Huoltaja

Olen siivonnut taas öiseen aikaan. Tympii kotiin tunkeva valtava määrä havunneulasia! Vaikka kuinka koettaisit, niin aina niitä tulee. Imurin kanssa saa heilua eteisessä melkein joka jumalan päivä.

Vielä huomenna jatkuu siivonkiurakka! Kyllä sen jaksaa, kun ajattelee että on enää 3 kokonaista vuorokautta mässäilyyn! :) Mies on muuten kanssa kotona ensi viikonlopun, vaikka hänen ystävänsä tarjosi hirvenmetsästysmatkaa! Mutta ei mies mene - onneksi. Saadaan olla vähän kahdestaan. Tuntuu joskus kuin olisi viime aikoina arki vähän latistunut. Ei ole oikein ollut mahdollisuutta/halua rakastellakaan. Ei ole ollut sellaista luontevaa hetkeä. Luin joskus sellaisesta Säännöt-kirjasta, ettei naisen KOSKAAN pitäisi tehdä seksialoitetta edes avioliitossa. Minusta se on tyhmää! Mies oikein yllyttää joskus mua, että tee aloite. Ja teenkin. Mutta joskus se on vaikeaa. Minä yritän aina tulkita miestä, että onko hän väsyneen oloinen. Hän itse sanoo, ettei koskaan ole liian väsynyt lakanaleikkeihin, mutta voihan se olla kohteliaisuuttakin vain. Itseä ei ainakaan seksi kiinnosta yhtään, jos olen väsynyt tai huolestunut jostain.

Joskus olen kokenut olevani vähän 'huoltaja' tässä meidän liitossa! Minä aina sanon: 'muista tänään lähteä töistä ajoissa, sulla on harrastus klo 17:30. Ja mies sitten kiittää ja sanoo ettei olisi itse sitä muistanut. Muutenkin mä 'koordinoin' aika paljon meidän elämää, koska mies ei sitä tee. Luin jostain, että nykyisin ihmisillä on ansiotyö, kotityöt (siivonki, ruoanlaitto) ja sitten vielä arjen organisointityö, joka vie aika paljon aikaa ja on tavallaan eri työ kuin kotityö. Varsinkin lapsiperheissä, joissa lapsilla on monia harrastuksia vie tuo organisointityö oikeasti aikaa ja vaatii ajattelua. Mulla tuo arjen organisointityö tarkoittaa sitä, että luotsaan tavallaan miestä läpi sen hänen arkensa. Teen eväät, jos hän lähtee vaellukselle. Itse hän ei niitä muistaisikaan. Huolehdin siitä, että on aina lounas valmiiksi pakattuna miehelle jääkaappiin. Ja muistutan sukulaisten syntymäpäivistä, hammaslääkäriajasta, yms. yms.

Toisaalta tuo huoltamistyö ottaa multa pois edes vähän syyllisyyttä siitä, ettei mulla ole ansiotyötä. Koen että se on velvollisuuteni yrittää järjestää miehelle sujuva, helppo arki, kun kerran olen tällainen TYÖTÖN LORTTI ja sellaiseksi jään.

Ja on siinä ihan aitoakin antamisen halua, palveluhalua. Halua, että toisella olisi hyvä.

Mäs-mäs-mässymietteet..

Mietin sitä, että jos en tekisikään mansikkavalkosuklaajuustokakkua vaan baileyskakun! Vielä en yhtään osaa sanoa mihin päädyn! Baileys on joskus hitusen liika makea.. mutta toisaalta näin talviseen aikaan tosi-tosi makeatkin jutut maistuu! Kesällä sitten pitää saada raikkaampaa.

Ostotunnustuksia

Voi ei ja pitihän se arvata! :( Vaikka kuinka lupailin ja vannoin, että en hamstraa.. No, kävinpä kuitenkin Lidlissä. Ostin marsipaanipallosia. Ne ei edes ole mikään uusi tuttavuus: noita samoja Basini-firman palleroita olen ennenkin tykännyt syödä. Sitten kävin K-kaupassa ja ostin kaksi käpyleivosta (eli niin kuin pikkuruisia käpykakkuja ne leivokset), yhden itselleni ja yhden miehelle. Oli ihan PAKKO! Mutta syyllisyys tietysti nyt vaivaa, maksoivat yhteensä melkein 4 euroa. :(

