Tänään tuli telsusta Pikku naisia-elokuva. Se uusi siis, missä on Winona Ryder Jon roolissa. Muistan kun tuo leffa tuli leffateattereihin niin raahasin miehen mukanani - kerrankin oikein PAKOTIN - ja menimme katsomaan sen. Bethin kuollessa joku yleisön joukossa itki. Minä en.
Minusta tuo elokuva on suoraan sanottuna huono ja siksi tavallaan sääli että aikanaan painostin miehenkin sitä mulkkaamaan. En pidä siitä kun 1800-luvun klassikoita vääristellään ja pyritään luomaan niiden henkilöistä 'ymmärrettävämpiä' ja hyväksyttävämpiä nykyihmolle. Eihän se esim. ole ollenkaan totta, että Marchin perheen isän koulu olisi lopetettu, kun hän muka olisi ottanut sinne mustan lapsen! Perheen isähän oli PAPPI ja oppinut. Mistään semmoisesta ei kirjoissa ollut puhettakaan, että olisi sekaantunut rotukysymykseen. Ja sitten se, että Meg muka kieltäytyy silkistä koska tehtaissa käytetään lapsityövoimaa. Onpa sööttiä! Kirjoissa mistään sellaisesta ei ollut kyse! Marcheilla ei yksinkertaisesti ollut VARAA ostella silkkipukuja.. He olivat köyhtyneitä, koska isänsä oli mennyt kai takaamaan jotain ystävän raha-asioita tms. Marchin äidistä oli leffassa myös tehty aikamoinen hörhö, oikea esifeministi.
Miksi ei voi hyväksyä sitä että nuo kirjat kirjoitettiin 1800-luvulla, silloin ei ehkä oltu 'edistyksellisiä' meidän aikamme tapaan, mutta ei tarvinnut ollakaan! He oli oman aikansa ihmisiä..
Mun mielestä Winonakaan ei oikein sopinut miesmäisen Jon rooliin. Ja se Jon tulevaa aviomiestä esittävä ei ollut yhtään sellainen kuin kirjassa...!
Joskus lapsena aina joidenkin kavereiden kanssa pohdittiin kuka muistutti ketäkin tytöistä. :) Kukaan ei tahtonut olla tylsä Meg tai pyhäisä Beth. Suurin osa kai tahtoi olla Jo, koska hän oli niin raisu ja omapäinen, tai sitten Amy, koska Amy meni rikkaisiin naimisiin ja oli tyylikäs.
Katsoin tuota leffaa samalla kun söin ruokani.
Mulla on ne kaikki Pikku naisia-kirjat ja Pikku miehiä myös. Miehistä en pitänyt niin paljon. Tekisi mieleni melkein lukea niitä taas. Se 'hassu' piirre niissä on, että kaikista sivuista puuttuu reuna, siis olen repinyt niistä kolmionmuotoiset palaset, tai joskus suorakulmiot. Joskus olen tyytynyt vain 'mälväämään' kirjan sivun reunan ihan pehmeäksi. Mutta suurimassa osassa tapauksista olen repinyt. Minulla oli sellainen tapa n. 10-17-vuotiaana! Oikeammin sanottuna se oli neuroosi. Ja tuhosi paljon kirjoja. :( Joskus jopa tekstiä tuli revittyä mukana, tosin useimmiten vain tyhjää tilaa.
On turha kysyä MIKSI tein noin. En ole koskaan nauttinut kirjojen tuhoamisesta. Tarvitsi vain saada käsille jotain tekemistä ja olin todella hermostunut + levoton.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuroosit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuroosit. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Kärpäsestä härkänen suklistyyliin!
Siinä Oikea kumppani!-kirjassa neuvottiin harjoituksia 'vastustavan' kiintymysmallin ihmisille. Minusta tuntuu kuin olisin tänään ehkä hiukan onnistunut harjoituksen kanssa! Kävi nimittäin näin: mulla oli taas oikea JUMITUS-päivä! Mun olisi pitänyt lähteä oikein kaupungille lauantain kunniaksi, mutta se jäi! Mun suosikkihousut, joita jostain syystä olin e h d o t t o m a s t i päättänyt käyttää tänään [päätin sen jo eilen, siis] olikin jostain syystä saaneet pienen tahran reiden alaosaan, siihen eteen! Ja sitten tuo asia jotenkin kasvoi kauhean suureksi mun mielessä! Mietin että näytän SPURGULTA! Ja etten voi mennä mihinkään, yhtään mihinkään, tuollaisissa. Ja sitten toisaalta en kuitenkaan halunnut [pystynyt?] ottamaan kaappista mitään muutakaan housua, kun juuri NE housut piti saada päälle!
Ensin ajattelin, että tästä ei nyt tule mitään! Että pitää pyytää mies käymään ruokaostokset lähikaupasta, etten voi edes sinne mennä! [Tiedän että tämä on naurettavaa!]
