Hakuaika siihen lähihoitajakoulutukseen umpeutui eilen. En ole kuullut mitään heistä siellä - en varmasti siis ole päässyt! :( Tuli mieleeni aivan älytön murhe: täytinkö sen hakemuskaavakkeen oikein?? Mulle tuli kauhea ajatus, että jos sähläsin siinä jotain, lähetin sen vajaana tai jotain? Nyt en mitenkään voi sitä tietää.
Olen yrittänyt olla ajattelematta koko koulutusta ja hakua, mutta se on ollut vaikeaa. Oikeastaan en ole onnistunut sulkemaan sitä pois ajatuksistani ollenkaan. Pari kertaa olen ahminut kohtauksenomaisesti - olen ollut niin hermostunut ja epävarma. Pelissä on niin paljon.
Sitten yhtäkkiä tajusin jotain, ja halusin LYÖDÄ itseäni! Suklis Paksupää! Voisinhan hakeutua siihen koulutukseen jotain muuta kautta! Tuo nyt haussa ollut koulutushan oli sellainen työvoimapoliittinen.. Mutta järjestetäänhän tuota koulutusta muutenkin, 'normaalisti' ihan? Tai ehkä jopa oppisopimuksella. Silti: tuossa työvoimapoliittisessa jutussa on [kai?] se etu, ettei tarvitse maksaa sitä 50+ euron maksua soveltuvuuskokeessa käymisestä. Ihmettelen sitäkin, kuinka hyvin niukalla toimeentulolla olevilla ihmisillä olisi automaattisesti varaa maksaa yli 50 e tuosta vain.
Ammateista, niiden arvostuksesta [ja sen puutteesta]
Yksi aika hämmentävä juttu johon olen törmännyt hoitoalaa harkitessani on se, että ihmiset oikeasti pitävät hoitoalan ihmisiä TYHMINÄ. Pieni palkka, työnkuvana 'hoivaamista', naisvaltainen ala = luusereiden juttu, tyhmien juttu, maahanmuuttajien ja muun säälittävän sakin juttu. Hoitotyössähän ei aivoja tarvita, täytyy vaan auttaa ihmiset vessanpytylle. Se ennakkoluulo elää tosi vahvana ja ihmettelen sitä kovasti. Minusta hoitoala on aina vaatinut sellaista TUNNEÄLYÄ tavattoman paljonkin. Voisihan robottikin kai auttaa jonkun vessalle - ei se ole olennaista - mutta että pystyy auttamaan ihmisiä saamatta heitä nolostumaan, että pystyy auttamaan ihmisiä kokemaan elämänsä mielekkääksi ja itsensä arvokkaiksi.. se ei voi olla ihan maailman helpoin työ.. Koska se vaatii SYDÄNTÄ.
Muutenkin joskus ihmettelen onko ihmisille oikeasti valtavan tärkeää saada olla sellaisessa työssä, jonka tekijöillä on 'älykkään' maine. Mitä lisäarvoa sellainen hommaan tuo? Statusta? Jos ajattelee, että omaa ammattia/työpaikkaa ei tarvitsisi kertoa kenellekään, niin haittaisiko silloin enää se, että tekee 'tyhmän' työtä? :)
Minä en ole kai koskaan ollut kauhean 'urasuuntautunut'. Minua ei haittaisi olla samassa työpaikassa vaikka koko työelämäajan, jos se paikka olisi kiva ja ihmiset mukavia. En ole koskaan osannut ajatella niin, että valmistunpa tästä opettajaksi - ja se on vain välipysäkki matkalla rehtoriksi, koulutoimen johtajaksi, opetusministeriön virkamieheksi, opetusneuvokseksi.... jne. jne. Minulle se opettajuus olisi kaikki, ensimmäinen ja viimeinen maali - jos siis se olisi paikkana kiva ja viihtyisin, ei olisi työpaikkakiusausta tms. Onkohan sellainen TURVALLISUUSHAKUISUUTTA?
Miksi ihmeessä nykyisin kunnianhimo on hyveistä ensimmäinen? Ei siitä ole kovin pitkään kun sellaista katsottiin kieroon. En tarkoita että nykyisinkin pitäisi katsoa kieroon, mutta sitä tarkoitan ettei tämä nykyinen kunnianhimon ihannointi ole välttämättä ainoa oikea suhtautumistapa.. Saa melkein hävetä itseään, jos ei tahdo Edetä Yhteiskunnassa. Jos tahtookin vain Elää Yhteiskunnassa? Jos tyytyykin siihen?
Sekin on outo ajatus, että KÄSILLÄ työtä tekevät olisivat jotenkin huonompia tai tyhmempiä kuin toimistotyöläiset! Jos sitä ajattelee, niin onhan lääkärinkin ['korkean statuksen' ammatti jos mikä] työ hyvin pitkälti käsityötä. Kirurgi leikkaa, kädet veren ja liman peitossa. Tai tekee jonkun peräaukon tähystyksen.. hahaa.. :) Ihan samalla tavalla saa kätensä sontaan kuin toimenpiteessä avustava, lowest of the low hoitsu. Vastuu on toki suurempi, totta, ja toimenkuva laajempi, mutta kun oikein mennään siihen mitä viivan alle jää, niin likaiset kädethän ne siinä, käsityöläinen työssään.
Jumpparaportti
Olen keväästä alkaen lisännyt liikuntaa paljonkin ohjelmaani. Perinteiseen jumppaani olen lisännyt rutkasti reisilihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä ja vatsalihaksia. Osittain olen tehnyt sen tuon hoitoala-haaveen vuoksi, koska en usko että siellä olisi plussaa, jos ihminen on lihakseton. Mutta on liikunta toki rentouttavaakin. Tekee hyvää kurittaa reisiä. Inhoan reisiäni, tahtoisin repiä niistä kaiken naisellisen pois. Tahtoisin että reiteni olisivat kuin miehellä on. Hänellä on sellaiset tyypilliset miehen reidet.
perjantai 16. syyskuuta 2011
maanantai 12. syyskuuta 2011
Iso pää, pienempi vatsa
Onkohan minulla jotenkin JÄTTIMÄINEN pää? Mietin vaan, kun moni hiuspanta vähän ahdistaa, tai aiheuttaa jopa päähän särkyä! Tänäänkin käytin hiuspantaa ja oli yhdessä vaiheessa pakko vaihtaa sen asentoa.. päätä jomotti! Voikohan tuollainen panta blokata verenkierron? Hih, ei veri nouse päähän.. :) Ei se tietenkään aivoihin menevää verta tuki, mutta pintaverenkierron voi kai hyvinkin. Pannoista en kuitenkaan luovu, on ne sen verran käteviä ja helppoja. Särkeköön pää sitten vaan.. Tai pitää varmaan seuraavan kerran pantaostoksilla etsiä myyjä käsiin ja pyytää jotain jättipäille tarkoitettuja pantoja. :)
Viikonlopun mässäys meni ihan hyvin. Mutta.. sunnuntaiaamuna oli vatsani kauhean kipeä! Tarkoitan nyt sitä, että minua oksetti. Jännä juttu, koska yleensä jos mässäyksessä oksettaa, niin se oksutunne tulee aikalailla HETI mässäämisen jälkeen. Sunnuntaiaamuna olin ollut pitkään syömättä mitään - silti, oli paha olo.. Onneksi EN oksentanut, mutta ei se kovin kaukana ollut. Saattaa olla että söin jotain sopimatonta. Tai sitten vatsani on vain niin pieni, ettei se kestä sellaisia rajuja sessioita. Hah hah, 'pieni', joo....
Ehkä nyt tuli vietettyä hulvaton mässy koska jännitän niitä lähihoitajahaastatteluun liittyviä juttuja. Siis: PÄÄSENKÖ edes haastatteluun? Minähän reagoin moniin tuollaisiin juttuihin syömällä..
Olen kuitenkin nyt päättänyt lopettaa sen vatvomisen, että pääsenkö haastatteluun/koulutukseen. Yritän olla kokonaan ajattelematta sitä! Hakemus on sisällä, kutsu haastatukseen joko tulee tai ei - en minä sille enää tässä vaiheessa mitään mahda. Sitten koittaa se vaikein osa itseni rauhoittelua: pitää yrittää keksiä myös hyviä puolia siitä jos EN pääse haastatteluun enkä koulutukseen. Yritän nimittäin aina keksiä asioista myös hyviä puolia, vaikka kuinka synkältä näyttäisi. Hyvä puoli pääsemättömyydessä voisi olla se, että mies ainakin olisi tyytyväinen, tai ei ainakaan pettyisi. Hänestä minä en nimittäin oikein sopisi tuolle alalle. Tiedän tuon kuulostavan aika kauhealta, ihan kuin mies ei tukisi mua. Hän kyllä tukee, mutta meillä on aika erilaiset näkemykset mulle sopivasta työstä. Mies kerran sanoi, ettei hän oikein osaa kuvitella mitään mulle oikein sopivaa työtä. Sekin voi kuulostaa pahalta, muttei hän sanonut sitä loukkaamismielessä! Ehkä mä vaan olen vähän vääränmallinen palikka jokaiseen yhteiskunnan reikään. Mutta katsotaan.. saa nähdä miten käy! :)
Viikonlopun mässäys meni ihan hyvin. Mutta.. sunnuntaiaamuna oli vatsani kauhean kipeä! Tarkoitan nyt sitä, että minua oksetti. Jännä juttu, koska yleensä jos mässäyksessä oksettaa, niin se oksutunne tulee aikalailla HETI mässäämisen jälkeen. Sunnuntaiaamuna olin ollut pitkään syömättä mitään - silti, oli paha olo.. Onneksi EN oksentanut, mutta ei se kovin kaukana ollut. Saattaa olla että söin jotain sopimatonta. Tai sitten vatsani on vain niin pieni, ettei se kestä sellaisia rajuja sessioita. Hah hah, 'pieni', joo....
