Äetmuori sanoi tuon vähän niin kuin joku toinen voisi sanoa, että se oli narkkari tai rapajuoppo. Muorille nimittäin ihminen ei ole ihminen, jos ei sillä ole yo-tutkintoa - sen olen kai jo tehnyt selväksi täällä. No, tuo hitsaaja, josta meillä oli puhetta oli Siukkuni 1. avomies, A.K. En tiedä oikein MITEN hän tuli puheeksi Muorin kanssa puhelimessa, jostain vaan se tuli.
En vain voi kuin repiä hiuksiani kun vieläkin kuulee näitä 'Se on joku keittäjä vaan/se on joku pahainen lähihoitsu/se on joku rakennusmies'-juttuja. Näin puhuvilla ei ole aavistustakaan siitä mitä on työelämä tänä päivänä. Jokainen vakityössä oleva - ammattiin katsomatta - on onnekas! Muorin puheetkin voi selittää se, että hän on ollut eläkkeellä jo - ohhoh, niin kuinka kauan taas? 5-kymppisenä hän jäi, vaikken tiedä KUINKA hän sai sen järjestymään, hän itse sanoo että löysi jonkun porsaanreiän.. Hassua muuten miten maahanmuuttaja, joka ei työllisty on 'loinen', mutta suomalainen eläkkeelle livahtava terve ihminen ei tietenkään ole. Ei taida olla kyse siitä, ettei systeemiä saisi väärinkäyttää, vaan kyse on siitä kuka sitä saa väärinkäyttää. ;)
Siukun avomies oli minusta, siis näin pikkusiskon kannalta, ihan kiva. Me tulimme kyllä juttuun hyvin, vaikka A. olikin 'vain' hitsaaja. ;) A. antoi mulle konvehteja joululahjaksi ja antoi mun maistaa kossu-limppari -yhdistelmää ja ajoi autolla lujaa ihan mun mieliksi. :) Siukun ja A:n suhde päättyi, kun A. kaksi kertaa läimäytti Siukkua. 1. kerran hän antoi anteeksi, toista ei. Mikä on minusta ihan okei ja näin pitää ollakin. Itse en ehkä antaisi anteeksi sitä ensimmäistäkään! Mietin joskus olisiko Muori ollut niin kovasti yllyttämässä Siukkua jättämään A:n, jos hän olisi hitsaajan asemasta ollut vaikka menestyvä juristi, poliitikko, tai ekonomi? Kas siinäpä kysymys! Ehkä läimäytyskään ei satu niin paljon, jos sen antaa 'sivistynyt' ja ennen muuta varakas käsi. Ehkä se on silloin kultainen korvapuusti!
Mutta se siitä puhelinkeskustelusta, olihan taas aikamoista juttuhuttua.
23 tuntia ja koittaa... MÄSSY! :)
On tätä taas odotettukin! Mutta jotenkin näin lääkkeitten loputtua tämä mässyasia on muuttunut helpommaksi. En koe läheskään sellaista himoa - siis syömishimoa - mutta ostohaluja sitten taas on. :( Ne ovat kuitenkin helpommin kontrolloitavissa, joten siinä mielessä lääkkeettömänä on hyvä olla. Ostohalut nitistää ihan vain sekin, kun sattuu asumaan täällä 'korvessa', ja lähimpään kauppaan on melkein 10 kilometriä. Jos taas haluaa oikein kunnon kauppaan [mässyttäjän ostosparatiisiin], niin pitää olla valmis huruttelemaan autossaan se 20 km Pikkukaupunkiin.
Jumppaamisesta on taas tullut aika paljon pahentunut pakkomielle. :( Siinä huomaan selkeän huonontumisen: lääkkeitten kanssa en ollut näin 'hullu'. Olen lisännyt vakiojumppaan kaikkia ylimääräisiä sarjoja, ja nyt se kestää tooooodeeeeellaaaa kauan.. :(
Välitystoimintaa
Olen muuten huomannut lääkkeettömänä VÄLITTÄVÄNI asioista ihan toisin kuin lääkkeillä. Ihan vertailussa on helppo huomata, että kiivastun useammin ilman lääkettä - mutta usein se on ihan aiheesta. Esimerkiksi tänään suutuin lukiessani metsästyskoiran kuolemasta jossain Pohjois-Karjalan suunnalla - sen olivat sudet syöneet. Suutuin siitä, että ihmiset itkivät sen koiransa perään, ja pitivät sitä 'perheenjäsenenä' laitettuaan sen ensin itse vaaralle alttiiksi.. En tiedä kuka pistäisi oikeasti perheenjäsenen [vaikkapa lapsen, jota nyt kai tunnetusti perheenjäsenen nimellä kutsutaan] tunnetusti susien vallitsemalla alueella jänisjahtiin..? Siellä alueella oli koiria jo raadeltu niin monta! Eli taitaa olla reilumpaa sanoa, että nämä ihmiset nyt vain olivat valmiita ottamaan sen riskin, ettei koira tule takaisin hengissä, eikä se koira ollut perheenjäsen, vaan metsästysapu. Luultavasti sama porukka hankkii uuden koiran ja sille käy ihan samoin kuin entiselle. Jotkut ihmiset eivät vaan koskaan opi.
Suutahdin myös kun luin erään blogikirjoituksen raiskauksesta. Kirjoitus oli hyvä, minua vain suututti se, kun jotkut ihmiset [nettikeskusteluissa, oikeuslaitoksessa, yms. joka puolella] väheksyvät raiskausta ja ainakin rivien välistä tuntuvat pitävän sitä aina naisen syynä, tai sitten jonain naisen juonena. Lääkkeillä ollessani ajattelen aina, että torvia nyt on joka lähtöön, eikä niistä pidä välittää, mutta lääkkeettömässä todellisuudessa ei aina jaksa olla niin joviaali. ;) Sen verran olen kyllä oppinut, että tietoisesti vältän lukemasta sellaisten ihmisten blogeja, joissa esimerkiksi esiintyy näitä raiskausta vähätteleviä ja uhria syyllistäviä + naista halventavia asenteita. Elämä on liian lyhyt siihen, että tietoisesti itseään ärsyttelisi.. Ja muuten, sanon saman tässä nyt myös: JOS mun kirjoitukset ärsyttävät, loukkaavat, tai tuntuvat pahalta, niin suosittelen lopettamaan niiden lukemisen! Se ei edes loukkaa/suututa mua, ei ollenkaan, koska omalta kohdalta olen tuon ratkaisun tehnyt myös.. Ihan oman mielenrauhan vuoksi! Tiedän senkin, että varmaan jollekin poliittisesti ihan eri kannalla olevalle voi olla ärsyttävää lukea mun poliittisia postauksia. Koska olen kuitenkin kommunisti, enkä aio muuksi muuttua.
Mun on vaikea ymmärtää miestä, joka ei kunnioita toisen oikeutta sanoa ei. Sitten sekin ihmetyttää, että jos joku hullu nainen on joskus valheellisesti syyttänyt miestä raiskauksesta, niin sitten sillä perusteella pitäisi kaikki raiskausilmoituksen tehneet pistää johonkin kolmannen asteen kuulusteluun ja heitä pitäisi automaattisesti pitää joinain rikollisina! Ihan kuin ei muissa rikoksissa ihmiset tekisi myös perättömiä ilmiantoja. Joku ilmoittaa varkaudesta, vaikka itse onkin tehnyt vakuutuspetoksen, joku syyttää toista pahoinpitelystä, solvauksesta, kotirauhan häirinnästä - vaikkei olisi perustetta. Silti ei kai kukaan sano, että jatkossa varkaudesta tai muusta rikoksesta ilmoittavia pitäisi kohdella automaattisesti valehtelijoina ja juonittelijoina?
Jotkut sanovat, että jos nainen menee hutikassa miehen asunnolle ja mies raiskaa, niin se nainen oli tyhmä + ymmärsi antaa ja siksi [!] miestä ei pitäisi rangaista niin kovin. No, MUN mielestä sellaiset tyypit, jotka kulkevat lompsa farkun takataskussa [sellaisia miehiä yhä on..] ovat aikamoisia taunoja, mutta jos heidän lompsansa varastetaan, niin en silti alkaisi heille tästä tyhmyydestä saarnata, saati että ehdottaisin varkaalle pienempää rangaistusta siksi, kun rikoksen uhri oli sellainen tahvo! Kummallisen eri tavalla raiskaukseen suhtaudutaan kuin muihin rikoksiin.. Taitaa siinä edelleen uhri olla suurin syyllinen.
Mun mielestä juttu on niin, että jos toinen osapuoli sanoo ei, niin silloin Sitä ei pistetä Sinne. Väkisin ei panna, ja sillä selvä. Ja jos taas harrastellaan väkisinmakuuta ja siitä tulee seurauksia, niin vika on silloin tasan ja vain omassa itsessä.
Kaikkein järkyttävin oli yksi mies, jonka tunsin joskus vuosia sitten. Hänestä naisella ei enää esileikkitilanteessa ollut oikeutta sanoa, että vaatii kondomin käyttöä! Hänestä [yliopistotutkinto, yliopistovirka - ei tosin suomalaisessa yliopistossa] naisen olisi kai pitänyt sitten jo 1. treffeillä sanoa, että en muuten tee mitään ilman kondomia. Jos nainen meni miehen asunnolle ja siellä aletaan suudella, hyväillä tms, niin sitten miehellä pitää olla oikeus olla naisen kanssa ilman kumia, vaikka nainen haraisi vastaan. Upeaa, todella upeaa. On varmaan ihan turha sanoa, että en tosiaankaan maannut tämän miehen kanssa, vaikka en siihen aikaan mikään siveydensipuli ollutkaan, ja olisin ilman näitä älyttömiä juttuja saattanut hänen kanssaan lempiäkin.
Kohti kunniaa!
Mutta nytpä on tosiaan aika juoda vielä kuppi teetä, sitten nukkumaan, ja aamusta alan leipoa! Teen piparkakkumuffinsseja, ja sitten sellaisen oman ideoimani suklaakakkupohjalla lepäävän appelsiinijuustokakun. Voin joskus laittaa siitä reseptin tänne! Olen tehnyt sitä kerran aiemminkin, ja oli hyvää. Pohja muistuttaa aika paljon Sortavalan rouvien kahvikakkua, ja täyte on taas vähän semmoinen oma juttuni. ;)
Lidlistä on haettu jäätelöitä ja muutenkin on taas kaappit täynnä herkkuja hyviä! Nams! :) Hihii, tämä olkoon Sukliksen pikkujoulu!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lääkkeet. Näytä kaikki tekstit
perjantai 25. marraskuuta 2011
torstai 3. marraskuuta 2011
Lopetinpa lääkkeet (taas kerran)
Lopetin aivolääkkeitten ottamisen. 29.10. oli 1. päivä ilman serotoniinisössöjä. Päätös oli äkkinäinen ja niin oli lopetuskin. Olen joskus netissä vaihtanut mielipiteitä/kokemuksia näistä SSRI-lääkkeistä [jotka tietysti ovat omalla tavallaan tosi fantastinen keksintö] ja .. no, en ilmeisesti ole ainoa, jolla ne aiheuttavat myös epäsuotuisaa käytöstä. Mulla omituisin niihin liittyvä juttu on alkohimo. Jokainen mut tunteva tietää, että alkon kanssa olen aika varovainen ja niukasti käyttelen. Siksi onkin niin omituista, kun koko ajan oli himo juosta Alkoon.. ja mikä pahinta: yksi tai kaksi viinilasillista muuttuivat todella helposti kolmeksi tai neljäksi. TIEDÄN, että kaikesta huolimatta olin toki kaukana jostain riskikäytöstä tai suurkulutuksesta, mutta en silti pitänyt siitä ihmisestä, joka olin...
Siispä lopetus. :) Mies kiipeili melkein seinille, sanoi, että mä tarvitsen niitä lääkkeitä + pitäisi puhua lekurille ennen lopetusta. Ja tavallaan se on totta. Toki musta tulee ilman aivolääkitystä sosiaalisesti paljon arempi, vähän erakko, ehkä aika pessimistinenkin. Mutta mieluummin sekin kuin juomari.
Impulssikontrolli on toinen juttu, joka siis tavallaan liittyy tuohon juomiseen ja SSRI-lääkitykseen. Nimittäin lääkityksen kanssa se lakkaa olemasta melkein kokonaan.. Mun tapauksessa.. Ja se ei ole hyvä juttu.
Aion nyt yrittää edes jonkin aikaa olla ilman lääkitystä. Tietysti jos menen erakkoudessa ja arkuudessa äärimmäisyyksiin, niin voinhan aina aloittaa uudestaan. Mutta en vain ole varma siitä, ovatko SSRI-lääkkeet oikeita ihmiselle joka..
- 'kärsii' suurista mielialanvaihteluista
- on tavallaan keskittymiskyvytön
- on joskus vaarallisen impulsiivinen
- ei varsinaisessa mielessä ole 'masentunut' [tyyliin peseytymiset jää väliin jne.]
- on välillä uskomattoman, melkein liian aktiivinen ja vilkas, välillä taas passiivinen kilpikonna
- kärsii unettomuudesta
- on syömishäiriöinen sybariitti
- ei oikein omaa selkeää minäkuvaa [en siis aina oikein tiedä/tunne itseäni, joskus kuvittelen itselleni kaikenlaisia ihan vastakkaisiakin ominaisuuksia, koska en TIEDÄ oikeastaan kuka olen]
- ei oikein tiedä mikä voisi olla elämäntavoite
- kärsii jonkinlaisesta numerosokeudesta [yksinkertaisetkin laskutoimitukset on vaikeita]
- on joskus hiukan epäluuloinen/paranoidi. [Ei pahalla tavalla, mutta vain niin, että en uskalla esim. lääkärillä aina olla rehellinen juttujeni suhteen, koska pelkään niiden tulevan Paperehini ja että sitten joskus niitä käytetään mua vastaan.]
- haluaa epätoivoisesti läheistensä hyväksyntää ja on riippuvainen siitä, vaikka inhoaa tilannetta
- on taipuvainen pakkomielteisiin
- on ihmisarka
On oikeastaan aika kummallista yrittää kuvailla itseään ranskalaisin viivoin. Viivojen väliin jää niin paljon.. En oikein tiedä missä suhteessa elämäni on PAREMPAA lääkkeiden kanssa. Ihmisarkuuteen ne auttavat.. ja unettomuuteen.. Mutta pahentavat taipumista impulsiiviseen hulluiluun. Joskus se voi olla jopa vaarallista. Syömishäiriöön ne eivät auta YHTÄÄN, se on muuten saletti. Melkein pahentavat. Eli suo siellä ja vetelä täällä. Käytä tai älä käytä, lirissä olet kuitenkin.
Joskus mietin voiko mua edes millään mittarilla luokitella ihmiseksi, jonka pitäisi käyttää juuri masennuslääkkeitä. Mies on vihjaillut että saattaisin olla bipolaari, eli Piippolan vaari, kuten me sanotaan leikkisästi. Mutta en tiedä. Piippolan vaarit ovat mun lukiotietojeni mukaan sellaisia, jotka harrastavat uhkapelejä. Pelaavat vaikka kaikki rahansa pois. Ja minä taas olen raha-asioissa tosi varovainen!
Kyllästyttää miettiä jotain 'diagnoosia' itselleen. Mitä se sitä paitsi mua auttaisi, vaikka joku valkotakki sanoisi, että juu Suklis sinulla on BÖPR-häiriö ja taipumusta trallalaakäyttäytymiseen. Entä sitten?? Mitä sen jälkeen?? Elelisin täällä kotona miettien, että olen BÖPRSFP-örkki ja trallallaa. Tuskinpa vaan siitä paranisin.
Mulla on nyt ollut maanantaista lähtien 'vieroitusoireet' lääkkeistä, eli sellaisia tunteita päässä. Kuin jokin jysähtäisi siellä. Se ei ole päänsärkyä, vaan ihan omanlaisensa tunne jonka saa kun lopettaa lääkkeet äkkirysäyksellä [mitä ei tietysti saisi tehdä, mutta turha on väistämätöntä lykätäkään]. Toivottavasti se oire menee ohi, se on aina niin tympeä.
Vaatepettymys
Ostin tuossa juhlamekon, kun on tiedossa muutaman kaverin kanssa 'pikkujoulu'. Ostin postimyynnistä, vaikka jo aikoja sitten päätin etten IKINÄ osta postista, koska niissä on usein sellaisia isoja eroja kuvan ja todellisuuden välillä. No eikös sitten käynyt niin, että tuokin 'kullankimaltava' mekko on oikeasti ruskea.. :) Ja paljon enemmän pronssi kuin siinä kuvassa. Eikä se kimmelöikään. Ja LYHYT se on myös - minä vielä olen arka polvien esittelijä, koska ne ovat niin yököttävän patit. Ostin kokoa 38/40, koska uskoin sen olevan vähän pitempi kuin pienemmät koot.. Nyt hirvittää ajatella, jos olisin ostanut pienemmän - kuinka lyhyt helma siinä olisi ollut!!! Lyhyydestä huolimatta aion sitä mekkoani käyttää pikkujouluriehassa, koska se kuitenkin maksoi sen 30 e [25 e mekko, plus sitten kuljetuskulut]. Onneksi se väri kumminkin sopii mulle.. vaikka ei olekaan yhtään sellainen kuin kuvastossa. Tuntuu vaan kuin kaupoissa olisi tarjolla vain mustaa ja punaista, siksi epätoivoissani tilasin postimyynnistä! Inhoan sitä ajatusta, että juhlamekon pitäisi nyt olla musta tai punainen, kun tulee joulu.. Kuka senkin on määrännyt?
Siispä lopetus. :) Mies kiipeili melkein seinille, sanoi, että mä tarvitsen niitä lääkkeitä + pitäisi puhua lekurille ennen lopetusta. Ja tavallaan se on totta. Toki musta tulee ilman aivolääkitystä sosiaalisesti paljon arempi, vähän erakko, ehkä aika pessimistinenkin. Mutta mieluummin sekin kuin juomari.
Impulssikontrolli on toinen juttu, joka siis tavallaan liittyy tuohon juomiseen ja SSRI-lääkitykseen. Nimittäin lääkityksen kanssa se lakkaa olemasta melkein kokonaan.. Mun tapauksessa.. Ja se ei ole hyvä juttu.
Aion nyt yrittää edes jonkin aikaa olla ilman lääkitystä. Tietysti jos menen erakkoudessa ja arkuudessa äärimmäisyyksiin, niin voinhan aina aloittaa uudestaan. Mutta en vain ole varma siitä, ovatko SSRI-lääkkeet oikeita ihmiselle joka..
- 'kärsii' suurista mielialanvaihteluista
- on tavallaan keskittymiskyvytön
- on joskus vaarallisen impulsiivinen
- ei varsinaisessa mielessä ole 'masentunut' [tyyliin peseytymiset jää väliin jne.]
- on välillä uskomattoman, melkein liian aktiivinen ja vilkas, välillä taas passiivinen kilpikonna
- kärsii unettomuudesta
- on syömishäiriöinen sybariitti
- ei oikein omaa selkeää minäkuvaa [en siis aina oikein tiedä/tunne itseäni, joskus kuvittelen itselleni kaikenlaisia ihan vastakkaisiakin ominaisuuksia, koska en TIEDÄ oikeastaan kuka olen]
- ei oikein tiedä mikä voisi olla elämäntavoite
- kärsii jonkinlaisesta numerosokeudesta [yksinkertaisetkin laskutoimitukset on vaikeita]
- on joskus hiukan epäluuloinen/paranoidi. [Ei pahalla tavalla, mutta vain niin, että en uskalla esim. lääkärillä aina olla rehellinen juttujeni suhteen, koska pelkään niiden tulevan Paperehini ja että sitten joskus niitä käytetään mua vastaan.]
- haluaa epätoivoisesti läheistensä hyväksyntää ja on riippuvainen siitä, vaikka inhoaa tilannetta
- on taipuvainen pakkomielteisiin
- on ihmisarka
On oikeastaan aika kummallista yrittää kuvailla itseään ranskalaisin viivoin. Viivojen väliin jää niin paljon.. En oikein tiedä missä suhteessa elämäni on PAREMPAA lääkkeiden kanssa. Ihmisarkuuteen ne auttavat.. ja unettomuuteen.. Mutta pahentavat taipumista impulsiiviseen hulluiluun. Joskus se voi olla jopa vaarallista. Syömishäiriöön ne eivät auta YHTÄÄN, se on muuten saletti. Melkein pahentavat. Eli suo siellä ja vetelä täällä. Käytä tai älä käytä, lirissä olet kuitenkin.
Joskus mietin voiko mua edes millään mittarilla luokitella ihmiseksi, jonka pitäisi käyttää juuri masennuslääkkeitä. Mies on vihjaillut että saattaisin olla bipolaari, eli Piippolan vaari, kuten me sanotaan leikkisästi. Mutta en tiedä. Piippolan vaarit ovat mun lukiotietojeni mukaan sellaisia, jotka harrastavat uhkapelejä. Pelaavat vaikka kaikki rahansa pois. Ja minä taas olen raha-asioissa tosi varovainen!
Kyllästyttää miettiä jotain 'diagnoosia' itselleen. Mitä se sitä paitsi mua auttaisi, vaikka joku valkotakki sanoisi, että juu Suklis sinulla on BÖPR-häiriö ja taipumusta trallalaakäyttäytymiseen. Entä sitten?? Mitä sen jälkeen?? Elelisin täällä kotona miettien, että olen BÖPRSFP-örkki ja trallallaa. Tuskinpa vaan siitä paranisin.
Mulla on nyt ollut maanantaista lähtien 'vieroitusoireet' lääkkeistä, eli sellaisia tunteita päässä. Kuin jokin jysähtäisi siellä. Se ei ole päänsärkyä, vaan ihan omanlaisensa tunne jonka saa kun lopettaa lääkkeet äkkirysäyksellä [mitä ei tietysti saisi tehdä, mutta turha on väistämätöntä lykätäkään]. Toivottavasti se oire menee ohi, se on aina niin tympeä.
Vaatepettymys
Ostin tuossa juhlamekon, kun on tiedossa muutaman kaverin kanssa 'pikkujoulu'. Ostin postimyynnistä, vaikka jo aikoja sitten päätin etten IKINÄ osta postista, koska niissä on usein sellaisia isoja eroja kuvan ja todellisuuden välillä. No eikös sitten käynyt niin, että tuokin 'kullankimaltava' mekko on oikeasti ruskea.. :) Ja paljon enemmän pronssi kuin siinä kuvassa. Eikä se kimmelöikään. Ja LYHYT se on myös - minä vielä olen arka polvien esittelijä, koska ne ovat niin yököttävän patit. Ostin kokoa 38/40, koska uskoin sen olevan vähän pitempi kuin pienemmät koot.. Nyt hirvittää ajatella, jos olisin ostanut pienemmän - kuinka lyhyt helma siinä olisi ollut!!! Lyhyydestä huolimatta aion sitä mekkoani käyttää pikkujouluriehassa, koska se kuitenkin maksoi sen 30 e [25 e mekko, plus sitten kuljetuskulut]. Onneksi se väri kumminkin sopii mulle.. vaikka ei olekaan yhtään sellainen kuin kuvastossa. Tuntuu vaan kuin kaupoissa olisi tarjolla vain mustaa ja punaista, siksi epätoivoissani tilasin postimyynnistä! Inhoan sitä ajatusta, että juhlamekon pitäisi nyt olla musta tai punainen, kun tulee joulu.. Kuka senkin on määrännyt?
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Autoista ja aivolääkkeistä
Mun vanha romurauta on nyt sitten myyty jobbarille ja sieltä samasta paikasta katsoimme mulle 'uuden'. Mikään 'uusi' ei se uusikaan ole, en muista ihan tarkkaan sen vuosimallia, mutta taitaa olla -96. Vai oliko se -94? Uusi on kuitenkin paremmassa kunnossa [l. luotettavampi] kuin se wanha ajokki! Piti vaan ajaa miehen kanssa vanha romurauta Hyvinkäälle (!) asti ja sieltä sitten saimme sen uuden.
Mä en koskaan ole ollut sellainen ihminen, että juoksisin uusien autojen perässä. En usko että tekisin niin, vaikka olisin miljonääri. Minulle autot vain eivät MERKITSE juuri mitään. :( Siis sen lisäksi, että ne ovat kulkuvälineitä, joiden tärkein homma on toimia niin, että ihminen pääsee paikasta a paikkaan b.
Mies oikeasti oli tuon minun autonvaihtoni takana. Hänestä autovanhukseni oli tullut jo tiensä päähän ja kieltämättä katsastuksissa alkoi olla jo vähän tukalaa. ;) Hih, nyt muuten sitten sain tietää, että vanha autoni oli 23 vuotta vanha! Melkein museokamaa. Vähän epäilin sille jobbarille, että saako hän sen myydyksi, mutta hän oli oikein optimistinen. Kumma kaveri. Sanoimme ihan rehellisesti siinä olevat viat. Ei tee mieli alkaa petkuttaa mitään pieniä ihmisiä, tuokin automyyjä on sellaisen aika pienen autopaikan omistava, ei siis mikään suuri yhtiö. Mies sanoi, että isompi autopaikka olisi nauranut meidät ulos sen mun kaaran kanssa. Voihan se tietysti olla. :(
Aivolääkkeiden analysointia
Elämä aivolääkkeiden kanssa rullaa paremmin kuin ilman niitä. Se vaan, että olen käsistäni vähän kömpelömpi kuin ilman niitä. Ensimmäisten lääkepäivien aikana kädet ihan tärisivät ja päätä särki. Nyt ei enää tärisytä, mutta pari kertaa olen jo leikannut veitsellä käteen, en vain ole niin sujuvasorminen, vaan vähän tupelo.
Tietysti sitä on joutunut kysymään itseltään, että miksi en voi elää ilman lääkettä. Aivolääkkeillä elämässä on sellainen riittämättömyyden tuntu.
Pääsiäistä odotellessa..
