Voi kun toivon ettei enää televisiossa tai lehdissä olisi SANAAKAAN sikainfluenssasta! Olen niin kyllästynyt siihen. Enkä uskalla soittaa Äetmuorille velvollisuuspuhelua, kun pelkään [tiedän] sen olevan vain tuota tautijuttua alusta loppuun. En kai VOI sanoa hänelle, että anteeksi vaan, mua ei yhtään kiinnosta tuo sulle niin tärkeä juttu.
Näin sitä on palattu mässäilyn jälkeiseen aikaan! Herkkuilu oli kyllä kivaa, söin kinuskikakkua, jonka leivoin. Ja maistoin sitä Pirkka Pähkinäyllätys-jäätelöä. Se ei ollut yhtä hyvää kuin kinuskikeksi-keikaus. Fazun Piparkakkusuklaati suli kyllä suuhun.. :) -Huomasin senkin jutun, etten oikeastaan enää välitä niistä Almondy-tortuista. Ainakin se, missä on Daimia sisällä ei oikein 'iskenyt'. Joskus ennen ne oli mun suurta herkkua. En tiedä mikä nyt vaivasi, liika rasvaisuus ehkä..? Ostin nimittäin sellaisen Almondyn pakastealtaasta. Enemmän olisi tehnyt mieli Prinsessakakkua, mutta ne olivat molemmista täkäläisistä kaupoista loppu! Veikkaisin aika monen isän syöneen juhlapäivänään prinsessaa..
Mulla oli aika ikävä lauantai. Mies oli omissa eräharrastuksissaan ja tuli tosi myöhään.. vasta puolenyön aikoihin. Joskus on aika ankeaa istua täällä yksin, tuntuu melkein kuin olisi yksin koko maailmassa.
Suklis uneksuu
Onko outoa uneksua herkuista?? Siis ihan nähdä niistä unia. Mulle se on aika tuttua kauraa. Joskus unessa syön jotain ihan käsittämättömän SUURTA herkkua.. tai sitten vain jotain erityisen hyvää. Onkohan tuo suuri herkku-juttu jotenkin freudilainen..? No, täytyy kyllä sanoa ettei itseä houkuttele nyt pienet eikä isot peeeenikset.. :) Tuntuu kuin olisi sexielämä ihan lamassa. Mieskin on ollut vähän haluton, koska hänellä on ollut se takapuoli [verenvuoto] vaiva. Joskus hän sanoo sen haittaavan jopa töissä! Kun joutuu istumaan jossain palaverissa! Ja siitä on vaikea puhua kellekään, eli hän vaan kärsii hiljaa. On se väärin!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste after-MÄSSY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste after-MÄSSY. Näytä kaikki tekstit
tiistai 10. marraskuuta 2009
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Poliittinen pettymys ja pelko!
Olenkohan ainoa joka hämmästelee perussuomalaisten voittoja eurovaalissa? Minä hämmästelen nimittäin KOVASTI! Oikeastaan minua myös masentaa se, olen ollut vähän koko päivän niin kuin hämmästynyt ja pahoillani. Ilmeisesti Suomessa on nyt meneillään jotain sellaista, josta en tiedä tai jota en pysty tajuamaan.
Onko politiikka halveksunut 'tavallista kansaa' [=huoltoasemien baareissa keskikaljoittelevat keski-ikäiset vähän koulutetut miehet]? Mistä voi johtua persuvoitto? Onko kansa aina oikeassa?
Itse olen sitä mieltä että kansan tahtoa pitää kunnioittaa, mutta silti joskus suosittelisin ihmisiä miettimään hetken verran! Äänestäminen voi tuntua reteältä, kun antaa protestiäänen, mutta millaisessa maailmassa oikeasti tahdomme elää?
Minusta on selvä, että me emme selviä ilman maahanmuuttajia! Suomi tarvitsee siirtolaisuutta. Muukalaisuuteen liittyvien pelkojen lietsominen on inhottava tapa hankkia vaalisuosiota!
Minua pelottaa jos Suomesta tulee maa, jossa vieraita ei siedetä eikä ajattelutapoja saa olla kuin yksi!
Olen yrittänyt kyllä suvaita, voin suvaita poliittisesti eri tavalla ajattelevia aina kommunisteista kokoomukseen ja RKP:een, mutta persut ovat jotenkin mulle katkera pala. :( Ne ovat niin kauhean suvaitsemattomia ja jotenkin .. tyhmän oloisia niine homovastaisuuksineen ja Suomi suomalaisille juttuineen. :( Mutta toisaalta ehkä persuja äänestänyt ihminen on sellainen, joka on pettynyt vasemmistoon? Epätoivo voi ihmiset saada äänestämään hassusti. Yritän kyllä ymmärtää persujakin tiettyyn rajaan asti, vaikka itse olenkin kommunisti. Ehkä persujen kannattajissa on paljonkin köyhää väkeä, jotka vain yrittävät jotenkin saada helpotusta oloihinsa, vaikka sitten tuollakin tavalla?
Minä äänestin vasemmistoliittolaista, mutta hiukan kyllä arveluttaa! En ole aina niin vakuuttunut vasemmistoliittolaistenkaan TODELLISESTA vasemmistolaisuudesta. Paljon siellä on sellaista.. rennosti otetaan vaan, tai kuitenkin ollaan salaa suurrikkaiden puolella. Minusta joskus tuntuu, kuin Sukliksen TosiSosi-puolue olisi ainoa todellinen vasemmistopuolue, joka voisi olla. :)
Mutta samapa tuo kai sitten on. :(
After-MÄSSY
Mässäilyt on sitten mässäilty! Juuh, sen huomasin ettei vanukkaat enää maistu, niitä on lakattava ostamasta. Maistelin Lidlistä löytyvää Amanie valkosuklaata krispeillä ja pähkinärouheella - NAM! Melkein tai tasan yhtä hyvää kuin Ritter Sportin valkosuklaa kokonaisilla pähkinöillä. Lidl kyllä osaa!
Seuraavaan mässäykseen on ikuisuus aikaa, en edes vielä viitsi alkaa laskea päiviä - se vain masentaisi. :)
Onko politiikka halveksunut 'tavallista kansaa' [=huoltoasemien baareissa keskikaljoittelevat keski-ikäiset vähän koulutetut miehet]? Mistä voi johtua persuvoitto? Onko kansa aina oikeassa?
Itse olen sitä mieltä että kansan tahtoa pitää kunnioittaa, mutta silti joskus suosittelisin ihmisiä miettimään hetken verran! Äänestäminen voi tuntua reteältä, kun antaa protestiäänen, mutta millaisessa maailmassa oikeasti tahdomme elää?
Minusta on selvä, että me emme selviä ilman maahanmuuttajia! Suomi tarvitsee siirtolaisuutta. Muukalaisuuteen liittyvien pelkojen lietsominen on inhottava tapa hankkia vaalisuosiota!
Minua pelottaa jos Suomesta tulee maa, jossa vieraita ei siedetä eikä ajattelutapoja saa olla kuin yksi!
Olen yrittänyt kyllä suvaita, voin suvaita poliittisesti eri tavalla ajattelevia aina kommunisteista kokoomukseen ja RKP:een, mutta persut ovat jotenkin mulle katkera pala. :( Ne ovat niin kauhean suvaitsemattomia ja jotenkin .. tyhmän oloisia niine homovastaisuuksineen ja Suomi suomalaisille juttuineen. :( Mutta toisaalta ehkä persuja äänestänyt ihminen on sellainen, joka on pettynyt vasemmistoon? Epätoivo voi ihmiset saada äänestämään hassusti. Yritän kyllä ymmärtää persujakin tiettyyn rajaan asti, vaikka itse olenkin kommunisti. Ehkä persujen kannattajissa on paljonkin köyhää väkeä, jotka vain yrittävät jotenkin saada helpotusta oloihinsa, vaikka sitten tuollakin tavalla?
Minä äänestin vasemmistoliittolaista, mutta hiukan kyllä arveluttaa! En ole aina niin vakuuttunut vasemmistoliittolaistenkaan TODELLISESTA vasemmistolaisuudesta. Paljon siellä on sellaista.. rennosti otetaan vaan, tai kuitenkin ollaan salaa suurrikkaiden puolella. Minusta joskus tuntuu, kuin Sukliksen TosiSosi-puolue olisi ainoa todellinen vasemmistopuolue, joka voisi olla. :)
Mutta samapa tuo kai sitten on. :(
After-MÄSSY
Mässäilyt on sitten mässäilty! Juuh, sen huomasin ettei vanukkaat enää maistu, niitä on lakattava ostamasta. Maistelin Lidlistä löytyvää Amanie valkosuklaata krispeillä ja pähkinärouheella - NAM! Melkein tai tasan yhtä hyvää kuin Ritter Sportin valkosuklaa kokonaisilla pähkinöillä. Lidl kyllä osaa!
Seuraavaan mässäykseen on ikuisuus aikaa, en edes vielä viitsi alkaa laskea päiviä - se vain masentaisi. :)
tiistai 27. tammikuuta 2009
Suklis tanssii ja soi!
Herkuttelut on taas herkuteltu. Eilen illalla alkoi olla vähän sellainen siinä ja siinä-olo. Olin syönyt TOSI paljon.. oikeastaan tämä herkuttelu erosi muista herkutteluista siinä, että mun tekikin enemmän mieli "oikeaa" ruokaa kuin herkkua. Eli eilen söin lounaaksi lasagnea, mitä oli sunnuntaina laitettu ruoaksi. Sitten söin sellaisen broileri-riisi-valmisruoan ja vielä Billy's pizzapalan. :) Melkoinen ahmatti olen. Se Billy's koetteli jo mun kestokykyni rajoja, mutta menihän se. Heheh oli massu kyllä niin täysi, että vähän jo hirvitti. Mutta semmoista on hirviönelämä, se aina välillä hirvittää. Onneksi voi oikaista sängylle ja nukkua ähkyn pois!
Kyllä minä namiakin söin kaikesta tuosta huolimatta. Nyt on kyllä sanottava, että namillisesti tämä oli vähän.. köyhä ja ankea herkuttelu. :( Leivoin nimittäin niitä mokkapaloja, mutta en ostanut sitä Frödingen Prinsessakakkua. :( MOKA! Ostin niitä mini eclaireja ja söinkin niitä, mutta jotenkin.. jotain.. jäi nyt puuttumaan. Pandan rasian avasin - siinä on muutama ihan hyväkin konvehti, esim. hasselpähkinä oli tosi-nam! Silti.. silti.. -joko jotain puuttui tai sitten minä olen ihan liian hemmoteltu ja tottunut saamaan KAIKEN! Marmeladia söin, sitä ei jäänyt pussin pohjalle yhtään. Sitten miehen kanssa vedimme Daim-jäätelörasian.
Tuli muuten melkoisia jättiläisiä niistä mokkapaloista. ;) Leikkasin sen levyn aika suuriksi paloiksi.. hehe..
On outoa ajatella että seuraava herkuttelu on sitten ekan työviikon päätyttyä! Se on ajallisesti lähellä, mutta jotenkin elämänmuutoksellisesti tosi kaukana. Silloin olen jo 5 päivää ollut siinä t-elämävalmennuksessa. Mitenköhän se lähtee sujumaan.
Mieskin intoutui ostamaan CandyKing-laarista irtsareita lauantaina. Pitkästä aikaa! Hän aina voihkii sitä, kun sitten se ostamansa pussi saattaa painaa yli puoli kiloa, mutta minä en ymmärrä mitä valittamista siinä on. Mies on ollut aika kauhuissaan "painokehityksestään", kuten hän sanoo. Hän loikkaa vaakalle kerran viikossa, useimmiten maanantaisin. Ja se juuri on virhe, koska maanantaina masussa vielä viikonlopun herkut muhii. Kannattaisi kai ottaa punnituspäiväksi perjantai. Niin minä tekisin, jos vaakassa kävisin. Minähän en käy, seuraan siinä Keira Knightleyn esimerkkiä. Mulle vaatteet (eikä mitkään kuminauhavyötäröiset;)) ovat kokomittari.
