perjantai 20. toukokuuta 2011

Hammashuole(ton)

Sain aikaiseksi sellaisen akuuttiajan varauksen tuon minun verestävän suuni vuoksi! Oli aika vaikeaa, koska täällä ajanvaraajat eivät helposti 'anna' aikoja. He panttaavat niitä. Tosin se saamani aika oli 'vain' suuhygienistillä: meidän kunnassa on kai nyt sellainen tapa, että ensin tilanteen tsekkaa se hygienisti ja sitten jos on akuuttihoidon tarve, niin hampilääkäriin. No, se mun verisuisuus EI ainakaan ole ientulehdusta! :) Hih hei ja hurraa, hyvästi karmeanmakuinen Corsodyl! Hygienisti itse asiassa veikkasi sen olevan jonkin sortin ALLERGINEN reaktio esim. tomaattiin tai paprikaan tms. Näille kuulemma voi ihminen herkistyä ihan aikuisiällä.

Olen tosi helpottunut, koska pelkäsin sitä ientulehdusta. Olen lisäksi aina PUHUNUT siitä ientulehduksena! Esim. miehelle sanonut, että 'nyt on taas se ientulehdus..' Hah. Vähän tyhmä olo. :( Lisäksi se hygienisti sanoi, että mun on lakattava harjaamasta hampaita niin voimallisesti. Se aiheuttaa vihlontaa kun poskihampaiden sellaiset hammaskaulat tms. paljastuvat!

Siitä lähtien kun Siukku joutui juurihoitoon [hän joutui siihen JO 25-vuotiaana!] olen myös sairaalloisesti pelännyt, että 'juuris' on vielä minunkin kohtalona! Olen aika kumma näiden sairauksien kanssa. Jos joku kertoo, että hänellä on joku tauti, niin kohta olen vakuuttunut, että mulla on se myös! :( Varsinkin jos joku lähisukulainen kertoo taudistaan. Ajattelen, että Siukku ja mä ollaan geneettisesti melko samat, samojen vanhempien lapset, joten varmaan saan sen minkä hänkin! Mutta itse asiassa mulla ei ole koskaan ollut juurihoitoa [onneksi!] ja vaikuttaahan siihen joutumiseen muutkin asiat kuin vain GEENIT! Esim. juuri se kuinka hampeista pitää huolta! Ei ole sanottua että Siukku tikuttaisi ja lankaisi hampaita kuten minä, enhän mä asu heidän kylppärissään katsomassa kuinka hän hampaitaan huoltaa!

Hullua aina pelätä sitä 'juurista' yli kaiken! Mä en pelkää KIPUA, mutta mun mielestä se juurihoito on ajatuksena aika kauhea. Siis kun hammashan kuolee siinä.. juuriin pistetään jotain hiton betonia! :( Ei kiva. Mutta kuten sanottu, onneksi en ole nyt joutumassa siihen.

Pollyannan pilkkaajat ja naaraskatkeruus

Luen Pollyannaa. Siis sitä Pollyannaa, jossa P. on Bostonissa Ruth-tädin luona, jolta on kadonnut sisarenpoika. Pollyannasta usein puhutaan tosi negatiivisesti. Pollyannalla tarkoitetaan sievistelevää tekopirteää tyttöä, joka hurskastellen koettaa aina löytää asioista hyvää. 'Ai, ydinpommi räjähti - no ainakin saamme nyt kunnon talvet, kun tulee ydintalvi..' Tämä voisi olla hyvä karrikoitu esimerkki! Mutta oikeasti jos miettii asioita, niin Pollyannan elämänasenne ON oikea! Itse voi paremmin kun yrittää edes nähdä ne valoiset puolet! Niitä yleensä on, melkein kaikissa tilanteissa.

Mietin muutenkin tyttökirjoja, tyttökulttuuria ja naiskulttuuria. KETKÄ ovat ne, jotka halveksivat Pollyannaa, jotka ilkkuvat naistenlehtiä? Eivät ne ole miehiä - harvat miehet nyt ovat edes avanneet Pollyannaa tai muita tyttökirjoja.. Kyllä ne olemme me naiset itse. Miksi naisissa [ainakin joissain] on valtava vihamielisyys omaa sukupuolta kohtaan? Miksi naistenlehdet on muka yhtään tyhmempiä kuin miehille tarkoitetut? Miksi naisten kirjat [tai tyttöjen] on tyhmiä ja pilkattavia, mutta poikien ja miesten kirjat ei? Kysyn vaan?