Ehkä nyt tuli vietettyä hulvaton mässy koska jännitän niitä lähihoitajahaastatteluun liittyviä juttuja. Siis: PÄÄSENKÖ edes haastatteluun? Minähän reagoin moniin tuollaisiin juttuihin syömällä..
Olen kuitenkin nyt päättänyt lopettaa sen vatvomisen, että pääsenkö haastatteluun/koulutukseen. Yritän olla kokonaan ajattelematta sitä! Hakemus on sisällä, kutsu haastatukseen joko tulee tai ei - en minä sille enää tässä vaiheessa mitään mahda. Sitten koittaa se vaikein osa itseni rauhoittelua: pitää yrittää keksiä myös hyviä puolia siitä jos EN pääse haastatteluun enkä koulutukseen. Yritän nimittäin aina keksiä asioista myös hyviä puolia, vaikka kuinka synkältä näyttäisi. Hyvä puoli pääsemättömyydessä voisi olla se, että mies ainakin olisi tyytyväinen, tai ei ainakaan pettyisi. Hänestä minä en nimittäin oikein sopisi tuolle alalle. Tiedän tuon kuulostavan aika kauhealta, ihan kuin mies ei tukisi mua. Hän kyllä tukee, mutta meillä on aika erilaiset näkemykset mulle sopivasta työstä. Mies kerran sanoi, ettei hän oikein osaa kuvitella mitään mulle oikein sopivaa työtä. Sekin voi kuulostaa pahalta, muttei hän sanonut sitä loukkaamismielessä! Ehkä mä vaan olen vähän vääränmallinen palikka jokaiseen yhteiskunnan reikään. Mutta katsotaan.. saa nähdä miten käy! :)
perjantai 9. syyskuuta 2011
Suklis käy leijonan luolassa ja itkee kirjastossa
Menin sinne työkkäriin keskustelemaan siitä hoitoalan opinnosta - siis että pääsisin työvoimapoliittiseen lähihoitajakoulutukseen! No, pelkäsin suotta ihmisten nuivaa asennetta: siellä oli ihan eri naamat kuin viime käynnilläni. Myös työksyn ihmiset taitavat elää pätkätöiden kurimuksessa. Kerran siellä eräs työvoimaneuvoja sanoikin mulle, ettei hänelle enää ole työtä työkkärissä kuin pariksi kuukaudeksi. Että silleen.
No. Siis se nainen siellä oli ihan ystävällinen, mutta tulihan paukku. :( Koulutukseen, johon otetaan 30 - joista myöhemmin karsitaan vielä 12 pois - on .. yli 110 HAKIJAA! Ja hakuaikaa oli vielä reilusti jäljellä minun hakiessani.. :( Tiesin tietysti sen, että näihin juttuihin on hakijoita.. mutta ajattelin, että olisi ollut ehkä 60.. ei ainakaan yli 100! Voihan... SONTA.. en paremmin sano..!
No työksystä sitten menin kirjastoon. Lainasin Elämisen sietämätön keveys -dvd:n ja itkeä piiskutin dekkarihyllyjen luona. En mitenkään ääneen parkunut, mutta piiskutin ja puhisin. Silmämeikit valui. Tuskan aiheutti juuri tuo epätoivo.. siis noin monta hakijaa! Mitä IHMEEN mahdollisuuksia mulla on päästä?? Lisäksi siinä toivottiin aiempaa kokemusta hoitoalalta. Mitä mulla siis ei tietenkään ole..
Saattaa haave hautautua karun todellisuuden alle.
Kirjoitin kuitenkin hakemuksen tuohon koulutukseen, mutta en usko pääseväni EDES haastateltavaksi. :( Tuntuu todella masentavalta. Mies sanoi, että ehkä näin on paras. Hän ei oikein usko että sopisin hoitoalalle. Itse uskon, että olisin siihen sopiva, koska mun mielestä on oikeasti hienoa pystyä auttamaan muita + tehdä jotain H Y Ö D Y L L I S T Ä ja merkityksellistä. Tiedän potevani ruumiskammoa, mutta koulutushan voisi poistaa sen. Ja oikeastaan se koulutuksen kesto on lyhyt ja harjoittelujaksot 'vaikeissa' paikoissa [=ruumiit ym.] ovat kai aika lyhyitä. Ja onhan siellä muitakin opiskelijoita, joiden kanssa voi tehdä asioita.
No samapa tuo, taidan pohtia näitä turhaan.. Kirjoitin kuitenkin mielestäni hyvän hakemuksen, huimat perustelut.. Hyvä että riitti tila, mikä niille oli annettu.. ;) Vaan taitaa olla turhaa.. Varaudun pettymykseen. Sitten J O S [iso jos] kutsu haastatteluun käy, niin se on sitä suurempi iloinen yllätys. En uskalla toivoa... tahdon toivoa...? Olen sekaisin! :)
Vastuu painaa harteilla
Kun viimeksi kävimme appivanhempien luona, niin appi jutteli vähän mun kanssa kahdestaan. Hän sanoi ihmettelevänsä kun mies on niin vähän tekemisissä veljensä kanssa! He oikeastaan tapaavat aina siellä miehen vanhempien luona. Eivät kauheasti soittele toisilleen. Ei heillä siis ole RIITAA, mutta kumpikin on vaan aika kiireinen töissä ja sitten on harrastukset [miehen veljellä niitä on paljon ja mun miehelläkin enemmän kuin mulla], joten yhteydenpito on aika niukkaa.
No.. appi siis sanoi tuon.. ja minä tietysti heti syyllistymään! :( Kun en ole onnistunut miestä saamaan aktiivisemmaksi sosiaalisessa mielessä! Tavallaan sitten suutuin itselleni. Onko se mun vastuulla kuinka mies pitää yhteyttä veljeensä?? Olisi nimittäin ihan hullua jos joku kuvittelisi sen olevan miehen vastuulla miten mä pidän yhteyttä Siukkuun! Joskus mua vaivaa se kulttuuri, jossa olen kasvanut ja jossa mies on kasvanut... siis se, että VAIMO on hurjan monessa suhteessa 'vastuussa' miehestään. Pitää muistaa omien sukulaisten lisäksi miehen sukulaisten synttärit ja juhlapäivät, tai muuten heitä ei ikinä muistettaisi kortein tms. Ja sitten kai myös se sosiaalinen elämä on vaimon vastuulla..?? VAI ONKO??
Pelkään tietyssä mielessä 'puuttua' rajuin ottein miehen elämäntapaan. Jos kauheasti [=jatkuvasti] alkaisin jankuttaa, että tavataan sun veljeäsi, niin hän saattaisi heittäytyä jukuripääksi, alkaa pitää mua outona ja vastustaa ajatusta ihan periaatteesta. Vai pitäisikö mun? Olen tahtonut tietyssä mielessä antaa miehelle vapauden hoitaa omaa sosiaalista elämää, koska ÄETMUORI oli juuri sellainen hurjan sekaantuva vaimo.. eikä se todellakaan tehnyt hyvää hänen avioliitolleen.
Syyttääköhän appi mua siitä, kun hänen poikansa eivät tapaa useammin toisiaan? :( Se olisi kurja ajatus. Minä aidosti pidän appivanhemmistani ja miehen veljestäkin. Olisi kauheaa jos he ajattelisivat, että esim. minä estäisin 'poikia' tapaamasta? :( Enhän oikeastaan tapaa omaakaan Siukkuani kuin n. kerran vuoteen?
Appivanhemmat ovat itse tosi sosiaalisia ja heillä on aina kaikkia menoja, joka viikonloppu tapaavat ihmisiä. Joskus mietin että mahtavatko he käsittää miten erilainen mies on verrattuna heihin. Mies on tavallaan vähän 'nörtihtävä', en tarkoita pahalla siis. Hän ei vain ole kovin seurallinen. Ehkä se vaikuttaa kun hän oli nuorena ujo - en tiedä.
Olen joskus ehdottanut hänelle myös sellaista, että hän voisi pitää 'poikien illan' ja kutsua muutaman ystävän meille. Minä voisin mennä vaikka Isoon Kaupunkiin leffaan tms., ja pubiin, että saisivat olla rauhassa. VAAN EI.
Pitäisikö tarmokkaammin yrittää yhteen yhyttää miestä + veljeään? Vai antaa olla? Mitä ihmettä se appikin tarkoitti..? :( Syyllisyys painaa...
Suklaahirviö always-forever!
Kävipä muuten hassusti kun tuli huonoja uutisia siitä koulutuksesta.. massiivisesta hakijamäärästä.. Heti sen jälkeen - siis sen kirjastoparun tapahduttua - menin sitten Isoon Kaupunkiin ja kävin kahdessa herkkukaupassa! Ostin LOHTUSUKLAAT itselleni. Oli kaikkia ihania irtokonvehteja, ja sitten paperiin käärittyjä. Löysin yhdestä kauppasta jopa wienernougat-konvehteja..! Siis irtokappaleittain. Tietysti ostin. Ja Sorinia!
