Lopetin aivolääkkeitten ottamisen. 29.10. oli 1. päivä ilman serotoniinisössöjä. Päätös oli äkkinäinen ja niin oli lopetuskin. Olen joskus netissä vaihtanut mielipiteitä/kokemuksia näistä SSRI-lääkkeistä [jotka tietysti ovat omalla tavallaan tosi fantastinen keksintö] ja .. no, en ilmeisesti ole ainoa, jolla ne aiheuttavat myös epäsuotuisaa käytöstä. Mulla omituisin niihin liittyvä juttu on alkohimo. Jokainen mut tunteva tietää, että alkon kanssa olen aika varovainen ja niukasti käyttelen. Siksi onkin niin omituista, kun koko ajan oli himo juosta Alkoon.. ja mikä pahinta: yksi tai kaksi viinilasillista muuttuivat todella helposti kolmeksi tai neljäksi. TIEDÄN, että kaikesta huolimatta olin toki kaukana jostain riskikäytöstä tai suurkulutuksesta, mutta en silti pitänyt siitä ihmisestä, joka olin...
Siispä lopetus. :) Mies kiipeili melkein seinille, sanoi, että mä tarvitsen niitä lääkkeitä + pitäisi puhua lekurille ennen lopetusta. Ja tavallaan se on totta. Toki musta tulee ilman aivolääkitystä sosiaalisesti paljon arempi, vähän erakko, ehkä aika pessimistinenkin. Mutta mieluummin sekin kuin juomari.
Impulssikontrolli on toinen juttu, joka siis tavallaan liittyy tuohon juomiseen ja SSRI-lääkitykseen. Nimittäin lääkityksen kanssa se lakkaa olemasta melkein kokonaan.. Mun tapauksessa.. Ja se ei ole hyvä juttu.
Aion nyt yrittää edes jonkin aikaa olla ilman lääkitystä. Tietysti jos menen erakkoudessa ja arkuudessa äärimmäisyyksiin, niin voinhan aina aloittaa uudestaan. Mutta en vain ole varma siitä, ovatko SSRI-lääkkeet oikeita ihmiselle joka..
- 'kärsii' suurista mielialanvaihteluista
- on tavallaan keskittymiskyvytön
- on joskus vaarallisen impulsiivinen
- ei varsinaisessa mielessä ole 'masentunut' [tyyliin peseytymiset jää väliin jne.]
- on välillä uskomattoman, melkein liian aktiivinen ja vilkas, välillä taas passiivinen kilpikonna
- kärsii unettomuudesta
- on syömishäiriöinen sybariitti
- ei oikein omaa selkeää minäkuvaa [en siis aina oikein tiedä/tunne itseäni, joskus kuvittelen itselleni kaikenlaisia ihan vastakkaisiakin ominaisuuksia, koska en TIEDÄ oikeastaan kuka olen]
- ei oikein tiedä mikä voisi olla elämäntavoite
- kärsii jonkinlaisesta numerosokeudesta [yksinkertaisetkin laskutoimitukset on vaikeita]
- on joskus hiukan epäluuloinen/paranoidi. [Ei pahalla tavalla, mutta vain niin, että en uskalla esim. lääkärillä aina olla rehellinen juttujeni suhteen, koska pelkään niiden tulevan Paperehini ja että sitten joskus niitä käytetään mua vastaan.]
- haluaa epätoivoisesti läheistensä hyväksyntää ja on riippuvainen siitä, vaikka inhoaa tilannetta
- on taipuvainen pakkomielteisiin
- on ihmisarka
On oikeastaan aika kummallista yrittää kuvailla itseään ranskalaisin viivoin. Viivojen väliin jää niin paljon.. En oikein tiedä missä suhteessa elämäni on PAREMPAA lääkkeiden kanssa. Ihmisarkuuteen ne auttavat.. ja unettomuuteen.. Mutta pahentavat taipumista impulsiiviseen hulluiluun. Joskus se voi olla jopa vaarallista. Syömishäiriöön ne eivät auta YHTÄÄN, se on muuten saletti. Melkein pahentavat. Eli suo siellä ja vetelä täällä. Käytä tai älä käytä, lirissä olet kuitenkin.
Joskus mietin voiko mua edes millään mittarilla luokitella ihmiseksi, jonka pitäisi käyttää juuri masennuslääkkeitä. Mies on vihjaillut että saattaisin olla bipolaari, eli Piippolan vaari, kuten me sanotaan leikkisästi. Mutta en tiedä. Piippolan vaarit ovat mun lukiotietojeni mukaan sellaisia, jotka harrastavat uhkapelejä. Pelaavat vaikka kaikki rahansa pois. Ja minä taas olen raha-asioissa tosi varovainen!
Kyllästyttää miettiä jotain 'diagnoosia' itselleen. Mitä se sitä paitsi mua auttaisi, vaikka joku valkotakki sanoisi, että juu Suklis sinulla on BÖPR-häiriö ja taipumusta trallalaakäyttäytymiseen. Entä sitten?? Mitä sen jälkeen?? Elelisin täällä kotona miettien, että olen BÖPRSFP-örkki ja trallallaa. Tuskinpa vaan siitä paranisin.
Mulla on nyt ollut maanantaista lähtien 'vieroitusoireet' lääkkeistä, eli sellaisia tunteita päässä. Kuin jokin jysähtäisi siellä. Se ei ole päänsärkyä, vaan ihan omanlaisensa tunne jonka saa kun lopettaa lääkkeet äkkirysäyksellä [mitä ei tietysti saisi tehdä, mutta turha on väistämätöntä lykätäkään]. Toivottavasti se oire menee ohi, se on aina niin tympeä.
Vaatepettymys
Ostin tuossa juhlamekon, kun on tiedossa muutaman kaverin kanssa 'pikkujoulu'. Ostin postimyynnistä, vaikka jo aikoja sitten päätin etten IKINÄ osta postista, koska niissä on usein sellaisia isoja eroja kuvan ja todellisuuden välillä. No eikös sitten käynyt niin, että tuokin 'kullankimaltava' mekko on oikeasti ruskea.. :) Ja paljon enemmän pronssi kuin siinä kuvassa. Eikä se kimmelöikään. Ja LYHYT se on myös - minä vielä olen arka polvien esittelijä, koska ne ovat niin yököttävän patit. Ostin kokoa 38/40, koska uskoin sen olevan vähän pitempi kuin pienemmät koot.. Nyt hirvittää ajatella, jos olisin ostanut pienemmän - kuinka lyhyt helma siinä olisi ollut!!! Lyhyydestä huolimatta aion sitä mekkoani käyttää pikkujouluriehassa, koska se kuitenkin maksoi sen 30 e [25 e mekko, plus sitten kuljetuskulut]. Onneksi se väri kumminkin sopii mulle.. vaikka ei olekaan yhtään sellainen kuin kuvastossa. Tuntuu vaan kuin kaupoissa olisi tarjolla vain mustaa ja punaista, siksi epätoivoissani tilasin postimyynnistä! Inhoan sitä ajatusta, että juhlamekon pitäisi nyt olla musta tai punainen, kun tulee joulu.. Kuka senkin on määrännyt?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielenterveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielenterveys. Näytä kaikki tekstit
torstai 3. marraskuuta 2011
perjantai 17. syyskuuta 2010
Ostan, mutten osta
Olen aikas ylpeä itsestäni. ;) Ainakin vähän. En ostanut nimittäin nyt sellaisia AIVAN turhia herkkuja, kuten joskus on käynyt. Kävin kauppassa, mutta ostin ruoka-aineita perjantaille ja sitten oikeastaan ainoa mässäykseen liittyvä ostos oli pakastepiiras ja pakastelihapasteijat! Minusta se on aika hyvin. Yleensä olen ihan hulluna ostelemassa kaikkea.. :(
Minut on saanut kuriin vilkaisu keittiön kaappiin! Voi että! Joskus hävettää kun miettii, että maailmassa niin moni näkee nälkää ja mä sitten jemmailen kaikkia nameja ja herkuttelen niillä kuin joku ruhtinas. Joskus tuntuu kuin en tajuaisi, OIKEASTI tajuaisi, vatsani vetävyyttä. Ja sitten sekin, ettei aikuisen makumaailma ole sama kuin teinin. Kyllä sitä makeanhimoisena nuorena tuli joskus vedettyä vaikka kokonainen suklaarasia, mutta nyt en enää pysty siihen.
Joka tapauksessa on hienoa pystyä edes hiukan hillitsemään itseään! Kyllä se on voitto, vaikka pieni olisikin.
Omar-pussin ostin, mutta omarit olikin ihan loppu ja niillä tykkään herkutella. Eli se ei ollut turha osto. ;)
Hih, enää 22 ½ tuntia herkkuiluun! Nyt sitten paastotaan tämä perjantai.
Hassua kuinka joskus olen ihan vainohullu kauppoissa. Kun viimeksi ostin jätskiä ja suklaatia [varastoon!] kauppasta, niin minusta tuntui kuin eräs asiakas olisi katsonut kieroon mua ja ostoksiani. Sellainen mies, jonka ostoskorissa oli banaaneja ja viinirypäleitä. Mutta voihan se olla että kuvittelen. Lääkkeitten lopettamisen jälkeen en muuta mietikään, kuin että koko maailma kyylää ja vahtii Suklista + pitää Suklista läskinä. Mistä mä oikeastaan varmuudella senkään voin tietää mikä sitä rypälemiestä jurppi. Ehkä se ei edes katsonut ostoksiani, vaan mietti omiaan.
