Näin aika oudon unen viime yönä! Olin ALASTI jollakin 'areenalla', se muistutti jotenkin härkätaisteluareenaa.. Ja sitten jotkut ihmiset kieputtivat oranssia kangasta minun ympärilleni! Paikalla oli tietysti yleisöäkin, mutta en muista että kukaan olisi pilkannut alastonta minua. Se vain kuului asiaan, kaikki. Alastomuus ja se kangas!
Mistähän tuommoinenkin uni on kotoisin!
Autoilua
Autonromussa on nyt kesäkumit alla! Mies vaihtoi ne.. sanoi, että jos auto kolisee [jotenkin tavallista enemmän, siis..], niin mun pitäisi sanoa siitä hälle! Olin kaaralla liikkeessä tänään, kävin kirppikseltä kengät [4 e] ja käsilaukun [1 e] ja kyllähän se rotisko tietysti rämisi.. Inhottavaa, kun pitäisi tietää rämiseekö se enemmän vai vähemmän kuin ennen! Sitä on vaikea sanoa!
Hih, vähän nolotti kun katselin autoani yhdellä parkkipaikalla! Se oli nimittäin varmaan kaikkein LIKAISIN auto koko alueella.. :) Mutta minkäs teet!
Luulosairaus ohi, herkkuhetkiä odotellaan..
Nyt en enää skitsoakaan niin paljon mahdollisesta mahahaavasta tai muusta, jonka MÄSSYttely voisi mulle ehkä aiheuttaa! Nyt siis odotan herkkuilua ihan rauhallisin mielin. En silti aio sitä vielä ensi viikonloppuna pitää, kyllä se menee tuonne äitienpäivään. Vähän pitää antaa vatsan toipua kaikesta koetusta!
Nyt on 10 kokonaista vuorokautta herkkuiluun. Onpa kerrankin aikaa suunnitella leivontaa ym.! Näin muuten kauppan jätskialtaassa uutuus Carte D'Or-jäden!! Siinä on vaniljajädeä, kinuskikastiketta ja jotain karamellisoituja pecan-pähkinöitä, jos oikein muistan! Semmoinen iso paketti, ei siis mikään jädetikku! Totally-sarjassakin on uutuuksia, Totally Mint-tikku ja Totally Choco nyt ainakin. Minttiä aion kokeilla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste unet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. huhtikuuta 2010
torstai 11. helmikuuta 2010
Paikallaan
Varmaan luulitte Sukliksen KUOLLEEN viime viikon mässäyksessä? :) Vaan eipä käynyt niin! Enkä myöskään oksentanut, vaikka olo oli tosissaan aika huono ennen sen alkamista! Huono olo johtui kuukautisista.. Niin se on! Mulla usein kk:sten 1. päivä saattaa olla vähän kuvottava.
Upea idea lääkärille menosta [häpyhuulipatin takia] on kariutunut toistaiseksi. Eikä se johdu lääkärikammosta tms.. vaan siitä, ettei autoni edelleenkään liiku yhtikäs mihinkään! Harmittelen kun en ole tajunnut laskea näitä päiviä, kun se on nyt ollut 'telakalla'. Tuntuu kuin olisi ikuisuus siitä kun viimeksi olin liikkeellä.. -Paitsi että VOINPAS sanoa tarkasti sen päivän kun tämä alkoi! Kun mun piti peruuttaa yksi aika sen vuoksi kun ei auto kulkenut! Kyseessä oli siis perjantai 29.1. Eli auto on jumittanut nyt 13 päivää!
Sitten on vielä sellainenkin huoli, että mun oikeasti olisi p a k k o päästä joko liikkeelle ennen viikonloppua, tai sitten laittaa mies jotenkin asioille.. koska aivolääkkeeni alkavat olla lopussa! Ja sellainen kevyempi pakkokin on, kun on menoa tulossa [sosiaalinen tilanne, juhlava] ja tarttisin kovasti jonkun juhlavamman puseron, paitapuseron, juhlatopin tms.! No tuo lääkeasia nyt on 1. huoli kuitenkin..! Huoli nro. 2 on se lekurikäynti ja 3. on se puseronlöytämispakko.
Mies lupasi taas aamusta koettaa sen auton kanssa jotain, kun hän on nyt jotain osia siihen vaihdellut. Mutta voi olla että kuulemma se bentsiini siellä sisällä on saattanut kostua, kun on ollut vajaa tankki pitkään käyttämättömänä. En tajua mitä teemme jos noin on. Pitääkö vanha löpö sitten valuttaa pois vai?? :( Vai pitääkö auto saada johonkin 'kuivamaan'? Tosi 'kiva' jos pitää, koska meidän autotalli on ROMUVARASTO [kiitos miehen, hehe], eikä sinne oikeasti mahdu autoa. Ei kai niitä rojuja voi pihalle lumeen heittää.. vaikka mieli joskus tekisi! :( Ärrrr..!
Raportoin!
Mässinki meni oikeastaan ihan hyvin. Ei tullut kertaakaan todella ähky olo. Olen nyt viime aikoina päättänyt, että yritän aina entistä enemmän keskittyä positiivisiin asioihin, yritän nähdä itsessäni jotain kehitystä. Nyt voisi sanoa, että sen ainakin olen oppinut, etten mässingin lähetessä loppuaan ala ahtaa aivan sairaasti! Ennen tein niin! Ihan kuin olisin panikoinut: tämä loppuu pian, nyt äkkiä maaru täyteen..! Siitä tuli monesti kehno olo. Minusta tuokin edistysaskel on ihan hieno, vaikka onkin PIENI. Alan ihan kuin tajuta, että 2 viikkoa kuluvat kyllä ja sitten taas.. eli ei ole mikään pakko vetää kuin ruokaa tai herkkua ei enää koskaan saisi. :)
Uni
Näin unta jossa raivosin Äetmuorille ja tunsin oloni tosi hyväksi, vahvaksi. Ja tajusin siinä unessakin, että TÄTÄ muuten en pyydä anteeksi enkä kadu! Tunsin lievää syyllisyyttä kun heräsin unesta, mutta outoa kyllä tunsin myös riemua.. ja oloni vahvaksi. Miksi?? Toivottavasti se ei ole merkki loputtomasta sikamaisuudestani. Kun en kuitenkaan usko tosielämässä ihmisille raivoamisen auttavan paljonkaan.