Ja nyt joku tietysti ihmettelee, että miksi käpyleivokset, kun enkös minä ole aika ahkera jauhopeukalo? -No totta ihmeessä olen, mutta eihän se RIITÄ! Olen nyt jo leiponut baileyskakun ja sain puolisen tuntia sitten muffinssitkin pois uunista. Ne muffinssit on mustikka-valkosuklaatimuffareita miestä varten. Itse en niistä pidä. Tai no, taikinasta pidän.. :) Mutta valmiista tuotoksesta en. Baileyskakku meni hyytymään jääkaapin puolelle kello 17:30. Katsoin oikein ajan.. :) Mietin että missä vaiheessa sitä sitten alkaisi vetää. Keskiyön hetkellä se olisi ollut hyytymässä 6 ½ tuntia. Uskoisin sen riittävän. Yleensä olen aina antanut hyydytettyjen kaakkujen hyytyä yli yön, mutta olisinkos nyt ahne?! On se vain niin hyvä kakku. Teinkin sen nyt ensimmäistä kertaa liivatelehdillä. Olen toki lehtiä käyttänyt ennenkin, mutta en juuri tähän kaakkuun. Olen aina ennen tehnyt tämän liivatejauheella.

Kaupoissa oli taas melkoinen tunku. Joka kassalla pitkät jonot. Mutta en sallinut itseni hermostua. Ajattelin, että ei tässä ole mitään hätää eikä kiirettä minnekään. Huomasin kyllä taas, että jotkut ihmiset näyttivät tosi vihaisilta (eivät onneksi minulle) toisilleen ja mulkoilivat kuin syödäkseen. Tuli mieleen se yksi LÄSKI ÄIJÄ Prismassa, se jonka raivon olin todistamassa jokunen viikko sitten. Aina valitetaan, että suomalaisilla on liian vähän ystäviä, suomalaiset ovat yksinäisiä, mutta kyllä sitä meininkiä kaupassa katsellessa tulee mieleen, että olisivat valittajat hiljaa vaan. Kun tuskin suostumme kestämään toisiamme jossain lyhytkestoisessa kauppatilanteessa, niin eipä kai mitään kauheita tsansseja olisi ystävyyksilläkään kukoistaa. Niissähän ihmiset tulevat paljon läheisimmiksi kuin joku kaupan väki. Taitaisi olla meille suomalaisille parasta jos meille jokaiselle osoitettaisiin joku hehtaarin reviiri. :) Lisääntymishalujen herätessä vain olisimme sitten hetken toistemme kanssa tekemisissä. Sitten taas takaisin erakon elämään omalle reviirille.

Mutta oli kauppassa positiivinenkin ilmiö. Olin maitotuotehyllyllä ostamassa rahkaa ja kermaviiliä, kun jotenkin vaan silmäni kohtasivat sellaisen vanhan naisen silmät ja hän hymyili ja minä hymyilin myös, tosi leveästi. Se oli onnellinen hetki, positiivinen. :) Jotenkin, vaikkei mitään sanottu, niin joku yhteisymmärrys tai sympatia oli välillämme.

Paastoava hirviö

Niin, enpä ole mitään syönyt. Alkaa olla vähän väsy olo. Kello on pian 19 illalla. Tarkoittaa sitä, että enää 5 tuntia ja sitten alan mättää aivan uskomattomalla tavalla. Aina tekisi mieleni melkein kuin hyvästellä varmuudeksi kaikki ihmiset, koska pelkään joskus vetäväni itseni niin ähkyyn, että kuolen vielä! Tätä pelkoa ei pidä vähätellä: yksi tuttuni oli sairaalassa töissä ja sanoi että jouluisin sinne tuli väkeä, jonka vatsa piti tyhjentää - liikaa herkuttelua! On jotenkin kamalaa, että ahminnasta voi joutua sairaalaan. Ja että sellainen ei ole edes kauhean harvinaista. Minulle tuli tosi pessimistinen olo tuon jutun kuulemisen jälkeen. Aloin vain ajatella, että koskas on sitten minun vuoroni lojua jossain sairaalapunkassa ja kaikkien naurettavana siellä.

Äh, täytyy vielä viedä roskapussi, sitten vasta voin mennä pesulle ja ehkä ottamaan torkut. En saa rauhaa, jos en tee kotihommia täydellisyyteen asti. Täysi roskis ennen MÄSSYä ei ole hyväksyttävä asia! Sen on oltava tyhjä. Niin että minun ei tarvitse MÄSSYssä huolehtia siitä, vaan voin keskittyä nautintoon eli nautilukseen. Minulla on näitä omia pikku 'rituaaleja' tässä mässäilyhommassani.

Oooo, ikuinen lapsi mä oon..?

