Löysin K-kauppelista nyt ekan kerran sitä Geisha-uutuuslevyä, jonka piti kai tulla markkinoille vuodenvaihteessa. Eli siis sellaisella pehmeällä mantelitäytteellä varustetusta, 112 gramman sukulaatilevystä on kyse. Ostin, vaikka hinta [likemmäs 3 euroa!] arvelutti ja vahvasti! Toivottavasti se on sen hinnan arvoista. Nykyisin arvioin nameja myös niin, että kuinka toimii hinta-laatu -suhde! Siinä onkin yksi syy miksi en ole hulluna Ben & Jerry-jäätelöihin. Mun mielestä ne yksinkertaisesti on ylihintaisia makuunsa ja muuhun nähden.
En koe tuota Geisha-ostosta hamstraukseksi, koska levy on pieni ja todennäköisesti vedän sen seuraavassa herkkuilussa. Tai siis varmasti. Jätän sen perinteisen Marabou Caramel & Crisp-levynkäisen sitten ostamatta. Eli hamterina jos häärinkin, niin teen sen HALLITUSTI. Se on eri asia kuin ostella ihan mitä sattuu!
Viikonlopun jäätelöksi löysin myös uutuutta, eli Pirkan italialaista Panna cotta-jäätelöä. Hassu juttu muuten, ettei Pirkan tuotesivuilla näyttänyt [vielä?] olevan tuosta tuotteesta mitään! Tai sitten en vaan löytänyt sitä, hain jotenkin väärin. Se vaikuttaa tosi lupaavalta, sellainen kotipakkaus se on, eli olisko siinä n. litra syötävää, siltä se ainakin näytti.
Pirkka-tuotteet on muutenkin viime aikoina vakuuttaneet mua laadukkuudellaan! Ja monet Rainbow-tuotteet on muuten myös todella hyviä. Suotta aina sanotaan, että kallein on parasta. Ei se aina kutiaan pidä!
Suklis harrastaa + hakeutuu ihmisten pariin
Tämähän on mulla ollut vähän kuin pitkäaikaisena projektina. Olen mukana yhdessä Yhdistyksessä, tosin nyt viimeksi en mennyt kokoukseen, mutta olen nyt kesän ja syksyn aikana käynyt kaikissa muissa! :) Ihan vaan siksi, koska mun mielestä on tärkeää mennä Ihmisten Pariin, kun muuten erakoidun ja muutun entistä kummallisemmaksi. :( Olen myös huomannut, että vaikka itsensä piiskaaminen liikkeelle onkin joskus vaiva, niin se KANNATTAA lopulta! Yhdistys-illan jälkeenkin on pirteä olo pitkään.
Sitten toinen Suklis Ihmisten Pariin-projektini on sellainen hassumpi.. Nimittäin meillä kotikunnan kirjastossa on KIRJALLISUUSPIIRI. Olen ollut siellä nyt kerran. Sinne luetaan aina joku kirja, se on romaani tai novellikokoelma, ja sitten siitä keskustellaan. Meillähän siinä piirissä on tosi vähän osallistujia ja mä olen nuorin. Aika uskomatonta, mutta totta se on. Ja kaikki, ihan jokainen siellä, on nainen. Vakiosallistujia on kai n. 5 mä mukaanluettuna. Olen ollut siellä vasta kerran, mutta kai nyt sitten menen jatkossakin.
Tuossa kirjapiirissä on ihan sama motiivi kuin Yhdistystoiminnassakin. On oltava sosiaalinen, vaikka sitten väkisin. Aluksi mietin [sairaalloisesti] että en voi mennä kirjapiiriin. Ajattelin olevani lihavin siellä. Minullahan aina tuo ulkonäkö määrittelee, olenko ansainnut mennä ihmisten pariin. Pelkään niin kovin olevani typerä ja lihava, se lukitsee mut kotiin - se tunne.
Mies tietää kirjapiiristä ja Yhdistyksestä, hän tsemppaa mua aika vahvasti olemaan niissä mukana. Äetmuorille en ole kertonut näistä, hän ei kuitenkaan tajuaisi kumpaakaan. En ole myöskään näistä yhdistys-kirjapiiri -touhuista kauheasti kertonut ystäville tai Facebookissa. Ne ovat sellaisia mun juttuja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalinen elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalinen elämä. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
maanantai 15. helmikuuta 2010
Pelle Hermanni
Lauantaina oli sosiaalinen meno. En sitten ostanut mitään uutta puseroa, vaikka aioin.. kun ei autolla päässyt mihinkään edelleenkään, enkä viitsinyt lauantaina enää lähteä miehen autolla minnekään. Kun se on niin hankala ajaa, en koskaan muista kaikkia namiskoita mitä siinä on.. ja sitten se on suurempi kuin omani, joten sen parkkaaminenkin on .. vänkelää. :( Ajattelin että menen sitten yhdessä aiemmin ostamassani kiiltävässä paitapuserossa. Pidän siitä oikeastaan aika paljon! Mulla oli joku sellainen ihme muisto, että se olisi ollut jotenkin 'likaisen' värinen, mutta ei se sellainen ollut! Mulla on joskus kaikkia tällaisia..
