maanantai 29. kesäkuuta 2009

Ahdistuksen syyt

Hassua, vähän kun vaan viitsii tehdä itsensä kanssa töitä, niin kummasti löytyvät aina ne SYYT sille, miksi joskus [usein!] on ahdistunut ja levoton olo! Täytyy vain miettiä koenko joltain taholta jotain painostusta tai koenko itseni taholta painostusta SUORIUTUA tai tehdä jotain.. Siinä se avain on. Ensin voi olla ettei mitään oikein tule mieleen, mutta kun tarpeeksi kauan pohtii niin se syy selviää aina.

Itse en voi syyttää jotain toista ihmistä kaikista ahdistuksistani. Tietysti Äetmuori on onnistunut paljossa luomaan mulle sellaisen olon, että en kelpaa ja että mun täytyisi tehdä enemmän/olla enemmän. Mutta osan paineista luon myös ITSE! Suklis omakätisesti. Vai onko se ITSE? Onko se jotain ohjelmointia.. jonkun muun muhun asettamaa? En tiedä, mutta sen tiedän että vaikken muita ihmisiä voikaan vaientaa vaatimuksineen, niin ITSENI luulisin voivan! Jos itse lakkaisin tekemästä itselleni pahaa oloa, niin se olisi jo huomattava parannus.

Mulle oli silloin viimeksi lääkärikäynnillä ihan outoa kuulla lääkärin puhuvan 'ahdistuksestani'. Tyyliin "se on hienoa että lääke on auttanut, se ottaa sitä ahdistuneisuuttasi pois ja saat nukuttuakin paremmin.." Olin ensin vähän että hei KENESTÄ se valkotakki puhuu! Teki mieli melkein väittää vastaan.. että minä en ole ahdistunut. Mutta nyt tiedän olevani ja olleeni sitä vielä pahemmin talvella.

Yksi juttu joka on tosi hieno on tämä: mua ei ole ahdistanut ajaa sen epäonnistuneen työelämävalmennuspaikan ohi! :) Oikeasti, tämä on mulle iso asia. Koska aiemmin aina jos yhdistin johonkin paikkaan sosiaalisen tai jonkun muun epäonnistumisen, niin aloin vältellä koko sitä aluetta.. mikä tietysti on vähän vaikea tilanne .. :) Mutta nyt en yritä vältellä, mua ei ahdista se. Lääkkeitten myötä en myöskään ole enää mitenkään noloillut sitä ratkaisuani lähteä sieltä, vaan koen aika selvästi sen olleen oikea. Sitä vaan suren, ettei työkkärit ja muut ollenkaan varoita ihmisiä siitä mihin joku tietämätön voi tuollaisissa "valmennuksissa" joutua. Jotenkin hirvittää ajatella esim. jotain 18-vuotiasta arkaa ja herkkää ihmistä tuommoisessa.. ei varmaan uskaltaisi pitää puoliaan mitenkään, ei edes lähtemällä! :(

4 kokonaista vuorokautta - -

- ja muutun hirviöksi! :) Karjun kesäyössä ja naisellisuus hittoon! Syön kaikkea rasvaista ja 'äijämäistä' ja tunnen pahantekemisen iloa. Tuntuu kuin muhun kasvaisi KARVAPEITE ja pitkät kynnet.. ja silmät muuttuisi punaisiksi! Kuin tomaatit!

Mutta sitä ennen pitää siivota tässä kuumuudessa, voi hertsileijaa sentään! Taitaa Suklis joutua vainajalaan semmoisessa prosessissa, täällä nimittäin on lämpöä aika huimasti sisällä.. Ja ulkona myös!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Kahdet tissiliivit yhdellä iskulla!

Löysinpäs tissivaljaat, kahdetkin! Vaati kyllä reissua Tarjoustaloon! Aika kumma juttu, että ei Sokoksella (!) eikä Anttilassa ollut semmoisia mieleisiäni, mutta jossain Tarjoustalossa oli. Ja vielä huokealla. Kummatkin rintsit olivat alle 10 euroa kappale! Nyt sitten sopii tulla selittämään Suklikselle sormi ojossa, kuinka ritseissä ei parane alkaa säästää ja halvat on huonot jne. jne. Juuh, mutta halpa liivi nyt on sekin parempi kuin ei MITÄÄN ja vaikka tietysti jotkut kotimaiset Patriciat saattaisi olla helskutin hyvät, niin mulla nyt yksinkertaisesti ei ole VARAA käyttää monta kymmentä euroa liiveihin.

Ja sanonpa vaan, että jos halvalla saa liivit ilman kaaria ja ilman toppauksia, niin minä kiitän kumarran ja otan vastaan!

Muutenkaan en itse enää edes allekirjoita noita puheita "kallein on parasta"! Itselläni on ollut kalliita liivejä ja ihan samalla tavalla ne on rötköttäneet päällä kuin jotkut halvemmat. Huonoimmat liivini ovat olleet sloggit, jotka kuitenkin oli kalliimmat kuin nyt nuo Darjousdalosta ostetut. Sloggit nimittäin ei antaneet minkäänlaista tukea, se kangas oli aivan liian ohutta siihen. Rinnat näytti niissä tosi hassuilta.. :( Siis silloin kun eivät näyttäneet pelkästään tyhmiltä!

Toinen juttu jossa olen myös poikennut 'kallein on parasta'-puheista on parfyymit. Itse nykyisin käytän sellaista, josta PIDÄN.. oli se sitten huokeaa tai kalliimpaa.

Mua muuten ei 'valjastettu' kovin helposti! Minulla oli koko teini-ikäni joku inho rintsikoita kohtaan. No, se ei haitannut koska en ollut kovin povekaskaan.. Sellaista aika suoraa, sporttista tyyppiä olin. Äetmuori osti mulle ekat rintsit ihan ilman multa kysymättä - olin silloin kai n. 14. ENKÄ muuten käyttänyt niitä! Rintsikkasotaa käytiin pari vuotta, valjastin itseni vasta 16-vuotiaana kun menin lukioon! Mun mielestä vaan rintsikat oli tyhmät ja rumat ja .. no, ALISTAVAT. Ne tuntuivat lähettävän sellaista viestiä, että olen heikko, haavottuvainen - "nainen". Rintaliivitetyissä naisissa oli mun mielestä jotain KESYTETTYÄ. Lannistettua.

5 kokonaista vuorokautta..

.. herkkuiluun! :) Nyt kun nimittäin on jo sunnuntaita eletty tuommoisen tunnin verran. Tänään oikein kävi kateeksi miestä kun hän herkutteli Daim-jäätelötuutilla. Itse en voi sellaiseen ylellisyyteen mennä mukaan! On oltava [itse]kurissa. Hulluilin sen verran että ostin kaupasta herkkuilua varten Dove-suklaatipatukan, vaikka jo päätin etten enää 'hamstraa'!

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Tissiliivisafari

Olihan muuten kuuma päivä! I-ha-naa! :) Nautin mielettömästi, kun ei tarvitse palella! Kun voi ponkaista autonrattiin kepeissä shortseissa ja pöristää kaupungille asti ALE-vahtaamaan. Nyt tänäänkään en muuten ostanut ALE:sta mitään, mutta katselin.. ja nautin, kun vaatteet oli Isossa Kaupungissa monin paikoin ihan kaduilla rekeissä! Pystyi nauttimaan auringosta ja kuolaamaan vaatteita!

Tisuliivejä yritin taas löytää - TURHAAN! :( Voi että on raivostuttavaa! Sokoksella näin yhdet, joita oikein jo hypistelin - ne oli aika täydelliset. Ei pitsejä, ei hörhellyksiä, ihan asialliset valkoiset perusliivit ilman kaaria ja toppauksia. Mutta kas vaan, kun katsoin vähän tarkemmin.. ne oli äitiysliivit!!! :( Onko niin, että vaan raskaat tai imettävät naiset saa luvan ottaa vapaata kaarista ja toppauksista? Kävin Anttilassakin ja tyhjän sain sieltäkin..! Teki mieli karjua, päästää ilmoille suklaahirviön raivonkarjahdus! Ehkä se saisi ne paksupäiset kauppojen sisäänostajat (?) miettimään vähän!

Joku vieressä oleva asiakas kyseli myyjältä 90E kokoisia liivejä!!!! Aika huimaa! Sellainen on jo aika suuri koko. Myyjä kailotti mun mielestä ei niinkään hienotunteisesti, ettei meillä ole tätä mallia 'noin suuressa koossa'! :( Ei varmaan tuntuisi kivalta kuulla sellaista sanottavan. En viitsinyt sitten siltä myyjältä kysyä, että eikö oikeasti ole tukevasta kankaasta valmistettuja nättejä liivejä A-kuppiselle, ilman toppausta ja kaarta.. Varmaan se nainen olisi sanonut jotain tökeröä munkin rintavarustuksestani. :(

Kuolasin muuten stokkalla myös vähän suklaateja. :) Katsoahan saa, vaikka onkin kuuma. Siellä on onneksi ihan suklaatirasioitakin myynnissä, jos tulee kauhea suklaahimo, tai siis suklaarasiahimo. Ihania Lindtin juttuja! Mutta on kyllä niin, että niitä kotiin kuskatessa ne ehtisivät varmaan mennä ihan muusiksi näin kuumalla säällä.

Voi miksei mun romuraudassa voi olla ilmastointia! :( Appivanhempien autossa on ja siksi se on aina sellainen tasaisen viileä kesäajokkinakin. Meillä hiki roiskuu molempien kaaroissa.. kummassakaan ei ole mitään ilmastointeja ja se TUNTUU! Viimeksi kun tultiin hellesäällä kotiin möksältä, niin oikeasti meillä molemmilla oli shortsit takaa ihan märät.. niin että sen näki! Oli kuin olisi tullut pissat housuun meiltä molemmilta.. Mutta se oli hikeä vaan! Auto on varsinainen sauna kesäkuumalla.

Takaisin tissiliiveihin: mä nyt kumminkin tarvitsen sellaiset ainakin ennen ensi kuussa olevia sukulaishäitä! :( Vai pitääkös juhlakoltun allekin vetää jotkut lastenosastoliivit vai?? Katsoin kyllä vähän niitä liivien hintojakin ja suututti! Uskomatonta, 20-30 euroa semmoisista. Mun vaatteet on suureksi osaksi kirppiksiltä, joten siksi kai KAIKKI uudet vaatteet tuntuvat mun mielestä kauhean kalliilta. Alusvaatteita nyt ei kuitenkaan viitsi kirppiksiltä ostaa.. :)

Tuli taas vähän tyhmä olo autoillessa.. :( Ajoin nimittäin vähän 'sairaasti', kun en ole Isossa Kaupungissa nyt vähään aikaan käynyt.. olen vähän unohdellut niitä juttuja.. Esim. en muistanut mistä olisi pitänyt kääntyä helpoimmalle reitille parkkitaloon. Ajoin sinne mutkan kautta. Ja sitten aika hölmösti vaihtelin pari kertaa ihan turhaan kaistaa, kun sekoilin enkä muistanut mikä kaista olisi käytännöllisin sinne parkkitaloon kääntymiseen. :) Heh, varmaan ihmiset katsoi että mikähän maalainen tuo oikein on. ;) Ja semmoinenhan mä tietty olenkin. Yhdessä vaiheessa nauratti kun laitoin vilkun päälle vihjaamaan, että tässä olisi nyt tarkoitus tehdä [turha!] kaistanvaihto. Se vieressä/takana oleva auto sillä lailla hiljensi päästääkseen mut edelleen.. mutta mä epäröin - olen aika arka kaupunkiajossa - kun en ollut satavarma onko sen meininki päästää mut... Joten sitten se kiihdytti taas .. ajatteli kai etten mä mene.. ja mä sitten tein sellaisen varovaisen liikkeen, että kyllä mä voin tuohon eteen tulla.. ja se hiljensi.. :) Vähän noloa empimistä!! :( Kyllä minä sitten siihen menin.. ja takapeilin kautta 'moikkasin' kilttiä ihmistä, joka ei hermostunut mun epäröinteihin.

Mies usein sanoo että mä olen liian arka liikenteessä, arkailen liittymiä ja kaikkia kiihdytyskaistoja ja kaistanvaihtoja. 'Sen kun menet sekaan vaan', sanoo mies. Hän itse tekeekin niin, eikä sillä lailla arastele. Mutta minua pelottaa ajatukset kolareista tai siitä, että olisin pissapää liikenteessä.

