Kaikkea tätä oli ensimmäinen valmennuspäivä! Minusta huonoa oli se, että tuntui kuin ei olisi saanut syödäkään rauhassa, lounas ja tee tuli nautittua niin nopeasti, että suuni paloi. Muutenkin vähän mietin, että mikä siellä on asenne työajan suhteen. Minusta jos on sovittu 7 ½ tuntia, niin silloin se on se, enkä itse välttämättä pelkän työmarkkinatuen eteen viitsi "ylityötä" alkaa tehdä. Joskus tulee vähän surullinen olo kun miettii kaikkea tällaista, onko harjoittelija/työtön/työllistetty vain joku laillinen orja.
Hyvää oli se, että päivä kului nopeasti! Tosi nopeasti! Huomaamatta. Ja sitten oli mukavaa jutella sen toisen ihmisen kanssa siellä menneistä ajoista. Opiskelimme vähän samaan aikaan, hän oli muutamaa vuotta vanhempi mua. Olemme lisäksi kotoisin vähän samalta seudulta.. Siksikin kivaa jutella. :)
Kauppassa!
Menimme miehen kanssa yhdessä kauppaan viikon ruokaostoksia tekemään. Ostin Frödingen. ;) Valmiiksi, weekendiä ja MÄSSYÄ odottamaan. Saas nähdä olenko sitten niin innoissani, että OKSENNAN, kuten kävi itsenäisyyspäivänä. Toivottavasti niin ei käy. Oli sen verran kallis se Frödinge. ;)
Ostin Daim-jäätelöäkin.
Mutta nyt taidan vähän SIIVOTA! Vaikkei kyllä huvittaisi. Tekisi mieli vain lösiä nojatuolissa ja lukea tai katsoa telkkua. Mikähän siinäkin on.
maanantai 2. helmikuuta 2009
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
Hermostunut hirviö
Huomenna.. huomenna... alkaa työelämävalmennus! Hiukan hirvittää kyllä. Pelottaa. Vaikka nyt niinä kahtena kertana kun olen siellä paikassa käynyt ovat ihmiset olleet kivoja, niin eihän sitä tiedä vaikka se muuttuisi huomenna. :( Tänään purin mieltäni oikein miehellekin, kerroin kauhistuksistani. Minulla on ihmeellisiä pelkoja. Aloin ajatella sellaista, että entäs jos siellä paikassa joku kertoo vaikka hauskan vitsin ja alan nauraa, enkä pysty lopettamaan sitä? Tai entäs jos ne ihmiset vain jotenkin tajuavat minun olevan h u l l u ja lähettävät maitojunalla kotiin?
Tuo nauruasia ei ole ihan tuulesta temmattu pelko. Mulla on nimittäin aina ollut tavattoman huono "pokka" ja olen saattanut nauraa mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Muistan kerran yläasteella käytösnumeroni laskettiin kympistä ysiin ihan vain siksi, kun en pystynyt olemaan hihittämättä tunnilla. :( Se kyllä tympäisi. Piti kotona selitellä, että miksi numero laski.. :( No, kun ei nyt vaan huomenna kävisi mitään sellaista.
En tiedä miksi mulle on niin tärkeää, että ihmiset on 'kivoja'. Kestän vain aika huonosti sellaista inhottavaa ilmapiiriä. Vaikka kai sellaiseen tottuu, jos sellaisessa joutuu joka päivä olemaan?
Elän vatsani kautta, mahani on maailmani!
Syömähullu on syömähullu aina vaan! Olen jo "työ"lounaatkin miettinyt valmiiksi. Mulla on Rainbown [reinpoun hirviökielellä!] kiinalaista kanakeittoa. Se on kevyttä. Annoksessa on vain 50 kcal. Voin sallia sellaisen itselleni. Aamupalaa eli aamaria en edes syö, jos pitää aikaisin herätä. Ne jäävät siis nyt aina väliin. Minä en ole koskaan pystynyt syömään aamaria, jos olen menossa työhön/kouluun tms. Aamari kuuluu vain rentoutuneeseen aamuun.
Olihan muuten hyvä kun sattui kaapista se reinpoun keittopaketti kouraan. Ne keitot menee vanhaksi maaliskuussa, joten nyt onkin korkea aika murkinoida ne pois.
Piti pistää tänään Kelalle sähköpostiakin, toivottavasti vastaavat, kun mua alkoi mietityttää se korotettu ylläpitokorvaus, johon kai olen myös oikeutettu työmarkkinatuen lisäksi. Että pitääkö se hakea jotenkin erikseen, vai tuleeko se automaattisesti.
Hirviön kiireet
Mietin miten joillekin on mahdollista olla työssäkäyvä JA pyöreä? Minulla on jo nyt mahdottomia vaikeuksia järjestellä MÄSSYJÄ ja saada niitä rimmaamaan sosiaalisen elämän ja siivousten kanssa. Mullahan on oma SYSTEEMI. Kotityösysteemi ihan kuten on syömäsysteemikin. Kaikki pitää tehdä juuri tietyllä tavalla.. siivot ja muut.. ;)
Nyt oikein harmittaa kun jostain syystä juuri nyt sellaiset ihmiset, joiden kanssa en normaalisti ole juuri edes tekemisissä, tahtovat tavata. :( Kun nyt olisi tämäkin tapahtunut vaikka joskus maaliskuussa, kun olisi saanut rauhassa tottua tuohon työkuvioon, vaan ei. Juuri NYT, nyt pitää. No en kehtaa ihmisille sanoa, että ei oikein kiinnostaisi juuri nyt. ;) Loukkaantuvat vielä. Pitää siis vain kestää. Mutta kurjaa se on. Varsinkin kun nuo ihmiset eivät ole mitään sydänystäviä muutenkaan.
Onkohan itsekästä tai pahaa, kun mulla on periaatteessa niin, että vain joka toinen viikko olisin valmis sosiaaliseen kanssakäymiseen? Joka toinen taas en, koska sillon siivoan ja sitten viikonloppuna MÄSSYttelen. Mutta olipa itsekästä tai ei, niin siitä viis. Onhan ihmisillä syitä ja kiireitä, jollakin on MÄSSYkiire, jollakin kiire lastensa, uran tai opintojen kanssa. Eli miksi siis murehtisin. MÄSSYkiire ei ole yhtään sen turhempi kuin nuo muutkaan. :)
Olen päättänyt ajoittaa pakkopuhelinsoitot Äetmuorille työstä paluun hetkiin. Kun olemme autossa miehen kanssa ja matkalla kotiin. Silloin soitan. ;) Siinä on silloin n. puoli tuntia aikaa puhua. Sitten voi hyvin pätkäistä sillä syyllä, että nyt ollaan kotona jo.
Näin minä elämää ja kiirettä järjestelen, minä suklaahirviö!
Päiväunista luopumisen jälkeen illat ovat alkaneet tuntua tosi pitkiltä. Se on hyvä juttu, mutta on siinä huonot puolensakin. Hyvä puoli on se, että tuntuu kuin olisi enemmän aikaa tehdä kaikkea. Huono puoli on se, että joskus tulee nälkä myöhään illalla.
-Ehkä pitäisikin alkaa RYYPISKELLÄ joka toinen viikonloppu. Joka toinen weekend palvoa vatsaa [=mässätä] ja joka toinen weekend pitää bakkanaalia.
Suklaahaaveet
Paikallisessa K-kaupassa oli Mozartin kuulat melkoisessa alessa, jotain kolme euroa ja xxx centtiä. En ostanut niitä ja nyt tavallaan harmittaa se.. :( Mozartin kuulat nimittäin ovat hyviä.. Lidlissä näin Wienernougat-rasioitakin aikamoisessa alennuksessa. En ostanut. En tiedä kadunko vai en. Varmaa on vain se, että nyt suklaatihyllyni kotona kaipaa täydennystä! Viime MÄSSYssä jouduin syömään Fazerin Omar-suklaalevyä ja se on jo aika paha tilanne se. Vaikka se levy onkin yksi parhaista Fazun levyistä, niin silti se ei ole parasta mahdollista nassutettavaa.
Mies herkutteli Bountyllä tänään ruoan jälkeen. :) Hän pitää Bountystä. Minusta se on kuivaa, pahaa. En ole muutenkaan kookoksen ylin ystävä. Joskus leivon sellaista kookos-kuivakakkua ja se on hyvää kyllä.
Huomenna pitää kaupassa olla oikein valppaana, miettiä kaikkea mitä MÄSSYssä tarvitaan. Varautua. Ajatelkaas vaan, huomenna hirviö tietää jo miten t-elämävalmennus on lähtenyt sujumaan. Saas nähdä mitkä on mielialat silloin!
Tuo nauruasia ei ole ihan tuulesta temmattu pelko. Mulla on nimittäin aina ollut tavattoman huono "pokka" ja olen saattanut nauraa mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Muistan kerran yläasteella käytösnumeroni laskettiin kympistä ysiin ihan vain siksi, kun en pystynyt olemaan hihittämättä tunnilla. :( Se kyllä tympäisi. Piti kotona selitellä, että miksi numero laski.. :( No, kun ei nyt vaan huomenna kävisi mitään sellaista.
En tiedä miksi mulle on niin tärkeää, että ihmiset on 'kivoja'. Kestän vain aika huonosti sellaista inhottavaa ilmapiiriä. Vaikka kai sellaiseen tottuu, jos sellaisessa joutuu joka päivä olemaan?
Elän vatsani kautta, mahani on maailmani!
Syömähullu on syömähullu aina vaan! Olen jo "työ"lounaatkin miettinyt valmiiksi. Mulla on Rainbown [reinpoun hirviökielellä!] kiinalaista kanakeittoa. Se on kevyttä. Annoksessa on vain 50 kcal. Voin sallia sellaisen itselleni. Aamupalaa eli aamaria en edes syö, jos pitää aikaisin herätä. Ne jäävät siis nyt aina väliin. Minä en ole koskaan pystynyt syömään aamaria, jos olen menossa työhön/kouluun tms. Aamari kuuluu vain rentoutuneeseen aamuun.
Olihan muuten hyvä kun sattui kaapista se reinpoun keittopaketti kouraan. Ne keitot menee vanhaksi maaliskuussa, joten nyt onkin korkea aika murkinoida ne pois.
Piti pistää tänään Kelalle sähköpostiakin, toivottavasti vastaavat, kun mua alkoi mietityttää se korotettu ylläpitokorvaus, johon kai olen myös oikeutettu työmarkkinatuen lisäksi. Että pitääkö se hakea jotenkin erikseen, vai tuleeko se automaattisesti.
Hirviön kiireet
Mietin miten joillekin on mahdollista olla työssäkäyvä JA pyöreä? Minulla on jo nyt mahdottomia vaikeuksia järjestellä MÄSSYJÄ ja saada niitä rimmaamaan sosiaalisen elämän ja siivousten kanssa. Mullahan on oma SYSTEEMI. Kotityösysteemi ihan kuten on syömäsysteemikin. Kaikki pitää tehdä juuri tietyllä tavalla.. siivot ja muut.. ;)
Nyt oikein harmittaa kun jostain syystä juuri nyt sellaiset ihmiset, joiden kanssa en normaalisti ole juuri edes tekemisissä, tahtovat tavata. :( Kun nyt olisi tämäkin tapahtunut vaikka joskus maaliskuussa, kun olisi saanut rauhassa tottua tuohon työkuvioon, vaan ei. Juuri NYT, nyt pitää. No en kehtaa ihmisille sanoa, että ei oikein kiinnostaisi juuri nyt. ;) Loukkaantuvat vielä. Pitää siis vain kestää. Mutta kurjaa se on. Varsinkin kun nuo ihmiset eivät ole mitään sydänystäviä muutenkaan.