No, olimme siis miehen työkavereitten kanssa ja näimme stand up-koomikon esityksen yms. Oli ihan kivaa, koska ei tarvinnut paljon puhua [oli siis se stand up koomikko joka hoiti puhumisen ja sitten oli jopa yhtye, joka soitti tanssimusiikkia]. Mutta mulla oli LIHAVA olo koko illan! :( Se SE häiritsi. Se sai mut nauttimaan viintä enemmän kuin normaalisti [en silti ollut humalassa], että olisin saanut itsevarmuutta kohdata ne ihmiset. Lisäksi aina kun minulla on LIHAVA olo, niin silloin myös alan esittää pelleä, tai onko tämä nyt liian vahvasti sanottu, kun kuitenkin olen aika hiljainen tyyppi. No mutta tarkoitan siis pellen esittämisellä sitä, että nauran sellaisillekin vitseille, jotka ei oikeastaan ole hauskoja, yritän olla mahdollisimman joustava ja 'helppo' seuralainen kaikille, eli hymyän koko ajan ja yritän olla kiltti kaikilla. KOSKA minulla on lihava olo ja ajattelen että ainoa tapa jolla inhottavaa läskiä voi sietää on se että se on edes kiva.
Mies kuunteli näitä mun juttuja tänä aamuna ja sanoi, että 'olet aivan sekaisin, ihan hullu'. Hän ei voi käsittää tätä tunnetta. Hän sitä ihmetteli kun ei lääkkeetkään auta tähän hommaan. Minä sanoin, ettei lääke tätä tunnetta ota POIS, mutta ilman lääkettä se vain on 100 x pahempaa. Ilman lääkettä en olisi luultavasti edes uskaltanut tuohon tilanteeseen lähteä ollenkaan. Olisin jäänyt kotiin jollain tekosyyllä. Vain koska olen mielestäni läski. Läski kääpiö. Jättitissi. VIHAAN rintojani, joskus haaveilen niiden irti leikkaamisesta. Rinnat ovat ällöttävät maitosäkit, nisäkäsnaaraan saastapussit.
Ohhoh, anteeksi vain, menee aika vihamieliseksi. Minä nyt vaan en oikeastaan tykkää naisen vartalosta silloin kun se on omani. Tahtoisin kuolettaa siinä kaiken naisen.
5 kokonaista vuorokautta - -
- - herkkuiluun! :) Se on kivaa, koska sitä voi tehdä yksin. Leivon varmaan laskiaispulliakin, koska itse tekemällä ne ovat huokeampia kuin kaupan monen euron pläjäykset. Olemme me niitä kauppan pulliakin ostaneet kyllä, esim. viime mässyssä oli ja kai sitä edellisessäkin. Runebergejä en ole syönyt, koska mun mielestä ne ei ole riittävän hyviä ostettavaksi, ne on sellaisia vähän köyhiä.
Ostimme eilen kauppasta mässyjäätelöt valmiiksi, Rainbown Karamelli-jäätelöpaketin [tosi hyvää!] ja sitten otin kermatoffee-Classicpuikkoja ja Totally Brown-puikon.
No, olimme siis miehen työkavereitten kanssa ja näimme stand up-koomikon esityksen yms. Oli ihan kivaa, koska ei tarvinnut paljon puhua [oli siis se stand up koomikko joka hoiti puhumisen ja sitten oli jopa yhtye, joka soitti tanssimusiikkia]. Mutta mulla oli LIHAVA olo koko illan! :( Se SE häiritsi. Se sai mut nauttimaan viintä enemmän kuin normaalisti [en silti ollut humalassa], että olisin saanut itsevarmuutta kohdata ne ihmiset. Lisäksi aina kun minulla on LIHAVA olo, niin silloin myös alan esittää pelleä, tai onko tämä nyt liian vahvasti sanottu, kun kuitenkin olen aika hiljainen tyyppi. No mutta tarkoitan siis pellen esittämisellä sitä, että nauran sellaisillekin vitseille, jotka ei oikeastaan ole hauskoja, yritän olla mahdollisimman joustava ja 'helppo' seuralainen kaikille, eli hymyän koko ajan ja yritän olla kiltti kaikilla. KOSKA minulla on lihava olo ja ajattelen että ainoa tapa jolla inhottavaa läskiä voi sietää on se että se on edes kiva.
Mies kuunteli näitä mun juttuja tänä aamuna ja sanoi, että 'olet aivan sekaisin, ihan hullu'. Hän ei voi käsittää tätä tunnetta. Hän sitä ihmetteli kun ei lääkkeetkään auta tähän hommaan. Minä sanoin, ettei lääke tätä tunnetta ota POIS, mutta ilman lääkettä se vain on 100 x pahempaa. Ilman lääkettä en olisi luultavasti edes uskaltanut tuohon tilanteeseen lähteä ollenkaan. Olisin jäänyt kotiin jollain tekosyyllä. Vain koska olen mielestäni läski. Läski kääpiö. Jättitissi. VIHAAN rintojani, joskus haaveilen niiden irti leikkaamisesta. Rinnat ovat ällöttävät maitosäkit, nisäkäsnaaraan saastapussit.
Ohhoh, anteeksi vain, menee aika vihamieliseksi. Minä nyt vaan en oikeastaan tykkää naisen vartalosta silloin kun se on omani. Tahtoisin kuolettaa siinä kaiken naisen.