Leivontapiinaaja

Tänään aloin jo jankata miehelle, että mitäs leivonnaista hän haluaisi seuraavassa MÄSSYssä! Mies useimmiten sanoo, että ne kaikki on niin hyviä, ettei hän osaa valita. Mikä ei kylläkään ole TOTTA, koska mies ihan selvästi tykkää joistakin toisia enemmän!! Hän näytti vähän huvittuneelta kun mä sitä nyt jo kyselin. :) Noh, herkkuiluun on 6 kokonaista vuorokautta enää! :)

Tajusin muuten juuri, että se jäätelöauto tulee ihan tähän meidän lähelle! Kilkatus kuuluu usein kesäiltaisin. Pitäisiköhän seuraavaan herkkuiluun hakea jotain sieltä ihan kokeilumielessä? Edellisestä kerrasta on tosi pitkä aika, monta vuotta!

torstai 25. kesäkuuta 2009

Kuuma kone

Kesä on tietokonemielessä vähän kuollutta aikaa! Oma koneeni kuumenee alta aikayksikön, prosessorin lämpötila menee yli 60 asteen ja se on PAHA juttu! :( Pahimmassa tapauksessa laite voi mennä kokonaan jumiin jos liikaa kuumenee. Tai sitten se sulkee itse itsensä. Yleensä tietsikkaa voi pitää päällä esim. tunnin tai kaksi, mutta sitten se on taas suljettava ja odotettava jäähtymistä.

Kun on tällainen "aikaraja" niin se pistää aika jännittävän haasteen bloggaamiselle.Vähän niin kuin kotona olisi tulipalo, ja kaikki TÄRKEÄ pitäisi valita ja pelastaa todella nopeasti, tai se palaa. Mitä sitä sitten mukaansa valitsisi? Itse ottaisin valokuvat, päiväkirjat ja kirjeet.. Hehe, taitaisi tulla Suklikselle melkoinen taakka kannettavaksi, niitä kun on niin PALJON! Selkä vääränä palavasta talosta ulos! :)

Nyt kun tietokone helteessä käryää, niin saan miettiä mikä on kirjoittamisen arvoista. Oikeastaan tekee mieli mainita hassu juttu kunnan keskustasta: näin rullatuolissa olevan aika vanhan miehen, jota työnnettiin siinä tuolissa. He olivat juuri tulleet kaupasta ja se rullis oli lastattu täyteen kaikkea.. Oli talouspaperipakkausta ynnä muuta. :) Sen lisäksi sitten sillä avustajalla (?) oli kauppakassi käsivarrellakin. Se näytti jotenkin hauskalta.. Pieni asia, mutta lystikäs, koska siinä paljastui sellainen ajattelutapa: että voi olla vammainen, voi olla rulliksessa, mutta JOTAIN positiivista siinäkin on - asian kanssa ollaan sinut. Tai näin ainakin mä mietiskelin!

Itsellekin tuli hymy huulille kun katsoin sitä kuormattua tuolia. :) Sitä ennen ei hymyilyttänyt yhtään vaan RAIVOSTUTTI!! Romurautani on nimittäin sisältä todella sotkuinen ja se alkoi rassata mua eilen. Tuli mieleen, että entäs jos vaikka poliisisedät pysäyttää mut ja haluaa nähdä rekisteriotteen ja puhalluttaa yms.. ja sitten ne näkevät kauhean kaaoksen siellä auton sisällä. :( Jotenkin ärsyttää, kun siellä on mariannejen käärepapereitakin vielä.. vaikka söimme niitä joskus toukokuun alussa, kun mulla oli MÄSSY. :( En ole sitten viitsinyt niitä korjata sieltä.

Kumma juttu: puunaan kotia ahkeraan ja käyn suihkussa, mutta käsilaukkuni ja autoni ovat melko kaoottisia, eikä se mua useimmiten vaivaa. Käsilaukkua ei viitsi siivota, koska tulee aina mieleen, että jos sittenkin JOTAIN siitä tavaramäärästä sattuisi vielä joskus tarvitsemaan. Autoa ei viitsi siivota, koska auto on yleisesti ottaen ihan tyhmä ja mulle se kuitenkin on vain pelkkä kulkuväline.. eihän bussit, junat ja metrotkaan ole mitenkään nuoltuja sisältä. Vaikka ei niissä toisaalta ole karkkipapereita lattioillakaan! :(

[Prosessori on 58 astetta..]

Täydellisten rintsikoiden metsästys

Lupiinissa oli juttua äitiysvaatteiden rajoittuneisuudesta. Minä olen jo pitkään etsinyt täydellisiä rintsikoita, mutta se on vaikeaa! Mulla on A-kuppi ja tuntuu kuin kaikki hemmetin A-kupilliset rintsikat olisi toppauksin ja kaarituin varustettuja malleja! Nyt olen itse jotenkin ihan saanut tarpeekseni kummastakin, eli siis kaarista ja toppauksista. Onko IHAN MAHDOTON ajatus, että joku pienirintainen voisi itse asiassa olla sinut rintojensa koon kanssa?? :( Ne toppaukset aina vain vihjaavat, että voi voi sinua lautaparka, kyllä me autetaan luomaan illuusio isosta povesta.

Kaarituet haittaa mua, jos haluan loikoa sängyllä. Enkä muutenkaan enää pidä niistä.

Tahtoisin rintsit, jotka olisi aika lujasta, paksuhkosta kankaasta - vähän kuin sporttiliivit - ja ilman kaaritukia ja ilman toppauksia! Kokeilin sloggiliivejä, mutta niissä se kangas oli ihan mielettömän ohutta, se ei antanut siksi tukea [ja kaaret oli niissäkin!] ja lisäksi vähän nolosti nännit näkyivät läpi tummina. Käytä sitten ohutta valkosta paitaa, kun rintsikat ei peitä nännien väriäkään..! Kaikki näkyisi läpi!

Sporttiliivejä tykkään joskus käyttää, ihan silloinkin kun en sporttaa, mutta onko oikeasti mahdotonta löytää tavalliseen käyttöön tuollaisia rintsejä.. ja mieluiten niin, ettei maksaisi miljoonia. Tällä hetkellä käytän tosi paljon lastenosastolta ostamiani lasten "rintsikoita", koska niissä ei ole toppauksia eikä kaaria. ;) Mutta onhan se tietty vähän hassua painaa ympäriinsä joissain perhoskuvioisissa pikkutytönliiveissä. ;) Joskus olen alushousujakin lastenosastolta ostanut, koska ne ovat huokeita ja useimmiten täyttä puuvillaa.. ei mitään keinokuitua, jotka ärsyttää ihoa.

Mäs-mäs-mässäilystä

8 kokonaista vuorokautta herkkuiluun. En tiedä viitsiikö enää edes mässyistä puhua, kyllä on niin pieneksi mennyt Sukliksen huvit. :( Viimeksi tein sellaisen mansikkakakun.. ja se onnistui todella hyvin - mitähän seuraavaksi leipoisin? :) Mulla on joku rahkanhimo, rakastan rahkaa ja juustokakkuja ja kaikkea sellaista happaman makeaa! Kesäisin maku myös vie hedelmäiseen ja marjaiseen suuntaan - pitäiskös sitten valintani olla ananasaurinkoinen pitkästä aikaa? Creme fraichea, ananasmurskaa täytteessään, nam! Kaurakekseistä ja kookoshiutaleista pohja!

Mutta sitä ehtii vielä harkita. Viimeksi nautin kovasti ihan tavallisista dominokekseistä. Oli ne vain hyviä.

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Feministin raivoa

Suklis on tyrmistynyt. 20-vuotias mies on harrastanut seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa. Vapaaehtoista, muistetaan mainita. Voihan sensuroitu, eikö jotkut kiimaiset kollit osaa edes LAPSIA jättää rauhaan?? Ja mua ei erityisemmin kiinnosta tietää oliko tytöllä mensut ja rintavarustus, koska 12-vuotias on lapsi, piste ja loppu! Vaikka olisi kroppa kuin Pamela Andersonilla Peivatsin aikaan ja vaikka olisi kuinka intona petipuuhiin.

Joskus oikeastaan koko miessukupuoli tympii mua. Tiedän, todellakin TIEDÄN, että nuo 12-vuotiaan hässijät ovat todella pieni vähemmistö - mutta silti. Arvatkaas ketkä tekee 90% väkivaltarikoksista? Ja ketkä raiskaa? No miehethän ne asialla on. Joskus siinä on jotain pelottavaa kun sitä alkaa ajatella.

Feministi herää Sukliksessa! Muutenkin joskus suututtaa muutama asia. Esimerkiksi meidän perheessä aina Äetmuori vaati meiltä tytöiltä [Siukulta ja multa] ymmärrystä Isukille. Isukki [aikuinen mies!] ei osannut ilmaista tunteitaan, Muori opasti, ja siksi meidän piti ilmaista tunteemme Isukille. Piti halata, piti sanoa että rakastettiin. Isukki tykkäsi siitä, vaikka ei osannut vastata siihen, näin Muori sanoi. En tiedä tykkäsikö vai ei! Tuntuu kuin kokonaiset miessukupolvet olisi hemmoteltu siihen pisteeseen, että saavat olla minkälaisia mörököllejä vaan, koska [gasp!] 'onhan he miehiä'! Voi nerokkuutta! Samalla tavalla sitten hyväksytään se, että nämä luomakunnan kruunut asuu kotiaan kuin sikolättiä, ei vaivaudu pakastepizzaa kummoisempaa ruoanlaittoa opettelemaan, käy vieraissa, laiminlyö äitinsä ja isänsä merkkipäivät ja jne jne. LOPUTTOMIIN.

Juuh, kunpa olisin syntynyt mieheksi! Ajatella, saisi olla ihan minkälainen sika vaan, ja silti lauma naisia ihastelisi ympärillä.

Toinen juttu. Olen huomannut, että NAISET antaa kauhean helposti todella positiivista palautetta miehille. Minä olen saanut kuulla moneen otteeseen naisilta, kuinka mulla on hyvä mies. Ja ONHAN hän sitä tietty. Mietin vaan, että on se vaan kumma kun miehen kaverit/tutut [miespuoliset siis!] ei samalla tavalla sano musta. Ja naiset taas - tuntuu vähän kuin naiset arvostelisi miehiä paljon lepsumman mittapuun mukaan kuin toisia NAISIA. Miehet on ihania, jos viitsii kerran vaivautua roskapussin viemään, mutta toiselle naiselle ei tunnustusta suotaisi sitten millään!

Ja näin tämä kuvio vaan jatkuu sukupolvesta toiseen. Masentaa! Ja raivostuttaa.

Pelkosisarukset: tervehtimiskammo ja viittaamispelko

Voin olla äkösäkki, mutta se ei johdu naminhimosta!! Oikeastaan nyt ei ole naminhimoa ollenkaan! Eikä ole sellaisia 'vieroitusoireita' joita saattaa joskus olla mässäilyn jälkeen. Silloin saattaa ensimmäinen mässytön viikko olla vaikea.. mutta NYT ei ole. Oikeastaan tekisi mieli mennä ulos kävelemään ja ehkä menenkin. Joskus mulla on ollut vaikeaa mennä kävelylle, koska pelkään ajoittain ihmisten tervehtimistä. [Kornia ja hullua, tiedetään!] Pelkään sitä, että ääneni on kimakka tai epäaito tai jännittynyt. Pelkään, että nyökkään liian aikaisin tai liian myöhään. Tämä pelko on varmaan sukua sille kouluaikaiselle VIITTAAMISPELOLLENI.

Tietysti aina tervehdin ihmisiä, vaikka pelkäänkin.. Maalla ei oikein voi asua tervehtimättä, täällä kaikki tervehtii kaikkia ja se on kivaakin. Mutta kyllä se jännitystä luo!

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Tilinteko

Mässyt on taas vietetty, on aika vilkaista vähän että mitä tuli tehtyä. En oksentanut, en edes ripuloinut - hyvä minä. Silti jossain vaiheessa tuli niin kiukkuinen olo, että teki mieli huutaa! Syy siihen on tuo meidän ruokakaappi. Jotain SAIRASTA on siinä, että se NOTKUU nameja! Miksi minä en voi olla niin kuin kaikki muut ihmiset, ja ostaa vaikka herkkuhimoon suklaalevyä, yhtä levyä, ja pärjätä sillä? Jotenkin saan jotain outoa turvallisuudentunnetta [TYHMÄÄ!] siitä, kun kaappi notkuu. Se on raivostuttavaa! Joskus pelkään ihmisten näkevän sen herkkupaljouden, jos esim. tulee vieraita ja laitan kahvia ja kaivan kaapista keksiä. Siellä nimittäin on muutakin kuin vain keksiä!

Joskus tekisi mieli mättää ne kaikki namit sieltä ROSKIKSEEN! Ja sillä selvä, bye-bye vaan. Mutta en tee sitä.. Siinä on mulla sellainen ristiriitainen halu.

Sitten nykyisin en edes pysty syömään paljon suklaatia! Miksi sitten sitä pitää kasata? Mikä se turvallisuudentunteen tarve on..? Nykyisin on kauppat sunnuntaisinkin auki, joten jos herkut kesken loppuisi niin saisihan niitä lisää! Musta vaan tuntuu että jotain kauheaa tapahtuisi, jos herkkuja EI olisi silloin kun niitä on aikomus nauttia.

Ja ihan kuin jotkut herkut nyt oikeasti TOISI turvallisuutta??!!?? Ei ne sitä tee. Kai mä olen oikeasti sitten todella pelokas ihminen, kun tarvitsen tuommoista turvallisuuden illuusiota.