Puhelimen Aika!
Yritin soittaa Äetmuorille - eipä ollut puhelimen ääressä. Ei haittaa! ;) Minulla on taas ollut vähän sellaisia muistoja mielessä, meidän nurinkurisesta "perhe-elämästämme". Nyt tajuan, että jos olisin viettänyt lapsuuteni 2000-luvulla, niin luultavasti meidän perheen tilanne olisi otettu koulussa esiin esim. luokanvalvojan kanssa, nykyisinhän koulu ja koti on tiiviisti yhteistyössä ja elämänmuutoksista ilmoitetaan kouluun. Olen aika varma siitäkin, että luultavasti olisin joutunut jossain vaiheessa jollekin koulupsykologille tms. tai mitä niitä nyt on.
Mutta elin elämääni ennen tätä kaikkea. Aloin vain mietiskellä yksi päivä sitä kuinka paljon maailma on muuttunut mun lapsuudestani. Kun olin ala-asteella niin tunsin tasan YHDEN tytön, jonka vanhemmat olivat eronneet. Lasten keskuudessa siitä puhuttiin silmät suurina. "Tuon Niinan vanhemmat on ERONNEET" sanottiin. Ei siitä häntä kiusattu, se vaan oli omituista koska meidän kaveripiirissä kukaan muu ei ollut avioerolapsi. Niina H:n vanhemmat oli eronneet kun hän oli ihan pieni, joten mistään traumasta siinä ei ollut kysekään, onneksi.
Aloin vaan miettiä sitä kun vanhemmat muuttavat erilleen tai eroavat.. niin yleensähän isä silloin haluaa olla lasten kanssa edes joskus ja tekee parhaansa, että jotenkin aukaisee tien heidän luokseen - yrittää osoittaa olevansa läsnä, välittävänsä..
Meillä ei koskaan ollut mitään tuollaista. Meillä me lapset jouduimme etsimään tien Isukin luo, kun hän lähti. Isukki oli jonkun vanhempien riidan tiimellyksessä sanonut Äetmuorille, ettei kukaan välitä siitä onko hän täällä [kotona] vai ei. Äetmuori oli heti rientänyt sanomaan sen meille lapsille-- melkein kuin olisi syyttänyt meitä siitä, että katsokaa, teidän takia Isukki ei viihdy kotona! Teidän täytyy halata Isukkia, ohjeisti Äetmuori, että hän kokee olevansa tervetullut.
Jos olisin ollut Äetmuorin asemassa siinä tilanteessa, niin olisin sanonut Isukille, ettei sinua varmaan halata, kun et ole koskaan kotona eivätkä lapset osaa halata sellaista muukalaista joka kerran kuussa tulee, tuo pyykit pestäväksi ja lähtee. Mutta Äetmuori päätti tehdä toisin. Hän päätti laskea sen syyllisyyden taakan Isukin viihtymättömyydestä MEIDÄN niskaamme.
Ja minusta vähän tuntuu, että meistä kasvatettiin melkoisia pikku teeskentelijöitä siinä. Seuraavan kerran kun Isukki käväisi kotona, minä halasin häntä. Se ei tuntunut luontevalta, mutta tein, kun Äetmuori oli käskenyt. Eihän ne halaukset siihen Isukin viihtyvyyteen vaikuttaneet, yhtä kaikki hän lähti - ja sitten tuli aikoja, kun en tiennyt missä hän oli, missä minun oma isäni oli.. ja se yksi legendaarinen joulu, kun hän ei ollut kotona, en tiennyt missä hän oli, en voinut kysyä Äetmuorilta - siitä ei saanut kysyä, se olisi tulkittu kritiikiksi - eikä Isukki edes soittanut.
Mutta joulusta viis, tuohan on aika olennaista että äiti pistää lapsensa kosiskelemaan isää, lasten pitää peittää mielialansa, kysymyksensä, olla iloisia ja pirteitä että isä viihtyisi. Ettei isästä tuntuisi pahalta. Kumpi tässä kuviossa siis on aikuisen roolissa ja kumpi lapsen?
Joskus olen kuullut avioerolasten sanovan, ettei he esim. puhuneet isälleen ensin mitään, isäviikonloput [sellaisia näillä lapsilla oli - meillä ei, koko ajatuskin olisi ollut ihan hullu] kuluivat alkuun murhaavan hiljaisuuden ja oikuttelun merkeissä. Mutta tässä on se ero. Nimittäin näiden lasten isät tekivät parhaansa löytääkseen taas sen tien lapseensa. Minä en olisi ikinä uskaltanut oikutella Isukille. Ei siksi että olisin edes nähnyt häntä tarpeeksi usein siihen.. mutta jos olisin tehnyt niin, niin mistä sen tietää vaikken olisi enää ikinä nähnyt häntä. Isän seurassa oltiin pirteitä ja iloisia ja juteltiin paljon ja naurettiin. Vaikkei olisi jutteluttanut eikä naurattanut.
Minä kai opin sen, että EHDOTONTA RAKKAUTTA EI OLE. Äetmuori se aina paasasi, että hän rakastaa lapsiaan "ehdoitta", mutta kuten blogiani lukenut varmaan on tähän mennessä valmis myöntämään, ettei Äetmuori tässä suhteessa ollut ihan sanojensa mittainen.
Minä opin näyttämään Isukille sen päivänpaistepuolen. Ja Isukin myötä muulle maailmalle. Äetmuori aina jotenkin antoi ymmärtää, ettei minulla ollut oikeutta olla surullinen (ts. näyttää surulliselta) tai edes mietteliäältä tai rauhalliselta. Aina piti olla se amerikkalainen pepsodent-hymy, naurua ja hyvää tuulta ja juttelua.
Ja miksi muuten Isukkia, aikuista miestä, piti lasten toimesta suojella ja paapoa? Entäs me lapset, voi herrajumala sentäs???
Äetmuorikin on tavattoman kummallinen ihminen. Hän saattoi haukkua Isukkia suut ja silmät täyteen, olla todella karmea riitakumppani heidän riidellessään - mutta meillä lapsilla ei ollut oikeutta riidellä tai näyttää mieltämme. Vain hänellä oli.
Vieläkään en oikein luontevasti osaa sanoa olevani jonkun ihmisen kanssa eri mieltä, vieläkään en oikein osaa 'pitää puoliani' - pelkään tekeväni tuon toisen surulliseksi [kuten Isukin lapsena], pelkään vaikuttavani itsekkäältä tai vaativalta. Vaikka järki sanoo että on mahdollista olla eri mieltä mitenkään loukkaamatta, asiat voivat riidellä, mutta ihmisten ei tarvitse. Tätä asiat riidelkööt-periaatetta mun on ollut aika helppo noudattaa elämässäni, esimerkiksi mua ei kalva se, jos joku on jostain politiikasta yms. eri mieltä kuin minä. Sitä vaan ajattelee että tuon ihmisen lähtökohdat on toiset, ja voi silti olla kaveri sellaisen kanssa, joka ajattelee toisin. Sitä ei silloin puutu politiikkaan tuon ihmisen kanssa.
Meidän 'perheessämme' lasten osa oli joustaa, joustaa ja joustaa. Siskoni on 5 vuotta mua vanhempi, kun Isukin ja Äetmuorin tiet lopullisesti erkani oli hän jo 17. Minä olin 12. Ja opin joustamaan aina vaan, kai sillä tavalla edes joku rakenne pysyi koossa.
Äetmuori itse ei pahemmin jousta, minun mielestäni hän ei tee sitä ollenkaan. Toisaalta kun ei ole koskaan väärässä, niin miksi pitäisi joustaakaan?
Luin joskus Anna-Leena Härkösen kirjan "Avoimien ovien päivä" ja siinä sen romaanin äidissä oli paljon yhteistä Äetmuorin kanssa. Ja isissä myös. Vaikka sen romaanin isä eli kotona ja minun Isukkini ei, niin silti, jotain niissä luonteissa oli samaa.
Aine vaihtuu, suklis rentoutuu
On jotenkin ihanaa olla vain biologinen organismi [orkanismi hirviökielellä] ja seurata aineenvaihdunnan toimimista. Se tosiaan toimii näin herkkuin jälkeen. :) Mutta oksu ei tule ja se on hyvä se.
Seuraavassa herkuttelussa aion olla ehdoton, ostan Frödingen jos siltä tuntuu, parempi Frödinge jääkaapissa kuin pettymys herkuttelussa. Se on mun periaatteeni nyt!
Kyllä minä namiakin söin kaikesta tuosta huolimatta. Nyt on kyllä sanottava, että namillisesti tämä oli vähän.. köyhä ja ankea herkuttelu. :( Leivoin nimittäin niitä mokkapaloja, mutta en ostanut sitä Frödingen Prinsessakakkua. :( MOKA! Ostin niitä mini eclaireja ja söinkin niitä, mutta jotenkin.. jotain.. jäi nyt puuttumaan. Pandan rasian avasin - siinä on muutama ihan hyväkin konvehti, esim. hasselpähkinä oli tosi-nam! Silti.. silti.. -joko jotain puuttui tai sitten minä olen ihan liian hemmoteltu ja tottunut saamaan KAIKEN! Marmeladia söin, sitä ei jäänyt pussin pohjalle yhtään. Sitten miehen kanssa vedimme Daim-jäätelörasian.
Tuli muuten melkoisia jättiläisiä niistä mokkapaloista. ;) Leikkasin sen levyn aika suuriksi paloiksi.. hehe..
On outoa ajatella että seuraava herkuttelu on sitten ekan työviikon päätyttyä! Se on ajallisesti lähellä, mutta jotenkin elämänmuutoksellisesti tosi kaukana. Silloin olen jo 5 päivää ollut siinä t-elämävalmennuksessa. Mitenköhän se lähtee sujumaan.
Mieskin intoutui ostamaan CandyKing-laarista irtsareita lauantaina. Pitkästä aikaa! Hän aina voihkii sitä, kun sitten se ostamansa pussi saattaa painaa yli puoli kiloa, mutta minä en ymmärrä mitä valittamista siinä on. Mies on ollut aika kauhuissaan "painokehityksestään", kuten hän sanoo. Hän loikkaa vaakalle kerran viikossa, useimmiten maanantaisin. Ja se juuri on virhe, koska maanantaina masussa vielä viikonlopun herkut muhii. Kannattaisi kai ottaa punnituspäiväksi perjantai. Niin minä tekisin, jos vaakassa kävisin. Minähän en käy, seuraan siinä Keira Knightleyn esimerkkiä. Mulle vaatteet (eikä mitkään kuminauhavyötäröiset;)) ovat kokomittari.
Puhelimen Aika!
Yritin soittaa Äetmuorille - eipä ollut puhelimen ääressä. Ei haittaa! ;) Minulla on taas ollut vähän sellaisia muistoja mielessä, meidän nurinkurisesta "perhe-elämästämme". Nyt tajuan, että jos olisin viettänyt lapsuuteni 2000-luvulla, niin luultavasti meidän perheen tilanne olisi otettu koulussa esiin esim. luokanvalvojan kanssa, nykyisinhän koulu ja koti on tiiviisti yhteistyössä ja elämänmuutoksista ilmoitetaan kouluun. Olen aika varma siitäkin, että luultavasti olisin joutunut jossain vaiheessa jollekin koulupsykologille tms. tai mitä niitä nyt on.