5 kokonaista vuorokautta - -
- - herkkuiluun! :) Se on kivaa, koska sitä voi tehdä yksin. Leivon varmaan laskiaispulliakin, koska itse tekemällä ne ovat huokeampia kuin kaupan monen euron pläjäykset. Olemme me niitä kauppan pulliakin ostaneet kyllä, esim. viime mässyssä oli ja kai sitä edellisessäkin. Runebergejä en ole syönyt, koska mun mielestä ne ei ole riittävän hyviä ostettavaksi, ne on sellaisia vähän köyhiä.
Ostimme eilen kauppasta mässyjäätelöt valmiiksi, Rainbown Karamelli-jäätelöpaketin [tosi hyvää!] ja sitten otin kermatoffee-Classicpuikkoja ja Totally Brown-puikon.
perjantai 8. tammikuuta 2010
Kiitokset, perunalastu!
Kiitos Perunalastulle edellisen postauksen kiltistä kommentista! Olen oikeasti miettinyt tätä - siis sitä, että kuinka jotkut ihmiset ei ollenkaan välitä edes MUODON vuoksi kysäistä, että mites teillä menee. Siis vaikka menisivät iltaa viettämään niiden ihmisten kotiin. :( Ja kun mietin sitäkin, että EN vaadi sitä, että muut ihmot alkaa mulle "terapeuteiksi" - en tahdo vaahdota omista asioista/dominoida keskustelua, vaan toivoisin vaan sitä, että kysyttäisiin vaikka että miten joulu meni tms.. Tai sitten että edes yritettäisiin silloin kuunnella, kun tulee joku 'ohjelmanumero' tai siis kun sanomme, että nyt on kahvi valmista tms... Tai että nyt malja kohoaa.. :(
Nyt täytyy sitten sanoa sekin, mistä kaikki eivät pidä. Eli: TIEDÄN ja hyväksyn täysin sen, että omat lapset on vanhemmille se numero 1. asia! Luonto on järjestänyt viisaasti sen niin, että omaan lapseen melkein rakastuu sen saatuaan. Pakkohan niin on ollakin, muutenhan sitä vaipparumbaa ja huoltoa ei yksinkertaisesti jaksaisi. Mutta, mutta: koettakaa kiltit vanhemmat ymmärtää se, että kaikki ihmiset eivät OIKEASTI oikein jaksaisi kuunnella niitä teidän lapsukaisten tekemisiä koko illan ajan!! Ymmärrän ja hyväksyn sen, että itselle tärkeistä asioista puhuu - vanhemmille tämä tärkeä asia on lapset - mutta oikeasti, koko ilta....!!! Eikö se TEISTÄ tunnu hiukan liialliselta?? Varsinkin jos lapset on jo 10+, niin luulisi että siinä nyt jo vanhemmilla on jotain muutaKIN elämää kuin VAIN ne lapset??
Tuntuu kuin olisin jo nähnyt niin monet, monet lapsiperheelliset.. Ja aina kuvio sama: vaimo vaahtoaa äitiyshuumaa, mies kuuntelee jokseenkin tympääntyneesti. Usein sitten saadaan parin vuoden sisään kuulla erouutiset..
..ja sitten taas aloitetaan uusien kumppanien kanssa sama ralli, uudet lapset, uudet ok-talot. ;)
En tiedä haluanko enää järjestää YKSIÄKÄÄN tuollaisia illanistujaisia kuin nuo uuden vuoden "pippalot" olivat!! Ja täytyykö minun, oikeasti?? Jos mies niitä haluaa [mitä epäilen..] niin järjestäköön sitten itse! Kai hänellä on kaksi työhön kykenevää kättä siinä missä mullakin. [Haluaisin kyllä nähdä NE juhlat: likilaskuisia kakkuja, palaneita juustokeksejä ;)].
Suklis erakoituu! Suklis karsii turhat pois! :)
1 kokonainen vuorokausi - -
-- herkkuiluihin! Leivontasuunnitelma on valmiina: kinuskikakkua mulle, ananasmuffinssia miehelle. Toisin kuin voisi luulla, en tee ananasmuffaria sen helppouden vuoksi, vaan siksi kun mies oikeasti tykkää niistä ja tykkää siitä, että on valmis, yksittäispakattu leivonnainen! :)
Nyt täytyy sitten sanoa sekin, mistä kaikki eivät pidä. Eli: TIEDÄN ja hyväksyn täysin sen, että omat lapset on vanhemmille se numero 1. asia! Luonto on järjestänyt viisaasti sen niin, että omaan lapseen melkein rakastuu sen saatuaan. Pakkohan niin on ollakin, muutenhan sitä vaipparumbaa ja huoltoa ei yksinkertaisesti jaksaisi. Mutta, mutta: koettakaa kiltit vanhemmat ymmärtää se, että kaikki ihmiset eivät OIKEASTI oikein jaksaisi kuunnella niitä teidän lapsukaisten tekemisiä koko illan ajan!! Ymmärrän ja hyväksyn sen, että itselle tärkeistä asioista puhuu - vanhemmille tämä tärkeä asia on lapset - mutta oikeasti, koko ilta....!!! Eikö se TEISTÄ tunnu hiukan liialliselta?? Varsinkin jos lapset on jo 10+, niin luulisi että siinä nyt jo vanhemmilla on jotain muutaKIN elämää kuin VAIN ne lapset??
