On vähän yli 8 tuntia aikaa.. MÄSSYYN! Ja uskokoon kuka haluaa: tämä on eka 'tyypillinen' mässyttelyni sitten toukokuun alun!
Taisi joku kommenttiosastolla joskus ehdottaa, että kokeilisin karkkipäivää kerran viikossa. Ensin ajattelin sen olevan liian vähän mulle.. ;) Että tarvitsen sen 2 päivää.. Mutta itse asiassa intouduin kokeilemaan sitä - ja se toimi! Pidin siis sellaisen 'karkkihetken' kerran viikossa, että sallin itselleni yhden 'kohtauksen' [kohtauksella tarkoitan yhtäjaksoista n. tunnin mittaista syömishulluttelua] aina tähän asti. Huomasin sen riittävän myös! Pahinta on aina ollut se namin HIMO - nyt huomasin, että sen tyydyttämiseen riittää oikeasti vain sellainen yksi 'kohtaus', eikä enempää tarvittu.
Nyt on perinteisen mässäyksen aika pitkästä aikaa. Tarkoitus on vertailla oloja minimässyn ja tämän tällaisen perinteisen jälkeen. Jos olen kovin maassa henkisesti tai fyysisesti tämän jälkeen, niin sitten se on viimeistään merkki siitä, että karkkipäivä/karkkihetki kerran viikossa olisi nykyistä kannattavampi tapa toimia. Katsotaan!
Mutta nyt on aika KEHAISTA GB Glacen Tip Top-tuuttia! Siinä on maistuvaista ja täyteläistä vaniljajäätelöä ja sellainen kaakao'sydän'. Minusta kaakaotäyte oli lähinnä pehmeän, ilmavan oloista Dubbelnougattia, mutta mistäs mä mitään tiedän. Jos sanotaan, että kaakaotäyte, niin kaakaotäyte se on! Oikeasti, tässä on taas paras tuutti aikoihin. Ilmeisesti siinä tuutin kuorrutesuklaassa on jotain riisisuklaatakin.. siitä luin vasta nyt! Luulin aiemmin niiden olevan jotain popcorn-palasia! Kuva tuutista on tällä sivulla alimpana oikealla! Suklis antaa sille kouluarvosanan 9. Kymppi jää saamatta juuri noiden riisimurojen takia. :)
Olen muitakin uutuusjäätelöitä maistellut. Corneton Enigma [sukulaatijäätelöä kinuskitäytteellä] ei vakuuttanut. Sukujäde oli ihan liian - mautonta, tavanomaista, luonteetonta! Sen Enigman kuvaus löytyy muuten tuolta aiemmin linkatulta sivulta, alimpana vasemmalla. No, ekä joku muu tykkää siitä. :) Enigma saa arvosana 6.
Maailma mallillaan
Olin kipeänä vähän aikaa sitten. Oli kovin kipeä kurkku - ei voinut puhua eikä nauttia ruoastakaan. Hakeuduin arvauskeskukseen ja voi ITKU sitä menoa! Mulle kirjoitettiin lähete nielunäytteeseen. Sitten kun se olisi otettu, niin sitten JOSSAIN VAIHEESSA olisi saanut... hoitaja-ajan! Kuuntelin sitä juttua äimänkäkenä. Hoitajan aikaa olisi sitten ehkä seurannut [taas jossakin vaiheessa] lääkärinaika. JOS tuo mun tila olisi ollut vaikka antibiootteja vaativaa, niin lääkkeen saamiseen olisi siis saattanut kulua todella pitkä aika!
Mietin vaan, että tätäkö tämä hyvinvointiyhteiskunta on? Tätäkö ilmaiset terveyspalvelut? Lähdin terveyskeskuksesta, en mennyt nielunäytteeseen enkä jäänyt odottelemaan hoitajan aikaa [olisin varmaan saanut sen joskus ruskan aikaan]. Painuin kotiin ja paranin ONNEKSI itsekseen. Mietin vaan, että entä jos EN olisi parantunut itsekseni..?
Huvittaa ja raivostuttaa vuoron perään, kun kaikkialla voihkitaan köyhien olevan huonommassa kunnossa ja rapautuvan terveydeltään rikkaita nopeampaan. Sanotaan hienovaraisesti (!) rivien välistä, että köyhä on niin tyhmä, masentunut, kouluttamaton [hahaa!] ja päihdeongelmissa, ettei hän jaksa tai osaa pitää huolta terveydestään, tai kommunikoida älykkään + sivistyneen lääkärin kanssa samalla tasolla. Ai niinkö vai? Voisiko yksi syy köyhien matalampaan elinikään ja sairastelevuuteen olla se, kun hoitoa ei saa? Voisivatko arvoisat tutkijat ajatella tällaista ällistyttävää vaihtoehtoa?
Taitaa nykyisin terveys olla tuurista kiinni. Itse kuntoilen, en ole liikapaino, syön kevyesti ja kasvispainotteisesti. Tämä kyllä pitää mut arkisin kaukana lääkäreistä, mutta sitten KUN tulee joku virusperäinen juttu tms. niin voimaton siihen on ihminen, vaikka asuisi kuntosalilla! Sitten alkaa se merkitä pääseekö hoitoon vai ei. Ja missä vaiheessa. Ehtiikö yleiskunto mennä huonoksi, ehtiikö tulla jotain muita oireita.
Nyt aloittavaan hallitukseen en muuten toivoani pistäisi olojen parantajana. Kadun sitäkin, että äänestin Vasemmistoliittoa enkä mitään OIKEAA vasemmistopuoluetta - tarkoitan siis KOMMUNISTISTA. Olisi pitänyt vain äänestää. Vasemmistoliiton vasemmistolaisuus taitaa olla pelkkä muodollisuus. Oikeistoliitto, sanon minä! :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. kesäkuuta 2011
Uutta ja vanhaa
Tunnisteet:
jäätelöarviot,
MÄSSYhavainnot,
mässymuutos,
mässyodotus,
politiikka,
terveys,
terveyspalvelut
perjantai 20. toukokuuta 2011
Hammashuole(ton)
Sain aikaiseksi sellaisen akuuttiajan varauksen tuon minun verestävän suuni vuoksi! Oli aika vaikeaa, koska täällä ajanvaraajat eivät helposti 'anna' aikoja. He panttaavat niitä. Tosin se saamani aika oli 'vain' suuhygienistillä: meidän kunnassa on kai nyt sellainen tapa, että ensin tilanteen tsekkaa se hygienisti ja sitten jos on akuuttihoidon tarve, niin hampilääkäriin. No, se mun verisuisuus EI ainakaan ole ientulehdusta! :) Hih hei ja hurraa, hyvästi karmeanmakuinen Corsodyl! Hygienisti itse asiassa veikkasi sen olevan jonkin sortin ALLERGINEN reaktio esim. tomaattiin tai paprikaan tms. Näille kuulemma voi ihminen herkistyä ihan aikuisiällä.
Olen tosi helpottunut, koska pelkäsin sitä ientulehdusta. Olen lisäksi aina PUHUNUT siitä ientulehduksena! Esim. miehelle sanonut, että 'nyt on taas se ientulehdus..' Hah. Vähän tyhmä olo. :( Lisäksi se hygienisti sanoi, että mun on lakattava harjaamasta hampaita niin voimallisesti. Se aiheuttaa vihlontaa kun poskihampaiden sellaiset hammaskaulat tms. paljastuvat!
Siitä lähtien kun Siukku joutui juurihoitoon [hän joutui siihen JO 25-vuotiaana!] olen myös sairaalloisesti pelännyt, että 'juuris' on vielä minunkin kohtalona! Olen aika kumma näiden sairauksien kanssa. Jos joku kertoo, että hänellä on joku tauti, niin kohta olen vakuuttunut, että mulla on se myös! :( Varsinkin jos joku lähisukulainen kertoo taudistaan. Ajattelen, että Siukku ja mä ollaan geneettisesti melko samat, samojen vanhempien lapset, joten varmaan saan sen minkä hänkin! Mutta itse asiassa mulla ei ole koskaan ollut juurihoitoa [onneksi!] ja vaikuttaahan siihen joutumiseen muutkin asiat kuin vain GEENIT! Esim. juuri se kuinka hampeista pitää huolta! Ei ole sanottua että Siukku tikuttaisi ja lankaisi hampaita kuten minä, enhän mä asu heidän kylppärissään katsomassa kuinka hän hampaitaan huoltaa!
Hullua aina pelätä sitä 'juurista' yli kaiken! Mä en pelkää KIPUA, mutta mun mielestä se juurihoito on ajatuksena aika kauhea. Siis kun hammashan kuolee siinä.. juuriin pistetään jotain hiton betonia! :( Ei kiva. Mutta kuten sanottu, onneksi en ole nyt joutumassa siihen.