Aitoudesta

Se on muuten kumma, mutta parhaat ihmissuhteeni olen aloittanut sellaisina hetkinä, kun EN ole yrittänyt epätoivoisesti olla 'normaali' ja hymytyttö. Silloin kun pelokkuuteni ja hermostuneisuuteni on ollut ihan käsinkosketeltavaa, silloin olen myös ystävystynyt syvällisesti. Eikös olekin kummallista?? Vaikka luulisi ettei sellaisen hermostuneen hiiren kanssa kukaan tahdo olla. Äetmuori aina niin sanoi, että pitää olla itsevarma ja hymyilevä, koska semmoisen ihmisen kanssa kaikki tahtovat olla. Mutta omassa elämässäni tuo ei olekaan osoittautunut todeksi.

Parhaan ystäväni tapasin 1. opiskeluvuoden syksyllä. Mä olin silloin ihan pallo hukassa. Notkuin jossain kansliassa ja kyselin jonkun kurssin perään. Kanslisti kärsivällisesti selitti, että juu, se kurssi muuten ei edes ole tänään eikä siinä paikassa, missä luulin sen olevan. Mulle oli sinä päivänä tullut muutenkin kuraa niskaan, oli ollut kaikkea byrokratian hamsterinpyörässä juoksemista joten olin väsynyt ja tosi onneton. Mietin, että jos en pärjää kun sekoilen jo kurssien alkamisaikojen kanssa näin pahasti. Ja samassa astui tuleva paras kaverini sisään hoitamaan jotain asiaa. Hän näki mut, epätoivo silmissäni ja pelko puserossa, jankkaamassa siitä kurssista kanslistin kanssa. Ja sitten vain aloimme jutella. Mulla ei ollut aikaa eikä energiaa alkaa "esittää" mitään reipasta tyttöä, vaan olin oma säikky itseni.

Me muuten olemme ystäviä vielä tänäkin päivänä.

perjantai 19. kesäkuuta 2009

"Etupylly"

Seksituuli jatkaa puhaltamistaan tässä blogissa. Nyt pohdin miksi meillä ei oikeastaan mun lapsuudessa ollut mitään sanaa naisen sukuelimille. Kun lapsena joskus sai kehotuksen pestä, niin se tehtiin kiertoilmaisulla: "pese sieltä kanssa.." ja sitten tosiaan käytettiin sellaista hassua sanaa kuin ETUPYLLY!

Minä en oikeastaan tiedä miksi pimppaa pitäisi sanoa. Kai sillä on joku aikuisille disainattu sana? Joku, joka ei ole tolkuttoman rivo. Kai se sitten saa pimppa olla edelleenkin mun mielestä. Meillä kotona jos olisin sanonut pimppi tai pimppa, niin sitä olisi pidetty rumana. Vagina tai emätin taas tarkoittaa sitä sisäosaa. Pissareikä olisi superkorni ilmaus sekin! Miehillä on tässäKIN suhteessa helpompaa, on kikkelit, pippelit, kalut, hepit. On valinnanvaraa. Ja sitten ne rivot ja ronskit kanssa.

JuhannusMÄSSY lähestyy, tunteja laskee Suklis!

No semmoisia juhannusmaisia mietteitä tänään. ;) Suklis on kuitenkin paastonnut kiltisti, mitään en ole tänään syönyt. ;) Kun on valmistauduttava Mässyn Yöhön! Siihen on enää vähän reilut 9 tuntia aikaa. Laukkasin kauppaan tänään ja olihan yllätys kun siellä EI ollut kauhea ryysis. Oltiin ihan varmoja miehen kanssa, että sinne muuten jumitumme. Muttei liikenne ollut raskasta. Tai sitten kaikki oli menossa eri suuntaan kuin me.

Miksiköhän muuten kaikki skitsoaa kauheasti juhannuksesta ja muista 'pakollisista' juhlapäivistä? 'Mitäs tehdään juhannuksena, minnes mennään?', semmoista murehtii vähän joka toinen. Ihanko oikeasti on PAKKO 'mennä' jonnekin kun MUUTKIN menee? Juuri silloin kun tiet on täynnä populaa ja sääkään ei helli. Mutta kai se on sitten pakollista. Tai muuten on 'outo'.

Itse en ole enää aikoihin jaksanut innostua oikein noista pakollisista (?) kuvioista. Vappu on kiva juhla työväenaatteen vuoksi, mutta kun sitä ei enää oikein kukaan muista! :( Siitä on tullut sellaista ördaamista ja ihan vaan 'pelkkää' juhlimista ilman aatteita! Ja ihan sama on juhannuksen kanssa, useimmille sekin on syy juoda pää täyteen.

Jostain syystä ahdistun aivan tolkuttomasti jos mun pitäisi lähteä ajamaan jonnekin ihme paikkaan kauheassa ruuhkassa. Kerran olimme miehen kanssa menossa mun kotoseudulle niin, että joku rekkajono hidasti kulun tosi etanavauhdiksi ja olin kyllä hätää kärsimässä! Ei ole kiva kun on muutenkin pitkä matka, niin vielä sitten jumittaa jossain jonossa. En haluaisi oikein mitään juhlia niin, että sitä edeltäisi tuommoinen autosuma. Voisi juhlamieli mennä..

Hassua muuten autoillessa, kun ajamme miehen kaarassa niin joskus yritän automaattisesti pistää syöksyvyön kiinni hänen lukkoonsa. :) Kun olen niin tottunut oman romurautani systeemiin, ettei se kuskinpuoleinen vyölukko toimi. Mies oikein tänäänkin sanoi, että mitäs hamuilet, kun oli käteni jo tunkemassa vyötä hänen lukkoonsa. :)

Mies tekee huomion!

Tänään muuten mies sanoi, että ei ole eka kerta kun äitini läheisyys [siis maantieteellinen läheisyys, silloin kun olemme siellä hänen seuduillaan käymässä] saa minut ostamaan ihan hölmön kokoisia, liian suuria vaatteita! Viimeksi siellä ollessanihan pistin rahat semmoisiin numeron 42 shortseihin. Mies vaan muistutti mieleen, että viime kesänä tein ihan saman tempun, ostin jotkut sitä kokonumeroa olevat HOUSUT.. kun siis oltiin siellä Muorin läheisyydessä. Ilmeisesti hän saa mut skitsahtamaan totaalisesti mitä tulee vartaloon ja kokoon.

Muori valitti viimeksi nähdessämme, että olen muka liian laiha! [Uskomatonta tuubaa, koska EN TODELLAKAAN ole liian laiha!! En!! Olen normaali, ihan oikeasti.] Ei ole 'naisellisuutta' ollenkaan. Naisellisuus = isot tissit. Tämä tissiasia on inhottava!! Kerran eräs mies antoi mulle loistavan neuvon, että kuinka saavuttaa D-kuppi: 'söisit enemmän!' Jotkut ihmiset ei käsitä että sitä voi syödä kuin teuraaksi menevä sika, mutta silti ei tisut kasva! Peppu sen sijaan voi levetä! :)

Yhdelle ystävälleni tuli niin paha rintakompleksi, että hän alkoi suunnitella SILIKONEJA! Siis ihan 'tavallinen' nainen, ei mikään isorikas, ajatteli pistää säästönsä silikoniin, kun ei rintavarustus ollut kyllin uhkea B-kuppisena!! Yritin tosi hienotunteisesti sanoa, että hänellä on kaunis vartalo ja mitään ei ole liikaa tai liian vähän, mutta kyllä se vain häntä vaivasi, rintojen koko siis. Hän ei kuitenkaan hankkinut niitä silikoneja, leikkausten hinnat hirvittivät liikaa. ONNEKSI.

Toisaalta suuririntainen nuori tyttö voi kuulla kummaa vinoilua omistaan! 'Tissit kuin vanhalla mummolla' sanoi kerran yksi exäni sellaisesta tytöstä, jolla oli suuret rinnat. Ja kun ne olivat luonnolliset suuret rinnat, niin ei ne tietenkään ihan suoraan taivaisiin osoittaneet! Eli ei kelvannut. Muutenkin tuo exä oli vähän ihme tyyppi. Hänen parhaalla ystävällään oli huomattavan ylipainoinen tyttöystävä Satu ja eipä kyllä oltu varmaan yhtään sellaista iltaa yhdessä, ettei hän olisi jossain vaiheessa alkanut mulle kauhistella sitä, kuinka lihava tuo Satu oli ja kuinka hänen kaverinsa on sellaisen naisen kanssa. Joskus hän vielä hyräili sitä höhlää laulua 'Sopivasti lihava' jopa tämän Sadun kuuluvilla!! :( Ei siksi että tuo Satu olisi kauheasti piitannut, hän oli aika kipakka luonne ja pystyi kyllä pitämään aika hyvin puolensa.

Pian pullaa mä punttaan..

Voi pullataikinaa varten on jo huoneenlämmössä pehmenemässä. Laskeskelin, että klo 20 mennessä pitäisi olla taikin [taiki = taikina hirviökielellä] valmiina ja nousemassa. Sitten pysyn aikataulussa, eli voin kello 00:00 AHTAA, tai siis pikemminkin herkkuilla kohtuudella, koska en enää oikein PYSTY mihinkään suursuorituksiin. :(

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Seksuaalinen Suklis

Seksuaalisuus on osa minuutta, siksi valotan myös sitä, enkä vain puhu MÄSSÄILYSTÄ ja muusta. Oikeastaan nyt kun asiaa mietin niin seksuaalisuudella ja syömisellä on vahva yhteys: miten syön, siten sekstaan. Ja se on totta myös!

Ihan kuten syömisessäni vaihtelee askeettinen ankaruus [arki] ja ylenpalttinen herkkuilu [=MÄSSY], niin on ollut myös seksissä. Seksihommat aloittaessani en suoraan sanottuna tajunnut koko jutun clueta. Vähän noloa tunnustaa, mutta pääsin seksin makuun kunnolla vasta n. 5 vuotta sen aloittamisesta!!! :) Ja sitten meni överiksi.

Suklis Lutkailija, Suklis Seksiseko - wanhoja äijiä, nuorempia äijiä, kokeiluja SM-puolella. Ensimmäinen varsinainen pään räjäyttävä seksikokemus oli miehen kanssa, joka ei muussa mielessä merkinnyt mulle mitään. Hän oli rakastunut Suklikseen, mikä ei ole ihme: kai sitä 5-kymppinen villiintyy, kun 2-kymppinen tyttö on lähimaastossa. Projekti "viedään Suklis alttarille" kariutui kuitenkin.. koska mulle tuo mies oli vain hyvää seksiä. En tajua miksi, koska hän EI ollut ulkonaisesti viehättävä [kaljuuntuva!!] ja henkisessä mielessä ei meillä natsannut. Joskus melkein inhosin koko tyyppiä. Mutta meillä oli kemiaa sängyssä. Opin siitä suhteesta sen, että joskus inho/välinpitämättömyys voi olla oiva mauste seksissä.

Meillä kotona ei tietenkään suoraan jankutettu mitään että naisen on oltava 'pidättyväinen', mutta sanattomasti se tehtiin selväksi. Äetmuori esimerkiksi oli tosi huolissaan, kun Siukulla oli 21-vuotiaana jo 3. partneri (hui!!) menossa. Äetmuori ajatteli kai asiaa siltä kannalta, että me pysymme pikkukaupungin tyttöinä ja pikkukaupungin tytölle tulee helposti "sellainen maine". Tietty Siukun kohdalla se riski oli olemassa, koska hän deittaili paljon oman ikäisiään poikia ja suhteellisen pienistä piireistä. Mutta en usko tiukkapipoisimmankaan huorittelijan alkavan suhtautua ennakkoluuloisesti tyttöön, joka 21-vuotiaana harrastaa seksiä 3. vakavan poikaystävänsä kanssa? Siukku ei koskaan ole ollut mikään antelias nainen siinä mielessä.. Muorin mielestä tietty saattoi olla.

Siukun seksiasiat tuli perheelle tiedoksi, kun hän kerran jätti e-pillerilevynsä kirjahyllyynsä ja siellä se huomattiin. Meillä ei paljon jäänyt asioita huomaamatta. Mutta Äetmuori ei muuten koskaan kertonut Isukille näistä - Isukki pidettiin ulkopuolella. Oikeastaan nyt kun asiaa ajattelen, niin pitikö Muori oikeastaan Isukkia edes perheenjäsenenä?? Niin säännöstellysti hän antoi perheensisäistä infoa Isukille. Jos Muori olisi edes joskus antanut Isukin ymmärtää, että kaipasi hänen tukeaan kasvatuksessa - olisiko se kiinnittänyt Isukin perheeseen lujemmin? En tiedä, enkä syytä Muoria siitä jos Isukki ei viihtynyt.. mutta järki sanoo, ettei siitä haittaakaan olisi ollut! Omassa perheessään Siukku tekee nyt tuota samaa - pitää H:n perhekuvioiden ulkopuolella. H. elää paljon harrastustensa kautta, Siukku tekee perhettä ja lapsiaan koskevat päätökset.