Seuraava MÄSSY saattaa olla niinkin kaukana kuin PÄÄSIÄISENÄ! On vain jotenkin ollut virta pois näissä mässyasioissa. Mässäyksessä on niin kova TYÖ oikeastaan. Täytyy laatia ostoslistoja ja leivontalistoja, ja vähän tuntuu kuin olisin tällä hetkellä väsähtänyt. Mutta pääsiäisenäpä pidetäänkin sitten kaikkien aikojen ahminta. Kolme päivää, perinteisten kahden asemasta! Hiiii-iiih, Suklis se on yhä voimissaan!
Voi kyllä olla että siihen mässyyn liittyy myös ahdistusta Suomen politiikan vuoksi. Äärioikeisto [=persut!] on kai oikeasti saamassa sen vaalivoittonsa..
Mä en koskaan ole ollut sellainen ihminen, että juoksisin uusien autojen perässä. En usko että tekisin niin, vaikka olisin miljonääri. Minulle autot vain eivät MERKITSE juuri mitään. :( Siis sen lisäksi, että ne ovat kulkuvälineitä, joiden tärkein homma on toimia niin, että ihminen pääsee paikasta a paikkaan b.
Mies oikeasti oli tuon minun autonvaihtoni takana. Hänestä autovanhukseni oli tullut jo tiensä päähän ja kieltämättä katsastuksissa alkoi olla jo vähän tukalaa. ;) Hih, nyt muuten sitten sain tietää, että vanha autoni oli 23 vuotta vanha! Melkein museokamaa. Vähän epäilin sille jobbarille, että saako hän sen myydyksi, mutta hän oli oikein optimistinen. Kumma kaveri. Sanoimme ihan rehellisesti siinä olevat viat. Ei tee mieli alkaa petkuttaa mitään pieniä ihmisiä, tuokin automyyjä on sellaisen aika pienen autopaikan omistava, ei siis mikään suuri yhtiö. Mies sanoi, että isompi autopaikka olisi nauranut meidät ulos sen mun kaaran kanssa. Voihan se tietysti olla. :(
Aivolääkkeiden analysointia
Elämä aivolääkkeiden kanssa rullaa paremmin kuin ilman niitä. Se vaan, että olen käsistäni vähän kömpelömpi kuin ilman niitä. Ensimmäisten lääkepäivien aikana kädet ihan tärisivät ja päätä särki. Nyt ei enää tärisytä, mutta pari kertaa olen jo leikannut veitsellä käteen, en vain ole niin sujuvasorminen, vaan vähän tupelo.
Tietysti sitä on joutunut kysymään itseltään, että miksi en voi elää ilman lääkettä. Aivolääkkeillä elämässä on sellainen riittämättömyyden tuntu.
Pääsiäistä odotellessa..
Seuraava MÄSSY saattaa olla niinkin kaukana kuin PÄÄSIÄISENÄ! On vain jotenkin ollut virta pois näissä mässyasioissa. Mässäyksessä on niin kova TYÖ oikeastaan. Täytyy laatia ostoslistoja ja leivontalistoja, ja vähän tuntuu kuin olisin tällä hetkellä väsähtänyt. Mutta pääsiäisenäpä pidetäänkin sitten kaikkien aikojen ahminta. Kolme päivää, perinteisten kahden asemasta! Hiiii-iiih, Suklis se on yhä voimissaan!
Voi kyllä olla että siihen mässyyn liittyy myös ahdistusta Suomen politiikan vuoksi. Äärioikeisto [=persut!] on kai oikeasti saamassa sen vaalivoittonsa..
perjantai 20. elokuuta 2010
Tämän maailman tytöt
Olen ollut viime päivät aika lamaantunut. Viimeisin 4D-dokumentti iski Suklista suoraan sydämeen ja väänsi vatsaa. Raivovanne pään ympärillä kiristyi sekin.
Tarkoitan nyt tätä "Seksituristin palveluksessa"-doksua. Inhottavat, sairaalloisen läskit amerikkalaiset dollarivalaat menevät Venezuelaan, jossa on 'girl friend experience'-hommaan erikoistunut hotelli. Mies saa valita itselleen tytön noin kymmenkunnasta nuoresta venezuelattaresta ja sitten tyttö muuttaa miehen huoneeseen. Seksiä on tietysti ja samalla tytsi toimii oppaana miehelle. Jos tyttö ei tyydytä miestä, niin hän voi vaihtaa tämän. Paikkaa pyöritti ällöttävä brittimies, kaikesta päätellen Leedsistä kotoisin, kun siitä niin vaahtosi. [Olisi vaan pysynyt siellä paratiisissaan, mutta piti sitten lähteä Etelä-Amerikkaan riistämään paikallisia.] Törkimyksen vaimo oli Venezuelasta.
Minua suututti ja itketti, tuntui kuin maailman uskomaton epäoikeudenmukaisuus olisi [taas kerran] hyökännyt telsusta suoraan naamalle! Kun niitä tyttöjä katsoi ja kuuli niitä tarinoita.. hammaslääketieteen opinnot keskeytyneet rahan puutteen vuoksi.. siskon kanssa yritetään hoitaa äitiä sairaalaan.. on pieni lapsi, jota pitää elättää.. Voin vain toivoa, että miehet edes antavat TIPPIÄ näille naisille ja reilusti!
Mutta tuskin he niin tekevät.
Asiakkaista yksi erityisesti oli kuvottava. Tytöt kutsuivatkin häntä keskenään Läski-Bobiksi. Joku hikinen urheilutoimittaja jostain USAn peräkylästä, varmaan 200-kiloinen ja viikset kuin mursulla. Voi jee. Sääliksi kävi niitä tyttöjä, jotka sen tyypin sänkyseurauksi joutui. Vaikka eipä kukaan tuon paikan 'asiakkaista' mikään prinssi hurmaava ollut. Muutenhan niillä olisi ollut ihan oikeat 'girlfriendit', eikä heidän olisi tarvinnut matkustaa ja maksaa siitä kokemuksesta!
Tuo Läski-Bobin ulkomuoto ei yksin ollut se pahin, vaan se miehen asenne. Doksun katsoneet tietävät mitä tarkoitan. :(
Yhdellä tytöllä oli asiakas, jonka sukuelimet olivat ihan syylien peitossa. Tytön esimiehen ainoa kommentti tilanteeseen oli, että käytät kai kondomia? Niin kuin se auttaisi, jos on koko alapää syylissä.. Hyi helvetti.
Mietin vaan.. Suomeen syntyvä tyttölapsi syntyy niin eri maailmaan ja eri todellisuuteen kuin nuo nuoret tytöt tuolla Latinalaisessa Amerikassa. En ole niitä ihmisiä, joiden mielestä nyt pitäisi kaikille Suomen tytöille sormi ojossa selittää, että olkaa KIITOLLISIA.. siitä että ette joudu tuommoiseen.. Mun mielestä hyvät olot kuuluisivat oikeastaan itsestäänselvyytenä jokaiselle maailman lapselle. Niistä ei pitäisi joutua tuntemaan kiitollisuutta.. vaikka ei se tietysti väärin ole tuntea niin. Olen ihan sekaisin!
Jotkut tietysti säälittelevät miehiä, jotka 'joutuvat' käyttämään maksullisia seksipalveluja. No, niille ei muuta oikein voi sanoa, kuin että kukaan ei JOUDU käyttämään näitä palveluja, koska seksi ei ole mikään ruokaan verrattavissa oleva välttämättömyys/ihmisoikeus.
Se Läski-Bob oli sellainen, että varmaan amerikkalainen 'rakkauden ammattilainen' olisi laskuttanut siltä extraa.. ;) MINÄ ainakin olisin!
Varmaan tyyppi saa aika paljon vihapostia, kun oli omalla naamallaan ja nimellään tuossa ohjelmassa. Ilmeisesti tässä maailmassa on vielä muakin sekopäisempiä ihmisiä!
Mistä tuli mieleen, että - -
Ikävöin lääkkeitäni
Harmittaa kun lääkkeiden lopettamisen jälkeen on taas tullut niitä pakkoajatuksia siitä, että olen L Ä S K I... [mielikuvissani olen ihan kuin se dokkarin Läski-Bob] ja että syön liikaa ja että mun ei pitäisi pitää herkkuiluja ym. ym. Samalla myös mietin pakonomaisesti ruokaa. Ihan hullua. Minusta on myös tullut entistä ihmisarempi.
En vaan osannut ajatella, että nämä tonttuilut alkaisivat TAAS.. Luulin olevani jo jotenkin järkevöitymässä tuon syömishomman kanssa, vaan ei. Ärsyttää jos taas pitäisi alkaa lääkkeet. Tarkoittaako se, ettei musta ole elämään ilman niitä? Olin niin varma siitä, että tämä kerta, tämä lopetus, olisi nyt erilainen.
14 kokonaista vuorokautta..
herkkuiluun! Hulluuteni on taas siinä pisteessä, että nyt sitten harvennetaan jo herkkuiluja. Sen verran pitkä aika on herkkiksiin, etten ole vielä mitään leivontaa miettinyt.
Tarkoitan nyt tätä "Seksituristin palveluksessa"-doksua. Inhottavat, sairaalloisen läskit amerikkalaiset dollarivalaat menevät Venezuelaan, jossa on 'girl friend experience'-hommaan erikoistunut hotelli. Mies saa valita itselleen tytön noin kymmenkunnasta nuoresta venezuelattaresta ja sitten tyttö muuttaa miehen huoneeseen. Seksiä on tietysti ja samalla tytsi toimii oppaana miehelle. Jos tyttö ei tyydytä miestä, niin hän voi vaihtaa tämän. Paikkaa pyöritti ällöttävä brittimies, kaikesta päätellen Leedsistä kotoisin, kun siitä niin vaahtosi. [Olisi vaan pysynyt siellä paratiisissaan, mutta piti sitten lähteä Etelä-Amerikkaan riistämään paikallisia.] Törkimyksen vaimo oli Venezuelasta.
Minua suututti ja itketti, tuntui kuin maailman uskomaton epäoikeudenmukaisuus olisi [taas kerran] hyökännyt telsusta suoraan naamalle! Kun niitä tyttöjä katsoi ja kuuli niitä tarinoita.. hammaslääketieteen opinnot keskeytyneet rahan puutteen vuoksi.. siskon kanssa yritetään hoitaa äitiä sairaalaan.. on pieni lapsi, jota pitää elättää.. Voin vain toivoa, että miehet edes antavat TIPPIÄ näille naisille ja reilusti!
Mutta tuskin he niin tekevät.
Asiakkaista yksi erityisesti oli kuvottava. Tytöt kutsuivatkin häntä keskenään Läski-Bobiksi. Joku hikinen urheilutoimittaja jostain USAn peräkylästä, varmaan 200-kiloinen ja viikset kuin mursulla. Voi jee. Sääliksi kävi niitä tyttöjä, jotka sen tyypin sänkyseurauksi joutui. Vaikka eipä kukaan tuon paikan 'asiakkaista' mikään prinssi hurmaava ollut. Muutenhan niillä olisi ollut ihan oikeat 'girlfriendit', eikä heidän olisi tarvinnut matkustaa ja maksaa siitä kokemuksesta!
Tuo Läski-Bobin ulkomuoto ei yksin ollut se pahin, vaan se miehen asenne. Doksun katsoneet tietävät mitä tarkoitan. :(
Yhdellä tytöllä oli asiakas, jonka sukuelimet olivat ihan syylien peitossa. Tytön esimiehen ainoa kommentti tilanteeseen oli, että käytät kai kondomia? Niin kuin se auttaisi, jos on koko alapää syylissä.. Hyi helvetti.
Mietin vaan.. Suomeen syntyvä tyttölapsi syntyy niin eri maailmaan ja eri todellisuuteen kuin nuo nuoret tytöt tuolla Latinalaisessa Amerikassa. En ole niitä ihmisiä, joiden mielestä nyt pitäisi kaikille Suomen tytöille sormi ojossa selittää, että olkaa KIITOLLISIA.. siitä että ette joudu tuommoiseen.. Mun mielestä hyvät olot kuuluisivat oikeastaan itsestäänselvyytenä jokaiselle maailman lapselle. Niistä ei pitäisi joutua tuntemaan kiitollisuutta.. vaikka ei se tietysti väärin ole tuntea niin. Olen ihan sekaisin!
Jotkut tietysti säälittelevät miehiä, jotka 'joutuvat' käyttämään maksullisia seksipalveluja. No, niille ei muuta oikein voi sanoa, kuin että kukaan ei JOUDU käyttämään näitä palveluja, koska seksi ei ole mikään ruokaan verrattavissa oleva välttämättömyys/ihmisoikeus.
Se Läski-Bob oli sellainen, että varmaan amerikkalainen 'rakkauden ammattilainen' olisi laskuttanut siltä extraa.. ;) MINÄ ainakin olisin!
Varmaan tyyppi saa aika paljon vihapostia, kun oli omalla naamallaan ja nimellään tuossa ohjelmassa. Ilmeisesti tässä maailmassa on vielä muakin sekopäisempiä ihmisiä!
Mistä tuli mieleen, että - -
Ikävöin lääkkeitäni
Harmittaa kun lääkkeiden lopettamisen jälkeen on taas tullut niitä pakkoajatuksia siitä, että olen L Ä S K I... [mielikuvissani olen ihan kuin se dokkarin Läski-Bob] ja että syön liikaa ja että mun ei pitäisi pitää herkkuiluja ym. ym. Samalla myös mietin pakonomaisesti ruokaa. Ihan hullua. Minusta on myös tullut entistä ihmisarempi.
En vaan osannut ajatella, että nämä tonttuilut alkaisivat TAAS.. Luulin olevani jo jotenkin järkevöitymässä tuon syömishomman kanssa, vaan ei. Ärsyttää jos taas pitäisi alkaa lääkkeet. Tarkoittaako se, ettei musta ole elämään ilman niitä? Olin niin varma siitä, että tämä kerta, tämä lopetus, olisi nyt erilainen.
14 kokonaista vuorokautta..
herkkuiluun! Hulluuteni on taas siinä pisteessä, että nyt sitten harvennetaan jo herkkuiluja. Sen verran pitkä aika on herkkiksiin, etten ole vielä mitään leivontaa miettinyt.
sunnuntai 11. heinäkuuta 2010
Suklis lopetti lääkityksen! :)
Heipparallaa, Aku Ankka! Jätin lääkkeet yli viikko sitten, viime viikon torstaina. On ollut outo olo - päässä välillä 'sykkii'. Sitä kestää onneksi vain sekunnin tai pari. Muistan sen aikaisemmilta lääkkeiden lopetuksiltani. Hassua että vaikka lääkkeitä ei kai verikokeissa näy yhtään, jos niiden lopettamisesta on parikin päivää, niin näitä 'vieroitusoireita' voi silti olla pitempäänkin.
Miksi lopetin lääkkeet? Jaa: no vaikka siksi, että en tykkää nukkua kuin joku hemmetin laiskiainen. :) Ja sitten se, mistä en kauheasti ole puhunut: omituinen tarve JUODA, siis juoda alkoholia. Mitä mulla ei ole sitten taas ilman lääkkeitä. Se halu tyssäsi kuin seinään heti kun lopetin medisiinit. :)
Mies oli aivan kauhuissaan kun lopetin. Hänestä se oli huono ratkaisu. Itse en ole ainakaan VIELÄ huomannut itsessäni mitään 'hälyyttävää', mitä sellainen sitten voisikin olla. Pikemminkin kauhistuttaa jotkut ajatukseni, joita mulla oli lääkityksellä. Ne eivät olleet itsetuhoisia tai muiden tuhoamiseen keskittyviä, mutta eivät ne ole OMIANIKAAN olleet. Ihan kuin joku olisi pistänyt ne minuun injektioneulalla tai jotain. Ihan vieraita ajatuksia.
Kokeilen nyt elää näin! Sitten kai sen tietää oliko hullu ratkaisu, jos alkavat blogipostaukset olla tällaisia: xkrirrrggh/&%¤ hksoemb´hkd8ö.gi]figj(ö+=dfgk. Hahaa! :)
Suklis tekee suklaalöydön!
Minäpäs löysin jotain ihmeen ihanaa S-Marketista! Kerronpa mitä se on! Taitaapi olla Rainbow'n uutuussuklaa Delizione. Tai ainakaan en itse ole nähnyt sitä suklaatia ennen, joten aika uutuudelta se mulle vaikuttaa. Kyseinen reinpoun suklaa tulee sadan gramman paketissa ja on patukan muotoinen silti. Vaikka sadan gramman suklaasta saisi levynkin mallisen. No, tässä suklaatissa on KAIKKI hyvä yhdessä paketissa: hunajaa, mantelia ja nougattia! :) Nams ja maiskis, ostin heti ja aion mässyssä kokeilla. Toivottavasti se hunaja-juttu ei kuitenkaan tule ihan niin kovansitkeässä muodossa kuin esim. Tobleronessa.
Ostin Tarjoustalosta sellaisen Center nougat-nappirullan myös.. Oli pakko jemmata se jääkaapin viileälokeroon, se nimittäin oikeasti suli ihan lötköksi.. :(
5 kokonaista vuorokautta -
- ja herkkuilen taas. Vaikka olisi + 100 astetta lämmintä. Itse asiassa muuten voin tunnustaa että mulla on joku järjetön pelko hellettä kohtaan. Ajattelen joskus, että entä jos se 30 astetta ei olekaan maksimi. Jos lämpö vain nousee.. ja nousee.. :(
Miksi lopetin lääkkeet? Jaa: no vaikka siksi, että en tykkää nukkua kuin joku hemmetin laiskiainen. :) Ja sitten se, mistä en kauheasti ole puhunut: omituinen tarve JUODA, siis juoda alkoholia. Mitä mulla ei ole sitten taas ilman lääkkeitä. Se halu tyssäsi kuin seinään heti kun lopetin medisiinit. :)
Mies oli aivan kauhuissaan kun lopetin. Hänestä se oli huono ratkaisu. Itse en ole ainakaan VIELÄ huomannut itsessäni mitään 'hälyyttävää', mitä sellainen sitten voisikin olla. Pikemminkin kauhistuttaa jotkut ajatukseni, joita mulla oli lääkityksellä. Ne eivät olleet itsetuhoisia tai muiden tuhoamiseen keskittyviä, mutta eivät ne ole OMIANIKAAN olleet. Ihan kuin joku olisi pistänyt ne minuun injektioneulalla tai jotain. Ihan vieraita ajatuksia.
Kokeilen nyt elää näin! Sitten kai sen tietää oliko hullu ratkaisu, jos alkavat blogipostaukset olla tällaisia: xkrirrrggh/&%¤ hksoemb´hkd8ö.gi]figj(ö+=dfgk. Hahaa! :)
Suklis tekee suklaalöydön!
Minäpäs löysin jotain ihmeen ihanaa S-Marketista! Kerronpa mitä se on! Taitaapi olla Rainbow'n uutuussuklaa Delizione. Tai ainakaan en itse ole nähnyt sitä suklaatia ennen, joten aika uutuudelta se mulle vaikuttaa. Kyseinen reinpoun suklaa tulee sadan gramman paketissa ja on patukan muotoinen silti. Vaikka sadan gramman suklaasta saisi levynkin mallisen. No, tässä suklaatissa on KAIKKI hyvä yhdessä paketissa: hunajaa, mantelia ja nougattia! :) Nams ja maiskis, ostin heti ja aion mässyssä kokeilla. Toivottavasti se hunaja-juttu ei kuitenkaan tule ihan niin kovansitkeässä muodossa kuin esim. Tobleronessa.
Ostin Tarjoustalosta sellaisen Center nougat-nappirullan myös.. Oli pakko jemmata se jääkaapin viileälokeroon, se nimittäin oikeasti suli ihan lötköksi.. :(
5 kokonaista vuorokautta -
- ja herkkuilen taas. Vaikka olisi + 100 astetta lämmintä. Itse asiassa muuten voin tunnustaa että mulla on joku järjetön pelko hellettä kohtaan. Ajattelen joskus, että entä jos se 30 astetta ei olekaan maksimi. Jos lämpö vain nousee.. ja nousee.. :(
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Mania
Mielialalääkkeiden haittapuoli [joka ainakin minulla ilmenee, en tiedä onko muilla] on taas päällä. Eli se maaninen tarmo, joka tuntuu tosi pahalta. On kuin olisi koko ajan yliladattu! Tarmoa on kauheasti ja yöllä ei oikeastaan VOI nukkua, kun se tarmo pitää purkaa jotenkin! Olen taas siivonnut kaappeja pahimpaan tarmonpurkutarpeeseen. On se tietysti mukavaa, että kaapit on siistit, mutta mieluummin rauhoittuisin yöllä ja nukkuisin. :(
Tämmöinen tila on mulle tuttua myös Zoloft-ajoilta. Eli jo ennen Citalopramia. Joku noissa SSRI-lääkkeissä vaan on sellainen, että se synnyttää tätä. Usein silloin tulee myös toimittua harkitsemattomasti tavalla tai toisella. KOKEMUSTA ON! :(
Pahin tällainen outo tapaus sattui Zoloftilla joskus vuosia, vuosia sitten. Olin yöllä valveilla, olin juonut alkoholia ja napsin vain kaikkia mahdollisia pillereitä naamaan lääkelaatikosta! Psyykelääkettä, rauhottavaa, allergialääkettä. Sitä ei oikeastaan tee mieli edes AJATELLA, koska siinä tapahtumassa oli jotain mielettömän ahdistavaa - tarkoitan nyt, että ei ole mukavaa tehdä tuollaista, kun tuntuu kuin olisi itsensä ulkopuolella - kuin ei olisi oma itsensä.
Citalolla ei ole tullut mitään itsetuhoimpulsseja. :) Mutta muuten voi tehdä hölmöjä päätöksiä, käyttää esim. suuren summan rahaa TYHMÄSTI, tai sortua johonkin ikävään.
Maalla asuminen on tavallaan 'turvallisempaa' ihmiselle, jolla on näitä impulsiivipuuskia. En VOI nimittäin ihan tuosta vaan tehdä jotain tyhmää, marssia muotiliikkeeseen ja pistää rahaa menemään, kun kaupunkikäynti vaatii jonkin verran suunnitelmia ja varautumista.
Tätä touhupuuskaakin voi yrittää hillitä. Olen ajatellut että jos nyt saan jonkun IDEAN (varmasti saan), niin toteutan sen, jos vielä viikon päästä olen sitä mieltä, että ajatus on hyvä. Etten nyt tässä näinä päivinä tee päätöstä, koska tunnistan tämän tilan, hyperaktiivisuuden, pakkomielteisyyden ja impulssiherkkyyden.
Lääkäreiden kuitenkin kannattaisi vähän tarkemmin perehtyä näiden niin herkästi määräämiensä lääkkeiden sivuvaikutuksiin. Joskus tuntuu kuin niitä määrättäisiin pelkästään sillä, että ihminen menee vastaanotolle. 'Olet väsynyt - ahaa, masennusta, tässä lääkkeet!' 'Olet uneton - ahaa, selvä tapaus, kyllä nämä SSRI:t auttaa!'
Joku suuri SSRI-lääkkeitä markkinoiva yhtiö on kai ollut melkoisissa oikeustaisteluissa, koska jotkut lääkityksellä olleista ovat tehneet murhia yms., eikä siitä ole takuuta etteikö lääke olisi voinut vaikuttaa jotain. Itselläni ei ikinä ole ollut halua vahingoittaa toisia, mutta impulsiivista itsetuhojuttua on ollut joskus ilmassa, vuosia sitten. Ei enää.
Sellaista kuuluu Sukliksen elämään! Mutta se on tietysti vain yksi puoli tästä kaikesta. Onhan toki MÄSSYn odotuskin. ;)
Tämmöinen tila on mulle tuttua myös Zoloft-ajoilta. Eli jo ennen Citalopramia. Joku noissa SSRI-lääkkeissä vaan on sellainen, että se synnyttää tätä. Usein silloin tulee myös toimittua harkitsemattomasti tavalla tai toisella. KOKEMUSTA ON! :(
Pahin tällainen outo tapaus sattui Zoloftilla joskus vuosia, vuosia sitten. Olin yöllä valveilla, olin juonut alkoholia ja napsin vain kaikkia mahdollisia pillereitä naamaan lääkelaatikosta! Psyykelääkettä, rauhottavaa, allergialääkettä. Sitä ei oikeastaan tee mieli edes AJATELLA, koska siinä tapahtumassa oli jotain mielettömän ahdistavaa - tarkoitan nyt, että ei ole mukavaa tehdä tuollaista, kun tuntuu kuin olisi itsensä ulkopuolella - kuin ei olisi oma itsensä.
Citalolla ei ole tullut mitään itsetuhoimpulsseja. :) Mutta muuten voi tehdä hölmöjä päätöksiä, käyttää esim. suuren summan rahaa TYHMÄSTI, tai sortua johonkin ikävään.
Maalla asuminen on tavallaan 'turvallisempaa' ihmiselle, jolla on näitä impulsiivipuuskia. En VOI nimittäin ihan tuosta vaan tehdä jotain tyhmää, marssia muotiliikkeeseen ja pistää rahaa menemään, kun kaupunkikäynti vaatii jonkin verran suunnitelmia ja varautumista.
Tätä touhupuuskaakin voi yrittää hillitä. Olen ajatellut että jos nyt saan jonkun IDEAN (varmasti saan), niin toteutan sen, jos vielä viikon päästä olen sitä mieltä, että ajatus on hyvä. Etten nyt tässä näinä päivinä tee päätöstä, koska tunnistan tämän tilan, hyperaktiivisuuden, pakkomielteisyyden ja impulssiherkkyyden.
Lääkäreiden kuitenkin kannattaisi vähän tarkemmin perehtyä näiden niin herkästi määräämiensä lääkkeiden sivuvaikutuksiin. Joskus tuntuu kuin niitä määrättäisiin pelkästään sillä, että ihminen menee vastaanotolle. 'Olet väsynyt - ahaa, masennusta, tässä lääkkeet!' 'Olet uneton - ahaa, selvä tapaus, kyllä nämä SSRI:t auttaa!'
Joku suuri SSRI-lääkkeitä markkinoiva yhtiö on kai ollut melkoisissa oikeustaisteluissa, koska jotkut lääkityksellä olleista ovat tehneet murhia yms., eikä siitä ole takuuta etteikö lääke olisi voinut vaikuttaa jotain. Itselläni ei ikinä ole ollut halua vahingoittaa toisia, mutta impulsiivista itsetuhojuttua on ollut joskus ilmassa, vuosia sitten. Ei enää.