tiistai 5. tammikuuta 2010
Hulluja ajatuksia
Aloin miettiä että entäs jos ne meidän uudenvuoden aaton vieraat olisivatkin istuneet sohvillamme ALASTOMINA. Pönöttäneet siinä nakuina niitä juttujaan jaanaten! :) Vähän hullu ajatus. Mutta jollain tavalla se piristääkin, olen nimittäin ollut vähän masennuksissa sen u-vuoden aaton takia. Kai se on sitä, kun tosiaan tuli sellainen tunne, ettei kukaan niistä ihmisistä oikeasti välittänyt meistä tippaakaan. :(
Oikeastaan ihmisten olisi tosi vaikea olla olematta naurettavia, jos ne kaikki olisivat alastomina. :) Ihminen on niin hullunkurinen otus ilman vaatteita. On tankeita häpykarvoja, on jenkkakahvaa ja masunpullukkaa, takapuolten kaksi identtistä palleroa ja reidenpampulaa. Ja sitten sukuelimet: miesten tapauksessa aina jotenkin SUOJATTOMAN näköiset pikku pallukkaiset ja pilli. Ja naisilla karvan peittämä tai peittämätön pikku viiru.
Mä muuten onnistuin elämään aika 'vanhaksi' asti tajuamatta että millä tavalla ympärileikkaamaton kikkeli eroaa näkönsä puolesta ympärileikatusta. Ensimmäinen rakastajani oli y-leikattu ja siksi luulin kai aika pitkään että ne KAIKKI on sen näköisiä. Pippelit siis. Vaan eivätpäs olleetkaan! Kai sekin kertoo koulun sittenkin aika häveliäästä bilsanopetuksesta, että näin on päässyt käymään - tämmöinen aukko tiedoissa! Meillä muuten oli vielä lukiossakin bilsanopettaja, joka jätti (ihan ilman selityksiä) ihmisen seksuaalisuuteen liittyvät biologian jutut opettamatta. ;) 'Luette sitten itse nuo sivut xxx-xyy..' Hih.. ;) Kun ei ole 'aikaa' nyt juuri niitä käydä läpi.. ;) Kyseinen ope oli vanha nainen joka asui yhdessä äitinsä kanssa. Kulki aina fillarilla kouluun, sen muistan. Vähän stereotyyppi, naimaton kaino nainen - en tiedä mistä se johtui, että ikäluokka toisensa jälkeen siinä koulussa sai aina lukea ihmisen seksibilsat itse, kun minään vuonna 'ei ollut aikaa' juuri niihin! Se oli oikein vitsi oppilaskunnan piirissä.
Alastomuus tuli kai siksi mun mieleen, kun näin tässä äskettäin ihan HULLUN unen! Siinä oli kesä [SE ei sinänsä ole hullua, mutta se on mitä sitten seurasi!] ja minä menin RINNAT paljaina retkuen ruokakauppaan Isoon Kaupunkiin!! Ja se oli ihan täällä maan tapa. Eli liikkeellä oli paljon muitakin naisia tissit paljaina! Sitten oli jotain vierasmaalaisia turisteja, jotka otti oikein valokuvia kun oli tällainen erikoinen maan tapa. Mä en hävennyt alastomuutta ollenkaan vaan vilkutin ja melkein POSEERASIN niille kuvaajille!! :( Muistan senkin että jotkut niistä turisteista virnuili, ne olivat kuin jonkun kehittyneen sivilisaation edustajat katsomassa alkeellisia villejä! Mistä tuommoisetkin unet tulee, en tajua!
4 kokonaista vuorokautta - -
- - herkutteluun! :) Alkaa taas vähän elämä voittaa noiden leivontojenkin kanssa. Varmaan leivon taas jotain, alkaa jo akut olla latautuneet sen uuden vuoden leivontariehan jälkeen! Mutta MITÄ tekisin, millä palkitsisin itseni? Se on vaikea valinta. Ehkä kinuskitorttu..?
Kivaa ainakin kun on joulusuklaateja reilusti jäljellä! Appivanhemmat antoi meille Pandan Juhlapöydän tuossa äskettäin. Se ei enää tympäise mua niin, se koostumus on muutettu ja mun mielestä kerrankin muutos on PAREMPAAN suuntaan, eli oikeastaan siinä rasiassa on nyt kaikki konvehdit sellaisia, joita voin syödä!
Alkaa taas siivous, tiistaina! Ostin tänään uuden mopin ja varrenkin, kun entinen varsi on vähän ruostunut [se on aikas vanha] ja sitten vanhan mopin suikaleet on alkaneet irtoilla.. harmittavaa! Ne maksoivat aika paljon, ne siivousvempeleet! Ostimme Siniä, koska siinä se ostettu varsi [nyt tämä on sellainen kun ei ruostu!] sopii paitsi moppiin myös sellaiseen toiseen lattianpesimeen, joka meillä on.

tiistai 10. marraskuuta 2009
Pois, pois possuflunssa..!
Voi kun toivon ettei enää televisiossa tai lehdissä olisi SANAAKAAN sikainfluenssasta! Olen niin kyllästynyt siihen. Enkä uskalla soittaa Äetmuorille velvollisuuspuhelua, kun pelkään [tiedän] sen olevan vain tuota tautijuttua alusta loppuun. En kai VOI sanoa hänelle, että anteeksi vaan, mua ei yhtään kiinnosta tuo sulle niin tärkeä juttu.
