Olin tänään hieronnassa! Se oli taas todella hyvä kokemus. Se hieroja on mahtava.. ja VIISAS ihminen! Puhuimme siitä kuinka tässä elämässä hyvin usein esim. syövät ja muut sairaudet tulevat sellaisille raivokkaille yms. ihmisille. Esimerkiksi Vaarini kuoli syöpään ja hän oli tosi, tosi vihainen.. aina.. Milloin politiikan takia [hän oli äärioikeistolainen, ikävä sanoa, tästä Äetmuori varmaan peri OMAT poliittiset asenteensa] ja sitten milloin jonkun muun jutun.
Ei muuten uskoisi hierojan olevan 5-kymppinen, hän ei kyllä näytä päivääkään kolmikymppistä vanhemmalta!! Oli taas sitä ihanaa new agehtavaa musiikkia ja tuoksua.. Hänkin [hekin] ovat muuten lapsettomia.
Mulle kävikin ajellessa pikku accident! Olin ajamassa romurautaani ulos tallista.. kun.. no, 'vähän' törmäsin siihen autotallin seinään! Sivupeili hiukkasen taittui, onneksi ei mennyt rikki! Mutta pari kertaa se kyllä räsähteli! Mietin kaksi kertaa viitsinkö puhua miehelle mitään, mutta enkös sitten lärpättänyt sen asian julki kun söimme ruokaa joskus 17 aikaan. :( Miestä huvitti, että kuinka sä VOIT ajaa sillä lailla, mutta mun mielestä se ei ole mikään ihme. Joskus se autotallin 'aukko' tuntuu niin pieneltä.. aina kun ajan ulos tallista! Sisäänajo on helpompaa. Onneksi varasin reilusti aikaa siihen matkaan hierojan luo, koska tuon auton kanssa oli taas sellaista tyypillistä säätämistä. :(
New age, uskonto noin ylipäätään..
Tuli mieleeni new agesta! Luin joku aika sitten nettilehdestä, että Imatran sukupuolta vaihtanut kirkkoherra on sitten eronnut! Siis kyseessä on mies, josta tuli nainen. Ja että massiivimäärä seurakuntalaisia oli eronnut.. He eivät kestäneet tätä ihmistä. Tuli vain mieleeni, että taas kerran oikein näkyy mitä on tämä kristinusko. KUNNIOITAN jokaisen uskoa, mutta joskus on vaikea sulattaa tätä kristinuskon ihmisten maailman ahtautta. Missä on se rakkaus, josta puhutaan?
Suklis tunnustaa jotain muutakin kamalaa. Nimittäin: tiedän että suurin osa ihan todella todella viisaistakin ihmisistä ylistää uutta testamenttia ja Jeesusta. He löytävät Jeesuksen sanomisista aina jotain 'ovelaa' ja hienoa. Mutta itsekin olen lukenut UT:a ja MUN mielestä .. [nyt tulee se kamala asia!] Jeesus ei ollut kovin kaksinen! :( Siinä mielessä hän oli, että hän puhui sosiaalisista asioista kuten itse ajattelen, eli tavallaan ajoi sellaista kommunismia. Anna ylimääräinen tarvitsevalle jne. Eikä opetuslapsosilla kai ollut juurikaan omaisuutta. Se oli aika puhdasmuotoista kommunismia. Mutta kaiken MUUN suhteen mun mielestä Jeesus oli aika kielteinen hahmo. Kauhean vihainen. Ja haukkui aina opetuslapsia. Miksi he halusivat sietää sitä? Ja sitten Jeesus ITSE tuomitsi muita ihmisiä, fariseuksia ainakin. [Katsokaas, Suklis muistaa hyvin rippikouluopit hehe!] Mistä Jeezus oikeastaan tiesi mitä he ajattelivat ja mitä he oli käyneet läpi??? Ei mistään!
Joskus mietin pappeja! Että uskovatko he O I K E A S T I siihen että tämä 2000 vuotta sitten [ehkä] elänyt kylähulluna pidetty vallankumouksellinen oli jumala? Mun on vaikea joskus kohdata pappi, koska mietin voiko hän oikeasti uskoa siihen. Minusta on nyt alkanut tuntua, että suurin osa nykyisistä papeista EI usko. He saattavat sanoa uskovansa, mutta kai heidän täytyy tietää kuinka hullulta se kuulostaa.
Oikeastaan Jeesuksen opetuksista voisi ottaa vain sen osan, jossa käsitellään lähimmäisen kohtelua. Mutta ei ole järkevää väittää jonkun ihmisen olleen Jumalan poika/Jumala. Kukaan nykyaikaisesti ajatteleva, vähääkin koulua käynyt, ei oikeasti usko siihen!
Eikä kuolleista voi nousta, koska kuolemassa ruumiille tapahtuu niin peruttamattomia asioita niin perustavanlaatuisella tasolla, ettei niitä voi korjata mitenkään!
Eikö oikeastaan voisi jo lopettaa valtion tuet kirkolle? Tai siis sen verotusoikeuden? Koska koko juttuhan on.. no, satua?
Suklispa alkoikin tässä miettiä syntyjä syviä. :) Mutta tänään onkin ollut syvällinen päivä! Sen hierojan kanssa tosiaan puhuimme vähän kaikesta maan ja taivaan välillä. Siitä kuinka ajatuksilla on voimaa, tai siis ajatuksilla on YHTEYS esim. fyysiseen parantumiseen ja sairauteen. Siinä ei ole mitään huuhaata, sellaistahan on jo tiedekin todennut. Jopa kasvit kai reagoivat, jos niitä ajattelee .. muistan jostain kuulleeni sellaista, tosin en ole varma. Hieroja sanoi että hänen mielestään meidän tehtävämme tässä elämässä on ILOITA.. Itse olen samaa mieltä! Mutta monesti kristillinen tausta opettaa meidät häpeämään ja tuntemaan huonommuutta. Ja elämä on kuitenkin niin lyhyt! :( Pitäisi ottaa rennosti, iloita, elää tässä hetkessä. Huomenna voimme jo palata takaisin luonnon kiertoon.
