Tahdoton

Huomasin yhtenä päivänä, että kaikista eroistamme huolimatta miehessä ja minussa on yksi yhteinen piirre: kumpikaan emme aina selkeästi tiedä mitä tahdomme. Miehellä se ilmenee ehkä selkeämmin - mun tapauksessa kyse on piirteestä, joka on ollut itseltänikin salassa. Mies ei esim. aina oikein osaa edes sanoa mistä leivonnaisesta hän tykkäisi MÄSSYssä. Mun tapauksessa kyse on eräänlaisesta AJAUTUMISESTA erilaisiin asioihin. Leivonnaisen valinta ei ole mun kohdallani ongelma, mutta se ei tarkoita ettei ongelmaa olisi!

Se ajautuminen näkyi aika hyvin esim. tässä laivareissua koskevassa asiassa. Koin, että [omaa tyhmyyttäni/tietämättömyyttäni] olin ajautunut (!) reissuun itseäni varakkaampien kanssa, niin täytyy vain kestää se ja valittamatta tai muuta ehdottamatta sopeutua tosi ylihintaiseen a la carte-ravintolailtaan.

Sitä asiaa en oikein enää voi auttaa, mutta ehkä tästä voi ottaa oppia tulevaisuuden suhteen Mulla yksinkertaisesti vain on ollut sellainen kasvatus, että 'ei saa olla hankala, äläpäs nyt oikuttele, olepas kiltti tyttö'. Varmaan meillä vanhemmat [lue Äetmuori] teki parhaansa, mutta heidän parhaansa tähtäsi sellaisen ihmisen kasvattamiseen josta olisi mahdollisimman vähän 'vaivaa' muille. Täytyy yrittää tulevaisuudessa vetää jarrut päälle silloin, kun joku asia ei minulle sovi tai ei muuten vain tunnu hyvältä.

Oikeastaan nyt mietin asioita niin, että nimenomaan TYTÖILLE olisi tärkeää vanhempien opettaa oman tahdon tunnistamista ja ilmaisemista. Pojille sen ilmaiseminen tuntuu olevan kai vähän sallitumpaa. Ehkä mun vanhempien ikäluokka vielä oikeasti uskoi siihen, että naiselle on tärkeää ennen muuta oppia joustavaksi, että sitä ominaisuutta tarvitaan enemmän kuin muuta. Siis naisen aikuiselämässä.

Miksi oikeastaan olisi väärin toteuttaa omaa tahtoaan OMAA ITSEÄ koskevissa asioissa? Miksi se tekisi ihmisestä itsekkään tai hankalan? Miksi ja milloin olen alkanut ajatella näin?

Pakkopuhelupullaa

Soitin taas Äetmuorille sen viikottaisen velvollisuuspuhelun. Tavallaan tympii kun nyt tästä meidän remontistakin hänellä on aina se oma oikea näkemys. En oikein tiedä mikä VIMMA hänellä on neuvoa, opastaa + aina olla oikeassa. Siis myös asioissa, joista hän ei tiedä mitään.

Nytkin hän alkoi epäillä meidän kotivakuutusta, että sen on oltava huonompi kuin hänellä, koska vakuutus ei korvaa kaikkea tässä kylppärikatastrofissa tulevaa laskua. Esim. viemärinavausfirman visiittejä se ei korvaa, mutta ainakin mies sanoi ettei hän edes odottanut sen tulevan korvatuksi. Lisäksi Muorin oma kokemus kylppäriremontista, tai vesivahinkoremontista, oli aivan erilainen: hänellä korvaamispuolen hoiti taloyhtiö, kun viime kesänä oli joku putki hajonnut talon seinässä. Ihan erilainen tilanne kuin meillä ja ihan erilainen asumismuoto.

Kerroin miehelle että Muori oli jo rientänyt sanomaan, ettei meille tule riittämään se viikon kuivaus. Koska HÄNELLÄ se kesti monta viikkoa. Mies hymähti siihen ja sanoi, että ensinnäkin siinä Muorin tilanteessa vesi oli tullut paineella seinään ja lattiaan ties kuinka pitkän ajan. Kun taas meillä sitä vettä ei tullut paljon - lasketaan litroissa - ja heti sen tultua homma pistettiin seis ja lattia otettiin auki.

