Minä en olekaan päivittänyt - olen ollut jostain syystä poikkeuksellisen alamaissa, melkein oikein kunnolla masentunut! Suklis Surusilmä, Suklis Surun Tytär kyntää Alakulon merta kuin mikäkin ikäloppu purtilo Itämerta..
Nyt joku miettisi tietysti MIKSI. Vaikea on sanoa selkeää yksittäistä syytä pahalle ololle, joskus näitä vain tulee.. Tuntuu silloin niin toivottomalta kaikki. Osittain kai tämä rahatilannekin tympii. Kun ei sitä ole ja joskus on kauhean vaikeaa olla niin riippuvainen puolisosta. :( Vaikeaa henkisesti siis.
Muutenkaan en ole ollut oikein tyytyväinen itseeni. Tahtoisin olla toisenlainen, vahva ja kaunis ja pärjäävä. Masennus tulee, kun ei voi tahtomisella muuttua. On vain oltava oma itsensä.
Sitten on nyt lokakuussa tullut paljon masentavia uutisia. Ei suoranaisesti meidän sukuun, mutta esim. erään ystäväni appiukko tapettiin. :( Hän oli alkoholisti ja pahoin velkaantunut. Lankoni paras ystävä teki itsemurhan ja samoin eräs miehen metsästysseurakaveri! Että sellainen lokakuu!
Mutta ei se mitään, nyt se on ohi. ;) Koittaa MÄSSY taas, siihen on enää n. 22 tuntia..! Olen ostellut jopa sitä varten juttuja, joten NIIN masentunut en ole ollut.. :) Ja sitten päästäänkin seuraavaan aiheeseen, joka on..
.. Sukusalaisuus
K-Mummi - Äetmuorin äiti siis - vietti lapsuudessaan ainakin vuoden lastenkodissa! Ja tässä on se iso paukku: en tiennyt, en koko sinä aikana kun K-Mummi eli!! Ja itse asiassa ÄETMUORIKAAN ei tiennyt! Hän kuuli sen serkultaan. K-Mummin äitihän erosi miehestään. Se oli silloin 1900-luvun alkuaikoina harvinaista ja heillä, äidillä ja 3:lla lapsella, oli sitten kovat ajat taloudellisesti. Niin K-Mummin äiti ratkaisi tilanteen .... seilaamalla yksin Amerikkaan! 'Tienaamaan', näin oli meininki. Ja perhe hajosi tai hajotettiin. Kaksi lapsista, ihan pieni vauva, eli isotätini M, pääsi sukulaisperheeseen. Niin myös n. 10-vuotias poika, isoenoni H. Mutta keskimmäinen lapsi, eli K-Mummi, joutui lastenkotiin. :( Siellä hän sai elellä kunnes äitinsä palasi Amerikasta ja säästettyä rahaa mukanaan. Niillä hän sitten perusti kampaamon, joka toi elannon hänelle ja lapsille.
Kummia salailijoita ovat kaikki Äetmuorin puolen sukulaiset, tai siis tämä meidän sukuhaaramme! K-Mummi ei koskaan puhunut lapsuudestaan ja Äetmuori on aina joutunut turvautumaan serkkuihinsa ja tätiin + enoon, jos on halunnut jotain tietää. K-Mummi ei edes kyselyihin mitenkään vastannut. Osaan kuvitella, että lastenkotiin joutuminen on varmaan ollut jollekin n. 5-vuotiaalle [sen ikäinen K-Mummi silloin oli] järkyttävä kokemus.
En oikein tiedä ihailisinko vai paheksuisinko K-Mummin äidin! Tavallaan se on sankarillista lähteä noin, se on itsenäistä - tuona aikana varsinkin - ja urheaa. Mutta sitten taas tuo, että noin jättää lapsensa.. :( H-isoeno sanoi ainakin ajan 'sukulaisissa' olleen aika karmeaa. Isotäti ei muista siitä mitään, koska hän taas oli vauva.
Mä en oikein tiedä mitä ajatella ihmisistä, jotka ei tahdo kertoa lapsuudestaan tai jotka sen salaa jälkeläisiltään. Tietysti heillä on siihen OIKEUS, mutta minä en usko että asioista vaikeneminen on aina se paras tapa toimia! Salatessa ei oikein anna muille edes avaimia itsensä ymmärtämiseen.
Ja tässä asiassa olen minä valitettavasti Äetmuorin tytär ja K-Mummin tyttärentytär. :( Itsekin salailen, ja PALJON, salaan mässyongelmat [syömishäiriön] ja monta muutakin asiaa. Kummasti tietyt toimintatavat periytyy sukupolvelta toiselle!
perjantai 29. lokakuuta 2010
tiistai 19. lokakuuta 2010
Anteeksi, että olen olemassa
Otsikko viittaa puhelinkeskusteluun Äetmuorin kanssa, siihen pakolliseen jokaviikkoiseen siis. Mua jotenkin masensi taas se, kun hän alkoi 'muistella' mun lapsuutta ja nuoruutta.. Ja kun se muistelu on vain sitä kuinka kauhean vaikea ja omituinen mä olin. Ja kuinka kauhean raskasta hänellä oli se perhe-elämä. Tuli taas vähän sellainen olo, että anteeksi vain kun synnyin. Ei siinä muuta oikeastaan voinut sanoa, kuin että olen kauhean pahoillani - tietysti - että hänellä oli rankkaa ja vaikeaa ja että minä olin 'hankala'.
Oikeasti: en TAJUA, en KÄSITÄ miksi tuollaiset ihmiset hankkivat lapsia! Ja kyllä, sanon hankkia, vaikka jotkut sitä paheksuvat [päässäni kimajaa hurskastelijain kuoro 'lapsia ei hankita, niitä saadaan!'], koska Muori nimenomaan teki Isukin kanssa tietoisen päätöksen kahdesta lapsesta.. Hän on sen mulle kertonut! Kumpikaan meistä ei ollut vahinko, ei Siukku enkä minä. Siksi on vaikea tajuta miksi hän kokee tarpeelliseksi korostaa sitä omaa marttyyriyttään niin vahvasti.
Hassua ajatella, kun mies kumminkin OLI muuten 'vahinkolapsi', hänen äitinsä [anoppi siis] oli juuri 19 täyttänyt kun mies syntyi. Ja silti, siitä huolimatta, ei miehen äiti koskaan miehelle vänkytä siitä kuinka vaikeaa heidän - anopin ja apen siis - elämän on täytynyt olla.. ja olikin, koska he olivat ihan nuori pari ja joutuivat aloittamaan elämän hyvin pienestä. Hellahuoneesta siis. Siihen verrattuna mun vanhemmilla oli aika ylelliset oltavat. Sentään kaksio silloin kun Siukku syntyi ja heti mun synnyttyä muutettiin kolmioon, omistussellaiseen. Ja kodinkoneita! Kun taas miehen vanhemmat eli kaksiossa kahden lapsen kanssa - vuokralla - siihen asti kun mies oli 5, sitten he muuttivatkin takaisin maalle sinne kotiseudulleen. Sielläkään ei elämä alkuun mitään herkkua ollut, talo oli semmoinen puulämmitteinen, vanha - miehen isän lapsuudenkoti jo. Ulkovessa ja se kaikki muu hurskas kurjuus. ;)
Anoppiin verrattuna Muori onkin kyllä todella laiska ihminen, sorry vain jos sanon tämän rumasti. En muista hänen koskaan arkisin, eikä pyhäisinkään, leiponeen mitään - anoppi taas leipoi työpäivän jälkeen perheen hiivaleivät itse ja viikonloppuna pullaa. Olen sen aiemminkin sanonut, ettei meillä kumpikaan vanhemmista, ei Isukki eikä Äetmuori, oikeastaan NAUTTINUT perhe-elämästä. Meillä ei oikeasti edes eletty mitään perhe-elämää siinä mielessä, että oltaisiin tehty asioita yhdessä.
Joskus kadehdin mieheltä hänen lapsuuttaan, vaikka se oli taloudellisesti aluksi ankeampaa kuin omani. Mutta ei vaan ollut kauan, kyllä sitten miehen äiti jo 2-3-kymppisenä oli pistämässä omaa yritystään pystyyn ja heilläkin elintaso parani huimasti viimeistään siinä vaiheessa kun mies pääsi teini-ikään.
Yksi todella hävettävä lapsuusmuistoni on siitä, [olen saattanut siitä aiemmin kertoakin] kun olin yhden ystäväni luona käymässä ja siellä oli tuoretta pullaa. AHMIN sitä, oikeasti, ei paljon tee mieli muistella määriä.. Se, että joku oikeasti sai kotonaan itse tehtyä pullaa tuntui ihmeelliseltä.. Ja se maku oli niin paljon parempaa kuin mitä ne kaupan pitkot pystyivät tarjoamaan, mitä meillä Muori harrasteli ja harrastaa yhä.
Meillä oikeastaan aina elettiin sellaisen MINIMIN mukaan. Minimiselviytymistaso täytettiin. Eli ruoka saattoi olla - ja oli - jotain tosi tosi epäterveellistä ja siihen aikaan harvinaista, niitä eineksiä ja valmisruokia mitä tarjolla siihen aikaan oli. Sain sitten niitä lämmitellä itse uunissa. Meillä ei ollut mikroa. Töitten jälkeen Muori meni usein vain sänkyyn pitkäkseen lukemaan jotain roskaromaania, jotain nettamuskettia tai harlekiinia. Niitä meillä oli hyllyt täynnä aina. Yhdessä muutossa sitten ne kaikki joutuivat jonnekin - en tiedä minne, myytiinkö divariin tai heittikö Isukki ne kiukuspäissään pois.
Tietysti Muorin omaa kokemusta pitää kunnioittaa. Hän koki elämänsä raskaana, hyvä on, hänellä on oikeus siihen. Mutta oliko se sittenkään niin paljon raskaampaa kuin muiden naisten, siihen aikaan? Varsinkin kun ottaa huomioon sen, ettei Muori toisaalta pahemmin rasitellut itseään esim. ravinnonvalmistamismielessä.
Muorin mielestä tietysti mulla oli mahtava lapsuus, kun sain itse syödä mitä [roskaa] vain tahdoin.. oli siis se 'vapaus'. Mutta oli aika ankeita joskus ne jokapäiväiset ateriat, joku Saarioisten roiskeläppä siinä nenän edessä. Yksin keittiönpöydän ääressä. Muiden kodit tuntuivat siihen verrattuna ihan ufoilta: joka päivä oli nätisti katettu lautaset, oli leipää ja salaattia tarjolla. Meillä ei KOSKAAN ollut salaattia, koska Muori ei jaksanut eikä viitsinyt sitä pilkkoa, eikä erityisemmin pitänytkään vihanneksista. Aina joskus hän sai huonon omantunnon puuskan ja pakotti syömään porkkanan.
Että sellaista. Kyllä joskus toivoisin kun olen jo 4. elämäni vuosikymmenellä, että mun lapsuudesta tai nuoruudesta löytyisi jotain muutakin muisteltavaa kuin mun kamaluuteni ja omituisuuteni ja elämän raskaus. Vaan ei kai niin sitten ole.