Näin sitä on palattu mässäilyn jälkeiseen aikaan! Herkkuilu oli kyllä kivaa, söin kinuskikakkua, jonka leivoin. Ja maistoin sitä Pirkka Pähkinäyllätys-jäätelöä. Se ei ollut yhtä hyvää kuin kinuskikeksi-keikaus. Fazun Piparkakkusuklaati suli kyllä suuhun.. :) -Huomasin senkin jutun, etten oikeastaan enää välitä niistä Almondy-tortuista. Ainakin se, missä on Daimia sisällä ei oikein 'iskenyt'. Joskus ennen ne oli mun suurta herkkua. En tiedä mikä nyt vaivasi, liika rasvaisuus ehkä..? Ostin nimittäin sellaisen Almondyn pakastealtaasta. Enemmän olisi tehnyt mieli Prinsessakakkua, mutta ne olivat molemmista täkäläisistä kaupoista loppu! Veikkaisin aika monen isän syöneen juhlapäivänään prinsessaa..
Mulla oli aika ikävä lauantai. Mies oli omissa eräharrastuksissaan ja tuli tosi myöhään.. vasta puolenyön aikoihin. Joskus on aika ankeaa istua täällä yksin, tuntuu melkein kuin olisi yksin koko maailmassa.
Suklis uneksuu
Onko outoa uneksua herkuista?? Siis ihan nähdä niistä unia. Mulle se on aika tuttua kauraa. Joskus unessa syön jotain ihan käsittämättömän SUURTA herkkua.. tai sitten vain jotain erityisen hyvää. Onkohan tuo suuri herkku-juttu jotenkin freudilainen..? No, täytyy kyllä sanoa ettei itseä houkuttele nyt pienet eikä isot peeeenikset.. :) Tuntuu kuin olisi sexielämä ihan lamassa. Mieskin on ollut vähän haluton, koska hänellä on ollut se takapuoli [verenvuoto] vaiva. Joskus hän sanoo sen haittaavan jopa töissä! Kun joutuu istumaan jossain palaverissa! Ja siitä on vaikea puhua kellekään, eli hän vaan kärsii hiljaa. On se väärin!

maanantai 27. heinäkuuta 2009
Painajaista mä näin
Oli aika kamala uni tuossa päiväunilla ollessani! Mies nimittäin oli kadonnut! Auto vain oli jäänyt. Eli siis hän oli ollut jossain kaupassa ja mä toisessa kaupassa ja oltiin sovittu, että hän hakee mut kauppan edestä, mutta hän ei tullutkaan. Ja hänen autonsa vaan oli siellä toisen kaupan parkkipaikalla, mies itse oli kadonnut kokonaan. Unessa juoksin sitten kyttien luo, mutta kytät eivät auttaneet. Jotenkin sekin tuntui ihan luonnolliselta siinä unessa. :( Siis ettei Kyttälästä saa apua. :( Tiesin että mun on selvitettävä miehen katoaminen itse.
Sitten jotenkin se uni muuttui ja asuimme yhdessä Äetmuorin kanssa [no sehän OLI painajainen, kuten sanoin!!], siis Äetmuori, mies ja mä yhdessä. Siinä asunnossa, jossa asuimme kun olin peruskoulun 8. ja 9. luokilla! Siinä samassa pitkässä, kapeassa huoneessa, joka oli mun teinitytön huone, ja jota mies ei tietystikään ole edes nähnyt, kun ei me silloin tunnettu! Siellä me asuimme ja sitten jostain syystä Muori hyökkäsi tosi rajusti mua vastaan. Sanoi, että elän ihan väärin, istun vaan kotona enkä tapaa ihmisiä, eikä mulla ole ystäviä. Siinä unessa siis olimme niin vanhoja kuin olemme nyt, 3-kymppisiä siis, EI teinejä. Jotenkin Muorilta kyllä tuollaista purkausta voisi odottaakin..
Tällaisia unia! Onneksi mies herätti mut, kun olin pyytänyt häntä herättämään mut parin tunnin unien jälkeen! Ei ollut nimittäin mukavaa unennäköä tuo tämänkertainen. :(
Suru
Tänään suretti kun tajusin, että maailmassa on lukematon määrä maistuvia juttuja ja herkkuja ja että mulla sittenkin on vain yksi suu ja MÄSSY kestää aina vain sen pari päivää kerrallaan! En voi mahduttaa itseeni koko maailmaa! Vaikka tahtoisin.
Hullu haluaa erakoitua
Mietin sitäkin, kun siellä häissä tuli melkein paniikkikohtaus [ilta venyi kuin joku ällö purukumi ja poispääsy oli taas niin vänkelää kun koko maailma taivasteli että kuin te nyt jo..], että pitäisikö sittenkin yksinkertaisesti jättää KAIKKI sikseen, erakoitua reilusti! Tästälähtien kiittää EI kaikkiin sukujuhlakutsuihin ja muutenkin heivata huolet. Jos en halua semmoisiin kinkereihin osallistua, niin tekeekö se musta RIKOLLISEN?
Oikeastaan yksinäisyys ei nykyisin taida olla niinkään harvinaista! On kai olemassa lausumaton sopimus, että ystävyydet kuuluvat lähinnä tiettyyn ikään tai elämänvaiheeseen, siis siihen, kun ei ole Pyhää Perhettä. Kun on perhe, niin sitten eletään sen kautta. Tiedän sellaisia perheitä, jotka eivät liikahda kodista mihinkään, eivätkä edes lastensa anna tuoda ystäviä sinne, kun se 'häiritsee'. Eli en kai mä sitten niin outolintu ole. Siellä häissä yksi miehen serkuista visersi kaikkea siitä, kuinka tekee kavereiden kanssa sitä ja tätä [taisi olla 24-vuotias] ja minä ajattelin, että juu juu, siinäpä puhut VIELÄ. Odotas, kun alkaa 30 lähestyä ja perheytyminen täydessä vauhdissa.

