Super-vinkki laihduttajille, eli viisasten kivi

Suklishan ei painoaan pudota, vaan lähinnä pyrkii pitämään sen [suunnilleen] samana! En punnitse itseäni, koska olen tullut siihen tulokseen, ettei tulos IKINÄ miellyttäisi minua. Ihan sama, onko se 60 kg, 50 kg vai 48 kg. Ei ikinä tarpeeksi vähän.. ;) No, siis: kuten sanottu, en punnitse.. ja olen muutenkin hitaasti pääsemässä eroon SYÖMISHÄIRIÖN kahleista! Tarkoittaa sitä, etten enää pakonomaisesti noudata rutiinejani.

Mutta se vinkki, tässä se tulee! Lopettakaa se Pepsi-Maxin kiskominen! Itse asiassa: lopettakaa lähes kaikkien hiilihappoisten virvoitusjuomien juominen, jos nyt ei lasketa matalahiilihappoisia kivennäisvesiä kohtuudella nautittuna! Tässä se viisasten kivi. No more no less.

Olen itse kokeillut kerran Atkinssin ruokavaliota. Se oli ihan pähkähullua, mutta pääsin ainakin eroon Pepsi-max -riippuvuudesta. MUTTA join silloin muita aspartaami yms. juomia!!

Nyt olen sitten kokeillut elämää ihan ilman näitä keinotekoisesti makeutettuja juomia, ja tuntuu.. ihanalta!

1. Ei vaivaa närästys!
2. Ei vaivaa turvotus! [Kertokaapa, ihmiset, mitä iloa on vaikka mahtuisit pienimpiin vaatteisiin, jos masu on turvokkeessa ja se tuntuu ja NÄKYY...]
3. Yölevottomuus on vähentynyt, uni parantunut.
4. Makeanhimo on kadonnut.

Kumma juttu tuo neloskohta, kuinka se voikaan olla niin.. mutta se vaan on! Aina näitä kevytlimuja mainostetaan painonpudottajan parhaina kavereina, mutta se on oikeasti aika.. roskaa..

Uskokaa pois.

Hurraa häpykarvoille!

Suklis-ystävänne luki 'Naisena olemisen taito' nimisen kirjan, kirjoittajansa on Caitlin Moran. Minusta se oli ihan mielenkiintoinen, muutama juttu nousi esille oikein selvästi. Yksi oli häpykarva-kysymys. Mä kun olen 30+ ihminen, niin mulla on vielä muistikuvia siitä, kuinka jossain postimyyntikataloooo-ookeissa saattoi olla alusvaatemalleja [naisia siis] pitsialkkareissa, ja pitsin läpi kuulsi tumma kolmio. Se oli siis häpykarvoitusta. Mutta nyt et sellaista näe. Se mikä silloin oli luonnollista ja jota tiesi odottaa, on nyt ihan jotain muuta! Ällöttävää!

Mulla itselläni sheivaamisvälit tuppaa näin talvella venymään viikkoon. Iho ei tykkää ajelusta talvella. Ei se aina tykkää siitä kesälläkään. Ajan kainalot, sääret, ja siistin mirrin. Siistimisellä tarkoitan sitä, että ajelen BIKINIRAJAT, eli ne rajat, jotka muuten näkyisi, jos olisi päällä bikinihousut. Ja sitten ajelen myös emättimen läheltä karvat lyhyiksi tai pois, miten nyt sattuu. EN harrasta mitään brassivahauksia..

Mun mielestä tuon Moranin kirjan yksi iso anti oli se, että se antaisi naisten lopettaa brassivahaukset. Ne kerrat kun minulla on ollut ihan posliini on olleet sellaisia, että mies on ajellut Sen.. Usein siihen sitten liittyy seksijuttu siihen päätteeksi. ;) Itse en ole koskaan ajellut 100% pois. En ole edes varma pystyisinkö siihen yksin ja tihrustellen jonkun peilin kautta, että lähtikö kaikki..

Tuo karvakysymys on todellakin aikaan sidottu juttu! Vähän leukani loksahti, kun tuossa kirjassa joku kauneusalan yrittäjä kertoi kohtaavansa tosi usein 12-13-vuotiaita (!!!) tyttöjä, jotka pyytää brassivahausta! Voi... [sensuroitu]!

Oikeastaan tuo kirja haastaa jokaisen naisen miettimään miksi ajelee, mitä ajelee, ja MITÄ VARTEN.

Toinen hyvä pointti on isojen alkkareiden puolustus. ;) Mitä vanhemmaksi itse tulen niin sen vähemmän vetoa tunnen joihinkin stringeihin yms. Mun mielestä ne eivät ole alushousuja siinä mielessä missä alushousu pitäisi olla. Itse uskallan nykyisin piitata omasta mukavuudestani enemmän kuin siitä, että JOS sattuisin harrastamaan kiihkeää improvisoitua seksiä ex tempporeee, niin miehellä olisi sitten namia nähtävää. I just could not care less.. ;)

Tavallaan on aika erikoista kuinka naiselta nykyisin vaaditaan yhä enemmän groomingia, laittautumista. Jos ennen piisasi kainaloiden ja säärten ajo, niin nyt pitää ajaa pimpsloora. Jos ennen piisasi meikkaus ja kynsien lakkaus, niin nykyisin pitää olla manikyyri ja rakennekynnet. Mun mielestä vaan siinä ei ole mitään HAUSKAA! :( Itsestä on kiva pitää huolta, mutta kohtuudella! En oikeasti jaksaisi istua tuntikausia jossain kauneussalongissa. :(

Mä en tuossa häpyasiassa mene yhtä pitkälle kuin Moran, koska kuten sanottu mä siistin kuitenkin... enkä jätä totaalisen naturelliin tilaan.. Mutta taas voin sanoa että mitä vanhemmaksi tulen sen vähemmän stressaan sitä miltä mun häppärit nyt sattuu näyttämään uimahallissa. Laittakaa silmät kiinni, jos ette kestä naista, joka ei harrasta brassivahauksia!

Oli tuossa kirjassa paljon muutakin kivaa.. ajankuvaa.. sellaista, mihin 30-40-vuotias voi kyllä samaistua omien muistojen kautta. Vaikka siis tapahtumat ja jutut sijoittuvat Englantiin! Aika surullisen tuttua oli sekin, että kai meidät naiset monesti kasvatetaan odottamaan ihmissuhdetta.. ja sitten me olemme valmiita siihen väärien ihmisten kanssa, vain koska ihmissuhde pitää olla, meiltä odotetaan [vaaditaan..?] sitä.

Moran ei ainakaan pelkää julistautua feministiksi. Oikeastaan on aika kumma, että Suomessa ei kai oikein enää edes ole julkifeministejä. Täällä se aate on kai kuollut.. vähän niin kuin vasemmistolaisuuskin.

Hälöviiiin, ja mitä se kertoo meistä

On taas ollut kaikenlaista Halloween [eli hälöviin näin suomalaisittain] ilmiötä ilmassa. Facebookissa kaverit kertovat kuvin lastensa haltsujuhlista ja mitä kaikkia hirviöitä siellä on ollut. Ja mitä kaikkia ällö'herkkuja'. En voi sille mitään, mutta mua OKSETTAA. Yököttävät myös sellaiset walking dead-telkkusarjat, mistä niitä nyt on yhtäkkiä siinnytkin kuin sieniä sateella..? :(

Jotkut sanovat, että se on ilonpilaajien ja hapannaamojen hommia valittaa halloveenistä. 'Eikö lapset muka saa kerrankin pitää hauskaa' sanoi yksikin mun tuttu.. -Ai KERRANKIN? Hyvä sanavalinta. Ihan kuin muuten ei olisi jo leikki-ikäisillä lapsilla suunnilleen joka viikko jonkun päiväkotikaverin synttäreitä, nimppareita tai mitä kaikkea.. Juuh, varsinaisessa synkässä alhossa elävät suomalaislapset..

Mun mielestä nyt vain koko Hälöviin on niin.. NEGATIIVINEN juttu ainakin siinä muodossa missä siihen olen täällä meillä törmännyt! :( Yksi tutun tuttu oli muovannut tosi realistisen näköisiä katkaistuja sormia pikkulasten syötäväksi. Hyi he-vetti, en muuta sano..! Mun mielestä ne ei ole yhtään kivoja, ja jos mulla olisi lapsi, niin en takuulla päästäisi sellaisiin juhliin, joissa tarjottavat on tuollaisia!

Itse olin tosi herkkä lapsi/nuori, ja muistan nähneeni pahoja painajaisia kun näin vahingossa telkusta Michael Jacksonin Thriller-videon. Onko lapsissa oikeasti enää herkkiä lapsia, vai onko väkivaltaviihde jo muuten koulinut ne ihan turtaan olotilaan? Kai sitten olen liian herkkä (???), mutta itse en voisi syödä joitain noista tarjotuista juhlaruoista, voisi jopa tulla OKSU! Ja mä olen sentään aikuinen. Mitä selviytymisen mahdollisuuksia on nykyisin herkällä lapsella? Nauretaanko sellaista herkkyyttä, vai löytyykö ymmärrystä?

Toinen aika kielteinen juttu alkaa olla se kumma suhtautuminen ujouteen, joka nykyisin vallitsee. Siis mun sukupolvessa, jolla nyt on lapsia. Ihan kuin ujous olisi joku VAMMA. Tai ujo ei ole yhtä 'arvokas' ihminen kuin rohkea ja sanavalmis. Ujosta kai katsotaan, ettei tuo tule ikinä 'taistelemaan' tietään tikkaiden huipulle, sinne missä isot taalat on.. :(

Itse pelkäsin vielä 13-vuotiaanakin kovasti kaikkia kummituksia. Yksi tuon ajan nöyryyttävimmistä jutuistani on se, kun lähdin ratsastusleiriltä kesken pois. Keksin kaikkia selityksiä ['siellä oli niin kylmä öisin/ikävöin kotiin' yms.] mutta OIKEA syy - jota ei vieläkään esim. Äetmuori ja Siukku tiedä - oli se, että leiri järjestettiin aika tunnetussa kummitusmiljööööö-ssä. Öisin kaikki leiriläiset halusi lähteä 'kummitusjahtiin' ja ryhmäpaineessa menin mukaan, mutta olin suoraan sanottuna ihan KAUHUISSANI koko jutusta!!! Jep, ei varmaan Suklis-parasta olisi oikein suosituksi lapseksi 2010-luvulla.. kun jo silloin muinoin oli ihan pissa sukassa jossain maaseudun kesäyössä.. :) Mietin pitkään sen jälkeen, että noinko joku leirikaveri olisi arvannut poistumisen oikean syyn, mutta eivät onneksi tainneet tajuta! Hehee, viekas Suklis!

No, ei kai mua edes H-ween ärsytä, jos vain ne puvut ja herkut on .. no, KOHTUULLISIA. Ettei sellaisia inhottavan todentuntuisia. :( Pukeutuminen - naamiaiset - on mun mielestä kuitenkin periaatteessa ihan okei, mutta joku raja siinäkin..?

