'nuori pari' niin Äetmuori kyllä muisti, laittoi kortin miehelle. Mutta ei enää vuosiin. Koska niin kuin olen sanonut, jollain tavalla - en tajua miksi - Äetmuori on pettynyt sekä Siukun mieheen että mun mieheen. En tajua mitä syytä hänellä on tuntea niin, kun vävyt kumminkin aina muistavat anoppia ja tekevät hänelle palveluksia. Olen joskus leikkinyt ajatuksella että kysyisin Äetmuorilta suoraan, että mitä hänellä oikein on H:ta ja miestäni vastaan? Mutta sitten Äetmuori tietysti sanoisi että "voi hyvä tavaton, ei mitään tietysti, kuinkas sinä nyt tuollaista.." Niin hän sanoo aina, jos joku ihminen oikeasti tarttuu hänen vihjauksiinsa ja vinoiluihinsa. Tiedän Äetmuorin niin hyvin ja kaikki ne pelit, joita hän pelailee. Jos siis niihin lähtee mukaan.
Sukututkimus, taas!
Sukututkimuksessa on joskus hämäävää nimien eri kirjoitusasut. Viime postissa kerroin siitä Isukin äidin äidin äidistä, jolla oli avioton lapsi. Lapsi muuten oli poika, Johannes. Tavallaan kiinnostaisi tietää mitä tälle pikkuiselle Johannekselle kävi sitten kun Maria Stina meni naimisiin isän äidin äidin isän kanssa. Saiko hän olla perheessä vai pistettiinkö kasvatiksi jonnekin. Koska mitenkään kauhean vanha hän ei ollut, muutaman vuoden ikäinen, leikki-ikäinen.
No niin siis tämä Maria Stina on kirkonkirjoissa sekä tuolla nimellä että Maja Stina nimellä. Samasta ihmisestä kuitenkin on kyse. Sitten joskus Matts saattaa olla Matti ja Mathias Matias. Onneksi Hiski on tosi fiksu noissa hauissa, se ei pahemmin hämäänny noista ruåtsalaisista tai suomalaisista kirjoitusasuista!
Äetmuorin äidin isä muuten teki itsemurhan. Jos oisin ilkeä niin sanoisin että eipä ole ihme, jos suvun naiset on olleet yhtä pahansisuisia silloin wanhaan aikaan. ;) No joka tapauksessa.. äidin äiti ei koskaan puhunut tuosta isästään, koska kai hän häpesi. Se isä oli vähän viinaanmenevä.
5 kokonaista vuorokautta - - -
- - herkutteluun! Ja siihen, että saa syödä sämpylää! Olenko kertonut, että siitä on oikein tullut mulle pahe? Melkein suklaatiin verrattava. Kun normaalisti syön leipää tosi, tosi vähän, niin herkkuhetkiini kuuluu myös sämppäri.. Päälle (kevyt)meetwurstia tai sitten reinpoun tonnikalaa mexicana - nams! Viereen pikkulautasella muutama fetapalanen. Mietin joskus voiko ihminen kärsiä LEIVÄNPUUTTEESTA, mutta ei kai voi - moni hiilarien välttelijähän ei syö lainkaan leipää, joten se siitä. Mutta mulle leipä maistuu ainakin herkkuhetkissä. Ja juuri semmoiset 7 viljan sämpylät.. Ihanaa!
Sitä oikein odottaa, että saa semmoista syödä. Mulla on tapana aloittaa herkuttelu usein makealla. Teen sellaisen herkkulautasen - herkkulautan hirviökielellä - josta olen kertonutkin. Siinä on suklaatia ja joku pulla. Sitten kun olen sen syönyt niin sitten monesti herkkuilen sämpylällä. Yhteen aikaan olin hillitön karjalanpiirakka-munavoi -fani, mutta en enää. Jotenkin vaan se on mun mielestä mautonta, ei maistu oikein miltään - tykkään sämppäristä enemmän.
Nyt on tosissaan jo puolen tunnin ajan ollut maanantai. Ja siksi siis 5 kokonaista vuorokautta: tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai ja lauantai. Aika tuntuu lyhyemmältä kun sitä ajattelee näin.
Kiusauksia
Mietin vieläkin sitä Royal-rasiaa, josta kerroin viime postissa. Jotenkin alkaa ärsyttää, kun kiellän itseltäni sitä. Miksi en saisi ostaa? Se on vain 6 euroa sittenkin. Moni pistää moninkertaisesti sen summan johonkin harrastukseen. Ja suklaayhdistyksestäkin olen lukenut, että jotkut ihmiset hamstraa suklaata. Miksi mun sitten pitäisi olla niin puhtoinen ja pyhimys, etten harrasta samaa?
Mutta Royal-rasian monet konvehdit ovat tummaa suklaata ja siksi epäröin! Mä kyllä PIDÄN tummastaKIN, mutta lähinnä sillä lailla, että palasen voi syödä joskus. Ei se mikään intohimo ole. Tuossa J.D. Grossin rasiassa [lauantainen Lidl-ostos] tosin tumma suklaa ei ole mitenkään häiritsevää. Siinä osa konvehdeista on tummia, mutta niistä nauttii..
Katsotaan nyt mihin tämä vielä vie. Pitääkö siis ostaa se rasia? Vai olisiko sellainen euron maksava pikkuruinen Kathy's -rasia parempi vaihtoehto. Kun kumminkin mulla ON se J.D. Gross. Ja joulusuklaateja.. :( Ja pitää nyt kuitenkin alkaa taas hillitä tätä ajatuksen lentoa, koska pitää muistaa ITSENÄISYYSPÄIVÄN OPETUS. Liikaa kun innostuu, niin yrjö pyttyyn muodostuu. Se on sellainen juttu, että siitä voisin vaikka oman sananlaskun kehitellä. Niin etten unohtaisi!
