CandyKing on siirtynyt pääsiäisaikaan! Nytpä tänään näin siellä irtokarkkien osastolla paljon kaikenlaista.. pääsiäisaiheista! Näin maitosuklaacrisp-suklaamunia ja sitten semmoisia suklaamunia, joissa täytteenä on kreemiä, appelsiinia tai pistaasia. Ostin tietysti niitä kaikkia, täytyy nimittäin maistaa! Se harmi noissa CK-löydöissä oli, että ne on sellaisia pikkuruisia ja kun ne on folioon kääritty niin varmaan hermot menee kääreitä poistaessa. :)
Tänään kauppassa osallistuin puolipakolla semmoiseen asiakastutkimukseenkin. Yosa-jogurttien päällystekstejä ja paketteja piti arvioida! Hiukan järjetön tutkimus jos multa kysytään ja ihan turha. En usko kovinkaan monen ihmisen stressaavan paljon siitä mimmoiset kannet on jogurtissa, jota ostaa! Jos joku oikeasti kuvittelee sillä olevan merkitystä niin sääliksi käy! Tavallaan vähän hullua, kun mainostoimistot ja kaikki graafiset suunnittelijat [en ole varma onko tuo graafinen suunnittelija oikea nimitys, joku suunnittelija se kuitenkin on!] nettoavat hurjat summat tyhmistä mainoksista ja teksteistä ja pakettien suunnittelusta.. mutta kuitenkin ihminen aika lailla tapojensa orja on ja jos ottaa uuden tuotteen suosikkituotteeksi, niin sen pitää olla HYVÄ! Siis jos on elintarvikkeesta kyse. Jos se ei maistu hyvältä niin turha on ihmisten työ! Sitä tuotetta ei silloin osteta toiste.
Minä vähän RUOSKIN sitä Yosa-jogurttia [jos se nyt oli sen nimi, olen jo ehtinyt unohtaa, hehe varmaan sen firman ihmiset olisi epätoivoissaan jos tietäisi - osallistuu klo 16 aikaan tutkimukseen ja neljää viittä tuntia myöhemmin ei edes muista tuotteen nimeä!] siitä kun se oli ihan hölmösti pakattu! Sitä ei saanut yksittäispakattuna, vaan sellaisissa neljän annoksen pahvilaatikoissa. Juuri tätä mä nimittäin inhoan yli kaiken. Mistä esim. voin ensikertalaisena tietää tykkäänkö siitä tarpeeksi syödäkseni ne 4? Muutenkin ihan älytöntä.. Mulle ainakin merkitsee paljon se että kokeilen jotain makua! Eli ostan siis yhden! En halua neljää. Taas varmaan siinä paketoimisessa on ajateltu vaan lapsiperheitä. Niin kuin aina. Vaikka itse asiassa yleisin perhemuoto ei enää edes ole monen hengen talous. Sinkut ja kaksittain asuvat alkavat olla todella yleinen hommeli.
Mies osti mulle sellaisen neljän mignon-munan laatikon. :) Siinä se neljä on hyvä määrä, koska se tulee kaikkein edullisimmaksi mignon-ostokseksi. Ja mignon-fani olen ollut aina.. Sitä kyllä jaksan ahtaa. Vähän harmittaa kun ostin tuorepullahyllystä muutaman sikamaisen kalliin quarkinin. Ne ovat sellaisia.. kuin pikkuruisia munkkeja.. ilman täytettä. Pikku pallosia. Ostin 5. Osan niistä kyllä syö mies, mutta silti se oli vähän turha ostos.
Olen paastonnut koko päivän, hyvä minä. :) Ja tein muuten ananasaurinkoisen! Se on jääkaapissa jäähtymässä. Sitten puoliltaöin sitä voi jo ottaa.
Oli muuten aika hassu juttu kaupassa tänään, kun irtokarkkien painoksi tuli mulle tasan 500 grammaa. Ei se kaikki tietty mene nyt viikonloppuna, osa aina jää seuraavaan mässyttelyyn. Ja siinä oli aika paljon marmeladia mukana! :)
Hih, nyt sitten odottelen kolme tuntia.. Ja sitten muutun hirviöksi! Jos siis nyt oikeastaan muutun, olen sitäkin miettinyt, mutta omassa mielessäni muutun ainakin ja herkkuilen kunnolla.
Eilinen puhelinkärsimys!
Soitin eilen Äetmuorille. Se oli aika raskasta, taas kerran. Tunnen tajutonta syyllisyyttä kun minusta on ikävystyttävää tai keljua puhua hänen kanssaan. Olemme vain niin kovasti erilaisia, mielipiteiltämme ja asenteilta ja luonteelta. Oikeastaan ihan hullua että olemme äiti ja tytär. Nytkin Muori esim. kauhisteli sitä kun hänen asuintalon naapurirappuun on muuttanut muutama venäläinen! Muori ei pidä venäläisistä tai yleensäkään mistään ulkomaalaisista, ei ainakaan pakolaisista. Mutta ei hän näistä venäläisistäkään pidä, vaikka he ovat täällä töissä!
Vaikka pidän itseäni aika suvaitsevaisena poliittisesti.. mun tuttavapiirissä on suunnilleen kaikkea kokoomuslaisesta vihreisiin ja vasemmistoliittolaisiin, niin joku ihan selkeä rasismi ja semmoinen vastaava ärsyttävät. Tietty yritän ymmärtää Muoria ja miettiä että hän ei oikeastaan VOI toisinkaan kai ajatella ottaen huomioon kotinsa ja sen, ettei hän tosiaan ole käynyt juuri kouluja tms. Silti se vain joskus harmittaa.
Miehen vanhemmat eivät myöskään ole mitään korkeakoulutettuja, mutta ovat he kyllä erilaisia kuin yö ja päivä jos vertaa Muoriin. Sitä se tekee, kun he kuitenkin lukevat paljon sanomalehtiä ja seuraavat aikaansa.. siinä on se iso ero kahden ihmisen välillä.
lauantai 7. maaliskuuta 2009
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Hapannaamasta ei kukaan tykkää!
Näin Äetmuori mulle sanoi aina kun käski olemaan pirteä ja iloinen ihmisten kanssa, siis semmoinen ihmisten onnellistuttaja - viis siitä miltä itsestä tuntui. Jotenkin haluan täsmentää asennettani hapannaamaan ja ilonaamaan.. Siis minä uskon ettei kukaan saa kostaa ulkopuolisille vaikka sitä, että on huono päivä. Ihmisille ei saa syyttä tiuskia eikä olla tyly. Mutta kukaan ei myöskään ole velvollinen olemaan kuin naantalin aurinko jos on p-ka päivä. Kohteliaisuus ja ystävällisyys riittää, mitään pelle hermannia ei tarvitse alkaa esittää. Näin ajattelen.
Miehen tuttu sai kenkää!
Nyt tuntuu taantuma ihan lähipiirissämmekin, miehen yksi opiskelututtava sai kenkää työpaikastaan. Eikä ole ainoa siinä firmassa. Ja onnettomalla tietysti melkoinen asuntolaina ja perhettäkin.. :( Juuri tänään katselin eduskunnan kyselytuntia, niin kuin aina teen.. jos siis vain voin.. ja olihan se uskomatonta tuubaa taas vaihteeksi. Kuinka ne ihmiset siellä oikeasti voi jankata eläkeiän nostamista, kun samaan aikaan ihan normaali-ikäistä väkeä irtisanotaan?? Nytkin tämä LAMA - sanotaan reilusti ja suoraan lama, eikä hyssytellä taantumia - tulee tukitoimista huolimatta ainakin sen 75 000 työpaikkaa viemään. Kyllä mä ymmärrän huoltosuhteen vinoutumat ja muut ja väestön ikääntymisen, mutta tiedän myös etten jaksa nyt eläkeiän nostosta syttyä kauheasti, kun samaan aikaan parhaassa työiässä oleviakin odottaa työttömyys.
Niin keitä ne ihmiset oikeastaan ON, jotka hallitus haluaa kiven kovaan pitää työelämässä yli 6-kymppisenä?? Missä ne ovat? Kun ei kolmikymppisetkään kelpaa. Kaverini Nokialla tosiaan kertoi siitäkin, että firma antaa niitä kultaisia [hehe no ei tietysti kultaisia isojen pomojen malliin] kädenpuristuksia 15 vuotta töissä olleille, siis usein kolmikymppisille, että vuoden palkka käteen jos lähdet pois.
Tässä yhtälössä jokin nyt mättää. Ettei vaan olisi tavoite leikata eläkkeitä. Kun yhä useampi taitaa viettää kuusikymppisyyden ajan kortistossa, niin johan tulee sitten eläkettä vähemmän maksettavaksi, kun se nykyisin kai lasketaan lähinnä jostain tienaamisen keskiarvosta tms.. Kortistossa vietetty aika kätevästi aina pienentää summaa.. tulee siis säästöä..
Muutenkin joskus säälin eläkeläisiä. Kun tuntuu kuin ruoan ja elämisen hinnat olisivat niin kauhean korkeita, niin mihin eläkkeet sitten mahtavat riittää? :( Tietenkään en nyt puhu jostain pankinjohtajista ja muista isoja eläkkeitä nauttivista, vaan niistä köyhimmistä.
Kyllä olisi taas kysyntää TosiSosi-puolueelle ja Suklikselle sen puheenjohtajana! TosiSosi on siis se mun haavepuolue.. Tosi Sosialismi tai Tosi Sosialistit voisi olla sen nimi. Olen siitä joskus ennenkin kirjoitellut. Mutta ei kai kukaan yksin voi oikein mitään. :( On vaan niin kurjaa kun on kuin olisi joku ryöstömeininki politiikassa. Ja aina ne heikoimmat tuntuu häviävän. Sitten jotkut isorikkaat ostelee ökylinnoja ja loistoautoja oikein monta kappaletta. Samaan aikaan joku köyhä mummeli miettii onko varaa ostaa viisi euroa maksava lääke apteekista! Ei kovin kiva vai mitä? Varsinkin kun se mummeli on saattanut koko elämänsä tehdä raskasta työtä, siis ihan fyysisesti raskasta, kun taas nuo ökyt vaan pörssissä pelmuavat.