Tekisi mieli alkaa antaa neuvoja koululaitokselle. Että kertokaa nuorille lasten myötä tulevan paljon lisää kotitöitä ja että lapsista olisi joskus kivaa tehdä jotain yhdessä vanhempien kanssa. Jos tämä tällainen ei kiinnosta, niin sitten kannattaa varmaan pysytellä e-pillereillä vaan, tai mennä sterilisaatioon. Sitä en nimittäin tajua, että joku tietoisesti hankkii lapset ja sitten narisee, kun tulee paljon pyykkiä, pitää laittaa ruokaa, lapsilla on uhma- ja murrosiät.. Koska se juuri on LAPSIPERHEEN ELÄMÄÄ ja jos ei kiinnosta, niin sen voi jättää toisille. Ihmiset ei tältä pallolta ihan heti ole loppumassa, nimittäin..
Mässyraportti!
Viimeisin mässy menikin aika ruokapainotteiseksi. ;) Eli en syönyt suklaatia kuin ihan vähän, eikös olekin outoa. Oikein hämmästytti sen määrän vähyys, nyt kun tietoisesti sitä tarkkailin. Mutta ruoka sen sijaan kiinnosti.. Kävimme miehen kanssa Mäkkärilläkin. Minä se söin BicMac-aterian, namskis! :)
Ne isoäidin piparileivät eivät sen sijaan olleet kauhean hyviä. Meistä ei kumpikaan oikein pitänyt niistä. Mutta tulipa kokeiltua sellaistakin pikkuleipäreseptiä. Ehkä niistä olisi tullut parempia, jos olisi vaalean siirapin sijasta käyttänyt tummaa. Mutta kun ohje sanoi, että vaaleaa siiraa, niin käytin sitten sitä. Ja mun mielestä se oli siksikin vähän pielessä..
Oikeasti: en TAJUA, en KÄSITÄ miksi tuollaiset ihmiset hankkivat lapsia! Ja kyllä, sanon hankkia, vaikka jotkut sitä paheksuvat [päässäni kimajaa hurskastelijain kuoro 'lapsia ei hankita, niitä saadaan!'], koska Muori nimenomaan teki Isukin kanssa tietoisen päätöksen kahdesta lapsesta.. Hän on sen mulle kertonut! Kumpikaan meistä ei ollut vahinko, ei Siukku enkä minä. Siksi on vaikea tajuta miksi hän kokee tarpeelliseksi korostaa sitä omaa marttyyriyttään niin vahvasti.
Hassua ajatella, kun mies kumminkin OLI muuten 'vahinkolapsi', hänen äitinsä [anoppi siis] oli juuri 19 täyttänyt kun mies syntyi. Ja silti, siitä huolimatta, ei miehen äiti koskaan miehelle vänkytä siitä kuinka vaikeaa heidän - anopin ja apen siis - elämän on täytynyt olla.. ja olikin, koska he olivat ihan nuori pari ja joutuivat aloittamaan elämän hyvin pienestä. Hellahuoneesta siis. Siihen verrattuna mun vanhemmilla oli aika ylelliset oltavat. Sentään kaksio silloin kun Siukku syntyi ja heti mun synnyttyä muutettiin kolmioon, omistussellaiseen. Ja kodinkoneita! Kun taas miehen vanhemmat eli kaksiossa kahden lapsen kanssa - vuokralla - siihen asti kun mies oli 5, sitten he muuttivatkin takaisin maalle sinne kotiseudulleen. Sielläkään ei elämä alkuun mitään herkkua ollut, talo oli semmoinen puulämmitteinen, vanha - miehen isän lapsuudenkoti jo. Ulkovessa ja se kaikki muu hurskas kurjuus. ;)
Anoppiin verrattuna Muori onkin kyllä todella laiska ihminen, sorry vain jos sanon tämän rumasti. En muista hänen koskaan arkisin, eikä pyhäisinkään, leiponeen mitään - anoppi taas leipoi työpäivän jälkeen perheen hiivaleivät itse ja viikonloppuna pullaa. Olen sen aiemminkin sanonut, ettei meillä kumpikaan vanhemmista, ei Isukki eikä Äetmuori, oikeastaan NAUTTINUT perhe-elämästä. Meillä ei oikeasti edes eletty mitään perhe-elämää siinä mielessä, että oltaisiin tehty asioita yhdessä.
Joskus kadehdin mieheltä hänen lapsuuttaan, vaikka se oli taloudellisesti aluksi ankeampaa kuin omani. Mutta ei vaan ollut kauan, kyllä sitten miehen äiti jo 2-3-kymppisenä oli pistämässä omaa yritystään pystyyn ja heilläkin elintaso parani huimasti viimeistään siinä vaiheessa kun mies pääsi teini-ikään.
Yksi todella hävettävä lapsuusmuistoni on siitä, [olen saattanut siitä aiemmin kertoakin] kun olin yhden ystäväni luona käymässä ja siellä oli tuoretta pullaa. AHMIN sitä, oikeasti, ei paljon tee mieli muistella määriä.. Se, että joku oikeasti sai kotonaan itse tehtyä pullaa tuntui ihmeelliseltä.. Ja se maku oli niin paljon parempaa kuin mitä ne kaupan pitkot pystyivät tarjoamaan, mitä meillä Muori harrasteli ja harrastaa yhä.
Meillä oikeastaan aina elettiin sellaisen MINIMIN mukaan. Minimiselviytymistaso täytettiin. Eli ruoka saattoi olla - ja oli - jotain tosi tosi epäterveellistä ja siihen aikaan harvinaista, niitä eineksiä ja valmisruokia mitä tarjolla siihen aikaan oli. Sain sitten niitä lämmitellä itse uunissa. Meillä ei ollut mikroa. Töitten jälkeen Muori meni usein vain sänkyyn pitkäkseen lukemaan jotain roskaromaania, jotain nettamuskettia tai harlekiinia. Niitä meillä oli hyllyt täynnä aina. Yhdessä muutossa sitten ne kaikki joutuivat jonnekin - en tiedä minne, myytiinkö divariin tai heittikö Isukki ne kiukuspäissään pois.
Tietysti Muorin omaa kokemusta pitää kunnioittaa. Hän koki elämänsä raskaana, hyvä on, hänellä on oikeus siihen. Mutta oliko se sittenkään niin paljon raskaampaa kuin muiden naisten, siihen aikaan? Varsinkin kun ottaa huomioon sen, ettei Muori toisaalta pahemmin rasitellut itseään esim. ravinnonvalmistamismielessä.
Muorin mielestä tietysti mulla oli mahtava lapsuus, kun sain itse syödä mitä [roskaa] vain tahdoin.. oli siis se 'vapaus'. Mutta oli aika ankeita joskus ne jokapäiväiset ateriat, joku Saarioisten roiskeläppä siinä nenän edessä. Yksin keittiönpöydän ääressä. Muiden kodit tuntuivat siihen verrattuna ihan ufoilta: joka päivä oli nätisti katettu lautaset, oli leipää ja salaattia tarjolla. Meillä ei KOSKAAN ollut salaattia, koska Muori ei jaksanut eikä viitsinyt sitä pilkkoa, eikä erityisemmin pitänytkään vihanneksista. Aina joskus hän sai huonon omantunnon puuskan ja pakotti syömään porkkanan.
Että sellaista. Kyllä joskus toivoisin kun olen jo 4. elämäni vuosikymmenellä, että mun lapsuudesta tai nuoruudesta löytyisi jotain muutakin muisteltavaa kuin mun kamaluuteni ja omituisuuteni ja elämän raskaus. Vaan ei kai niin sitten ole.
Tekisi mieli alkaa antaa neuvoja koululaitokselle. Että kertokaa nuorille lasten myötä tulevan paljon lisää kotitöitä ja että lapsista olisi joskus kivaa tehdä jotain yhdessä vanhempien kanssa. Jos tämä tällainen ei kiinnosta, niin sitten kannattaa varmaan pysytellä e-pillereillä vaan, tai mennä sterilisaatioon. Sitä en nimittäin tajua, että joku tietoisesti hankkii lapset ja sitten narisee, kun tulee paljon pyykkiä, pitää laittaa ruokaa, lapsilla on uhma- ja murrosiät.. Koska se juuri on LAPSIPERHEEN ELÄMÄÄ ja jos ei kiinnosta, niin sen voi jättää toisille. Ihmiset ei tältä pallolta ihan heti ole loppumassa, nimittäin..
Mässyraportti!
Viimeisin mässy menikin aika ruokapainotteiseksi. ;) Eli en syönyt suklaatia kuin ihan vähän, eikös olekin outoa. Oikein hämmästytti sen määrän vähyys, nyt kun tietoisesti sitä tarkkailin. Mutta ruoka sen sijaan kiinnosti.. Kävimme miehen kanssa Mäkkärilläkin. Minä se söin BicMac-aterian, namskis! :)
Ne isoäidin piparileivät eivät sen sijaan olleet kauhean hyviä. Meistä ei kumpikaan oikein pitänyt niistä. Mutta tulipa kokeiltua sellaistakin pikkuleipäreseptiä. Ehkä niistä olisi tullut parempia, jos olisi vaalean siirapin sijasta käyttänyt tummaa. Mutta kun ohje sanoi, että vaaleaa siiraa, niin käytin sitten sitä. Ja mun mielestä se oli siksikin vähän pielessä..
torstai 14. lokakuuta 2010
Kjell-Kjell
Mies on dieetillä taas. Hän kauhistui, kun vaaka näytti 105 ja ½ kiloa. Kai se on sitten hänestä liikaa. Nyt hän on jättänyt jälkiruoat kokonaan väliin. Miehellä jälkkäri on aina ollut jäätelö.. niitä meillä on pakastimessa, niitä yksittäispakattuja.. Nyt hän on jättänyt ne siinä toivossa, että paino laskee.
Minä, Suklis, kirjoittelin kauppalappua jossa on sitten mässyssä tarvittavat leivonta-ainekset ja muu. Mies saa torstaina töistä tullessaan käydä kauppan kautta. Nyt olen taas siinä 'vaiheessa', että jotenkin tympii.. listan laatiminen siis. Kun herkkuilu lähestyy, niin motivaatio jostain ihmeen syystä aina putoaa. Joskus tuntuu kuin tykkäisin asioiden suunnittelusta enemmän kuin niiden tekemisestä. :(
Suklis lukee
Mullahan on se ihmeellinen rakkaus Helsinkiin, vaikken ole koskaan siellä asunut ja käynytkin ihan vain pari kertaa elämäni aikana! Mutta niin vain kiehtoo mua Helsinki, erityisesti Kallio ja Punavuori. Siis sellaiset perinteiset työväenalueet!
Näin kirjastossa Kjell Westön romaanin.. nimeltään Älä käy yöhön yksin. Lainasin sen ja olen nyt sen lukenut. Pidin paljon! Tietysti siinä oli paljon vierasta mulle, esim. kaikki musiikkikuviot. Ja sitten joku yläluokkainen suomenruotsalaisuus on mulle aika vierasta, ja siinä kirjassa oli sellaisiakin henkilöhahmoja. Mutta noin muuten se oli kiva. Kertoi Helsingistä, helsinkiläisistä. Siksi sen oikeastaan lainasinkin. ;)
Hiukan kyllä häiritsi siinä sellainen epäuskottavuus. Että joku henkilö teeskentelee kuolleensa ja onkin elossa, piilee jossain.. Tuli vähän sellainen olo, että tämä on jo liiaksi fantasiaa. Tavallisessa elämässä on ihmettä kyllin, ei oikeastaan tarvita mitään pöyristyttäviä juonenkäänteitä! Kirja olisi ollut tosi hyvä ihan ilmankin sitä loppua, jossa löytyy se piileskelevä valekuollut.
