Nonnih, työelämävalmennuspaperit on nyt sitten allekirjoitettu mun ja harjoittelupaikan puolesta! Vein ne tänään vielä t-voimatoimistoon. Ne palaavat mulle viikon kuluessa ja sitten nähdään sekin, menikö 'läpi' se ajatus kolmen kuukauden ajanjaksosta. Nyt ei sitten muuta kuin odotellaan helmikuuta ja valmennusjakson alkamista. ;) Mutta mieleen tulee hassu asia: jos tämä kerran on valmennusta, niin missä on KOUTSI? Eikös valmennettavilla ole aina koutsi? Vai yksinkö treenata pitää?
Vähän hassut nuo paperit olivat. Yhdessäkin oli monen monta kerrosta, mustekynän painuman piti sitten mukamas kopioida teksti aina seuraavaan kerrokseen. Mutta minusta siihen alimpaan ei ainakaan tullut näkyviin oikein MITÄÄN!
Herkkujen jälkeen..
Herkkuhetket on nyt sitten taas vietetty. Seuraavaan on 11 kokonaista vuorokautta aikaa. ;) Minä söin sen J.D. Grossin rasian - tai en kokonaan, koska miehelle annoin ne, mistä en itse niin pitänyt. Söin sen Kathy-rasiankin, en pitänyt siitä. Muistin kai väärin, tai sitten makuni on muuttunut siitä kun viimeksi sellaisen söin. Oikeastaan siinä ei ollut kuin pari hyvää konvehtia. Kumman isoja polkeroja olivat kaiken muun lisäksi.
Sitten tein LÖYDÖN!! Pakko suositella!! Delizzan Belgian eclairs mini chocolate! I-ha-ni-a! Sellaisia tuulihattumaisia, noin 1 ½ sormen paksuisia leivonnaisia, joissa on ihana kermainen vaniljakreemi sisällä. Päällä on tummaa suklaata oleva kuorrutus. Valmistuskin on simppeliä: otetaan vaan huoneenlämpöön n. 45 minuuttia ennen nauttimista, mikrossa näitä ei saa sulattaa! Mutta tässäkin on vielä oma, ihmeellinen jujunsa: se 45 minuutin sulatus on SUOSITUS. Minä malttamaton söin niitä jo vartin sulattelun jälkeen. Ja silloin se kreemimäinen täyte on slurps, jäätelömäistä...! Ne ovat siis hyviä oltuaan huoneenlämmössä 15 minuttia tai tunnin. Ihanaa monipuolisuutta! Ostin Prismasta näitä.. Ja ostan toistekin! Pakko onkin ostaa, kun vedin ne kaikki tuossa herkkuhetkessäni.. ;) -Mikään ei tosin estä maltillisempaa herkuttelijaa sulattamasta itselleen vaikka 2 pikku namia, sitten pitää muutaman päivän paussin ja tarjota vaikka 6 sellaista kahvittelijavieraille.. jne. Ne säilyvät kyllä pakastimessa. Pakkauksessa taisi olla 18 herkkupalaa.
En oksentanut [utelias varmaan tätä pohti mielessään], en potenut ylensyönnin tuskia. Mutta ripuli minulla oli kyllä yhdessä vaiheessa, tosin ei mitenkään KAUHEAN paha. Voipi johtua liiallisesta sukulaatista. :)
Leipomani appelsiinijuustokakku oli hyvä, mutta minusta siinä appe maistui aika vähän. Mutta uskon tekeväni jotain muunnelmaa siitä vielä toistekin. Täytteeseen tuli mm. 200 grammaa appetuorejuustoa. Mietin että jos 2 ½ desilitran sijasta sitä Flora Vispiä olisikin ollut vaikkapa vain 1 dl, niin sitten appe olisi maistunut paremmin. Ja jos täytteeseen olisi lisännyt vaikka appelsiininkuorta! Tai marmeladia? Appejuustokakku kuitenkin katosi meillä ihan siinä parissa päivässä, yhtään ei jäänyt! Joten hyvää se oli. ;) Maustekakku maistui myös, pakastin siitä osan. Vierasvaraksi! Vaikka harvoin meillä kukaan käy! :) Mies on sillä lailla vähän 'nörtihtävä', ei oikein ole sosiaalinen, vaikka onkin ystävällinen.. ja minä taas olen eristäytynyt ihan siksi koska olen työtön lortti, joten mulla ei ole kontakteja, opiskeluaikojen tuttavat on aika lailla hajaantuneet kuka minnekin.
Seuraava herkkuhetki on viimeinen ennen työelämävalmennuksen (tevin!;)) alkua.
Puhelinpiinaa
Soitin velvollisuuspuhelun Äetmuorille. Ja olihan taas "kivaa": serkkutyttö [datanomi] on nyt, 41-vuotiaana kolmen lapsen äitinä, lähtenyt opiskelemaan fysioterapeutiksi. Olen oikeasti iloinen serkkutytön puolesta, hän kun olisi jo nuorena halunnut opiskella f-terapeutiksi, mutta päätyi monen mutkan kautta datanomiksi. Äetmuorin tapa uutisoida asia ja vatvoa sitä ei kuitenkaan ollut kiva. Taas sain kuulla vähän enemmänkin tästä omasta tilanteestani. Korostetaan sitä, että serkkutyttö on 41 (!!!) ja opiskelee uuden ammatin.. "ei nykyisin voi olla niin, että lukee jonkun tutkinnon ja sitten vaan on sen yhden kanssa.." Sanoo Äetmuori, joka muuten ei nuoruudessaan lukenut itselleen MITÄÄN tutkintoa, ellei sellaiseksi lasketa keskikoulun päästötodistusta.
Mulla ei periaatteessa olisi mitään jonkun uuden ammatin opiskelemista vastaan, mutta olisi vaikea nähdä miten se onnistuisi käytännössä ja minkä alan valitsisin. Aikuisopintoihin vaaditaan muuten kahden vuoden työkokemus, vähintään. Minulla sitä ei ole. Eli ellei tuossa ole minkäänlainen jousto mahdollista niin se tarkoittaa sitä, että ainakaan ihan heti en edes voisi sellaisiin opintoihin hakea. Ja jos nyt ollaan rehellisiä niin tällä hetkellä en tiedä mikä ala voisi olla mun sydäntä lähellä, tai edes sellainen jolle joten kuten soveltuisin.
Jos saan ne tev-paperit takaisin lukkoon lyötyinä tuossa ensi viikolla, niin sitten voi olla että sanoa pamautan Äetmuorille "ilouutisen" puhelimessa. Ihan vain siksi, kun en enää J A K S A tätä hänen harrastamaansa "virolainen 45-vuotias tuttavani lukee lähihoitajaksi.. -41-vuotias serkkutyttö lukee fysioterapeutiksi, sinunkin pitäisi lukea joksikin.."-jankutusta! Saisipa ainakin kolme kuukautta olla rauhassa siltä hölpötykseltä.
Minä en ole hoitoalan ihminen, mutta ainakin hoitelen itseäni ja makeanhimoani. ;) Eikös sekin ole jotain? Hoidan vatsani suklaantarvetta..
Ja suklaasta tuli mieleen: ostin kaupasta ohimennen Jacquotin piparkakkutryffeleitä. ;) Olivat alennuksessa! Ja kun onneton söin viime viikonloppuna sen Fazerin Piparkakkusuklaan jämän, joka vielä oli jäljellä.. Ne tryffelit on sitten seuraavaa herkuttelua varten.
tiistai 13. tammikuuta 2009
sunnuntai 11. tammikuuta 2009
Väliaikatiedoite
Fazerin uusi Fazerina Caramel ei ollut maistamisen arvoinen! Pliisu esitys. Missä se creme brulee tässä oikein oli, kysyn vaan? Tuosta uutuudesta ei tykännyt mies enkä välittänyt minä. Ei se PAHAA ollut, mutta kouluarvosanoilla nelosesta kymppiin antaisin kuutosen. Välttävän siis!
lauantai 10. tammikuuta 2009
On leivottu, siivottu, ahkeroitu..