Minut on saanut kuriin vilkaisu keittiön kaappiin! Voi että! Joskus hävettää kun miettii, että maailmassa niin moni näkee nälkää ja mä sitten jemmailen kaikkia nameja ja herkuttelen niillä kuin joku ruhtinas. Joskus tuntuu kuin en tajuaisi, OIKEASTI tajuaisi, vatsani vetävyyttä. Ja sitten sekin, ettei aikuisen makumaailma ole sama kuin teinin. Kyllä sitä makeanhimoisena nuorena tuli joskus vedettyä vaikka kokonainen suklaarasia, mutta nyt en enää pysty siihen.
Joka tapauksessa on hienoa pystyä edes hiukan hillitsemään itseään! Kyllä se on voitto, vaikka pieni olisikin.
Omar-pussin ostin, mutta omarit olikin ihan loppu ja niillä tykkään herkutella. Eli se ei ollut turha osto. ;)
Hih, enää 22 ½ tuntia herkkuiluun! Nyt sitten paastotaan tämä perjantai.
Hassua kuinka joskus olen ihan vainohullu kauppoissa. Kun viimeksi ostin jätskiä ja suklaatia [varastoon!] kauppasta, niin minusta tuntui kuin eräs asiakas olisi katsonut kieroon mua ja ostoksiani. Sellainen mies, jonka ostoskorissa oli banaaneja ja viinirypäleitä. Mutta voihan se olla että kuvittelen. Lääkkeitten lopettamisen jälkeen en muuta mietikään, kuin että koko maailma kyylää ja vahtii Suklista + pitää Suklista läskinä. Mistä mä oikeastaan varmuudella senkään voin tietää mikä sitä rypälemiestä jurppi. Ehkä se ei edes katsonut ostoksiani, vaan mietti omiaan.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Kärpäsestä härkänen suklistyyliin!
Siinä Oikea kumppani!-kirjassa neuvottiin harjoituksia 'vastustavan' kiintymysmallin ihmisille. Minusta tuntuu kuin olisin tänään ehkä hiukan onnistunut harjoituksen kanssa! Kävi nimittäin näin: mulla oli taas oikea JUMITUS-päivä! Mun olisi pitänyt lähteä oikein kaupungille lauantain kunniaksi, mutta se jäi! Mun suosikkihousut, joita jostain syystä olin e h d o t t o m a s t i päättänyt käyttää tänään [päätin sen jo eilen, siis] olikin jostain syystä saaneet pienen tahran reiden alaosaan, siihen eteen! Ja sitten tuo asia jotenkin kasvoi kauhean suureksi mun mielessä! Mietin että näytän SPURGULTA! Ja etten voi mennä mihinkään, yhtään mihinkään, tuollaisissa. Ja sitten toisaalta en kuitenkaan halunnut [pystynyt?] ottamaan kaappista mitään muutakaan housua, kun juuri NE housut piti saada päälle!
Ensin ajattelin, että tästä ei nyt tule mitään! Että pitää pyytää mies käymään ruokaostokset lähikaupasta, etten voi edes sinne mennä! [Tiedän että tämä on naurettavaa!]
Mutta sitten aloin tehdä yhtä tuon kirjan harjoituksista, eli miettiä tätä ylisuurta ahdistustunnetta. Mistä se johtuu, onko sille mitään PERUSTETTA. Ja sitten sanoin itselleni, kuten siinä kirjassa neuvottiin, että tunteet ne vain yrittää mua nyt huijata. Lisäksi neuvottiin, että kiihtyneenä tai ahdistuneena auttaa sekin, kun sulkee silmät ja keskittyy ihan vain rauhalliseen hengittämiseen. Ja hommahan muuten TOIMI: sain sittenkin lähdettyä kauppaan, tosin 'vain' oman kunnan kauppaan, mutta sekin on parempi kuin tölvistellä kotona vaan, kun joku pikkujuttu on mennyt pieleen. Laitoin vielä ne pikku tahran saaneet housut, koska halusin tavallaan taistella sitä ihmeen täydellisyyden tavoittelua vastaan, mikä muhun aina joskus iskee.
Kirjassakin suositeltiin mun kaltaisille ihmisille joogaa.. tai sitten meditaatiota. Mun mielestä jooga voisi olla enemmän Sukliksen juttu!
Mulla on usein sellainen tunne, että jos asiat ei tapahdu juuri kuten suunnittelin [ihan pikkuasiat, kuten nyt vaikka Kaupungilla käynti tietyllä tapaa puettuna], niin sitten uhkaa joku kauhea katastrofi. En oikein pysty suhtautumaan kevyesti siihen, että tuleekin joku yllättävä muutos, vaikka kuinka pieni, jos olen 'valmentautunut' asioihin tietyllä lailla. Se ei tietenkään koske ketään muuta.. esim. en mitenkään vauhkoudu jos mies vaikka pukeutuu eri tavalla kun on aikonut, tai jos joku ystävä yms. Se koskee vain MINUA.
Bää-siäiskoristeet
Näin tänään siellä ruokakauppassa pääsiäiskoristeitakin. Ensin ne näytti ihan söpöiltä, mutta sitten jotenkin naurettavilta. Oli esimerkiksi sellainen rimssu 'munia', eri värisiä pikkuruisia munia silkkinauhassa. Se on kai tarkoitus ripustaa kotona johonkin - minne, muuten?? Lamppuunko, hehe?
Mulle on melkein kuin periaatteeksi muodostunut bää-siäiskoristeiden välttäminen, eli mä en harrasta niitä.. yhtään.. Ei kai tipuissa ja munissa sinänsä mitään pahaa ole, mutta ne vain ovat jääneet mulle vieraiksi.
6 kokonaista vuorokautta -
- ja leivontasuunnitelmat on yhä ihan auki! Teen pashaa kylläkin! Mulla se ei ole mikään 'perinteinen' resepti, otin sen alkumuodon jostain K-kaupan ruokalehtisestä, mutta muuttelin sitä! Mä en pidä kitkerästä tai happamasta rahkajutusta, joten korvaan sitruunamehun aina appemehulla ja sitrukuorenkin appekuorella. :) Ja rutkasti enemmän sokeria joukkoon kuin ohje sanoo! Enkä muuten laita mitään sukaatteja, koska inhoan niitä.. Saatan laittaa pieniksi pilkottuja kirsikanpaloja kylläkin..
Pasha ei tietenkään korvaa LEIVONTAA, jotain pitää leipoakin! Voi että kun tekisi mieleni täytekaakkua.. :( Saas nähdä olisiko nyt aika?
Sukulaatimunia on enemmän kuin tarpeeksi jemmassa! Ja ostin viimeksi K-kauppasta taas sitä Pirkan pakastettua tiramisukakkua! Slurps! Herkullista! Hiukan olen siis sortunut taas hamstraamaan, mutta sille ei voi.. mitään! :)
Ensin ajattelin, että tästä ei nyt tule mitään! Että pitää pyytää mies käymään ruokaostokset lähikaupasta, etten voi edes sinne mennä! [Tiedän että tämä on naurettavaa!]
Mutta sitten aloin tehdä yhtä tuon kirjan harjoituksista, eli miettiä tätä ylisuurta ahdistustunnetta. Mistä se johtuu, onko sille mitään PERUSTETTA. Ja sitten sanoin itselleni, kuten siinä kirjassa neuvottiin, että tunteet ne vain yrittää mua nyt huijata. Lisäksi neuvottiin, että kiihtyneenä tai ahdistuneena auttaa sekin, kun sulkee silmät ja keskittyy ihan vain rauhalliseen hengittämiseen. Ja hommahan muuten TOIMI: sain sittenkin lähdettyä kauppaan, tosin 'vain' oman kunnan kauppaan, mutta sekin on parempi kuin tölvistellä kotona vaan, kun joku pikkujuttu on mennyt pieleen. Laitoin vielä ne pikku tahran saaneet housut, koska halusin tavallaan taistella sitä ihmeen täydellisyyden tavoittelua vastaan, mikä muhun aina joskus iskee.
Kirjassakin suositeltiin mun kaltaisille ihmisille joogaa.. tai sitten meditaatiota. Mun mielestä jooga voisi olla enemmän Sukliksen juttu!
Mulla on usein sellainen tunne, että jos asiat ei tapahdu juuri kuten suunnittelin [ihan pikkuasiat, kuten nyt vaikka Kaupungilla käynti tietyllä tapaa puettuna], niin sitten uhkaa joku kauhea katastrofi. En oikein pysty suhtautumaan kevyesti siihen, että tuleekin joku yllättävä muutos, vaikka kuinka pieni, jos olen 'valmentautunut' asioihin tietyllä lailla. Se ei tietenkään koske ketään muuta.. esim. en mitenkään vauhkoudu jos mies vaikka pukeutuu eri tavalla kun on aikonut, tai jos joku ystävä yms. Se koskee vain MINUA.
Bää-siäiskoristeet
Näin tänään siellä ruokakauppassa pääsiäiskoristeitakin. Ensin ne näytti ihan söpöiltä, mutta sitten jotenkin naurettavilta. Oli esimerkiksi sellainen rimssu 'munia', eri värisiä pikkuruisia munia silkkinauhassa. Se on kai tarkoitus ripustaa kotona johonkin - minne, muuten?? Lamppuunko, hehe?
Mulle on melkein kuin periaatteeksi muodostunut bää-siäiskoristeiden välttäminen, eli mä en harrasta niitä.. yhtään.. Ei kai tipuissa ja munissa sinänsä mitään pahaa ole, mutta ne vain ovat jääneet mulle vieraiksi.