Muori ei ikinä hyväksyisi sitä tapaa jolla olen harrastellut seksiä. Ihan puhtaasti yhden illan juttujakin, no strings attached. Tuon yhden pään räjäyttävän jutun jälkeen halusin kokea lisää ja onnistuinkin. Se oli ihan vain fyysistä, mutta opin senkin että rakastelua - seksiä, naintia - voi oikeasti OPETELLA. Se on taito. Huono rakastaja, mies tai nainen, on ihminen joka ei ole viitsinyt vällyjen välissä ottaa selvää mitä siellä voi tehdä.

Opin senkin, että jotkut miehet ovat vähintään yhtä pinnallisia kuin naiset ja kaksi kertaa niin epälojaaleja. Käsittämätöntä että joku 5-kymppinen olisi valmis pistämään elämänsä kertaheitolla uusiksi ja "vaihtamaan nuorempaan" vain parin nainnin jälkeen! Huh!! Onneksi tietenkään kaikki eivät ole sellaisia, mutta sain kyllä kuvan siitä ihmisen raadollisesta puolesta. Joillekin miehille naiset ovat pelkkiä pokaaleja. Sanotaan myös että naiset sotkee tunteet ja seksin - no osaa miehetkin sitä tehdä. Ei ole mukavaa jos on sovittu, että pidetään homma fyysisenä, niin sitten aletaankin ruikuttaa suhdetta ja muuta. Mulla ainakin siitä tuli petetty olo. Sitä paitsi pelkään melkein sellaista 'liiallista' huomiota. Tulee mieleen, että onko tyyppi tasapainoton.

Muori oli seksiasioissa aina niin ehdoton. "Aviorikos" oli väärin, ehdottomasti väärin, kerran kun sen tekee niin liitto poikki vaan, se oli Muorin kanta. Hyvä on, hänellä on oikeus mielipiteeseensä, mutta ei se tarkoita sitä että se olisi ainoa oikea! Muori halveksi Isukin veljen vaimoa, joka antoi miehelleen anteeksi pitkään kestäneen sivusuhteen. Yritin joskus hulluuksissani puhua Muorille [Suklis Hölmöläinen], että eikö siinä ratkaisussa ollut jotain hyvääkin. Kyky antaa anteeksi, halu säilyttää avioliitto ja perhe. Mutta Muori melkein vain suuttui kun puhuin sellaista.

Ehkä tästä johtuen mun on itseni kauhean vaikea ymmärtää mitään suhdetta niin, että siinä olisi joku OMISTUSOIKEUS toiseen. Jos mies vaikka harrastaisi seksiä jonkun toisen kanssa, niin en usko että jättäisin hänet. Koska tiedän miten vähän se voi merkitä ja miten nopeasti sen ihmisen naama ja jopa nimi unohtuu. En itsekään muista kaikkien partnereideni nimiä tai näköä.

Muorin tuomio ulottuu aina myös julkimoihin. Kerran hän puhui siitä Ilkka Kanervan naisystävästä, kuinka hän voi elää suhteessa kun mies tekstiviesteilee muiden naisten kanssa. Mutta mun mielestä tuo on oikeastaan aika ymmärrettävää. Ei kai KUKAAN voi alkaa suhdetta jonkun I.K.:n tyyppisen kaverin kanssa ja kuvitella, ettei tässä enää mitään muita naisia kuvioissa ole?? Varsinkaan kun tyyppi ei vielä ole ihan täysin ikivanha [lähestyy tosin pian sitä rajaa]. Jotkut miehet nyt yksinkertaisesti OVAT naistenmiehiä ja sitä joko elää sen tosiasian kanssa tai valitsee toisen kumppanin. Muori ei koskaan voi tajuta sitä, että suhdetta voi lähestyä myös näin. Punnita järkevästi ja harkiten toisen puolia - avoimin silmin - ja miettiä lähdenkö mukaan juuri TÄHÄN. Ovatko tämän ihmisen viat niitä vikoja, joiden kanssa voin elää vai pitäisikö niiden olla toisenlaisia?

Isukki esimerkiksi oli naistenmies kuin olla voi, siis parhaina päivinään. Naiset pitivät Isukista ja hän piti naisista. Isukin isäkin oli hiukan aviovaloja vapaasti tulkitseva.. Luulisi että Muori olisi siitä jo vähän vetänyt johtopäätöksiä. Isukin suku oli vähän sellaista.. avioliitot pysyivät koossa, mutta se ei tarkoita että ne olisivat olleet "uskollisia". Ja kuka meistä sitä voi tuomita?

No se seksistä tältä illalta. Nykyisin elän seksuaalisessa mielessä askeettista aikaa, en ole kauhean kiinnostunut mistään eroottisista kokemuksista. Mulle riittää mies ja meidän suhde, kai siksi kun olen kokenut kuitenkin muutakin. Enkä usko että sorrun SEKSIMÄSSYYN, siinä suhteessa syömisen ja seksin välillä taas on ERO. Seksimässy oli jotain joka vain täytyi saada kokea - ruokaMÄSSY on semmoista että se pitää kokea aina uudestaan. :)

Leivontasuunnitelmat selkeytyvät

Juuh, taidanpa tosiaan leipaista sellaisen Aschan-tyyppisen mansikkatortun. Sitä tässä jo aiemmin harkitsin ja nyt on päätös aika vakiintumaan päin. Inhottaa tämä kylmä kesä mutta yksi hyvä puoli siinä on: tulee aika helppoa pullanpunttausta perjantaina, ei leipominen suuremmin rasita kun ei ole kuuma. Edellyttäen siis että keli jatkuu tämmöisenä juhannukseen asti.

Siivonnutkin olen taas ahkeraan. :) Hih, kolmas pyykkikoneellinen tuolla jylmäytyy nyt.. täytyy valvoa sen verran että ne vaatteet tulevat puhtaiksi ja pistää kuivumaan sitten.

Kotona tehtyä korvapuustia ei voita mikään! Heh ja meinasin unohtaa - on keskiviikon puolelle kello rientänyt, joten 2 kokonaista vuorokautta MÄSSYYN enää! :)

maanantai 15. kesäkuuta 2009

"Käsityöihminen" Suklis

Sukliksessa onkin salattu puoli: mussa asuu pieni käsityöihminen! TOSI pieni, sellainen KÄÄPIÖ noin suunnilleen.. :) Aloitin tänään lyhentämään yksiä tosi ihania housuja. Niistä piti ottaa lahkeista viisi senttiä pois, mikä ei tietty ole paljon mutta aika välttämätöntä kuitenkin! Pääsin jopa ompelukoneelle asti mutta sitten tökkäsi!! Alalanka meni jotenkin ihan solmuun ja siitä tikistä tuli kauhean näköistä! Oli pakko parkua mies hätiin.. Hän sitten loppujen lopuksi ompeli ne, kun mä ensin olin ne neulannut valmiiksi. Mies öljysikin sitä konetta, kun ei sitä kai ole pitkään aikaan tehty!

Että semmoinen hyttysen kokoinen käsityöihminen mussa asuu.. :( Lahkeista tuli kuitenkin hyvät, olin osannut aika tasaiseen leikata ja päärmätä. Hyvä minä. :) Olin vaan vihainen siitä ompelusotkusta, kun ensin aloin ajatella että meitä on petetty jotenkin ompelukonekaupassa. Mies kuitenkin sanoi että luultavasti se langan sotku oli jotenkin meidän syy! :(

Kotona ruumiissani

Kirjoitin tuohon edellisen postauksen Veloenan kommenttiin, että joskus 'takaisin antamista' yrittäessäni en ole tuntenut olevani ITSENI, minulla on ollut itsessäni VIERAS olo. Kuin mun paikalla olisi joku tanaleukainen liisa jaakonsaari.. en osaa sitä paremmin sanoa, liisa jaakonsaari vaan tulee mieleen! Ja se ihminen en ole minä. Sitten jos olen antautunut tuollaiseen 'takaisin antamiseen' tai 'puoleni pitämiseen' niin hyvin usein se on myös johtanut sen ihmissuhteen tuhoon.

Koska mulla on yksinkertaisesti ollut vieras olo ja olen säikähtänyt sitä! :( Ja olen miettinyt että vastapelurikin sen vierauden on varmaan nähnyt tai vaistonnut?? Ja oudoksunut sitä ja mua.

Minä en ymmärrä miksi en voi olla VÄLITTÖMÄMPI ja vaikka sanoa sitä ihmisille suoraan: "Musta tuntuu vähän oudolta kun olin niin tiukkana omista oikeuksista, musta tuntuu silloin kun olisin vähän joku muu, toivottavasti sulle ei tullut jotenkin outo olo?" Miksi en saa tuota suustani?? Ovatko kaikki ihmissuhteeni epärehellisiä? :(

En muuten käsitä miksi aikuiset mun lapsuudessa aina kehotti lapsia 'pitämään puolensa'. Lasten maailmassa muuten sellainen nokkelasanaisuus ei välttämättä auta: kiusaustilanne etenee helposti fyysisen väkivallan puolelle, jos sanallisesti ei uhria saada nöyryytetyksi. Ja siinä tilanteessa on aika paha sitten tehdä yhtään mitään.

Olen kotonani ruumiissani silloin kun sen elekieli ja fysiikka noin muuten on tasapainossa henkisen minäni kanssa. Kun saan olla sellainen kuin olen, aidosti. Kun ei tarvitse esittää valkohammashymyä ja reipasta tyttöä. Kun saan reagoida konfliktitilanteeseen kuten haluan. Mulla nimittäin on niin, että kotitaustasta varmaan johtuen mä EN halua joutua sellaiseen konfluktitilanteeseen, joka voisi äkkiä laajeta ja syvetä. Haluan mieluummin miettiä asioita ensin itsekseni ja sitten vasta palata asiaan, jos on joku ristiriita ihmisen kanssa. Koska olen huomannut että jos siinä ja silloin kiihtyneessä mielentilassa alkaa jotain toimittaa, niin ei siitä mitään tule. Aika ja etäisyys auttaa.

En myöskään osaa tai halua RUNNOA tahtoani läpi.. se on Äetmuorin tapa ja tavoite minkä hän on myös mulle antanut. Hänelle puolensa pitäminen tarkoittaa juuri tätä, sitä että oma tahto tapahtuu. Mutta eikö se voisi olla myös sitä, että ihminen osaa ja pystyy antamaan eriävän mielipiteen rauhallisesti.. vaikka se ei sitten tarkoittaisikaan oman tahdon läpimenoa, niin eikö sekin ole jotain..?

Vieraita oloja

Mulla on muulloinkin ollut VIERAS olo, kuin en olisi itseni.. Joskus [usein!] sellainen olo oli talleilla. Tuntui kuin hevosharrastus olisi vaatinut vähän kovempaa ääntä kuin tavallinen elämä ja vähän enemmän "reippautta". Joten yritin olla sellainen, mutta siksi sitten koinkin itseni vieraaksi siinä maailmassa. Onnellisin olin hoitaessani heppoja tai höpötellessäni niille kaikkea. Tai sitten ratsastaessani maastossa, kun ei tarvinnut skitsota koko aikaa, että saako hevosta peruutetuksi juuri tasan neljä askelta, ei viittä ja onko hevonen nyt oikein 'koottu' jne.. :(

Minua hermostutti aina ennen ratsastustunteja niin vietävästi, että masu oli suorastaan kipeä! Pelkäsin saavani ratsuksi hepan, joka ei tekisi jotain väistöjä kauniisti, tai jota en saisi tekemään niitä kauniisti ja siitä tulisi sanomista. Meillä myös tallilla kuvioon kuului ratsastustuntia katseleva "yleisö" joka myös joskus kommentoi.

Möksällä myös joskus oloni on vieras. On koko ajan niin tietoinen olo itsestään ja myös ympäristöstä, sen likaisuudesta.

4 kokonaista vuorokautta..

.. herkkuiluun! :) Taas vaan on niin, että mitä enemmän aikaa on edellisestä herkkuhetkestä, niin sen helpompi on olla ilman herkkuja. Se ensimmäinen viikko on pahin, on vieroitusoireita suorastaan.. :)

Olen sitä leipomisjuttua miettinyt, että pitäisikö kokeilla sellaista Aschan-tyyppistä mansikkatorttua? Eli sokrukakkupohja, väliin joku esim. valkosuklaamousse [en ole varma mitä leipomot käyttää, joku liivatteella jäykistetty mousse niilläkin on] ja päälle toinen sokerikakkukerros ja sen päälle mansikoita ja esim. hyytelösokeria..? Kun mun tekee mieleni mansikkikakkua. :) Ja olisihan se pientä vaihtelua.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

"Takaisin antamisesta" ja kuukautisista!

Koulukiusausta käsittelevästä kirjasta luin sellaisen ajatuksen, että on hullua haukkua lasta, joka ei "puolustaudu" eikä "anna takaisin". Koska jos oikein ajattelee, niin sellainen lapsi on niin sosiaalinen [en muista enää ihan tarkkoja sanoja mitä kirjoittaja käytti] ettei lyötynäkään lyö takaisin.