Herkuttelut ja sää
Onkos vähän outoa, että joskus kyylään säätiedotuksia aika kiinnostuneena ennen herkkuhetkiäni? Kyllä vain! Syy: koska jos sää on kylmä, niin auton takakontissa pystyy tuomaan vaikka jonkun leivoksen kotiin vaikka kuinka pitkän matkan takaa. ;) Ajattelin vaan kertoa, että on tämä herkkuharrastus hassua, se vaatii monen eri alan tietoa ja seuraamista.
Kuntaliitokset
Taas oli vuoden vaihteessa kuntaliitosten aika. Appivanhemmillakin oli sellainen. Meillä oli myös pari vuotta sitten. Appivanhemmista tuli elämänsä ensimmäistä kertaa kaupunkilaisia. :) He eivät ole siitä yhtään mielissään kyllä, koska se vaikuttaa jopa autojen vakuutusmaksuihin [ne nousevat, kun tulee muutos maaseudusta kaupunkiin, outoa mutta totta]. Muutenkaan appivanhemmat eivät koskaan ole 'häpeilleet' maalaisuuttaan, enkä minäkään sitä häpeä. Äetmuori oli pitkään nokka pystyssä maalaisten edessä, vaikkei oikeastaan olisi ollut varaa, kun mehän elimme tosi pienessä kaupungissa kuitenkin.
Sukututkimus
Suklaahirviö on myös harrastaja-sukututkija. Siis tosi tosi harrastaja, en minä paljonkaan niissä arkistoissa tajua sitä vanhaa käsialaa, enkä aina ruotsiakaan.. :( Mutta käyn kyllä niissä ja olen hiski-tietokannan käyttäjä ollut piiiitkään. Hiskissä voi jokainen ihan rekisteröitymättä ja mitään maksamatta hakea tietoa esivanhemmistaan, mutta tietoa ei ole tuoreista tapauksista, vaan lähinnä 1900-luvun ihan alusta ja 1800-luvusta ja sitä varhaisemmasta. On siis hyvä jos tietää jotain isovanhemmista tai näiden vanhemmista, täydelliset nimet ja syntymävuoden ja syntymäpaikan. Siitä pääsee alkuun. Kannattaa haastatella suvun "vanhuksia"! Mieluummin heti kuin huomenna, koska "vanhuksethan" ovat jo sillä rajalla, jonka takaa ei pian enää tulla kertomaan mitään.
Sekin kannattaa aloittelevan sukututkijan muistaa, että suvun kertomukset on AINA tarkastettava arkistoista! Ihmiset eivät useinkaan 'valehtele' ilkeyttään, mutta moni suvun perimätieto on voinut aikojen kuluessa vääristyä ja muuttua, kun se monen suun kautta kulkee. Ihan niin kuin se lapsuuden juoru-niminen leikki, jota leikittiin. Yksi kuiskaa jotain toisen korvaan ja kun se on 20:n lapsen suun kautta kulkenut, niin se ekana lausuttu juttu onkin muuttunut ihan toiseksi.
Äetmuorilla on ollut tosi kumma tarve "parannella" sukutarinoita. Joskus on tuntunut kuin hänelle hyvä juttu [vetävä, mielenkiintoinen, hauska dramaattinen] olisi tärkeämpää kuin totuus. Muistan kuinka valtavasti hän SUUTTUI siitä, kun uskalsin tosi varovaisesti sanoa, että ilmeisesti vuosien kuluessa on meidän suvussamme vähän tullut epätarkkuuksia joihinkin tietoihin. Hän kun heti otti sen syytteenä, että hän muka 'valehtelee' tai hänen isänsä 'valehtelee'. Minä en koskaan sanonut niin, vaan tosiaan yritin vain sitä sanoa että on luonnollista kuinka suvun piirissä välittyvä suusanallinen tieto muuttuu alkuperäisestä. Ja ihmiset eivät aina muista ihan tarkkaan mitä esim. isoäiti on kertonut omasta suvusta, jos kertomisajasta on esim. 20-40 vuotta! Se on luonnollista! -Eli siis kannattaa olla tosi varovainen, jos saatte suvusta jotain selville ja haluatte sen jakaa muille. Miettikää ennen kuin jaatte sen tiedon ihmisille, jotka ehkä ovat jotenkin takertuneita johonkin omaan unelmaansa.. toivekuvaan.. ja muutenkin sitten kannattaa varovasti vain oikoa näitä suvussa ehkä virheellisiä mutta rakastettuja tarinoita.
Nyt olen tutkinut isän äidin äidin vanhempia. Isän äidin äidin äidillä oli avioton lapsi. He asuivat Hämeessä, Kanta-Hämeessä, Forssan seuduilla. Oli varmasti aika rankkaa olla aviottoman lapsen äitinä tuohon aikaan. :( Isän äidin äidin äiti oli tehdastyöläisenä. Sitten hän pääsi naimisiin, vaikka siis oli sen aviottoman saanut. Mies tosin oli sellainen vähän vanhempi leskimies, puuseppä. Pääasia kuitenkin, että sai elämän järjestykseen.. ja pääsi sitten synnyttämään isomummu-Ainon. ;)
Sitä oikein odottaa, että saa semmoista syödä. Mulla on tapana aloittaa herkuttelu usein makealla. Teen sellaisen herkkulautasen - herkkulautan hirviökielellä - josta olen kertonutkin. Siinä on suklaatia ja joku pulla. Sitten kun olen sen syönyt niin sitten monesti herkkuilen sämpylällä. Yhteen aikaan olin hillitön karjalanpiirakka-munavoi -fani, mutta en enää. Jotenkin vaan se on mun mielestä mautonta, ei maistu oikein miltään - tykkään sämppäristä enemmän.