Pollyannan pilkkaajat ja naaraskatkeruus
Luen Pollyannaa. Siis sitä Pollyannaa, jossa P. on Bostonissa Ruth-tädin luona, jolta on kadonnut sisarenpoika. Pollyannasta usein puhutaan tosi negatiivisesti. Pollyannalla tarkoitetaan sievistelevää tekopirteää tyttöä, joka hurskastellen koettaa aina löytää asioista hyvää. 'Ai, ydinpommi räjähti - no ainakin saamme nyt kunnon talvet, kun tulee ydintalvi..' Tämä voisi olla hyvä karrikoitu esimerkki! Mutta oikeasti jos miettii asioita, niin Pollyannan elämänasenne ON oikea! Itse voi paremmin kun yrittää edes nähdä ne valoiset puolet! Niitä yleensä on, melkein kaikissa tilanteissa.
Mietin muutenkin tyttökirjoja, tyttökulttuuria ja naiskulttuuria. KETKÄ ovat ne, jotka halveksivat Pollyannaa, jotka ilkkuvat naistenlehtiä? Eivät ne ole miehiä - harvat miehet nyt ovat edes avanneet Pollyannaa tai muita tyttökirjoja.. Kyllä ne olemme me naiset itse. Miksi naisissa [ainakin joissain] on valtava vihamielisyys omaa sukupuolta kohtaan? Miksi naistenlehdet on muka yhtään tyhmempiä kuin miehille tarkoitetut? Miksi naisten kirjat [tai tyttöjen] on tyhmiä ja pilkattavia, mutta poikien ja miesten kirjat ei? Kysyn vaan?
Varmaan kaikki tietävätkin sen tyypin, sen naistyypin, jonka mielestä KAIKKI naiset [miinus hän itse] ovat tyhmiä kanoja ja miehet on niiii-iin viisaita ja ihania.. Yritys kalastella pisteitä omaa sukupuolta mollaamalla toimii ainakin joidenkin neanderthalimiesten parissa. Mutta onhan se nyt vaan aika läpinäkyvää, eikö? ;) Pahin juttu on se, jos tällainen nainen saa pojan tai kaksi. Luoja armahda sitä tyttöä, joka joskus tällaisen pojan nai.. Voin muuten sanoa että saa kaupan päälle hirviöanopin. Hyvin usein tällaisen naisen pojat muuten päätyvät tuntemaan vetoa enemmän naisellisiin naisiin.. ehkä vastareaktiona äidilleen? Ja äidille tällaiset naiselliset naiset ovat inhottavia kanoja, luonnon erehdys. :(
Mun mielestä sinänsä naistenlehdissä ei ole pahaa. Mulle tulee nyt MeNaiset, se on sellainen juttu jonka sain LAHJANA.. en siis itse tilannut [no ei mulla olisi varaakaan, hehe] ja olen yllättynyt siitä miten se lehti on muuttunut jostain esim. 80-luvun lopusta! Nytkin viime lehdessä oli lesbopari kannessa ja sitten oli aika hauska ilkkuminen Gustav Hägglundin läski-ei-kuulu-naisellisuuteen -kommentista. ;) Ja yksi aika hauska juttu oli noista paituleista, joita äidit kai saa aina äitienpäivälahjoiksi. :) MN ei ole enää ollenkaan sellainen suppusuinen rouvaslehti niin kuin se oli ennen. Muotijutuissakin on aina joitain kukkarolle sopivia vaihtoehtoja, eikä kaikki ole vain sitä järkyn kallista.
Miksi muuten on pahempi asia tykätä katsoa nättejä muotikuvia kuin tykätä katsoa kuvia joistain autoista ja moottoripyöristä?

hampaat,
naisasia,
naiskulttuuri,
terveys
torstai 13. tammikuuta 2011
Kyllä äiti tietää!
Oli taas viikottainen velvollisuuspuhelu Äetmuorille! Inhoan itseäni aina kun ajattelen rumasti ihmisistä, mutta voi ihme hän osaa olla i k ä v y s t y t t ä v ä..! Muorin elämää hallitsee kaikenlainen terveyteen ja tauteihin liittyvien uutisten seuraaminen ja aika usein myös niiden väärinkäsittäminen.
Tänään aiheena oli influenssan vuoksi sairaalahoitoon joutuneet ['kun eivät ole viitsineet ottaa rokotetta!] ja tietysti possuflunssa.. ja sitten nuo muuttuneet D-vitamiinisuositukset. Minua tympii eniten se, että vaikka SANON Muorille ottavani 2 D-vitalla höystettyä kalkkipurutablettia päivässä, niin hän silti jankuttaa sitä 'asiaansa' eli D-vitamiinin merkitystä. Joskus tekisi mieli huutaa väliin, että OTAN sitä s-tanan D-vitskua, piste ja loppu! Vaan niin kuin aina päädyn myöntelemään laimeasti..
Oikeastaan on mielenkiintoista kuinka jotkut ihmiset suhtautuvat näihin terveyden ja hyvinvoinnin yms. laitosten suosituksiin. Jos esimerkiksi maanantaina tulee tieto, että jonkun vitamiinin tai aineen saantia on syytä lisätä, niin jotkut ovat siltä sekunnilta paniikissa ja säntäämässä apteekkiin sitä hakemaan. Ja pelkäävät suunnilleen kynsiään purren, että mitä nyt tapahtuu kun tätä ei ole aiemmin tiedetty! Sitten parin vuoden päästä tuo suositus voidaan kumota tai sitä voidaan muuttaa.. eivätkä ihmiset yhtään mieti tätäkään, vaan ei kun orjallisesti heti noudattamaan uutta suositusta.
Muoria myös ketuttavat sellaiset ihmiset kuin minä, jotka eivät ota esim. kausi-influenssarokotusta. En ole nähnyt siihen tarvetta, koska niin vähän liikun kuitenkaan tuolla 'maailmalla' kotini ulkopuolella. Ja jos sairastun, niin itsepä kipuni kärsin. Muoria varmaan harmittaa kun hän ei VOI vaatia multa jotain paperia, jossa todistaisin käyneeni piikillä.. ;) Minähän aina sanon, että joo, rokotettu on.. tätä voi tietysti halveksia ja sanoa, että miksi et vain sano ettet tahdo tai koe tarvetta? Juu, no, meidän Muorin kanssa se vain ei PÄDE. Hän ihan yksinkertaisesti kieltäytyy hyväksymästä omistaan poikkeavia toimintatapoja. Ja jankuttaa niin kauan, että saa tahtonsa läpi - tai uskoo saaneensa sen läpi. Tätä tosi tuhoisaa käytösmallia hän on noudattanut koko elämänsä ajan. Mä en ainakaan jaksa enkä viitsi alkaa 'kouluttaa' sellaista ihmistä paremmille tavoille. Hän on nyt saanut sen mitä on tilannut: kaksi aikuista tytärtä, joista kumpikin puhuu omista asioistaan hänelle todella vähän ja senkin valheellisesti. Nimittäin Siukkuni tekee sitä myös.. ;)
Äetmuorille ei riitä se, että sovitaan olevamme eri mieltä. Hän ei lepää ennen kuin käännyttää vastapelurin omalle kannalleen. Ja jos siihen ei suostu, niin saa ihan suoraan kuulla olevansa tyhmä ihminen. Kai se on hänen puoleltaan jotain ihan tajutonta kontrollin tarvetta - enpä tiedä..
Ärsyttävä vajaa tunti taas tosiaan tuli vietettyä, eipä siitä sen enempää.
Atkins-aika lähestyy loppuaan..
Periaatteessa vointini on ollut ihan OK, mutta ajoittain [esimerkiksi viime yönä ennen pesulle menoa] on iskenyt valtava lihasheikkous, voimattomuus vailla vertaa! Hyvä kun on jaksanut tukkansa pestä, käsissä ei vain tunnu olevan voimaa. Mutta tämä kaikki kuulunee asiaan ja joka tapauksessa olen ANSAINNUT sen, koska olen palvonut sokeria! Silti on ihan kiva sekin, jos pian pääsen normaaliin ruokavalioon ja erityisesti saan haukata hedelmää! :)
Olen kyllä erään kommentoijan kanssa samaa mieltä siitä, että liikunta tai urheilu on aika mahdotonta tällä ruokavaliolla ainakin MULLE. Kovin kevyttä on liikkumiseni ollut, mutta turvotus ainakin on laskenut kivasti.
Jatkossa aion olla hiilihydraattitietoisempi, vaikka en Atkinsin mukaan.