Mitäs jos alettaisiin eläkesäästötalkoot eduskunnasta? ;) Kun eläkkeen saa kansanedustaja istuttuaan kaksi kautta - yhteensä huikeat 8 vuotta - niin mitäs jos nyt tehtäisiin niin, että sen ison jättieläkkeen saisi istuttuaan kolme tai neljä kautta? -Ai, eikö se sovi teille kansanedustajat.. ohhoh, olenpa yllättynyt..
1 kokonainen vuorokausi enää, mutta moottori on sammuksissa!
Suklis on siivonnut tuulispäänä! Enää sitten huomenna jäljellä loppurutistus. On ollut vähän vaikea siivota, kun nukuttaa niin paljon ja haukotella saa koko aika. :) Se lääke! No nyt sitten kumminkin on MÄSSY jo ovella, mutta moottori sisälläni on sammuksissa! Kunhan nyt edes viitsisin leipoa! Voi jee, en olisi uskonut että tällaista onkaan, siis tätä innottomuutta. En ole tällä viikolla edes kaupoissa ravannut. Huomenna on kai ihan pakko, koska kirjopyykin pesuaine on lopussa. Mun pitäisi pestä pyyhkeitä ja sitten punaista ja ruskeaa pyykkiä. Yksi mun pakkomielteistäni on nimittäin mahdollisimman tyhjä pyykkikori! Luin jostain että jopa alkoholin suurkuluttaja Matti Nykänen pystyy pitämään pyykkikorinsa tyhjänä, joten minusta meillä normaaleilla [eli norskeilla hirviökielellä] ei ole mitään tekosyytä pitää pyykkivuorta! :(
Varmasti leivon, mutta missä on se into, se pakko?? Enkä ole edes suoraan sanottuna muistanut ajatella ja hekumoida sillä tulevalla juhlahetkellä. On vähän kuin olisi puhti pois siinä mielessä. Eikä jaksa suunnitella ostoksia, siis mitä suklaapatukoita ja irtsarikarkkia ostan. On se toisaalta hyväkin, ettei ajatukset ole juuttuneet siihen kehään. Mutta on se surullistakin, jotenkin..
CandyKing-laari kuitenkin saa minusta ostajan lauantaina. :) Jostain syystä tykkään paljon irtokarkkitarjonnasta. Tykkään marmeladinamuista ja sitten niistä CK:ssä olevista suklaanamuistakin. Vaikka ne on usein vähän harmahtavia väriltään ja sillä lailla.. mutta ovat ne hyviä myös. Marmeladeista ne isot värilliset kuulat ovat suosikkejani ja sitten ne prinsessamarmeladit, jotka taas ovat pienempiä.
Ehkä pitää mennä huomenna K-kauppaan, koska siellä on sitä namia Pirkka-kääretorttua, johon ihastuin viime herkutteluissa.
Miehen tuttu sai kenkää!
Nyt tuntuu taantuma ihan lähipiirissämmekin, miehen yksi opiskelututtava sai kenkää työpaikastaan. Eikä ole ainoa siinä firmassa. Ja onnettomalla tietysti melkoinen asuntolaina ja perhettäkin.. :( Juuri tänään katselin eduskunnan kyselytuntia, niin kuin aina teen.. jos siis vain voin.. ja olihan se uskomatonta tuubaa taas vaihteeksi. Kuinka ne ihmiset siellä oikeasti voi jankata eläkeiän nostamista, kun samaan aikaan ihan normaali-ikäistä väkeä irtisanotaan?? Nytkin tämä LAMA - sanotaan reilusti ja suoraan lama, eikä hyssytellä taantumia - tulee tukitoimista huolimatta ainakin sen 75 000 työpaikkaa viemään. Kyllä mä ymmärrän huoltosuhteen vinoutumat ja muut ja väestön ikääntymisen, mutta tiedän myös etten jaksa nyt eläkeiän nostosta syttyä kauheasti, kun samaan aikaan parhaassa työiässä oleviakin odottaa työttömyys.
Niin keitä ne ihmiset oikeastaan ON, jotka hallitus haluaa kiven kovaan pitää työelämässä yli 6-kymppisenä?? Missä ne ovat? Kun ei kolmikymppisetkään kelpaa. Kaverini Nokialla tosiaan kertoi siitäkin, että firma antaa niitä kultaisia [hehe no ei tietysti kultaisia isojen pomojen malliin] kädenpuristuksia 15 vuotta töissä olleille, siis usein kolmikymppisille, että vuoden palkka käteen jos lähdet pois.
Tässä yhtälössä jokin nyt mättää. Ettei vaan olisi tavoite leikata eläkkeitä. Kun yhä useampi taitaa viettää kuusikymppisyyden ajan kortistossa, niin johan tulee sitten eläkettä vähemmän maksettavaksi, kun se nykyisin kai lasketaan lähinnä jostain tienaamisen keskiarvosta tms.. Kortistossa vietetty aika kätevästi aina pienentää summaa.. tulee siis säästöä..
Muutenkin joskus säälin eläkeläisiä. Kun tuntuu kuin ruoan ja elämisen hinnat olisivat niin kauhean korkeita, niin mihin eläkkeet sitten mahtavat riittää? :( Tietenkään en nyt puhu jostain pankinjohtajista ja muista isoja eläkkeitä nauttivista, vaan niistä köyhimmistä.
Kyllä olisi taas kysyntää TosiSosi-puolueelle ja Suklikselle sen puheenjohtajana! TosiSosi on siis se mun haavepuolue.. Tosi Sosialismi tai Tosi Sosialistit voisi olla sen nimi. Olen siitä joskus ennenkin kirjoitellut. Mutta ei kai kukaan yksin voi oikein mitään. :( On vaan niin kurjaa kun on kuin olisi joku ryöstömeininki politiikassa. Ja aina ne heikoimmat tuntuu häviävän. Sitten jotkut isorikkaat ostelee ökylinnoja ja loistoautoja oikein monta kappaletta. Samaan aikaan joku köyhä mummeli miettii onko varaa ostaa viisi euroa maksava lääke apteekista! Ei kovin kiva vai mitä? Varsinkin kun se mummeli on saattanut koko elämänsä tehdä raskasta työtä, siis ihan fyysisesti raskasta, kun taas nuo ökyt vaan pörssissä pelmuavat.
Mitäs jos alettaisiin eläkesäästötalkoot eduskunnasta? ;) Kun eläkkeen saa kansanedustaja istuttuaan kaksi kautta - yhteensä huikeat 8 vuotta - niin mitäs jos nyt tehtäisiin niin, että sen ison jättieläkkeen saisi istuttuaan kolme tai neljä kautta? -Ai, eikö se sovi teille kansanedustajat.. ohhoh, olenpa yllättynyt..
1 kokonainen vuorokausi enää, mutta moottori on sammuksissa!
Suklis on siivonnut tuulispäänä! Enää sitten huomenna jäljellä loppurutistus. On ollut vähän vaikea siivota, kun nukuttaa niin paljon ja haukotella saa koko aika. :) Se lääke! No nyt sitten kumminkin on MÄSSY jo ovella, mutta moottori sisälläni on sammuksissa! Kunhan nyt edes viitsisin leipoa! Voi jee, en olisi uskonut että tällaista onkaan, siis tätä innottomuutta. En ole tällä viikolla edes kaupoissa ravannut. Huomenna on kai ihan pakko, koska kirjopyykin pesuaine on lopussa. Mun pitäisi pestä pyyhkeitä ja sitten punaista ja ruskeaa pyykkiä. Yksi mun pakkomielteistäni on nimittäin mahdollisimman tyhjä pyykkikori! Luin jostain että jopa alkoholin suurkuluttaja Matti Nykänen pystyy pitämään pyykkikorinsa tyhjänä, joten minusta meillä normaaleilla [eli norskeilla hirviökielellä] ei ole mitään tekosyytä pitää pyykkivuorta! :(
Varmasti leivon, mutta missä on se into, se pakko?? Enkä ole edes suoraan sanottuna muistanut ajatella ja hekumoida sillä tulevalla juhlahetkellä. On vähän kuin olisi puhti pois siinä mielessä. Eikä jaksa suunnitella ostoksia, siis mitä suklaapatukoita ja irtsarikarkkia ostan. On se toisaalta hyväkin, ettei ajatukset ole juuttuneet siihen kehään. Mutta on se surullistakin, jotenkin..
CandyKing-laari kuitenkin saa minusta ostajan lauantaina. :) Jostain syystä tykkään paljon irtokarkkitarjonnasta. Tykkään marmeladinamuista ja sitten niistä CK:ssä olevista suklaanamuistakin. Vaikka ne on usein vähän harmahtavia väriltään ja sillä lailla.. mutta ovat ne hyviä myös. Marmeladeista ne isot värilliset kuulat ovat suosikkejani ja sitten ne prinsessamarmeladit, jotka taas ovat pienempiä.
Ehkä pitää mennä huomenna K-kauppaan, koska siellä on sitä namia Pirkka-kääretorttua, johon ihastuin viime herkutteluissa.
torstai 5. maaliskuuta 2009
Onnellistuttaja
Minä olen aina ollut se iloinen ja pirteä. Pitää olla iloinen, pitää hymyillä paljon ja olla pirteä, pitää piristää muutkin mukaan tunnelmaan. Näin minä kotona opin ja niin olen tehnyt vuosikaudet. Iloisuuden naamari. Pitää kätkeä oma paha mieli, jostain syystä minut on kasvatettu uskomaan, että en saa näyttää sitä - en silloinkaan kun se olisi oikeutettua, se voisi johtaa siihen ettei minua enää rakasteta.