Tuntuu kuin olisin jo nähnyt niin monet, monet lapsiperheelliset.. Ja aina kuvio sama: vaimo vaahtoaa äitiyshuumaa, mies kuuntelee jokseenkin tympääntyneesti. Usein sitten saadaan parin vuoden sisään kuulla erouutiset..
..ja sitten taas aloitetaan uusien kumppanien kanssa sama ralli, uudet lapset, uudet ok-talot. ;)
En tiedä haluanko enää järjestää YKSIÄKÄÄN tuollaisia illanistujaisia kuin nuo uuden vuoden "pippalot" olivat!! Ja täytyykö minun, oikeasti?? Jos mies niitä haluaa [mitä epäilen..] niin järjestäköön sitten itse! Kai hänellä on kaksi työhön kykenevää kättä siinä missä mullakin. [Haluaisin kyllä nähdä NE juhlat: likilaskuisia kakkuja, palaneita juustokeksejä ;)].
Suklis erakoituu! Suklis karsii turhat pois! :)
1 kokonainen vuorokausi - -
-- herkkuiluihin! Leivontasuunnitelma on valmiina: kinuskikakkua mulle, ananasmuffinssia miehelle. Toisin kuin voisi luulla, en tee ananasmuffaria sen helppouden vuoksi, vaan siksi kun mies oikeasti tykkää niistä ja tykkää siitä, että on valmis, yksittäispakattu leivonnainen! :)
maanantai 4. tammikuuta 2010
L-leivät, b-kakku, j-keksit
Parempaa uutta vuotta toivon kuin meidän uuden vuoden aaton illanistujaiset oli! :( Niin, siis meillä oli vieraita. Jostain syystä KAIKKI tuntui menevän p-seelleen ihan valmisteluista alkaen! On muuten niin tasan tosi se vanha juttu, että illanviettoa varten ei K O S K A A N pitäisi lähteä 'testaamaan' jotain uutta reseptiä, vaan on parasta pysyä niissä jo kokeilluissa resepteissä, joiden tietää toimivan! Eli siis uskokaa nyt kun Sukliskin tuon totuuden toistaa: älkää alkako 'kokeilla' silloin, kun on ihmoja tulossa!! Pysykää varmoissa totutuissa ohjeissa! Kokeilut voi tehdä kun on yksin tai elämänkumppalin kanssa. Silloin niitä ei tartte pahoitella tai hävetä.
Mulla oli kokeilulistalla 3 reseptiä, joita en ollut ennen tehnyt. Lusikkaleivät oli yksi ja banaanikakku oli toinen, juustokeksit kolmas. Banskukakkua olen tietty tehnyt ennenkin, mutta en juuri TUOLLA uudella reseptillä.. joten pitihän se kokeilla.. -VIRHE!!! :(
Mutta ne l-leivät! Otin ohjeen yhdestä blogista [en laita sitä linkkiä tähän, koska en tahdo suututtaa blogin omistajaa tai väittää jotenkin, että HÄN oli syyllinen epäonnistumiseen]. Sitten aloin tehdä. No, heti ensinnäkin se taikina oli niin löysää, etten saanut siitä muotoiltua niitä lusikan pesään meneviä leipiä. Pistin sen jääkaappiin sitten reiluksi ajaksi ja siitä tuli niin haperoa/kovaa, että sitten taas niiden muotoilu oli ihan yhtä vaikeaa, tosin eri tavalla kuin eka kerralla! Pistin kammotukset uuniin ja sitten katsottiin. Joo joo, olivat niin hauraita, että vadelmahilloa kun aloin mättää sisään niin johan ne hajoili! Kun tajusin ettei siitä satsista tule kuin EHKÄ 3 hyvän näköistä pikkuleipää, niin viskasin koko sotkun roskikseen! :( Korvasin pikkuleivät sitten suklaakonvehdeilla.. tarjoomispöydässä siis! Pääsin eroon niistä lusikkaleivistä, kun ne roskikseen katosi, mutta siihen mennessä multa oli mennyt jo aika paljon hyvää tuulta ja tarmoa hukkaan. :( Jatkoin valmistelua aika pahoin mielin. Oli vähän kuin se olisi ollut paha ENNE, se l-leipien kohtalo..! Ja niinhän se OLIKIN, se kävi ilmi myöhemmin!
Seuraavaksi tein banskukakkua. Juuh, olihan tosi hyvä "resepti".. yhden elintarvikefirman sivulta, joka kyllä TOIMI, toisin kuin l-leipien, mutta lopputulos oli ihan hirveä. Siis MUN mielestä, miehen mielestä se kakku oli onneksi hyvää jne.. mutta minun mielestä ihan kauheaa. Siinä oli liikaa banaania. Tai se oli jotenkin liika banaanista.. Kuin olisi ollut kiinteäksi leivottua banaania pelkästään! Vain siteeksi jauhoa! Onneksi mies tykkäsi.. Itse olin ihan että voi EI kun aloin leikata sitä kaakkua paloiksi..! Jos olisi ollut aikaa niin olisin leiponut jonkun toisen kuiviskakun, mutta eihän siinä ollut kun juhlatilanne jo olikin käsillä. Onneksi se sentään oli hyvän muotoista.. väri ei ollut nätti, mutta harvoin b-kakussa onkaan. Se väri oli kuin MAKSALAATIKOLLA. :(
No ne juustokeksit sitten! Se oli muuten toinen blogiohje. Ja toimiva, joo, tuli MAUKASTA. Mutta minä en tiedä millainen taikurileipuri pitää olla, jos aikoo tehdä kuten siinä ohjeessa, eli kaulia sen taikinan ja ottaa siitä muotilla keksejä. Yritin sitä silikonialustalla, ja johan meni pieleen. Se tarttui kiinni siihen s-kelin alustaan kuin takiainen!! Eikä sitä oikeasti saanut irti, siis niitä muotilla otettuja raakoja keksejä!! Jouduin tekemään niin, että pyörittelin sen taikinan käsin palleroiksi, jotka litistin sitten leivinpaperille & paistoin! Toimi se niinkin, mutta sama ongelma kuin l-leipien kanssa oli näiden j-keksienkin osalta: eli hyvä tuuli ja tarmo meni.