Onkohan itsekästä tai pahaa, kun mulla on periaatteessa niin, että vain joka toinen viikko olisin valmis sosiaaliseen kanssakäymiseen? Joka toinen taas en, koska sillon siivoan ja sitten viikonloppuna MÄSSYttelen. Mutta olipa itsekästä tai ei, niin siitä viis. Onhan ihmisillä syitä ja kiireitä, jollakin on MÄSSYkiire, jollakin kiire lastensa, uran tai opintojen kanssa. Eli miksi siis murehtisin. MÄSSYkiire ei ole yhtään sen turhempi kuin nuo muutkaan. :)
Olen päättänyt ajoittaa pakkopuhelinsoitot Äetmuorille työstä paluun hetkiin. Kun olemme autossa miehen kanssa ja matkalla kotiin. Silloin soitan. ;) Siinä on silloin n. puoli tuntia aikaa puhua. Sitten voi hyvin pätkäistä sillä syyllä, että nyt ollaan kotona jo.
Näin minä elämää ja kiirettä järjestelen, minä suklaahirviö!
Päiväunista luopumisen jälkeen illat ovat alkaneet tuntua tosi pitkiltä. Se on hyvä juttu, mutta on siinä huonot puolensakin. Hyvä puoli on se, että tuntuu kuin olisi enemmän aikaa tehdä kaikkea. Huono puoli on se, että joskus tulee nälkä myöhään illalla.
-Ehkä pitäisikin alkaa RYYPISKELLÄ joka toinen viikonloppu. Joka toinen weekend palvoa vatsaa [=mässätä] ja joka toinen weekend pitää bakkanaalia.
Suklaahaaveet
Paikallisessa K-kaupassa oli Mozartin kuulat melkoisessa alessa, jotain kolme euroa ja xxx centtiä. En ostanut niitä ja nyt tavallaan harmittaa se.. :( Mozartin kuulat nimittäin ovat hyviä.. Lidlissä näin Wienernougat-rasioitakin aikamoisessa alennuksessa. En ostanut. En tiedä kadunko vai en. Varmaa on vain se, että nyt suklaatihyllyni kotona kaipaa täydennystä! Viime MÄSSYssä jouduin syömään Fazerin Omar-suklaalevyä ja se on jo aika paha tilanne se. Vaikka se levy onkin yksi parhaista Fazun levyistä, niin silti se ei ole parasta mahdollista nassutettavaa.
Mies herkutteli Bountyllä tänään ruoan jälkeen. :) Hän pitää Bountystä. Minusta se on kuivaa, pahaa. En ole muutenkaan kookoksen ylin ystävä. Joskus leivon sellaista kookos-kuivakakkua ja se on hyvää kyllä.
Huomenna pitää kaupassa olla oikein valppaana, miettiä kaikkea mitä MÄSSYssä tarvitaan. Varautua. Ajatelkaas vaan, huomenna hirviö tietää jo miten t-elämävalmennus on lähtenyt sujumaan. Saas nähdä mitkä on mielialat silloin!
lauantai 31. tammikuuta 2009
Herkkuhamsteri!
Olin siellä Lidlissä. Ei ne amerikkalaiset herkut vaikuttaneet mitenkään erikoisilta - en ostanut mitään. Olihan Liidelissä muuten melkoinen satsi popcornia [=poppis hirviökielellä]! Järkkyjä SAAVILLISIA poppista! Huh huh. Kukahan niin paljon sitä voi edes syödä. Varmaan joku amerikkalainen superlihava 300 kiloinen. Poppissaaveja kasassa, sieltä ihmiset osti omansa.
Ruokakaupassa sitten ostin.. sorruin herkkuhamstraukseen.. kun ajattelin, että mun on jo NYT alettava valmistautua MÄSSYYN, kun kuitenkin ensi viikolla olen 'töissä', enkä voi ehkä omistautua herkkuilun suunnittelulle kuten ennen.
Ostin siis Mars Delightin ja Geishan! Ne odottavat herkkuiluviikonloppua, joka koittaa nopeammin kuin arvaammekaan. Nimittäin enää 6 kokonaista vuorokautta siihen on! Ostin myös sellaisen tiramisujälkiruoan [törkeän kallis!] ja Jacky makupalan [kaakaomaku] ja pari jogurttia. Kaikki ne on herkkuhetkeäni varten. Kaupassa oli myös sitä Fazerin uutta Fazerina Caramelia, mutta maistettuani sitä kerran herkuttelussa totesin sen ihan surkeaksi, eli enpä ostanut. Ihme juttu kun täytyy markkinoille tunkea patukoita, jollaisia jo on kolmetoista tusinassa.
Näin kaupassa alennuksella sellaisen syvän lautasen ja teemukin. Kumpikin maksoi yhden euron, eli yhteensä tietysti 2 euroa! Ostin ne, niistä tulee sitten minun 'työ'lounasvälineeni. Mietin pitkään että voisinhan ottaa mukaan näitä meidän astioita, mutta sitten aloin ajatella tarkemmin. Jos vaikka menisi rikki tms. niin sitten täällä kotona olisi pariton määrä juttuja, eikä se olisi hyvä. Joten ostin nyt sitten nuo kapineet. Onneksi olivat alennuksessa. Minusta euro ei ole oikeastaan paljon lautasesta. Kyllä silti kirosin itseäni, kun kerran eilen piti kirpputoreilla notkua, mutta enpäs vain tajunnut katsoa syömävälineitä SIELTÄ! :( Krääääää--ääh! Perinteinen raivonkarjaisu!
Kylmä!
Tänään piti oikein topata itseni kun lähdin liikkeelle! Kaksi paitaa päällekäin! Oli nimittäin kymmenen astetta pakkasta.
Kotonakin palelen usein. Sain juuri sellaisen ajatuksen, että pitäisi kaivaa lämpötyyny esiin tuolta vaatekomerosta. Nimittäin sen kanssahan voisi lämmitellä kätevästi. :) Ihan vaikka työhuoneessakin, vaikka blogatessa! Tyynyn töpseli seinään vaan ja tyyny vaikka paidan alle ja pian ei palele enää. :) Olenpas minä nerokkaana näin lauantain kunniaksi!
Lämpötyyny on meillä ollut jo monta vuotta. Alun perin ostin sen, kun yhteen aikaan mulla oli usein virtsatietulehduksia. Lämpötyyny oli ihana masun päällä silloin. Ja auttaa se myös kuukautiskipuihin.
Turhat kalorit ja pukkarisuklaa
Mulla oli tänään jumppa. Katselin kun yksi nainen siellä pukkarissa söi suklaapatukkaa ja minä vaan mietin, että kuinka se VOI. Kun eihän se nainen voi NAUTTIA siitä yhtään, kun siellähän oli muita läsnä siellä pukkarissa. Miten joku voi syödä sillä lailla noin vaan suklaapatukan muiden nähden. Pelkkiä turhia kaloreita. Minä olisin säästänyt patukan herkutteluihin. Mulla on joku sellainen periaate, että jos kerran otan turhia kaloreita sisääni, niin silloin sen on oltava sen arvoista, kaiken on silloin oltava täydellistä. Täydellisyyteen kuuluu kotona oleminen, rento ilmapiiri, yksin tai miehen kanssa. Minä en voisi syödä suklaapatukkaa pukuhuoneessa, vaikka yrittäisin kuinka.
En itse asiassa enää muista, milloin olisin oikein herkutellut muiden nähden. Ellei nyt lasketa anopin kahvipöytiä, mutta niissäkin olen aina niin varovainen. Niin - en muista, milloin olisin viimeksi oikein kunnolla SYÖNYT reilun annoksen ihmisten nähden. Siitä on vuosia.
Ruokakaupassa sitten ostin.. sorruin herkkuhamstraukseen.. kun ajattelin, että mun on jo NYT alettava valmistautua MÄSSYYN, kun kuitenkin ensi viikolla olen 'töissä', enkä voi ehkä omistautua herkkuilun suunnittelulle kuten ennen.
Ostin siis Mars Delightin ja Geishan! Ne odottavat herkkuiluviikonloppua, joka koittaa nopeammin kuin arvaammekaan. Nimittäin enää 6 kokonaista vuorokautta siihen on! Ostin myös sellaisen tiramisujälkiruoan [törkeän kallis!] ja Jacky makupalan [kaakaomaku] ja pari jogurttia. Kaikki ne on herkkuhetkeäni varten. Kaupassa oli myös sitä Fazerin uutta Fazerina Caramelia, mutta maistettuani sitä kerran herkuttelussa totesin sen ihan surkeaksi, eli enpä ostanut. Ihme juttu kun täytyy markkinoille tunkea patukoita, jollaisia jo on kolmetoista tusinassa.
Näin kaupassa alennuksella sellaisen syvän lautasen ja teemukin. Kumpikin maksoi yhden euron, eli yhteensä tietysti 2 euroa! Ostin ne, niistä tulee sitten minun 'työ'lounasvälineeni. Mietin pitkään että voisinhan ottaa mukaan näitä meidän astioita, mutta sitten aloin ajatella tarkemmin. Jos vaikka menisi rikki tms. niin sitten täällä kotona olisi pariton määrä juttuja, eikä se olisi hyvä. Joten ostin nyt sitten nuo kapineet. Onneksi olivat alennuksessa. Minusta euro ei ole oikeastaan paljon lautasesta. Kyllä silti kirosin itseäni, kun kerran eilen piti kirpputoreilla notkua, mutta enpäs vain tajunnut katsoa syömävälineitä SIELTÄ! :( Krääääää--ääh! Perinteinen raivonkarjaisu!
Kylmä!
Tänään piti oikein topata itseni kun lähdin liikkeelle! Kaksi paitaa päällekäin! Oli nimittäin kymmenen astetta pakkasta.
Kotonakin palelen usein. Sain juuri sellaisen ajatuksen, että pitäisi kaivaa lämpötyyny esiin tuolta vaatekomerosta. Nimittäin sen kanssahan voisi lämmitellä kätevästi. :) Ihan vaikka työhuoneessakin, vaikka blogatessa! Tyynyn töpseli seinään vaan ja tyyny vaikka paidan alle ja pian ei palele enää. :) Olenpas minä nerokkaana näin lauantain kunniaksi!
Lämpötyyny on meillä ollut jo monta vuotta. Alun perin ostin sen, kun yhteen aikaan mulla oli usein virtsatietulehduksia. Lämpötyyny oli ihana masun päällä silloin. Ja auttaa se myös kuukautiskipuihin.