Muori siis on kaikkien alojen erikoisasiantuntija. Jopa sellaisisten, joista hän ei .. oikeasti.. tiedä mitään. Esimerkkeinä vaikka leivonta, ruoanlaitto ja työnhaku. Minusta on vitsikästä kuulla Muorin paasaavan kotiruoasta, kun muistaa kuinka meillä ei sitä koskaan ollut. Lapsuudesta muistan sellaisenkin namin, meillä usein syödyn 'kotiruoan' kuin keitetyt makaronit ja voisilmä. Siinä sitä oli kotiruokaa kerrakseen. Ja varmaan yhden käden sormilla voin laskea ne kerrat, kun Muori koskaan meillä mitään leipoi. Ei siinä mitään, ei kaikkien tarvitse tykätä leipomisesta, mutta luulisi sitten myös neuvomishalujen olevan aika vähissä..?

Aina sama juttu. Me emme miehen kanssa osaa mitään, tiedä mitään, ymmärrä mitään. On se vain hyvä, että aina kerran viikossa saan puhelimessa neuvoja siitä miten elämä pitää elää ja mikä vakuutusyhtiö valita/miten leipoa hyvä kakku/miten saada hyvätuloinen työpaikka. Jos mä hidasoppinen vielä joskus nuo neuvojen kultajyvät hyödyntäisin ja pistäisin elämän kerralla suit sait uusiksi.

Tämä liittyy kai jotenkin Lupiinin kommenttiosaston keskusteluunkin. Sanoin siinä vierovani ihmisiä, joilla on oma, ainoa oikea ratkaisu kaikkeen ja kaikkien ongelmiin kaikissa tilanteissa. NYT tajusin, tätä blogipostausta kirjoittaessani, että allergiani sellaisia ihmisiä kohtaan on luultavasti kotoisin lapsuudesta. Koska Muori oli sellainen ja suoraan sanottuna on tehnyt paljon vahinkoa itselleen niin toimiessaan. Yksi asia jonka takia pidän miehen vanhemmista niin paljon kuin pidän on se, että he ovat ainakin mun mielestä antaneet miehelle ja hänen veljelleen tilaa elää ja olla. Eivät ole koko ajan olleet puuttumassa joka asiaan ja antamassa 'hyviä neuvoja' ilman pyytämistä. Vaikka heilta sitä neuvoa oikeasti on tultu kysyttyäkin. kai siksi kun esimerkiksi remontoinneista aika harva tietää enemmän kuin appiukko, joka pitkään teki sellaista työkseen.

Olen muuten huomannut Siukussa ihan saman piirteen kuin itsessäni: haluttomuuden mestaroida ja huseerata toisten asioissa. Luultavasti hänkin on katsonut Äetmuoria pariin otteeseen sillä silmällä ja ottanut opikseen.. Monia vikoja meissä varmasti on, Siukussa ja mussa, mutta tuosta ainakin olemme vapaita.. ;)

Korkein kalorein

Olen nykyisin syönyt melkein koko ajan 800-1200 kilokaloria päivässä! Taitaa olla tuo 800 sellainen joku kipuraja, että jos paljon sen alle menee [pysyvästi, jatkuvasti] niin sitten oloni menee uskomattoman huonoksi ja alan 'horrostaa': palelen, olen puoliunessa, en jaksa mitään.

Olen merkannut syödyt kalorit oikein kalenteriini! Kirjoitan esim. 870 ja ympyröin sen luvun. Kirjoitan aina nämä kaloriatiedot lyikkärillä.. Siinä ne sitten erottuu hyvin. Olen huomannut sen, että jos kaloriamäärä menee yli 1200, niin sitten AHDISTUN [henkisesti] ja sekään ei ole kovin kivaa.

On kuitenkin valtava edistysaskel syödä näin. Hirvittää kun ajattelen viime vuoden loppua, kuinka matalilla kaloreilla mun on täytynytkään painaa. :(

Kyllä äiti tietää!