Mutta elin elämääni ennen tätä kaikkea. Aloin vain mietiskellä yksi päivä sitä kuinka paljon maailma on muuttunut mun lapsuudestani. Kun olin ala-asteella niin tunsin tasan YHDEN tytön, jonka vanhemmat olivat eronneet. Lasten keskuudessa siitä puhuttiin silmät suurina. "Tuon Niinan vanhemmat on ERONNEET" sanottiin. Ei siitä häntä kiusattu, se vaan oli omituista koska meidän kaveripiirissä kukaan muu ei ollut avioerolapsi. Niina H:n vanhemmat oli eronneet kun hän oli ihan pieni, joten mistään traumasta siinä ei ollut kysekään, onneksi.
Aloin vaan miettiä sitä kun vanhemmat muuttavat erilleen tai eroavat.. niin yleensähän isä silloin haluaa olla lasten kanssa edes joskus ja tekee parhaansa, että jotenkin aukaisee tien heidän luokseen - yrittää osoittaa olevansa läsnä, välittävänsä..
Meillä ei koskaan ollut mitään tuollaista. Meillä me lapset jouduimme etsimään tien Isukin luo, kun hän lähti. Isukki oli jonkun vanhempien riidan tiimellyksessä sanonut Äetmuorille, ettei kukaan välitä siitä onko hän täällä [kotona] vai ei. Äetmuori oli heti rientänyt sanomaan sen meille lapsille-- melkein kuin olisi syyttänyt meitä siitä, että katsokaa, teidän takia Isukki ei viihdy kotona! Teidän täytyy halata Isukkia, ohjeisti Äetmuori, että hän kokee olevansa tervetullut.
Jos olisin ollut Äetmuorin asemassa siinä tilanteessa, niin olisin sanonut Isukille, ettei sinua varmaan halata, kun et ole koskaan kotona eivätkä lapset osaa halata sellaista muukalaista joka kerran kuussa tulee, tuo pyykit pestäväksi ja lähtee. Mutta Äetmuori päätti tehdä toisin. Hän päätti laskea sen syyllisyyden taakan Isukin viihtymättömyydestä MEIDÄN niskaamme.
Ja minusta vähän tuntuu, että meistä kasvatettiin melkoisia pikku teeskentelijöitä siinä. Seuraavan kerran kun Isukki käväisi kotona, minä halasin häntä. Se ei tuntunut luontevalta, mutta tein, kun Äetmuori oli käskenyt. Eihän ne halaukset siihen Isukin viihtyvyyteen vaikuttaneet, yhtä kaikki hän lähti - ja sitten tuli aikoja, kun en tiennyt missä hän oli, missä minun oma isäni oli.. ja se yksi legendaarinen joulu, kun hän ei ollut kotona, en tiennyt missä hän oli, en voinut kysyä Äetmuorilta - siitä ei saanut kysyä, se olisi tulkittu kritiikiksi - eikä Isukki edes soittanut.
Mutta joulusta viis, tuohan on aika olennaista että äiti pistää lapsensa kosiskelemaan isää, lasten pitää peittää mielialansa, kysymyksensä, olla iloisia ja pirteitä että isä viihtyisi. Ettei isästä tuntuisi pahalta. Kumpi tässä kuviossa siis on aikuisen roolissa ja kumpi lapsen?
Joskus olen kuullut avioerolasten sanovan, ettei he esim. puhuneet isälleen ensin mitään, isäviikonloput [sellaisia näillä lapsilla oli - meillä ei, koko ajatuskin olisi ollut ihan hullu] kuluivat alkuun murhaavan hiljaisuuden ja oikuttelun merkeissä. Mutta tässä on se ero. Nimittäin näiden lasten isät tekivät parhaansa löytääkseen taas sen tien lapseensa. Minä en olisi ikinä uskaltanut oikutella Isukille. Ei siksi että olisin edes nähnyt häntä tarpeeksi usein siihen.. mutta jos olisin tehnyt niin, niin mistä sen tietää vaikken olisi enää ikinä nähnyt häntä. Isän seurassa oltiin pirteitä ja iloisia ja juteltiin paljon ja naurettiin. Vaikkei olisi jutteluttanut eikä naurattanut.
Minä kai opin sen, että EHDOTONTA RAKKAUTTA EI OLE. Äetmuori se aina paasasi, että hän rakastaa lapsiaan "ehdoitta", mutta kuten blogiani lukenut varmaan on tähän mennessä valmis myöntämään, ettei Äetmuori tässä suhteessa ollut ihan sanojensa mittainen.
Minä opin näyttämään Isukille sen päivänpaistepuolen. Ja Isukin myötä muulle maailmalle. Äetmuori aina jotenkin antoi ymmärtää, ettei minulla ollut oikeutta olla surullinen (ts. näyttää surulliselta) tai edes mietteliäältä tai rauhalliselta. Aina piti olla se amerikkalainen pepsodent-hymy, naurua ja hyvää tuulta ja juttelua.
Ja miksi muuten Isukkia, aikuista miestä, piti lasten toimesta suojella ja paapoa? Entäs me lapset, voi herrajumala sentäs???
Äetmuorikin on tavattoman kummallinen ihminen. Hän saattoi haukkua Isukkia suut ja silmät täyteen, olla todella karmea riitakumppani heidän riidellessään - mutta meillä lapsilla ei ollut oikeutta riidellä tai näyttää mieltämme. Vain hänellä oli.
Vieläkään en oikein luontevasti osaa sanoa olevani jonkun ihmisen kanssa eri mieltä, vieläkään en oikein osaa 'pitää puoliani' - pelkään tekeväni tuon toisen surulliseksi [kuten Isukin lapsena], pelkään vaikuttavani itsekkäältä tai vaativalta. Vaikka järki sanoo että on mahdollista olla eri mieltä mitenkään loukkaamatta, asiat voivat riidellä, mutta ihmisten ei tarvitse. Tätä asiat riidelkööt-periaatetta mun on ollut aika helppo noudattaa elämässäni, esimerkiksi mua ei kalva se, jos joku on jostain politiikasta yms. eri mieltä kuin minä. Sitä vaan ajattelee että tuon ihmisen lähtökohdat on toiset, ja voi silti olla kaveri sellaisen kanssa, joka ajattelee toisin. Sitä ei silloin puutu politiikkaan tuon ihmisen kanssa.
Meidän 'perheessämme' lasten osa oli joustaa, joustaa ja joustaa. Siskoni on 5 vuotta mua vanhempi, kun Isukin ja Äetmuorin tiet lopullisesti erkani oli hän jo 17. Minä olin 12. Ja opin joustamaan aina vaan, kai sillä tavalla edes joku rakenne pysyi koossa.
Äetmuori itse ei pahemmin jousta, minun mielestäni hän ei tee sitä ollenkaan. Toisaalta kun ei ole koskaan väärässä, niin miksi pitäisi joustaakaan?
Luin joskus Anna-Leena Härkösen kirjan "Avoimien ovien päivä" ja siinä sen romaanin äidissä oli paljon yhteistä Äetmuorin kanssa. Ja isissä myös. Vaikka sen romaanin isä eli kotona ja minun Isukkini ei, niin silti, jotain niissä luonteissa oli samaa.
Aine vaihtuu, suklis rentoutuu
On jotenkin ihanaa olla vain biologinen organismi [orkanismi hirviökielellä] ja seurata aineenvaihdunnan toimimista. Se tosiaan toimii näin herkkuin jälkeen. :) Mutta oksu ei tule ja se on hyvä se.
Seuraavassa herkuttelussa aion olla ehdoton, ostan Frödingen jos siltä tuntuu, parempi Frödinge jääkaapissa kuin pettymys herkuttelussa. Se on mun periaatteeni nyt!
maanantai 8. joulukuuta 2008
Oksennus opettaa?
Heräsin tuossa noin kello 11. MÄSSYt on vietetty. Onneksi selvittiin sillä yhdellä oksennuksella. Vieläkin on vähän synkeä olo sen vuoksi. Mieli alkaa tehdä tepposia: tekisi mieleni syyttää siitä oksusta jotain muuta. Sitä, että ruoka [lasagne] oli liian aikaisin, tai jotain. Mutta uskon, että tulos olisi kuitenkin ollut sama, vaikka se ruoka olisi ollut esim. kello 19.
Eilen kävimme miehen kanssa sellaisen kebab-rullan lähimmästä kebabravintolasta ja veimme kotiin. Olin viisas ja jätin itse ostamatta mitään omaa, söin siitä rullasta n. neljäsosan ja se riitti minulle ihan hyvin. Mies söi loput.
No, kerrankin EI ole masentunutta oloa MÄSSYn päätyttyä! Oikeastaan on ihan hyvä olo. Suomalaisilla poliitikoilla oli joskus tapana lohkaista, että Siperia opettaa. Minä voisin sanoa että oksennus opettaa?
Ehkä pitäisi ajatella lähestyvää jouluakin JOULUNA, eikä MÄSSYNÄ. Ei edes jouluMÄSSYnä, vaan siis jouluna. Joulu on, tai se voi olla, paljon muutakin kuin mahan täyteen vetämistä. On siinä kynttilää, kuusen tuoksua, lahjoja, pientä touhuamista, sellaista.. Kieli nimittäin oikeasti vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtautuu. Kun puhuu joulusta, niin siinä on eri tuntu ja odotukset kuin MÄSSYssä.
Mies käy vaakassa
Mies oli tänään aika synkkänä aamusta. Meni vaakaan, 99 kiloa. Miehelle on jotenkin mielettömän tärkeää painon olla alle 100. Oikeastaan mies on määritellyt oman ihannepainonsa olevan noin 95 kiloa. Kyllä hänellä tuossa kesällä ja syksyllä olikin n. 95 kilon paino, mutta nyt on vähän "hiipinyt" ylöspäin. Minusta tuntuu että tiedän syynkin, olen kai itse osasyyllinen.
Ostin joku aika sitten kirpparilta sellaisen ihanan, läpinäkyvää lasia olevan, mansikanmuotoisen pikkukulhon. Aloin pitää siinä kaikkia konvehteja yms. Kulho on siis keittiön pöydällä. Mies tietysti söi niitä konvehteja ja pian meille tulikin tavaksi ostaa kaikenlaisia paperiin käärittyjä konvehteja ja Fazerin parhaita yms. oikein säännöllisesti. Se herkkukippo voi siis olla yksi syy painon nousuun. Nyt on herkkukipon kanssakin oikein maksimihulluuden aste saavutettu: keittiön kaapissa on ISO MUOVIPUSSI täynnä kaikkia konvehteja, ja siitä sitten aina huljautan valmista sekoitusta siihen mansikkikippoon! :( Minulla on joskus ollut tapana hemmotella miestä arkisin, kun itse en 'voi' arkena herkutella. On tuntunut kurjalta kieltää toiselta ilo, mutta toisaalta eihän tämäkään ole hyvä, jos miehen paino nousee ja hän on sitten itse siihen tyytymätön. -Krääh! Pitäisi kai vähän lepuuttaa sitä mansikkikulhoa, ottaa se vaikka taas sitten jouluna esiin.
Linnan pukuparaati
Jäi sitten minulta ne Linnan juhlat näkemättä, kun olin hiukan busy tuota vessanpönttöä halaillessani. Mutta onneksi nyt sentään iltapäivälehdet ja muut julkaisevat kuvia. Minusta Anna Abreun puku oli nätti. Linnassa aika moni valitsee tummaa: tummaa punaista, sinistä, mustaa.. siksi keltainen erottuu sieltä mukavasti. Sirkka Mertalankin puvusta pidin, vaikka se olikin minusta lähinnä SÄHKÖNsininen eikä royal blue, mutta ehkä se johtui kamerasta.
