En puhunut puhelimessa Äetmuorin kanssa, vaikka piti. Soitan siis aina kerran viikossa velvollisuuspuhelun, ma-pe -välisenä aikana [en soita viikonloppuna, koska en tahdo pilata weekendiäni sillä]. Tänään yritin soittaa kerran, mutta hän ei vastannut. Sitten mun pitikin lähteä jo liikkeelle, enkä enää ehtinyt olla kotona ennen iltayhdeksää, joten siinäpä se sitten jäi.
Nyt mietin että pitäisikö poiketa tavoista [Säännöstä!] ja soittaa lauantaina. Vai pitäisikö ihan tylysti jättää maanantaihin.
Joskus herään huomaamaan sen, kuinka monia Sääntöjä mulla on elämässäni, siis sellaisia itse kehittelemiäni, jotka kuitenkin rajoittavat ajoittain elämää aika kovin. Sääntöjä on esim. sellaisia kuin tuo viikottainen pakkopullapuhelu Muorille, MÄSSYn ja niukan kalorielämän välinen tarkka vaihtelu [herkkuilu 2 x kuussa], ja sitten tietyt siivoukseen liittyvät jutut. Nyt olen kehitellyt sellaisen Säännön, että otan sen uuden vasta ostetun uuden imurin käyttöön vasta ensi viikon siivongissa. Sitä ennen teen "väli-imuroinnit' vanhalla ämyrillä! Kun olen nyt noin päättänyt, niin en VOI toimia toisin! En VOI noin vain 'päättää', että alanpas käyttää sitä imuria vaikka huomenna. En vaan VOI. :( Tällaisia nämä mun 'Säännöt' on, joskus ne ovat ihan mukavia, mutta joskus aika pakkomielteisiä ja ärsyttäviä.
Mies ei aina tajua tuota pakkopuhelua Muorille, hän sanoo että soita sitten kun susta itsestä tuntuu siltä ja ettei hänkään soita vanhemmilleen viikottain. Mutta mä vaan en VOI toimia noin, Muori jotenkin vaatii meidän suhteelta toista kuin miehen vanhemmat mieheltä. Appiwanhemmilla on elämässään niin paljon kaikkea sisältöä ja Muorilla taas EI ole. :( Joten kai mun on yritettävä edes vähän omalta osaltani tuoda siihen muutakin sisältöä kuin se oluen juonti, tupakan vetäminen ja maahanmuuttajien haukkuminen. :(
Minussa pahaa mieltä pakkopuhelu aiheuttaa siksikin, kun en voi olla YHTÄÄN rehellinen. Koko ajan saa varoa, ettei Muori kiihdy tai ala riitaisaksi. Joskus halveksin oikein itseä, kun saatan vain laimeasti toppuutella jotain Muorin jyrkimpiä mielipiteitä, vaikka ne oikeasti ovat mun mielestä ihan KAMALIA. :( Tarkoitan nyt esim. noita maahanmuuttajia, otan sen esimerkiksi koska siitä viime aikoina on taas ollut puhetta tuon Sellon ampumisjutun yhteydessä. Muori on sitä mieltä, että pysykööt maahanmuuttajat vain omissa kotimaissaan, eikä täällä tarvita pakolaisia eikä oikeastaan muitakaan ulkomaalaisia. Vaikka mun omatunto käskee sanoa, että olen aivan eri mieltä ja että kaikki ihmiset on yhtä hyviä tai pahoja eikä suomalaiset ole yhtään muita parempia, niin en sano. :( Sanon vain, että 'kai niitä nyt tänne töihin ainakin tarvitaan..' ja sitten mutisen vaan jotain laimeaa, että rikastuuhan meidän kulttuuri kuitenkin.. blaa blaa.. Jos kyseessä olisi kuka tahansa muu, niin seisoisin kyllä vähän jämäkämmin sen takana, että kaikki ihmiset ovat keskenään tasa-arvoisia. Mietin olenko itse oikeastaan yhtään sen parempi kuin ne ihmiset, jotka 30-luvulla Saksassa eivät puhuneet natseja vastaan. :( Kurja ajatus.
Kaikesta sitä saa syyllisyyttä kantaa.
6 kokonaista vuorokautta - -
- herkkuiluun! Olen miettinyt leivontaa, olisikohan taas vaihteeksi New York cheesecaken vuoro? Pidin siitä tosi paljon kun viimeksi tein, se MeNaisten resepti on helppo ja oikeasti siitä tulee herkullista vähällä vaivalla! Ja vaikka siinä varmaankin on miljoona kilokaloria, niin on se TAVALLAAN myös terveellinen: tuorejuusto on kai maitopohjainen juttu, eli kalsiumia.. ja sitten siinä on kananmunaa, jota normaalisti en paljonkaan saa. Ravitsevaa!
Sukulaatia en ole vielä ainakaan ostellut. Meillä on se appivanhempien antama iso Pandan Juhlapöytä vielä kokonaan avaamatta, joten siitä ainakin osan suklaatinautintoani tulen saamaan. Daim-rakeita tekisi mieli! Niitä kai pitää sitten ostaa. Wienernougatteja mulla on jäljellä se puolikas rasiallista. Ja Fazerin Piparkakkusuklaata! :) Täytyisi kai käydä Lidlissä katsomassa onko siellä vielä joulun suklaarasioita myynnissä!
lauantai 16. tammikuuta 2010
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Risuja
Nyt saa Ben & Jerry-jäätelö runsaasti risuja Suklikselta! Olen jo aiemminkin pitänyt sitä yliarvostettuna, ylihypetettynä jenkkijankkina, mutta nyt olen jo suorastaan suuttunut!
Erehdyin ostamaan B&J:n Vanilla Tooffee Crunchin ja johan oli!! Mistä tuossa oikein maksaa, kysyn vaan? Jäätelö on jumankekka kalliimpaa kuin maailma, mutta maku on sitten mitä sattuu. Oudon makuista vaniljajäätelöä - jotenkin se ei maistunut kunnolla vaniljalta, joku outo vivahdus siinä oli.. Ja sitten HIRVITTÄVÄN suuria, liian suuria palasia tummalla suklaatilla kuorrutettuja, palaneen toffeen makuisia kökköjä! Kökköjä oli runsaasti jäätelömassassa, voi hemmetin hemmetti sentään! Ja hitto vie, tuskin hammas niihin pystyi, ne oli kuin KIVIÄ, suklaapäällysteisiä kiviä! :( Eikä mitään pikkukiviä, vaan kunnon siirtolohkareita!
Tuo jäätelö maksoi yli 5 euroa. Sellainen summa täydestä p-kasta! Ei kiitos KOSKAAN enää uudelleen! Aiempaa kokemusta mulla on Cookie dough'ista ja olen maistanut myös Chunky Monkeytä ja nyt viime MÄSSYssä maistoin miehen ostamaa Chocolate Fudge Brownieta. Tuo miehen suklaatijätski oli itse asiassa HYVÄÄ. Se oli kuin astetta parempaa Mövenpickiä. Jos ikinä enää suostun B&J-ostoksille, niin sitä voisin ostaa.
Hinta-laatu suhde on jotain ihan käsittämätöntä noissa jäätelöissä. Pakko kiittää nerokasta mainontaa ja hypetystä, muuten en varmaan olisi ostanut tuota purkkia, koska tosiaan aiempi huono kokemus mulla jo on. Miksi, miksi me ihmiset siis ostamme ylihintaista..? Kun paljon halvemmalla saa parempaa?
B&J jää kyllä hyllyyn multa tästä eteenpäin! Ihme juttu että tuollaisia jäätelöitä niin jumaloidaan, niissä ei oikeastaan ole mitään erikoista, vain kauhean suuria palasia aina jotain..
Krääääää-ääääh! [Sukliksen raivonkarjahdus!] Suomessa nyt tietty pidetään kaikkea niin hyvänä, kun vaan on made in USA..