Turhat kalorit ja pukkarisuklaa
Mulla oli tänään jumppa. Katselin kun yksi nainen siellä pukkarissa söi suklaapatukkaa ja minä vaan mietin, että kuinka se VOI. Kun eihän se nainen voi NAUTTIA siitä yhtään, kun siellähän oli muita läsnä siellä pukkarissa. Miten joku voi syödä sillä lailla noin vaan suklaapatukan muiden nähden. Pelkkiä turhia kaloreita. Minä olisin säästänyt patukan herkutteluihin. Mulla on joku sellainen periaate, että jos kerran otan turhia kaloreita sisääni, niin silloin sen on oltava sen arvoista, kaiken on silloin oltava täydellistä. Täydellisyyteen kuuluu kotona oleminen, rento ilmapiiri, yksin tai miehen kanssa. Minä en voisi syödä suklaapatukkaa pukuhuoneessa, vaikka yrittäisin kuinka.
En itse asiassa enää muista, milloin olisin oikein herkutellut muiden nähden. Ellei nyt lasketa anopin kahvipöytiä, mutta niissäkin olen aina niin varovainen. Niin - en muista, milloin olisin viimeksi oikein kunnolla SYÖNYT reilun annoksen ihmisten nähden. Siitä on vuosia.
perjantai 30. tammikuuta 2009
Suklis vaateostoksilla
Oli pakko vähän "sallia" itselleen vaateostoja, kun alkaa se 'työkin' tuossa maanantaina! Kävin ihan vaan kahdella kirpputorilla, UFFilla ja KirppisCenterissä, joten mikään kauhea tuhlari en ole ollut. ;) Ostin harmaat housut (4,50 e), sitten kaksi sellaista harmaata ohutta neuletta, toinen ihan vaaleanharmaa, melkein kuin hopeanharmaa, toinen enempi kuin tumma lyijynharmaa. Ja kummassakin vähän sellaista "kimmellystä" - kuulostaa varmaan oudolta mutta ne näytti hyvältä!
Ne harmaat housut ovat rautaa! Koko 36, vaaleamman harmaalla pohjalla iiiiihan ohuita tummemman harmaita raitoja, joita tuskin huomaa. Lahkeet levenee alaspäin. Aika matala malli vyötäröltä. Toisen neuleen kokoa en tiedä, ostin silmämääräisesti. Toinen oli S. En usko sen toisenkaan olevan mitenkään väärän kokoinen mulle, osaan aika hyvin nimittäin nähdä oman kokoni vaateostoksilla. Kummassakin neuleessa on semmoinen v-kaula-aukko. Toinen on oikeastaan neuletakki..
Miksi harmaata? Siinä vasta kysymys. Normaalisti en käytä harmaata ollenkaan. Ehkä halusin ostaa jotain "vakuuttavaa" t-elämävalmennusta varten. Normaalisti olen sellainen lähinnä mustassa, violetissa, ruskeassa ja pastelliväreissä viihtyvä nainen, mutta niin paljon kuin babypinkkiä rakastankin, niin ehkä se olisi väärä message? :( Jossain väriopaskirjassa sanottiin, että harmaaseen pukeutuva viestii arvokkuutta ja iäkkyyttä, kypsyyttä. Semmoisia messageja minä haluan lähettää nyt.
Namia en ostanut ollenkaan tänään, en siis jemmannut yhtään namppia, eikös ole IHME tämä? Yleensä aina kun liikkeelle lähden niin ostan jotain. Ja laitan kaappiin odottamaan .. herkkuilua.. Mutta tänään en sitä tehnyt.
Tänään tunsin oloni vähän surulliseksi kun söimme miehen kanssa. Kun jotenkin tajusin sen, että hän KUULUU työpaikalleen.. hän kokee olevansa siellä kuin kotonaan... kaikki häntä kuuntelee ja hän tekee tärkeitä juttuja. :( Sitten tajusin kuinka hullua se on, että minä en voi sanoa samaa. Miehellä on töissä se oma koppinsa, missä hän työskentelee, oma tietokone ja oma puhelin, kaikki. Hän tuntee sen paikan kuin omat taskunsa. Hän on osa yhteisöä. Sellainen pysyvä osa. Tietysti olen onnellinen hänen puolestaan, mutta kuten sanottu se korostaa oman tilanteeni erilaisuutta.
Jännittää..
.. mutta ei niinkään se maanantai, vaan se, millainen MÄSSY on seuraavan kerran, kun sellaisen vietän. :) Onko erilaista elää 8-16 arkea ja sitten pitää MÄSSY? Kyllä se varmaankin tulee olemaan erilaista. Kunhan en vaan reagoisi kuin pahatapainen vekara ja alkaisi valittaa, kun ei ole täysiMÄSSY. :) Minusta ei koskaan tiedä! Sen vaan sanon, että parhaani teen herkkuilun onnistumiseksi! Ostan sen Frödingen. Ja vedän kaakkua naamaan niin paljon kuin vaan mieli tekee ja kuinka paljon nyt satun jaksamaankin.
Lidlissä on muuten joku amerikkalaisten herkkujen kampanja menossa. Täytyy varmaan huomenna poiketa siellä vähän "katsomassa". ;)
Jos minulla olisi lapsia, niin olisikohan silloinkin vain MÄSSYN lumoissa? Tyrkkäisinkö syliin pyrkivät lapset pois, jos estäisivät herkutteluani? Miten voisin silloin salata MÄSSYn lapsilta? En nimittäin usko että lasten kuuluisi törmätä sellaiseen ilmiöön. En haluaisi pistää tätä ongelmaani kiertämään. Siinä mielessä on tietysti hyvä, että EI ole lapsia - en joudu miettimään näitä asioita. Mutta myönnän tietysti sen että lapsettomuus on ollut mulle kipeäkin asia.
Wanha Rrrakastaja
Kuulin eilen että yksi vanha 'suhteeni' on kuollut! Hän oli aika paljon mua vanhempi, 34 vuotta vanhempi. Meillä ei ollut varsinaista SEKSIsuhdetta, kunhan sellaista yleistä kähmintää ja nakuilua. :) Varmaan se olisi mennyt ihan full contact sportiksi, jos en olisi ollut niin oikukas otus ja lähtenyt siitä kävelemään. Jotenkin hullua ajatella, että häntä ei ole enää. Minne hän on mennyt? Onko elämää kuoleman jälkeen..? Muistan häntä ihan hyvällä. Elämä on oppimista, me ihmiset olemme toistemme opettajia ja oppilaita. Kaikesta ja kaikista voi oppia jotain.
Ne harmaat housut ovat rautaa! Koko 36, vaaleamman harmaalla pohjalla iiiiihan ohuita tummemman harmaita raitoja, joita tuskin huomaa. Lahkeet levenee alaspäin. Aika matala malli vyötäröltä. Toisen neuleen kokoa en tiedä, ostin silmämääräisesti. Toinen oli S. En usko sen toisenkaan olevan mitenkään väärän kokoinen mulle, osaan aika hyvin nimittäin nähdä oman kokoni vaateostoksilla. Kummassakin neuleessa on semmoinen v-kaula-aukko. Toinen on oikeastaan neuletakki..
Miksi harmaata? Siinä vasta kysymys. Normaalisti en käytä harmaata ollenkaan. Ehkä halusin ostaa jotain "vakuuttavaa" t-elämävalmennusta varten. Normaalisti olen sellainen lähinnä mustassa, violetissa, ruskeassa ja pastelliväreissä viihtyvä nainen, mutta niin paljon kuin babypinkkiä rakastankin, niin ehkä se olisi väärä message? :( Jossain väriopaskirjassa sanottiin, että harmaaseen pukeutuva viestii arvokkuutta ja iäkkyyttä, kypsyyttä. Semmoisia messageja minä haluan lähettää nyt.
Namia en ostanut ollenkaan tänään, en siis jemmannut yhtään namppia, eikös ole IHME tämä? Yleensä aina kun liikkeelle lähden niin ostan jotain. Ja laitan kaappiin odottamaan .. herkkuilua.. Mutta tänään en sitä tehnyt.
Tänään tunsin oloni vähän surulliseksi kun söimme miehen kanssa. Kun jotenkin tajusin sen, että hän KUULUU työpaikalleen.. hän kokee olevansa siellä kuin kotonaan... kaikki häntä kuuntelee ja hän tekee tärkeitä juttuja. :( Sitten tajusin kuinka hullua se on, että minä en voi sanoa samaa. Miehellä on töissä se oma koppinsa, missä hän työskentelee, oma tietokone ja oma puhelin, kaikki. Hän tuntee sen paikan kuin omat taskunsa. Hän on osa yhteisöä. Sellainen pysyvä osa. Tietysti olen onnellinen hänen puolestaan, mutta kuten sanottu se korostaa oman tilanteeni erilaisuutta.
Jännittää..
.. mutta ei niinkään se maanantai, vaan se, millainen MÄSSY on seuraavan kerran, kun sellaisen vietän. :) Onko erilaista elää 8-16 arkea ja sitten pitää MÄSSY? Kyllä se varmaankin tulee olemaan erilaista. Kunhan en vaan reagoisi kuin pahatapainen vekara ja alkaisi valittaa, kun ei ole täysiMÄSSY. :) Minusta ei koskaan tiedä! Sen vaan sanon, että parhaani teen herkkuilun onnistumiseksi! Ostan sen Frödingen. Ja vedän kaakkua naamaan niin paljon kuin vaan mieli tekee ja kuinka paljon nyt satun jaksamaankin.
Lidlissä on muuten joku amerikkalaisten herkkujen kampanja menossa. Täytyy varmaan huomenna poiketa siellä vähän "katsomassa". ;)
Jos minulla olisi lapsia, niin olisikohan silloinkin vain MÄSSYN lumoissa? Tyrkkäisinkö syliin pyrkivät lapset pois, jos estäisivät herkutteluani? Miten voisin silloin salata MÄSSYn lapsilta? En nimittäin usko että lasten kuuluisi törmätä sellaiseen ilmiöön. En haluaisi pistää tätä ongelmaani kiertämään. Siinä mielessä on tietysti hyvä, että EI ole lapsia - en joudu miettimään näitä asioita. Mutta myönnän tietysti sen että lapsettomuus on ollut mulle kipeäkin asia.
Wanha Rrrakastaja
Kuulin eilen että yksi vanha 'suhteeni' on kuollut! Hän oli aika paljon mua vanhempi, 34 vuotta vanhempi. Meillä ei ollut varsinaista SEKSIsuhdetta, kunhan sellaista yleistä kähmintää ja nakuilua. :) Varmaan se olisi mennyt ihan full contact sportiksi, jos en olisi ollut niin oikukas otus ja lähtenyt siitä kävelemään. Jotenkin hullua ajatella, että häntä ei ole enää. Minne hän on mennyt? Onko elämää kuoleman jälkeen..? Muistan häntä ihan hyvällä. Elämä on oppimista, me ihmiset olemme toistemme opettajia ja oppilaita. Kaikesta ja kaikista voi oppia jotain.
torstai 29. tammikuuta 2009
Kääretorttua, kääretorttua..
Katson kristallipallooni ja seuraavan herkkuilun leivonnainen voi hyvin olla kääretorttu. Tein kääristä yhteen aikaan useinkin, nyt en ole vähään aikaan tehnyt. Teen useimmiten unelmatorttupohjan ja täytän sen appelsiinimarmeladin, vaniljavanukkaan ja kermavaahdon sekoituksella. Meillä kumpikin pitää siitä leivonnaisesta paljon, sekä mies että minä. Helpommalla tosin pääsisi jos vain miksaisi vaikka sen marmeladin appetuorejuustoon. Saattaa olla että teen niin seuraavassa MÄSSY- oho, siis herkkuilussa, koska minulla on silloin tavallista lyhyempi herkkuilu. :( Ei ole täyttä kahta vuorokautta.