Vieraat tulivat [miehen työkavereita vaimoineen] ja ei kestänyt aikaakaan kun tajusin, ettei mua oikeastaan haittaisi yhtään, vaikken koskaan enää näkisi ketään siinä seurueessa ollutta. Se koko juttu oli niin--- arkista ja laimeaa, pikkuporvarillista, typerää.. Juoruilua. :( Oikeastaan ihmettelin että miksi ne ihmiset yleensä TULIVAT. Tietysti olimme kutsuneet, ei siinä mitään, mutta jotenkin musta vain tuntui koko illan ajan, ettei yksikään heistä ollut millään tavalla kiinnostunut MEISTÄ, tai edes miehestä. Mies on aika hiljainen ja jotenkin mua vähän häiritsi se, kun hän ei meinannut edes sen verran saada suunvuoroa, että ehdottaa ihmisille kahvittelua tms. Ihmiset vaan jutteli omiaan ja kukaan ei tosiaan millään tavalla osoittanut mitään huomiota meille. Ei kysynyt mitään, että miten joulut meni, ei mitään.
Mies yritti siinä illan alussa kohottaa maljaa, sanoa muutaman sanan [EI mitenkään jäykästi, vaan sillä lailla että kiva kun tulitte ja vietetään kiva ilta, hauskaa uutta vuotta jne.] mutta sekin oli vaikeaa, ihmiset ei yksinkertaisesti edes silloin välittäneet kuunnella tai seurata, että mitä illan isäntä tekee. Vaikea sitä on puolustella silläkään, että olisi ollut niin paljon ihmisiä, ettei voinut seurata, kun ei niitä ollut kuin 8.
Kaiken tuon vaivannäön ja stressin jälkeen tosiaan sain vain huomata, että turhaa oli työ, oikeastaan. Emmekä tuon illan jälkeen ole YHTÄÄN läheisempiä noiden kutsumiemme ihmisten kanssa, emme tiedä heistä tippaakaan enempää kuin ennenkään, eivätkä he meistä. Kun sanon ettei mua haittaisi vaikken tapaisi enää ketään tuosta sakista, niin en sano sitä VIHALLA. Vaan se on vain sellainen tunne.. yhdentekevyydestä.
Kysyin mieheltä seuraavana päivänä että oliko hänellä hauskaa. Hän oli sillä lailla varovainen.. no joo, tavallaan.. sanoi sen epäröivästi. En tahtonut siitä sen enempää puhua, näin itsekin että häntä häiritsi se juttu millainen tuosta tuli.
5 kokonaista vuorokautta -
mässyttelyyn. Onneksi vain 5. Se nautinto ei petä! Saas muuten nähdä jaksanko leipoa! Jotenkin vähän tuntuu kuin olisi leivontainto vähän hukassa, kun nyt on saanut niin paljon leipoa ja laittaa ja tuli kämmättyäkin! Tai sitten teen jotain takuuherkkuani!
Mulla oli kokeilulistalla 3 reseptiä, joita en ollut ennen tehnyt. Lusikkaleivät oli yksi ja banaanikakku oli toinen, juustokeksit kolmas. Banskukakkua olen tietty tehnyt ennenkin, mutta en juuri TUOLLA uudella reseptillä.. joten pitihän se kokeilla.. -VIRHE!!! :(
Mutta ne l-leivät! Otin ohjeen yhdestä blogista [en laita sitä linkkiä tähän, koska en tahdo suututtaa blogin omistajaa tai väittää jotenkin, että HÄN oli syyllinen epäonnistumiseen]. Sitten aloin tehdä. No, heti ensinnäkin se taikina oli niin löysää, etten saanut siitä muotoiltua niitä lusikan pesään meneviä leipiä. Pistin sen jääkaappiin sitten reiluksi ajaksi ja siitä tuli niin haperoa/kovaa, että sitten taas niiden muotoilu oli ihan yhtä vaikeaa, tosin eri tavalla kuin eka kerralla! Pistin kammotukset uuniin ja sitten katsottiin. Joo joo, olivat niin hauraita, että vadelmahilloa kun aloin mättää sisään niin johan ne hajoili! Kun tajusin ettei siitä satsista tule kuin EHKÄ 3 hyvän näköistä pikkuleipää, niin viskasin koko sotkun roskikseen! :( Korvasin pikkuleivät sitten suklaakonvehdeilla.. tarjoomispöydässä siis! Pääsin eroon niistä lusikkaleivistä, kun ne roskikseen katosi, mutta siihen mennessä multa oli mennyt jo aika paljon hyvää tuulta ja tarmoa hukkaan. :( Jatkoin valmistelua aika pahoin mielin. Oli vähän kuin se olisi ollut paha ENNE, se l-leipien kohtalo..! Ja niinhän se OLIKIN, se kävi ilmi myöhemmin!