Mässy alkaa kello 00:00. Siihen ei ole enää pitkää aikaa ja voi kuinka tarvitsenkaan sitä. Lohduksi! Voin sitten mussutella ja miettiä olemattoman ohuita mahdollisuuksia päästä 'lähäri'koulutukseen ja appiukon sanomisia. ;)
No. Siis se nainen siellä oli ihan ystävällinen, mutta tulihan paukku. :( Koulutukseen, johon otetaan 30 - joista myöhemmin karsitaan vielä 12 pois - on .. yli 110 HAKIJAA! Ja hakuaikaa oli vielä reilusti jäljellä minun hakiessani.. :( Tiesin tietysti sen, että näihin juttuihin on hakijoita.. mutta ajattelin, että olisi ollut ehkä 60.. ei ainakaan yli 100! Voihan... SONTA.. en paremmin sano..!
No työksystä sitten menin kirjastoon. Lainasin Elämisen sietämätön keveys -dvd:n ja itkeä piiskutin dekkarihyllyjen luona. En mitenkään ääneen parkunut, mutta piiskutin ja puhisin. Silmämeikit valui. Tuskan aiheutti juuri tuo epätoivo.. siis noin monta hakijaa! Mitä IHMEEN mahdollisuuksia mulla on päästä?? Lisäksi siinä toivottiin aiempaa kokemusta hoitoalalta. Mitä mulla siis ei tietenkään ole..
Saattaa haave hautautua karun todellisuuden alle.
Kirjoitin kuitenkin hakemuksen tuohon koulutukseen, mutta en usko pääseväni EDES haastateltavaksi. :( Tuntuu todella masentavalta. Mies sanoi, että ehkä näin on paras. Hän ei oikein usko että sopisin hoitoalalle. Itse uskon, että olisin siihen sopiva, koska mun mielestä on oikeasti hienoa pystyä auttamaan muita + tehdä jotain H Y Ö D Y L L I S T Ä ja merkityksellistä. Tiedän potevani ruumiskammoa, mutta koulutushan voisi poistaa sen. Ja oikeastaan se koulutuksen kesto on lyhyt ja harjoittelujaksot 'vaikeissa' paikoissa [=ruumiit ym.] ovat kai aika lyhyitä. Ja onhan siellä muitakin opiskelijoita, joiden kanssa voi tehdä asioita.
No samapa tuo, taidan pohtia näitä turhaan.. Kirjoitin kuitenkin mielestäni hyvän hakemuksen, huimat perustelut.. Hyvä että riitti tila, mikä niille oli annettu.. ;) Vaan taitaa olla turhaa.. Varaudun pettymykseen. Sitten J O S [iso jos] kutsu haastatteluun käy, niin se on sitä suurempi iloinen yllätys. En uskalla toivoa... tahdon toivoa...? Olen sekaisin! :)
Vastuu painaa harteilla
Kun viimeksi kävimme appivanhempien luona, niin appi jutteli vähän mun kanssa kahdestaan. Hän sanoi ihmettelevänsä kun mies on niin vähän tekemisissä veljensä kanssa! He oikeastaan tapaavat aina siellä miehen vanhempien luona. Eivät kauheasti soittele toisilleen. Ei heillä siis ole RIITAA, mutta kumpikin on vaan aika kiireinen töissä ja sitten on harrastukset [miehen veljellä niitä on paljon ja mun miehelläkin enemmän kuin mulla], joten yhteydenpito on aika niukkaa.
No.. appi siis sanoi tuon.. ja minä tietysti heti syyllistymään! :( Kun en ole onnistunut miestä saamaan aktiivisemmaksi sosiaalisessa mielessä! Tavallaan sitten suutuin itselleni. Onko se mun vastuulla kuinka mies pitää yhteyttä veljeensä?? Olisi nimittäin ihan hullua jos joku kuvittelisi sen olevan miehen vastuulla miten mä pidän yhteyttä Siukkuun! Joskus mua vaivaa se kulttuuri, jossa olen kasvanut ja jossa mies on kasvanut... siis se, että VAIMO on hurjan monessa suhteessa 'vastuussa' miehestään. Pitää muistaa omien sukulaisten lisäksi miehen sukulaisten synttärit ja juhlapäivät, tai muuten heitä ei ikinä muistettaisi kortein tms. Ja sitten kai myös se sosiaalinen elämä on vaimon vastuulla..?? VAI ONKO??
Pelkään tietyssä mielessä 'puuttua' rajuin ottein miehen elämäntapaan. Jos kauheasti [=jatkuvasti] alkaisin jankuttaa, että tavataan sun veljeäsi, niin hän saattaisi heittäytyä jukuripääksi, alkaa pitää mua outona ja vastustaa ajatusta ihan periaatteesta. Vai pitäisikö mun? Olen tahtonut tietyssä mielessä antaa miehelle vapauden hoitaa omaa sosiaalista elämää, koska ÄETMUORI oli juuri sellainen hurjan sekaantuva vaimo.. eikä se todellakaan tehnyt hyvää hänen avioliitolleen.
Syyttääköhän appi mua siitä, kun hänen poikansa eivät tapaa useammin toisiaan? :( Se olisi kurja ajatus. Minä aidosti pidän appivanhemmistani ja miehen veljestäkin. Olisi kauheaa jos he ajattelisivat, että esim. minä estäisin 'poikia' tapaamasta? :( Enhän oikeastaan tapaa omaakaan Siukkuani kuin n. kerran vuoteen?
Appivanhemmat ovat itse tosi sosiaalisia ja heillä on aina kaikkia menoja, joka viikonloppu tapaavat ihmisiä. Joskus mietin että mahtavatko he käsittää miten erilainen mies on verrattuna heihin. Mies on tavallaan vähän 'nörtihtävä', en tarkoita pahalla siis. Hän ei vain ole kovin seurallinen. Ehkä se vaikuttaa kun hän oli nuorena ujo - en tiedä.
Olen joskus ehdottanut hänelle myös sellaista, että hän voisi pitää 'poikien illan' ja kutsua muutaman ystävän meille. Minä voisin mennä vaikka Isoon Kaupunkiin leffaan tms., ja pubiin, että saisivat olla rauhassa. VAAN EI.
Pitäisikö tarmokkaammin yrittää yhteen yhyttää miestä + veljeään? Vai antaa olla? Mitä ihmettä se appikin tarkoitti..? :( Syyllisyys painaa...
Suklaahirviö always-forever!
Kävipä muuten hassusti kun tuli huonoja uutisia siitä koulutuksesta.. massiivisesta hakijamäärästä.. Heti sen jälkeen - siis sen kirjastoparun tapahduttua - menin sitten Isoon Kaupunkiin ja kävin kahdessa herkkukaupassa! Ostin LOHTUSUKLAAT itselleni. Oli kaikkia ihania irtokonvehteja, ja sitten paperiin käärittyjä. Löysin yhdestä kauppasta jopa wienernougat-konvehteja..! Siis irtokappaleittain. Tietysti ostin. Ja Sorinia!
Mässy alkaa kello 00:00. Siihen ei ole enää pitkää aikaa ja voi kuinka tarvitsenkaan sitä. Lohduksi! Voin sitten mussutella ja miettiä olemattoman ohuita mahdollisuuksia päästä 'lähäri'koulutukseen ja appiukon sanomisia. ;)
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Mannerheim, Kivipää
Meillä oli miehen kanssa taas vähän väittelyä. Tällä kerralla MANNERHEIMISTÄ! Hassua, ettemme ole koskaan aikaisemmin keskustelleet tästä aiheesta! [Vaikka toisaalta miksi olisimme? Pitääkö suomalaisessa parisuhteessa käydä keskustelu Mannerheimistä ennen sitoutumista?]
Oikeastaan kaikki alkoi siitä, kun minä aloin ihmetellä suomalaista 'patsaskulttuuria'. Minusta se on aika ankeaa ja yksiulotteista! Manneristahan on patsas Hesassa ja kai jossain muualla [Lahdessa?], ja ne ovat kai samanlaisia. Eli siis Marski hepan selässä. Sitten on näitä valtiomies ym. patsaita, joissa ukko istuu jollain tuolilla ja tähyää ylväästi kansan yli..
Niin, sanoin miehelle, että minusta Marskin patsaat ovat masentavia. Minä en 'vihaa' Mannerheimia kuten moni vasemman laidan ihminen kai tekee, mutta en myöskään koe häntä itselleni mitenkään läheiseksi 'suurmieheksi'. Itse asiassa sama juttu on KAIKKIEN presidenttien kohdalla! Minua häiritsee se, että Mannerheim kuvataan ratsailla, heppa kauniisti koottuna, ryhti hyvänä. Siinä kuvassa on tyyneys, rauha, ylevyys. Mutta se myös kutistaa sen ihmisen siitä idolista kokonaan pois!
Miksi Marskia ei voisi kuvata vaikkapa esiliina päällä ruoanlaitossa. Hän oli kai gourmet-ihminen. Minulla on kirjahyllyssä isoäidin peruja Mannerheimin siskon tekemä keittokirjakin, jossa Mannerilla oli kai sormensa pelissä! Se on muuten melkoinen ahmatin keittokirja se. Tyyliin ota kilo jauhoja.. jne.. ;) Vieläkin jotkut ruoat Suomessa - ravintoloissa siis - on nimetty Marsalkan mukaan! Joten - miksi ei essu? Mies ensin nauroi - ei, HIRNUI - ajatukselle, mutta sitten alkoi jotenkin ärsyyntyä. Meillähän mies äänestää demareita, ja meillä on mielipide-eroja sodasta, asevelvollisuudesta ja yleensä näistä 'miesten' asioista. No, hänestä ajatus Marskista essussa - tai vaikka ravintolapöydän ääressä herkuttelemassa, se oli toinen patsasideani - on jotenkin häpeällinen tai nolo. Minä en oikeasti tajua MIKSI? Miksi se on naurettavaa? Miksi on naurettavaa nauttia hyvästä ruoasta? MULLE Mannerheim on paljon humaanimpi ja kiinnostavampi ihminen herkkusuuna kuin jonain sotapäällikkönä! Parempi ihmiskunnan kannalta olisi jos suurempi osa ihmisistä omistautuisi herkkuilulle kuin tappamiselle.