Mutta sitten aloin tehdä yhtä tuon kirjan harjoituksista, eli miettiä tätä ylisuurta ahdistustunnetta. Mistä se johtuu, onko sille mitään PERUSTETTA. Ja sitten sanoin itselleni, kuten siinä kirjassa neuvottiin, että tunteet ne vain yrittää mua nyt huijata. Lisäksi neuvottiin, että kiihtyneenä tai ahdistuneena auttaa sekin, kun sulkee silmät ja keskittyy ihan vain rauhalliseen hengittämiseen. Ja hommahan muuten TOIMI: sain sittenkin lähdettyä kauppaan, tosin 'vain' oman kunnan kauppaan, mutta sekin on parempi kuin tölvistellä kotona vaan, kun joku pikkujuttu on mennyt pieleen. Laitoin vielä ne pikku tahran saaneet housut, koska halusin tavallaan taistella sitä ihmeen täydellisyyden tavoittelua vastaan, mikä muhun aina joskus iskee.
Kirjassakin suositeltiin mun kaltaisille ihmisille joogaa.. tai sitten meditaatiota. Mun mielestä jooga voisi olla enemmän Sukliksen juttu!
Mulla on usein sellainen tunne, että jos asiat ei tapahdu juuri kuten suunnittelin [ihan pikkuasiat, kuten nyt vaikka Kaupungilla käynti tietyllä tapaa puettuna], niin sitten uhkaa joku kauhea katastrofi. En oikein pysty suhtautumaan kevyesti siihen, että tuleekin joku yllättävä muutos, vaikka kuinka pieni, jos olen 'valmentautunut' asioihin tietyllä lailla. Se ei tietenkään koske ketään muuta.. esim. en mitenkään vauhkoudu jos mies vaikka pukeutuu eri tavalla kun on aikonut, tai jos joku ystävä yms. Se koskee vain MINUA.
Bää-siäiskoristeet
Näin tänään siellä ruokakauppassa pääsiäiskoristeitakin. Ensin ne näytti ihan söpöiltä, mutta sitten jotenkin naurettavilta. Oli esimerkiksi sellainen rimssu 'munia', eri värisiä pikkuruisia munia silkkinauhassa. Se on kai tarkoitus ripustaa kotona johonkin - minne, muuten?? Lamppuunko, hehe?
Mulle on melkein kuin periaatteeksi muodostunut bää-siäiskoristeiden välttäminen, eli mä en harrasta niitä.. yhtään.. Ei kai tipuissa ja munissa sinänsä mitään pahaa ole, mutta ne vain ovat jääneet mulle vieraiksi.
6 kokonaista vuorokautta -
- ja leivontasuunnitelmat on yhä ihan auki! Teen pashaa kylläkin! Mulla se ei ole mikään 'perinteinen' resepti, otin sen alkumuodon jostain K-kaupan ruokalehtisestä, mutta muuttelin sitä! Mä en pidä kitkerästä tai happamasta rahkajutusta, joten korvaan sitruunamehun aina appemehulla ja sitrukuorenkin appekuorella. :) Ja rutkasti enemmän sokeria joukkoon kuin ohje sanoo! Enkä muuten laita mitään sukaatteja, koska inhoan niitä.. Saatan laittaa pieniksi pilkottuja kirsikanpaloja kylläkin..
Pasha ei tietenkään korvaa LEIVONTAA, jotain pitää leipoakin! Voi että kun tekisi mieleni täytekaakkua.. :( Saas nähdä olisiko nyt aika?
Sukulaatimunia on enemmän kuin tarpeeksi jemmassa! Ja ostin viimeksi K-kauppasta taas sitä Pirkan pakastettua tiramisukakkua! Slurps! Herkullista! Hiukan olen siis sortunut taas hamstraamaan, mutta sille ei voi.. mitään! :)
Ensin ajattelin, että tästä ei nyt tule mitään! Että pitää pyytää mies käymään ruokaostokset lähikaupasta, etten voi edes sinne mennä! [Tiedän että tämä on naurettavaa!]
Mutta sitten aloin tehdä yhtä tuon kirjan harjoituksista, eli miettiä tätä ylisuurta ahdistustunnetta. Mistä se johtuu, onko sille mitään PERUSTETTA. Ja sitten sanoin itselleni, kuten siinä kirjassa neuvottiin, että tunteet ne vain yrittää mua nyt huijata. Lisäksi neuvottiin, että kiihtyneenä tai ahdistuneena auttaa sekin, kun sulkee silmät ja keskittyy ihan vain rauhalliseen hengittämiseen. Ja hommahan muuten TOIMI: sain sittenkin lähdettyä kauppaan, tosin 'vain' oman kunnan kauppaan, mutta sekin on parempi kuin tölvistellä kotona vaan, kun joku pikkujuttu on mennyt pieleen. Laitoin vielä ne pikku tahran saaneet housut, koska halusin tavallaan taistella sitä ihmeen täydellisyyden tavoittelua vastaan, mikä muhun aina joskus iskee.
Kirjassakin suositeltiin mun kaltaisille ihmisille joogaa.. tai sitten meditaatiota. Mun mielestä jooga voisi olla enemmän Sukliksen juttu!