Oli taas viikottainen velvollisuuspuhelu Äetmuorille! Inhoan itseäni aina kun ajattelen rumasti ihmisistä, mutta voi ihme hän osaa olla i k ä v y s t y t t ä v ä..! Muorin elämää hallitsee kaikenlainen terveyteen ja tauteihin liittyvien uutisten seuraaminen ja aika usein myös niiden väärinkäsittäminen.

Tänään aiheena oli influenssan vuoksi sairaalahoitoon joutuneet ['kun eivät ole viitsineet ottaa rokotetta!] ja tietysti possuflunssa.. ja sitten nuo muuttuneet D-vitamiinisuositukset. Minua tympii eniten se, että vaikka SANON Muorille ottavani 2 D-vitalla höystettyä kalkkipurutablettia päivässä, niin hän silti jankuttaa sitä 'asiaansa' eli D-vitamiinin merkitystä. Joskus tekisi mieli huutaa väliin, että OTAN sitä s-tanan D-vitskua, piste ja loppu! Vaan niin kuin aina päädyn myöntelemään laimeasti..

Oikeastaan on mielenkiintoista kuinka jotkut ihmiset suhtautuvat näihin terveyden ja hyvinvoinnin yms. laitosten suosituksiin. Jos esimerkiksi maanantaina tulee tieto, että jonkun vitamiinin tai aineen saantia on syytä lisätä, niin jotkut ovat siltä sekunnilta paniikissa ja säntäämässä apteekkiin sitä hakemaan. Ja pelkäävät suunnilleen kynsiään purren, että mitä nyt tapahtuu kun tätä ei ole aiemmin tiedetty! Sitten parin vuoden päästä tuo suositus voidaan kumota tai sitä voidaan muuttaa.. eivätkä ihmiset yhtään mieti tätäkään, vaan ei kun orjallisesti heti noudattamaan uutta suositusta.

Muoria myös ketuttavat sellaiset ihmiset kuin minä, jotka eivät ota esim. kausi-influenssarokotusta. En ole nähnyt siihen tarvetta, koska niin vähän liikun kuitenkaan tuolla 'maailmalla' kotini ulkopuolella. Ja jos sairastun, niin itsepä kipuni kärsin. Muoria varmaan harmittaa kun hän ei VOI vaatia multa jotain paperia, jossa todistaisin käyneeni piikillä.. ;) Minähän aina sanon, että joo, rokotettu on.. tätä voi tietysti halveksia ja sanoa, että miksi et vain sano ettet tahdo tai koe tarvetta? Juu, no, meidän Muorin kanssa se vain ei PÄDE. Hän ihan yksinkertaisesti kieltäytyy hyväksymästä omistaan poikkeavia toimintatapoja. Ja jankuttaa niin kauan, että saa tahtonsa läpi - tai uskoo saaneensa sen läpi. Tätä tosi tuhoisaa käytösmallia hän on noudattanut koko elämänsä ajan. Mä en ainakaan jaksa enkä viitsi alkaa 'kouluttaa' sellaista ihmistä paremmille tavoille. Hän on nyt saanut sen mitä on tilannut: kaksi aikuista tytärtä, joista kumpikin puhuu omista asioistaan hänelle todella vähän ja senkin valheellisesti. Nimittäin Siukkuni tekee sitä myös.. ;)

Äetmuorille ei riitä se, että sovitaan olevamme eri mieltä. Hän ei lepää ennen kuin käännyttää vastapelurin omalle kannalleen. Ja jos siihen ei suostu, niin saa ihan suoraan kuulla olevansa tyhmä ihminen. Kai se on hänen puoleltaan jotain ihan tajutonta kontrollin tarvetta - enpä tiedä..

Ärsyttävä vajaa tunti taas tosiaan tuli vietettyä, eipä siitä sen enempää.

Atkins-aika lähestyy loppuaan..

Periaatteessa vointini on ollut ihan OK, mutta ajoittain [esimerkiksi viime yönä ennen pesulle menoa] on iskenyt valtava lihasheikkous, voimattomuus vailla vertaa! Hyvä kun on jaksanut tukkansa pestä, käsissä ei vain tunnu olevan voimaa. Mutta tämä kaikki kuulunee asiaan ja joka tapauksessa olen ANSAINNUT sen, koska olen palvonut sokeria! Silti on ihan kiva sekin, jos pian pääsen normaaliin ruokavalioon ja erityisesti saan haukata hedelmää! :)

Olen kyllä erään kommentoijan kanssa samaa mieltä siitä, että liikunta tai urheilu on aika mahdotonta tällä ruokavaliolla ainakin MULLE. Kovin kevyttä on liikkumiseni ollut, mutta turvotus ainakin on laskenut kivasti.