Nyt on tosissaan jo puolen tunnin ajan ollut maanantai. Ja siksi siis 5 kokonaista vuorokautta: tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai ja lauantai. Aika tuntuu lyhyemmältä kun sitä ajattelee näin.
Kiusauksia
Mietin vieläkin sitä Royal-rasiaa, josta kerroin viime postissa. Jotenkin alkaa ärsyttää, kun kiellän itseltäni sitä. Miksi en saisi ostaa? Se on vain 6 euroa sittenkin. Moni pistää moninkertaisesti sen summan johonkin harrastukseen. Ja suklaayhdistyksestäkin olen lukenut, että jotkut ihmiset hamstraa suklaata. Miksi mun sitten pitäisi olla niin puhtoinen ja pyhimys, etten harrasta samaa?
Mutta Royal-rasian monet konvehdit ovat tummaa suklaata ja siksi epäröin! Mä kyllä PIDÄN tummastaKIN, mutta lähinnä sillä lailla, että palasen voi syödä joskus. Ei se mikään intohimo ole. Tuossa J.D. Grossin rasiassa [lauantainen Lidl-ostos] tosin tumma suklaa ei ole mitenkään häiritsevää. Siinä osa konvehdeista on tummia, mutta niistä nauttii..
Katsotaan nyt mihin tämä vielä vie. Pitääkö siis ostaa se rasia? Vai olisiko sellainen euron maksava pikkuruinen Kathy's -rasia parempi vaihtoehto. Kun kumminkin mulla ON se J.D. Gross. Ja joulusuklaateja.. :( Ja pitää nyt kuitenkin alkaa taas hillitä tätä ajatuksen lentoa, koska pitää muistaa ITSENÄISYYSPÄIVÄN OPETUS. Liikaa kun innostuu, niin yrjö pyttyyn muodostuu. Se on sellainen juttu, että siitä voisin vaikka oman sananlaskun kehitellä. Niin etten unohtaisi!
Herkuttelut ja sää
Onkos vähän outoa, että joskus kyylään säätiedotuksia aika kiinnostuneena ennen herkkuhetkiäni? Kyllä vain! Syy: koska jos sää on kylmä, niin auton takakontissa pystyy tuomaan vaikka jonkun leivoksen kotiin vaikka kuinka pitkän matkan takaa. ;) Ajattelin vaan kertoa, että on tämä herkkuharrastus hassua, se vaatii monen eri alan tietoa ja seuraamista.
Kuntaliitokset
Taas oli vuoden vaihteessa kuntaliitosten aika. Appivanhemmillakin oli sellainen. Meillä oli myös pari vuotta sitten. Appivanhemmista tuli elämänsä ensimmäistä kertaa kaupunkilaisia. :) He eivät ole siitä yhtään mielissään kyllä, koska se vaikuttaa jopa autojen vakuutusmaksuihin [ne nousevat, kun tulee muutos maaseudusta kaupunkiin, outoa mutta totta]. Muutenkaan appivanhemmat eivät koskaan ole 'häpeilleet' maalaisuuttaan, enkä minäkään sitä häpeä. Äetmuori oli pitkään nokka pystyssä maalaisten edessä, vaikkei oikeastaan olisi ollut varaa, kun mehän elimme tosi pienessä kaupungissa kuitenkin.
Sukututkimus
Suklaahirviö on myös harrastaja-sukututkija. Siis tosi tosi harrastaja, en minä paljonkaan niissä arkistoissa tajua sitä vanhaa käsialaa, enkä aina ruotsiakaan.. :( Mutta käyn kyllä niissä ja olen hiski-tietokannan käyttäjä ollut piiiitkään. Hiskissä voi jokainen ihan rekisteröitymättä ja mitään maksamatta hakea tietoa esivanhemmistaan, mutta tietoa ei ole tuoreista tapauksista, vaan lähinnä 1900-luvun ihan alusta ja 1800-luvusta ja sitä varhaisemmasta. On siis hyvä jos tietää jotain isovanhemmista tai näiden vanhemmista, täydelliset nimet ja syntymävuoden ja syntymäpaikan. Siitä pääsee alkuun. Kannattaa haastatella suvun "vanhuksia"! Mieluummin heti kuin huomenna, koska "vanhuksethan" ovat jo sillä rajalla, jonka takaa ei pian enää tulla kertomaan mitään.
Sekin kannattaa aloittelevan sukututkijan muistaa, että suvun kertomukset on AINA tarkastettava arkistoista! Ihmiset eivät useinkaan 'valehtele' ilkeyttään, mutta moni suvun perimätieto on voinut aikojen kuluessa vääristyä ja muuttua, kun se monen suun kautta kulkee. Ihan niin kuin se lapsuuden juoru-niminen leikki, jota leikittiin. Yksi kuiskaa jotain toisen korvaan ja kun se on 20:n lapsen suun kautta kulkenut, niin se ekana lausuttu juttu onkin muuttunut ihan toiseksi.