Meillä kotona aina painotettiin sitä, että pitää 'antaa takaisin'. Nyt vasta olen huomannut sen kovuuden, jolla muakin kasvatettiin. Mun ominaisuuksia, mun omia ja ainutkertaisia ominaisuuksia, pidettiin lähinnä pilkkana. En ollut koulukiusattu, mutta se yleinen asenteeni oli tuollainen, että en halunnut 'antaa takaisin'. Äetmuori aina väitti ystävieni yrittävän 'jyrätä' mut [=hänen ilmauksensa, tuo jyrääminen siis] ja että olin liian TYHMÄ tajutakseni sitä.

Joskus suoraan sanottuna vähän kylmää kun lukee nk. aikuisten ihmisten keskustelua koulukiusaamisesta. Kuinka pitää pistää lapsi karate-tunneille 3-vuotiaana, että voi sitten 6-vuotiaana potkia kiusaajansa sairaalakuntoon. Juuh, mulla tuollainen kyllä särähtää korvaan, ei voi mitään. Eikä sillekään voi mitään, että juuri TUO aikuisten maailman asenne mun mielestä on suurelta osalta vastuussa lasten ja nuorten keskuudessa olevasta väkivallasta!

Mihin muuten hävisi jossain vuosien 1985-2009 välisenä aikana RAUHANAATE? Pasifismi? Missä sitä on, onko enää missään? Joskus ihmettelen miksi poikalasten vaatteet kaupoissa on kuin suoraan jotain univormuja.. on maastokuviota ja muuta sotilasjuttua. Onko tarkoitus jo pieni poika kasvattaa ajatukseen itsestään tappajana?

Keskikaljabaarien mielipide-enemmistö on tainnut voittaa. :( Kaikki lasten lelujen tai tietokonepelien tai telkkariohjelmien väkivaltaisuutta kritisoiva saa varautua kukkahattutädin leimaan. Sitten tulee joku darwinisti selittämään sormi ojossa että katsos Suklis, miehet ja naiset on erilaisia ja poikalasten pitää saada pelata 10 tuntia päivässä jotain murhapeliä tietsikalla.

Muutenkin joskus tympii tämä nykyinen asenneilmapiiri! Jos puhut naisten oikeuksista tai asemasta, niin heti joku ilkkuu tissiliivinpolttaja-femakoksi. Sitten jos puhut lasten väkivaltapelejä ja väkivaltavaatteita vastaan, niin olet se kukkahattu. Jos yrität ihmisiä saada tajuamaan pakolaisen statuksen surullisuutta niin olet HYYSÄRI. Ei saisi enää sanoa mitään mikä kyseenalaistaisi tämän nykymenon, Matti Vanhasen linjalla!

Se nyt oli sellainen purkaus.. :( Suklis on vanhanaikainen!

5 kokonaista vuorokautta.. ;)

MÄSSY se sen kun lähestyy. Sunnuntaita jo eletään, eli 5 kokonaista vuorokautta MÄSSYyn. Mulla onkin nyt joku mässäilyhimo, voi johtua siitä kun kuukautiset alkoi tänään. Alkoivat aika epämiellyttävällä tavalla, olin nimittäin Pikku Kaupungissa tänään miehen kanssa ja siellä kesken ostosreissun..! Inhotti kyllä, kun tunsin että oli alkanut, mutta eihän mulla ollut mitään sidettä tai tamponia. En ottanut viime kierrossa Primolutteja, joten kierrosta tuli tosi pitkä.. en yhtään tiennyt missä vaiheessa kuukautinen tulee!

No, siihen tosiaan voi liittyä naminhimo. :) Ja sitten sellainen hullu tarmokkuus.

Kävin tänään sellaisessa tosi kalliissa suklaapuodissa 'kuolaamassa'.. Mutta en oikeastaan jaksanut innostua niistä yksittäin tai pikku rasioissa ostettavista super-herkuista. Olen kerran maistanut Kultasuklaan sellaisia herkkuja, eikä ne suoraan sanottuna tehneet muhun kovinkaan suurta vaikutusta. Suklaalta suklaa maistuu.. Kai nykyisin monella on löysää rahaa pistää tuollaiseen, mutta ei se makuelämyksenä nyt kovin kaksinen ole.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Autoillessa opittua

Minun autossani on vieläkin turvavyöongelma. Ajajan [minun] turvavyö ei pysy kiinni, lukko on siihen liian kulunut. Laitan siis syöksyvyön kiinni pelkääjän paikan lukkoon. Se toimii, koska sitä on harvemmin käytetty. Ongelmaksi vaan muodostuu se, etten aina muista tätä lukko-ongelmaa! Eilenkin ajoin pitkän matkan syöksyvyö vanhassa lukossa kiinni, eikä se oikeasti pysy! Irtoaa ihan itsestään. Aika kamala ajatus jos jotain kävisi vaikka 100 kilometrin tuntivauhdissa ja sitten olisin taas unohtanut laittaa vyön toimivaan lukkoon...! :( Sukliksesta tulisi melkoista moussea!

No kuitenkin, tämä oli vain sivuhuomio! Eilen ajaessani kävi aika kummallinen juttu. Odotin risteyksessä että pääsisin kääntymään tieltä ja joku vanha ukko pyyhälsi takaani ja oli aivan kuin se ukkeli ei olisi HUOMANNUT mua ollenkaan autoineni siinä! Pässi nimittäin melkein törmäsi muhun.. ja sitten tosi äkkiä teki jonkun kornin väistöliikkeen ja painoi oikealta ohi kumit ulvoen! Ja mulkoili mua tosi pahasti! Juuh, etsi viisi virhettä! Reipas ylinopeus kaupunkialueella, oikealta ohi, melkein ajaa toista päin. Tähän asti olen aina ollut sitä mieltä että vanhuksilla pitää olla oikeus ajaa, mutta voi jessus sentään, jos se ajo on tuollaista..! Ettei edes auton kokoista objektia näe siinä ihan nokkansa edessä! Hakisi kaupasta itselleen uudet silmät!

Kun tuo kävi, niin ensin sen vanhan patun mulkaistessa olin ihan että 'äh, mitä olen tehnyt, taasko olen mokannut jotain..!' Tuo oli 1. reaktio. Vaikka tiesin heti, että tuo seniori siinä sähläsi enkä minä. Miksi aina oletan ensimmäisenä, että kaikki on MUN vikaani, MINÄ toimin väärin ja muut oikein? Vaikka on selkeitä tilanteita joissa asia on ihan päinvastainen.

Kai siinä on kotitaustan vaikutusta. Meillähän saattoi olla joskus sellaisia illanviettoja, että Äetmuori ja Siukku koko ajan ruotivat yhdessä kaikkia tekemisiäni ja niiden vääryyttä ja typeryyttä. Ehkä siitä johtuen ajattelen aina toimivani hullusti.

Ajaminen tökkii juuri nyt aika pahasti. Eilen olin tosiaan liikkeellä ja sitten kävi niin, että auto sammui pariin kertaan ihmisten nähden. Ja jouduin uudestaan käynnistelemään. Lisäksi mun autoni on TAAS alkanut "ulvoa" kauheasti. Sitä tapahtuu silloin kun lähden ajamaan.. se ikään kuin vinkuu tai ulvoo aika kimeällä äänellä [mutta sitä ääntä siis EI ollut siinä kohtaamisessa vanhan äijän kanssa, eli tuo ääni ei voinut olla syy ukon suuttumukseen]. Inhottaa kun ihmiset joskus kääntyy katsomaan sen äänen lähdettä ja se olen.. MINÄ! :( Jotkut ihmiset saattavat myös säpsähtää ja se tuntuu melkein pahemmalta! Kerran näin äidin lapsineen.. Se lapsi kuuli mun rullaatirullaan ulinan ja kääntyi tuijottamaan ja sanoi jotain äidilleen. Äiti sitten selitti lapselleen jotain mua katsellen. :(

Mun on kyllä pakko luopua siitä ajattelutavasta, että itse olen aina syyllinen ja mokaan. Pitää varmaan yrittää ajatella ihan toisella tapaa. Jännä että se ajattelutapa on mulla myös autoilussa. Taitaa olla vähän kaikessa!

7 kokonaista vuorokautta -

- herkkuiluun! :) Mietin että jos tekisinkin piiiitkästä aikaa jonkun täytekakun? Semmoinen on kiva - tein viime vuonna - jossa on lemon curd-tyyppistä sitruunajuttua täytteenä kerman kaverina.. Ja valkosuklaatikuorrutus! Viimeksi tein sellaisen nimipäiväkseni ja siitä tuli tosi hyvä. Tänä vuonna ei sattunut nimppari MÄSSYn yhteyteen, joten enpäs kaakkua saanutkaan. ;) Siinä viimevuotisessa oli sitten vielä muutama mansikka kakun päällä, koristeena ikään kuin. Kinuskikaakkukin jotenkin himottaisi..

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Pelottava maailma?

Viimeksi Muorin kanssa puhelimessa huomasin taas sen, kuinka pelokas hän on. Hän pelkää kaikkea: sitä että jotkut huumehemmot tulevat kolkuttelemaan meidän ovelle, sitä että minä kaadun talvella ja lyön pääni ja kuolen, sitä että lapsenlapset leikkaavat leipää leikatessaan sormeensa ja vuotavat kuiviin. Ihan kuin nykyisin kukaan edes käyttäisi leipää, jota ei ole viipaloitu valmiiksi! Ihan kuin Siukun taloudessa lapset edes söisivät leipää - nehän ottavat hampurilaisen jääkaapista ja iskevät mikroon!

Se on sinänsä outo juttu tuo viimeinen pelko, koska kuten olen sanonut ei Muori juurikaan OIKEASTI piittaa lapsenlapsistaan. Ei piitannut hänen oma äitinsäkään, K-mummi. Kaikki ihmiset vain eivät ole lapsirakkaita, eivät nauti lasten kanssa olosta. K-mummi jopa kieltäytyi sen ainoan kerran kun Muori oikeasti tarvitsi lastenhoitoapua [Isukin vanhemmat olivat lähdössä matkalle, Isukilla oli joku työhön liittyvä tilaisuus johon Muorin piti myös mennä]. K-mummi vain sanoi, että hän aikookin nyt ottaa koko viikonlopun rennosti, eikä tule lapsenvahdiksi edes yhdeksi illaksi. Kehotti vaan tytärtään hommaamaan jonkun koululaistytön lapsenpiiaksi. Asuimme silloin samassa kaupungissa. Tuo oman äidin ratkaisu muuten loukkasi Äetmuoria mielettömästi ja hän ei sen jälkeen enää koskaan pyytänyt äitiään lapsia vahtimaan. Isukin vanhemmat sitten peruivat matkansa ja hoitivat homman, kuten tavallista.

Tässä oli malliesimerkki siitä millaiset välit lapsenlapsiin on muorinpuoleisessa suvussa. K-mummikin tapasi meitä lapsenlapsia vain Isukin ja Äetmuorin kanssa - ei tullut kuuloonkaan että he olisivat ottaneet meidät luokseen yksin. Me olimme sellainen vanhempien pakollinen lisuke.

No, mutta tuosta pelokkuudesta vielä. Satuin Muorille kertomaan [yritän aina kertoa jotain hassuja juttuja, ettei tulisi riitaa, jotain mahdollisimman neutraalia, mutta se on vaikeaa] että unohdin avaimet koko yöksi tuohon ulko-oveen. Siitä se myrsky alkoi. "Kuka tahansa olisi voinut tulla sisään ja vaikka tappaa teidät! - Kuka tahansa huumehörhö olisi voinut lampsia teidän kotiin!" Muori ei tajua sitä, että moni ihminen täällä muuten pitää ovea KOKO AJAN lukitsematta! Tämä nimittäin on maaseutua, uber-maaseutua! Mitään loistolukaaleja nämä eivät ole, joten jos joku voro sattuisi kiertelemään seudulla, niin tuskin vaivautuisi edes murtautumaan! Tavallisia omakotitaloja!

En yleensä pidä ovia kuitenkaan lukitsemattomina, koska en tykkää siitä että joku vaikka YLLÄTTÄISI Sukliksen yövaatteissa keskellä päivää.. ;) Noloa! Mutta sen takia en pidä ovea lukittuna, että PELKÄISIN.

Muori aina haluaa ajatella pahinta kaikesta. Lapsesta asti sain oppia, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka haluaa mulle pahaa. On raiskaajasetiä ja murhaajasetiä, on hulluja tätejä ja pahoja tätejä ja ilkeitä vieraita lapsia. Itse nykyisin ajattelen niin että oikeastaan suurin osa ihmisistä on ihan OK ja kilttejä ja kunnollisia. Joku pultsarikin voi olla, ei juomisongelma automaattisesti tarkoita että tyyppi olisi juoppo JA raiskaaja! Itse asiassa suurin osa juopoista on aika letkeää väkeä ja suhteellisen vaarattomiakin. Viiden promillen känni ei tee kenestäkään mitään kung fu-tappajamestaria. ;)

Minusta olisi tärkeää opettaa lapset tavallaan olemaan varuillaan - vieraaseen kyytiin ainakaan ei saa mennä - mutta kuitenkin niin, että perusluottamus maailmaan säilyisi. Ihmisen ei ole hyvä elää peläten KAIKKEA. Sitä, että tulee joku tauti [Muorilla on aivan sairas bakteerikammokin ja hän jankuttaa koko ajan käsien pesusta ja siitä kuinka kauppojen kasviksiin ja hedelmiin koskee "kaikenlainen väki" likaisilla käsillään] tai murhaaja iskee. Mun näkökulmasta sellainen vanhemmuus on aika ankeaa, joka on sellaista jatkuvaa pelkoa vain.