torstai 2. heinäkuuta 2009
Tyytymättömät
Hassulta tuntuu kuin koko alkukesän lämmintä vonkunut väki nyt ruikuttaa helteillä. 'On liian kuuma!' sanoo yksi. 'Mitään ei jaksa tehdä', säestää toinen. Kolmas toivottaa helteet helvettiin ja tahtoo kylmää. Sitten kun se tulee, niin siitä valitetaan. Oli niin tai näin, niin Suomen ilmasto on p-ka. Jossain muualla [missähän, oikeasti] olisi niin paljon parempi!
Mun mielestä sää on sellainen asia, ettei siihen oikeastaan voi itse vaikuttaa, joten siitä nyt ei ainakaan kannata peliverkkareita repäistä. Mutta samapa tuo mulle, saahan sitä valittaa. ;) Olen itsekin joskus valittavainen.. vaikkakaan en säästä.
Meillä mies on hölkännyt, vaikka on helle! Eilen veti 7 kilometriä kuin tyhjää vaan. Kyllä hän tosin juokin paljon vettä juoksun kaveriksi. Hölkkä on yksi sellainen urheilulaji, jota en ole koskaan oikein oppinut. En 'osaa' juosta oikein sillä mielellä, että juoksisin pitkän lenkin. Korkeintaan joskus saatan juosta postilaatikolle, jos sataa.. Mulle juoksu on sellaista pyrähtelyä, jotenkin ei tunnu luonnolliselta, että sitä jatkaisi kilometritolkulla. :) Tunnen itseni jollain lailla teennäiseksi, jos yritän juosta pitempiä matkoja. Mies on hyvä juoksija, hänellä on tekniikka kunnossa.
Mua helle ei haittaa, mutta jostain syystä olen nyt lämpimällä nähnyt paljon pahoja unia! Johtuisiko siitä, jos vaikka jossain vaiheessa yötä on kuuma nukkua peiton alla? Yhdessä unessa oli Tony Halme! :( Se oli aika kauhea uni. Siinä T.H. oli kai joku ihan viittä vaille rikollinen ja kauhean väkivaltainen [mahtaako olla kaukana todellisuudesta tuo uni sittenkään..]. Karua jos perussuomalaiset alkavat jo dominoida unianikin.. :) Olen kai oikeasti ollut vähän surullinen ja ahdistunut tämän politiikan äärioikeistolaistumisen johdosta. Keväällä olin tosi hämmästynyt kun yhdessä harrastuspiirissä oli MYÖSKIN persu, ja sellainen joka oikein toi sitä esiin. Itse en koskaan puhu politiikasta vieraammille ja siksi tuon naisen (!) tapa ilmaista asiat järkytti. Yleensä sellaista ei käy jossain harrastusympyröissä.
Toisessa unessa joku korsto [ei kuitenkaan T.H.] kävi kimppuuni takaapäin, kun olin kävelyllä!! Suklis parkaisi unessa ja potkaisi sitä tyyppiä. Mutta ei käynyt selväksi kumpi voitti 'matsin', koska heräsin! Mies sanoi, että olin VINKUNUT unissani ja sätkähdellyt! :( Vähän noloa, VINKUA - ihan kuin porsas teuraspukilla! :(
Yössä imurin laulu soi..
Olenkin nyt tehnyt perinteisen siivon kahdessa päivässä, yleensä menee kolme! Olen siivoillut myös öisin. Silloin on viileämpää ja keskittyminen on helpompaa. Päivisin aina tuntuu kuin olisi muka joku into tehdä jotain muuta kuin siivonkia. Viime yönä lopettelin siivousurakat tuossa n. klo 3. :) Hih, onneksi asumme omakotitalossa. Kerrostalossa varmaan naapurit tulisivat hulluksi kun joku imuroiämyröi keskellä yötä!
1 kokonainen vuorokausi ja hirviöyden hetki koittaa!
Niin se on, tähän on tultu! :) Mua ei pitele helle, kyllä silloinkin voi ahtaa. :)

tiistai 12. toukokuuta 2009
"Eloisia unia"
Citalopramin käyttöohjeessa oli sellainen juttu, että lääke saattaa aiheuttaa eloisia unia. Lievästi sanottuna! Paljon on unimatti näyttänyt kaikkea outoa. Viimeksi sellaista, että mulla oli salasuhde [yöks!] ... R-kioskin myyjän kanssa! Niin, myyjä oli siis mies.. muistutti vähän Salkkarien Ismoa. Voi herttileijaa sentäs! Unessa olin tosi tyytyväinen älyttäessäni ihmisiä ja 'petturoidessani'. :( Voi itku. Ja se mies oli ihan surkimus, tylsä ja ripustautuva.. mitähän mä muka siinä näin??!
Sitten näin unen, jossa meillä oli täällä kaksi koiraa, iso ja tosi pieni. Olin onnellinen siinä unessa, mutten mä koskaan voi koiria saada, kun mulla on astma. Että taisi olla toiveuni vaan!
Kolmannessa unessa olin Siukun ja yhden ystäväni S:n kanssa kahvilassa. Kumpikin heistä oli tosi tosi hoikka, suorastaan laiha.. ja mä tunsin itseni possu pontevaksi. Aika huvittavaa sinänsä, koska Siukku on hyvin tukeva ja S. on suunnilleen samoissa mitoissa kuin minä, siis oikeassa elämässä. Mutta unessa oli toisin.
Semmoista! Silti sanon että Citalopram on ehdottomasti tähänastisista aivolääkkeistäni paras.