Äetmuorilla on ollut tosi kumma tarve "parannella" sukutarinoita. Joskus on tuntunut kuin hänelle hyvä juttu [vetävä, mielenkiintoinen, hauska dramaattinen] olisi tärkeämpää kuin totuus. Muistan kuinka valtavasti hän SUUTTUI siitä, kun uskalsin tosi varovaisesti sanoa, että ilmeisesti vuosien kuluessa on meidän suvussamme vähän tullut epätarkkuuksia joihinkin tietoihin. Hän kun heti otti sen syytteenä, että hän muka 'valehtelee' tai hänen isänsä 'valehtelee'. Minä en koskaan sanonut niin, vaan tosiaan yritin vain sitä sanoa että on luonnollista kuinka suvun piirissä välittyvä suusanallinen tieto muuttuu alkuperäisestä. Ja ihmiset eivät aina muista ihan tarkkaan mitä esim. isoäiti on kertonut omasta suvusta, jos kertomisajasta on esim. 20-40 vuotta! Se on luonnollista! -Eli siis kannattaa olla tosi varovainen, jos saatte suvusta jotain selville ja haluatte sen jakaa muille. Miettikää ennen kuin jaatte sen tiedon ihmisille, jotka ehkä ovat jotenkin takertuneita johonkin omaan unelmaansa.. toivekuvaan.. ja muutenkin sitten kannattaa varovasti vain oikoa näitä suvussa ehkä virheellisiä mutta rakastettuja tarinoita.
Nyt olen tutkinut isän äidin äidin vanhempia. Isän äidin äidin äidillä oli avioton lapsi. He asuivat Hämeessä, Kanta-Hämeessä, Forssan seuduilla. Oli varmasti aika rankkaa olla aviottoman lapsen äitinä tuohon aikaan. :( Isän äidin äidin äiti oli tehdastyöläisenä. Sitten hän pääsi naimisiin, vaikka siis oli sen aviottoman saanut. Mies tosin oli sellainen vähän vanhempi leskimies, puuseppä. Pääasia kuitenkin, että sai elämän järjestykseen.. ja pääsi sitten synnyttämään isomummu-Ainon. ;)
lauantai 3. tammikuuta 2009
Mitä minä edeltä, sitä Grandiosa perässä - vai miten?
Näin ekaa kertaa sellaisen Grandiosa-pizzamainosbannerin tuossa tietokoneen näytön yläreunassa.. Ja siinä luki: 6 päivää pizzaperjantaihin! :( Voi itku, kylläpä kuulosti kuvottavan tutulta. Minähän se siinä, laskemassa päiviä MÄSS - siis herkutteluihin! No huh, onpa ainakin hyvä että tuo mainos antaa ymmärtää että muitakin sekopäitä on tällä syömisosastolla. Ja nyt saan sitten hyvän omatunnon, jos kerran iso pizzafirma tekee tuommoisen mainoksen, niin onkos se nyt niin väärin sitten jos minä vähän lasken päiviä myös..? ;)
Olin tänään Lidlissä. Ja Liidelissäpä olivat myös joulusuklaatit alessa. Joka paikassa kai on vähän sama juttu.. No joka tapauksessa: ostin neljällä eurolla sen J.D. Grossin rasian, jollaisen vedin itsenäisyyspäivänä. ;) Oli ihan pakko! Niin hyvä se rasia oli ja olihan siinä sentään edes euro alea. Muitakin rasioita siellä oli alessa, mutten niitä ostellut.
Superhalpaa suklaatia!
Huomasin semmoisen jutun kaupassa, jonka nimi on TARJOUSTALO: siellä oli vähän päälle kuudella eurolla (-50% hinnasta) Royalin hienokonvehteja!!! Voi että teki mieleni, mutta en kehdannut. :( Mies oli mukana ja oli jo nähnyt minut Liidelissä ostelemassa sitä J.D. Grossia. Tarjoustalossa oli oikeasti kaikista suklaista hurjia aleja! Puolet hinnoista pois.. Jacquotin tryffeleitäkin n. yhdellä eurolla! Eli nyt suklaafanit menkääpä Tarjoustaloihin. Me käydään siellä aika usein miehen kanssa, sieltä voi tehdä hyviä löytöjä. Nyt löysin ihanan kullan-pronssinsävyisen paidan/tunikan ja sitten ostimme selänpesuharjat molemmille, kun vanhat alkavat olla vähän "entiset"! Saattaa tietysti olla että hiippailen ensi viikolla sinne T-taloon yksinäni.. :( Enkä puhu miehelle mitään. :) Kun oikeasti nolottaa tuo hamstraamiseni. Miksi teen niin? Mutta toisaalta ei se tilanne nyt niin paha ole, voisi olla pahempikin. Olisin voinut ostella niitä namikkeja ennen joulua ja käyttää niihin siis törkeän paljon rahaa.
Kylläpä nyt tuo Roaylin rasia vaivaa mieltäni. :( Inhottaa aina kun tulee tämmöinen pakkomielle. Sillä sitä juuri se on! Pakkomielle! Mutta voihan se tietty mennä ohikin ennen herkkuhetkeä?
Olin tänään Lidlissä. Ja Liidelissäpä olivat myös joulusuklaatit alessa. Joka paikassa kai on vähän sama juttu.. No joka tapauksessa: ostin neljällä eurolla sen J.D. Grossin rasian, jollaisen vedin itsenäisyyspäivänä. ;) Oli ihan pakko! Niin hyvä se rasia oli ja olihan siinä sentään edes euro alea. Muitakin rasioita siellä oli alessa, mutten niitä ostellut.
Superhalpaa suklaatia!