Joskus kun olin n. 10-vuotias niin Muori sai televisiosta napattua uuden pelonaiheen: JENGIT! Siitä lähtien hän aina muisti varoitella Siukkua ja mua JENGEISTÄ. Että jenginuoret voi tulla ja haluta meidän taskurahat tai hakata meidät. :) Voi jumatsukka, tuo oli oikeasti huvittavaa, JENGI, paheellinen tuhma JENGI meidän pikkuruisessa provinssikaupungissa?? :) Muorin mielestä meidän käpykylä oli tietysti ihan vertailukelpoinen paheen pesä jonkun Nykin Harlemin kanssa. :)

Mitähän jos onkin niin, että suurin osa ihmisistä on ihan kuten minä itse. Vähän hämmentyneitä, joskus pettyneitä ja väsyneitä, kun arki ei suju. Hyväntahtoisia, mutta epäröivät, että kuinka sen osoittaa. Ihmisiä jotka vaan elää elämäänsä ilman mitään kieroja motiiveja. Muorin mielestä tämä ajattelutapa on tyhmä, koska muut eivät ole kuten minä [ja minä olen HÖLMÖN hyväntahtoinen Muorin mielestä, muuten!] vaan toinen ihminen on HAI ihmisen hahmossa!

Jos olisi mahdollista jutella kuolleiden kanssa niin kysyisin K-mummilta että mitä sellaista hänen elämässään tapahtui, joka sai hänet kasvattamaan tyttärensä pelkäämään kaikkea ja kaikkia?

Eilinen nampinhimo

Viime yönä tuli namihimo! Onneksi se meni aika nopsasti ohi. Seuraava MÄSSY muuten on myös pullanpunttausmässy: olen syönyt pakastimesta kaikki korvapuustit ja nyt pitää tehdä uusi satsi! Pullanpunttaus on joskus aika raskasta kesäiseen aikaan, mutta toisaalta nyt on niin kylmät säät ainakin vielä, että luultavasti tekee vain hyvää saada taikinan vaivaamisesta vähän liikunnan lämpöä jäseniin!

Eilen tuli myös kaksi jaksoa CSI Miamia. Katselin, vaikka raivostutti. Toisessa jaksossa oli sellainen murhaaja, jota oli lapsena hakattu aivan kauheasti sijaiskodissa. Lopussa se haastoi häntä hakanneen läsön ukon.. uhkasi ukkoa aseella. Mutta ei tappanut äijää kuitenkaan. Mua suututti se hikinen läski ukko, raivostuttavaa hakata lapsia! Suklis olisi syöksynyt Petoa päin ja purrut sitä.. ai niin, paitsi etten halua mitään vesikauhua, joten en varmaan olisi purrut.

Niin, siinä CSI:ta katsellessa koin naminhimon. Tuntui taas kauhean pitkältä se aika herkkuiluun, vaikka ei siihen ole kuin 9 kokonaista vuorokautta. Kun ajattelee että kehitysmaissa ihmiset ei koskaan voi pitää mässyä. Siinä on mulle miettimistä!

Kerroinkos muuten viime MÄSSYssä testanneeni Dumle-tuutin ja Fanipalatuutin? Dumle oli parempi, todella toffeinen! Fanipala oli vähän tavanomainen ja sellaista vohvelirouhetta (?) oli siinä tosi vähän. Se oli kuin tavallinen suklaatuutti oikeastaan. Mutta Dumlen otan toistekin. ;)

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Poliittinen pettymys ja pelko!

Olenkohan ainoa joka hämmästelee perussuomalaisten voittoja eurovaalissa? Minä hämmästelen nimittäin KOVASTI! Oikeastaan minua myös masentaa se, olen ollut vähän koko päivän niin kuin hämmästynyt ja pahoillani. Ilmeisesti Suomessa on nyt meneillään jotain sellaista, josta en tiedä tai jota en pysty tajuamaan.

Onko politiikka halveksunut 'tavallista kansaa' [=huoltoasemien baareissa keskikaljoittelevat keski-ikäiset vähän koulutetut miehet]? Mistä voi johtua persuvoitto? Onko kansa aina oikeassa?

Itse olen sitä mieltä että kansan tahtoa pitää kunnioittaa, mutta silti joskus suosittelisin ihmisiä miettimään hetken verran! Äänestäminen voi tuntua reteältä, kun antaa protestiäänen, mutta millaisessa maailmassa oikeasti tahdomme elää?

Minusta on selvä, että me emme selviä ilman maahanmuuttajia! Suomi tarvitsee siirtolaisuutta. Muukalaisuuteen liittyvien pelkojen lietsominen on inhottava tapa hankkia vaalisuosiota!

Minua pelottaa jos Suomesta tulee maa, jossa vieraita ei siedetä eikä ajattelutapoja saa olla kuin yksi!

Olen yrittänyt kyllä suvaita, voin suvaita poliittisesti eri tavalla ajattelevia aina kommunisteista kokoomukseen ja RKP:een, mutta persut ovat jotenkin mulle katkera pala. :( Ne ovat niin kauhean suvaitsemattomia ja jotenkin .. tyhmän oloisia niine homovastaisuuksineen ja Suomi suomalaisille juttuineen. :( Mutta toisaalta ehkä persuja äänestänyt ihminen on sellainen, joka on pettynyt vasemmistoon? Epätoivo voi ihmiset saada äänestämään hassusti. Yritän kyllä ymmärtää persujakin tiettyyn rajaan asti, vaikka itse olenkin kommunisti. Ehkä persujen kannattajissa on paljonkin köyhää väkeä, jotka vain yrittävät jotenkin saada helpotusta oloihinsa, vaikka sitten tuollakin tavalla?

Minä äänestin vasemmistoliittolaista, mutta hiukan kyllä arveluttaa! En ole aina niin vakuuttunut vasemmistoliittolaistenkaan TODELLISESTA vasemmistolaisuudesta. Paljon siellä on sellaista.. rennosti otetaan vaan, tai kuitenkin ollaan salaa suurrikkaiden puolella. Minusta joskus tuntuu, kuin Sukliksen TosiSosi-puolue olisi ainoa todellinen vasemmistopuolue, joka voisi olla. :)

Mutta samapa tuo kai sitten on. :(

After-MÄSSY

Mässäilyt on sitten mässäilty! Juuh, sen huomasin ettei vanukkaat enää maistu, niitä on lakattava ostamasta. Maistelin Lidlistä löytyvää Amanie valkosuklaata krispeillä ja pähkinärouheella - NAM! Melkein tai tasan yhtä hyvää kuin Ritter Sportin valkosuklaa kokonaisilla pähkinöillä. Lidl kyllä osaa!

Seuraavaan mässäykseen on ikuisuus aikaa, en edes vielä viitsi alkaa laskea päiviä - se vain masentaisi. :)

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Ikä ja odotukset

Ikä on sellainen asia, että täytyy olla kolmissakymmenissä ennen kuin sitä OIKEASTI alkaa ajatella. Itse kirjoitin viimeksi odotuksista, siitä ettei elämä mene odotusten mukaisesti. Ei omien eikä muiden odotusten. Yksi tärkeä tekijä näissä odotuksissa on myös IKÄ.

Elämä on ihmisten mielestä sellaista suorittamista. 7 - ja kaikki kyselee miten koulu on lähtenyt sujumaan, 15 - kaikki kyselevät rippikoulusta ja poikaystävistä, 18 - yo-juhliin on tulijoita, 20-30 - ammatti pitäisi olla, ja partneri + työpaikka, 25-35 - lapsi/lapset pitäisi olla tehtynä ja se omakotitalo hankittuna.

Oma elämäni lähti näissä ikäodotuksissa menemään normaalisti, mutta 20-30 välillä aloin kompuroida. Opiskelin, valmistuin, menin naimisiin - mutta en saanut töitä. Enkä lastakaan. Tarvitsee oikeastaan astua näiden ikäodotusten ulkopuolelle nähdäkseen kuinka tavattoman vahvoina ne elävät. Ja kuinka Suomessa yhä vielä ollaan niin lähellä sitä maalaismaailmaa, jossa "talolle" tarvitaan "perijä" ja lapsettomuus on sääliteltävää ja häpeän aihe. Silti kukaan ei oikein tarkasti osaa sanoa MIKSI lapsia pitäisi laittaa. Jos sitä kysyy, niin katsotaan kuin olisit hölmö tai sitten vaan mutistaan, että 'onhan ne lapset niin kivoja'.

Äetmuori on juuri niitä ihmisiä, jotka julistavat kuinka hänestä elämä ilman lapsia on aivan TARKOITUKSETONTA ja lapset ovat olleet hänelle se elämän tarkoitus. Niin, on se mukavaa kuulla tuo, tuon julistuksen taakse voi sitten piiloutua kaikkea kritiikkiä - kuka voisi olla niin sikamainen, että arvostelisi Pyhää Äitiä, joka on Kaikkensa lapsilleen uhrannut? Olen niin monta kertaa kuullut - ja syyllisyyttä tuntenut - kuinka Muorilla ei ollut mitään harrastuksia kun me olimme pieniä [eikä ollut silloinkaan kun olimme isompia, eikä ole vieläkään], koska hän ei halunnut jättää meitä Vieraan hoitoon.

Ja kun mietin millaisena muistan perhe-elämän, kuinka me emme koskaan tehneet mitään yhdessä, ei kierretty huvipuistoja, ei käyty retkellä metsässä, ei käyty yhdessä uimahallissa - ei mitään. Muori oli oikeastaan aina tyytymätön ja jatkuvasti vihainen. Hän ei ollut tyytyväinen kotiäitinä, mutta töihin mentyään ei sekään häntä onnelliseksi tehnyt. Olen sitä miettinyt, että ehkä hänen olisi oikeasti kannattanut elää yksin.

Muori on yksi niitä ihmisiä, jotka eivät ennen lasten saamista juuri pitäneet lapsista. Hän on sen tunnustanut ja jotenkin minusta tuntuu, että perhe-elämämme ankeus johtui osittain tästä. On jotenkin naiivia kuvitella, että lapsivastainen ihminen pelkän biologian voimin pystyy tekemään itsestään suit sait ihannevanhemman. Se ei mene niin, ne alkuajan hormonihöyryt haihtuvat ja sitten ollaan NESTEESSÄ. Mun kokemuksen mukaan parhaat vanhemmat on ne, jotka ovat muutenkin kiinnostuneita lapsista ja pitävät niiden kanssa touhuamisesta. Katsotaan nyt esimerkiksi vaikka miehen vanhempia, he ovat sellaisia. Heillä on kärsivällisyyttä ja kiinnostusta tutustua lapsiin ja eläytyä lapsen maailmaan. Muorilla sellaista ei ollut, eikä ole. Ei hän piittaa lapsenlapsistaankaan, vaikka tietysti muodon vuoksi aina syntymäpäivisin ja jouluisin lahjalla muistaa.

Tein tuossa kerran jännän havainnon: Siukku on noin vuoden serkkuani nuorempi. Ei olisi mikään ihme vaikka Muori olisi halunnut lapset juuri silloin ja siksi, kun hänellä oli aina joku älytön kisa menossa isän veljen ja veljenvaimon kanssa. Ja voi sitä hermostumisen aikaa kun oli siskon ja serkkujen yo-kirjoitukset! Kyllä Muori oli voitonriemusta tikahtua, kun Siukku sai M:n paperit ja serkku "vain" C:n!

Muistellessani lapsuutta tajuan myös toisen asian, Siukkunikin oli hermostunut lapsi ja nuori, en vain minä! Siukku pureskeli kynsiään aikuiseksi asti! Minä taas.. no, revin kirjoja. :( Tämä on vähän noloa, olen sitä hirveästi hävennyt. :( Lapsena ja nuorena nimittäin minulla oli tapana repiä kirjojen sivujen kulmat irti. Vain kulmat siis, ei tekstiosuutta [paitsi joskus jos revin ison palasen, niin saattoi hiukan siinä tekstikin kärsiä, kirjaimen tai pari!]. Olin vain niin levoton, ahdistunut. Kerran tein niin kirjastokirjalle ja jouduin korvaamaan sen. Joskus vieläkin näen Muorin luona niitä kirjoja, jotka revin. Silloin hävettää.

Hirviönä

Niin, mullahan on siis MÄSSY menossa! Ihan hyvin se on mennyt, mutta Fazerin uutuussuklaa osoittautui rajuksi pettymykseksi! Jotenkin se maistui ihan perunajauholta...! Jotain kuivaa jauhomaista siinä oli. Ihme juttu, vaikka pähkinät ja krokantti on tunnetusti mun herkkuja, mutta tuossa suklaassa se ei vain toimi.