6 kokonaista vuorokautta -
- ja leivontasuunnitelmat on yhä ihan auki! Teen pashaa kylläkin! Mulla se ei ole mikään 'perinteinen' resepti, otin sen alkumuodon jostain K-kaupan ruokalehtisestä, mutta muuttelin sitä! Mä en pidä kitkerästä tai happamasta rahkajutusta, joten korvaan sitruunamehun aina appemehulla ja sitrukuorenkin appekuorella. :) Ja rutkasti enemmän sokeria joukkoon kuin ohje sanoo! Enkä muuten laita mitään sukaatteja, koska inhoan niitä.. Saatan laittaa pieniksi pilkottuja kirsikanpaloja kylläkin..
Pasha ei tietenkään korvaa LEIVONTAA, jotain pitää leipoakin! Voi että kun tekisi mieleni täytekaakkua.. :( Saas nähdä olisiko nyt aika?
Sukulaatimunia on enemmän kuin tarpeeksi jemmassa! Ja ostin viimeksi K-kauppasta taas sitä Pirkan pakastettua tiramisukakkua! Slurps! Herkullista! Hiukan olen siis sortunut taas hamstraamaan, mutta sille ei voi.. mitään! :)
tiistai 8. syyskuuta 2009
Mielenterveysjupinaa
Sain viime postaukseen kommentin koskien mahdollista bipolaarisuuttani. Vastaan tässä nyt: olen ihan viime aikoina alkanut epäillä samaa, eli että saattaisin olla [diagnosoimaton] bipolaarisesta mielenhäiriöistä kärsivä. Ennen se ei tullut mieleeni, koska se kuulosti mielestäni liian 'vakavalta' enkä halunnut ajatella sitä mahdollisuutta. Nyt olen kuitenkin miettinyt, että monet sen sairauden piirteet sopivat minuun, kuin myös se, ettei mielialalääkkeistä aina olekaan apua vaan pikemminkin haittaa!
Olen todella, todella varovainen 'itse-diagnoosien' suhteen! Jokainen teini netissä luulee olevansa skitsofreenikko tai joku muu, vain koska JOTKUT taudinkuvaan kuuluvat piirteet ilmenevät. On vaikea tarkkailla itseään ulkoapäin. Miehen mielestä vaikutan bipolaarilta, mutta senkin olen 'torjunut', koska minusta hän on liian lähellä minua nähdäkseen selvästi. Äetmuorin mielestä minussa ei mitään vikaa olekaan, olen vain niin 1. laiska 2. saamaton 3. kuvittelevainen, että kehitän kaikkia 'ongelmia'. TOISAALTA Äetmuori on MYÖS sitä mieltä, että en pysty erottamaan toden ja fantasian eroa. Hullua! Todellisuudentajussani ei tässä mielessä taas ole koskaan ollut mitään vikaa, enkä tajua kuinka Muori toisaalta voi väittää minun olevan täysin terve JA kykenemätön erottamaan unta ja totta!
Minulle vahva epäily bipolaarista tarkoittaisi sitä, että 'joutuisin' uudestaan menemään lääkäriin, ja edellinen kerta oli varsinaista piinaa! En vain pystynyt olemaan täysin rehellinen ja joka tapauksessa lääkäri torppasi terapiahaaveet. Sain nuo lääkkeet. Vaikka sanoin hänelle, että minulla on ollut aiemmin huonoja kokemuksia SSRI-lääkityksestä juuri sen vuoksi, että ne tekevät ajoittain minut ihan 'hulluksi', eli toimin impulsiivisesti ja harkitsemattomasti ja HULLUSTI, eli tavalla joka poikkeaa rajusti lääkkeettömästä tilasta.
Ongelmani taitaa olla se, että mussa ikään kuin vaihtelee kaksi eri ongelmaa. On toisaalta tämä helposti sosiaalisissa suhteissa/syömishäiriöinen/pakkomielteinen/ihmisten keskellä ahdistuva, jännittävä, masentuva/pessimisti/uneton. Sitten on tämä hyperaktiivinen, yli-itsevarma, hullunrohkea minä. Masennuslääke auttaa tuohon ekaan juttuun, mutta toisen kanssa se vain huonontaa tilannetta.
Muorin ajattelutavat vaikuttavat vielä tavattoman syvällä mussa. TIEDÄN sen, että Muorille minun ongelmieni myöntäminen tarkoittaisi kauheaa paikkaa, koska jotenkin hän silloin joutuisi myös miettimään omaa rooliaan äitinä. Ja siksi kai niitä ei saa myöntää millään. Koska minun epätäydellisyyteni tarkoittaisi hänen epätäydellisyyttään. Kyse ei oikeastaan ole minusta, vaan hänestä - hänen kuvastaan itsestään.
Mies sanoi tänään: sinä olet kolmekymppinen, etkö muka ole tarpeeksi vanha päättämään itse elämästäsi, sen voisit sanoa äidillesi. Mutta kun Muori ei NÄE asiaa niin! Hänelle me - tai ainakin minä - olemme ikuisia lapsia, joita pitää hyvin kovalla kädellä kouluttaa, opettaa ja ojentaa.
[No siis, tuosta miehen kommentista vielä, ettei se ollut niinkään kriittinen MUA kohtaan kuin Muoria. Mies on sanonut että häntä inhottaa, kun hän ensin kursii mun itsetuntoa kasaan ja sitten se kaikki romahtaa parissa päivässä kun ollaan Muorin seuduilla käymässä.]
Sanoisin että omassa perheessäni on ollut jotain uskomattoman toimimatonta, jotain todella paljon pielessä, mutta on vaikea sanoa oikeastaan mitä. Se perustuu koko käsitykseen toisista ihmisistä [=vihollisia, kieroja, niihin ei voi luottaa] ja maailmasta [=paha paikka]. Ja käsitykseen minusta [=tyhmä, liian hyväsydäminen, kykenemätön päättämään järkevästi asioita].
Olen omassa elämässäni yrittänyt avata uusia ovia. Olen tietoisesti etsiytynyt kaukaisempienkin sukulaisten yhteyteen ja muutenkin avautua ulospäin, ainakin nyt viime aikoina. Olen halunnut ajatella, että maailmassa on paljon hyvää, kaikki ihmiset eivät ole vihollisiani ja voin luottaa muihin kuin vain Muoriin.
Silti en voi auttaa näitä mielentilojeni heilahduksia. Se on yli minun ymmärrykseni.
4 kokonaista vuorokautta - -
- - MÄSSYyn! :) Vieläkään ei leivontasuunnitelmat ole varmoja. Jotain tietysti teen.. ehkä ne mokkapalat.. Tänään kauppassa sorruin hamstraamaan, ostin Daim-patukan ja Dove-patukan ja yhden Susun. Niin, ja Daim-jädeä myös, sen melkein litran purnukan! Ne kaikki ovat siis herkkuilua varten. Saas nyt nähdä mitä oikein leivonkaan, mokkikset olisi miehen suosikki, mutta kun miehellä on toisaalta se kauhea paksusuolen tähystys tiedossa, niin voi olla ettei hän voi viikonloppuna semmoista rasvaista syödä! Tähy on nimittäin keskiviikkona, siis ensi viikonlopun jälkeisenä!
Olen todella, todella varovainen 'itse-diagnoosien' suhteen! Jokainen teini netissä luulee olevansa skitsofreenikko tai joku muu, vain koska JOTKUT taudinkuvaan kuuluvat piirteet ilmenevät. On vaikea tarkkailla itseään ulkoapäin. Miehen mielestä vaikutan bipolaarilta, mutta senkin olen 'torjunut', koska minusta hän on liian lähellä minua nähdäkseen selvästi. Äetmuorin mielestä minussa ei mitään vikaa olekaan, olen vain niin 1. laiska 2. saamaton 3. kuvittelevainen, että kehitän kaikkia 'ongelmia'. TOISAALTA Äetmuori on MYÖS sitä mieltä, että en pysty erottamaan toden ja fantasian eroa. Hullua! Todellisuudentajussani ei tässä mielessä taas ole koskaan ollut mitään vikaa, enkä tajua kuinka Muori toisaalta voi väittää minun olevan täysin terve JA kykenemätön erottamaan unta ja totta!
Minulle vahva epäily bipolaarista tarkoittaisi sitä, että 'joutuisin' uudestaan menemään lääkäriin, ja edellinen kerta oli varsinaista piinaa! En vain pystynyt olemaan täysin rehellinen ja joka tapauksessa lääkäri torppasi terapiahaaveet. Sain nuo lääkkeet. Vaikka sanoin hänelle, että minulla on ollut aiemmin huonoja kokemuksia SSRI-lääkityksestä juuri sen vuoksi, että ne tekevät ajoittain minut ihan 'hulluksi', eli toimin impulsiivisesti ja harkitsemattomasti ja HULLUSTI, eli tavalla joka poikkeaa rajusti lääkkeettömästä tilasta.
Ongelmani taitaa olla se, että mussa ikään kuin vaihtelee kaksi eri ongelmaa. On toisaalta tämä helposti sosiaalisissa suhteissa/syömishäiriöinen/pakkomielteinen/ihmisten keskellä ahdistuva, jännittävä, masentuva/pessimisti/uneton. Sitten on tämä hyperaktiivinen, yli-itsevarma, hullunrohkea minä. Masennuslääke auttaa tuohon ekaan juttuun, mutta toisen kanssa se vain huonontaa tilannetta.