Huomasin semmoisen jutun kaupassa, jonka nimi on TARJOUSTALO: siellä oli vähän päälle kuudella eurolla (-50% hinnasta) Royalin hienokonvehteja!!! Voi että teki mieleni, mutta en kehdannut. :( Mies oli mukana ja oli jo nähnyt minut Liidelissä ostelemassa sitä J.D. Grossia. Tarjoustalossa oli oikeasti kaikista suklaista hurjia aleja! Puolet hinnoista pois.. Jacquotin tryffeleitäkin n. yhdellä eurolla! Eli nyt suklaafanit menkääpä Tarjoustaloihin. Me käydään siellä aika usein miehen kanssa, sieltä voi tehdä hyviä löytöjä. Nyt löysin ihanan kullan-pronssinsävyisen paidan/tunikan ja sitten ostimme selänpesuharjat molemmille, kun vanhat alkavat olla vähän "entiset"! Saattaa tietysti olla että hiippailen ensi viikolla sinne T-taloon yksinäni.. :( Enkä puhu miehelle mitään. :) Kun oikeasti nolottaa tuo hamstraamiseni. Miksi teen niin? Mutta toisaalta ei se tilanne nyt niin paha ole, voisi olla pahempikin. Olisin voinut ostella niitä namikkeja ennen joulua ja käyttää niihin siis törkeän paljon rahaa.
Kylläpä nyt tuo Roaylin rasia vaivaa mieltäni. :( Inhottaa aina kun tulee tämmöinen pakkomielle. Sillä sitä juuri se on! Pakkomielle! Mutta voihan se tietty mennä ohikin ennen herkkuhetkeä?
Talvivanukas
Pistän perinteiseen kaakaovanukkaaseen himppusen kanelia ja kardemummaa sekaan - ja loistava keksintö TALVIVANUKAS on syntynyt. ;) Perinteisen, kevyen kaakavanuni reseptin muuten löytää utelias 22.10 olevasta postauksesta. Joskus olen sitä maustanut pikakahvijauheellakin, siis silloin tietty jauhetta pitää olla todella, todella vähän - lusikankärjellinen riittää, ja se miksataan kylmään maitoon. Mausteet kyllä tekevät kaakavanusta oikein täyttävän ja lämpöisen herkun!
En ole nyt tänään muistellut lisää murkinointiin liittyviä naisen alistuskeinoja. Mutta jos oikein alkaisin miettiä niin voisi tulla lisää ja lisää muistoja mieleen. Monesti arkielossa menee vaan niin paljon tapahtumia ohi nopeasti, koskettamatta. Ne täytyy kaivamalla kaivaa esiin muistin syövereistä..
Vuorokausi vaihtunut on -
enää 7 kokonaista vuorokautta herkutteluun. EI MÄSSYYN, vaan herkutteluun. Tässä on se tärkeä ero. Luin Oulun Suklaayhdistyksen sivulta makuarvioista, että jossain myydään Fazerin Exclusive Handmade-konvehteja puoleen hintaan! Kun joulu on mennyt niin konsurasiat menee heti aleen.. ajattelin .. ehkä käydä itse katsomassa oliskos täällä päin Suomea joku tuollainen tarjous. Koska jos ne on oikeasti puolet normaalia halvempia niin sitten uskallan ostaa. En ostanut niiden tullessa markkinoille, koska olivat yli 10 euroa, mitä se nyt oli, 12-13 euroa pikkuruinen rasia - arvioin liika kalliiksi! Mutta esim. 6 eurolla voisin harkita!
En sitten saanut lähdetyksi liikkeelle tänään, vaikka aioin jo tänään käydä katsomassa tuota konvehtitilannetta. ;) Mutta en jaksanut! Ja olisi pitänyt tankata auto ja inhoan sitä.. ja oli niin kylmäkin! Joten kotona olin murjottamassa. Huomenna menemme yhdessä miehen kanssa ostoksille ja sitten täytyy kai miehen läsnäollessa toteuttaa suklaahimo ostamalla tuommoinen rasia. Se kyllä tympii, kun tavallaan haluaisin salata mieheltä tämän hulluiluni. Mutta oma on syyni jos nyt joudun häpeämään huomenna, mitäs olin niin veltto etten tänään lähtenytkään liikkeelle. ;)
En ole nyt tänään muistellut lisää murkinointiin liittyviä naisen alistuskeinoja. Mutta jos oikein alkaisin miettiä niin voisi tulla lisää ja lisää muistoja mieleen. Monesti arkielossa menee vaan niin paljon tapahtumia ohi nopeasti, koskettamatta. Ne täytyy kaivamalla kaivaa esiin muistin syövereistä..
Vuorokausi vaihtunut on -
enää 7 kokonaista vuorokautta herkutteluun. EI MÄSSYYN, vaan herkutteluun. Tässä on se tärkeä ero. Luin Oulun Suklaayhdistyksen sivulta makuarvioista, että jossain myydään Fazerin Exclusive Handmade-konvehteja puoleen hintaan! Kun joulu on mennyt niin konsurasiat menee heti aleen.. ajattelin .. ehkä käydä itse katsomassa oliskos täällä päin Suomea joku tuollainen tarjous. Koska jos ne on oikeasti puolet normaalia halvempia niin sitten uskallan ostaa. En ostanut niiden tullessa markkinoille, koska olivat yli 10 euroa, mitä se nyt oli, 12-13 euroa pikkuruinen rasia - arvioin liika kalliiksi! Mutta esim. 6 eurolla voisin harkita!
En sitten saanut lähdetyksi liikkeelle tänään, vaikka aioin jo tänään käydä katsomassa tuota konvehtitilannetta. ;) Mutta en jaksanut! Ja olisi pitänyt tankata auto ja inhoan sitä.. ja oli niin kylmäkin! Joten kotona olin murjottamassa. Huomenna menemme yhdessä miehen kanssa ostoksille ja sitten täytyy kai miehen läsnäollessa toteuttaa suklaahimo ostamalla tuommoinen rasia. Se kyllä tympii, kun tavallaan haluaisin salata mieheltä tämän hulluiluni. Mutta oma on syyni jos nyt joudun häpeämään huomenna, mitäs olin niin veltto etten tänään lähtenytkään liikkeelle. ;)
torstai 1. tammikuuta 2009
Näe nälkää, narttunainen!
Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi... -Herkkuja siis! :) Vaan ei auta kuin odotella. 9 kokonaista vuorokautta enää/vielä.. Kun vuorokausi vaihtuu ja olen vaikka minuutin elänyt perjantaita, niin sitten saa sanoa että 8 enää. Näin se mun laskuni menee.
Muisteloita murkinoista
Aloin taas kerran miettiä, kun miettiä pitäisi, jos aikoo tätä syömisongelmaa ratkoa. Mietin mennyttä ja muistoja, muistoja niistä tilanteista missä käsitellään naista ja ruokaa.
Muisto numero 1. Paikka: kaverin perheen mökki, aika: 80-luvun loppupuoli. Oli ilta ja kaverin perheen mökillä oli siis kaverin perhe + minä ja sitten sinne tuli myös kaverini täti ja setä ja heidän kaksi lastaan, sellaisia n. 10-13-vuotiaita poikia molemmat. Keitettiin nakkia ja syötiin niitä iltapalaksi. Mulle kävi niin, että kattilasta nakkia ottaessani ne olivat kiinni toisissaan. Tuli kolme nakkia yhden sijaan. Niitä oli kyllä reilusti, joten otin ne sitten ja söin. Kaverin serkkupoika sitten katseli mua jotenkin inhoavan huvittuneesti ja sanoi, että sähän syöt enemmän kuin mä. Mietin vaan olisiko sanonut sitä, jos olisin ollut poika..?
Muisto numero 2. Paikka: miehen vanhempien luona, aika: 2000-luku. Oltiin kahvipöydässä ja läsnä oltiin me miehen kanssa, appivanhemmat ja miehen veli. Paljon oli kaikenlaista tarjolla, anoppi tykkää leipoa ja tekee hyviä juttuja. Kuitenkin oli niin, että ne tarjolla olevat oli aika.. hehe, raskasta sorttia. ;) Oli kermakakkua ja suklaapiirakkaa. Joten välttääkseni liikoja kaloreita otin sellaista marjasurvoksella täytettyä kääretorttua ja kehuin sitä. Kun kehotettiin ottamaan santsia niin otin sitten taas sitä kääristä ja sanoin, että kun se on niin hyvää. Miehen veli siinä sitten katseli ja sanoi: sähän olet syönyt sitä enemmän kuin mä. Se oli ihan samalla tavalla sanottu kuin joskus melkein 20 vuotta sitten kaverin perheen mökillä. Mietin taas: katsooko miehen veli sitäkin miten paljon mies syö..? Ja kommentoiko sitä koskaan? -Ei. [Tiedoksi vaan että mies muuten vetää aina vähintään pari kertaa yhtä paljon kuin minä. ;)] Ja senkin sanon, että kääristä oli reilusti, eli en ollut tosiaankaan viemässä jonkun toisen palaa siinä, kun otin 2 viipaletta..! Niin en tekisi koskaan.
Kun oikein alan miettiä niin vastaavia tapahtumia nousee esiin muitakin. Kaikissa opetuksena se, ettei nainen tai tyttö saa syödä paljon [eikä oikeastaan kohtuullisestikaan, oikeastaan kaikki on liikaa. Liian tai sopivan määritelmät ovat mielivaltaisia ja riippuvat täysin tilanteesta ja kulloisestakin määrittelevästä miehestä], ei saa nauttia näkyvästi syömisestään, eikä ainakaan saa "syödä kuin pojat/miehet". Ja sitten tämä: miehellä/pojalla on OIKEUS näpäyttää sanallisesti naista/tyttöä, joka ylittää rajan. Naiset eivät koskaan tee vastaavaa miesten suhteen: pikemminkin naiset hellästi ihmettelevät sitä, jos miehelle ei maistu. Tai tuputtavat ruokaa, ihastelevat kun mies syö.
Muisto numero 3. Paikka: luokkakaverin koti, aika: 80-90-luvun taite. Läsnä luokkakaverin kaksi siskoa ja siskojen poikaystävät ja jotain muita poikia. Ja mistä nämä pojat puhuivat: siitä kuinka vähän heidän tyttöystävänsä painoivat! Yhden tyttökaveri painoi 54 kiloa, toinen pisti paremmaksi: oma muru oli vain 52 kiloinen. Että tällaista.
Muisto numero 4. Paikka: miehen työpaikka, aika: 90-00-lukujen vaihde. Miehen työkaveri suorastaan HELLÄSTI kertomassa ja kerskumassa sillä miten VÄHÄN hänen vaimonsa syö. Vaimo ei jaksa ravintolassa pizzasta kuin neljänneksen tai maksimissaan puolet, kertoi J. Ja kehuskeli, että hän sitten syö loppuun sen vaimon ruoan. Olisiko kertonut vaimon syömätavoista, jos vaimo olisi ollut kovempi syömään kuin hän itse. Osaako kukaan kuvitella sen menevän näin: "Tuo Marjukka se sitten on hyvä syömään, syö aina koko pizzansa ravintolassa ja tilaa santsiakin, tai sitten syö multa osan.." Osaatteko kuvitella miestä kertomassa - kerskumassa - tällaisesta??