Kääriksen pluspuoliin kuuluu sen helppous mitä valmistamiseen tulee - se valmistuu lisäksi nopeasti, ei tarvitse odotella minkään hyytymistä kuten on laita hyydykekakkujen kanssa. Kääriksessa on vielä sekin hyvä puoli, että sen syömme tosi nopsasti loppuun. :) Mokkapalat ovat siinä mielessä huono, että niitä aina jää. Nytkin heitin eilen kaksi viimeistä palaa pois. Mies ei halunnut niitä, hän on nyt ihan paniikissa keventämässä ruokavaliota, kun meni se paino yli sadan. Se sata on miehen haamuraja, siihen tilttaa. Vaikka kuten olen sanonut, minulle asia ei merkitse mitään. Saa iso mies painaakin sata.
Suklaahirviö skippaa aamupalat!
Kolmas päivä ilman aamupalaa eli AAMARIA. Minun pitää olla neljä (4) päivää tässä viikossa ilman aamaria, se on Sääntö. Nyt olen ollut kolme, neljäs on sitten lauantai kun mulla on liikuntaharrastus sille päivälle. Jotenkin se on melkein helpompi jaksaa ilman aamaria. Eikös olekin outoa?
Nyt juuri otin 100 grammaa lohta sulamaan tuolta pakastimesta, siitä tulee mun ruoan proteiiniosuus.
Kumma miten alkava t-elämävalmennus tuntuu lisäävän tarvetta kontrolloida syömistä. Mä raukka pelkään mennä sinne, kun ajattelen että jos he pitävät mua läskinä siellä. Vaikka sen paikan pomo on kyllä tosi pyöreä itse, mutta silti.. jotenkin en arvioi muita samalla mittarilla kuin itseäni.
Varasin huomiseksi kampaamoajankin, se on kello 13. Täytyy saada tukka leikattua ennen sitä valmennusta, koska en tosiaankaan halua enää sitten arki-iltana sitä hoitaa. Mulla hiusten leikkaus/trimmausväli on muuten melko tasan kolme kuukautta. Mullahan on sellainen aika klassinen pituus tässä tukassa, hiukset koskettavat hartioita, mutta eivät ole mitkään superpitkät. Siksi niille oikeastaan riittää hyvin se latvojen tasaus kerran kolmessa kuukaudessa.
Käyn samalla huomenna kirppareilla metsästämässä jotain vaatteita, että saan vaihtelua työpukeutumiseen. Vaikka joskus tuntuu että mulla on vaatteita kaapit täynnä.. mutta ne eivät ole "oikeanlaisia", oikeastaan ajattelin lahjoittaa UFFille/Pelastikselle monia niistä.
Ne ihmiset siellä t-elovalmennuspaikassa eivät vain vaikuta mitenkään kauhean vaatteista innostuneilta, siinä mielessä kai mun on turha leikkiä mitään paratiisilintua siellä, mutta mulle nyt vaan nätit vaatteet on tärkeitä. :( Masentuisin kai jos menisin joka aamu samassa villatakissa päivän työhön. Eli kai sitä oikeastaan tekee pukeutumisleikkiä ITSENSÄ vuoksi ensisijaisesti. Jos muut siitä nauttii niin se on tietty pelkkää booooooonusta. ;) [Hirviökieleen kuuluu muuten joidenkin sanojen venytys niin, että ne kuulostaa hassuilta! Se on hirviöhuumoria se!]
Työelämää New Yorkin malliin
Lueskelen Lauren Weisbergerin kahta kirjaa, jotka mulla on. Toisen ostin pokkarina ja toinen on kovakantinen. "Paholainen pukeutuu Pradaan" on mun mielestä parempi niistä. Tietysti se "VIP-ihmisiä" on myös hyvä, mutta Paholainen on mahtava. Olen nähnyt sen elokuvan, mutta minusta siinä se kirjan alkuperäinen idea Miranda Priestlystä totaalisena psykopaattinarttuna oli ihan vesitetty.
Kun noita kirjoja lukee niin tajuaa sen kuinka löysää Suomessa vielä töissä sittenkin on. Ja toivottavasti pysyykin sellaisena!! Tuossa Paholaisessa ihmiset tekivät 14 tuntista päivää, joskus ylikin. Ei siinä ollut mahdollisuutta mihinkään työntekijän oikeuksien esiin vetämiseen: joko teet tai saat kenkää. Plain and simple. Kun juuri sinun työtäsi himoavat tuhannet, niin on parasta tanssia pomon pillin mukaan.
Kyllä mulle vaan sopii se, että viimeistään klo 16-17 pistetään pillit pussiin. :) Minusta juuri se on eurooppalaisuudessa jotenkin niin paljon sivistyneempää + inhimillisempää, ettei me olla yhtä kuin työmme!! Että ihmisillä on vapaa-aika, lomia, ihmiset elävät perheellekin. Ja että voi käydä vaikka jossain työväenopiston kurssilla tai uimahallissa. Meillä mies esim. käy puutyössä, hän tykkää nikkaroida ja hän VOI käydä, koska hänen työnsä ei ole 14 h/vrk!
Luen noita kirjoja, että tajuaisin kuinka onnekas olen kun olen sentään menossa INHIMILLISEEN 'työhön'. Mulle on tullut tavaksi pistää työhön lainausmerkit, koska tuo ei ole 'oikea' työpaikka. :( Vaan 'vain' työelämävalmennus. :( Mutta onneksi sitä ei kukaan tiedä! Siis tarkoitan että kun olen tuolla liikenteessä, niin kaikki varmaan ajattelevat, että siinä on vain yksi työssä käyvä ihminen lisää. Eihän mun tarvitse mennä kaikille maailman ihmisille julistamaan, että olen 'vain' työelämävalmennettava. :)
Toivottavasti en kiinny siihen hommaan tai siihen paikkaan liikaa. Onko hullu pelko sellainen, että pelkää viihtyvänsä? :( Pelkään sitä, koska tiedän etten toisaalta saa olla tuolla kuin 3 kuukautta. Sitten jos kaikki meneekin hyvin, niin jotenkin pelkään jääväni surkeasti kaipaamaan sitä. :(
Viran puolesta huudan ja hoilaan -
että enää 8 kokonaista vuorokautta herkkuiluun..!
Kääriksen pluspuoliin kuuluu sen helppous mitä valmistamiseen tulee - se valmistuu lisäksi nopeasti, ei tarvitse odotella minkään hyytymistä kuten on laita hyydykekakkujen kanssa. Kääriksessa on vielä sekin hyvä puoli, että sen syömme tosi nopsasti loppuun. :) Mokkapalat ovat siinä mielessä huono, että niitä aina jää. Nytkin heitin eilen kaksi viimeistä palaa pois. Mies ei halunnut niitä, hän on nyt ihan paniikissa keventämässä ruokavaliota, kun meni se paino yli sadan. Se sata on miehen haamuraja, siihen tilttaa. Vaikka kuten olen sanonut, minulle asia ei merkitse mitään. Saa iso mies painaakin sata.
Suklaahirviö skippaa aamupalat!
Kolmas päivä ilman aamupalaa eli AAMARIA. Minun pitää olla neljä (4) päivää tässä viikossa ilman aamaria, se on Sääntö. Nyt olen ollut kolme, neljäs on sitten lauantai kun mulla on liikuntaharrastus sille päivälle. Jotenkin se on melkein helpompi jaksaa ilman aamaria. Eikös olekin outoa?
Nyt juuri otin 100 grammaa lohta sulamaan tuolta pakastimesta, siitä tulee mun ruoan proteiiniosuus.
Kumma miten alkava t-elämävalmennus tuntuu lisäävän tarvetta kontrolloida syömistä. Mä raukka pelkään mennä sinne, kun ajattelen että jos he pitävät mua läskinä siellä. Vaikka sen paikan pomo on kyllä tosi pyöreä itse, mutta silti.. jotenkin en arvioi muita samalla mittarilla kuin itseäni.
Varasin huomiseksi kampaamoajankin, se on kello 13. Täytyy saada tukka leikattua ennen sitä valmennusta, koska en tosiaankaan halua enää sitten arki-iltana sitä hoitaa. Mulla hiusten leikkaus/trimmausväli on muuten melko tasan kolme kuukautta. Mullahan on sellainen aika klassinen pituus tässä tukassa, hiukset koskettavat hartioita, mutta eivät ole mitkään superpitkät. Siksi niille oikeastaan riittää hyvin se latvojen tasaus kerran kolmessa kuukaudessa.
Käyn samalla huomenna kirppareilla metsästämässä jotain vaatteita, että saan vaihtelua työpukeutumiseen. Vaikka joskus tuntuu että mulla on vaatteita kaapit täynnä.. mutta ne eivät ole "oikeanlaisia", oikeastaan ajattelin lahjoittaa UFFille/Pelastikselle monia niistä.
Ne ihmiset siellä t-elovalmennuspaikassa eivät vain vaikuta mitenkään kauhean vaatteista innostuneilta, siinä mielessä kai mun on turha leikkiä mitään paratiisilintua siellä, mutta mulle nyt vaan nätit vaatteet on tärkeitä. :( Masentuisin kai jos menisin joka aamu samassa villatakissa päivän työhön. Eli kai sitä oikeastaan tekee pukeutumisleikkiä ITSENSÄ vuoksi ensisijaisesti. Jos muut siitä nauttii niin se on tietty pelkkää booooooonusta. ;) [Hirviökieleen kuuluu muuten joidenkin sanojen venytys niin, että ne kuulostaa hassuilta! Se on hirviöhuumoria se!]
Työelämää New Yorkin malliin
Lueskelen Lauren Weisbergerin kahta kirjaa, jotka mulla on. Toisen ostin pokkarina ja toinen on kovakantinen. "Paholainen pukeutuu Pradaan" on mun mielestä parempi niistä. Tietysti se "VIP-ihmisiä" on myös hyvä, mutta Paholainen on mahtava. Olen nähnyt sen elokuvan, mutta minusta siinä se kirjan alkuperäinen idea Miranda Priestlystä totaalisena psykopaattinarttuna oli ihan vesitetty.
Kun noita kirjoja lukee niin tajuaa sen kuinka löysää Suomessa vielä töissä sittenkin on. Ja toivottavasti pysyykin sellaisena!! Tuossa Paholaisessa ihmiset tekivät 14 tuntista päivää, joskus ylikin. Ei siinä ollut mahdollisuutta mihinkään työntekijän oikeuksien esiin vetämiseen: joko teet tai saat kenkää. Plain and simple. Kun juuri sinun työtäsi himoavat tuhannet, niin on parasta tanssia pomon pillin mukaan.