Tuossa eilen - vai toissapäivänäkö - tuli Kympin uutisissa taas sellainen dieettitiedotus, eli hiilihydraattien karsijoita vähän varoiteltiin. ;) Periaatteessa mä uskon niin, että terve ihminen selviää hetken aikaa poikkeavillakin ruokavalioilla ihan hyvin. Mutta kuukausikaupalla jos jatkaa, niin voihan sillä seurauksia olla. Mun mielestä hiilareita tärkeämpiä karsittavia olisi melkein huonot, pitkälle tuotetut sokerit. JOS siis jotain arkiravinnosta haluaa kitkeä..
Joku taisi jo luulla MÄSSYn olevan mun kohdalla historiaa. ;) Enpä vain taida uskoa niinkään käyvän! Varmasti niitä tulee pidettyä, mutta [toivottavasti] harvemmin ja maltillisemmin. Maltillisella tarkoitan sitä että en tahdo
1. yrjötä mässyssä - niin on käynyt kerran
2. 'sammua' mässyilyn jälkeen - näin on käynyt usein, tulee uni....
3. tuhlata kaikkia rahoja herkkuihin
Jotenkin siinä täytyisi säilyä aktiivisuus ja sellainen maltti, ettei tule kuvottavaa tai inhottavaa oloa. Kohtuuttomuudelta saattaisi suojata tosiaan se, kun arkena syö hedelmää yms. joka kuitenkin on 'makeaa' ja maistuu hyvältä..
En usko koskaan olevani sellainen ihminen, jolle herkuttelu = yksi korvapuusti. Se ei vaan ole.. MINUA. :) Joku tarvitsee enemmän namppia tullakseen nautinnolliseen tilaan, jollekin riittää vähemmän.
Pelkään paljon sitä, että jos nyt alan pitää ruokapäivää niin sitten taas joku päivä alan 'karsia turhia kaloreita'. :( Masentaa kun muistan, että näin kävi aiemminkin. :( Mulla on joku kumma taipumus toimia näin, kun ruoka-ruoka ei kuitenkaan muodosta mitään kiusausta, eikä mulle tule helposti nälän tunnettakaan. Niin sitä sitten luulee, että helpostihan voi karsaista aamupalan ja lounaan pois ja kuka muka tarvitsee iltapalaa.. Pian onkin taas ruokapäivis tyhjää täynnä! Toivotaan kuitenkin parasta.
Nyt jo tunnustan vähän 'lipsuneeni', eli EN olekaan kaikkina päivinä viitsinyt/jaksanut syödä 3 x päivässä! :( :( Mutta ainakin 2 ateriaa olen joka päivä syönyt ja onhan sekin todella hyvä. Ei vain aina huvita laittaa ruokaa ja mättää sitä kitaansa. Olen ajatellut, ettei se nyt näin atkinssilla haittaa [siis se, jos syökin vain 2 x päivässä eikä 3-4], kun kuitenkin ruoka on runsasenergistä ja vahvaa, lihaa ja munia ja kalaa. Voinhan sitten kun siirryn takaisin normaaliin pitää kiinni siitä säännöstä, että 3 x päivässä syön..!
Muori muuten puhelimessa ehti livauttaa ilkeän kommentin naapurimiehestä, joka kaikesta päätellen sairastaa BED:tä [eli siis ahmimishäiriötä]. On se kumma että jotkut ihmiset eivät oikeasti tajua, että syömishäiriö on mielen sairaus ihan siinä missä joku muukin. Masennuksesta aika moni on tietoinen - tosin Muori ei sitäkään tunnusta tai ymmärrä - mutta viimeistään BED:n kohdalla useimpien ymmärryskyky tilttaa. Mua melkein itketti kun kuulin Muorin kertovan sen miehen kujeista, koska oli ihan selvää että hän on S A I R A S joka tarvitsisi apua eikä pilkkaamista + tuomitsemista. Esimerkiksi se mies oli ostanut 2 kinkkua jouluksi ja yhden tammialesta. Syö aika pakonomaisesti, ei häntä kadullakaan näe ilman eväitä! Ja paino on sen mukainen, eli hän on näitä superlihavia.. :(
Samaistun aika hyvin myös ahmatteihin, vaikka oma syömishäiriöni sisältääkin piirteitä anoreksiasta ja bulimiasta. Mulle kuitenkin BED-ihmiset ovat sukulaissieluja.. tavallaan tuo naapuriston mies joka ahmi sitä kinkkua, hän on kuin minä.. mä ilman syöpöttelyt katkaisevia normaaleja/terveyshulluja kausia. :( Meitä erottaa se, että hänen sairautensa laatu on näkyvää - kropastaan näkee, että missä ongelma on - kun taas mä onnistun pitämään omat juttuni omana tietonani.

tiistai 28. syyskuuta 2010
Koukut ja vasarat
Katselin viime yönä netistä tietoa varvasongelmista. Olen aina luullut olevani ainutlaatuisen outo, kun mulla on 'nimettömät' varpaat merkillisen näköiset. Ne ovat ikään kuin taittuneet. Eli siis keskimmäisestä nivelestä ne ovat taittuneet melkein kuin yrittäisin tarrautua niillä kiinni maahan kuin apina. ;) Ne ovat kuin pysyvästi koukussa.
No netti tarjosi avun! On olemassa koukku- ja vasaravarpaita. Syy näihin on korkeakorkoiset, liian ahtaat tai liian kapeakärkiset kengät. Bingo! Mun nuoruusikä sattui siihen, kun oli muodissa ne aivan älyttömät, typerän kapeakärkiset kengät. Ja tietysti sellaiset piti ostaa.. monet! Ja kun kärki kapeni niin rajusti, niin tuntui että olisi pitänyt ostaa kokonumero 40 että jalka olisi mahtunut mukavasti siihen 'ei kapeaan' kengän osaan! Enkä tietenkään ostanut, koska kaikkihan me tiedämme ettei 40 ole 'naisen' kengännumero [tämä oli sitten sarkasmia]. Nyt on sitten jalat - tai varpaat - pilalla. On olemassa jotain silikonisia varpaanoikaisijoita, mutta enpä tiedä auttaisiko sellainen. Jos ostan ja sitten ei toimikaan, niin taas menee rahaa hukkaan. Ehkä mun koukkuvarpaat ovat olleet asennossaan jo liian pitkään? Pitäisi kai kysyä tästä asiasta joltain.. lääkäriin ei huvita mennä, jotenkin varvasongelma ei tunnu sen 'arvoiselta'.. Tietäisivätköhän apteekissa jotain? Taidan huomenna mennä sinne kysymään, kun kumminkin sinne pitää mennä.. on salmiakkikin taas vähissä ja MÄSSY lähestyy. ;)
Mies kerran sanoi varpuleistani, että niistä tulee mieleen kiinalaisten naisten 'liljoiksi' sidotut jalat. :(
Mikään kenkämuoti ei minusta nyt ole tyhmempi kuin juuri tuo piikkikärkinen.. toivottavasti se EI tule koskaan takaisin! Tai vaikka tulisi, niin sitten vaan tyytyisin olemaan epämuodikas. Never again.
Oi endo!
Kuukautiset alkoivat sunnuntaina. Nyt aamusta piti oikein ottaa lämpötyyny esiin vaatekomeron kätköstä, niin oli kovat kivut alavatsassa. Endo se siellä oireilee.. Sitten otin kaksi Burana 400 mg kapselia ja johan tepsi. Silti vaan on turvonnut olo.. :(
Paluu
Mies palasi sieltä Möksältä. Ja tuomisinaan oli KAKSI sellaista Runebergin makeistukun suklaakonvehtipussia. ;) Niistä oli juttua aiemmin... pyysin miestä tuomaan sellaisen pussin, kun niitä en ole muualla nähnyt kuin juuri siinä Forssan autokeitaalla. Se on perinteinen pysähdyspaikka möksämatkalla. Oli kiva yllätys saada tuplamäärä namisuklaatia! Hih!
Lei-vonta
Mässäykseen on enää 3 kokonaista vuorokautta. Nythän on syksy ja syksyllä maistuu taas vähän raskaammat herkkut. Mulla on yksi sellainen suklainen juustokakkuohje, jota haluaisin kokeilla. Korvaisin vain nuo ohjeessa olleet keksit dominoilla. Meillä on dominoita nyt kaappi täynnä. Miehen vanhemmat oli meillä jokin aika sitten vieraisilla ja he toivat yhden paketin. Lisäksi on sellaisia Domino-kesäpaketista jääneitä vaniljaisia, 'perinteisiä' dominopötköjä. Olisi hyvä saada ne pois, ettei mene hukkaan.. Ja tuon kakun pohjaan ne sopisivat!