Viinin viemää

Hassu juttu, nyt muutaman viikon ajan olen juonut viiniä n. kerran viikossa! Minä en ole koskaan ollut kauhean innostunut alkoholista, näin siis AIKUISENA [teinisekoilut eivät kuulu tähän], mutta nyt olen.. jostain syystä! Outoa kyllä SYÖMISASIAT sen sijaan menevät paremmin kuin ennen. Olen joskus jopa sallinut itselleni herkkuja muulloinkin kuin 'sallittuna' aikana. :) Olen pyrkinyt rikkomaan sen pakkomielteisen rytmin, joka mulla on ollut syömisessä - ts. tajuttoman ankaraa ruokavaliota pari viikkoa, sitten viikonloppu, jolloin vedetään kaikkea mahdollista.

No mutta - siis se viini. Teininä join paljon, katsoipa asiaa miltä kantilta hyvänsä. Kuvioon kuuluivat lärvätsalot niin perjantaina kuin lauantainakin, ja usein jotain pientä (?) myös keskiviikkona. :( Tarkoitan tosiaan, että perjantaisin ja lauantaisin join itseni oikein kunnolla humalaan. Keskiviikko oli sitten pakostakin vähän rauhallisempi päivä. Mutta alkkkohoo-ooolia kului silloinkin. Siihen nähden ei pari viinilasillista tietysti tunnu missään, vaikka sitä vinkuttelua harrastaisi kerran viikossa. Mutta silti mietin - miksi?

Pyrinkö vinkuttelulla samaan tunteeseen kuin mitä syömissessiosta saa, eli rauhalliseen ja tyydytettyyn oloon?

Olisipa kiva tietää!

Kuntavaalit

Mun ääneni meneekin nyt Vasemmistoliiton ehdokkaalle! Ei tässä oikein muu auta! Periaatteessa en pidä vasemmistoliittolaisia ollenkaan vasemmistolaisina, mutta meillä oikeasti on nyt se tilanne, että pitää valita huonoista ehdokkaista vähiten huonoin. :( Mies aikoo äänestää erästä demaria, jonka tavallaan tunteekin. Mutta se tapaus ei TODELLAKAAN ole yhtään vasemmalla....! :( Mutta en silti aio marmattaa miehelle tuosta, koska Suomessa jokainen saa äänestää kuin haluaa. Mietin vaan mitä tapahtuu, jos koko maassa kaikki alkavat äänestää demareita, koska kuvittelevat demarien olevan köyhien asialla!!! :(

Kauhea uni

Näin pari yötä sitten tosi todentuntuisen unen! Siinä oli syksy, niin kuin on nyt, ja olin aloittamassa 7. luokkaa koulussa. Eli tuore yläastelainen siis! No, kai se todenmukaisuus siitä teki niin kauhean.. siitä unesta. Kuljin musiikkiluokan ohi [unessa siis] ja katselin luokkakavereita, jotka olivat siinä samassa käytävässä. Ja jollain oudolla tavalla 'tiesin' että olen elänyt toisinkin - että olen ollut aikuinen - mutta sitten vaan piti alistua, eli tällaista tämä elämä on, nyt olen taas seiskalla.. :( KAR-ME-AA! Oikeasti!

Tamponipelko!

En tiedä miksi nyt on koko ajan sellainen pelko, että jäikö se tamponi sisään.. :(  [Kts. viime postaus!] Kuten sanoin, niin mies 'luotasi' alapäätäni sormin ja lisäksi harrastimme kyllä seksiäkin sen laivareissun jälkeen. Mutta mua huolestuttaa [irrationaalisesti?] tämä juttu! Että entäpä jos sitä tampaxia ei vain tuntenut sormilla, jos se oli liian syvällä, ja jos seksikin onnistui siksi, että se vaan on juuttunut niin syvälle?

Inhottavaa stressata tällaista! Mies sanoi, että mene lääkäriin jos se oikeasti sua huolestuttaa. Helppoahan HÄNEN on sanoa, kun ei itse koskaan joudu vastaavaan tilanteeseen! :( Pelkään leimautuvani hulluksi, jos menen valittamaan sitä asiaa.. varsinkin tuohon kotikunnan terveyskeskukseen olisi aika tuskaa mennä [kun siellä kaikki tavallaan tuntee/tietää mut, ja joudun jatkossakin siellä asioimaan], mutta ei oikein ole varaa yksityiseen gynekoloooo-oogiinkaan. :(

Tämä hulluuteni johtuu varmaan sellaisesta jutusta, että KERRAN mulle kävi niin, että gynekologi onki emättimestä sinne jääneen tampaxin. Se oli tosi nolo kokemus. Onneksi ei tullut mitään toksista shokkisyndroomaa tms.

On kyllä viimeinen kerta kun mollaan terveyssiteitä, taidan jatkossa käyttää vaan niitä.. :( Tai niin sanon NYT, mutta se päätös ei välttämättä pidä!

Kuka käski mennä alasti nukkumaan

Mulle niin kävi, nimittäin Ruotsin laivalla! Lähdin sinne 'tyttöjen risteilylle' kolmen muun naisen kanssa. Olen ennenkin ollut heidän kanssaan samoissa merkeissä! Viimeksi en juonut mitään alkoholipitoista illalla, mutta nyt sitten olikin ihan päinvastainen kuvio, eli tuli juotua suorastaan LIIKAA! :( Ei mitenkään niin, että olisin nolannut itseni jossain [=yrjönnyt, soperrellut, huutanut, itkenyt, riehunut], mutta kyllä sen vaan itse tietää, milloin on juonut enemmän kuin pitäisi! Tulee oltua avomielinen ja joskus tosi pinnallinenkin. Siis puheissa, eli tulee kälätettyä sellaista, mitä ei normaalisti viitsisi, esim. tyhmiä meikkijuttuja, hiusjuttuja, turinoita existä ja sen semmoista.. tyhmää..

Ongelma tuolla laivalla on se, että koko kuvio rakentuu vain kahden asian varaan, ja ne asiat on juominen ja seksi. Jos kumpaakaan ei oikein tahdo tehdä, niin sitten pyöritellään peukkuja lähinnä. No, minä siis join. Sitten n. klo 2 yöllä ajattelin käväistä hytissä hakemassa jotain, ja kun pääsin sinne niin alkoikin nukuttaa! Menin suihkuun [en koskaan jätä sitä väliin] ja pesin hampit ja sitten .. huomasin unohtaneeni yövaatteet kotiin! Ei pyjamaa, ei yöppää.. Reipas nainen kääriytyi pyyhkeeseen ja kömpi peiton alle. Sitten kaksi muuta hyttiytyi klo neljän aikaan ja yhdellä meni kuuteen asti, kun oli 'syvälliset jutut' jonkun 23-vuotiaan poijjaan kanssa.

Oli tosi 'nerokasta' nukkua kosteassa pyyhkeessä suoraan ilmastointivempeleen alla, nimittäin nyt mulla on FLUNSSA päällä. Ja vakaa päätös jättää laivareissut sikseen. Vaikka tietty ne houkuttavat, kun tax freesta voi ostaa sellaisia juttuja, joita maissa ei ole, tai ovat ainakin vaikeasti saatavilla. Ostin taas Camille Blochin suklaalevyjä 2 kpl, ja Milkaa.. ;) NAMS! Ja sellaisen keksi-tryffeli -sukulaatirasian. Nappasin mukaan semmoisen purnukankin, jossa oli mini-oreoita. Söimme ne miehen kanssa kotona täällä, ja täytyy sanoa että mulle ne oli pettymys. Hämmensi sekin, kun oreot oli tehty Epsanjassa.. olen aina luullut, että ne on amerikkalaisia kuukeja, joten miten hitossa ne olisi Espaniassa tehty?? Omituista. :( No, joka tapauksessa ne minikuukit olivat kuivia ja mun mielestä dominot on suoraan sanottuna PALJON parempia! Hyvä että tuli testattua kuitenkin, niin en enää mieti päätä puhki, että mimmoisia ne on nuo ameriiii-iikan domskut!

Laivalla mulla oli kuukautiset päällä ja hetken ajan skitsosin sitäkin, että jätinkö viimeisen tampaxin 'sinne'! Pistin miehen tarkastamaan asian kotona, vähän ikävä juttu. Tuo tampax-sekoilu muuten EI liity mulla juomiseen, vaan joskus muutenkin saatan olla muistamaton, että otinko sen pois vai en! Yleensä hermoilen ihan turhaan, niin kuin nytkin.

Nips, naps, uusi minä!

Tukka on nyt sitten lyhyempi kuin aikoihin! Elikkä mulla on lyhyt polkka ja pieni, vinoon leikattu otsiskin! Olen kuullut paljon hyvää tästä tyylistä, mutta mies on vähän murissut siitä! Se on kumma kuinka jotkut miehet eivät yhtään katso vaikkapa naisen kasvojen muotoa, kun haaveilevat vaan niistä pitkistä hiuksista. Mä olen aina aristellut vähän otsaani, koska se on leveä. Kun otsista ei ole, niin tavallaan se leveys korostuu! Kun se on puoliksi peitossa, niin jotenkin olo on sopusuhtaisempi. Muutenkin olen ollut tosi tyytyväinen tähän pituuteen, kun harmitti se TAKKUUNTUVA harja! Monen mielestä se ei varmaan edes ollut mikään kauhean pitkä, mutta mä vain huomasin olevani tosi itsetietoinen sen kanssa, ja koko ajan murehdin sitä kun se oli sähköinen/pörröinen/takkuuntuva/ohut/veltto jne. jne. Saa nähdä pidänkö tämän nykyisen tyylin, vai pitääkö sitten antaa periksi miehelle ja kasvattaa taas sellainen puolet pitempi.. sen olen päättänyt, että pitkää tukkaa en enää ala katsella itselläni, eli maksimissaan saa ulottua solisluille tukkanen. Maksimissaan.

Miehellä on 2 asiaa, joissa hän oikeastaan on KONTROLLIN haluinen: yksi on hiukset ja toinen on parffyyyyyymi. Hän nyrpistää kaikille muille parffyille paitsi yhdelle! Ja sitä hän ostaa mulle vaikka se on kauhean kallistakin! Itse olisin ihan tyytyväinen body shopin vaniljantuoksuun, koska se on jotenkin niin.. lohduttava ja lempeä! Mutta tykkään kyllä paljon tuosta miehen suosikkiparffystäkin, joten ei se mua haittaa vaikka sitä käytänkin.