Hih, ja tuossa kolmen tunnin kuluttua korjataan SATO tästä kaikesta touhusta. ;) Appelsiinijuustokakun sain tehtyä.. olisi varmaan kannattanut puolittaa se täytteen määrä, kun tein aika pienen kaakun taas, tuollaiseen 20 cm halkaisijan vuokaan. Kiille päälle tuli mehusta ja liivatteesta. Mehukiilteen kanssa olikin eka kerta mulle. Mangojuustokakkuun tuli kiille nimittäin mangopiltistä, joka taipui aika hyvin kiilteeksi: tuli paksu ja jämäkkä. Tuo mehukiille on vähän ohuemman oloinen. -Mutta tulihan vaan korkea kakku! Hyvä jos vuokaan mahtui, hehe.
Jos onnistuu tuo kaakku [se selviää tietysti vasta herkuttelun alettua], niin linkkaan sitten tänne ohjeenkin. Netistä sen löysin.
Löytyi muuten Fazerin uusi Fazerina-versiokin, se caramel. ;) Ja arvata sopii, ostettua tuli. Mutta ajattelin melkein syöttää suurimman osan siitä miehelle. Sillä verukkeella, että maistakoon nyt uutuutta. Mies tykkää siitä perinteisestä Fazerinasta, joten voi tuokin olla hänen makuunsa. Tai sitten ei.
Pistin jo valmiiksi suklaanamuja siihen halpaan mariskooli-kopiooni. :) Odottamaan H-hetkeä!
Tänään oli muuten aivan järkyttävä LÄSKIAHDISTUS.. En viitsi alkaa täällä nyt kertoa, mutta sanotaanko että meni hommat ihan päin seiniä.. Olisi pitänyt mennä yhteen juttuun, vaan en saanut mentyä.. koska koin itseni jotenkin niin tolkuttoman lihavaksi. On se vaan kumma! Onneksi se meni ohi, varsinkin kun nyt on herkkuin aika.
Jos onnistuu tuo kaakku [se selviää tietysti vasta herkuttelun alettua], niin linkkaan sitten tänne ohjeenkin. Netistä sen löysin.
Löytyi muuten Fazerin uusi Fazerina-versiokin, se caramel. ;) Ja arvata sopii, ostettua tuli. Mutta ajattelin melkein syöttää suurimman osan siitä miehelle. Sillä verukkeella, että maistakoon nyt uutuutta. Mies tykkää siitä perinteisestä Fazerinasta, joten voi tuokin olla hänen makuunsa. Tai sitten ei.
Pistin jo valmiiksi suklaanamuja siihen halpaan mariskooli-kopiooni. :) Odottamaan H-hetkeä!
Tänään oli muuten aivan järkyttävä LÄSKIAHDISTUS.. En viitsi alkaa täällä nyt kertoa, mutta sanotaanko että meni hommat ihan päin seiniä.. Olisi pitänyt mennä yhteen juttuun, vaan en saanut mentyä.. koska koin itseni jotenkin niin tolkuttoman lihavaksi. On se vaan kumma! Onneksi se meni ohi, varsinkin kun nyt on herkkuin aika.
Enää 23 tuntia..
.. herkutteluihin. Onhan se mukavaa, mutta kiihko on poissa. Taitaa olla nyt pää vielä niin täynnä kaikkia asioita. Kuten nyt sitä "teviä"! Ehkä vielä tässä rauhoitun jossain välissä. "Huolestuttavaa" sekin, että en enää töllää CSI-sarjaa yhtä usein kuin ennen. On jopa jäänyt pari jaksoa väliin! Hurjaa! :)
Soitin sinne tulevaan harjoittelupaikkaan tänään, sovimme allekirjoitushetken noille sopimuspapereille: ensi tiistaina. Vien ne sitten sinä samana päivänä t-voimatoimistoon. Itse olen oman osuuteni paperista jo täyttänyt, tein sen tänään. Nyt minua vain huolestuttaa se tiistai, kun MÄSS - äh, hienostunut herkkuhetkeni ;) on sunnuntai ja maanantai.. niin olenko tiistaiaamuna ihan turvonnut tursas, kun sinne valmennuspaikkaan tallaan? Mutta kai se ehtii yön aikana masu vähän rauhoittua. Varsinkin jos noudatan samaa linjaa kuin jouluna, eli olen kohtuuden ystävä.
SÄÄNNÖT
Yleensä herkkupäivinä lopetan herkuttelun viimeistään klo 20. Se on SÄÄNTÖ. Taas yksi näistä mun monista 'säännöistäni/säädöistäni', joita ei varmaan monikaan tajua. :( Miehen mielestä tuo SÄÄNTÖ on tyhmä. Miehen mielestä päivä jatkuu klo 24 asti. Sitten mulla on muitakin SÄÄNTÖJÄ ajan suhteen. Herkkupäivä ei tarkoita sitä, että voisin noin vain herkutella.. sittenkään.. vaan on sellaisia hetkiä, kun määrään itselleni esim. vähintään neljän tunnin pidättäytymisen kaikesta syömisestä. En oikeastaan tiedä miksi määrään tällaisia itselleni herkkupäivinäkin. Olen kai vähän hullu.
Ruokajorinaa
Mies uhkasi tänään, että vie mut herkkupäivänä kebabrullalle. Tai että haemme sellaiset kotiin. Miestä joskus nimittäin turhauttaa se, kun hänen mielestään liioittelen syömisiäni ja herkuttelujani. Hänen mielestään syön vähän. Mutta ei se ole totta, kyllä minä vedän järkyttävät määrät kaikkea, kun on herkkuhetki. Mies tyrkyttää kebabrullaa, koska tietää etten jaksa semmoista kokonaan. :( Joskus olemme ottaneet yhden sellaisen rullan, ja minä olen syönyt siitä n. 1/3.
Meillä maaseudun eläjillä on lähin kebabpaikka tuossa kunnan keskustassa. Sinne on 8 kilometriä. Sitä pitävät maahanmuuttajat. Ja paikka on tosi upea! Siis ne ruoat siellä - nam! :) Mutta en nykyisin vain enää ole niin intona pizzaan ja kebabbiin. Joskus esim. kebab on liian tulista.. :( Tulee närästystä. Rennietä kuluu! :) Oikeastaan tykkään eniten ihan tavallisista ruoista, tykkään laittaa broilerista jotain intialaistyyppistä ruokaa tai kiinalaismallista. Basmatiriisiä kaveriksi.. Tai sitten teen broileripastaa. Siinä toinen ikisuosikki. Välillä tulee intohimo saada pakastepizzaa! Grandiosa on silloin suosikkini.
Herkkukatsaus
Olen yrittänyt löytää Fazerin tammikuun uutuutta, eli creme brulee-versiota Fazerinasta, vaan onpa ollut turha työ. Ei ole kaupoissa vielä näkynyt. Toisaalta kävin viimeksi kauppassa tuossa keskiviikkona, eli mistä sitä tietää mitä siellä on nyt! Mutta en tiedä viitsinkö ostaa tuota Fazerinan uutuusversiota - taitaa jäädä seuraavaan kertaan - kun on nyt jo niin paljon kaikkea.. kaapit täynnä! :(
Miehen työkaverit vetivät budapestit muuten alta aikayksikön. ;) Hurjaa väkeä! Kerran mies oli nähnyt siellä syötävän jotain viikon vanhaa kermakakkua! Kyllä mulle ainakin kermiksen kanssa maksimi on tuollainen 3-4 päivää. Taisi olla miehen työkavereilla hapankermakakku! ;)
Leipomisen olen päättänyt tämän herkkuhetken osalta: appelsiinijuustokakku. Ja maustekakku, sitä jää sitten pakastimeenkin. Enkä muuten jahkannut yhtään näiden kanssa. ;) En ole jaksanut jahkata. Liikaa mielessä kaikkea muuta! Kauppalappukin on jo valmiina odottamassa, että osaan sitten huomenna [tai siis oikeastaan tänään!] ostaa oikeat aineet. Semmoista appelsiinijuustokakkua en ole ennen tehnytkään.
