Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaaostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suklaaostokset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

On Suklis nyt merelle lähtenyt

.. pikku kaarnapurrellaan! Taikka oikeasti se oli suuri Ruotsin laiva! Mutta merillä siis oltiin, vaikkei sitä paljon huomannut. Mun täytyy sanoa, että uskon tuon risteilyn olleen kohdallani viimeinen pitkään aikaan. Mietiskelin, valvoskelin yöllä hytissä ja tulin siihen tulokseen, että ruotsinlaivailussa on minun kannaltani enemmän huonoja puolia kuin hyviä. Muutamia huonoja puolia mainitakseni: 1. en pidä siitä, ettei oikeastaan 'risteillä', vaan laiva voisi hyvin lillua vaikka satamassa sen 24 h 2. en pidä siitä, että koko toiminta rakentuu juomisen varaan 3. en pidä siitä, että koko paikka on täynnä kännisiä ihmisiä 4. ahdistun ahtaista hyteistä + suihkuista 5. ahdistun joutuessani jakamaan pienen tilan aika tuntemattomien kanssa sittenkin 6. ahdistun hyttien vaikeasta löydettävyydestä - siellä aina saa harhailla, eikä sittenkään löydä.. 7. ei ole mukavaa kävellä kilometrikaupalla edestakaisin laivan käytäviä. Nyt tällä reissulla kävi myös jotain sellaista, jota en itse ole koskaan aiemmin todistanut. Yksi ihminen seurueestamme [meitä oli siis 4] oli aivan 'naamat' jo terminaaliin tullessa. Sitten hänellä oli joku mies jo vähän kuin valmiiksi katsottuna ja he tapasivat terminaalissa. Menimme syömään siihen tosi kalliiseen ravintolaan silloin illalla ja tämä tyttö [tai nainen, hän on 31] hermostui hirvittävästi palvelun hitauteen. Itse en niinkään hermostunut, kun olin VARAUTUNUT siihen, että a la cartessa takuulla kestää paljon aikaa. No, joka tapauksessa tämä ihminen alkoi käyttäytyä todella törkeästi siellä ravintolassa. :( Sättiä tarjoilijaa ja antaa kritiikkiä. Kritiikissä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta hänellä se kritiikki piti sisällään luvattoman paljon vittua, persettä ja saatanaa. Tarjoilijakin lopulta poltti proppunsa ja sanoi tekevänsä vain parhaansa, ja ettei hän voi sille mitään että keittiössä on vain pari kokkia tekemässä ruokia kaikille näille ravintolavieraille. Näin, että hän oli aika kestokykynsä päässä, silmät räpyttelivät ja huulet värisi. Inhottava tilanne. Itse olin kuin tulisilla hiilillä. En tiedä MITÄ tuollaisessa tilanteessa pitää tehdä. Me kaikki muut 3 olimme aika vaitonaisina. On vaikea alkaa 'läksyttää' aikuista ihmistä [sitä 'ravintolakriitikkoa'] hänen sanomisistaan, mutta myötätunto oli tarjoilijan puolella. Tämä meidän seuralainen hermostui siksi, kun hänellä oli kiire tapaamaan sitä laivaromanssiaan. Sen ymmärtää, mutta toisaalta luulisi jokaisen tietävän ettei monen ruokalajin ateriaa syödä hetkessä. Kun lähdimme sieltä ravintolasta niin livahdin tarjoilijan luo, sanoin anteeksi ja annoin vähän juomarahaa. Se ei takuulla korvaa sitä, että hän sai kuunnella sellaista ripitystä tältä yhdeltä meidän kaverilta, mutta en siihen hätään keksinyt muutakaan. :( Tuntui pahalta ja se paha tunne jatkui. Juttelin H:n kanssa laivareissuista kun olimme hytissä kahdestaan hetken aikaa. Hän sanoi harkinneensa tosi pitkään lähtemistä, koska tulee alkoholisti-isän terrorisoimasta perheestä, jossa isä aina lähti Ruotsin laivalle kännäämään ja lapsen piti tulla mukaan - monesti pieni lapsi sai kannatella isän hyttiin ja se kokemus on kuulemma jättänyt jälkensä. Itselläni ei ole mitään juomista vastaan ja onpa Suklis ottanut elämässään maljan jos parikin, mutta yhdessä