Päätin soittaa aamusta lääkärille sen alapäässä olevan pahkuran vuoksi. Päätin myös vähentää raivoamistani täällä blogissa, tarkoitan nyt tuota edelliskertaista mäkätystä miehen kotityölaiskuudesta. Kyllä hän on niissä viitsimätön, mutta on mullakin omat ISOT vikani! Teen kotihommia kyllä, painan töitä kuin härkä, mutta sitten taas mussa on muuta.. Esimerkiksi olen kärsimättömämpi ja ailahtelevampi kuin mies. Joskus myös minä olen viitannut kintaalla niille asioille, jotka MIEHESTÄ on tärkeitä. En aina jaksa/viitsi innostua kun hän alkaa neuvoa mulle miten käyttää esim. uutta digiboksin kaukosäädintä, en jaksa innostua kaikista laitehankinnoista ym. Joskus myös sorrun siihen pahimpaan, eli kysyn.. 'mitä tuo maksoi..'. :( [Sanotaan tässä ja nyt että se on suunnilleen p a h i n t a mitä voit sanoa jostain hankinnasta riemuitsevalle ihmolle!] Eli että osaan mäkin hankala olla, siis sen lisäksi että olen työtön lortti ja muutenkin kummallinen.
Niin että se siitä, ei enää kotityömarmatusta ainakaan vähään aikaan! :) Sain siivon tehtyä.. aloitin aikasin aamusta, koska heräsin todella aikaisin. Tuntui sitten turhalta enää vetää sikeitä, kun mielessä jo tavallaan ahdistivat tekemättömät työt. Eli ei muuta kuin ylös, tukka nutturalle ja puunaamaan! On kivaa kun on taas siistiä. Mä vain tarvitsen sellaista siistiä ja viihtyisää ympäristöä. Osaan olla joskus aika 'boheemi', mutta en niin boheemi, että voisin elää ihan sottaisessa paikassa.
Vielä pitää kehua miestä siitäkin, että hän kestää mun 'herkkuilujani'! Kuinka moni mies oikeastaan tekisi niin?? On olemassa ihmistyyppi, joka voisi jopa tehdä ultimaatumit: joko menet lääkäriin tuon takia, tai tulee ero. Mies ei onneksi koskaan pakota mua, kai hän tietää että mussa on aimo annos sellaista nuorta hevosta, joka liian tiukkoihin suitsiotteisiin reagoi korskahtamalla ja nousemalla takajaloilleen. [Joskus tosin tuntuu kuin mä korskahtaisin ja nousisin takajaloilleni silloinkin, kun kuolaimia käytellään hellästi, hehe!]
Ja sekin vielä, että moni mies on omalla tavallaan romantikko. Kuinka moni mies haluaa nähdä rakastettunsa AHMIMASSA kuin eläin..? Hamstraamassa nameja? Ostelemassa tolkuttomia määriä kaikkea nannaa? Aika moni mies voisi saada suuren inhon naista kohtaan, joka tekee niin. Vähän sama kuin .. no, anteeksi vaan.. vääntäisi kakat lattialle miehen katsellessa. :( Sama vaikutus: romantiikan tuho. Moni mies haluaa kuvitella naisensa elävän kuin joku keiju, pelkällä ilomielellä vaan. Tai että jos naisessa onkin lihallisuutta, niin sen pitää olla 'järkevää'. Kyllä nainen voi pihvin syödä, mutta ajatus jotain rekkamiesten ateroita vetävästä ahmatista voisi jo olla liikaa. Tai näin ainakin ajattelen. Onneksi mies on mies, eli ei pienistä säikähdä! En osaa kuvitella paljastavani tätä puolta itsestäni kenellekään toiselle miehelle! Joutua kohtaamaan se huvittuneisuuden, epäuskon, hämmennyksen ja vastenmielisyyden pyörre... :(
Puhelinlangat laulaa!
Soitin Äetmuorille. Äetmuori kovasti jaksaa ihmetellä ikäisiään 6-kymppisiä naisia, jotka vieläkin raukat kuvittelevat voivansa löytää rakkauden ja jopa ETSIVÄT sitä. Muistan Muorin tosin olleen samalla kannalla jo 4-kymppisenä. Silloinkin ihminen oli hänestä liian vanha lempimään. Lempi kuuluu nuorille, teineille ja 20+-ihmisille. Ja avioliittoja saa olla vain yksi.
Onneksi tuo on ainakin aihe, josta ei tule riitaa. Riittää kun myöntelee! Siinä mielessä hyvä puhelu tämä, vaikka kestikin 45 minuuttia, mikä on LIIKAA! :(
1 kokonainen vuorokausi ja hirviön hetki koittaa!