Mulla on usein sellainen tunne, että jos asiat ei tapahdu juuri kuten suunnittelin [ihan pikkuasiat, kuten nyt vaikka Kaupungilla käynti tietyllä tapaa puettuna], niin sitten uhkaa joku kauhea katastrofi. En oikein pysty suhtautumaan kevyesti siihen, että tuleekin joku yllättävä muutos, vaikka kuinka pieni, jos olen 'valmentautunut' asioihin tietyllä lailla. Se ei tietenkään koske ketään muuta.. esim. en mitenkään vauhkoudu jos mies vaikka pukeutuu eri tavalla kun on aikonut, tai jos joku ystävä yms. Se koskee vain MINUA.
Bää-siäiskoristeet
Näin tänään siellä ruokakauppassa pääsiäiskoristeitakin. Ensin ne näytti ihan söpöiltä, mutta sitten jotenkin naurettavilta. Oli esimerkiksi sellainen rimssu 'munia', eri värisiä pikkuruisia munia silkkinauhassa. Se on kai tarkoitus ripustaa kotona johonkin - minne, muuten?? Lamppuunko, hehe?
Mulle on melkein kuin periaatteeksi muodostunut bää-siäiskoristeiden välttäminen, eli mä en harrasta niitä.. yhtään.. Ei kai tipuissa ja munissa sinänsä mitään pahaa ole, mutta ne vain ovat jääneet mulle vieraiksi.
6 kokonaista vuorokautta -
- ja leivontasuunnitelmat on yhä ihan auki! Teen pashaa kylläkin! Mulla se ei ole mikään 'perinteinen' resepti, otin sen alkumuodon jostain K-kaupan ruokalehtisestä, mutta muuttelin sitä! Mä en pidä kitkerästä tai happamasta rahkajutusta, joten korvaan sitruunamehun aina appemehulla ja sitrukuorenkin appekuorella. :) Ja rutkasti enemmän sokeria joukkoon kuin ohje sanoo! Enkä muuten laita mitään sukaatteja, koska inhoan niitä.. Saatan laittaa pieniksi pilkottuja kirsikanpaloja kylläkin..
Pasha ei tietenkään korvaa LEIVONTAA, jotain pitää leipoakin! Voi että kun tekisi mieleni täytekaakkua.. :( Saas nähdä olisiko nyt aika?
Sukulaatimunia on enemmän kuin tarpeeksi jemmassa! Ja ostin viimeksi K-kauppasta taas sitä Pirkan pakastettua tiramisukakkua! Slurps! Herkullista! Hiukan olen siis sortunut taas hamstraamaan, mutta sille ei voi.. mitään! :)
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Ikä ja odotukset
Ikä on sellainen asia, että täytyy olla kolmissakymmenissä ennen kuin sitä OIKEASTI alkaa ajatella. Itse kirjoitin viimeksi odotuksista, siitä ettei elämä mene odotusten mukaisesti. Ei omien eikä muiden odotusten. Yksi tärkeä tekijä näissä odotuksissa on myös IKÄ.
Elämä on ihmisten mielestä sellaista suorittamista. 7 - ja kaikki kyselee miten koulu on lähtenyt sujumaan, 15 - kaikki kyselevät rippikoulusta ja poikaystävistä, 18 - yo-juhliin on tulijoita, 20-30 - ammatti pitäisi olla, ja partneri + työpaikka, 25-35 - lapsi/lapset pitäisi olla tehtynä ja se omakotitalo hankittuna.
Oma elämäni lähti näissä ikäodotuksissa menemään normaalisti, mutta 20-30 välillä aloin kompuroida. Opiskelin, valmistuin, menin naimisiin - mutta en saanut töitä. Enkä lastakaan. Tarvitsee oikeastaan astua näiden ikäodotusten ulkopuolelle nähdäkseen kuinka tavattoman vahvoina ne elävät. Ja kuinka Suomessa yhä vielä ollaan niin lähellä sitä maalaismaailmaa, jossa "talolle" tarvitaan "perijä" ja lapsettomuus on sääliteltävää ja häpeän aihe. Silti kukaan ei oikein tarkasti osaa sanoa MIKSI lapsia pitäisi laittaa. Jos sitä kysyy, niin katsotaan kuin olisit hölmö tai sitten vaan mutistaan, että 'onhan ne lapset niin kivoja'.
Äetmuori on juuri niitä ihmisiä, jotka julistavat kuinka hänestä elämä ilman lapsia on aivan TARKOITUKSETONTA ja lapset ovat olleet hänelle se elämän tarkoitus. Niin, on se mukavaa kuulla tuo, tuon julistuksen taakse voi sitten piiloutua kaikkea kritiikkiä - kuka voisi olla niin sikamainen, että arvostelisi Pyhää Äitiä, joka on Kaikkensa lapsilleen uhrannut? Olen niin monta kertaa kuullut - ja syyllisyyttä tuntenut - kuinka Muorilla ei ollut mitään harrastuksia kun me olimme pieniä [eikä ollut silloinkaan kun olimme isompia, eikä ole vieläkään], koska hän ei halunnut jättää meitä Vieraan hoitoon.