Jatkossa aion olla hiilihydraattitietoisempi, vaikka en Atkinsin mukaan.

Tuossa eilen - vai toissapäivänäkö - tuli Kympin uutisissa taas sellainen dieettitiedotus, eli hiilihydraattien karsijoita vähän varoiteltiin. ;) Periaatteessa mä uskon niin, että terve ihminen selviää hetken aikaa poikkeavillakin ruokavalioilla ihan hyvin. Mutta kuukausikaupalla jos jatkaa, niin voihan sillä seurauksia olla. Mun mielestä hiilareita tärkeämpiä karsittavia olisi melkein huonot, pitkälle tuotetut sokerit. JOS siis jotain arkiravinnosta haluaa kitkeä..

Joku taisi jo luulla MÄSSYn olevan mun kohdalla historiaa. ;) Enpä vain taida uskoa niinkään käyvän! Varmasti niitä tulee pidettyä, mutta [toivottavasti] harvemmin ja maltillisemmin. Maltillisella tarkoitan sitä että en tahdo
1. yrjötä mässyssä - niin on käynyt kerran
2. 'sammua' mässyilyn jälkeen - näin on käynyt usein, tulee uni....
3. tuhlata kaikkia rahoja herkkuihin
Jotenkin siinä täytyisi säilyä aktiivisuus ja sellainen maltti, ettei tule kuvottavaa tai inhottavaa oloa. Kohtuuttomuudelta saattaisi suojata tosiaan se, kun arkena syö hedelmää yms. joka kuitenkin on 'makeaa' ja maistuu hyvältä..

En usko koskaan olevani sellainen ihminen, jolle herkuttelu = yksi korvapuusti. Se ei vaan ole.. MINUA. :) Joku tarvitsee enemmän namppia tullakseen nautinnolliseen tilaan, jollekin riittää vähemmän.

Pelkään paljon sitä, että jos nyt alan pitää ruokapäivää niin sitten taas joku päivä alan 'karsia turhia kaloreita'. :( Masentaa kun muistan, että näin kävi aiemminkin. :( Mulla on joku kumma taipumus toimia näin, kun ruoka-ruoka ei kuitenkaan muodosta mitään kiusausta, eikä mulle tule helposti nälän tunnettakaan. Niin sitä sitten luulee, että helpostihan voi karsaista aamupalan ja lounaan pois ja kuka muka tarvitsee iltapalaa.. Pian onkin taas ruokapäivis tyhjää täynnä! Toivotaan kuitenkin parasta.

Nyt jo tunnustan vähän 'lipsuneeni', eli EN olekaan kaikkina päivinä viitsinyt/jaksanut syödä 3 x päivässä! :( :( Mutta ainakin 2 ateriaa olen joka päivä syönyt ja onhan sekin todella hyvä. Ei vain aina huvita laittaa ruokaa ja mättää sitä kitaansa. Olen ajatellut, ettei se nyt näin atkinssilla haittaa [siis se, jos syökin vain 2 x päivässä eikä 3-4], kun kuitenkin ruoka on runsasenergistä ja vahvaa, lihaa ja munia ja kalaa. Voinhan sitten kun siirryn takaisin normaaliin pitää kiinni siitä säännöstä, että 3 x päivässä syön..!

Muori muuten puhelimessa ehti livauttaa ilkeän kommentin naapurimiehestä, joka kaikesta päätellen sairastaa BED:tä [eli siis ahmimishäiriötä]. On se kumma että jotkut ihmiset eivät oikeasti tajua, että syömishäiriö on mielen sairaus ihan siinä missä joku muukin. Masennuksesta aika moni on tietoinen - tosin Muori ei sitäkään tunnusta tai ymmärrä - mutta viimeistään BED:n kohdalla useimpien ymmärryskyky tilttaa. Mua melkein itketti kun kuulin Muorin kertovan sen miehen kujeista, koska oli ihan selvää että hän on S A I R A S joka tarvitsisi apua eikä pilkkaamista + tuomitsemista. Esimerkiksi se mies oli ostanut 2 kinkkua jouluksi ja yhden tammialesta. Syö aika pakonomaisesti, ei häntä kadullakaan näe ilman eväitä! Ja paino on sen mukainen, eli hän on näitä superlihavia.. :(