Buddhalaisuus on oikeastaan ainoa järjestäytynyt uskonto johon enää tunnen pientä vetoa. Olen lukenut Dalai Lamasta.. hänen ajatuksiaan ym.. Kyllä niissä on paljon koskettavaa. Ainakaan en voi hyväksyä tätä kristillistä ajatusta, että vain jotkut Jeesus-nimiseen henkilöön uskovat 'pelastuvat' mitä se sitten tarkoittaakaan. Onneksi erosin kirkosta.
Äetmuorin kanssa puhe-elimessä
Juttelin Muorin kanssa puhe-elimessä eilen. On vaan aika mielenkiintoista kuinka eri tavalla näemme asiat. Nyt olen [varovaisesti!] myös yrittänyt tuoda esille sitä, että itse olen joskus eri kannalla. En mitenkään riitele, mutta - no, esimerkki seuraa!
Muori muisteli tuossa Siukkuni ystävää T:aa. T:lla oli peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo liki 10. Hän oli Siukkuni paras kaveri. No, Muori juuri sitä päivitteli, kuinka T. 'ei päässyt hevoshulluudestaan koskaan eroon'. Hän haki opiskelemaan jotain hepanhoitoon liittyvää alaa, ei päässyt, ja sitten sen jälkeen ei mennyt MIHINKÄÄN kouluun! Hän 'roikkui talleilla', muisteli Muori, ja lopulta sitten tapasi jonkun miehen ja sai 3 lasta ja nyt kai hänellä on talli. Muori puhui T:sta avoimen säälivästi ja halveksuvasti.
Yritin vaan siihen sanoa, että pääasia kai on se, että T. itse on onnellinen. [Siinä oli se mun kuuluisa eriävä mielipide, hehe.] Muori kuitenkin huiskaisi koko ajatuksen syrjään: T. on haaskannut elämänsä, tehnyt tyhmästi. Ehkä 10 vuotta sitten olisin saattanut ajatella niin myös [no, kovin todennäköistä se tosin ei ole, mutta sanottakoon nyt näin], mutta nyt ajattelen, ettemme me tiedä mitään T:n elämästä. Hän voi olla tosi onnellinen niiden 3 tenavan äitinä ja tallin omistajana! Kuka oikeastaan voi sanoa, että kauppakorkeakoulun tutkintotodistus ja työ pankissa takaa onnen?? Siis oikean, todellisen onnen?? Hahaa, no meidän Muorihan sen tietysti voi sanoa.. ;)
Mun mielestä moni 'luuserina' pidetty ihminen voi oikeasti olla hyvinkin onnellinen. Ja se on sittenkin tärkeintä elämässä. Miksi pitäisi elää jonkun toisen unelmaa, jos se itselle on painajainen? Elämä on lyhyt.
1 kokonainen vuorokausi ...
- ja alkaa MÄTTÖ! :) Ahtaajat voi olla lakossa, mutta täällä on yksi ahtaaja, joka ei lakkoile! Nimittäin Suklis Suklaa-ahtaaja.
Kävin tänään kauppassa.. ostin 4 Mignon-munaa ja 4 Marabou-täytesuklaamunaa. Arvasinhan että vielä hamstraan! Leivontasuunnitelmat sen sijaan on yhä ihan auki.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskonto. Näytä kaikki tekstit
perjantai 19. maaliskuuta 2010
perjantai 4. joulukuuta 2009
Hyvästi, kirkko!
Erota pamautin nyt sitten kirkosta! Pitkään tätä kiersin ja kaarsin.. Olen kyllä tietoinen netissä eroamisen mahdollisuudesta, josta kiltti kommentoijakin kertoi.. mutta HALUSIN tehdä sen 'perinteisesti' - en osaa sitä selittää, siinä oli mun mielestä jotain tärkeää, SYMBOLISTA, mennä sinne Kansliaan.. vähän niin kuin 'vallan' pesäpaikkaan ja sanoa se siellä suoraan. Kanslisti oli vähän väsyneen oloinen, ihan tavallinen toimistonainen ja homma sujui tosi helposti, ei mitään ongelmia. :) Tahdoin tehdä sen itse, in real life, OIKEASTI.
Kun mietin menneitä sukupolvia.. miten nöyrinä he lähestyi pappeja ja kirkon viskaaleja.. niin tunnen tietynlaista riemua että MÄ olen vapaa! Kun mietin niitäkin kahta sukulaisnaistani, jotka saivat aviottoman lapsen 1800-1900-luvun alussa, niin oikein kylmää. Miten heidät on mahdettu ottaa vastaan, millaiset ovat olleet aviottoman lapsen elämän ensijuhlat, ristiäiset? On voinut olla aika kamalaa. Ja monesti aviottoman lapsen nimen vieressä on kirkonkirjoissa äpärää merkitsevä lyhenne. :(
Kerran tapasin yhden ruotsalaisen kommunistin, on siitä monta vuotta. Vein hänet katsomaan lähimmän kaupunkimme kirkkoa. Minusta se oli [silloin] hieno, mutta hän sanoi: 'miten moni ihminen on tuohonkin rakennustyöhön pakotettu, siinä väsynyt ja mistä kaikesta se on ollut heiltä pois'. Silloin tajusin, että juuri niinhän se on. Ei talonpojat, torpparit yms riemusta kiljuen menneet kirkkotalkoisiin, vaan kyllä se oli enemmän tai vähemmän pakkopesti. :( Ja se siihen rakennukseen käytetty aika oli suoraan pois omasta leivänhankinnasta. Ja leipä ei ole Suomen oloissa ollut mikään itsestäänselvä juttu! Sen eteen on tarvinnut uurastaa.. ja sitten jättää se kaikki kirkkotalkoon vuoksi. :(
Kun tapasin tuon ruotsalaisen kommarin, niin olin kommunisti itsekin, mutta en vielä ymmärtänyt paljoakaan. Enkä tiennyt paljon historiasta. En tiedä vieläkään, mutta olen kuitenkin sukututkimustakin harrastellut hiukan ja vähän ottanut selvää.