[Nyt sanon, että jos olet B&J-fani, niin älä pliis suutu tästä, kunnioitan kyllä sitä että jonkun mielestä nuo jädet voi olla hyviä! Tämä vaan oli oma tällainen raivonpurkaukseni! Makuasiat on aina makuasioita!]
Mässyraportti
Minulle tuli MÄSSYn 1. päivänä sellainen olo, etten jaksa! Etten halua tätä edes. :( Hetken aikaa tuntui, että nyt on taas kaikkea ihan liikaa.. :( Mutta se tunne meni ohi ja kaikki meni hyvin, vaikka tosiaan 1. päivänä oli MELKEIN huono olo, onneksi vain melkein. Sitten 2. päivänä olinkin jo niin tympääntynyt, että lähinnä nukuin ja jätin suosiolla ylilyönnit väliin. Mulle käy aina niin.
Joskus melkein pelottaa se, kuinka vähän tyydytystä mässäilystä saa, sitten kun siihen alkaa! Nytkin sen tietää - ei oikeastaan edes kannattaisi odottaa seuraavaa, koska siinä ei oikeasti ole mitään odottamisen arvoista! Petyn taas vaan. Mässyttely on ihana unelma, mutta se ei ole aina ihanaa käytäntöä- On mukavaa haaveksia kaikista herkkuista.. mutta kun ne on kaikki siinä nokan edessä, niin se tilanne MUUTTUU. :(
Jos mulla ei enää olisi herkkuiluja, joita odottaa, niin mitä mulla tässä elämässä oikeastaan olisi? Se vasta on kurja kysymys. :( Mutta pakkohan se on kai kysyä. Jännää oikeastaan miten ihminen pystyy tilanteessa kuin tilanteessa jotenkin luomaan tarkoitusta tai merkitystä elämälle! Mulla ei ole työtä, ei montaa ystävää, elän maalla, jne. jne.. mutta mulla on herkkuilu. Olen kai kehittänyt siitä semmoisen toiminnon, joka luo sisältöä eloon. Eli siis ankaran asketismin ja mässyttelyn välisen vaihtelun. Arjessa sisältöä tuo keskittyminen kalorioihin ja kaikkeen.. ja sitten juhlassa keskityn herkkujen ihanuuteen, irti päästämisen lumoon!
Jos olisi työtä tms. niin sitten en kai miettisi tällaista, kun olisi niin paljon MUUTA mietittävää.
Oikeastaan olen tavallaan palautunut siihen tilaan, jossa me ihmot olemme VAUVOINA. Silloinhan syönti ja nukkuminen ovat vähän kuin päätehtävät. Sellaista on mun elo mässäilyn koittaessa. Vähän vauvamaista siis. :( Noloa?? Mutta olenko mä sittenkään ainoa? Eikö aika moni aikuisena jatka lapsuuden huveja, vain vähän jalostuneessa muodossa? Lapset on lumoissaan kun pääsee päiväkodissa jonnekin retkelle - aikuiset matkustaa. Lapset on lumoissaan kun leikkivät barbeilla - aikuisella voi olla barbien keräily harrastuksena! Lapsi inuaa balettitunnille - aikuinen menee pilatekseen. Niin se vaan on, taidamme kaikki pysyä vekaroina! :)
Erehdyin ostamaan B&J:n Vanilla Tooffee Crunchin ja johan oli!! Mistä tuossa oikein maksaa, kysyn vaan? Jäätelö on jumankekka kalliimpaa kuin maailma, mutta maku on sitten mitä sattuu. Oudon makuista vaniljajäätelöä - jotenkin se ei maistunut kunnolla vaniljalta, joku outo vivahdus siinä oli.. Ja sitten HIRVITTÄVÄN suuria, liian suuria palasia tummalla suklaatilla kuorrutettuja, palaneen toffeen makuisia kökköjä! Kökköjä oli runsaasti jäätelömassassa, voi hemmetin hemmetti sentään! Ja hitto vie, tuskin hammas niihin pystyi, ne oli kuin KIVIÄ, suklaapäällysteisiä kiviä! :( Eikä mitään pikkukiviä, vaan kunnon siirtolohkareita!
Tuo jäätelö maksoi yli 5 euroa. Sellainen summa täydestä p-kasta! Ei kiitos KOSKAAN enää uudelleen! Aiempaa kokemusta mulla on Cookie dough'ista ja olen maistanut myös Chunky Monkeytä ja nyt viime MÄSSYssä maistoin miehen ostamaa Chocolate Fudge Brownieta. Tuo miehen suklaatijätski oli itse asiassa HYVÄÄ. Se oli kuin astetta parempaa Mövenpickiä. Jos ikinä enää suostun B&J-ostoksille, niin sitä voisin ostaa.
Hinta-laatu suhde on jotain ihan käsittämätöntä noissa jäätelöissä. Pakko kiittää nerokasta mainontaa ja hypetystä, muuten en varmaan olisi ostanut tuota purkkia, koska tosiaan aiempi huono kokemus mulla jo on. Miksi, miksi me ihmiset siis ostamme ylihintaista..? Kun paljon halvemmalla saa parempaa?
B&J jää kyllä hyllyyn multa tästä eteenpäin! Ihme juttu että tuollaisia jäätelöitä niin jumaloidaan, niissä ei oikeastaan ole mitään erikoista, vain kauhean suuria palasia aina jotain..
Krääääää-ääääh! [Sukliksen raivonkarjahdus!] Suomessa nyt tietty pidetään kaikkea niin hyvänä, kun vaan on made in USA..
[Nyt sanon, että jos olet B&J-fani, niin älä pliis suutu tästä, kunnioitan kyllä sitä että jonkun mielestä nuo jädet voi olla hyviä! Tämä vaan oli oma tällainen raivonpurkaukseni! Makuasiat on aina makuasioita!]
Mässyraportti
Minulle tuli MÄSSYn 1. päivänä sellainen olo, etten jaksa! Etten halua tätä edes. :( Hetken aikaa tuntui, että nyt on taas kaikkea ihan liikaa.. :( Mutta se tunne meni ohi ja kaikki meni hyvin, vaikka tosiaan 1. päivänä oli MELKEIN huono olo, onneksi vain melkein. Sitten 2. päivänä olinkin jo niin tympääntynyt, että lähinnä nukuin ja jätin suosiolla ylilyönnit väliin. Mulle käy aina niin.
Joskus melkein pelottaa se, kuinka vähän tyydytystä mässäilystä saa, sitten kun siihen alkaa! Nytkin sen tietää - ei oikeastaan edes kannattaisi odottaa seuraavaa, koska siinä ei oikeasti ole mitään odottamisen arvoista! Petyn taas vaan. Mässyttely on ihana unelma, mutta se ei ole aina ihanaa käytäntöä- On mukavaa haaveksia kaikista herkkuista.. mutta kun ne on kaikki siinä nokan edessä, niin se tilanne MUUTTUU. :(
Jos mulla ei enää olisi herkkuiluja, joita odottaa, niin mitä mulla tässä elämässä oikeastaan olisi? Se vasta on kurja kysymys. :( Mutta pakkohan se on kai kysyä. Jännää oikeastaan miten ihminen pystyy tilanteessa kuin tilanteessa jotenkin luomaan tarkoitusta tai merkitystä elämälle! Mulla ei ole työtä, ei montaa ystävää, elän maalla, jne. jne.. mutta mulla on herkkuilu. Olen kai kehittänyt siitä semmoisen toiminnon, joka luo sisältöä eloon. Eli siis ankaran asketismin ja mässyttelyn välisen vaihtelun. Arjessa sisältöä tuo keskittyminen kalorioihin ja kaikkeen.. ja sitten juhlassa keskityn herkkujen ihanuuteen, irti päästämisen lumoon!
Jos olisi työtä tms. niin sitten en kai miettisi tällaista, kun olisi niin paljon MUUTA mietittävää.