Muorin ajattelutavat vaikuttavat vielä tavattoman syvällä mussa. TIEDÄN sen, että Muorille minun ongelmieni myöntäminen tarkoittaisi kauheaa paikkaa, koska jotenkin hän silloin joutuisi myös miettimään omaa rooliaan äitinä. Ja siksi kai niitä ei saa myöntää millään. Koska minun epätäydellisyyteni tarkoittaisi hänen epätäydellisyyttään. Kyse ei oikeastaan ole minusta, vaan hänestä - hänen kuvastaan itsestään.
Mies sanoi tänään: sinä olet kolmekymppinen, etkö muka ole tarpeeksi vanha päättämään itse elämästäsi, sen voisit sanoa äidillesi. Mutta kun Muori ei NÄE asiaa niin! Hänelle me - tai ainakin minä - olemme ikuisia lapsia, joita pitää hyvin kovalla kädellä kouluttaa, opettaa ja ojentaa.
[No siis, tuosta miehen kommentista vielä, ettei se ollut niinkään kriittinen MUA kohtaan kuin Muoria. Mies on sanonut että häntä inhottaa, kun hän ensin kursii mun itsetuntoa kasaan ja sitten se kaikki romahtaa parissa päivässä kun ollaan Muorin seuduilla käymässä.]
Sanoisin että omassa perheessäni on ollut jotain uskomattoman toimimatonta, jotain todella paljon pielessä, mutta on vaikea sanoa oikeastaan mitä. Se perustuu koko käsitykseen toisista ihmisistä [=vihollisia, kieroja, niihin ei voi luottaa] ja maailmasta [=paha paikka]. Ja käsitykseen minusta [=tyhmä, liian hyväsydäminen, kykenemätön päättämään järkevästi asioita].
Olen omassa elämässäni yrittänyt avata uusia ovia. Olen tietoisesti etsiytynyt kaukaisempienkin sukulaisten yhteyteen ja muutenkin avautua ulospäin, ainakin nyt viime aikoina. Olen halunnut ajatella, että maailmassa on paljon hyvää, kaikki ihmiset eivät ole vihollisiani ja voin luottaa muihin kuin vain Muoriin.
Silti en voi auttaa näitä mielentilojeni heilahduksia. Se on yli minun ymmärrykseni.
4 kokonaista vuorokautta - -
- - MÄSSYyn! :) Vieläkään ei leivontasuunnitelmat ole varmoja. Jotain tietysti teen.. ehkä ne mokkapalat.. Tänään kauppassa sorruin hamstraamaan, ostin Daim-patukan ja Dove-patukan ja yhden Susun. Niin, ja Daim-jädeä myös, sen melkein litran purnukan! Ne kaikki ovat siis herkkuilua varten. Saas nyt nähdä mitä oikein leivonkaan, mokkikset olisi miehen suosikki, mutta kun miehellä on toisaalta se kauhea paksusuolen tähystys tiedossa, niin voi olla ettei hän voi viikonloppuna semmoista rasvaista syödä! Tähy on nimittäin keskiviikkona, siis ensi viikonlopun jälkeisenä!
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Mania
Mielialalääkkeiden haittapuoli [joka ainakin minulla ilmenee, en tiedä onko muilla] on taas päällä. Eli se maaninen tarmo, joka tuntuu tosi pahalta. On kuin olisi koko ajan yliladattu! Tarmoa on kauheasti ja yöllä ei oikeastaan VOI nukkua, kun se tarmo pitää purkaa jotenkin! Olen taas siivonnut kaappeja pahimpaan tarmonpurkutarpeeseen. On se tietysti mukavaa, että kaapit on siistit, mutta mieluummin rauhoittuisin yöllä ja nukkuisin. :(
Tämmöinen tila on mulle tuttua myös Zoloft-ajoilta. Eli jo ennen Citalopramia. Joku noissa SSRI-lääkkeissä vaan on sellainen, että se synnyttää tätä. Usein silloin tulee myös toimittua harkitsemattomasti tavalla tai toisella. KOKEMUSTA ON! :(
Pahin tällainen outo tapaus sattui Zoloftilla joskus vuosia, vuosia sitten. Olin yöllä valveilla, olin juonut alkoholia ja napsin vain kaikkia mahdollisia pillereitä naamaan lääkelaatikosta! Psyykelääkettä, rauhottavaa, allergialääkettä. Sitä ei oikeastaan tee mieli edes AJATELLA, koska siinä tapahtumassa oli jotain mielettömän ahdistavaa - tarkoitan nyt, että ei ole mukavaa tehdä tuollaista, kun tuntuu kuin olisi itsensä ulkopuolella - kuin ei olisi oma itsensä.
Citalolla ei ole tullut mitään itsetuhoimpulsseja. :) Mutta muuten voi tehdä hölmöjä päätöksiä, käyttää esim. suuren summan rahaa TYHMÄSTI, tai sortua johonkin ikävään.
Maalla asuminen on tavallaan 'turvallisempaa' ihmiselle, jolla on näitä impulsiivipuuskia. En VOI nimittäin ihan tuosta vaan tehdä jotain tyhmää, marssia muotiliikkeeseen ja pistää rahaa menemään, kun kaupunkikäynti vaatii jonkin verran suunnitelmia ja varautumista.
Tätä touhupuuskaakin voi yrittää hillitä. Olen ajatellut että jos nyt saan jonkun IDEAN (varmasti saan), niin toteutan sen, jos vielä viikon päästä olen sitä mieltä, että ajatus on hyvä. Etten nyt tässä näinä päivinä tee päätöstä, koska tunnistan tämän tilan, hyperaktiivisuuden, pakkomielteisyyden ja impulssiherkkyyden.
Lääkäreiden kuitenkin kannattaisi vähän tarkemmin perehtyä näiden niin herkästi määräämiensä lääkkeiden sivuvaikutuksiin. Joskus tuntuu kuin niitä määrättäisiin pelkästään sillä, että ihminen menee vastaanotolle. 'Olet väsynyt - ahaa, masennusta, tässä lääkkeet!' 'Olet uneton - ahaa, selvä tapaus, kyllä nämä SSRI:t auttaa!'
Joku suuri SSRI-lääkkeitä markkinoiva yhtiö on kai ollut melkoisissa oikeustaisteluissa, koska jotkut lääkityksellä olleista ovat tehneet murhia yms., eikä siitä ole takuuta etteikö lääke olisi voinut vaikuttaa jotain. Itselläni ei ikinä ole ollut halua vahingoittaa toisia, mutta impulsiivista itsetuhojuttua on ollut joskus ilmassa, vuosia sitten. Ei enää.
Sellaista kuuluu Sukliksen elämään! Mutta se on tietysti vain yksi puoli tästä kaikesta. Onhan toki MÄSSYn odotuskin. ;)
Tämmöinen tila on mulle tuttua myös Zoloft-ajoilta. Eli jo ennen Citalopramia. Joku noissa SSRI-lääkkeissä vaan on sellainen, että se synnyttää tätä. Usein silloin tulee myös toimittua harkitsemattomasti tavalla tai toisella. KOKEMUSTA ON! :(
Pahin tällainen outo tapaus sattui Zoloftilla joskus vuosia, vuosia sitten. Olin yöllä valveilla, olin juonut alkoholia ja napsin vain kaikkia mahdollisia pillereitä naamaan lääkelaatikosta! Psyykelääkettä, rauhottavaa, allergialääkettä. Sitä ei oikeastaan tee mieli edes AJATELLA, koska siinä tapahtumassa oli jotain mielettömän ahdistavaa - tarkoitan nyt, että ei ole mukavaa tehdä tuollaista, kun tuntuu kuin olisi itsensä ulkopuolella - kuin ei olisi oma itsensä.
Citalolla ei ole tullut mitään itsetuhoimpulsseja. :) Mutta muuten voi tehdä hölmöjä päätöksiä, käyttää esim. suuren summan rahaa TYHMÄSTI, tai sortua johonkin ikävään.
Maalla asuminen on tavallaan 'turvallisempaa' ihmiselle, jolla on näitä impulsiivipuuskia. En VOI nimittäin ihan tuosta vaan tehdä jotain tyhmää, marssia muotiliikkeeseen ja pistää rahaa menemään, kun kaupunkikäynti vaatii jonkin verran suunnitelmia ja varautumista.
Tätä touhupuuskaakin voi yrittää hillitä. Olen ajatellut että jos nyt saan jonkun IDEAN (varmasti saan), niin toteutan sen, jos vielä viikon päästä olen sitä mieltä, että ajatus on hyvä. Etten nyt tässä näinä päivinä tee päätöstä, koska tunnistan tämän tilan, hyperaktiivisuuden, pakkomielteisyyden ja impulssiherkkyyden.
Lääkäreiden kuitenkin kannattaisi vähän tarkemmin perehtyä näiden niin herkästi määräämiensä lääkkeiden sivuvaikutuksiin. Joskus tuntuu kuin niitä määrättäisiin pelkästään sillä, että ihminen menee vastaanotolle. 'Olet väsynyt - ahaa, masennusta, tässä lääkkeet!' 'Olet uneton - ahaa, selvä tapaus, kyllä nämä SSRI:t auttaa!'
Joku suuri SSRI-lääkkeitä markkinoiva yhtiö on kai ollut melkoisissa oikeustaisteluissa, koska jotkut lääkityksellä olleista ovat tehneet murhia yms., eikä siitä ole takuuta etteikö lääke olisi voinut vaikuttaa jotain. Itselläni ei ikinä ole ollut halua vahingoittaa toisia, mutta impulsiivista itsetuhojuttua on ollut joskus ilmassa, vuosia sitten. Ei enää.