vaiheessa yöllä siellä yökerhossa koin kummallisen PANIIKIN. Olin juonut aperitiivin ruoan kanssa + lasin punaviiniä ja sen jälkeen siirtynyt jääveteen. Äkkiä KAIKKI ne ihmiset siellä yökerhossa näyttivät olevan aivan sekaisin, kuin zombeja tai jotain - ei ollenkaan ihmisiä. Niin tolkuttomassa kunnossa: nukkuvia ihmisiä, nuokkuvia ihmisiä, ihmisiä silmät seisoen päässä, ihmisiä karjumassa ja horjumassa. Ajattelin, että entäs jos nyt tulisi merihätä? Kuinka moni noista ihmisistä pääsisi edes ULOS laivasta? [Kuinka moni edes tajuaisi merihädän olevan päällä??] Ei kovinkaan moni. Ja muutenkin kun katsoi sitä käytöstä niin voi vain ihmetellä, ettei laivoilla oikeasti satu juttuja enemmän kuin sattuu. Tarkoitan nyt sitä, että ihmiset ovat humalassa ja osa ärtyneitä, humalan vaiheet vaihtelevat, ihmiset ovat kireitä ja tunteet tulevat pintaan.. Äkkiä voisi tapahtua melkein mitä vaan. Ja koko laivalla on vain yksi sairaanhoitaja! Täytyy sanoa, että en oikeasti usko enää lähteväni reissuun. Mun mielestä ei ole mukavaa olla merillä olematta merillä. Ehkä joskus voisi tehdä jonkun päiväristeilyn Maarianhaminaan, jos siellä voisi pitää picnickin ja vaikka kävellä tai pyöräillä. Mutta nämä 24 h:n risteilyt saa kyllä nyt jäädä. Mietin vaan että MITÄ sanon syyksi ensi vuonna, kun sitä kuitenkin ehdotetaan mulle. :( En tahtoisi missään nimessä loukata ketään tai saada kenenkään kiinnostuksen aiheita kuulostamaan tyhmiltä tai vaarallisilta tai.. no, jotain? :( Ihmiset ovat tosi herkkiä. Oikeastaan jo se, että sanot 'minä en erityisemmin pidä asiasta x' sisältää monen mielestä kritiikkiä asiaa x kohtaan. Vaikka oikeasti asia ei ole niin - ei ainakaan mun kohdalla! Ei MUA se haittaa, että joku haluaa juoda laivalla peffat olalle, itse asiassa se on ihan reipasta toimintaa ja jos se rentouttaa, niin antaa mennä vaan. Mutten ITSE nauti siitä. Tuolla reissulla kävi taas sekin juttu, että alkoholia tyrkytettiin, enkä oikein pidä siitä. Minä nyt vain en TAHDO krapulaa seuraavaksi aamuksi, varsinkin kun on aikomuksena mennä meriaamiaiselle. Päässäni kaikaa Äetmuorin ääni. 'No, voithan olla ilonpilaaja ja ryppyotsa, ei sinua kukaan varmaan pian enää minnekään pyydäkään..' Vaiennan päässäni soivan Muoriradion ja tyydyn olemaan sitä mitä olen, Suklis vain, toimenkuvana ilonpilaaminen ja ryppyotsaisuus. Kändiiiii!!!!! Kun kerran laivalla olin, niin pitihän käydä katsomassa suklaatarjonta! Löysin ihanaa Milkan toffee-pähkinäsuklaata! Levyllinen tätä tavaraa, jossa on siis maitosuklaan sisällä jumalaista toffeeta ja kokonaisia pähkinöitä..! Nams! Ja ostin Fazerin Wienernougat-rasian, sellaisen vain laivalta saatavan kompaktin kokoisen! Se tosin ei ollut mitenkään merkittävästi halvempi kuin maissa. Milkaa ei oikein saa mistään, siinä mielessä se oli hyvä hankinta. Ostin miehellekin kaikkea namia, sellaisia salmiakkielukoita ja pari viinikumikarkkipussia. Ja viinejä toin 3 pulloa, kaikki punaista. Mies oikein laittoi mulle LAPUN, että osaan ostaa oikeaa. ;) Tarvitsin kyllä myyjän apua niiden juttujen löytämisessä - vähän noloa, mutta minkäs teet kun nainen on sokea kuin LEPAKKO. Miehen kanssa herkuteltiin mun tulopäivänä sitten kaikilla näillä herkkuilla. :) Vaikkei pitänytkään olla mitään mässyä, eikä tavallaan ollutkaan, koska se jäi niin vähäiseksi se herkkuilu. En vain VOINUT vastustaa Milkaa..! Ei ole paljon enää siitä levystä jäljellä - vähemmän kuin puolet. ;)

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Valintatalon kassissa..