Suklis leipoo kumikakkua

Jo onkin aika kulunut viime päivityksestä! Varmaan maailma jo luulee, että Suklis on ahminut itsensä vihdoinkin hengiltä. ;) Vaan eipäs ole niin! Syömisrintamalla kaikki menee kohtuullisen hyvin. Muutama viikko sitten leivoin tiramisuisen juustokakun Kinuskikissan ohjeella. Olen kinuskikissan fani, hänen kakkunsa ovat aina niin hyvännäköisiä ja varmasti maukkaita. ;) Mutta tuo kakkunen ei ihan onnistunutkaan, tai ONNISTUI se, mutta liivatteen runsas määrä [6 kpl] teki siitä ihan KUMIMAISEN! Huh! Olen huomannut, että mitä vähemmän liivatetta, niin sen enemmän tykkään. Liivate ei sinänsä maistu juuri miltään kaakkusessa, mutta kun sitä on rutkasti, niin on kuin pureskelisi jotain joogamattoa.. ;)

Tein sitten uudestaan tuon kakun, mutta korvasin keksit tavallisella sokrukakkupohjalla ja vähensin liivatteen määrän puoleen. Ja namia oli! Tietysti se vähän levisi kun leikkasin, mutta ei paljon/häiritsevästi! Suosittelisin siis muillekin liivatteen määrän vähennystä. Mulla on aina tapana tehdä kakku uudestaan niin monta kertaa, että saan sen hiottua täydelliseksi. En useinkaan tee niin, että sählätyn jutun jälkeen jättäisin vaan silleen.. mulla on periaatteeni.. ;)

Ja sakset laulavat!

Yritin jonkun aikaa kasvattaa tukkaani, mutta ei se toimi! Idolinani oli Carla Bruni, mutta let's face it: Carlalla ei ole tätä tyypillistä suomettaren tukkaa, eli aika hentoa, lasimaista, huonosti käsiteltävää! :( Nyt menenkin kampaajaan taas ensi viikolla ja pätkäisen n. polkkapituuteen. Joskus inhoan sitä, kun jotkut miehet marmattaa, että kuinka suomalaiset naiset ei pidä pitkää tukkaa jäkä-jäkä.. Myönnän nolona, että MUNKIN kasvatuspäätös oli osittain tätä.. :( Jotain halua antaa myöten sille miesten pitkätukkafaniudelle. Mun mieskin kuuluu nimittäin siihen pitempi on parempi-koulukuntaan. On joskus tosi toivotonta, kun yrität selittää, että kai tukan malliin nyt VÄHÄN pitäisi vaikuttaa esim. kasvojen muoto ja hiusten laatu...? Ja se, missä mallissa nainen itse tuntee olonsa mukavaksi??? Olen joskus kuullut sanottavan, että mies haluaa naisensa pysyvän sellaisena kuin hän oli tavatessa. Eli 5-kymppinenkin daami vaan pitäköön kiinni seitsemäntoistakesäisen lookista? :( Omistavatko miehet naisensa kokonaan, tai ainakin ne karvat päässä?

Mun yhdellä ystävällä on huikean pitkä tukka, melkein vyötärölle. Se on tavallaan hienoa, mutta hänelläkin on sama hiuslaatu kuin useimmilla meistä, joten se tukka ei näytä kovin paksulta [itse asiassa se näyttää tosi ohuelta], eikä kovin hyväkuntoiseltakaan. Ymmärrän tuon ystäväni tyylin, koska se on se, missä hänen on mukava olla ja hän kokee sen omakseen! Mutta mä en koe! Enkä allekirjoita sitä, että pitkä tukka olisi AINA nuorekkaampi. Ei ihmiset nyt ihan niin uunoja ole, että häikäistyvät joistain karvoista niin, etteivät huomaa naaman ryppyjä.. :) Ja samapa tuo! Kai sitä nyt on oikeus aikuisena pätkäistä tukkansa vaikka millin siiliksi, jos mieli tekee!

Jos mies ei omistakaan mun tukkaa, niin viimeistään Äetmuori kuvittelee niin tekevänsä. ;) Hän väkättää aina, jos leikkaan tukan alle hartiamitan! Ihme juttu! Pitäisi aina näyttää samalta kuin lapsena. Ja nyt kun itse katson lapsuuskuvia, niin huomaan että jo silloin olisi suoraan sanottuna ollut parempi pitää vähän lyhyempää mallia. Tarkoitan siis, että se olisi voinut mielestäni sopia mun naamaan paremmin. Äetmuorin uusin vihan kohde on tosin siskontyttö A! Hän elää nyt sitä vaihetta, että värjää tukkaa [kaksiväriseksi, on punaista alla ja valkeaa päällä] ja muutenkin elää 'rock'-aikaa. ;) Äetmuori pursuaa myrkkyä puheluissaan A:ta kohtaan ja kehottaa mua haukkumaan A:n hiukset Facebookissa. Outo juttu sekin. Olen yrittänyt sanoa, että ei ole hyvä juttu nöyryyttää ihmistä haukkumalla hänet kavereidensa edessä. Sillä ei TAKUULLA saa aikaan haluamaansa..! Saa vain aikaan pahan mielen sille haukuttavalle ja mahdollisesti välien kylmenemisen. Mutta Muori ei tajua tätä. Hän on aina kommentoimassa ihmisen ulkonäön, pyysi ihmo kommenttia tai ei! Ja ne eivät koskaan ole sellaisia 'minun mielestäni' kommentteja, vaan absoluuttisia totuuksia tyyliin 'tuo on kauhea', 'hirveen ruma', 'en pysty edes katsomaan sinua'.. Miksei ihmiset oikeasti tajua, että makuasioista ei VOI kiistellä? Ei niissä ole mustaa ja valkoista, oikeaa tai väärää! Enkä tajua Muorin A-vihamielisyyttä [hän haukkuu A:a nykyään joka puhelussa - mä muuten en mene siihen mukaan], kun hän kuitenkin on sen tytön isoäiti!

Suklis lukee!

Luin Rosa Meriläisen kirjan Nainen punainen ja PETYIN! :( Mulle ei yhtään tullut sellaista oloa, että tässä olisi oikeasti eletty vuotta 18.. sellainen olo tulee, kun lukee oikein hyvää historiallista kirjaa! Koko ajan oli sellainen olo, että tässä ulkopuolinen kuvaa juttuja vuodesta 2012 käsin! Ja oikeastaan koko kirja oli vaan sitä murteella leikittelyä [se kuvasi hämäläistä naista] ja sillä pyrittiin sitten tekemään koko juttu autenttiseksi! Mun mielestä Rosa Meriläinen olisi voinut enemmän niin kuin tuoda esiin niitä luokkasodan TAUSTOJA, vaikka sen Helmin menneisyyttä.. että mikä sai hänet lähtemään mukaan, naissotilaaksi. Muutenkin vähän kumma kirja, kun ei se Helmi edes sotinut sitten. Mun mielestä tuo ei antanut kovin hyvää tai täyteläistä kuvaa naisista vuonna -18.

Muutenkaan en oikein ehkä sen aihepiirin [naissotiluus] takia kauheasti pitänyt koko kirjasta alun alkaen. Mulla on aina ollut sellainen sympatia VÄKIVALLATTOMUUTTA kohtaan, enkä osaa [vaikka kommunisti olenkin] kauheasti innostua sotajutuista. :(

Aika pinnallinen kirja kuitenkin.. mietin olisiko sitä julkaistu, jos kirjoittaja ei olisi ollut Meriläinen? ;)

Lainasin kirjastosta myös suuren muumikirjan ja luin sitten sitä sen jälkeen kun olin saanut tuon meriläisen loppuun! Kuka lohduttaisi nyytiä on aivan ihana! :) Suositan muumeja kaikille.. arjen ahdistukseen..

Pistän ne piiloon!

No mitkä siis? No tissit, tissit! -Mutta ennen kuin pääsen tässä eteenpäin, onkin aika kertoa OUTO uni, jonka näin viime yönä! Laitan sen tänne, etten unohda, kun se oikeasti oli niin merkillinen. Unessa olin menossa Vaarin hautajaisiin [Äetmuorin isän siis], mutta me miehen kanssa myöhästyttiin sieltä, kun oli tosi pahat liikenneongelmat ja ruuhkat ja letkat! Unessa olin tosi hermostunut, enkä ollenkaan syyttä! Kun sitten pääsimme vasta sinne haudan reunalle osallistumaan, niin Äetmuori oli raivoissaan, eikä kyllä ottanut mitään selitystä hyväksyttäväksi.

Tuossa unessa oli suunnilleen KAIKKI pielessä [Vaari kuoli kun olin esiteini-ikäinen, eikä miehestä silloin ollut tietoakaan, eikä meidän perhe myöhästynyt kuoppajaisista jne. jne], mutta yksi asia oli takuuvarmalla todenmukainen, nimittäin Muorin raivoisa reaktio. ;)

Mutta nyt sitten tisuihin ja vanhenemiseen. Olen huomannut semmoisen jutun, etten enää oikein etsi tilaisuuksia olla olkaimettomissa mekoissa. Vielä pari vuotta sitten tein niin ja se oli mun mielestä hienoa. Nyt en vain enää .. välitä! Sitten sekin on saanut mut peittävämmän pukeutumisen ystäväksi, kun jotkut naruolkaimiset topit on selvästi tehty käytettäväksi ilman rintsikoita. Mä vaan en enää viitsi kulkea nännit näpöttäen sen topin läpi. Tuo ei oikeastaan johdu mistään vartalossa tapahtuneista muutoksista, vaan ihan puhtaasti 1) mukavuudenhalusta [en tahdo miettiä, että mitä miehet mahdollisesti katsovat kun katsovat mua] ja 2) vanhenemisesta [en oikein enää viitsi olla seksipommi-wannabe, kun kuitenkin olen naimisissa, seksuaalisesti pystyynkuollut ja muutenkin koko mies-nais -suhdekuvio on alkanut tympäistä]. Ett' sellaista tällä kertaa.

En koskaan ole pukeutunut mitenkään 'rivosti', mutta kieltämättä tämä on eka kesä varmaan vuosiin, kun olen heilunut kyynärpäihin ulottuvissa hihoissa ja nilkkamittaisissa - tai vähintään midipituisissa - hameissa ja mekoissa. On toki tämä sääkin osasyyllinen, mutta oikeesti vain ei jaksa. Samaan aikaan olen vähentänyt meikkaamista radikaalisti. Meikiksi riittää mulle nyt Garnierin BB-voide, mahdollisesti pölläys irtoputskua ja ripsari. Tukan olen antanut kasvaa, se yltää nyt hartioille. Se onkin ainoa 'nuorekas' käänne mun ulkonäköjutuissa nyt.

Ensin tappelin kuin tiikeri Garnierin BB-voidetta vastaan, koska mun mielestä se ei OLE mikään varsinainen BB-voide, vaan ihan sävyttävä päivävoide vaan. Mutta nimestä viis, se on oikeasti mulle hyvä tuote. Kosteuttaa, ja peittää juuri sopivasti. Mulla on hyvä iho, enkä tarvitse mitään paksuja pakkeleita.

Hassua kuinka ihmiset on erilaisia. Samaan aikaan kun mä olen alkanut pukeutua 'kypsemmin' on yksi mun samanikäinen kaveri heittäytynyt tosi 'hurjaksi' ja suosii ultralyhkäisiä hamosia ja syyyyy-vääään uurrettuja toppeja! :) Me ihmiset vaan tehdään asiat eri tahdissa.