Jos olisin itse saanut kutsun Linnaan [Suomen ainoa suklaahirviö pitäisi kutsua jo tietty harvinaisuusarvonsa vuoksi ;)], niin olisinpa säästynyt oksulta ainakin. Katsoin nimittäin lehdestä ne ruoat mitä siellä oli tarjolla - eivätpä olleet mun makuuni. Jotain silakkajuttuja yms.. teemana Itämeri.. Olisi voinut olla aika hillittyä ruokailua minun osaltani sitten. Eivätkä olleet makeatkaan leivonnaiset minun makuuni tänä vuonna. Kaikissa tuntui olevan joku 'vika', joka kyllä olisi minut pitänyt kaukana herkkupöydistä. Toisaalta ei kai monikaan mene Linnaan syömään - ei siellä voi niin tehdä, pitää koko ajan varoa huulipunaa ja siellä on jonoa + tunkua, voisi olla ettei joidenkin iiiiisojen poliitikko-isäntämiesten takaa edes pääsisi rynnimään herkkuin luo.. ;)
Eilen kävimme miehen kanssa sellaisen kebab-rullan lähimmästä kebabravintolasta ja veimme kotiin. Olin viisas ja jätin itse ostamatta mitään omaa, söin siitä rullasta n. neljäsosan ja se riitti minulle ihan hyvin. Mies söi loput.
No, kerrankin EI ole masentunutta oloa MÄSSYn päätyttyä! Oikeastaan on ihan hyvä olo. Suomalaisilla poliitikoilla oli joskus tapana lohkaista, että Siperia opettaa. Minä voisin sanoa että oksennus opettaa?
Ehkä pitäisi ajatella lähestyvää jouluakin JOULUNA, eikä MÄSSYNÄ. Ei edes jouluMÄSSYnä, vaan siis jouluna. Joulu on, tai se voi olla, paljon muutakin kuin mahan täyteen vetämistä. On siinä kynttilää, kuusen tuoksua, lahjoja, pientä touhuamista, sellaista.. Kieli nimittäin oikeasti vaikuttaa siihen, miten asioihin suhtautuu. Kun puhuu joulusta, niin siinä on eri tuntu ja odotukset kuin MÄSSYssä.
Mies käy vaakassa
Mies oli tänään aika synkkänä aamusta. Meni vaakaan, 99 kiloa. Miehelle on jotenkin mielettömän tärkeää painon olla alle 100. Oikeastaan mies on määritellyt oman ihannepainonsa olevan noin 95 kiloa. Kyllä hänellä tuossa kesällä ja syksyllä olikin n. 95 kilon paino, mutta nyt on vähän "hiipinyt" ylöspäin. Minusta tuntuu että tiedän syynkin, olen kai itse osasyyllinen.
Ostin joku aika sitten kirpparilta sellaisen ihanan, läpinäkyvää lasia olevan, mansikanmuotoisen pikkukulhon. Aloin pitää siinä kaikkia konvehteja yms. Kulho on siis keittiön pöydällä. Mies tietysti söi niitä konvehteja ja pian meille tulikin tavaksi ostaa kaikenlaisia paperiin käärittyjä konvehteja ja Fazerin parhaita yms. oikein säännöllisesti. Se herkkukippo voi siis olla yksi syy painon nousuun. Nyt on herkkukipon kanssakin oikein maksimihulluuden aste saavutettu: keittiön kaapissa on ISO MUOVIPUSSI täynnä kaikkia konvehteja, ja siitä sitten aina huljautan valmista sekoitusta siihen mansikkikippoon! :( Minulla on joskus ollut tapana hemmotella miestä arkisin, kun itse en 'voi' arkena herkutella. On tuntunut kurjalta kieltää toiselta ilo, mutta toisaalta eihän tämäkään ole hyvä, jos miehen paino nousee ja hän on sitten itse siihen tyytymätön. -Krääh! Pitäisi kai vähän lepuuttaa sitä mansikkikulhoa, ottaa se vaikka taas sitten jouluna esiin.
Linnan pukuparaati
Jäi sitten minulta ne Linnan juhlat näkemättä, kun olin hiukan busy tuota vessanpönttöä halaillessani. Mutta onneksi nyt sentään iltapäivälehdet ja muut julkaisevat kuvia. Minusta Anna Abreun puku oli nätti. Linnassa aika moni valitsee tummaa: tummaa punaista, sinistä, mustaa.. siksi keltainen erottuu sieltä mukavasti. Sirkka Mertalankin puvusta pidin, vaikka se olikin minusta lähinnä SÄHKÖNsininen eikä royal blue, mutta ehkä se johtui kamerasta.
Jos olisin itse saanut kutsun Linnaan [Suomen ainoa suklaahirviö pitäisi kutsua jo tietty harvinaisuusarvonsa vuoksi ;)], niin olisinpa säästynyt oksulta ainakin. Katsoin nimittäin lehdestä ne ruoat mitä siellä oli tarjolla - eivätpä olleet mun makuuni. Jotain silakkajuttuja yms.. teemana Itämeri.. Olisi voinut olla aika hillittyä ruokailua minun osaltani sitten. Eivätkä olleet makeatkaan leivonnaiset minun makuuni tänä vuonna. Kaikissa tuntui olevan joku 'vika', joka kyllä olisi minut pitänyt kaukana herkkupöydistä. Toisaalta ei kai monikaan mene Linnaan syömään - ei siellä voi niin tehdä, pitää koko ajan varoa huulipunaa ja siellä on jonoa + tunkua, voisi olla ettei joidenkin iiiiisojen poliitikko-isäntämiesten takaa edes pääsisi rynnimään herkkuin luo.. ;)
tiistai 25. marraskuuta 2008
Nyyh, taas se ohi on..
Nyt on tiistai, 1. after-MÄSSY päivä. Ja onhan se vaikeaa.. ikävältä tuntuu! On aina niin vaikea tottua siihen, että nyt ei voikaan mennä kaapille ja herkutella ihan miten haluaa. Nyt on taas jaksettava olla itsekurissa ja sillä lailla.. Mutta 'positiivinen' juttu on sentään se, että seuraava MÄSSY on jo 10 täyden vuorokauden kuluttua! Koska pidän sen lauantaina ja sunnuntaina, 6.-7.12. Sehän on itsenäisyyspäivä se lauantai. ;) Nyt jo mietin mitä leipoa.. Täyskäri juhlistaisi hyvin itsenäisyyspäivää eli i-päivää, mutta .. no, jää nähtäväksi!
Baileyskakku oli tosiaan ihanaa, mutta aika raskasta. :( Parasta siinä on oikeastaan se ihan eka pala. Sen jälkeen voi alkaakin jo tökkiä.
Mäkkäri eli Mäksy!
Olimme eilen [maanantaina] miehen kanssa McDonaldsilla syömässä. Edellisestä kerrasta on pitkä aika! Otin BigMac-aterian ja kinusundaen. Kinu = kinuski. :) Jaksoin hyvin sen aterian, mutta juomasta jäi puolet juomatta, masu oli NII-IIIN täysi. Mies maistoi sitä Mäkkärin suklaakakkusundaeta. Minä maistoin sitä ihan pienen palan miehen satsista ja EN suosittele! Se suklaatikakku siinä oli ihan aneemista! Ei täyteläistä, mudcake-tyyppistä, jollaista sen minusta pitäisi olla tuollaisessa jälksyssä.
Joulusuklaita ostaessa...
Ostimme eilen myös miehen joulusuklaat valmiiksi. :) Nyt on keittiön kaapin ylähylly aikas täysi! Me ostamme joulusuklaatit aina hyvissä ajoin, koska joskus tietyt rasiat yms. loppuvat - erityisesti ulkomaiset! - ja sitten niitä ei hyllyyn enää tule lisää. Jäljellä on vain paska-Pandaa ja vamma-Fazeria. Not good. Ostimme miehelle Twist-suklaapussin, niistä hän pitää paljon. Ja sitten sellaisen 8-kulmaisen (?) Celebrations-rasian.. niissä on siis käärepaperissa olevia suklaanameja. Ja Julia-laatikon ostimme myös. Ja Tonttu-suklaapatukoita ja tonttu-suklaakonvehteja. Minua melkein alkoi jo naurattaa se miehen hamstraus, mutta toisaalta tuntui hellyttävältä ja minusta on ihanaa, että hän haluaa herkutella.
Itselleni en vielä ostanut joulusuklaatia. Koska Prismassa ei yksinkertaisesti ollut sellaista rasiaa, jota haluan. On mentävä Stokkalle. Haluan Lindtiä.. se on jo jouluperinne! Prismassa oli jotain Guylian-rasiaa [jossa siis monenlaista konvehtia, ei niitä suklaasimpukoita], mutta se oli aivan järkyttävän suuri. Stokkalla on yleensä ollut aika hyvät valikoimat. Siellä se suklaatipuoli oikein laajenee sinne kauppakeskuksen aulaan.. :) Pitää varmaan mennä sinne joko tällä tai ensi viikolla, kun muutenkin joulushoppaan silloin.
Oikeasti TYMPIVÄT nuo Panda- ja Fazer-vuoret kaupoissa! :( Ihan totta kaupan väki, älkää viitsikö! Vähän uskallusta peliin, on niin surkeaa nähdä joulun jälkeenkin vielä niitä samoja ikivanhoja rasioita, kun olette tyhmyyksissänne ostaneet varmaan rekkalastillisen niitä. Jotenkin hölmöä joutua ajamaan kymmeniä kilometrejä saadakseen mieleistään joulusuklaata, kun ei se lähin iso paikka (Prisma) pysty muuta tarjoamaan kuin niitä tavanomaisia.
Kauppassa joululauluja rääkyivät ämyrit ja määkyivät kovaääniset! :) Suklishirviö hyrehti mukana.
Kummityttö A:n joululahja?
Miehelle osaan aika hyvin ostaa jo lahjat, mutta kummityttö A. on aina vähän ongelma. Olen sanonutkin, että mitään nättiä kivaa vaatetta en VOI ostaa, koska en tiedä hänen kokoaan. Hän kun on huomattavasti ylipainoinen, niin se vaatekoko on suunnilleen valtiosalaisuus. Minua tympäisee sekin, koska on aivan tyhmää alkaa salata vaatekokoa, näkeehän ympäristö kuitenkin kuka on lihava ja kuka laiha! Ja olisi oikeasti kivaa ostaa jotain vaatetta, esim. pusero. Mutta en uskalla. Jos se olisi sitten liian pieni, niin olisi se paha. [Kai sitten vihjaisin, että A:n pitäisi laihtua?] Jos se olisi liian suuri, niin paha olisi sekin. [Kai sitten yrittäisin sanoa, että A. on minusta sikamaisen lihava?] Hohhoi, ei ole helppoa tämä kummitädin asema.
Olen miettinyt yhteen A:n harrastukseen liittyvää kirjaa tai sitten yhtä DVD:tä, sellaista nuorison suosimaa DVD-hommaa siis. Ne ovat kai aika neutraaleja, vaikea kai niistä olisi ottaa itseensä? Mutta se harrastuskirjakin edellyttäisi sitä, että mun olisi pakko kysyä Siukulta, harrastaako A. enää sitä lajia.. :( Ja kuten olen aiemmin kertonut täällä, Siukku saattaa jo sellaisestakin kysymyksestä tuiskahtaa, vaikka ihan vaan tarpeen vuoksi kysyisit, että osaat oikeanlaista lahjaa ostaa.
A. aloittaa muuten iltarippikoulun tuossa tammikuussa. Iltis luultavasti siksi, että hänen on vaikea mennä muiden joukkoon leirioloihin kesällä. Oikeastaan se on tosi surullista. Muistelin tuossa eilen illalla sitä että koko A:n lapsuuden ajan hän on ollut jotenkin jätetty ulkopuolelle nuorten/lasten menon. Joskus 5-7-vuotiaana hänellä oli kavereina kaksi naapurin tyttöä, jotka saattoivat joskus leikkiä A:n kanssa, mutta toisaalta ajoittain myös kiusata häntä, jujuttaa menemään jonnekin paikkaan esim. lähimetsässä muka, että siellä tavattaisiin. Ja sitten tytöt tirskuivat oman kotinsa pihalla jne. Ja A. siis oli turhaan metsikössä odottelemassa. Sitten joskus 8-11-vuotiaana A. sai pihalle trampoliinin. Hän sai sen siksi, että lääkäri oli suositellut sitä yhtenä hyvänä tapana kuluttaa kaloreita --> laihtua. No: A. kutsui sitten joitakin luokkalaisiaan tyttöjä (2-3) pomppimaan ja sitten Siukku kertoi, että nämä jättivät A:n kuulemma aina ulkopuolelle ryhmän. A. saattoi yksin tulla kotiin ja jättää tytöt pomppimaan. Ja nyt kun A. on 14, ei hänellä tosiaan ole samanikäisiä kavereita paitsi se yksi netin kautta löydetty tyttö, joka kuitenkin asuu pitkän matkan päässä.