Viskiä en taida ostaa mutta mietin josko Alkossa olisi pikkupullo KONJAKKIA. Se voisi sopia viskin asemasta tuohon kaakkuun. Tai jos ei muu auta, niin sitten mantelilikööri. Pulgaaarian jogurtin ajattelin korvata Valion maustetulla rahkauutuudella, eli Tiramisu-rahkalla. Voisi sitten riittää 4 liivatelehteä viiden asemasta..
Fazerin reseptisivulla oli kanssa aika lupaavanoloinen suklaajuustokakun ohje, mutta siihen tuli kaikkea valkuaistenvaahdotustakin ym.. Tuo Valion ohje on simppelimpi - valmistuu nopeammin mikä taas on etu, koska mulla on luvassa myös PULLAN leivontaa..! Tarkemmin sanottuna korvapuustein!

jalat,
leivontasuunnitelmat,
terveys,
varpaat
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
Tilkkutäkki
Tässä mun syömishommelissa on yksi paha puoli: herkkuilen kuitenkin niin harvoin, että siinä välillä ehtii tulla monenlaisia löytöjä ja ajatuksia siitä, mitä seuraavassa herkkuilussa pitäisi kokeilla! Esimerkiksi Lidlissä myytävissä Schogetten-suklaalevyissä olen nyt huomannut olevan myös kookos- ja kreemitäytteiset vaihtoehdot. Niitä tietysti pitäisi kokeilla, mutta jos 'hyvin' käy, niin unohdan koko jutun ennen herkkuhetkeä! :( On niin paljon mielessä aina kaikkea.. ;)
Tämä on sellainen TILKKUTÄKKI-postaus, joten siirryn seuraavaan asiaan. Olen tässä vähän sovitellut vaatteita. Toinen juttu, jossa olen ihmeen unohtavainen joskus on vaatteet. Saatan tykätä jostakin mekosta tosi paljon, mutta se vain 'unohtuu' vaatekomeron nurkkaan ja sitten taas ilahdun ja harmistun kun löydän sen ja tajuan, että tätä olisi voinut käyttää silloin ja tällöin ja tuossa ja tässä tilanteessa! Nyt sama juttu on ollut mulla yksien vaatteiden kanssa, jotka Äetmuori antoi mulle n. vuosi sitten. Muori sai ne alkujaan joltain tutultaan, joka ei raaskinut heittää kalliita vaatteita pois, kun oli lihonut niistä ulos. Tämä Muorin tuttu naapuri oli joskus bongannut mut Muorin luona ja sanoi, että se sun tyttäresihän on samaa kokoa kuin hän ennen, joten jos häntä sitten kiinnostaisi. Ja koska mä olen tällainen TYÖTÖN LORTTI ja siksi myös ikuinen köyhimys, niin sain ne vaatteet. :) Nyt juuri sovitin niitä tänä yönä.
Ne on ihan kivoja.. siinä on yksi pusero ja hame [kuuluvat yhteen, ikään kuin setti] ja sitten yksi kokomekko. Mutta en oikein tiedä.. :( Ne on vähän turhan rimssuisia ja koristeltuja (?) mun makuun.. Ne eivät siis tarkalleen ottaen ole ihan sellaisia, mitä itse valitsisin päälle. En tiedä pidänkö ne vai laitanko johonkin keräykseen.
Kolmas tilkkutäkin tilkku liittyy tosi kummaan juttuun, josta en pidä ja jonka en toivo toistuvan. Eilen ja toissapäivänä taisin oikeasti saada jonkinlaiset HARHANÄYT. En ole varma onko vika silmissäni - pitääkö siis mennä silmälekuriin, yöks - vai aivoissa, vai missä. Eilen olin näkevinäni n. 5-10 cm pitkän 'madon' tai tuhatjalkaisen vilistävän lattialla. Säikähdin, mutta tarkemmalla katsomalla siinä ei tietenkään ollut mitään!! Toissapäivänä olin näkevinäni n. rotan kokoisen elukan juosevan pitkin makuuhuoneen SEINÄÄ. Silloin melkein kiljaisin miehen paikalle, mutta onneksi n. sekunnin aikana tajusin, ettei se VOI olla rotta. :) Eikä siinä tietysti mitään ollut.
Koska olen muuten psyykkisesti ihan OK, niin nuo jutut huolestuttavat. Kumpikin tapahtui siivoamisen yhteydessä. Mietin olenko niin p-kassa fyysisessä kunnossa, että rasitus [=siivoaminen kuumalla säällä] saa mut heikoksi ja näkemään hulluja? Vielä kamalampi vaihtoehto on tosiaan se, että silmissä on jotain vikaa. :( Tai aivoissa. En tarkoita mielenterveysvikaa aivoissa, vaan jotain pahempaa, vaikka jotain kasvainta, tai aivoverisuonen pullistumaa.
En uskalla netistä katsoa, mitä tuollaiset 'näyt' saattavat tarkoittaa, terveysmielessä siis. Millaisiin sairauksiin ne yhdistetään. Pelkään, että jos onkin joku todella paha sairaus, josta nuo ovat oire. Mies sanoi - vähän vitsinä ja vähän vakavissaan - että ehkä sun ei olisi kannattanut lopettaa sitä lääkitystä. Haha, vitsi vitsi, koskaan aiemmin ei psyykelääkityksen lopettamisesta ole tullut mitään harhoja.
Täytyy miettiä pitäisikö mennä lääkärille. Ei kyllä huvittaisi yhtään.. Toisaalta se häpyhuulipatti leikataan nyt 2.8., pitäisikö samassa yhteydessä ottaa puheeksi tuo näkyjen näkeminen? Heh, ehkä 'pääsen' samaan syssyyn jollekin suljetulle osastolle sitten.. :(
Inhottaa melkein nähdä kirjoitettuna tuo harhanäky-sattumus. Koska lukijalle se tietysti vaikuttaa siltä, että nyt on Suklis täysin tärähtänyt ja hulluksi tullut. Mutta kun en ole! EN!
5 kokonaista vuorokautta herkkuiluun.. :)
Niin ja se Schogetten-kokeilu PITÄÄ muistaa seuraavassa herkkuilussa! Leivontakuviot alkaa olla aika selvät: sitä suklaakahvikakkua ja kaveriksi joku raikas marjainen juustokakku. Porkkanakaakkua tekisi mieli, mutta taidan jättää sen syksymmäksi.

hulluus,
leivontasuunnitelmat,
sairauspelko,
terveys,
vaatteet
maanantai 17. toukokuuta 2010
Paineeton
Multa muuten mitattiin verenpaine tuossa muutama päivä sitten! Halusin tietää.. vaikka olen vältellyt SITÄKIN mittausta.. olen pelännyt kauheasti, että verenpaineeni olisi 200/jotakin, koska [omasta mielestäni] syön hurjan suolaisesti. Mutta se olikin 122/84. Jippiii-iiiih! :) En käsitä sitä, olisi voinut luulla sen olevan paljon enemmän, tai voihan olla, että olen hiukan liioitellut mielessäni suolansyöntiäni. Joskus minä nimittäin teen niin, ja sitten PANIKOIN!
Nyt tosin ei ole kovin terve olo, vaan närästää aivan tuhottomasti! Söin tuossa lohta.. tai siis yhdessä söimme, mies ja minä. Laitoin siihen sellaista mausteista kastiketta ja siksi kai närästys on nyt taas riemuissaan. Voi keljuus. :(
Tässä oli terveysraporttia! Noin muuten täytyy kyllä sanoa, että olen aika kiitollinen siitä, että mulla on suhteellisen hyvä terveys. Häpyhuulipatti nyt tietysti on.. mutta esim. eräs miehen työkaveri on nyt ollut pitkään sairaslomalla sellaisen kummallisen HUIMAUKSEN takia - korvassa tasapainoaistiin liittyvä juttu vioittunut ja se voi oikeasti haitata sen miehen koko elämää. Oli oikein oksennellut, kun niin oli huippauttanut päästä, sai hakea tukea seinistä kävellessään! Kamalaa jos ei yhtään ole tasapainoaistia! Samalla miehellä on ollut myös orastava vatsahaava!! Kun kuulee tällaisista niin sitten sitä vasta ymmärtää kuinka terve itse on. Mietin joskus johtuuko se työttömyydestä! Outo ajatus, eikös niin, kun yleensähän meitä TYÖTTÖMIÄ LORTTEJA moititaan sairaiksi.. mutta mun kohdalla se ei pidä paikkaansa! Pikemminkin jotkut työelämässä mukana olevat ne sairastavat, johtuisiko sitten stressistä? Miehen työpaikallakin on aina joku saikulla ja vaikka puhutaan ihan mun itseni ikäisistä ihmisistä, niin saattaa olla terveys ihan p-kana jo.