Voisi tosin kysyä että rakastetaanko minua nytkään? Siis sitä ihmistä, joka OIKEASTI olen?
Muistan kun Isukki oli kuollut ja olimme hänen kotonaan, Siukku perheineen ja mies ja minä. Minä olin hermostunut, koska Isukin metsästyshaulikko oli siinä pöydällä. Tiedän ettei se ollut ladattu tai mitään, mutta minua hermostutti koska Siukulla on pieni poika ja minusta pienten lasten ei pitäisi joutua näkemään mitään aseita. Olin siis kireänä.. ja sitten menimme Äetmuorin luo. Siukku perheineen meni ennen mua ja sitten menimme me miehen kanssa, meillä jostain syystä kesti matkassa pitempään.
Ja kun tulimme Äetmuorin luo, niin Siukku oli jo kertonut Äetmuorille, että olen "vihainen". Niin harvinaista on mun olemassaolossa se, että olisin mitään muuta kuin aurinkoinen ja kiltti, että Siukun piti oikein erikseen mainita, että olen "vihainen" [mitä siis en ollut, olin tosiaan vaan hermostunut siitä haulikosta, mulla on joku kumma asepelko joskus]. Ja tietysti, TIETYSTI, tunsin syyllisyyttä. Syyllisyyttä jopa silloin kun olin menettänyt Isukin, syyllisyyttä silloinkin siitä että tunteeni ailahtelivat.
Nykyisin olen jotenkin vihainen (heh, taas tuo sana!) siitä että minusta puhuttiin niin. Että ainakin koen mua syyllistetyn siitä tunteestani [hermostuminen] niin, että siitä tehtiin numero. Mulle ei anneta oikeutta olla hermostunut tai jopa vihainen, ei, mun täytyy olla aina se kiltti ja aurinkoinen ja pirteä.
Se jotenkin tympii, että Muorille ei riitä se että ollaan ystävällisiä, rauhallisen hymyileviä ja hillityn onnellisia. Ei - pitää olla täynnä vitsiä ja pilapuhetta ja PIRISTÄÄ koko maailmaa. Se on se rooli. Se ja vain se.
Nyt oikeastaan olen vasta alkanut ajatella, että tappelen eroon tuosta roolista. Etten koeta enää tehdä itsestäni muuta kuin mitä en ole. Take it or leave it. Ehkä enää en pelkää rakkauden menettämistä. Miten voisi pelätä sellaisen menettämistä, mitä ei edes omista?
Niin kauan kuin muistan niin mulla on ollut perheessäni vähän kummallinen asema. Muistan esim. lapsena ihan ruokapöydässä miten Äetmuori ja Siukku [Isukki ei osallistunut, mutta eipä hän usein syönytkään kanssamme tai ollut kotona] saattoivat alkaa ruotia jotain käytökseni piirrettä, tapaa jolla pyysin voita ['mitä sinä sillä lailla sanot että voisinko saada voita, mikä anelija sinä olet, sen kun käsket vaan antamaan, sinä olet liian lepsu luonteeltasi jne jne.] tai tapaa jolla kerroin päivästäni ['sinähän olet ollut ihan hysteerinen taas, aina saa hävetä, ei kukaan muu noin..'] Äetmuori ja Siukku niin kuin muodostivat oman rintaman mua pientä tyhmää vastaan. Osaan näin aikuisena nähdä sen että se varmaan oli Siukulle valtavan huikea kokemus - päästä lapsena tuomaroimaan toista lasta aikuisen vinkkelistä.. Mutta mitä kertoo Äetmuorista, että hän loi tuon tilanteen? Sama nainen sanoo aina kohdelleensa ja kohtelevansa lapsiaan tasapuolisesti. Monesti ne meidän harvat perheateriat muodostuivat mun läksytystilaisuuksikseni. Kai olin sitten nokkimajärjestyksessä se alin otus.
Nyt en enää jaksa alkaa ajatella miellyttämisiä, aurinkoisen naaman näyttämistä. Siukuntyttö A. pääsee ripille ensi keväänä, toukokuussa. Me menemme sinne, kun olemme kummeja ja minä aion olla niin ystävällinen ja positiivinen kuin mahdollista, mutta en ala piristää koko porukkaa enkä ala ostaa hyväksyntää millään roolilla. Jos ei kelpaa, niin olkoon. Se on kumminkin Siukuntytön suuri päivä.
2 kokonaista vuorokautta enää - - -
-- juhlahetkeen! Siihen kun koti on puhdas ja siisti, siihen kun leivon ja laitan ja häärään ja touhuan. :) Vähän oudoksuttaa, kun en ole edes kaupoissa käynyt nyt koko viikkona. Ei vain ole huvittanut. Mun täytyy sanoa että suosittelen tavallaan kaikille harkitseville kyllä tuollaista SSRI-lääkitystä. Se avaa uusia ovia mielessä. Asioista alkaa ajatella toisin. Sen tunteen vain unohtaa, jos on esim. vuosikausien tauko lääkityksessä, eikä ole terapiassakaan ollut.
Tuntuu aika vahvasti, että kyllä se ananasaurinkoinen on viikonlopun leivonnainen. Se ja joku kuivakakku, tiikerikakku kai kun se on miehen suosikki. Mutta tietysti kaikki on teoriassa vielä avointa..
Siivouskin etenee ihan kivasti. Tänään suututti kun mies on sellainen, että kerää työpöydälleen kaikkea PIKKUROMUA, esim. nyt siinä oli kaikkia digikameran osia ja mitä lie. Jouduin pistämään ne kaikki semmoiseen pieneen muovikoriin (onneksi meillä niitä piisaa) ja se oli ainoa tapa "hallita" ne siivouksessa. Muuten imuri olisi varmaan imaissut kaikki pikku osat syöveriinsä! Ja SUKLIS olisi ollut Tuomiolla! :(
Voisi tosin kysyä että rakastetaanko minua nytkään? Siis sitä ihmistä, joka OIKEASTI olen?
Muistan kun Isukki oli kuollut ja olimme hänen kotonaan, Siukku perheineen ja mies ja minä. Minä olin hermostunut, koska Isukin metsästyshaulikko oli siinä pöydällä. Tiedän ettei se ollut ladattu tai mitään, mutta minua hermostutti koska Siukulla on pieni poika ja minusta pienten lasten ei pitäisi joutua näkemään mitään aseita. Olin siis kireänä.. ja sitten menimme Äetmuorin luo. Siukku perheineen meni ennen mua ja sitten menimme me miehen kanssa, meillä jostain syystä kesti matkassa pitempään.
Ja kun tulimme Äetmuorin luo, niin Siukku oli jo kertonut Äetmuorille, että olen "vihainen". Niin harvinaista on mun olemassaolossa se, että olisin mitään muuta kuin aurinkoinen ja kiltti, että Siukun piti oikein erikseen mainita, että olen "vihainen" [mitä siis en ollut, olin tosiaan vaan hermostunut siitä haulikosta, mulla on joku kumma asepelko joskus]. Ja tietysti, TIETYSTI, tunsin syyllisyyttä. Syyllisyyttä jopa silloin kun olin menettänyt Isukin, syyllisyyttä silloinkin siitä että tunteeni ailahtelivat.
Nykyisin olen jotenkin vihainen (heh, taas tuo sana!) siitä että minusta puhuttiin niin. Että ainakin koen mua syyllistetyn siitä tunteestani [hermostuminen] niin, että siitä tehtiin numero. Mulle ei anneta oikeutta olla hermostunut tai jopa vihainen, ei, mun täytyy olla aina se kiltti ja aurinkoinen ja pirteä.
Se jotenkin tympii, että Muorille ei riitä se että ollaan ystävällisiä, rauhallisen hymyileviä ja hillityn onnellisia. Ei - pitää olla täynnä vitsiä ja pilapuhetta ja PIRISTÄÄ koko maailmaa. Se on se rooli. Se ja vain se.
Nyt oikeastaan olen vasta alkanut ajatella, että tappelen eroon tuosta roolista. Etten koeta enää tehdä itsestäni muuta kuin mitä en ole. Take it or leave it. Ehkä enää en pelkää rakkauden menettämistä. Miten voisi pelätä sellaisen menettämistä, mitä ei edes omista?
Niin kauan kuin muistan niin mulla on ollut perheessäni vähän kummallinen asema. Muistan esim. lapsena ihan ruokapöydässä miten Äetmuori ja Siukku [Isukki ei osallistunut, mutta eipä hän usein syönytkään kanssamme tai ollut kotona] saattoivat alkaa ruotia jotain käytökseni piirrettä, tapaa jolla pyysin voita ['mitä sinä sillä lailla sanot että voisinko saada voita, mikä anelija sinä olet, sen kun käsket vaan antamaan, sinä olet liian lepsu luonteeltasi jne jne.] tai tapaa jolla kerroin päivästäni ['sinähän olet ollut ihan hysteerinen taas, aina saa hävetä, ei kukaan muu noin..'] Äetmuori ja Siukku niin kuin muodostivat oman rintaman mua pientä tyhmää vastaan. Osaan näin aikuisena nähdä sen että se varmaan oli Siukulle valtavan huikea kokemus - päästä lapsena tuomaroimaan toista lasta aikuisen vinkkelistä.. Mutta mitä kertoo Äetmuorista, että hän loi tuon tilanteen? Sama nainen sanoo aina kohdelleensa ja kohtelevansa lapsiaan tasapuolisesti. Monesti ne meidän harvat perheateriat muodostuivat mun läksytystilaisuuksikseni. Kai olin sitten nokkimajärjestyksessä se alin otus.