Nenä kiinni Hesarissa
Kävin eilen paikallisessa lainastossa siellä lehtienlukusalissa. Näkymätön tyttö kertoi mielenkiintoisesta jutusta Hesarin Kuukausiliitteessä ja tahdoin lukea sen. Se kun koski vähän näitä sukututkimuskiinnostuksiani. Siinä jutussa kysyttiin, että tiedätkö mitään isovanhempiesi vanhempien elämästä? Tiedätkö edes heidän nimiään? Jos et tiedä, niin luultavasti he eivät omistaneet maata. Maanomistajat [talolliset] nimittäin merkittiin huolella kirjoihin ja kansiin mutta vähäinen väki [muonamiehet, piiat, rengit, mäkitupalaiset] ovat huonommin tallennettuja. Ja se liikkuva elämä myös vaikeutti kai kaikkea kirjanpitoa.
Tajusin että mä tiedän kolmen isovanhempani vanhemmista tosi paljon. Yhden [K-mummin] suvusta en tiedä juuri mitään, mutta se taas johtuu siitä ettei hän koskaan kertonut. Hänen äitinsä tarinan tiedän kyllä.. Harvinaisuus aikansa Suomessa, eronnut nainen, aika vaikeaa elämää kahden tyttären kanssa. Mutta K-mummin isästä en tiedä juuri muuta kuin että hän teki kai itsemurhan. Jotkut suvussa sanoo että se oli onnettomuus. Mutta K-mummi ja osa porukasta on sitä mieltä, että oman käden kautta.
Vaikka tiedän isovanhempien vanhemmista paljon, niin ei he silti mitään 'herrasväkeä' olleet. Isukin suku tosiaan oli pitkän linjan talollisia.. he viljelivät maata vuosisadat samassa paikassa. Äetmuorin suvussa on oltu liikkuvaisempia. Yksi Muorin isotädeistä lähti yksin Amerikkaan siirtolaiseksikin. Hänen nimensä oli Aina. Katosi kaiketi täysin kuviosta muuttonsa myötä. En tiedä mitä hän teki USAssa, luultavasti meni piikomaan tai tehtaaseen töihin.
Siitä olen tavallaan vähän hassulla tavalla ylpeä, että Isukin äidin puolelta mussa on ihan oikeaa proleverta. ;) Tarkoitan sitä että Isukin äidin puolen suvussa on oltu ihan oikeita tehdastyöläisiä, ainakin Isukin isoäidin äiti oli. Hänellä oli avioton lapsikin, olen siitä kai tainnut kertoa. Mutta pääsi sitten kuitenkin naimisiin leskimiehen kanssa ja sai lapsia. Siitä aviottomasta en tiedä sen enempää, olisikohan uusi mies suostunut sellaista kasvattamaan nurkissaan vai lähetettiinkö hänet pois? :(
Muori muuten viimeksi perjantaina päivitteli sitä, että Suomessa järjestetään rippijuhlia, joihin kutsutaan sukulaisia. Hän muisteli omaa ripille pääsyä.. Kirkosta oli vain menty oman perheen kanssa kotiin ja keitetty kahvit. Mun teki mieli sanoa että miten ihmeessä Vaari ja K-mummi olisivat voineet mitään juhlia järjestääkään, kun ei tainnut olla yhtään sellaista sukulaista joiden kanssa he eivät olisi riidelleet!
Jotenkin nuo sukuriidat on kummia.. Ne nimittäin saattaa vähän kuin "periytyä"! Vaarin äiti ei ollut väleissä sukulaistensa kanssa, Vaari itse ei sietänyt siskojaan [hänellä oli kaksi] ja sitten Äetmuorilla taas oli se 15 vuoden puhumattomuuden ja vihanpidon kausi enoni kanssa! Ihme juttu! Isukin suvussa ei koskaan ole sillä lailla välejä pätkäisty.. On saattanut olla ristiriitaa, mutta aina niistä on yli päästy! Mutta Äetmuorin suvussa on toisin. Itse olen aina ajatellut, että on tyhmää polttaa kaikki sillat takanaan. Mun mielestä nyt sukulaisiinkin voi edes joulukorttivälit pitää, jos ei muuta! On se kuitenkin kiinnostavaa katsoa miten sukulaiset muistuttaa vaikka isovanhempia tai itseä. Ja missä suhteissa taas ollaan erilaisia.

lauantai 18. huhtikuuta 2009
Työväenluokasta askel alaspäin
Mikä mahtaa olla sellainen luokka, joka on työväenluokasta vielä alaspäin? Olisiko ALAluokka, ihan reilusti? Suklis työläistyttö ei olekaan työläistyttö, vaan ihan reilusti alaluokan tyttö. :) Tarkoitan siis sitä, kun olen työtön lortti ja sellaiseksi jään.