Samaistun aika hyvin myös ahmatteihin, vaikka oma syömishäiriöni sisältääkin piirteitä anoreksiasta ja bulimiasta. Mulle kuitenkin BED-ihmiset ovat sukulaissieluja.. tavallaan tuo naapuriston mies joka ahmi sitä kinkkua, hän on kuin minä.. mä ilman syöpöttelyt katkaisevia normaaleja/terveyshulluja kausia. :( Meitä erottaa se, että hänen sairautensa laatu on näkyvää - kropastaan näkee, että missä ongelma on - kun taas mä onnistun pitämään omat juttuni omana tietonani.

Joskus ärsyttää!

1. Ihmiset, jotka lyhyttä esittelyä tms. pyydettäessä alkavat suoltaa elämäntarinaansa tuntitolkulla.
2. Ihmiset, jotka näpelöivät, naarmuttavat ja pahoinpitelevät pilalle kirjastojen YHTEISEEN käyttöön tarkoitetut, lainattavat DVD- ja CD-levyt!
3. Ihmiset, joiden on pakko olla äänessä aina, oli asiaa tai ei! Oman äänen kuunteleminen on niiiii-iin ihanaa! Ja onhan se sitä muistakin, onhan..?

No niin, siinä päivän negatiivisuusannos! :( Kun ei aina jaksa olla kovin positiivinenkaan. Tuo ykkösjuttu on todella kumma. Se voi tapahtua missä vaan, esim. jossain ohjatussa harrastuksessa tai toimintapiirissä, jossa toiminnan ohjaaja pyytää ihmisiä esittelemään itsensä 'muutamalla sanalla'. Voi jeesus, sen pahempaa erehdystä ei tietyssä seurassa VOI tehdä! Sieltä alkaakin never ending story purkautua.. 'sitten viisivuotiaana sain semmoisen polkupyörän ja kaaduin sillä ja tuli arpi otsaan. Muttei se vielä mitään, seuraavana vuonna naapurin Irman syntymäpäivillä minä..' Ja muu väki suunnileen KIEMURTELEE tätä kuunnellessa ja katsoo kelloa, tahtoo päästä eteenpäin.

Nyt tietty joku ajattelee että ahaa, onpas Suklis EPÄEMPAATTINEN, eikös Suklis osaa KUUNNELLA. Osaan juu ja ihan naama peruslukemilla, jopa tuommoisissa tilanteissa. Mutta en nauti siitä yhtään. Olen ihan kiinnostunut ihmisten elämäntarinoista, mutta pitkille selvityksille on oma aikansa ja paikkansa, eikä se ole silloin kun kysytään suunnilleen nimeä, ikää, asuinpaikkaa ja ammattia!

Tavallaan on tietysti surullistakin, että ihmisiä ei kai kuunnella, että heidän täytyy mitä sopimattomimmissakin paikoissa alkaa juontaa tuollaisia juttuja. Alkaisivat pitää blogia. ;) Täällä saa avautua juuri niin paljon kuin tahtoo ja lukijat lukevat vapaaehtoisesti sitä - tai sitten eivät lue ollenkaan! Ketään ei pakoteta.

3 kokonaista vuorokautta - -

ja herkkuilen! :) Onpas sitä kiva ajatella, jo tässä myrtsi ilmekin kääntyy hymyyn! En vaan ole tehnyt päätöstä siitä leivonnasta, että onko se marjainen rahkapiirakka vaiko kinuskikakku. Kai se tässä pian selviää. Kummatkin on varmasti oikein hyviä.

Tulee olemaan ihan mielenkiintoista maistaa niitä sukulaateja, joita en aiemmin ole maistanut - tarkoitan siis sitä Ritter Sportin keksisuklaata ja Maraboun uutuuslevyä. Kai sitä tavallaan etsii sitä täydellistä suklaata jostain.