Sellaista kuuluu Sukliksen elämään! Mutta se on tietysti vain yksi puoli tästä kaikesta. Onhan toki MÄSSYn odotuskin. ;)
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Puolialasti ikkunassa
Taisi naapurin mies nähdä Sukliksen sulot tänään! :) Olin pelkissä alushousuissa keittiössä.. paita oli kädessä, kun ajattelin pukea päälle. Siinä rauhassa patsastelin ja kas, enkös huomaa naapurin isännän pihatöissä! Ja minä rinnat paljaana siinä! :) Heh.. Tiedän, että naapurin mies näkee meidän ikkunaan, koska hän on joskus moikannut sieltä pihahommista, kun olen ollut aamupalalla tms. Noloa! Onneksi naapurin isäntä on jo 'ukkoiässä' (60-70 v.), joten tuossa PALJASTELUSSA ei oikeastaan tunnu yhtään samalta kuin jos mies olisi samaa ikäluokkaa kuin itse olen. No aika kurja juttu silti, pitää kai jatkossa muistaa, että on kevät ja se tarkoittaa kaikenlaisen pihatouhun vilkastumista!
Siivoava itsensäpaljastaja
Olen muutakin tehnyt kuin heilunut ikkunassa itseäni esitellen. Siivous on nimittäin täydessä vauhdissa. Nyt pidän pikku paussia. Huomaa muuten sen Citalopramin vaikutuksen tuossa SIIVOUSNEUROOSIN parantumisessa. En ole siisteysfanaatikko, mutta jotenkin se mun siivoaminen alkoi saada kaikkia ihmeellisiä piirteitä. Siis ennen lääkettä. :( Saatoin esim. hinkata mopilla ihan sairaalloisen huolellisesti ja moneen kertaan lattiat. Ihan kuin kerta ei riittäisi. Toistin tavallaan liikkeitäni ja se teki siivouksesta tosi pitkällisen touhun! Muitakin tosi noloja piirteitä se neuroosi sai. Imuroin esim. miehen sukanpohjat ja omani myös.. kun mulla oli pakkomielle irtohiuksista, jotka muka ajelehtisivat kaikkialle! :( Nyt en enää ole imuroinut sukanpohjia. Tai en ainakaan miehen sukanpohjia, omat on pariin kertaan tullut imaistua, mutta vain vanhasta tottumuksesta, ei enää pakosta!
Pääsiäisharmistus
Jotenkin tuntuu kurjalta kun kauppat on perjantaina kiinni. :( Lauantaina ne kai ovat vielä normaalisti auki. Kun eihän lauantai ole pyhäpäivä. Sunnuntai ja maanantai ovat. Mua hämää tuollainen normaalista poikkeava aukiolojuttu, kun pitäisi kuitenkin käydä kaupoilla ja ostella kaikkia tuoretuotteita pääsiäisMÄSSYÄ varten. Viime MÄSSYssä muuten söin pitkästä aikaa myös Dallaspitkoa! Dallaspitko oli yhdessä vaiheessa ihan vakiokamaa, mutta sitten vähään aikaan en syönyt sitä. Kotona tehty korvapuusti korvasi sen. Mutta viime kerran tosiaan vedin niitä itse tekemiäni korvapuusteja JA dallasia. :) Molempi parempi! Nytkin tavallaan tekisi mieli seuraavan kerran syödä sitä, mutta harmittaa jos joudun pyytämään miestä ostamaan. :( Se on vähän noloa.
Siivoava itsensäpaljastaja
Olen muutakin tehnyt kuin heilunut ikkunassa itseäni esitellen. Siivous on nimittäin täydessä vauhdissa. Nyt pidän pikku paussia. Huomaa muuten sen Citalopramin vaikutuksen tuossa SIIVOUSNEUROOSIN parantumisessa. En ole siisteysfanaatikko, mutta jotenkin se mun siivoaminen alkoi saada kaikkia ihmeellisiä piirteitä. Siis ennen lääkettä. :( Saatoin esim. hinkata mopilla ihan sairaalloisen huolellisesti ja moneen kertaan lattiat. Ihan kuin kerta ei riittäisi. Toistin tavallaan liikkeitäni ja se teki siivouksesta tosi pitkällisen touhun! Muitakin tosi noloja piirteitä se neuroosi sai. Imuroin esim. miehen sukanpohjat ja omani myös.. kun mulla oli pakkomielle irtohiuksista, jotka muka ajelehtisivat kaikkialle! :( Nyt en enää ole imuroinut sukanpohjia. Tai en ainakaan miehen sukanpohjia, omat on pariin kertaan tullut imaistua, mutta vain vanhasta tottumuksesta, ei enää pakosta!
Pääsiäisharmistus
Jotenkin tuntuu kurjalta kun kauppat on perjantaina kiinni. :( Lauantaina ne kai ovat vielä normaalisti auki. Kun eihän lauantai ole pyhäpäivä. Sunnuntai ja maanantai ovat. Mua hämää tuollainen normaalista poikkeava aukiolojuttu, kun pitäisi kuitenkin käydä kaupoilla ja ostella kaikkia tuoretuotteita pääsiäisMÄSSYÄ varten. Viime MÄSSYssä muuten söin pitkästä aikaa myös Dallaspitkoa! Dallaspitko oli yhdessä vaiheessa ihan vakiokamaa, mutta sitten vähään aikaan en syönyt sitä. Kotona tehty korvapuusti korvasi sen. Mutta viime kerran tosiaan vedin niitä itse tekemiäni korvapuusteja JA dallasia. :) Molempi parempi! Nytkin tavallaan tekisi mieli seuraavan kerran syödä sitä, mutta harmittaa jos joudun pyytämään miestä ostamaan. :( Se on vähän noloa.
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Aivolääkityksen nosto
Nyt sitten otan Citalopramia yhden kokonaisen tabun päivässä entisen puolikaan sijaan. Niin sovittiin silloin lekurin kanssa: eka viikko puolikkaalla, sitten kokonaisella. Aivolääkitys se vasta on elämää! Suklis paranee silmissä - tai sitten ei. En osaa sanoa - jotain muutosta varmaan jo on. Ainakin se että se jatkuva herkkujen ajattelu on poissa. Tietysti ajattelen MÄSSYä ja odotan sitä, mutta kuten olen sanonutkin, niin se sellainen villi halu ja kärsimättömyys on poissa. Melkein pelottava tunne.
Eri asia sitten voiko tuo lääke ratkaista ihmisarkuuttani, tai miten sitä nyt sanoisi. Siis sen, että ihmisten kanssa ahdistaa. Joskus jopa tukehduttaa. Lääkäri puhui paniikkikohtauksesta, mutta ei se minusta sitä ole. Paniikkikohtaus kuulostaa niin... tyhmältä! En nimittäin usko että näkyvästi panikoin mitenkään. Mua vain ahdistaa ja se on eri asia. Paniikki viittaa jotenkin kirkumiseen, hulluuteen ja hallitsemattomuuteen. Minä en ole sellainen. Koen vaan semmoisen tukehtumisen tunteen ja valtaisan ahdistuksen. Joskus. Se juuri siinä on paha kun sitä ei voi ennakoida. Jos tietäisi etukäteen, että tuossa tilanteessa koen sen ja tuossa en, niin jo olisi elämä helppoa. Ei muuta kuin rauhoittavaa naamaan ennen ongelmallisia tilanteita. ;)
"Omituisia ihmisiä"
Nämä "psyyyyyyyy-yyken ongelmat" ja lääkitykset ovat vain yksi salaisuus lisää pidettäväksi. Mies tietty tietää, mutta esim. Äetmuorille en VOI kertoa. Hän ei hyväksy terapiaa, psyykelääkkeitä, mielenterveysongelmia. Hänestä ne kaikki voi ehkäistä sillä että vain PÄÄTTÄÄ, ettei "hulluile". Hänestä moni mielenterveyspotilas teeskentelee vapautuakseen työstä tms. :( Se on aika ikävä asenne ja oikeasti tiedän, ettei asia ole niin! Olen itse seurannut sivusta vakavasta masennuksesta kärsivää kaveria ja voin kyllä taata ettei se ihminen ainakaan teeskennellyt! Mutta Muorille sitä on vaikea selittää, koska hän ei näe tätä ihmistä. Hänelle he vain kaikki ovat teeskentelijöitä ja työn karttelijoita, tai "omituisia" ihmisiä kuten hän heistä sanoo.
Muorin asuinseudulla oli kuulemma ollut yksi diplomi-inssi joka kai tuli jotenkin mielisairaaksi. Hän alkoi kulkea kaikkialle matkalaukku mukanaan! Vaikkei siis ollut matkustamassa mihinkään. Ja sitten samaan aikaan hän putosi pois työelämästä. Joko irtisanoutui tai sai potkut, en ole varma. Muori usein kertoo puhelimessa tuon miehen edesottamuksista ['oli taas sekin bussipysäkillä puhumassa itsekseen' ... 'oli taas se kummallinen mies kaupassa höpisemässä'... 'oli taas se hulluksi tullut insinööri kävelyllä ja silmät seisoi päässä, ei ihme kun on LÄÄKITYKSELLÄ..'] ja usein aika halveksivaan sävyyn. Se ei edes ole sääliä, vaan kyllä se on halveksintaa.