Soitin sinne tulevaan harjoittelupaikkaan tänään, sovimme allekirjoitushetken noille sopimuspapereille: ensi tiistaina. Vien ne sitten sinä samana päivänä t-voimatoimistoon. Itse olen oman osuuteni paperista jo täyttänyt, tein sen tänään. Nyt minua vain huolestuttaa se tiistai, kun MÄSS - äh, hienostunut herkkuhetkeni ;) on sunnuntai ja maanantai.. niin olenko tiistaiaamuna ihan turvonnut tursas, kun sinne valmennuspaikkaan tallaan? Mutta kai se ehtii yön aikana masu vähän rauhoittua. Varsinkin jos noudatan samaa linjaa kuin jouluna, eli olen kohtuuden ystävä.
SÄÄNNÖT
Yleensä herkkupäivinä lopetan herkuttelun viimeistään klo 20. Se on SÄÄNTÖ. Taas yksi näistä mun monista 'säännöistäni/säädöistäni', joita ei varmaan monikaan tajua. :( Miehen mielestä tuo SÄÄNTÖ on tyhmä. Miehen mielestä päivä jatkuu klo 24 asti. Sitten mulla on muitakin SÄÄNTÖJÄ ajan suhteen. Herkkupäivä ei tarkoita sitä, että voisin noin vain herkutella.. sittenkään.. vaan on sellaisia hetkiä, kun määrään itselleni esim. vähintään neljän tunnin pidättäytymisen kaikesta syömisestä. En oikeastaan tiedä miksi määrään tällaisia itselleni herkkupäivinäkin. Olen kai vähän hullu.
Ruokajorinaa
Mies uhkasi tänään, että vie mut herkkupäivänä kebabrullalle. Tai että haemme sellaiset kotiin. Miestä joskus nimittäin turhauttaa se, kun hänen mielestään liioittelen syömisiäni ja herkuttelujani. Hänen mielestään syön vähän. Mutta ei se ole totta, kyllä minä vedän järkyttävät määrät kaikkea, kun on herkkuhetki. Mies tyrkyttää kebabrullaa, koska tietää etten jaksa semmoista kokonaan. :( Joskus olemme ottaneet yhden sellaisen rullan, ja minä olen syönyt siitä n. 1/3.
Meillä maaseudun eläjillä on lähin kebabpaikka tuossa kunnan keskustassa. Sinne on 8 kilometriä. Sitä pitävät maahanmuuttajat. Ja paikka on tosi upea! Siis ne ruoat siellä - nam! :) Mutta en nykyisin vain enää ole niin intona pizzaan ja kebabbiin. Joskus esim. kebab on liian tulista.. :( Tulee närästystä. Rennietä kuluu! :) Oikeastaan tykkään eniten ihan tavallisista ruoista, tykkään laittaa broilerista jotain intialaistyyppistä ruokaa tai kiinalaismallista. Basmatiriisiä kaveriksi.. Tai sitten teen broileripastaa. Siinä toinen ikisuosikki. Välillä tulee intohimo saada pakastepizzaa! Grandiosa on silloin suosikkini.
Herkkukatsaus
Olen yrittänyt löytää Fazerin tammikuun uutuutta, eli creme brulee-versiota Fazerinasta, vaan onpa ollut turha työ. Ei ole kaupoissa vielä näkynyt. Toisaalta kävin viimeksi kauppassa tuossa keskiviikkona, eli mistä sitä tietää mitä siellä on nyt! Mutta en tiedä viitsinkö ostaa tuota Fazerinan uutuusversiota - taitaa jäädä seuraavaan kertaan - kun on nyt jo niin paljon kaikkea.. kaapit täynnä! :(
Miehen työkaverit vetivät budapestit muuten alta aikayksikön. ;) Hurjaa väkeä! Kerran mies oli nähnyt siellä syötävän jotain viikon vanhaa kermakakkua! Kyllä mulle ainakin kermiksen kanssa maksimi on tuollainen 3-4 päivää. Taisi olla miehen työkavereilla hapankermakakku! ;)
Leipomisen olen päättänyt tämän herkkuhetken osalta: appelsiinijuustokakku. Ja maustekakku, sitä jää sitten pakastimeenkin. Enkä muuten jahkannut yhtään näiden kanssa. ;) En ole jaksanut jahkata. Liikaa mielessä kaikkea muuta! Kauppalappukin on jo valmiina odottamassa, että osaan sitten huomenna [tai siis oikeastaan tänään!] ostaa oikeat aineet. Semmoista appelsiinijuustokakkua en ole ennen tehnytkään.
perjantai 9. tammikuuta 2009
Kommunisti!!!
Tänään en ole oikein syttynyt ajattelemaan herkkuja! Se on aika hullu juttu, että heti kun tuo työelämävalmennus [työkkärissä muuten puhuvat siitä TEVINÄ, 'sitten kun sulla alkaa se tev..' - ensin sitä sai vähän miettiä että mikä hemmetin tevi..] alkoi konkretisoitua niin jotenkin se jatkuva sukulaatien ja namien kelaaminen loppui kuin seinään. Tiedän ostaneeni sen Kathy-rasian, mutta pointti onkin etten AJATTELE koko ajan sitä. Siinä on iso ero. Jotenkin mulla on sellainen olo, että kaikesta huolimatta tuohon 'teviin' pääsy saattaa olla kokonaishyvinvointini kannalta todella hyvä juttu.
Vaikka varmaan vaikeuksiakin tulee. Viime yönä oikein mietin sitä, että miten mulle mahtaa sujua oleminen 7 ½ tuntia ihmisten kanssa joka päivä, kun olen ollut niin monta vuotta työttömänä lorttina. Tämä voi kuulostaa hassulta huolenaiheelta, mutta jokainen tässä tilanteessa ollut tietää, että ongelma on oikea ja tosi.
Toinen juttu mitä mietin on tietysti tämä syömishommeli. Siellä harjoittelupaikassa ihmiset olivat niin kovin kilttejä ja oikein kertoivat syömissysteemitkin etukäteen tyyliin täällä on keittiö, mikro, jääkaappi jne.. Nyt jo murehdin sitä, että mitä minun pitää ottaa lounaaksi vaikuttaakseni 'normaalilta'. Yleensä nimittäin en syö ollenkaan lounasta. Mutta se voisi vaikuttaa omituiselta ja poikkeavalta jos en syö, jos siellä muu väki oikein herkuttelee, sellaisen vaikutelman vähän sain. Mietin, että joku keitto voisi olla hyvä. Vihersalaattia en kehtaa alkaa sinne raijata, vaikutan varmaan vaan pakkomielteiseltä, jos teen niin. Keitto on semmoinen sopivan 'normaali' valinta. Mietin myös, että jos sanoisin [valheellisesti] olevani kasvissyöjä ja allerginen sille, tälle ja tuolle. Niin ettei sitten syömistäni tai syömättömyyttäni ihmeteltäisi.