Oikeastaan olen tavallaan palautunut siihen tilaan, jossa me ihmot olemme VAUVOINA. Silloinhan syönti ja nukkuminen ovat vähän kuin päätehtävät. Sellaista on mun elo mässäilyn koittaessa. Vähän vauvamaista siis. :( Noloa?? Mutta olenko mä sittenkään ainoa? Eikö aika moni aikuisena jatka lapsuuden huveja, vain vähän jalostuneessa muodossa? Lapset on lumoissaan kun pääsee päiväkodissa jonnekin retkelle - aikuiset matkustaa. Lapset on lumoissaan kun leikkivät barbeilla - aikuisella voi olla barbien keräily harrastuksena! Lapsi inuaa balettitunnille - aikuinen menee pilatekseen. Niin se vaan on, taidamme kaikki pysyä vekaroina! :)
lauantai 9. tammikuuta 2010
Ensimmäinen ahminta vuonna 2010!
.. alkaa 0 kokonaisen vuorokauden päästä! :) Siihen on enää 23 tuntia! :) Lääh, puuh, jaksan tuskin odottaa! Vielä tässä teetä kippaan.. juon teetä kuin hevonen, sitä valkoista ja vihreää, kupissa ne kaikki näyttävät kuitenkin ihan saman värisiltä, eli sellaiselta laimealta pissalta!
En enää sure niin paljon sitä uuden vuoden pippalon kohtaloa! Kiitos siitä kuuluu myös kilteille kommentoijille! Perunalastun blogin kautta löysin myös aika kiintoisan linkin, jossa oli skeematerapinen kaavio.. eri ihmistyypeistä! Minä olen kyllä ihan selvä passiivinen antautuja tyypiltäni! :(
Uuden vuoden lupauksia
Yleensä ottaen mun mielestä on tyhmää luvata mitään, siis luvata isolla L:llä! En tahdo sitoa itseäni koko vuodeksi, kun tilanteet voi muuttua kuitenkin - voi huomata, että joutuu luopumaan jostain lupauksesta! Mutta jotain sentään voisi luvata, tai YRITTÄÄ tehdä!
1. Yritän olla jatkossa vähemmän passiivinen antautuja ja JÄMÄKÖITYÄ, edes vähän!
2. Yritän olla polttamatta päreitäni niin helposti Äetmuorin puheista! Kyllä ne jutut varmasti ihan yhtä ärsyttäviä tulee olemaan nyt tänä vuonna kuin ennenkin, mutta mun pitäisi hyväksyä se ettei hän muutu.. KOSKAAN. Ja siinä tilanteessa mulla on oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa: joko jatkaa hermoilua Muorin hyväksymisistä, pahoista tuulista, pistopuheista - tai alkaa suhtautua niihin kuin suhtautuisin Suomen ilmastoon! Se nyt vaan ON hemmetin kylmä ja se ei siitä muutu, parasta vaan elää sen kanssa ja tehdä tilanteesta itsensä kannalta paras mahdollinen.
3. Yritän olla nalkkuamatta miehelle pikkuasioista! [Voi olla vaikea pitää!]
4. Yritän olla rohkea ja aloitteellinen ihmissuhteissa! Eli siis ottaa rohkeasti kontaktia ihmisiin, joista pidän ja joita ehkä haluaisin nähdä. Ei aina saa epäillä, että 'eihän mun kanssani kukaan..' JOKU voi hyvin halutakin olla, mistä sen tietää!
5. Yritän kuntoilla enemmän. Se on jäänyt kun palelen kovin paljon ja siksi esim. uimahallissa on mun mielestä piinallista käydä! Kävelystä puhumattakaan! Mutta kai mun vaan pitäisi voittaa vilukissanluonto ja mennä! Nykyinen liikunta ei ole riittävää.
6. Yritän ettei MÄSSYt menisi överiksi, eli että en siis päätyisi oksulle. (Tuo on aika helppo pitää, tuo lupaus siis.)
Ostosrieha! :(
Olimme tänään Prismassa! Miehen kanssa yhdessä siis ja ostimme vähän tyhmiäkin juttuja, toisin sanoen sellaisia ei ihan niin tarpeellisia! Ostin lasimaljakon [suorakaiteen muotonen, aikas iso] ja sitten semmoisen sinisiä pikku 'kukkia' esittävän valosarjan! Sen kun sulloo sinne lasimaljakkoon, niin vaikutelma on ihan kiva! Se on nyt mulla tässä ihan nokan edessä - hyvältä näyttää! Harmitti tosiaan se ostos, kun se ei ole mitään käytännöllistä! Mutta toisaalta se ei maksanut edes 6:tta euroa, kun oli puolet hinnasta pois - nämä tammialet! Olen semmoista himoinnut jo jonkin aikaa, mutta aina jättänyt, kun ne ovat kalliita. Nyt sitten ostin.
Prismelissä tosiaan kaikkea aina tarttuu käsiin jos on sillä tuulella. Mies osti meille uuden petauspatjan ja se maksoi 35 e!!! :( Paskainen juttu, mutta niin on se meidän vanha petarikin! On se vissiin jo yli 10 vuotta vanha ja sitähän suositellaan, että esim. patjat pitäisi vaihtaa kai viimeistään 5:n vuoden välein. Eikä me olla vaihdettu! Nykyinen petari on ihme juttu.. kun olen imuroinut, niin jotenkin imuri on repinyt niitä tikkauksia siinä.. tarttuu aina kiinni niihin.. Joten se on aika lankainen ja resusen oloinen! Kai PERIAATTEESSA siis oli aika vaihtaa, mutta silti se 35 euroa on aina 35 euroa! Kammo!
Mies viimeisteli riehat tilaamalla mulle postimyynnistä uuden imurin! Vanha on ihan sökö, vaikkei oikeastaan ole kovin vanha, vain pari vuotta! :( Sehän tässä harmittaakin. Siinä on joku sellainen pyörä aina irtoamassa. Pyörä siinä imurin imevän osan juuressa.. sen suulakkeen siis. Ja kun se irtoaa, niin imuri alkaa raapia inhottavasti puulattiaa naarmuille ja imuroinnista tulee 'toispuoleista' ja raskasta. Olen aina yrittänyt laittaa sen pyörän takaisin, mutta se ei pysy kauaa. Kun mies laittaa, niin se pysyy vähän kauemmin, mutta irtoaa silti siitäkin aina. :( Nykyisin kodinkoneita ei tehdä kestämään! :( Sitten niihin ei mistään saa varaosia. :( Köyhää harmittaa kun joutuu käyttämään ison summan noihin vempeleisiin.
En enää sure niin paljon sitä uuden vuoden pippalon kohtaloa! Kiitos siitä kuuluu myös kilteille kommentoijille! Perunalastun blogin kautta löysin myös aika kiintoisan linkin, jossa oli skeematerapinen kaavio.. eri ihmistyypeistä! Minä olen kyllä ihan selvä passiivinen antautuja tyypiltäni! :(
Uuden vuoden lupauksia
Yleensä ottaen mun mielestä on tyhmää luvata mitään, siis luvata isolla L:llä! En tahdo sitoa itseäni koko vuodeksi, kun tilanteet voi muuttua kuitenkin - voi huomata, että joutuu luopumaan jostain lupauksesta! Mutta jotain sentään voisi luvata, tai YRITTÄÄ tehdä!
1. Yritän olla jatkossa vähemmän passiivinen antautuja ja JÄMÄKÖITYÄ, edes vähän!
2. Yritän olla polttamatta päreitäni niin helposti Äetmuorin puheista! Kyllä ne jutut varmasti ihan yhtä ärsyttäviä tulee olemaan nyt tänä vuonna kuin ennenkin, mutta mun pitäisi hyväksyä se ettei hän muutu.. KOSKAAN. Ja siinä tilanteessa mulla on oikeastaan vain kaksi vaihtoehtoa: joko jatkaa hermoilua Muorin hyväksymisistä, pahoista tuulista, pistopuheista - tai alkaa suhtautua niihin kuin suhtautuisin Suomen ilmastoon! Se nyt vaan ON hemmetin kylmä ja se ei siitä muutu, parasta vaan elää sen kanssa ja tehdä tilanteesta itsensä kannalta paras mahdollinen.