Muori ei oikeastaan tiedä mun ystävistä tai tutuista mitään. En ole koskaan heistä kertonut. Mutta hän on vakuuttunut [en tiedä miksi/miten] siitä että tuntemani ihmiset ovat 'omituisia' ihmisiä ja ahtavat mun päähäni kaikkia kummia ajatuksia ja minä olen vaikutuksille altis ja saatan muuttua itsekin 'omituiseksi'. [Ja olen sitä jo hiukan.] Se on joskus vähän ärsyttävää. Muorin mielestä esim. paras ystäväni on 'omituinen' ja 'hullu', koska hänellä on tatuointi ja lävistys. Ne eivät ole nykyisin enää kovin merkillisiä asioita mutta Muorille ne ovat. Olen katunut sitä että kerroin hänelle noista kaverini ihokoristeista. Päädyin kertomaan siksi kun tuli puhetta veren näkemistä pelkäävistä ihmisistä jollainen myös kaverini on. Sitä kautta päädyin kertomaan kaveristani jonka tatuointi piti tehdä makuulla.. kun häntä pyörrytti. Nyt Muori sitten aina viittaa kaveriini 'sinä tatuoituna tyttönä'. Esim. tyyliin 'oletko nähnyt sitä tatuoitua tyttöä viime aikoina'. Ei ihme ettei mun tee mieli kertoa kavereistani.. :(
No se siitä, semmoista se on. Kai jotkut muutkin vähän koulutusta saaneet vanhemman polven ihmiset suhtautuvat epäillen mielenterveysongelmiin. Joskus on oikeasti aika järkytys muistaa että Muori tosiaan lopetti oman koulunsa 15-16-vuotiaana ja sen jälkeen hän ei ole saanut minkäänlaista koulutusta, ei ammatillista eikä yleissivistävää. Ja koska hän ei lue oikeastaan muuta kuin rakkausromsuja, niin joskus tuntuu kuin se hänen tietonsa maailmasta olisi aika vähäinen tai vanhentunut. Mä en palvo koulutusta, minusta vähänkin koulutettu ihminen voi aika hyvin itse päättää miten paljon maailmasta ja elämästä tietää. Meillä kumminkin on ilmainen kirjastolaitos ja kirjastoissa on lehtienlukusalit ja mahdollisuus käyttää tietokonetta [Muorilla ei kotona konetta ole eikä tule.] Vaikka Suomi on eriarvoistumassa niin ainakin vielä meillä jokainen kansalainen voi itse päättää tiedon tason. Lisäksi on kansalais- ja työväenopistot! Niissä on luentoja vähän joka aiheista ja pienellä rahalla. Eli sitä voi valita kyllä.
Yritän lietsoa..
..leivontahaluja! Yritän miettiä mitä oikein paljon tahtoisin ensi viikonloppuna! Mutta on vähän kuin olisi se moottori sisällä sammuksissa, siis se joka normaalisti hyrisee oikein kunnolla. :) Ehkä se on sitten se ananasaurinkoinen: kookoshiutale-keksimuru-voi -pohja ja creme fraiche+ananas-täyte. Ehkä. Sen lisäksi pitäisi kai tehdä jotain kuivakakkuakin, kun pakastimesta on nyt syöty maustekakku loppuun.
Suklaarusinat (valko- ja maitosuklaatirusinat) maistuu mulle nykyisin hyvin. Niitä kai pitäisi ostaa lisää. Ja jäätelöt.. viimeksi söin Ben&Jerry-jäätelöäkin, kun Daim-jäätelö tuli vedettyä.. Mutta B&J ei minusta ole niin hyvä kun mitä siitä vaahdotaan. Siis onhan se tietysti maistuvaa, mutta hinta on mahdoton makuun nähden. Halvemmallakin saa todella hyviä jädejä!
Eri asia sitten voiko tuo lääke ratkaista ihmisarkuuttani, tai miten sitä nyt sanoisi. Siis sen, että ihmisten kanssa ahdistaa. Joskus jopa tukehduttaa. Lääkäri puhui paniikkikohtauksesta, mutta ei se minusta sitä ole. Paniikkikohtaus kuulostaa niin... tyhmältä! En nimittäin usko että näkyvästi panikoin mitenkään. Mua vain ahdistaa ja se on eri asia. Paniikki viittaa jotenkin kirkumiseen, hulluuteen ja hallitsemattomuuteen. Minä en ole sellainen. Koen vaan semmoisen tukehtumisen tunteen ja valtaisan ahdistuksen. Joskus. Se juuri siinä on paha kun sitä ei voi ennakoida. Jos tietäisi etukäteen, että tuossa tilanteessa koen sen ja tuossa en, niin jo olisi elämä helppoa. Ei muuta kuin rauhoittavaa naamaan ennen ongelmallisia tilanteita. ;)
"Omituisia ihmisiä"
Nämä "psyyyyyyyy-yyken ongelmat" ja lääkitykset ovat vain yksi salaisuus lisää pidettäväksi. Mies tietty tietää, mutta esim. Äetmuorille en VOI kertoa. Hän ei hyväksy terapiaa, psyykelääkkeitä, mielenterveysongelmia. Hänestä ne kaikki voi ehkäistä sillä että vain PÄÄTTÄÄ, ettei "hulluile". Hänestä moni mielenterveyspotilas teeskentelee vapautuakseen työstä tms. :( Se on aika ikävä asenne ja oikeasti tiedän, ettei asia ole niin! Olen itse seurannut sivusta vakavasta masennuksesta kärsivää kaveria ja voin kyllä taata ettei se ihminen ainakaan teeskennellyt! Mutta Muorille sitä on vaikea selittää, koska hän ei näe tätä ihmistä. Hänelle he vain kaikki ovat teeskentelijöitä ja työn karttelijoita, tai "omituisia" ihmisiä kuten hän heistä sanoo.
Muorin asuinseudulla oli kuulemma ollut yksi diplomi-inssi joka kai tuli jotenkin mielisairaaksi. Hän alkoi kulkea kaikkialle matkalaukku mukanaan! Vaikkei siis ollut matkustamassa mihinkään. Ja sitten samaan aikaan hän putosi pois työelämästä. Joko irtisanoutui tai sai potkut, en ole varma. Muori usein kertoo puhelimessa tuon miehen edesottamuksista ['oli taas sekin bussipysäkillä puhumassa itsekseen' ... 'oli taas se kummallinen mies kaupassa höpisemässä'... 'oli taas se hulluksi tullut insinööri kävelyllä ja silmät seisoi päässä, ei ihme kun on LÄÄKITYKSELLÄ..'] ja usein aika halveksivaan sävyyn. Se ei edes ole sääliä, vaan kyllä se on halveksintaa.
Muori ei oikeastaan tiedä mun ystävistä tai tutuista mitään. En ole koskaan heistä kertonut. Mutta hän on vakuuttunut [en tiedä miksi/miten] siitä että tuntemani ihmiset ovat 'omituisia' ihmisiä ja ahtavat mun päähäni kaikkia kummia ajatuksia ja minä olen vaikutuksille altis ja saatan muuttua itsekin 'omituiseksi'. [Ja olen sitä jo hiukan.] Se on joskus vähän ärsyttävää. Muorin mielestä esim. paras ystäväni on 'omituinen' ja 'hullu', koska hänellä on tatuointi ja lävistys. Ne eivät ole nykyisin enää kovin merkillisiä asioita mutta Muorille ne ovat. Olen katunut sitä että kerroin hänelle noista kaverini ihokoristeista. Päädyin kertomaan siksi kun tuli puhetta veren näkemistä pelkäävistä ihmisistä jollainen myös kaverini on. Sitä kautta päädyin kertomaan kaveristani jonka tatuointi piti tehdä makuulla.. kun häntä pyörrytti. Nyt Muori sitten aina viittaa kaveriini 'sinä tatuoituna tyttönä'. Esim. tyyliin 'oletko nähnyt sitä tatuoitua tyttöä viime aikoina'. Ei ihme ettei mun tee mieli kertoa kavereistani.. :(
No se siitä, semmoista se on. Kai jotkut muutkin vähän koulutusta saaneet vanhemman polven ihmiset suhtautuvat epäillen mielenterveysongelmiin. Joskus on oikeasti aika järkytys muistaa että Muori tosiaan lopetti oman koulunsa 15-16-vuotiaana ja sen jälkeen hän ei ole saanut minkäänlaista koulutusta, ei ammatillista eikä yleissivistävää. Ja koska hän ei lue oikeastaan muuta kuin rakkausromsuja, niin joskus tuntuu kuin se hänen tietonsa maailmasta olisi aika vähäinen tai vanhentunut. Mä en palvo koulutusta, minusta vähänkin koulutettu ihminen voi aika hyvin itse päättää miten paljon maailmasta ja elämästä tietää. Meillä kumminkin on ilmainen kirjastolaitos ja kirjastoissa on lehtienlukusalit ja mahdollisuus käyttää tietokonetta [Muorilla ei kotona konetta ole eikä tule.] Vaikka Suomi on eriarvoistumassa niin ainakin vielä meillä jokainen kansalainen voi itse päättää tiedon tason. Lisäksi on kansalais- ja työväenopistot! Niissä on luentoja vähän joka aiheista ja pienellä rahalla. Eli sitä voi valita kyllä.
Yritän lietsoa..
..leivontahaluja! Yritän miettiä mitä oikein paljon tahtoisin ensi viikonloppuna! Mutta on vähän kuin olisi se moottori sisällä sammuksissa, siis se joka normaalisti hyrisee oikein kunnolla. :) Ehkä se on sitten se ananasaurinkoinen: kookoshiutale-keksimuru-voi -pohja ja creme fraiche+ananas-täyte. Ehkä. Sen lisäksi pitäisi kai tehdä jotain kuivakakkuakin, kun pakastimesta on nyt syöty maustekakku loppuun.