Sitten meillä oli erimielisyys Mannerheimistä siinäkin mielessä, että minusta hän oli tavallaan vähän elitisti. Keisaripiireissä liikkunut, joka ei oikein tiennyt kansasta mitään. Mies taas koki, että Mannerheim tavallaan lunasti suomalaisuutensa sitten talvi- ja jatkosodassa.
No, eipä tämä nyt ollut niin vakava mielipide-ero, lähinnä kummastuttava vain. Mua ärsyttää se, että valtiomiehistä tehdään KIVIPÄITÄ [tämä on sukliskieltä ja tarkoittaa sellaisia patsaspönöttäjiä kuin nyt meillä nähdään] ja IHMINEN tislataan siitä seoksesta pois! Hitto vie, että pitää mies kuvata yhteenliimautuneena hevosensa kanssa! Patsastekijät ovat tehneet Mannerheimistäkin Kivipään, ei hän ole aito ihminen niissä möhkäleissä. Ehkä Marskin voisi kuvata niinkin, että häntä riuhtoisi kahteen eri suuntaan kotka [Venäjän symbooooli] ja leijona [se on Suomen symboooooli!]. Sekin olisi parempi kuin se hevosjuttu, ratsastajapatsas. Tai sitten hevonen voisi symboloida Suomen kansaa ja sen pitäisi VIKUROIDA! Tai kulkea kaula pitkällä, lonnien laiskasti. Tai sitten se hevonen voisi olla pieni, pullea ja sitkeä. Kuten shetlanninponi!
Lankeamus
Viime yönä ahmin. Vaikka ei siis vielä ole MÄSSY, ei vasta kuin viikon päästä. Mutta on sanottava, ettei se ollut 'paha' lankeamus. Lähinnä jogurttia ja semmoista. Mutta tietenkään mulla ei ollut 'lupa' siihen, joten siinä mielessä se oli paha. Oikeastaan me molemmat miehen kanssa syöpöttelimme, koska tulimme leffasta ja meillä oli hyvä mieli. No, se siitä, nyt olen tunnustanut. ;)
Maailman paras suklaakeksi
Muuten, viime mässystä opittua. Maailman paras suklaakeksi on varmaan Pepperidge Farmin sellaiset suklaakeksit.. isot, sitkaan mehukkaat, SUKLAISET..! Tuossa sivulla niistä on kuva, ne ovat pikkukuvassa vasemmalla, ruskeita keksejä... No, nyt tiedän ainakin miksi amerikkalaiset ovat kai maailman lihavin kansa. :( Olisin kai itsekin, jos pääsisin jatkuvalla syötöllä käsiksi näihin keksuihin. ;) On nimittäin suussasulavaa.. saa suomalaiset keksit vaikuttamaan ANEEMISILTA ja kuivilta kuin Saharan autiomaa! Pieni haitta tosin oli hinta. Maksoivat Lahden Prismassa yli 4 euroa, eikä paketti ollut iso. Hassua oli nähdä niitä Lahdessa, koska joskus niitä on ollut Stockmannilla, kun on amerikkalaisten herkkujen kausi. Mutta muualla ei! Ihme juttu, etten ole koskaan nähnyt niitä meidän suunnan Prismelissä, vaikka sentään käyn siellä joka viikko. :( Pitäisikö ehdottaa henkilökunnalle?
Huh, olin melkein helpottunut niiden keksujen loppumisesta.. :) Ne olivat LIIAN hyviä! Mies ei tykännyt niistä, kai ne oli liian rasvaisia/suklaisia hälle. Heh, no kaikkia ei voi miellyttää.
Oikeastaan kaikki alkoi siitä, kun minä aloin ihmetellä suomalaista 'patsaskulttuuria'. Minusta se on aika ankeaa ja yksiulotteista! Manneristahan on patsas Hesassa ja kai jossain muualla [Lahdessa?], ja ne ovat kai samanlaisia. Eli siis Marski hepan selässä. Sitten on näitä valtiomies ym. patsaita, joissa ukko istuu jollain tuolilla ja tähyää ylväästi kansan yli..
Niin, sanoin miehelle, että minusta Marskin patsaat ovat masentavia. Minä en 'vihaa' Mannerheimia kuten moni vasemman laidan ihminen kai tekee, mutta en myöskään koe häntä itselleni mitenkään läheiseksi 'suurmieheksi'. Itse asiassa sama juttu on KAIKKIEN presidenttien kohdalla! Minua häiritsee se, että Mannerheim kuvataan ratsailla, heppa kauniisti koottuna, ryhti hyvänä. Siinä kuvassa on tyyneys, rauha, ylevyys. Mutta se myös kutistaa sen ihmisen siitä idolista kokonaan pois!
Miksi Marskia ei voisi kuvata vaikkapa esiliina päällä ruoanlaitossa. Hän oli kai gourmet-ihminen. Minulla on kirjahyllyssä isoäidin peruja Mannerheimin siskon tekemä keittokirjakin, jossa Mannerilla oli kai sormensa pelissä! Se on muuten melkoinen ahmatin keittokirja se. Tyyliin ota kilo jauhoja.. jne.. ;) Vieläkin jotkut ruoat Suomessa - ravintoloissa siis - on nimetty Marsalkan mukaan! Joten - miksi ei essu? Mies ensin nauroi - ei, HIRNUI - ajatukselle, mutta sitten alkoi jotenkin ärsyyntyä. Meillähän mies äänestää demareita, ja meillä on mielipide-eroja sodasta, asevelvollisuudesta ja yleensä näistä 'miesten' asioista. No, hänestä ajatus Marskista essussa - tai vaikka ravintolapöydän ääressä herkuttelemassa, se oli toinen patsasideani - on jotenkin häpeällinen tai nolo. Minä en oikeasti tajua MIKSI? Miksi se on naurettavaa? Miksi on naurettavaa nauttia hyvästä ruoasta? MULLE Mannerheim on paljon humaanimpi ja kiinnostavampi ihminen herkkusuuna kuin jonain sotapäällikkönä! Parempi ihmiskunnan kannalta olisi jos suurempi osa ihmisistä omistautuisi herkkuilulle kuin tappamiselle.
Sitten meillä oli erimielisyys Mannerheimistä siinäkin mielessä, että minusta hän oli tavallaan vähän elitisti. Keisaripiireissä liikkunut, joka ei oikein tiennyt kansasta mitään. Mies taas koki, että Mannerheim tavallaan lunasti suomalaisuutensa sitten talvi- ja jatkosodassa.
No, eipä tämä nyt ollut niin vakava mielipide-ero, lähinnä kummastuttava vain. Mua ärsyttää se, että valtiomiehistä tehdään KIVIPÄITÄ [tämä on sukliskieltä ja tarkoittaa sellaisia patsaspönöttäjiä kuin nyt meillä nähdään] ja IHMINEN tislataan siitä seoksesta pois! Hitto vie, että pitää mies kuvata yhteenliimautuneena hevosensa kanssa! Patsastekijät ovat tehneet Mannerheimistäkin Kivipään, ei hän ole aito ihminen niissä möhkäleissä. Ehkä Marskin voisi kuvata niinkin, että häntä riuhtoisi kahteen eri suuntaan kotka [Venäjän symbooooli] ja leijona [se on Suomen symboooooli!]. Sekin olisi parempi kuin se hevosjuttu, ratsastajapatsas. Tai sitten hevonen voisi symboloida Suomen kansaa ja sen pitäisi VIKUROIDA! Tai kulkea kaula pitkällä, lonnien laiskasti. Tai sitten se hevonen voisi olla pieni, pullea ja sitkeä. Kuten shetlanninponi!
Lankeamus
Viime yönä ahmin. Vaikka ei siis vielä ole MÄSSY, ei vasta kuin viikon päästä. Mutta on sanottava, ettei se ollut 'paha' lankeamus. Lähinnä jogurttia ja semmoista. Mutta tietenkään mulla ei ollut 'lupa' siihen, joten siinä mielessä se oli paha. Oikeastaan me molemmat miehen kanssa syöpöttelimme, koska tulimme leffasta ja meillä oli hyvä mieli. No, se siitä, nyt olen tunnustanut. ;)
Maailman paras suklaakeksi
Muuten, viime mässystä opittua. Maailman paras suklaakeksi on varmaan Pepperidge Farmin sellaiset suklaakeksit.. isot, sitkaan mehukkaat, SUKLAISET..! Tuossa sivulla niistä on kuva, ne ovat pikkukuvassa vasemmalla, ruskeita keksejä... No, nyt tiedän ainakin miksi amerikkalaiset ovat kai maailman lihavin kansa. :( Olisin kai itsekin, jos pääsisin jatkuvalla syötöllä käsiksi näihin keksuihin. ;) On nimittäin suussasulavaa.. saa suomalaiset keksit vaikuttamaan ANEEMISILTA ja kuivilta kuin Saharan autiomaa! Pieni haitta tosin oli hinta. Maksoivat Lahden Prismassa yli 4 euroa, eikä paketti ollut iso. Hassua oli nähdä niitä Lahdessa, koska joskus niitä on ollut Stockmannilla, kun on amerikkalaisten herkkujen kausi. Mutta muualla ei! Ihme juttu, etten ole koskaan nähnyt niitä meidän suunnan Prismelissä, vaikka sentään käyn siellä joka viikko. :( Pitäisikö ehdottaa henkilökunnalle?