En vihaa kirkkoa enkä uskovaisia, mutta mulle se tie vain ei sopinut. Kaikkein hassuin juttu on että mieskin muuten erosi kirkosta!! :) Eikä tosiaan mun pakottamana, hän vain sanoi että yhtä hyvin hänkin sen voi hoitaa nyt, kun ollaan samoja asioita pitkään pohdittu. Mies ei jaa mun kiinnostusta buddhalaisuuteen ja idän filosofioihin, mutta ei hän usko jumalaan ja jeesukseen yms. myöskään. Molemmat tietysti kunnioitamme uskovaisia, oli he sitten muslimeja, kristittyjä, juutalaisia, mitä vaan. Kunhan sitten kunnioitus on molemminpuolista ja meillekin annetaan oikeus olla sitä mitä me ollaan.
Ei kirkko tietenkään enää pakota ihmisiä rakennusrääkkiin eikä muutenkaan riistä, en nyt tahdo kirjoituksellani sitä sanoa! Oikeastaan kirkko on paljossa kehittynytkin. Mutta en vaan voi jakaa niitä arvoja, en voi uskoa siihen mihin he uskovat, enkä tahdo niitä seremonioita. Hassua että jotkut pysyvät kirkossa juuri seremonioiden vuoksi. Mulla ei ole sitä tarvista.. Jos mulla olisi lapsi, niin järjestäisin mielelläni nimiäiset, ja hautaamaan ei tarvita pappia. Joku läheinen voisi ripotella tuhkat vaikka järveen.. Tai sitten ihan miten vaan, eihän se mua liikuta. On siinäkin jotain kaunista että palataan luontoon.
Uskon tulevaisuudessa yhä useamman eroavan kirkosta. Koska ne uskomukset syntyi silloin, kun ei vielä tiedetty ihmisestä paljonkaan. Uskottiin esim. ruumiin ja sielun erillisyyteen. Kun taas nyt tiedetään, että johonkin tiettyyn kohtaan aivoissa loukkaantunut ihminen voi muuttua persoonallisuudelta ja käytökseltä ihan toiseksi! Kaikki on siis aivoista kiinni. Ja kun aivot maatuvat, niin se on sitten siinä. Ellei sitten taas ole jotain sellaista kollektiivista juttua.. suurta maailmansielua.. tai nirvanaa.. Ehkä olemattomuus on nirvana. Siis se, kun kuollaan, siinä pääsee rauhaan tavallaan. En tiedä - Zuklis pohtii näitä..
Tervetuloa aina vaan lähestyvä MÄSSY!
Haa-haa, itsenäisyysmässäily lähestyy! Enää 1 kokonainen vuorokausi..! Ajattelin toistaa aika tarkasti viime vuoden kuviot. Mies tekee samaa ruokaa kuin silloin ja sitten ostan Prinsessakakun. En muista mitä leivoin viime i-päivänä, mutta nyt teen mokkapaloja. Mies toivoi niitä oikein, kun ei niitä ole ollut pitkään aikaan. Katsotaan tuleeko YKÄ, vai säästynkö siltä. Sama suklaarasiakin on kaapissa, eli se Lidlin ihana, jota silloin vuosi sitten kiittelin.
En ole paljon hamstrannut. Mutta ostin 2 tiramisujälkiruokaa kauppasta ja geishakonvehtilaatikon. Ja sitten pari Dove-suklaatipatukkaa, kun toffee/kinuskisuklaati on mulle se iso nautinto. Wienernougattiakin tekisi tavallaan mieli, mutta en tiedä.. :( Olisiko se jo liikaa? Ja jos se OKSU sitten tulee, niin on sekin kamalaa. :( Kun toivon nimenomaan sitä, ettei historia toistaisi itseään.
Kun mietin menneitä sukupolvia.. miten nöyrinä he lähestyi pappeja ja kirkon viskaaleja.. niin tunnen tietynlaista riemua että MÄ olen vapaa! Kun mietin niitäkin kahta sukulaisnaistani, jotka saivat aviottoman lapsen 1800-1900-luvun alussa, niin oikein kylmää. Miten heidät on mahdettu ottaa vastaan, millaiset ovat olleet aviottoman lapsen elämän ensijuhlat, ristiäiset? On voinut olla aika kamalaa. Ja monesti aviottoman lapsen nimen vieressä on kirkonkirjoissa äpärää merkitsevä lyhenne. :(
Kerran tapasin yhden ruotsalaisen kommunistin, on siitä monta vuotta. Vein hänet katsomaan lähimmän kaupunkimme kirkkoa. Minusta se oli [silloin] hieno, mutta hän sanoi: 'miten moni ihminen on tuohonkin rakennustyöhön pakotettu, siinä väsynyt ja mistä kaikesta se on ollut heiltä pois'. Silloin tajusin, että juuri niinhän se on. Ei talonpojat, torpparit yms riemusta kiljuen menneet kirkkotalkoisiin, vaan kyllä se oli enemmän tai vähemmän pakkopesti. :( Ja se siihen rakennukseen käytetty aika oli suoraan pois omasta leivänhankinnasta. Ja leipä ei ole Suomen oloissa ollut mikään itsestäänselvä juttu! Sen eteen on tarvinnut uurastaa.. ja sitten jättää se kaikki kirkkotalkoon vuoksi. :(
Kun tapasin tuon ruotsalaisen kommarin, niin olin kommunisti itsekin, mutta en vielä ymmärtänyt paljoakaan. Enkä tiennyt paljon historiasta. En tiedä vieläkään, mutta olen kuitenkin sukututkimustakin harrastellut hiukan ja vähän ottanut selvää.