Suklaarusinat (valko- ja maitosuklaatirusinat) maistuu mulle nykyisin hyvin. Niitä kai pitäisi ostaa lisää. Ja jäätelöt.. viimeksi söin Ben&Jerry-jäätelöäkin, kun Daim-jäätelö tuli vedettyä.. Mutta B&J ei minusta ole niin hyvä kun mitä siitä vaahdotaan. Siis onhan se tietysti maistuvaa, mutta hinta on mahdoton makuun nähden. Halvemmallakin saa todella hyviä jädejä!
perjantai 27. helmikuuta 2009
Pilleriä poskeen ja ihan kiltisti vielä
Mulla oli viime yönä joku outo vaihe menossa, siitä varmaan johtui tuo kumma kirjoitus. Tai ehkä se johtui lääkkeestä, näistä ensivaiheista sen kanssa. En tiedä! Nyt olo on kuitenkin rauhallisempi.
Kommenttilootasta on oikeasti hyötyä! Siellä Lupiini mainitsi kognitiivisen terapian, jossa hän oli ollut 9 kuukautta. Heti tuli sellainen toivon säde.. voisiko olla niin, että ei tarvittaisi vuosikausien terapiaa? Tietysti esim. 9 kuukauttakin on pitkä aika [mulle], mutta onhan se nyt paljon parempi kuin vaikka viisi vuotta. Täytyy kysyä sopisiko semmoinen minulle, tai olisiko muitakin lyhytkestoisempia terapioita. Olen miettinyt myös hypnoosihoitoa. En tosin tiedä siitä paljon.
Häpeä ja häpäiseminen - yleinen epäluottamus
Kommenttiloota myös valottaa vähän oman käytöksen semmoisia puolia, joita ei tule ajatelleeksi itse. Nimittäin onhan se niin, että HÄPEÄ leimaa elämääni. Se liittyy syömiseen, mutta se tosiaan liittyy kaikkeen. Siihen, ettei ole työtä, siihen, että t-elämävalmennus päättyi kuten päättyi. Mietin paljon semmoisia asioita kuin häpeä ja häpäiseminen. Minusta ihmistä ei tarvitsisi häpäistä opettaakseen ihmon häpeämään esim. jotain väärää tekoa.
Mietin paljon sellaisia asioita, joita en ole miettinyt oikeastaan koskaan aikaisemmin. Pidin aiemmin itsestään selvänä sitä, että totta kai 15-vuotias pakotetaan lukioon, muita vaihtoehtoja ei edes ajatella. Mutta nyt olen alkanut ajatella että se on hullua. Olen alkanut miettiä, ettei ihmisen persoonaa kohtaan saisi tehdä väkivaltaa, vaikka se persoona olisi nuorikin. Hyväksyin nuorempana Muorin ajatukset, tai tuntuivathan ne jotenkin kiusallisilta, mutta ajattelin että kai aikuinen tietää paremmin. Mutta nyt ajattelen että jos aikuinen tietäisi aina paremmin niin eikö silloin lukioon pyrkiminen jätettäisi 18-vuotiaille? Se että se tapahtuu 15-vuotiaana taitaa kertoa siitä että tuon ikäinen jo katsotaan sopivan kypsäksi arvioimaan omaa suuntautuneisuutta. Muorille "amis" oli suunnilleen joku helvettiin verrattavissa oleva alennustila. En tajua! Jos mun nuoruudessa olisi ollut näitä lukio+amis-yhdistelmiä niin olisin saattanut hyvin mennä semmoiseen. Olisi ollut ammatti JA yo-tutkinto. Ei yhtään kakkaisempi juttu, tuumii Suklis Valkolakki.
Mulle on outo ajatus sekin, että joku/jotkut oikeasti voi katsoa tuota t-elämävalmennuksen päättymistä MUN kannaltani. En oikein jaksa sitä uskoakaan. Muori sanoisi: "totta kai ne sanovat että voi voi sua ja olipa huono työnantaja, mutta oikeasti ne pitävät sinua ihan tyhmänä ja kummallisena ja nauravat.." Tällä lailla kun mulle on sanottu kotona oikeastaan aina, niin siitä on tullut sellainen epäluottamus maailmaa kohtaan. :( Pitäisikö uskoa että ystäväni esim. eivät ole olleet vilpittömiä kun ovat tarjonneet myötätuntoa? En tahdo ENÄÄ uskoa niin, nuorempana uskoin kai sitten.
Se epäluottamus maailmaa kohtaan on joskus ulottunut jopa mieheen! :( Mun mies on mukana ay-liikkeessä, on ollut erilaisissa luottamustehtävissäkin. Ja hän sanoi tuosta "sopimuksestani" erinäisiä juttuja.. siis siitä että toimenkuvaa ei oltu rajattu, siitä ettei niistä fyysisistä jutuista ollut mainintaa, työajan epämääräisyydestä jne.. Jopa silloin ajattelin, että ei mies oikeasti kritisoi tuota... että hän vaan minua miellyttääkseen sanoo asioita ja sisimmässään ajattelee, että olenpa sekopää. Mies aina sanoo, että työnantaja yrittää AINA jotain työntekijän "pään menoksi" eli siis tavallaan pyrkii saamaan itselleen etuja ja ne edut usein hankitaan työntekijän selkänahasta. Ja niinhän se tietty on. Sitä vaan odottaisi että esim. työkkärit neuvoisivat aloittelevia työelämässä näiden sopimusten ja muiden kanssa. No, jotenkin kuvaavaa silti, ettei se eilinen t-voimaneuvoja hämmästynyt yhtään tuota lopetustani. Se tuntui kummalliselta, mutta sitten tajusin: en taidakaan olla ainoa lopettaja. Ensin ajattelin, että VAIN MINÄ voisin olla sellainen luuuuu-uuseri, että lopetan t-valmennuksen. Ei taidakaan olla niin..? Onkohan siitä tehty tilastoja ja lopetuksen syistä myös? Tavallaan alkaa vähän kiinnostaa.
Suklis politikoi
Oikeastaan nykyisin on työmarkkinoilla paljon ihmisiä, jotka ovat ihan lainsuojattomia. Tuntuu ihan hullulta, että tämä kehitys on ollut mahdollista Suomessa sittenkin aika lyhyessä ajassa. Luin sen Juha Siltalan kirjan "Työelämän huonontumisen lyhyt historia" ja oli melkoista tekstiä. Eikä siinä oikeastaan edes käsitelty vielä näitä työelämän korttipakan jokereita, eli työelämävalmennettavia ja muita.. mitä näitä nyt onkaan.
Ystäväni on Salossa Nokialla töissä tuotannossa ja hän sanoo että sielläkin on tahti koventunut aivan järjettömäksi. Nyt tietysti vielä huononee, kun jopa tuotannossa tulee näkyviin tämä taantuma.. eli porukkaa potkitaan pihalle. :( Nykyisin kuulemma hommat tehdään SEISAALTAAN.. ennen sai sentään istua! Ja se seisominen on muuten aika rankkaa, teepä kännykkää seisaaltaan täysi työtuuri jos esim. olet raskaana ja jalat muutenkin turpoaa. Joku vain oli laskenut että työteho on suurempi seisaaltaan ja siksi tähän käytäntöön mentiin. Nokia pyrkii lisäksi kaikenlaisilla kultaisilla (pikemminkin kissankultaisilla) kädenpuristuksilla eroon esim. 15 vuotta siellä töissä olleesta väestä. N. vuoden palkka käteen ja ulos, houkuttelevaa..? Ja nuorta työvoimaa tilalle - jos enää tarvitaan. Toisaalta jos ajattelee sitä seisomista niin ei kai sitä enää kovin vanha jaksakaan. :(
Vaipat housuun ja työelämään?
Sama kaveri kertoi aika kiintoisia juttuja vessakäytännöistä Nokialla. Alkaa kai pian tulla Suomeenkin se ameriikan malli.. vaipat housuun vaan, niin ei tarvitse työntekoa keskeyttää kakkaamisen tai pisun vuoksi. No toisaalta Nokiaa on turha tässä suhteessa alkaa yksin syyttää, muistan itse vuonna 2000 ihan toimistohommissa miten katsottiin kieroon kun kävin veskissä ehkä useammin kuin se naapurin työntekijä [mulla oli muuten ripuli silloin]. Olisi pitänyt kai vaan laskea alleen.
Kaverini kertoi aika hurtista Nokia-huumorista! Siellä työntekijät joskus vitsailee että pitäisi kai vain katetroida, niin ei tarttisi 'haaskata' aikaa vessaan.
Kuitenkin Nokiassa olevilla on sentään etuna vahva ammattiliitto. Taas kerran ihmettelen kovasti niitä pyrkimyksiä heikentää ay-liikkeen asemaa! Minusta Suomesta ollaan nyt tekemässä sellaista maata, jossa en ole varma viihdynkö vai en. :( Kovat arvot ovat kokonaan voittaneet. Arvot ja asenteet ovat kovia samaan aikaan kun olot [työllistyminen yms.] ovat huonontuneet. Tarkoittaa vaan sitä, että siihen ihannoitujen voittajien luokkaan pääsee yhä harvempi. Mitä me pienet ihmiset sillä voitamme, että halveksimme toisiamme 'työnvieroksujiksi' ja 'loisiksi'? Pitäisi olla yhteistoimintaa, solidaarisuutta. Tämän päivän 'voittaja' voi muuten huomenna löytää itsensä meidän häviäjien joukosta. Niin että kannattaisi vähän miettiä mimmoisista arvoista puhuu ja millaista maailmaa äänestyspäätöksillään on ajamassa.