Ja kun mietin millaisena muistan perhe-elämän, kuinka me emme koskaan tehneet mitään yhdessä, ei kierretty huvipuistoja, ei käyty retkellä metsässä, ei käyty yhdessä uimahallissa - ei mitään. Muori oli oikeastaan aina tyytymätön ja jatkuvasti vihainen. Hän ei ollut tyytyväinen kotiäitinä, mutta töihin mentyään ei sekään häntä onnelliseksi tehnyt. Olen sitä miettinyt, että ehkä hänen olisi oikeasti kannattanut elää yksin.
Muori on yksi niitä ihmisiä, jotka eivät ennen lasten saamista juuri pitäneet lapsista. Hän on sen tunnustanut ja jotenkin minusta tuntuu, että perhe-elämämme ankeus johtui osittain tästä. On jotenkin naiivia kuvitella, että lapsivastainen ihminen pelkän biologian voimin pystyy tekemään itsestään suit sait ihannevanhemman. Se ei mene niin, ne alkuajan hormonihöyryt haihtuvat ja sitten ollaan NESTEESSÄ. Mun kokemuksen mukaan parhaat vanhemmat on ne, jotka ovat muutenkin kiinnostuneita lapsista ja pitävät niiden kanssa touhuamisesta. Katsotaan nyt esimerkiksi vaikka miehen vanhempia, he ovat sellaisia. Heillä on kärsivällisyyttä ja kiinnostusta tutustua lapsiin ja eläytyä lapsen maailmaan. Muorilla sellaista ei ollut, eikä ole. Ei hän piittaa lapsenlapsistaankaan, vaikka tietysti muodon vuoksi aina syntymäpäivisin ja jouluisin lahjalla muistaa.
Tein tuossa kerran jännän havainnon: Siukku on noin vuoden serkkuani nuorempi. Ei olisi mikään ihme vaikka Muori olisi halunnut lapset juuri silloin ja siksi, kun hänellä oli aina joku älytön kisa menossa isän veljen ja veljenvaimon kanssa. Ja voi sitä hermostumisen aikaa kun oli siskon ja serkkujen yo-kirjoitukset! Kyllä Muori oli voitonriemusta tikahtua, kun Siukku sai M:n paperit ja serkku "vain" C:n!
Muistellessani lapsuutta tajuan myös toisen asian, Siukkunikin oli hermostunut lapsi ja nuori, en vain minä! Siukku pureskeli kynsiään aikuiseksi asti! Minä taas.. no, revin kirjoja. :( Tämä on vähän noloa, olen sitä hirveästi hävennyt. :( Lapsena ja nuorena nimittäin minulla oli tapana repiä kirjojen sivujen kulmat irti. Vain kulmat siis, ei tekstiosuutta [paitsi joskus jos revin ison palasen, niin saattoi hiukan siinä tekstikin kärsiä, kirjaimen tai pari!]. Olin vain niin levoton, ahdistunut. Kerran tein niin kirjastokirjalle ja jouduin korvaamaan sen. Joskus vieläkin näen Muorin luona niitä kirjoja, jotka revin. Silloin hävettää.
Hirviönä
Niin, mullahan on siis MÄSSY menossa! Ihan hyvin se on mennyt, mutta Fazerin uutuussuklaa osoittautui rajuksi pettymykseksi! Jotenkin se maistui ihan perunajauholta...! Jotain kuivaa jauhomaista siinä oli. Ihme juttu, vaikka pähkinät ja krokantti on tunnetusti mun herkkuja, mutta tuossa suklaassa se ei vain toimi.
Olen hirviö, ölähtelen, taannun, ihme että tietokoneelle kykenen. Eilen oli illalla vähän huono olo, kun olin syönyt niin paljon jäätelöä, mutta onneksi se meni pian ohi. En siis yrjöillyt tms. Masu vaan ei aina tykkää, kun on vähän laktoosivaivaa mulla.. ja kun liikaa jäätelöä vetää niin sen huomaa!
Vanukkaista olen muuten saanut toistaiseksi tarpeekseni. Ei niitä jaksa enää.
Elämä on ihmisten mielestä sellaista suorittamista. 7 - ja kaikki kyselee miten koulu on lähtenyt sujumaan, 15 - kaikki kyselevät rippikoulusta ja poikaystävistä, 18 - yo-juhliin on tulijoita, 20-30 - ammatti pitäisi olla, ja partneri + työpaikka, 25-35 - lapsi/lapset pitäisi olla tehtynä ja se omakotitalo hankittuna.
Oma elämäni lähti näissä ikäodotuksissa menemään normaalisti, mutta 20-30 välillä aloin kompuroida. Opiskelin, valmistuin, menin naimisiin - mutta en saanut töitä. Enkä lastakaan. Tarvitsee oikeastaan astua näiden ikäodotusten ulkopuolelle nähdäkseen kuinka tavattoman vahvoina ne elävät. Ja kuinka Suomessa yhä vielä ollaan niin lähellä sitä maalaismaailmaa, jossa "talolle" tarvitaan "perijä" ja lapsettomuus on sääliteltävää ja häpeän aihe. Silti kukaan ei oikein tarkasti osaa sanoa MIKSI lapsia pitäisi laittaa. Jos sitä kysyy, niin katsotaan kuin olisit hölmö tai sitten vaan mutistaan, että 'onhan ne lapset niin kivoja'.