Minähän en ole kasvissyöjä, mutta syön tosi vähän lihaa ja kalaa. Ja pidän kyllä kasvispäiviä. Tuo ruokasysteemini on niin erikoinen, ettei se salli mitään ex tempporeeee lounaita läheisessä pizzeriassa - sellaisia asioita, mitä normaalit ihmiset [=norskit hirviökielellä] tekevät.
Mutta näitä ehdin vielä miettiä. :) Nyt olo on kuitenkin tosi positiivinen. Tuntuu kuin joku uusi ovi voisi elämässä aueta...
Punaiset sukulaiset
Minulla on suvussa ollut myös ihan oikeita kommunisteja! Hih, nyt saa kauhistua halukas.. ;) Nimittäin äitini äidin suvussa on heitä ollut. Useampikin. Yksi oli niin vakaumuksellinen, ettei halunnut edes kirkollista hautausta. Se ei ollut mitenkään tavallinen valinta 30-50-luvulla, että oli puhujana puolueen edustaja papin asemasta. Kommunisti oli äidin äidin äidin veli. :) Hän antoi lapsilleenkin aika aatteelliset nimet, tytöstä ainakin tuli Vappu!
Äidin äidin äiti oli tosi köyhä. Hän oli sitä siksi, koska oli eronnut miehestään, siis siitä joka teki sittemmin itsemurhan. Hän erosi, koska mies joi talot ja tavarat. Olen aikaisemmissa posteissa kertonut, ettei äidin äiti, K-mummi siis, koskaan puhunut isästään. Koska hän joi, koska hän oli eronnut, koska hän teki itsarin. Vasta itsenäistyneessä Suomessa ei muuten ollut helppoa yksinäisen naisen hankkia elantoa kolmelle lapselleen. Muuten varmaan äidin äidin äitikin olisi ollut kommunisti, mutta hänet taisi siitä aatteesta erottaa se uskontokielteisyys, koska hän oli todella uskovainen ihminen vaikka olikin siis eronnut. Ei ollut helppoa myöskään olla eronnut nainen, koska siihen aikaan eronnut nainen oli melkein yhtä kuin huono nainen.
K-mummin veli oli sosialidemokraatti. Jotkut kommunistit oikein todella inhosivat sosialidemokraatteja, kai mielestään siinä porukassa aate oli vääristynyt ja pelkkää yritystä hajottaa työväenliikettä. Sellaiset erilaiset näkemykset suvuissa voivat olla aika raastavia!
Salainen tevi!
En ole tuosta tev-suunnitelmastani ja sen etenemisestä kertonut mitään Äetmuorille enkä Siukulle. Siukulle voisin muuten kertoakin, mutta kun hän rientäisi heti valistamaan Äetmuoria siitä niin en viitsi. Äetmuorille en ole kertonut, koska tiedän hänen osaavan tölväistä jotain ihmeellistä tyyliin 'sehän ei ole mikään oikea työ..' , tai sitten hän säälittelisi mua kehnon rahallisen korvauksen vuoksi tai pitäisi muuten vaan koko hommaa turhana. Nyt viime aikoina Äetmuori on ollut sitä mieltä, että mun pitäisi alkaakin lähihoitajaksi. Se on ollut kuningasajatus puheluissamme. Äetmuori ihastelee lähistöllään asuvaa virotarta, joka on 45-vuotias ja opiskelee LH:ksi. Virotar on muutenkin esimerkillinen, hänestä juttua riittää. Viimeksi sain kuulla että hän käy vanhaa isoäitiään Virossa, Saarenmaalla, katsomassa joka toinen viikko!
Äetmuori ei vain tajua sitä, että sillä virottarella on koulupaikkaansa viiden kilometrin matka. Mulla lähimpään LH-kouluun olisi se 40 km. Ja ehkä olen lapsellinen mutta minua kammottaa lähihoitajuus siksi, koska siinä pitää käsitellä kuolleita ihmisiä, siinä koulutuksessa siis. Tiedän sen. Olen lukenut sen Tarja Tallqvistin "Kuka vierelles jää"-kirjan. :( Ihailen hoitoalan ihmisiä oikein tosissaan, erityisesti lähiksiä, koska heidän työnsä on sitä konkreettista hoitotyötä (tosin joutuu sh "konkreettiseen hoitotyöhön" yhtä lailla, jos ei satu olemaan lh:aa käsillä!). En vain usko että soveltuisin sittenkään sille alalle. Juuri tuo vainajapelko on yksi juttu ja sitten on sellainen, etten osaa aina [= KOSKAAN!] luontevasti suhtautua fyysisiin juttuihin, ruokaan, ulosteisiin ja semmoisiin.
Olen kyllä harkinnut lh-vaihtoehtoakin, mutta siinä tosiaan tuntuu olevan ongelmia. Mulle ammatinvalintapsyko sanoi joskus ettei kannattaisi harkita hoitoalaa. Sinänsä vähän kumma lausunto kai, koska yleensä naisille kai oikein suositellaan hoitoalaa. Mussa on kai joku vika sitten. En tiedä millä perusteella psyko oli sitä mieltä, ettei kannata. Voi olla että olin mielestään jotenkin liian 'herkkä' tms. Posliinista tehty hauras suklis! ;)
Äetmuorilla on paljon visioita mun tulevaisuuteni varalle. Nyt on ainakin lh-vaihtoehto, sitä edellinen suuri suunnitelma oli tehdä musta kaupan kassa. Joskus huomaan kun puhun Siukun kanssa puhelimessa - aika harvinaista meillä kumminkin - että Äetmuori on taas voivotellut mun kovaa kohtaloani Siukulle.
Olen päättänyt kertoa tevistä vasta sitten kun se on oikein todellisuutta. Täytyy sitten vaan yrittää olla masentumatta niistä kommenteista. :( Se juuri on kaikkein pahinta, ne kommentit. Oma hyvä mieli voi mennä ihan lamaan sellaisesta. Tuntuu pahalta päiväkausien ajan.
Viran puolesta
Niin todettakoon nyt, että olemme eläneet perjantaita puolisen tuntia. Tarkoittaa, että vain YKSI (1!) kokonainen vuorokausi herkutteluihin. Enkä edes skitsoa, että mitä leipoisin tms. ;) On tämä vaan aikamoinen muutos, vaikkei vielä ole edes mitään varsinaista tapahtunut.
Vaikka varmaan vaikeuksiakin tulee. Viime yönä oikein mietin sitä, että miten mulle mahtaa sujua oleminen 7 ½ tuntia ihmisten kanssa joka päivä, kun olen ollut niin monta vuotta työttömänä lorttina. Tämä voi kuulostaa hassulta huolenaiheelta, mutta jokainen tässä tilanteessa ollut tietää, että ongelma on oikea ja tosi.
Toinen juttu mitä mietin on tietysti tämä syömishommeli. Siellä harjoittelupaikassa ihmiset olivat niin kovin kilttejä ja oikein kertoivat syömissysteemitkin etukäteen tyyliin täällä on keittiö, mikro, jääkaappi jne.. Nyt jo murehdin sitä, että mitä minun pitää ottaa lounaaksi vaikuttaakseni 'normaalilta'. Yleensä nimittäin en syö ollenkaan lounasta. Mutta se voisi vaikuttaa omituiselta ja poikkeavalta jos en syö, jos siellä muu väki oikein herkuttelee, sellaisen vaikutelman vähän sain. Mietin, että joku keitto voisi olla hyvä. Vihersalaattia en kehtaa alkaa sinne raijata, vaikutan varmaan vaan pakkomielteiseltä, jos teen niin. Keitto on semmoinen sopivan 'normaali' valinta. Mietin myös, että jos sanoisin [valheellisesti] olevani kasvissyöjä ja allerginen sille, tälle ja tuolle. Niin ettei sitten syömistäni tai syömättömyyttäni ihmeteltäisi.