Hamsteri, mutten minä!
Hassua, nyt kun MINÄ en enää ole hamstrannut keksiä, niin MIES on aloittanut vuorostaan! Osti sellaisen paketillisen 'jaffa'keksejä, mutta kuningatartäytteellä! Ja sitten sellaisia kaura-karpalo-mitälie keksejä.

tiistai 20. huhtikuuta 2010
Kipuilua
Kuukautisten ensimmäinen päivä on kipuilua. Otin tuossa burana 400-kapselin. Se auttoi, muttei vienyt kipua kokonaan pois. Vatsa tuntuu turvonneelta, tuntuu kuin olisi TYNNYRI siinä, missä maha on! :) On siis normaali kuukautisolo!
Letkunnielu-paniikki
Mässy oli ja meni.. Päätin vakaasti, että mun on PAKKO miettiä jotain - erilaista mässyä, mässymuutosta tms.. En oikeasti enää kestä, en suostu kestämään, sitä oloa! Mulla on mässyssä nimittäin joskus niin paha närästys, ettei sitä osaa oikein kuvaillakaan! Kyllä se Renniellä lähtee, mutta ei se ole mukavaa napsia rennietä kuin jotain karkkia! Tuntuu suututtavalta, kun sitä pitää aina olla kaappissa 'varalla', kun närä tulee! :( Joko mun on 1) harvennettava mässyjen väliä tai 2) alettava pitää toisenlaisia mässyjä, joissa esim- hedelmäin osuus on suurempi kuin suklaatin ym. Mutta kun hedelmätkin närästää!! Melkein pahemmin joskus kuin suklaa! :( No joka tapauksessa, muutoksen on tultava. Tai sitten mun on vaan pidettävä enemmän MAITOTUOTTEISIIN pohjautuvia herkkuiluja, koska olen huomannut närätilanteen olevan paljon parempi, jos keskityn rahkaan ja jugurttiin yms.
Olen ollut aika kauhuissani sen jälkeen kun eräs miehen työkaveri, jolla siis myös oli 'vain' ajoittaista närästystä, niin oli silti joutunut siihen kamalaan letkunnielemis-vatsatähystykseen! Urkin vähän mieheltä siitä juttua ja mies sanoi, että työterveysasemalla kai olivat sen siihen pistäneet, siihen kokeeseen siis! Ja kuitenkin tämä miehen työkaveri ei KOKO ajan ole närästyksessä. Jotenkin vain alkoi pelottaa.. :( En itse ikinä tahdo siihen letkunnieluun! Kerran Hyvät, Pahat ja Rumat-ohjelmassa [kuka sitä enää muistaa, oli 90-luvulla aikas kova juttu] toinen juontajista meni piruuttaan tekemään sen letkunnielukokeen.. televisiossa! Ja sillä kaverilla oli kokeen kuluessa pulssi tosi korkealla ja se koko koe vaikutti.. kauhealta! Jos joku 'kova kaveri' joka nyrkkeilee ja on muutenkin 'katu-uskottava' saa verenpaineet kattoon ja pulssin taivaisiin siinä, niin mitä tuommoinen koe sitten tekisi MULLE? Kuolisin siihen varmaan! :( Kauhusta ja inhosta.
Luulin aina, että se letkunnielu on viimeinen juttu, joka tehdään sitten kun kaikki muut on koetettu. Ja että se tehdään vain kuolemanvakavissa tilanteissa. Mutta näköjään siihen tutkimukseen voi joutua tosi kevein perusteinkin!
Kadonnut Sinkkis
Jostain syystä en löydä tuolta meidän filmihyllystä Sinkkuelämää-leffaa! :( Ärsyttää kun TIEDÄN sen olevan siellä jossain, mutten nyt äkkiä osaa sanoa missä. Tuntuu kuin vasta vähän aikaa sitten olisin nähnyt sen siellä, mutta nyt taas se on sitten jossain.. hukassa! :(
En siis pitänyt siitä leffasta niin paljon kuin siitä sarjasta - sarja oli super aina 2:een viimeiseen jaksoon asti - mutta silti rakastan katsoa sitä elokuvaa, koska siinä on niin kauniita vaatteita. Joskus on surullista, ettei meillä Suomessa VOI tempaista niin kuin siinä sarjassa joskus ne naiset leikkivät muodilla ja tekevät juttuja! Kuka esim. uskaltaisi Suomessa pistää hääpäivänään päähänsä täytetyn LINNUN.. vieläpä sinisen linnun, niin kuin Carrie teki, kun oli pukeutunut morsiusasuun Mr. Bigiä varten!!! Jos suomalaismorsian tekisi jotain tuollaista, niin tulisi valkotakkiset miehet hakemaan pikapikaa morsiamen mielisairaalan puolelle.
Muutenkin meillä Suomessa joskus ahdistaa kaikki hääkuviot.. kun ne ovat niin kiveen kirjoitettuja juttuja. Yksi ystäväni haaveili tosi paljon valkeasta hääpuvusta, jossa olisi kirkkaan punainen vyönauha tms. Ja hänen äitinsä oli saada KOHTAUKSEN ja vaati ehdottomasti, ettei mitään sellaista.. ja hääpukuliikkeen myyjä oli saumattomasti yhtä mieltä .. -ÄIDIN kanssa!!! Lopulta se mamma vielä masinoi tyttärensä käyttämään omaa häähuntuaan, sellaista aika kamalaa tyllipönkötystä, joka ulottui tuonne vyötärön seudulle tai vähän ylle. :( Kaverini ei ollut ihan tyytyväinen hääkuviinsa.

perjantai 9. huhtikuuta 2010
Rasvapatti!
Häpyhuulen 'kasvain' on tosissaan rasvapatti.. vaaraton/hyvälaatuinen, sanoi lääkäri! Huh helpotusta.. Se leikataan pois, mutta nyt vaan keskustelevat sitten siitä leikkaako gyne vai ihan tavallinen yleislääkäri. Tuo tämänpäiväinen valkotakki oli tosi nuori, varmasti vasta opiskelija tai kandi tai mikälie ja hän sanoi, että hänen pitää kysyä siitä asiasta joltain.. Lääkäri sanoi aika hyvin senkin, että 'tuohan on sellaista aluetta, minne kukaan ei halua arpia'. No niinpä! :)
Ensi viikolla sitten saan tietää siitä enemmän, siitä tulevasta pikku leikkuusta.
Ihmettelen vaan, että MISTÄ tuollaisia patteja tulee! Lääkäri muuten sanoi sitä ihan rasvapatiksi, eli ei rasvakasvaimeksi. Kai se sama asia kuitenkin on! En silti tiedä miksi juuri MULLA on ollut sellainen vyötäröalueella ja nyt sitten tämä alapääjuttu..! :( Joillakin ihmisillä ei koskaan ole sellaista, ei yhtäkään! Olen todellakin hygieeninen ja puhdas ihminen, eli ei ainakaan voi johtua siitä että olisin saastainen tai jotain.. :( Miksi, miksi siis??
Alkaa vähän pelottaa, että jos tuollaisia alkaa nyt tupsahdella muhun aina parin vuoden välein, niin pianhan olen ihan yhtä tilkkutäkkiä koko ihminen, ihan rikki leikelty ja arpinen! Frankensteinin morsian! Miksi ei voida kehittää jotain lääkettä, joka estäisi noiden tulon?? Lekuri sanoi sitäkin, että se saattaa olla vähän tulehtunut, se mun patti. Yökkis.
Tehtiin gynekologinen tutkimuskin ja otettiin papa.
Muotihullu!
Olen nyt pitkästä aikaa oikein innostunut ajatukseen vaateostoksista! Tekisi mieli oikein kierrellä kirppiksiä kaikessa rauhassa ja tölvistellä vaatekaupoissa. :) Olenhan jo kertonutkin mun UFF-hankinnoista [jättisuuret housut + sitten nettikaupasta ne 2 laukkua] ja sitten ostin H&M:ltä pari teepaitaa ja Seppälästä kanssa.