Onkohan MÄSSYilyni jotakin ikuista lapsen touhua minussa? Olenko epäkypsä, pyrin saamaan herkuista jotain ihmeen täydennystä sisällä olevaan tyhjiöön? Joka muuten ei koskaan täyty.. ei koskaan..

Viime MÄSSYn alkaessa sanoin miehelle herkkulauttaa kasatessani, että en halua elää näin, en halua. Mutta elän silti. Siinä on ristiriitaa. Tunnen aina valtavaa häpeää [iloon sekoittuneena] kun miksailen herkkulauttaan kaikkia mahdollisia herkkuja. Viimeksi siinä oli tosiaan sellainen samba-neekerinpusu, monenlaista erilaista suklaatia, pullarahkapiiras.. :( Oikeastaan se eka herkkulautta on MÄSSYn kruunaus. Sitten ei enää oikein mikään tunnu miltään sen jälkeen. Paha olo vaan tulee. Joskus olen MÄSSYssä niin levoton, että tuntuu kuin en 'ehtisi' käydä pesullakaan.. käyn siis silti, mutta on sellainen tunne kuin en ennättäisi, pitäisi vain olla 'passissa' keittiössä miettimässä että mitäs sitten syötäisiin. Joskus tuntuu kuin en haluaisi silloin nukkuakaan - menee vaan monta tuntia vintti pimeänä ja ne tunnit ovat pois AHTAMISESTA! Usein mässinkiaikana näen myös pahoja unia eli painajaisia. En tiedä miksi, johtuiskohan liian täydestä masuliinista? ;)

Jos tämä kaikki ei olisi niin mielettömän noloa, niin saattaisin hyvinkin hakea jotain 'apua' tilanteeseen. Mutta en voi, en ihan oikeasti VOI tunnustaa kaikkia näitä juttuja jollekin lekurille. Jatkuu siis elo entisellään.

Äetmuorin puhelin temppuaa

Siukku soitti eilen ja oli kovin huolissaan. Oli yrittänyt soittaa Äetmuorille ja känny oli ollut ihan outo. Oli vain tuutannut välillä varattua ja välillä taas "ei saada yhteyttä" viestiä oli lopottanut. No minä ensin huolestuin tietty myös, mutta sitten tajusin: on maanantaki! Maanantaisin Äetmuori vastailee aika nihkeästi puhelimeen. Olen päätellyt että se on hänellä kuten monella muullakin sellainen asioiden hoitopäivä. Äetmuori on yksi niistä, joilla ei ole tietokonetta [eikä aikomustakaan hankkia!], joten hän käy kaupungissa maksamassa laskuja yms.

Niinhän oli asia sitten ollutkin, se selvisi kun soitin sinne tänä aamuna.

Olen muuten - -

- - valvonut koko yön! ;) Näin me työttömät lortit voimme tehdä. Ja minä teenkin, kun menee vuorokausirytmini ihan sekaisin.. Käyn taas Jobsafarin sivuilla, etsin haettavia paikkoja, haen, petyn.. se on se tavallinen viikko-ohjelmani. Ja tietysti viikon ohjelmaan kuuluu myös suklaiden himoilu ja kuolaaminen.

Jos minulla olisi työ, niin tämä MÄSSYttely ei varmaan olisi ihan näin pakkomielteistä kuin se nyt on. Nyt siihen tulee niin paljon energiaa ja ajatuksia mukaan. Jos olisi työtä, niin ei ehtisi ajatus kiertää kehää Marabou-Fazer-Milka yms.

Söin muuten nyt MÄSSYssä pitkästä aikaa Maraboun Pigall-suklaapatukan. Olihan muuten HYVÄÄ! Olen viime aikoina vain ahtanut Fazerin Famia.. Pigall on hiukan samanlainen, mutta päällyskerroksen suklaa on maitosuklaata, vaaleaa.. verrattuna Famin tummaan pintaan. Täytteen rakenne ja koostumus tuntuu samalta. Pigall taitaa kuitenkin olla astetta verran herkullisempi kuin Fami. ;( Sorry vaan, näin se on. Marabou oli muutenkin aika korkeassa kurssissa viime MÄSSYssä: söin reilun puolikkaan Dubbel Nougat-patukkaa .. leikkasin sen sellaisiksi suorakulmion mallisiksi paloiksi, ja laitoin täydennykseksi herkkulauttaan.

Nettiostaja

Nykyisin ostaminen on helppoa, yks kaks kolme: kun ihminen nettipankkiin vilahtaa, niin raha jonkun toisen kirstuun kilahtaa. Näin kävi meillekin. Tilasimme nimittäin sellaisen kakkuvuoan, jollaista kaipailin edellisessä postauksessani. Kaikkineen (postikulut, tuotteen hinta yms.) ostos tuli maksamaan lähemmäs 30 euroa! Minulle se on iso raha.