Oli kuitenkin kiva taivaltaa hetki Helsingin katuja ja samaistua suurten ikäluokkien nuoruuteen ja aikuisuuteen.
Joskus olen muuten lukenut K.W.:n kolumneja jostain ilmaisjakelulehdestä. Oliko se Pirkka vai Me vai mikä - joku kaupan lehti kuitenkin kai. Hänellä on usein hyviä pointteja.
Suklis leipoo
Pistin tänä iltana jääkaappiin viilenemään sellaisen tekeleen! Joskus aikaa sitten luin Seitsemän sortin leivonnaiset-kirjaa ja siellä oli Isoäidin piparileipien resepti. Se jäi kummittelemaan päähäni ja nyt tänä iltana punttasin taikinan valmiiksi jääkaappiin. Ohjeessa käskettiin sen seistä kylmässä 3 vrk, mutta itse en aio olla niin pitkän linjan leipuri. ;) Kun sen nyt ke-iltana tein ja pe-iltana leivon, niin ei se taida olla kylmässä kuin 2 vrk, mutta saa luvan riittää!
Minä pienensin reseptin KOLMANNEKSEEN! Se oli nimittäin ihan tolkuton se alkuperäinen, siitä tulee 100 kappaletta näitä piparileipiä! Sata! Nyt niitä pitäisi tulla n. 30. Sekin on paljon, mutta ajattelin pakastaa osan.
Melkein tuli tenkkapoo, kun kesken leivonnan huomasin, että vaalea siirappi on ihan lopussa! Täytyi oikein pyytää mies apuun, että sain kaiken kaaputettua mukaan ja tuli juuri tarvittava määrä sitä siiraa.. ei yhtään ylimääräistä jäänyt. Mies leikkasi ne pahviset siirappitörpöt [niin, mulla oli 2 avattua, olen possu!] matalammiksi ja sitten olikin helppo lusikalla vedellä sieltä sisällöt. Tavallaan oli hölmöä, etten itse tullut sitä ajatelleeksi.
Kerran pienensin porkkanakakun reseptin ja voi jee, oli viittä vaille ettei se mennyt pieleen koko leivonta. Mä olin koulussa surkea matematiikassa, mutta luulisi nyt vielä mun osaavan jakaa neljällä. ;) Joka tapauksessa olin laskenut jauhoin määrän ihan liian suureksi. Viime tingassa sitten huomasin, ettei tämä voi pitää kutiaan. ONNEKSI huomasin ajoissa - muuten olisi jauhoja tullut 2 x niin paljon kuin mitä piti! Täytyy nyt toivoa, että tuo mun piparileipäresepti oli oikein pienennetty. Mies sanoi, että jatkossa hän voisi 'tarkistaa' mun reseptin pienennykset, jos vaan tahdon. Kai sitä täytyy siihen siirtyä. Mies on kumminkin ihan opiskellut matematiikkaa [hehe, en laske omia lukion lyhyen opintojani matematiikan opiskeluksi] ja osaa takuulla jakolaskun..
Jos tuo ohje on mistään kotoisin, niin sitten laitan sen tänne blogiin! Mutta vielä en, täytyy nimittäin kokeilla mitä siitä tulee!
Minä, Suklis, kirjoittelin kauppalappua jossa on sitten mässyssä tarvittavat leivonta-ainekset ja muu. Mies saa torstaina töistä tullessaan käydä kauppan kautta. Nyt olen taas siinä 'vaiheessa', että jotenkin tympii.. listan laatiminen siis. Kun herkkuilu lähestyy, niin motivaatio jostain ihmeen syystä aina putoaa. Joskus tuntuu kuin tykkäisin asioiden suunnittelusta enemmän kuin niiden tekemisestä. :(
Suklis lukee
Mullahan on se ihmeellinen rakkaus Helsinkiin, vaikken ole koskaan siellä asunut ja käynytkin ihan vain pari kertaa elämäni aikana! Mutta niin vain kiehtoo mua Helsinki, erityisesti Kallio ja Punavuori. Siis sellaiset perinteiset työväenalueet!
Näin kirjastossa Kjell Westön romaanin.. nimeltään Älä käy yöhön yksin. Lainasin sen ja olen nyt sen lukenut. Pidin paljon! Tietysti siinä oli paljon vierasta mulle, esim. kaikki musiikkikuviot. Ja sitten joku yläluokkainen suomenruotsalaisuus on mulle aika vierasta, ja siinä kirjassa oli sellaisiakin henkilöhahmoja. Mutta noin muuten se oli kiva. Kertoi Helsingistä, helsinkiläisistä. Siksi sen oikeastaan lainasinkin. ;)
Hiukan kyllä häiritsi siinä sellainen epäuskottavuus. Että joku henkilö teeskentelee kuolleensa ja onkin elossa, piilee jossain.. Tuli vähän sellainen olo, että tämä on jo liiaksi fantasiaa. Tavallisessa elämässä on ihmettä kyllin, ei oikeastaan tarvita mitään pöyristyttäviä juonenkäänteitä! Kirja olisi ollut tosi hyvä ihan ilmankin sitä loppua, jossa löytyy se piileskelevä valekuollut.
Oli kuitenkin kiva taivaltaa hetki Helsingin katuja ja samaistua suurten ikäluokkien nuoruuteen ja aikuisuuteen.
Joskus olen muuten lukenut K.W.:n kolumneja jostain ilmaisjakelulehdestä. Oliko se Pirkka vai Me vai mikä - joku kaupan lehti kuitenkin kai. Hänellä on usein hyviä pointteja.
Suklis leipoo
Pistin tänä iltana jääkaappiin viilenemään sellaisen tekeleen! Joskus aikaa sitten luin Seitsemän sortin leivonnaiset-kirjaa ja siellä oli Isoäidin piparileipien resepti. Se jäi kummittelemaan päähäni ja nyt tänä iltana punttasin taikinan valmiiksi jääkaappiin. Ohjeessa käskettiin sen seistä kylmässä 3 vrk, mutta itse en aio olla niin pitkän linjan leipuri. ;) Kun sen nyt ke-iltana tein ja pe-iltana leivon, niin ei se taida olla kylmässä kuin 2 vrk, mutta saa luvan riittää!
Minä pienensin reseptin KOLMANNEKSEEN! Se oli nimittäin ihan tolkuton se alkuperäinen, siitä tulee 100 kappaletta näitä piparileipiä! Sata! Nyt niitä pitäisi tulla n. 30. Sekin on paljon, mutta ajattelin pakastaa osan.
Melkein tuli tenkkapoo, kun kesken leivonnan huomasin, että vaalea siirappi on ihan lopussa! Täytyi oikein pyytää mies apuun, että sain kaiken kaaputettua mukaan ja tuli juuri tarvittava määrä sitä siiraa.. ei yhtään ylimääräistä jäänyt. Mies leikkasi ne pahviset siirappitörpöt [niin, mulla oli 2 avattua, olen possu!] matalammiksi ja sitten olikin helppo lusikalla vedellä sieltä sisällöt. Tavallaan oli hölmöä, etten itse tullut sitä ajatelleeksi.
Kerran pienensin porkkanakakun reseptin ja voi jee, oli viittä vaille ettei se mennyt pieleen koko leivonta. Mä olin koulussa surkea matematiikassa, mutta luulisi nyt vielä mun osaavan jakaa neljällä. ;) Joka tapauksessa olin laskenut jauhoin määrän ihan liian suureksi. Viime tingassa sitten huomasin, ettei tämä voi pitää kutiaan. ONNEKSI huomasin ajoissa - muuten olisi jauhoja tullut 2 x niin paljon kuin mitä piti! Täytyy nyt toivoa, että tuo mun piparileipäresepti oli oikein pienennetty. Mies sanoi, että jatkossa hän voisi 'tarkistaa' mun reseptin pienennykset, jos vaan tahdon. Kai sitä täytyy siihen siirtyä. Mies on kumminkin ihan opiskellut matematiikkaa [hehe, en laske omia lukion lyhyen opintojani matematiikan opiskeluksi] ja osaa takuulla jakolaskun..
Jos tuo ohje on mistään kotoisin, niin sitten laitan sen tänne blogiin! Mutta vielä en, täytyy nimittäin kokeilla mitä siitä tulee!
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Korppujauhoa..
Minun piti käydä kaupassa, kun korppujauho oli lopussa. Mutta tulihan siellä taas hamstrattua. :( Eli ostin 2 sellaista Kinder-välipalapatukkaa. Milk Slice oli toinen ja toinen sellainen pienempi, siinä on enemmän suklaata. Nämä Kinder-patukat on vanukashyllyssä meidän kaupassa ja mun mielestä ne on hyviä. Vaikka inhoankin sitä telkkumainosta, jossa pikku tyttö piirtää kuvan isästä ja isän hauiksesta ja sitten saa Milk Slicen palkkioksi! Grrrh, entäs me aikuiset herkuttelijat?? Pitäisi kehittää mainos, jossa Suklis vetäisi Milk Slicea kaksin käsin naamaansa. ;) Ja koko kansa säntäisi ostamaan tuotetta..!
Hain sitten Pirkan suklaamousseakin.. kun se on niin hyvää.. Hassua tavallaan, että homma lähti liikkeelle KORPPUJAUHOSTA ja sitten menikin tällaiseksi taas! Saas nähdä miten makeisveron korotus puree mun mässinkeihin. Ettei vaan loppuisi.. tai sitten menee ihan kituliaaksi.
Poli Tiikkaa
Ihmettelin muuten kun kuulin/luin, että hurjan moni perussuomalainen kuvaa itsensä työläiseksi. Tietysti jotain tuollaista on aiemminkin tullut vastaan, siis se tieto, että persuista moni oikeastaan on samoista 'kuvioista' kuin vasemmistolaisetkin. En vain tajua sitä että kuinka he voivat päätyä sellaiseen ratkaisuun, siis persuin äänestämiseen. Mikä siinä puolueessa oikein vetää?? Pitäisi joskus selvittää tämäkin.
Muorihan on jo aikaa sitten ilmoittanut, että hän äänestää niitä. :( Olin järkyttynyt ja nolokin, jotenkin.. Mutta se on Muorin tapa, tarttua johonkin tuollaiseen populismihommaan, joka kuulostaa hyvältä ja yksinkertaistaa asiat. Maahanmuutto = paha, EU = paha, tanhun tanssiminen Köyliön nuorisoseurantalolla = hyvä.
Tänään autolla kun ajelin, niin mietin oikein konkreettisesti KAPINAN mahdollisuutta! Yhtäkkiä, ihan siinä ajaessa kohti kotia, mulle vaan tuli sellainen vahva tunne, että kaikkien on saatava terveydenhuolto ja koulutus ilmaiseksi! Ja nyt se ei ilmaista ole! Tuntuu kummalta että näistä sitten ollaan valmiita tinkaamaan, tai että jotkut voi elää elämäänsä välittämättä sellaisesta epäkohdasta. Että on lapsiperheitä, joilla ei välttämättä ole varaa hoitaa lapsensa terveyttä..!!! Kuka sellaista voi katsoa vierestä tuntematta edes jotain, jotain pakkoa tehdä tai toimia ..?