8 kokonaista vuorokautta..
.. herkutteluihin. ;) Sanon tämän, vaikka siitä on into pois. Ehkä se lääke ottaa terän pois. No, ehkä lääkkeen myötä opin entistä paremmin herkuttelemaan - en ahtamaan.
Kommenttilootasta on oikeasti hyötyä! Siellä Lupiini mainitsi kognitiivisen terapian, jossa hän oli ollut 9 kuukautta. Heti tuli sellainen toivon säde.. voisiko olla niin, että ei tarvittaisi vuosikausien terapiaa? Tietysti esim. 9 kuukauttakin on pitkä aika [mulle], mutta onhan se nyt paljon parempi kuin vaikka viisi vuotta. Täytyy kysyä sopisiko semmoinen minulle, tai olisiko muitakin lyhytkestoisempia terapioita. Olen miettinyt myös hypnoosihoitoa. En tosin tiedä siitä paljon.
Häpeä ja häpäiseminen - yleinen epäluottamus
Kommenttiloota myös valottaa vähän oman käytöksen semmoisia puolia, joita ei tule ajatelleeksi itse. Nimittäin onhan se niin, että HÄPEÄ leimaa elämääni. Se liittyy syömiseen, mutta se tosiaan liittyy kaikkeen. Siihen, ettei ole työtä, siihen, että t-elämävalmennus päättyi kuten päättyi. Mietin paljon semmoisia asioita kuin häpeä ja häpäiseminen. Minusta ihmistä ei tarvitsisi häpäistä opettaakseen ihmon häpeämään esim. jotain väärää tekoa.
Mietin paljon sellaisia asioita, joita en ole miettinyt oikeastaan koskaan aikaisemmin. Pidin aiemmin itsestään selvänä sitä, että totta kai 15-vuotias pakotetaan lukioon, muita vaihtoehtoja ei edes ajatella. Mutta nyt olen alkanut ajatella että se on hullua. Olen alkanut miettiä, ettei ihmisen persoonaa kohtaan saisi tehdä väkivaltaa, vaikka se persoona olisi nuorikin. Hyväksyin nuorempana Muorin ajatukset, tai tuntuivathan ne jotenkin kiusallisilta, mutta ajattelin että kai aikuinen tietää paremmin. Mutta nyt ajattelen että jos aikuinen tietäisi aina paremmin niin eikö silloin lukioon pyrkiminen jätettäisi 18-vuotiaille? Se että se tapahtuu 15-vuotiaana taitaa kertoa siitä että tuon ikäinen jo katsotaan sopivan kypsäksi arvioimaan omaa suuntautuneisuutta. Muorille "amis" oli suunnilleen joku helvettiin verrattavissa oleva alennustila. En tajua! Jos mun nuoruudessa olisi ollut näitä lukio+amis-yhdistelmiä niin olisin saattanut hyvin mennä semmoiseen. Olisi ollut ammatti JA yo-tutkinto. Ei yhtään kakkaisempi juttu, tuumii Suklis Valkolakki.
Mulle on outo ajatus sekin, että joku/jotkut oikeasti voi katsoa tuota t-elämävalmennuksen päättymistä MUN kannaltani. En oikein jaksa sitä uskoakaan. Muori sanoisi: "totta kai ne sanovat että voi voi sua ja olipa huono työnantaja, mutta oikeasti ne pitävät sinua ihan tyhmänä ja kummallisena ja nauravat.." Tällä lailla kun mulle on sanottu kotona oikeastaan aina, niin siitä on tullut sellainen epäluottamus maailmaa kohtaan. :( Pitäisikö uskoa että ystäväni esim. eivät ole olleet vilpittömiä kun ovat tarjonneet myötätuntoa? En tahdo ENÄÄ uskoa niin, nuorempana uskoin kai sitten.
Se epäluottamus maailmaa kohtaan on joskus ulottunut jopa mieheen! :( Mun mies on mukana ay-liikkeessä, on ollut erilaisissa luottamustehtävissäkin. Ja hän sanoi tuosta "sopimuksestani" erinäisiä juttuja.. siis siitä että toimenkuvaa ei oltu rajattu, siitä ettei niistä fyysisistä jutuista ollut mainintaa, työajan epämääräisyydestä jne.. Jopa silloin ajattelin, että ei mies oikeasti kritisoi tuota... että hän vaan minua miellyttääkseen sanoo asioita ja sisimmässään ajattelee, että olenpa sekopää. Mies aina sanoo, että työnantaja yrittää AINA jotain työntekijän "pään menoksi" eli siis tavallaan pyrkii saamaan itselleen etuja ja ne edut usein hankitaan työntekijän selkänahasta. Ja niinhän se tietty on. Sitä vaan odottaisi että esim. työkkärit neuvoisivat aloittelevia työelämässä näiden sopimusten ja muiden kanssa. No, jotenkin kuvaavaa silti, ettei se eilinen t-voimaneuvoja hämmästynyt yhtään tuota lopetustani. Se tuntui kummalliselta, mutta sitten tajusin: en taidakaan olla ainoa lopettaja. Ensin ajattelin, että VAIN MINÄ voisin olla sellainen luuuuu-uuseri, että lopetan t-valmennuksen. Ei taidakaan olla niin..? Onkohan siitä tehty tilastoja ja lopetuksen syistä myös? Tavallaan alkaa vähän kiinnostaa.
Suklis politikoi
Oikeastaan nykyisin on työmarkkinoilla paljon ihmisiä, jotka ovat ihan lainsuojattomia. Tuntuu ihan hullulta, että tämä kehitys on ollut mahdollista Suomessa sittenkin aika lyhyessä ajassa. Luin sen Juha Siltalan kirjan "Työelämän huonontumisen lyhyt historia" ja oli melkoista tekstiä. Eikä siinä oikeastaan edes käsitelty vielä näitä työelämän korttipakan jokereita, eli työelämävalmennettavia ja muita.. mitä näitä nyt onkaan.
Ystäväni on Salossa Nokialla töissä tuotannossa ja hän sanoo että sielläkin on tahti koventunut aivan järjettömäksi. Nyt tietysti vielä huononee, kun jopa tuotannossa tulee näkyviin tämä taantuma.. eli porukkaa potkitaan pihalle. :( Nykyisin kuulemma hommat tehdään SEISAALTAAN.. ennen sai sentään istua! Ja se seisominen on muuten aika rankkaa, teepä kännykkää seisaaltaan täysi työtuuri jos esim. olet raskaana ja jalat muutenkin turpoaa. Joku vain oli laskenut että työteho on suurempi seisaaltaan ja siksi tähän käytäntöön mentiin. Nokia pyrkii lisäksi kaikenlaisilla kultaisilla (pikemminkin kissankultaisilla) kädenpuristuksilla eroon esim. 15 vuotta siellä töissä olleesta väestä. N. vuoden palkka käteen ja ulos, houkuttelevaa..? Ja nuorta työvoimaa tilalle - jos enää tarvitaan. Toisaalta jos ajattelee sitä seisomista niin ei kai sitä enää kovin vanha jaksakaan. :(
Vaipat housuun ja työelämään?
Sama kaveri kertoi aika kiintoisia juttuja vessakäytännöistä Nokialla. Alkaa kai pian tulla Suomeenkin se ameriikan malli.. vaipat housuun vaan, niin ei tarvitse työntekoa keskeyttää kakkaamisen tai pisun vuoksi. No toisaalta Nokiaa on turha tässä suhteessa alkaa yksin syyttää, muistan itse vuonna 2000 ihan toimistohommissa miten katsottiin kieroon kun kävin veskissä ehkä useammin kuin se naapurin työntekijä [mulla oli muuten ripuli silloin]. Olisi pitänyt kai vaan laskea alleen.
Kaverini kertoi aika hurtista Nokia-huumorista! Siellä työntekijät joskus vitsailee että pitäisi kai vain katetroida, niin ei tarttisi 'haaskata' aikaa vessaan.
Kuitenkin Nokiassa olevilla on sentään etuna vahva ammattiliitto. Taas kerran ihmettelen kovasti niitä pyrkimyksiä heikentää ay-liikkeen asemaa! Minusta Suomesta ollaan nyt tekemässä sellaista maata, jossa en ole varma viihdynkö vai en. :( Kovat arvot ovat kokonaan voittaneet. Arvot ja asenteet ovat kovia samaan aikaan kun olot [työllistyminen yms.] ovat huonontuneet. Tarkoittaa vaan sitä, että siihen ihannoitujen voittajien luokkaan pääsee yhä harvempi. Mitä me pienet ihmiset sillä voitamme, että halveksimme toisiamme 'työnvieroksujiksi' ja 'loisiksi'? Pitäisi olla yhteistoimintaa, solidaarisuutta. Tämän päivän 'voittaja' voi muuten huomenna löytää itsensä meidän häviäjien joukosta. Niin että kannattaisi vähän miettiä mimmoisista arvoista puhuu ja millaista maailmaa äänestyspäätöksillään on ajamassa.
8 kokonaista vuorokautta..
.. herkutteluihin. ;) Sanon tämän, vaikka siitä on into pois. Ehkä se lääke ottaa terän pois. No, ehkä lääkkeen myötä opin entistä paremmin herkuttelemaan - en ahtamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)