Sellaista kuuluu Sukliksen elämään! Mutta se on tietysti vain yksi puoli tästä kaikesta. Onhan toki MÄSSYn odotuskin. ;)
maanantai 29. kesäkuuta 2009
Ahdistuksen syyt
Hassua, vähän kun vaan viitsii tehdä itsensä kanssa töitä, niin kummasti löytyvät aina ne SYYT sille, miksi joskus [usein!] on ahdistunut ja levoton olo! Täytyy vain miettiä koenko joltain taholta jotain painostusta tai koenko itseni taholta painostusta SUORIUTUA tai tehdä jotain.. Siinä se avain on. Ensin voi olla ettei mitään oikein tule mieleen, mutta kun tarpeeksi kauan pohtii niin se syy selviää aina.
Itse en voi syyttää jotain toista ihmistä kaikista ahdistuksistani. Tietysti Äetmuori on onnistunut paljossa luomaan mulle sellaisen olon, että en kelpaa ja että mun täytyisi tehdä enemmän/olla enemmän. Mutta osan paineista luon myös ITSE! Suklis omakätisesti. Vai onko se ITSE? Onko se jotain ohjelmointia.. jonkun muun muhun asettamaa? En tiedä, mutta sen tiedän että vaikken muita ihmisiä voikaan vaientaa vaatimuksineen, niin ITSENI luulisin voivan! Jos itse lakkaisin tekemästä itselleni pahaa oloa, niin se olisi jo huomattava parannus.
Mulle oli silloin viimeksi lääkärikäynnillä ihan outoa kuulla lääkärin puhuvan 'ahdistuksestani'. Tyyliin "se on hienoa että lääke on auttanut, se ottaa sitä ahdistuneisuuttasi pois ja saat nukuttuakin paremmin.." Olin ensin vähän että hei KENESTÄ se valkotakki puhuu! Teki mieli melkein väittää vastaan.. että minä en ole ahdistunut. Mutta nyt tiedän olevani ja olleeni sitä vielä pahemmin talvella.
Yksi juttu joka on tosi hieno on tämä: mua ei ole ahdistanut ajaa sen epäonnistuneen työelämävalmennuspaikan ohi! :) Oikeasti, tämä on mulle iso asia. Koska aiemmin aina jos yhdistin johonkin paikkaan sosiaalisen tai jonkun muun epäonnistumisen, niin aloin vältellä koko sitä aluetta.. mikä tietysti on vähän vaikea tilanne .. :) Mutta nyt en yritä vältellä, mua ei ahdista se. Lääkkeitten myötä en myöskään ole enää mitenkään noloillut sitä ratkaisuani lähteä sieltä, vaan koen aika selvästi sen olleen oikea. Sitä vaan suren, ettei työkkärit ja muut ollenkaan varoita ihmisiä siitä mihin joku tietämätön voi tuollaisissa "valmennuksissa" joutua. Jotenkin hirvittää ajatella esim. jotain 18-vuotiasta arkaa ja herkkää ihmistä tuommoisessa.. ei varmaan uskaltaisi pitää puoliaan mitenkään, ei edes lähtemällä! :(
4 kokonaista vuorokautta - -
- ja muutun hirviöksi! :) Karjun kesäyössä ja naisellisuus hittoon! Syön kaikkea rasvaista ja 'äijämäistä' ja tunnen pahantekemisen iloa. Tuntuu kuin muhun kasvaisi KARVAPEITE ja pitkät kynnet.. ja silmät muuttuisi punaisiksi! Kuin tomaatit!
Mutta sitä ennen pitää siivota tässä kuumuudessa, voi hertsileijaa sentään! Taitaa Suklis joutua vainajalaan semmoisessa prosessissa, täällä nimittäin on lämpöä aika huimasti sisällä.. Ja ulkona myös!
Itse en voi syyttää jotain toista ihmistä kaikista ahdistuksistani. Tietysti Äetmuori on onnistunut paljossa luomaan mulle sellaisen olon, että en kelpaa ja että mun täytyisi tehdä enemmän/olla enemmän. Mutta osan paineista luon myös ITSE! Suklis omakätisesti. Vai onko se ITSE? Onko se jotain ohjelmointia.. jonkun muun muhun asettamaa? En tiedä, mutta sen tiedän että vaikken muita ihmisiä voikaan vaientaa vaatimuksineen, niin ITSENI luulisin voivan! Jos itse lakkaisin tekemästä itselleni pahaa oloa, niin se olisi jo huomattava parannus.
Mulle oli silloin viimeksi lääkärikäynnillä ihan outoa kuulla lääkärin puhuvan 'ahdistuksestani'. Tyyliin "se on hienoa että lääke on auttanut, se ottaa sitä ahdistuneisuuttasi pois ja saat nukuttuakin paremmin.." Olin ensin vähän että hei KENESTÄ se valkotakki puhuu! Teki mieli melkein väittää vastaan.. että minä en ole ahdistunut. Mutta nyt tiedän olevani ja olleeni sitä vielä pahemmin talvella.
Yksi juttu joka on tosi hieno on tämä: mua ei ole ahdistanut ajaa sen epäonnistuneen työelämävalmennuspaikan ohi! :) Oikeasti, tämä on mulle iso asia. Koska aiemmin aina jos yhdistin johonkin paikkaan sosiaalisen tai jonkun muun epäonnistumisen, niin aloin vältellä koko sitä aluetta.. mikä tietysti on vähän vaikea tilanne .. :) Mutta nyt en yritä vältellä, mua ei ahdista se. Lääkkeitten myötä en myöskään ole enää mitenkään noloillut sitä ratkaisuani lähteä sieltä, vaan koen aika selvästi sen olleen oikea. Sitä vaan suren, ettei työkkärit ja muut ollenkaan varoita ihmisiä siitä mihin joku tietämätön voi tuollaisissa "valmennuksissa" joutua. Jotenkin hirvittää ajatella esim. jotain 18-vuotiasta arkaa ja herkkää ihmistä tuommoisessa.. ei varmaan uskaltaisi pitää puoliaan mitenkään, ei edes lähtemällä! :(
4 kokonaista vuorokautta - -
- ja muutun hirviöksi! :) Karjun kesäyössä ja naisellisuus hittoon! Syön kaikkea rasvaista ja 'äijämäistä' ja tunnen pahantekemisen iloa. Tuntuu kuin muhun kasvaisi KARVAPEITE ja pitkät kynnet.. ja silmät muuttuisi punaisiksi! Kuin tomaatit!
Mutta sitä ennen pitää siivota tässä kuumuudessa, voi hertsileijaa sentään! Taitaa Suklis joutua vainajalaan semmoisessa prosessissa, täällä nimittäin on lämpöä aika huimasti sisällä.. Ja ulkona myös!
perjantai 22. toukokuuta 2009
Mikä äitejä vaivaa?!?
Tein blogilöydön! Täällä eräs nainen tilittää äitisuhteestaan. Tuntuu olevan aika vaikeaa ja kamalaakin. Minulla ei ole lapsia, mutta voin hyvin ymmärtää sen miten loukkaavalta tuntuu, jos isovanhemmat (äidin vanhemmat) suhtautuvat välinpitämättömästi tai kielteisesti tyttären lapsiin ja jumaloitsee pojan lapsia. :( Se ei ole tasapuolista!
Mutta ihan sama tilanne oli muuten mun Äetmuorin vanhemmilla: heille äidin veljen lapset (molemmat oli poikia) oli aina niii-iiin ihmeellisiä. Meistä tytöistä he ei paljon piitanneet, ei, vaikka samassa kaupungissa asuttiin monta vuotta. Syy tuohon asenteeseen oli luultavasti aika vanhaa perua, koska K-mummille ja Vaarille mun äiti oli lapsena aina jotenkin toisarvoinen. Äetmuori sai mennä polkupyörää tahtoessaan kesätöihin jo nuoresta, että sai itse tienattua rahat fillariin. Enolle ostettiin UPOUUSI auto, siis ihan pistämätön, tehtaasta suoraan! K-mummi ja Vaari ostivat, maksoivat koko hinnan, eikä pitäneet sitä mitenkään erikoisena. Pitäähän Pojalla Olla!
Mistä h-vetistä se johtuu, että äidit käyttäytyy omia lapsiaan kohtaan niin nurinkurisesti?? Olen tätä miettinyt ja kas vaan kun ei juuri kukaan valita vaikeast ISÄsuhteestaan, tai pahasta appiukosta tms. Useimmiten me naiset ollaan se ongelma, äidit ja anopit. Mistä se johtuu? Vielä jotenkin voisin tajuta ongelmat anopin kanssa, koska se on "perinteinen" vastakkainasettelu.. mutta miksi oma äiti halveksii ja loukkaa tytärtään?
On äitejä, joille oma lapsi on maailman paras. Itse sain Muorilta kuulla jo teininä olevani ihan kelvoton verrattuna kaikkiin ystäviini. Kaverini olivat nätimpiä, hoikempia, fiksumpia. Nyt kun katson vanhoja kuvia, niin tekisi mieleni RAIVOTA! Muorin puheet olivat suoraan keitetystä lampaanpäästä! Ja sitten se, kun Muori sanoi suoraan, että mies on mulle ihan liian hyvä, en "ansaitse" häntä. Se sattui. Muori myös uhkaili aina joskus kertovansa miehelle suoraan millainen minä "oikeasti" olen. Ihan kuin mies ei mua tuntisi, kun on yhdessä eletty ja oltu! Muorin mielestä olen oikeasti vähän hullu ja tyhmä ja omituinen. Kai sitten olen myös ovela, kun olen onnistunut 'salaamaan' nämä ominaisuudet mieheltä? Huh huh..
Miksi vahinko kiertää? Vaikeasta äitisuhteesta kärsinyt siirtää kaikki ongelmansa eteenpäin eikä mikään muutu. Onneksi jotkut oikeasti haluavat ja VOIVAT katkaista ketjun ja ponnistelevat niin tehdäkseen.
Joku psykiatri sanoi jossain julkaisussa, että naiset tulevat HYVIN USEIN valittamaan äitisuhteistaan. Äiti on joko kylmä, tuomitseva, vihamielinen tai jotain muuta. Mä en tiedä onko tämä vain suomalainen piirre, vai onko se muuallakin. Harva mies isästään isommin jauhaa.
En tajua mitä iloa joku nainen saa siitä, että lyttää omaa lastaan. Mulla oli hirveän vaikea oppia luottamaan esim. mieheen, koska ihmissuhteitani on värittänyt pelko. Pelko siitä, että yhtäkkiä kaikki muuttuu, ennen ystävällinen ihminen alkaa syytää suustaan järkyttäviä loukkauksia, että yhtäkkiä saan kokea ääretöntä halveksuntaa ja kertomiani tuskallisia asioita käytetään väärin. Tällaista oli mun lapsuus ja nuoruus ja ajattelin että kai se sitä on hamaan kuolemaan! Mutta onneksi ei ollut! Huomasin että miesten kanssa peli oli reilumpaa. Otettiin ja jätettiin, mutta ihan kuin järkevät ihmiset kuitenkin. Huomasin myös että ystävien kanssa ei onneksi ollut sitä rajua kohtelua, jota Muorilta sain. Muori opetti, ettei ystäviin voi luottaa. Vain HÄNEEN voi ja ehkä hiukan muuhun perheeseen. Mutta itse opin, että vaikeuksissa ollessani juuri ystävät olivat niitä, jotka oikeasti oli mun tukena! Perheeltä en saanut mitään muuta kuin tuomitsemista ja loukkaamista.
Isukki luultavasti olisi halunnut, että olisi voitu tukea enemmän.. mutta Muori on se, joka perhe-asiat katsoi omaksi oikeudekseen ja reviiriksi. Isukin vika oli siinä, että monien muiden miesten lailla hän antoi periksi ja antoi Muorin huseerata. Hän yritti joskus varovasti sanoa Siukulle ja mulle, että älkää välittäkö siitä Äetmuorista ja sen raivoamisista, mutta itse olen aika herkkä ja ne loukkasi kyllä.
Joskus tuntuu toivottomalta, kun aikuiset ihmiset joutuvat olemaan jotenkin puristuksissa.. kun joku päällepäsmäri huseeraa.. Kallista ihanaa elämää menee hukkaan kun ahdistuu ja stressaa jonkun katkeran vanhan naisen sanoista ja teoista! On helppo sanoa, että älä piittaa. Miten siitä voisi oikeasti olla piittaamatta? Mä en ole niin pitkällä vielä, ehkä jonain päivänä..
Suklis leipoo!
Tein kinuskikakkua! Semmoisen kinujuustokakun, jonka uhkasin tehdä.. Sen verran vaan muuttelin tuota á la Maken ohjetta, että tein kakkuun sokrukakkupohjan enkä siis keksi-voi-seoksesta tulevaa pohjaa. Vispikerman sijasta käytin kuohua ja sitten maustamattoman tuorejuuston sijasta vaniljatuorejuustoa, kun tykkään siitä tosi paljon. ;) Päällyskinuski on vielä tekemättä, teen sen tuossa klo 21 maissa!
Noin viisi (5) tuntia herkkuiluihin. Ihanaa.. Mutta ei ole ihan täysi into päällä. Se on tämä lääkitys!
Pillereistä
Tekis mieli aloittaa uusi meemi. ;)
Mitä lääkkeitä käytät ja mihin tarkoitukseen. Hehehe.. Blogistanissa voisi olla aika paljon ihmisiä, jotka käyttää samoja. Olenkohan itse ainoa Citalopramilla lääkitsevä? Tuskinpa kai.. Mutta jotkut ei ehkä haluaisi luetella lääkkeitään, jotkut voisi HÄPEILLÄ sitä.
Mutta ihan sama tilanne oli muuten mun Äetmuorin vanhemmilla: heille äidin veljen lapset (molemmat oli poikia) oli aina niii-iiin ihmeellisiä. Meistä tytöistä he ei paljon piitanneet, ei, vaikka samassa kaupungissa asuttiin monta vuotta. Syy tuohon asenteeseen oli luultavasti aika vanhaa perua, koska K-mummille ja Vaarille mun äiti oli lapsena aina jotenkin toisarvoinen. Äetmuori sai mennä polkupyörää tahtoessaan kesätöihin jo nuoresta, että sai itse tienattua rahat fillariin. Enolle ostettiin UPOUUSI auto, siis ihan pistämätön, tehtaasta suoraan! K-mummi ja Vaari ostivat, maksoivat koko hinnan, eikä pitäneet sitä mitenkään erikoisena. Pitäähän Pojalla Olla!
Mistä h-vetistä se johtuu, että äidit käyttäytyy omia lapsiaan kohtaan niin nurinkurisesti?? Olen tätä miettinyt ja kas vaan kun ei juuri kukaan valita vaikeast ISÄsuhteestaan, tai pahasta appiukosta tms. Useimmiten me naiset ollaan se ongelma, äidit ja anopit. Mistä se johtuu? Vielä jotenkin voisin tajuta ongelmat anopin kanssa, koska se on "perinteinen" vastakkainasettelu.. mutta miksi oma äiti halveksii ja loukkaa tytärtään?
On äitejä, joille oma lapsi on maailman paras. Itse sain Muorilta kuulla jo teininä olevani ihan kelvoton verrattuna kaikkiin ystäviini. Kaverini olivat nätimpiä, hoikempia, fiksumpia. Nyt kun katson vanhoja kuvia, niin tekisi mieleni RAIVOTA! Muorin puheet olivat suoraan keitetystä lampaanpäästä! Ja sitten se, kun Muori sanoi suoraan, että mies on mulle ihan liian hyvä, en "ansaitse" häntä. Se sattui. Muori myös uhkaili aina joskus kertovansa miehelle suoraan millainen minä "oikeasti" olen. Ihan kuin mies ei mua tuntisi, kun on yhdessä eletty ja oltu! Muorin mielestä olen oikeasti vähän hullu ja tyhmä ja omituinen. Kai sitten olen myös ovela, kun olen onnistunut 'salaamaan' nämä ominaisuudet mieheltä? Huh huh..
Miksi vahinko kiertää? Vaikeasta äitisuhteesta kärsinyt siirtää kaikki ongelmansa eteenpäin eikä mikään muutu. Onneksi jotkut oikeasti haluavat ja VOIVAT katkaista ketjun ja ponnistelevat niin tehdäkseen.
Joku psykiatri sanoi jossain julkaisussa, että naiset tulevat HYVIN USEIN valittamaan äitisuhteistaan. Äiti on joko kylmä, tuomitseva, vihamielinen tai jotain muuta. Mä en tiedä onko tämä vain suomalainen piirre, vai onko se muuallakin. Harva mies isästään isommin jauhaa.
En tajua mitä iloa joku nainen saa siitä, että lyttää omaa lastaan. Mulla oli hirveän vaikea oppia luottamaan esim. mieheen, koska ihmissuhteitani on värittänyt pelko. Pelko siitä, että yhtäkkiä kaikki muuttuu, ennen ystävällinen ihminen alkaa syytää suustaan järkyttäviä loukkauksia, että yhtäkkiä saan kokea ääretöntä halveksuntaa ja kertomiani tuskallisia asioita käytetään väärin. Tällaista oli mun lapsuus ja nuoruus ja ajattelin että kai se sitä on hamaan kuolemaan! Mutta onneksi ei ollut! Huomasin että miesten kanssa peli oli reilumpaa. Otettiin ja jätettiin, mutta ihan kuin järkevät ihmiset kuitenkin. Huomasin myös että ystävien kanssa ei onneksi ollut sitä rajua kohtelua, jota Muorilta sain. Muori opetti, ettei ystäviin voi luottaa. Vain HÄNEEN voi ja ehkä hiukan muuhun perheeseen. Mutta itse opin, että vaikeuksissa ollessani juuri ystävät olivat niitä, jotka oikeasti oli mun tukena! Perheeltä en saanut mitään muuta kuin tuomitsemista ja loukkaamista.
Isukki luultavasti olisi halunnut, että olisi voitu tukea enemmän.. mutta Muori on se, joka perhe-asiat katsoi omaksi oikeudekseen ja reviiriksi. Isukin vika oli siinä, että monien muiden miesten lailla hän antoi periksi ja antoi Muorin huseerata. Hän yritti joskus varovasti sanoa Siukulle ja mulle, että älkää välittäkö siitä Äetmuorista ja sen raivoamisista, mutta itse olen aika herkkä ja ne loukkasi kyllä.
Joskus tuntuu toivottomalta, kun aikuiset ihmiset joutuvat olemaan jotenkin puristuksissa.. kun joku päällepäsmäri huseeraa.. Kallista ihanaa elämää menee hukkaan kun ahdistuu ja stressaa jonkun katkeran vanhan naisen sanoista ja teoista! On helppo sanoa, että älä piittaa. Miten siitä voisi oikeasti olla piittaamatta? Mä en ole niin pitkällä vielä, ehkä jonain päivänä..
Suklis leipoo!
Tein kinuskikakkua! Semmoisen kinujuustokakun, jonka uhkasin tehdä.. Sen verran vaan muuttelin tuota á la Maken ohjetta, että tein kakkuun sokrukakkupohjan enkä siis keksi-voi-seoksesta tulevaa pohjaa. Vispikerman sijasta käytin kuohua ja sitten maustamattoman tuorejuuston sijasta vaniljatuorejuustoa, kun tykkään siitä tosi paljon. ;) Päällyskinuski on vielä tekemättä, teen sen tuossa klo 21 maissa!
Noin viisi (5) tuntia herkkuiluihin. Ihanaa.. Mutta ei ole ihan täysi into päällä. Se on tämä lääkitys!
Pillereistä
Tekis mieli aloittaa uusi meemi. ;)
Mitä lääkkeitä käytät ja mihin tarkoitukseen. Hehehe.. Blogistanissa voisi olla aika paljon ihmisiä, jotka käyttää samoja. Olenkohan itse ainoa Citalopramilla lääkitsevä? Tuskinpa kai.. Mutta jotkut ei ehkä haluaisi luetella lääkkeitään, jotkut voisi HÄPEILLÄ sitä.
torstai 30. huhtikuuta 2009
Vääntyilevä naama
Huomasin viimeksi autoillessani aika oudon jutun! Mulla on oikeastaan aina aivolääkityksellä ollut sellainen juttu, että naamalihaksissani tuntuu ihmeellistä jännitystä. Kun tietoisesti kasvojen lihakset rentouttaa, niin silloin vasta huomaa kuinka kireinä ne ovat olleet. Jännitystä on poskissa ja leukaperissä ja suun alueella. Autoillessa vilkaisin naamaani peilistä ja huomasin suupielteni olevan aika tuimasti alaspäin! Ei suuttumuksesta tai surusta, vaan näistä JÄNNITYKSISTÄ johtuen. :( Voi.. hemmetin hemmetti! Tätä sitä vielä kaipasi, yhtä syytä lisää hävetä itseään. En tajua miksi tuo suun alue jännittää niin paljon mutta sen tiedän, että ilmiön olen kokenut ennen Citalopramejakin - Zoloftilla oli ihan sama juttu!
Tosi 'mukavaa' näyttää joltain sitruunaa puraisseelta hapannaamalta ilman omaa syytään!
Lupiinin blogista luin myös hänen kokeneen aivolääkityksellä ryyppäilyn & holtittomuuden oireita. Mulla on ihan sama juttu! Häpesin [taas tuo sana!] puhua siitä ennen, koska ajattelin ihmisten miettivän minun vain käyttävän lääkettä tekosyynä hölmöilyntarpeelle. Mutta tosiaan, jos en ole ainoa...? Puhuin tästä lääkärille kun lääkitystä määrättiin, mutta hän ei oikein tuntunut noteeraavan sitä mitenkään. Varmaan on Orionin osakkeenomistaja itsekin. Oikein kylmää kun mietin tiettyjä juttujani Zoloftilla.. miten paljon niihin oikeastaan vaikutti se lääke? Ei tietenkään kaikesta voi lääkettä syyttää, mutta kyllä ne oikeasti vaikuttavat jonkin verran. Tietty lääkkeen kanssa on aina sitä tasapainoilua: korvaavatko sen edut siitä koituvat haitat? Sanoisin omassa tapauksessani että KYLLÄ. Mulle on kuitenkin tärkeää että se ahdistuneisuus on vähentynyt niin paljon kuin on.. että pystyn rentoutumaan & nukkumaan. Ja että se sellainen kehäajattelu [herkut --> leivonta --> mässäys --> herkut] on poissa. On sekin plussaa etten enää tuijota telkkuria niin paljon kuin ennen. Nykyisin en enää skitsahda siitä jos jääkin joku CSI-jakso näkemättä. Ihmispelkooni tuo lääke ei kai kauheasti ole vaikuttanut, hiukan ehkä nyt kuitenkin - voi liittyä siihen yleiseen ahdistuneisuuden vähenemiseen.
Suunnaton salaisuus: aivolääke
Joskus 10 vuotta sitten mulle oli kova pala käydä lapsuuden kotikunnailla, kun salailin kovasti aivolääkitystä. Tiesin nimittäin sen ettei Äetmuori hyväksyisi mun lääkkeitten käyttöä. Se on oikeastaan aika kumma, koska hän hyväksyi täysin sen, että Isukki käytti. Isukilla oli SSRI-lääkitys ja kai aika paljon samoihin oireisiin kuin mullakin. Muori ei kuitenkaan suostunut ajattelemaan että jotkut Isukin [ja hänen omat] käyttäytymismallit olisivat periytyneet tai siirtyneet muhun. Vaikka oikeastaan mikään ei ole sen luonnollisempaa. Se ei välttämättä ole geneettistä [vaikka nykyisin tosin geenien uskotaan näyttelevän odotettua suurempaa osaa näissä jutuissa], vaan ehkä ihan opittua reagointitapaa.. Mutta hän ei suostu hyväksymään sitä.
Aiemmin koin sen jotenkin liikuttavana. Että Muori pitää mua niin virheettömänä ja/tai ei kestä ajatella, että mä kärsisin. Mutta nyt tiedän jo paremmin. Hän mielellään sulkee silmänsä esim. mun ongelmilta, mutta se ei johdu noista äsken mainitsemistani syistä, vaan se johtuu siitä että mun ongelmat myöntämällä hän joutuisi pakosta miettimään myös Siukun ja mun lapsuutta, OMAA lapsuuttaan ja sitä mikä meni pieleen. Eikä hän pysty myöntämään millään tasolla sitä että jokin olisi mennyt pieleen.
Joskus ihmettelen sitäkin kun Muori aina jauhaa että hänellä ei ollut samaa mahdollisuutta opiskella kuin meillä, Siukulla ja mulla. Sitten hän ottaa siitä jotenkin oudosti ansion itselleen, niin kuin se olisi hänen ansiotaan, että meillä oli "mahdollisuus". Vaikka ei se oikeastaan ollut niin. Meillä oli mahdollisuus, koska oli peruskoulu. Taloudelliset edellytykset olivat siis.. mutta ne olivat KAIKILLA. Ja olen itse aiemmin jo sanonut että sekä Muorilla että Isukilla oli paljon paremmat lähtökohdat kuin useimmilla aikalaisillaan. Kun mietin miehen vanhempia, melkein kymmenlapsisten perheiden lapsia pienviljelijäkodeissa.. Ja silti heidät koulutettiin ammatteihin. Muorilla ja Isukilla oli molemmilla vain yksi sisarus ja kummankin vanhemmat tulivat paremmin toimeen kuin esim. miehen isovanhemmat. Voisi olla reilumpaa sanoa että heillä oli mahdollisuuksia mutta he päättivät olla käyttämättä ne. Ei Muoria estetty opiskelemasta, mutta häntä ei yksinkertaisesti kiinnostanut mikään älyllisempi asia! Naistenlehdet ja rakkausromsut korkeintaan.