Mutta kapina on tietysti sellainen, hetken verran vain sitä voi ajatella. Koska musta ei ole väkivaltaan ja useimmat kapinat on sellaisia: katutappelua ym. En tahtoisi tehdä väkisin mitään. Toivon kai vaan ihmisten heräävän tähän tilanteeseen.
Nykyisin on huonoa kun esim. nuorien sieluista kilpailee niin moni erilainen aatesuunta. Periaatteessa moni näkee kommunismin menneen talven lumina. Mulle se ei ole sitä, mutta MONILLE on. Ja sitten se korvataan toisenlaisilla aatteilla, jotka eivät välttämättä ollenkaan niin tehokkaasti reagoisi ihmisten epätasa-arvoon! Tietysti olen yhä raukkis salakommunisti, koska en voi muutakaan. Muori ainakin tulisi ihan hulluksi jos tietäisi - epäillä saattaa jo nyt aika vahvasti, olen joskus varovaisesti antanut näkyä mielipiteitten suuntaa - eikä mieskään kauheasti kommunismia arvosta. Hän on demari, tavallaan - ei siis kuulu puolueeseen, mutta touhuaahan hän AY-hommissa! Mutta silti aatteellisesti joskus olemme kaukana toisistamme! Mies nauraa esim. työväenlauluille, joita mä joskus tykkään kuunnella, kun kirjastosta niitä lainaan.
Hain sitten Pirkan suklaamousseakin.. kun se on niin hyvää.. Hassua tavallaan, että homma lähti liikkeelle KORPPUJAUHOSTA ja sitten menikin tällaiseksi taas! Saas nähdä miten makeisveron korotus puree mun mässinkeihin. Ettei vaan loppuisi.. tai sitten menee ihan kituliaaksi.
Poli Tiikkaa
Ihmettelin muuten kun kuulin/luin, että hurjan moni perussuomalainen kuvaa itsensä työläiseksi. Tietysti jotain tuollaista on aiemminkin tullut vastaan, siis se tieto, että persuista moni oikeastaan on samoista 'kuvioista' kuin vasemmistolaisetkin. En vain tajua sitä että kuinka he voivat päätyä sellaiseen ratkaisuun, siis persuin äänestämiseen. Mikä siinä puolueessa oikein vetää?? Pitäisi joskus selvittää tämäkin.
Muorihan on jo aikaa sitten ilmoittanut, että hän äänestää niitä. :( Olin järkyttynyt ja nolokin, jotenkin.. Mutta se on Muorin tapa, tarttua johonkin tuollaiseen populismihommaan, joka kuulostaa hyvältä ja yksinkertaistaa asiat. Maahanmuutto = paha, EU = paha, tanhun tanssiminen Köyliön nuorisoseurantalolla = hyvä.
Tänään autolla kun ajelin, niin mietin oikein konkreettisesti KAPINAN mahdollisuutta! Yhtäkkiä, ihan siinä ajaessa kohti kotia, mulle vaan tuli sellainen vahva tunne, että kaikkien on saatava terveydenhuolto ja koulutus ilmaiseksi! Ja nyt se ei ilmaista ole! Tuntuu kummalta että näistä sitten ollaan valmiita tinkaamaan, tai että jotkut voi elää elämäänsä välittämättä sellaisesta epäkohdasta. Että on lapsiperheitä, joilla ei välttämättä ole varaa hoitaa lapsensa terveyttä..!!! Kuka sellaista voi katsoa vierestä tuntematta edes jotain, jotain pakkoa tehdä tai toimia ..?
Mutta kapina on tietysti sellainen, hetken verran vain sitä voi ajatella. Koska musta ei ole väkivaltaan ja useimmat kapinat on sellaisia: katutappelua ym. En tahtoisi tehdä väkisin mitään. Toivon kai vaan ihmisten heräävän tähän tilanteeseen.
Nykyisin on huonoa kun esim. nuorien sieluista kilpailee niin moni erilainen aatesuunta. Periaatteessa moni näkee kommunismin menneen talven lumina. Mulle se ei ole sitä, mutta MONILLE on. Ja sitten se korvataan toisenlaisilla aatteilla, jotka eivät välttämättä ollenkaan niin tehokkaasti reagoisi ihmisten epätasa-arvoon! Tietysti olen yhä raukkis salakommunisti, koska en voi muutakaan. Muori ainakin tulisi ihan hulluksi jos tietäisi - epäillä saattaa jo nyt aika vahvasti, olen joskus varovaisesti antanut näkyä mielipiteitten suuntaa - eikä mieskään kauheasti kommunismia arvosta. Hän on demari, tavallaan - ei siis kuulu puolueeseen, mutta touhuaahan hän AY-hommissa! Mutta silti aatteellisesti joskus olemme kaukana toisistamme! Mies nauraa esim. työväenlauluille, joita mä joskus tykkään kuunnella, kun kirjastosta niitä lainaan.
tiistai 12. lokakuuta 2010
Voihan vatsa!
Vatsa on ollut kipeänä tänään. Miehellä oli vapaapäivä ja ajattelimme mennä yhdessä ruokaostoksille, muttei siitä oikein tullut mitään mun mahakivun vuoksi! Vaikea sanoa mistä se nyt johtuu.. :( Harmitti, jouduin karsimaan viikon ostoslistasta melkein kaikki herkkuilua tarvitut jutut [koska ne voi ostaa myöhemmin, kun oloni on parantunut] ja muutenkin.. :( Nyt sitten tulee kauppareissu numero kaksi kai torstaina!
Ei kai tuo iso juttu ole, koska muutenkin olisin varmaan joutunut kauppailemaan torstakinakin, koska esim. viinirypäleitä [mässyssä ehdottomasti tahtomiani!] ei oikein viitsi ostaa vielä - ehtivät mennä huonoiksi..
Olo oli niin huono, että jouduin oikein menemään pötkölleen sänkyyn jo päivällä. Kun en vaan olisi syönyt mitään sopimatonta. :(
CSI Miamissa oli tänään jakso, jossa ihminen oli saanut E. colin ja sitten kuoli siihen! Ilmeisesti se oli tullut likaisista vihanneksista! Ja sitten toinen ihminen kuoli botuliinimyrkytykseen! Nämä kuolemat olivat siis seurausta vastuuttomasta ruoan tuotantotavasta. Oli kaikkea geenimanipuloitua maissia, ulosteen joutumista kasteluveteen ym. Ja ison ruokayhtiön pomo vaan sanoi, että jos 1 ihminen kuolee ja 500 ihmoa saa ruokaa suuhunsa, niin hän on valmis ottamaan sen riskin! :( Aika kelju mies, kun kuolleet ihmiset olivat vielä niin nuoria ja menossa kihloihin.. vähän päälle 20-vuotiaita! Voi surku. Toivottavasti tuollaista ei oikeasti käy.
Oikeastaan on kummallista, että kuka vain voi kuolla milloin vain. Ja ettei sitä tiedä kun se tulee...! En tosin taitaisi tahtoa tietääkään etukäteen. Se pilaisi nykyhetkestä nauttimisen.
3 kokonaista vuorokautta herkkuihin -
- jos vatsa sen sallii! Hih, vielä tuntuu aika vahvalta vaihtoehdolta se mansikkavalkosuklaajuustokakku, mutta tietysti sitä aina myös pohtii muuta. Silti, tuo mansikkajuttu on ihan suosikkejani.. ja maistuu takuulla ja mieskin pitää siitä.
Enpä ainakaan päässyt HAMSTRAILEMAAN tänään, kun en kerran kauppaan mennyt! :)
Ei kai tuo iso juttu ole, koska muutenkin olisin varmaan joutunut kauppailemaan torstakinakin, koska esim. viinirypäleitä [mässyssä ehdottomasti tahtomiani!] ei oikein viitsi ostaa vielä - ehtivät mennä huonoiksi..
Olo oli niin huono, että jouduin oikein menemään pötkölleen sänkyyn jo päivällä. Kun en vaan olisi syönyt mitään sopimatonta. :(
CSI Miamissa oli tänään jakso, jossa ihminen oli saanut E. colin ja sitten kuoli siihen! Ilmeisesti se oli tullut likaisista vihanneksista! Ja sitten toinen ihminen kuoli botuliinimyrkytykseen! Nämä kuolemat olivat siis seurausta vastuuttomasta ruoan tuotantotavasta. Oli kaikkea geenimanipuloitua maissia, ulosteen joutumista kasteluveteen ym. Ja ison ruokayhtiön pomo vaan sanoi, että jos 1 ihminen kuolee ja 500 ihmoa saa ruokaa suuhunsa, niin hän on valmis ottamaan sen riskin! :( Aika kelju mies, kun kuolleet ihmiset olivat vielä niin nuoria ja menossa kihloihin.. vähän päälle 20-vuotiaita! Voi surku. Toivottavasti tuollaista ei oikeasti käy.
Oikeastaan on kummallista, että kuka vain voi kuolla milloin vain. Ja ettei sitä tiedä kun se tulee...! En tosin taitaisi tahtoa tietääkään etukäteen. Se pilaisi nykyhetkestä nauttimisen.
3 kokonaista vuorokautta herkkuihin -
- jos vatsa sen sallii! Hih, vielä tuntuu aika vahvalta vaihtoehdolta se mansikkavalkosuklaajuustokakku, mutta tietysti sitä aina myös pohtii muuta. Silti, tuo mansikkajuttu on ihan suosikkejani.. ja maistuu takuulla ja mieskin pitää siitä.
Enpä ainakaan päässyt HAMSTRAILEMAAN tänään, kun en kerran kauppaan mennyt! :)
maanantai 11. lokakuuta 2010
Sinä tunnet luokkasi lait
Jaahas, on taas mietitty luokkayhteiskuntaa Suomessa! Lehtiartikkelissa! Minä luin.. ja jotenkin alkoi melkein särkeä päätä. Mun mielestä asiat on niin toisin..
En ensinnäkään käsitä sitä miksi useampi työssäkäyvä ei samaistu työväenluokkaan! Tuntuu hullulta että joku jostain poliittisesta syystä mieluummin sanoo itseään esim. keski- tai yläluokkaiseksi, vaikka ihan selkeästi on tavallaan 'pienten ihmisten' edustaja! Omituista. Toisaalta se asenne on mulle tuttu lapsuudenkodista. Meillä vanhemmat oli [naurettavan] ylpeitä ja ollakseen siitä että olivat toimistotyöntekijöitä. ;) Siitä viis, että moni 'työläinen' tehtaassa ym. ansaitsi paremmin.. E-hei, kyllä se on sentään niin paljon parempaa siirtää papereita pinosta a pinoon b! Tai sitten vastata puhelimeen, kun joku vihainen ihminen kaipaa aamulehteään..
Sitten tuo sana työväenluokka.. Mun mielestä pitäisi melkein olla niin, että 'alin' samaistumisen kohde olisi köyhälistö. Moni näkee työväenluokan riistettynä ja alimpana portaana, mutta se ei pidä paikkaansa! Työväenluokkaisella on sentään se työ. Mutta entäs pitkäaikaistyöttömät, jotkut pätkätyöläiset, sairaseläkeläiset, ym.? Ei heitä oikein voi sanoa työväenluokkaisiksi. Kyllä kyseessä on ihan suoraan sanottuna KÖYHÄLISTÖ jonka synnyn on mahdollistanut tämä Suomessa tehty politiikka!