.. on talous vatupassissa! Näin laulettiin telkkumainoksessa Sukliksen lapsuusaikana. Enpä nyt tiedä, mutta sen tiedän ettei euroaikana taida oikein missään kaupassa käymällä pysyä talous vatupassissa.

Olin tänään tuolla kotikuntamme Valintatalossa. Valintatalo on ehdoton meille maaseudun eläjille, sieltä saa suht' huokeaa vaatetta, sieltä voi kätevästi napata jonkun lahjan viemisiksi kaverin lapselle tai pakkotuliaisen aikuiselle. Ja tokihan siellä on myös meikkejä, karkkeja ja muuta kivaa. Valintatalo ja Tarjoustalo ovat sukulaiskauppoja ja siksi Taa-Taan [=Tarjoustalo Sukliksen kielellä] ihania rintsikoita ym. löytyy myös Valtsusta. Tänään ostin sieltä rintsit(kin).. Joku voisi ihmetellä, että onko se nyt laitaa ostaa tuollaisesta romukaupasta rintsit, mutta itse asiassa tuon ketjun rintaliivit ei ole hassumpia. Sieltä löytyy HUOKEAAN hintaan kaarituettomia rintaliivejä ja ainakin se saa mut huutamaan hallelujaa. -Sitten vaan tulee mielipaha, kun alkaa ynnätä päässään että mitäs esim. 7 euroa olikaan taas markoissa. Se on muuten 42 vanhaa markkaa..! Auts.

Ostin myös khakishortsit ja tuubitopin. Ja sitten käteen tarttui Mocca-tryffelipatukka, jollaisen olen joskus vuosia sitten syönyt mutta nyt jo ihan kokonaan unohtanut sen maun. Tuossa linkissä se on viides suklaapatukka ylhäältä katsottuna! Kun en enää sitä makuelämystä muista, niin ostin.. ja pistin heti jääkaappiin, ettei sula. -Se tuubistoppi vähän mietityttää mua. En ole vielä sitä sovittanut, koska ihoni on vähän sweaty ja en tahdo likastaa toppia. Mutta.. mutta.. AINOA saatavilla oleva koko oli XL. :( Joten OTIN sen. Jos joku tuomitsee niin sanonpa vaan, että pakko oli ostaa.. kun maksoi vain viisi euroa!! Miten usein tuommoisen topin saa vitosella?? Otin sen siis ja nyt pelkään, että jos se onkin liian suuri. Mutta tuollaiset joustojututhan ovat kai siitä hyviä, ettei koko oikeasti merkitse niin paljon? Argh. Ärr-murr. Oli kyllä kumma tilanne, kun värejä oli monta erilaista, mutta kokoja vain yksi!

Mies sanoi, että on tyhmää ostaa vaatetta vain siksi että se on alessa, jos sitä ei sitten voi käyttää. Minä olen samaa mieltä, mutta uskon oikeasti että tuota tuubista VOI käyttää. Miehen mielestä on outoa, jos S-koon nainen ostaa XL:ää, mutta hän ei käsitäkään vaatteiden erilaisten materiaalien merkitystä! Ei tietenkään MIES voisi ostaa ihan väärän kokoisia housuja, koska miesten housut on usein ihan venymätöntä kangasta. Silloin olisikin hölmöä käyttää paljon suurempia tai pienempiä housuja kuin mitä oma koko on. Mutta joustavat kankaat ja stretsit on asia IHAN erikseen.

Ostin Valtsusta myös semmoisia geelikyniä.. ja petyin KAUHEASTI, koska kotona huomasin niiden kynien olevan ihan nysiä! Oikeasti, jostain kumman syystä ne on vain n. mun etusormen mittaisia. Mitä hittoa sellaisilla kynillä tekee? Miksi, voi miksi en katsonut kunnolla sitä pakettia. Luulin niiden olevan sellaisia kuin Tiimarin geelikynät, vaan ei.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Suklis lopetti lääkityksen! :)

Heipparallaa, Aku Ankka! Jätin lääkkeet yli viikko sitten, viime viikon torstaina. On ollut outo olo - päässä välillä 'sykkii'. Sitä kestää onneksi vain sekunnin tai pari. Muistan sen aikaisemmilta lääkkeiden lopetuksiltani. Hassua että vaikka lääkkeitä ei kai verikokeissa näy yhtään, jos niiden lopettamisesta on parikin päivää, niin näitä 'vieroitusoireita' voi silti olla pitempäänkin.