Ja mitä meidän opiskeluihin tulee, niin en muista Muorin koskaan ROHKAISSEEN meitä, kannustaneen tai antaneen positiivista palautetta! Kun aloin opiskella lukion jälkeen niin kommentti oli: kuinka monta vuotta siihen menee? Kun olin opiskellut pari vuotta niin alkoi se 'milloin valmistut'-kysely. Ei tuollaista asennetta voi pitää mitenkään rohkaisevana. Silloin 20+-ihmisenä oikeastaan me aloimme etääntyä toisistamme. Huomasin ettei Muoria yksinkertaisesti kiinnostanut se, mitä koin opiskelumaailmassa, ne asiat ikävystyttivät häntä, häntä ei huvittanut kuunnella. Ja se taas oli tärkeää mulle, valtavan tärkeää. Siinä loksahti ensimmäinen ovi meidän väliltä lukkoon. Ja se oli aika tärkeä ovi. Isukkia kiinnosti enemmän ja siksi meistä tuli pikku hiljaa läheisemmät! Isukki myös antoi mun kasvaa aikuiseksi sellaisella tavalla jota Muori ei koskaan sallinut.
Muorille opiskelu oli oikeastaan pelkkää statusta. Piti olla valkolakki päässä [koska hänellä ei ollut] ja opiskelupaikka, jotta sai sitten kehaista tuttaville. Mutta mitä opintoihin kuului, mitä opiskellessa oppi, miten se vaikutti persoonaan.. kaikki se oli ihan epäolennaista. Sitten vähitellen mun opiskelujen statusarvo romahti Muorin silmissä. Ne tiedonmurut jotka hän noukki antoivat ymmärtää että mun opiskelukaverit olivat ihan "hulluja", jotka tekivät omituisia asioita, kuten vaihtoivat nimiään ja saattoivat ottaa tatuoinnin tai lävistyksen tai värjätä tukkansa oudon väriseksi, tai käydä psykiatrilla, avioerota, olla työttöminä jne. jne. Eivät he olleetkaan pirteitä kunnon tyttöjä, niin kuin olisi pitänyt olla. Pitäisi vaan pitää kaikki paha sisällään ja salassa!
Mä taas vaahtoan näistä asioista, kun tänään täytyy soittaa velvollisuussoitto Muorille. Varmaan saan taas roppakaupalla hyviä (?) neuvoja työnhakuun ja elämäni järjestelyyn. Harmi ettei hän voi elää sitä mun puolesta, hän tekisi sen varmaan paljon paremmin. Mies on joskus uhannut, että hän vetää kaiken päivänvaloon, mun ongelmat ja lääkitykset ja kaiken, ihan vain koska hänestä Muorin pitäisi tietää niistä ettei hän aina tökkisi mua kipeimpiin kohtiin. Itseäni ajatus kauhistuttaa. Siitä vasta helvetti irti pääsisi. Mies kuvittelee että se saisi Muorin pehmenemään, mutta satavarmasti hän kävisi kimppuuni entistä kovemmin. Ongelmani olisivat 'luulotteluja' ja pahimmassa tapauksessa hän syyttäisi niistä jopa miestä! :( Tiedän sen. Siispä saa mun mielest jatkossakin olla likainen salaisuuteni tämä naamaa vääntävä aivolääke. ;) Epäonnistun, mutta epäonnistun salassa.
Mies murjaisee vitsin!
Kuuntelimme eilen jo vähän sitä KOM-teatterin levyä. Siinä oli sellainen "traktoristin laulu". Siinä ylistettiin sitä kuinka traktori kyntää kuin leikillään.. Vähän pöljä se oli! No, yhdessä kohtaa laulettiin että 'mullan.. valtava mahti..'. Mies alkoi matkia sitä laulajaa ja hoilasi että 'mull' on.. valtava pakki!' ja pullisti samalla vatsaansa ulospäin. Minä pyrskähdin ja pepsi maxit päätyi työpöydälle! :)
Herkku-uutisia
Ostin viimeksi kaupassa käydessäni Mignon-konvehteja! Oli n. 50% hinnasta pois, niin uskaltauduin. Ne odottavat nyt seuraavaa MÄSSYä. Ostin miehelle salmiakkipätkiksiä, ne ovat uutuus! Hän piti niistä kovin.. ihan outoa! Mun mielestä suklaan ja salmarin yhdistelmä on kauhea! Hommasin myös mariannepussin ja pihlaja-karkkeja, koska mariannet on lopussa.. ajattelin, että jos en osta niin voin unohtaa ne myöhemmin. Pihlajakarkeista mies tykkää kovin. Minusta on hyvä, etten enää ostele ihan hallitsemattomasti. Nuo nyt hommatut tulevat varmasti syödyiksi. :)
Suklis toivottaa kaikille Blogistanilaisille ja hang aroudeille MAHTAVAA VAPPUA!
Tosi 'mukavaa' näyttää joltain sitruunaa puraisseelta hapannaamalta ilman omaa syytään!
Lupiinin blogista luin myös hänen kokeneen aivolääkityksellä ryyppäilyn & holtittomuuden oireita. Mulla on ihan sama juttu! Häpesin [taas tuo sana!] puhua siitä ennen, koska ajattelin ihmisten miettivän minun vain käyttävän lääkettä tekosyynä hölmöilyntarpeelle. Mutta tosiaan, jos en ole ainoa...? Puhuin tästä lääkärille kun lääkitystä määrättiin, mutta hän ei oikein tuntunut noteeraavan sitä mitenkään. Varmaan on Orionin osakkeenomistaja itsekin. Oikein kylmää kun mietin tiettyjä juttujani Zoloftilla.. miten paljon niihin oikeastaan vaikutti se lääke? Ei tietenkään kaikesta voi lääkettä syyttää, mutta kyllä ne oikeasti vaikuttavat jonkin verran. Tietty lääkkeen kanssa on aina sitä tasapainoilua: korvaavatko sen edut siitä koituvat haitat? Sanoisin omassa tapauksessani että KYLLÄ. Mulle on kuitenkin tärkeää että se ahdistuneisuus on vähentynyt niin paljon kuin on.. että pystyn rentoutumaan & nukkumaan. Ja että se sellainen kehäajattelu [herkut --> leivonta --> mässäys --> herkut] on poissa. On sekin plussaa etten enää tuijota telkkuria niin paljon kuin ennen. Nykyisin en enää skitsahda siitä jos jääkin joku CSI-jakso näkemättä. Ihmispelkooni tuo lääke ei kai kauheasti ole vaikuttanut, hiukan ehkä nyt kuitenkin - voi liittyä siihen yleiseen ahdistuneisuuden vähenemiseen.
Suunnaton salaisuus: aivolääke
Joskus 10 vuotta sitten mulle oli kova pala käydä lapsuuden kotikunnailla, kun salailin kovasti aivolääkitystä. Tiesin nimittäin sen ettei Äetmuori hyväksyisi mun lääkkeitten käyttöä. Se on oikeastaan aika kumma, koska hän hyväksyi täysin sen, että Isukki käytti. Isukilla oli SSRI-lääkitys ja kai aika paljon samoihin oireisiin kuin mullakin. Muori ei kuitenkaan suostunut ajattelemaan että jotkut Isukin [ja hänen omat] käyttäytymismallit olisivat periytyneet tai siirtyneet muhun. Vaikka oikeastaan mikään ei ole sen luonnollisempaa. Se ei välttämättä ole geneettistä [vaikka nykyisin tosin geenien uskotaan näyttelevän odotettua suurempaa osaa näissä jutuissa], vaan ehkä ihan opittua reagointitapaa.. Mutta hän ei suostu hyväksymään sitä.
Aiemmin koin sen jotenkin liikuttavana. Että Muori pitää mua niin virheettömänä ja/tai ei kestä ajatella, että mä kärsisin. Mutta nyt tiedän jo paremmin. Hän mielellään sulkee silmänsä esim. mun ongelmilta, mutta se ei johdu noista äsken mainitsemistani syistä, vaan se johtuu siitä että mun ongelmat myöntämällä hän joutuisi pakosta miettimään myös Siukun ja mun lapsuutta, OMAA lapsuuttaan ja sitä mikä meni pieleen. Eikä hän pysty myöntämään millään tasolla sitä että jokin olisi mennyt pieleen.
Joskus ihmettelen sitäkin kun Muori aina jauhaa että hänellä ei ollut samaa mahdollisuutta opiskella kuin meillä, Siukulla ja mulla. Sitten hän ottaa siitä jotenkin oudosti ansion itselleen, niin kuin se olisi hänen ansiotaan, että meillä oli "mahdollisuus". Vaikka ei se oikeastaan ollut niin. Meillä oli mahdollisuus, koska oli peruskoulu. Taloudelliset edellytykset olivat siis.. mutta ne olivat KAIKILLA. Ja olen itse aiemmin jo sanonut että sekä Muorilla että Isukilla oli paljon paremmat lähtökohdat kuin useimmilla aikalaisillaan. Kun mietin miehen vanhempia, melkein kymmenlapsisten perheiden lapsia pienviljelijäkodeissa.. Ja silti heidät koulutettiin ammatteihin. Muorilla ja Isukilla oli molemmilla vain yksi sisarus ja kummankin vanhemmat tulivat paremmin toimeen kuin esim. miehen isovanhemmat. Voisi olla reilumpaa sanoa että heillä oli mahdollisuuksia mutta he päättivät olla käyttämättä ne. Ei Muoria estetty opiskelemasta, mutta häntä ei yksinkertaisesti kiinnostanut mikään älyllisempi asia! Naistenlehdet ja rakkausromsut korkeintaan.
Ja mitä meidän opiskeluihin tulee, niin en muista Muorin koskaan ROHKAISSEEN meitä, kannustaneen tai antaneen positiivista palautetta! Kun aloin opiskella lukion jälkeen niin kommentti oli: kuinka monta vuotta siihen menee? Kun olin opiskellut pari vuotta niin alkoi se 'milloin valmistut'-kysely. Ei tuollaista asennetta voi pitää mitenkään rohkaisevana. Silloin 20+-ihmisenä oikeastaan me aloimme etääntyä toisistamme. Huomasin ettei Muoria yksinkertaisesti kiinnostanut se, mitä koin opiskelumaailmassa, ne asiat ikävystyttivät häntä, häntä ei huvittanut kuunnella. Ja se taas oli tärkeää mulle, valtavan tärkeää. Siinä loksahti ensimmäinen ovi meidän väliltä lukkoon. Ja se oli aika tärkeä ovi. Isukkia kiinnosti enemmän ja siksi meistä tuli pikku hiljaa läheisemmät! Isukki myös antoi mun kasvaa aikuiseksi sellaisella tavalla jota Muori ei koskaan sallinut.
Muorille opiskelu oli oikeastaan pelkkää statusta. Piti olla valkolakki päässä [koska hänellä ei ollut] ja opiskelupaikka, jotta sai sitten kehaista tuttaville. Mutta mitä opintoihin kuului, mitä opiskellessa oppi, miten se vaikutti persoonaan.. kaikki se oli ihan epäolennaista. Sitten vähitellen mun opiskelujen statusarvo romahti Muorin silmissä. Ne tiedonmurut jotka hän noukki antoivat ymmärtää että mun opiskelukaverit olivat ihan "hulluja", jotka tekivät omituisia asioita, kuten vaihtoivat nimiään ja saattoivat ottaa tatuoinnin tai lävistyksen tai värjätä tukkansa oudon väriseksi, tai käydä psykiatrilla, avioerota, olla työttöminä jne. jne. Eivät he olleetkaan pirteitä kunnon tyttöjä, niin kuin olisi pitänyt olla. Pitäisi vaan pitää kaikki paha sisällään ja salassa!
Mä taas vaahtoan näistä asioista, kun tänään täytyy soittaa velvollisuussoitto Muorille. Varmaan saan taas roppakaupalla hyviä (?) neuvoja työnhakuun ja elämäni järjestelyyn. Harmi ettei hän voi elää sitä mun puolesta, hän tekisi sen varmaan paljon paremmin. Mies on joskus uhannut, että hän vetää kaiken päivänvaloon, mun ongelmat ja lääkitykset ja kaiken, ihan vain koska hänestä Muorin pitäisi tietää niistä ettei hän aina tökkisi mua kipeimpiin kohtiin. Itseäni ajatus kauhistuttaa. Siitä vasta helvetti irti pääsisi. Mies kuvittelee että se saisi Muorin pehmenemään, mutta satavarmasti hän kävisi kimppuuni entistä kovemmin. Ongelmani olisivat 'luulotteluja' ja pahimmassa tapauksessa hän syyttäisi niistä jopa miestä! :( Tiedän sen. Siispä saa mun mielest jatkossakin olla likainen salaisuuteni tämä naamaa vääntävä aivolääke. ;) Epäonnistun, mutta epäonnistun salassa.
Mies murjaisee vitsin!
Kuuntelimme eilen jo vähän sitä KOM-teatterin levyä. Siinä oli sellainen "traktoristin laulu". Siinä ylistettiin sitä kuinka traktori kyntää kuin leikillään.. Vähän pöljä se oli! No, yhdessä kohtaa laulettiin että 'mullan.. valtava mahti..'. Mies alkoi matkia sitä laulajaa ja hoilasi että 'mull' on.. valtava pakki!' ja pullisti samalla vatsaansa ulospäin. Minä pyrskähdin ja pepsi maxit päätyi työpöydälle! :)
Herkku-uutisia
Ostin viimeksi kaupassa käydessäni Mignon-konvehteja! Oli n. 50% hinnasta pois, niin uskaltauduin. Ne odottavat nyt seuraavaa MÄSSYä. Ostin miehelle salmiakkipätkiksiä, ne ovat uutuus! Hän piti niistä kovin.. ihan outoa! Mun mielestä suklaan ja salmarin yhdistelmä on kauhea! Hommasin myös mariannepussin ja pihlaja-karkkeja, koska mariannet on lopussa.. ajattelin, että jos en osta niin voin unohtaa ne myöhemmin. Pihlajakarkeista mies tykkää kovin. Minusta on hyvä, etten enää ostele ihan hallitsemattomasti. Nuo nyt hommatut tulevat varmasti syödyiksi. :)
Suklis toivottaa kaikille Blogistanilaisille ja hang aroudeille MAHTAVAA VAPPUA!
torstai 16. huhtikuuta 2009
Kommunisti enemmän kuin koskaan
Olen miettinyt politiikkaa paljon. Kenen mielestä voi olla huono asia, jos ihmisillä on pysyvä, varma työpaikka? Takuu leivästä joka päivä? Minusta ainoa ratkaisu on kommunismi. Miettikääs vaikka nyt tätä lamaa/taantumaa/mitälie. Kun nyt sanotaan, että se voi jo helpottaa.. mutta saavatko irtisanotut enää työpaikkaa?? Nousukausi voi tulla, mutta se ei auta niitä, jotka on 'siivottu' pois nyt tässä taantumassa! He ovat edelleen työtä vailla ja tulevat olemaan.. Moni ei enää työllisty koskaan! Koska työmarkkinat ei etsi esim. 40-vuotiaita, vaan 20-vuotiaita. Niitä tulee markkinoille aina lisää.
Kenen mielestä voi olla väärin, että ihminen uskaltaa vaikka ottaa asuntolainan, ettei tarvitse pelätä lainojen jäävän maksamatta ja kodin menevän alta?
Entäs sitten nuo Liliuksen jättipalkkiot! Jos oikeasti olisi kommunistinen yhteiskunta ja valtio omistaisi suuryritykset, niin tuollaisia jättipalkkioita + irtisanomisia + sairaalloista ahnetta voitontavoittelua ei olisi!
Minä ihmettelen sitä että Kokoomus on suurin puolue. Oikeastaan ihmettelen sitä että Keskusta ja SDP on myös niitä suurimpia. Ihmiset ei ehkä ajattele että nämä 3 ajavat turvattomuuden yhteiskuntaa. Kun niille äänen antaa, niin antaa äänen irtisanomisille, jättipalkkioille, turvattomuudelle. En sano että se olisi ratkaisu äänestää Vasemmistoliittoa, koska en ole varma siitä miten 'vasemmalla' ne ovat. Taitaa olla retiisipuolue, päältä punainen sisältä valkoinen! Kai SKP voisi olla ratkaisu.. tai sitten Sukliksen TosiSosi [TosiSosialistit] puolue.
Minusta vaan kommunismi ei koskaan saisi tarkoittaa VÄKIVALTAA! Siihen pitäisi mennä jos enemmistö sitä tahtoisi. Sitten MITÄÄN pidätyksiä, vankeustuomioita yms. ei saisi tulla! Rikkaat ja köyhät pitäisi jättää rauhaan. Ja ihmiset saisi vapaasti muuttaa maasta jos haluaa! Mutta sen omaksuisin sosialistisen maiden historiasta, että jokaiselle pitäisi olla taattu työpaikka. Tällaisia minä mietin.
Kyllä työväenliike on tehnyt paljon ja monet työläiset saivat aikanaan siitä lisäpontta opiskella työn ohella vaikkapa sosialismin teoriaa ja sellaista. Monet työläiset olivat ennen tosi valistuneita. Mietin omaa Äetmuoriani, kuinka erilaiseksi hänenkin elämä olisi tullut, jos hän ei olisi 'hienostellut', pyrkinyt konttorihommaan hinnalla millä hyvänsä, vaan mennyt esim. tehtaaseen ihan suosiolla. Mutta hän ei sitä tehnyt, koska hän halveksi työväenluokkaa [vaikka kuului siihen itse]. Ihan sama juttu oikeastaan Isukin kohdalla. Konttorirotat eivät tienaa ja minusta tuntuu että Isukki ja Äetmuori olisivat olleet onnellisempia jos olisivat tienanneet paremmin - se merkitsi heille niin paljon ja he tunsivat alemmuutta siitä, etteivät saaneet rahaa yhtä paljon kuin jotkut muut.
Yhden kaverini isä oli metallityömies ja hän oli kyllä tosi valistunut. Hän luki paljon sanomalehteä ja kirjallisuutta. Sitten hän toimi ay-liikkeessä ja hänestä tuli sen varapuheenjohtaja. Ja tienasi ihan hyvin koko ajan. Nyt hänellä on maksettuna oma rivitaloasuntonsa, jossa asui siis se kaverini perhe oikeastaan siitä lähtien kun kaverini oli 6-vuotias. Kun taas miettii Äetmuorin ja Isukin elämää, jatkuvia muuttoja, aina vaan huonompaan asuntoon, aina vaan huonommalle seudulle.
Isukki menetti työnsä silloin kun kaikilla muilla tuntui Suomessa menevän hyvin. Eli siis 80-luvun puolessavälissä. Sitten hän teki kaikkensa päästäkseen sairaseläkkeelle ja pääsikin, mielenterveyssyistä. Äetmuori ja Isukki eivät ajatelleet että esim. 5000 vanhaa markkaa kuussa oli silloin ehkä iso raha, mutta sen arvo ei oikein esim. nykyisin vastaa sitä mitä se oli silloin. Kun ihminen jää sairaseläkkeelle niin se oli [ja on kai vieläkin] aika lopullinen päätös. Se on aika huima päätös 4-kymppiseltä.
Sitten Muori teki saman päätöksen, jäi vähän yli 50-vuotiaana eläkkeelle [mutta ei mielenterveyssyistä - minusta kyllä olisi kannattanut vedota siihen!!]. Ja nyt sitten on pienet tulot. Minusta tuntuu että Siukku antaa Muorille joskus rahaa. Itse en VOI antaa, koska mulla ei oikeasti ole tuloja, enkä kehtaa mieheltä pyytää rahaa annettavaksi Muorille. Kun kuitenkin hän jo mua elättää. :( Annoin Muorille kyllä silloin kun Isukki kuoli ja Siukun kanssa 'perimme'. Jos nyt voi perimisestä puhua. Muorihan ei oikeastaan saanut mitään, nimittäin, koska hän ja Isukki olivat eronneet. Tästä avioerosta Muori ei koskaan kertonut mulle, sain sen tietää oikeastaan verotoimiston ja poliisilaitoksen kautta. :( Inhottavaa.
Minulle Muori aina puhuu itsestään Isukin leskenä, vaikka tosiaan he olivat eronneet. Siukku tiesi erosta ja hän sitten teki sen, että jätti perunkirjoituksesta pois sen kohdan, jossa puhuttiin Isukin ja Muorin omaisuuden osituksesta yms. Jouduin pyytämään kopion verotoimistosta, siis sellaisen jossa oli se puuttuvat kohta.. ja siitä sain tietää äitini ja isäni eronneen. En vieläkään tajua MIKSI Muorista se piti salata multa. Varsinkin kun en koskaan ole mitenkään ollut raivoisa ihminen, reagoinut kiivaasti tms.
Kylläpä mä nyt rönsyilen. :) Pointti kuitenkin oli se että minusta Isukki ja Äetmuori tavallaan maksoi kalliin hinnan 'hienostelustaan'. Lisäksi esim. Äetmuori ei ole yhtään niin valistunut ja lukenut kuin moni ihan reilu tehdastyöläinen on.
Äetmuorin perheessä harrastettiin aina jotain kummaa hienostelua! K-mummi ja Vaari oli aika köyhiä mutta SILTI piti enolle ostaa upouusi auto, käyttää rahat sellaiseen joutavaan, ostaa 20-vuotiaalle pojalle pistämätön auto! Että kaikki näkisi, että on tässä millä mällätä. :( Ihan hullua. Elämistä yli varojen.
Lääke, sen monet vaikutukset
Nyt kun olen puhunut kommunismista ja perheen hulluudesta niin täytyypä muuten listata taas sellaisia Citalopramin vaikutuksia, jotka olen huomannut.
- tietokoneen räpläys on vähentynyt
- kakkublogeissa surffailu on vähentynyt
- suklaayhdistyksen sivulla roikkuminen on vähentynyt
- töllöttimen tuijotus on vähentynyt, ei enää esim. jaksa katsoa CSI uusintoja, vaikka ennen kyllä katsoin nekin aina!
- jaksan lukea romaania [mulla oli jostain syystä ennen lääkettä jotenkin niin levoton olo, etten oikein jaksanut keskittyä esim. romaaniin, usein saatoin lukea ekan sivun ja sitten jättää sen, olin liika levoton lukemaan].
Nämä on kaikki tietysti sellaista ulkonaista.. ehkä näitä vaikutuksia on, koska jokin sisällä on muuttunut. Esim. kakkublogit ja suklaayhdistys ei enää niin innosta, koska herkkujen ajattelu ylipäätään on vähentynyt. Ja koska olo on rauhallisempi, niin ei enää tarvita töllöä ja tietsikkaa niin paljon. Voi puuhata jotain rauhallisempaa.
Kenen mielestä voi olla väärin, että ihminen uskaltaa vaikka ottaa asuntolainan, ettei tarvitse pelätä lainojen jäävän maksamatta ja kodin menevän alta?
Entäs sitten nuo Liliuksen jättipalkkiot! Jos oikeasti olisi kommunistinen yhteiskunta ja valtio omistaisi suuryritykset, niin tuollaisia jättipalkkioita + irtisanomisia + sairaalloista ahnetta voitontavoittelua ei olisi!
Minä ihmettelen sitä että Kokoomus on suurin puolue. Oikeastaan ihmettelen sitä että Keskusta ja SDP on myös niitä suurimpia. Ihmiset ei ehkä ajattele että nämä 3 ajavat turvattomuuden yhteiskuntaa. Kun niille äänen antaa, niin antaa äänen irtisanomisille, jättipalkkioille, turvattomuudelle. En sano että se olisi ratkaisu äänestää Vasemmistoliittoa, koska en ole varma siitä miten 'vasemmalla' ne ovat. Taitaa olla retiisipuolue, päältä punainen sisältä valkoinen! Kai SKP voisi olla ratkaisu.. tai sitten Sukliksen TosiSosi [TosiSosialistit] puolue.
Minusta vaan kommunismi ei koskaan saisi tarkoittaa VÄKIVALTAA! Siihen pitäisi mennä jos enemmistö sitä tahtoisi. Sitten MITÄÄN pidätyksiä, vankeustuomioita yms. ei saisi tulla! Rikkaat ja köyhät pitäisi jättää rauhaan. Ja ihmiset saisi vapaasti muuttaa maasta jos haluaa! Mutta sen omaksuisin sosialistisen maiden historiasta, että jokaiselle pitäisi olla taattu työpaikka. Tällaisia minä mietin.
Kyllä työväenliike on tehnyt paljon ja monet työläiset saivat aikanaan siitä lisäpontta opiskella työn ohella vaikkapa sosialismin teoriaa ja sellaista. Monet työläiset olivat ennen tosi valistuneita. Mietin omaa Äetmuoriani, kuinka erilaiseksi hänenkin elämä olisi tullut, jos hän ei olisi 'hienostellut', pyrkinyt konttorihommaan hinnalla millä hyvänsä, vaan mennyt esim. tehtaaseen ihan suosiolla. Mutta hän ei sitä tehnyt, koska hän halveksi työväenluokkaa [vaikka kuului siihen itse]. Ihan sama juttu oikeastaan Isukin kohdalla. Konttorirotat eivät tienaa ja minusta tuntuu että Isukki ja Äetmuori olisivat olleet onnellisempia jos olisivat tienanneet paremmin - se merkitsi heille niin paljon ja he tunsivat alemmuutta siitä, etteivät saaneet rahaa yhtä paljon kuin jotkut muut.
Yhden kaverini isä oli metallityömies ja hän oli kyllä tosi valistunut. Hän luki paljon sanomalehteä ja kirjallisuutta. Sitten hän toimi ay-liikkeessä ja hänestä tuli sen varapuheenjohtaja. Ja tienasi ihan hyvin koko ajan. Nyt hänellä on maksettuna oma rivitaloasuntonsa, jossa asui siis se kaverini perhe oikeastaan siitä lähtien kun kaverini oli 6-vuotias. Kun taas miettii Äetmuorin ja Isukin elämää, jatkuvia muuttoja, aina vaan huonompaan asuntoon, aina vaan huonommalle seudulle.
Isukki menetti työnsä silloin kun kaikilla muilla tuntui Suomessa menevän hyvin. Eli siis 80-luvun puolessavälissä. Sitten hän teki kaikkensa päästäkseen sairaseläkkeelle ja pääsikin, mielenterveyssyistä. Äetmuori ja Isukki eivät ajatelleet että esim. 5000 vanhaa markkaa kuussa oli silloin ehkä iso raha, mutta sen arvo ei oikein esim. nykyisin vastaa sitä mitä se oli silloin. Kun ihminen jää sairaseläkkeelle niin se oli [ja on kai vieläkin] aika lopullinen päätös. Se on aika huima päätös 4-kymppiseltä.