T-voimatoimisto lähetti muuten ihanan kirjeen, olisi suurenmoisen hyödyllinen kurssi tiedossa kevätkesästä! "Tiedosta omat voimavarat ja työnhaun niksit" jne! Voi ihanuutta, nuo kurssit ovat mahtavia! Olin kerran yhdellä ja sieltä sai kyllä fantastisen hienoja neuvoja. 'Tulosta cv jollekin muulle kuin valkoiselle paperille tai käytä laadukasta tulostuspaperia'. Ja mä hullu tein niin, kertoo kai jotain epätoivon syvyydestä. Ja p-kat siitä mitään apua ollut. :) 'Pitää tehdä muista erottuva cv' - joo paljon auttaa, jos työkokemuksen kohdalla on tyhjää. Viime vuonna muuten jätin menemättä toiselle tuollaiselle kurssille ja työkkärissä yksi eukko suuttui siitä oikein kunnolla. Uhkasi karenssilla - no mä sanoin siihen lempeästi ja ystävällisesti, että mulle se on oikeastaan samantekevää onko karenssi vai ei, kun en kuitenkaan saa mitään rahaa. Eukkoa harmitti se aivan uskomattoman paljon, olisi varmaan ilomielin nähnyt mut uikuttamassa armoa. :)
Olen miettinyt että mitä jos en enää olisikaan työkkärin asiakas. Jos vaan jättäisin sen. Syitä jättämiseen:
- rahallisesti siitä ei ole mitään hyötyä
- olen nyt kokenut t-elämävalmennusta, eikä nuo työkkärin tuollaiset systeemit enää oikein innosta
- oli t-voimatmston asiakas tai ei, niin silti ne on ne samat työpaikat joita haetaan esim. netin kautta. T-voimatmsto ei tarjoa mitään 'extraa'
- henkisesti se on rasittavaa mennä sinne, kun aika moni siellä kohtelee työnhakijoita kuin sontaa
En vaan koe että hyötyisin mitään tuosta työkkäristä. Oikeastaan kaikkein eniten kiinnostaisi nyt uudelleen kouluttautuminen johonkin sellaiseen työhön, jota voisi tehdä kotona ja yksityisyrittäjänä [se hierojahomma]. Sen etenemiseen tai etenemättä jäämiseen ei työkkärin asiakkuus vaikuta ollenkaan.
Herkkuaatoksia
Nyt olen vähän miettinyt seuraavaa herkuttelua. Siihen on 6 kokonaista vuorokautta! Lauantai ja sunnuntai [ensi viikolla] on siis MÄSSYpäivät. Mietin että jos miehen kanssa ostaisimme Kyöpelinvuori yllätysmunat itsellemme vielä. :) Nythän varmaan niitä kohta saa alennuksesta, kun on bää-siäinen ohi. Tykkäsin viime herkkuilussa muuten tosi paljon sellaisista Lidlin tummalla suklaatilla kuorrutetuista marsipaanimunista! Oikeastaan ne ei olleet MUNIA, siis ei kokonaan sellaisia pyöreitä, vaan ne oli vähän kuin puolikkaita munia muodoltaan. Ihania. Lidl on oikeastaan lähin paikka mistä mä marsipaanihullu saan lohtua riippuvuuteeni. :) Onneksi niitä marsipaanimunia on vielä. Marsipaani jakaa mielipiteet aikas tehokkaasti. On sellaisia ihmisiä jotka ei siedä sitä. En itsekään kauheasti siitä tykännyt lapsena. Mutta nyt aikuna maistuu. :) [Aiku = aikuinen hirviökielellä!]
Mistähän se johtuu että mun suklaatimakuni on niin oikullinen? Yhdessä vaiheessa tykkäsin Pandan tummasta suklaatista, nyt se sitten jotenkin maistuu kuin joltain halpissuklaatilta. Ei kiehdo. Yhteen aikaan tykkäsin siitä Fazerin sinisestä omar-palasilla höystettynä, mutta nyt se on jotenkin liika makea, tekisi vaan mieli sitä Keksicrisp-levyä.
En muuten ole nähnyt herkuista unia nyt pitkään aikaan. Joskus ennen näin kyllä, semmoisia unia joissa mätin kaksin käsin kaikkea namppia suuhun. :) Hullua!

Tunnisteet:
herkkuhölpötystä,
työkkäri,
työttömyys,
unet
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Suklis Sukututkija
Yksi tuttu kerran ihmetteli, miten jaksan olla kiinnostunut sukututkimuksesta. "Vanhoja pölyisiä asioita" sanoi hän. Eikä niillä hänen mielestään ollut mitään merkitystä tämän päivän kannalta.
En varsinaisesti pidä itseäni minään sukututkijana, koska en tutki. :) Lähinnä vaan roikun Hiskin sivuilla ja sitä kautta etsin.. Oikeat tutkijat tutkivat kai arkistoja. Minä en viitsi, olen kerran ollut maakunta-arkistossa ja siellä oli kauheaa - en osaa lukea sitä vanhaa käsialaa! :(
Sitten jotkut kuvittelevat sukukiinnostuksen olevan sitä, että toivoo sieltä löytyvän jonkun prinssin tai kreivittären. :) Mulla se ei ainakaan ole sitä. Oikeastaan mun suvun tutkimuksessa on hienoa se, kun huomaa miten pienissä oloissa ihmiset on eläneet ja silti saaneet lapset kasvatettua, isot lapsilaumansa. Ja sitten kun niitä elämiä tutkii niin alkaa melkein hävetä omia työttömyysruikutuksia.. Nimittäin ennen oli paljon, paljon niukempaa elämä!
Äetmuorilla aina oli tapana vaan kertoa niistä sukulaisista, jotka hänestä oli jotenkin 'fiinimpiä'. Isukin sukua hän ei pitänyt yhtään minään, pelkkiä maajusseja. Ei Muorin omakaan suku ollut mitään hienoa, mutta he olivat kaupunkilaisia ja se oli Muorin mielestä paljon hienompaa. Vaikka nyt vanhemmiten mua oikeastaan kiehtoo enemmän se Isukin suvun puoli, he olivat vuosisadat samalla paikkakunnalla, vuosisatojen ajan heitä oli ja syntyi ja eli ja kuoli. He juurtuivat, heillä oli paikka tässä maailmassa. Äetmuorin suvussa oltiin kulkevaisempia, käsityöläisiä ja sellaisia liikkuvaisia. Sekin on ihan kiinnostavaa, mutta tavallaan juuretonta.