Olen hirviö, ölähtelen, taannun, ihme että tietokoneelle kykenen. Eilen oli illalla vähän huono olo, kun olin syönyt niin paljon jäätelöä, mutta onneksi se meni pian ohi. En siis yrjöillyt tms. Masu vaan ei aina tykkää, kun on vähän laktoosivaivaa mulla.. ja kun liikaa jäätelöä vetää niin sen huomaa!

Vanukkaista olen muuten saanut toistaiseksi tarpeekseni. Ei niitä jaksa enää.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Armo

Huomaan oikeasti siivoamiseni muuttuneen paljon armollisemmaksi lääkkeiden myötä. En enää hinkkaa lattioita, enkä imuroi moneen otteeseen samaa kohtaa. Tunnen itseni tavallaan VIHAISEKSI - olen niin pitkään piinannut itseäni ja ihan turhaan! :( Muutenkin tuntuu kuin sellainen kärsimättömyys olisi katoamassa. Kun mullehan ei koskaan ole riittänyt se, että siivotaan.. vaan on siivottava neuroottisella tarkkuudella JA mielettömän tehokkaasti. Ilmankos on hiki roiskunut ja mieli ahdistunut! Onneksi, onneksi on Citalopram!

Tuli mieleen sellainenkin ajatus, että millaistakohan mun neurootikon kanssa on ollut elää ennen tätä lääkitystä..? En rähjää, en huuda, tms., mutta varmasti voi olla ahdistavaa katsoa vierestä, kun rakas ihminen sekoilee. Mies on kyllä sanonutkin jotain siihen suuntaan. On tavallaan pelottavaa, etten itse tajunnut kuinka PIHALLA olin ennen lääkitystä.

Muutenkin on ollut sellainen olo, kuin armo olisi jotenkin läsnä. Mulle se ei ole kristillinen käsite [olen enempi sellainen vapaa-ajatteleva "buddhisti"], vaan sellainen oivallus.. Suuri osa ihmisen kärsimyksestä varmaan johtuu siitä, että meillä on mielessämme niin selkeä visio siitä, miten elämän pitäisi järjestyä ja millaista sen pitäisi olla. Joskus se on oma visiomme, mutta hyvin usein - HYVIN usein - vanhempiemme.

On totta että suunnittelin elämäni vähän erilaiseksi kuin mitä se nyt on, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että elämäni olisi epäonnistunut. Se on vain erilainen. Ei elämää kai monikaan voi täysin hallita, saada siitä juuri sellaista kuin vanhemmat ja isovanhemmat halusivat. Ensinnäkin on olemassa ajallinen viive: vanhemmat saavat lapsena ja suunnittelevat sille tulevaisuutta noin 20 vuotta ennen kuin lapsi kypsyy ja saavuttaa aikuisuuden. Siinä ajassa maailma muuttuu! Yhteiskuntajärjestelmät romahtavat, talouden säännöt taotaan uusiksi. Vanhempien näkemys maailmasta ja lapsen paikasta siinä voi osoittautua todella vanhentuneeksi.

Mietin omia vanhempiani. Äetmuori on aika pinnallinen ja tietämätön, Isukki taas tiesi enemmän, mutta viitsi vähemmän. Vertaan itseäni mieheen, saman ajan lapseen. Miehen vanhemmat jotenkin AAVISTI - kai siksi kun he olivat tavallaan sellaista maaseudun 'valistunutta' väkeä - tietokoneiden kasvavan merkityksen. Mies kuului siihen pikkunörttien sukupolveen, joka joskus 80-luvulla jo touhusi koneiden kanssa täyttä häkää. Se muovasi hänen elämäänsä aikuisikään asti.

Minun vanhemmat eivät oikeastaan viitsineet kauheasti miettiä meidän lasten tulevaisuutta muuttuvassa maailmassa. Isukilla oli ne toiset naisensa ja niin kuin sanottu, Äetmuori ei ole mikään maailman valistunein ihminen. Minun vanhemmillani - lähinnä Muorilla! - oli valtavasti ODOTUKSIA, mutta he eivät antaneet paljonkaan työkaluja tai apua niiden odotusten täyttämisessä. Ja ne olivat epämääräisiä odotuksia: on saatava hyväpalkkainen työ, saatava ura, mies ja lapset ja omakotitalo.

Minusta tavallaan lapsen menestyminen [vähän ällö sana kyllä..] vaatii koko perheen panostusta. Ei voi repiä perhettä rikki, riidellä ja tapella ja ryypiskellä JA samaan aikaan odottaa, että herkintä esipuberteettia elävä lapsi on ihan OK sen kaiken keskellä.

Olen aika valmis hyväksymään sen, etteivät mun vanhemmat voineet olla muuta kuin mitä he olivat, heidän lähtökohdistaan käsin. Tahtoisin vain, että omalla kohdallani hyväksyttäisiin sama. Tietysti elämä on aina kehittymistä ja oppimista, mutta lapsuuskokemukset ovat aika tärkeitä ihmisen persoonan muovautumisessa.

Mulla on ollut mielettömän vaikeaa oppia luottamaan mieheen. Aluksi ajattelin vain, että no pian hän hyppii vieraissa [koska Isukki hyppi, setäni hyppi, isoisäni hyppi]. En uskaltanut kiintyä. Sitten myöhemmin tuli se pelko, että jos mies TODELLA tuntisi mut, niin hän ei voisi rakastaa mua. [Kiitos paljon tuon pelon istuttamisesta mieleeni, Äetmuori! Sitä tässä tosiaan vielä tarvittiinkin..] Salailin ja häpeilin paljon. Nyt en enää tunne sellaista ahdistusta.. mutta kuinka kauan on vaatinut päästä tähän pisteeseen! Itkettävän kauan.

Hamsteri hamstraa!

Kävin kauppassa, ostin Geisha-konvehtirasian! :) Huomasin nimittäin kilohintoja vertaillessa, että konvehdit oli yllättäen halvempia kuin levy tai patukka! Ihan oikeasti näin näytti olevan asian laita! Olisin luullut, että se on ihan toisinpäin. Mullehan geishulit kuuluu herkkuiluun ihan perustavarana.. voin syödä sitä suklaatia aikasten paljon, joten siksi kyllä kannattaa kilohintaa katsastaa. Eikä takuulla jää geisha mulla hyllylle homehtumaan. ;)

Ostin valmiiksi Daim-jätskiäkin. Vielä pitää huomenna ostaa Mövenpickin sorbettia ja varmaan puffetteja. Minun suosikkimakuni on vanhan ajan vanilja. ;) Minttukin menettelee! Pöydällä on aikamoinen kasa banaaneja mustumassa, niistä taidan mä muffinsseja tehdä! Mies ilahtuu.

Niin, on se vaan aika rajua ajatella, että enää 1 kokonainen vuorokausi herkkuiluun! Slurps! :)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Miksiköhän?

Miksi minusta tuntuu kuin olisin ULOSTAMASSA julkisesti, jos joku sattuu näkemään mut syömässä jotain epäterveellistä/herkullista? Se on yhtä nolo tunne. Kuin olisi jäänyt kiinni jostain häpeällisestä, vaikka itsetyydytyksestä.

Mulle kävi kerran 17-vuotiaana niin, että olin päissäni [ei mitenkään harvinaista 17-vuotiaalle Suklikselle] enkä tajunnut erään asunnon vessan lukon toimintamekanismia.. ja silloinen poikakaverini sattui avaamaan oven juuri kun VIRTSASIN! Poikakaveri oli mua vanhempi ja aika roisi, ei siitä juuri mitenkään pillastunut, itse olin tosi häpeissäni! Emme olleet harrastaneet seksiäkään, ei siinä suhteessa ollut sitä intiimiyttä joka edes jotenkin oikeuttaisi kiinni jäämisen 'housut kintuissa'!

No kuitenkin.. jotain noloa ja hävettävää herkuttelussa on. Minulle siis.

Muistan elokuvan Girl Interrupted [=Vuosi nuoruudestani] ja siinä oli tyttö, Daisy, joka oli samanlainen. Hän oli insestin uhri, KAI. Siinä ei suoraan sanottu Daisyn olevan insestiperheestä, mutta ainakin mielisairaalakaverin näkemyksen mukaan D:n isä käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen. Daisy söi yksin yksityishuoneessaan ja selitti sen niin, että useimmat ihmiset ovat mieluiten yksin kun "se" tulee ulos [ruoan ulostuessa], hän on mieluiten yksin kun "se" menee sisään [ruokaa syödessä]. Aika johdonmukaista mun ymmärryksen mukaan!

Itsetyydytys, paras tyydytys?

Mulle monet nautinnot ovat yksin koettavia. Kesti aika kauan aikaa ennen kuin tajusin sen koskevan nautintoelämääni yleensäkin, ei VAIN vaikka syömistä. Mitä seksiin tulee, mulla on aina ollut paljon FANTASIOITA.. Yritin yhdessä vaiheessa elää niitä todeksi - se päättyi useimmiten surkeaan lopputulokseen. Yhdessä vaiheessa KUVITTELIN [virheellisesti] olevani jotenkin halukas dominoimaan.. tai sitten alistumaan.. ja se oli suuri erehdys. Tositilanteessa tunsin itseni vain naurettavaksi. Oli kyse sitten kummasta roolista hyvänsä.

Tosielämän ja fantasiaelämän ero on se, että fantasioissa se partneri on juuri sen näköinen kuin toivot, lukee ajatuksesi, hoitelee sut juuri niin kuin haluat. Mutta tosielämässä se toinen on ajatteleva, oma yksilönsä ja persoonansa. Hän ei lue ajatuksia, voi olla kömpelö tai ruma.

Tästä juuri on mun mielestä kyse, kun jotkut naiset sanovat haaveilevansa "raiskauksesta". He puhuvat siitä "raiskauksena", vaikkei se fantasiaraiskaus ole mikään raiskaus siinä mielessä, kuin jossain tosielämässä. Tosielämässä raiskaus on nyrkiniskuja, spermaa, tautipelkoa, raskauspelkoa, häpeää, verta, itkua, poliiseja, rumuutta. Fantasioissa se on komea mies, joka vie eikä vikise, joka antaa naisen olla passiivinen, KOHDE.. ei odota naisen olevan joku seksiterapeutti ja hoitelevan miestä ammattitaitoisen huoran lailla. Naisella on vapaus olla, vapaus vastuusta. Se on unelma. Todellisuus on toinen juttu.

Lesbot kiinnostavat mua, mutta en ole itse koskaan ollut naisen kanssa. En tunne vetoa naisiin, siksi kai lesbot kiinnostavatkin - tahtoisin tietää mitä he kokevat, mikä sytyttää naisen naiseen. Mulla on ollut syviä ystävyyksiä, joissa varmasti oli hiukan samaa mustasukkaisuutta ja omistushalua kuin heterossa parisuhteessa, mutta mitään seksuaalista niissä ei ollut. Yksi miesystäväni olisi halunnut mun makaavan erään tuntemansa naisen kanssa [nainen oli gay ja halusi kaiketi saada partnereita ja haki niitä myös aktiivisesti vähän kaikin tavoin], mutta suhde ei koskaan kestänyt niin pitkään, että se olisi tullut ajankohtaiseksi. Olisin kyllä saattanut kokeilla sitä, voin myöntää - mä olin/olen aika seikkailunhaluinen, olen ollut ainakin, ja etenkin pikku tuiterissa tai pilvessä.. why not? Mutta en osaa kuvitella, millainen naisen tulisi ulkonaisesti olla sytyttääkseen mut. Vai sytynkö mistään, ehkä en. Mua kai kiehtoo liikaa miehen ja naisen erilaisuus.. olen tylsä normihetero. ;) Uskon tietysti sen, että nainenkin olisi voinut saattaa mut orgasmiin. Sehän on kuitenkin vaan sellaista know-how:ta.

Seksissä itsetyydytys on varmin ja luotettavin tapa saada TULOS [=orgasmi] aikaan. Näin siis ainakin mulle! Mies kuka hyvänsä on siinä suhteessa aika epäluotettava partneri. Koskaan ei tiedä, pystyykö sen saavuttamaan vai ei.. Itse kun tekee, niin se on taattu.

Onko mussa sitten ihmisenä jotain, joka tekee nautinnon muiden kanssa vaikeaksi? Enkö sittenkään luota tarpeeksi muihin ihmisiin saavuttaakseni nautinnon ihmisten yhteydessä, vai miksi mun täytyy olla YKSIN?

2 kokonaista vuorokautta - -

- - mässyilyyn! :) Olen edennyt siivongissa.. mutta huomenna se urakka jatkuu! Pesin tänään tyynyjä (--> mökkireissulla käytettyjä) ja valkoista pyykkiä myös.

Saatan leipoa mansikka-valkosuklaajuustokakun seuraavaan MÄSSYYN! Siitä pidämme sekä minä että mies. Ja se on hyvää. Täytyy muuten alkaa käydä läpi herkkuvarastoja.. että tiedän pitääkö perjantaina kartuttaa suklaativarastoja!

tiistai 2. kesäkuuta 2009

"Se on vaan koira!"