Minä en tiedä mikä puolue ajaa köyhälistön asiaa! Olen kommunisti, mutta jotenkin en osaa samaistua Vasemmistoliittoon - he ovat mun mielestä työväenluokan asialla mikä on hyvä tietysti.. mutta köyhälistö, työelämän ulkopuolelle joutuneet, saisi ihan oikeasti saada oman puolustajansa! :( Itse asiassa en pidä vasemmistoliittolaisia edes kommunisteina.. he ovat vain yhden pienen askeleen vasemmalle demareista.. Tarvittaisiin joku uusi muutosvoima! Muttei sellaista näy.
Kyllä mä olen valmis myöntämään sen, että Suomessa monilla menee nykyisin paremmin kuin koskaan. Mutta meneekö riittävän monilla riittävän hyvin, niin että se korvaa ne kaikki muut kokemukset, kokemukset systeemin ulkopuolelle tippumisesta ja köyhyydestä? Millaisella hinnalla tämä 'osalla menee hyvin'-onnela on ostettu? Ketkä on tallottu jalkoihin, keiden yli on kävelty? -Siinäpä se!
Nykyisin koko luokka-ajattelu on tietty vähän vaikeaa.. On vaikea sijoittaa ihmistä, koska maailma on muuttunut. Esim. mun vanhempien nuoruudessa akateemisesti koulutettu oli vielä Herra isolla H:lla. Ja voi olla varma hyvästä pysyvästä työpaikasta. Mutta nykyisin akateeminen työttömyys on räjähtämässä käsiin! Ihmiset istuvat joskus yli 6 vuottakin yliopiston penkkiä päätyäkseen kortiston kunkuiksi. Mihin tällainen ihminen sijoittuu? Yläluokkaanko, tutkinnon vuoksi, vai työväenluokkaan? Vai köyhälistöön. Leipäjonoissakin on nykyisin akateemisia. Luin itse sellaisen leipäjonossa olevista kertovan lehtiartikkelin ja siinä oli mustaa valkoisella. -Ja sitten taas ne ihmiset, joilla on vakituinen Virka. Kuuluvatko he työväenluokkaan, vai sittenkin keskiluokkaan ihan siksi, että työ on varma + pysyvä ja tulot sitä mukaa myös..? Joku virassa oleva lähihoitaja voi tienata paljon enemmän kuin akateeminen pätkätyöläinen, jos pätkien välit on pitkiä! Ja monesti ne ovat.
Koulutuspolitiikka on tietysti semmoinen juttu, että siitä puhumista Sukliskin kavahtaa! :) Tiedän sen olevan osa aluepolitiikkaa: päättäjät haluavat korkeakouluja vähän sinne tänne omille alueilleen ja sinne opiskelupaikkoja. Siihen katsomatta saako ne valmistuneet töitä! Mutta asia ei ihan niin helppo ole, että lakkautetaan 80% yliopistoista ja ammattikorkeista ja koulutetaan vaan työtarjonnan mukaan nuoria. Mitäs ne muut sitten tekevät, ne jotka eivät sitten saa opiskelupaikkaa kun Suomessa ei enää olisi kuin 1 yliopisto? Onhan koulutus muutakin kuin vain sitä, että katsotaan työllistymistä. Kyllä se antaa ihmiselle paljon, vaikkei koskaan työllistyisikään omalle alalle. Mä en muutenkaan tiedä mitkä koulutuspoliittiset ratkaisut auttaisivat tässä työllisyystilanteessa. Riittäisikö niitä perustyöpaikkoja, suorittavia töitäkään, kaikille? Nykyisin vaan ihan yksinkertaisesti työstä on pula. Ja on työnantajan markkinat. Tuntuu ikävältä syyllistää itsensä kouluttaneet nuoret, että jaahas, opiskelitte sitten jotain taide tai kulttuurihommelia, koska olitte tyhmiä ettekä halua työllistyä. :( Kun kuitenkaan kyse ei ole siitä..
Joskus tuntuu kuin ei täällä Suomessa VOISI elää 'oikein'! Jos koulutat itsesi työllistymättä omalle alalle olet luuseri ja haihattelija, sinun olisi pitänyt tietää paremmin. Jos et kouluta itseäsi ja etsit vaan niitä suorittavan portaan juttuja, niin olet laiska ja varmasti tyhmä, kun et edes kouluissa pärjää.. Ja tuntuu kuin kaupan kassoillakin pitäisi nykyisin olla joku tradenomi-tutkinto. :(
Politiikasta Polkaan
Olin kauppassa tänään[kin]. Ajattelin, että käynpä nyt, niin ei tarvitse maanantaina mennä. Kauppassa tietysti sitten tuli ostettua sukulaatia.. Maraboun Polkaa ostin, sellaisen pikku suklaalevyn! Ajattelin lähinnä syöttää sen miehelle. Kun hän pitää minttusuklaasta. Sitten ostin sen Maraboun caramel & crisp-levyn itseäni varten, kun tulee ensi viikonloppu. Ja jotain jäätelöitä.. Geisha-tuutin näin uutuutena - saa nähdä mitä sitten siitä ajattelen.
Enää 4 kokonaista vuorokautta.. ;) Hih ja sitten syön! Ja leivon! Kyllä aika vakaasti näyttää siltä, että tulossa on mansikkavalkosuklaakakku. Sitä varten pitäisi vaan vääntäytyä Lidliinkin.
En ensinnäkään käsitä sitä miksi useampi työssäkäyvä ei samaistu työväenluokkaan! Tuntuu hullulta että joku jostain poliittisesta syystä mieluummin sanoo itseään esim. keski- tai yläluokkaiseksi, vaikka ihan selkeästi on tavallaan 'pienten ihmisten' edustaja! Omituista. Toisaalta se asenne on mulle tuttu lapsuudenkodista. Meillä vanhemmat oli [naurettavan] ylpeitä ja ollakseen siitä että olivat toimistotyöntekijöitä. ;) Siitä viis, että moni 'työläinen' tehtaassa ym. ansaitsi paremmin.. E-hei, kyllä se on sentään niin paljon parempaa siirtää papereita pinosta a pinoon b! Tai sitten vastata puhelimeen, kun joku vihainen ihminen kaipaa aamulehteään..
Sitten tuo sana työväenluokka.. Mun mielestä pitäisi melkein olla niin, että 'alin' samaistumisen kohde olisi köyhälistö. Moni näkee työväenluokan riistettynä ja alimpana portaana, mutta se ei pidä paikkaansa! Työväenluokkaisella on sentään se työ. Mutta entäs pitkäaikaistyöttömät, jotkut pätkätyöläiset, sairaseläkeläiset, ym.? Ei heitä oikein voi sanoa työväenluokkaisiksi. Kyllä kyseessä on ihan suoraan sanottuna KÖYHÄLISTÖ jonka synnyn on mahdollistanut tämä Suomessa tehty politiikka!
Minä en tiedä mikä puolue ajaa köyhälistön asiaa! Olen kommunisti, mutta jotenkin en osaa samaistua Vasemmistoliittoon - he ovat mun mielestä työväenluokan asialla mikä on hyvä tietysti.. mutta köyhälistö, työelämän ulkopuolelle joutuneet, saisi ihan oikeasti saada oman puolustajansa! :( Itse asiassa en pidä vasemmistoliittolaisia edes kommunisteina.. he ovat vain yhden pienen askeleen vasemmalle demareista.. Tarvittaisiin joku uusi muutosvoima! Muttei sellaista näy.
Kyllä mä olen valmis myöntämään sen, että Suomessa monilla menee nykyisin paremmin kuin koskaan. Mutta meneekö riittävän monilla riittävän hyvin, niin että se korvaa ne kaikki muut kokemukset, kokemukset systeemin ulkopuolelle tippumisesta ja köyhyydestä? Millaisella hinnalla tämä 'osalla menee hyvin'-onnela on ostettu? Ketkä on tallottu jalkoihin, keiden yli on kävelty? -Siinäpä se!
Nykyisin koko luokka-ajattelu on tietty vähän vaikeaa.. On vaikea sijoittaa ihmistä, koska maailma on muuttunut. Esim. mun vanhempien nuoruudessa akateemisesti koulutettu oli vielä Herra isolla H:lla. Ja voi olla varma hyvästä pysyvästä työpaikasta. Mutta nykyisin akateeminen työttömyys on räjähtämässä käsiin! Ihmiset istuvat joskus yli 6 vuottakin yliopiston penkkiä päätyäkseen kortiston kunkuiksi. Mihin tällainen ihminen sijoittuu? Yläluokkaanko, tutkinnon vuoksi, vai työväenluokkaan? Vai köyhälistöön. Leipäjonoissakin on nykyisin akateemisia. Luin itse sellaisen leipäjonossa olevista kertovan lehtiartikkelin ja siinä oli mustaa valkoisella. -Ja sitten taas ne ihmiset, joilla on vakituinen Virka. Kuuluvatko he työväenluokkaan, vai sittenkin keskiluokkaan ihan siksi, että työ on varma + pysyvä ja tulot sitä mukaa myös..? Joku virassa oleva lähihoitaja voi tienata paljon enemmän kuin akateeminen pätkätyöläinen, jos pätkien välit on pitkiä! Ja monesti ne ovat.
Koulutuspolitiikka on tietysti semmoinen juttu, että siitä puhumista Sukliskin kavahtaa! :) Tiedän sen olevan osa aluepolitiikkaa: päättäjät haluavat korkeakouluja vähän sinne tänne omille alueilleen ja sinne opiskelupaikkoja. Siihen katsomatta saako ne valmistuneet töitä! Mutta asia ei ihan niin helppo ole, että lakkautetaan 80% yliopistoista ja ammattikorkeista ja koulutetaan vaan työtarjonnan mukaan nuoria. Mitäs ne muut sitten tekevät, ne jotka eivät sitten saa opiskelupaikkaa kun Suomessa ei enää olisi kuin 1 yliopisto? Onhan koulutus muutakin kuin vain sitä, että katsotaan työllistymistä. Kyllä se antaa ihmiselle paljon, vaikkei koskaan työllistyisikään omalle alalle. Mä en muutenkaan tiedä mitkä koulutuspoliittiset ratkaisut auttaisivat tässä työllisyystilanteessa. Riittäisikö niitä perustyöpaikkoja, suorittavia töitäkään, kaikille? Nykyisin vaan ihan yksinkertaisesti työstä on pula. Ja on työnantajan markkinat. Tuntuu ikävältä syyllistää itsensä kouluttaneet nuoret, että jaahas, opiskelitte sitten jotain taide tai kulttuurihommelia, koska olitte tyhmiä ettekä halua työllistyä. :( Kun kuitenkaan kyse ei ole siitä..
Joskus tuntuu kuin ei täällä Suomessa VOISI elää 'oikein'! Jos koulutat itsesi työllistymättä omalle alalle olet luuseri ja haihattelija, sinun olisi pitänyt tietää paremmin. Jos et kouluta itseäsi ja etsit vaan niitä suorittavan portaan juttuja, niin olet laiska ja varmasti tyhmä, kun et edes kouluissa pärjää.. Ja tuntuu kuin kaupan kassoillakin pitäisi nykyisin olla joku tradenomi-tutkinto. :(
Politiikasta Polkaan
Olin kauppassa tänään[kin]. Ajattelin, että käynpä nyt, niin ei tarvitse maanantaina mennä. Kauppassa tietysti sitten tuli ostettua sukulaatia.. Maraboun Polkaa ostin, sellaisen pikku suklaalevyn! Ajattelin lähinnä syöttää sen miehelle. Kun hän pitää minttusuklaasta. Sitten ostin sen Maraboun caramel & crisp-levyn itseäni varten, kun tulee ensi viikonloppu. Ja jotain jäätelöitä.. Geisha-tuutin näin uutuutena - saa nähdä mitä sitten siitä ajattelen.