Äetmuori on juuri niitä ihmisiä, jotka julistavat kuinka hänestä elämä ilman lapsia on aivan TARKOITUKSETONTA ja lapset ovat olleet hänelle se elämän tarkoitus. Niin, on se mukavaa kuulla tuo, tuon julistuksen taakse voi sitten piiloutua kaikkea kritiikkiä - kuka voisi olla niin sikamainen, että arvostelisi Pyhää Äitiä, joka on Kaikkensa lapsilleen uhrannut? Olen niin monta kertaa kuullut - ja syyllisyyttä tuntenut - kuinka Muorilla ei ollut mitään harrastuksia kun me olimme pieniä [eikä ollut silloinkaan kun olimme isompia, eikä ole vieläkään], koska hän ei halunnut jättää meitä Vieraan hoitoon.
Ja kun mietin millaisena muistan perhe-elämän, kuinka me emme koskaan tehneet mitään yhdessä, ei kierretty huvipuistoja, ei käyty retkellä metsässä, ei käyty yhdessä uimahallissa - ei mitään. Muori oli oikeastaan aina tyytymätön ja jatkuvasti vihainen. Hän ei ollut tyytyväinen kotiäitinä, mutta töihin mentyään ei sekään häntä onnelliseksi tehnyt. Olen sitä miettinyt, että ehkä hänen olisi oikeasti kannattanut elää yksin.
Muori on yksi niitä ihmisiä, jotka eivät ennen lasten saamista juuri pitäneet lapsista. Hän on sen tunnustanut ja jotenkin minusta tuntuu, että perhe-elämämme ankeus johtui osittain tästä. On jotenkin naiivia kuvitella, että lapsivastainen ihminen pelkän biologian voimin pystyy tekemään itsestään suit sait ihannevanhemman. Se ei mene niin, ne alkuajan hormonihöyryt haihtuvat ja sitten ollaan NESTEESSÄ. Mun kokemuksen mukaan parhaat vanhemmat on ne, jotka ovat muutenkin kiinnostuneita lapsista ja pitävät niiden kanssa touhuamisesta. Katsotaan nyt esimerkiksi vaikka miehen vanhempia, he ovat sellaisia. Heillä on kärsivällisyyttä ja kiinnostusta tutustua lapsiin ja eläytyä lapsen maailmaan. Muorilla sellaista ei ollut, eikä ole. Ei hän piittaa lapsenlapsistaankaan, vaikka tietysti muodon vuoksi aina syntymäpäivisin ja jouluisin lahjalla muistaa.
Tein tuossa kerran jännän havainnon: Siukku on noin vuoden serkkuani nuorempi. Ei olisi mikään ihme vaikka Muori olisi halunnut lapset juuri silloin ja siksi, kun hänellä oli aina joku älytön kisa menossa isän veljen ja veljenvaimon kanssa. Ja voi sitä hermostumisen aikaa kun oli siskon ja serkkujen yo-kirjoitukset! Kyllä Muori oli voitonriemusta tikahtua, kun Siukku sai M:n paperit ja serkku "vain" C:n!
Muistellessani lapsuutta tajuan myös toisen asian, Siukkunikin oli hermostunut lapsi ja nuori, en vain minä! Siukku pureskeli kynsiään aikuiseksi asti! Minä taas.. no, revin kirjoja. :( Tämä on vähän noloa, olen sitä hirveästi hävennyt. :( Lapsena ja nuorena nimittäin minulla oli tapana repiä kirjojen sivujen kulmat irti. Vain kulmat siis, ei tekstiosuutta [paitsi joskus jos revin ison palasen, niin saattoi hiukan siinä tekstikin kärsiä, kirjaimen tai pari!]. Olin vain niin levoton, ahdistunut. Kerran tein niin kirjastokirjalle ja jouduin korvaamaan sen. Joskus vieläkin näen Muorin luona niitä kirjoja, jotka revin. Silloin hävettää.
Hirviönä
Niin, mullahan on siis MÄSSY menossa! Ihan hyvin se on mennyt, mutta Fazerin uutuussuklaa osoittautui rajuksi pettymykseksi! Jotenkin se maistui ihan perunajauholta...! Jotain kuivaa jauhomaista siinä oli. Ihme juttu, vaikka pähkinät ja krokantti on tunnetusti mun herkkuja, mutta tuossa suklaassa se ei vain toimi.
Olen hirviö, ölähtelen, taannun, ihme että tietokoneelle kykenen. Eilen oli illalla vähän huono olo, kun olin syönyt niin paljon jäätelöä, mutta onneksi se meni pian ohi. En siis yrjöillyt tms. Masu vaan ei aina tykkää, kun on vähän laktoosivaivaa mulla.. ja kun liikaa jäätelöä vetää niin sen huomaa!