Ihan pian siis taas mässäillään! Pitäisi muistaa ostaa jugurttia, syön sitä aina herkkuilussa, kun muuten en sitä saa ollenkaan. Ja sitten mandariinia ja viinirypälettä! Kiivikin voisi olla hyvää. Leivonta-aineita kanssa pitää hakea kauppasta, ei voi mitään! Ja voisipa tarkastella suklaarasiavalikoimia, että olisiko jossain jotain joulujämiä vielä jäljellä.
Stokkalla on tietysti aina hyvät konvehtivalikoimat, mutta en jaksa ajatella nyt ajavani 40 km x 2 vain sukulaatin vuoksi! Sen verran täytyy olla järki päässä.. Hehe, ajankin siis 'vain' 20 km x 2, eli Pikkukaupunkiin!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mies. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. helmikuuta 2010
torstai 29. lokakuuta 2009
Pakoon painavan mahan kanssa!
Valvon taas yöt, nukun päivät. Miksi rytmini aina sekoittuu? Yritän nousta kohtuuaikaisin, mutta sitten kun nousen [esim. klo 10], niin huomaankin tunnin päästä jo väsyttävän! Menen nukkuilemaan ja herään ehkä joskus klo 14.
Tuli taas järkyttävä mässäilynhalu! Eilen ja tänään sitä on ollut. Nyt laskin: on 9 täyttä vuorokautta vielä herkkuihin. Miksi lasken sitä nyt? No, Muorin kanssa puhuminen silloin sai mut kuohuksiin ja siitähän seurasi se halu paeta kaikkea! Pako onnistuu mahan ollessa painavana herkuista, silloin on turvallinen ja onnellinen olo.
Mies tekee jotain
Miehellä oli se paksusuolen tähystys tässä syksyllä! Kun on siis verta tullut SIELTÄ.. ulostaessa! Ja on ollut kipuja, yhä on! Nyt sitten hän sai aikaiseksi tilata puhelinajan työpaikkalääkärille, joka sitä juttua on hoitanut - tai pikemminkin jättänyt hoitamatta. Eihän se ole mitään hoitoa, että määrätään kortisonipohjaista rasvaa, jota ei voi käyttää pitkään sen kortisonin vuoksi. Ja muutenkin onhan se nyt kestämätön ajatus, että luonnollista asiaa varten pitäisi pepun olla täynnä jotain peräpuikkoja ja rasvoja! Ja SILTI sattuu vain!
On se hyvä, JOS tämä asia vaikka etenisi johonkin! Vaikka se tt-lääkäri on kyllä niin aikava ja saamaton ihminen, ettei varmaan mitään taas tee! Ja huikean hieno on se PALATSI, jossa tt-lääkärin vastaanotto on! On kuin kuninkaan kultainen kartano, Suklis ihan hämmentyi kun sinne miehen kerran vei. Oli akvaariot, oli pehmoiset penkit. Ja tuossa sitten tulos, ei mitään helpotusta. Moni mollaa arvauskeskusta, mutta itse menen sinne aika epäröimättä, monesti ne nuoret sijaiset nimittäin oikeasti paneutuu juttuihin, heitä vielä oma ammatti kiehtoo ja arvoitusten ratkaisu. Nuo tuollaiset paksut porvarein lääkärit vain haluaa saada rahaa! :(
Poli-tiikka
Eräs tuttuni oli viime vaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkaana! Hämmästyin vähän kun hän pitkästä aikaa kirjoitti ja kertoi sitten muitten uutisten lomassa myös tuosta! Onhan se hienoa, vaikken olekaan varma onko vasemmistoliittolaisuus MUN vasemmistolaisuuttani. Kaipaan siitä vielä kauemmas. On kuitenkin hyvä että jotkut vielä uskoo politiikkaan, siis tuossa perinteisessä mielessä. Minä en kai oikein usko. Ellei tule Sukliksen TosiSosi-puoluetta, joka oikeasti olisi kaikkein heikoimpien asialla. Niitä nimittäin tulee jatkossa varmaan olemaan paljon enemmän, sellaista politiikkaa kun nyt tehdään!

lauantai 16. toukokuuta 2009
Levoton
Tänä aamuna herätin miehen siihen, että nauroin sängyssä. Hihitin, oikeastaan! Mulle joskus tulee sellaisia.. etten voi hillitä nauruani. Nyt oli sellainen hetki. Oikeastaan syy oli ihan tyhmä: aloin muistella yhtä nuoruuteni suosikkilevyä, Hectoria, ja sen paria kappaletta jotka olivat mukasyvällisiä ja tekotaiteellisia. Ensin ajattelin niitä laulujen sanoja mielessäni, sitten varovasti hyrehdin ja sitten aloinkin hihittää ja mies heräsi.