Olen nyt jo jonkin aikaa ollut niin lamassa, ettei edes vaatekauppa ole innostanut mua. Se oli tämä talvi, sen pituus ja kylmyys! Mutta nyt valo lisääntyy, Suklis vilkastuu! :) Tahtoisin vielä jonkun nätin pitkähihaisen tunikan [pitkähkön!] ja sitten leggingsit ja ballerinakengät. Mustat kävelykengät olisi myös todella tarpeen, olen siitäkin kai jo ruikuttanut, mutta se vaatii useamman kirpparikierroksen. Joskus kenkiäkin löytää hyvin kirppareilta. Jotkut sanovat, että ei pitäisi ostaa kenkiä kirppareilta, kun ne ovat jonkun toisen jalkaan muovautuneet. Niille kaikkitietäville mä sanon, että joo ihan kiva. Mutta mulla nyt vaan ON tämä työttömän lortin budjetti, joten jos saan valita 8 euron kirpparikenkien ja 40 euron kenkäkauppakenkien välillä, niin tässä nykyisessä tilanteessa otan ne kahdeksan euron popot, varsinkin jos ovat nätit ja mukavat jaloissa. Ett' silleen!
Tänään tuli Cellbesin kuvasto ja vähän ihmettelin niitäkin hintoja. 20-30 e tunikasta. Ei oikein innosta ostamaan, menen mieluummin kirppikselle ja saan sieltä halvemmalla JA jää vielä postikulutkin pois! :)
Hih.. mietin sellaista, että pitäsköhän lauantaina jättää kevään viimeinen jumppa väliin ja mennä siksi aikaa oikein antaumuksella kiertelemään kirppiksiä ja vaatekauppoja. ;) Mies on menossa käymään yhteen harrastusporukkansa kokoukseen, joten hyvin voisin mennä. ;) Niin, ajattelin tosiaan EHKÄ salata sen mieheltä.. että omistaisin koko päivän vaatteiden kuolaamiselle. Mies ei tuomitse sitä, mutta hän aina päivittelee sitä kuinka VOIN saada kulumaan esim. 4 tuntia ihan helposti vaateostoilla. Sitten joskus hän hiukan ilkkuu noita mun kirppishommia. :( Vaikka en tajua miksi!

lääkärit,
patti,
terveys,
vaateostokset,
vaatteet
torstai 8. huhtikuuta 2010
Lääkäriin tieni vie..
Pääsiäismässy oli ja meni! Ihan hyvissä merkeissä se meni, vaikka ensin pelkäsin.. kun suklaatimunia oli niin paljon ja itse olen ahne, niin olihan siinä mahdollisuus kokea tosi paha olo. Mutta en vaan kokenut! Otin kai aika rauhallisesti sitten.
Minulla on nyt kehittynyt melkein riippuvuus Pirkan pakastettuun tiramisukakkuun! :( Ensin ajattelin vain kokeilla sitä, mutta nyt sitä täytyy sitten olla kai jo joka mässyilyssä! :(
Parhaat yllätysmunat on muuten mielestäni sellaisia, joissa on joku järjellinen ylläri. Sellainen, josta hyötyy kaikenikäiset! Esim. nyt sellaisia ylläreitä olivat pikkuinen jääkaappimagneetti [Muumiyllätys-munasta!] ja sitten pikkuinen pyyhekumi [en enää muista mistä munasta se tuli]. Tuollaisista on oikeasti hyötyä! Jääkaappimagneetti varsinkin on söpö, Muumien Mörkö!
Söimmekin bää-siäislounaan Mäkkärillä silloin sunnuntaina! Hehe, tosi hyvää oli, vaikka ei kai varmaan kovinkaan monen mieleinen juhlalounas. Viime vuonna tein sellaisia karitsan ulkofilerullia [täytteenä valkosipulia, fetaa yms.] ja ne olivat hyviä, mutta jotenkin liian.. lihaisia! Tarkoitan nyt sitä, että yksi rulla varmaan painoi jo vaikka mitä .. ja melkein pelkkää lihaa! Mies tykkäsi niistä kyllä.
Jännitys tiivistyy
Tänään on muuten sitten Se päivä, kun menen näyttämään häpyhuulipattia lääkärille! :( Hiukan hermostuttaa kyllä. Se patti ei ole todellakaan lähtenyt mihinkään itsestään. Toivoin kyllä, että niin kävisi. Patti on nyt kipeä, jos sitä painaa päältä. Sivuilta se ei juuri kipuile. EIKÄ se ole kipeä siksi, että olisin sorkkinut sitä ja ärsyttänyt..! Huh, tuntuu melkein kuin se olisi kasvanut entisestään, jos mahdollista. Tietysti voi olla, ettei se ole kasvanut vaan että luulottelen vain! Kiva se ei joka tapauksessa ole. Suklis elää nyt tuomion tunnelmissa..!
Ostospöllö
Menin taas vähän munaamaan itseni. :( Tilasin UFFin nettikaupasta 2 käsilaukkua. Siellä on kanta-asiakkaille ollut sellainen kevätkampanja, jossa saa postimaksutta tilata kaikkea. Tilasin tosiaan ne laukut ja sitten eilen sain Matkahuollosta emailia.. jossa oli sen paketin tunnusnumero yms.
Heheh, itse kun en ole kertaakaan aiemmin tilannut MH:n kautta mitään, niin luulin että se tunnus onkin siinä sellainen saapumisnumero, jolla sen voi käydä noutamassa paikallisesta pisteestä! Ja menin sinne sen numerosarjan kanssa! Mh-pisteen täti kokeili sitä tietokoneeseen 2 kertaa ja sanoi, ettei se sovi, että sen täytyy olla virheellinen.
No minä läksin kotiin.. pettyneenä tietysti! Sitten avasin tietsikan ja aloin vähän katsella. Höh, ei se numero ollutkaan mikään saapumisnumero..! Vaan ihan vain seurantanumero, jolla sitä paketin kulkua voi seurata netissä! Se onkin vasta nyt lähtenyt liikkeelle! Hiukan hävettää, kun menin säätämään sinne Mh-pisteeseen nyt tuosta ja kohta joudun sitten sinne uudestaan noutamaan sitä pakettia, kunhan se oikeasti saapuu. :(

torstai 18. maaliskuuta 2010
Kohtalon päivä, 8.4.!
Silloin on lääkärinaika! Varasin tänään! Siis sen patin vuoksi.. Jotenkin vähän ikävä maku jäi suuhun siitä ajanvaraajasta. Syntyi hiukan sellainen vaikutelma, kuin se ihminen olisi ollut sitä mieltä, että jos se patti ei ole KIPEÄ, niin mitäs sitä sitten lääkärille.. Nuo ajanvaraajat/hoitajat [en ole varma mikä koulutus heillä on] ovat todella erilaisia keskenään. Yksi antaa ajan nikottelematta, toinen on sitä mieltä että jos vielä henki pihisee, niin mitään lääkäriaikoja ei tarvita. Saunaa, viinaa ja tervaa vaan, hih.. :) -Itse asiassa tuo muuten voi lähitulevaisuudessa olla muutakin kuin vain vitsi, siihen malliin Suomi on hoitamassa terveydenhuoltoon liittyviä asioita..
Mies vähän päivitteli sitä että kuinka joudun odottamaan 8.4. asti, no itse tiesin siihen kyllä varautua. Kuten sanottu on ihme että yleensä sain ajan.
Olen joskus hermostuneena vitsaillut tuosta patista, että mulla on varmaan PIMPPASYÖPÄ! :) Se siis on tosissaan vitsi vaan.. huono kai.. Jos se olisi syöpä, niin jotenkin olisi niin tyypillistä mulle, että sen laji olisi tuollainen mahdollisimman nolo. Niin että kun pitäisi kertoa sukulaisille ja ystäville niin silloinkin vielä saisi hävetä. Huh..
Siivonki ohi!
Sain juuri muten siivottuakin! Se ei juuri enää rasita tai vaivaa mua, olen huomannut että sitä puuduttavuutta pääsee PAKOON! Antaa vain ajatustensa lennellä ja rutiinilla tekee siivoa samalla. Sitten yhtäkkiä huomaa, että talo onkin jo siivottu! Ja jos oikein positiiviseksi yltyy niin voi miettiä hommassa kuluneita kaloreita. ;) Se on se extra-bonus!
Pesin petauspatjan ja peitotkin. Tykkään pestä niitä usein, koska .. no, Suklis nauttii siisteydestä. :) Niiden kuivatus vaan on joskus hankalaa, kun kuivauskaapissa tila on rajallinen. Siksi ostimme jokin aika sitten sellaisen ylimääräisen kuivaustelineen. Sitä voi sitten käyttää, jos oikein on ruuhkaa kuivelikaapissa.
2 kokonaista vuorokautta enää!
Ja sitten koittaa ihana herkkuilu! Leivontasuunnitelmat on IHAN auki ja siihen on syy! Mies meni vaakaan ja K A U H I S T U I !!! Hän painaa 103. Hänestä se on ihan liikaa. mä en ole huomannut mitään erikoista, ihan samalta hän näyttää kuin ennenkin! Olen kai kertonut että hänellä on hassu tapa pitää esim. 99 kilon painoa jotenkin paljon 'parempana' kuin 101, vaikka siinä on vain 2 kiloa väliä.