Miksi lopetin lääkkeet? Jaa: no vaikka siksi, että en tykkää nukkua kuin joku hemmetin laiskiainen. :) Ja sitten se, mistä en kauheasti ole puhunut: omituinen tarve JUODA, siis juoda alkoholia. Mitä mulla ei ole sitten taas ilman lääkkeitä. Se halu tyssäsi kuin seinään heti kun lopetin medisiinit. :)

Mies oli aivan kauhuissaan kun lopetin. Hänestä se oli huono ratkaisu. Itse en ole ainakaan VIELÄ huomannut itsessäni mitään 'hälyyttävää', mitä sellainen sitten voisikin olla. Pikemminkin kauhistuttaa jotkut ajatukseni, joita mulla oli lääkityksellä. Ne eivät olleet itsetuhoisia tai muiden tuhoamiseen keskittyviä, mutta eivät ne ole OMIANIKAAN olleet. Ihan kuin joku olisi pistänyt ne minuun injektioneulalla tai jotain. Ihan vieraita ajatuksia.

Kokeilen nyt elää näin! Sitten kai sen tietää oliko hullu ratkaisu, jos alkavat blogipostaukset olla tällaisia: xkrirrrggh/&%¤ hksoemb´hkd8ö.gi]figj(ö+=dfgk. Hahaa! :)

Suklis tekee suklaalöydön!

Minäpäs löysin jotain ihmeen ihanaa S-Marketista! Kerronpa mitä se on! Taitaapi olla Rainbow'n uutuussuklaa Delizione. Tai ainakaan en itse ole nähnyt sitä suklaatia ennen, joten aika uutuudelta se mulle vaikuttaa. Kyseinen reinpoun suklaa tulee sadan gramman paketissa ja on patukan muotoinen silti. Vaikka sadan gramman suklaasta saisi levynkin mallisen. No, tässä suklaatissa on KAIKKI hyvä yhdessä paketissa: hunajaa, mantelia ja nougattia! :) Nams ja maiskis, ostin heti ja aion mässyssä kokeilla. Toivottavasti se hunaja-juttu ei kuitenkaan tule ihan niin kovansitkeässä muodossa kuin esim. Tobleronessa.

Ostin Tarjoustalosta sellaisen Center nougat-nappirullan myös.. Oli pakko jemmata se jääkaapin viileälokeroon, se nimittäin oikeasti suli ihan lötköksi.. :(

5 kokonaista vuorokautta -

- ja herkkuilen taas. Vaikka olisi + 100 astetta lämmintä. Itse asiassa muuten voin tunnustaa että mulla on joku järjetön pelko hellettä kohtaan. Ajattelen joskus, että entä jos se 30 astetta ei olekaan maksimi. Jos lämpö vain nousee.. ja nousee.. :(

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Makea pettymys

Olin nyt lauantaina siinä viime viikolla löytämässämme karkkikaupassa.. ja ostimme Lindt-rasian taas kerran! Edelleenkin on hinta alle 5 euroa, joten 'pakkohan' se oli. Mutta siellä ei ollut niitä irtokarkkeja, joita lähdin myös hakemaan.. sellaisia valkosuklaa-mansikkaisia kartioita! Voih pettymystä! Oli siellä valkosuklaa-mansikka pääkalloja, joten ostin niitä. Mutta se ei ole ihan sama, sitä paitsi mun on joskus vaikea sulattaa noita kauhukarkkeja! Oikein värisyttää jos syö pääkallon. Mies joskus ostaa niitä mustapunaisia kalloja, ovatkohan ne sitten jotain salmiakki-hedelmäkarkkia, ja mua nekin kuvottavat! :)

On se vaan traagista juu, ei laiska ahmatti saanutkaan ihan mieleistään namppia! Krääääh! :(

Se eilinen yksinäisyys-suru on nyt kadonnut. Yleensäkin nuo kestää vain muutamia tunteja. Kai sitä on hyväksynyt, että jotkut asiat vaan pitää ottaa sellaisina kuin ne on. En usko että mikään lääkärikään voisi antaa parempaa neuvoa. ;) Yksinäisyys on kurjaa - mä en nimittäin etsi mitään ihmistä, johon ripustautuisin ja jolle olisin TAAKKA, vaan ihan jotain ihmistä, jonka kanssa voisi käydä teellä tai siiderillä - semmoisia asioita, tai katsella vaikka vaatteita kaupungilla - mutta toisaalta ystävystyminen on vähän kuin rakastuminen, se joko tapahtuu tai sitä ei tapahdu.