RUOAN SUHTEEN PÄTEE SAMAT SÄÄNNÖT KUIN SEKSIIN. Mikä on miehelle sopivasti, on naiselle liikaa. Huoran raja on liukuva, se riippuu aina määrittelijästä. Jollekin miehelle viiden miehen kanssa maannut nainen on huora. Jollekin miehelle huora on 100 miehen kanssa maannut. Joka tapauksessa olennaista on, että se RAJA löytyy melkein kaikilta miehiltä. Harva niistä ajattelee kuten nainen ajattelee miehistä, että mikä on ollut ennen tätä suhdetta on ollutta ja mennyttä. Harva nainen määrittelee uutta suhdetta aloittaessaan, että tuo mies on pukki kun sillä on ollut 20/200 seksikumppania ennen minua. Mutta yritäpä vaan, jos nainen olet, mennä miehelle sanomaan että minulla oli ennen sinua 134 miestä. Jää muuten suhde TOSI lyhyeksi.. ;)
Et saa tunkea sitä liian kiihkeästi sisääsi alapäästä, mutta et saa myöskään tunkea sitä liikaa sisään suuaukostasi. Kunnon naisen ruumis on tyhjä ruumis, tai sitä täytetään harkinnalla. Ja sitä kahlitsee kontrolli.
Jos liikaa seksiä haluava nainen on huora, niin mikä on nainen, joka haluaa liikaa ruokaa/herkkuja? Läski tietysti, jos se näkyisi hänestä, jos hän olisi lihava. Mutta jos ei näy, jos on kuten minä - salasyöppö, jolla on Systeemi, joka ehkäisee lihomisen? Onko paljon herkkua haluava nainen myös taipuvaisempi olemaan huora? Kysehän on nautinnon hakemisesta molemmissa tapauksissa, tai lohdun. Sekä seksiä että ruokaa voi käyttää lohdun hakemiseen, turvan hakemiseen..?
Minä olen tehnyt juttuja seksuaalisesti, jotka varmaan määrittelisivät minut "huoraksi" suurimman osan silmissä. Olen myös syönyt tavalla, joka ei ole naiselle sopiva. Jos olisin varsinainen naistutkija niin tutkisin tätä, naisen seksuaalisuuden ja syömisen välistä suhdetta, koska sellainen suhde ON.
Ja sitten muuten haistattaisin tutkimuksessani paskat niille pojille ja miehille, jotka katsovat asiakseen kommentoida tyttöjen ja naisten syömistä. Ja neuvoisin kaikkia naisia pitämään ihan huoletta seksielämänsä [ennen avioitumista] yksityisasianaan jos siltä tuntuu.
Sanon vaan miehestä sen verran..
Mies ei onneksi muuten KOSKAAN, ikinä eikä milloinkaan ole puhunut mulle nalkuttaen, että kylläpä syöt paljon! Pikemminkin mies jankuttaa siitä että hän on huolissaan, koska syön niin vähän. [Ei tarvitsisi olla, koska oikeasti en minä syö vähän! Mutta on herttaista että hän välittää.] Mies on sanonut että hänestä jopa MÄSSYT - anteeksi, siis herkkuhetket ;) - ovat hyvä juttu, koska edes silloin sitten saan kaloreita ja energiaa, eikä minua palele. Eli onneksi on tämmöisiäkin miehiä. Mutta paljon on myös niitä paskiaisia.
Muisteloita murkinoista
Aloin taas kerran miettiä, kun miettiä pitäisi, jos aikoo tätä syömisongelmaa ratkoa. Mietin mennyttä ja muistoja, muistoja niistä tilanteista missä käsitellään naista ja ruokaa.
Muisto numero 1. Paikka: kaverin perheen mökki, aika: 80-luvun loppupuoli. Oli ilta ja kaverin perheen mökillä oli siis kaverin perhe + minä ja sitten sinne tuli myös kaverini täti ja setä ja heidän kaksi lastaan, sellaisia n. 10-13-vuotiaita poikia molemmat. Keitettiin nakkia ja syötiin niitä iltapalaksi. Mulle kävi niin, että kattilasta nakkia ottaessani ne olivat kiinni toisissaan. Tuli kolme nakkia yhden sijaan. Niitä oli kyllä reilusti, joten otin ne sitten ja söin. Kaverin serkkupoika sitten katseli mua jotenkin inhoavan huvittuneesti ja sanoi, että sähän syöt enemmän kuin mä. Mietin vaan olisiko sanonut sitä, jos olisin ollut poika..?
Muisto numero 2. Paikka: miehen vanhempien luona, aika: 2000-luku. Oltiin kahvipöydässä ja läsnä oltiin me miehen kanssa, appivanhemmat ja miehen veli. Paljon oli kaikenlaista tarjolla, anoppi tykkää leipoa ja tekee hyviä juttuja. Kuitenkin oli niin, että ne tarjolla olevat oli aika.. hehe, raskasta sorttia. ;) Oli kermakakkua ja suklaapiirakkaa. Joten välttääkseni liikoja kaloreita otin sellaista marjasurvoksella täytettyä kääretorttua ja kehuin sitä. Kun kehotettiin ottamaan santsia niin otin sitten taas sitä kääristä ja sanoin, että kun se on niin hyvää. Miehen veli siinä sitten katseli ja sanoi: sähän olet syönyt sitä enemmän kuin mä. Se oli ihan samalla tavalla sanottu kuin joskus melkein 20 vuotta sitten kaverin perheen mökillä. Mietin taas: katsooko miehen veli sitäkin miten paljon mies syö..? Ja kommentoiko sitä koskaan? -Ei. [Tiedoksi vaan että mies muuten vetää aina vähintään pari kertaa yhtä paljon kuin minä. ;)] Ja senkin sanon, että kääristä oli reilusti, eli en ollut tosiaankaan viemässä jonkun toisen palaa siinä, kun otin 2 viipaletta..! Niin en tekisi koskaan.