Seuraavaksi tein banskukakkua. Juuh, olihan tosi hyvä "resepti".. yhden elintarvikefirman sivulta, joka kyllä TOIMI, toisin kuin l-leipien, mutta lopputulos oli ihan hirveä. Siis MUN mielestä, miehen mielestä se kakku oli onneksi hyvää jne.. mutta minun mielestä ihan kauheaa. Siinä oli liikaa banaania. Tai se oli jotenkin liika banaanista.. Kuin olisi ollut kiinteäksi leivottua banaania pelkästään! Vain siteeksi jauhoa! Onneksi mies tykkäsi.. Itse olin ihan että voi EI kun aloin leikata sitä kaakkua paloiksi..! Jos olisi ollut aikaa niin olisin leiponut jonkun toisen kuiviskakun, mutta eihän siinä ollut kun juhlatilanne jo olikin käsillä. Onneksi se sentään oli hyvän muotoista.. väri ei ollut nätti, mutta harvoin b-kakussa onkaan. Se väri oli kuin MAKSALAATIKOLLA. :(
No ne juustokeksit sitten! Se oli muuten toinen blogiohje. Ja toimiva, joo, tuli MAUKASTA. Mutta minä en tiedä millainen taikurileipuri pitää olla, jos aikoo tehdä kuten siinä ohjeessa, eli kaulia sen taikinan ja ottaa siitä muotilla keksejä. Yritin sitä silikonialustalla, ja johan meni pieleen. Se tarttui kiinni siihen s-kelin alustaan kuin takiainen!! Eikä sitä oikeasti saanut irti, siis niitä muotilla otettuja raakoja keksejä!! Jouduin tekemään niin, että pyörittelin sen taikinan käsin palleroiksi, jotka litistin sitten leivinpaperille & paistoin! Toimi se niinkin, mutta sama ongelma kuin l-leipien kanssa oli näiden j-keksienkin osalta: eli hyvä tuuli ja tarmo meni.
Vieraat tulivat [miehen työkavereita vaimoineen] ja ei kestänyt aikaakaan kun tajusin, ettei mua oikeastaan haittaisi yhtään, vaikken koskaan enää näkisi ketään siinä seurueessa ollutta. Se koko juttu oli niin--- arkista ja laimeaa, pikkuporvarillista, typerää.. Juoruilua. :( Oikeastaan ihmettelin että miksi ne ihmiset yleensä TULIVAT. Tietysti olimme kutsuneet, ei siinä mitään, mutta jotenkin musta vain tuntui koko illan ajan, ettei yksikään heistä ollut millään tavalla kiinnostunut MEISTÄ, tai edes miehestä. Mies on aika hiljainen ja jotenkin mua vähän häiritsi se, kun hän ei meinannut edes sen verran saada suunvuoroa, että ehdottaa ihmisille kahvittelua tms. Ihmiset vaan jutteli omiaan ja kukaan ei tosiaan millään tavalla osoittanut mitään huomiota meille. Ei kysynyt mitään, että miten joulut meni, ei mitään.
Mies yritti siinä illan alussa kohottaa maljaa, sanoa muutaman sanan [EI mitenkään jäykästi, vaan sillä lailla että kiva kun tulitte ja vietetään kiva ilta, hauskaa uutta vuotta jne.] mutta sekin oli vaikeaa, ihmiset ei yksinkertaisesti edes silloin välittäneet kuunnella tai seurata, että mitä illan isäntä tekee. Vaikea sitä on puolustella silläkään, että olisi ollut niin paljon ihmisiä, ettei voinut seurata, kun ei niitä ollut kuin 8.
Kaiken tuon vaivannäön ja stressin jälkeen tosiaan sain vain huomata, että turhaa oli työ, oikeastaan. Emmekä tuon illan jälkeen ole YHTÄÄN läheisempiä noiden kutsumiemme ihmisten kanssa, emme tiedä heistä tippaakaan enempää kuin ennenkään, eivätkä he meistä. Kun sanon ettei mua haittaisi vaikken tapaisi enää ketään tuosta sakista, niin en sano sitä VIHALLA. Vaan se on vain sellainen tunne.. yhdentekevyydestä.
Kysyin mieheltä seuraavana päivänä että oliko hänellä hauskaa. Hän oli sillä lailla varovainen.. no joo, tavallaan.. sanoi sen epäröivästi. En tahtonut siitä sen enempää puhua, näin itsekin että häntä häiritsi se juttu millainen tuosta tuli.
5 kokonaista vuorokautta -
mässyttelyyn. Onneksi vain 5. Se nautinto ei petä! Saas muuten nähdä jaksanko leipoa! Jotenkin vähän tuntuu kuin olisi leivontainto vähän hukassa, kun nyt on saanut niin paljon leipoa ja laittaa ja tuli kämmättyäkin! Tai sitten teen jotain takuuherkkuani!
torstai 28. toukokuuta 2009
Belsebuubi riivaa!