Kyllä mulle vaan sopii se, että viimeistään klo 16-17 pistetään pillit pussiin. :) Minusta juuri se on eurooppalaisuudessa jotenkin niin paljon sivistyneempää + inhimillisempää, ettei me olla yhtä kuin työmme!! Että ihmisillä on vapaa-aika, lomia, ihmiset elävät perheellekin. Ja että voi käydä vaikka jossain työväenopiston kurssilla tai uimahallissa. Meillä mies esim. käy puutyössä, hän tykkää nikkaroida ja hän VOI käydä, koska hänen työnsä ei ole 14 h/vrk!
Luen noita kirjoja, että tajuaisin kuinka onnekas olen kun olen sentään menossa INHIMILLISEEN 'työhön'. Mulle on tullut tavaksi pistää työhön lainausmerkit, koska tuo ei ole 'oikea' työpaikka. :( Vaan 'vain' työelämävalmennus. :( Mutta onneksi sitä ei kukaan tiedä! Siis tarkoitan että kun olen tuolla liikenteessä, niin kaikki varmaan ajattelevat, että siinä on vain yksi työssä käyvä ihminen lisää. Eihän mun tarvitse mennä kaikille maailman ihmisille julistamaan, että olen 'vain' työelämävalmennettava. :)
Toivottavasti en kiinny siihen hommaan tai siihen paikkaan liikaa. Onko hullu pelko sellainen, että pelkää viihtyvänsä? :( Pelkään sitä, koska tiedän etten toisaalta saa olla tuolla kuin 3 kuukautta. Sitten jos kaikki meneekin hyvin, niin jotenkin pelkään jääväni surkeasti kaipaamaan sitä. :(
Viran puolesta huudan ja hoilaan -
että enää 8 kokonaista vuorokautta herkkuiluun..!
keskiviikko 28. tammikuuta 2009
Kirottu olkoon Alexander Graham Bellin nimi!
-ja kirottu hänen laitteensa, PUHELIN! -Soitin tänään Muorille, pakko kun oli. Kun en eilen tavoittanut häntä ja kerran viikossa on tapani soittaa. Inhottaa valittaa aina näistä soitoista täällä, varmaan olen jo leimautunut vuosisadan ruikuttajaksi. :( Mutta mitäpä minä muutakaan, miehelle en viitsi soittaa töihin ja valittaa. [Hehe onhan puhelin toisaalta ihan hyväkin värkki, pitää miehen ja mut yhteyksissä!]
Äetmuori on ihan täpinöissään tuon minun kolmen kuukauden "työ"jakson vuoksi. En voi sille mitään, mutta ärsyynnyn siitä kun hän puhuu minulle kuin imbesillille. Taas tänään. Jankutti kuinka pitää tehdä ruokaa pakastimeen, että kiirepäivinä sieltä saamme (minulla on aina pakaste-aterioita valmiina, huomautettakoon tässä tämän verran), kuinka ei saa olla kiire kotiin iltapäivällä, ettei vaikuta motivoitumattomalta, kuinka pitää aamulla aina olla ennen kaikkia muita siellä (näitä Muori on jo aiemminkin tolkuttanut ja lisää tuli) ja kuinka ennen muuta pitää olla iloinen ja pirteä! Pitää "esittää", kuten Muori sanoi.
Ollenkaan ajattelematta, että jos nyt alan "esittää" jotain "roolia" [kuten Muori haluaa], niin se käy tavattoman raskaaksi mulle pitkän päälle. Ja jos väsähdän esittämiseen, niin kuinka kummallisen vaikutelman se musta antaa niille ihmisille siellä: ensin sellainen heko-heko-american-cheerleader -tyyppi ja sitten yhtäkkiä hiljainen, ystävällinen, mietteliäs henkilö. Skitsofreeni. Siksi en ajatellutkaan noudattaa Muorin neuvoa, vaan ajattelin olla ihan oma itseni vain. Minusta nimittäin kohteliaisuuden ja ystävällisyyden pitää riittää, en minä ainakaan jaksa alkaa vetää mitään viihdytysjoukkojen hommaa yhtään missään. I'm too old for that shit.
On tosi onni etten kertonut yhtään aikaisemmin tuosta työelämävalmennuksesta Muorille, muuten olisin nimittäin jo helisemässä saadessani joka viikko samat neuvot ja varoitukset. Hänellä on ihmeellinen taito saada kaikki ilo ja into minusta katoamaan, puff, noin vain. Ja muutun vastahankaiseksi ihmiseksi. Kuuntelen kohteliaisuuttani, mutta sisimmässäni minua ärsyttää ja suututtaa.
Muori on muuten kokonaan unohtanut yhden osa-alueen (enkä halua häntä siitä muistuttaakaan), nimittäin PUKEUTUMISEN! Vielä en ole kuullut luentoa siisteistä työvaatteista ja meikin tärkeydestä. Ehkä kuulen sen ensi viikolla hommien jo alettua. Jipii, ihanaa kun on jotain odotettavaa!
Mies sanoo, että anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kun se ei ole niin helppoa. Muori odottaa vastauksia jaarituksiinsa, lähinnä tietysti vain kyllä, jaa ja aamen-vastauksia, mutta myös kommentteja. Joten kokonaan kuuntelematta ei oikein voi olla.
Noinkohan joku muu kolmikymppinen joutuu kuuntelemaan noin tunnin joka viikko itselleen puhuttavan kuin 16-vuotiaalle, joka on johonkin oppilasasuntolaan muuttanut. Kuitenkin olen ollut omillani 18-vuotiaasta lähtien.
Minä en tykkää utelusta, mutta olen muutaman ystäväni kanssa rohkaistunut ja kysellyt, josko heidän äitinsä puuttuvat heidän hiustyyliinsä (minä en "saa" leikata tukkaa esim. lyhyeksi, ihan oikeasti), heidän työtilanteeseensa, heidän elämänsä joka yksityiskohtaan, meikkiin, painoon, vaatteisiin yms. Ja täytyy sanoa että tällä tietämyksellä olen AINOA, jonka tilanne on tällainen. Eli minun on pakko ajatella, että Äetmuori on tässä suhteessa poikkeus, että meidän suhteemme ei ole sellainen kuin normaalin aikuisen vanhemman suhde aikuiseen lapseen.
Tietysti vanhemmat aina huolehtivat, oli lapsi minkä ikäinen vain, mutta eivät miehen vanhemmat sekaannu hänen vaatteisiinsa, hänen autoonsa, hänen valintoihinsa. Ystäväni hommasi ison tatuoinnin reiteensä. Hänen äitinsä sanoi että hänestä se oli ruma, mutta siihen asia jäi. Jos minä olisin tehnyt saman, niin Äetmuori ei olisi tyytynyt kauhistelemaan sitä KERRAN. Ei - saisin kuulla siitä joka kerran kun tapaamme. Vaikkei siihen mitenkään voisi vaikuttaa, niin saisin silti kuulla siitä.
Kun leikkasin yhdessä vaiheessa tukkani lyhyeksi, niin Äetmuori oli oikein sormillaan siinä kiinni ja koko kesämökkiaikamme hän kauhisteli sitä ja pakotti mua lupaamaan, etten koskaan enää leikkaisi tukkaa. Ja yritti koko ajan värvätä miestä puolelleen, "sano nyt sinäkin miten hirveä tuollainen tukka on", mutta mies on sen verran solidaarinen mulle, ettei lähtenyt siihen mukaan ollenkaan.
Tuntuu hölmöltä ettei kolmekymppisenä edes omien hiustensa pituutta saisi päättää.
Ja ettei Muori luota mun järkeeni sen vertaa, että tajuaisi minun tietenkin jo varautuneen siihen, että ensi maanantaista alkaen meidän arkirytmi muuttuu. Tiedän kyllä että hän pitää mua ammatillisessa mielessä varsinaisena luuuuuuu-uuserina, mutta luulisi hänen nyt tajunneen tähän mennessä, että kotihommat mulla ainakin on hanskassa. Niissä en oikeastaan neuvomista tarvitse enää keneltäkään.
Jotenkin Muoria tuntuu ärsyttävän nykyisin sekin, kun siivoan ja leivon. Muori-parka ei osaa arvostaa mitään sellaista, häntä vain ärsyttää, kai siksi kun hän ei itse ollut leivontaan ja kokkaukseen suuntautunut. Hänen makuunsa on enemmän esim. Siukun elämä, Siukku ei siivoa, ei leivo eikä kokkaa. Lapset saavat Grandiosaa ja sen sellaista.. Äetmuorin mielestä se on OK, koska Siukku on niin työnsä kautta elävä ihminen. Äetmuori on viime aikoina omistautunut näille amerikkalaisille teevee-sarjoille, jotka rohkaisevat ihmisiä olemaan K U L U T T A J I A ennen muuta. Eli olemaan ura-ihmisiä, tekemään pitkää päivää, ostamaan, jne. Lipstick Jungle on hyvä esimerkki tästä. Itsekin katson sitä, koska mä tykkään muodista, mutta en kadehdi sitä niiden naisten elämäntapaa enkä tahtoisi itselleni sellaista. Koska minusta amerikkalaisten pitkät työpäivät ja vapaa-ajallakin jatkuva "suorittaminen" on mahdollisimman epäeurooppalaista ja mahdollisimman epämiellyttävää. Uskon aina olevani sellainen ihminen joka pistää ihmissuhteensa ja kotinsa ensimmäiselle sijalle. Mulle työssä on palkkaa tärkeämpää se, että saa olla miellyttävässä ympäristössä ja että työ on jotenkin edes kiinnostavaa. Mieluummin vaikka nälkäpalkka kuin sellainen verinen kilpailu ja kyräily..
Muori oli kuulemma oikein tehnyt listan paperille kaikista niistä asioista, joista hänen täytyy mua osaamatonta opettaa ja neuvoa. ;) Hän itse sanoi. Ja sitten sanoi ihan kiihdyksissään yhdessä vaiheessa, että "minä olen kuule ihan ajatellut tämän sinun puolesta jo.." :) Mukavaa, eikö? Kaikkein mukavinta olisi varmaan jos Muori pystyisi elämään mun elämän mun puolestani. Varmaan siitä sitten tulisikin hyvä elämä, kun joku Muorin kaltainen olisi elämässä eikä tällainen epäonnistuja kuin minä.
Iloisia asioita, hauskaa odotettavaa
Hehe, sanotaan nyt hirviöviran puolesta, että enää 9 kokonaista vuorokautta herkkuiluun. ;) Tunnustin eilen miehelle, että minua harmitti Frödingen Prinsessa-kakun puute. Nauroin vedet silmissä kun kerroin tätä miehelle ja hänkin hörähteli. Mutta sanoi, että täytyy sitten seuraavaan herkkuhetkeen ostaa mulle sellainen, jos kerran sitä kaipasin. Mies sitäkin ihmetteli, että miksi en sanonut viime lauantaina mitään kaupassa. Minä sanoin, että en kehdannut.
Miehellä on nyt ollut vähän vitsit vähissä, oli paino ollut 101 kiloa ja meillä se tietää KATASTROFIA!! !! Mies ei hermostu 98 kilosta, mutta jos se paino menee yli sadan, niin sitten hän kyllä saa hepulit. Minä en oikein tiedä miten voisin häntä auttaa! Kun joskus hän puhuu että jos ottaisikin töihin ruoan sijasta mukaan vaikka vain sämpylän. Mutta jos laitan sellaisen, niin sitten häntä päätä särkee kun tulee kotiin ja hän valittaa, että oli nälkä. Tietysti namikit voisi arjesta hänkin jättää pois, mutta joskus se on vaikeaa. Olen huolissani siitä ettei hän sairastu, ettei tule korkea verenpaine tai kolesteroli tms.. No, täytyy kai koettaa "keventää", laittaa hälle tarjolle kasvia ja hedelmää. Kasvia tietysti meillä onkin, mutta eihän se oikein auta jos se on vain lisuke ja raskasta ravintoa vedetään niiden päälle normaalisti.