Varmaan kaikki tietävätkin sen tyypin, sen naistyypin, jonka mielestä KAIKKI naiset [miinus hän itse] ovat tyhmiä kanoja ja miehet on niiii-iin viisaita ja ihania.. Yritys kalastella pisteitä omaa sukupuolta mollaamalla toimii ainakin joidenkin neanderthalimiesten parissa. Mutta onhan se nyt vaan aika läpinäkyvää, eikö? ;) Pahin juttu on se, jos tällainen nainen saa pojan tai kaksi. Luoja armahda sitä tyttöä, joka joskus tällaisen pojan nai.. Voin muuten sanoa että saa kaupan päälle hirviöanopin. Hyvin usein tällaisen naisen pojat muuten päätyvät tuntemaan vetoa enemmän naisellisiin naisiin.. ehkä vastareaktiona äidilleen? Ja äidille tällaiset naiselliset naiset ovat inhottavia kanoja, luonnon erehdys. :(

Mun mielestä sinänsä naistenlehdissä ei ole pahaa. Mulle tulee nyt MeNaiset, se on sellainen juttu jonka sain LAHJANA.. en siis itse tilannut [no ei mulla olisi varaakaan, hehe] ja olen yllättynyt siitä miten se lehti on muuttunut jostain esim. 80-luvun lopusta! Nytkin viime lehdessä oli lesbopari kannessa ja sitten oli aika hauska ilkkuminen Gustav Hägglundin läski-ei-kuulu-naisellisuuteen -kommentista. ;) Ja yksi aika hauska juttu oli noista paituleista, joita äidit kai saa aina äitienpäivälahjoiksi. :) MN ei ole enää ollenkaan sellainen suppusuinen rouvaslehti niin kuin se oli ennen. Muotijutuissakin on aina joitain kukkarolle sopivia vaihtoehtoja, eikä kaikki ole vain sitä järkyn kallista.

Miksi muuten on pahempi asia tykätä katsoa nättejä muotikuvia kuin tykätä katsoa kuvia joistain autoista ja moottoripyöristä?

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Pohjakosketus?

Heti aluksi täytyy muuten kiittää kommentoijia edellisessä postauksessa! Tuntui kuin melkein olisin haukkonut henkeäni - mutta siitä myöhemmin! Nyt itse asiaan, eli pohjakosketukseen [jos se sellainen oli]. Koen nimittäin olevani velkaa ihmisille sen, etten postaa otsikolla, jolla ei ole mitään tekemistä itse postauksen sisällön kanssa. Sellainen olisi.. outoa?

No niin. Menin siis Suomi24-palveluun keskustelupalstalle ruikuttamaan yhtä mua vaivannutta terveysongelmaa! :( Juuh, tiedetään - tämän alemmas ei juuri voi enää päästä, vaikka porautuisi sitten maan ytimeen asti. Kuitenkin.. Mulla on suussa sellainen ongelma, joka toistuu noin muutaman kerran [?] vuodessa. Eli siis suun alaosassa [alahampaiden ja ienten alapuolella] on sellainen verinen ja punoittava alue. Ikenet sinänsä ei näytä pahoilta ja siksi olen miettinyt voiko se olla ientulehdus? Ongelma-alue on siis ienten alapuolella. Joskus se kattaa koko poskihampaiden alueen! Tai siis sen alueen siellä 'pohjalla', posken ja hampaiden välissä. Tästä alennuin ruikuttamaan suoli24:ssä, mutten oikeastaan saanut mitään ongelmaa selittävää vastausta. :( Miehellä on myös tämä sama vaiva joskus. Se häviää n. 2-3 päivässä jos käyttää Corsodyl-suuvettä hampaidenpesun yhteydessä. Ilman Corsoa sen paraneminen voi viedä n. viikon.

Ja ihan vaan jos joku miettii: KYLLÄ, harjaan hampaat päivittäin. KYLLÄ, käyn säännöllisesti [1 x vuosi] hampilääkärissä ja EI, en tupakoi. Olen alkanut miettiä, että voisiko tämä ilmiö olla joku puutostauti?? Minulla kun ei ole mitään herpeksiä eikä muitakaan - eikä miehelläkään. Inhoan Corson käyttöä. Se maistuu niin pahalta, ettei sitä voi ihminen edes kuvitella, ennen kuin JOUTUU sen käyttäjäksi. Se tappaa bakteerit suusta.

Mietin vaan, että jos joku tietää ratkaisun, niin sopii sanoa. :) Ja jos joku sanoo, että mikset mene hammaslääkäriin, niin sen verran totean, että meidän kunnassa akuuttiaikojen saaminen on aika vaikeaa ja sitten kun ajan saa, niin ongelma on jo historiaa. Siksi siis suoleen menin sitä valittamaan.