En vihaa kirkkoa enkä uskovaisia, mutta mulle se tie vain ei sopinut. Kaikkein hassuin juttu on että mieskin muuten erosi kirkosta!! :) Eikä tosiaan mun pakottamana, hän vain sanoi että yhtä hyvin hänkin sen voi hoitaa nyt, kun ollaan samoja asioita pitkään pohdittu. Mies ei jaa mun kiinnostusta buddhalaisuuteen ja idän filosofioihin, mutta ei hän usko jumalaan ja jeesukseen yms. myöskään. Molemmat tietysti kunnioitamme uskovaisia, oli he sitten muslimeja, kristittyjä, juutalaisia, mitä vaan. Kunhan sitten kunnioitus on molemminpuolista ja meillekin annetaan oikeus olla sitä mitä me ollaan.
Ei kirkko tietenkään enää pakota ihmisiä rakennusrääkkiin eikä muutenkaan riistä, en nyt tahdo kirjoituksellani sitä sanoa! Oikeastaan kirkko on paljossa kehittynytkin. Mutta en vaan voi jakaa niitä arvoja, en voi uskoa siihen mihin he uskovat, enkä tahdo niitä seremonioita. Hassua että jotkut pysyvät kirkossa juuri seremonioiden vuoksi. Mulla ei ole sitä tarvista.. Jos mulla olisi lapsi, niin järjestäisin mielelläni nimiäiset, ja hautaamaan ei tarvita pappia. Joku läheinen voisi ripotella tuhkat vaikka järveen.. Tai sitten ihan miten vaan, eihän se mua liikuta. On siinäkin jotain kaunista että palataan luontoon.
Uskon tulevaisuudessa yhä useamman eroavan kirkosta. Koska ne uskomukset syntyi silloin, kun ei vielä tiedetty ihmisestä paljonkaan. Uskottiin esim. ruumiin ja sielun erillisyyteen. Kun taas nyt tiedetään, että johonkin tiettyyn kohtaan aivoissa loukkaantunut ihminen voi muuttua persoonallisuudelta ja käytökseltä ihan toiseksi! Kaikki on siis aivoista kiinni. Ja kun aivot maatuvat, niin se on sitten siinä. Ellei sitten taas ole jotain sellaista kollektiivista juttua.. suurta maailmansielua.. tai nirvanaa.. Ehkä olemattomuus on nirvana. Siis se, kun kuollaan, siinä pääsee rauhaan tavallaan. En tiedä - Zuklis pohtii näitä..
Tervetuloa aina vaan lähestyvä MÄSSY!
Haa-haa, itsenäisyysmässäily lähestyy! Enää 1 kokonainen vuorokausi..! Ajattelin toistaa aika tarkasti viime vuoden kuviot. Mies tekee samaa ruokaa kuin silloin ja sitten ostan Prinsessakakun. En muista mitä leivoin viime i-päivänä, mutta nyt teen mokkapaloja. Mies toivoi niitä oikein, kun ei niitä ole ollut pitkään aikaan. Katsotaan tuleeko YKÄ, vai säästynkö siltä. Sama suklaarasiakin on kaapissa, eli se Lidlin ihana, jota silloin vuosi sitten kiittelin.
En ole paljon hamstrannut. Mutta ostin 2 tiramisujälkiruokaa kauppasta ja geishakonvehtilaatikon. Ja sitten pari Dove-suklaatipatukkaa, kun toffee/kinuskisuklaati on mulle se iso nautinto. Wienernougattiakin tekisi tavallaan mieli, mutta en tiedä.. :( Olisiko se jo liikaa? Ja jos se OKSU sitten tulee, niin on sekin kamalaa. :( Kun toivon nimenomaan sitä, ettei historia toistaisi itseään.
maanantai 30. marraskuuta 2009
Jouluvalojen sytyttyä..
Miksi en vieläkään ole saanut erottua kirkosta, vaikka aina aion? Sitä mietin, mietin syytä siihen. Pitäisi varmaan hoitaa se ero mahdollisimman pian. Joulun lähestyminen tuo vain mieleen sen, kuinka vähän pystyn samaistumaan kristilliseen uskoon. Jouluhan kuitenkin oli vanha pakanallinen juhla, joka vain sai päälleen kristisilauksen silloin, kun valta vaihtui ja juhlat sen myötä.
Taidan hoitaa sen eron jo ensi viikolla.
Joku kuuluu kirkkoon siksi, että sitten saisi 'edes' hautajaiset. Mua pelottaa se, että kuolisin nyt ja saisin kirkkohautajaiset, vaikkei kai sillä mun kannalta enää mitään merkitystä olisi. Tavallaan uskon itäisten uskontojen tavoin siihen että yksilöllinen minuus pyrkii sulautumaan yhteen suureen maailman sieluun, JOS siis mitään 'kuolemanjälkeistä' on olemassa. Aine ei katoa, sen tiedän ja hyväksyn, SIINÄ on kuolemattomuus. Atomit vaan menevät kiertoon. Mutta se meidän ajattelumme/'sielumme' on erottamattomalla tavalla kiinni aineessa.. Se tarvitsee ainetta.
Siinäkin suhteessa olen marxilainen, että en ole idealisti. Idealistille henki oli ennen ainetta, mutta meille marxilaisittain ajatteleville materialisteille aine oli ensin. Aine loi siis edellytykset hengelle. Ilman ainetta, tätä lihaamme, ei olisi kulttuuria, politiikkaa, taidetta. Ei mikään henki lillunut täällä vetten päällä, vaan ensin syntyi aine ja sen monista muodoista yksi, ihminen, on luonut henkiset rakenteet, myös jumalakäsityksensä.