Sitten Muori teki saman päätöksen, jäi vähän yli 50-vuotiaana eläkkeelle [mutta ei mielenterveyssyistä - minusta kyllä olisi kannattanut vedota siihen!!]. Ja nyt sitten on pienet tulot. Minusta tuntuu että Siukku antaa Muorille joskus rahaa. Itse en VOI antaa, koska mulla ei oikeasti ole tuloja, enkä kehtaa mieheltä pyytää rahaa annettavaksi Muorille. Kun kuitenkin hän jo mua elättää. :( Annoin Muorille kyllä silloin kun Isukki kuoli ja Siukun kanssa 'perimme'. Jos nyt voi perimisestä puhua. Muorihan ei oikeastaan saanut mitään, nimittäin, koska hän ja Isukki olivat eronneet. Tästä avioerosta Muori ei koskaan kertonut mulle, sain sen tietää oikeastaan verotoimiston ja poliisilaitoksen kautta. :( Inhottavaa.
Minulle Muori aina puhuu itsestään Isukin leskenä, vaikka tosiaan he olivat eronneet. Siukku tiesi erosta ja hän sitten teki sen, että jätti perunkirjoituksesta pois sen kohdan, jossa puhuttiin Isukin ja Muorin omaisuuden osituksesta yms. Jouduin pyytämään kopion verotoimistosta, siis sellaisen jossa oli se puuttuvat kohta.. ja siitä sain tietää äitini ja isäni eronneen. En vieläkään tajua MIKSI Muorista se piti salata multa. Varsinkin kun en koskaan ole mitenkään ollut raivoisa ihminen, reagoinut kiivaasti tms.
Kylläpä mä nyt rönsyilen. :) Pointti kuitenkin oli se että minusta Isukki ja Äetmuori tavallaan maksoi kalliin hinnan 'hienostelustaan'. Lisäksi esim. Äetmuori ei ole yhtään niin valistunut ja lukenut kuin moni ihan reilu tehdastyöläinen on.
Äetmuorin perheessä harrastettiin aina jotain kummaa hienostelua! K-mummi ja Vaari oli aika köyhiä mutta SILTI piti enolle ostaa upouusi auto, käyttää rahat sellaiseen joutavaan, ostaa 20-vuotiaalle pojalle pistämätön auto! Että kaikki näkisi, että on tässä millä mällätä. :( Ihan hullua. Elämistä yli varojen.
Lääke, sen monet vaikutukset
Nyt kun olen puhunut kommunismista ja perheen hulluudesta niin täytyypä muuten listata taas sellaisia Citalopramin vaikutuksia, jotka olen huomannut.
- tietokoneen räpläys on vähentynyt
- kakkublogeissa surffailu on vähentynyt
- suklaayhdistyksen sivulla roikkuminen on vähentynyt
- töllöttimen tuijotus on vähentynyt, ei enää esim. jaksa katsoa CSI uusintoja, vaikka ennen kyllä katsoin nekin aina!
- jaksan lukea romaania [mulla oli jostain syystä ennen lääkettä jotenkin niin levoton olo, etten oikein jaksanut keskittyä esim. romaaniin, usein saatoin lukea ekan sivun ja sitten jättää sen, olin liika levoton lukemaan].
Nämä on kaikki tietysti sellaista ulkonaista.. ehkä näitä vaikutuksia on, koska jokin sisällä on muuttunut. Esim. kakkublogit ja suklaayhdistys ei enää niin innosta, koska herkkujen ajattelu ylipäätään on vähentynyt. Ja koska olo on rauhallisempi, niin ei enää tarvita töllöä ja tietsikkaa niin paljon. Voi puuhata jotain rauhallisempaa.
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Vaippavyö!
Luin semmoista kirjaa, Jane Tarzanan [se on nimimerkki!] kirjoittamaa kauheaa kuvausta insestikokemuksistaan. Siinä Jane kuvasi kuukautistensakin alkamista. Hän oli muistaakseni 40-luvulla syntynyt, joten hän sai äidiltään TYPERÄN kuukautissuojan, "vaippavyön" melkein - sellaisia ne oli siihen aikaan! :( Oli joku kuminauhasta tehty "vyö" vyötäröllä ja siihen kiinnitettiin paksu side.
Muistan muuten nähneeni semmoisen värkin joskus koulun seksivalistustunnilla. Terveydenhoitaja toi vanhoja kuukautissuojia näytille.
Minua jotenkin raivostutti se Jane Tarzanan ja monen muun saama vaippavyö! Aloin miettiä, että emmekö me naiset parempaa ole ansainneet! Varmasti jos MIEHILLÄ olisi kuukautiset, niin nämä nykyisenlaiset ohkaiset siteet olisivat olleet markkinoilla jo joskus 1500-luvulla! Varmasti! :( Miehet pitää aina puolensa. Sen tiedän muuten minä!
Äetmuori aina joskus sanoi, että jos miehet synnyttäisi, niin epiduraalipuudutus olisi varmaan keksitty jo satoja vuosia sitten, tai sitten synnytyskipuja ei olisi ollenkaan! Ne olisi alusta loppuun lääkitty pois. Ja on se tottakin.
Jollain lailla tuo Jane Tarzanan insestin kokeneen kertomus oli pelottavakin! Koska siinä hän oli unohtanut insestin. Se tapahtui kun hän oli n. 2-4-vuotias. Todella nuori siis. Ja ilmeisesti siinä oli myös ihan se, että yhdyntä. Ei siis 'vain' koskettelua. Ja sitten lapsi unohti sen kokonaan ja se tuli aikuisena unissa esille! Mutta unia peraten nainen pääsee perille totuudesta ja saa jopa tietää kuka oli hyväksikäyttäjä! Hän ei muuten ollut isä.. Vaan ainakin yksi äidin veljistä, ehkä parikin. Niin, minua pelottaa se, jos ihminen voi unohtaa jotain tuollaista täysin! Aloin miettiä että sittenhän kai sitä voisi pikkulapsena tehdä ITSE jotain kauheaa ja unohtaa sen! :( Mistä minä voin tietää varmasti, etten ole 3-vuotiaana vaikka tappanut jotain?? Mistä voin tietää, jos olisin tuon Tarzanan tavoin vaikka unohtanut sen! Sitten esim. 50-vuotiaana alkaisin nähdä unia ja kauhea totuus selviäisi. :( Ei sitä ole kiva ajatella. Tai voisi olla vaikka rääkännyt jotain eläintä ja ihan kokonaan unohtanut! Voi ei. Huh, toivottavasti itse en ala unelmoida mitään ja toivottavasti itse en ole kokenut/tehnyt mitään sellaista kamalaa, jonka olisin vain sulkenut pois.
En toisaalta tiedä voisiko 3-vuotias tappaa jonkun! Olisiko sellainen riittävän vanha! Tai tajuaisiko se edes tappamisen päälle. Kenet sellainen voisi murhata? Ehkä jonkun vielä pienemmän lapsen? Tai sitten ehkä ihan tosi-tosi heikon vanhuksen. Muuten en oikein osaa sellaista kuvitella.
Uusia ajatuksia
Mieleen tulee koko ajan kaikkia uusia ajatuksia, en tiedä johtuuko se lääkkeestä vai mistä! Ehkä se on tätä samaa ajatustyötä jota olen jo pitempään tehnyt ja nyt lääke vahvistaa sitä? Mietin miksi AINA reagoin niin vahvasti kaikkiin hylkäämiseksi tulemisen kokemuksiin. Mietin sitäkin, kun silloin tein sen JÄYNÄN ex-työpaikassa, eli poistin niitä varauksia koneelta.. kun lähdin sieltä.. kun olin siis siihen pomoon suuttunut. Siinäkin taas, hän sai mut tuntemaan itseni epäkelvoksi ja ei-toivotuksi jotenkin. Ja reagoin siihen. Sitten minun halu välttää kaikkia aggressioita ja kaikkia ristiriitatilanteita sukulaisten ja ystävien kanssa on sitä samaa. Pelkään että jos näyttäisin vihaisuuteni, pettymykseni tms. niin minut hylättäisiin, minua ei hyväksyttäisi.
Nyt olen sitten alkanut miettiä, että ENTÄS SITTEN? Onko se oikeastaan itkun arvoinen asia, jos joku hylkäisi tai torjuisi mut tuollaisen tunteen vuoksi? Eikö se kerro ettei se ihminen alun alkaenkaan kauhean korkealle mua arvosta tai pidä tärkeänä elämässään? Miksi aina tyydyn minimiin, miksi toimin niin kuin tyttö joka yrittää miesten kanssa makaamalla ostaa hyväksyntää? Minä en makaa miesten kanssa, mutta tavallaan teen samaa, eli luovun isosta osasta itseäni, esitän mukautuvaa, kilttiä, yms. ettei minua vain hylättäisi. En vedä rajojani. Seksiin hylkäämisen pelosta menevä nainen ei pidä fyysisistä rajoistaan kiinni, minä en pidä kiinni henkisistä rajoistani. Mistä tulee se rohkeus ja uskallus olla aito itsensä ja näyttää myös ne kielteiset tunteet? Voiko sitä oppia? Toivoisin, että voisi.
6 kokonaista vuorokautta ...
.. mässyilyyn! :) Sitä ennen on kyllä paljon siivoustyötä. Pesin tänään 2 koneellista pyykkiä. Pitää vieläkin pestä, vaikka ei sitä onneksi paljon ole. Minun tekisi mieleni omarkarkkeja, mutten tiedä viitsinkö ostaa pussin, koska se on niin iso ja olenhan kertonut, etten pysty kerralla syömään paljon semmoista. Sitten ne jäisivät kovettumaan kaapin pohjalle ne karkit. Omarit on parhammillaan tuoreina. Siis silloin kun pussin avaamisesta ei ole pitkä aika. Pari viikkoa vielä menee, mutta sitten.. :(
Kerran olin vieraisilla yhdessä paikassa, jossa omareita oli lasimaljassa. Katsoin vähän ja mietin, että joopa joo, muutaman päivän kun ne siinä ovat avoimessa kulhossa, niin muuttuvat koviksi ja menettävät kokonaan sen parhaimman teränsä.
Muistan muuten nähneeni semmoisen värkin joskus koulun seksivalistustunnilla. Terveydenhoitaja toi vanhoja kuukautissuojia näytille.
Minua jotenkin raivostutti se Jane Tarzanan ja monen muun saama vaippavyö! Aloin miettiä, että emmekö me naiset parempaa ole ansainneet! Varmasti jos MIEHILLÄ olisi kuukautiset, niin nämä nykyisenlaiset ohkaiset siteet olisivat olleet markkinoilla jo joskus 1500-luvulla! Varmasti! :( Miehet pitää aina puolensa. Sen tiedän muuten minä!
Äetmuori aina joskus sanoi, että jos miehet synnyttäisi, niin epiduraalipuudutus olisi varmaan keksitty jo satoja vuosia sitten, tai sitten synnytyskipuja ei olisi ollenkaan! Ne olisi alusta loppuun lääkitty pois. Ja on se tottakin.
Jollain lailla tuo Jane Tarzanan insestin kokeneen kertomus oli pelottavakin! Koska siinä hän oli unohtanut insestin. Se tapahtui kun hän oli n. 2-4-vuotias. Todella nuori siis. Ja ilmeisesti siinä oli myös ihan se, että yhdyntä. Ei siis 'vain' koskettelua. Ja sitten lapsi unohti sen kokonaan ja se tuli aikuisena unissa esille! Mutta unia peraten nainen pääsee perille totuudesta ja saa jopa tietää kuka oli hyväksikäyttäjä! Hän ei muuten ollut isä.. Vaan ainakin yksi äidin veljistä, ehkä parikin. Niin, minua pelottaa se, jos ihminen voi unohtaa jotain tuollaista täysin! Aloin miettiä että sittenhän kai sitä voisi pikkulapsena tehdä ITSE jotain kauheaa ja unohtaa sen! :( Mistä minä voin tietää varmasti, etten ole 3-vuotiaana vaikka tappanut jotain?? Mistä voin tietää, jos olisin tuon Tarzanan tavoin vaikka unohtanut sen! Sitten esim. 50-vuotiaana alkaisin nähdä unia ja kauhea totuus selviäisi. :( Ei sitä ole kiva ajatella. Tai voisi olla vaikka rääkännyt jotain eläintä ja ihan kokonaan unohtanut! Voi ei. Huh, toivottavasti itse en ala unelmoida mitään ja toivottavasti itse en ole kokenut/tehnyt mitään sellaista kamalaa, jonka olisin vain sulkenut pois.
En toisaalta tiedä voisiko 3-vuotias tappaa jonkun! Olisiko sellainen riittävän vanha! Tai tajuaisiko se edes tappamisen päälle. Kenet sellainen voisi murhata? Ehkä jonkun vielä pienemmän lapsen? Tai sitten ehkä ihan tosi-tosi heikon vanhuksen. Muuten en oikein osaa sellaista kuvitella.
Uusia ajatuksia
Mieleen tulee koko ajan kaikkia uusia ajatuksia, en tiedä johtuuko se lääkkeestä vai mistä! Ehkä se on tätä samaa ajatustyötä jota olen jo pitempään tehnyt ja nyt lääke vahvistaa sitä? Mietin miksi AINA reagoin niin vahvasti kaikkiin hylkäämiseksi tulemisen kokemuksiin. Mietin sitäkin, kun silloin tein sen JÄYNÄN ex-työpaikassa, eli poistin niitä varauksia koneelta.. kun lähdin sieltä.. kun olin siis siihen pomoon suuttunut. Siinäkin taas, hän sai mut tuntemaan itseni epäkelvoksi ja ei-toivotuksi jotenkin. Ja reagoin siihen. Sitten minun halu välttää kaikkia aggressioita ja kaikkia ristiriitatilanteita sukulaisten ja ystävien kanssa on sitä samaa. Pelkään että jos näyttäisin vihaisuuteni, pettymykseni tms. niin minut hylättäisiin, minua ei hyväksyttäisi.
Nyt olen sitten alkanut miettiä, että ENTÄS SITTEN? Onko se oikeastaan itkun arvoinen asia, jos joku hylkäisi tai torjuisi mut tuollaisen tunteen vuoksi? Eikö se kerro ettei se ihminen alun alkaenkaan kauhean korkealle mua arvosta tai pidä tärkeänä elämässään? Miksi aina tyydyn minimiin, miksi toimin niin kuin tyttö joka yrittää miesten kanssa makaamalla ostaa hyväksyntää? Minä en makaa miesten kanssa, mutta tavallaan teen samaa, eli luovun isosta osasta itseäni, esitän mukautuvaa, kilttiä, yms. ettei minua vain hylättäisi. En vedä rajojani. Seksiin hylkäämisen pelosta menevä nainen ei pidä fyysisistä rajoistaan kiinni, minä en pidä kiinni henkisistä rajoistani. Mistä tulee se rohkeus ja uskallus olla aito itsensä ja näyttää myös ne kielteiset tunteet? Voiko sitä oppia? Toivoisin, että voisi.
6 kokonaista vuorokautta ...
.. mässyilyyn! :) Sitä ennen on kyllä paljon siivoustyötä. Pesin tänään 2 koneellista pyykkiä. Pitää vieläkin pestä, vaikka ei sitä onneksi paljon ole. Minun tekisi mieleni omarkarkkeja, mutten tiedä viitsinkö ostaa pussin, koska se on niin iso ja olenhan kertonut, etten pysty kerralla syömään paljon semmoista. Sitten ne jäisivät kovettumaan kaapin pohjalle ne karkit. Omarit on parhammillaan tuoreina. Siis silloin kun pussin avaamisesta ei ole pitkä aika. Pari viikkoa vielä menee, mutta sitten.. :(
Kerran olin vieraisilla yhdessä paikassa, jossa omareita oli lasimaljassa. Katsoin vähän ja mietin, että joopa joo, muutaman päivän kun ne siinä ovat avoimessa kulhossa, niin muuttuvat koviksi ja menettävät kokonaan sen parhaimman teränsä.
tiistai 31. maaliskuuta 2009
Telkkari
Huomasin etten enää jaksakaan katsoa Gossip girliä! :( Voi surkeus! Jotenkin vaan se edellinen jakso - jonka siis katsoin, se eka toisen tuotantokauden jakseli - tuntuikin ihan lässähtäneeltä. En jaksa eläytyä enää niihin kuvioihin. GG:n eka kausi oli sellainen, että se veti Zuk-Zuk-Zukliksen töllöttimen ääreen joka kerta.. mutta nyt en enää aio sitä katsoa. Minusta vaan se on väljähtänyt. Se Naten suhde vanhemman naisen kanssa on ihan yksinkertaisesti pöllö juttu. Voin tajuta, että kolmi-nelikymppinen nainen alkaa leikkiä seksileikkejä 20-25-vuotiaan kanssa, mutta 17-18 v POJALLA ei niissä hommissa tee oikeastaan mitään. Kaikki tietävät sen.
Voi se tietty olla että tämä johtuu siitä tauostakin, kun GG on siis ollut tauolla aika pitkään. Joskus niin käy, että ihan OK-sarja menettää vaan kiinnostavuutensa, kun se on ollut tauolla. Minusta tuntuu että Lostin kanssa mulle kävi niin. En jaksanut sitä toista kautta enää katsellakaan. Tellusta tulee niin paljon kaikkea ja aina uutta, siinä on sarjojen oikeastaan pysyttävä katsojan ulottuvilla "kilpailemassa" suosiosta, tai muuten voi kiinnostus lopahtaa. Nyt sitten GG:n kanssa on kai käynyt niin, vaikka oikeasti on sanottava että ei nuo uudet juonikuviot jaksa vakuuttaa. GG siis on sitten pois mun katselulistalta, bye bye.
Mutta sitten olen huomannut yhden oudon uuden telkkumieltymyksen! Nyt olen ruokaa laittaessani katsellut hihityttävän hölmöä Nelosen Unelmien poikamiestä. :) Eli siis kai n. 25 naista kisaa saadakseen jallitetuksi itselleen Andyn, joka on laivaston lääkäri-upseeri ja thriatlonisti ja tietty valokuvamallimaisen komea. :) Se on tosi hassu sarja! Ne naiset ovat oikein korostetun narttumaisia ja tekevät mitä vaan tehdäkseen vaikutuksen siihen puunukke-Andyyn. No joka tapauksessa olen katsellut sitä.. ja jäänyt koukkuun! Mies oli tänään vähän äimänkäkenä kun tuli töistä vähän aiemmin kotiin ja näki mut telkkun ääressä nauramassa sitä Unelmien poikamiestä. Mies sanoi muuten ettei hän voisi kestää olla tuommoisena unelmien poikamiehenä. Ne naiset oli jotenkin.. no, ROISEJA.. kiljuvat kauheasti (it's the American way) ja sitten isoon ääneen ihasteli sen Andyn kroppaa, lihaksia, vaativat paitaa pois päältä jne. Eli ei kovin leidimäistä siis. Mies sanoi että hän olisi vaivaantunut, hän on liian introvertti. No minä kyllä sanoin etten osaa kuvitella itseäni semmoisena naisena tuossa kisassa. Luultavasti vaan häpeäisin kauheasti, enkä osaa lykätä itseäni 'esille', niin kuin siinä pitäisi.
Tuo sarja tulee kello 17, eli tietty se on juuri sitä mun ruoanlaittoprimetimea. Ruokaa laittaessa katson aika usein telkkuria. Tietty joskus kuuntelen myös musiikkia. Enya on hyvää musiikkia, sellaista rentouttavaa. Mies ei kyllä kauheasti siitä pidä. Mulla on Enyaa oikein monta CD:tä. ;) Joskus automatkoilla olen sitä kuunnellut ja mies on ihan helisemässä. :)
Noista ison ikäeron suhteista. Mä tosiaan voin ymmärtää sen, että ikäeroa on. Meillä on tuttavapiirissä pari, jossa mies on 7 vuotta naista nuorempi ja siskoni taas on omaa miestään 8 vuotta nuorempi. Itsekin olen sekoillut ison ikäeron kanssa, tosin mulla on ollut aina niin päin, että mies on ollut paljon vanhempi. Saattanut olla jopa yli 30 vuotta mua vanhempi. Kai se on ollut jotain isänkaipuuta, kun kuitenkin Isukki oli tosi vähän läsnä lapsuudessani, kuten olen kertonutkin. Ei ne tuollaiset valtavan ison ikäeron suhteet oikeastaan toimi. Itse sitä on vaan joku POKAALI sille miehelle ja muutenkin on maailmojen ero ihmisten välillä. Kyllä mä melkein sanoisin, että +-10 vuotta on hyvä ikäeron nyrkkisääntö. Puolin ja toisin. Silloin voi toimia. Tietty poikkeuksia on, mutta ne onkin poikkeuksia, ei sääntöjä.
Herkkukytkin yhä OFF-asennossa
Mulla on päässä sellainen herkkukytkin, joka oli aikaisemmin [ennen Citalopram-lääkettä] ON-asennossa aina. Nyt se on OFF. Mutta silti, yritän lietsoa jotain ajatuksia. Se on huippuhullua, etten enää notku kaupoissa karkkihyllyjä katsomassa! En olisi IKINÄ voinut uskoa tällaista muutosta.
Mutta yksi negatiivinen puoli on lääkkeissä. Nimittäin tekee koko ajan mieli ostaa viiniä. Ilman lääkitystä tällaista outoa halua ei ollut. Nyt on. Mikähän siinä on. Olen huomannut saman ennenkin SSRI-lääkityksellä. Uskon sen oikeasti johtuvan jotenkin lääkityksestä, koska ilman sitä ei tällaista tarvetta ole.
Sitten toinen kielteinen juttu. En usko lääkkeen auttaneen mun ihmisarkuuteen ollenkaan. Miehen työkaveri tuli sunnuntaina ihan lyhyesti käymään ja menin makuuhuoneeseen, enkä tahtonut tulla tervehtimään. :( Se ei sinänsä ole mikään katastrofi, koska hän ei tiennyt mun olevan kotona.. mutta jotenkin silti itsestä tuntuu pahalta, etten voi edes kivaa kilttiä ihmistä tavata. :( Voi p-ka, en muuta sano. Enkä muuten ole yhtään muuttunut siinäkään, että yhä arkailen soittaa puhelimella paikkoihin tai ihmisille, se on mielettömän vaikeaa. :( Se lekuri sanoi että tämän ihmisarkuuden ja sosiaalisen pelon pitäisi vähentyä! Mutta ei se ole..
Ja kolmas kielteinen juttu on väsymyksen tunne, joka on oikeasti ihan MAHDOTON. On se jotenkin ikävää, kun sängyssä tulee oltua koko päivä melkein. Odotan, että se menisi ohi, mutta vähän toivottomalta tuntuu.
Rahkafani
Olen rahkafani! MÄSSYissä teen usein mustikkarahkaa, siihen tulee vaan mustikoita [pakastimesta], rahkaa ja makeutusjauhetta + lusikallinen vaniljasokrua. Pidän myös kaikista juustokakuista - sen kaikki varmaan jo tietävätkin ;) - ja muutenkin kaikista rahkapiiraista. Harmittaa melkein, kun luin UllanUnelman blogista ihanien pääsiäis-rahkaleivosten ohjeen, mutta en varmaan viitsi niitä nyt tehdä, kun seuraavassa herkuttelussa on kuitenkin rahkapitoisia herkkuja jo luvassa [mustikkarahkaa, pashaa]. Mies ei ole ihan sellainen rahkafani kuin minä, mutta mun tekemästä pashasta hän pitää paljon.
Haaveilen siis rahkasta yli kaiken! :)
Voi se tietty olla että tämä johtuu siitä tauostakin, kun GG on siis ollut tauolla aika pitkään. Joskus niin käy, että ihan OK-sarja menettää vaan kiinnostavuutensa, kun se on ollut tauolla. Minusta tuntuu että Lostin kanssa mulle kävi niin. En jaksanut sitä toista kautta enää katsellakaan. Tellusta tulee niin paljon kaikkea ja aina uutta, siinä on sarjojen oikeastaan pysyttävä katsojan ulottuvilla "kilpailemassa" suosiosta, tai muuten voi kiinnostus lopahtaa. Nyt sitten GG:n kanssa on kai käynyt niin, vaikka oikeasti on sanottava että ei nuo uudet juonikuviot jaksa vakuuttaa. GG siis on sitten pois mun katselulistalta, bye bye.
Mutta sitten olen huomannut yhden oudon uuden telkkumieltymyksen! Nyt olen ruokaa laittaessani katsellut hihityttävän hölmöä Nelosen Unelmien poikamiestä. :) Eli siis kai n. 25 naista kisaa saadakseen jallitetuksi itselleen Andyn, joka on laivaston lääkäri-upseeri ja thriatlonisti ja tietty valokuvamallimaisen komea. :) Se on tosi hassu sarja! Ne naiset ovat oikein korostetun narttumaisia ja tekevät mitä vaan tehdäkseen vaikutuksen siihen puunukke-Andyyn. No joka tapauksessa olen katsellut sitä.. ja jäänyt koukkuun! Mies oli tänään vähän äimänkäkenä kun tuli töistä vähän aiemmin kotiin ja näki mut telkkun ääressä nauramassa sitä Unelmien poikamiestä. Mies sanoi muuten ettei hän voisi kestää olla tuommoisena unelmien poikamiehenä. Ne naiset oli jotenkin.. no, ROISEJA.. kiljuvat kauheasti (it's the American way) ja sitten isoon ääneen ihasteli sen Andyn kroppaa, lihaksia, vaativat paitaa pois päältä jne. Eli ei kovin leidimäistä siis. Mies sanoi että hän olisi vaivaantunut, hän on liian introvertti. No minä kyllä sanoin etten osaa kuvitella itseäni semmoisena naisena tuossa kisassa. Luultavasti vaan häpeäisin kauheasti, enkä osaa lykätä itseäni 'esille', niin kuin siinä pitäisi.