Huh, olin melkein helpottunut niiden keksujen loppumisesta.. :) Ne olivat LIIAN hyviä! Mies ei tykännyt niistä, kai ne oli liian rasvaisia/suklaisia hälle. Heh, no kaikkia ei voi miellyttää.
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Suklis eli kesäänsä
Olen saanut selvyyden möksäkammooni. Minähän inhoan möksäkäyntejä: tingin aina mieheltä, että ollaan vain 5 päivää kun hän tahtoisi viikon, tai ollaan vain 2 päivää, kun hän haluaisi olla 4. Luulin aina sen johtuvan VAIN möksän surkeista oloista, kummista pikku öttiäisistä, joita kerran tuli sänkyyn [oliko ne linnuissa olevia kirppuja tai jotain, en tiedä vieläkään], möksän likaisuudesta ja mukavuuksien puutteesta. No, mies kuitenkin nyt kesällä meni ja osti ASUNTOVAUNUN! Ja nyt huomaan, että ei sinne synnynseudulle Savoon meno ole yhtään sen helpompaa vaunun kanssa kuin möksälle mennen. Eli kyseessä on sellainen asia, joka menee syvemmälle kuin mukavuuksien puutteeseen..
Kai mun täytyy myöntää olevani niin LAPSELLINEN ihminen, että ahdistun aivan tolkuttomasti Äetmuorin tapaamisesta. Tekee oikein pahaa myöntää, mutta näin se vain on. Se on se pohjimmainen juttu. Joku voisi sanoa, että etkös tuota aiemmin tiennyt. Vastaan rehellisesti, että EI, en tiennyt kuinka kaikenvoittava tuo ahdistukseni on.
Meistä ei tule mitään 'karavaanareita' kumminkaan, koska mies hankki sen vanhan vaunun oikeastaan metsästysreissujaan varten! Siis yöpymisiä ajatellen.. Se oli se varsinainen syy. Mutta mies-parka kai myös järkeili, että vaunun kera saisi mut helpommin houkutelluksi möksälle.
Olen muutenkin tänä kesänä huomannut, että suhteeni Muoriin on tosi outo, tarkoitan siis että se on aivan kohtuuttoman ahdistavaa mulle. Olen aina uskonut, että inhoan pitkiä automatkoja, enkä niistä tavallaan pidäkään.. mutta huomaahan sen eron tosi selvästi, kun menemme miehen vanhempien luo! Silloin olen kyllä ihan hymyilevä, rento ja innokaskin, eikä matka ahdista. Eli olen kai naamioinut haluttomuutta Muorin tapaamiseen sen autoiluinhoni taakse. Voi mua, kun itsellenikin olen valehdellut. :(
Nyt en vain tiedä kuinka tästä tilanteesta pääsisi pois. Kuinka voisin olla ahdistumatta niin paljon. Joskus olen miettinyt, että entäs jos sanoisin sen ihan suoraan Muorille. Siis sen, että ahdistun. Mutta en VOI. Tiedän 100% varmuudella, että se loukkaisi häntä kauheasti + hän ei ymmärtäisi + alkaisi leikkiä marttyyriä = Suklis joutuisi taas pyytelemään anteeksi 'omaa perusteetonta hulluuttaan'.
Äh.
Ei tähän oikein muutakaan voi sanoa!
Mulle syksy, kevät ja talvi ovat ne ihanimmat vuodenajat ja syykin on selvä: ei tarvitse mennä sinne Muorilaan...
Vapaaehtoisesti lapsettomia ei ole?
Ruotsin kruunupää Vickan saa vauvan! :) Minusta se on ihana uutinen, koska he ovat toivoneet vauvaa.. tai siis julkisuudessa sanoneet tahtovansa lapsen! Heheh ja oikeastaan kuuluu kruunupään TOIMENKUVAAN lisääntyä!
Siitä tuli mieleen muutama keskustelu jonka näin vapaaehtoisesti lapsettomien palstalla Elleissä. En mä noilla palstoilla pahemmin käy, kai siksi kun en suhtaudu asiaan mitenkään kauhean 'kiihkeästi' saati analyyttisesti.. mutta nyt kävin kuitenkin. Siellä pohdittiin sitäkin, kun eräs tunnetusti [kiihkeästi] vapaaehtoisesti lapseton Minttu 'Birdy' Hapuli sai lapsen n. 40-vuotiaana. Jotkut ovat jopa epäilleet, ettei vapaaehtoisesti lapsettomia edes ole. Ne kaikki viimeisetkin kuulemmas kääntävät takin ja pyöräyttävät penskat viimeistään vähän ennen menopaussia. ;)
Tavallaan minäkin vähän mietin tuota bloggaajaa, joka siis lisääntyi. Mietin sitä että miksi oman ratkaisun puolesta pitää olla niin julmetun puolustuskannalla? Luin tuota Siiveniskuja blogia aika pitkäänkin ja se lapsettomuusratkaisu tuntui todella kunnolla perustellulta ja mietityltä. Siinä oli jopa aika kärjekästäkin mammaklaanin kritiikkiä ja sellaista vastenmieltä perhe-elämää kohtaan. Sitten kun blogisti sai lapsen, niin sen hän kuittasi vain toteamalla, että universumia kauniimpi lapsi on syntynyt ja perhe voi hyvin. Ja ettei tarvitse ottaa yhteyttä, jos aikoo vaan haukkua tai uhkailla (!). Tavallaan tuli vähän - kummallisella tavalla - petetty olo, vaikka tiedän senkin, ettei kukaan meistä voi 'vaatia' toiselta nettikirjoittajalta mitään. Yhtä hyvinhän joku voisi vaikka olla pettynyt siitä, etten mä bloggaa joka päivä [hehe en kyllä usko sellaisia ihmisiä olevan]. Mutta silti. Ihmettelen sitä helppoutta, jolla joku itselle niin tärkeä ja olennainen osa persoonaa unohtuu tai unohdetaan. Jotenkin kai olisi toivonut jotain selitystä, ajatuskimaraa, pohdintaa.. mielenkiinnon vuoksi! Mutta sitä ei ollut. Muistelen tuon blogistin itse joskus sanoneen, että lapsettomuusratkaisua saa selitellä kyllästymiseen asti, mutta lapsen hankkiminen on niin itsestään selvä juttu, ettei sitä tarvitse perustella. Häntä se sapetti suuresti. Nyt hän teki itse juuri niin.
Ehkä me ihmiset olemme epäjohdonmukaisia alusta loppuun? Tarkoittaakohan tuo, että mullekin voisi esim. kommunismi olla jotain ohimenevää? Että jonain päivänä musta tulee joku kiltti kokoomuslainen..?? Tai... PERSU?? Mutta en usko, että niin voisi käydä. Jotenkin silti pelottaa, tuntuu pahalta. Koska jos oikeasti hylkäisin itselleni tärkeän aatteen, niin en voisi enää uskoa olevani minä.
Nyt joku sanoo, että lapsiasiaa ei voi verrata politiikkaan. Mutta mun mielestä VOI! Voi silloin, kun asia on analysoitu niin tarkoin, että se on osa maailmankuvaa. Jollekin lapsellisuus tai lapsettomuus voi oikeasti olla ideologinen valinta [esim. jotkut todella ympäristötietoiset vihreät voi kokea lapsettomuuden poliittiseksi valinnaksi ympäristön hyväksi]. Joku kiihkeä kristitty kokee, että lapsellisuus on PAKKO, koska jumala on määrännyt sen!
Onneksi pidän tätä blogia. Jos alan ihmeellisesti MUUTTUA maailmankatsomukselta, niin kai sitten päivitän tänne. Joku voi sitten mulle sanoa, että pistähän jarrua vähän, alkaa juttu mennä levottomaksi. Itse asiassa vähän jo onkin.. mietin tänään 1. kertaa kokoomuslaisen äänestämistä! Totta se on! Mutta sen tekisin vain kriisitilanteessa, eli jos pressanvaaleissa Soini ja Niinistö olisi vastakkain ja Soinilla olisi kovat kannatusprosentit. SILLOIN voisi olla pakko äänestää Saukkoa. Koska toinen vaihtoehto on vielä pahempi! Tai en tiedä onko se silloinkaan oikeutettua? Pitäisikö vain äänestää tyhjää? Auttaisiko se?
Mässyraportti:
Seuraavaan on 8 kokonaista vuorokautta aikaa.. Tai oikeastaan 9, koska ihan vielä ei ole torstai, mutta kohtahan on, kun puolen tunnin päästä vuorokausi vaihtuu.
Kai mun täytyy myöntää olevani niin LAPSELLINEN ihminen, että ahdistun aivan tolkuttomasti Äetmuorin tapaamisesta. Tekee oikein pahaa myöntää, mutta näin se vain on. Se on se pohjimmainen juttu. Joku voisi sanoa, että etkös tuota aiemmin tiennyt. Vastaan rehellisesti, että EI, en tiennyt kuinka kaikenvoittava tuo ahdistukseni on.
Meistä ei tule mitään 'karavaanareita' kumminkaan, koska mies hankki sen vanhan vaunun oikeastaan metsästysreissujaan varten! Siis yöpymisiä ajatellen.. Se oli se varsinainen syy. Mutta mies-parka kai myös järkeili, että vaunun kera saisi mut helpommin houkutelluksi möksälle.