Vanukkaista olen muuten saanut toistaiseksi tarpeekseni. Ei niitä jaksa enää.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Tolu tuoksuu, Suklis siivoaa!
Sain juuri keittiön siivottua. Täytyy taas kerran kiittää valkotakkeja, se Citalopram on tehnyt ihmeitä. Minulla nimittäin oli ennen lääkitystä hurjan tarkat "Säännöt" siitä kuinka siivotaan. Järjestys oli niin, että makuuhuone ennen keittiötä. En tiedä miksi sain joskus päähäni, että niin sen on OLTAVA. Ja siitä ei tingitty! Ihan hölmöä, tuntui kuin olisi ollut pakko noudattaa sitä itse kehittämäänsä "Sääntöä", tai kaikki hajoaisi jotenkin. Mies kerran sanoikin, että miksi sun on aina siivottava juuri noin, miksi et voi joskus aloittaa vaikka jostain muualta. Katsoin vaan miestä vähän siihen tyyliin, että kysytkö tuota oikeasti!
Nyt sitten kuitenkin puunasin keittiön ennen makuuhuonetta! Mitähän nyt tapahtuu, kaatuuko maailma vai tippuuko kuu taivaalta mun päähäni? Aika näyttää!
Pohjanmaalla pitsipöksyissä
Mies se muuten mulle paljasti mun olleen kerran Pohjanmaalla. En tiennyt sitä ennen, aina sanoin jos Pohjis tuli puheeksi että en ole koskaan ollut siellä. Mutta mies tiesi paremmin. Olen nimittäin ollut siellä festareilla joskus kauan sitten, Nummirockissa! Nummijärvi on kuulemma Pohjanmaalla, vaikka tietysti se on ihan pieni paikka. Hullu tunne, olla ollut jossain tajuamatta sitä. Luulin vielä festareille mentäessä, että Nummirock on jossain Keski-Suomessa. ;) Voi tietämättömyyttä!
Se Nummirock onkin ainoa festarikokemukseni. En ole oikein laumaihminen, suuret ihmismäärät voi joskus ahdistaa! Ja se elämä oli vähän turhan luonnonmukaista, elely teltassa ja luontoon pissiminen ja kakkiminen. :( Muistan vähän palaneet popcornit retkikeittimellä tehtynä ja kauhean määrän grilliruokaa.
En muista juuri mitään siellä olleesta musiikista. Muistan kuitenkin pikkuhousuni, se vasta on kumma juttu. Sellaisia valkoisia pitsisiä käytin. Teltoissa kävi melkoinen kuhina ja kähmintä kun viriilit teinit ja vähän vanhemmat löysi libidonsa. Mulla oli farkkuminihame päällä suurimman osan aikaa ja kengättömät jalat. Yhdessä vaiheessa menin uimaan joku teepaita päällä, olipas taas fiksua. Oi nuoruus! Poltettiin kokeilumielessä mentholisavukkeita ja tehtiin isoihin limupulloihin 'cocktaileja'!
Hyvästi Sinkkuelämä!
On maailma mallillaan, kun Suklis ei enää välitä Sinkkuelämästä eli SINKKIKSESTÄ! Eilen mies lupasi digipoksittaa mulle sen 2. jakson, kun mulle tuli iltatorkku. Mutta hän unohti sen.. eikä se haitannut mua ollenkaan! Jotenkin vaan Sinkkis on tullut töllöttimestä jo liian usein. Ja nyt kun on muotia puhua kasareista ja ysäreistä, niin sanotaan vaikka Sinkkiksen olevan hyvin "ysäri". Niin ysäri, että sen katsomisesta tulee jysäri!
Ehkä yksi syy viilenemiseeni on se loppuratkaisu. Tuo sarja antoi aluksi lupauksen realismista ihmissuhteissa. Siis siitä, että parisuhteet ei onnistukaan ja nainen joutuu olemaan omillaan! Mutta kun loppu koitti, niin tietty joka nainen sai prinssinsä. Kai sitten on kuolemaa kamalampi kohtalo olla yksin elävä nainen? Pidin Sinkkis-elokuvastakin lähinnä vain sen muodin vuoksi. Tarinana sekin oli vähän masentava, sellainen prinsessasatu. Leffan jatko-osassa sitten satu jatkuu, Carrie on kai raskaana!! Huoh.
Jättieläke, ökytoimisto
Luin, että Stora Enson joku entinen pomo saa 57 000 euroa eläkettä kuukaudessa! Siis 57 000. Mitä se mies oikein tekee sillä?? Paljonko sen lähikaupassa maksaa ruisleipä ja maitolitra? Varmaan monta tuhatta euroa? Tuo summa ei ole missään suhteissa ihmisen tarpeisiin! Vai onko sitten niin että noilla tuollaisilla on ihan eri tarpeet kuin meillä muilla? On kyllä irvokasta!
Sitten luin sellaista, että Helsingin sosiaalijohtaja on vähän sisustanut. Uuden sisustuksen hinta: liki 72 000 euroa. No pitäähän sitä tietty olla. Ei taida olla ihan lastulevystä miehen työpöytä? Eikä seinällä ole jotain torilta ostettua Lapin maisema-taulua?