Enää 4 kokonaista vuorokautta.. ;) Hih ja sitten syön! Ja leivon! Kyllä aika vakaasti näyttää siltä, että tulossa on mansikkavalkosuklaakakku. Sitä varten pitäisi vaan vääntäytyä Lidliinkin.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Muu-muu-muisto
Viimeksi kirjoitin siitä kuinka muistot ovat aina sidoksissa muistajaan.. siis ne ovat subjektiivisia! Ne eivät välttämättä ole se 'oikein' totuus asiasta, vaan yhden ihmisen näkemys..
No nyt sitten MUISTIN erään asian lapsuudesta. Olen joskus nähnyt lasten itkevän julkisella paikalla ihan ilman näkyvää syytä. Tarkoitan ihan 'isoja' lapsia, en vauvoja, vaan leikki-ikäisiä. Silloin joskus laiskasti ihmettelee, että mitä ne nyt noin. Mutta muistan lapsuudesta yhden sellaisen jutun, kun itse olin tuollainen syyttä parkuva.
Olimme Linnanmäellä. Mä en muuten päässyt Lintsille kuin 1-2 kertaa koko lapsuuteni aikana. Melko todennäköisesti niitä kertoja oli vain 1 - yhdestä Muorikin aina puhuu kun puhuu meidän Lintsikokemuksista - mutta koska tämä muisto on niin erilainen kuin muut siihen reissuun liittyvät, niin pistän tuohon sen varauksen, että kyseessä SAATTOI olla eri reissu. Tai sitten sama! Lasten tunteethan vaihtuu niin nopeasti.
Olin n. 4 v. Huvipuistossa näin jonkun vempaimen, joka kai vei ihmiset aika ylös ja pyöritti heitä hitaasti siellä ylhäällä. Ja kun katsoin sitä laitetta, niin jotenkin mua alkoi kauheasti pelottaa. :( Näytti kuin se kori siellä ylhäällä olisikin ollut naama! Jonkun kauhean naama.. naama joka venyi ja irvisteli. Ihan kuin se olisi ollut elävä se laite! Tai kuollut-elävä samaan aikaan. Ja sitten pärähdinkin itkemään ja itkin ihan hysteerisesti. Muistan sen vieläkin. Isukki oli siinä vieressäni seisomassa ja varmaan muutkin lähellä, mutta eivät he tajunneet pelkoani enkä tainnut osata sitä siinä iässä selittääkään sanallisesti. Mua vain pelotti se laite. ;) Vaikkei mua siis oltu edes siihen laittamassa, sehän oli kai isommille suunniteltu.
Tässäkin muistossa on omat ongelmansa.. Eli että muistikuvissani kyseessä oleva härveli oli tosiaan semmoinen huvivempain. Mutta teoriassa on mahdollista, ettei se ollut huvivempain vaan joku sellainen tyhmä torni, jonka katolla kieppuu mainos. Sellaisiahan on! Sitten on tosiaan se ongelma, että tuo kauhumuisto on ihan erilainen kuin muut muistoni matkasta. Muuten se oli mun mielestä kiva reissu - jos se siis oikeasti oli sama - ja muistan vieläkin jonkun lastenjunan [huvipuistolaitteen siis] joka kiersi pikku radallaan vähän maan yläpuolella. Ja se oli sitten hauskaa Sukliksen mielestä, olla sen kyydissä.
Huomasin joskus jo ala-asteella, että tuo Lintsimuistoni alkoi sekoittua siskoni aapisessa olevaan tarinaan ja kuvaan.
Mutta näin MINÄ sen muistan, tuommoisen omituisen itkupilleilykohtauksen! Varmaan aikuisilla oli pähkittävää, että mitä se nyt itkee oikein, kun ei mihinkään satu tai ole mitään hätää.
Mä muutenkin joskus lapsena pelkäsin vähän ihmeellisiä asioita. Esimerkiksi kerran näin Möksän rannassa kuolleen ravun! Se oli sininen. Tai ainakin muistan sen olleen sen värinen ja pelkäsin tosi paljon. Tajusin sen kuolleeksi, mutta silti tuli iso, ISO itku.. Hih, taisin olla kummajainen.
Tällaista se on, nämä mun muistot ovat tosiaan mun muistojani. Voi olla ettei Muori edes muistaisi tuota Lintsin itkukohtaustani, jos siitä puhuisin. Voi olla että Siukku muistaisi, tai sitten ei. Joka tapauksessa siitä on turha vetää hernettä nenään mitä kukin muistaa ja miten.
5 kokonaista vuorokautta - -
- - hirviöksi alkamiseen! Olinpas ruokaostoksilla lauantain kunniaksi. Sitten sain päähäni mennä Vapaavalintaan. Näin siellä Nestlén jotain toffeesuklaatia.. Kolmen pötkön paketti, maksoi n. 1 ½ euroa. Mietin oikeasti ostamista, mutta jätin sikseen. Kun täytyy olla realisti.. en mä VOI enkä jaksa kumminkaan kaikkea sukulaatia mitä maailmassa on.
Vaparissa näin muuten 1. kerran sellaisen Geisha Harmony-sukulaatirasian. Tai oikeastaanhan se on sellainen pahvinen 'pussukka', jossa on paperikääreisiä konvehteja. Joopa-joo, taas sellainen 4-5 euron pläjäys.. Kauppaan ne jäivät.
No nyt sitten MUISTIN erään asian lapsuudesta. Olen joskus nähnyt lasten itkevän julkisella paikalla ihan ilman näkyvää syytä. Tarkoitan ihan 'isoja' lapsia, en vauvoja, vaan leikki-ikäisiä. Silloin joskus laiskasti ihmettelee, että mitä ne nyt noin. Mutta muistan lapsuudesta yhden sellaisen jutun, kun itse olin tuollainen syyttä parkuva.
Olimme Linnanmäellä. Mä en muuten päässyt Lintsille kuin 1-2 kertaa koko lapsuuteni aikana. Melko todennäköisesti niitä kertoja oli vain 1 - yhdestä Muorikin aina puhuu kun puhuu meidän Lintsikokemuksista - mutta koska tämä muisto on niin erilainen kuin muut siihen reissuun liittyvät, niin pistän tuohon sen varauksen, että kyseessä SAATTOI olla eri reissu. Tai sitten sama! Lasten tunteethan vaihtuu niin nopeasti.
Olin n. 4 v. Huvipuistossa näin jonkun vempaimen, joka kai vei ihmiset aika ylös ja pyöritti heitä hitaasti siellä ylhäällä. Ja kun katsoin sitä laitetta, niin jotenkin mua alkoi kauheasti pelottaa. :( Näytti kuin se kori siellä ylhäällä olisikin ollut naama! Jonkun kauhean naama.. naama joka venyi ja irvisteli. Ihan kuin se olisi ollut elävä se laite! Tai kuollut-elävä samaan aikaan. Ja sitten pärähdinkin itkemään ja itkin ihan hysteerisesti. Muistan sen vieläkin. Isukki oli siinä vieressäni seisomassa ja varmaan muutkin lähellä, mutta eivät he tajunneet pelkoani enkä tainnut osata sitä siinä iässä selittääkään sanallisesti. Mua vain pelotti se laite. ;) Vaikkei mua siis oltu edes siihen laittamassa, sehän oli kai isommille suunniteltu.
Tässäkin muistossa on omat ongelmansa.. Eli että muistikuvissani kyseessä oleva härveli oli tosiaan semmoinen huvivempain. Mutta teoriassa on mahdollista, ettei se ollut huvivempain vaan joku sellainen tyhmä torni, jonka katolla kieppuu mainos. Sellaisiahan on! Sitten on tosiaan se ongelma, että tuo kauhumuisto on ihan erilainen kuin muut muistoni matkasta. Muuten se oli mun mielestä kiva reissu - jos se siis oikeasti oli sama - ja muistan vieläkin jonkun lastenjunan [huvipuistolaitteen siis] joka kiersi pikku radallaan vähän maan yläpuolella. Ja se oli sitten hauskaa Sukliksen mielestä, olla sen kyydissä.
Huomasin joskus jo ala-asteella, että tuo Lintsimuistoni alkoi sekoittua siskoni aapisessa olevaan tarinaan ja kuvaan.
Mutta näin MINÄ sen muistan, tuommoisen omituisen itkupilleilykohtauksen! Varmaan aikuisilla oli pähkittävää, että mitä se nyt itkee oikein, kun ei mihinkään satu tai ole mitään hätää.
Mä muutenkin joskus lapsena pelkäsin vähän ihmeellisiä asioita. Esimerkiksi kerran näin Möksän rannassa kuolleen ravun! Se oli sininen. Tai ainakin muistan sen olleen sen värinen ja pelkäsin tosi paljon. Tajusin sen kuolleeksi, mutta silti tuli iso, ISO itku.. Hih, taisin olla kummajainen.
Tällaista se on, nämä mun muistot ovat tosiaan mun muistojani. Voi olla ettei Muori edes muistaisi tuota Lintsin itkukohtaustani, jos siitä puhuisin. Voi olla että Siukku muistaisi, tai sitten ei. Joka tapauksessa siitä on turha vetää hernettä nenään mitä kukin muistaa ja miten.
5 kokonaista vuorokautta - -
- - hirviöksi alkamiseen! Olinpas ruokaostoksilla lauantain kunniaksi. Sitten sain päähäni mennä Vapaavalintaan. Näin siellä Nestlén jotain toffeesuklaatia.. Kolmen pötkön paketti, maksoi n. 1 ½ euroa. Mietin oikeasti ostamista, mutta jätin sikseen. Kun täytyy olla realisti.. en mä VOI enkä jaksa kumminkaan kaikkea sukulaatia mitä maailmassa on.
Vaparissa näin muuten 1. kerran sellaisen Geisha Harmony-sukulaatirasian. Tai oikeastaanhan se on sellainen pahvinen 'pussukka', jossa on paperikääreisiä konvehteja. Joopa-joo, taas sellainen 4-5 euron pläjäys.. Kauppaan ne jäivät.
lauantai 9. lokakuuta 2010
"Hyvä muisti"
Äetmuorin kanssa on taas puhuttu puhelimessa. Voi ihme, en jaksa tajuta sitä kuinka hän voi olla niin väärässä itsensä [ja muiden] suhteen ja vielä koko ajan! Nyt viimeksi tämän toteamuksen herätti mussa tämä, kun Muori alkoi kehuskella, kuinka 'hyvä muisti' hänellä on. Ei vain kaukomuisti - lapsuuden juttuja koskeva - vaan myös lähimuisti! Joopa-joo..