Tavallaan aika hassua, että miehen on "luonnollista" lähestyä naista ja pyytää kahville/leffaan/drinkille ja sama toisinkinpäin. Nainen voi hyvin lähestyä miestä ja tehdä tuommoisen aloitteen. Mutta nainen, joka lähestyisi naista - taitaisi leimautua oudoksi. Lesboksi tai jotain. :( Se juuri mua masentaa myös. Ei siksi että lesboissa olisi mun mielestä mitään PAHAA, tai että mua haittaisi semmoiseksi leimautuminen - kyse ei ole siitä vaan stereotypian ärsyttävyydestä. Tai sitten jos jotain harrastuskaveria pyytäisi vaikka kahville, niin tulee sellainen olo että rikonko tässä nyt jotain rajaa? Jotkut ihmiset netin keskustelupalstoilla on olleet tosi kuohuksissaan jos harrastuspiireissä on joku VASTAKKAISEN sukupuolen edustaja tehnyt treffi-ehdotuksen tms. Koskeeko se kiukku samaa sukupuolta olevia ystävänhakijoitakin - sitä en tiedä ja osittain siksi en uskalla tehdä "aloitetta".

Perheytyminenkin tietty vie joiltain ihmisiltä ystävyyshalut. Eräs ystäväni [jonka kanssa nykyisin tapaamme tosi harvoin] sanoi, ettei hänen vaan tee edes MIELI lähteä kotoa, kun siellä on ne kaksi lasta. Toinen on 2 v ja toinen 4. Ja hän sanoi sitäkin, ettei häntä kauheasti kiinnosta myöskään kutsua ihmisiä käymään, koska tavallaan lapset ei pidä siitä, jos eivät saa vanhemman täyttä huomiota. Tavallaan ensin oli vähän peloissani tämän ystävän puolesta, ajattelin että no pari vuotta ja hän on samanlaisessa YSTÄVÄTTÖMÄSSÄ tilanteessa kuin joku minä! Mutta lapsellisilla on aina se onni, että voi esim. hiekkalaatikon reunalla olla muiden 'mammojen' kanssa ja sitten kun kaikki tarvitsevat lastenhoitoapua ja lapset ystävystyy, niin siitä saa myös ystäviä itsekin. Tietysti sitä ei tiedä, ovatko ne niin "hengenheimolaisia", mutta toisaalta jotkut ihmiset muuttuvat itsekin vanhemmuuden myötä hyvin erilaisiksi, joten siinä mielessä ne voivat olla onnistuneita ystävyyksiä.

Seksikuuluminen

Sanoin miehelle taas tänään, että mua on tavallaan siitä yhdestä 'pissanhajuisesta' kerrasta lähtien vähän hävettänyt ja jännittänytkin kaikki sellainen seksiin liittyvä esileikkeily ja sellainen. Mies oli ihan äimänä, että vieläkö sä sitä mietit, hän on ehtinyt jo unohtaa aikaa sitten. ;) Ja että ei hän sitä sillä sanonut, että mun pitäisi alkaa hävetä tai muuta.. mutta otin sen vaan niin. :) Joskus sitä voi ylireagoida!

5 kokonaista vuorokautta ..

-- MÄSSYYN! :) Joskus tulee outo olo mässyilyistä. Mietin sitä, että itse TUEN omalla mässäilyllä esimerkiksi suuryrityksiä. Eli vaikka kuinka näen itseni kommunistina, niin tuen suurpääomaa kai. :( Mutta vaikea on muutakaan olla tekemättä, jos tahtoo herkkuilla ja voi tehdä sen vain kohtuuhintaisesti/halvalla. Ja jos on tosi herkkusuu, eli ei kelpaa joku ihan mikä vaan.