3. Yritän olla nalkkuamatta miehelle pikkuasioista! [Voi olla vaikea pitää!]
4. Yritän olla rohkea ja aloitteellinen ihmissuhteissa! Eli siis ottaa rohkeasti kontaktia ihmisiin, joista pidän ja joita ehkä haluaisin nähdä. Ei aina saa epäillä, että 'eihän mun kanssani kukaan..' JOKU voi hyvin halutakin olla, mistä sen tietää!
5. Yritän kuntoilla enemmän. Se on jäänyt kun palelen kovin paljon ja siksi esim. uimahallissa on mun mielestä piinallista käydä! Kävelystä puhumattakaan! Mutta kai mun vaan pitäisi voittaa vilukissanluonto ja mennä! Nykyinen liikunta ei ole riittävää.
6. Yritän ettei MÄSSYt menisi överiksi, eli että en siis päätyisi oksulle. (Tuo on aika helppo pitää, tuo lupaus siis.)
Ostosrieha! :(
Olimme tänään Prismassa! Miehen kanssa yhdessä siis ja ostimme vähän tyhmiäkin juttuja, toisin sanoen sellaisia ei ihan niin tarpeellisia! Ostin lasimaljakon [suorakaiteen muotonen, aikas iso] ja sitten semmoisen sinisiä pikku 'kukkia' esittävän valosarjan! Sen kun sulloo sinne lasimaljakkoon, niin vaikutelma on ihan kiva! Se on nyt mulla tässä ihan nokan edessä - hyvältä näyttää! Harmitti tosiaan se ostos, kun se ei ole mitään käytännöllistä! Mutta toisaalta se ei maksanut edes 6:tta euroa, kun oli puolet hinnasta pois - nämä tammialet! Olen semmoista himoinnut jo jonkin aikaa, mutta aina jättänyt, kun ne ovat kalliita. Nyt sitten ostin.
Prismelissä tosiaan kaikkea aina tarttuu käsiin jos on sillä tuulella. Mies osti meille uuden petauspatjan ja se maksoi 35 e!!! :( Paskainen juttu, mutta niin on se meidän vanha petarikin! On se vissiin jo yli 10 vuotta vanha ja sitähän suositellaan, että esim. patjat pitäisi vaihtaa kai viimeistään 5:n vuoden välein. Eikä me olla vaihdettu! Nykyinen petari on ihme juttu.. kun olen imuroinut, niin jotenkin imuri on repinyt niitä tikkauksia siinä.. tarttuu aina kiinni niihin.. Joten se on aika lankainen ja resusen oloinen! Kai PERIAATTEESSA siis oli aika vaihtaa, mutta silti se 35 euroa on aina 35 euroa! Kammo!
Mies viimeisteli riehat tilaamalla mulle postimyynnistä uuden imurin! Vanha on ihan sökö, vaikkei oikeastaan ole kovin vanha, vain pari vuotta! :( Sehän tässä harmittaakin. Siinä on joku sellainen pyörä aina irtoamassa. Pyörä siinä imurin imevän osan juuressa.. sen suulakkeen siis. Ja kun se irtoaa, niin imuri alkaa raapia inhottavasti puulattiaa naarmuille ja imuroinnista tulee 'toispuoleista' ja raskasta. Olen aina yrittänyt laittaa sen pyörän takaisin, mutta se ei pysy kauaa. Kun mies laittaa, niin se pysyy vähän kauemmin, mutta irtoaa silti siitäkin aina. :( Nykyisin kodinkoneita ei tehdä kestämään! :( Sitten niihin ei mistään saa varaosia. :( Köyhää harmittaa kun joutuu käyttämään ison summan noihin vempeleisiin.
perjantai 8. tammikuuta 2010
Kiitokset, perunalastu!
Kiitos Perunalastulle edellisen postauksen kiltistä kommentista! Olen oikeasti miettinyt tätä - siis sitä, että kuinka jotkut ihmiset ei ollenkaan välitä edes MUODON vuoksi kysäistä, että mites teillä menee. Siis vaikka menisivät iltaa viettämään niiden ihmisten kotiin. :( Ja kun mietin sitäkin, että EN vaadi sitä, että muut ihmot alkaa mulle "terapeuteiksi" - en tahdo vaahdota omista asioista/dominoida keskustelua, vaan toivoisin vaan sitä, että kysyttäisiin vaikka että miten joulu meni tms.. Tai sitten että edes yritettäisiin silloin kuunnella, kun tulee joku 'ohjelmanumero' tai siis kun sanomme, että nyt on kahvi valmista tms... Tai että nyt malja kohoaa.. :(
Nyt täytyy sitten sanoa sekin, mistä kaikki eivät pidä. Eli: TIEDÄN ja hyväksyn täysin sen, että omat lapset on vanhemmille se numero 1. asia! Luonto on järjestänyt viisaasti sen niin, että omaan lapseen melkein rakastuu sen saatuaan. Pakkohan niin on ollakin, muutenhan sitä vaipparumbaa ja huoltoa ei yksinkertaisesti jaksaisi. Mutta, mutta: koettakaa kiltit vanhemmat ymmärtää se, että kaikki ihmiset eivät OIKEASTI oikein jaksaisi kuunnella niitä teidän lapsukaisten tekemisiä koko illan ajan!! Ymmärrän ja hyväksyn sen, että itselle tärkeistä asioista puhuu - vanhemmille tämä tärkeä asia on lapset - mutta oikeasti, koko ilta....!!! Eikö se TEISTÄ tunnu hiukan liialliselta?? Varsinkin jos lapset on jo 10+, niin luulisi että siinä nyt jo vanhemmilla on jotain muutaKIN elämää kuin VAIN ne lapset??
Tuntuu kuin olisin jo nähnyt niin monet, monet lapsiperheelliset.. Ja aina kuvio sama: vaimo vaahtoaa äitiyshuumaa, mies kuuntelee jokseenkin tympääntyneesti. Usein sitten saadaan parin vuoden sisään kuulla erouutiset..
..ja sitten taas aloitetaan uusien kumppanien kanssa sama ralli, uudet lapset, uudet ok-talot. ;)
En tiedä haluanko enää järjestää YKSIÄKÄÄN tuollaisia illanistujaisia kuin nuo uuden vuoden "pippalot" olivat!! Ja täytyykö minun, oikeasti?? Jos mies niitä haluaa [mitä epäilen..] niin järjestäköön sitten itse! Kai hänellä on kaksi työhön kykenevää kättä siinä missä mullakin. [Haluaisin kyllä nähdä NE juhlat: likilaskuisia kakkuja, palaneita juustokeksejä ;)].
Suklis erakoituu! Suklis karsii turhat pois! :)
1 kokonainen vuorokausi - -
-- herkkuiluihin! Leivontasuunnitelma on valmiina: kinuskikakkua mulle, ananasmuffinssia miehelle. Toisin kuin voisi luulla, en tee ananasmuffaria sen helppouden vuoksi, vaan siksi kun mies oikeasti tykkää niistä ja tykkää siitä, että on valmis, yksittäispakattu leivonnainen! :)
Nyt täytyy sitten sanoa sekin, mistä kaikki eivät pidä. Eli: TIEDÄN ja hyväksyn täysin sen, että omat lapset on vanhemmille se numero 1. asia! Luonto on järjestänyt viisaasti sen niin, että omaan lapseen melkein rakastuu sen saatuaan. Pakkohan niin on ollakin, muutenhan sitä vaipparumbaa ja huoltoa ei yksinkertaisesti jaksaisi. Mutta, mutta: koettakaa kiltit vanhemmat ymmärtää se, että kaikki ihmiset eivät OIKEASTI oikein jaksaisi kuunnella niitä teidän lapsukaisten tekemisiä koko illan ajan!! Ymmärrän ja hyväksyn sen, että itselle tärkeistä asioista puhuu - vanhemmille tämä tärkeä asia on lapset - mutta oikeasti, koko ilta....!!! Eikö se TEISTÄ tunnu hiukan liialliselta?? Varsinkin jos lapset on jo 10+, niin luulisi että siinä nyt jo vanhemmilla on jotain muutaKIN elämää kuin VAIN ne lapset??