Mikä meissä mättää?

Juttelin Äetmuorin kanssa tänään, pitkästä aikaa. Itse asiassa sain jostain päähäni kysyä häneltä meidän suvun riitelykulttuurista. Kai se vaikuttaa, kun mietin taas kuinka erilaisia olemme kuin esim. miehen suku. Miehellä on melkein 20 tätiä ja setää [anoppi ja appi on molemmat siis isosta perheestä], eikä siellä ole mitään sukuriitoja tai välien poikkipistämistä. No niin, siis kysyin Muorilta, että miten hänen lapsuuskodissaan riideltiin, ja minkä hän uskoo vaikuttavan siihen, että heillä ei oikeastaan ole minkäänlaisia välejä veljensä kanssa - siitä oli iso riita joskus 90-luvun alussa, pahaisesta mökinkäppänästä.

No en minä mitään vastauksia saanut, mikä sinänsä oli harmittavaa. Tai sain - tavallaan, eri tavalla kuin mitä Muori kuvitteli. Hän alkoi vain kelata sitä vanhaa riitaa siitä mökkisestä, ja kävi ne jutut taas läpi mitä siihen liittyi, mukaan lukien hänen veljensä puolustelu ja veljen vaimon rankka syyttely. Lapsuuskodin riidoista puhuessa hän oli tosi välttelevä. En tajua miksi enoni olisi lapsena mennyt pöydän alle piiloon 'silloin kun oli riitaa', jos riita muka heillä oli aina vain sitä, että K-Mummi mökötti, eikä puhunut paljon. Mun mielestä tuntuu, että ne riidat oli paljon väkivaltaisempia [en tarkoita hakkaamista, vaan verbbbbaaalisessa mielessä väkivaltaisia] kuin mitä Muori kertoo.

Jos nyt mietin mua edeltäneitä sukupolvia, niin itse huomaan muutaman seikan, jotka on vaikuttaneet siihen, ettei meillä oikeastaan OLE sukua, jonka kanssa olla tekemisissä:
1. Pitkävihaisuus. Muori - ja varmaan myös eno ja ihan taatusti Vaari ja K-Mummi - suorastaan leuhkii sillä., että hän ei unohda eikä anna anteeksi.
2. Ihmisten 'kilpailuttaminen', heidän asettamisensa vastakkain, manipulointi. Tarkoitan sitä, että vanhemmat hyvin näkyvästi suosivat yhtä lasta ja jättävät toisen ulkopuolelle, kuitenkaan myöntämättä sitä. Todellisuuden ja ihanteen ['meillä ollaan tasapuolisia'] välillä on valtava aukko.
3. Suvaitsemattomuus. Meillä ei oikeastaan koskaan olla ymmärretty eri tavalla eläviä, vaan he ovat aina niitä huonompia, outoja ja 'hulluja'. Muori aina sanoo Isukin koko sukua 'hulluiksi', vain koska he ovat joissain asioissa erilaisia kuin hänen sukunsa.
4. Itsehillinnän puute riitelytilanteissa. Sanotaan mitä sylki suuhun tuo, sellaisiakin juttuja jotka oikeasti saavat ihmissuhteitten sillat sortumaan, vain koska ei ole sellaista itsehillintää yhtään, hetken kiihkossa ei edes ajatella itsehillintää missään mielessä.
5. Huumorintajun ja suhteellisuudentajun puute. Ei tajuta miettiä minkä arvoisia asiat on toisiinsa verrattuna. Esim. onko nautinto 'sanoa suoraan päin naamaa' niin suuri, että sen vuoksi kannattaa riskeerata sisaruussuhde.

Oikeastaan isoin ongelma mun äidinpuoleisessa suvussa taitaa oikeasti olla se jääräpäisyys, millä takerrutaan mielikuvaan ['eläkööt kaikki tavallaan'/'meillä ollaan tasapuolisia'/'siksihän minä sinua loukkaan, kun rakastan'] eikä myönnetä todellista tilannetta. Todellinen tilanne on siis se, että me emme tule toimeen erilaisten ihmisten kanssa, me emme siedä eri tavalla ajattelevia - ainakin jos eivät pian ala ajatella kuten me, meidän valistavassa seurassa - emmekä ole tasapuolisia lasten kanssa. Lapsille opetettiin, että aina pitää antaa anteeksi kun joku pyytää, ja sitten ei saa enää sitä muistella, mutta emme itse elä niin, emme oikeasti, vaan anteeksiannettuammekin jatkamme kaunan kantamista. Vanhemmilla myös on loukkaamisen halu, joka oikeutetaan + piilotetaan verhoamalla se rakkauteen, haluun 'sanoa rehellisesti', että olet lihava/ruma/tyhmä, niin että muka tajuaisit nämä viat ja voisit parantaa..

Mun Isukin tapauksessa taas riitelykulttuuri oli lähinnä yritystä järkeillä ja välttää konfliktia! Tietyssä mielessä voisi sanoa, että mä olen perinyt haluni tulla toimeen joskus liiankin kalliilla hinnalla juuri Isukilta. Hän ei pahemmin pitänyt puoliaan, ehkä hänen olisi pitänyt. Mulla on se kyvyttömyys myös, tosin saattaa olla, että VÄHÄN olen ehkä parantanut. Äetmuorin suvun riitelykulttuurista olen ehkä omaksunut ykkösen, vaikka yritän kovasti etten olisi sellainen. Mä tosin en ole vihoissani vanhoista, mutta lähinnä ne tekee mut surulliseksi ja masentuneeksi. Lisäksi Muorin suvun pahat esimerkit on saaneet aikaan sen, että olen ehkä liiankin varovainen negatiivisten tunteitten näyttäjä, koska mun kokemusmaailmassa niiden näyttö on aina ollut niin äärimmäistä ja tuhoisaa.

No niin, tällaista siis mietin, halusin oikeasti saada tietää Muorin lapsuudesta ja kyllähän se niin on, että monet käytösmallit periytyy, ainakin jos ei päättäväisesti tahdo niitä katkaista.

Itsemurha

Aika vakavissa tunnelmissa täällä. Kuulin äskettäin erään tuttavaystävän [meillä oli välit siinä kunnossa, että meistä olisi voinut tulla ystäviä ajan kanssa, nyt olimme sillä tuttavuusasteella vielä, mutta se oli lupaavaa, tai ainakin minä koin niin] tehneen itsemurhan. Kyseessä oli nelikymppinen nainen!

Hirveä syyllisyyden tunne, vaikka en voikaan sanoa olleeni mikään pitkäaikainen Ystävä isolla Y:llä. Mutta silti, asuimme tässä samassa kunnassa ja kuten sanottu pidin hänestä, musta tuntui että hänkin piti minusta. Ja nyt tämä! :( Mietin vaan, että olisinko voinut tehdä jotain? Ja jos, niin mitä? Tämä ihminen ei koskaan näyttänyt mitään ULOSPÄIN, siis murheitaan - en osaa sanoa miksi hän sitten päätti ottaa lääkkeitä liikaa ja nukkua pois. Joku miessotkukin siinä oli taustalla, mutta voisiko se yksin olla syy?

Kun kuulin tuosta niin hetken ajan jaloissa heikotti, huimasi. Alkuun en oikein edes tajunnut koko juttua, mutta autoa ajaessa kohti kotia aloin itkeä.

Sitäkin mietin, että jättikö hän viestiä. Ja jos jätti, niin mitä siinä luki. Miten ihminen oikeastaan voi sanoa päättävänsä elämänsä?

Nyt olen vain yrittänyt ajatella, että se oli hänen valintansa. Mutta toivon että hän olisi jaksanut elää! En osaa kuvitella sitä tuskaa, että joku päätyy tekemään tuon ratkaisun. Kuitenkaan EN tuomitse, vaikka jotkut pitääkin itsemurhaa raukkamaisena. Mun mielestä ei pidä sanoa niin, jos ei oikeasti ole elänyt sen toisen ihmisen elämää - ei sitä voi ulkopuolinen tietää miten toinen kokee asiat..

Tentti, tenteimpi, tentein

Entten-tentten, tentinpä sitten yhden jutun tuossa pois. On se vain hullua kuinka paljon on syömishommelimurheita vähentänyt se, kun on ollut jotain muuta mietittävää! Ajatukset eivät pääse kiertämään sitä herkkukehää.

Tenttimässä näin vähän kaikenikäisiä ihmisiä. Kuviot ovat muuttuneet jonkin verran siitä, kun viimeksi opiskelin.

Pitäisikö pelätä?

Hyvinkään ammuskelusta kirjoitetaan paljon, ehkä Sukliskin vähän sitten. Mietin vaan, että pitäisikö alkaa PELÄTÄ aina kun liikkeelle lähtee? Pelottaako mua? Vastaan, että ei. Ei pelota. Ei, vaikka tänäänkin kai teoriassa olisi joku pyssyidiootti voinut olla vaanimassa meitä ihmisiä. [Olin nimittäin liikkeellä tänään, kävin Isossa Kaupungissa.]

Mä oikeastaan mietin tätä juttua aika paljonkin kun oli nämä aiemmat ammuskelut. Ja sitten se Norjan karmea juttu.. Niin, mun mielestä jos alkaa pelätä, niin sille ei tule loppua koskaan. Sitten ei oikeasti ikinä voisi lähteä mihinkään. Mutta totta on sekin, että läheltä piti/murhamahdollisuuksien määrä on jotenkin karmean suuri. Siukku oli kerran yksissä sukujuhlissa - ne oli hänen miehensä puolen suvun juhlat - oisiko olleet ristiäiset peräti. No, siellä sitten yksi niistä suvun miehistä alkoi vain ihan pokkana jutella, että haluaisi tappaa nuo kaikki ihmiset juhlassa. Sitten hän sanoi Siukulle, että 'en minä sinua kuitenkaan tappaisi, kun sulla on vielä nuo lapset niin pieniä.' Tämä sanoja oli ex/nykyinen alkoholisti [siihen ei oikein tule selvyyttä siihen tilanteeseen, kun se repsahtelee] ja ilmeisesti on myös muuta mielenterv. ongelmaa, olisiko ollut bipolaari tai sitten skitsofreeni. Ja kannattaa muistaa, että tämä sinänsä aika pelottava juttu tapahtui SUKUJUHLASSA, jossa on vain vähän ihmisiä selvinpäin yhdessä iloisen asian äärellä, kun lapsi saa nimen!

No siinähän ei tietty käynyt mitään, mutta tuli vaan mieleen, että jonain päivänä tuollainen tyyppi saattaa toteuttaa uhkauksensa. Mietin vaan, että mun mielestä tuollaisen PUHUMINENKIN pitäisi jo olla sellainen juttu, että sillä olisi seurauksia! Että nämä tyypit tajuaisivat ainakin sen, että tuollaisen jauhamisesta pääsee poliisisetien juttusille.