Tuo sarja tulee kello 17, eli tietty se on juuri sitä mun ruoanlaittoprimetimea. Ruokaa laittaessa katson aika usein telkkuria. Tietty joskus kuuntelen myös musiikkia. Enya on hyvää musiikkia, sellaista rentouttavaa. Mies ei kyllä kauheasti siitä pidä. Mulla on Enyaa oikein monta CD:tä. ;) Joskus automatkoilla olen sitä kuunnellut ja mies on ihan helisemässä. :)
Noista ison ikäeron suhteista. Mä tosiaan voin ymmärtää sen, että ikäeroa on. Meillä on tuttavapiirissä pari, jossa mies on 7 vuotta naista nuorempi ja siskoni taas on omaa miestään 8 vuotta nuorempi. Itsekin olen sekoillut ison ikäeron kanssa, tosin mulla on ollut aina niin päin, että mies on ollut paljon vanhempi. Saattanut olla jopa yli 30 vuotta mua vanhempi. Kai se on ollut jotain isänkaipuuta, kun kuitenkin Isukki oli tosi vähän läsnä lapsuudessani, kuten olen kertonutkin. Ei ne tuollaiset valtavan ison ikäeron suhteet oikeastaan toimi. Itse sitä on vaan joku POKAALI sille miehelle ja muutenkin on maailmojen ero ihmisten välillä. Kyllä mä melkein sanoisin, että +-10 vuotta on hyvä ikäeron nyrkkisääntö. Puolin ja toisin. Silloin voi toimia. Tietty poikkeuksia on, mutta ne onkin poikkeuksia, ei sääntöjä.
Herkkukytkin yhä OFF-asennossa
Mulla on päässä sellainen herkkukytkin, joka oli aikaisemmin [ennen Citalopram-lääkettä] ON-asennossa aina. Nyt se on OFF. Mutta silti, yritän lietsoa jotain ajatuksia. Se on huippuhullua, etten enää notku kaupoissa karkkihyllyjä katsomassa! En olisi IKINÄ voinut uskoa tällaista muutosta.
Mutta yksi negatiivinen puoli on lääkkeissä. Nimittäin tekee koko ajan mieli ostaa viiniä. Ilman lääkitystä tällaista outoa halua ei ollut. Nyt on. Mikähän siinä on. Olen huomannut saman ennenkin SSRI-lääkityksellä. Uskon sen oikeasti johtuvan jotenkin lääkityksestä, koska ilman sitä ei tällaista tarvetta ole.
Sitten toinen kielteinen juttu. En usko lääkkeen auttaneen mun ihmisarkuuteen ollenkaan. Miehen työkaveri tuli sunnuntaina ihan lyhyesti käymään ja menin makuuhuoneeseen, enkä tahtonut tulla tervehtimään. :( Se ei sinänsä ole mikään katastrofi, koska hän ei tiennyt mun olevan kotona.. mutta jotenkin silti itsestä tuntuu pahalta, etten voi edes kivaa kilttiä ihmistä tavata. :( Voi p-ka, en muuta sano. Enkä muuten ole yhtään muuttunut siinäkään, että yhä arkailen soittaa puhelimella paikkoihin tai ihmisille, se on mielettömän vaikeaa. :( Se lekuri sanoi että tämän ihmisarkuuden ja sosiaalisen pelon pitäisi vähentyä! Mutta ei se ole..
Ja kolmas kielteinen juttu on väsymyksen tunne, joka on oikeasti ihan MAHDOTON. On se jotenkin ikävää, kun sängyssä tulee oltua koko päivä melkein. Odotan, että se menisi ohi, mutta vähän toivottomalta tuntuu.
Rahkafani
Olen rahkafani! MÄSSYissä teen usein mustikkarahkaa, siihen tulee vaan mustikoita [pakastimesta], rahkaa ja makeutusjauhetta + lusikallinen vaniljasokrua. Pidän myös kaikista juustokakuista - sen kaikki varmaan jo tietävätkin ;) - ja muutenkin kaikista rahkapiiraista. Harmittaa melkein, kun luin UllanUnelman blogista ihanien pääsiäis-rahkaleivosten ohjeen, mutta en varmaan viitsi niitä nyt tehdä, kun seuraavassa herkuttelussa on kuitenkin rahkapitoisia herkkuja jo luvassa [mustikkarahkaa, pashaa]. Mies ei ole ihan sellainen rahkafani kuin minä, mutta mun tekemästä pashasta hän pitää paljon.
Haaveilen siis rahkasta yli kaiken! :)
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Aivosärky!
Olen nyt kahtena päivänä ottanut sen isomman annoksen Citalopramia. Ja ei siinä muuta, mutta viime yönä ainakin oli kauhea päänsärky! :( Ja luulisin sen johtuvan lääkeannoksen nostosta, koska yleensähän mulla ei päätä särje koskaan. Nyt sitten oli.. tuskin unta sain. Mutta uskon sen menevän pian ohi. Keljua silti! Ei oikein pystynyt mihinkään keskittymään, kun oli semmoinen olo. Viime yönä tuli myös hetken ajan sellainen tosi oksettava olo, ajattelin että huh hei, kohta olen laattaamassa tuolla vessan puolella, mutta enpäs sitten vain ollutkaan.
14 kokonaista vuorokautta enää (tai vielä!)
MÄSSY, pääsiäismässy, koittaa tasan 14 kokonaisen vuorokauden kuluttua. Olen jo vähän suunnitellut, tosin sillä lailla ponnettomasti. Minä teen aina pashan pääsiäiseksi, vaikken laita siihen mitään sukaatteja, koska inhoan niitä.. Mutta teen siis pashan kumminkin. Mutta eihän se riitä leivonnaiseksi. Pitää olla jotain muutakin! Nyt olen sitten miettinyt, että mitä. Se valkosuklaa-mansikkajuustokakku voisi olla yksi vaihtoehto. Mietin vaan että muistuttaako se kuitenkin liikaa pashaa.. tuleeko liian paljon samanlaista. Pitäisikö sittenkin tehdä jotain suklaista. Ehtiihän sitä tietty miettiä vielä. Hassu juttu muuten, että kaupan pashaa en voi sietää! Sitä nyt myydään pikku purkeissa [naurettavan pienissä muuten!] ja minusta se on pahaa!
Mämmiä en siedä yhtään, mulle on mysteeri miten joku voi siitä pitää. :( Miehen lapsuuteen se kuului, mutta hänkään ei oikeasti pidä siitä suuremmin.
Yllätysmunien määrä on pidettävä minimissä! Mutta semmoisen Muumimunan ainakin haluan meille molemmille suoda. Ne muumihahmot on ihan hauskoja, niitä oikein säästää. Mutta noin muuten paljon on markkinoilla ihan turhiakin yllärisuklaamunia. Kerran kyllä sain aika hauskan minipalapelin yllätysmunasta! Olisikohan ollut Disney-muna! Se oli mukava yllätys.
Pitää kai mennä huomenna Lidliin! Liideli on nimittäin mun matkani varrella, kun huomenna joudun muutenkin ajamaan Pikku Kaupunkiin, eli sen 20 km. Siellä Liidelikin on. :) Varmaan ne myyjät siellä on tottuneet muhun, kun joskus roikun siellä ja katselen tuotteita. ;)
Taidan ostaa Fazerin keksicrisp-suklaalevyn. Pidän nimittäin tosi paljon keksisuklaatista ja tuo Fazun keksisuklaa on parhaasta päästä. Maraboun suklaati on liian rasvaista mun makuun, liian makeaa. Keksicrisp ainakin kuluisi mulla, se on saletti.
Alkaa olla vähän MÄSSYkuumetta ilmassa. Oikeastaan pidän pääsiäisestä, vaikka en aina halua ajatella verta vuotavaa Jeesusta, huh! :( Periaatteessa pääsiäiskortitkin on kivoja, jos niissä on tipuja ja munia. Yksi uskovainen tuttu laittoi aina jonkun sellaisen, jossa oli ristiinnaulittu! :( Siitä tuli joskus vähän ankea olo. Sama tuttu laittoi aina jouluksi jonkun semmoisen kortin, jossa oli raamatunlause.
Suklis miettii hurjia!
Kun nyt on kevät ja pian pääsiäinen .. niin aloin miettiä VAPPUA! Ja aloin miettiä että pitäisikö mennä Isoon Kaupunkiin ja osallistua vappumarssiin! Tiedetään, se varmaan on joidenkin mielestä kornia. Mutta nyt on niin paljon ollut pienen ihmisen pahaa kohtelua, että jotenkin pitäisi protestoida. Mua vieläkin järkyttää kun kuulin ystävältä, että hänen mieheltäkin lähtee työt alta keväällä. :( Hommat siirretään halvemman tuotannon maihin. Tosi surullista, heillä on kaksi pientä lasta ja asuntolaina. Ja niin kai on suurimmalla osalla irtisanotuista. Sitten tämä kaverini mies on vielä masennustaustalla, eli on sitä taipumusta - hän on nyt ihan maassa ja mietin että uusiiko se masennus. Hän jää lasten kanssa kotiin ja kaverini lopettaa hoitovapaansa. Mutta voiko hän täysin sydämin omistautua lasten hoidolle, jos on masennusta.. en tiedä ONKO sitä NYT, mutta aika ikävältä näyttää.
Pitäisi jotenkin marssia. Vaikka olisiko siitä apua? :( Pitäisi tehdä kyltti, "sosialismi ei ole kuollut" tai jotain. Tai sitten mainostaa TosiSosia. Minun omaa puoluettani! Luultavasti marssijoita vain pilkataan!
14 kokonaista vuorokautta enää (tai vielä!)
MÄSSY, pääsiäismässy, koittaa tasan 14 kokonaisen vuorokauden kuluttua. Olen jo vähän suunnitellut, tosin sillä lailla ponnettomasti. Minä teen aina pashan pääsiäiseksi, vaikken laita siihen mitään sukaatteja, koska inhoan niitä.. Mutta teen siis pashan kumminkin. Mutta eihän se riitä leivonnaiseksi. Pitää olla jotain muutakin! Nyt olen sitten miettinyt, että mitä. Se valkosuklaa-mansikkajuustokakku voisi olla yksi vaihtoehto. Mietin vaan että muistuttaako se kuitenkin liikaa pashaa.. tuleeko liian paljon samanlaista. Pitäisikö sittenkin tehdä jotain suklaista. Ehtiihän sitä tietty miettiä vielä. Hassu juttu muuten, että kaupan pashaa en voi sietää! Sitä nyt myydään pikku purkeissa [naurettavan pienissä muuten!] ja minusta se on pahaa!
Mämmiä en siedä yhtään, mulle on mysteeri miten joku voi siitä pitää. :( Miehen lapsuuteen se kuului, mutta hänkään ei oikeasti pidä siitä suuremmin.
Yllätysmunien määrä on pidettävä minimissä! Mutta semmoisen Muumimunan ainakin haluan meille molemmille suoda. Ne muumihahmot on ihan hauskoja, niitä oikein säästää. Mutta noin muuten paljon on markkinoilla ihan turhiakin yllärisuklaamunia. Kerran kyllä sain aika hauskan minipalapelin yllätysmunasta! Olisikohan ollut Disney-muna! Se oli mukava yllätys.
Pitää kai mennä huomenna Lidliin! Liideli on nimittäin mun matkani varrella, kun huomenna joudun muutenkin ajamaan Pikku Kaupunkiin, eli sen 20 km. Siellä Liidelikin on. :) Varmaan ne myyjät siellä on tottuneet muhun, kun joskus roikun siellä ja katselen tuotteita. ;)
Taidan ostaa Fazerin keksicrisp-suklaalevyn. Pidän nimittäin tosi paljon keksisuklaatista ja tuo Fazun keksisuklaa on parhaasta päästä. Maraboun suklaati on liian rasvaista mun makuun, liian makeaa. Keksicrisp ainakin kuluisi mulla, se on saletti.
Alkaa olla vähän MÄSSYkuumetta ilmassa. Oikeastaan pidän pääsiäisestä, vaikka en aina halua ajatella verta vuotavaa Jeesusta, huh! :( Periaatteessa pääsiäiskortitkin on kivoja, jos niissä on tipuja ja munia. Yksi uskovainen tuttu laittoi aina jonkun sellaisen, jossa oli ristiinnaulittu! :( Siitä tuli joskus vähän ankea olo. Sama tuttu laittoi aina jouluksi jonkun semmoisen kortin, jossa oli raamatunlause.
Suklis miettii hurjia!
Kun nyt on kevät ja pian pääsiäinen .. niin aloin miettiä VAPPUA! Ja aloin miettiä että pitäisikö mennä Isoon Kaupunkiin ja osallistua vappumarssiin! Tiedetään, se varmaan on joidenkin mielestä kornia. Mutta nyt on niin paljon ollut pienen ihmisen pahaa kohtelua, että jotenkin pitäisi protestoida. Mua vieläkin järkyttää kun kuulin ystävältä, että hänen mieheltäkin lähtee työt alta keväällä. :( Hommat siirretään halvemman tuotannon maihin. Tosi surullista, heillä on kaksi pientä lasta ja asuntolaina. Ja niin kai on suurimmalla osalla irtisanotuista. Sitten tämä kaverini mies on vielä masennustaustalla, eli on sitä taipumusta - hän on nyt ihan maassa ja mietin että uusiiko se masennus. Hän jää lasten kanssa kotiin ja kaverini lopettaa hoitovapaansa. Mutta voiko hän täysin sydämin omistautua lasten hoidolle, jos on masennusta.. en tiedä ONKO sitä NYT, mutta aika ikävältä näyttää.
Pitäisi jotenkin marssia. Vaikka olisiko siitä apua? :( Pitäisi tehdä kyltti, "sosialismi ei ole kuollut" tai jotain. Tai sitten mainostaa TosiSosia. Minun omaa puoluettani! Luultavasti marssijoita vain pilkataan!
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
Himoja vailla
On outoa, kun ei osaa sanoa oikeastaan yhtään sellaista herkkua, jota olisi nyt PAKKO saada. Johon olisi himo. Citalopram on tainnut tehdä siitä lopun! Tavallaan se on helpottavaa, tavallaan pelottavaa. Osaan kuvitella aika montakin semmoista syötävää, jota olisi ihan kiva saada, joka olisi hyvää - mutta siinä ei ole sitä pakonomaista tarvetta saada sitä nyt, heti, pakosti.
Tuntuu kuin seuraavaan MÄSSYyn olisi ikuisuus - sehän on sitten 12.4. - mutta oikeastaan se ei ole ikuisuus syömismielessä, siis että kaihoaisin syötävää, vaan tuntuu kuin siihen juhlahetkeen olisi pitkä aika. Olisi pitkä aika siihen kohonneeseen tunnelmaan ja odotukseen. Olen jo pitkään epäillytkin, että tästä oikeasti on kyse. Ei niinkään mättämisestä, vaan siitä juhlasta, ilomielestä.
Mulla on yleensä arkisin aika jumittuneet ruokasysteemit. Syön paljon samoja ruokia. Ihan koska se on niin helppoa, kauppalaputkin muistuttaa toisiaan tosi paljon. Nyt tällä viikolla kuitenkin otin painonvartijain keittokirjan [tietysti painonvartijain, en sentään ala löysäillä syömisten kanssa, hehe!] ja laitan kahta sellaista ruokaa, joita en ole ennen kokeillut. Tietty ne ovat sitä minun superkevyt-superrasvaton -linjaa taas, mutta ainakin ovat uusia. Koska minusta tuntuu että ihan pelkästään ruokia vaihtelemallakin saa syömiseen juhlantuntua ja jännitystä. Ei siis aina tarvitse "mättää", vaan vaihtelu luo iloista odotusta.
Suosittelisinko Citalopramia syömishäiriöisille: TOTTA IHMEESSÄ, kyllä vaan! Etenkin jos se seksielämän pieni puutuminen ei haittaa. Ja oikeastaan pitää vähän pistää arvot järjestykseen siinä suhteessa.
Gossip girliä katsellessa, valkoista miettiessä
Mä olen GG-fani, vaikka kai se sarja on periaatteessa teineille suunnattu. ;) On kuitenkin kivaa katsoa kauniita vaatteita ja ihmisiä. Ja onhan siinä niitä aikuistenkin ihmissuhdekiemuroita. Katselin nytkin taas GG:n, kun uudet jaksot alkoivat tänään. Se white party pisti miettimään. Mulla on oikeastaan vain yksi kokovalkoinen kesämekko, jossa olen kotonani. Valkoinen on sellainen väri, että AINA joka kevät tai kesä haaveilen valkoisista farkuista ja valkoisista vaatteista, mutta sitten järki palaa päähän. Valkoisissa farkuissa jalkani näyttävät [omasta mielestäni] paksuilta pötkylöiltä! Ja valkoinen housujen värinä ei ole käytännöllinen - se likaantuu. Ei tarvitse kuin autossa istua, niin jo on lahkeessa joku tahra, tai pepussa. :( Etenkin nilkat ja pohkeet ovat tahramagneetteja!
Se valkoinen kesämekko, josta pidän ja jota myös oikeasti pidän, on Lindexiltä ostettu, noin 160 senttisen lapsen mekko. ;) Alemyynnistä. Pituudeltaan se on juuri passeli, nippa nappa polven alapuolelle. Riittävän lyhyt siis, etteivät helmat kerää mitään sättää autosta tms. Riittävän pitkä että peittää mun polvet [minulla on polvikompleksi]. Yläosa on smokkirypytyksen tyyppistä juttua, joten mekkoa voi hyvin käyttää ilman liivejä - se on hihaton. Se on romanttinen ja ihana mekko, muistaakseni intianpuuvillaa, ja siinä tuli tehtyä hyvä ostos huokealla. Joskus saatan ostaa lasten vaatteita, koska monesti ne ovat nykyisin ihan aikuisten malliin. Usein lastenvaatteet myös ovat aitoa materiaalia - useammin kuin aikuisten, siltä tuntuu - ja esim. tuo intianpuuvillainen mekkoni on ihanan vilpoinen kesällä, ei hiosta.
Valkoinen on siis vaikea väri! Sitä tekee mieli ostaa, mutta ennen ostamista kannattaa pistää mietintämyssy oikein syvälle päähän ja kysyä: tuleeko tätä oikeasti käytettyä ja missä..?? Joskus sitä vain näkee jonkun ihanan vaatteen ja alkaa ostaa ajattelematta, ettei oikeastaan sen käyttämiseen tule paljonkaan tilaisuuksia. Itse ostan nykyisin juhlavaatteetkin mieluiten kirppiksiltä, koska minusta on älytöntä hassata monta kymmentä euroa asuun, jota käytän kerran tai kaksi kertaa. Olen joskus miettinyt sellaista, että tekisin periaatepäätöksen ostaa VAIN käytettyjä vaatteita, eli ihan oikeasti sitoutuisin ikinä olemaan ostamatta mitään uutena. Se olisi aika helppo päätös minulle, vaikka käsilaukkujen kanssa se ei toimisi. Tuo Lindexin valkoinen kesämekkokaan muuten ei ENÄÄ ole uusi, ostin sen kyllä uutena mutta siitä on jo pari vuotta aikaa. Olen ylpeä siitä että selvisin sen perjantain illanistujaisen vanhalla mustalla mekollani, etten sitten alkanut ostella mitään viime tingan paniikkiostoksia. Sukkahousut ostin, koska ne oikeasti tarvitsin. Viime tingan paniikkiostot epäonnistuvat melkein aina, sen verran olen oppinut.. eli niitä kannattaa välttää!
Sorbettia seuraavaksi
Kumma kun aurinko paistaa, ja tulee valoa lisää, niin sitä alkaa herkkutottumukset muuttua. Tajusin juuri sellaisen jutun, että seuraavassa herkuttelussa pitää muistaa ostaa Mövenpickin sorbettia tänne meille! Siitä tykkään oikeasti, vaikka se onkin 'kevyttä' ja 'tervehenkistä'! Se on niin hyvää.. siinä on mangoa ja mitä passionhedelmää vielä. Ihanaa syötävää, mutta tietty vähän voi vihlaista hampeissa. ;)
Tuntuu kuin seuraavaan MÄSSYyn olisi ikuisuus - sehän on sitten 12.4. - mutta oikeastaan se ei ole ikuisuus syömismielessä, siis että kaihoaisin syötävää, vaan tuntuu kuin siihen juhlahetkeen olisi pitkä aika. Olisi pitkä aika siihen kohonneeseen tunnelmaan ja odotukseen. Olen jo pitkään epäillytkin, että tästä oikeasti on kyse. Ei niinkään mättämisestä, vaan siitä juhlasta, ilomielestä.
Mulla on yleensä arkisin aika jumittuneet ruokasysteemit. Syön paljon samoja ruokia. Ihan koska se on niin helppoa, kauppalaputkin muistuttaa toisiaan tosi paljon. Nyt tällä viikolla kuitenkin otin painonvartijain keittokirjan [tietysti painonvartijain, en sentään ala löysäillä syömisten kanssa, hehe!] ja laitan kahta sellaista ruokaa, joita en ole ennen kokeillut. Tietty ne ovat sitä minun superkevyt-superrasvaton -linjaa taas, mutta ainakin ovat uusia. Koska minusta tuntuu että ihan pelkästään ruokia vaihtelemallakin saa syömiseen juhlantuntua ja jännitystä. Ei siis aina tarvitse "mättää", vaan vaihtelu luo iloista odotusta.
Suosittelisinko Citalopramia syömishäiriöisille: TOTTA IHMEESSÄ, kyllä vaan! Etenkin jos se seksielämän pieni puutuminen ei haittaa. Ja oikeastaan pitää vähän pistää arvot järjestykseen siinä suhteessa.
Gossip girliä katsellessa, valkoista miettiessä
Mä olen GG-fani, vaikka kai se sarja on periaatteessa teineille suunnattu. ;) On kuitenkin kivaa katsoa kauniita vaatteita ja ihmisiä. Ja onhan siinä niitä aikuistenkin ihmissuhdekiemuroita. Katselin nytkin taas GG:n, kun uudet jaksot alkoivat tänään. Se white party pisti miettimään. Mulla on oikeastaan vain yksi kokovalkoinen kesämekko, jossa olen kotonani. Valkoinen on sellainen väri, että AINA joka kevät tai kesä haaveilen valkoisista farkuista ja valkoisista vaatteista, mutta sitten järki palaa päähän. Valkoisissa farkuissa jalkani näyttävät [omasta mielestäni] paksuilta pötkylöiltä! Ja valkoinen housujen värinä ei ole käytännöllinen - se likaantuu. Ei tarvitse kuin autossa istua, niin jo on lahkeessa joku tahra, tai pepussa. :( Etenkin nilkat ja pohkeet ovat tahramagneetteja!
Se valkoinen kesämekko, josta pidän ja jota myös oikeasti pidän, on Lindexiltä ostettu, noin 160 senttisen lapsen mekko. ;) Alemyynnistä. Pituudeltaan se on juuri passeli, nippa nappa polven alapuolelle. Riittävän lyhyt siis, etteivät helmat kerää mitään sättää autosta tms. Riittävän pitkä että peittää mun polvet [minulla on polvikompleksi]. Yläosa on smokkirypytyksen tyyppistä juttua, joten mekkoa voi hyvin käyttää ilman liivejä - se on hihaton. Se on romanttinen ja ihana mekko, muistaakseni intianpuuvillaa, ja siinä tuli tehtyä hyvä ostos huokealla. Joskus saatan ostaa lasten vaatteita, koska monesti ne ovat nykyisin ihan aikuisten malliin. Usein lastenvaatteet myös ovat aitoa materiaalia - useammin kuin aikuisten, siltä tuntuu - ja esim. tuo intianpuuvillainen mekkoni on ihanan vilpoinen kesällä, ei hiosta.
Valkoinen on siis vaikea väri! Sitä tekee mieli ostaa, mutta ennen ostamista kannattaa pistää mietintämyssy oikein syvälle päähän ja kysyä: tuleeko tätä oikeasti käytettyä ja missä..?? Joskus sitä vain näkee jonkun ihanan vaatteen ja alkaa ostaa ajattelematta, ettei oikeastaan sen käyttämiseen tule paljonkaan tilaisuuksia. Itse ostan nykyisin juhlavaatteetkin mieluiten kirppiksiltä, koska minusta on älytöntä hassata monta kymmentä euroa asuun, jota käytän kerran tai kaksi kertaa. Olen joskus miettinyt sellaista, että tekisin periaatepäätöksen ostaa VAIN käytettyjä vaatteita, eli ihan oikeasti sitoutuisin ikinä olemaan ostamatta mitään uutena. Se olisi aika helppo päätös minulle, vaikka käsilaukkujen kanssa se ei toimisi. Tuo Lindexin valkoinen kesämekkokaan muuten ei ENÄÄ ole uusi, ostin sen kyllä uutena mutta siitä on jo pari vuotta aikaa. Olen ylpeä siitä että selvisin sen perjantain illanistujaisen vanhalla mustalla mekollani, etten sitten alkanut ostella mitään viime tingan paniikkiostoksia. Sukkahousut ostin, koska ne oikeasti tarvitsin. Viime tingan paniikkiostot epäonnistuvat melkein aina, sen verran olen oppinut.. eli niitä kannattaa välttää!
Sorbettia seuraavaksi
Kumma kun aurinko paistaa, ja tulee valoa lisää, niin sitä alkaa herkkutottumukset muuttua. Tajusin juuri sellaisen jutun, että seuraavassa herkuttelussa pitää muistaa ostaa Mövenpickin sorbettia tänne meille! Siitä tykkään oikeasti, vaikka se onkin 'kevyttä' ja 'tervehenkistä'! Se on niin hyvää.. siinä on mangoa ja mitä passionhedelmää vielä. Ihanaa syötävää, mutta tietty vähän voi vihlaista hampeissa. ;)
torstai 19. maaliskuuta 2009
Suklaahirviö on aina suklaahirviö!
Olen siivonnut yötä myöten. Mulla oli kello 12 se lääkärinaika ja jännitin sitä - en saanut nukuttua viime yönä - joten sitten kun palasin kotiin, siivosin makuuhuoneen ja sen jälkeen nukahdin ihan tunniksi vain. Eihän se riittänyt. Piti ottaa toinen torkku (2 h) vielä illalla. Lopputuoksena oli semmoinen, että sain keittiön siivottua vasta n. 10 jälkeen illalla! Huomiseksi on vielä tehtävää, sitten on taas siivo saatettu päätökseen.