Tuntuu kuin olisin jo nähnyt niin monet, monet lapsiperheelliset.. Ja aina kuvio sama: vaimo vaahtoaa äitiyshuumaa, mies kuuntelee jokseenkin tympääntyneesti. Usein sitten saadaan parin vuoden sisään kuulla erouutiset..
..ja sitten taas aloitetaan uusien kumppanien kanssa sama ralli, uudet lapset, uudet ok-talot. ;)
En tiedä haluanko enää järjestää YKSIÄKÄÄN tuollaisia illanistujaisia kuin nuo uuden vuoden "pippalot" olivat!! Ja täytyykö minun, oikeasti?? Jos mies niitä haluaa [mitä epäilen..] niin järjestäköön sitten itse! Kai hänellä on kaksi työhön kykenevää kättä siinä missä mullakin. [Haluaisin kyllä nähdä NE juhlat: likilaskuisia kakkuja, palaneita juustokeksejä ;)].
Suklis erakoituu! Suklis karsii turhat pois! :)
1 kokonainen vuorokausi - -
-- herkkuiluihin! Leivontasuunnitelma on valmiina: kinuskikakkua mulle, ananasmuffinssia miehelle. Toisin kuin voisi luulla, en tee ananasmuffaria sen helppouden vuoksi, vaan siksi kun mies oikeasti tykkää niistä ja tykkää siitä, että on valmis, yksittäispakattu leivonnainen! :)
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
"Syrjäytynyt"?
Eräs miehen tuttu, joka on muuten melkein tasan samanikäinen kuin minä [3 kk ikäeroa meillä!] sanoi ihan tyynesti jotain sellaista, että 'näillä virkavuosilla voin jo..' jne. Eli siis tällä ihmisellä oli VIRKA. Ja ollut jo huiman kauan!! Silloin taas se osui, siis se, että voi ihme kuinka olenkin työtönb apina, mulla ei ole työvuosia eikä VIRKAvuosia, ei mitään! Joskus se on pelottavakin ajatus. Sitä miettii, että onko SYRJÄYTYNYT?
Sitten kerran yksi tuttuni [hyvänpäiväntuttu] joka oli hoitoalalla, niin hän puhui tosi tyynesti sellaisista 'syrjäytyneistä' ihmisistä, jotka eivät ehkä 'viikkoihin' tapaa ystäviään.. No huh, silloin taas tuli sellainen olo, että olenpa SYRJÄYTYNYT.
Kaikilla meillä kai on mielikuva siitä millainen on SYRJÄYTYNYT.
- haisee pahalta
- ryyppäilee
- työtön
- mielenterv. ongelmainen, hölisee ehkä itsekseen marketeissa
- käyttäytyy kummallisesti
- pukeutuu rähjäisesti
Semmoisia mielikuvia on. Minä en tiedä istunko niihin. En haise. En ryyppäile [jos ei lasketa viinilasillista silloin tällöin, ei kuitenkaan viikottain]. Olen työtön. Tuosta mielenterveyspuolesta en osaa sanoa. En usko olevani NÄKYVÄLLÄ tavalla sekaisin, mutta onhan tätä syömisongelmaa ja tietysti muutakin, en oikein osaa tarkkaan määritellä. Muttei se näy ulospäin, kukaan ei tiedä!! Enkä oikein pukeudu rähjäisestikään, pikemminkin aika tavallisesti.
Tässä nykyisessä yhteiskunnallisessa todellisuudessa on tavattoman vaikea LUOKITELLA ihmisiä. Ennen se oli helpompaa. Nykyisin voi olla että suoraan 16-vuotiaasta työt aloittaneilla on mun ikäisinä pitkä työhistoria takana, vaikkei ole koulutusta. Ennen olisi sanottu heitä 'työläisiksi' ja ehkä riistetyiksi. Mutta minuun verrattuna he ovat vauraita, ihan toista yhteiskunta'luokkaa'. Sitten voi olla että joku on tohtorinhattuinen työtön, kortiston kunkku. Koulutus ei enää sijoita ihmistä johonkin tiettyyn luokkaan. Mutta toisaalta voi sanoa ettei työttömyyskään enää ole niin mustavalkoinen ilmiö tyyliin työtön on AINA laiska/juoppo/hullu. Nykyisin niin moni erilainen ihminen on työtön, ettei oikeastaan voi enää suunnistaa pelkän stereotyypian mukaan! Onneksi, ehkä? Ehkä se lisää ymmärrystä ihmisten välillä?
Oikeastaan kaikki tuommoiset luokittelut ["syrjäytynyt!"] ovat vain sanoja. Miksi ihminen ei itse saisi luokitella itseään, jos jonkun muka on pakko niin tehdä?
3!
3 kokonaista vuorokautta herkkuiluun! Hih.. Mies sanoi pistäneensä Lindtin suklaatirasian meidän vierashuoneen komeroon. Se on semmoinen yleissäilytyspaikka tavaroille, jotka ei muualle mahdu. Mä avasin komeron tänään [siivous on taas menossa] mutten nähnyt sitä. Pitää pistää mies kaivamaan se esiin taas, kunhan Aika koittaa! :)
Sitten kerran yksi tuttuni [hyvänpäiväntuttu] joka oli hoitoalalla, niin hän puhui tosi tyynesti sellaisista 'syrjäytyneistä' ihmisistä, jotka eivät ehkä 'viikkoihin' tapaa ystäviään.. No huh, silloin taas tuli sellainen olo, että olenpa SYRJÄYTYNYT.
Kaikilla meillä kai on mielikuva siitä millainen on SYRJÄYTYNYT.
- haisee pahalta
- ryyppäilee
- työtön
- mielenterv. ongelmainen, hölisee ehkä itsekseen marketeissa
- käyttäytyy kummallisesti
- pukeutuu rähjäisesti
Semmoisia mielikuvia on. Minä en tiedä istunko niihin. En haise. En ryyppäile [jos ei lasketa viinilasillista silloin tällöin, ei kuitenkaan viikottain]. Olen työtön. Tuosta mielenterveyspuolesta en osaa sanoa. En usko olevani NÄKYVÄLLÄ tavalla sekaisin, mutta onhan tätä syömisongelmaa ja tietysti muutakin, en oikein osaa tarkkaan määritellä. Muttei se näy ulospäin, kukaan ei tiedä!! Enkä oikein pukeudu rähjäisestikään, pikemminkin aika tavallisesti.
Tässä nykyisessä yhteiskunnallisessa todellisuudessa on tavattoman vaikea LUOKITELLA ihmisiä. Ennen se oli helpompaa. Nykyisin voi olla että suoraan 16-vuotiaasta työt aloittaneilla on mun ikäisinä pitkä työhistoria takana, vaikkei ole koulutusta. Ennen olisi sanottu heitä 'työläisiksi' ja ehkä riistetyiksi. Mutta minuun verrattuna he ovat vauraita, ihan toista yhteiskunta'luokkaa'. Sitten voi olla että joku on tohtorinhattuinen työtön, kortiston kunkku. Koulutus ei enää sijoita ihmistä johonkin tiettyyn luokkaan. Mutta toisaalta voi sanoa ettei työttömyyskään enää ole niin mustavalkoinen ilmiö tyyliin työtön on AINA laiska/juoppo/hullu. Nykyisin niin moni erilainen ihminen on työtön, ettei oikeastaan voi enää suunnistaa pelkän stereotyypian mukaan! Onneksi, ehkä? Ehkä se lisää ymmärrystä ihmisten välillä?
Oikeastaan kaikki tuommoiset luokittelut ["syrjäytynyt!"] ovat vain sanoja. Miksi ihminen ei itse saisi luokitella itseään, jos jonkun muka on pakko niin tehdä?