Olen yrittänyt joskus sanoa miehelle, että paino voi helposti heitellä pari kiloa ihan vaikka siksikin, jos on tultu syötyä jotain nestettä kerryttävää - esim. hyvin suolaista safkaa! Itselläni kerran kuukautiset nosti painoa 3 (!!!) kiloa! Tuntuu uskomattomalta varmaan, mutta kuukkarit oli se syy, koska 'paino' lähti pois kuukautisten myötä. Mies kuitenkin aina sanoo, ettei HÄNELLÄ ole kuukautisia, ja siksi ei pitäisi painonkaan niin heitellä.
No, kuitenkin tuo kriisitilanne [miehen paino siis] on nyt vaikuttamassa leivontaan sikäli, että hän haluaa kovasti taas hillitä syömisiään, joten ehkäpä pitäisi leipoa jotain selkeästi 'mun' herkkuani. Ettei tulisi kiusausta hälle, siis ei ainakaan liian suurta kiusausta.

syöpäpelko,
terveys
torstai 29. lokakuuta 2009
Pakoon painavan mahan kanssa!
Valvon taas yöt, nukun päivät. Miksi rytmini aina sekoittuu? Yritän nousta kohtuuaikaisin, mutta sitten kun nousen [esim. klo 10], niin huomaankin tunnin päästä jo väsyttävän! Menen nukkuilemaan ja herään ehkä joskus klo 14.
Tuli taas järkyttävä mässäilynhalu! Eilen ja tänään sitä on ollut. Nyt laskin: on 9 täyttä vuorokautta vielä herkkuihin. Miksi lasken sitä nyt? No, Muorin kanssa puhuminen silloin sai mut kuohuksiin ja siitähän seurasi se halu paeta kaikkea! Pako onnistuu mahan ollessa painavana herkuista, silloin on turvallinen ja onnellinen olo.
Mies tekee jotain
Miehellä oli se paksusuolen tähystys tässä syksyllä! Kun on siis verta tullut SIELTÄ.. ulostaessa! Ja on ollut kipuja, yhä on! Nyt sitten hän sai aikaiseksi tilata puhelinajan työpaikkalääkärille, joka sitä juttua on hoitanut - tai pikemminkin jättänyt hoitamatta. Eihän se ole mitään hoitoa, että määrätään kortisonipohjaista rasvaa, jota ei voi käyttää pitkään sen kortisonin vuoksi. Ja muutenkin onhan se nyt kestämätön ajatus, että luonnollista asiaa varten pitäisi pepun olla täynnä jotain peräpuikkoja ja rasvoja! Ja SILTI sattuu vain!
On se hyvä, JOS tämä asia vaikka etenisi johonkin! Vaikka se tt-lääkäri on kyllä niin aikava ja saamaton ihminen, ettei varmaan mitään taas tee! Ja huikean hieno on se PALATSI, jossa tt-lääkärin vastaanotto on! On kuin kuninkaan kultainen kartano, Suklis ihan hämmentyi kun sinne miehen kerran vei. Oli akvaariot, oli pehmoiset penkit. Ja tuossa sitten tulos, ei mitään helpotusta. Moni mollaa arvauskeskusta, mutta itse menen sinne aika epäröimättä, monesti ne nuoret sijaiset nimittäin oikeasti paneutuu juttuihin, heitä vielä oma ammatti kiehtoo ja arvoitusten ratkaisu. Nuo tuollaiset paksut porvarein lääkärit vain haluaa saada rahaa! :(
Poli-tiikka
Eräs tuttuni oli viime vaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkaana! Hämmästyin vähän kun hän pitkästä aikaa kirjoitti ja kertoi sitten muitten uutisten lomassa myös tuosta! Onhan se hienoa, vaikken olekaan varma onko vasemmistoliittolaisuus MUN vasemmistolaisuuttani. Kaipaan siitä vielä kauemmas. On kuitenkin hyvä että jotkut vielä uskoo politiikkaan, siis tuossa perinteisessä mielessä. Minä en kai oikein usko. Ellei tule Sukliksen TosiSosi-puoluetta, joka oikeasti olisi kaikkein heikoimpien asialla. Niitä nimittäin tulee jatkossa varmaan olemaan paljon enemmän, sellaista politiikkaa kun nyt tehdään!

lauantai 10. lokakuuta 2009
Työterveyslääkäristä kokemus tämäkin!
Miehen verenvuoto ei muuten etene MIHINKÄÄN! Työterveyslääkäri oli sanonut nyt ihan suoraan ettei hän osaa sanoa sen syytä [luulisi että se on selvä se syy, liian ahdas peräaukko..] ja muuta ei MUKA voi tehdä kuin että mies joutuu muutaman vuoden välein aina siihen paksusuolen tähystykseen! :( Siis uudestaan ja uudestaan! Sitten lekuri oli määrännyt vielä samoja peräpuikkoja ja rasvaa kuin viimeksi!
Siis kuinka tällainen voi olla mahdollista?? Ihmisen siis odotetaan vuotavan verta ja kärsivän päivittäin. Koska siitähän tässä on kyse! Kyse on ULOSTAMISESTA!! Sitä ei oikein voi välttää! Vai pitäisikö alkaa pidätellä, vain kerran viikossa mennä..?
Mua hämmästyttää se että tuo lääkäriasema jossa työterv. lekuri mesoo, on kuitenkin sellainen kauhean hieno lasipalatsi! Ja on akvaario odotusaulassa ja kaikkea. Mutta sitten kun ihminen oikeasti tarvitsisi apua ja asiantuntevaa lääkäriä, niin tuossa on se mitä saa: EI MITÄÄN!
Joku nyt voi hihittää.. Kaikkea se Suklis kirjoittaa! Mutta olen vähän miettinyt asioita ja olen päättänyt muuttaa suhtautumistani tiettyihin juttuihin. Näissä asioissa [peräsuoliverenvuoto] ei ole mitään hävettävää. Jos niitä häpeää eikä sen vuoksi mene hoitoon, niin ongelmia tulee. Lisäksi ne on juttuja, jotka koskevat meitä kaikkia! On tyhmää häpeillä ja naureskella, koska ei varmaan naurata, jos sattuu oman tai jonkun läheisen kohdalle.
Niin, mua siis vaan suututtaa tuo epäpätevyys! Se, ettei mitään käytännössä tehdä. Vaikka voisi kyllä. Mietin pitäisikö suostutella mies vielä arvauskeskukseen. Joskus sieltä saa tosi hyvääkin apua! Ei aina voi sanoa, että yksityinen on parempi! Vaikka usein olisikin.
Olenpa ollut vihainen tuosta tt-lääkäristä! :( Kun olen huolissani miehestä niin tietysti silloin suututtaa, kun toinen saa vain kärsiä.
0 vuorokautta, eli 23 ½ tuntia...
.. herkkuiluihin. :) Se on mukava ajatus. Tänään melkein sorruin ostamaan suklaata Prismasta, mutta onneksi en tehnyt sitä. Muistin, että mullahan on sitä ja tuota ja tätä kaappissa odottamassa. :) On niin helppoa unohtaa ostaneensa jotain.. kun sen suklaan jemmaa kaapin ylähyllyyn, niin ei sitä usein tule nähtyä.
En ole vieläkään päättänyt leivonnasta! On nyt kummallista. Kinuskikakku houkuttaisi niin, mutta tiedän saavani siitä takuuvarman närästyksen! Toisaalta monesti herkkuilussa saan närästyksen, vaikken söisikään kinukakkua vaan jotain ihan muuta.

torstai 6. marraskuuta 2008
Alkava ahdistus
Vuorokausi on vaihtunut, on torstai. Jo peräti puolentoista tunnin ajan on ollut.. :) Eli nyt voin sanoa: 1 kokonainen vuorokausi MÄSSYYN!
Olen masentunut, kärsin MÄSSYmasennuksesta jo etukäteen. Olen niin monta kertaa tämän rumban käynyt läpi, että tiedän MÄSSYtien päässä olevan vain pettymyksen. Silti teen tätä. Mässingit eivät anna mitään vastauksia, ne eivät anna mitään parannuksia elämään. Ne antavat sen sijaan ähkyn olon, häpeän, moraalisen kankkusen. On inhottavaa tehdä asioita joita ei tavallaan haluaisi tehdä.
Joskus olen ahtanut suklaatia niin paljon, että olen päätynyt ripulille. :( Olen siitä kertonutkin. Ei elimistö kestä normaalisti vähärasvaisen ruokavalion jälkeen sellaista suklaan mättöä. Nyt olen jo tämän tajunnut ja yleensä nautin suklaasta kohtuudella. Muiden herkkujen suhteen sitten vedän sitä enemmän överiksi. Tarkoitan nyt pullaa, leivonnaisia, rahkaa yms. Vatsa kestää ne paremmin. ;) Vinkiksi muille herkuttelijoille!