Se lääkäri meni ihan hyvin. En ollut sisällä kuin 10 minuuttia, vaikka puolen tunnin ajan varasinkin. En vaan tahtonut tilittää mitään, ei oikein ollut mitään sanottavaa. Olen saanut nyt omasta kokemuksesta sen kuvan, että terv. keskuksen kautta on todella vaikea päästä terapiaan. Minun on siis tyydyttävä tähän lääkehoitoon.
Sovimme että voin nostaa sitä Citalopram-annostusta 20 milligrammasta 40 milliin. Tarkoittaa siis kahta tabua päivässä nykyisen yhden sijaan. Kun 40 mg auttaa sosiaalisten tilanteiden pelkoon paremmin kuin 20 mg. Suklaahirviö on aina suklaahirviö, lääkärissäkin. :) Huomasin nimittäin lekurin kirjahyllyssä Pandan Juhlapöydän konvehtirasian! [Voi lääkäriparkaa!] Näytti vähän siltä kuin se olisi ollut lahja, oli siinä joku korttikin nimittäin. Huomasin sen samalla kun juttelin sen valkotakin kanssa, en siis mitenkään 'nuuskinut', kunhan vaan katse vaelteli huoneessa.
Meillä arvauskeskuksessa on nyt kaikki 'lääkärit' todella nuoria, taitavat olla sijaisia tai muuten jotenkin pätkää tekeviä. Pari uutta, nuorta sairaanhoitajaa on myös tullut. Tänään juttelin yhden sellaisen kanssa tuolla, näytti ihan pikkutytöltä kaksine letteineen ja suppusuineen. :) Hyvin kaunis tyttö, muuten. Näytti siltä, että ei ole voinut valmistua kuin ehkä ihan vuosi, pari sitten. Hurjaa ajatella niin nuoren näköisen tytön joutuvan kohtaamaan joka päivä kuolevia [meillä on arvauskeskuksen 'yhteydessä' vanhusten dementiaosastokin] ja vakavasti sairaita ihmisiä. Toivottavasti hän jaksaa työssään, joka ei varmasti ole sieltä kevyimmästä päästä!
Suklis shoppaa!
Kävin sitten siellä K-kaupassa! Ajattelin, että miksi ei. Ensin menin apoteekkiin ja ostin taas kerran kasan lisäravinteita. Harmitti vaan kun se apteekin nainen ei halunnut oikein myydä mulle rautaa! :( Kun hän sanoi ettei sitä pitäisi syödä 'turhaan', vaan vain jos on hemoglobiini alhainen! Mulla ei teknisesti ottaen ole.. mutta haluaisin silti varmuudeksi syödä! Kumma apteekin ihminen, kun ei halua tehdä voittoa! Yleensä ne haluavat. Ostin kumminkin B-vitamiinia ja kalkkiakin.
K-kauppa on vastapäätä apoteekkia, joten sinne askel joutuisasti riensi. ;) Sain ne pakkomielteeni, eli Maraboun kreemitäytteiset pääsiäismunat! Ja ostin itselleni Kinder bueno-patukan JA kinderpatukan, siis sellaisen missä ei ole vohvelia.. Ostin miehelle pääsiäispatukoita, niitä semmoisia suklaakuorrutettuja marmeladijuttuja! Ja otin hälle irtokonvehtiakin taas. Mies tykkää suklaasta ja natustaa mielellään irtokonvehtia ja suklaapatukkaa. Oli vielä varauduttava MÄSSYYN kahdella geisha-nappirullalla! :) Geisha on suosikkini numero yksi. Mutta se on parasta konvehtina tai nappirullassa! Patukassa maitosuklaatin osuus täytteeseen verrattuna on liian suuri! Sipsiäkin ostin ja jäätelöä! Daim-jädeä tietty ja sitten pikkupurnukan törkeän kallista Pirkka keksi-kinuskikeikausjäätelöä. Ei se IHAN niin kallista ole kuin Ben&Jerry, mutta ero on aika minimaalinen! :( Mutta en ole ostanut sitä kai sitten viime kesän?
Nyt sitten täytyy vielä muistaa sokeri.. ja ainekset leivontaan. Ne voin hakea perjantainakin. Siihen mennessä on päätettävä se juustokakun laatu, minkä siis teen.
Mikrokauhu!
Mietin uskaltaisinko sitten MÄSSYssä pistää sen Pirkka-pahvijäätelöpurnukan hetkeksi mikroon? Usein laitan jäätelön mikroon [tosin syvällä lautasella ollen] n. 10 sekunniksi, siellä se pehmenee! Nyt vaan mietin, että mitenhän mikro reagoisi pahvirasiaan? Ben&Jerryn VOI laittaa mikroon, luin kerran siitä paketista. Ja sekin on pahvinen tötsä! Mutta noinkohan se onnistuupi Pirkalla? Mulla on vähän MIKROKAUHU, koska viime kesänä kävi jotain kauheaa! Olin harrastuskurssilla vanhassa talossa, jossa oli mikro. Laitoin sinne kupillisen vettä, ajattelin laittaa teetä, muulla tavalla siellä ei voinut teetä tehdäkään. No sitten jotenkin siellä katossa ylhäällä tuli sellainen sähköpurkaus! Ja mikro toimi ihan oudosti. No se mikro olikin vanhempi kuin jumala. Säikähdin kauheasti, se oli pelottava näky siellä katossa! Siihen jäi teenkeitot! Mietin jos se kuppi jotenkin provosoi mikron! Siksi olen vähän arka mikrottaja tätä nykyä.
Se lääkäri meni ihan hyvin. En ollut sisällä kuin 10 minuuttia, vaikka puolen tunnin ajan varasinkin. En vaan tahtonut tilittää mitään, ei oikein ollut mitään sanottavaa. Olen saanut nyt omasta kokemuksesta sen kuvan, että terv. keskuksen kautta on todella vaikea päästä terapiaan. Minun on siis tyydyttävä tähän lääkehoitoon.
Sovimme että voin nostaa sitä Citalopram-annostusta 20 milligrammasta 40 milliin. Tarkoittaa siis kahta tabua päivässä nykyisen yhden sijaan. Kun 40 mg auttaa sosiaalisten tilanteiden pelkoon paremmin kuin 20 mg. Suklaahirviö on aina suklaahirviö, lääkärissäkin. :) Huomasin nimittäin lekurin kirjahyllyssä Pandan Juhlapöydän konvehtirasian! [Voi lääkäriparkaa!] Näytti vähän siltä kuin se olisi ollut lahja, oli siinä joku korttikin nimittäin. Huomasin sen samalla kun juttelin sen valkotakin kanssa, en siis mitenkään 'nuuskinut', kunhan vaan katse vaelteli huoneessa.
Meillä arvauskeskuksessa on nyt kaikki 'lääkärit' todella nuoria, taitavat olla sijaisia tai muuten jotenkin pätkää tekeviä. Pari uutta, nuorta sairaanhoitajaa on myös tullut. Tänään juttelin yhden sellaisen kanssa tuolla, näytti ihan pikkutytöltä kaksine letteineen ja suppusuineen. :) Hyvin kaunis tyttö, muuten. Näytti siltä, että ei ole voinut valmistua kuin ehkä ihan vuosi, pari sitten. Hurjaa ajatella niin nuoren näköisen tytön joutuvan kohtaamaan joka päivä kuolevia [meillä on arvauskeskuksen 'yhteydessä' vanhusten dementiaosastokin] ja vakavasti sairaita ihmisiä. Toivottavasti hän jaksaa työssään, joka ei varmasti ole sieltä kevyimmästä päästä!
Suklis shoppaa!
Kävin sitten siellä K-kaupassa! Ajattelin, että miksi ei. Ensin menin apoteekkiin ja ostin taas kerran kasan lisäravinteita. Harmitti vaan kun se apteekin nainen ei halunnut oikein myydä mulle rautaa! :( Kun hän sanoi ettei sitä pitäisi syödä 'turhaan', vaan vain jos on hemoglobiini alhainen! Mulla ei teknisesti ottaen ole.. mutta haluaisin silti varmuudeksi syödä! Kumma apteekin ihminen, kun ei halua tehdä voittoa! Yleensä ne haluavat. Ostin kumminkin B-vitamiinia ja kalkkiakin.
K-kauppa on vastapäätä apoteekkia, joten sinne askel joutuisasti riensi. ;) Sain ne pakkomielteeni, eli Maraboun kreemitäytteiset pääsiäismunat! Ja ostin itselleni Kinder bueno-patukan JA kinderpatukan, siis sellaisen missä ei ole vohvelia.. Ostin miehelle pääsiäispatukoita, niitä semmoisia suklaakuorrutettuja marmeladijuttuja! Ja otin hälle irtokonvehtiakin taas. Mies tykkää suklaasta ja natustaa mielellään irtokonvehtia ja suklaapatukkaa. Oli vielä varauduttava MÄSSYYN kahdella geisha-nappirullalla! :) Geisha on suosikkini numero yksi. Mutta se on parasta konvehtina tai nappirullassa! Patukassa maitosuklaatin osuus täytteeseen verrattuna on liian suuri! Sipsiäkin ostin ja jäätelöä! Daim-jädeä tietty ja sitten pikkupurnukan törkeän kallista Pirkka keksi-kinuskikeikausjäätelöä. Ei se IHAN niin kallista ole kuin Ben&Jerry, mutta ero on aika minimaalinen! :( Mutta en ole ostanut sitä kai sitten viime kesän?
Nyt sitten täytyy vielä muistaa sokeri.. ja ainekset leivontaan. Ne voin hakea perjantainakin. Siihen mennessä on päätettävä se juustokakun laatu, minkä siis teen.
Mikrokauhu!
Mietin uskaltaisinko sitten MÄSSYssä pistää sen Pirkka-pahvijäätelöpurnukan hetkeksi mikroon? Usein laitan jäätelön mikroon [tosin syvällä lautasella ollen] n. 10 sekunniksi, siellä se pehmenee! Nyt vaan mietin, että mitenhän mikro reagoisi pahvirasiaan? Ben&Jerryn VOI laittaa mikroon, luin kerran siitä paketista. Ja sekin on pahvinen tötsä! Mutta noinkohan se onnistuupi Pirkalla? Mulla on vähän MIKROKAUHU, koska viime kesänä kävi jotain kauheaa! Olin harrastuskurssilla vanhassa talossa, jossa oli mikro. Laitoin sinne kupillisen vettä, ajattelin laittaa teetä, muulla tavalla siellä ei voinut teetä tehdäkään. No sitten jotenkin siellä katossa ylhäällä tuli sellainen sähköpurkaus! Ja mikro toimi ihan oudosti. No se mikro olikin vanhempi kuin jumala. Säikähdin kauheasti, se oli pelottava näky siellä katossa! Siihen jäi teenkeitot! Mietin jos se kuppi jotenkin provosoi mikron! Siksi olen vähän arka mikrottaja tätä nykyä.
torstai 12. maaliskuuta 2009
Seksi ja Citalopram
Mies kerran sanoi, että mulle voisi varmaan olla kova valinta joutua valitsemaan JOKO suklaa TAI seksi, siis ettei molempia voisi saada. :) Voi olla että on näin, kivenkova valinta se olisi ja vaikea. Suklaatista ja herkusta saatava tyydytys on varma, siinä on sen viehätys. Seksissä se on epävarma, täysi nautinto siis.
Miksi nyt seksistä pamisen, tuleeko tästä SEKSIBLOGI? Ei pelkoa, mutta mainitsen nyt vaan että olen ollut seksuaalisesti vähän 'kuollut' tuon Citalopram-lääkityksen alettua. Minusta tuntuu että minun pitää se täällä kertoa, jos joku vaikka on innostunut Citaloista mun juttujen jälkeen [koska auttaahan ne esim. syömishäiriössä ainakin hiukan ja sitten uniongelmissa ja ahdistuksessa, kehäajatuksissa jne.] ja ajattelee noin vain pyytää niitä lääkäriltään! Niin neuvoni on: pyydä, jos sinua ei haittaa se, että seksuaalisuus on vähän lamassa! Vähän kuten Suomen talous. :)
Mulla seksuaalisuus on aina toiminut paremmin ilman lääkkeitä. Mutta sekin on kova valinta: seksuaalinen aktiivisuus ja lääkkeettömyys VAI ahdistusvapaa elämä + lääke? Minä päätin ottaa pillerin, se on mun valintani.
Minulle muuten seksuaalinen aktiivisuus ei välttämättä tarkoita seksiaktia kahden ihmisen välillä, vaan myös masturbaatiota. Kumme miten nuorempana siitäkin tunsi syyllisyyttä, jos masturboi ja oli parisuhteessa. Ihan niin kuin parisuhde olisi samalla pakko luopua itsetyydytyksestä.
Leppeät leivontamietteet
Mietin mitä leivon seuraavassa herkkujuhlassa. Ei oikein tule mieleen mitään sellaista, mitä olisi pakko saada. Ehkä baileyshyydykekakku, tai sitten sellainen mansikka-valkosuklaahyydykekakku, jonka tein viimeistä edellisessä MÄSSYssä. Se oli hyvää. Harkitsen tässä kaikessa rauhassa vielä. Se leivonta on sellainen ajatus joka tulee mieleen, mutta onneksi se ei jää sinne pyörimään!
Mietin sitäkin pitäiskö tehdä miehelle jossain välissä appelsiinikuivakakku, kun hän pitää siitä. Itse en oikein siitä kauheasti piittaa.. eikä se taikina edes ole hyvää [se on ihan hyvä juttu sinänsä mua taikina-ahmattia ajatellen], vaan tuo kakku on parhaimmillaan jäähtyneenä. Mies tosiaan tykkää siitä, kun siihen tulee appemarmeladia siihen pohjaan ja se siis maistuu appelsiinilta. Mies on meillä oikea appelsiini-ahmatti. :)
Suklis luurissa
Soitin Äetmuorillekin tänään. Lääkkeitten myötä en ole niin kauheasti stressannut hänen omituisuuksistaan, mutta muutama asia kyllä oudoksuttaa. Kuten nyt sekin, ettei Muori suostu matkustamaan junalla tai bussilla. Jos hän esim. on jostain syystä joutunut menemään Siukun luo [täällähän hän ei käy], niin hänet on aina pitänyt viedä ja hakea autolla. Eli ensin Siukun mies on saanut ajaa Äetmuorin luo ja sieltä sitten hakea hänet ja ajaa takaisin saman päivän aikana. Siukulta Äetmuorin luo on n. 300 km. Sitten sama rumba kun Äetmuorin pitää päästä kotiin.
Minä en tajua miksi hän ei suostu matkustamaan bussissa tai junassa. Varsinkin kun mitään sairautta ei ole sitä estämässä. Mietin jo nyt kauhulla että kun Siukuntyttö A. pääsee ripille toukokuussa [käy iltarippistä], niin mitenköhän Muorin kuljetukset sitten. Jotenkin tuntuu ihan kohtuuttomalta, että muun juhlavaivan lisäksi joutuisivat sukulaiset kuskaamaan ja viemään Äetmuoriakin siihen päälle. Vai noinkohan me saamme miehen kanssa ensin ajaa Suomen yhteen kolkkaan hakemaan Muorin ja sitten Suomen toiseen kolkkaan Siukun luo ja sitten taas Suomen yhteen kolkkaan palauttamaan Muorin ja sitten kotiin. Tulisikin "pienoinen" ajomatka.. No, se ei mua kyllä ihmetyttäisi vaikka Muori yrittäisi junailla jotain tällaistakin. Mitä vaan kunhan hänen ei vaan tarvitse käyttää julkisia kulkuvälineitä.
Ihan outoa! Kun jos ajattelee matkustamisen kannalta, niin johan juna on paljon mukavampikin kuin ahdas auto, jossa ei ole ilmastointia. Junassa voi lukea ja matka kuluu kuin itsestään. Siinä mielessä en tajua tuotaKAAN Muorin temputtelua. Lisäksi hän ei yhtään mieti onko ihmisistä mukavaa tai edes miellyttävää tai kohtuullista joutua hakemaan ja viemään häntä satoja kilometrejä. Hänestä siitä ei ole "mitään vaivaa", autohan kulkee itsestään, ei siinä tarvita lihasvoimaa. Voi jeesus. Mitä nyt vaan että ihmiset [työssäkäyvät, kuten nyt vaikka Siukun mies tai mun mies] joutuvat heräämään ennen kukonlaulua ennättääkseen hänen luokseen ja kyyrätäkseen hänet johonkin tilaisuuteen... Siinähän ne harvat vapaapäivät mukavasti kuluvat, kiitosta vaan Muorille, että keksii näille päiville lystikästä ajanvietettä. Muutenhan tulisi varmaan tehtyä jotain ihan turhaa, nukuttua esim. pitkään tai mentyä elokuviin.
Äetmuorin oma äiti, K-mummi, ei ollut YHTÄÄN tuollainen, siinäkin mielessä on vaikea tajuta mistä Muori on saanut päähänsä tuon kuskaamispakkomielteen. K-mummi matkusti mielellään junassa ja bussissa, se ei ollut hänelle mikään ongelma. Ja hän teki sitä 9-kymppiseksi asti! Kuinkahan hankala Muorista tulee siinä vaiheessa, kun jo 6-kymppisenä tilanne on tämä?
Miksi nyt seksistä pamisen, tuleeko tästä SEKSIBLOGI? Ei pelkoa, mutta mainitsen nyt vaan että olen ollut seksuaalisesti vähän 'kuollut' tuon Citalopram-lääkityksen alettua. Minusta tuntuu että minun pitää se täällä kertoa, jos joku vaikka on innostunut Citaloista mun juttujen jälkeen [koska auttaahan ne esim. syömishäiriössä ainakin hiukan ja sitten uniongelmissa ja ahdistuksessa, kehäajatuksissa jne.] ja ajattelee noin vain pyytää niitä lääkäriltään! Niin neuvoni on: pyydä, jos sinua ei haittaa se, että seksuaalisuus on vähän lamassa! Vähän kuten Suomen talous. :)
Mulla seksuaalisuus on aina toiminut paremmin ilman lääkkeitä. Mutta sekin on kova valinta: seksuaalinen aktiivisuus ja lääkkeettömyys VAI ahdistusvapaa elämä + lääke? Minä päätin ottaa pillerin, se on mun valintani.
Minulle muuten seksuaalinen aktiivisuus ei välttämättä tarkoita seksiaktia kahden ihmisen välillä, vaan myös masturbaatiota. Kumme miten nuorempana siitäkin tunsi syyllisyyttä, jos masturboi ja oli parisuhteessa. Ihan niin kuin parisuhde olisi samalla pakko luopua itsetyydytyksestä.
Leppeät leivontamietteet
Mietin mitä leivon seuraavassa herkkujuhlassa. Ei oikein tule mieleen mitään sellaista, mitä olisi pakko saada. Ehkä baileyshyydykekakku, tai sitten sellainen mansikka-valkosuklaahyydykekakku, jonka tein viimeistä edellisessä MÄSSYssä. Se oli hyvää. Harkitsen tässä kaikessa rauhassa vielä. Se leivonta on sellainen ajatus joka tulee mieleen, mutta onneksi se ei jää sinne pyörimään!
Mietin sitäkin pitäiskö tehdä miehelle jossain välissä appelsiinikuivakakku, kun hän pitää siitä. Itse en oikein siitä kauheasti piittaa.. eikä se taikina edes ole hyvää [se on ihan hyvä juttu sinänsä mua taikina-ahmattia ajatellen], vaan tuo kakku on parhaimmillaan jäähtyneenä. Mies tosiaan tykkää siitä, kun siihen tulee appemarmeladia siihen pohjaan ja se siis maistuu appelsiinilta. Mies on meillä oikea appelsiini-ahmatti. :)
Suklis luurissa
Soitin Äetmuorillekin tänään. Lääkkeitten myötä en ole niin kauheasti stressannut hänen omituisuuksistaan, mutta muutama asia kyllä oudoksuttaa. Kuten nyt sekin, ettei Muori suostu matkustamaan junalla tai bussilla. Jos hän esim. on jostain syystä joutunut menemään Siukun luo [täällähän hän ei käy], niin hänet on aina pitänyt viedä ja hakea autolla. Eli ensin Siukun mies on saanut ajaa Äetmuorin luo ja sieltä sitten hakea hänet ja ajaa takaisin saman päivän aikana. Siukulta Äetmuorin luo on n. 300 km. Sitten sama rumba kun Äetmuorin pitää päästä kotiin.
Minä en tajua miksi hän ei suostu matkustamaan bussissa tai junassa. Varsinkin kun mitään sairautta ei ole sitä estämässä. Mietin jo nyt kauhulla että kun Siukuntyttö A. pääsee ripille toukokuussa [käy iltarippistä], niin mitenköhän Muorin kuljetukset sitten. Jotenkin tuntuu ihan kohtuuttomalta, että muun juhlavaivan lisäksi joutuisivat sukulaiset kuskaamaan ja viemään Äetmuoriakin siihen päälle. Vai noinkohan me saamme miehen kanssa ensin ajaa Suomen yhteen kolkkaan hakemaan Muorin ja sitten Suomen toiseen kolkkaan Siukun luo ja sitten taas Suomen yhteen kolkkaan palauttamaan Muorin ja sitten kotiin. Tulisikin "pienoinen" ajomatka.. No, se ei mua kyllä ihmetyttäisi vaikka Muori yrittäisi junailla jotain tällaistakin. Mitä vaan kunhan hänen ei vaan tarvitse käyttää julkisia kulkuvälineitä.
Ihan outoa! Kun jos ajattelee matkustamisen kannalta, niin johan juna on paljon mukavampikin kuin ahdas auto, jossa ei ole ilmastointia. Junassa voi lukea ja matka kuluu kuin itsestään. Siinä mielessä en tajua tuotaKAAN Muorin temputtelua. Lisäksi hän ei yhtään mieti onko ihmisistä mukavaa tai edes miellyttävää tai kohtuullista joutua hakemaan ja viemään häntä satoja kilometrejä. Hänestä siitä ei ole "mitään vaivaa", autohan kulkee itsestään, ei siinä tarvita lihasvoimaa. Voi jeesus. Mitä nyt vaan että ihmiset [työssäkäyvät, kuten nyt vaikka Siukun mies tai mun mies] joutuvat heräämään ennen kukonlaulua ennättääkseen hänen luokseen ja kyyrätäkseen hänet johonkin tilaisuuteen... Siinähän ne harvat vapaapäivät mukavasti kuluvat, kiitosta vaan Muorille, että keksii näille päiville lystikästä ajanvietettä. Muutenhan tulisi varmaan tehtyä jotain ihan turhaa, nukuttua esim. pitkään tai mentyä elokuviin.
Äetmuorin oma äiti, K-mummi, ei ollut YHTÄÄN tuollainen, siinäkin mielessä on vaikea tajuta mistä Muori on saanut päähänsä tuon kuskaamispakkomielteen. K-mummi matkusti mielellään junassa ja bussissa, se ei ollut hänelle mikään ongelma. Ja hän teki sitä 9-kymppiseksi asti! Kuinkahan hankala Muorista tulee siinä vaiheessa, kun jo 6-kymppisenä tilanne on tämä?
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Lääke-MÄSSY
Oli siis nyt ensimmäinen mässy lääkkeiden kanssa. Oli siinä eroa, oikeastaan sen huomasi parhaiten 2. päivänä. Ei vaan huvittanut vetää itseään mitenkään erityisen täyteen. Tietysti herkuttelin, mutta varmaan kohtuullisemmin kuin koskaan aiemmin. En sano että tämä johtuu pelkästään lääkkeistä, on siinä ajatustyötäkin ollut takana. Lähinnä kai sellaista ajattelua, että en tahdo mahaani kipeäksi. ;)
Edelleenkin olo on aika väsynyt, uninen siis. Se on yleinen sivuvaikutus tuolla Citalopramilla.
Normaalisti muuten skitsoan aika vahvasti siitäkin, jos jää leivonnaista pois heitettäväksi. :( Jos siis ei kaikki mene. Nyt ei haittaa, vaikka sitä ananaspiirakkaa jäikin ja joudun osan laittamaan roskiin. Parempi niinkin kuin että se piirakka olisi masussa ja olo yliähky ja kipeä.
Oikeastaan kaikkein parhaiten tuon lääkkeen vaikutukset näkyy näin:
- saan unen helposti, nukun riittävästi
- en ajattele kehässä herkkuja, niiden ostoa, jne. jne.
- en ajattele koko ajan mitä leivon
- en ahdistu niin helposti kaikista asioista
- en vedä itseäni tilttiin MÄSSYssä, homma pysyy kohtuudessa
Tavallaan melkein hävettää, kun tajuan itse kuinka erilainen olen nyt kuin silloin ennen lääkettä. :( Hävettää se, etten tajunnut itse miten pihalla olin. Nyt sen tajuaa, kun se entinen olo on vielä tuoreessa muistissa.
Vaan mistä se sitten johtuu, että nykyisin Daim-jäätelö maistuu aivan sairaan hyvältä? :) Sitä voisi syödä melkein miten paljon vaan, sitä ja ihan tavallista pullaa. Muusta ei ole niin väliä.
Edelleenkin olo on aika väsynyt, uninen siis. Se on yleinen sivuvaikutus tuolla Citalopramilla.
Normaalisti muuten skitsoan aika vahvasti siitäkin, jos jää leivonnaista pois heitettäväksi. :( Jos siis ei kaikki mene. Nyt ei haittaa, vaikka sitä ananaspiirakkaa jäikin ja joudun osan laittamaan roskiin. Parempi niinkin kuin että se piirakka olisi masussa ja olo yliähky ja kipeä.
Oikeastaan kaikkein parhaiten tuon lääkkeen vaikutukset näkyy näin:
- saan unen helposti, nukun riittävästi
- en ajattele kehässä herkkuja, niiden ostoa, jne. jne.