Mutta mulla ei ole mitään intressiä saarnata miehelle painosta, koska mulle hän on hyvä vaikka painaisi yhtä paljon kuin sinivalas ja olisi yhtä iso!
Minun pitääkin mennä kauppalle käymään ja ostaa porkkanaa ja lanttua! Unohdin ne kauppalapusta eilen, olin varma että niitä muka olisi.. Ja katinvillat.. pikkuisia nysiä porkkananäpätkiä vaan, eihän niistä tullut muuta kuin vihaiseksi! Lupasin käydä paperikaupassa/kirjakaupassakin, mies tarvitsee kartonkia yhden arkin.
Mietin jo samalla vähän, että mitäs seuraavaan herkkuhetkeen leivotaan.. :)
Äetmuori on ihan täpinöissään tuon minun kolmen kuukauden "työ"jakson vuoksi. En voi sille mitään, mutta ärsyynnyn siitä kun hän puhuu minulle kuin imbesillille. Taas tänään. Jankutti kuinka pitää tehdä ruokaa pakastimeen, että kiirepäivinä sieltä saamme (minulla on aina pakaste-aterioita valmiina, huomautettakoon tässä tämän verran), kuinka ei saa olla kiire kotiin iltapäivällä, ettei vaikuta motivoitumattomalta, kuinka pitää aamulla aina olla ennen kaikkia muita siellä (näitä Muori on jo aiemminkin tolkuttanut ja lisää tuli) ja kuinka ennen muuta pitää olla iloinen ja pirteä! Pitää "esittää", kuten Muori sanoi.
Ollenkaan ajattelematta, että jos nyt alan "esittää" jotain "roolia" [kuten Muori haluaa], niin se käy tavattoman raskaaksi mulle pitkän päälle. Ja jos väsähdän esittämiseen, niin kuinka kummallisen vaikutelman se musta antaa niille ihmisille siellä: ensin sellainen heko-heko-american-cheerleader -tyyppi ja sitten yhtäkkiä hiljainen, ystävällinen, mietteliäs henkilö. Skitsofreeni. Siksi en ajatellutkaan noudattaa Muorin neuvoa, vaan ajattelin olla ihan oma itseni vain. Minusta nimittäin kohteliaisuuden ja ystävällisyyden pitää riittää, en minä ainakaan jaksa alkaa vetää mitään viihdytysjoukkojen hommaa yhtään missään. I'm too old for that shit.
On tosi onni etten kertonut yhtään aikaisemmin tuosta työelämävalmennuksesta Muorille, muuten olisin nimittäin jo helisemässä saadessani joka viikko samat neuvot ja varoitukset. Hänellä on ihmeellinen taito saada kaikki ilo ja into minusta katoamaan, puff, noin vain. Ja muutun vastahankaiseksi ihmiseksi. Kuuntelen kohteliaisuuttani, mutta sisimmässäni minua ärsyttää ja suututtaa.
Muori on muuten kokonaan unohtanut yhden osa-alueen (enkä halua häntä siitä muistuttaakaan), nimittäin PUKEUTUMISEN! Vielä en ole kuullut luentoa siisteistä työvaatteista ja meikin tärkeydestä. Ehkä kuulen sen ensi viikolla hommien jo alettua. Jipii, ihanaa kun on jotain odotettavaa!
Mies sanoo, että anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta kun se ei ole niin helppoa. Muori odottaa vastauksia jaarituksiinsa, lähinnä tietysti vain kyllä, jaa ja aamen-vastauksia, mutta myös kommentteja. Joten kokonaan kuuntelematta ei oikein voi olla.
Noinkohan joku muu kolmikymppinen joutuu kuuntelemaan noin tunnin joka viikko itselleen puhuttavan kuin 16-vuotiaalle, joka on johonkin oppilasasuntolaan muuttanut. Kuitenkin olen ollut omillani 18-vuotiaasta lähtien.
Minä en tykkää utelusta, mutta olen muutaman ystäväni kanssa rohkaistunut ja kysellyt, josko heidän äitinsä puuttuvat heidän hiustyyliinsä (minä en "saa" leikata tukkaa esim. lyhyeksi, ihan oikeasti), heidän työtilanteeseensa, heidän elämänsä joka yksityiskohtaan, meikkiin, painoon, vaatteisiin yms. Ja täytyy sanoa että tällä tietämyksellä olen AINOA, jonka tilanne on tällainen. Eli minun on pakko ajatella, että Äetmuori on tässä suhteessa poikkeus, että meidän suhteemme ei ole sellainen kuin normaalin aikuisen vanhemman suhde aikuiseen lapseen.
Tietysti vanhemmat aina huolehtivat, oli lapsi minkä ikäinen vain, mutta eivät miehen vanhemmat sekaannu hänen vaatteisiinsa, hänen autoonsa, hänen valintoihinsa. Ystäväni hommasi ison tatuoinnin reiteensä. Hänen äitinsä sanoi että hänestä se oli ruma, mutta siihen asia jäi. Jos minä olisin tehnyt saman, niin Äetmuori ei olisi tyytynyt kauhistelemaan sitä KERRAN. Ei - saisin kuulla siitä joka kerran kun tapaamme. Vaikkei siihen mitenkään voisi vaikuttaa, niin saisin silti kuulla siitä.
Kun leikkasin yhdessä vaiheessa tukkani lyhyeksi, niin Äetmuori oli oikein sormillaan siinä kiinni ja koko kesämökkiaikamme hän kauhisteli sitä ja pakotti mua lupaamaan, etten koskaan enää leikkaisi tukkaa. Ja yritti koko ajan värvätä miestä puolelleen, "sano nyt sinäkin miten hirveä tuollainen tukka on", mutta mies on sen verran solidaarinen mulle, ettei lähtenyt siihen mukaan ollenkaan.
Tuntuu hölmöltä ettei kolmekymppisenä edes omien hiustensa pituutta saisi päättää.
Ja ettei Muori luota mun järkeeni sen vertaa, että tajuaisi minun tietenkin jo varautuneen siihen, että ensi maanantaista alkaen meidän arkirytmi muuttuu. Tiedän kyllä että hän pitää mua ammatillisessa mielessä varsinaisena luuuuuuu-uuserina, mutta luulisi hänen nyt tajunneen tähän mennessä, että kotihommat mulla ainakin on hanskassa. Niissä en oikeastaan neuvomista tarvitse enää keneltäkään.
Jotenkin Muoria tuntuu ärsyttävän nykyisin sekin, kun siivoan ja leivon. Muori-parka ei osaa arvostaa mitään sellaista, häntä vain ärsyttää, kai siksi kun hän ei itse ollut leivontaan ja kokkaukseen suuntautunut. Hänen makuunsa on enemmän esim. Siukun elämä, Siukku ei siivoa, ei leivo eikä kokkaa. Lapset saavat Grandiosaa ja sen sellaista.. Äetmuorin mielestä se on OK, koska Siukku on niin työnsä kautta elävä ihminen. Äetmuori on viime aikoina omistautunut näille amerikkalaisille teevee-sarjoille, jotka rohkaisevat ihmisiä olemaan K U L U T T A J I A ennen muuta. Eli olemaan ura-ihmisiä, tekemään pitkää päivää, ostamaan, jne. Lipstick Jungle on hyvä esimerkki tästä. Itsekin katson sitä, koska mä tykkään muodista, mutta en kadehdi sitä niiden naisten elämäntapaa enkä tahtoisi itselleni sellaista. Koska minusta amerikkalaisten pitkät työpäivät ja vapaa-ajallakin jatkuva "suorittaminen" on mahdollisimman epäeurooppalaista ja mahdollisimman epämiellyttävää. Uskon aina olevani sellainen ihminen joka pistää ihmissuhteensa ja kotinsa ensimmäiselle sijalle. Mulle työssä on palkkaa tärkeämpää se, että saa olla miellyttävässä ympäristössä ja että työ on jotenkin edes kiinnostavaa. Mieluummin vaikka nälkäpalkka kuin sellainen verinen kilpailu ja kyräily..
Muori oli kuulemma oikein tehnyt listan paperille kaikista niistä asioista, joista hänen täytyy mua osaamatonta opettaa ja neuvoa. ;) Hän itse sanoi. Ja sitten sanoi ihan kiihdyksissään yhdessä vaiheessa, että "minä olen kuule ihan ajatellut tämän sinun puolesta jo.." :) Mukavaa, eikö? Kaikkein mukavinta olisi varmaan jos Muori pystyisi elämään mun elämän mun puolestani. Varmaan siitä sitten tulisikin hyvä elämä, kun joku Muorin kaltainen olisi elämässä eikä tällainen epäonnistuja kuin minä.
Iloisia asioita, hauskaa odotettavaa
Hehe, sanotaan nyt hirviöviran puolesta, että enää 9 kokonaista vuorokautta herkkuiluun. ;) Tunnustin eilen miehelle, että minua harmitti Frödingen Prinsessa-kakun puute. Nauroin vedet silmissä kun kerroin tätä miehelle ja hänkin hörähteli. Mutta sanoi, että täytyy sitten seuraavaan herkkuhetkeen ostaa mulle sellainen, jos kerran sitä kaipasin. Mies sitäkin ihmetteli, että miksi en sanonut viime lauantaina mitään kaupassa. Minä sanoin, että en kehdannut.
Miehellä on nyt ollut vähän vitsit vähissä, oli paino ollut 101 kiloa ja meillä se tietää KATASTROFIA!! !! Mies ei hermostu 98 kilosta, mutta jos se paino menee yli sadan, niin sitten hän kyllä saa hepulit. Minä en oikein tiedä miten voisin häntä auttaa! Kun joskus hän puhuu että jos ottaisikin töihin ruoan sijasta mukaan vaikka vain sämpylän. Mutta jos laitan sellaisen, niin sitten häntä päätä särkee kun tulee kotiin ja hän valittaa, että oli nälkä. Tietysti namikit voisi arjesta hänkin jättää pois, mutta joskus se on vaikeaa. Olen huolissani siitä ettei hän sairastu, ettei tule korkea verenpaine tai kolesteroli tms.. No, täytyy kai koettaa "keventää", laittaa hälle tarjolle kasvia ja hedelmää. Kasvia tietysti meillä onkin, mutta eihän se oikein auta jos se on vain lisuke ja raskasta ravintoa vedetään niiden päälle normaalisti.
Mutta mulla ei ole mitään intressiä saarnata miehelle painosta, koska mulle hän on hyvä vaikka painaisi yhtä paljon kuin sinivalas ja olisi yhtä iso!