Mä en tiedä MIKSI tämä Suomi on näin väkivaltainen maa, enkä tiedä miksi nyt on sellaiset ihan syyttömien sattumanvaraiset ammuskelut yleistyneet. Olisi tosi helppoa vaan alkaa meltota, että mt-palveluihin lisää rahaa ja sitä rataa. En kumminkaan usko että se olisi ratkaisu. Pojat ja miehet muutenkin aika harvoin on niitä, jotka menee juttelemaan psykologitädille. Tytöt tekee sitä enemmän, heillä on psykojargon hallussa jo pienestä pitäen. Puhuvat ongelmista poikakaverin, vanhempien, painon kanssa. Mutta pojat ei puhu. Eikä ne usein satuta itseään, niin kuin tytöt, joilla se aggressiivisuus kääntyy sisään ja näkyy viiltelynä, syömishäiriönä jne. Pojat räjähtää ulospäin ja sitten jälki on rumaa.

Olin vähän yllättynyt siitäkin, että mun naamakirjakavereina on ihmisiä, jotka melkein niin kuin symppaa koulukiusattua, joka 'kostaa' [siis tappamalla viattomia!!] murhatöillä kokemansa. Mä en sellaista hyväksy enkä ymmärrä. Koulukiusaus on yhtä vanha ongelma kuin on koululaitos, aina on ollut kiusattuja ja aina tulee varmana olemaan, vaikka tietysti pitää tehdä kaikki mitä voi sen estämiseksi! Se ei silti ole mikään syy alkaa tappotöihin. Miksi nykyisin moni kannattaa oman käden oikeutta, ihan kuin joku amerikkalaisten elokuvien kostajatyyppi, eikös Clint Eastwood ole usein semmoista näytellyt? Menee vaan kylään ja putsaa sen, pyssyt paukkuu pam-pam.

Suklis ostaa rahin ja naamiovaatteet

Minäpä kävin tässä paikallisessa kirpputorissa, joka siis on meidän kotikunnassa! Teinkin aikas hyvän löydön, ostin nimittäin RAHIN, jollaista olemme vähän himoinneet olohuoneeseen. Se on tosi nättikin, ja maksoi vain 5 euroa! Tuo ostos teki mut onnelliseksi, koska ilahdun aina tällaisista tosi halvalla saamistani jutuista. Jos olisin uskovainen, niin sanoisin että tuonne kirppikseen meno oli mun kohdalta jotain johdatusta, koska löysin sieltä myös itselleni naamiovaatteet.

Naamiovaatteet ovat siis sellaisia vaatteita, joissa en näytä yhtään ITSELTÄNI! Ostin jakkupuvun, hii-haa, sellainen beessi jakku/bleiseri ja nilkkoihin asti ulottuva samanvärinen hame! Niissä on hyvä hoitaa opiskeluasioitakin. Mulla on joku [turha??] pelko, että kun menen vanhalle koululle, niin koko maailma tunnistaa mut ja alkaa kysellä että mitä olen tehnyt näinä vuosina valmistumisen jälkeen. Kun ei ole oikein tekemisissä ollut hurraamista. :( Mulla on kyllä aiemminkin ollut naamiovaatteita, joskus vaan tykkään olla ihan kuin joku muu, joku seinään sulautuva ihminen. En tietty muutenkaan ole mitenkään räikeä, Suklis pukeutuu kiltisti kiltteihin vaatteisiin, mutta naamiovaatteet ovat vielä sitten sellaisia seinäruusu potenssiin kymmenen-juttuja.

Joskus mietin miksi mulla on sellainen olo kuin olisin joku pahantekijä, miksi pitäisi mennä seiniä pitkin? Mutta kai meillä kaikilla on joskus sellainen olo.

Niissä naamiovaatteissa näytän 44-vuotiaalta. Taikkas sitten lestadiolaiselta tai länsimaiselta muslimilta, tosin ilman huivia.

Kirppiksen omistaja on aikamoinen persoonallisuus! Hän polttaa tuu-tuu-tupakkaa, se haju hänen tultua sisälle tupakalta oli ihan sama kuin Äetmuorissa pitkin lapsuuttani ja nuoruuttani. Äetmuori muuten suunnittelee nikotiinipurkan kokeilua, hän haluaa nimittäin vähentää polttamistaan! Enoni pääsi kuulemma eroon tupakasta, kun lääkäri oli pistänyt tiukan: hän ei olisi päässyt erääseen leikkaukseen ilman tupakan lopetusta. Eno sitten lopetti juuri tuommoisen nikotiinipurkan avulla! Muori ei varmaan koskaan lopeta, mutta vähentäminenkin on toki plussaa.

Autoliini tohtorissa

Mun nykivä autoni on sitten kokenut ½ tarvitsemastaan huollosta! Sitten siihen tulee vielä kesäkuun alussa se tosi kallis juttu, sellainen osan vaihto, jonka jälkeen ei enää pitkäisi nykiä nytkytellä! Koko homma tuli yhteensä maksamaan 840 euroa, sen mulle mies kertoi. Olin hyvä etten melkein kyynelissä, kun kuulin. Saiturin sydäntä väänsi! Hitto noita autoja, kun ei niistä ole kuin kulunkeja. On vakuutusta ja on huoltokulua. Sitten vielä bensa on superkallista. Mutta yritäs vaan elää täällä ilman autoa, kun ei täällä edes kulje mikään bussireitti kunnan keskustaan. Silti, no, tuo 840 e oli kyllä ihan hirveä uutinen.

Kuninkaallinen kakku

Leivoin juuri! Tein sellaista Kuningas Oskar II:n kakkua. Se sopiikin [kai], kun Ruåttissa kastettiin pieni tyttövauva äskettäin, tyttövauva, josta ikävä kyllä tulee [tai jo on] median vaanima ammattijulkkis. Estellestä tietty puhun tässä! En ole vielä koskenut siihen kaakkuun, koska odotan iltayötä. Mutta sen verran voin sanoa kreemiä tekovaiheessa maistaneena - ja pohjaa - että hyvältä tuntuu. ;) Mun ohje on sellaisesta kirjasta kuin Herkuttelijan kakkukirja. Sen on kirjoittanut Bisse Grenert niminen ruotsikko. Huomasin tietty, että Oskar II:n kakusta - tai tortusta - on netissäkin monia ohjeita. Jokainen ohje poikkeaa vähän toisesta. Monissa nettiohjeissa pääsisi helpommalla, kun ei tartte tehdä itse nugaata. ;) Mutta tein nyt kumminkin orjallisesti tuon oman kakkukirjani ohjeen mukaan.

Tuon kirjan saimme kihlajaislahjaksi miehen tädiltä! Se on osoittautunut todella hyväksi opukseksi, vaikka onkin pieni ja ohkainen, ei siis NÄYTÄ sellaiselta vakuuttavalta reseptipankilta. Se siinä kiehtoo, että siinä on paljon sellaisia 'isoäidin vahakantisesta vihkosta' [suora sitaatti!] otettuja ohjeita. Niin kuin nyt tuo Oskarin kaakkukin. Siinä on myös aidon ja alkuperäisen prinsessakakun ohje. Monihan sotkee prinsessakakun ja oopperakakun: ooppera on muuten kuin prinsessa, mutta päällisen marsipaani on vaaleanpunainen [prinsessassa se on vaaleanvihreä] ja oopperaan tulee hilloa kakkukerrosten väliin. Aitoon ja alkuperäiseen prinsessakaakkuun ei tule.

Laitan tähän nyt sen reseptin, mutta olen MODERNISOINUT sitä, eli en todellakaan kehota kalttaamaan ja jauhamaan mantelia, vaan käyttämään valmista mantelijauhoa, kuten itsekin tein. Eli tässä näin omin sanoin..

Oskar II:n kakku

Mantelipohjat:

150 g mantelijauhetta
3 dl tomusokeria
4 kananmunan valkuaista

Voikreemi:

4 keltuaista
3/4 dl sokeria
2 dl kahvikermaa
1 ½ tl perunajauhoa
150 g margariinia tai voita huoneenlämpöisenä (itse käytin suolatonta voita)

Nugaa:

½ dl mantelirouhetta
½ dl sokeria

Koristamiseen:

mantelilastuja haluttu määrä

Mantelipohjien valmistus: Siivilöi tomusokeri. Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään mantelijauho ja siivilöity tomusokeri ja sekoita seos varovaisesti valkuaisvaahtoon.
Piirrä leivinpaperille n. 23 cm:n kokoinen ympyrä [meillä muuten ruokalautanen sattui olemaan tasan tuon mitan, joten käytin sitä mallina], voitele se kevyesti esim. margariinilla ja jauhota mantelijauheella. Tällaisia ympyröitä tulee kolme, mutta yhdestä on hyvä aloittaa.
Laita kolmannes taikinasta piirtämääsi ympyrään ja paista 175 asteisen uunin keskitasolla n. 15 minuuttia. [Sen lyhyempää aikaa ei ainakaan kannata - ei kypsy muuten]. Irrota kakkupohja pelliltä terävää veistä tai lastaa apuna käyttäen. Paista kolme tällaista ympyrää.

Voikreemin valmistus: Sekoita voita lukuunottamatta kaikki muut aineet kattilassa [kannattaa muuten huolellisesti sekoittaa se perunajauhomäärä kermatilkkaan ja laittaa se sellaisena nesteenä kattilaan] ja kuumenna kreemiä miedolla lämmöllä, kunnes se sakenee. Ota pois levyltä ja sekoita aina silloin tällöin aina jäähtymiseen asti. Sekoita voi notkeaksi ja lisää se kreemiin vähän kerrallaan. [Itse muuten maustoin kreemin voin lisäämisen jälkeen vielä vaniljasokerillakin - se tuntui sopivan..]

Nugaa: Pane sokeri ja mantelirouhe paistinpannuun. Sulata sokeri sekoitellen. Kaada nugaa esim. voidellulle pellille tai lautaselle yms. ja anna sen jäähtyä. Murskaa se sitten huhmaressa.

Kakun kokoaminen ja koristelu: mausta n. 2/3 kreemistä nugaalla. Levitä kreemiä pohjien väliin, ja päällimmäiseksi se 1/3, jossa nugaata ei ole. Paahda mantelilastut paistinpannulla tai uunissa [itse käytin p-pannua, uunissa kirja neuvoo käyttämään 150 astetta ja n. 5 minuuttia.], mutta varo, etteivät ne pala! On syytä sekoitella huolella ja tarkkailla. Sitten jäähtyneet mantelilastut ripotellaan kakun päälle ja halutessasi myös reunoille. Jos tahtoo, voi lastujen päälle vielä sihdata tomusokeria. Valmis!!! Nyt vaan kakku jääkaappiin ja antaa sen siellä seista muutaman tunnin..

-Mun mielestä tuossa kaakussa meni yllättävän paljon aikaa, mutta se johtui tietysti siitä kun paistoin ne pohjat yksitellen. Saas nyt nähdä oliko vaivan väärti.. ;) Nugaastakin on muuten monta eri ohjetta netissä, mutta tuo mun laittama oli tosiaan suoraan siitä kakkukirjasta. Nugaan kanssakin saa olla tarkkana, ettei se pala.