Ja samaan aikaan ihmisiä sanotaan irti ja moni jää pysyvästi työttömiksi, mun yhden ystävän mieskin jää tuosta toukokuun alusta.
Nyt sitten kuitenkin puunasin keittiön ennen makuuhuonetta! Mitähän nyt tapahtuu, kaatuuko maailma vai tippuuko kuu taivaalta mun päähäni? Aika näyttää!
Pohjanmaalla pitsipöksyissä
Mies se muuten mulle paljasti mun olleen kerran Pohjanmaalla. En tiennyt sitä ennen, aina sanoin jos Pohjis tuli puheeksi että en ole koskaan ollut siellä. Mutta mies tiesi paremmin. Olen nimittäin ollut siellä festareilla joskus kauan sitten, Nummirockissa! Nummijärvi on kuulemma Pohjanmaalla, vaikka tietysti se on ihan pieni paikka. Hullu tunne, olla ollut jossain tajuamatta sitä. Luulin vielä festareille mentäessä, että Nummirock on jossain Keski-Suomessa. ;) Voi tietämättömyyttä!
Se Nummirock onkin ainoa festarikokemukseni. En ole oikein laumaihminen, suuret ihmismäärät voi joskus ahdistaa! Ja se elämä oli vähän turhan luonnonmukaista, elely teltassa ja luontoon pissiminen ja kakkiminen. :( Muistan vähän palaneet popcornit retkikeittimellä tehtynä ja kauhean määrän grilliruokaa.
En muista juuri mitään siellä olleesta musiikista. Muistan kuitenkin pikkuhousuni, se vasta on kumma juttu. Sellaisia valkoisia pitsisiä käytin. Teltoissa kävi melkoinen kuhina ja kähmintä kun viriilit teinit ja vähän vanhemmat löysi libidonsa. Mulla oli farkkuminihame päällä suurimman osan aikaa ja kengättömät jalat. Yhdessä vaiheessa menin uimaan joku teepaita päällä, olipas taas fiksua. Oi nuoruus! Poltettiin kokeilumielessä mentholisavukkeita ja tehtiin isoihin limupulloihin 'cocktaileja'!
Hyvästi Sinkkuelämä!
On maailma mallillaan, kun Suklis ei enää välitä Sinkkuelämästä eli SINKKIKSESTÄ! Eilen mies lupasi digipoksittaa mulle sen 2. jakson, kun mulle tuli iltatorkku. Mutta hän unohti sen.. eikä se haitannut mua ollenkaan! Jotenkin vaan Sinkkis on tullut töllöttimestä jo liian usein. Ja nyt kun on muotia puhua kasareista ja ysäreistä, niin sanotaan vaikka Sinkkiksen olevan hyvin "ysäri". Niin ysäri, että sen katsomisesta tulee jysäri!
Ehkä yksi syy viilenemiseeni on se loppuratkaisu. Tuo sarja antoi aluksi lupauksen realismista ihmissuhteissa. Siis siitä, että parisuhteet ei onnistukaan ja nainen joutuu olemaan omillaan! Mutta kun loppu koitti, niin tietty joka nainen sai prinssinsä. Kai sitten on kuolemaa kamalampi kohtalo olla yksin elävä nainen? Pidin Sinkkis-elokuvastakin lähinnä vain sen muodin vuoksi. Tarinana sekin oli vähän masentava, sellainen prinsessasatu. Leffan jatko-osassa sitten satu jatkuu, Carrie on kai raskaana!! Huoh.
Jättieläke, ökytoimisto
Luin, että Stora Enson joku entinen pomo saa 57 000 euroa eläkettä kuukaudessa! Siis 57 000. Mitä se mies oikein tekee sillä?? Paljonko sen lähikaupassa maksaa ruisleipä ja maitolitra? Varmaan monta tuhatta euroa? Tuo summa ei ole missään suhteissa ihmisen tarpeisiin! Vai onko sitten niin että noilla tuollaisilla on ihan eri tarpeet kuin meillä muilla? On kyllä irvokasta!
Sitten luin sellaista, että Helsingin sosiaalijohtaja on vähän sisustanut. Uuden sisustuksen hinta: liki 72 000 euroa. No pitäähän sitä tietty olla. Ei taida olla ihan lastulevystä miehen työpöytä? Eikä seinällä ole jotain torilta ostettua Lapin maisema-taulua?
Ja samaan aikaan ihmisiä sanotaan irti ja moni jää pysyvästi työttömiksi, mun yhden ystävän mieskin jää tuosta toukokuun alusta.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Puolialasti ikkunassa
Taisi naapurin mies nähdä Sukliksen sulot tänään! :) Olin pelkissä alushousuissa keittiössä.. paita oli kädessä, kun ajattelin pukea päälle. Siinä rauhassa patsastelin ja kas, enkös huomaa naapurin isännän pihatöissä! Ja minä rinnat paljaana siinä! :) Heh.. Tiedän, että naapurin mies näkee meidän ikkunaan, koska hän on joskus moikannut sieltä pihahommista, kun olen ollut aamupalalla tms. Noloa! Onneksi naapurin isäntä on jo 'ukkoiässä' (60-70 v.), joten tuossa PALJASTELUSSA ei oikeastaan tunnu yhtään samalta kuin jos mies olisi samaa ikäluokkaa kuin itse olen. No aika kurja juttu silti, pitää kai jatkossa muistaa, että on kevät ja se tarkoittaa kaikenlaisen pihatouhun vilkastumista!