Idän uskoissa mua viehättää sellainen tietty KOLLEKTIIVISUUS. Että kaikki pyrkivät ja päätyvät lopulta samaan, yksilöllisyyden katoamiseen, rauhaan. Kuolemattomuus on juuri sillä tavalla uskottavampaa kuin se, että meidän kaikkien miljardien ihmisten sielut lilluisivat jossain tuolla sfääreissä. :) Kuvitelkaa nyt vaikka jotain vastasyntyneenä kuollutta! Mitä sen sielu osaisi jossain taivaassa tehdä, parkua ja kakata vaippaan vai?? Tai kuvitellaan jotain ihan 80-vuotiaana kuollutta tavallista ihmistä. Tavallisia mietteitä, asuntolainaa ja pikku katkeruuksia, naapurisotia yms. Miksi sellaisen pikkumaisuuden pitäisi MUKA säilyä ikuisesti? Tai mietitään MUA, Suklista! Mun mässyt, mun mietteet suklaateista ja herkkuista.. pitäisikö oikeasti muka elää ikuisesti jossain taivaassa ja miettiä näitä, etten nyt enää voi koskaan mässätä, kun ei mulla ole ruumista??
Meidän suvussa on ollut yhdet kommunistihautajaiset, joissa ei ollut pappia. Puolueen edustaja oli pitämässä puheen. Se kauhistutti joitain mun suvun naisia. :( Heistä oli kamalaa, ettei pappi saanut tulla. Mutta he kunnioittivat tuon kuolleen vakaumusta ja siksi sitten tehtiin papittomat maahanpanijaiset. ONNEKSI!
Säälin Jeesusta joskus, kun mietin häntä. Jos hän siis oli sellainen historiallinen henkilö ja jos kävi niin kuin kävi. Uskon että hän tarkoitti hyvää. Mutta sitten koulun uskontotunnilta yms. muistan paljon raamatunkohtia, joissa Jeesus ärsytti. Sekin, että HÄN on tie totuus jne.. Hän! Vain hän. Joskus se tuntui omahyväiseltä, tärkeilevältä. Ja sitten joskus Jeesus oli kuttumainen opetuslapsilleen. Ihme kun jaksoivat häntä edes seurata. Kyllä mä olisin sellaisen äkäpussin jättänyt suosiolla. Eikä Jeesus oikeastaan kai koskaan kiittänyt o-lapsia siitä, että ne seurasivat häntä kuitenkin!! :( Joskus mietin että mahtoiko Jeesus olla 'hullu'? Sellaisella harmittomalla tavalla hullu, sellaiselle ettei tänä päivänä edes laitokseen pääsisi. Avohoitoon vaan..
Minä uskon että jos ihmiset olisivat oikeasti seuranneet Jeesusta niin siitä olisi tullut kommunismi. Mutta sitten väliin tuli kaikkea.. kirkot luotiin yms. Ja se ydinajatus [kommunismi] unohtui. Nykyisin kirkot ovat kaikkialla valtaapitävien ja rikkaiden puolella. Kirkon papit tms. viskaalit menevät Linnan juhliin juhlimaan valtakunnan kuohukerman joukkoon, mitalit rinnuspielessä. :( Sitä tekee niin luterinen, ortodoksi, kuin katolinenkin kirkko! Ei ole yksi toista parempi! Sodan aikaan kirkot siunasivat aseet, joilla IHMISIÄ tapettiin. Vaikka on yksi kymmenestä käskystäkin se, että älä tapa. :(
Siitä pääsen toiseen juttuun, itsenäisyyspäivään. :( Mua jotenkin vaivaa se PÖNÖTYS, joka i-päivään liittyy! :( Miksi, miksi sen on oltava sellainen juhla? Linnan juhlat ovat tylsät, en koskaan jaksa katsoa sitä kuin ihan hetken. Harvoin siellä kukaan puvulla oikeasti säväyttää. Ja se on tympeä koko tilaisuus. Ja sitten koko ajan tulee sotaa. Varsinkin nyt, kun on talviksesta tasavuodet. No, suon sen vanhoille ihmisille, täytyy meidän nuorempien antaa heidän muistella. Ja he ovat kuitenkin tehneet enemmän työtä kuin me jne. Mutta se ahdistaa silti. Kun mietin mitä sota oikeasti ON. Lapset menettävät isänsä ja ihmiset kotinsa.
5 kokonaista vuorokautta..
.. mässyttelyyn! Aloinkin miettiä! Pitäisiköhän mun toistaa viime i-päivä ihan orjallisesti? Eli ottaa samat herkut, samat ruoat. Ja sitten katsoa tuleeko yrjö tänä vuonna? Jos ei, niin voiko sitten olla niin, että niissä aineksissa oli viime vuonna jotain vikaa? Tai hillitsenkö itseni nyt paremmin? Kyllä tuo tavallaan kiinnostaisi kokeilla! Mutta olisi se ikävää, jos taas puhaltaisin ryynit!
Leivontaa en ole vielä päättänyt - luultavasti joku juustokakku. Ehkä nyt se mansikka-valkosuklaatijuustis??
Taidan hoitaa sen eron jo ensi viikolla.
Joku kuuluu kirkkoon siksi, että sitten saisi 'edes' hautajaiset. Mua pelottaa se, että kuolisin nyt ja saisin kirkkohautajaiset, vaikkei kai sillä mun kannalta enää mitään merkitystä olisi. Tavallaan uskon itäisten uskontojen tavoin siihen että yksilöllinen minuus pyrkii sulautumaan yhteen suureen maailman sieluun, JOS siis mitään 'kuolemanjälkeistä' on olemassa. Aine ei katoa, sen tiedän ja hyväksyn, SIINÄ on kuolemattomuus. Atomit vaan menevät kiertoon. Mutta se meidän ajattelumme/'sielumme' on erottamattomalla tavalla kiinni aineessa.. Se tarvitsee ainetta.