Olen muutenkin tänä kesänä huomannut, että suhteeni Muoriin on tosi outo, tarkoitan siis että se on aivan kohtuuttoman ahdistavaa mulle. Olen aina uskonut, että inhoan pitkiä automatkoja, enkä niistä tavallaan pidäkään.. mutta huomaahan sen eron tosi selvästi, kun menemme miehen vanhempien luo! Silloin olen kyllä ihan hymyilevä, rento ja innokaskin, eikä matka ahdista. Eli olen kai naamioinut haluttomuutta Muorin tapaamiseen sen autoiluinhoni taakse. Voi mua, kun itsellenikin olen valehdellut. :(
Nyt en vain tiedä kuinka tästä tilanteesta pääsisi pois. Kuinka voisin olla ahdistumatta niin paljon. Joskus olen miettinyt, että entäs jos sanoisin sen ihan suoraan Muorille. Siis sen, että ahdistun. Mutta en VOI. Tiedän 100% varmuudella, että se loukkaisi häntä kauheasti + hän ei ymmärtäisi + alkaisi leikkiä marttyyriä = Suklis joutuisi taas pyytelemään anteeksi 'omaa perusteetonta hulluuttaan'.
Äh.
Ei tähän oikein muutakaan voi sanoa!
Mulle syksy, kevät ja talvi ovat ne ihanimmat vuodenajat ja syykin on selvä: ei tarvitse mennä sinne Muorilaan...
Vapaaehtoisesti lapsettomia ei ole?
Ruotsin kruunupää Vickan saa vauvan! :) Minusta se on ihana uutinen, koska he ovat toivoneet vauvaa.. tai siis julkisuudessa sanoneet tahtovansa lapsen! Heheh ja oikeastaan kuuluu kruunupään TOIMENKUVAAN lisääntyä!
Siitä tuli mieleen muutama keskustelu jonka näin vapaaehtoisesti lapsettomien palstalla Elleissä. En mä noilla palstoilla pahemmin käy, kai siksi kun en suhtaudu asiaan mitenkään kauhean 'kiihkeästi' saati analyyttisesti.. mutta nyt kävin kuitenkin. Siellä pohdittiin sitäkin, kun eräs tunnetusti [kiihkeästi] vapaaehtoisesti lapseton Minttu 'Birdy' Hapuli sai lapsen n. 40-vuotiaana. Jotkut ovat jopa epäilleet, ettei vapaaehtoisesti lapsettomia edes ole. Ne kaikki viimeisetkin kuulemmas kääntävät takin ja pyöräyttävät penskat viimeistään vähän ennen menopaussia. ;)
Tavallaan minäkin vähän mietin tuota bloggaajaa, joka siis lisääntyi. Mietin sitä että miksi oman ratkaisun puolesta pitää olla niin julmetun puolustuskannalla? Luin tuota Siiveniskuja blogia aika pitkäänkin ja se lapsettomuusratkaisu tuntui todella kunnolla perustellulta ja mietityltä. Siinä oli jopa aika kärjekästäkin mammaklaanin kritiikkiä ja sellaista vastenmieltä perhe-elämää kohtaan. Sitten kun blogisti sai lapsen, niin sen hän kuittasi vain toteamalla, että universumia kauniimpi lapsi on syntynyt ja perhe voi hyvin. Ja ettei tarvitse ottaa yhteyttä, jos aikoo vaan haukkua tai uhkailla (!). Tavallaan tuli vähän - kummallisella tavalla - petetty olo, vaikka tiedän senkin, ettei kukaan meistä voi 'vaatia' toiselta nettikirjoittajalta mitään. Yhtä hyvinhän joku voisi vaikka olla pettynyt siitä, etten mä bloggaa joka päivä [hehe en kyllä usko sellaisia ihmisiä olevan]. Mutta silti. Ihmettelen sitä helppoutta, jolla joku itselle niin tärkeä ja olennainen osa persoonaa unohtuu tai unohdetaan. Jotenkin kai olisi toivonut jotain selitystä, ajatuskimaraa, pohdintaa.. mielenkiinnon vuoksi! Mutta sitä ei ollut. Muistelen tuon blogistin itse joskus sanoneen, että lapsettomuusratkaisua saa selitellä kyllästymiseen asti, mutta lapsen hankkiminen on niin itsestään selvä juttu, ettei sitä tarvitse perustella. Häntä se sapetti suuresti. Nyt hän teki itse juuri niin.
Ehkä me ihmiset olemme epäjohdonmukaisia alusta loppuun? Tarkoittaakohan tuo, että mullekin voisi esim. kommunismi olla jotain ohimenevää? Että jonain päivänä musta tulee joku kiltti kokoomuslainen..?? Tai... PERSU?? Mutta en usko, että niin voisi käydä. Jotenkin silti pelottaa, tuntuu pahalta. Koska jos oikeasti hylkäisin itselleni tärkeän aatteen, niin en voisi enää uskoa olevani minä.
Nyt joku sanoo, että lapsiasiaa ei voi verrata politiikkaan. Mutta mun mielestä VOI! Voi silloin, kun asia on analysoitu niin tarkoin, että se on osa maailmankuvaa. Jollekin lapsellisuus tai lapsettomuus voi oikeasti olla ideologinen valinta [esim. jotkut todella ympäristötietoiset vihreät voi kokea lapsettomuuden poliittiseksi valinnaksi ympäristön hyväksi]. Joku kiihkeä kristitty kokee, että lapsellisuus on PAKKO, koska jumala on määrännyt sen!
Onneksi pidän tätä blogia. Jos alan ihmeellisesti MUUTTUA maailmankatsomukselta, niin kai sitten päivitän tänne. Joku voi sitten mulle sanoa, että pistähän jarrua vähän, alkaa juttu mennä levottomaksi. Itse asiassa vähän jo onkin.. mietin tänään 1. kertaa kokoomuslaisen äänestämistä! Totta se on! Mutta sen tekisin vain kriisitilanteessa, eli jos pressanvaaleissa Soini ja Niinistö olisi vastakkain ja Soinilla olisi kovat kannatusprosentit. SILLOIN voisi olla pakko äänestää Saukkoa. Koska toinen vaihtoehto on vielä pahempi! Tai en tiedä onko se silloinkaan oikeutettua? Pitäisikö vain äänestää tyhjää? Auttaisiko se?
Mässyraportti:
Seuraavaan on 8 kokonaista vuorokautta aikaa.. Tai oikeastaan 9, koska ihan vielä ei ole torstai, mutta kohtahan on, kun puolen tunnin päästä vuorokausi vaihtuu.
lauantai 18. kesäkuuta 2011
Uutta ja vanhaa
On vähän yli 8 tuntia aikaa.. MÄSSYYN! Ja uskokoon kuka haluaa: tämä on eka 'tyypillinen' mässyttelyni sitten toukokuun alun!
Taisi joku kommenttiosastolla joskus ehdottaa, että kokeilisin karkkipäivää kerran viikossa. Ensin ajattelin sen olevan liian vähän mulle.. ;) Että tarvitsen sen 2 päivää.. Mutta itse asiassa intouduin kokeilemaan sitä - ja se toimi! Pidin siis sellaisen 'karkkihetken' kerran viikossa, että sallin itselleni yhden 'kohtauksen' [kohtauksella tarkoitan yhtäjaksoista n. tunnin mittaista syömishulluttelua] aina tähän asti. Huomasin sen riittävän myös! Pahinta on aina ollut se namin HIMO - nyt huomasin, että sen tyydyttämiseen riittää oikeasti vain sellainen yksi 'kohtaus', eikä enempää tarvittu.
Nyt on perinteisen mässäyksen aika pitkästä aikaa. Tarkoitus on vertailla oloja minimässyn ja tämän tällaisen perinteisen jälkeen. Jos olen kovin maassa henkisesti tai fyysisesti tämän jälkeen, niin sitten se on viimeistään merkki siitä, että karkkipäivä/karkkihetki kerran viikossa olisi nykyistä kannattavampi tapa toimia. Katsotaan!
Mutta nyt on aika KEHAISTA GB Glacen Tip Top-tuuttia! Siinä on maistuvaista ja täyteläistä vaniljajäätelöä ja sellainen kaakao'sydän'. Minusta kaakaotäyte oli lähinnä pehmeän, ilmavan oloista Dubbelnougattia, mutta mistäs mä mitään tiedän. Jos sanotaan, että kaakaotäyte, niin kaakaotäyte se on! Oikeasti, tässä on taas paras tuutti aikoihin. Ilmeisesti siinä tuutin kuorrutesuklaassa on jotain riisisuklaatakin.. siitä luin vasta nyt! Luulin aiemmin niiden olevan jotain popcorn-palasia! Kuva tuutista on tällä sivulla alimpana oikealla! Suklis antaa sille kouluarvosanan 9. Kymppi jää saamatta juuri noiden riisimurojen takia. :)
Olen muitakin uutuusjäätelöitä maistellut. Corneton Enigma [sukulaatijäätelöä kinuskitäytteellä] ei vakuuttanut. Sukujäde oli ihan liian - mautonta, tavanomaista, luonteetonta! Sen Enigman kuvaus löytyy muuten tuolta aiemmin linkatulta sivulta, alimpana vasemmalla. No, ekä joku muu tykkää siitä. :) Enigma saa arvosana 6.
Maailma mallillaan
Olin kipeänä vähän aikaa sitten. Oli kovin kipeä kurkku - ei voinut puhua eikä nauttia ruoastakaan. Hakeuduin arvauskeskukseen ja voi ITKU sitä menoa! Mulle kirjoitettiin lähete nielunäytteeseen. Sitten kun se olisi otettu, niin sitten JOSSAIN VAIHEESSA olisi saanut... hoitaja-ajan! Kuuntelin sitä juttua äimänkäkenä. Hoitajan aikaa olisi sitten ehkä seurannut [taas jossakin vaiheessa] lääkärinaika. JOS tuo mun tila olisi ollut vaikka antibiootteja vaativaa, niin lääkkeen saamiseen olisi siis saattanut kulua todella pitkä aika!