Silloin kyllä suutuin ja aloin poikotin, kun Leaf [ei sitä enää taida ollakaan, vai onko?] antoi Budapest-konvehtien valmistuksen joillekin itäeurooppalaisille ja suomalaiset makeistyöläiset jäi työttömiksi! Se mua suututti. Viimeiseksi toimekseen nuo suomalaiset irtisanotut sai kuulemma opettaa oman työnsä tälle halvemmalle työvoimalle. :(

Suomi24-makeispalstalla on muisteltu esim. 80-lukua ja 70-lukua, kuinka silloin konvehdit oli vielä kauniissa rasioissa ja niissä oli nauhoja yms. Nykyisin tuntuu kaikki olevan yhtä ja samaa bulkkitavaraa. Paljon onkin sellaisia erilaisia, persoonallisia nameja kadonnut markkinoilta, kun on tullut näitä isojen yritysten kaappauksia, joissa pienet firmat syödään alta pois.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Häät hirviön näkökulmasta

Olimme miehen serkun häissä. Mitähän tuohon sanoisi? Ihmettelen jos oikeasti oli hääsuunnittelijaa käytetty, niin kuin sanoivat. Missään sitä ei nimittäin huomannut - häät olivat tismalleen samanlaiset kuin kaikki muutkin häät miehen suvussa. ;) Olisi siis ainakin rahaa säästynyt jos olisi jättänyt koko suunnittelijan pois, kun ei siitä sitten mitään hyötyä ollut.

En ole varma pidänkö tästä nykyisestä suuntauksesta, että koko hääjuhla on koordinoitu kuin joku kuviokellunta. Bestman sitten joka viiden minuutin välein 'tiedottaa' tuosta tai tästä asiasta. Kun se oli tapahtunut pari kertaa, niin vielä hymyilytti, mutta mitä pitemmälle ilta eteni niin sen ahdistuneempi olo tuli. En tiedä tekikö pestmän sen tarkoituksella, oliko se huumoria vai oliko se vahinko, kun hän käytti toistuvasti ilmaisua 'saatte'. "Nyt saatte hakea toisen kierroksen ruokaa.." "Nyt on hääkahvin ja kakun aika, ensin aloittaa morsiuspari perheineen [älä, ihanko totta???] ja sitten saa hääväki mennä pöytäkunnittain ottamaan.."

Huomasi aika tarkkaan, että kyseessä oli kahden perfektionistin juhla. Siinä ei sinänsä ole mitään PAHAA, eikä se tarkoita että nuo häät olisivat olleet jotenkin epäonnistuneet - päinvastoin uskon tulevaisuudessa miehen suvun viittaavan niihin 'onnistuneina häinä', mikä siis tarkoittaa juuri sitä että ne ovat tismalleen samanlaiset kuin muillakin ja että on O H J E L M A A eli juuri sitä bestmanin juontoa ja puuduttavia 'tietokilpailuja' tyyliin "tiesitkö mitä morsian-maija sanoi sulhas-sepolle heidän tavatessaan 12. kertaa Pihtiputaan juna-asemalla?" Hoh-hoijaa. Kun on kaksi A4-arkkia tuollaisia kysymyksiä pohtinut, niin jotenkin tuntuu kuin päässä soisi. Sitten oikeat vastaukset käydään läpi puuduttavan hiiii-ttaaaass-tttiiii...

Jaa, ja nyt tietysti joku läskipää sanoo että 'olet vaan kade'. Vaan enpä ole. Olen ollut aika monissa häissä elämäni aikana, parhaimmat niistä ovat mielestäni olleet serkkuni häät vuonna -91 ja sitten erään ystäväni häät vuonna -94. Huonoimpia häitä en osaa sanoa, en ole tainnut sellaisissa ollakaan. Häissä on aina kaunista se, että ihmiset edes YRITTÄVÄT sitoutua toisiinsa. Ei siihen tietenkään välttämättä mitään avioliittoakaan tarvita, mutta mun mielestä se on kaunis symbolinen teko. Ja pääsääntöisesti morsian ja sulhanen ovat nuoria (20-35 vuotta kai on se ikähaitari noin keskimääräisissä häissä) ja kauniita.

Mitä vanhemmaksi tulen niin sen huonommin vain kestän sellaista täydellistä välittömyyden puutetta, joka joissain ihmisissä on. Se että mennään kuviot läpi hampaat irvessä. Tuolla vihittävät olivat kolmekymppisiä, tavallaan ihmettelin että he halusivat häät joita voisin kuvitella kaksikymppisen toivovan. Siinä iässähän on tärkeää se prinsessamekko ja häätietokilpailut ja muut kisailut. Ehkä kestää aika kauan ennen kuin hääperinteet tästä muuttuvat. Itse uskon niiden muuttuvan, koska ihmiset oikeasti menevät naimisiin aina vain myöhemmin ja myöhemmin ja unelmat muuttuvat vanhetessa.