Tänäänpä oli melkoinen jakso CSI:ssa! Grissomin tiimi kohtasi miehen, joka oli kuin Saatanan riivaama! Hänen ihonsa oli hyvin kuuma, ruumiinlämpö yli 39! Vaikkei kaveri siis ollut KUUMEINEN. Sitten hän, pieni laiha sintti, hakkasi hengiltä kauhean suuren, vahvan miehen! Ja lisäksi tappoi viimeisillään raskaana olevan naisen! :( Kauhiaa!
Kyllä se mies oli aika hirvittävä. Kuoli sitten bum, ihan noin vain, ilman oikein mitään näkyvää syytä! Kai se pahuus oli liikaa..? Sarjassa ei suoraan sanottu sitä, mutta katsoja pystyi kuvittelemaan, että tyyppi oli RIIVATTU! Huh, Suklis melkein alkoi pelätä.. :( Kun yksin tuommoista katsoo (mies on nukkumassa), niin pelko tulee.. Olisi aika kauheaa, jos yhtäkkiä olisi jossain psykoosissa tms.. rai "riivattuna" ja tekisi hirmutyön!
Muistan tuon jakson vielä ekalta katselukerralta, nuohan on uusintoja nuo CSI:t.
Yksinäisyydestä
Lupiinissa oli pohdinta siitä, ettei oikein ole sosiaalista toimintaa ellei ITSE sitä ala järjestää. Mulle on ollut tavallaan vaikea sopeutua tähän kotimaan osaan juuri sen sosiaalisen kulttuurin erojen vuoksi. Mun kotipaikkakunnalla nimittäin ihmiset kyläili toistensa luona paljon, PALJON useammin kuin mitä täällä.. Ja se oli välitöntä kulttuuria. Ei paljon pahastuttu jos toisella ei ollut seitsemää sorttia tarjolla, syötiin mitä saatiin ja juteltiin. Mutta täällä on toisin.
Yhteen asiaan oli tosi vaikea tottua. Siihen kun ihmiset sanovat JOKA tapaamiskerralla "tulkaahan sitten meillä käymään"! Kuitenkaan nuo ehdottelut ei juuri koskaan tuo mitään vierailuja tullessaan. Olen tulkinnut sen niin, että näissä kuviossa se 'tulkaahan sitten käymään' on yhtä kuin oli kiva nähdä teitä, olette ihan OK-ihmisiä. Ei se sen enempää tarkoita.
Itse en enää viitsi tuohon peliin lähteä, eli olen lakannut sanomasta "tulkaahan sitten käymään", koska mun mielestä se on TURHAA. Tuntuu tyhmältä sanoa niin, kun kuitenkaan asiat ei oikeastaan koskaan etene siihen pisteeseen, että näistä jutuista kehittyisi jotain.
Jos mun vanhalla kotipaikkakunnalla olisi sanottu noin, että tulkaa käymään, niin siitä olisi seurannut suunnilleen välittömästi se, että olisi alettu sopia milloin. Täällä on toisin.
Muutenkaan en aina oikein tykkää täkäläisestä sosiaalisesta kuviosta. Ihmiset kutsutaan kylään, jos on suunniteltu menyyyy-yytä 6 kuukautta, tarjolla on seitsemät sortit, emäntä ja isäntä silmät ristissä väsymyksestä + kireinä, on ostettu superkalliit konjakit Alkosta, esillä uusin huippukallis astiasto jne. jne. Ei sellaisista kohtaamisista edes nauti. Isäntäväki on nääntynyt ja stressattu, vieraat ei oikein tiedä miten päin olisi, että osoittaisivat tarpeeksi arvostusta kaikkea vaivannäköä kohtaan. Joku juo liikaa sitä hienoa konjakkia ja sikailee, kun vieraat lähtee niin isäntäväki riitelee ja sitten kuiskitaan, että ne on eron partaalla. "Lasten vuoksi" kuitenkin jatketaan. :(
Joskus on ikävä nuoruutta. Sitä kun mentiin kylään ystävän luo ja syötiin kupillinen jäätelöä parin kaurakeksin kanssa. Enempää ei vaadittu. Mutta ne keskustelut..!!!! Voi niitä keskusteluja. Nykyisin ei enää keskustella, ei muusta kuin korkeintaan haukutaan päiväkotien hoitajia ja koulujen opettajia ja päivitellään lasten harrastusten kalleutta ja vertaillaan kampaamoja ja kosmetologeja. :( Sosiaaliset kohtaamisetkin on sellaista kilpailua vaan. Kellä on kalleimmin sisustettu koti ja eniten roinaa ja hienoimmat tarjoamukset.
Suklis onkin YÖRUIKUTTAJA! :) Anteeks-vanteeks vaan. :)
8 kokonaista vuorokautta..
.. herkutteluihin. ;) En ole vielä miettinyt leivontasuunnitelmia. Ostin tänään lähikaupasta kolme neekerinsuukkoa (2 x vanilja, 1 x banaani). Ne kaksi vaniljaa on mun MÄSSYyn, sitten se banaani oli miehelle. Meidän tuo pieni lähikauppa on hyvä siinä mielessä, että myyvät siellä irtosuukkoja. Meillä miehen kanssa menee niiden kanssa maut ristiin, kun minä tykkään mokasta ja vaniljasta, mies taas banskusta ja joskus mansikasta.