No mä menin suorastaan mykäksi, koska totuushan on, ettei Muori muista yhtään mitään. Viimeksi kun puhelinnumeroni vaihtui jokunen vuosi sitten, niin se annettiin hänelle muistilapulla kerran ja kaksi kertaa puhelimessa. Ja arvata sopii muistiko hän numeron edes vaihtuneen! Oli valtavan tuohtunut, kun ei saanut mua vanhasta numerosta kiinni! Ja kun miehen kanssa sanoimme, että se numero on ainakin kerran annettu hänelle käteen muistilapulla ja asiasta on pariin otteeseen puhelimessa puhuttu, niin Muori siihen: 'Ei ole koskaan puhuttu, en ole koskaan saanut numeroa..' Seee-elvä. Kun tuolle linjalle lähtee, niin siihen ei VOI sanoa enää juuri yhtään mitään. Menee joutavaksi juupas-eipäs -kinailuksi.
Tämä puhelinnumerojuttu on vain yksi esimerkki. Muori muistaa hurjan huonosti mitä hänen kanssaan on puhuttu. Siksi on tosi ärsyttävää puhua jostain asiasta, josta on useampaan otteeseen aiemmin ollut puhetta ja hän ottaa taas tuon loukkaantuneen 'minulle ei ole kerrottu mitään'-asenteen. Lisäksi Muori ei muista sitäkään mitä hän ITSE on puhunut, vaan joko kieltää jyrkästi sanoneensa jotain todella loukkaavia asioita - joilla on saattanut muuten olla useampi kuin yksi kuulija - tai sitten vain höpöttää samoja juttuja moneen kertaan. En oikein kehtaa sanoa hänelle, että olet nämä puhunut jo kymmeneen kertaan.. :( Parempihan se on, että hän kertoo jotain vanhoja juttuja 'uusina', jos vain aihe on neutraali eikä hän sitten pääse kiihtymään tai rakentamaan riitaa.
Yksi juttu jota Muori - eikä kai kaikki muutkaan ihmiset - ei tajua on muistojen subjektiivisuus. Hänestä on jotenkin LOUKKAAVAA [melkein käyttäisin tätä ilmausta] että esim. hänen nuorempi veljensä muistaa jotkut asiat heidän lapsuudestaan eri tavalla kuin hän. Muori ei ota huomioon, että J-eno on häntä muutaman vuoden nuorempi ja eri ikävaiheissa olevat lapset voivat muistaa eri lailla. Ja varmaan jos Siukku ja minä verrattaisiin lapsuusmuistoja, niin olisi paljon sellaista jonka muistamme eri tavoin, tai sitten Siukku muistaa ja mä en. Siukku on sentään viitisen vuotta mua vanhempi.
Mun mielestä on aina ollut jotenkin turhaa riidellä muistoista, vetää köyttä ja juupas-eipästellä siitä kuka on 'oikeassa' ja kuka 'väärässä'. Olen sen ennenkin sanonut tässä blogissa, että mua ei loukkaa muistojen erilaisuus tai sitten se, että joku muistaa jotain mitä minä en ja päinvastoin. Pikemminkin se on vaan mielenkiintoista: kuinka eri tavoin me ihmiset pistämme asioita mieleen ja mitkä asiat kenenkin mieleen tarttuvat!
Sukututkimusta on muuten todella rasittavaa tehdä, jos suvussa on joku tällainen perimätietoa ehdottoman oikeana pitävä ja omien muistojensa ehdotonta oikeellisuutta vaaliva.. :( Sen olen tullut huomaamaan, mä kun olen vähän sukututkimusta harrastellut. Sain huomata, että meillä varsinkin Muorin puolen suvussa on paljon epätarkkuutta sukumme vaiheista. Ja sitten on sitä kai aika yleistä, eli on vähän yritetty selittää ne ihmiset 'yläkanttiin'.. Muori ja hänen äitinsä jakavat saman vähän sellaiseen hienosteluun taipuvaisen luonteen ja heille on ollut kova pala se, ettei heidän sukunsa ole riittävän fiiniä. Mun mielestä Muorin ja hänen äitinsä taipumus tarinointiin on sinänsä ihan viatonta, ei kai sillä nyt kauhean paljon konkreettista väliä ole mitä jostain 100 vuotta sitten eläneistä meikäläisistä sanotaan.. tavallaan se on liikuttavaakin.. mutta ärsyttävää silloin, kun oikeasti haluaisi TIETÄÄ jotain ja sitten kun on saanut tietää ja se [epämiellyttävä] tieto täytyisi jakaa..
Muori ei nimittäin epäröi sanoa, että jopa kirkonkirjat ja valtion rekisterit ovat väärässä. :) Ja hän yksin oikeassa! Se on aivan uskomatonta. Yksi sukuhaaramme oli käsityöläisinä tuolla menetetyssä Karjalassa. Muori kehitti siitä tarinan, että nämä ihmiset olisivat oikeasti olleet 'vähän parempaa väkeä' ja asuneet PIETARISSA! Ja että vallankumouksen aikana he olisivat livahtaneet Suomen puolelle! Ommelleet jotain koruja vaatteiden saumaan et seteraa! Kun oikeasti tosiaan he olivat jo sukupolvien ajan asuneet Karjalassa ja ei heidän tarvinnut minnekään paeta vallankumousta.
Monessa suvussa on perimätietoa ja joskus se pitää paikkansa ja joskus ei. Hyvä sukututkija aloittaa perimätiedosta ja haastattelee suvun elossa olevaa vanhempaa polvea. Nauhuri on hyvä apuväline ja muistiinpanovihko myös. Näin voi antaa ihmisten vapaasti kertoa perimätietonsa, eikä sitä pidä siinä tilanteessa lähteä miettimään kuinka paikkaansa pitävää se on. Siitä pääsee monesti eteenpäin, saa tietää esim. isovanhempien vanhempien asuinpaikat, josta sitten pääsee arkistoihin käsiksi itse. Silloin monesti alkaa vastaan tulla niitä yllätyksiä. Joskus ne ovat aika vaatimattomia: joku vanha muistelija muistaa isovanhempien vanhempien perheessä olleen 8 lasta, mutta niitä olikin 10. Ja sitten saattaa paljastua ottolapsia tms. tai aviottomia. Tai sitten paljastuu, että oikeastaan koko suvun tarina on ihan tyhjään rakennettu, niin kuin meillä.
Muori luki joskus mun lapsuudessa ja nuoruudessa sellaista dekkaria kuin Kuolema sukupuussa. Se oli ihan meillä omana kirjana, eli kai se sitten oli Muorin mielestä hyvä. Kun luin sen itse niin silloin mulla alkoi raksuttaa! Siinä juuri oli sellainen perhe, joka oli 'parempaa väkeä' ja tulivat Pietarista vallankumousta pakoon Suomeen. :) Se dekkari on muuten oikeasti hyvä munkin mielestäni ja siinä myös korostuu se, kuinka vähän oikeastaan tiedämme.. kuinka suvuilla voi olla salaisuuksia.
Kai se vaan on niin, että joillekin ihmisille 'hyvä tarina' on tärkeämpi kuin totuudellisuus. Sitten jotkut mieluummin myös jatkossa elävät tarinan maailmaa mieluummin kuin todellisuuden. Tarkoitan tällä sitä, että sukututkimuksessa törmää tähän mullekin tuttuun ilmiöön, ettei uuden tiedon jakajaan suhtauduta positiivisesti vaan pikemminkin loukkaannutaan ja suututaan, vaikka kuinka hienotunteisesti yrittäisit perimätiedosta poikkevan tiedon antaa. Joillekin loistava tarina on parempi kuin 'ruma' (!) todellisuus. Vaikken nyt tiedä mitä rumaa muka on tehdastyöläisissä ja käsityöläisissä ja maanviljelijöissä..
Mutta se nyt näistä! Ihmettelen vaan kuinka hulluja ihmiset joskus päästävät suustaan. Siis tätä 'hyvää muistia' nyt tässä tarkoitan.
Onhan toki mullakin omat hulluuteni, painoon ja syömiseen liittyvät! :) Mutta ne ovatkin mun yksityisiä juttuja.
Suklaatirintamalla tapahtuu
Luin Suklaayhdistyksestä, että on tulossa joku Geisha Harmony 112 gramman levy.. kai ensi vuoden puolella! Jaahah, itse olen yrittänyt löytää niitä Geisha Harmony konvehteja kauppoista, vaan en ole vielä nähnyt! Tänään muuten näin ekan kerran Prismassa vähän JOULUISIA suklaita. Oli marsipaania ja sellaisia rasioitakin, joita normaalisti ei näe. Sitten kun ajelin romuraudalla kotiin, niin jo postilaatikossa oli NetAnttilan joulukuvasto. ;) Joulu on taas joulu on taas.. lallallaa.. Vaikka lokakuun alkua eletäänkin!
Olin tänäänkin liikkeellä, nimittäin! Ostin miehelle irtokonvehteja. Sellaisia perinteisiä, joista hän tykkää, eli dacapo-konvehtia, dumlea, fazerminttiä ja juliaa. Niitä myytiin Citymarketissa.
6 kokonaista vuorokautta..
.. ja arvatkaas kuka muuttuu hirviöksi! No minähän se! Mietin tässä, että jos tekisin pitkästä aikaa mansikka-valkosuklaajuustokakun. Sitä ei nyt ole ollut varmaan muutamaan kuukauteen.
No mä menin suorastaan mykäksi, koska totuushan on, ettei Muori muista yhtään mitään. Viimeksi kun puhelinnumeroni vaihtui jokunen vuosi sitten, niin se annettiin hänelle muistilapulla kerran ja kaksi kertaa puhelimessa. Ja arvata sopii muistiko hän numeron edes vaihtuneen! Oli valtavan tuohtunut, kun ei saanut mua vanhasta numerosta kiinni! Ja kun miehen kanssa sanoimme, että se numero on ainakin kerran annettu hänelle käteen muistilapulla ja asiasta on pariin otteeseen puhelimessa puhuttu, niin Muori siihen: 'Ei ole koskaan puhuttu, en ole koskaan saanut numeroa..' Seee-elvä. Kun tuolle linjalle lähtee, niin siihen ei VOI sanoa enää juuri yhtään mitään. Menee joutavaksi juupas-eipäs -kinailuksi.
Tämä puhelinnumerojuttu on vain yksi esimerkki. Muori muistaa hurjan huonosti mitä hänen kanssaan on puhuttu. Siksi on tosi ärsyttävää puhua jostain asiasta, josta on useampaan otteeseen aiemmin ollut puhetta ja hän ottaa taas tuon loukkaantuneen 'minulle ei ole kerrottu mitään'-asenteen. Lisäksi Muori ei muista sitäkään mitä hän ITSE on puhunut, vaan joko kieltää jyrkästi sanoneensa jotain todella loukkaavia asioita - joilla on saattanut muuten olla useampi kuin yksi kuulija - tai sitten vain höpöttää samoja juttuja moneen kertaan. En oikein kehtaa sanoa hänelle, että olet nämä puhunut jo kymmeneen kertaan.. :( Parempihan se on, että hän kertoo jotain vanhoja juttuja 'uusina', jos vain aihe on neutraali eikä hän sitten pääse kiihtymään tai rakentamaan riitaa.
Yksi juttu jota Muori - eikä kai kaikki muutkaan ihmiset - ei tajua on muistojen subjektiivisuus. Hänestä on jotenkin LOUKKAAVAA [melkein käyttäisin tätä ilmausta] että esim. hänen nuorempi veljensä muistaa jotkut asiat heidän lapsuudestaan eri tavalla kuin hän. Muori ei ota huomioon, että J-eno on häntä muutaman vuoden nuorempi ja eri ikävaiheissa olevat lapset voivat muistaa eri lailla. Ja varmaan jos Siukku ja minä verrattaisiin lapsuusmuistoja, niin olisi paljon sellaista jonka muistamme eri tavoin, tai sitten Siukku muistaa ja mä en. Siukku on sentään viitisen vuotta mua vanhempi.