Kun oikein alan miettiä niin vastaavia tapahtumia nousee esiin muitakin. Kaikissa opetuksena se, ettei nainen tai tyttö saa syödä paljon [eikä oikeastaan kohtuullisestikaan, oikeastaan kaikki on liikaa. Liian tai sopivan määritelmät ovat mielivaltaisia ja riippuvat täysin tilanteesta ja kulloisestakin määrittelevästä miehestä], ei saa nauttia näkyvästi syömisestään, eikä ainakaan saa "syödä kuin pojat/miehet". Ja sitten tämä: miehellä/pojalla on OIKEUS näpäyttää sanallisesti naista/tyttöä, joka ylittää rajan. Naiset eivät koskaan tee vastaavaa miesten suhteen: pikemminkin naiset hellästi ihmettelevät sitä, jos miehelle ei maistu. Tai tuputtavat ruokaa, ihastelevat kun mies syö.
Muisto numero 3. Paikka: luokkakaverin koti, aika: 80-90-luvun taite. Läsnä luokkakaverin kaksi siskoa ja siskojen poikaystävät ja jotain muita poikia. Ja mistä nämä pojat puhuivat: siitä kuinka vähän heidän tyttöystävänsä painoivat! Yhden tyttökaveri painoi 54 kiloa, toinen pisti paremmaksi: oma muru oli vain 52 kiloinen. Että tällaista.
Muisto numero 4. Paikka: miehen työpaikka, aika: 90-00-lukujen vaihde. Miehen työkaveri suorastaan HELLÄSTI kertomassa ja kerskumassa sillä miten VÄHÄN hänen vaimonsa syö. Vaimo ei jaksa ravintolassa pizzasta kuin neljänneksen tai maksimissaan puolet, kertoi J. Ja kehuskeli, että hän sitten syö loppuun sen vaimon ruoan. Olisiko kertonut vaimon syömätavoista, jos vaimo olisi ollut kovempi syömään kuin hän itse. Osaako kukaan kuvitella sen menevän näin: "Tuo Marjukka se sitten on hyvä syömään, syö aina koko pizzansa ravintolassa ja tilaa santsiakin, tai sitten syö multa osan.." Osaatteko kuvitella miestä kertomassa - kerskumassa - tällaisesta??
RUOAN SUHTEEN PÄTEE SAMAT SÄÄNNÖT KUIN SEKSIIN. Mikä on miehelle sopivasti, on naiselle liikaa. Huoran raja on liukuva, se riippuu aina määrittelijästä. Jollekin miehelle viiden miehen kanssa maannut nainen on huora. Jollekin miehelle huora on 100 miehen kanssa maannut. Joka tapauksessa olennaista on, että se RAJA löytyy melkein kaikilta miehiltä. Harva niistä ajattelee kuten nainen ajattelee miehistä, että mikä on ollut ennen tätä suhdetta on ollutta ja mennyttä. Harva nainen määrittelee uutta suhdetta aloittaessaan, että tuo mies on pukki kun sillä on ollut 20/200 seksikumppania ennen minua. Mutta yritäpä vaan, jos nainen olet, mennä miehelle sanomaan että minulla oli ennen sinua 134 miestä. Jää muuten suhde TOSI lyhyeksi.. ;)
Et saa tunkea sitä liian kiihkeästi sisääsi alapäästä, mutta et saa myöskään tunkea sitä liikaa sisään suuaukostasi. Kunnon naisen ruumis on tyhjä ruumis, tai sitä täytetään harkinnalla. Ja sitä kahlitsee kontrolli.
Jos liikaa seksiä haluava nainen on huora, niin mikä on nainen, joka haluaa liikaa ruokaa/herkkuja? Läski tietysti, jos se näkyisi hänestä, jos hän olisi lihava. Mutta jos ei näy, jos on kuten minä - salasyöppö, jolla on Systeemi, joka ehkäisee lihomisen? Onko paljon herkkua haluava nainen myös taipuvaisempi olemaan huora? Kysehän on nautinnon hakemisesta molemmissa tapauksissa, tai lohdun. Sekä seksiä että ruokaa voi käyttää lohdun hakemiseen, turvan hakemiseen..?
Minä olen tehnyt juttuja seksuaalisesti, jotka varmaan määrittelisivät minut "huoraksi" suurimman osan silmissä. Olen myös syönyt tavalla, joka ei ole naiselle sopiva. Jos olisin varsinainen naistutkija niin tutkisin tätä, naisen seksuaalisuuden ja syömisen välistä suhdetta, koska sellainen suhde ON.
Ja sitten muuten haistattaisin tutkimuksessani paskat niille pojille ja miehille, jotka katsovat asiakseen kommentoida tyttöjen ja naisten syömistä. Ja neuvoisin kaikkia naisia pitämään ihan huoletta seksielämänsä [ennen avioitumista] yksityisasianaan jos siltä tuntuu.
Sanon vaan miehestä sen verran..
Mies ei onneksi muuten KOSKAAN, ikinä eikä milloinkaan ole puhunut mulle nalkuttaen, että kylläpä syöt paljon! Pikemminkin mies jankuttaa siitä että hän on huolissaan, koska syön niin vähän. [Ei tarvitsisi olla, koska oikeasti en minä syö vähän! Mutta on herttaista että hän välittää.] Mies on sanonut että hänestä jopa MÄSSYT - anteeksi, siis herkkuhetket ;) - ovat hyvä juttu, koska edes silloin sitten saan kaloreita ja energiaa, eikä minua palele. Eli onneksi on tämmöisiäkin miehiä. Mutta paljon on myös niitä paskiaisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)