Mietin vaan, että tätäkö tämä hyvinvointiyhteiskunta on? Tätäkö ilmaiset terveyspalvelut? Lähdin terveyskeskuksesta, en mennyt nielunäytteeseen enkä jäänyt odottelemaan hoitajan aikaa [olisin varmaan saanut sen joskus ruskan aikaan]. Painuin kotiin ja paranin ONNEKSI itsekseen. Mietin vaan, että entä jos EN olisi parantunut itsekseni..?
Huvittaa ja raivostuttaa vuoron perään, kun kaikkialla voihkitaan köyhien olevan huonommassa kunnossa ja rapautuvan terveydeltään rikkaita nopeampaan. Sanotaan hienovaraisesti (!) rivien välistä, että köyhä on niin tyhmä, masentunut, kouluttamaton [hahaa!] ja päihdeongelmissa, ettei hän jaksa tai osaa pitää huolta terveydestään, tai kommunikoida älykkään + sivistyneen lääkärin kanssa samalla tasolla. Ai niinkö vai? Voisiko yksi syy köyhien matalampaan elinikään ja sairastelevuuteen olla se, kun hoitoa ei saa? Voisivatko arvoisat tutkijat ajatella tällaista ällistyttävää vaihtoehtoa?
Taitaa nykyisin terveys olla tuurista kiinni. Itse kuntoilen, en ole liikapaino, syön kevyesti ja kasvispainotteisesti. Tämä kyllä pitää mut arkisin kaukana lääkäreistä, mutta sitten KUN tulee joku virusperäinen juttu tms. niin voimaton siihen on ihminen, vaikka asuisi kuntosalilla! Sitten alkaa se merkitä pääseekö hoitoon vai ei. Ja missä vaiheessa. Ehtiikö yleiskunto mennä huonoksi, ehtiikö tulla jotain muita oireita.
Nyt aloittavaan hallitukseen en muuten toivoani pistäisi olojen parantajana. Kadun sitäkin, että äänestin Vasemmistoliittoa enkä mitään OIKEAA vasemmistopuoluetta - tarkoitan siis KOMMUNISTISTA. Olisi pitänyt vain äänestää. Vasemmistoliiton vasemmistolaisuus taitaa olla pelkkä muodollisuus. Oikeistoliitto, sanon minä! :)
Taisi joku kommenttiosastolla joskus ehdottaa, että kokeilisin karkkipäivää kerran viikossa. Ensin ajattelin sen olevan liian vähän mulle.. ;) Että tarvitsen sen 2 päivää.. Mutta itse asiassa intouduin kokeilemaan sitä - ja se toimi! Pidin siis sellaisen 'karkkihetken' kerran viikossa, että sallin itselleni yhden 'kohtauksen' [kohtauksella tarkoitan yhtäjaksoista n. tunnin mittaista syömishulluttelua] aina tähän asti. Huomasin sen riittävän myös! Pahinta on aina ollut se namin HIMO - nyt huomasin, että sen tyydyttämiseen riittää oikeasti vain sellainen yksi 'kohtaus', eikä enempää tarvittu.
Nyt on perinteisen mässäyksen aika pitkästä aikaa. Tarkoitus on vertailla oloja minimässyn ja tämän tällaisen perinteisen jälkeen. Jos olen kovin maassa henkisesti tai fyysisesti tämän jälkeen, niin sitten se on viimeistään merkki siitä, että karkkipäivä/karkkihetki kerran viikossa olisi nykyistä kannattavampi tapa toimia. Katsotaan!
Mutta nyt on aika KEHAISTA GB Glacen Tip Top-tuuttia! Siinä on maistuvaista ja täyteläistä vaniljajäätelöä ja sellainen kaakao'sydän'. Minusta kaakaotäyte oli lähinnä pehmeän, ilmavan oloista Dubbelnougattia, mutta mistäs mä mitään tiedän. Jos sanotaan, että kaakaotäyte, niin kaakaotäyte se on! Oikeasti, tässä on taas paras tuutti aikoihin. Ilmeisesti siinä tuutin kuorrutesuklaassa on jotain riisisuklaatakin.. siitä luin vasta nyt! Luulin aiemmin niiden olevan jotain popcorn-palasia! Kuva tuutista on tällä sivulla alimpana oikealla! Suklis antaa sille kouluarvosanan 9. Kymppi jää saamatta juuri noiden riisimurojen takia. :)
Olen muitakin uutuusjäätelöitä maistellut. Corneton Enigma [sukulaatijäätelöä kinuskitäytteellä] ei vakuuttanut. Sukujäde oli ihan liian - mautonta, tavanomaista, luonteetonta! Sen Enigman kuvaus löytyy muuten tuolta aiemmin linkatulta sivulta, alimpana vasemmalla. No, ekä joku muu tykkää siitä. :) Enigma saa arvosana 6.
Maailma mallillaan
Olin kipeänä vähän aikaa sitten. Oli kovin kipeä kurkku - ei voinut puhua eikä nauttia ruoastakaan. Hakeuduin arvauskeskukseen ja voi ITKU sitä menoa! Mulle kirjoitettiin lähete nielunäytteeseen. Sitten kun se olisi otettu, niin sitten JOSSAIN VAIHEESSA olisi saanut... hoitaja-ajan! Kuuntelin sitä juttua äimänkäkenä. Hoitajan aikaa olisi sitten ehkä seurannut [taas jossakin vaiheessa] lääkärinaika. JOS tuo mun tila olisi ollut vaikka antibiootteja vaativaa, niin lääkkeen saamiseen olisi siis saattanut kulua todella pitkä aika!
Mietin vaan, että tätäkö tämä hyvinvointiyhteiskunta on? Tätäkö ilmaiset terveyspalvelut? Lähdin terveyskeskuksesta, en mennyt nielunäytteeseen enkä jäänyt odottelemaan hoitajan aikaa [olisin varmaan saanut sen joskus ruskan aikaan]. Painuin kotiin ja paranin ONNEKSI itsekseen. Mietin vaan, että entä jos EN olisi parantunut itsekseni..?
Huvittaa ja raivostuttaa vuoron perään, kun kaikkialla voihkitaan köyhien olevan huonommassa kunnossa ja rapautuvan terveydeltään rikkaita nopeampaan. Sanotaan hienovaraisesti (!) rivien välistä, että köyhä on niin tyhmä, masentunut, kouluttamaton [hahaa!] ja päihdeongelmissa, ettei hän jaksa tai osaa pitää huolta terveydestään, tai kommunikoida älykkään + sivistyneen lääkärin kanssa samalla tasolla. Ai niinkö vai? Voisiko yksi syy köyhien matalampaan elinikään ja sairastelevuuteen olla se, kun hoitoa ei saa? Voisivatko arvoisat tutkijat ajatella tällaista ällistyttävää vaihtoehtoa?
Taitaa nykyisin terveys olla tuurista kiinni. Itse kuntoilen, en ole liikapaino, syön kevyesti ja kasvispainotteisesti. Tämä kyllä pitää mut arkisin kaukana lääkäreistä, mutta sitten KUN tulee joku virusperäinen juttu tms. niin voimaton siihen on ihminen, vaikka asuisi kuntosalilla! Sitten alkaa se merkitä pääseekö hoitoon vai ei. Ja missä vaiheessa. Ehtiikö yleiskunto mennä huonoksi, ehtiikö tulla jotain muita oireita.
Nyt aloittavaan hallitukseen en muuten toivoani pistäisi olojen parantajana. Kadun sitäkin, että äänestin Vasemmistoliittoa enkä mitään OIKEAA vasemmistopuoluetta - tarkoitan siis KOMMUNISTISTA. Olisi pitänyt vain äänestää. Vasemmistoliiton vasemmistolaisuus taitaa olla pelkkä muodollisuus. Oikeistoliitto, sanon minä! :)
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Möksäkapina!
Melkein kuukausi on kulunut edellisestä kirjoituksesta! Mihin viikot ovat vierineet? Enpäs tiedä muista, taitaa maa odotella HALLITUKSEN syntyä, mulla on taas alkanut melkoinen kuntoiluvimma ja se näkyy kai myös päivitystahdissa.
En tiedä onko kuntoiluvimma nyt hyvä vai paha asia. Hyvä siksi, kun kuntoilua yleisesti ottaen ihannoidaan + pidetään terveellisenä. Paha siksi, että se lisää yleensä myös syömis- ja vartalopakkomielteitäni. Näin on laita myös nyt. :(
Helleviikosta nautin.. Rötkötin lepotuolissa pihalla 40 minuuttia ja sain jo siitä hurjat rusketusrajat! Suklis päivettyy helposti, eikä pala kovinkaan herkästi, tämän voin kertoa tässä ja nyt! Aloin miettiä yläasteaikoja: silloin ainakin olin tosi päivettynyt.. päätellen niistä harvoista valokuvista, joita siltä ajalta on.
Meidän perhe ei pahemmin harrastanut valokuvausta. Meistä lapsista, Siukusta ja musta, on kyllä kuvia kun olemme vauvoja ja ihan taaperoita. Sitten, yhtäkkiä, ne loppuvat. Joskus se on surullista. Ja ihmettelen syytä siihen. Meidän perhealbumi on nyt mulla [Muori yhtäkkiä yllättäen vain antoi sen mulle] ja siellä on kyllä paljon Isukin otoksia esim. möksältä. Niissä näkyy jonkinlainen kömpelö ja koskettavakin luonnonkauneuden ihastelu. [Hehe, valokuviinhan ei tule ITIKAT mukaan.. onneksi.. muuten olisi nekin möksäkuvat aika KAUHEITA!] Kuvia on myös sukulaisten harvoista juhlista. Ja isovanhemmista. Mutta ei meistä sellaisina yli 5-vuotiaina. Sitten kuvia meistä on enemmän, kun olemme tulleet 10+ ikään, jossa kaverit jo osasivat käyttää kameroita ja kuvata.