3!
3 kokonaista vuorokautta herkkuiluun! Hih.. Mies sanoi pistäneensä Lindtin suklaatirasian meidän vierashuoneen komeroon. Se on semmoinen yleissäilytyspaikka tavaroille, jotka ei muualle mahdu. Mä avasin komeron tänään [siivous on taas menossa] mutten nähnyt sitä. Pitää pistää mies kaivamaan se esiin taas, kunhan Aika koittaa! :)
tiistai 5. tammikuuta 2010
Hulluja ajatuksia
Aloin miettiä että entäs jos ne meidän uudenvuoden aaton vieraat olisivatkin istuneet sohvillamme ALASTOMINA. Pönöttäneet siinä nakuina niitä juttujaan jaanaten! :) Vähän hullu ajatus. Mutta jollain tavalla se piristääkin, olen nimittäin ollut vähän masennuksissa sen u-vuoden aaton takia. Kai se on sitä, kun tosiaan tuli sellainen tunne, ettei kukaan niistä ihmisistä oikeasti välittänyt meistä tippaakaan. :(
Oikeastaan ihmisten olisi tosi vaikea olla olematta naurettavia, jos ne kaikki olisivat alastomina. :) Ihminen on niin hullunkurinen otus ilman vaatteita. On tankeita häpykarvoja, on jenkkakahvaa ja masunpullukkaa, takapuolten kaksi identtistä palleroa ja reidenpampulaa. Ja sitten sukuelimet: miesten tapauksessa aina jotenkin SUOJATTOMAN näköiset pikku pallukkaiset ja pilli. Ja naisilla karvan peittämä tai peittämätön pikku viiru.
Mä muuten onnistuin elämään aika 'vanhaksi' asti tajuamatta että millä tavalla ympärileikkaamaton kikkeli eroaa näkönsä puolesta ympärileikatusta. Ensimmäinen rakastajani oli y-leikattu ja siksi luulin kai aika pitkään että ne KAIKKI on sen näköisiä. Pippelit siis. Vaan eivätpäs olleetkaan! Kai sekin kertoo koulun sittenkin aika häveliäästä bilsanopetuksesta, että näin on päässyt käymään - tämmöinen aukko tiedoissa! Meillä muuten oli vielä lukiossakin bilsanopettaja, joka jätti (ihan ilman selityksiä) ihmisen seksuaalisuuteen liittyvät biologian jutut opettamatta. ;) 'Luette sitten itse nuo sivut xxx-xyy..' Hih.. ;) Kun ei ole 'aikaa' nyt juuri niitä käydä läpi.. ;) Kyseinen ope oli vanha nainen joka asui yhdessä äitinsä kanssa. Kulki aina fillarilla kouluun, sen muistan. Vähän stereotyyppi, naimaton kaino nainen - en tiedä mistä se johtui, että ikäluokka toisensa jälkeen siinä koulussa sai aina lukea ihmisen seksibilsat itse, kun minään vuonna 'ei ollut aikaa' juuri niihin! Se oli oikein vitsi oppilaskunnan piirissä.
Alastomuus tuli kai siksi mun mieleen, kun näin tässä äskettäin ihan HULLUN unen! Siinä oli kesä [SE ei sinänsä ole hullua, mutta se on mitä sitten seurasi!] ja minä menin RINNAT paljaina retkuen ruokakauppaan Isoon Kaupunkiin!! Ja se oli ihan täällä maan tapa. Eli liikkeellä oli paljon muitakin naisia tissit paljaina! Sitten oli jotain vierasmaalaisia turisteja, jotka otti oikein valokuvia kun oli tällainen erikoinen maan tapa. Mä en hävennyt alastomuutta ollenkaan vaan vilkutin ja melkein POSEERASIN niille kuvaajille!! :( Muistan senkin että jotkut niistä turisteista virnuili, ne olivat kuin jonkun kehittyneen sivilisaation edustajat katsomassa alkeellisia villejä! Mistä tuommoisetkin unet tulee, en tajua!
4 kokonaista vuorokautta - -
- - herkutteluun! :) Alkaa taas vähän elämä voittaa noiden leivontojenkin kanssa. Varmaan leivon taas jotain, alkaa jo akut olla latautuneet sen uuden vuoden leivontariehan jälkeen! Mutta MITÄ tekisin, millä palkitsisin itseni? Se on vaikea valinta. Ehkä kinuskitorttu..?
Kivaa ainakin kun on joulusuklaateja reilusti jäljellä! Appivanhemmat antoi meille Pandan Juhlapöydän tuossa äskettäin. Se ei enää tympäise mua niin, se koostumus on muutettu ja mun mielestä kerrankin muutos on PAREMPAAN suuntaan, eli oikeastaan siinä rasiassa on nyt kaikki konvehdit sellaisia, joita voin syödä!
Alkaa taas siivous, tiistaina! Ostin tänään uuden mopin ja varrenkin, kun entinen varsi on vähän ruostunut [se on aikas vanha] ja sitten vanhan mopin suikaleet on alkaneet irtoilla.. harmittavaa! Ne maksoivat aika paljon, ne siivousvempeleet! Ostimme Siniä, koska siinä se ostettu varsi [nyt tämä on sellainen kun ei ruostu!] sopii paitsi moppiin myös sellaiseen toiseen lattianpesimeen, joka meillä on.
Oikeastaan ihmisten olisi tosi vaikea olla olematta naurettavia, jos ne kaikki olisivat alastomina. :) Ihminen on niin hullunkurinen otus ilman vaatteita. On tankeita häpykarvoja, on jenkkakahvaa ja masunpullukkaa, takapuolten kaksi identtistä palleroa ja reidenpampulaa. Ja sitten sukuelimet: miesten tapauksessa aina jotenkin SUOJATTOMAN näköiset pikku pallukkaiset ja pilli. Ja naisilla karvan peittämä tai peittämätön pikku viiru.
Mä muuten onnistuin elämään aika 'vanhaksi' asti tajuamatta että millä tavalla ympärileikkaamaton kikkeli eroaa näkönsä puolesta ympärileikatusta. Ensimmäinen rakastajani oli y-leikattu ja siksi luulin kai aika pitkään että ne KAIKKI on sen näköisiä. Pippelit siis. Vaan eivätpäs olleetkaan! Kai sekin kertoo koulun sittenkin aika häveliäästä bilsanopetuksesta, että näin on päässyt käymään - tämmöinen aukko tiedoissa! Meillä muuten oli vielä lukiossakin bilsanopettaja, joka jätti (ihan ilman selityksiä) ihmisen seksuaalisuuteen liittyvät biologian jutut opettamatta. ;) 'Luette sitten itse nuo sivut xxx-xyy..' Hih.. ;) Kun ei ole 'aikaa' nyt juuri niitä käydä läpi.. ;) Kyseinen ope oli vanha nainen joka asui yhdessä äitinsä kanssa. Kulki aina fillarilla kouluun, sen muistan. Vähän stereotyyppi, naimaton kaino nainen - en tiedä mistä se johtui, että ikäluokka toisensa jälkeen siinä koulussa sai aina lukea ihmisen seksibilsat itse, kun minään vuonna 'ei ollut aikaa' juuri niihin! Se oli oikein vitsi oppilaskunnan piirissä.
Alastomuus tuli kai siksi mun mieleen, kun näin tässä äskettäin ihan HULLUN unen! Siinä oli kesä [SE ei sinänsä ole hullua, mutta se on mitä sitten seurasi!] ja minä menin RINNAT paljaina retkuen ruokakauppaan Isoon Kaupunkiin!! Ja se oli ihan täällä maan tapa. Eli liikkeellä oli paljon muitakin naisia tissit paljaina! Sitten oli jotain vierasmaalaisia turisteja, jotka otti oikein valokuvia kun oli tällainen erikoinen maan tapa. Mä en hävennyt alastomuutta ollenkaan vaan vilkutin ja melkein POSEERASIN niille kuvaajille!! :( Muistan senkin että jotkut niistä turisteista virnuili, ne olivat kuin jonkun kehittyneen sivilisaation edustajat katsomassa alkeellisia villejä! Mistä tuommoisetkin unet tulee, en tajua!