Nyt en enää jaksa alkaa ajatella miellyttämisiä, aurinkoisen naaman näyttämistä. Siukuntyttö A. pääsee ripille ensi keväänä, toukokuussa. Me menemme sinne, kun olemme kummeja ja minä aion olla niin ystävällinen ja positiivinen kuin mahdollista, mutta en ala piristää koko porukkaa enkä ala ostaa hyväksyntää millään roolilla. Jos ei kelpaa, niin olkoon. Se on kumminkin Siukuntytön suuri päivä.
2 kokonaista vuorokautta enää - - -
-- juhlahetkeen! Siihen kun koti on puhdas ja siisti, siihen kun leivon ja laitan ja häärään ja touhuan. :) Vähän oudoksuttaa, kun en ole edes kaupoissa käynyt nyt koko viikkona. Ei vain ole huvittanut. Mun täytyy sanoa että suosittelen tavallaan kaikille harkitseville kyllä tuollaista SSRI-lääkitystä. Se avaa uusia ovia mielessä. Asioista alkaa ajatella toisin. Sen tunteen vain unohtaa, jos on esim. vuosikausien tauko lääkityksessä, eikä ole terapiassakaan ollut.
Tuntuu aika vahvasti, että kyllä se ananasaurinkoinen on viikonlopun leivonnainen. Se ja joku kuivakakku, tiikerikakku kai kun se on miehen suosikki. Mutta tietysti kaikki on teoriassa vielä avointa..
Siivouskin etenee ihan kivasti. Tänään suututti kun mies on sellainen, että kerää työpöydälleen kaikkea PIKKUROMUA, esim. nyt siinä oli kaikkia digikameran osia ja mitä lie. Jouduin pistämään ne kaikki semmoiseen pieneen muovikoriin (onneksi meillä niitä piisaa) ja se oli ainoa tapa "hallita" ne siivouksessa. Muuten imuri olisi varmaan imaissut kaikki pikku osat syöveriinsä! Ja SUKLIS olisi ollut Tuomiolla! :(
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Juhlan kaipuu
Johtuuko aivolääkkeestä vai mistä lie, mutta olen alkanut ajatella ihan uusiakin juttuja. Nuo minun "MÄSSYni" nyt esimerkiksikin. Nehän eivät ole oikeastaan olleet sellaista hillitöntä ahmimista sitten itsenäisyyspäivän. Jotenkin minusta tuntuu kuin niistä saamani ilo olisikin ehkä kokonaisvaltaisempaa.. ei se vain herkuista tule. Siihen liittyy niin paljon muutakin. Sitä kun koti on kaunis ja puhdas [mä siivoan aina ennen herkkuja] ja usein laitan kauniin liinan pöydälle yms. Ei se ole vaan sellaista että alan ahtaa ja lappaa ympäristöstä välittämättä. Ehkä se MÄSSY on jotain juhlan kaipuuta myös. Halua kokea vähän arjesta poikkeava tunnelma. Ja onko se oikeastaan paha että siihen liittyy syöminen? Kaikki ihmiset oikeastaan syö juhlassa eri tavalla kuin arjessa. Ja on mukavaa touhuta, leipoa, laittaa. Onko se pelkästään negatiivinen juttu, oikeastaan?
Miksi oikeastaan pitäisi hävetä sitä, että tykkää leipoa ja myös syödä niitä itse tekemiään tuotoksia? Tämä on taas niin Äetmuoria, niin Äetmuoria että. Muorihan ei suostunut edes oman perheensä [meidän lasten ja Isukin] kanssa syömään. Häntä kai jotenkin hävetti syödä, olen näin sen ymmärtänyt. Sitten hän söi yksikseen yöllä karuja voileipiä, voikkareita joissa oli voita sentin kerros ja päällä jotain ihan älyttömän rasvaista leikkelettä. Tietyssä mielessä mun käytöksessä on samaa salailua. Mutta ehkä pitäisi muuttaa sitä, yrittää muuttaa sitä salailua. Mies esim. sanoo ettei hän tajua minun häpeääni, koska hänen mielestään en edes MÄSSYssä syö määrällisesti mitenkään paljon, vaikka se mun mielestä tuntuukin oikein valtavalta syöpöttelyltä. Mikä sitten mahtaa olla totuus, objektiivinen sellainen?
Voi kun ensimmäiseksi pääsisin eroon siitä ajatuksesta, että ihmiset aina [muka] valehtelevat mulle! He valehtelevat [muka]
- osoittaessaan myötätuntoa pieleen menneen t-elämävalmennuksen vuoksi
- sanoessaan että en mätä valtavia määriä naamaani herkkuhetkissä
- sanoessaan etten näytä lihavalta porsaalta
Rasittavaa! :( Vika voi tosiaan olla minussa. Mistä se epäluottamus tulee.
Alko Holi
Olen miettinyt omaa suhdetta alkoholiinkin. Nykyisin vältän sitä aika paljon. Yksi syy voi olla kun nykyisin saan krapulan TOSI helposti. Oikeastaan muutama lasillinen viiniä riittää. Vaikka kuinka laimennan sitä vedellä ja juon runsaasti vettä, niin silti seuraavana aamuna hinta lankeaa maksettavaksi, eikä se ole mun mielestä sen arvoista. Toinen juttu on sitten se, että vaikka esim. olenkin tavallaan ihmisarka.. vaikka salaan sen.. mutta olen silti, siis sosiaaliset tilanteet tuntuvat monesti tosi epämukavilta.. niin en pidä silti siitä millaiseksi alko mut tekee. Monen mielestä olen hauskempi pikku tuiterissa kuin selvänä [oikeasti uskomatonta!!], mutta itse en näe sitä niin.
Alko voi saada ihmisen avoimemmaksi, siis puhuu kaikkea sellaista mitä ei välttämättä ilman sitä puhuisi. Mulle siitä intiimiydestä tulee aina kova morkkis, kadun sitä säännöllisesti. Yleensä parin lasillisen jälkeen muutun tosi ihmisiä rakastavaksi ;) ja sellaiseksi nauravaiseksi ja avoimeksi, mutta en pidä siitä. Jotenkin on aina tuntunut kuin silloin antaisin ihmisille materiaalia mua vastaan. :( Hullu vainoharha taas! Mutta silti en pidä siitä.
Pari kertaa olen myös alkon avustuksella puhunut tosi pölhöjä juttuja [siis tyhmiä, ei mitenkään rumia tms. vaan ty-pe-ri-ä] ja ne kerrat on tuntuneet kuolettavan noloilta. En tajua miehen työkavereita jotka vielä keski-iän koittaessakin saattaa yrjötä jossain juhlassa ja pitää sitä vitsinä. Itse varmaan kuolisin häpeästä. Minusta yrjöäminen puolijulkisesti [vessassa, mutta niin että kaikki kuulee ja tietää] on suunnilleen yhtä noloa kuin ulostaminen julkisesti! :(
Mulla perhetaustassa on sellaista alkon väärinkäyttöäkin. Isukki joi ajoittain aika paljon. Ja Isukin veli myös. Ei se Isukilla ollut säännöllistä tai jokapäiväistä, mutta aika usein kuitenkin. Hän ei tosin muuttunut mitenkään epämiellyttäväksi humalassa, ei riitaisaksi vaan päinvastoin - vähän semmoiseksi kuin minäkin - mutta silti se joskus nolotti mua.. erityisesti sitten kun mies tuli kuvioihin ja tietysti hän tajusi missä mennään jossain vaiheessa. Mies kuitenkin oli aina tosi ymmärtäväinen jos Isukki esim. soitti maistissa meille tai muuten joskus jos oli humalassa. Mua se enemmänkin hävetti. Äetmuorista olen sanonut, että uskon hänen juovan aika paljonkin joskus. Ja hän teki sitä kyllä silloin kun olin teini. Äetmuori on yksi niistä ihmisistä, joille alko ei aina sovi. Hänestä se teki/tekee joskus vähän aggressiivisen. Esim. mun teiniaikoina hän saattoi huudella väliin tosi loukkaavia kommentteja, jos puhuin jonkun kaverini kanssa puhelimessa. Tietty sitten kaverikin kuuli ne kommentit.
Sivuhuomautus
Miksi muuten me naiset pidämme itseämme niin hemmetin hyvinä ihmissuhteissa? Olen alkanut miettiä että tavallaan mies hoitaa jutut paljon mua paremmin. Itse pidän itseäni keittiöpsykologina ja fiksaajana, mutta mies hoitaa käytännön tasolla asiat järkevämmin. Rakastaa mua sellaisena kuin olen, eikä "pakota" puhumaan mun kipeistä lapsuusjutuista.. antaa puhua jos haluan, ei pakota, ei yllytä "keskusteluun" kuten jossain naistenlehtijutuissa varmaan kehotetaan.. Mies ei myöskään stressaannu ja ärry esim. Äetmuorin kummallisuuksista, hänestä ne vaan on parasta jättää omaan arvoonsa eikä miettiä niitä sen enempää. Itse etsin epätoivoisesti harmoniaa enkä löydä sitä ja ahdistun. Haluan kipeästi että kaikilla olisi hyvä, että kaikki olisi sovussa ja onnellisia enkä suostu tajuamaan, etten minä voi vaikuttaa joidenkin ihmisten onnellisuuteen, koska jotkut ihmiset ei välttämättä halua edes olla onnellisia, vaan ovat siihen liian katkeria. Yritän miellyttää kovasti, olla ystävällinen ja aurinkoinen ja sitten petyn kun saan esim. Äetmuorilta siitä huolimatta kurat niskaan. (Tästä muuten mun täytyy huomenna muistaa postata lisää - miellyttämisestä, naamiosta!) Mies taas on ihan kuin ELÄIN siinä mielessä, että hän vaan.. ON. Ei miellytä ketään, ei suututa ketään, kunhan elää vaan. Pääsisinpä itse joskus samaan.
3 kokonaista vuorokautta enää..