Siinäkin suhteessa olen marxilainen, että en ole idealisti. Idealistille henki oli ennen ainetta, mutta meille marxilaisittain ajatteleville materialisteille aine oli ensin. Aine loi siis edellytykset hengelle. Ilman ainetta, tätä lihaamme, ei olisi kulttuuria, politiikkaa, taidetta. Ei mikään henki lillunut täällä vetten päällä, vaan ensin syntyi aine ja sen monista muodoista yksi, ihminen, on luonut henkiset rakenteet, myös jumalakäsityksensä.
Idän uskoissa mua viehättää sellainen tietty KOLLEKTIIVISUUS. Että kaikki pyrkivät ja päätyvät lopulta samaan, yksilöllisyyden katoamiseen, rauhaan. Kuolemattomuus on juuri sillä tavalla uskottavampaa kuin se, että meidän kaikkien miljardien ihmisten sielut lilluisivat jossain tuolla sfääreissä. :) Kuvitelkaa nyt vaikka jotain vastasyntyneenä kuollutta! Mitä sen sielu osaisi jossain taivaassa tehdä, parkua ja kakata vaippaan vai?? Tai kuvitellaan jotain ihan 80-vuotiaana kuollutta tavallista ihmistä. Tavallisia mietteitä, asuntolainaa ja pikku katkeruuksia, naapurisotia yms. Miksi sellaisen pikkumaisuuden pitäisi MUKA säilyä ikuisesti? Tai mietitään MUA, Suklista! Mun mässyt, mun mietteet suklaateista ja herkkuista.. pitäisikö oikeasti muka elää ikuisesti jossain taivaassa ja miettiä näitä, etten nyt enää voi koskaan mässätä, kun ei mulla ole ruumista??
Meidän suvussa on ollut yhdet kommunistihautajaiset, joissa ei ollut pappia. Puolueen edustaja oli pitämässä puheen. Se kauhistutti joitain mun suvun naisia. :( Heistä oli kamalaa, ettei pappi saanut tulla. Mutta he kunnioittivat tuon kuolleen vakaumusta ja siksi sitten tehtiin papittomat maahanpanijaiset. ONNEKSI!
Säälin Jeesusta joskus, kun mietin häntä. Jos hän siis oli sellainen historiallinen henkilö ja jos kävi niin kuin kävi. Uskon että hän tarkoitti hyvää. Mutta sitten koulun uskontotunnilta yms. muistan paljon raamatunkohtia, joissa Jeesus ärsytti. Sekin, että HÄN on tie totuus jne.. Hän! Vain hän. Joskus se tuntui omahyväiseltä, tärkeilevältä. Ja sitten joskus Jeesus oli kuttumainen opetuslapsilleen. Ihme kun jaksoivat häntä edes seurata. Kyllä mä olisin sellaisen äkäpussin jättänyt suosiolla. Eikä Jeesus oikeastaan kai koskaan kiittänyt o-lapsia siitä, että ne seurasivat häntä kuitenkin!! :( Joskus mietin että mahtoiko Jeesus olla 'hullu'? Sellaisella harmittomalla tavalla hullu, sellaiselle ettei tänä päivänä edes laitokseen pääsisi. Avohoitoon vaan..
Minä uskon että jos ihmiset olisivat oikeasti seuranneet Jeesusta niin siitä olisi tullut kommunismi. Mutta sitten väliin tuli kaikkea.. kirkot luotiin yms. Ja se ydinajatus [kommunismi] unohtui. Nykyisin kirkot ovat kaikkialla valtaapitävien ja rikkaiden puolella. Kirkon papit tms. viskaalit menevät Linnan juhliin juhlimaan valtakunnan kuohukerman joukkoon, mitalit rinnuspielessä. :( Sitä tekee niin luterinen, ortodoksi, kuin katolinenkin kirkko! Ei ole yksi toista parempi! Sodan aikaan kirkot siunasivat aseet, joilla IHMISIÄ tapettiin. Vaikka on yksi kymmenestä käskystäkin se, että älä tapa. :(
Siitä pääsen toiseen juttuun, itsenäisyyspäivään. :( Mua jotenkin vaivaa se PÖNÖTYS, joka i-päivään liittyy! :( Miksi, miksi sen on oltava sellainen juhla? Linnan juhlat ovat tylsät, en koskaan jaksa katsoa sitä kuin ihan hetken. Harvoin siellä kukaan puvulla oikeasti säväyttää. Ja se on tympeä koko tilaisuus. Ja sitten koko ajan tulee sotaa. Varsinkin nyt, kun on talviksesta tasavuodet. No, suon sen vanhoille ihmisille, täytyy meidän nuorempien antaa heidän muistella. Ja he ovat kuitenkin tehneet enemmän työtä kuin me jne. Mutta se ahdistaa silti. Kun mietin mitä sota oikeasti ON. Lapset menettävät isänsä ja ihmiset kotinsa.
5 kokonaista vuorokautta..
.. mässyttelyyn! Aloinkin miettiä! Pitäisiköhän mun toistaa viime i-päivä ihan orjallisesti? Eli ottaa samat herkut, samat ruoat. Ja sitten katsoa tuleeko yrjö tänä vuonna? Jos ei, niin voiko sitten olla niin, että niissä aineksissa oli viime vuonna jotain vikaa? Tai hillitsenkö itseni nyt paremmin? Kyllä tuo tavallaan kiinnostaisi kokeilla! Mutta olisi se ikävää, jos taas puhaltaisin ryynit!
Leivontaa en ole vielä päättänyt - luultavasti joku juustokakku. Ehkä nyt se mansikka-valkosuklaatijuustis??