Salattu tieto?

Viime postausta kommentoivat ihmiset olivat kohtuuttoman kilttejä, kiitos heille siitä!! Mulle oli ihan OUTO ajatus se, että joku voisi oikeasti ajatella miehen toivovan mun kotonaoloa, etten saisi työtä + riippumattomuutta, jolloin 'saattaisin' harkita uudestaan liittoamme! Tarkoitan sen ajatuksen outoudella sitä, että mun on vaikea nähdä kuinka joku haluaisi pitää kiinni MINUSTA niin paljon. Koska en kai näe itseäni sen arvoiseksi? Mutta tuo uusi ja tuore näkökulma tietysti ansaitsee tarkastelun myös - vaikka se vaikuttaa ensiajattelulta järkyttävältä oudolta ja HULLULTA!! En ole tottunut ajattelemaan itsestäni niin. Enkä myöskään pitämään itseäni herttaisena ihmisenä tms.. Pelkään itse politikoivani liikaa. Se 'vaiva' tosin on vähän vähentynyt eduskuntavaalien jälkeen! Mieskin huomasi, etten enää paasaa politiikkaa niin paljon kuin ennen. Jollain tavalla tuo persujen vaalivoitto vei musta ponnen..! Tuntuu kuin en enää tuntisi ihmisiä enkä tajuaisi mitään. Mutta nyt olen jo vähän ennalleni palautunut ja olen taas puhunut täällä kotona yhteiskunnallisistakin asioista!! Politiikkapaasto ei kauaa jatkunut! :)

Edelleenkin aion hakea siinä syksyn haussa! Siis terveydenhoitoalaa! Tiedän, että haave voi kaatua valintakokeeseen [ne laskut!], mutta aion yrittää ainakin! Eikä se palkanlaskijaksi päätyminenkään enää niin pahalta tunnu. Kunhan olisi vain jotain. Mutta siinäkin on tietysti se matematiikka kummittelemassa!

Mietin sitä, kun mies sanoi ettei oikein osaa kuvitella mulle sopivaa alaa.. Hän EI siis sanonut sitä ilkeyttään [tunnistan kyllä ilkeilyn], vaan varmaan se oli ihan vilpitöntä. Miksi aina ajattelen, että jollain toisella [Äetmuorilla, miehellä tms.] olisi joku gnosis.. joku salattu tosi tieto minusta, jota itselläni ei ole? Koska kun mies sanoi tuon, niin mietin.. apua!! En voi hakea.. mietin, että jotenkin hän tuntee mut paremmin kuin minä itse? :(

Ehkä se johtuu lapsuudesta - sekin? Kun lapsena - ja lapsuuden jälkeenkin - Muori aina antoi/antaa ymmärtää, että hän tietää mua paremmin mikä mulle on hyväksi? Tuntui kuin joku ulkopuolella tietäisi aina mua paremmin. Se voi jatkua nyt, kun olen aikuinen ja avioliitossa. On myös pelottava ajatus alkaa ajatella, että MINÄ voisin tietää parhaiten itse omalta kohdalta..? Voinko, oikeasti..

torstai 5. toukokuuta 2011

Haku päällä

Minulle kävi todella nolo juttu sen hoitoalan hakemukseni kanssa. Tämä nolotus on sitten tavallaan masentanut aika paljon - en ensin tiennyt kirjoittaako edes siitä mitään, koska koko juttu saa Sukliksen vaikuttamaan suunnilleen imbesilliltä. :(

No: hain siis siihen koulutusohjelmaan.. sitten sain e-postia opintotoimistosta! Ja siellä hyvin kiltisti se ihminen sanoi, että olin hakenut ohjelmaan, johon haettiin sellaisia ihmisiä, joilla oli sellainen vanhamuotoinen tutkinto ja jotka halusivat päivittää sen uusimuotoiseksi!! :( Eli olin siis ihan väärässä haussa - tietysti, mun tuurilla.

Nolotti ihan mielettömästi. Mietin pitkään, että kuinka moni ihminen on nähnyt sen mun hakemuksen! Toivottavasti vain se yksi, se kivalta vaikuttava opintotoimiston ihminen. Tuntuu KÄSITTÄMÄTTÖMÄLTÄ miksi minulle niin usein käy näin kaikissa hauissa ja 'byrokratian' parissa touhutessa. Niin: mulla on siis kokemusta väärin täytetyistä asiapapereista.. Viimeksi kun kävin silmälääkärissä ja hain kela-korvausta, niin pyysin sitä silmälääkärin vastaanottoapulaista tarkistamaan sen lomakkeen, kun en yksinkertaisesti luota itseeni näissä jutuissa. Ilmeisesti aihetta epäluottamukseen on..