 

Roina painaa

Lupiini kirjoitti asiasta, joka vähän sivuaa muakin! En ole mikään varakas, mutta silti tuntuu kuin olisi nurkat täynnä tavaraa. Nyt syyllistyn varmaan miehen mollaamiseen, mutta [iso] osa tästä tilanteesta on hänen syytään. Koska hän ei suostu myymään/lahjoittamaan/hävittämään.. no, MITÄÄN. :( Mua se jurppii, varsinkin kun se olen kuitenkin MINÄ joka joutuu miettimään päänsä puhki, että mitä tehdään kun dvd-hyllyt pursuaa, eikä uutta mahdu. Mies ei vain välitä siitä, että kämppä pian muistuttaa romuvarastoa.

Mies aina sanoo sitäkin, että autotalli pitäisi hänen siivota. Se kun on ihan täysin HÄNEN tilaansa ja hän on sinne jemmannut vaikka mitä! Se on niin täynnä, että mun suuttumukseksi fillarini ei enää mahtunut sinne viime syksynä, ja siksi on se ruosteinen läjä nyt!!!

Joskus oikein pelottaa, kun olen aika monelta naispuoliselta tuttavalta kuullut, että heillä on ihan sama tilanne kotona. :( Onko se siis oikeasti joku miessukupuolen juttu, tämä roinan jemmaaminen? Miksi, MIKSI esim. lukioaikaisesta college-puserosta ei suostuta erkanemaan, vaikka se on viimeksi mahtunut päälle 20 vuotta sitten ja 30 kiloa sitten?? Mulla taas ei ole mitään nostalgiaa vaatteita kohtaan. Ainoa poikkeus tästä on mun hääpuku, mutta siinä se sitten olikin. On kumma, kun miehen mielestä on ihan okei täyttää vaatekomerot sellaisilla vaatteilla, joita oikeasti ei ole käytetty 20 vuoteen, eikä tulla käyttämäänkään.

Olen joskus tainnut kertoakin, että Isukilla oli tämä sama taipumus. 'Kiitos' hänen on Möksä täynnä mitä kummallisinta roinaa. :( En aina oikein edes viitsi siellä aittaan kurkata, kun tiedän siellä olevan ROINAA. Äetmuorilla ei onneksi ole tätä taipumusta, vaan hän on oikeasti karsinut kamaa viime vuosina paljonkin.

On semmoisiakin aikoja, jolloin mua ahdistaa se ajatus esim. appivanhempien kuolemasta. Heillä on iso talo ja se on tietysti täynnä tavaraa. Sitten heillä on miehen lapsuuskoti vielä, sekin tietty täynnä tavaraa. Ja sitten vielä talo Lapissa - ja, no, on helppoa arvata loput. Käy sääliksi sitä/niitä ihmisiä [eli siis meitä ja miehen veljeä] jotka joutuu aikoinaan käymään sen kaiken läpi. Tai tietty on sekin vaihtoehto, minkä itse tein Isukin kuoltua - että antaa niiden rojujen olla vaan. Tuntuu kuitenkin jollain tapaa VÄÄRÄLTÄ se, että me ihmiset kasaamme romuvarastoja joka niemen notkohon saarelmaan. Varsinkin kun maailmassa niin moni on ilman sitä ihan välttämättömintäkin.

Kakkostyypin diabeetes, raiskaajat, auto-ongelmat..

Nyt on postaus vähän joka lähtöön! Katsoin telkusta ohjelman, jossa raiskaaja oli ajellut karvansa [siis lähinnä kai alapäästä] ja sitten raiskasi. Hän nimittäin uskoi, ettei sitten jää dna-jälkiä, siis materiaalia rikostutkijoille! Niin Suklis alkoi tässä tuumailla - ei siksi että Zuk-Zuk-Zuk-Lis ITSE olisi raiskailija - että AUTTAAKO tuollainen varotoimenpide? Mukamas?? Jos ajattelee, että kai (?) ihohippusissakin on dna? Eli periaatteessa ei kai tarvita edes karvaa, vaan vaikka vain hilsettä? Minä en paljon tiedä nykyisestä rikostutkinnasta, mitä nyt töllään CSIt ja kovat lait mennen tullen. Niin juu ja Criminal Mindsin, vaikka se masentaakin mua joskus, kun on niin synkkä. :( Joskus en usko oikein näihin rikossarjoihin. En vaan jaksa uskoa, että esim. Suomessa joku 'rutiinirikosuhri' saisi kaikki superkalliit tutkimukset. Varmaan ainakin raiskatulla on ihan järkyttävän vaikea saada ihmisiä ottamaan edes todesta hänen juttuaan. :( Tunnen erään raiskatun, jolle omat ystävät (!) olivat olleet todella kuttumaisia raiskauksen jälkeen! Tentanneet, että huusitko, tappelitko.. ja tämä nainen ei ollut uskaltanut, kun miehellä oli ollut puukko kurkulla. Tämä ei muuten tapahtunut Suomessa. Voi vaan kuvitella mikä on virkavallan asenne, jos jo 'YSTÄVÄT' ovat tuollaisia.

Mutta se raiskauksista! Muori kertoi, että hänellä on nyt sitten kakkostyypin diabeetes. :( Se on aika kauheaa. Mulle 2-tyypin d. on aina ollut sellainen kuolemantuomioon verrattavissa oleva juttu. Mies on nimittäin kertonut aika järkkyjä asioita hänen isänäidistään, joka KUOLI siihen tautiin. :( Ja jos ei olisi kuollut, niin olisi joutunut.. amputaatioon! Voi elämä..!!! Muori sanoo, että hänellä on siihen lääkkeet, eikä se verensokrun tilanne ole kuulemma paha, ei ole koskaan ollut yli 7, ja ruokavalion jos saisi kuntoon niin olisi kuulemma aina 5 kieppeillä [5 on kai ihanne]. Mutta Muori oli sanonut lekurille, ettei hän pysty ruokavaliomuutokseen, joten aletaan vaan lääkkeet.

Mä olen kyllä surullinen Muorin puolesta. Se jotenkin surettaa, ettei hän tahdo tehdä sitä sellaista elämäntaparemonttia, mutta eihän ketään voi pakottaa. Pitää kunnioittaa ihmisen omaa valintaa. Silti, aika kurja juttu.

Mun auto-ongelmat ne vaan jatkuvat! JOUDUIN viemään miehen tällä viikolla töihin, kun hänen autonsa oli huollossa. Niin sitten tuo mun rakkine alkoi oikutella oikein tosissaan! Nyt se nimittäin sammui risteysalueella! Ihan kokonaan. Voi h-vetti, en paremmin sano! Sitten kiihdytyskaistoilla ja moottoritiellä yhtäkkiä auton nopeus alkoi nykiä ja laski tosi nopsaan satasesta kuuteenkymppiin! :( Ja voi sitä nyinnän määrää! Piti ajaa siinä reunaviivan toisella puolella melkein, etten ollut tukkona muille, ja etten ollut vaaraksi! Olin aika vihanen ja sitten peloissanikin. Huolto on mun autolle vasta n. 2 viikon päästä, ja saas nähdä millaiset 2 viikkoa näistä tulee. :( Täytyy rajoittaa liikkuminen minimiin!

Makuvinkit:

Ingmanin Creamy-sarjassa on ihania uutuusjädejä, Brysselin keksiä ja kinua sisältävä uutuus on aivan suussa sulavan hyvää! Olen maistanut, joten tiedän! Ainoa miinus siinä on se vohveli, jota siinä on. Maistuupi ihan verran samalta kuin märät pahvinpalaset, mutta silti, silti: superherkkua! Kouluarvosanalla 9. Pakkasessa on mulla myös paketti toista sen sarjan uutuutta, nimittäin creme brulee-jätskiä! Sitä en ole vielä maistanut. Kerron sitten, kun olen! Muutenkin tuntuu kuin kotimaassakin alkaisi jädenvalmistajat tajuta, ettei kansalle voi syöttää iänkaiken sitä samaa maitoista 'vanilja'jätskiä, jolla jo isovanhemmat herkutteli! Ihmisten maku on muuttunut ja ihmiset on vaativampia! Niin kuin nyt vaikka minä. ;)

Nykänen

Nytpä on mulla taas ollut AUTO-ONGELMA! Tai en tiedä pitäisikö puhua oikein monikossa, että ongelmia, vai ongelma - en tiedä mistä siinä on kyse! Mun kotteroni nimittäin NYKII! Se tekee sellaista, että joskus vaikka kaasua olisi runsaasti päällä, niin se hidastelee tahi kulkeepi hyvin nytkähdellen! Sitten pari kertaa se on sammahtanut! :( Kerran kävi niin, että jouduin soittamaan miehen hätiin!

Meillä mies sanoo, että kotteron ongelmana on se, kun bensatankkiin [en ole varma oliko kyse tankista, jostain bensajutusta kuitenkin] ei pääse ilmaa. Minä ehdotin, että eikö se auttaisi jos pitäisi bensatankin korkkia AUKI?? Sittenhän sinne menisi sitä ilmaa. Mutta mies sanoi ei. En tiedä miksi se ei käy. Hän selitti sitä kyllä, mutta olen ehtinyt unohtaa! Yleensäkin kaikki autojutut on tylsiä, ne vaan pyrkii unohtamaan pian. Mutta nyt ei ole kiva, kun tuo auto on tuollainen!

Tänään kävin kauppassa ja olin aika ison tien risteyksessä. Katsoin ja huomasin, että tässä on juuri sopiva paikka mun ylittää risteys, tai niinhän mä luulin! No, eikös auto taas alkanut nykiä ja kulkea huonosti/hitaasti! Siis juuri siinä risteysalueella! Argh. Sitten tietysti siinä yksi tyyppi, joka tuli takanani, joutui jarruttamaan vähän kun mä säädin siinä risteysalueella. Vähän korpesi, kun huomasin ihan selvästi hänen suullaan sanovan vi**u, vaikka en tietenkään sitä kuullut.

Joskus ihmettelen miksi ihmiset on niin kauhean herkkänahkaisia ja kiireisiä liikenteessä. Tuokaan nuori kossi ei joutunut kuin hiukan hidastamaan, ja kai se nyt sen NÄKI, että mun autossa on ongelma, enkä tahallaan ole tukkona! Silti piti sitten katsoa pahasti.. Yhden kerran yksi noin viisikymppinen mies pui mulle nyrkkiään [ja naama oli tomaatinpunainen, btw], ihan vain siksi kun risteyksessä halusin odottaa rauhassa ennen kuin menen sinne mukaan, kun isolla tiellä ajoi rekkoja ja halusin varoa.. Kaveri melkein kurvasi pientareen kautta oikealta ohi musta. Ihme juttu. Kai se on sitten sellaista tämän ajan ilmiötä sekin, ettei ole kärsivällisyyttä yhtään, ei pienen lapsen vertaa!