Saimme taas oikein kunnon ällistelyt osaksemme, kun lähdimme 'jo' klo 22. Sitä ei koskaan lakata ihmettelemästä, että miten me emme viihdy koskaan pitempään. Meillä vain oli aika pitkä matka takaisin ja jos nyt suoraan sanotaan, niin ei ole aina hurjan helppoa seurustella ihmisten kanssa, joita me miehen kanssa on edellisen kerran nähty esim. 10 vuotta sitten VILAHDUKSELTA. Ei ole paljonkaan merkityksellistä sanottavaa. Siinä sitten vaan listataan läpi ihmisten jälkikasvun syntymävuodet ja koulunkäynnit ja vanhemman polven sairastelut ja krempat.

Muuten: ei yhtä ainutta kysymystä työtilanteesta. ;) Sen lasken aika isoksi plussaksi lauantaille! Hih, taisivat sittenkin olla yhdet parhaimmista häistä joissa olen ollut. ;)

Mies syöttää hirviötään

Olimme miehen kanssa Mäkkärillä tänään. Söin Chicken El Maco-aterian, se on suosikkini. Sitten menimme yhteen karkkikauppaan ja kas, siellä oli Lindtin sukulaatirasia alessa. Alle viisi euroa! No, mies sitten sanoi, että ostetaan tuo sulle. :) Ja ostimme! Aloitin sen heti ja on tainnut jo puolet mennä.. :( On se vain niin hyvää!

Katsoimme miehen kanssa sellaisen elokuvan kuin 'Marttyyrit'. Se on ranskalainen kauhuelokuva ja varoitan vaan: se oli tosi syvältä. P-ka. Ei kauhea, ei järkyttävä, vaan vain tosi järjetön ja kyllästyttävä tekele. Muka 2 ihmistä on pyörtynyt sitä katsoessa, mutta mä uskon että joko ne ovat sammahtaneet IKÄVYSTYMISESTÄ, tai sitten se on joku mainoskikka. Ei pyörryttänyt tätä tyttöä, ei sitten tippaakaan. Jos tahdot ikävystyä kunnolla, niin osta vaan mokoma. Siinä meni 15-16 euroa ainakin meillä ihan taivaan tuuliin. Hulluja olimme kun ostimme, mutta se oli HERÄTEOSTOS.

Sitten vielä sen verran sanon, että kuten ajattelinkin ei Maraboun Digestive ole yhtään niin hyvää kuin Fazerin keksicrisp. Jotenkin en pidä Maran maitosuklaasta, se on liian vaaleaa tai makeaa! Ja se keksi siinä on liian isoa rouhoa mun makuun! Fazulla se on parempaa, sellaista murumaista. Kyllä Maran Diggeäkin silti syö, en sitä sano, mutta en osta toiste.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Suklaajemmari

Olin kaupoilla tänään. Oli mentävä, kun emme varmaan huomenna ehdi. Pitää huomenna tehdä sellainen sukulaisvierailu. Se voi olla, että pääsemme sieltä hyvissä ajoin ja ennättäisimme kauppaan.. tai sitten voi olla, ettei niin käy! Viisas varautuu.. Sovimme sukulaistädin kanssa, että menemme sinne n. kello 15. Useimmiten olemme noin pari tuntia siellä, joten siinä mielessä tietty voisi ehtiä kauppaan, kun kaupat ovat kuuteen asti auki. Vaan en minä riskiä ota! -Ostin siis loppuviikon ruokatarpeet ja maanantaillekin vielä. Ja sitten ostelin suklaatia. :(

Kinder Buenoa kaksi kappaletta! Milkan choco dessert-levy ja caramel-levy. Pirkan hasselpähkinä-valkosuklaatia. Ritter Sportia en löytänyt ja aloin ajatella, että ehkä tuo Pirkka ajaa saman asian. Olen joskus maistanut sitä, se EI silloin tehnyt muhun suurta vaikutusta, mutta nyt viime aikoina olen huomannut suklaamakuni tosiaankin elävän.. muuttuvan.. vaihtuvan - joten ostin. Mulle nimittäin MÄSSYssä on tärkeää se, että suklaita on vaihtelevasti! Siksi juuri mun onkin vaikea tajuta tätä, että suklaatilevyt on nykyisin tonnin painoisia. Kuka haluaa syödä yhtä ja samaa monta sataa grammaa?? En ainakaan minä, suklis. Mulla menee niin, että voin syödä palan tuota suklaata, palasen tätä. Kolmas pitää olla jotain muuta.