Mun mielestä on mielenkiintoista katsoa mitä kaikkia eri ammatteja ihmisillä oli ennen. Voi sieltä löytää jotain vinkkiä vaikka itsellekin. :) Että mitä sitä takisi.. Kun nyt asiaa mietin niin mua ei haittaisi yhtään olla vaikka maatalon emäntä. Taidan olla enemmän Isukin sukuun tullut siinä mielessä, että en tykkää muuttaa, haluan pysyä aloillani, kiinnyn paikkoihin niin kuin KISSA! Mulle varmaan joku maatalon emännän työ olisi parasta, koska siinä saisin ihan kouriin tuntuvasti tehdä työtä omassa kodissa, oman kodin [oman paikan] hyväksi! Harmi vaan etten ole mikään karjakko enkä oikeastaan tiedä niistä töistä mitään!
Ripulia ja unta
Eilinen meni ripuloinnin ja nukkumisen merkeissä! Kun piti sitä sorbettia mättää mahaan oikein kaksin käsin, niin tietty se sitten kylmästä ärtyi ja aloin ripuloitsea. :( Oli tosi epämiellyttävää! Kurjaa viettää päivä vessassa. Sitten sen jälkeen mua alkoikin nukuttaa ja nukuin tosi, tosi paljon! Näin kummia unia. Yhdessä niistä miehen työkaveri, yksi Ari, alkoi haukkua mua. Kun olen työtön ja muutenkin 'omituinen'. Siinä unessa minua itketti, mutta en näyttänyt sitä, yritin vaan sopertaa jotain että kaikilla on oikeus mielipiteeseen. :( Tavallaan outoa nähdä unta siitä Arista, en nimittäin oikein koskaan häntä näe, mies ei ole kauheasti hänen kanssaan tekemisissä. Unet ovat kummallisia.
Mies sääli mua kun ripuloinnin takia olin vähän heikkona ja lötkötin vaan sängyssä kärsien! Hän sitten laittoi astianpesukoneen hurisemaan, vaikka normaalisti teen sen aina itse.
Pepcid Duo ei minusta ollut kovin hyvää närästyslääkettä. Taidan pysytellä Renniessä.

MÄSSYraportti,
ripuli,
sukututkimus,
unet
maanantai 30. maaliskuuta 2009
Huumeet ja Suklis, valistus ja valehtelu
Minä olen kokeillut muutaman kerran nk. mietoja huumeita, eli siis ihan "ruohoa". En osaa sitä suositella enkä toisaalta kieltääkään. Minusta se oli ihan OK, muttei mitään tajuntaa räjäyttävää. Tuo kammoksutun "ruohon" kokeilu kyllä vahvisti sen käsitykseni, ettei ALKOHOLIA pahempaa huumetta ole.. varsinkin kun sillä on Suomessa vielä laillisen huumeen status, eli sitä saa ostaa eikä kukaan pidä sen käyttöä pahana. Ne miedon huumeen kokeilut, niiden aikana ei kertaakaan ollut sellainen olo kuin mitä on humalassa ollut.. niin sekava ja tillintallin.
Minulla tuo kokeilu saattoi olla uhmaakin. Äetmuori saarnasi huumeista kun olin nuori, eikä se 'valistus' mitenkään totuudenmukaista ollut. Hän mm. sanoi, että yhteen ainoaan hasis-savukkeeseen saattoi KUOLLA, tai että siitä saattoi heti tulla riippuvaiseksi, siirtyä vahvoihin huumeisiin jne. jne. Sitten hän pakotti mut lupaamaan, etten ikinä koskaan enkä milloinkaan käyttäisi. Minua silloin jo ärsytti se hysteerinen tilanne ja pakkolupaus. Tietysti se sitten tuli rikottua.
Mun ruohokokeiluista kaksi oli ulkomailla ja yksi Suomessa.
Mitä tästä kaikesta opin oli se että vanhempien pitäisi huumetiedotuksessa ja alkoholivalistuksessa yrittää olla REHELLISIÄ lapsilleen. Nykyisin muuten nuoretkin tietävät asioista aika paljon ja jos vanhempi puhuu ihan potaskaa ("kuolet hasikseen!), niin nuori saattaa tietää valetta tulevan. Minä en usko että sellainen nuori sitten paljon kunnioittaa vanhempiaan.
Toinen outo juttu on tuo seksi, sen suhteen kanssa pitäisi vanhemmilla olla edes alkeellinen luottamus lapsiin. Kaverini kuukautiset alkoivat kun hän oli 13. Aluksi kuukautiset voi tytöllä olla epäsäännölliset, ja näin oli kaverillakin. Niin hänen äitinsä alkoi kysellä tältä hevosia piirtelevältä tallitytöltä ettet vain ole "tehnyt jotain jonkun pojan kanssa"! Kai sitä sitten ajateltiin, että raskaana on! Voi pyhä jysäys.
Joskus nuorena aikuiset vaikuttivat niin hemmetin typeriltä. Mutta eivät onneksi kaikki. Kaverini M:n vanhempien kanssa tulin tosi hyvin toimeen, he olivat rentoja ja mukavia ihmisiä.
Suklis joutomiehenä
Normaalitilassa alkaisin siivouksen tällä viikolla, mutta nyt se siirtyy viikolla eteenpäin, ensi viikkoon, koska pidän tavallista pitemmän tauon MÄSSYjen välillä. Odotan siis sitä pääsiäisen maagista hetkeä ja sitten herkkuilen.. Hyvin sopii sitten kiirastorstaihin ja pitkäperjantaihin SIIVOUSKÄRSIMYS, koska silloin sitä on luvassa. :) Pitäisi varmaan pääsiäisen ja kevään kunniaksi koettaa siivota vähän kaappejakin. Mulla on sellainen teoria, että hoidetuimmassakin kodissa on vähintään yksi "sotkukaappi" tai "kaaoskaappi", jonne on tullut viskottua vähän mitä sattuu. Meillä ainakin sellainen on tuossa eteisessä.