Minun pitääkin mennä kauppalle käymään ja ostaa porkkanaa ja lanttua! Unohdin ne kauppalapusta eilen, olin varma että niitä muka olisi.. Ja katinvillat.. pikkuisia nysiä porkkananäpätkiä vaan, eihän niistä tullut muuta kuin vihaiseksi! Lupasin käydä paperikaupassa/kirjakaupassakin, mies tarvitsee kartonkia yhden arkin.
Mietin jo samalla vähän, että mitäs seuraavaan herkkuhetkeen leivotaan.. :)
tiistai 27. tammikuuta 2009
Suklis tanssii ja soi!
Herkuttelut on taas herkuteltu. Eilen illalla alkoi olla vähän sellainen siinä ja siinä-olo. Olin syönyt TOSI paljon.. oikeastaan tämä herkuttelu erosi muista herkutteluista siinä, että mun tekikin enemmän mieli "oikeaa" ruokaa kuin herkkua. Eli eilen söin lounaaksi lasagnea, mitä oli sunnuntaina laitettu ruoaksi. Sitten söin sellaisen broileri-riisi-valmisruoan ja vielä Billy's pizzapalan. :) Melkoinen ahmatti olen. Se Billy's koetteli jo mun kestokykyni rajoja, mutta menihän se. Heheh oli massu kyllä niin täysi, että vähän jo hirvitti. Mutta semmoista on hirviönelämä, se aina välillä hirvittää. Onneksi voi oikaista sängylle ja nukkua ähkyn pois!
Kyllä minä namiakin söin kaikesta tuosta huolimatta. Nyt on kyllä sanottava, että namillisesti tämä oli vähän.. köyhä ja ankea herkuttelu. :( Leivoin nimittäin niitä mokkapaloja, mutta en ostanut sitä Frödingen Prinsessakakkua. :( MOKA! Ostin niitä mini eclaireja ja söinkin niitä, mutta jotenkin.. jotain.. jäi nyt puuttumaan. Pandan rasian avasin - siinä on muutama ihan hyväkin konvehti, esim. hasselpähkinä oli tosi-nam! Silti.. silti.. -joko jotain puuttui tai sitten minä olen ihan liian hemmoteltu ja tottunut saamaan KAIKEN! Marmeladia söin, sitä ei jäänyt pussin pohjalle yhtään. Sitten miehen kanssa vedimme Daim-jäätelörasian.
Tuli muuten melkoisia jättiläisiä niistä mokkapaloista. ;) Leikkasin sen levyn aika suuriksi paloiksi.. hehe..
On outoa ajatella että seuraava herkuttelu on sitten ekan työviikon päätyttyä! Se on ajallisesti lähellä, mutta jotenkin elämänmuutoksellisesti tosi kaukana. Silloin olen jo 5 päivää ollut siinä t-elämävalmennuksessa. Mitenköhän se lähtee sujumaan.
Mieskin intoutui ostamaan CandyKing-laarista irtsareita lauantaina. Pitkästä aikaa! Hän aina voihkii sitä, kun sitten se ostamansa pussi saattaa painaa yli puoli kiloa, mutta minä en ymmärrä mitä valittamista siinä on. Mies on ollut aika kauhuissaan "painokehityksestään", kuten hän sanoo. Hän loikkaa vaakalle kerran viikossa, useimmiten maanantaisin. Ja se juuri on virhe, koska maanantaina masussa vielä viikonlopun herkut muhii. Kannattaisi kai ottaa punnituspäiväksi perjantai. Niin minä tekisin, jos vaakassa kävisin. Minähän en käy, seuraan siinä Keira Knightleyn esimerkkiä. Mulle vaatteet (eikä mitkään kuminauhavyötäröiset;)) ovat kokomittari.
Puhelimen Aika!
Yritin soittaa Äetmuorille - eipä ollut puhelimen ääressä. Ei haittaa! ;) Minulla on taas ollut vähän sellaisia muistoja mielessä, meidän nurinkurisesta "perhe-elämästämme". Nyt tajuan, että jos olisin viettänyt lapsuuteni 2000-luvulla, niin luultavasti meidän perheen tilanne olisi otettu koulussa esiin esim. luokanvalvojan kanssa, nykyisinhän koulu ja koti on tiiviisti yhteistyössä ja elämänmuutoksista ilmoitetaan kouluun. Olen aika varma siitäkin, että luultavasti olisin joutunut jossain vaiheessa jollekin koulupsykologille tms. tai mitä niitä nyt on.
Mutta elin elämääni ennen tätä kaikkea. Aloin vain mietiskellä yksi päivä sitä kuinka paljon maailma on muuttunut mun lapsuudestani. Kun olin ala-asteella niin tunsin tasan YHDEN tytön, jonka vanhemmat olivat eronneet. Lasten keskuudessa siitä puhuttiin silmät suurina. "Tuon Niinan vanhemmat on ERONNEET" sanottiin. Ei siitä häntä kiusattu, se vaan oli omituista koska meidän kaveripiirissä kukaan muu ei ollut avioerolapsi. Niina H:n vanhemmat oli eronneet kun hän oli ihan pieni, joten mistään traumasta siinä ei ollut kysekään, onneksi.
Aloin vaan miettiä sitä kun vanhemmat muuttavat erilleen tai eroavat.. niin yleensähän isä silloin haluaa olla lasten kanssa edes joskus ja tekee parhaansa, että jotenkin aukaisee tien heidän luokseen - yrittää osoittaa olevansa läsnä, välittävänsä..
Meillä ei koskaan ollut mitään tuollaista. Meillä me lapset jouduimme etsimään tien Isukin luo, kun hän lähti. Isukki oli jonkun vanhempien riidan tiimellyksessä sanonut Äetmuorille, ettei kukaan välitä siitä onko hän täällä [kotona] vai ei. Äetmuori oli heti rientänyt sanomaan sen meille lapsille-- melkein kuin olisi syyttänyt meitä siitä, että katsokaa, teidän takia Isukki ei viihdy kotona! Teidän täytyy halata Isukkia, ohjeisti Äetmuori, että hän kokee olevansa tervetullut.
Jos olisin ollut Äetmuorin asemassa siinä tilanteessa, niin olisin sanonut Isukille, ettei sinua varmaan halata, kun et ole koskaan kotona eivätkä lapset osaa halata sellaista muukalaista joka kerran kuussa tulee, tuo pyykit pestäväksi ja lähtee. Mutta Äetmuori päätti tehdä toisin. Hän päätti laskea sen syyllisyyden taakan Isukin viihtymättömyydestä MEIDÄN niskaamme.
Ja minusta vähän tuntuu, että meistä kasvatettiin melkoisia pikku teeskentelijöitä siinä. Seuraavan kerran kun Isukki käväisi kotona, minä halasin häntä. Se ei tuntunut luontevalta, mutta tein, kun Äetmuori oli käskenyt. Eihän ne halaukset siihen Isukin viihtyvyyteen vaikuttaneet, yhtä kaikki hän lähti - ja sitten tuli aikoja, kun en tiennyt missä hän oli, missä minun oma isäni oli.. ja se yksi legendaarinen joulu, kun hän ei ollut kotona, en tiennyt missä hän oli, en voinut kysyä Äetmuorilta - siitä ei saanut kysyä, se olisi tulkittu kritiikiksi - eikä Isukki edes soittanut.
Mutta joulusta viis, tuohan on aika olennaista että äiti pistää lapsensa kosiskelemaan isää, lasten pitää peittää mielialansa, kysymyksensä, olla iloisia ja pirteitä että isä viihtyisi. Ettei isästä tuntuisi pahalta. Kumpi tässä kuviossa siis on aikuisen roolissa ja kumpi lapsen?
Joskus olen kuullut avioerolasten sanovan, ettei he esim. puhuneet isälleen ensin mitään, isäviikonloput [sellaisia näillä lapsilla oli - meillä ei, koko ajatuskin olisi ollut ihan hullu] kuluivat alkuun murhaavan hiljaisuuden ja oikuttelun merkeissä. Mutta tässä on se ero. Nimittäin näiden lasten isät tekivät parhaansa löytääkseen taas sen tien lapseensa. Minä en olisi ikinä uskaltanut oikutella Isukille. Ei siksi että olisin edes nähnyt häntä tarpeeksi usein siihen.. mutta jos olisin tehnyt niin, niin mistä sen tietää vaikken olisi enää ikinä nähnyt häntä. Isän seurassa oltiin pirteitä ja iloisia ja juteltiin paljon ja naurettiin. Vaikkei olisi jutteluttanut eikä naurattanut.
Minä kai opin sen, että EHDOTONTA RAKKAUTTA EI OLE. Äetmuori se aina paasasi, että hän rakastaa lapsiaan "ehdoitta", mutta kuten blogiani lukenut varmaan on tähän mennessä valmis myöntämään, ettei Äetmuori tässä suhteessa ollut ihan sanojensa mittainen.
Minä opin näyttämään Isukille sen päivänpaistepuolen. Ja Isukin myötä muulle maailmalle. Äetmuori aina jotenkin antoi ymmärtää, ettei minulla ollut oikeutta olla surullinen (ts. näyttää surulliselta) tai edes mietteliäältä tai rauhalliselta. Aina piti olla se amerikkalainen pepsodent-hymy, naurua ja hyvää tuulta ja juttelua.
Ja miksi muuten Isukkia, aikuista miestä, piti lasten toimesta suojella ja paapoa? Entäs me lapset, voi herrajumala sentäs???
Äetmuorikin on tavattoman kummallinen ihminen. Hän saattoi haukkua Isukkia suut ja silmät täyteen, olla todella karmea riitakumppani heidän riidellessään - mutta meillä lapsilla ei ollut oikeutta riidellä tai näyttää mieltämme. Vain hänellä oli.
Vieläkään en oikein luontevasti osaa sanoa olevani jonkun ihmisen kanssa eri mieltä, vieläkään en oikein osaa 'pitää puoliani' - pelkään tekeväni tuon toisen surulliseksi [kuten Isukin lapsena], pelkään vaikuttavani itsekkäältä tai vaativalta. Vaikka järki sanoo että on mahdollista olla eri mieltä mitenkään loukkaamatta, asiat voivat riidellä, mutta ihmisten ei tarvitse. Tätä asiat riidelkööt-periaatetta mun on ollut aika helppo noudattaa elämässäni, esimerkiksi mua ei kalva se, jos joku on jostain politiikasta yms. eri mieltä kuin minä. Sitä vaan ajattelee että tuon ihmisen lähtökohdat on toiset, ja voi silti olla kaveri sellaisen kanssa, joka ajattelee toisin. Sitä ei silloin puutu politiikkaan tuon ihmisen kanssa.
Meidän 'perheessämme' lasten osa oli joustaa, joustaa ja joustaa. Siskoni on 5 vuotta mua vanhempi, kun Isukin ja Äetmuorin tiet lopullisesti erkani oli hän jo 17. Minä olin 12. Ja opin joustamaan aina vaan, kai sillä tavalla edes joku rakenne pysyi koossa.
Äetmuori itse ei pahemmin jousta, minun mielestäni hän ei tee sitä ollenkaan. Toisaalta kun ei ole koskaan väärässä, niin miksi pitäisi joustaakaan?
Luin joskus Anna-Leena Härkösen kirjan "Avoimien ovien päivä" ja siinä sen romaanin äidissä oli paljon yhteistä Äetmuorin kanssa. Ja isissä myös. Vaikka sen romaanin isä eli kotona ja minun Isukkini ei, niin silti, jotain niissä luonteissa oli samaa.