- en ajattele koko ajan mitä leivon
- en ahdistu niin helposti kaikista asioista
- en vedä itseäni tilttiin MÄSSYssä, homma pysyy kohtuudessa
Tavallaan melkein hävettää, kun tajuan itse kuinka erilainen olen nyt kuin silloin ennen lääkettä. :( Hävettää se, etten tajunnut itse miten pihalla olin. Nyt sen tajuaa, kun se entinen olo on vielä tuoreessa muistissa.
Vaan mistä se sitten johtuu, että nykyisin Daim-jäätelö maistuu aivan sairaan hyvältä? :) Sitä voisi syödä melkein miten paljon vaan, sitä ja ihan tavallista pullaa. Muusta ei ole niin väliä.
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Aivolääkityksen nosto
Nyt sitten otan Citalopramia yhden kokonaisen tabun päivässä entisen puolikaan sijaan. Niin sovittiin silloin lekurin kanssa: eka viikko puolikkaalla, sitten kokonaisella. Aivolääkitys se vasta on elämää! Suklis paranee silmissä - tai sitten ei. En osaa sanoa - jotain muutosta varmaan jo on. Ainakin se että se jatkuva herkkujen ajattelu on poissa. Tietysti ajattelen MÄSSYä ja odotan sitä, mutta kuten olen sanonutkin, niin se sellainen villi halu ja kärsimättömyys on poissa. Melkein pelottava tunne.
Eri asia sitten voiko tuo lääke ratkaista ihmisarkuuttani, tai miten sitä nyt sanoisi. Siis sen, että ihmisten kanssa ahdistaa. Joskus jopa tukehduttaa. Lääkäri puhui paniikkikohtauksesta, mutta ei se minusta sitä ole. Paniikkikohtaus kuulostaa niin... tyhmältä! En nimittäin usko että näkyvästi panikoin mitenkään. Mua vain ahdistaa ja se on eri asia. Paniikki viittaa jotenkin kirkumiseen, hulluuteen ja hallitsemattomuuteen. Minä en ole sellainen. Koen vaan semmoisen tukehtumisen tunteen ja valtaisan ahdistuksen. Joskus. Se juuri siinä on paha kun sitä ei voi ennakoida. Jos tietäisi etukäteen, että tuossa tilanteessa koen sen ja tuossa en, niin jo olisi elämä helppoa. Ei muuta kuin rauhoittavaa naamaan ennen ongelmallisia tilanteita. ;)
"Omituisia ihmisiä"
Nämä "psyyyyyyyy-yyken ongelmat" ja lääkitykset ovat vain yksi salaisuus lisää pidettäväksi. Mies tietty tietää, mutta esim. Äetmuorille en VOI kertoa. Hän ei hyväksy terapiaa, psyykelääkkeitä, mielenterveysongelmia. Hänestä ne kaikki voi ehkäistä sillä että vain PÄÄTTÄÄ, ettei "hulluile". Hänestä moni mielenterveyspotilas teeskentelee vapautuakseen työstä tms. :( Se on aika ikävä asenne ja oikeasti tiedän, ettei asia ole niin! Olen itse seurannut sivusta vakavasta masennuksesta kärsivää kaveria ja voin kyllä taata ettei se ihminen ainakaan teeskennellyt! Mutta Muorille sitä on vaikea selittää, koska hän ei näe tätä ihmistä. Hänelle he vain kaikki ovat teeskentelijöitä ja työn karttelijoita, tai "omituisia" ihmisiä kuten hän heistä sanoo.
Muorin asuinseudulla oli kuulemma ollut yksi diplomi-inssi joka kai tuli jotenkin mielisairaaksi. Hän alkoi kulkea kaikkialle matkalaukku mukanaan! Vaikkei siis ollut matkustamassa mihinkään. Ja sitten samaan aikaan hän putosi pois työelämästä. Joko irtisanoutui tai sai potkut, en ole varma. Muori usein kertoo puhelimessa tuon miehen edesottamuksista ['oli taas sekin bussipysäkillä puhumassa itsekseen' ... 'oli taas se kummallinen mies kaupassa höpisemässä'... 'oli taas se hulluksi tullut insinööri kävelyllä ja silmät seisoi päässä, ei ihme kun on LÄÄKITYKSELLÄ..'] ja usein aika halveksivaan sävyyn. Se ei edes ole sääliä, vaan kyllä se on halveksintaa.
Muori ei oikeastaan tiedä mun ystävistä tai tutuista mitään. En ole koskaan heistä kertonut. Mutta hän on vakuuttunut [en tiedä miksi/miten] siitä että tuntemani ihmiset ovat 'omituisia' ihmisiä ja ahtavat mun päähäni kaikkia kummia ajatuksia ja minä olen vaikutuksille altis ja saatan muuttua itsekin 'omituiseksi'. [Ja olen sitä jo hiukan.] Se on joskus vähän ärsyttävää. Muorin mielestä esim. paras ystäväni on 'omituinen' ja 'hullu', koska hänellä on tatuointi ja lävistys. Ne eivät ole nykyisin enää kovin merkillisiä asioita mutta Muorille ne ovat. Olen katunut sitä että kerroin hänelle noista kaverini ihokoristeista. Päädyin kertomaan siksi kun tuli puhetta veren näkemistä pelkäävistä ihmisistä jollainen myös kaverini on. Sitä kautta päädyin kertomaan kaveristani jonka tatuointi piti tehdä makuulla.. kun häntä pyörrytti. Nyt Muori sitten aina viittaa kaveriini 'sinä tatuoituna tyttönä'. Esim. tyyliin 'oletko nähnyt sitä tatuoitua tyttöä viime aikoina'. Ei ihme ettei mun tee mieli kertoa kavereistani.. :(
No se siitä, semmoista se on. Kai jotkut muutkin vähän koulutusta saaneet vanhemman polven ihmiset suhtautuvat epäillen mielenterveysongelmiin. Joskus on oikeasti aika järkytys muistaa että Muori tosiaan lopetti oman koulunsa 15-16-vuotiaana ja sen jälkeen hän ei ole saanut minkäänlaista koulutusta, ei ammatillista eikä yleissivistävää. Ja koska hän ei lue oikeastaan muuta kuin rakkausromsuja, niin joskus tuntuu kuin se hänen tietonsa maailmasta olisi aika vähäinen tai vanhentunut. Mä en palvo koulutusta, minusta vähänkin koulutettu ihminen voi aika hyvin itse päättää miten paljon maailmasta ja elämästä tietää. Meillä kumminkin on ilmainen kirjastolaitos ja kirjastoissa on lehtienlukusalit ja mahdollisuus käyttää tietokonetta [Muorilla ei kotona konetta ole eikä tule.] Vaikka Suomi on eriarvoistumassa niin ainakin vielä meillä jokainen kansalainen voi itse päättää tiedon tason. Lisäksi on kansalais- ja työväenopistot! Niissä on luentoja vähän joka aiheista ja pienellä rahalla. Eli sitä voi valita kyllä.
Yritän lietsoa..
..leivontahaluja! Yritän miettiä mitä oikein paljon tahtoisin ensi viikonloppuna! Mutta on vähän kuin olisi se moottori sisällä sammuksissa, siis se joka normaalisti hyrisee oikein kunnolla. :) Ehkä se on sitten se ananasaurinkoinen: kookoshiutale-keksimuru-voi -pohja ja creme fraiche+ananas-täyte. Ehkä. Sen lisäksi pitäisi kai tehdä jotain kuivakakkuakin, kun pakastimesta on nyt syöty maustekakku loppuun.
Suklaarusinat (valko- ja maitosuklaatirusinat) maistuu mulle nykyisin hyvin. Niitä kai pitäisi ostaa lisää. Ja jäätelöt.. viimeksi söin Ben&Jerry-jäätelöäkin, kun Daim-jäätelö tuli vedettyä.. Mutta B&J ei minusta ole niin hyvä kun mitä siitä vaahdotaan. Siis onhan se tietysti maistuvaa, mutta hinta on mahdoton makuun nähden. Halvemmallakin saa todella hyviä jädejä!
Eri asia sitten voiko tuo lääke ratkaista ihmisarkuuttani, tai miten sitä nyt sanoisi. Siis sen, että ihmisten kanssa ahdistaa. Joskus jopa tukehduttaa. Lääkäri puhui paniikkikohtauksesta, mutta ei se minusta sitä ole. Paniikkikohtaus kuulostaa niin... tyhmältä! En nimittäin usko että näkyvästi panikoin mitenkään. Mua vain ahdistaa ja se on eri asia. Paniikki viittaa jotenkin kirkumiseen, hulluuteen ja hallitsemattomuuteen. Minä en ole sellainen. Koen vaan semmoisen tukehtumisen tunteen ja valtaisan ahdistuksen. Joskus. Se juuri siinä on paha kun sitä ei voi ennakoida. Jos tietäisi etukäteen, että tuossa tilanteessa koen sen ja tuossa en, niin jo olisi elämä helppoa. Ei muuta kuin rauhoittavaa naamaan ennen ongelmallisia tilanteita. ;)
"Omituisia ihmisiä"
Nämä "psyyyyyyyy-yyken ongelmat" ja lääkitykset ovat vain yksi salaisuus lisää pidettäväksi. Mies tietty tietää, mutta esim. Äetmuorille en VOI kertoa. Hän ei hyväksy terapiaa, psyykelääkkeitä, mielenterveysongelmia. Hänestä ne kaikki voi ehkäistä sillä että vain PÄÄTTÄÄ, ettei "hulluile". Hänestä moni mielenterveyspotilas teeskentelee vapautuakseen työstä tms. :( Se on aika ikävä asenne ja oikeasti tiedän, ettei asia ole niin! Olen itse seurannut sivusta vakavasta masennuksesta kärsivää kaveria ja voin kyllä taata ettei se ihminen ainakaan teeskennellyt! Mutta Muorille sitä on vaikea selittää, koska hän ei näe tätä ihmistä. Hänelle he vain kaikki ovat teeskentelijöitä ja työn karttelijoita, tai "omituisia" ihmisiä kuten hän heistä sanoo.
Muorin asuinseudulla oli kuulemma ollut yksi diplomi-inssi joka kai tuli jotenkin mielisairaaksi. Hän alkoi kulkea kaikkialle matkalaukku mukanaan! Vaikkei siis ollut matkustamassa mihinkään. Ja sitten samaan aikaan hän putosi pois työelämästä. Joko irtisanoutui tai sai potkut, en ole varma. Muori usein kertoo puhelimessa tuon miehen edesottamuksista ['oli taas sekin bussipysäkillä puhumassa itsekseen' ... 'oli taas se kummallinen mies kaupassa höpisemässä'... 'oli taas se hulluksi tullut insinööri kävelyllä ja silmät seisoi päässä, ei ihme kun on LÄÄKITYKSELLÄ..'] ja usein aika halveksivaan sävyyn. Se ei edes ole sääliä, vaan kyllä se on halveksintaa.
Muori ei oikeastaan tiedä mun ystävistä tai tutuista mitään. En ole koskaan heistä kertonut. Mutta hän on vakuuttunut [en tiedä miksi/miten] siitä että tuntemani ihmiset ovat 'omituisia' ihmisiä ja ahtavat mun päähäni kaikkia kummia ajatuksia ja minä olen vaikutuksille altis ja saatan muuttua itsekin 'omituiseksi'. [Ja olen sitä jo hiukan.] Se on joskus vähän ärsyttävää. Muorin mielestä esim. paras ystäväni on 'omituinen' ja 'hullu', koska hänellä on tatuointi ja lävistys. Ne eivät ole nykyisin enää kovin merkillisiä asioita mutta Muorille ne ovat. Olen katunut sitä että kerroin hänelle noista kaverini ihokoristeista. Päädyin kertomaan siksi kun tuli puhetta veren näkemistä pelkäävistä ihmisistä jollainen myös kaverini on. Sitä kautta päädyin kertomaan kaveristani jonka tatuointi piti tehdä makuulla.. kun häntä pyörrytti. Nyt Muori sitten aina viittaa kaveriini 'sinä tatuoituna tyttönä'. Esim. tyyliin 'oletko nähnyt sitä tatuoitua tyttöä viime aikoina'. Ei ihme ettei mun tee mieli kertoa kavereistani.. :(
No se siitä, semmoista se on. Kai jotkut muutkin vähän koulutusta saaneet vanhemman polven ihmiset suhtautuvat epäillen mielenterveysongelmiin. Joskus on oikeasti aika järkytys muistaa että Muori tosiaan lopetti oman koulunsa 15-16-vuotiaana ja sen jälkeen hän ei ole saanut minkäänlaista koulutusta, ei ammatillista eikä yleissivistävää. Ja koska hän ei lue oikeastaan muuta kuin rakkausromsuja, niin joskus tuntuu kuin se hänen tietonsa maailmasta olisi aika vähäinen tai vanhentunut. Mä en palvo koulutusta, minusta vähänkin koulutettu ihminen voi aika hyvin itse päättää miten paljon maailmasta ja elämästä tietää. Meillä kumminkin on ilmainen kirjastolaitos ja kirjastoissa on lehtienlukusalit ja mahdollisuus käyttää tietokonetta [Muorilla ei kotona konetta ole eikä tule.] Vaikka Suomi on eriarvoistumassa niin ainakin vielä meillä jokainen kansalainen voi itse päättää tiedon tason. Lisäksi on kansalais- ja työväenopistot! Niissä on luentoja vähän joka aiheista ja pienellä rahalla. Eli sitä voi valita kyllä.
Yritän lietsoa..
..leivontahaluja! Yritän miettiä mitä oikein paljon tahtoisin ensi viikonloppuna! Mutta on vähän kuin olisi se moottori sisällä sammuksissa, siis se joka normaalisti hyrisee oikein kunnolla. :) Ehkä se on sitten se ananasaurinkoinen: kookoshiutale-keksimuru-voi -pohja ja creme fraiche+ananas-täyte. Ehkä. Sen lisäksi pitäisi kai tehdä jotain kuivakakkuakin, kun pakastimesta on nyt syöty maustekakku loppuun.
Suklaarusinat (valko- ja maitosuklaatirusinat) maistuu mulle nykyisin hyvin. Niitä kai pitäisi ostaa lisää. Ja jäätelöt.. viimeksi söin Ben&Jerry-jäätelöäkin, kun Daim-jäätelö tuli vedettyä.. Mutta B&J ei minusta ole niin hyvä kun mitä siitä vaahdotaan. Siis onhan se tietysti maistuvaa, mutta hinta on mahdoton makuun nähden. Halvemmallakin saa todella hyviä jädejä!
torstai 26. helmikuuta 2009
Lääkeraivoa
En oikein tiedä noista Citaloprameista. On epäilevä olo. Tietysti ne on jo auttaneet siihen, että uni tulee.. Mutta luin, että saattaa esiintyä ruokahalun kasvamista --> lihomista. Vielä ei ole ollut sellaista ilmassa, mutta pelkään, että JOS.. Jos alkaa ilmassa olla jotain sellaista, niin mömmöt lentävät mäkeen, heti ja välittömästi. First things first! Tietysti saattaa käydä myös niin, että ruokailuhalu vähenee ja ihmo laihtuu. Niinkin sanoi pakkausseloste.
Miksi oikeastaan suostuin alkamaan nuo pillerit? Koen että lääkärikään ei ollut mulle täysin rehellinen niiden suhteen. Koska sanoi ruokahalun muutosten olevan HARVINAISIA sivuvaikutuksia, mutta pakkausselosteessa ne luokiteltiin YLEISIKSI. Oliko valkotakki siis epärehellinen vai tietämätön?? Miten on.
Miksi edes menin sinne lääkäriin?? Mies siitä oikeastaan ämppäsi tosi paljon, että mun pitäisi mennä. Ehkä pitäisi luottaa enemmän itseensä ja olla menemättä vaan. Ei noista paikoista saa mitään konkreettista apua. Kyllä kai on niin että pitää vaan kestää ne ahdistukset. Nyt olen jo tehnyt hirveän erehdyksen, olen vatuloinut sille lääkärille kaikkea, kertonut itsestäni.. ja se kaikki tulee kirjoitetuksi ylös, siitä tulee mustaa valkoisella. Joskus sitä voidaan käyttää mua 'vastaan' jollain tavalla. Siis en tarkoita mitään salaliittoa tai "pahaa" tarkoitusta, ainahan ne sanovat tarkoittavansa vain mun parasta... Tarkoitan siis, että myöhemmin jonkun toisen käynnin yhteydessä voi tulla esiin, että olen valitellut hulluusongelmia.. ja se sitten leimaa mut ja vaikuttaa.. siitä on mulle haittaa.. :(
Oikeastaan on miehen syy, että nyt sitten olen tässä jamassa. Että on ne TYPERÄT karjalle suunnitellut lihotuslääkkeet. Viiniäkään ei voi juoda! Kun ei kuulemma sovi yhteen sen mömmön kanssa! Ja pyh!
Kaikkea sontaa sitä ihmiselle syötetäänkin. Joskus itse asiassa musta tuntuu kuin olisin ITSE AINOA tervejärkinen ihminen, ehkäpä onkin niin, ja muissa on vika! Jotkuthan voivat olla jopa kateellisia mulle ja siksi haluta lääkitykselle. En tarkoita että mies olisi tällainen, mutta varmasti ihmisillä on outoja motiiveja.
Hyvässä lykyssä saan noista p-koista vielä rytmihäiriön!! Pakkausselosteessa sanottiin että jotain sydämen lyöntijuttuja voi tulla. Varmaan minulle tulee, mulle tulee aina, mulla on huono onni aina näissä asioissa.
Ehkä nykyisin terveet ihmiset pistetään lääkitykselle ja sairaat ne jyllää yhteiskunnassa. Tällaista mietin ainakin minä, Suklis! En aio sitoutua noihin lääkkeisiin kuin siihen asti, kun on seuraava lekuriaika. Sitten jos mieleni on vielä tämä sama kuin tänään, niin sanon että jätän ne. Lääkärit nykyisin määrää noita kirottuja SSRI-mömmöjä kuin antaisivat lapselle karkkia. Ja itse omistavat lääketehtaiden osakkeita - jokainen resepti on siksi kirjoittamisen arvoinen. ;)
Olin HULLU, kun menin sinne!! Oikeasti! Nyt tosiaan on minusta taas kirjoitettu joku paperi. Mistä senkin tietää kuka niitä lukee. Pienessä kunnassa juttu leviää.. :(
Sanon kyllä miehelle huomenna, että minua ei saa enää painostaa lääkäriin.
9 kokonaista vuorokautta - - -
- - herkutteluun! :) Tavallaan olen ollut viime aikoina tosi ylpeä itsestäni. MÄSSYt eivät ole menneet överiksi. Mikä sekin todistaa että se itsenäisyyspäivän laatanheitto oli yksittäistapaus! Sen perusteella ei mua voi tuomita.
Tympii vain kun en jaksa INNOSTUA mässäilystä täysillä. Johtuukohan sekin tuosta kirotusta lääkkeestä. Viimeinenkin ilo elämästä menee. Seksihalut myös. Nuo lääkkeet tekee ihmisestä ihan neutrin.
Tänään olin kaupassa enkä viitsinyt edes ostaa suklaatia, vaikka totuus on että hamstraus olisi kyllä aloitettava hyvissä ajoin! Muuten voin unohtaa jotain MÄSSYstä. Kinder Buenoa ainakin pitäisi ostaa. Söin sen melkein loppuun viime MÄSSYssä.
Pirkan hasselpähkinä-valkosuklaati oli muuten huonoa. Kuvittelin että olisin alkanut pitää siitäKIN, koska Ritter Sportin hasselpähkinävalkosuklaati maistui mulle. Mutta oli niissä eroa. Ritter oli ohkaisempaa, palaset järkevämmän kokoisia, siinä se suklaati ja pähkinä toimi hyvin yhdessä. Minusta Pirkka oli jotenkin mautonta.. :( Ja palaset aivan järkyttävää kokoluokkaa. Kai se sitten on fiiniä kun ne on niin suuria, että sopisivat jättiläisen suuhun.
Työvoimatoimiston ylläri!
Työkkärissäkin kävin. Odotin saavani kurat niskaan oikein kunnolla, mutta ihme kyllä niin ei käynyt! Se neuvoja olikin ihan rauhallinen eikä ainakaan alkanut moittia. Kylläpä helpotti, olin nimittäin aika onneton kun menin sinne, ajattelin että nyt siellä alkaa se myllytys, mutta eipäs vaan käynyt niin. Oikeastaan se virkailija puhui paljon itsestään ja pojastaan, joka valmistuu yliopistosta nyt. Parempi niinkin kuin puhua mun työelämävalmennuskokemuksesta tai kyvyttömyydestäni työllistyä. Seuraavan kerran menen sinne huhtikuun lopussa vasta.
Miksi oikeastaan suostuin alkamaan nuo pillerit? Koen että lääkärikään ei ollut mulle täysin rehellinen niiden suhteen. Koska sanoi ruokahalun muutosten olevan HARVINAISIA sivuvaikutuksia, mutta pakkausselosteessa ne luokiteltiin YLEISIKSI. Oliko valkotakki siis epärehellinen vai tietämätön?? Miten on.
Miksi edes menin sinne lääkäriin?? Mies siitä oikeastaan ämppäsi tosi paljon, että mun pitäisi mennä. Ehkä pitäisi luottaa enemmän itseensä ja olla menemättä vaan. Ei noista paikoista saa mitään konkreettista apua. Kyllä kai on niin että pitää vaan kestää ne ahdistukset. Nyt olen jo tehnyt hirveän erehdyksen, olen vatuloinut sille lääkärille kaikkea, kertonut itsestäni.. ja se kaikki tulee kirjoitetuksi ylös, siitä tulee mustaa valkoisella. Joskus sitä voidaan käyttää mua 'vastaan' jollain tavalla. Siis en tarkoita mitään salaliittoa tai "pahaa" tarkoitusta, ainahan ne sanovat tarkoittavansa vain mun parasta... Tarkoitan siis, että myöhemmin jonkun toisen käynnin yhteydessä voi tulla esiin, että olen valitellut hulluusongelmia.. ja se sitten leimaa mut ja vaikuttaa.. siitä on mulle haittaa.. :(
Oikeastaan on miehen syy, että nyt sitten olen tässä jamassa. Että on ne TYPERÄT karjalle suunnitellut lihotuslääkkeet. Viiniäkään ei voi juoda! Kun ei kuulemma sovi yhteen sen mömmön kanssa! Ja pyh!
Kaikkea sontaa sitä ihmiselle syötetäänkin. Joskus itse asiassa musta tuntuu kuin olisin ITSE AINOA tervejärkinen ihminen, ehkäpä onkin niin, ja muissa on vika! Jotkuthan voivat olla jopa kateellisia mulle ja siksi haluta lääkitykselle. En tarkoita että mies olisi tällainen, mutta varmasti ihmisillä on outoja motiiveja.
Hyvässä lykyssä saan noista p-koista vielä rytmihäiriön!! Pakkausselosteessa sanottiin että jotain sydämen lyöntijuttuja voi tulla. Varmaan minulle tulee, mulle tulee aina, mulla on huono onni aina näissä asioissa.
Ehkä nykyisin terveet ihmiset pistetään lääkitykselle ja sairaat ne jyllää yhteiskunnassa. Tällaista mietin ainakin minä, Suklis! En aio sitoutua noihin lääkkeisiin kuin siihen asti, kun on seuraava lekuriaika. Sitten jos mieleni on vielä tämä sama kuin tänään, niin sanon että jätän ne. Lääkärit nykyisin määrää noita kirottuja SSRI-mömmöjä kuin antaisivat lapselle karkkia. Ja itse omistavat lääketehtaiden osakkeita - jokainen resepti on siksi kirjoittamisen arvoinen. ;)
Olin HULLU, kun menin sinne!! Oikeasti! Nyt tosiaan on minusta taas kirjoitettu joku paperi. Mistä senkin tietää kuka niitä lukee. Pienessä kunnassa juttu leviää.. :(
Sanon kyllä miehelle huomenna, että minua ei saa enää painostaa lääkäriin.
9 kokonaista vuorokautta - - -
- - herkutteluun! :) Tavallaan olen ollut viime aikoina tosi ylpeä itsestäni. MÄSSYt eivät ole menneet överiksi. Mikä sekin todistaa että se itsenäisyyspäivän laatanheitto oli yksittäistapaus! Sen perusteella ei mua voi tuomita.
Tympii vain kun en jaksa INNOSTUA mässäilystä täysillä. Johtuukohan sekin tuosta kirotusta lääkkeestä. Viimeinenkin ilo elämästä menee. Seksihalut myös. Nuo lääkkeet tekee ihmisestä ihan neutrin.
Tänään olin kaupassa enkä viitsinyt edes ostaa suklaatia, vaikka totuus on että hamstraus olisi kyllä aloitettava hyvissä ajoin! Muuten voin unohtaa jotain MÄSSYstä. Kinder Buenoa ainakin pitäisi ostaa. Söin sen melkein loppuun viime MÄSSYssä.
Pirkan hasselpähkinä-valkosuklaati oli muuten huonoa. Kuvittelin että olisin alkanut pitää siitäKIN, koska Ritter Sportin hasselpähkinävalkosuklaati maistui mulle. Mutta oli niissä eroa. Ritter oli ohkaisempaa, palaset järkevämmän kokoisia, siinä se suklaati ja pähkinä toimi hyvin yhdessä. Minusta Pirkka oli jotenkin mautonta.. :( Ja palaset aivan järkyttävää kokoluokkaa. Kai se sitten on fiiniä kun ne on niin suuria, että sopisivat jättiläisen suuhun.
Työvoimatoimiston ylläri!
Työkkärissäkin kävin. Odotin saavani kurat niskaan oikein kunnolla, mutta ihme kyllä niin ei käynyt! Se neuvoja olikin ihan rauhallinen eikä ainakaan alkanut moittia. Kylläpä helpotti, olin nimittäin aika onneton kun menin sinne, ajattelin että nyt siellä alkaa se myllytys, mutta eipäs vaan käynyt niin. Oikeastaan se virkailija puhui paljon itsestään ja pojastaan, joka valmistuu yliopistosta nyt. Parempi niinkin kuin puhua mun työelämävalmennuskokemuksesta tai kyvyttömyydestäni työllistyä. Seuraavan kerran menen sinne huhtikuun lopussa vasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)