Suklis alko-lakossa
Olen ollut aika pitkän aikaa kokonaan ilman alkoholia. En ole mikään juomari, mutta joskus olen lasin viiniä nauttinut, nyt en ole sitäkään tehnyt moneen viikkoon. Jotenkin vaan tuntuu kun ihmisellä on sellainen tausta kuin mulla [Äetmuori ja Isukki], niin ehkä kannattaa pitää alkoholin käyttö minimissä. Tiedän ainakin etten tahdo alkoholista tulevan joku ovi elämyksiin, tunteiden osoittamiseen ja avoimuuteen. Musta vähän tuntuu että Muorille ja Isukille se oli/on sitä.
Mistähän se muuten johtuu että niin moni ihminen tarvitsee TYÖN pitääkseen elämänsä kasassa? Kirjoitin siitä viimeksi sen Löyhkä-Lassen yhteydessä. Saattaa olla että työ on ihmiselle se juttu, joka estää ryypiskelyn ja pitää ihmisen ruodussa, pistää käymään pesulla säännöllisesti ja pukeutumaan kunnolla. Sitten kun ja jos työ loppuu, niin elämä menee ihan hunnigolle. Mun on sitä vaikea tajuta, koska ainakin oma elämäni pysyy näiden perusasioiden (ruoanlaitto, kodinhoito, peseytyminen, alkoholin kulutus) osalta koossa ihan ilman sitä työpaikkaakin.
Yhden kaverini isä päätyi alkoholiongelmaisesta oikein kunnon alkoholistiksi siinä vaiheessa kun työ päättyi ja eläke alkoi. Hän kuoli pian sen jälkeen. Myös koti meni ihan kauheaan kuntoon, kissanpissaa ympäriinsä ja kissat (2 kpl) ihan villintyneitä. Hän ei siis siivonnut edes sitä virtsaa pois, vaan jätti silleen.
Yö Hirviön aikaa on..
Useimmiten jos tulee karkkihaaveita, niin ne tulee öisin valvoessa. Sitä myös suunnittelee kaikkia herkkuhamstrausostosreissuja kauppaan. Mutta kun tulee päivä, niin olenkin jotenkin niin väsynyt ja rento, etten jaksa/viitsi. [Se lääkitys!] Yö siis on Hirviön aikaa, silloin tulee ajatukset.. mutta ei enää herkkuaiheiset unet. Ne on kadonneet lääkkeen myötä. Joskus näin unia, joissa ostin herkkuja tai söin niitä, eikös olekin säälittävää. :) Mutta nyt en enää näe. Onneksi painajaisia ei ole ollut kuin 2 kertaa. Kerran oli se liskopainajainen ja sitten vähän aikaa sitten näin unen motoristeista, motoristipainajainen, jotain helvetin enkeleitä siinä pörisi! Kauheaa.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Yksin
Miehellä on tänään työhön liittyviä menoja ja olen yksin. On vähän orpo olo, jostain syystä. Kun yö on pimeä ja telkkustakaan ei oikein tule mitään katsomisen arvoista. Aloin katsoa digipoksilla olevaa "Tyttö nimeltä Nikita"-leffaa, sitä ranskalaista siis. Luc Bessonin ohjaamaa. Jotenkin taas tajusin siinä että pääosaa esittävä Anne Parillaud on niin hyvän näköinen, koska EI ole terveen näköinen. Se hänen tukkansa on punk, niin punk kuin olla voi [siis leffan alussa] ja se vartalo on luiseva. Ei hoikka, ei normaali, vaan luiseva. Niin kuin nisteillä nyt on. Minussa ei koskaan ole ollut sitä samaa katu-uskottavuutta, liian kirkkaat silmät ja kirkas iho, liian terve, liian normaali. Ei todellakaan mikään heroin-chic.
Minussa ei ole sitä never mind tomorrow-asennetta. Välitän liikaa terveydestä ja syön lisäravinteita. Tylsimys.
Karenssia!
Sain muuten postia työkkäristä. Sanoivat ettei selvitykseni t-elämävalmennuksen lopettamisesta ollut 'riittävä', tai siis syyt lopettaa eivät olleet riittäviä, joten karenssia on sitten huhtikuun alkupäiviin asti. Oliko se nyt 4.4. vai 2.4. Ihan sama, koska en saa mitään kuitenkaan. ;) Jotenkin ihan hullua nuo 'karenssit'. Ihan kuin sanoisi, että jos saisit jotain, niin nyt et saisi mitään. :) Plus miinus nolla, koko tilanne. Turhaa paperisotaa. Mutta kai niitä papereita täytyy tehdä jos on semmoinen laki.
Mua ei tietenkään karenssi haittaa, koska kuten sanottu en muutenkaan saa mitään rahaa, joten yhtä tyhjän kanssa.
Unelmoiva hirviö
Citalopramin yksi sivuvaikutus on vilkkaat unet tai painajaiset. Semmoisia olen nähnytkin. Yleensäkin näen paljon unia, mutta en ehkä niinkään painajaisia. Yhdessä painajaisessa oli joku lisko, joka halusi tulla mun olkapäälle! Se oli aika ällöttävä, mutta samalla jotenkin SÄÄLIN sitä! Koska se oli ruma ja varmaan inhottu.. halusin olla sille ystävällinen. Annoin sen sitten tulla olkapäälle, vaikka inhotusta tunsin. Sitten tuli naapurin kissa ja repi sen raukan liskon kappaleiksi! :( Mitähän tuommoinenkin uni oikein merkitsee.
Sitten näin sellaisen unen, että olin eksyksissä jossain vieraassa kaupungissa, enkä tiedä mitä siellä edes tein.
Ruoka-unia en muuten ole nähnyt. Joskus olen sellaisia nähnyt.. varsinkin jos on ollut jotain herkkuhimoja. ;) Nyt en muista milloin viimeksi olisi Nukku-Matti sellaista näyttänyt.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)