Soitin nettikauppaan ja määyin kauhuissani, että mahtaako vuoka ennättää tulla ensi weekendiksi. Ihminen teleffuunin toisessa päässä kehotti rauhallisesti ottamaan kopion maksukuitista ja tilauksesta ja pistämään sen heidän sähköpostiinsa. Nopeuttaa käsittelyä nimittäin! Tuli vähän tyhmä olo, kun en itse tullut sitä ajatelleeksi! Chocomonsteri taitaa olla MÄSSYn lumoissa niin hallitsematon, ettei aina järki juokse.

Selailen yhä kaikenlaisia juustokakkureseptejä. En ole päässyt päätinkiin ensi viikonlopun leivonnasta, että mikä se sitten on. Tiramisujuustokakku? Hedelmäinen juustokakku? Vaihtoehdot ovat auki.

Kummitädin murheet

Ajattelin blogissa avautua, kun en muualla oikein voi. Minullahan on se yläasteella oleva kummityttö, siukuntyttö, joka on hyvin ylipainoinen. Mietin vaan mahtaako olla normaalia se, että edes "kiltit" (=painoa kommentoimattomat + rohkaisevasti asennoituvat) sukulaiset eivät koskaan saa esimerkiksi hänen koulukuviaan nähtäväksi. Viimeisen kerran sellainen oli jossakin eskarissa.

Vähän aikaa sitten tyttö oli eräässä harrastustapahtumassa ja siellä otettiin kuvia. Niitäkään ei saa kenellekään näyttää. Aloin vain miettiä, että viittaakohan tuollainen jo jonkun syömishäiriön/minäkuvan ongelman kehittymiseen? Kurjaa jos suvussa on jo toinenkin syömishäiriöinen minun lisäkseni. Tosin uskoisin siukuntytön olevan BED:hen kallellaan, anoreksian tai bulimian tunnusmerkkejä se käyttäytyminen ei täytä.

Koulusurmien jälkeen huudettiin ja hoilattiin yhteisöllisyyden perään. Mutta jokainen meistä tietää kuinka valtavan vaikeaa on esittää "vaikeita kysymyksiä", vaikka kyse olisi läheisestä sukulaisperheestä. Itse ainakin tahdon vain hyvää, enkä todellakaan toivo kenenkään kärsivän syömishäiriöstä, olen itse sen kanssa niin paljon peliä pitänyt. Ihmettelen tätä, että monet perheet ikään kuin käpertyvät itseensä - no, ehkä siskoni ei meillä ole mitään hätää-asenteen ymmärtää kun miettii äitiäni. Siitä suunnasta nimittäin on ihan turha odottaa mitään henkistä tukea - vain tuomitsemista ja moitteita. Nimimerkillä kokemusta on.

No olisihan se toisaalta ollut kiva joskus ostaa siukuntytölle lahjaksi vaikka pusero tai jotain muuta vaatetta, kun vaatekaupoissa itse niin paljon roikun. Mutta kuinkas ostat, kun vaatekoko on sen luokan salaisuus, ettei sitä edes CIA tietoonsa saisi ongittua. Minä en käsitä: jokainen näkee, jos joku ihminen on liikapainoinen. Miksi oikeastaan liikapainoisten pitäisi alistua häpeilemään ja saamaan vain perinteisiä "pullukan lahjoja" esimerkiksi jouluksi? (Pullukan vaatelahjat = pörrötohvelit, joissa joku hassu eläinhahmo, muhkea kaulahuivi, sormikkaat tms.) Vanhemmilla on vaikea paikka ylipainoisen lapsen kanssa, sanoisin. Halu suojella omaa jälkeläistä on luonnollinen, mutta kunhan se ei vain johtaisi siihen, että lapsi opetetaan häpeämään itseään.

Kipin kapin!

Nyt kipin kapin säntään ruokakauppaan! On ostettava tämän päivän ruokatarpeet. Mies käy töittensä jälkeen loppuviikon ostokset tekemässä, kun jaksaa paremmin kantaa. Minun tarvitsee nyt ostaa vain ainekset lihamureketta varten. Siitä tulee nimittäin päivän ruoka. Pyrin aina siihen, että sapuskat ovat valmiina miehen tullessa kotiin, ettei hänen tarvitse enää ruokaa odotella siinä vaiheessa. Nälkäinenhän tuo nimittäin usein on!