4 kokonaista vuorokautta - -
- - herkutteluun! :) Alkaa taas vähän elämä voittaa noiden leivontojenkin kanssa. Varmaan leivon taas jotain, alkaa jo akut olla latautuneet sen uuden vuoden leivontariehan jälkeen! Mutta MITÄ tekisin, millä palkitsisin itseni? Se on vaikea valinta. Ehkä kinuskitorttu..?
Kivaa ainakin kun on joulusuklaateja reilusti jäljellä! Appivanhemmat antoi meille Pandan Juhlapöydän tuossa äskettäin. Se ei enää tympäise mua niin, se koostumus on muutettu ja mun mielestä kerrankin muutos on PAREMPAAN suuntaan, eli oikeastaan siinä rasiassa on nyt kaikki konvehdit sellaisia, joita voin syödä!
Alkaa taas siivous, tiistaina! Ostin tänään uuden mopin ja varrenkin, kun entinen varsi on vähän ruostunut [se on aikas vanha] ja sitten vanhan mopin suikaleet on alkaneet irtoilla.. harmittavaa! Ne maksoivat aika paljon, ne siivousvempeleet! Ostimme Siniä, koska siinä se ostettu varsi [nyt tämä on sellainen kun ei ruostu!] sopii paitsi moppiin myös sellaiseen toiseen lattianpesimeen, joka meillä on.
maanantai 4. tammikuuta 2010
L-leivät, b-kakku, j-keksit
Parempaa uutta vuotta toivon kuin meidän uuden vuoden aaton illanistujaiset oli! :( Niin, siis meillä oli vieraita. Jostain syystä KAIKKI tuntui menevän p-seelleen ihan valmisteluista alkaen! On muuten niin tasan tosi se vanha juttu, että illanviettoa varten ei K O S K A A N pitäisi lähteä 'testaamaan' jotain uutta reseptiä, vaan on parasta pysyä niissä jo kokeilluissa resepteissä, joiden tietää toimivan! Eli siis uskokaa nyt kun Sukliskin tuon totuuden toistaa: älkää alkako 'kokeilla' silloin, kun on ihmoja tulossa!! Pysykää varmoissa totutuissa ohjeissa! Kokeilut voi tehdä kun on yksin tai elämänkumppalin kanssa. Silloin niitä ei tartte pahoitella tai hävetä.
Mulla oli kokeilulistalla 3 reseptiä, joita en ollut ennen tehnyt. Lusikkaleivät oli yksi ja banaanikakku oli toinen, juustokeksit kolmas. Banskukakkua olen tietty tehnyt ennenkin, mutta en juuri TUOLLA uudella reseptillä.. joten pitihän se kokeilla.. -VIRHE!!! :(
Mutta ne l-leivät! Otin ohjeen yhdestä blogista [en laita sitä linkkiä tähän, koska en tahdo suututtaa blogin omistajaa tai väittää jotenkin, että HÄN oli syyllinen epäonnistumiseen]. Sitten aloin tehdä. No, heti ensinnäkin se taikina oli niin löysää, etten saanut siitä muotoiltua niitä lusikan pesään meneviä leipiä. Pistin sen jääkaappiin sitten reiluksi ajaksi ja siitä tuli niin haperoa/kovaa, että sitten taas niiden muotoilu oli ihan yhtä vaikeaa, tosin eri tavalla kuin eka kerralla! Pistin kammotukset uuniin ja sitten katsottiin. Joo joo, olivat niin hauraita, että vadelmahilloa kun aloin mättää sisään niin johan ne hajoili! Kun tajusin ettei siitä satsista tule kuin EHKÄ 3 hyvän näköistä pikkuleipää, niin viskasin koko sotkun roskikseen! :( Korvasin pikkuleivät sitten suklaakonvehdeilla.. tarjoomispöydässä siis! Pääsin eroon niistä lusikkaleivistä, kun ne roskikseen katosi, mutta siihen mennessä multa oli mennyt jo aika paljon hyvää tuulta ja tarmoa hukkaan. :( Jatkoin valmistelua aika pahoin mielin. Oli vähän kuin se olisi ollut paha ENNE, se l-leipien kohtalo..! Ja niinhän se OLIKIN, se kävi ilmi myöhemmin!
Seuraavaksi tein banskukakkua. Juuh, olihan tosi hyvä "resepti".. yhden elintarvikefirman sivulta, joka kyllä TOIMI, toisin kuin l-leipien, mutta lopputulos oli ihan hirveä. Siis MUN mielestä, miehen mielestä se kakku oli onneksi hyvää jne.. mutta minun mielestä ihan kauheaa. Siinä oli liikaa banaania. Tai se oli jotenkin liika banaanista.. Kuin olisi ollut kiinteäksi leivottua banaania pelkästään! Vain siteeksi jauhoa! Onneksi mies tykkäsi.. Itse olin ihan että voi EI kun aloin leikata sitä kaakkua paloiksi..! Jos olisi ollut aikaa niin olisin leiponut jonkun toisen kuiviskakun, mutta eihän siinä ollut kun juhlatilanne jo olikin käsillä. Onneksi se sentään oli hyvän muotoista.. väri ei ollut nätti, mutta harvoin b-kakussa onkaan. Se väri oli kuin MAKSALAATIKOLLA. :(
No ne juustokeksit sitten! Se oli muuten toinen blogiohje. Ja toimiva, joo, tuli MAUKASTA. Mutta minä en tiedä millainen taikurileipuri pitää olla, jos aikoo tehdä kuten siinä ohjeessa, eli kaulia sen taikinan ja ottaa siitä muotilla keksejä. Yritin sitä silikonialustalla, ja johan meni pieleen. Se tarttui kiinni siihen s-kelin alustaan kuin takiainen!! Eikä sitä oikeasti saanut irti, siis niitä muotilla otettuja raakoja keksejä!! Jouduin tekemään niin, että pyörittelin sen taikinan käsin palleroiksi, jotka litistin sitten leivinpaperille & paistoin! Toimi se niinkin, mutta sama ongelma kuin l-leipien kanssa oli näiden j-keksienkin osalta: eli hyvä tuuli ja tarmo meni.
Vieraat tulivat [miehen työkavereita vaimoineen] ja ei kestänyt aikaakaan kun tajusin, ettei mua oikeastaan haittaisi yhtään, vaikken koskaan enää näkisi ketään siinä seurueessa ollutta. Se koko juttu oli niin--- arkista ja laimeaa, pikkuporvarillista, typerää.. Juoruilua. :( Oikeastaan ihmettelin että miksi ne ihmiset yleensä TULIVAT. Tietysti olimme kutsuneet, ei siinä mitään, mutta jotenkin musta vain tuntui koko illan ajan, ettei yksikään heistä ollut millään tavalla kiinnostunut MEISTÄ, tai edes miehestä. Mies on aika hiljainen ja jotenkin mua vähän häiritsi se, kun hän ei meinannut edes sen verran saada suunvuoroa, että ehdottaa ihmisille kahvittelua tms. Ihmiset vaan jutteli omiaan ja kukaan ei tosiaan millään tavalla osoittanut mitään huomiota meille. Ei kysynyt mitään, että miten joulut meni, ei mitään.
Mies yritti siinä illan alussa kohottaa maljaa, sanoa muutaman sanan [EI mitenkään jäykästi, vaan sillä lailla että kiva kun tulitte ja vietetään kiva ilta, hauskaa uutta vuotta jne.] mutta sekin oli vaikeaa, ihmiset ei yksinkertaisesti edes silloin välittäneet kuunnella tai seurata, että mitä illan isäntä tekee. Vaikea sitä on puolustella silläkään, että olisi ollut niin paljon ihmisiä, ettei voinut seurata, kun ei niitä ollut kuin 8.