Siukku varmaan aikoo viedä A:n sinne iltarippikseen autolla jokaikinen kerta! Siukku kuskaa häntä harrastukseenkin 2 x viikossa autolla, vaikka sinne ei ole kuin muutama kilometri. Tavallaan hän pyrkii kai suojelemaan A:a kiusaamiselta. Mutta ainakin A:n hyötyliikunnat jäävät TOSI vähiin, kun Siukku koko aika on starttaamassa autoa jos lapsi haluaa vaikka vaan kilometrin päähän.. ;)
Mun on vaikea tavallaan käsittää tuollaista lapsuutta ja nuoruutta, kun itselläni kumminkin aina oli kaveri. Aina ei ollut miljoonaa kaveria, mutta sentään 1-2 hyvää ystävää. Mutta toisaalta ystävän löytäminen vaatii sitä, että on oltava kontaktissa saman ikäisten kanssa! Juuri tuollaiset harrastusmatkat ja muut.. kun bussissa ajettiin talleille tms.. nekin olivat aika tärkeitä. Jos minua olisi eristetty noin paljon ja paapottu/suojattu noin paljon kuin A:a, niin voi olla ettei mullakaan olisi ollut kavereita. Jotenkin ihan hullua, ettei A. saa 14-vuotiaana [!!!!] ajaa edes harrastusmatkaa bussilla, muutaman kilometrin matkaa, alle 10.
Joskus minusta tuntuu että lapset ja nuoret joilla on ongelmia tulevat aina kodeista joissa vanhemmilla on oikeastaan ne suurimmat ongelmat. Joko vanhemmat pelkäävät ihan sairaasti tätä maailmaa, tai sitten niillä on muuten epärealistiset käsitykset omasta lapsestaan. Mitään kritiikkiä ei oteta vastaan, kaikesta loukkaannutaan, käperrytään sinne oman perheen kanssa omaan 'kotiluolaan' ja nähdään koko ulkopuolinen maailma täynnä vihollisia. Ei siinä muuta, mutta kun se ulkopuolinen maailma kattaa näille perheille usein myös isovanhemmat ja lähisuvunkin.. :(
Oksua odotellessa, tuleeko vai ei?
Nyt muuten MÄSSYssä oli 2 kertaa sellainen olo, että on mentävä oksulle! Mutta kummallakin kerralla se jäi vain sellaiseksi tunteeksi! Ei tullut oksennus. Onneksi. Kummatkin kerrat olivat yöllä! Katsoin että olin nukkunut noin 4 tuntia kun heräsin siihen, että oikein masussa kiersi siihen malliin! Sitten vähän aikaa makailin valveilla ja odottelin, että se menee ohi.
Baileyskakku oli tosiaan ihanaa, mutta aika raskasta. :( Parasta siinä on oikeastaan se ihan eka pala. Sen jälkeen voi alkaakin jo tökkiä.
Mäkkäri eli Mäksy!
Olimme eilen [maanantaina] miehen kanssa McDonaldsilla syömässä. Edellisestä kerrasta on pitkä aika! Otin BigMac-aterian ja kinusundaen. Kinu = kinuski. :) Jaksoin hyvin sen aterian, mutta juomasta jäi puolet juomatta, masu oli NII-IIIN täysi. Mies maistoi sitä Mäkkärin suklaakakkusundaeta. Minä maistoin sitä ihan pienen palan miehen satsista ja EN suosittele! Se suklaatikakku siinä oli ihan aneemista! Ei täyteläistä, mudcake-tyyppistä, jollaista sen minusta pitäisi olla tuollaisessa jälksyssä.
Joulusuklaita ostaessa...
Ostimme eilen myös miehen joulusuklaat valmiiksi. :) Nyt on keittiön kaapin ylähylly aikas täysi! Me ostamme joulusuklaatit aina hyvissä ajoin, koska joskus tietyt rasiat yms. loppuvat - erityisesti ulkomaiset! - ja sitten niitä ei hyllyyn enää tule lisää. Jäljellä on vain paska-Pandaa ja vamma-Fazeria. Not good. Ostimme miehelle Twist-suklaapussin, niistä hän pitää paljon. Ja sitten sellaisen 8-kulmaisen (?) Celebrations-rasian.. niissä on siis käärepaperissa olevia suklaanameja. Ja Julia-laatikon ostimme myös. Ja Tonttu-suklaapatukoita ja tonttu-suklaakonvehteja. Minua melkein alkoi jo naurattaa se miehen hamstraus, mutta toisaalta tuntui hellyttävältä ja minusta on ihanaa, että hän haluaa herkutella.
Itselleni en vielä ostanut joulusuklaatia. Koska Prismassa ei yksinkertaisesti ollut sellaista rasiaa, jota haluan. On mentävä Stokkalle. Haluan Lindtiä.. se on jo jouluperinne! Prismassa oli jotain Guylian-rasiaa [jossa siis monenlaista konvehtia, ei niitä suklaasimpukoita], mutta se oli aivan järkyttävän suuri. Stokkalla on yleensä ollut aika hyvät valikoimat. Siellä se suklaatipuoli oikein laajenee sinne kauppakeskuksen aulaan.. :) Pitää varmaan mennä sinne joko tällä tai ensi viikolla, kun muutenkin joulushoppaan silloin.
Oikeasti TYMPIVÄT nuo Panda- ja Fazer-vuoret kaupoissa! :( Ihan totta kaupan väki, älkää viitsikö! Vähän uskallusta peliin, on niin surkeaa nähdä joulun jälkeenkin vielä niitä samoja ikivanhoja rasioita, kun olette tyhmyyksissänne ostaneet varmaan rekkalastillisen niitä. Jotenkin hölmöä joutua ajamaan kymmeniä kilometrejä saadakseen mieleistään joulusuklaata, kun ei se lähin iso paikka (Prisma) pysty muuta tarjoamaan kuin niitä tavanomaisia.
Kauppassa joululauluja rääkyivät ämyrit ja määkyivät kovaääniset! :) Suklishirviö hyrehti mukana.
Kummityttö A:n joululahja?
Miehelle osaan aika hyvin ostaa jo lahjat, mutta kummityttö A. on aina vähän ongelma. Olen sanonutkin, että mitään nättiä kivaa vaatetta en VOI ostaa, koska en tiedä hänen kokoaan. Hän kun on huomattavasti ylipainoinen, niin se vaatekoko on suunnilleen valtiosalaisuus. Minua tympäisee sekin, koska on aivan tyhmää alkaa salata vaatekokoa, näkeehän ympäristö kuitenkin kuka on lihava ja kuka laiha! Ja olisi oikeasti kivaa ostaa jotain vaatetta, esim. pusero. Mutta en uskalla. Jos se olisi sitten liian pieni, niin olisi se paha. [Kai sitten vihjaisin, että A:n pitäisi laihtua?] Jos se olisi liian suuri, niin paha olisi sekin. [Kai sitten yrittäisin sanoa, että A. on minusta sikamaisen lihava?] Hohhoi, ei ole helppoa tämä kummitädin asema.
Olen miettinyt yhteen A:n harrastukseen liittyvää kirjaa tai sitten yhtä DVD:tä, sellaista nuorison suosimaa DVD-hommaa siis. Ne ovat kai aika neutraaleja, vaikea kai niistä olisi ottaa itseensä? Mutta se harrastuskirjakin edellyttäisi sitä, että mun olisi pakko kysyä Siukulta, harrastaako A. enää sitä lajia.. :( Ja kuten olen aiemmin kertonut täällä, Siukku saattaa jo sellaisestakin kysymyksestä tuiskahtaa, vaikka ihan vaan tarpeen vuoksi kysyisit, että osaat oikeanlaista lahjaa ostaa.
A. aloittaa muuten iltarippikoulun tuossa tammikuussa. Iltis luultavasti siksi, että hänen on vaikea mennä muiden joukkoon leirioloihin kesällä. Oikeastaan se on tosi surullista. Muistelin tuossa eilen illalla sitä että koko A:n lapsuuden ajan hän on ollut jotenkin jätetty ulkopuolelle nuorten/lasten menon. Joskus 5-7-vuotiaana hänellä oli kavereina kaksi naapurin tyttöä, jotka saattoivat joskus leikkiä A:n kanssa, mutta toisaalta ajoittain myös kiusata häntä, jujuttaa menemään jonnekin paikkaan esim. lähimetsässä muka, että siellä tavattaisiin. Ja sitten tytöt tirskuivat oman kotinsa pihalla jne. Ja A. siis oli turhaan metsikössä odottelemassa. Sitten joskus 8-11-vuotiaana A. sai pihalle trampoliinin. Hän sai sen siksi, että lääkäri oli suositellut sitä yhtenä hyvänä tapana kuluttaa kaloreita --> laihtua. No: A. kutsui sitten joitakin luokkalaisiaan tyttöjä (2-3) pomppimaan ja sitten Siukku kertoi, että nämä jättivät A:n kuulemma aina ulkopuolelle ryhmän. A. saattoi yksin tulla kotiin ja jättää tytöt pomppimaan. Ja nyt kun A. on 14, ei hänellä tosiaan ole samanikäisiä kavereita paitsi se yksi netin kautta löydetty tyttö, joka kuitenkin asuu pitkän matkan päässä.
Siukku varmaan aikoo viedä A:n sinne iltarippikseen autolla jokaikinen kerta! Siukku kuskaa häntä harrastukseenkin 2 x viikossa autolla, vaikka sinne ei ole kuin muutama kilometri. Tavallaan hän pyrkii kai suojelemaan A:a kiusaamiselta. Mutta ainakin A:n hyötyliikunnat jäävät TOSI vähiin, kun Siukku koko aika on starttaamassa autoa jos lapsi haluaa vaikka vaan kilometrin päähän.. ;)
Mun on vaikea tavallaan käsittää tuollaista lapsuutta ja nuoruutta, kun itselläni kumminkin aina oli kaveri. Aina ei ollut miljoonaa kaveria, mutta sentään 1-2 hyvää ystävää. Mutta toisaalta ystävän löytäminen vaatii sitä, että on oltava kontaktissa saman ikäisten kanssa! Juuri tuollaiset harrastusmatkat ja muut.. kun bussissa ajettiin talleille tms.. nekin olivat aika tärkeitä. Jos minua olisi eristetty noin paljon ja paapottu/suojattu noin paljon kuin A:a, niin voi olla ettei mullakaan olisi ollut kavereita. Jotenkin ihan hullua, ettei A. saa 14-vuotiaana [!!!!] ajaa edes harrastusmatkaa bussilla, muutaman kilometrin matkaa, alle 10.
Joskus minusta tuntuu että lapset ja nuoret joilla on ongelmia tulevat aina kodeista joissa vanhemmilla on oikeastaan ne suurimmat ongelmat. Joko vanhemmat pelkäävät ihan sairaasti tätä maailmaa, tai sitten niillä on muuten epärealistiset käsitykset omasta lapsestaan. Mitään kritiikkiä ei oteta vastaan, kaikesta loukkaannutaan, käperrytään sinne oman perheen kanssa omaan 'kotiluolaan' ja nähdään koko ulkopuolinen maailma täynnä vihollisia. Ei siinä muuta, mutta kun se ulkopuolinen maailma kattaa näille perheille usein myös isovanhemmat ja lähisuvunkin.. :(
Oksua odotellessa, tuleeko vai ei?