Sinne lähikauppaankin menin ihan asian vuoksi muuten, kun tarvitsin makaroneja lihamakaronilaatikkoa varten. Eli en vaaniskellut herkkuja siis...!
Kyllä se mies oli aika hirvittävä. Kuoli sitten bum, ihan noin vain, ilman oikein mitään näkyvää syytä! Kai se pahuus oli liikaa..? Sarjassa ei suoraan sanottu sitä, mutta katsoja pystyi kuvittelemaan, että tyyppi oli RIIVATTU! Huh, Suklis melkein alkoi pelätä.. :( Kun yksin tuommoista katsoo (mies on nukkumassa), niin pelko tulee.. Olisi aika kauheaa, jos yhtäkkiä olisi jossain psykoosissa tms.. rai "riivattuna" ja tekisi hirmutyön!
Muistan tuon jakson vielä ekalta katselukerralta, nuohan on uusintoja nuo CSI:t.
Yksinäisyydestä
Lupiinissa oli pohdinta siitä, ettei oikein ole sosiaalista toimintaa ellei ITSE sitä ala järjestää. Mulle on ollut tavallaan vaikea sopeutua tähän kotimaan osaan juuri sen sosiaalisen kulttuurin erojen vuoksi. Mun kotipaikkakunnalla nimittäin ihmiset kyläili toistensa luona paljon, PALJON useammin kuin mitä täällä.. Ja se oli välitöntä kulttuuria. Ei paljon pahastuttu jos toisella ei ollut seitsemää sorttia tarjolla, syötiin mitä saatiin ja juteltiin. Mutta täällä on toisin.
Yhteen asiaan oli tosi vaikea tottua. Siihen kun ihmiset sanovat JOKA tapaamiskerralla "tulkaahan sitten meillä käymään"! Kuitenkaan nuo ehdottelut ei juuri koskaan tuo mitään vierailuja tullessaan. Olen tulkinnut sen niin, että näissä kuviossa se 'tulkaahan sitten käymään' on yhtä kuin oli kiva nähdä teitä, olette ihan OK-ihmisiä. Ei se sen enempää tarkoita.
Itse en enää viitsi tuohon peliin lähteä, eli olen lakannut sanomasta "tulkaahan sitten käymään", koska mun mielestä se on TURHAA. Tuntuu tyhmältä sanoa niin, kun kuitenkaan asiat ei oikeastaan koskaan etene siihen pisteeseen, että näistä jutuista kehittyisi jotain.
Jos mun vanhalla kotipaikkakunnalla olisi sanottu noin, että tulkaa käymään, niin siitä olisi seurannut suunnilleen välittömästi se, että olisi alettu sopia milloin. Täällä on toisin.
Muutenkaan en aina oikein tykkää täkäläisestä sosiaalisesta kuviosta. Ihmiset kutsutaan kylään, jos on suunniteltu menyyyy-yytä 6 kuukautta, tarjolla on seitsemät sortit, emäntä ja isäntä silmät ristissä väsymyksestä + kireinä, on ostettu superkalliit konjakit Alkosta, esillä uusin huippukallis astiasto jne. jne. Ei sellaisista kohtaamisista edes nauti. Isäntäväki on nääntynyt ja stressattu, vieraat ei oikein tiedä miten päin olisi, että osoittaisivat tarpeeksi arvostusta kaikkea vaivannäköä kohtaan. Joku juo liikaa sitä hienoa konjakkia ja sikailee, kun vieraat lähtee niin isäntäväki riitelee ja sitten kuiskitaan, että ne on eron partaalla. "Lasten vuoksi" kuitenkin jatketaan. :(
Joskus on ikävä nuoruutta. Sitä kun mentiin kylään ystävän luo ja syötiin kupillinen jäätelöä parin kaurakeksin kanssa. Enempää ei vaadittu. Mutta ne keskustelut..!!!! Voi niitä keskusteluja. Nykyisin ei enää keskustella, ei muusta kuin korkeintaan haukutaan päiväkotien hoitajia ja koulujen opettajia ja päivitellään lasten harrastusten kalleutta ja vertaillaan kampaamoja ja kosmetologeja. :( Sosiaaliset kohtaamisetkin on sellaista kilpailua vaan. Kellä on kalleimmin sisustettu koti ja eniten roinaa ja hienoimmat tarjoamukset.
Suklis onkin YÖRUIKUTTAJA! :) Anteeks-vanteeks vaan. :)
8 kokonaista vuorokautta..
.. herkutteluihin. ;) En ole vielä miettinyt leivontasuunnitelmia. Ostin tänään lähikaupasta kolme neekerinsuukkoa (2 x vanilja, 1 x banaani). Ne kaksi vaniljaa on mun MÄSSYyn, sitten se banaani oli miehelle. Meidän tuo pieni lähikauppa on hyvä siinä mielessä, että myyvät siellä irtosuukkoja. Meillä miehen kanssa menee niiden kanssa maut ristiin, kun minä tykkään mokasta ja vaniljasta, mies taas banskusta ja joskus mansikasta.
Sinne lähikauppaankin menin ihan asian vuoksi muuten, kun tarvitsin makaroneja lihamakaronilaatikkoa varten. Eli en vaaniskellut herkkuja siis...!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)