.. ja koittaa juhlahetki. :) Olen lueskellut paljon leivontablogeja, etsin niistä innoitusta. Tavallaan harmittaa kun tekisi mieli pääsiäisherkkuja jo maistella. :( Inhottaa, koska tiedän että pitäisi odottaa. Mutta toisaalta esim. Mignon-munat ovat NIIIN hyviä - tuntuisi surulliselta jos niitä saisi sitten vaan silloin pääsiäisviikonlopun herkuttelussa. Niitä on kaupassa niin harvoin. Olisikohan siinä tarpeeksi vahva tekosyy ostaa niitä jo nyt? :)
Miksi oikeastaan pitäisi hävetä sitä, että tykkää leipoa ja myös syödä niitä itse tekemiään tuotoksia? Tämä on taas niin Äetmuoria, niin Äetmuoria että. Muorihan ei suostunut edes oman perheensä [meidän lasten ja Isukin] kanssa syömään. Häntä kai jotenkin hävetti syödä, olen näin sen ymmärtänyt. Sitten hän söi yksikseen yöllä karuja voileipiä, voikkareita joissa oli voita sentin kerros ja päällä jotain ihan älyttömän rasvaista leikkelettä. Tietyssä mielessä mun käytöksessä on samaa salailua. Mutta ehkä pitäisi muuttaa sitä, yrittää muuttaa sitä salailua. Mies esim. sanoo ettei hän tajua minun häpeääni, koska hänen mielestään en edes MÄSSYssä syö määrällisesti mitenkään paljon, vaikka se mun mielestä tuntuukin oikein valtavalta syöpöttelyltä. Mikä sitten mahtaa olla totuus, objektiivinen sellainen?
Voi kun ensimmäiseksi pääsisin eroon siitä ajatuksesta, että ihmiset aina [muka] valehtelevat mulle! He valehtelevat [muka]
- osoittaessaan myötätuntoa pieleen menneen t-elämävalmennuksen vuoksi
- sanoessaan että en mätä valtavia määriä naamaani herkkuhetkissä
- sanoessaan etten näytä lihavalta porsaalta
Rasittavaa! :( Vika voi tosiaan olla minussa. Mistä se epäluottamus tulee.
Alko Holi
Olen miettinyt omaa suhdetta alkoholiinkin. Nykyisin vältän sitä aika paljon. Yksi syy voi olla kun nykyisin saan krapulan TOSI helposti. Oikeastaan muutama lasillinen viiniä riittää. Vaikka kuinka laimennan sitä vedellä ja juon runsaasti vettä, niin silti seuraavana aamuna hinta lankeaa maksettavaksi, eikä se ole mun mielestä sen arvoista. Toinen juttu on sitten se, että vaikka esim. olenkin tavallaan ihmisarka.. vaikka salaan sen.. mutta olen silti, siis sosiaaliset tilanteet tuntuvat monesti tosi epämukavilta.. niin en pidä silti siitä millaiseksi alko mut tekee. Monen mielestä olen hauskempi pikku tuiterissa kuin selvänä [oikeasti uskomatonta!!], mutta itse en näe sitä niin.
Alko voi saada ihmisen avoimemmaksi, siis puhuu kaikkea sellaista mitä ei välttämättä ilman sitä puhuisi. Mulle siitä intiimiydestä tulee aina kova morkkis, kadun sitä säännöllisesti. Yleensä parin lasillisen jälkeen muutun tosi ihmisiä rakastavaksi ;) ja sellaiseksi nauravaiseksi ja avoimeksi, mutta en pidä siitä. Jotenkin on aina tuntunut kuin silloin antaisin ihmisille materiaalia mua vastaan. :( Hullu vainoharha taas! Mutta silti en pidä siitä.
Pari kertaa olen myös alkon avustuksella puhunut tosi pölhöjä juttuja [siis tyhmiä, ei mitenkään rumia tms. vaan ty-pe-ri-ä] ja ne kerrat on tuntuneet kuolettavan noloilta. En tajua miehen työkavereita jotka vielä keski-iän koittaessakin saattaa yrjötä jossain juhlassa ja pitää sitä vitsinä. Itse varmaan kuolisin häpeästä. Minusta yrjöäminen puolijulkisesti [vessassa, mutta niin että kaikki kuulee ja tietää] on suunnilleen yhtä noloa kuin ulostaminen julkisesti! :(
Mulla perhetaustassa on sellaista alkon väärinkäyttöäkin. Isukki joi ajoittain aika paljon. Ja Isukin veli myös. Ei se Isukilla ollut säännöllistä tai jokapäiväistä, mutta aika usein kuitenkin. Hän ei tosin muuttunut mitenkään epämiellyttäväksi humalassa, ei riitaisaksi vaan päinvastoin - vähän semmoiseksi kuin minäkin - mutta silti se joskus nolotti mua.. erityisesti sitten kun mies tuli kuvioihin ja tietysti hän tajusi missä mennään jossain vaiheessa. Mies kuitenkin oli aina tosi ymmärtäväinen jos Isukki esim. soitti maistissa meille tai muuten joskus jos oli humalassa. Mua se enemmänkin hävetti. Äetmuorista olen sanonut, että uskon hänen juovan aika paljonkin joskus. Ja hän teki sitä kyllä silloin kun olin teini. Äetmuori on yksi niistä ihmisistä, joille alko ei aina sovi. Hänestä se teki/tekee joskus vähän aggressiivisen. Esim. mun teiniaikoina hän saattoi huudella väliin tosi loukkaavia kommentteja, jos puhuin jonkun kaverini kanssa puhelimessa. Tietty sitten kaverikin kuuli ne kommentit.
Sivuhuomautus
Miksi muuten me naiset pidämme itseämme niin hemmetin hyvinä ihmissuhteissa? Olen alkanut miettiä että tavallaan mies hoitaa jutut paljon mua paremmin. Itse pidän itseäni keittiöpsykologina ja fiksaajana, mutta mies hoitaa käytännön tasolla asiat järkevämmin. Rakastaa mua sellaisena kuin olen, eikä "pakota" puhumaan mun kipeistä lapsuusjutuista.. antaa puhua jos haluan, ei pakota, ei yllytä "keskusteluun" kuten jossain naistenlehtijutuissa varmaan kehotetaan.. Mies ei myöskään stressaannu ja ärry esim. Äetmuorin kummallisuuksista, hänestä ne vaan on parasta jättää omaan arvoonsa eikä miettiä niitä sen enempää. Itse etsin epätoivoisesti harmoniaa enkä löydä sitä ja ahdistun. Haluan kipeästi että kaikilla olisi hyvä, että kaikki olisi sovussa ja onnellisia enkä suostu tajuamaan, etten minä voi vaikuttaa joidenkin ihmisten onnellisuuteen, koska jotkut ihmiset ei välttämättä halua edes olla onnellisia, vaan ovat siihen liian katkeria. Yritän miellyttää kovasti, olla ystävällinen ja aurinkoinen ja sitten petyn kun saan esim. Äetmuorilta siitä huolimatta kurat niskaan. (Tästä muuten mun täytyy huomenna muistaa postata lisää - miellyttämisestä, naamiosta!) Mies taas on ihan kuin ELÄIN siinä mielessä, että hän vaan.. ON. Ei miellytä ketään, ei suututa ketään, kunhan elää vaan. Pääsisinpä itse joskus samaan.
3 kokonaista vuorokautta enää..
.. ja koittaa juhlahetki. :) Olen lueskellut paljon leivontablogeja, etsin niistä innoitusta. Tavallaan harmittaa kun tekisi mieli pääsiäisherkkuja jo maistella. :( Inhottaa, koska tiedän että pitäisi odottaa. Mutta toisaalta esim. Mignon-munat ovat NIIIN hyviä - tuntuisi surulliselta jos niitä saisi sitten vaan silloin pääsiäisviikonlopun herkuttelussa. Niitä on kaupassa niin harvoin. Olisikohan siinä tarpeeksi vahva tekosyy ostaa niitä jo nyt? :)
tiistai 3. maaliskuuta 2009
Aivolääkityksen nosto
Nyt sitten otan Citalopramia yhden kokonaisen tabun päivässä entisen puolikaan sijaan. Niin sovittiin silloin lekurin kanssa: eka viikko puolikkaalla, sitten kokonaisella. Aivolääkitys se vasta on elämää! Suklis paranee silmissä - tai sitten ei. En osaa sanoa - jotain muutosta varmaan jo on. Ainakin se että se jatkuva herkkujen ajattelu on poissa. Tietysti ajattelen MÄSSYä ja odotan sitä, mutta kuten olen sanonutkin, niin se sellainen villi halu ja kärsimättömyys on poissa. Melkein pelottava tunne.
Eri asia sitten voiko tuo lääke ratkaista ihmisarkuuttani, tai miten sitä nyt sanoisi. Siis sen, että ihmisten kanssa ahdistaa. Joskus jopa tukehduttaa. Lääkäri puhui paniikkikohtauksesta, mutta ei se minusta sitä ole. Paniikkikohtaus kuulostaa niin... tyhmältä! En nimittäin usko että näkyvästi panikoin mitenkään. Mua vain ahdistaa ja se on eri asia. Paniikki viittaa jotenkin kirkumiseen, hulluuteen ja hallitsemattomuuteen. Minä en ole sellainen. Koen vaan semmoisen tukehtumisen tunteen ja valtaisan ahdistuksen. Joskus. Se juuri siinä on paha kun sitä ei voi ennakoida. Jos tietäisi etukäteen, että tuossa tilanteessa koen sen ja tuossa en, niin jo olisi elämä helppoa. Ei muuta kuin rauhoittavaa naamaan ennen ongelmallisia tilanteita. ;)
"Omituisia ihmisiä"
Nämä "psyyyyyyyy-yyken ongelmat" ja lääkitykset ovat vain yksi salaisuus lisää pidettäväksi. Mies tietty tietää, mutta esim. Äetmuorille en VOI kertoa. Hän ei hyväksy terapiaa, psyykelääkkeitä, mielenterveysongelmia. Hänestä ne kaikki voi ehkäistä sillä että vain PÄÄTTÄÄ, ettei "hulluile". Hänestä moni mielenterveyspotilas teeskentelee vapautuakseen työstä tms. :( Se on aika ikävä asenne ja oikeasti tiedän, ettei asia ole niin! Olen itse seurannut sivusta vakavasta masennuksesta kärsivää kaveria ja voin kyllä taata ettei se ihminen ainakaan teeskennellyt! Mutta Muorille sitä on vaikea selittää, koska hän ei näe tätä ihmistä. Hänelle he vain kaikki ovat teeskentelijöitä ja työn karttelijoita, tai "omituisia" ihmisiä kuten hän heistä sanoo.