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Kuolaamisesta ja kuolemasta
Viime aikoina olen kuolannut usein öisin. Herään siihen, kun kuola kastelee tyynyn ja sitten posken.. huh! Yäk! Kaikkein inhottavinta se on silloin kun se on kylmää/viileää jo. Ällötys. Mun on aina ollut vaikea elää tuommoisen kanssa, kuolaamisen siis, koska se ei ole naisellista. Ja se on noloa. Kun menen nukkumaan, niin suuni pidän kiinni, mutta kai sitten aukaisen sen jossain vaiheessa yötä KUOLATEN.
Isukin isä sanoi joskus 8-9-kymppisenä, että hänen suunsa on tosi kuiva. Eli voi olla ettei vanhemmiten enää ole kuolaongelmaa! Mutta sitten on kaikkea muuta. Isukin isä, Ukkini siis, oli vanhemmiten niin heikko, että joutui kotonaankin kävelemään vähän kuin seinistä kiinni pidellen.
Mun on nyt viime päivinä taas ollut tavallaan ikävä Ukkia ja Mummoa, eli Isukin vanhempia. On kamalaa, että heitä ei enää ole, etten voi sanoa miten paljon arvoa annan sille, että he antoivat mulle [ja muille lapsenlapsille] AIKAANSA ja kiinnostustaan. Kuinka ison erehdyksen tekevät ne nykyvanhemmat ja isovanhemmat, jotka syytävät vaan rahaa lapsille ja lastenlapsille! Mikään raha ei korvaa yhteistä aikaa ja välittämistä.
Mä en oikeastaan tiedä mitä uskoisin kuoleman jälkeisestä elämästä. Kuulun kirkkoon, kun en ole viitsinyt siitä erotakaan.. tekeehän kirkko kumminkin paljon hyvää sosiaalityötä ja hyväntekeväisyyttä eli ruokkii köyhiä, jotka valtio unohtaa ilomielin. Mutta tavallaan kai buddhalaisuus on lähimpänä omaa ajatteluani. Yhteen aikaan haaveilin matkasta jonnekin kauas itään ja buddhalaisluostariin asettumisesta. Toisaalta joskus tunnen vetoa vanhoihin suomalaisiin käsityksiin.. mutta en ole mikään "pakana", enkä ainakaan mikään satanisti. :) Mä uskon siihen, että pitäisi yrittää elää hyvin tässä maailmassa, koska se tuottaa onnea nyt meidän kanssamme eläville ihmisille, mutta sillä saattaa olla vaikutusta myös tuonpuoleisessa. Mä en ainakaan haluaisi syntyä uudestaan vaikka joksikin PUNKIKSI ja idän uskontojen mukaan niin käy, jos ei elä hyvin. ;) Esim. jos kuppaa, huijaa toisia ja imee heiltä rahat niin voi päätyä verta imeväksi punkiksi.. kai.. Jos taas elää hyvin niin voi päästä vapaaksi jälleensyntymisestä .. tai ainakin syntyä parempiin oloihin kuin nyt.
Mä en tiedä missä Mummo ja Ukki ovat nyt. Varmaa on se että kaikki elollinen on yhtä ja mikään ei katoa - se vaan muuttaa muotoaan. Mummo sai perinteisen arkkuhautauksen, hän kuoli 80-luvulla. Ukki tuhkattiin omasta toivomuksestaan, se oli vuonna -99. Ukkini oli harvinainen miesleski, eli n. 15 vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen. Yleensä naiset jäävät leskiksi ja mieslesket taas kuolevat pian vaimojensa jälkeen. Mutta niin ei ollut Ukkini laita.
Mummoni on ruumiillaan ruokkinut maata ja matoja. Ukkini on yhtynyt höyrynä taivaan pilviin ja satanut alas. Kun katson taivasta, katson Ukkiani. Kun katson ruohoa, on se Mummoni. Nuorempana olin ihan paniikissa kun ajattelin kuolemaa, että maatuisin maassa! Halusin tuhkauksen! Mutta nyt luultavasti haluan perinteisen arkkuhautauksen [tai mieluiten niin, että arkku olisi esim. pahvia tai jotain muuta helposti maatuvaa, ei ainakaan tammea tai jotain paksua, raskasta..]. Minua ei enää pelota madot ja muut. Niidenkin täytyy syödä. ;) Sitä paitsi ei ole mitään rumaa tai pahaa siinä että elollinen aines muuttaa muotoaan! Ihmisenkin mätänemisprosessi alkaa muuten HETI kuoleman jälkeen, vaikka sitä ei näy päällepäin kuin vasta jonkun ajan kuluttua.
Jos mut haudataan maaseudulle [kun täällä kerran elän] niin voisin varmaan hyvin saada arkkuhautauksen. Tahtoisin tietty sen olevan mahdollisimman ekologinen! Tuhkaus taas on melkein pakko isoissa kaupungeissa nykyisin. Ei mulla sitäkään vastaan mitään ole, tahdonpa vaan sanoa etten pelkää sitä ajatusta maatumisesta. Se oli sitä aikaa kun tuli luettua jotain tyhmiä Stephen Kingin kauhuromaaneja ja haudoista nousevia puolimätiä kalmoja.. TYHMÄÄ! Katsoin viime yönäkin sellaisen kauhuelokuvan, joka varmaan nuorempana olisi saanut mut kiljumaan kauhusta ("Elävien kuolleiden yö"), mutta viime yönä kiljuin naurusta paikoitellen..! Varmaan joku 13 v. olisi ihan tärinöissään - sellaisten ei pitäisi katsoa tuollaisia elokuvia. Vaan kolmekymppinen Suklis ei pelkää!
Ensi viikolla..