Olen ristinyt tuon autoni nyt Nykäseksi. Koska se nykii. Ei siinä ole mitään yhtymäkohtaa Matti Nykäseen. Mies on sanonut, että huoltoon se on vietävä. Hahah, saas nähdä saako sitä enää pian vietyä, vai pitääkö tulla hinausauton apuun?

Tämä maailma on liian suuri

Niinpä niin, Zuk-Zuk-Zuklis valmistautuu tenttimään ekaa tenttiään PITKÄÄN aikaan! Kirjojakin on jo hommattu ja luku-urakka aloitettu. Tahdon kuitenkin korostaa, että tämä [=vanhojen, läskipäisten opintojen pariin palaaminen, l. niiden täydentäminen] on vain se kakkosvaihtoehto edelleenkin. En vain ole kuullut mitään lähäri-koulusta, joten... -Täytyy aina olla se suunnitelma B.

Silloin Muinoin vähän niin kuin vannoin, että tentit oli sitten tässä.. Mutta niin vain on ihmisen, Sukliksenkin, pakko alistua! Olen oikeasti alkanut ajatella, että tämä maailma on liian suuri, ei sitä vastaan voi taistella. En ole vielä kertonut näistä opintojutuistani kenellekään - niin joo, no mies tietää kyllä - koska en ole valmis niihin reaktioihin. Varmaan jotkut pitävät mua aivan tolkuttomana takinkääntäjänä.. ja osa sitten voi jopa tuntea vahingoniloa. Äetmuori varmaan on tyytyväisyyteensä tukehtua - no, viis siitä.. väliäkö sillä oikeastaan mitä muut miettivät, niin kauan kuin itse olen sinut tämän ratkaisun kanssa. Ja olen. Pidän tätä Projekti Ammatinhankintaa jonkinlaisena vakuutuksena itselleni. Ja vakuuttaminenhan on aina viisasta ainakin miehen mielestä. Itse en ole koskaan ollut niihin niin intona, mutta voihan olla että olen ollut väärässä.

Olen vähän muuttanut OPISKELUTEKNIIKKAANIKIN. Silloin kauan sitten, Ennen Muinoin, Zuklis veti tiukan rajan hupikirjojen ja opiskelumateriaalin välille. Nyt olen luopunut siitä. Luen ihan sängyssäkin, jos siltä tuntuu. Olin silloin ennen aikamoinen tiukkapipo ja mun mielestä asiallisiin juttuihin piti aina varustautua niin, että istui pöydän ääressä ja hyvä ettei vielä selkä suorassa. ;)

Pääsiäiskuulumisia mässäyshengessä

Meni sitten pääsiäisetkin ihan hyvissä merkeissä. En sortunut mihinkään ylilyönteihin! Olen tainnut jo sanoakin, että syömämielessä asiat on nyt paremmin kuin varmaan piiii-iitkään aikaan. En osaa tarkasti sanoa syytä - ehkä osasyy on lisäliikunnassa, siinä miten KOEN vartaloni NYT: vahvana, pystyvänä, jaksavana..?

Mutta, mutta! Silti on ihan pakko sanoa muutama suositus! Maistakaas, herkkusuut, Pingviini Vaniljainen Pullamuru-jätskipikari! Nams, sanon vaan, ja nams luulisi sanovan jokaisen, joka rakastaa jätskiä JA pullaa! Tuon jätskin juju taitaa olla kardemummakastikkeessa, tai niin arvelen mä. Siinä on juuri sopivassa suhteessa kaikkea - oikeasti, suosittelen! Se löytyy tuosta linkistä, kun vaan selaa tarpeeksi alas. Oli todella kiva makuylläri mulle, kardemummafanille.. :)

Samasta linkistä löytyy Fazerina-tuuttikin! Jos tuolle pullamurulle antaisin kouluarvosanan 10, niin Fazerina tulee vahvasti 8 ½ arvosanalla. Pingviinillä on muuten pullamurun lisäksi myös sellainen suklaakeksiversio, jolle antaisin 9. Erittäin hyviä uutuusjädejä siis! Miehelle maistui parhaiten varmaan Pandan Aito-Lakupala-jädetikku. En tajua vaan miksi, mun mielestä ajatuskin lakujätskistä on yöks.. :) Vaan on meillä maut jokaiseen lähtöön, jokaisella ihmisellä on omansa!

Huoraamispohdintoja

Mietin joskus, että HUORAANKO, kun olen periaatteessa valmis suuntaamaan kohti ammattia, jota en välttämättä ihan täysin .. no, kannata/hyväksy/pidä onnellistuttavana itselleni? Mutta sellaiset pohdinnat on tavallaan hedelmättömiä. Ja olenhan mä ollut monessa mielessä melkoinen huora muutenkin. ;) Tarkoitan siis seksuaalisesti. Mietin joskus niitä seikkailuja, voi jee sentään, no, ne ovat mennyttä..

Muuttuva maailmamme

Luin jokin aika sitten jostain naisten- tai iltapäivälehdestä suomalaisten karkkitottumuksista. Lähinnä siis siitä, että irtsarien napostelu tuli tyypilliseksi myös AIKUISTEN keskuudessa tuossa 90-luvun laman tietämissä! Ja aloin ajatella - no näinhän se tietty ON. Mun lapsuudessa ja nuoruudessa aikuiset ei ihan yksinkertaisesti syöneet karkkia, ei ainakaan julkisesti. Ja pelkkä ajatus jostain aikusta kioskilla ostamassa irtonameja oli ihan absurdi. En tainnut koskaan nähdä kumpaakaan vanhempaani karkki suussa. ;) Tietty he pullaa söivät, ja keksiä, sitten kun oli kahvin aika.

Hassua kuinka tuo on lyönyt leimansa muhunkin sillä lailla, että itse joskus tunnen sellaista lievää häpeää jos olen irtsarihyllyllä. Varsinkin jos [=kun] siellä on paljon lapsia. Tuntuu kuin en kuuluisi sinne, kuin tekisin jotain naurettavaa ja vähän noloa. Huomaan myös, että itseäni nuoremmat aikut eivät näytä kokevan näin ollenkaan. Kai se lama sitten oli vedenjakaja, vai karkinjakajaksiko tuota pitäisi sanoa? ;)

Aloin miettiä muitakin pikku hiljaa muuttuneita juttuja. Yksi ihan selkeä on työttömyyden tulo osaksi aikuisten arkea. Mun lapsuudessa ja nuoruudessa KUKAAN aiku ei ollut työtön, ei siinä mun piirissä, jossa elin. Äidit saattoivat olla kotona lasten ollessa pieniä - suurin osa oli - mutta sen jälkeen he 'menivät töihin'. Ja juu, sanamuoto oli juuri tämä, mennä töihin. Ei hakea töitä, ei etsiä töitä, vaan MENNÄ .. töihin.

Muorikin sai töitä heti kun niitä haki, siis sitten kun minä menin kouluun. Muistan joskus kun muutimme Käpykylästä vähän vähemmän käpyisään kylään, niin Muori haki kolmeen työpaikkaan. Siis kolmeen! Ei kolmeenkymmeneen tai kolmeensataan, vaan kolmeen. Ja tuli hyväksytyksi kahteen näistä! Toisen työn hän sitten otti.

Tällaista se elämä oli muissakin perheissä. Nyt se tuntuu melkein kuin sadulta. Ja se, että ihminen oikeasti jäi eläkkeelle samasta työstä, jossa oli ollut yli 40 vuotta.

Jotenkin silti tuntuu kuin siihen mun lapsuusaikaan ihmisten tuloerot olisi olleet pienemmät. Mutta elämä oli sitten toisaalta varmempaa, oli töitä ja niin pois päin.

Mun on vaikea tajuta KUINKA oikein olemme tulleet tähän tilanteeseen, jossa nyt ollaan. Mistä lähtien tuli kaikkien siunaamaksi tämä työttömyys, massatyöttömyys, hirviömäinen työttömyys? Nykyisin sitä pidetään normaalitilana!

Surkuhupaisaa sekin, kun katselin netistä vähän juttuja.. Ihmiset suorittaa vaikka mitä tutkintoja, siis korkeakoulututkintoa korkeakoulututkinnon päälle, ja silti päätyvät pätkätöihin joiksikin assareiksi - tai eivät sitten pääse edes sillekään ohuelle vihreälle riukulioksalle.

Löytyykö meidän yhteiskunnasta enää yhtään sellaista tahoa, joka sanoisi että seis tälle järjettömälle tilanteelle? Ja ihmisten narraaminen turhalla toivolla on lopetettava! Joko koulutuspolitiikan pitäisi muuttua, tai sitten työelämän, tai sitten koko yhteiskunnan!

Oikein kaihoan joskus niitä kaatuneita kommarimaita, joissa ihmiset tultiin työllistämään suoraan oppilaitoksista.

No, mutta se siitä, tuo oli vain mun yhteiskunnallinen oksennukseni tämän iltapäivän ratoksi.. ;)

Suklis palaa juurilleen

Nyt on mulla pari aa-nelkkua silmäini edessä, pääsiäisen jälkeen tiistaina ne löytävät tiensä sellaiseen kivaan pieneen kansliaan, josta sitten armollisesti myönnetään mulle lupa palata juurilleni. Eli kyseessä on edellisen postauksen kommenttiosastolla esittelemäni 'vaihtoehto 2': läskipäisten vanhojen opintojen täydennys. Teen tätä nyt odotellessani lähärikoulun reaktiota hakemukseeni. En olisi uskonut vielä pari vuotta sitten päätyväni tähän, mutta ammatin saamisen himo on suuri.

Sii-sii-siivoillen

Taas on ollut aikamoista telmuamista näissä siivoushommissa! Kuuntelin tuossa Alice Coopperia mp3-soittimesta ja annoin imurin laulaa! Ja sitten mopattiin niin että lattia sen kun suhisi. Hassua millainen juttu muisti onkaan! Kun tässä olen siivonnut, niin tulee mieleen sellainen vähän huvittava virsi kouluajoilta, jota laulaa jämitimme aina tähän aikaan vuodesta. 'Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta, suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta ..' jne. Ehkä mulle siivous on pitkä perjantai [vaikka nyt siis onkin vasta keskiviikko], ja sitten ylösnousemus on se, kun on pääsiäinen ja saa suklaamunia! :)

Uusi manner

Uusi manner on mun maailmankartallani, siellä Aasian, Amerikan ja Euroopan kaverina. Mantereen nimi on IDIOTIA, sen ainoa asukas lienen minä, Suklis Tyhjäpää!

Edellisen postauksen kommenttiosastossa sanoin kokeneeni vastoinkäymisen. Oikeastaan se oli Vastoinkäyminen isolla V:llä. :( Sain viime synttäriksi mieheltä lahjaksi söötin pinkin kannettavan tietokoneen. Alkuun ajattelin vaihtaa kokonaan siihen, eli että olisin luopunut pöytäkoneesta. Hetken konetta käytettyä tajusin, ettei se kannata! Mä olen niin sokea [rillien kanssakin], etten oikeasti saa paljon irti niin pikkuruisesta näyttöruudusta! Joten päädyin siihen, että kannettava on kiva matkoilla [haha, siis millä, minne mä nyt muka matkaisin, ellei kesälomakidutusreissuja Möksälle oteta lukuun] ja kipeänä, kun ei voi muuta kuin sängyssä maata.