Aine vaihtuu, suklis rentoutuu
On jotenkin ihanaa olla vain biologinen organismi [orkanismi hirviökielellä] ja seurata aineenvaihdunnan toimimista. Se tosiaan toimii näin herkkuin jälkeen. :) Mutta oksu ei tule ja se on hyvä se.
Seuraavassa herkuttelussa aion olla ehdoton, ostan Frödingen jos siltä tuntuu, parempi Frödinge jääkaapissa kuin pettymys herkuttelussa. Se on mun periaatteeni nyt!
Kyllä minä namiakin söin kaikesta tuosta huolimatta. Nyt on kyllä sanottava, että namillisesti tämä oli vähän.. köyhä ja ankea herkuttelu. :( Leivoin nimittäin niitä mokkapaloja, mutta en ostanut sitä Frödingen Prinsessakakkua. :( MOKA! Ostin niitä mini eclaireja ja söinkin niitä, mutta jotenkin.. jotain.. jäi nyt puuttumaan. Pandan rasian avasin - siinä on muutama ihan hyväkin konvehti, esim. hasselpähkinä oli tosi-nam! Silti.. silti.. -joko jotain puuttui tai sitten minä olen ihan liian hemmoteltu ja tottunut saamaan KAIKEN! Marmeladia söin, sitä ei jäänyt pussin pohjalle yhtään. Sitten miehen kanssa vedimme Daim-jäätelörasian.
Tuli muuten melkoisia jättiläisiä niistä mokkapaloista. ;) Leikkasin sen levyn aika suuriksi paloiksi.. hehe..
On outoa ajatella että seuraava herkuttelu on sitten ekan työviikon päätyttyä! Se on ajallisesti lähellä, mutta jotenkin elämänmuutoksellisesti tosi kaukana. Silloin olen jo 5 päivää ollut siinä t-elämävalmennuksessa. Mitenköhän se lähtee sujumaan.
Mieskin intoutui ostamaan CandyKing-laarista irtsareita lauantaina. Pitkästä aikaa! Hän aina voihkii sitä, kun sitten se ostamansa pussi saattaa painaa yli puoli kiloa, mutta minä en ymmärrä mitä valittamista siinä on. Mies on ollut aika kauhuissaan "painokehityksestään", kuten hän sanoo. Hän loikkaa vaakalle kerran viikossa, useimmiten maanantaisin. Ja se juuri on virhe, koska maanantaina masussa vielä viikonlopun herkut muhii. Kannattaisi kai ottaa punnituspäiväksi perjantai. Niin minä tekisin, jos vaakassa kävisin. Minähän en käy, seuraan siinä Keira Knightleyn esimerkkiä. Mulle vaatteet (eikä mitkään kuminauhavyötäröiset;)) ovat kokomittari.
Puhelimen Aika!
Yritin soittaa Äetmuorille - eipä ollut puhelimen ääressä. Ei haittaa! ;) Minulla on taas ollut vähän sellaisia muistoja mielessä, meidän nurinkurisesta "perhe-elämästämme". Nyt tajuan, että jos olisin viettänyt lapsuuteni 2000-luvulla, niin luultavasti meidän perheen tilanne olisi otettu koulussa esiin esim. luokanvalvojan kanssa, nykyisinhän koulu ja koti on tiiviisti yhteistyössä ja elämänmuutoksista ilmoitetaan kouluun. Olen aika varma siitäkin, että luultavasti olisin joutunut jossain vaiheessa jollekin koulupsykologille tms. tai mitä niitä nyt on.
Mutta elin elämääni ennen tätä kaikkea. Aloin vain mietiskellä yksi päivä sitä kuinka paljon maailma on muuttunut mun lapsuudestani. Kun olin ala-asteella niin tunsin tasan YHDEN tytön, jonka vanhemmat olivat eronneet. Lasten keskuudessa siitä puhuttiin silmät suurina. "Tuon Niinan vanhemmat on ERONNEET" sanottiin. Ei siitä häntä kiusattu, se vaan oli omituista koska meidän kaveripiirissä kukaan muu ei ollut avioerolapsi. Niina H:n vanhemmat oli eronneet kun hän oli ihan pieni, joten mistään traumasta siinä ei ollut kysekään, onneksi.
Aloin vaan miettiä sitä kun vanhemmat muuttavat erilleen tai eroavat.. niin yleensähän isä silloin haluaa olla lasten kanssa edes joskus ja tekee parhaansa, että jotenkin aukaisee tien heidän luokseen - yrittää osoittaa olevansa läsnä, välittävänsä..
Meillä ei koskaan ollut mitään tuollaista. Meillä me lapset jouduimme etsimään tien Isukin luo, kun hän lähti. Isukki oli jonkun vanhempien riidan tiimellyksessä sanonut Äetmuorille, ettei kukaan välitä siitä onko hän täällä [kotona] vai ei. Äetmuori oli heti rientänyt sanomaan sen meille lapsille-- melkein kuin olisi syyttänyt meitä siitä, että katsokaa, teidän takia Isukki ei viihdy kotona! Teidän täytyy halata Isukkia, ohjeisti Äetmuori, että hän kokee olevansa tervetullut.
Jos olisin ollut Äetmuorin asemassa siinä tilanteessa, niin olisin sanonut Isukille, ettei sinua varmaan halata, kun et ole koskaan kotona eivätkä lapset osaa halata sellaista muukalaista joka kerran kuussa tulee, tuo pyykit pestäväksi ja lähtee. Mutta Äetmuori päätti tehdä toisin. Hän päätti laskea sen syyllisyyden taakan Isukin viihtymättömyydestä MEIDÄN niskaamme.
Ja minusta vähän tuntuu, että meistä kasvatettiin melkoisia pikku teeskentelijöitä siinä. Seuraavan kerran kun Isukki käväisi kotona, minä halasin häntä. Se ei tuntunut luontevalta, mutta tein, kun Äetmuori oli käskenyt. Eihän ne halaukset siihen Isukin viihtyvyyteen vaikuttaneet, yhtä kaikki hän lähti - ja sitten tuli aikoja, kun en tiennyt missä hän oli, missä minun oma isäni oli.. ja se yksi legendaarinen joulu, kun hän ei ollut kotona, en tiennyt missä hän oli, en voinut kysyä Äetmuorilta - siitä ei saanut kysyä, se olisi tulkittu kritiikiksi - eikä Isukki edes soittanut.
Mutta joulusta viis, tuohan on aika olennaista että äiti pistää lapsensa kosiskelemaan isää, lasten pitää peittää mielialansa, kysymyksensä, olla iloisia ja pirteitä että isä viihtyisi. Ettei isästä tuntuisi pahalta. Kumpi tässä kuviossa siis on aikuisen roolissa ja kumpi lapsen?
Joskus olen kuullut avioerolasten sanovan, ettei he esim. puhuneet isälleen ensin mitään, isäviikonloput [sellaisia näillä lapsilla oli - meillä ei, koko ajatuskin olisi ollut ihan hullu] kuluivat alkuun murhaavan hiljaisuuden ja oikuttelun merkeissä. Mutta tässä on se ero. Nimittäin näiden lasten isät tekivät parhaansa löytääkseen taas sen tien lapseensa. Minä en olisi ikinä uskaltanut oikutella Isukille. Ei siksi että olisin edes nähnyt häntä tarpeeksi usein siihen.. mutta jos olisin tehnyt niin, niin mistä sen tietää vaikken olisi enää ikinä nähnyt häntä. Isän seurassa oltiin pirteitä ja iloisia ja juteltiin paljon ja naurettiin. Vaikkei olisi jutteluttanut eikä naurattanut.
Minä kai opin sen, että EHDOTONTA RAKKAUTTA EI OLE. Äetmuori se aina paasasi, että hän rakastaa lapsiaan "ehdoitta", mutta kuten blogiani lukenut varmaan on tähän mennessä valmis myöntämään, ettei Äetmuori tässä suhteessa ollut ihan sanojensa mittainen.
Minä opin näyttämään Isukille sen päivänpaistepuolen. Ja Isukin myötä muulle maailmalle. Äetmuori aina jotenkin antoi ymmärtää, ettei minulla ollut oikeutta olla surullinen (ts. näyttää surulliselta) tai edes mietteliäältä tai rauhalliselta. Aina piti olla se amerikkalainen pepsodent-hymy, naurua ja hyvää tuulta ja juttelua.
Ja miksi muuten Isukkia, aikuista miestä, piti lasten toimesta suojella ja paapoa? Entäs me lapset, voi herrajumala sentäs???
Äetmuorikin on tavattoman kummallinen ihminen. Hän saattoi haukkua Isukkia suut ja silmät täyteen, olla todella karmea riitakumppani heidän riidellessään - mutta meillä lapsilla ei ollut oikeutta riidellä tai näyttää mieltämme. Vain hänellä oli.
Vieläkään en oikein luontevasti osaa sanoa olevani jonkun ihmisen kanssa eri mieltä, vieläkään en oikein osaa 'pitää puoliani' - pelkään tekeväni tuon toisen surulliseksi [kuten Isukin lapsena], pelkään vaikuttavani itsekkäältä tai vaativalta. Vaikka järki sanoo että on mahdollista olla eri mieltä mitenkään loukkaamatta, asiat voivat riidellä, mutta ihmisten ei tarvitse. Tätä asiat riidelkööt-periaatetta mun on ollut aika helppo noudattaa elämässäni, esimerkiksi mua ei kalva se, jos joku on jostain politiikasta yms. eri mieltä kuin minä. Sitä vaan ajattelee että tuon ihmisen lähtökohdat on toiset, ja voi silti olla kaveri sellaisen kanssa, joka ajattelee toisin. Sitä ei silloin puutu politiikkaan tuon ihmisen kanssa.
Meidän 'perheessämme' lasten osa oli joustaa, joustaa ja joustaa. Siskoni on 5 vuotta mua vanhempi, kun Isukin ja Äetmuorin tiet lopullisesti erkani oli hän jo 17. Minä olin 12. Ja opin joustamaan aina vaan, kai sillä tavalla edes joku rakenne pysyi koossa.
Äetmuori itse ei pahemmin jousta, minun mielestäni hän ei tee sitä ollenkaan. Toisaalta kun ei ole koskaan väärässä, niin miksi pitäisi joustaakaan?
Luin joskus Anna-Leena Härkösen kirjan "Avoimien ovien päivä" ja siinä sen romaanin äidissä oli paljon yhteistä Äetmuorin kanssa. Ja isissä myös. Vaikka sen romaanin isä eli kotona ja minun Isukkini ei, niin silti, jotain niissä luonteissa oli samaa.
Aine vaihtuu, suklis rentoutuu
On jotenkin ihanaa olla vain biologinen organismi [orkanismi hirviökielellä] ja seurata aineenvaihdunnan toimimista. Se tosiaan toimii näin herkkuin jälkeen. :) Mutta oksu ei tule ja se on hyvä se.
Seuraavassa herkuttelussa aion olla ehdoton, ostan Frödingen jos siltä tuntuu, parempi Frödinge jääkaapissa kuin pettymys herkuttelussa. Se on mun periaatteeni nyt!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)