Kaiken tuon vaivannäön ja stressin jälkeen tosiaan sain vain huomata, että turhaa oli työ, oikeastaan. Emmekä tuon illan jälkeen ole YHTÄÄN läheisempiä noiden kutsumiemme ihmisten kanssa, emme tiedä heistä tippaakaan enempää kuin ennenkään, eivätkä he meistä. Kun sanon ettei mua haittaisi vaikken tapaisi enää ketään tuosta sakista, niin en sano sitä VIHALLA. Vaan se on vain sellainen tunne.. yhdentekevyydestä.
Kysyin mieheltä seuraavana päivänä että oliko hänellä hauskaa. Hän oli sillä lailla varovainen.. no joo, tavallaan.. sanoi sen epäröivästi. En tahtonut siitä sen enempää puhua, näin itsekin että häntä häiritsi se juttu millainen tuosta tuli.
5 kokonaista vuorokautta -
mässyttelyyn. Onneksi vain 5. Se nautinto ei petä! Saas muuten nähdä jaksanko leipoa! Jotenkin vähän tuntuu kuin olisi leivontainto vähän hukassa, kun nyt on saanut niin paljon leipoa ja laittaa ja tuli kämmättyäkin! Tai sitten teen jotain takuuherkkuani!
Mulla oli kokeilulistalla 3 reseptiä, joita en ollut ennen tehnyt. Lusikkaleivät oli yksi ja banaanikakku oli toinen, juustokeksit kolmas. Banskukakkua olen tietty tehnyt ennenkin, mutta en juuri TUOLLA uudella reseptillä.. joten pitihän se kokeilla.. -VIRHE!!! :(
Mutta ne l-leivät! Otin ohjeen yhdestä blogista [en laita sitä linkkiä tähän, koska en tahdo suututtaa blogin omistajaa tai väittää jotenkin, että HÄN oli syyllinen epäonnistumiseen]. Sitten aloin tehdä. No, heti ensinnäkin se taikina oli niin löysää, etten saanut siitä muotoiltua niitä lusikan pesään meneviä leipiä. Pistin sen jääkaappiin sitten reiluksi ajaksi ja siitä tuli niin haperoa/kovaa, että sitten taas niiden muotoilu oli ihan yhtä vaikeaa, tosin eri tavalla kuin eka kerralla! Pistin kammotukset uuniin ja sitten katsottiin. Joo joo, olivat niin hauraita, että vadelmahilloa kun aloin mättää sisään niin johan ne hajoili! Kun tajusin ettei siitä satsista tule kuin EHKÄ 3 hyvän näköistä pikkuleipää, niin viskasin koko sotkun roskikseen! :( Korvasin pikkuleivät sitten suklaakonvehdeilla.. tarjoomispöydässä siis! Pääsin eroon niistä lusikkaleivistä, kun ne roskikseen katosi, mutta siihen mennessä multa oli mennyt jo aika paljon hyvää tuulta ja tarmoa hukkaan. :( Jatkoin valmistelua aika pahoin mielin. Oli vähän kuin se olisi ollut paha ENNE, se l-leipien kohtalo..! Ja niinhän se OLIKIN, se kävi ilmi myöhemmin!
Seuraavaksi tein banskukakkua. Juuh, olihan tosi hyvä "resepti".. yhden elintarvikefirman sivulta, joka kyllä TOIMI, toisin kuin l-leipien, mutta lopputulos oli ihan hirveä. Siis MUN mielestä, miehen mielestä se kakku oli onneksi hyvää jne.. mutta minun mielestä ihan kauheaa. Siinä oli liikaa banaania. Tai se oli jotenkin liika banaanista.. Kuin olisi ollut kiinteäksi leivottua banaania pelkästään! Vain siteeksi jauhoa! Onneksi mies tykkäsi.. Itse olin ihan että voi EI kun aloin leikata sitä kaakkua paloiksi..! Jos olisi ollut aikaa niin olisin leiponut jonkun toisen kuiviskakun, mutta eihän siinä ollut kun juhlatilanne jo olikin käsillä. Onneksi se sentään oli hyvän muotoista.. väri ei ollut nätti, mutta harvoin b-kakussa onkaan. Se väri oli kuin MAKSALAATIKOLLA. :(
No ne juustokeksit sitten! Se oli muuten toinen blogiohje. Ja toimiva, joo, tuli MAUKASTA. Mutta minä en tiedä millainen taikurileipuri pitää olla, jos aikoo tehdä kuten siinä ohjeessa, eli kaulia sen taikinan ja ottaa siitä muotilla keksejä. Yritin sitä silikonialustalla, ja johan meni pieleen. Se tarttui kiinni siihen s-kelin alustaan kuin takiainen!! Eikä sitä oikeasti saanut irti, siis niitä muotilla otettuja raakoja keksejä!! Jouduin tekemään niin, että pyörittelin sen taikinan käsin palleroiksi, jotka litistin sitten leivinpaperille & paistoin! Toimi se niinkin, mutta sama ongelma kuin l-leipien kanssa oli näiden j-keksienkin osalta: eli hyvä tuuli ja tarmo meni.
Vieraat tulivat [miehen työkavereita vaimoineen] ja ei kestänyt aikaakaan kun tajusin, ettei mua oikeastaan haittaisi yhtään, vaikken koskaan enää näkisi ketään siinä seurueessa ollutta. Se koko juttu oli niin--- arkista ja laimeaa, pikkuporvarillista, typerää.. Juoruilua. :( Oikeastaan ihmettelin että miksi ne ihmiset yleensä TULIVAT. Tietysti olimme kutsuneet, ei siinä mitään, mutta jotenkin musta vain tuntui koko illan ajan, ettei yksikään heistä ollut millään tavalla kiinnostunut MEISTÄ, tai edes miehestä. Mies on aika hiljainen ja jotenkin mua vähän häiritsi se, kun hän ei meinannut edes sen verran saada suunvuoroa, että ehdottaa ihmisille kahvittelua tms. Ihmiset vaan jutteli omiaan ja kukaan ei tosiaan millään tavalla osoittanut mitään huomiota meille. Ei kysynyt mitään, että miten joulut meni, ei mitään.
Mies yritti siinä illan alussa kohottaa maljaa, sanoa muutaman sanan [EI mitenkään jäykästi, vaan sillä lailla että kiva kun tulitte ja vietetään kiva ilta, hauskaa uutta vuotta jne.] mutta sekin oli vaikeaa, ihmiset ei yksinkertaisesti edes silloin välittäneet kuunnella tai seurata, että mitä illan isäntä tekee. Vaikea sitä on puolustella silläkään, että olisi ollut niin paljon ihmisiä, ettei voinut seurata, kun ei niitä ollut kuin 8.
Kaiken tuon vaivannäön ja stressin jälkeen tosiaan sain vain huomata, että turhaa oli työ, oikeastaan. Emmekä tuon illan jälkeen ole YHTÄÄN läheisempiä noiden kutsumiemme ihmisten kanssa, emme tiedä heistä tippaakaan enempää kuin ennenkään, eivätkä he meistä. Kun sanon ettei mua haittaisi vaikken tapaisi enää ketään tuosta sakista, niin en sano sitä VIHALLA. Vaan se on vain sellainen tunne.. yhdentekevyydestä.
Kysyin mieheltä seuraavana päivänä että oliko hänellä hauskaa. Hän oli sillä lailla varovainen.. no joo, tavallaan.. sanoi sen epäröivästi. En tahtonut siitä sen enempää puhua, näin itsekin että häntä häiritsi se juttu millainen tuosta tuli.
5 kokonaista vuorokautta -
mässyttelyyn. Onneksi vain 5. Se nautinto ei petä! Saas muuten nähdä jaksanko leipoa! Jotenkin vähän tuntuu kuin olisi leivontainto vähän hukassa, kun nyt on saanut niin paljon leipoa ja laittaa ja tuli kämmättyäkin! Tai sitten teen jotain takuuherkkuani!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)