Äetmuori sanoi aina noin, jos "tunteilin" liikaa jonkun eläimen vuoksi. Liikaa tunteilu saattoi oikeastaan olla mitä vaan käytöstä, jonka Muori itse tulkitsi "liialliseksi". Meillä lemmikkejä paapottiin ja Muori aina sanoi niiden olevan perheen jäseniä. Mutta heti jos eläimestä olisi ollut jotain niin kutsuttua vaivaa, niin se lopetettiin eikä sitä saanut surra. Koska se oli vaan koira.

Tuossa vain yksi lapsuuteni aika skitso juttu. Eli siis sellainen tolkuton lepertely ja tunnevyöry eläimiä kohtaan, jonka sitten täytyi suit sait vaihtua 'järkeväksi' lopetuspäätökseksi. Oikeastaan koko lapsuuteni oli täynnä tuollaisia outoja vaatimuksia. Piti syödä kiltisti kaikki mitä Muori lautaselle laittoi ja herkut myös, mutta lihoa ei saanut. Piti rakastaa isänpuoleisia isovanhempia [ja niin rakastinkin], mutta siitä ei saanut loukkaantua, jos Muori haukkui heitä. Piti tyytyä siihen, että hätäinen muodollinen 'anteeksi' hyvitti kaikki riidat, ja jos niitä muisteli tai tunsi itsensä loukatuksi, niin oli pikkumainen ja inhottava.

Meillä lopetettiin niin monta eläintä, etten niiden tarkkaa lukua enää muista. Kaksi koiraa. Toinen oli ihan 'syystä', eli sillä oli aivokasvain joka aiheutti tosi aggressiivista käytöstä, se kerran melkein puri siskoni ylähuulen irti.. tuli tikit ja sairaalareissu. Siksi ymmärrän sen lopetuksen. Mutta sitten toinen koira lopetettiin siksi, koska me muutimme ja asuimme LYHYEN aikaa kerrostaloasunnossa, eikä Muori katsonut koiran voivan elää kerrostalossa. Siitä olin oikeasti vihainen. Muori oli luvannut, ettei koiraa lopeteta, mutta sitten se oli lopetettu 'salaa'. Kissoja meiltä on lopetettu paljon! Ja sitten oli ainakin vielä kaksi koiraa, ne eivät koskaan meillä pitkään edes olleetkaan.. En muista mistä 'pakottavasta syystä' ne lopetettiin? En voi kysyä Muorilta, koska hän tulkitsisi pelkän kysymyksen syytökseksi. Menneitä saa meillä muistella niin valikoivasti!

Puhun Muorista näiden lopettamisten yhteydessä, koska niiden sattuessa Isukki ei enää ollut arkielämässämme mukana.

Mua nuo lopettamiset viilsivät tosi syvältä. En koskaan edes pikkulapsena leikkinyt nukeilla, mun lelut oli pehmoeläimiä ja muita ELÄINHAHMOJA! Jotenkin tunsin eläimet samanlaisiksi kuin itse olin. Niissä oli jotain samaa, luottamusta ja uskoa kai. Minä luotin perheeseen ja eläimet luottivat meihin omistajiin. Eläimissä oli jotain sellaista vilpittömyyttä ja niitä oli usein helpompi käsittää kuin ihmisiä. Eläimet ei olleet ollenkaan niin ristiriitaisia kuin ihmiset vaatimuksineen ja odotuksineen, esimerkkinä nyt juuri tuo meidän kodin skitso systeemi.. Ristiriitaisia toiveita vanhemmilta jne.

En ole koskaan voinut ajatella eläintä 'vain' eläimenä. Nyt kun olen lukenut kaikkea perimästä niin se järkyttää, kuinka läheisiä sukulaisia ovat ihmiset ja muut nisäkkäät! Kai lapsena vaistosin sen..? Siis sen, että eläin on läheinen.. meille ihmisille!

Jotkut sanoo, että eläimet ei oikeasti tajua mitään. Että ihmiset vaan 'inhimillistää' eläimen kuvitellessaan sen tajuavan jotain puhetta jne. Mutta itse en usko tähän!

Hevosten kanssa koin joskus sellaisia yhteyden hetkiä myös. Mutta en koskaan niin vahvasti kuin koiran tai kissan kanssa. Pääasiassa hevosten suhteen tuli vaikeuksia kai siksi kun oli pakko olla 'reipas ratsastajatyttö'. Kai sitten aina jännitin mokaavani jotain ratsastustunnilla.. Peruuttavani askelen liian paljon tai tekeväni huonon etuosakäännöksen. :( Hevosissa oli mulla aina sellainen suorittamisen meininki mukana. Koirien ja kissojen kanssa sitä ei koskaan ollut.

Nyt jos sanoisin ihmisille, että mua on sattunut syvästi lemmikkien tappaminen, niin suuri osa ihmisistä sanoisi [ainakin Muori sanoisi] että olen hullu, paapon itseäni, kehittelen tällaisia tyhmiä tunteita, mulla on liikaa aikaa [kun olen työtön lortti, mistä sopii aina muistuttaa], olen yliherkkä. Mikä sitten on oikea reaktio siihen, että saa kuulla lemmikin tulleen tapetuksi?

Kauppassa!

Olin tänään tuossa kunnan keskustassa kauppa-asioilla. En hamstrannut herkkuja! Suklis on niin järkevä. ;) Miehelle ostin kasan suklaatipatukoita, kun hän on jo syönyt entiset loppuun!

Mun edessä kassajonossa oli aika outo nainen. Sellainen ontuva [mutta ei outo sen onnunnan vuoksi] aika vanha.. Jolla oli joku kaupan muovikassi, jonne hän oli kasannut ostoksensa! Eli ei siis ottanut koria tai kärryä, vaan iski ostokset sinne kassiin. Sitten kassalla hän otti sieltä muovipussista osan tavaroita [kaupasta tehdyt ostokset] pois ja kassiin kuitenkin jäi paljon muuta.. Väkisinkin tuli mieleen, että onko kyseessä voro. Vähän outo ostostapa mun mielestä.. Etenkin kun korin saa kaupasta ihan ilman mitään pantteja!

Mutta on vuorokausi taas vaihtunut. Kolme (3) kokonaista vuorokautta herkkuiluun. Ennen sitä onkin sitten siivonki tehtävä taas. Sen sanelee Sukliksen Laki!

maanantai 1. kesäkuuta 2009

Kellarin kätköistä

Tulimme sieltä möksältä vasta noin puoli kaksitoista yöllä! Oli niin kuuma päivä tuo sunnuntai, että ajattelimme olevan viileämpää ajaa iltasella. Muttei se paljon vaikuttanut! Aika hurjia lämpötiloja näyttivät matkan varrella olevat mittarit. Tienpintakin melkein 50 astetta, ilman lämpötila paikoitellen yli 30. Jo oli!

Mies nautti kyllä möksäilystä, mä en niinkään. :( Tosin itikoiden suhteen tilanne oli nyt tavallista helpompi. Tämä helleviikonloppu tuli niin aikaisin [toukokuussa!] ettei ne inisijät kai vielä ole aktivoituneet. Tuossa sunnuntaina niitä alkoi jo olla.. muttei kauhean paljon. Tajusin silloin lauantaina, kuinka erilaista olisi käydä siellä möksällä, jos ei aina tarvitsisi kammota niitä itikoita. Ja oli sekin mukavaa, kun mies ei joutunut laittamaan sitä tavallista sentin kerrosta ötökkäestoaineita itseensä.. :) Koko möksä nimittäin niitä laittaessa lemuaa estolta, enkä silti tiedä auttaako ne paljon. Jos mies tekee jotain ulkotyötä, niin aina on kauhea musta pilvi itikoita ympärillä, veteli hipiään offia tai ei!

Kävimme katsomassa Äetmuoria. Mä en tiedä mistä se johtuu, mutta aina siellä vieraillessa mulle tulee kauhea LÄSKIFIKSAATIO, alan miettiä vain sitä kuinka lihava olen. Suoraan sieltä Muorin luota menimme Prismaan ja ostin numeron 42 (!!!!) sortsit! Mies repi hiuksiaan ja todisteli, että mä hukun niihin, mutta sitäkö olisin kuunnellut! Ei, kun ostin vaan. Ja tietysti ne OLI liian isot, aivan liian isot, mutta kuten sanottu Muorin luona ollessa mulla on aina sellainen olo kuin painaisin 300 kiloa.

Muorin parvekkeen ikkunoissa on nykyisin lasitus. Täytyy sanoa, että en muuten pidä sellaisesta yhtään. Kesäisin se systeemi on kuuma kuin joku kasvihuone! Varmaan syksyllä se on sitten kiva, kun on lämmintä pitkään, mutta kesäisin niistä laseista on vain haittaa.

Muori oli penkonut kellarikomeroaan ja löytänyt mun teiniaikaisen asun, hameen ja puseron. Hän aikoo lähettää ne Kummityttö A:lle, Siukun tyttärelle siis! Olin hiukan että hei haloo??!!?? A. ei missään nimessä tule mahtumaan niihin ja se on selvä! Mies katsoi Muoria ihan avoimen ällistyneenä, mutta hän vaan vaahtosi kuinka niistä A. saa hyvän asun itselleen! Voi tsiii-sus! Ensinnäkin ne on tosi vanhat vaatteet.. mun teiniajoista kun on jo IKUISUUS! Ja siksi toiseksi, A. ei edes vaatekauppojen aikuisten puolelta ole aikoihin löytänyt vaatteita, hän on niin iso. Ostaa isojen tyttöjen puolelta jostain. Lisäksi A. on 10-15 senttiä pitempi kuin minä.

Sitä vaan pelkään, että A. loukkaantuu jos Muori laittaa sinne vaatetta, joka on selkeästi aivan liian pientä. Ottaa pahassa lykyssä sen vaan ilkeänä vihjauksena painostaan. :( En tiedä tekeekö Muori sitä tahallaan [ilkeyttään] vai onko se hänellä hyväntahtoista [A. on lihava, osoitetaas hänelle vaatteiden avulla oikein kuinka lihava onkaan, että kauhistuu ja alkaa laihikselle!] vai onko se oikeasti jotain tietämättömyyttä [Muori ei tajua A:n kokoa]. En jaksa uskoa tuohon viimeiseen vaihtoehtoon, koska aina Muori vaahtoaa kuinka lihava A. on. Hän syyttää siitä Siukkua, Siukun miestä H:a hän ei edes mainitse, ei kai miehen odoteta mitenkään osallistuvan lasten kasvatukseen?

Muorista on vanhemmiten tullut vähän sellainen outo näissä vaateasioissa. Hän saattaa antaa mulle jotain ikivanhoja vaatteita mukaan, joissa on aito kasarikuosi. Tai sitten hänen säästämiään vaatteita jostain vielä kauempaa.. Hän ei mielellään heitä mitään roskiin. Mitenköhän tuo luonteenpiirre tulee vanhemmiten vahvistumaan..? Pelottaa ajatella. Mulla ei sinänsä ole mitään retrovaatteita vastaan, mutta rajansa kaikella! Kerran hän antoi Isukin vanhan villatakin mulle, joka oli pesussa kutistunut ja lisäksi siinä oli reikiä! :( Jippii!

Mies sanoi huomanneensa, että aina Äetmuorin luona käynnin jälkeen skitsoan painosta ja ulkonäöstä. Häntä se suututtaa, hän kerran sanoi että kaikki se hänen näkemänsä edistys mikä mussa tapahtuu talven aikana ihan kuin taantuu ja katoaa parissa päivässä siellä Kotseudulla Muorin läheisyydessä.

Möksän huussin katto vuotaa! Sekin mua joskus sapettaa, kun se on niin laho koko systeemi ja mätänevä puu tuoksahtaa! Lupiini tuossa edellisen postauksen kommentissaan sanoi inhoavansa "mökin hajua" ja niin inhoan mäkin! Tuossa lauantaina lisäksi tuli kauhia määrä savua sisään kun mies pisti takkaan tulet. Ja ei siellä ole taas aikoihin takkaa poltettu, joten tietty kaikki savu tuli sisään. Kyllä kirvelsi Sukliksen näköelimiä!

Nuo lääkkeet on tainneet siinäkin mielessä auttaa, että olen kuitenkin vähän kärsivällisempi, enkä murjottanut möksällä tai muutenkaan murissut mitään. Viime kesänä oli vieteri aika kireällä, nyt oli jotenkin helpompaa. Ei raivonkarjahduksia, ei ahdistuksen ulinaa! :)

Herkkuhamsteri!

Löysin matkalta semmoisen jonkun pikkumakeisfirman vaniljatoffeen. Semmoinen pikku laatta, 2 x 3 senttiä. Ostin, ajattelin kokeilla sitä MÄSSYssä! Muori laittoi mukaan meille sitä Fazerin uutuussuklaata, pähkinäkrokanttia. Kun ei vaan olisi sulanut ihan mössöksi matkalla! Oli niin tautisen kuuma!

Enää 4 kokonaista vuorokautta herkkuiluun. ;)