Nyt muuten MÄSSYssä oli 2 kertaa sellainen olo, että on mentävä oksulle! Mutta kummallakin kerralla se jäi vain sellaiseksi tunteeksi! Ei tullut oksennus. Onneksi. Kummatkin kerrat olivat yöllä! Katsoin että olin nukkunut noin 4 tuntia kun heräsin siihen, että oikein masussa kiersi siihen malliin! Sitten vähän aikaa makailin valveilla ja odottelin, että se menee ohi.
tiistai 11. marraskuuta 2008
Oooo, ikuinen lapsi mä oon..?
Onkohan MÄSSYilyni jotakin ikuista lapsen touhua minussa? Olenko epäkypsä, pyrin saamaan herkuista jotain ihmeen täydennystä sisällä olevaan tyhjiöön? Joka muuten ei koskaan täyty.. ei koskaan..
Viime MÄSSYn alkaessa sanoin miehelle herkkulauttaa kasatessani, että en halua elää näin, en halua. Mutta elän silti. Siinä on ristiriitaa. Tunnen aina valtavaa häpeää [iloon sekoittuneena] kun miksailen herkkulauttaan kaikkia mahdollisia herkkuja. Viimeksi siinä oli tosiaan sellainen samba-neekerinpusu, monenlaista erilaista suklaatia, pullarahkapiiras.. :( Oikeastaan se eka herkkulautta on MÄSSYn kruunaus. Sitten ei enää oikein mikään tunnu miltään sen jälkeen. Paha olo vaan tulee. Joskus olen MÄSSYssä niin levoton, että tuntuu kuin en 'ehtisi' käydä pesullakaan.. käyn siis silti, mutta on sellainen tunne kuin en ennättäisi, pitäisi vain olla 'passissa' keittiössä miettimässä että mitäs sitten syötäisiin. Joskus tuntuu kuin en haluaisi silloin nukkuakaan - menee vaan monta tuntia vintti pimeänä ja ne tunnit ovat pois AHTAMISESTA! Usein mässinkiaikana näen myös pahoja unia eli painajaisia. En tiedä miksi, johtuiskohan liian täydestä masuliinista? ;)
Jos tämä kaikki ei olisi niin mielettömän noloa, niin saattaisin hyvinkin hakea jotain 'apua' tilanteeseen. Mutta en voi, en ihan oikeasti VOI tunnustaa kaikkia näitä juttuja jollekin lekurille. Jatkuu siis elo entisellään.
Äetmuorin puhelin temppuaa
Siukku soitti eilen ja oli kovin huolissaan. Oli yrittänyt soittaa Äetmuorille ja känny oli ollut ihan outo. Oli vain tuutannut välillä varattua ja välillä taas "ei saada yhteyttä" viestiä oli lopottanut. No minä ensin huolestuin tietty myös, mutta sitten tajusin: on maanantaki! Maanantaisin Äetmuori vastailee aika nihkeästi puhelimeen. Olen päätellyt että se on hänellä kuten monella muullakin sellainen asioiden hoitopäivä. Äetmuori on yksi niistä, joilla ei ole tietokonetta [eikä aikomustakaan hankkia!], joten hän käy kaupungissa maksamassa laskuja yms.
Niinhän oli asia sitten ollutkin, se selvisi kun soitin sinne tänä aamuna.
Olen muuten - -
- - valvonut koko yön! ;) Näin me työttömät lortit voimme tehdä. Ja minä teenkin, kun menee vuorokausirytmini ihan sekaisin.. Käyn taas Jobsafarin sivuilla, etsin haettavia paikkoja, haen, petyn.. se on se tavallinen viikko-ohjelmani. Ja tietysti viikon ohjelmaan kuuluu myös suklaiden himoilu ja kuolaaminen.
Jos minulla olisi työ, niin tämä MÄSSYttely ei varmaan olisi ihan näin pakkomielteistä kuin se nyt on. Nyt siihen tulee niin paljon energiaa ja ajatuksia mukaan. Jos olisi työtä, niin ei ehtisi ajatus kiertää kehää Marabou-Fazer-Milka yms.
Söin muuten nyt MÄSSYssä pitkästä aikaa Maraboun Pigall-suklaapatukan. Olihan muuten HYVÄÄ! Olen viime aikoina vain ahtanut Fazerin Famia.. Pigall on hiukan samanlainen, mutta päällyskerroksen suklaa on maitosuklaata, vaaleaa.. verrattuna Famin tummaan pintaan. Täytteen rakenne ja koostumus tuntuu samalta. Pigall taitaa kuitenkin olla astetta verran herkullisempi kuin Fami. ;( Sorry vaan, näin se on. Marabou oli muutenkin aika korkeassa kurssissa viime MÄSSYssä: söin reilun puolikkaan Dubbel Nougat-patukkaa .. leikkasin sen sellaisiksi suorakulmion mallisiksi paloiksi, ja laitoin täydennykseksi herkkulauttaan.
Viime MÄSSYn alkaessa sanoin miehelle herkkulauttaa kasatessani, että en halua elää näin, en halua. Mutta elän silti. Siinä on ristiriitaa. Tunnen aina valtavaa häpeää [iloon sekoittuneena] kun miksailen herkkulauttaan kaikkia mahdollisia herkkuja. Viimeksi siinä oli tosiaan sellainen samba-neekerinpusu, monenlaista erilaista suklaatia, pullarahkapiiras.. :( Oikeastaan se eka herkkulautta on MÄSSYn kruunaus. Sitten ei enää oikein mikään tunnu miltään sen jälkeen. Paha olo vaan tulee. Joskus olen MÄSSYssä niin levoton, että tuntuu kuin en 'ehtisi' käydä pesullakaan.. käyn siis silti, mutta on sellainen tunne kuin en ennättäisi, pitäisi vain olla 'passissa' keittiössä miettimässä että mitäs sitten syötäisiin. Joskus tuntuu kuin en haluaisi silloin nukkuakaan - menee vaan monta tuntia vintti pimeänä ja ne tunnit ovat pois AHTAMISESTA! Usein mässinkiaikana näen myös pahoja unia eli painajaisia. En tiedä miksi, johtuiskohan liian täydestä masuliinista? ;)
Jos tämä kaikki ei olisi niin mielettömän noloa, niin saattaisin hyvinkin hakea jotain 'apua' tilanteeseen. Mutta en voi, en ihan oikeasti VOI tunnustaa kaikkia näitä juttuja jollekin lekurille. Jatkuu siis elo entisellään.
Äetmuorin puhelin temppuaa
Siukku soitti eilen ja oli kovin huolissaan. Oli yrittänyt soittaa Äetmuorille ja känny oli ollut ihan outo. Oli vain tuutannut välillä varattua ja välillä taas "ei saada yhteyttä" viestiä oli lopottanut. No minä ensin huolestuin tietty myös, mutta sitten tajusin: on maanantaki! Maanantaisin Äetmuori vastailee aika nihkeästi puhelimeen. Olen päätellyt että se on hänellä kuten monella muullakin sellainen asioiden hoitopäivä. Äetmuori on yksi niistä, joilla ei ole tietokonetta [eikä aikomustakaan hankkia!], joten hän käy kaupungissa maksamassa laskuja yms.
Niinhän oli asia sitten ollutkin, se selvisi kun soitin sinne tänä aamuna.
Olen muuten - -
- - valvonut koko yön! ;) Näin me työttömät lortit voimme tehdä. Ja minä teenkin, kun menee vuorokausirytmini ihan sekaisin.. Käyn taas Jobsafarin sivuilla, etsin haettavia paikkoja, haen, petyn.. se on se tavallinen viikko-ohjelmani. Ja tietysti viikon ohjelmaan kuuluu myös suklaiden himoilu ja kuolaaminen.
Jos minulla olisi työ, niin tämä MÄSSYttely ei varmaan olisi ihan näin pakkomielteistä kuin se nyt on. Nyt siihen tulee niin paljon energiaa ja ajatuksia mukaan. Jos olisi työtä, niin ei ehtisi ajatus kiertää kehää Marabou-Fazer-Milka yms.
Söin muuten nyt MÄSSYssä pitkästä aikaa Maraboun Pigall-suklaapatukan. Olihan muuten HYVÄÄ! Olen viime aikoina vain ahtanut Fazerin Famia.. Pigall on hiukan samanlainen, mutta päällyskerroksen suklaa on maitosuklaata, vaaleaa.. verrattuna Famin tummaan pintaan. Täytteen rakenne ja koostumus tuntuu samalta. Pigall taitaa kuitenkin olla astetta verran herkullisempi kuin Fami. ;( Sorry vaan, näin se on. Marabou oli muutenkin aika korkeassa kurssissa viime MÄSSYssä: söin reilun puolikkaan Dubbel Nougat-patukkaa .. leikkasin sen sellaisiksi suorakulmion mallisiksi paloiksi, ja laitoin täydennykseksi herkkulauttaan.
maanantai 10. marraskuuta 2008
Eilinen: oksentaako vai ei?
Eilen {sunnuntaina} oli kauhea olo. Olin melkein koko päivän pitkälläni ja mietin, että menisinkö laatalle vai en. Laatalle menolla tarkoitan oksentamista. Niin oli kehno olo, niin olin itseni ähkyyn syönyt.
Onneksi oksu ei sitten kuitenkaan tullut. Syy tähän kauheaan oloon oli varmaan se, kun söin ehkä sittenkin enemmän suklaatia tässä MÄSSYssä kuin normaalisti. Kun menin hulluuksissani ostamaan kaikkia konvehteja ja patukoita.. ja sitä piparkakkusuklaatia.. Oli muuten tosi työn takana saada säästettyä vajaa puolet siitä Fazerin piparkakkusuklaatista ensi MÄSSYyn. ;) Mieluummin olisin vetänyt sen kaiken, mutta ajattelin että PAKKO on säästää.. Hih.. Vaikeaa oli säästellä.. On se vaan sen luokan herkkua.
Sunnuntain ruoaksi tein juustoista broilerivuokaa. Eli siis ihan tavallisia, keitettyjä torinomakaroneja 400 grammaa, 600 grammaa hunajamarinoitua broilerin filesuikaletta, ananaspaloja säilykepurkillinen, ihan himppunen tomaattisalsaa (pakastimesta kasvisosastolta) ja sitten nämä vuokaan sekaisin.. kaveriksi sinne vuokaan vielä sinihomejuustoa, mustaa juustoraastetta, tuorejuustoa (sekoitettuna broilerisuikaleisiin) ja kaiken päälle 3 juuston kasvirasva-ruoanlaittovalmistetta ja desi kuohukermaa. Juustoraastetta vielä päälle ja annoin olla 225-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia.
Sana suklaasta vielä: Suoli24:n keskustelupalstalla muuten joku muukin totesi saman kuin minä, geishakonvehti maistuu paremmalta kuin geishalevy/patukka/tms. Aloin miettiä ja voisiko se johtua siitä, että konvehdin maitosuklaakuori on ohuempi kuin mitä on esim. geishapatukan palasessa? Näin täyte korostuu maultaan enemmän.
Mies tuli metsästysretkeltä kotiin aika myöhään vasta kello iltakymmeneltä. Hän oli käynyt Anoppilassakin onnittelemassa isäänsä. Harmi kun en itse päässyt mukaan mutta kun mies lähti niin kauhean aikaisin aamusta, kuudelta.. Ja ensin tosiaan koko päivä mettässä ja sitten vasta Anoppilaan. :( Hih jos olisi pelkästä Anoppilareissusta ollut kyse niin sitten olisin mennyt kyllä. ;) Anoppi oli laittanut mulle oikein suuuuuuren palasen täyskäriä mukaan.. hän on kauhean kiltti. Ja pullaa myös. Se on siis sitä isänpäiväkakkua. Ihmeen hyvää on kermiskakkukin pitkästä aikaa. Pitäisi kai itse tehdä myös sellaista.