Muorin asuinseudulla oli kuulemma ollut yksi diplomi-inssi joka kai tuli jotenkin mielisairaaksi. Hän alkoi kulkea kaikkialle matkalaukku mukanaan! Vaikkei siis ollut matkustamassa mihinkään. Ja sitten samaan aikaan hän putosi pois työelämästä. Joko irtisanoutui tai sai potkut, en ole varma. Muori usein kertoo puhelimessa tuon miehen edesottamuksista ['oli taas sekin bussipysäkillä puhumassa itsekseen' ... 'oli taas se kummallinen mies kaupassa höpisemässä'... 'oli taas se hulluksi tullut insinööri kävelyllä ja silmät seisoi päässä, ei ihme kun on LÄÄKITYKSELLÄ..'] ja usein aika halveksivaan sävyyn. Se ei edes ole sääliä, vaan kyllä se on halveksintaa.
Muori ei oikeastaan tiedä mun ystävistä tai tutuista mitään. En ole koskaan heistä kertonut. Mutta hän on vakuuttunut [en tiedä miksi/miten] siitä että tuntemani ihmiset ovat 'omituisia' ihmisiä ja ahtavat mun päähäni kaikkia kummia ajatuksia ja minä olen vaikutuksille altis ja saatan muuttua itsekin 'omituiseksi'. [Ja olen sitä jo hiukan.] Se on joskus vähän ärsyttävää. Muorin mielestä esim. paras ystäväni on 'omituinen' ja 'hullu', koska hänellä on tatuointi ja lävistys. Ne eivät ole nykyisin enää kovin merkillisiä asioita mutta Muorille ne ovat. Olen katunut sitä että kerroin hänelle noista kaverini ihokoristeista. Päädyin kertomaan siksi kun tuli puhetta veren näkemistä pelkäävistä ihmisistä jollainen myös kaverini on. Sitä kautta päädyin kertomaan kaveristani jonka tatuointi piti tehdä makuulla.. kun häntä pyörrytti. Nyt Muori sitten aina viittaa kaveriini 'sinä tatuoituna tyttönä'. Esim. tyyliin 'oletko nähnyt sitä tatuoitua tyttöä viime aikoina'. Ei ihme ettei mun tee mieli kertoa kavereistani.. :(
No se siitä, semmoista se on. Kai jotkut muutkin vähän koulutusta saaneet vanhemman polven ihmiset suhtautuvat epäillen mielenterveysongelmiin. Joskus on oikeasti aika järkytys muistaa että Muori tosiaan lopetti oman koulunsa 15-16-vuotiaana ja sen jälkeen hän ei ole saanut minkäänlaista koulutusta, ei ammatillista eikä yleissivistävää. Ja koska hän ei lue oikeastaan muuta kuin rakkausromsuja, niin joskus tuntuu kuin se hänen tietonsa maailmasta olisi aika vähäinen tai vanhentunut. Mä en palvo koulutusta, minusta vähänkin koulutettu ihminen voi aika hyvin itse päättää miten paljon maailmasta ja elämästä tietää. Meillä kumminkin on ilmainen kirjastolaitos ja kirjastoissa on lehtienlukusalit ja mahdollisuus käyttää tietokonetta [Muorilla ei kotona konetta ole eikä tule.] Vaikka Suomi on eriarvoistumassa niin ainakin vielä meillä jokainen kansalainen voi itse päättää tiedon tason. Lisäksi on kansalais- ja työväenopistot! Niissä on luentoja vähän joka aiheista ja pienellä rahalla. Eli sitä voi valita kyllä.
Yritän lietsoa..
..leivontahaluja! Yritän miettiä mitä oikein paljon tahtoisin ensi viikonloppuna! Mutta on vähän kuin olisi se moottori sisällä sammuksissa, siis se joka normaalisti hyrisee oikein kunnolla. :) Ehkä se on sitten se ananasaurinkoinen: kookoshiutale-keksimuru-voi -pohja ja creme fraiche+ananas-täyte. Ehkä. Sen lisäksi pitäisi kai tehdä jotain kuivakakkuakin, kun pakastimesta on nyt syöty maustekakku loppuun.
Suklaarusinat (valko- ja maitosuklaatirusinat) maistuu mulle nykyisin hyvin. Niitä kai pitäisi ostaa lisää. Ja jäätelöt.. viimeksi söin Ben&Jerry-jäätelöäkin, kun Daim-jäätelö tuli vedettyä.. Mutta B&J ei minusta ole niin hyvä kun mitä siitä vaahdotaan. Siis onhan se tietysti maistuvaa, mutta hinta on mahdoton makuun nähden. Halvemmallakin saa todella hyviä jädejä!
Eri asia sitten voiko tuo lääke ratkaista ihmisarkuuttani, tai miten sitä nyt sanoisi. Siis sen, että ihmisten kanssa ahdistaa. Joskus jopa tukehduttaa. Lääkäri puhui paniikkikohtauksesta, mutta ei se minusta sitä ole. Paniikkikohtaus kuulostaa niin... tyhmältä! En nimittäin usko että näkyvästi panikoin mitenkään. Mua vain ahdistaa ja se on eri asia. Paniikki viittaa jotenkin kirkumiseen, hulluuteen ja hallitsemattomuuteen. Minä en ole sellainen. Koen vaan semmoisen tukehtumisen tunteen ja valtaisan ahdistuksen. Joskus. Se juuri siinä on paha kun sitä ei voi ennakoida. Jos tietäisi etukäteen, että tuossa tilanteessa koen sen ja tuossa en, niin jo olisi elämä helppoa. Ei muuta kuin rauhoittavaa naamaan ennen ongelmallisia tilanteita. ;)
"Omituisia ihmisiä"
Nämä "psyyyyyyyy-yyken ongelmat" ja lääkitykset ovat vain yksi salaisuus lisää pidettäväksi. Mies tietty tietää, mutta esim. Äetmuorille en VOI kertoa. Hän ei hyväksy terapiaa, psyykelääkkeitä, mielenterveysongelmia. Hänestä ne kaikki voi ehkäistä sillä että vain PÄÄTTÄÄ, ettei "hulluile". Hänestä moni mielenterveyspotilas teeskentelee vapautuakseen työstä tms. :( Se on aika ikävä asenne ja oikeasti tiedän, ettei asia ole niin! Olen itse seurannut sivusta vakavasta masennuksesta kärsivää kaveria ja voin kyllä taata ettei se ihminen ainakaan teeskennellyt! Mutta Muorille sitä on vaikea selittää, koska hän ei näe tätä ihmistä. Hänelle he vain kaikki ovat teeskentelijöitä ja työn karttelijoita, tai "omituisia" ihmisiä kuten hän heistä sanoo.
Muorin asuinseudulla oli kuulemma ollut yksi diplomi-inssi joka kai tuli jotenkin mielisairaaksi. Hän alkoi kulkea kaikkialle matkalaukku mukanaan! Vaikkei siis ollut matkustamassa mihinkään. Ja sitten samaan aikaan hän putosi pois työelämästä. Joko irtisanoutui tai sai potkut, en ole varma. Muori usein kertoo puhelimessa tuon miehen edesottamuksista ['oli taas sekin bussipysäkillä puhumassa itsekseen' ... 'oli taas se kummallinen mies kaupassa höpisemässä'... 'oli taas se hulluksi tullut insinööri kävelyllä ja silmät seisoi päässä, ei ihme kun on LÄÄKITYKSELLÄ..'] ja usein aika halveksivaan sävyyn. Se ei edes ole sääliä, vaan kyllä se on halveksintaa.
Muori ei oikeastaan tiedä mun ystävistä tai tutuista mitään. En ole koskaan heistä kertonut. Mutta hän on vakuuttunut [en tiedä miksi/miten] siitä että tuntemani ihmiset ovat 'omituisia' ihmisiä ja ahtavat mun päähäni kaikkia kummia ajatuksia ja minä olen vaikutuksille altis ja saatan muuttua itsekin 'omituiseksi'. [Ja olen sitä jo hiukan.] Se on joskus vähän ärsyttävää. Muorin mielestä esim. paras ystäväni on 'omituinen' ja 'hullu', koska hänellä on tatuointi ja lävistys. Ne eivät ole nykyisin enää kovin merkillisiä asioita mutta Muorille ne ovat. Olen katunut sitä että kerroin hänelle noista kaverini ihokoristeista. Päädyin kertomaan siksi kun tuli puhetta veren näkemistä pelkäävistä ihmisistä jollainen myös kaverini on. Sitä kautta päädyin kertomaan kaveristani jonka tatuointi piti tehdä makuulla.. kun häntä pyörrytti. Nyt Muori sitten aina viittaa kaveriini 'sinä tatuoituna tyttönä'. Esim. tyyliin 'oletko nähnyt sitä tatuoitua tyttöä viime aikoina'. Ei ihme ettei mun tee mieli kertoa kavereistani.. :(
No se siitä, semmoista se on. Kai jotkut muutkin vähän koulutusta saaneet vanhemman polven ihmiset suhtautuvat epäillen mielenterveysongelmiin. Joskus on oikeasti aika järkytys muistaa että Muori tosiaan lopetti oman koulunsa 15-16-vuotiaana ja sen jälkeen hän ei ole saanut minkäänlaista koulutusta, ei ammatillista eikä yleissivistävää. Ja koska hän ei lue oikeastaan muuta kuin rakkausromsuja, niin joskus tuntuu kuin se hänen tietonsa maailmasta olisi aika vähäinen tai vanhentunut. Mä en palvo koulutusta, minusta vähänkin koulutettu ihminen voi aika hyvin itse päättää miten paljon maailmasta ja elämästä tietää. Meillä kumminkin on ilmainen kirjastolaitos ja kirjastoissa on lehtienlukusalit ja mahdollisuus käyttää tietokonetta [Muorilla ei kotona konetta ole eikä tule.] Vaikka Suomi on eriarvoistumassa niin ainakin vielä meillä jokainen kansalainen voi itse päättää tiedon tason. Lisäksi on kansalais- ja työväenopistot! Niissä on luentoja vähän joka aiheista ja pienellä rahalla. Eli sitä voi valita kyllä.