Minähän en ole kasvissyöjä, mutta syön tosi vähän lihaa ja kalaa. Ja pidän kyllä kasvispäiviä. Tuo ruokasysteemini on niin erikoinen, ettei se salli mitään ex tempporeeee lounaita läheisessä pizzeriassa - sellaisia asioita, mitä normaalit ihmiset [=norskit hirviökielellä] tekevät.
Mutta näitä ehdin vielä miettiä. :) Nyt olo on kuitenkin tosi positiivinen. Tuntuu kuin joku uusi ovi voisi elämässä aueta...
Punaiset sukulaiset
Minulla on suvussa ollut myös ihan oikeita kommunisteja! Hih, nyt saa kauhistua halukas.. ;) Nimittäin äitini äidin suvussa on heitä ollut. Useampikin. Yksi oli niin vakaumuksellinen, ettei halunnut edes kirkollista hautausta. Se ei ollut mitenkään tavallinen valinta 30-50-luvulla, että oli puhujana puolueen edustaja papin asemasta. Kommunisti oli äidin äidin äidin veli. :) Hän antoi lapsilleenkin aika aatteelliset nimet, tytöstä ainakin tuli Vappu!
Äidin äidin äiti oli tosi köyhä. Hän oli sitä siksi, koska oli eronnut miehestään, siis siitä joka teki sittemmin itsemurhan. Hän erosi, koska mies joi talot ja tavarat. Olen aikaisemmissa posteissa kertonut, ettei äidin äiti, K-mummi siis, koskaan puhunut isästään. Koska hän joi, koska hän oli eronnut, koska hän teki itsarin. Vasta itsenäistyneessä Suomessa ei muuten ollut helppoa yksinäisen naisen hankkia elantoa kolmelle lapselleen. Muuten varmaan äidin äidin äitikin olisi ollut kommunisti, mutta hänet taisi siitä aatteesta erottaa se uskontokielteisyys, koska hän oli todella uskovainen ihminen vaikka olikin siis eronnut. Ei ollut helppoa myöskään olla eronnut nainen, koska siihen aikaan eronnut nainen oli melkein yhtä kuin huono nainen.
K-mummin veli oli sosialidemokraatti. Jotkut kommunistit oikein todella inhosivat sosialidemokraatteja, kai mielestään siinä porukassa aate oli vääristynyt ja pelkkää yritystä hajottaa työväenliikettä. Sellaiset erilaiset näkemykset suvuissa voivat olla aika raastavia!
Salainen tevi!
En ole tuosta tev-suunnitelmastani ja sen etenemisestä kertonut mitään Äetmuorille enkä Siukulle. Siukulle voisin muuten kertoakin, mutta kun hän rientäisi heti valistamaan Äetmuoria siitä niin en viitsi. Äetmuorille en ole kertonut, koska tiedän hänen osaavan tölväistä jotain ihmeellistä tyyliin 'sehän ei ole mikään oikea työ..' , tai sitten hän säälittelisi mua kehnon rahallisen korvauksen vuoksi tai pitäisi muuten vaan koko hommaa turhana. Nyt viime aikoina Äetmuori on ollut sitä mieltä, että mun pitäisi alkaakin lähihoitajaksi. Se on ollut kuningasajatus puheluissamme. Äetmuori ihastelee lähistöllään asuvaa virotarta, joka on 45-vuotias ja opiskelee LH:ksi. Virotar on muutenkin esimerkillinen, hänestä juttua riittää. Viimeksi sain kuulla että hän käy vanhaa isoäitiään Virossa, Saarenmaalla, katsomassa joka toinen viikko!
Äetmuori ei vain tajua sitä, että sillä virottarella on koulupaikkaansa viiden kilometrin matka. Mulla lähimpään LH-kouluun olisi se 40 km. Ja ehkä olen lapsellinen mutta minua kammottaa lähihoitajuus siksi, koska siinä pitää käsitellä kuolleita ihmisiä, siinä koulutuksessa siis. Tiedän sen. Olen lukenut sen Tarja Tallqvistin "Kuka vierelles jää"-kirjan. :( Ihailen hoitoalan ihmisiä oikein tosissaan, erityisesti lähiksiä, koska heidän työnsä on sitä konkreettista hoitotyötä (tosin joutuu sh "konkreettiseen hoitotyöhön" yhtä lailla, jos ei satu olemaan lh:aa käsillä!). En vain usko että soveltuisin sittenkään sille alalle. Juuri tuo vainajapelko on yksi juttu ja sitten on sellainen, etten osaa aina [= KOSKAAN!] luontevasti suhtautua fyysisiin juttuihin, ruokaan, ulosteisiin ja semmoisiin.
Olen kyllä harkinnut lh-vaihtoehtoakin, mutta siinä tosiaan tuntuu olevan ongelmia. Mulle ammatinvalintapsyko sanoi joskus ettei kannattaisi harkita hoitoalaa. Sinänsä vähän kumma lausunto kai, koska yleensä naisille kai oikein suositellaan hoitoalaa. Mussa on kai joku vika sitten. En tiedä millä perusteella psyko oli sitä mieltä, ettei kannata. Voi olla että olin mielestään jotenkin liian 'herkkä' tms. Posliinista tehty hauras suklis! ;)
Äetmuorilla on paljon visioita mun tulevaisuuteni varalle. Nyt on ainakin lh-vaihtoehto, sitä edellinen suuri suunnitelma oli tehdä musta kaupan kassa. Joskus huomaan kun puhun Siukun kanssa puhelimessa - aika harvinaista meillä kumminkin - että Äetmuori on taas voivotellut mun kovaa kohtaloani Siukulle.
Olen päättänyt kertoa tevistä vasta sitten kun se on oikein todellisuutta. Täytyy sitten vaan yrittää olla masentumatta niistä kommenteista. :( Se juuri on kaikkein pahinta, ne kommentit. Oma hyvä mieli voi mennä ihan lamaan sellaisesta. Tuntuu pahalta päiväkausien ajan.
Viran puolesta
Niin todettakoon nyt, että olemme eläneet perjantaita puolisen tuntia. Tarkoittaa, että vain YKSI (1!) kokonainen vuorokausi herkutteluihin. Enkä edes skitsoa, että mitä leipoisin tms. ;) On tämä vaan aikamoinen muutos, vaikkei vielä ole edes mitään varsinaista tapahtunut.
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Kirkas keskiviikko!
On vieläkin vähän puusta pudonnut olo. Olin siellä haastattelussa, se oli sovittu kello kymmeneksi. Lähdin hyvissä ajoin, kun piti tuo romurauta tankatakin. Löysin sinne mahdolliseen työpaikkaan todella hyvin, se on tässä lähimmässä, pienessä kaupungissa ja sinne on meiltä kotoa 20 kilometrin matka. Kartan olin kuitenkin tulostanut netistä mukaan, mutta en edes tarvinnut sitä! Kertaakaan ei tarvinnut vilkaistakaan! Suklaahirviö onkin todellinen suunnistaja, vaikkei sitä olisi kouluaikoina uskonut.. :(
Koko homma - haastattelu - oli ohi vartissa!!! Aivan uskomatonta. Olin varautunut pitkälliseen syyniin, semmoiseen kolmannen asteen kuulustelu-tyyppiseen.. jossa oikein olisi ilkuttu mun olematonta työkokemusta [sain sätkyn kun astuin sinne huoneeseen ja huomasin haastattelijalla siinä nenänsä edessä mun surkean, onnettoman torson ceeveen..] ja voivoteltu, että ei me voida ottaa, ei tosiaankaan, ei näillä meriiteillä.. On nimittäin kokemusta sellaisestakin.