Mies aina noissa tilanteissa kysyy "mikäs nyt on", sillä lailla vähän väsyneenhuvittuneella äänellä. Hän ei nimittäin ole ekaa kertaa pappia kyydissä! :)
Sanoin kerran psykiatrille [vuosia sitten], että eikö kuitenkin ole hyvä NAURAA, ettei ITKE.. Mutta psykiatri ei ollut samaa mieltä! Hänestä oli samantekevää nauraako vai itkeekö, jos se on hysteeristä..! Ja mun naurut joskus on.
Inhottaa herättää mies noilla kiherryksillä!
Miesmietintöjä
Oikeastaan vähän hullua, että olen avioliitossa miehen kanssa, mutta en ole paljon hänestä kirjoittanut, siis hänen ominaisuuksistaan! Olen enemmän tilittänyt Äetmuoristakin! Nyt ajattelin pohtia asioita negaaaaaation kautta, eli siis miettiä mitä mies ei ikinä tekisi.
- hän ei koskaan käyttäisi vaaleanpunaista paitaa/vaatteita
- hän ei käyttäisi miesten kosmetiikkaa (kosteusvoiteita, silmänympärysrasvoja)
- hän ei värjäisi tukkaansa
- hän ei kasvattaisi tukkaa pitkäksi
- hän ei harrastaisi joogaa
- hän ei hankkisi korviksia tai lävistyksiä
- hän ei ostaisi vaatteita kirpputorilta
- hän ei alkaisi kasvissyöjäksi
- hän ei menisi vappumarssille
Noista asioista jotkut ovat sellaisia, joita itse teen. Mua ei kuitenkaan haittaa se, että mies on erilainen. Oikeastaan on aika omahyväistä yrittää suhteessa tietoisesti "kasvattaa" (!) toista! Ihan kuin joku voisi suoraan sanoa, että oma elämäntapa on parempi kuin toisen! Mä voisin mennä vappumarssiin tai alkaa harrastaa joogaa, mutta tähän asti en ole tehnyt kumpaakaan. Oikeastaan nuo jutut on mulle aika ulkonaisia sittenkin.. se on tärkeintä että ihmissuhde noin muuten toimii! Että voi jakaa tärkeät asiat yhdessä!
Miehessä pidän siitäkin, että hän on oikeasti tosi hyväntahtoinen ihminen. Paljon vähemmän ilkeä kuin minä, hän oikeastaan suhtautuu olankohautuksella sille, että jotkut on hankalia tai vaikeita. Hän ei stressaa siitä kuten mä. Haluaisin itse osata suhtautua samoin. Mutta en voi!
Joskus mies on kyllä tosi muutosvastarintainen! :( Se mua harmittaa. Jos hän on kerran johonkin tottunut tai saanut jonkun asian päähänsä, niin se ei muuten sieltä lähde! Sitten jos sitä asiaa alkaa joku ulkopuolinen ajaa, niin mies muuttuu entistäkin härkäpäisemmäksi! :( Yksi tällainen asia on esim. pienessä talossa asuminen. MINÄ haluaisin sitä yli kaiken, mutta miehellä on se mitä Veloena sanoo NELIÖFIKSAATIOKSI! :( Se on oikeasti aika ärsyttävää! En tajua mistä mies on sen saanut. Toinen tosi raivostuttava juttu on se kun mies pitää valehtelematta 15-20 vuotta vanhoja neuleita & collegapuseroita meidän vaatehuoneessa, joka on muutenkin pieni! Hän käytti niitä vaatteita joskus 30 kiloa sitten ja ne on ihan auttamattomia kasari/ysärijuttuja, joita ei oikeasti varmaan koskaan enää tule päälleen laittamaan..! Miksi hän sitten ei suostu siihen, että ne laitettaisiin keräykseen? Mitään järkiperäistä syytä häneltä ei siihen saa. :(
Vaikka on kai meillä kaikilla omat oudot juttumme! Mä stressaan puhelinsoitoista Äetmuorille.. mies itse ei stressaa ollenkaan soittojaan vanhemmilleen. Hänelle monet asiat on luonnollisempia kuin mulle.
Makeanhimon aika
Pahin naminhimo on mulla yleensä tuossa n. klo 20-22. Illalla siis! On se kumma että aina siihen samaan aikaan se tulee! Tänään oikein katsoin kadehtien kun mies söi Dominon uutuusmakua, sitä kausituotetta, banaaninmakuista dominoa. Suklis vain kuolasi vieressä..
Onneksi vuorokausi vaihtui juuri ja se tietää enää 6 kokonaista vuorokautta herkkuihin. ;)

Tunnisteet:
herkkuhölpötystä,
mielentila,
mies,
parisuhde
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)