Olin siinä luulossa, että mies oli asennuksia tehdessään hoitanut jutut niin, että sähköpostit näkyy molemmilla koneilla. :( Näin sen piti mennä, näin siitä puhuttiin. Noh.. nyt sitten kun pitkästä aikaa avasin kannettavan, näin siellä sähköpostin, jota ei kotikoneella näkynyt. Ja melkein purskahdin itkuun! Se posti oli vastaus yhdestä työpaikkahakemuksesta, jonka syksyllä tein. Hakemus oli kehitysvammaisten ohjaajaksi sellaiseen hoitokotiin naapurikunnassa. Kuvittelin siis, että en saanut vastausta - että oli taas yksi hylätty hakemus muiden joukossa.. Mutta se kodin johtaja OLI vastannut ja ehdottanut mulle tutustumiskäyntiä sinne n. viikon kuluttua sen s-postin saamisesta!!! Eihän se tietty sitä tarkoita, että olisin SAANUT sen työn, mutta tuo oli noin 100 kertaa positiivisempi vastaus, kuin mitä olen mistään työpaikkahakemuksesta saanut kai miljoonaan vuoteen. Ja että en saanut sitä postia, että en ollut vastaamassa siihen.. SE kirpaisi. Kovasti. Vietin koko eilispäivän niin syvällä masennuksen syövereissä, ettei kukaan usko. Halusin kuristaa itseni. Halusin kuristaa miehen. Halusin romuttaa kannettavan.

Tällaiset jutut ovat niitä pahimpia. Pahimpia. Muuta ei voi sanoa. Nyt ajattelin, että yrittäisin uudelleen ottaa yhteyttä sen kodin johtajaan. Se paikka, jota hain, on tietysti mennyt. Mutta ajattelin tässä, että jos saisin mahdollisuuden käydä siellä äkkiseltään ja jättää vaikka [tyhmän + tyhjän] CV:ni ja mielikuvan itsestäni, niin voisin tulla kyseeseen jos tulee vielä joskus uusi avoin paikka. :( Tämän parempaa paikkausta jättimokalle en oikein osaa keksiä.

Ehkä Äetmuori oli oikeassa ja olen ''idiootti'. Olo tuntuu aivokääpiömäiseltä. Millaistakohan aivosähkökäyrää mun aivot piirtäisi jollain piirturilla? Varmaan aika TASAISTA! :(

Kosmetiikkajupinaa

Ostin jokin aika sitten Maybellinen One by one-mascaran, ja moitin sitä täällä. Oli siinä ja siinä, etten viskannut koko juttua roskikseen! No, nyt olen käytellyt sitä.. sävy on typerähkö glam brown, joka sattuu olemaan liian vaalea mun makuun.. Joka tapauksessa: tuo mascara on ihan OK. Se ei ole suosikkieni joukossa [Lumenen Sensitive touch ja Maybellinen Great lash], mutta se menettelee. Tuota sävyä ainakin on pakko laittaa kaksi kerrosta, yhdestä tulee vain aneeminen vaikutelma, se ei yksinkertaisesti näy MISSÄÄN. Mietin mahtaako tilanne olla sama muissakin värisävyissä, vai onko se vain tuo ruskea..? Kouluarvosana nykyisellään tuosta tuotteesta on 7. Pitää vaan pistää se kaksi kerrosta, vaikka korpeaisi. Lumenella mulle riittää yksi kerros, ja se on siinä.

Sitten yksi todella fantastinen tuote, jota on PAKKO kehua: Lumenen Sensitive touch SOS-voide! Ostin sen epätoivoisena hetkenä, kun talvi alkoi olla lopuillaan ja iho siksi korpunkuiva ja uhkaavan ärtyinen. Mulle aina on helmikuu se sellainen kuukausi, kun masentaa ja iho alkaa oikeasti väsyä talveen! Ei tuo voide masennukseen sentään auta [hehe], mutta oli kyllä ostamisen arvoinen. Käytän sitä iltapesun jälkeen naamalle, ja muutaman käyttökerran jälkeen - ei siis heti! - naamassa olevat ärtyneet punaiset kuivat läiskät olivat historiaa. Ihon väri tasoittui ja iho rauhoittui. Finnejä ei kuitenkaan tullut.

Tavallaan tahdon kuitenkin varoittaa .. kun 'suosittelen' jotain, niin epäilen itsekin itseäni. Koska olen sen oppinut, että niin kosmetiikassa kuin monessa muussakin jutussa se, mikä sopii yhdelle EI sovikaan toiselle. Mulle tuo voide kuitenkin on ollut mainio! Oma ihoni taitaa olla sellainen klassinen sekaiho, ja etenkin poskien alueelta joskus hyvinkin pintakuiva. Talvella kosteutta ei voi saada tarpeeksi, mutta kesällä mennään hyvin kevyellä Humektan-apteekkirasvalla, tai jopa ilman.

Ja ei, tästä ei todellakaan ole tulossa mitään kosmetiikkablogia! Tunnen liian vähän kiinnostusta ja mulla on liian vähän asiantuntemusta.. Periaatteessa kosmetiikka on mulle sellaista KÄYTTÖTAVARAA, jota ostan kun tarvitsen! Eli en siis todellakaan shoppaile mitään pelkästä 'kokeilunhalusta'! Olen kai liian pihi/köyhimys sellaiseen. Eli tuotteet käytetään loppuun, ja sitten lisää ostamaan.. Ainakin jos tuotteet eivät ole ihan roskaa! Tuo Maybellinen ripsari tosiaan oli vähällä päätyä roskikseen, mutta olenpa vaan sitä käytellyt nyt, nyreksien tosin! Mutta inhottaisi heittää kallista tavaraa roskikseenkin, ja kallistahan ripsari on, vaikka kuinka suosisi kohtuuhintaisia [?] sarjoja! Miettikääs vaan ripsarin KILOHINTAA! :(

Jos löytyy joku hyvä hinta-laatu -suhdetuote, niin siitä voi kyllä sanoa blogissakin sanasen.. Mutta muuten olen aika iloisen tietämätön siitä miltä mikin uutuus naamalla tuntuu ja näyttää! Olen myös aika merkkiuskollinen [Lumene, ja meikkivoiteissa Maybelline], joten siinäkään mielessä en tee mitään isoja kokeiluja.

Idiootti!

Lasna ollessani Äetmuori sanoi mua usein IDIOOTIKSI. Joskus hän sanoi sen suuttuneena, ja joskus ihan myös tyynenä hetkenä. Oikeastaan siitä lähtien olen ihan todella joutunut pohtimaan, että olenko idiootti.

Mulla ON tiettyjä ongelmia. :( Esimerkiksi mainittakoon nuo aiemminkin puheena olleet matemaattiset vaikeudet. Eli nyt vaikka se, että joskus mokaan suomi24:n keskustelupalstalla siinä kohtaa, kun pitää laskemalla todistaa olevansa ihan elävä ihminen, ei spämmääjä. Joskus olen mokannut simppelin laskutoimituksen tyyliin 11 + 18. Sitten saan uuden laskutehtävän, ja lopulta tietty menee oikein. ;) Sen verran voi olla kiitollisuudenvelassa peruskoulun matikanopeille, hehe.

Niin, mutta tuo IDIOTIA.. jos sellaista on.. idioottimaisuus..? Onkohan tuo matemaattinen osaamattomuus oikeasti sen merkki? Muori muuten ei ollut matikassa yhtään sen parempi kuin minäkään, eli hänen näkökulmastaan idioottimaisuutta on varmaan jokin muu[kin] kuin vain kyvyttömyys laskea.

Nyt olen taas näissä aatoksissa, kun suren sitä lähihoitajakoulu-hakemustani [kts. edellinen postaus] :( En ole vielä saanut soitettua minnekään siitä, kun en tiedä mihin soittaisin. Suoraan opetusta antavaan kouluun, vai jonnekin muualle. Ja onko sitten mulla edes SYYTÄ soittaa? Jotenkin vaan tuntuu, kuin olisi sittenkin pitänyt hakea jossain erillishaussa, koska olen Iäkäs. Ja jo yhden [turhan] tutkinnon tehnyt. Vooiih...! :( Ehkä voisin soittaa työkkäriin ja kysyä heiltä neuvoa siitä, mihin tässä tilanteessa kannattaisi olla yhteydessä? Sen voisin kyllä tehdä. Kyllähän ne kai työksyssä nykyisin tietää kaikkea kouluihinkin hakemisesta. Ehkä jopa enemmän kuin työpaikkojen saamisesta. ;)

Nyt yhtäkkiä tuntuu taas siltä, kuin ei malttaisi housuissaan pysyä! En tarkoita SEKSUAALISESSA mielessä, vaan näin muuten! Koulutusta Suklikselle, ja mieluiten heti! Olen pistänyt itselleni sellaisen määräajan, että seuraavaan synttäriini [=kesällä] mennessä mun täytyy olla päättänyt itselleni joku sellainen 'urasuunnitelma', joka kantaa.. Lähäriksi tavalla tai toisella, tai sitten täytyy mennä yhteen TODELLA typerään koulutukseen.. :( Täydentämään muinaisia läskipäisiä opintojani. Mutta se vaihtoehto ei houkuttele isommin. Se on se viimeinen.. jos mikään muu ei auta.. Pah.. taas joutua siihen samaan soossiin, jossa muhin silloin ajanlaskun alussa..! Grrrh!

Tavallaan tietty olen jo liian vanha tekemään mitään. Mutta pakko on vaan yrittää.

Joku vaihtoehtoinen elämänmalli myös mua kiinnostaisi. Tahtoisin muuttaa jonnekin aitoon korpeen ja viljellä vaikka itse sapuskani. Mutta mies ei varmaan sellaisesta syty, kun hänellä kumminkin ON työ. Minä sanon joskus hänen työtään työkky-yökyksi ['miten meni työkky-yökky?'], koska joskus hän myös valittaa siitä, eli pitää sitä yökistyttävänä.

Ylihuomenna mies meneekin taas Helsinkiin käymäsiltään. Joskus harmittaa sekin, että joku oikeasti MAKSAA hänelle junamatkan ja kaikki... :( Hänet halutaan sinne, häntä arvostetaan. Tietysti olen iloinen miehen puolesta, mutta se myös kirpaisee. Minun näkemisestäni kukaan ei maksa.

Joskus miehelle on maksettu hotellikin ja kaikki. Niin kuin silloin sillä Tanskan matkalla. Tuntuu joskus kuin insinöörit tässä maailmassa saisivat kaiken hyvän. Heillä on sellaista osaamista, mistä maksetaan. Itse en voisi insinööriksi lukea, koska matikka siinä hiertäisi todella pahasti. Vai tarvitseekohan vaikka LVI-inssi matikkaa? Suklis, viemäreiden valtijatar?