Mutta, mutta! Haastattelijoita oli kaksi, nainen ja mies. Ja he kysyivät, OIKEASTI kysyivät, että millaista työtä minä siellä haluaisin tehdä! Ja miettivät miten minä hyötyisin tuosta valmennusjaksosta parhaiten! Olin vähän kuin tyrmätty. Olin odottanut jotain ihan muuta. Ehdin jo eilen piirtää kuvankin (mielikuvan perusteella) siitä sen paikan johtajasta.. mutta mielikuvani, pelkokuvani, ei vastannut ollenkaan todellisuutta. Ei yhtään.
Työ alkaapi näillä näkymin helmikuussa! Jos siis kaikki menee OK työvoimatoimiston kanssa, mutta kun sinne haastattelun jälkeen tallasin, niin sielläkin olivat aika optimistisella mielellä. Sain sellaiset paperit mukaan, niihin pitää sitten ottaa oma, harjoittelupaikan ja työksyn allekirjoitus. Yllättävän pieni paperinippu, oikeastaan vain yksi täytettävä lyhkäinen lomake.
Hirviö kritisoi!
Mutta semmoista kritiikkiä kyllä antaisin, että työvoimatoimistojen virkailijoiden tietopuolisessa osaamisessa on ammottavia aukkoja! Tuosta työelämävalmennuksesta en voi sanoa saaneeni läheskään kattavia tietoja edes siitä perusprosessista, että miten se on hoidettava. Nyt sitten tiedän kaksi asiaa. Yksi: työelämävalmennusjakson pituus [työmarkkinatuettuna] pitäisi olla n. 1-3 kk, yleensä se on kuitenkin 2 ja 3 kuukautta on MAKSIMI, niin mulle sanottiin sitten tänään.
Veti vähän vakavaksi kun olimme ehtineet harjoittelupaikan kanssa vähän niin kuin sopia jo kolmesta kuukaudesta. :( Ja sitten työkkärissä sanoivat, ettei se harjoittelupaikka tai minä voi sitä päättää, vaan he. Mutta kukaan ei oikeasti sanonut mulle, että se on noin tiukkaa, se aika siis. Käskettiin vaan sopia paikan kanssa! Virkailija itse suositti kolmea kuukautta, kun hänestä sen lyhyemmässä ajassa ei pääse yhtään työpaikkaan 'sisään'! Onneksi en sitten haastattelussa sopinut pitempää jaksoa, vaikka siellä vähän vihjattiin, että semmoinen olisi mahdollista. :( Olisi ollut noloa alkaa 'pakittaa..!
Sitten juttu numero kaksi: työelämävalmennus-paperit [se sopimus mun, työksyn ja harjoittelupaikan välillä] on oltava t-voimatoimistossa vähintään viikkoa ennen valmennuksen alkua. Tätäkään kukaan ei mulle sanonut, vaan ne pari virkailijaa antoi ymmärtää että se menee suunnilleen niin, että haetaan vaan nopsasti jonkun nimi paperiin ja homma on suit sait selvä.
T-toimiston virkailijat ovat joskus vähän ihmeellisiä. Yksi esim. tyrkytti mulle kerran jotain lomaketta, joka jälkeenpäin osoittautui vääräksi lomakkeeksi sitä nimenomaista asiaani varten! Ja yksi kerran kehotti soittamaan firma F:iin ja kysymään tietynlaisia töitä.. ja kun soitin, niin tämä paikallinen firma F. sanoi ettei heillä ole ollenkaan edes sellaista osastoa, missä tällaisia töitä tehdään. Ja tuon neuvon ['soita F:iin!] antoi sellainen virkailija, jonka pitäisi olla spesialisti juuri tämän alueen työvoima-asioissa ja tuntea yritykset + työpaikat. ;)
T-toimistossa täytyy muistaa, ettei ne ihmiset itsekään välttämättä tiedä kaikkea työelämävalmennuksesta tai muistakaan työllistämistoimista (tai oikeastaan mistään). Eivät he sitä myönnä, vaan asiakkaalle syntyy sellainen kuva Asiantuntijasta. On se tietty inhimillistä erehtyä ja olla tietämätön, mutta sitten pitäisi reilusti sanoa sille pöydän toisella puolella istuvalle työttömälle lortille, että hei, mä en itsekään tiedä tätä niin hyvin, otetaan yhdessä selvää.
Oli hyvä päivä, tämä keskiviikko siis, työmielessä! Suunnittelimme jo miehen kanssa vähän että käymme varmaan sitten yhdellä autolla töissä, miehen kaaralla nimittäin, hehe. Aamulla viedään ensiks mies sinne Isoon kaupunkiin (n. 35 km täältä, n. 10 km Pikkukaupungista) työpaikalle, kun hänellä alkaa homma klo 8. Sitten minä ajan sinne Pikkukaupunkiin - onneksi ovat muuten tosi lähekkäin nämä kaupungit, vähän kuin jonossa olisivat - kun siellä alkaa työ klo 9. Sitten neljän hujakoissa haen miehen ja mennään kotiin yhdessä. Kuulostaa sekavalta, mutta käytännössä tulee toimimaan ihan okei.
Ilon hetkeen kuuluu myös -
suklaaostos! Valitettavasti! :( Minä olen kyllä ihan toivoton. Mutta nyt ainakin osoitin jotain malttia. Ostin nimittäin tuosta S-Marketista sellaisen Kathy-suklaarasian, ihan pienen.. vain 125 grammaa sukulaatia siinä sisällä. Maksoi yhden euron ja viisi centtiä. ;) Eli en ole ainakaan mikään hullu tuhlari ollut tänään. En edes käynyt ale-myynneissä, vaikka olin yhdessä aika isossa ostoskeskuksessakin tänään. Ostin ihan vaan purkin suolakurkkuja, enkös olekin kunnollinen ja järkevä! Hih, ostin muuten Kathyn käteisellä, ettei mies nyt sitä sentään saa tietää. Taidan muutenkin salata tuon Kathyn mieheltä, pistin sen kaappiin sillä lailla, ettei se hyökkää silmille sieltä. Miestä kumminkin huvittaisi, kun ostin sen Lidlin rasian.. sen J.D. Grossin ja nyt sitten täytyi toinenkin saada.
Suklaasta puhuakseni: huomenissa lähtee miehen työpaikalle kaksi rasiaa Budapest-konvehteja. ;) Iloitkoon siellä se väki. Ne syövät vaikka pieniä kiviä, jos vain saavat ilmaiseksi. Se on oikeastaan vähän hassua. Mutta hyvä niin, tulevat syödyksi. Yhteensä melkein 600 grammaa budaa, mun lämmin joulutervehdys jälkikäteen miehen kolleeeeegoille. :)
Koko homma - haastattelu - oli ohi vartissa!!! Aivan uskomatonta. Olin varautunut pitkälliseen syyniin, semmoiseen kolmannen asteen kuulustelu-tyyppiseen.. jossa oikein olisi ilkuttu mun olematonta työkokemusta [sain sätkyn kun astuin sinne huoneeseen ja huomasin haastattelijalla siinä nenänsä edessä mun surkean, onnettoman torson ceeveen..] ja voivoteltu, että ei me voida ottaa, ei tosiaankaan, ei näillä meriiteillä.. On nimittäin kokemusta sellaisestakin.
Mutta, mutta! Haastattelijoita oli kaksi, nainen ja mies. Ja he kysyivät, OIKEASTI kysyivät, että millaista työtä minä siellä haluaisin tehdä! Ja miettivät miten minä hyötyisin tuosta valmennusjaksosta parhaiten! Olin vähän kuin tyrmätty. Olin odottanut jotain ihan muuta. Ehdin jo eilen piirtää kuvankin (mielikuvan perusteella) siitä sen paikan johtajasta.. mutta mielikuvani, pelkokuvani, ei vastannut ollenkaan todellisuutta. Ei yhtään.