Kinder Bueno on oikeasti niin buenoa, että saas nähdä riittääkö kaksi patukkaa, vai pitääkö vielä ostaa lisää. :) Se on niin ilmavan kevyttä, että sitä helposti voi syödä PALJON!

Puhelinpiinaa tiedossa...

Soitan varmaan Äetmuorille joko tänä iltana tai sitten huomenna. :( Hyvin menee viikonloppu pilalle taas siinä. Jotenkin häpeän itseäni, sitä kun keksin kaikkia sattumuksia mitä "töissä" on käynyt - miksi en vain LATAA sitä päin naamaa, että otin hatkat sieltä. Vaan ei minusta ole. En jaksa sitä sirkusta, mikä siitä seuraa. Tiedän jo etukäteen sen kuvion, se on nähty monta kertaa. Ensin Muori haukkuisi suut ja silmät täyteen. Sitten kuluisi tunti tai pari ja hän soittaisi ja sanoisi kiukkuaan nieleksien, että sori vaan, tuli ehkä sanottua jyrkästi, mutta sinun parastasi minä vaan.. Ja sitten puhelu jatkuisi ja jos en tajuaisi olla tarpeeksi nöyrä, niin Muori suuttuisi taas ja raivoaisi mulle. Pahinta ei olisi sinänsä se, että lähdin sieltä t-elämävalmennukseta, pahinta olisi Muorin pettymys.

Luultavasti koko juttu laajenisi monen päivän mittaiseksi souviksi - EN JAKSA, en yksinkertaisesti jaksa. Helpompi valehdella. Ja mitä se muutenkaan hänelle edes kuuluu. En ole häneltä elämiseen rahaa pummaamassa, joten luulisi asian olevan ihan minun ja miehen yksityisasia. Vaan ei Muorille ole olemassa sellaista asiaa kuin lasten yksityisasiat. Ei edes aikuisten lasten. Kaikki pitää kertoa, ihan kaikki. Ja hänellä pitää olla oikeus loukata ja satuttaa juuri niin paljon kuin häntä sillä hetkellä sattuu huvittamaan. -Niin, ja asiaan tietysti myös palattaisiin.. vuoden kuluttua, kahden vuoden päästä, viiden vuoden päästä. Se ei koskaan olisi loppuunkäsitelty.

Joskus Äetmuorin kanssa puhuessa tulee sellainen olo kuin olisi luurittelemassa uhmaikäisen lapsen kanssa. Mistä vaan voi tulla raivari, mitään tunteiden tai impulssien kontrollia ei ole - ei yhtikäs mitään - eikä edes pyrkimystä siihen suuntaan. Sen sijaan minun pitää ehdottomasti aina hillitä itseni, en saa sanoa vastaan enkä millään tavalla puolustaa itseäni. Se olisi sääntöjen rikkomista. Ei mikään ihme, että musta siis tuntuu kuin olisin aikuinen hoitaja, joka lätisee uhmaikäisen kanssa. Aikuinen ei mene uhmaikäisen raivokohtauksiin mukaan, aikuinen säilyttää maltin. Joskus pelottaa kun ajattelen Muorin luonteella varustettuja ihmisiä kasvattajina. Ihme etten ole tämän enempää "pihalla" kuin mitä nyt olen. Vaikka olenhan minä aika "pihalla", jos rehellisesti sanotaan. Minulle vuodet Muorin kanssa tekivät taipumuksen valehdella asioista, vältellä ja olla tunnistamatta millään tavalla OMIA tarpeitani. Kaikki energia meni Muorin raivokohtausten ehkäisyyn tai sitten niiden tyynnyttelyyn. Ei siinä ollut aikaa pohtia mitä minä haluan, millainen ihminen olen ja missä menevät minun rajani, yksityisyyteni ja persoonani rajat.

Olisi mielenkiintoista tietää onko tuollaiselle tapaukselle kuin Äetmuori olemassa mitään DIAGNOOSIA, millä nimellä kutsutaan ihmistä, joka toimii noin?