Olen päättänyt jättää Milka-rasian jouluksi. En aio vetää sitä nyt. Kun kuitenkin sitä Palace-rasiaa on vielä puolet jäljellä, sitä Lidlin kammotusta. Jotenkin tuntuisi väärältä alkaa siis availla uutta. Se tuntuisi umpihullulta. En halua olla vielä siinä pisteessä. Enkä ole.
Mies pisti leivontasuunnitelmani uusiksi. Hän sanoi pelkäävänsä korkeaa kolesteroliaan. Joten nyt leivon jotain muuta kuin mascarponella lastattua, keksi-voipohjaista baileyskakkua. Baileysliköörissä on muuten tosi paljon kaloreita, muistaakseni 270 kilokaloria per desi. Luultavasti rommi-rusina-juustokakku on kakkuvalintani. Kakkupohjalla [vähärasvaisempi vaihtoehto kuin keksi-voipohja] ja kerma kevytvispillä korvattuna. Rommirusina-rahkassa ei ole paljon rasvaa, taitaa siinä Valion tuotteessa olla vain n. 7 prossaa. Kokonaan rasvatonta [0,2-0,3] rahkaa en ajatellut kumminkaan käyttää. Rajansa kaikella.
Miestä vainotaan!
Mies on joutunut työpaikkasairaanhoidossa VAINON kohteeksi. Oikeastaan se on tyhmää, koska hän ei ole lihava eikä sairas. Mies on 183 cm pitkä ja painaa 97 kiloa, mutta kyllä se on melkein kaikki lihasta. Ei ole hällä masua nimeksikään! :) No kuitenkin: hän on töissä työpaikalla, jossa työterveyshuolto tosissaan 'toimii' [=ihmisiä vainotaan heti jos he poikkeavat massasta] ja nyt hän on ollut tehotarkkailussa. Verenpaine on hällä ollut hiukan koholla, ei mitenkään kauheasti, yläpaine tuossa 140-150 välissä [voi johtua mittaamisen jännittämisestäkin] ja paineiden suhteet ihan hyvät. Ja sitten sitä kolesterolia on vähän ollut. Se on ollut alle 6, joten minusta on älytöntä vainota.. Koska vasta vähän aikaahan sitten kolesterolirajaa laskettiin ja nyt lainsuojattomia ovat ihmiset, jotka ennen olivat terveen kirjoissa! Lääketehtaat ne vain haluavat yhä suuremman osan ihmoista syömään niitä mömmöjään. Kun on vähemmän sairaita ihmisiä, niin on tehtävä terveistä sairaita, ettei vaan tule tappiota. Lääketehtaiden osakkeiden omistajissa on muuten paljon lekureita. Jotka mielellään lääkitsevät - joka reseptistä kilahtaa vähän omaan kukkaroon...
Mies on kai vähän VAINON vuoksi herkistynyt ja siksi pyrkii tosissaan keventämään. Arkisin teenkin parhaani auttaakseni häntä. Laitan kasveja lautaselle [niihin mies ei ennen juuri koskenut, nyt onneksi syö!!] ja yritän saada häntä syömään samoja ruokia kuin mitä itse syön, jotka nyt ovat niin vähärasvaisia ja niukkaenergisiä kuin on mahdollista tehdä. Mutta sitten joskus mies laittaa jotain riistaruokaa ja siihen hän mättää voita, öljyä ja kermaa. :( Sitä minä en voi kontrolloida koska hän on meillä se joka tuon erikoisruoan laittaa!
Varmaan siellä työpaikkaterv.huollossa salaa syyttävät minua miehen painosta ja kolesterolista ja verenpaineesta. Varmasti. Ainahan se on naisen syy. Tiedetään tämä. No en voi muuta sanoa kuin että olen parhaani tehnyt!
Perinnenamien hulluus
Miksiköhän jotkut ihmiset ostaa joitain sellaisia namikkeja, joista eivät pidä, mutta joita 'pitää' olla? Ihan samoin ihmettelen sitä, että jos joku köyhä maanviljelijä joskus 300 vuotta sitten söi jouluna laatikkoruokia, niin miksi niitä silti pitää olla tänään, jos niistä ei pidä? Kaikkeen on avain tosissaan tuo jos niistä ei pidä. Minusta on ihanaa jos ihmiset herkuttelevat ruoalla josta he pitävät, oli se sitten joulukinkku tai kalkkuna. Mutta en tajua miksi pitää tehdä joka joulu rosollit, lipeäkalat, 10 kg:n kinkku, jne. jne. jos ei niistä nauti. Ja jos suurin osa tulee heitettyä pois. On paljon sellaisia perinneruokia, joita moni ottaa vaan kohteliaisuudesta koristeeksi lautaselle. Selvä se että silloin tulee paljon roskikseen heitettävää. Ihmisellä ei kumminkaan ole kuin yksi vatsa ja se on tilavuudeltaan rajallinen. :(
Ihan samoin mua inhottaa se 'sääntö', että joka kodissa on oltava jouluna vihreitä kuulia. Minä pidän marmelosta paljon, mutta pidän niistä monivärisistä. Mikä se rasia nyt on, se missä on monenvärisiä, samankokoisia palloja kuin ne vihreät kuulat ovat. Niitä saa CandyKingin irtsikkalaaristakin. Niistä pidän. Vihreät kuulat tympivät, kun ne ovat aina sitä samaa.
Monissa kodeissa heitetään kauhea määrä ruokaa pois joulun jälkeen. Miehen vanhemmat ovat joulua kaksistaan, mutta heillä on aina 10-12 kilon kinkku. Ja joka joulu he valittavat sitä, että kun sitä riittää ja riittää loppiaiseen asti ja ylikin riittäisi. Toisaalta sen tajuaa, koska he saavat kinkun aina lahjaksi sukulaiseltaan joka on sikafarmari. Lahjahepan suuhun ei auta katsoa. Ja joka tapauksessa anoppi ja appi ovat ihania ihmisiä vaikka söisivät 100 kilon kinkkua. ;) Tuntuu vaan joskus ahdistavalta ajatella sitä tilannetta, että kaapissa olisi jotain, jota olisi "pakko" syödä.. :( En itse pitäisi siitä yhtään.
Anoppi joskus on helisemässä suklaitten kanssa. Hänellä on paljon ystäviä, laaja tuttavapiiri ja asiakkaita paljon myös ja KAIKKI kantavat suklaarasiaa joulun alla. Sitäkin joskus mietin että kannattaisiko ihmisten miettiä millaisiin talouksiin sitä suklaata vievät? Joku yksinäinen vanhus tai lapsiperhe voi ilahtua mutta joku toisessa elämäntilanteessa saa niitä ihan liikaakin. Minä olen ihan tietoisesti päättänyt, että anoppilaan emme vie suklaita. Anoppi on tosi hienotunteinen ihminen eikä koskaan ole rumasti puhunut saamistaan lahjasuklaista, onpa vain todennut että on ikävää + harmittavaa kun niitä tulee niin paljon, eikä he apen kanssa jaksa kaikkia niitä syödä eikä niitä aina voi kierrättääkään. Siksi me yleensä viemme heille jonkun joulukukan ennen joulua. Kun voin luottaa siihen, etteivät anoppi ja appi ole ilman suklaata, vaikken viekään heille sitä. ;)
Oikeastaan anoppi ja appi eivät muutenkaan ole sukun perään niin kauheasti. Appi tykkää liköörikonvehteista ja anoppi lähinnä jostain julian tyyppisistä marjaisista suklaanameista. Miehen veli ei syö suklaata nimeksikään, korkeintaan jotain Fazerin sinistä saattaa jyrskätä pienen palan! Hän heittää saamansa joulusuklaat aina pois, joka vuosi! Meillä kotona äetmuori oli Budapest-fani ja siksi me useimmiten saamme rasian näitä suklaita, joista muuten en pidä oikeastaan ollenkaan. Tietty sitä arvostaa, että äetmuori haluaa ilahduttaa.. mutta budat ovat minusta äklöjä. Tietysti muutaman voi syödä, mutta sitten alkaa tökkiä. Meidän lapsuusjouluihin vain kuuluivat budikset. Lapsena niitä söinkin, mutta eipä silloin ollut tämmöisiä valikoimia kuin nyt. Sitä söi mitä sai!

joulu,
leivontasuunnitelmat,
MÄSSYmasennus,
perinneruoat,
terveys
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)