Mietin joskus mahtoiko Muorin pettymys minuun [meihin?] näkyä myös tällä tavalla? Ettei halua jättää jälkeensä kosketeltavia muistoja, mitään konkreettista? Tiedän että mun ulkonäkö ei aina ollut Muorille mieleen. Nyt kun katson isän äidin lapsuuskuvia ja omia lapsuuskuvia, on niissä suorastaan järkyttävä yhdennäköisyys. Jos vain pukisi mut joihinkin sotaa edeltäviin vaatteisiin, tai vaihtoehtoisesti olisi pukenut Mummon 80-luvun kuteisiin, niin olisimme voineet olla sama tyttö. Mummo oli nätti nainen, mutta Muori ei hänestä niin perustanut - itse asiassa en usko hänen ollenkaan pitäneen siitä, että näytin Mummolta, hänen anopiltaan. Siukulle ja mulle tuli sittenkin se isän suvun kasvojen muoto, ihan nenää myöten, se mahtoi olla melkoinen pettymys.
Möksästä tulikin mieleeni..
Aloin muuten MÖKSÄKAPINAN! :) Me olimme siellä nyt toukokuun lopussa. Meidän oli tarkoitus olla 2 yötä, mutta minä yksinkertaisesti romahdin jotenkin - tai räjähdin, vaikken huutanut. Sanoin miehelle, että tämä oli tässä, joko mennään hotelliin tai sitten lähdetään pois. Yhtään yötä en enää halua olla.. näin tämä nyt vain on! Ja niin vaan auton kokka kohti kotia jo seuraavana päivänä.
Eikä kyseessä ole mikään hemmotellun kaupunkilaismimmin oikku. Oikeasti: olen herkistynyt itikoiden pistoille niin, että niistä saadut paukamat ovat VALTAVIA ja kipeitä. Mieskin säikähti kerran niitä esitellessäni ja ehdotti jo lääkäriin menoa. Mua ei HUVITA syödä jotain pillereitä koko kesää [ja olla väsynyt], vaan mieluummin vältän runsasitikkaisia seutuja. Möksä on yksi niistä.
Ei millään pahalla, mutta en vain VIIHDY keskellä ei mitään ilman sähköä ja juoksevaa vettä. En tajua miksi mun täytyisi jatkaa elämääni vielä joku 40 vuotta ja teeskennellä, että pidän siitä. Alistua vain johonkin, jota inhoan?
Mies ei mitenkään suuttunut.. kai hän tavallaan ymmärtääkin mua.
Kettu pihassa
Meidän pihamaallamme oli eilen kettu! Se on yksi kiva puoli maalla asumisessa: täällä näkee paljon sellaisia eläimiä, joihin ei muuten törmäisi. Kettu pyöri tuossa autokatoksen tienoilla. :) Minä olin silloin puutarhakeinussa. Olin ollut sen verran hiljaa, ettei se kai minua säikähtänyt. Jotenkin - en osaa tarkemmin selittää - me jaoimme katseen ja yhteyden. Kettu katseli mua, minä sitä - kumpikaan ei kiirehtinyt siitä pois. Sitten kun naapurin ovi kävi ja kuului puhetta sekä naurua, sitten lähti kettukin. Vahvistaa varmaan sitä näkemystä, että talk is cheap. ;) Oikeasti, miksi aina pitäisi olla heiluttamassa huuliaan, kun voi kommunikoida silmin ja katsein, liikkein ja elein?
Joskus eläinten silmissä tuntuu olevan paljon viisautta. Joku joskus ilkkui mua kun sanoin näin, se tyyppi sanoi että PROJISOIN jotenkin - siis TAHDON nähdä niissä viisautta, minusta niissä pitää olla viisautta, joten sitten näen sen mitä haluan nähdä. :( Se ei ollut mukavasti sanottu.. Joistakin totuuksistaan sitä tahtoo pitää kiinni.
En tiedä onko kuntoiluvimma nyt hyvä vai paha asia. Hyvä siksi, kun kuntoilua yleisesti ottaen ihannoidaan + pidetään terveellisenä. Paha siksi, että se lisää yleensä myös syömis- ja vartalopakkomielteitäni. Näin on laita myös nyt. :(
Helleviikosta nautin.. Rötkötin lepotuolissa pihalla 40 minuuttia ja sain jo siitä hurjat rusketusrajat! Suklis päivettyy helposti, eikä pala kovinkaan herkästi, tämän voin kertoa tässä ja nyt! Aloin miettiä yläasteaikoja: silloin ainakin olin tosi päivettynyt.. päätellen niistä harvoista valokuvista, joita siltä ajalta on.
Meidän perhe ei pahemmin harrastanut valokuvausta. Meistä lapsista, Siukusta ja musta, on kyllä kuvia kun olemme vauvoja ja ihan taaperoita. Sitten, yhtäkkiä, ne loppuvat. Joskus se on surullista. Ja ihmettelen syytä siihen. Meidän perhealbumi on nyt mulla [Muori yhtäkkiä yllättäen vain antoi sen mulle] ja siellä on kyllä paljon Isukin otoksia esim. möksältä. Niissä näkyy jonkinlainen kömpelö ja koskettavakin luonnonkauneuden ihastelu. [Hehe, valokuviinhan ei tule ITIKAT mukaan.. onneksi.. muuten olisi nekin möksäkuvat aika KAUHEITA!] Kuvia on myös sukulaisten harvoista juhlista. Ja isovanhemmista. Mutta ei meistä sellaisina yli 5-vuotiaina. Sitten kuvia meistä on enemmän, kun olemme tulleet 10+ ikään, jossa kaverit jo osasivat käyttää kameroita ja kuvata.
Mietin joskus mahtoiko Muorin pettymys minuun [meihin?] näkyä myös tällä tavalla? Ettei halua jättää jälkeensä kosketeltavia muistoja, mitään konkreettista? Tiedän että mun ulkonäkö ei aina ollut Muorille mieleen. Nyt kun katson isän äidin lapsuuskuvia ja omia lapsuuskuvia, on niissä suorastaan järkyttävä yhdennäköisyys. Jos vain pukisi mut joihinkin sotaa edeltäviin vaatteisiin, tai vaihtoehtoisesti olisi pukenut Mummon 80-luvun kuteisiin, niin olisimme voineet olla sama tyttö. Mummo oli nätti nainen, mutta Muori ei hänestä niin perustanut - itse asiassa en usko hänen ollenkaan pitäneen siitä, että näytin Mummolta, hänen anopiltaan. Siukulle ja mulle tuli sittenkin se isän suvun kasvojen muoto, ihan nenää myöten, se mahtoi olla melkoinen pettymys.
Möksästä tulikin mieleeni..
Aloin muuten MÖKSÄKAPINAN! :) Me olimme siellä nyt toukokuun lopussa. Meidän oli tarkoitus olla 2 yötä, mutta minä yksinkertaisesti romahdin jotenkin - tai räjähdin, vaikken huutanut. Sanoin miehelle, että tämä oli tässä, joko mennään hotelliin tai sitten lähdetään pois. Yhtään yötä en enää halua olla.. näin tämä nyt vain on! Ja niin vaan auton kokka kohti kotia jo seuraavana päivänä.
Eikä kyseessä ole mikään hemmotellun kaupunkilaismimmin oikku. Oikeasti: olen herkistynyt itikoiden pistoille niin, että niistä saadut paukamat ovat VALTAVIA ja kipeitä. Mieskin säikähti kerran niitä esitellessäni ja ehdotti jo lääkäriin menoa. Mua ei HUVITA syödä jotain pillereitä koko kesää [ja olla väsynyt], vaan mieluummin vältän runsasitikkaisia seutuja. Möksä on yksi niistä.
Ei millään pahalla, mutta en vain VIIHDY keskellä ei mitään ilman sähköä ja juoksevaa vettä. En tajua miksi mun täytyisi jatkaa elämääni vielä joku 40 vuotta ja teeskennellä, että pidän siitä. Alistua vain johonkin, jota inhoan?
Mies ei mitenkään suuttunut.. kai hän tavallaan ymmärtääkin mua.
Kettu pihassa
Meidän pihamaallamme oli eilen kettu! Se on yksi kiva puoli maalla asumisessa: täällä näkee paljon sellaisia eläimiä, joihin ei muuten törmäisi. Kettu pyöri tuossa autokatoksen tienoilla. :) Minä olin silloin puutarhakeinussa. Olin ollut sen verran hiljaa, ettei se kai minua säikähtänyt. Jotenkin - en osaa tarkemmin selittää - me jaoimme katseen ja yhteyden. Kettu katseli mua, minä sitä - kumpikaan ei kiirehtinyt siitä pois. Sitten kun naapurin ovi kävi ja kuului puhetta sekä naurua, sitten lähti kettukin. Vahvistaa varmaan sitä näkemystä, että talk is cheap. ;) Oikeasti, miksi aina pitäisi olla heiluttamassa huuliaan, kun voi kommunikoida silmin ja katsein, liikkein ja elein?
Joskus eläinten silmissä tuntuu olevan paljon viisautta. Joku joskus ilkkui mua kun sanoin näin, se tyyppi sanoi että PROJISOIN jotenkin - siis TAHDON nähdä niissä viisautta, minusta niissä pitää olla viisautta, joten sitten näen sen mitä haluan nähdä. :( Se ei ollut mukavasti sanottu.. Joistakin totuuksistaan sitä tahtoo pitää kiinni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)