Työ alkaapi näillä näkymin helmikuussa! Jos siis kaikki menee OK työvoimatoimiston kanssa, mutta kun sinne haastattelun jälkeen tallasin, niin sielläkin olivat aika optimistisella mielellä. Sain sellaiset paperit mukaan, niihin pitää sitten ottaa oma, harjoittelupaikan ja työksyn allekirjoitus. Yllättävän pieni paperinippu, oikeastaan vain yksi täytettävä lyhkäinen lomake.
Hirviö kritisoi!
Mutta semmoista kritiikkiä kyllä antaisin, että työvoimatoimistojen virkailijoiden tietopuolisessa osaamisessa on ammottavia aukkoja! Tuosta työelämävalmennuksesta en voi sanoa saaneeni läheskään kattavia tietoja edes siitä perusprosessista, että miten se on hoidettava. Nyt sitten tiedän kaksi asiaa. Yksi: työelämävalmennusjakson pituus [työmarkkinatuettuna] pitäisi olla n. 1-3 kk, yleensä se on kuitenkin 2 ja 3 kuukautta on MAKSIMI, niin mulle sanottiin sitten tänään.
Veti vähän vakavaksi kun olimme ehtineet harjoittelupaikan kanssa vähän niin kuin sopia jo kolmesta kuukaudesta. :( Ja sitten työkkärissä sanoivat, ettei se harjoittelupaikka tai minä voi sitä päättää, vaan he. Mutta kukaan ei oikeasti sanonut mulle, että se on noin tiukkaa, se aika siis. Käskettiin vaan sopia paikan kanssa! Virkailija itse suositti kolmea kuukautta, kun hänestä sen lyhyemmässä ajassa ei pääse yhtään työpaikkaan 'sisään'! Onneksi en sitten haastattelussa sopinut pitempää jaksoa, vaikka siellä vähän vihjattiin, että semmoinen olisi mahdollista. :( Olisi ollut noloa alkaa 'pakittaa..!
Sitten juttu numero kaksi: työelämävalmennus-paperit [se sopimus mun, työksyn ja harjoittelupaikan välillä] on oltava t-voimatoimistossa vähintään viikkoa ennen valmennuksen alkua. Tätäkään kukaan ei mulle sanonut, vaan ne pari virkailijaa antoi ymmärtää että se menee suunnilleen niin, että haetaan vaan nopsasti jonkun nimi paperiin ja homma on suit sait selvä.
T-toimiston virkailijat ovat joskus vähän ihmeellisiä. Yksi esim. tyrkytti mulle kerran jotain lomaketta, joka jälkeenpäin osoittautui vääräksi lomakkeeksi sitä nimenomaista asiaani varten! Ja yksi kerran kehotti soittamaan firma F:iin ja kysymään tietynlaisia töitä.. ja kun soitin, niin tämä paikallinen firma F. sanoi ettei heillä ole ollenkaan edes sellaista osastoa, missä tällaisia töitä tehdään. Ja tuon neuvon ['soita F:iin!] antoi sellainen virkailija, jonka pitäisi olla spesialisti juuri tämän alueen työvoima-asioissa ja tuntea yritykset + työpaikat. ;)
T-toimistossa täytyy muistaa, ettei ne ihmiset itsekään välttämättä tiedä kaikkea työelämävalmennuksesta tai muistakaan työllistämistoimista (tai oikeastaan mistään). Eivät he sitä myönnä, vaan asiakkaalle syntyy sellainen kuva Asiantuntijasta. On se tietty inhimillistä erehtyä ja olla tietämätön, mutta sitten pitäisi reilusti sanoa sille pöydän toisella puolella istuvalle työttömälle lortille, että hei, mä en itsekään tiedä tätä niin hyvin, otetaan yhdessä selvää.
Oli hyvä päivä, tämä keskiviikko siis, työmielessä! Suunnittelimme jo miehen kanssa vähän että käymme varmaan sitten yhdellä autolla töissä, miehen kaaralla nimittäin, hehe. Aamulla viedään ensiks mies sinne Isoon kaupunkiin (n. 35 km täältä, n. 10 km Pikkukaupungista) työpaikalle, kun hänellä alkaa homma klo 8. Sitten minä ajan sinne Pikkukaupunkiin - onneksi ovat muuten tosi lähekkäin nämä kaupungit, vähän kuin jonossa olisivat - kun siellä alkaa työ klo 9. Sitten neljän hujakoissa haen miehen ja mennään kotiin yhdessä. Kuulostaa sekavalta, mutta käytännössä tulee toimimaan ihan okei.
Ilon hetkeen kuuluu myös -
suklaaostos! Valitettavasti! :( Minä olen kyllä ihan toivoton. Mutta nyt ainakin osoitin jotain malttia. Ostin nimittäin tuosta S-Marketista sellaisen Kathy-suklaarasian, ihan pienen.. vain 125 grammaa sukulaatia siinä sisällä. Maksoi yhden euron ja viisi centtiä. ;) Eli en ole ainakaan mikään hullu tuhlari ollut tänään. En edes käynyt ale-myynneissä, vaikka olin yhdessä aika isossa ostoskeskuksessakin tänään. Ostin ihan vaan purkin suolakurkkuja, enkös olekin kunnollinen ja järkevä! Hih, ostin muuten Kathyn käteisellä, ettei mies nyt sitä sentään saa tietää. Taidan muutenkin salata tuon Kathyn mieheltä, pistin sen kaappiin sillä lailla, ettei se hyökkää silmille sieltä. Miestä kumminkin huvittaisi, kun ostin sen Lidlin rasian.. sen J.D. Grossin ja nyt sitten täytyi toinenkin saada.
Suklaasta puhuakseni: huomenissa lähtee miehen työpaikalle kaksi rasiaa Budapest-konvehteja. ;) Iloitkoon siellä se väki. Ne syövät vaikka pieniä kiviä, jos vain saavat ilmaiseksi. Se on oikeastaan vähän hassua. Mutta hyvä niin, tulevat syödyksi. Yhteensä melkein 600 grammaa budaa, mun lämmin joulutervehdys jälkikäteen miehen kolleeeeegoille. :)
tiistai 6. tammikuuta 2009
Päätä särkee, pelottaa!
Huomenissa on haastattelu työelämävalmennuspaikkaa varten! Pelottaa. Päätäkin särkee vähän. Pelkään, että 1) minuun suhtaudutaan halveksien kun siis olen työtön, oikea supertyötön oikeastaan tai 2) sanon/teen jotain tyhmää siellä jännitykseni vuoksi ja 3) etten saa sitä paikkaa. :(
Mutta eipä tässä oikeastaan ole mitään hävittävääkään! Jos en saa sitä paikkaa niin sittenhän olen vaan tasan samassa tilanteessa kuin olen nyt ja kuin olen ollut jo vuosia. No big deal. Jos taas suhtaudutaan nöyryyttävästi niin sitten oikeasti kyllä lähden kävelemään sieltä itse, nimittäin mun mielestäni JOKAINEN IHMINEN, jopa sellainen säälittävä 'häviäjä' kuin työtön, on ihmisarvonsa ansainnut. Ihmisiä olemme kumminkin, vaikkemme mahdukaan tähän superrikkaiden oikeistolaisten pärjääjien maailmaan, jossa jokaisella on uusi mersu ja Thaimaaseen lomaillaan kaksi kertaa vuoteen.