Siivoava itsensäpaljastaja
Olen muutakin tehnyt kuin heilunut ikkunassa itseäni esitellen. Siivous on nimittäin täydessä vauhdissa. Nyt pidän pikku paussia. Huomaa muuten sen Citalopramin vaikutuksen tuossa SIIVOUSNEUROOSIN parantumisessa. En ole siisteysfanaatikko, mutta jotenkin se mun siivoaminen alkoi saada kaikkia ihmeellisiä piirteitä. Siis ennen lääkettä. :( Saatoin esim. hinkata mopilla ihan sairaalloisen huolellisesti ja moneen kertaan lattiat. Ihan kuin kerta ei riittäisi. Toistin tavallaan liikkeitäni ja se teki siivouksesta tosi pitkällisen touhun! Muitakin tosi noloja piirteitä se neuroosi sai. Imuroin esim. miehen sukanpohjat ja omani myös.. kun mulla oli pakkomielle irtohiuksista, jotka muka ajelehtisivat kaikkialle! :( Nyt en enää ole imuroinut sukanpohjia. Tai en ainakaan miehen sukanpohjia, omat on pariin kertaan tullut imaistua, mutta vain vanhasta tottumuksesta, ei enää pakosta!
Pääsiäisharmistus
Jotenkin tuntuu kurjalta kun kauppat on perjantaina kiinni. :( Lauantaina ne kai ovat vielä normaalisti auki. Kun eihän lauantai ole pyhäpäivä. Sunnuntai ja maanantai ovat. Mua hämää tuollainen normaalista poikkeava aukiolojuttu, kun pitäisi kuitenkin käydä kaupoilla ja ostella kaikkia tuoretuotteita pääsiäisMÄSSYÄ varten. Viime MÄSSYssä muuten söin pitkästä aikaa myös Dallaspitkoa! Dallaspitko oli yhdessä vaiheessa ihan vakiokamaa, mutta sitten vähään aikaan en syönyt sitä. Kotona tehty korvapuusti korvasi sen. Mutta viime kerran tosiaan vedin niitä itse tekemiäni korvapuusteja JA dallasia. :) Molempi parempi! Nytkin tavallaan tekisi mieli seuraavan kerran syödä sitä, mutta harmittaa jos joudun pyytämään miestä ostamaan. :( Se on vähän noloa.
Siivoava itsensäpaljastaja
Olen muutakin tehnyt kuin heilunut ikkunassa itseäni esitellen. Siivous on nimittäin täydessä vauhdissa. Nyt pidän pikku paussia. Huomaa muuten sen Citalopramin vaikutuksen tuossa SIIVOUSNEUROOSIN parantumisessa. En ole siisteysfanaatikko, mutta jotenkin se mun siivoaminen alkoi saada kaikkia ihmeellisiä piirteitä. Siis ennen lääkettä. :( Saatoin esim. hinkata mopilla ihan sairaalloisen huolellisesti ja moneen kertaan lattiat. Ihan kuin kerta ei riittäisi. Toistin tavallaan liikkeitäni ja se teki siivouksesta tosi pitkällisen touhun! Muitakin tosi noloja piirteitä se neuroosi sai. Imuroin esim. miehen sukanpohjat ja omani myös.. kun mulla oli pakkomielle irtohiuksista, jotka muka ajelehtisivat kaikkialle! :( Nyt en enää ole imuroinut sukanpohjia. Tai en ainakaan miehen sukanpohjia, omat on pariin kertaan tullut imaistua, mutta vain vanhasta tottumuksesta, ei enää pakosta!
Pääsiäisharmistus
Jotenkin tuntuu kurjalta kun kauppat on perjantaina kiinni. :( Lauantaina ne kai ovat vielä normaalisti auki. Kun eihän lauantai ole pyhäpäivä. Sunnuntai ja maanantai ovat. Mua hämää tuollainen normaalista poikkeava aukiolojuttu, kun pitäisi kuitenkin käydä kaupoilla ja ostella kaikkia tuoretuotteita pääsiäisMÄSSYÄ varten. Viime MÄSSYssä muuten söin pitkästä aikaa myös Dallaspitkoa! Dallaspitko oli yhdessä vaiheessa ihan vakiokamaa, mutta sitten vähään aikaan en syönyt sitä. Kotona tehty korvapuusti korvasi sen. Mutta viime kerran tosiaan vedin niitä itse tekemiäni korvapuusteja JA dallasia. :) Molempi parempi! Nytkin tavallaan tekisi mieli seuraavan kerran syödä sitä, mutta harmittaa jos joudun pyytämään miestä ostamaan. :( Se on vähän noloa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)