.. onkin luvassa lääkärikäynti! Jutellaan siitä miten Citalopramit on vaikuttaneet! Se on keskiviikkona, se lääkäri siis. Ja sitten on tiedossa siivousta. Lauantai ja sunnuntai ovat MÄSSYä. :)
En ole kauheasti ajatellut MÄSSYä, mutta tosiaan, niitä Maraboun kreemitäytteisiä pääsiäismunia saatan joutua ostamaan rasiallisen, koska ne ovat niin hyviä! Ja olen ansainnut sellaisen, tai kaksi. ;)
Isukin isä sanoi joskus 8-9-kymppisenä, että hänen suunsa on tosi kuiva. Eli voi olla ettei vanhemmiten enää ole kuolaongelmaa! Mutta sitten on kaikkea muuta. Isukin isä, Ukkini siis, oli vanhemmiten niin heikko, että joutui kotonaankin kävelemään vähän kuin seinistä kiinni pidellen.
Mun on nyt viime päivinä taas ollut tavallaan ikävä Ukkia ja Mummoa, eli Isukin vanhempia. On kamalaa, että heitä ei enää ole, etten voi sanoa miten paljon arvoa annan sille, että he antoivat mulle [ja muille lapsenlapsille] AIKAANSA ja kiinnostustaan. Kuinka ison erehdyksen tekevät ne nykyvanhemmat ja isovanhemmat, jotka syytävät vaan rahaa lapsille ja lastenlapsille! Mikään raha ei korvaa yhteistä aikaa ja välittämistä.
Mä en oikeastaan tiedä mitä uskoisin kuoleman jälkeisestä elämästä. Kuulun kirkkoon, kun en ole viitsinyt siitä erotakaan.. tekeehän kirkko kumminkin paljon hyvää sosiaalityötä ja hyväntekeväisyyttä eli ruokkii köyhiä, jotka valtio unohtaa ilomielin. Mutta tavallaan kai buddhalaisuus on lähimpänä omaa ajatteluani. Yhteen aikaan haaveilin matkasta jonnekin kauas itään ja buddhalaisluostariin asettumisesta. Toisaalta joskus tunnen vetoa vanhoihin suomalaisiin käsityksiin.. mutta en ole mikään "pakana", enkä ainakaan mikään satanisti. :) Mä uskon siihen, että pitäisi yrittää elää hyvin tässä maailmassa, koska se tuottaa onnea nyt meidän kanssamme eläville ihmisille, mutta sillä saattaa olla vaikutusta myös tuonpuoleisessa. Mä en ainakaan haluaisi syntyä uudestaan vaikka joksikin PUNKIKSI ja idän uskontojen mukaan niin käy, jos ei elä hyvin. ;) Esim. jos kuppaa, huijaa toisia ja imee heiltä rahat niin voi päätyä verta imeväksi punkiksi.. kai.. Jos taas elää hyvin niin voi päästä vapaaksi jälleensyntymisestä .. tai ainakin syntyä parempiin oloihin kuin nyt.
Mä en tiedä missä Mummo ja Ukki ovat nyt. Varmaa on se että kaikki elollinen on yhtä ja mikään ei katoa - se vaan muuttaa muotoaan. Mummo sai perinteisen arkkuhautauksen, hän kuoli 80-luvulla. Ukki tuhkattiin omasta toivomuksestaan, se oli vuonna -99. Ukkini oli harvinainen miesleski, eli n. 15 vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen. Yleensä naiset jäävät leskiksi ja mieslesket taas kuolevat pian vaimojensa jälkeen. Mutta niin ei ollut Ukkini laita.
Mummoni on ruumiillaan ruokkinut maata ja matoja. Ukkini on yhtynyt höyrynä taivaan pilviin ja satanut alas. Kun katson taivasta, katson Ukkiani. Kun katson ruohoa, on se Mummoni. Nuorempana olin ihan paniikissa kun ajattelin kuolemaa, että maatuisin maassa! Halusin tuhkauksen! Mutta nyt luultavasti haluan perinteisen arkkuhautauksen [tai mieluiten niin, että arkku olisi esim. pahvia tai jotain muuta helposti maatuvaa, ei ainakaan tammea tai jotain paksua, raskasta..]. Minua ei enää pelota madot ja muut. Niidenkin täytyy syödä. ;) Sitä paitsi ei ole mitään rumaa tai pahaa siinä että elollinen aines muuttaa muotoaan! Ihmisenkin mätänemisprosessi alkaa muuten HETI kuoleman jälkeen, vaikka sitä ei näy päällepäin kuin vasta jonkun ajan kuluttua.
Jos mut haudataan maaseudulle [kun täällä kerran elän] niin voisin varmaan hyvin saada arkkuhautauksen. Tahtoisin tietty sen olevan mahdollisimman ekologinen! Tuhkaus taas on melkein pakko isoissa kaupungeissa nykyisin. Ei mulla sitäkään vastaan mitään ole, tahdonpa vaan sanoa etten pelkää sitä ajatusta maatumisesta. Se oli sitä aikaa kun tuli luettua jotain tyhmiä Stephen Kingin kauhuromaaneja ja haudoista nousevia puolimätiä kalmoja.. TYHMÄÄ! Katsoin viime yönäkin sellaisen kauhuelokuvan, joka varmaan nuorempana olisi saanut mut kiljumaan kauhusta ("Elävien kuolleiden yö"), mutta viime yönä kiljuin naurusta paikoitellen..! Varmaan joku 13 v. olisi ihan tärinöissään - sellaisten ei pitäisi katsoa tuollaisia elokuvia. Vaan kolmekymppinen Suklis ei pelkää!
Ensi viikolla..
.. onkin luvassa lääkärikäynti! Jutellaan siitä miten Citalopramit on vaikuttaneet! Se on keskiviikkona, se lääkäri siis. Ja sitten on tiedossa siivousta. Lauantai ja sunnuntai ovat MÄSSYä. :)
En ole kauheasti ajatellut MÄSSYä, mutta tosiaan, niitä Maraboun kreemitäytteisiä pääsiäismunia saatan joutua ostamaan rasiallisen, koska ne ovat niin hyviä! Ja olen ansainnut sellaisen, tai kaksi. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)