Yritän lietsoa..
..leivontahaluja! Yritän miettiä mitä oikein paljon tahtoisin ensi viikonloppuna! Mutta on vähän kuin olisi se moottori sisällä sammuksissa, siis se joka normaalisti hyrisee oikein kunnolla. :) Ehkä se on sitten se ananasaurinkoinen: kookoshiutale-keksimuru-voi -pohja ja creme fraiche+ananas-täyte. Ehkä. Sen lisäksi pitäisi kai tehdä jotain kuivakakkuakin, kun pakastimesta on nyt syöty maustekakku loppuun.
Suklaarusinat (valko- ja maitosuklaatirusinat) maistuu mulle nykyisin hyvin. Niitä kai pitäisi ostaa lisää. Ja jäätelöt.. viimeksi söin Ben&Jerry-jäätelöäkin, kun Daim-jäätelö tuli vedettyä.. Mutta B&J ei minusta ole niin hyvä kun mitä siitä vaahdotaan. Siis onhan se tietysti maistuvaa, mutta hinta on mahdoton makuun nähden. Halvemmallakin saa todella hyviä jädejä!
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Sopuisa sunnuntai
Oikeastaan on ihan hullua, että tulen paremmin appivanhempien kanssa toimeen kuin oman äitini. Taidan olla ainoa tuntemani ihminen, joka voi sanoa niin. Minusta appivanhemmat on mukavia siksi, että he ovat rauhallisia ja JÄRKEVIÄ. Tarkoitan nyt sitä että he ottavat asiat asioina. Heillä on elämässä paljon muutakin kuin aikuisten lastensa vahtaamista, joten heillä säilyy suhteellisuudentaju asioissa. Eivät siis prässää mua mun työttömän lortin-statuksesta, eivätkä muuten ole edes puhuneet lapsettomuudestamme.
Mä alan itse kyllä olla jo aika sinut lapsettomuus-asian kanssa. Se oli kyllä mielettömän vaikea juttu silloin joskus n. 2000-2005 kun tuntui kuin kaikki ympärillä olisi lisääntyneet. Oikeastaan nyt muistelen sitä aikaa kuin jotain kummaa unta! En nimittäin ole koskaan ollut mikään huippuäidillinen nainen joten siinä mielessä on kumma että koin hedelmöittymisen 'pakkoa'. En osaa sanoa olisinko edes ollut kovin onnellinen äitinä. Ehkä en. Äitiys on aluksi ainakin niin fyysistä puuhaa, huoltoa ja hoivaamista, ettei se oikein ole ehkä ihan 'mun juttuni'. Ja sitten se kaikki muu, 'pakko' leikittää lasta ulkona, värjötellä jossain hiekkalaatikolla, neuvolakäynnit, ruokavaliot, vaateostot kenkäostot harrastukset - koko se hössötys. Ja luultavasti tuloksena vain aikuinen, joka vuorostaan saattaisi suhtautua muhun niin kuin mä Äetmuoriin. Ja muuttaa jonnekin Australiaan niin kuin yksi luokkakaverini.. käy kotona ehkä kerran viidessä vuodessa ja sitten viikossa reissaa läpi kaikki sukulaiset, jokainen saa noin päivän verran nauttia tämän aussiutuneen seurasta.
Kai siinä lisääntymishommelissa oli isolta osalta kyse toisten ihmisten odotusten täyttämisestä. Olin paniikissa kun en pystynyt täyttämään odotuksia eli olemaan isomahainen. Naisestahan se aina näkyy, onko lapsi tulossa vai ei. Vaikka 'syy' lapsettomuuteen olisi miehessä. Meillähän se on sitä kun miehellä ei ole liikkuvia ja normaaleja siittiöitä. Ja sitten on tietty mun endoni, vaikkei se nyt 'putkia' ole kiinni muurannut.
Kadehdin tavallaan ihmisiä joilla on niin paljon VOIMAA, etteivät he koskaan mieti toisten ihmisten miellyttämistä sillä lailla sairaalloisella tavalla kuten minä. Mulla on aina ollut se, että viis itsestäni.. kunhan muut ovat tyytyväisiä. Siksi kai olen paljon näissä syömishommeleissakin sekoillut. Haluan tarjota maailmalle täydellisen kropan. Normaalin. Kauniin. Ja siihen ei kuulu ylipaino. Jos olisin vahvempi ihminen niin saattaisin myös olla fyysisesti painavampi. Enkä olisi niin skitsonnut tuosta lisääntymisestä silloin.
Oikeastaan on pelottavaa mitä ryhmäpaine voi ihmiselle tehdä! Siitähän kaikki natsismit ja muutkin lähti. :( Ihmiset pelkäsi olla erilaisia. On inhottavaa huomata oma laumasieluisuus! Sen voi huomata myös ei-poliittisissa asioissa, lisääntymisessä, syömisessä.
Laitoimme tänään appivanhemmille sunnuntaipäivällistä ja sitten jälksyksi oli sitä mun omenapiirakkaani vaniljakastin kanssa. Ja mun leipomia korvapuusteja pakkasesta, keksejä, suklaanameja yms. Yritän aina laittaa heille runsaan pöydän koska he kuitenkin tulevat kulttuurista, jossa se on osittain välittämisen merkki. Äetmuori ei koskaan tarjoa meille oikeastaan mitään, kun menemme käymään. Appivanhemmat taas aina laittaa "notkuvat pöydät" ja anoppi varsinkin harrastaa kynttilöitä ja kauniita pöytäliinoja yms. Näin kun on vanhempi niin semmoiselle antaa arvoa. Toisaalta en pystyisi syömäänkään Äetmuorin lähettyvillä, että sikäli ei haittaa vaikkei hän mitään tarjoakaan.
5 kokonaista vuorokautta..
.. herkkuihin! ;) Minä se vaan olen aina entiseni. Mietin MÄSSYä.. mutta vaikka kirjoitan näin, niin sisäinen oloni on ihan eri kuin ennen niitä Citaloprameja. :( Saas nähdä, voi tulla aika hillitty MÄSSY! Se villi halu ahmia on poissa. Minne lie mennyt, vaatekomeroon piiloon. Ei oikein enää ajatukset lähde sille kehälle, jossa ne normaalisti askaroi. Siis leivonta-mässyostot-suklaat-vanukkaat-karkit-leivonta. Nyt tulee mietittyä muutakin.
Tietysti haaveilen hiukan joistain ihanista suklaista, mutta en aio tuhlata rahoja semmoisiin törkeän kalliisiin. On kai sekin joku edistysaskel. Yhdessä vaiheessa (2005-2006) olin niin hullu että oikeasti saatoin ostella suklaita monella kympillä.
Jäätelöä on kumminkin saatava herkkuhetkessä. Vaikka kuinka olisi talvi!
Mä alan itse kyllä olla jo aika sinut lapsettomuus-asian kanssa. Se oli kyllä mielettömän vaikea juttu silloin joskus n. 2000-2005 kun tuntui kuin kaikki ympärillä olisi lisääntyneet. Oikeastaan nyt muistelen sitä aikaa kuin jotain kummaa unta! En nimittäin ole koskaan ollut mikään huippuäidillinen nainen joten siinä mielessä on kumma että koin hedelmöittymisen 'pakkoa'. En osaa sanoa olisinko edes ollut kovin onnellinen äitinä. Ehkä en. Äitiys on aluksi ainakin niin fyysistä puuhaa, huoltoa ja hoivaamista, ettei se oikein ole ehkä ihan 'mun juttuni'. Ja sitten se kaikki muu, 'pakko' leikittää lasta ulkona, värjötellä jossain hiekkalaatikolla, neuvolakäynnit, ruokavaliot, vaateostot kenkäostot harrastukset - koko se hössötys. Ja luultavasti tuloksena vain aikuinen, joka vuorostaan saattaisi suhtautua muhun niin kuin mä Äetmuoriin. Ja muuttaa jonnekin Australiaan niin kuin yksi luokkakaverini.. käy kotona ehkä kerran viidessä vuodessa ja sitten viikossa reissaa läpi kaikki sukulaiset, jokainen saa noin päivän verran nauttia tämän aussiutuneen seurasta.
Kai siinä lisääntymishommelissa oli isolta osalta kyse toisten ihmisten odotusten täyttämisestä. Olin paniikissa kun en pystynyt täyttämään odotuksia eli olemaan isomahainen. Naisestahan se aina näkyy, onko lapsi tulossa vai ei. Vaikka 'syy' lapsettomuuteen olisi miehessä. Meillähän se on sitä kun miehellä ei ole liikkuvia ja normaaleja siittiöitä. Ja sitten on tietty mun endoni, vaikkei se nyt 'putkia' ole kiinni muurannut.