Rommirusinakaakku ei maistu mulle, eikä maistu miehelle. Sitä en varmaan sitten enää toiste tee. Seuraavassa MÄSSYssä teen hedelmäistä juustokakkua tai baileyssiä, tai kermakakkua, ihan mitä vaan.
Seuraava MÄSSY onkin sitten 23-24.11. Tuntuu kuin ikuisuus siihen oisi, vaikka kai se tässä taas menee .. Olen huomannut olevani usein aika ärtynyt MÄSSYä seuranneena ekana arkipäivänä. Tuntuu kurjalta, kun ei enää voi syödä mitä lystää. Mutta muutama päivä ja olen taas tottunut arjen askeesiin. :)
Onneksi oksu ei sitten kuitenkaan tullut. Syy tähän kauheaan oloon oli varmaan se, kun söin ehkä sittenkin enemmän suklaatia tässä MÄSSYssä kuin normaalisti. Kun menin hulluuksissani ostamaan kaikkia konvehteja ja patukoita.. ja sitä piparkakkusuklaatia.. Oli muuten tosi työn takana saada säästettyä vajaa puolet siitä Fazerin piparkakkusuklaatista ensi MÄSSYyn. ;) Mieluummin olisin vetänyt sen kaiken, mutta ajattelin että PAKKO on säästää.. Hih.. Vaikeaa oli säästellä.. On se vaan sen luokan herkkua.
Sunnuntain ruoaksi tein juustoista broilerivuokaa. Eli siis ihan tavallisia, keitettyjä torinomakaroneja 400 grammaa, 600 grammaa hunajamarinoitua broilerin filesuikaletta, ananaspaloja säilykepurkillinen, ihan himppunen tomaattisalsaa (pakastimesta kasvisosastolta) ja sitten nämä vuokaan sekaisin.. kaveriksi sinne vuokaan vielä sinihomejuustoa, mustaa juustoraastetta, tuorejuustoa (sekoitettuna broilerisuikaleisiin) ja kaiken päälle 3 juuston kasvirasva-ruoanlaittovalmistetta ja desi kuohukermaa. Juustoraastetta vielä päälle ja annoin olla 225-asteisessa uunissa n. 45 minuuttia.
Sana suklaasta vielä: Suoli24:n keskustelupalstalla muuten joku muukin totesi saman kuin minä, geishakonvehti maistuu paremmalta kuin geishalevy/patukka/tms. Aloin miettiä ja voisiko se johtua siitä, että konvehdin maitosuklaakuori on ohuempi kuin mitä on esim. geishapatukan palasessa? Näin täyte korostuu maultaan enemmän.
Mies tuli metsästysretkeltä kotiin aika myöhään vasta kello iltakymmeneltä. Hän oli käynyt Anoppilassakin onnittelemassa isäänsä. Harmi kun en itse päässyt mukaan mutta kun mies lähti niin kauhean aikaisin aamusta, kuudelta.. Ja ensin tosiaan koko päivä mettässä ja sitten vasta Anoppilaan. :( Hih jos olisi pelkästä Anoppilareissusta ollut kyse niin sitten olisin mennyt kyllä. ;) Anoppi oli laittanut mulle oikein suuuuuuren palasen täyskäriä mukaan.. hän on kauhean kiltti. Ja pullaa myös. Se on siis sitä isänpäiväkakkua. Ihmeen hyvää on kermiskakkukin pitkästä aikaa. Pitäisi kai itse tehdä myös sellaista.
Rommirusinakaakku ei maistu mulle, eikä maistu miehelle. Sitä en varmaan sitten enää toiste tee. Seuraavassa MÄSSYssä teen hedelmäistä juustokakkua tai baileyssiä, tai kermakakkua, ihan mitä vaan.
Seuraava MÄSSY onkin sitten 23-24.11. Tuntuu kuin ikuisuus siihen oisi, vaikka kai se tässä taas menee .. Olen huomannut olevani usein aika ärtynyt MÄSSYä seuranneena ekana arkipäivänä. Tuntuu kurjalta, kun ei enää voi syödä mitä lystää. Mutta muutama päivä ja olen taas tottunut arjen askeesiin. :)
maanantai 27. lokakuuta 2008
Kivoja unia, kovaa todellisuutta
Heräsin juuri päiväunilta eli "päikkäreiltä"! Työtön lortti näes voi nukkua vaikka keskellä päivää.. Ja nukuinkin makeasti, kunnes mies herätti soittamalla. Hän soitti, koska halusi tietää mitä kaupasta pitää ostaa. Tein hänelle sähköpostilla kauppalapun. Meillä on tapana, että mies tekee aina maanantaina viikon ruokaostokset minun listani avulla. Hän on töissä kaupungissa, joten iso automarketti on hänelle ihan työmatkan varrella. Siellä on hyvät valikoimat.
Näin sellaista unta, että sain puhelinsoiton yhdestä hakemastani työpaikasta ja että he olivat kiinnostuneita minusta. Hah hah, varsinainen toiveuni. Mutta oli ikävä herätä kesken niin mukavasta unesta!
Tänään umpeutui erään toivetyöpaikkani hakuaika. Huomenna umpeutuu toinen. Molempiin olen laittanut hakemukset.. Täytyy kuitenkin varmaan taas alkaa roikkua Jobsafarin sivulla ja katsella uusia töitä. Kerran hain tehdastyötä, valvomaan jotain prosesseja. Se ei vaatinut mitään alan koulutusta tai kokemusta ("työhön opetetaan!") mutta en siitäkään kuullut mitään. Eivät edes vastanneet hakemukseeni. Minua ei ainakaan voi syyttää "kermaperseeksi", se on ruma ilmaus jolla tarkoitetaan ihmistä, joka hienostelee.. hakee esim. liian hienoja töitä ja sitten valittaa, kun ei saa.
Jostain luin ihan vähän aikaa sitten, että ihmisellä pitäisi olla OIKEUS työhön, oikeus kuulua johonkin yhteisöön (työyhteisöön) ja sillä lailla. Se kosketti kyllä. Kun olisikin niin. Minä mielelläni kuuluisin johonkin yhteisöön.. nyt en kuulu.. on usein aika tarpeeton olo. Meidän yhteiskunnassamme ihmistä mitataan tosi paljon työn kautta. Olet yhtä kuin työsi, olet yhtä kuin palkkasi. Pieni palkka/ei palkkaa = arvoton, iso palkka = arvokas ja merkittävä.
Mietin yhdessä vaiheessa leipuri-kondiittoriksi opiskelua, mutta se on tosi vaikeaa täällä maaseudulla. Minun romurauta ei kestäisi jatkuvaa kymmenien kilsojen ajoa. Eikä oikein olisi rahaakaan sellaiseen. Ja aikuisopiskelijalta vaaditaan kai jotain tiettyä aikaa (½ v. - 1 v.) työkokemusta vähintäänkin. Eli en pääse. Enkä taida olla tarpeeksi näppärä käsistäni. Jos siinä olisi joku pääsykoe niin reputtaisin! :) Joskus olen yrittänyt koristaa kermakakkua hedelmillä ja voi että kun ne lipsuvat sormista.. tippuvat miten sattuu kakun päälle!
MÄSSY on nyt ohi ja jotenkin senkin vuoksi on masentunut olo. Joskus tuntuu kuin nuo MÄSSYt toisivat enemmän masennusta kuin iloa. Touhu on aina valtava, mutta sitten lässähtää. Mutta kai se tästä vielä kohoaa. Huomasin taas kerran, että oikeastaan syön tosi VÄHÄN suklaata, outoa? En pysty kauhean suuriin määriin. Geisha-patukan vedin MÄSSYssä kokonaan. Ja sitten valkosuklaarusinoita, semmoista..
Uusi viikko, soittovelvollisuus
Uusi viikkokin on alkanut, pitäisi soittaa äetmuorille tänään tai huomenna. Siinä taas yksi aika masentava velvollisuus. Kun ei oikein tiedä mitä puhuisi. En tajua kuinka siukkuni voi soittaa sinne joka päivä. Mitä hän oikein puhuu muorin kanssa?? Mutta se on toisaalta eri juttu kun on lapset, niistä on aina jotain kerrottavaa. Minulla on vain paljon salattavaa, MÄSSYt, lapsettomuuden syyt, suruni työttömyyden johdosta yms. Olisi ihan hullu ajatus kertoa äetmuorille ja odottaa lohdutusta! Jotkut ihmiset kai voivat niin tehdä äitiensä kanssa. Minä saan aina vain sellaista moittimista. Jos sanon, että olen surullinen kun ei ole työtä, niin vastaus on:
- mitäs minä sanoin, kun tuommoista alaa aloit lukea!
- sinä et vaan hae tarpeeksi!
- sinä haet huonosti!
- menet työvoimatoimistoon ja vaadit niitä järjestämään sinulle työn! Sinä olet liian lepsu!
- mitäs asutte siellä maalla, ei siellä mitään töitä ole!
Eli mitä vaan sanon, niin kaikki on aina minun vikani. Siksipä en ole enää yli 10 vuoteen puhunut äetmuorille mistään TÄRKEÄSTÄ, en ole kertonut endosta, en siitä miksi olemme lapsettomia, en mielenterveysongelmien aikakaudesta, en tosiaan mistään. Puhutaan säästä ja päivän tapahtumista. Se on sellaista itsesuojelua minun puoleltani.
Senkin olen huomannut, että ei äetmuori tosiaankaan vävyistään tykkää, ei siukun miehestä eikä oikeastaan minunkaan miehestäni. Siukun mies H. on äidin mielestä tallukas ja laiskuri, sivistymätön ja omituisesta perheestä, kun hänen vanhempansa ovat uskovia, herätysliikkeeseen kuuluvia ihmisiä. H. itse ei ole siinä liikkeessä mukana. Minun mies taas on äidin mielestä myös kunnianhimoton ja "idiootti" niin kuin äetmuori kerran puhelimessa sanoi.
Mitähän hän tykkäisi siitä, jos H:n (siukun miehen) tai minun mieheni vanhemmat sanoisivat siukusta ja minusta yhtä rumasti? Mutta ei hän ajattele asiaa näin, ei ollenkaan.
Viimeksi äetmuorin luona huomasin, että hän oli laittanut kuvat isästä, siukusta ja minusta isolle pöydälle. Kuvat olivat siis semmoisia, että niissä ei ollut muita kuin me kolme. Vävyt ja lapsenlapset oli jätetty kokonaan pois. Tuntui vähän vaikealta kun mies oli mukana siellä, mitähän hänkin ajatteli. Varsinkin kun hänen vanhempansa kohtelevat minua aina niin kauniisti. Minä en tajua miksi vävyt ovat nyt niin huonoja äetmuorin mielestä. Joskus nuorena hän oli niin tyytyväistä niin tyytyväistä. Ja kuitenkin H. ja minun mies aina auttavat äetmuoria, asentavat digiboksit, tekevät kylppäriremontit yms. Mutta ei hän ole mistään niistä kiitollinen.
Näin sellaista unta, että sain puhelinsoiton yhdestä hakemastani työpaikasta ja että he olivat kiinnostuneita minusta. Hah hah, varsinainen toiveuni. Mutta oli ikävä herätä kesken niin mukavasta unesta!
Tänään umpeutui erään toivetyöpaikkani hakuaika. Huomenna umpeutuu toinen. Molempiin olen laittanut hakemukset.. Täytyy kuitenkin varmaan taas alkaa roikkua Jobsafarin sivulla ja katsella uusia töitä. Kerran hain tehdastyötä, valvomaan jotain prosesseja. Se ei vaatinut mitään alan koulutusta tai kokemusta ("työhön opetetaan!") mutta en siitäkään kuullut mitään. Eivät edes vastanneet hakemukseeni. Minua ei ainakaan voi syyttää "kermaperseeksi", se on ruma ilmaus jolla tarkoitetaan ihmistä, joka hienostelee.. hakee esim. liian hienoja töitä ja sitten valittaa, kun ei saa.