Se opintotoimiston ihminen ohjeisti mua, että voisin hakea syksyllä - silloin on menossa sellainen haku, johon sovellun. Harmittaa vain se, kun tämä projekti 'Suklikselle ammatti' sen kun siirtyy..!!! Tosin se opintotston ihminen sanoi myös, että työkokemuksen puute SAATTAA olla ongelma sitten syksyn haussa. :( Äh.

Aion silti hakea. Jos olen vielä hengissä ja sielun + ruumiin voimissa syksyllä. Aina keväisin vain tuntuu kuin syksyyn olisi ikuisuus aikaa - edessähän on KESÄ, ja se tuntuu aina mielessä pitemmältä ajanjaksolta kuin vain kolme kuukautta.

Tietysti voisin käydä juttelemassa siellä työkkärissäkin ja kysyä niistä koulutuksista, joita heidän kauttaan saa. [Lue: päätyisinkö palkanlaskijaksi?] Joskus tuntuu kuin olisin niin toivoton tapaus, että mun on turhaa edes YRITTÄÄ mitään.

Yksi juttu joka mua vaivaa suhteessani miehen kanssa on se, ettei hän isommin rohkaise tai innosta mua tähän 'Suklikselle ammatti'-projektiin. Hassu juttu, mutta tässä suhteessa - tässä ainoassa suhteessa! - mies muistuttaa vähän Muoria! Äetmuori silloin aikanaan kun olin nuori, keksi aina kaikkia vikoja ammattisuunnitelmissani. Hoitoalan ihmiset joutuvat koskemaan kaikkeen 'inhottavaan' [haavoihin yms.] ja kosmetologin ammatti on turha ja tyhmä jne. jne. Tässä mielessä mies on vähän samaa maata, hän sanoo ettei osaisi kuvitella mua hoitoalalla [MIKSEI muka??] ja ettei oikeastaan osaa kuvitella alaa, jolle soveltuisin. :( Tiedän ettei hän tarkoita mitään pahaa tällä, mutta tavallaan se masentaa joskus. Luulisi miehen ainakin haluavan, että mä työllistyn ja lakkaan olemasta täällä kotona. Jos mulla olisi työ, niin meillä olisi enemmän rahaa, enkä olisi taloudellisesti riippuvainen hänestä! Eli siinä mielessä hänen kannattaisi yllyttää mua. ;)

Mässy ja mielialat

Kun tuo kevään haku meni metsään, niin heti ensimmäiseksi tahdoin MÄSSÄTÄ suruni pois! Vain vaivoin sain sen halun hillittyä. Joskus tekisi mieli vaan antaa mennä, mässätä joka päivä ja muuttua LIHAVAKSI. Olen kuitenkin lihava nimittäin tämän ruumiini sisällä, sieluni taitaa olla läski. Kroppani ei, mutta se onkin pelkkä valepuku.

Sitten kun on iloinen ja positiivinen, niin mässyajatukset eivät vainoa mieltä läheskään niin paljon. Kävin tässä äskettäin katsomassa Black Swan-elokuvan Isossa Kaupungissa ja sinä päivänä en miettinyt ahmimista ollenkaan. Se elokuva vain vei mukanaan, se ihana kaunis musiikki siinä ja se aika surullinen tarina. Paikoitellen se oli pelottavakin, hui, kaikenlaisia siivekkäitä hirviöitä. :)

En tiedä milloin on seuraava mässy. Ehkä viikon päästä? Tai sitten myöhemmin. Tavallaan tietysti tekisi mieli - tavallaan taas tekisi mieli pitää pitkä paussi, yrittää opetella elämää ilman mässäilyä. Mutta se on vaikeaa. Kuitenkin sitä joskus tahtoo lohtua. :( TIEDÄN, ettei mässäyksestä saava lohdun tunne ole pysyvää [mikä tässä maailmassa olisi?], mutta onpahan edes jotain kuitenkin.

Olen muuten huomannut kyllästyneeni toffee- taikka kinuskijäätelöön! Huomasin sen pääsiäismässyn yhteydessä. Onkohan tämä huolestuttavaa? Nytkin on pakastimessa 2/3 Ainon kinuski-toffee-mikälie jäätelöpaketista jäljellä..