Kadehdin tavallaan ihmisiä joilla on niin paljon VOIMAA, etteivät he koskaan mieti toisten ihmisten miellyttämistä sillä lailla sairaalloisella tavalla kuten minä. Mulla on aina ollut se, että viis itsestäni.. kunhan muut ovat tyytyväisiä. Siksi kai olen paljon näissä syömishommeleissakin sekoillut. Haluan tarjota maailmalle täydellisen kropan. Normaalin. Kauniin. Ja siihen ei kuulu ylipaino. Jos olisin vahvempi ihminen niin saattaisin myös olla fyysisesti painavampi. Enkä olisi niin skitsonnut tuosta lisääntymisestä silloin.
Oikeastaan on pelottavaa mitä ryhmäpaine voi ihmiselle tehdä! Siitähän kaikki natsismit ja muutkin lähti. :( Ihmiset pelkäsi olla erilaisia. On inhottavaa huomata oma laumasieluisuus! Sen voi huomata myös ei-poliittisissa asioissa, lisääntymisessä, syömisessä.
Laitoimme tänään appivanhemmille sunnuntaipäivällistä ja sitten jälksyksi oli sitä mun omenapiirakkaani vaniljakastin kanssa. Ja mun leipomia korvapuusteja pakkasesta, keksejä, suklaanameja yms. Yritän aina laittaa heille runsaan pöydän koska he kuitenkin tulevat kulttuurista, jossa se on osittain välittämisen merkki. Äetmuori ei koskaan tarjoa meille oikeastaan mitään, kun menemme käymään. Appivanhemmat taas aina laittaa "notkuvat pöydät" ja anoppi varsinkin harrastaa kynttilöitä ja kauniita pöytäliinoja yms. Näin kun on vanhempi niin semmoiselle antaa arvoa. Toisaalta en pystyisi syömäänkään Äetmuorin lähettyvillä, että sikäli ei haittaa vaikkei hän mitään tarjoakaan.
5 kokonaista vuorokautta..
.. herkkuihin! ;) Minä se vaan olen aina entiseni. Mietin MÄSSYä.. mutta vaikka kirjoitan näin, niin sisäinen oloni on ihan eri kuin ennen niitä Citaloprameja. :( Saas nähdä, voi tulla aika hillitty MÄSSY! Se villi halu ahmia on poissa. Minne lie mennyt, vaatekomeroon piiloon. Ei oikein enää ajatukset lähde sille kehälle, jossa ne normaalisti askaroi. Siis leivonta-mässyostot-suklaat-vanukkaat-karkit-leivonta. Nyt tulee mietittyä muutakin.
Tietysti haaveilen hiukan joistain ihanista suklaista, mutta en aio tuhlata rahoja semmoisiin törkeän kalliisiin. On kai sekin joku edistysaskel. Yhdessä vaiheessa (2005-2006) olin niin hullu että oikeasti saatoin ostella suklaita monella kympillä.
Jäätelöä on kumminkin saatava herkkuhetkessä. Vaikka kuinka olisi talvi!
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
Bongattu: Mignon-konvehti!
Ostaa en silti aio! Näin näitä Mignon-konvehteja Prismassa tänään, mutta johan oli tuotteella hintaa! 6-7 euroa (en muista tarkkaa hintaa!) pienestä, muistaakseni 150 gramman rasiasta. Itse asiassa mun tarkkailuni mukaan halvimmalla Mignon-fani pääsee ostamalla neljän munan rasian. Siinä on kilohinta edullisin! Ainakin näin näytti olevan Prismelissä.
Tavallaan harmi että heti kun ihanaista mignoa tulee muussakin muodossa kuin munan, niin on hinta aivan tähtitieteellinen. :( Semmoinen surettaa suklaatinystävän sydäntä. Itse olen pitkään kaihonnut migno-levyä tai konvehtia, patukkaa.. jotain!
Mignon syönnin tapoja on varmaan yhtä monta kuin on syöjää! Yksi miehen työkaveri kertoi viipaloivansa suklaamunan veitsellä ohuiksi siivuiksi ja sitten herkuttelemaan vaan! Minä teen nykyisin myös niin! Aina oppii jotain uutta muilta suklaatin faneilta. Lapsena haukkasin vaan mignoa ihan suoraan ja rehellisesti. :) Oli se herkkua niinkin.
Näin muuten Prismelissä jotain semmoisia "Isännän muna" ja "Emännän muna" pääsiäismunia. Mies sanoi niiden olevan jotain Extreme Duudsonien juttuja! Taitavat olla vähän 'aikuisempaan makuun' ne munat.. tai ainakin niiden sisältä löytyvät yllärit?
Eli pääsiäisherkut ovat saapumassa kauppoihin. Noinkohan Lidlissäkin jo jotain oisi..? ;)
Sukliksen viikonloppuarkea
Tänään soittivat appivanhemmat: ovat tulossa huomenna käymään! Taas huomasin tyypillisen SYÖMISHOMMELIN oireen. Pidän heistä oikeasti ja minusta on kiva heitä nähdä, mutta hetken ajan tunsin suuttumusta, koska vieraiden tulo tarkoittaa arjen rikkoutumista ja Systeemin vaarantumista! Toki olen kehitellyt paljon tapoja, että vahinko minimoituu. ;) Syön 'vierasruokaa' tosi vähän ja suurin osa siitä on salaattia. Ja muutenkin kehittelen kaikkea, extra-kuntoilua yms. Ja leivon, kuinkas muuten, vierastarjottavaksi omenapiirakkaa.. jota siis itse inhoan. ;) Eipä muodostu siitä minkäänlaista kiusausta mulle ja mies + appivanhemmat taas pitää siitä yli kaiken. Kaikki voittavat.
Yksi juttu jonka olen huomannut aiemmista SSRI-lääkekokemuksista [semmonen SSRI on myös tuo nyt aloittamani Citalopram] ja se on etteivät ne auta minun syömishommailuihini. Mutta se siitä, kohti huomista! Tästä on aikaa puhua sitten lekurille kun on seuraava sessio.
6 kokonaista vuorokautta..
.. herkkuihin. :) Se tuntuu lyhyeltä ajalta, mutta siihen kuuluu koko tämän lukaalin siivous taas kerran! Siinä työtä riittää! Minä varsinkin teen aina tosi huolellista työtä, koska inhoan pölyä. Saan aina melkein kohtauksen jos huomaan pölyä lattialla..! Se jotenkin raivostuttaa. Tietysti sitä ei voi kokonaan välttää, koska esim. hiuksia irtoaa ja vaatteista tulee tekstiilipölyä! Ilmankos hosun siivousten väliajat aika ahkeraan imurin kanssa.
Täytyy katsoa jos ehtisin Lidliin bongaamaan pääsiäisherkkuja ensi viikolla. Vai pitääkö tyytyä tavanomaiseen, eli suklaapatukoihin ja semmoisiin.
Tavallaan harmi että heti kun ihanaista mignoa tulee muussakin muodossa kuin munan, niin on hinta aivan tähtitieteellinen. :( Semmoinen surettaa suklaatinystävän sydäntä. Itse olen pitkään kaihonnut migno-levyä tai konvehtia, patukkaa.. jotain!
Mignon syönnin tapoja on varmaan yhtä monta kuin on syöjää! Yksi miehen työkaveri kertoi viipaloivansa suklaamunan veitsellä ohuiksi siivuiksi ja sitten herkuttelemaan vaan! Minä teen nykyisin myös niin! Aina oppii jotain uutta muilta suklaatin faneilta. Lapsena haukkasin vaan mignoa ihan suoraan ja rehellisesti. :) Oli se herkkua niinkin.
Näin muuten Prismelissä jotain semmoisia "Isännän muna" ja "Emännän muna" pääsiäismunia. Mies sanoi niiden olevan jotain Extreme Duudsonien juttuja! Taitavat olla vähän 'aikuisempaan makuun' ne munat.. tai ainakin niiden sisältä löytyvät yllärit?
Eli pääsiäisherkut ovat saapumassa kauppoihin. Noinkohan Lidlissäkin jo jotain oisi..? ;)
Sukliksen viikonloppuarkea
Tänään soittivat appivanhemmat: ovat tulossa huomenna käymään! Taas huomasin tyypillisen SYÖMISHOMMELIN oireen. Pidän heistä oikeasti ja minusta on kiva heitä nähdä, mutta hetken ajan tunsin suuttumusta, koska vieraiden tulo tarkoittaa arjen rikkoutumista ja Systeemin vaarantumista! Toki olen kehitellyt paljon tapoja, että vahinko minimoituu. ;) Syön 'vierasruokaa' tosi vähän ja suurin osa siitä on salaattia. Ja muutenkin kehittelen kaikkea, extra-kuntoilua yms. Ja leivon, kuinkas muuten, vierastarjottavaksi omenapiirakkaa.. jota siis itse inhoan. ;) Eipä muodostu siitä minkäänlaista kiusausta mulle ja mies + appivanhemmat taas pitää siitä yli kaiken. Kaikki voittavat.
Yksi juttu jonka olen huomannut aiemmista SSRI-lääkekokemuksista [semmonen SSRI on myös tuo nyt aloittamani Citalopram] ja se on etteivät ne auta minun syömishommailuihini. Mutta se siitä, kohti huomista! Tästä on aikaa puhua sitten lekurille kun on seuraava sessio.
6 kokonaista vuorokautta..
.. herkkuihin. :) Se tuntuu lyhyeltä ajalta, mutta siihen kuuluu koko tämän lukaalin siivous taas kerran! Siinä työtä riittää! Minä varsinkin teen aina tosi huolellista työtä, koska inhoan pölyä. Saan aina melkein kohtauksen jos huomaan pölyä lattialla..! Se jotenkin raivostuttaa. Tietysti sitä ei voi kokonaan välttää, koska esim. hiuksia irtoaa ja vaatteista tulee tekstiilipölyä! Ilmankos hosun siivousten väliajat aika ahkeraan imurin kanssa.
Täytyy katsoa jos ehtisin Lidliin bongaamaan pääsiäisherkkuja ensi viikolla. Vai pitääkö tyytyä tavanomaiseen, eli suklaapatukoihin ja semmoisiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)