Joka tapauksessa se haastattelu kestää luultavasti maksimissaan vain 30-45 minuuttia, joten sellaisen pienen hetken takia on vähän lapsellista alkaa pilata koko edellistä iltaa ja yötä murehtimisilla! :) Katsoin kyllä jo vaatteet valmiiksi huomista koitosta varten. Laitan kai mustat suorat housut ja mustan poolon, harteille silleen huolettoman elegantisti [tai vaan tyhmästi + oudosti] semmonen vaaleanpunainen kukkakuvioinen hartiahuivi. Siis ne kukkakuviot ei ole mitään maatuskahuivi tyyppisiä vaan sillä lailla hienostuneita. ;) Ainakin mun mielestä. Tukka tyypilliseen tapaan semmoiselle nutturantapaiselle jota käytän ja jossa oloni on luonteva. Jos pidän tukkaa auki niin hipelöin sitä koko ajan, kun en ole tottunut auki sitä pitämään. Ja se hipellys voi vaikuttaa hermostuneelta taikkas neuroottiselta. Vaikka olisinkin hermostunut ja neuroottinen, niin en silti halua näyttää siltä. ;)
Nyt sitten mietin sitäkin että suvaitseeko mun romurautani chitty-chitty-bang-bang lähteä käyntiin huomenna aamulla! :( Kun se ei tykkää pakkasesta. Sitä pitäisi oikeastaan kai pitää autotallissa, mutta meidän autotalli on ihan täynnä kaikkea romua, kiitos miehen harrastusten. :( Mies kyllä vei kaattarille (=kaatopaikka!) melkoisen määrän romua tuossa joulun välipäivinä, mutta silti sitä on yllin kyllin autotallissa, ei sinne autoa mahdu!
Vähän oli hassua kun palotarkastaja kävi - ne käynnit on nykyisin pakollisia muuten - ja vilkaisi kerran vaan meidän autotalliin ja sanoi että jaaha, te pidätte tätä siis varastona.. :) :) Oikeassahan palomies oli, mutta kyllä vähän nolotti ja nauratti. Kun heti näki vieraskin, ettei meille kaara mahdu..
Mun autoni on niin hävyttömän likainenkin, 80-luvun lopun japanilainen pikkuauto. Pikapesua se ei ole nähnyt piiitkään aikaan, pitää kai yrittää parkkeerata se sillä lailla, ettei näy.. haastattelijan silmiin.. Se ei nimittäin anna musta hyvää kuvaa, jos auto on saastainen. Ei se sisältäkään mitenkään kauhian siisti ole. En viitsi puunata autoa kun kuitenkin se on vain kulkuväline mulle. Miehen auto on paljon siistimpi.. niin ja uudempi tietty myös. Mutta olen ihan tyytyväinen ajokkiini, kunhan se tosiaan vaan sitten käynnistyisi.
4 kokonaista vuorokautta..
..herkutteluun! :) Nyt kun olen päättänyt välttää övereitä, niin olen miettinyt herkuttelun esteettisyyden lisäämistä. Mulla on semmoinen Mariskoolin halpisversio.. eli ei siis aito Mari - ne on törkeän kalliita eikä mulla ole varaa - johon ajattelin laittaa käärepaperillisia konvehteja. Niistä tulee esteettinen näky, ei ole pelkkää mättämistä sitten. Siihen halpaan mariskoolikopioon ei edes saa laittaa elintarvikkeita ilman paperikääreitä, koska .. no en tiedä, ehkä se lasin väri tai joku muu voisi tarttua niihin. Mutta välttää se mulle. Halusin nimittäin vaan jonkun maljan, jossa pitää namuja. :)
Mutta eipä tässä oikeastaan ole mitään hävittävääkään! Jos en saa sitä paikkaa niin sittenhän olen vaan tasan samassa tilanteessa kuin olen nyt ja kuin olen ollut jo vuosia. No big deal. Jos taas suhtaudutaan nöyryyttävästi niin sitten oikeasti kyllä lähden kävelemään sieltä itse, nimittäin mun mielestäni JOKAINEN IHMINEN, jopa sellainen säälittävä 'häviäjä' kuin työtön, on ihmisarvonsa ansainnut. Ihmisiä olemme kumminkin, vaikkemme mahdukaan tähän superrikkaiden oikeistolaisten pärjääjien maailmaan, jossa jokaisella on uusi mersu ja Thaimaaseen lomaillaan kaksi kertaa vuoteen.
Joka tapauksessa se haastattelu kestää luultavasti maksimissaan vain 30-45 minuuttia, joten sellaisen pienen hetken takia on vähän lapsellista alkaa pilata koko edellistä iltaa ja yötä murehtimisilla! :) Katsoin kyllä jo vaatteet valmiiksi huomista koitosta varten. Laitan kai mustat suorat housut ja mustan poolon, harteille silleen huolettoman elegantisti [tai vaan tyhmästi + oudosti] semmonen vaaleanpunainen kukkakuvioinen hartiahuivi. Siis ne kukkakuviot ei ole mitään maatuskahuivi tyyppisiä vaan sillä lailla hienostuneita. ;) Ainakin mun mielestä. Tukka tyypilliseen tapaan semmoiselle nutturantapaiselle jota käytän ja jossa oloni on luonteva. Jos pidän tukkaa auki niin hipelöin sitä koko ajan, kun en ole tottunut auki sitä pitämään. Ja se hipellys voi vaikuttaa hermostuneelta taikkas neuroottiselta. Vaikka olisinkin hermostunut ja neuroottinen, niin en silti halua näyttää siltä. ;)
Nyt sitten mietin sitäkin että suvaitseeko mun romurautani chitty-chitty-bang-bang lähteä käyntiin huomenna aamulla! :( Kun se ei tykkää pakkasesta. Sitä pitäisi oikeastaan kai pitää autotallissa, mutta meidän autotalli on ihan täynnä kaikkea romua, kiitos miehen harrastusten. :( Mies kyllä vei kaattarille (=kaatopaikka!) melkoisen määrän romua tuossa joulun välipäivinä, mutta silti sitä on yllin kyllin autotallissa, ei sinne autoa mahdu!
Vähän oli hassua kun palotarkastaja kävi - ne käynnit on nykyisin pakollisia muuten - ja vilkaisi kerran vaan meidän autotalliin ja sanoi että jaaha, te pidätte tätä siis varastona.. :) :) Oikeassahan palomies oli, mutta kyllä vähän nolotti ja nauratti. Kun heti näki vieraskin, ettei meille kaara mahdu..
Mun autoni on niin hävyttömän likainenkin, 80-luvun lopun japanilainen pikkuauto. Pikapesua se ei ole nähnyt piiitkään aikaan, pitää kai yrittää parkkeerata se sillä lailla, ettei näy.. haastattelijan silmiin.. Se ei nimittäin anna musta hyvää kuvaa, jos auto on saastainen. Ei se sisältäkään mitenkään kauhian siisti ole. En viitsi puunata autoa kun kuitenkin se on vain kulkuväline mulle. Miehen auto on paljon siistimpi.. niin ja uudempi tietty myös. Mutta olen ihan tyytyväinen ajokkiini, kunhan se tosiaan vaan sitten käynnistyisi.
4 kokonaista vuorokautta..
..herkutteluun! :) Nyt kun olen päättänyt välttää övereitä, niin olen miettinyt herkuttelun esteettisyyden lisäämistä. Mulla on semmoinen Mariskoolin halpisversio.. eli ei siis aito Mari - ne on törkeän kalliita eikä mulla ole varaa - johon ajattelin laittaa käärepaperillisia konvehteja. Niistä tulee esteettinen näky, ei ole pelkkää mättämistä sitten. Siihen halpaan mariskoolikopioon ei edes saa laittaa elintarvikkeita ilman paperikääreitä, koska .. no en tiedä, ehkä se lasin väri tai joku muu voisi tarttua niihin. Mutta välttää se mulle. Halusin nimittäin vaan jonkun maljan, jossa pitää namuja. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)