Jostain luin ihan vähän aikaa sitten, että ihmisellä pitäisi olla OIKEUS työhön, oikeus kuulua johonkin yhteisöön (työyhteisöön) ja sillä lailla. Se kosketti kyllä. Kun olisikin niin. Minä mielelläni kuuluisin johonkin yhteisöön.. nyt en kuulu.. on usein aika tarpeeton olo. Meidän yhteiskunnassamme ihmistä mitataan tosi paljon työn kautta. Olet yhtä kuin työsi, olet yhtä kuin palkkasi. Pieni palkka/ei palkkaa = arvoton, iso palkka = arvokas ja merkittävä.
Mietin yhdessä vaiheessa leipuri-kondiittoriksi opiskelua, mutta se on tosi vaikeaa täällä maaseudulla. Minun romurauta ei kestäisi jatkuvaa kymmenien kilsojen ajoa. Eikä oikein olisi rahaakaan sellaiseen. Ja aikuisopiskelijalta vaaditaan kai jotain tiettyä aikaa (½ v. - 1 v.) työkokemusta vähintäänkin. Eli en pääse. Enkä taida olla tarpeeksi näppärä käsistäni. Jos siinä olisi joku pääsykoe niin reputtaisin! :) Joskus olen yrittänyt koristaa kermakakkua hedelmillä ja voi että kun ne lipsuvat sormista.. tippuvat miten sattuu kakun päälle!
MÄSSY on nyt ohi ja jotenkin senkin vuoksi on masentunut olo. Joskus tuntuu kuin nuo MÄSSYt toisivat enemmän masennusta kuin iloa. Touhu on aina valtava, mutta sitten lässähtää. Mutta kai se tästä vielä kohoaa. Huomasin taas kerran, että oikeastaan syön tosi VÄHÄN suklaata, outoa? En pysty kauhean suuriin määriin. Geisha-patukan vedin MÄSSYssä kokonaan. Ja sitten valkosuklaarusinoita, semmoista..
Uusi viikko, soittovelvollisuus
Uusi viikkokin on alkanut, pitäisi soittaa äetmuorille tänään tai huomenna. Siinä taas yksi aika masentava velvollisuus. Kun ei oikein tiedä mitä puhuisi. En tajua kuinka siukkuni voi soittaa sinne joka päivä. Mitä hän oikein puhuu muorin kanssa?? Mutta se on toisaalta eri juttu kun on lapset, niistä on aina jotain kerrottavaa. Minulla on vain paljon salattavaa, MÄSSYt, lapsettomuuden syyt, suruni työttömyyden johdosta yms. Olisi ihan hullu ajatus kertoa äetmuorille ja odottaa lohdutusta! Jotkut ihmiset kai voivat niin tehdä äitiensä kanssa. Minä saan aina vain sellaista moittimista. Jos sanon, että olen surullinen kun ei ole työtä, niin vastaus on:
- mitäs minä sanoin, kun tuommoista alaa aloit lukea!
- sinä et vaan hae tarpeeksi!
- sinä haet huonosti!
- menet työvoimatoimistoon ja vaadit niitä järjestämään sinulle työn! Sinä olet liian lepsu!
- mitäs asutte siellä maalla, ei siellä mitään töitä ole!
Eli mitä vaan sanon, niin kaikki on aina minun vikani. Siksipä en ole enää yli 10 vuoteen puhunut äetmuorille mistään TÄRKEÄSTÄ, en ole kertonut endosta, en siitä miksi olemme lapsettomia, en mielenterveysongelmien aikakaudesta, en tosiaan mistään. Puhutaan säästä ja päivän tapahtumista. Se on sellaista itsesuojelua minun puoleltani.
Senkin olen huomannut, että ei äetmuori tosiaankaan vävyistään tykkää, ei siukun miehestä eikä oikeastaan minunkaan miehestäni. Siukun mies H. on äidin mielestä tallukas ja laiskuri, sivistymätön ja omituisesta perheestä, kun hänen vanhempansa ovat uskovia, herätysliikkeeseen kuuluvia ihmisiä. H. itse ei ole siinä liikkeessä mukana. Minun mies taas on äidin mielestä myös kunnianhimoton ja "idiootti" niin kuin äetmuori kerran puhelimessa sanoi.
Mitähän hän tykkäisi siitä, jos H:n (siukun miehen) tai minun mieheni vanhemmat sanoisivat siukusta ja minusta yhtä rumasti? Mutta ei hän ajattele asiaa näin, ei ollenkaan.
Viimeksi äetmuorin luona huomasin, että hän oli laittanut kuvat isästä, siukusta ja minusta isolle pöydälle. Kuvat olivat siis semmoisia, että niissä ei ollut muita kuin me kolme. Vävyt ja lapsenlapset oli jätetty kokonaan pois. Tuntui vähän vaikealta kun mies oli mukana siellä, mitähän hänkin ajatteli. Varsinkin kun hänen vanhempansa kohtelevat minua aina niin kauniisti. Minä en tajua miksi vävyt ovat nyt niin huonoja äetmuorin mielestä. Joskus nuorena hän oli niin tyytyväistä niin tyytyväistä. Ja kuitenkin H. ja minun mies aina auttavat äetmuoria, asentavat digiboksit, tekevät kylppäriremontit yms. Mutta ei hän ole mistään niistä kiitollinen.
tiistai 14. lokakuuta 2008
Mistä pidän, mistä en
Huomasin MÄSSYssä nyt viimeksi yhden asian: oikeastaan pidän eniten kotona tehdystä mustikkarahkasta (purkki rahkaa + sokeria + vaniljasokeria + kohmeisia pakastemustikoita = simppeli rahkaherkku) ja pullasta. Miksi sitten kasaan kaapit täyteen kaikkia erilaisia suklaita? Siellä ne sitten vanhenevat ja lopulta heitän ne pois. Kun vain malttaisin pitää tämän opetuksen mielessäni seuraavaa MÄSSYä odotellessa! Jotenkin taas pelkään, että menen Lidliin ja ostelen älyttömyyksiä. Toistan itseäni - joka MÄSSYn jälkeen on hetken järki päässä ja sitten se taas pimenee.
MÄSSYni tosiaan koostui sunnuntaista ja maanantaista. Maanantaina keskityin enimmäkseen normaaliin, suolaiseen puoleen - ruoka-ruokaan. Oikeastaan makeanhimo tyydyttyy pian ja vähäisellä vaivalla. Järkeni tietää sen ja kokemus vahvistaa asian. Mutta aina silti hamstraan suklaateja ja häpeän sitä sitten. Nyt tänään teki mieli alkaa heittää pois raivossa kaikkea turhaa suklaanamia kaapeista. Kun en jaksa niitä, enkä oikeastaan kaikista edes pidä. Kotikasvatus kuitenkin estää heittämästä pois, kun kotona aina paheksuttiin ruoan pois heittoa. Nyt jo jotkut marsipaanisuklaat ovat 6 kuukautta "yli-ikäisiä".. pitäisi kai linkaista ne suosiolla roskikseen. Kun onhan Liidelissä nyt uudet varastot marsipaanisukua, jos tarve tulee!
Työtön lortti
Minulla siis ei ole töitä ja se masentaa. Tänään soitin yhteen työpaikkaan, mutta masennuin siitä kun nainen puhelimessa kertoi vähän muista hakijoista. Siis lähinnä heidän koulutuksestaan ja siitä, että hakijoita on ollut paljon. En sitten hakenut sitä työtä, koska ajattelin etten kumminkaan pääse siihen.
Taas järki sanoo, että en saa takuulla mitään työtä, jos en edes hae niitä. Mutta on vaikea hakea ja tulla aina torjutuksi. Mies sanoi eilen että minä haen aina vain kummallisia työpaikkoja, en yhtään mieti missä olisin onnellinen ja mikä olisi osaamistani vastaavaa. Haen vain jotakin, summanmutikassa, epätoivoissani.
Varmaan minulle unelmatyö olisi jossain suklaatehtaassa uusien makuyhdistelmien luominen ja maistelu. Fazerille en ainakaan pääsisi, olen suoli24-palstalla sen verran usein ja näkyvästi sitä firmaa mollannut (enkä ilman syytä!!).
Kumma kyllä kaikki naispuoliset tuttavani ovat enemmän tai vähemmän samassa kehnossa jamassa kuin olen itse! Yhdellä ainoastaan on vakituinen, pitkäkestoinen työ, mutta se taas on kaukana hänen omasta alastaan, siis siitä mitä opiskeli. Huomasin tämän oudon jutun tänään kun oikein aloin ajatella kaveripiiriäni. Miehillä pyyhkii paremmin ja monessa taloudessa, muillakin kuin meillä, mies on se joka tienaa. Taisi Martin Saarikangas olla profeetta oikein, kun 90-luvulla totesi että naiset kotiin. On toteutunut tämä ennustus monin paikoin.. -Kyllä ne vuorineuvokset kaiken tietävät!
MÄSSYni tosiaan koostui sunnuntaista ja maanantaista. Maanantaina keskityin enimmäkseen normaaliin, suolaiseen puoleen - ruoka-ruokaan. Oikeastaan makeanhimo tyydyttyy pian ja vähäisellä vaivalla. Järkeni tietää sen ja kokemus vahvistaa asian. Mutta aina silti hamstraan suklaateja ja häpeän sitä sitten. Nyt tänään teki mieli alkaa heittää pois raivossa kaikkea turhaa suklaanamia kaapeista. Kun en jaksa niitä, enkä oikeastaan kaikista edes pidä. Kotikasvatus kuitenkin estää heittämästä pois, kun kotona aina paheksuttiin ruoan pois heittoa. Nyt jo jotkut marsipaanisuklaat ovat 6 kuukautta "yli-ikäisiä".. pitäisi kai linkaista ne suosiolla roskikseen. Kun onhan Liidelissä nyt uudet varastot marsipaanisukua, jos tarve tulee!
Työtön lortti
Minulla siis ei ole töitä ja se masentaa. Tänään soitin yhteen työpaikkaan, mutta masennuin siitä kun nainen puhelimessa kertoi vähän muista hakijoista. Siis lähinnä heidän koulutuksestaan ja siitä, että hakijoita on ollut paljon. En sitten hakenut sitä työtä, koska ajattelin etten kumminkaan pääse siihen.
Taas järki sanoo, että en saa takuulla mitään työtä, jos en edes hae niitä. Mutta on vaikea hakea ja tulla aina torjutuksi. Mies sanoi eilen että minä haen aina vain kummallisia työpaikkoja, en yhtään mieti missä olisin onnellinen ja mikä olisi osaamistani vastaavaa. Haen vain jotakin, summanmutikassa, epätoivoissani.
Varmaan minulle unelmatyö olisi jossain suklaatehtaassa uusien makuyhdistelmien luominen ja maistelu. Fazerille en ainakaan pääsisi, olen suoli24-palstalla sen verran usein ja näkyvästi sitä firmaa mollannut (enkä ilman syytä!!).
Kumma kyllä kaikki naispuoliset tuttavani ovat enemmän tai vähemmän samassa kehnossa jamassa kuin olen itse! Yhdellä ainoastaan on vakituinen, pitkäkestoinen työ, mutta se taas on kaukana hänen omasta alastaan, siis siitä mitä opiskeli. Huomasin tämän oudon jutun tänään kun oikein aloin ajatella kaveripiiriäni. Miehillä pyyhkii paremmin ja monessa taloudessa, muillakin kuin meillä, mies on se joka tienaa. Taisi Martin Saarikangas olla profeetta oikein, kun 90-luvulla totesi että naiset kotiin. On toteutunut tämä ennustus monin paikoin.. -Kyllä ne vuorineuvokset kaiken tietävät!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)