Mun mielestä on aina ollut jotenkin turhaa riidellä muistoista, vetää köyttä ja juupas-eipästellä siitä kuka on 'oikeassa' ja kuka 'väärässä'. Olen sen ennenkin sanonut tässä blogissa, että mua ei loukkaa muistojen erilaisuus tai sitten se, että joku muistaa jotain mitä minä en ja päinvastoin. Pikemminkin se on vaan mielenkiintoista: kuinka eri tavoin me ihmiset pistämme asioita mieleen ja mitkä asiat kenenkin mieleen tarttuvat!
Sukututkimusta on muuten todella rasittavaa tehdä, jos suvussa on joku tällainen perimätietoa ehdottoman oikeana pitävä ja omien muistojensa ehdotonta oikeellisuutta vaaliva.. :( Sen olen tullut huomaamaan, mä kun olen vähän sukututkimusta harrastellut. Sain huomata, että meillä varsinkin Muorin puolen suvussa on paljon epätarkkuutta sukumme vaiheista. Ja sitten on sitä kai aika yleistä, eli on vähän yritetty selittää ne ihmiset 'yläkanttiin'.. Muori ja hänen äitinsä jakavat saman vähän sellaiseen hienosteluun taipuvaisen luonteen ja heille on ollut kova pala se, ettei heidän sukunsa ole riittävän fiiniä. Mun mielestä Muorin ja hänen äitinsä taipumus tarinointiin on sinänsä ihan viatonta, ei kai sillä nyt kauhean paljon konkreettista väliä ole mitä jostain 100 vuotta sitten eläneistä meikäläisistä sanotaan.. tavallaan se on liikuttavaakin.. mutta ärsyttävää silloin, kun oikeasti haluaisi TIETÄÄ jotain ja sitten kun on saanut tietää ja se [epämiellyttävä] tieto täytyisi jakaa..
Muori ei nimittäin epäröi sanoa, että jopa kirkonkirjat ja valtion rekisterit ovat väärässä. :) Ja hän yksin oikeassa! Se on aivan uskomatonta. Yksi sukuhaaramme oli käsityöläisinä tuolla menetetyssä Karjalassa. Muori kehitti siitä tarinan, että nämä ihmiset olisivat oikeasti olleet 'vähän parempaa väkeä' ja asuneet PIETARISSA! Ja että vallankumouksen aikana he olisivat livahtaneet Suomen puolelle! Ommelleet jotain koruja vaatteiden saumaan et seteraa! Kun oikeasti tosiaan he olivat jo sukupolvien ajan asuneet Karjalassa ja ei heidän tarvinnut minnekään paeta vallankumousta.
Monessa suvussa on perimätietoa ja joskus se pitää paikkansa ja joskus ei. Hyvä sukututkija aloittaa perimätiedosta ja haastattelee suvun elossa olevaa vanhempaa polvea. Nauhuri on hyvä apuväline ja muistiinpanovihko myös. Näin voi antaa ihmisten vapaasti kertoa perimätietonsa, eikä sitä pidä siinä tilanteessa lähteä miettimään kuinka paikkaansa pitävää se on. Siitä pääsee monesti eteenpäin, saa tietää esim. isovanhempien vanhempien asuinpaikat, josta sitten pääsee arkistoihin käsiksi itse. Silloin monesti alkaa vastaan tulla niitä yllätyksiä. Joskus ne ovat aika vaatimattomia: joku vanha muistelija muistaa isovanhempien vanhempien perheessä olleen 8 lasta, mutta niitä olikin 10. Ja sitten saattaa paljastua ottolapsia tms. tai aviottomia. Tai sitten paljastuu, että oikeastaan koko suvun tarina on ihan tyhjään rakennettu, niin kuin meillä.
Muori luki joskus mun lapsuudessa ja nuoruudessa sellaista dekkaria kuin Kuolema sukupuussa. Se oli ihan meillä omana kirjana, eli kai se sitten oli Muorin mielestä hyvä. Kun luin sen itse niin silloin mulla alkoi raksuttaa! Siinä juuri oli sellainen perhe, joka oli 'parempaa väkeä' ja tulivat Pietarista vallankumousta pakoon Suomeen. :) Se dekkari on muuten oikeasti hyvä munkin mielestäni ja siinä myös korostuu se, kuinka vähän oikeastaan tiedämme.. kuinka suvuilla voi olla salaisuuksia.
Kai se vaan on niin, että joillekin ihmisille 'hyvä tarina' on tärkeämpi kuin totuudellisuus. Sitten jotkut mieluummin myös jatkossa elävät tarinan maailmaa mieluummin kuin todellisuuden. Tarkoitan tällä sitä, että sukututkimuksessa törmää tähän mullekin tuttuun ilmiöön, ettei uuden tiedon jakajaan suhtauduta positiivisesti vaan pikemminkin loukkaannutaan ja suututaan, vaikka kuinka hienotunteisesti yrittäisit perimätiedosta poikkevan tiedon antaa. Joillekin loistava tarina on parempi kuin 'ruma' (!) todellisuus. Vaikken nyt tiedä mitä rumaa muka on tehdastyöläisissä ja käsityöläisissä ja maanviljelijöissä..
Mutta se nyt näistä! Ihmettelen vaan kuinka hulluja ihmiset joskus päästävät suustaan. Siis tätä 'hyvää muistia' nyt tässä tarkoitan.
Onhan toki mullakin omat hulluuteni, painoon ja syömiseen liittyvät! :) Mutta ne ovatkin mun yksityisiä juttuja.
Suklaatirintamalla tapahtuu
Luin Suklaayhdistyksestä, että on tulossa joku Geisha Harmony 112 gramman levy.. kai ensi vuoden puolella! Jaahah, itse olen yrittänyt löytää niitä Geisha Harmony konvehteja kauppoista, vaan en ole vielä nähnyt! Tänään muuten näin ekan kerran Prismassa vähän JOULUISIA suklaita. Oli marsipaania ja sellaisia rasioitakin, joita normaalisti ei näe. Sitten kun ajelin romuraudalla kotiin, niin jo postilaatikossa oli NetAnttilan joulukuvasto. ;) Joulu on taas joulu on taas.. lallallaa.. Vaikka lokakuun alkua eletäänkin!
Olin tänäänkin liikkeellä, nimittäin! Ostin miehelle irtokonvehteja. Sellaisia perinteisiä, joista hän tykkää, eli dacapo-konvehtia, dumlea, fazerminttiä ja juliaa. Niitä myytiin Citymarketissa.
6 kokonaista vuorokautta..
.. ja arvatkaas kuka muuttuu hirviöksi! No minähän se! Mietin tässä, että jos tekisin pitkästä aikaa mansikka-valkosuklaajuustokakun. Sitä ei nyt ole ollut varmaan muutamaan kuukauteen.
torstai 7. lokakuuta 2010
Suklis ostaa vaatteita
Täytyy muuten suositella EMMAUS-kirpputoria kaikille! Siellä on - ainaskin siis täällä mun asuinseudulla - vielä aidot 'kirpparihinnat'.. esimerkiksi verrattuna UFFiin, joka alkaa muuten karata kyllä mun budjetin rajoista! Joskus oikein tyrmistyn kun käyn UFFilla ja näen esim. jonkun H&M-paidan maksavan 7-8 euroa. Sitten menen H&M:lle ja näen näitä uusia, tämän kauden paitoja ihan samaan hintaan! Arvata sopii motivoiko se shoppailla UFFilla. :(
Nyt juuri kävi niin muuten tiistaina! Olin Isossa Kaupungissa ja tietysti sitten menin kirpparille, koska OIKEASTI tarvitsen kävelykengät! Löysin kävelykengät, jättihousut ja massiivineuleen Emmauksesta ja arvatkaas mitä koko paketti maksoi! 6 euroa! :) Tuntui ihanalta, kun oli varaa! Mulla tosin on nyt outo kausi vaateostoissa, ostan älyttömän isoa vaatetta, kun on niin usein lihava olo. Ja tahdon paeta, tai olla 'näkymätön'! Eikös olekin outoa. Emmauksessa myyjänä ollut nainen juuri kritisoi UFFia aika kovin sanoin ja olin kyllä paljossa samaa mieltä. Itse en ainakaan ole sellainen, että 'saituuttani' kieltäytyisin maksamasta isoja hintoja, vaan mulla ei yksinkertaisesti ole varaa .. Joskus tällainen juttu unohtuu, kun kirpparit ovat nykyisin niin kaiken kansan juttu. Niin: unohtuu se, että siellä oikeasti käy myös meitä työttömiä ja muita yhteiskunnan reunojen yli pudonneita. Joille säästäväisyys ja kierrätys eivät ole vain hauskoja harrastuksia vaan elinehto. Ja ainoa tapa saada yleensä vaatetta.
Joku voisi tietysti sanoa, että joo joo, miehesi kuitenkin ostaisi sulle vaatetta muualtakin kuin kirppikseltä. Niin varmaan tekisikin, mutta arvata sopii miltä se musta tuntuu. Ja tuntuuko reilulta se, että mies joutuisi [sen lisäksi että maksaa meidän elämisen + asuntolainan] vielä ostamaan kalliit vaatteet mun päälle.
Itse asiassa mies ei hyväksy täysin sitä [vuosisadan vähättely, hän ei hyväksy ollenkaan] että ostan kenkiä kirppiksiltä. Hän väittää, että ne ovat muokkautuneet jonkun muun jalkojen mukaan ja siksi voivat olla haitallisia mulle! Mutta itse en ole huomannut mitään tällaista, vaikka ostan kaikki kenkäni kirppareilta! Itse asiassa tuo on minusta aika fuulaa, että jalat siitä muka jotenkin kärsisivät!
Jaloista tulikin mieleen. Ostimme apteekista mulle sellaiset silikoniset koukkuvarpaiden oikaisijat. Maksoivat 20 euroa, kyllä kirpaisi. :( Ja nyt vielä tuntuu, että olivat hullunkauppa eli turha ostos! En usko että ne auttavat mitään! Itse asiassa aloin miettiä, että varmaan voisin tehdä sellaisen oikaisijan ITSE. Tarvittaisiin joku tukeva lyhyt muovinen lastanpätkä ja vahvaa kuminauhaa. Painaisin vaan varpaan koukun kiinni siihen lastaan ja varmistaisin kuminauhalla, että siinähän pysyy. Takuulla tehokkaampi kuin nuo silikonijutut! Niin, ajattelin vaan varoittaa, että ei ehkä kannata ostaa sellaisia. Sekin tympäisi, kun paketissa ei ollut mitään OHJETTA sen vempeleen käyttöön! En tajunnut sitäkään, että pitääkö rengasosa aina olla etuvarpaassa, vai pitäisikö se olla juuri siinä varpaassa jossa on koukku. Ärh, harmittavat tuollaiset turhat rahanmenot.
Kun siellä kaupungilla pyörin niin kävinpäs Stokkallakin! Siellä oli joku amerikkalaisten herkkujen teema-aika. Aika aneemiset olivat kuitenkin tarjoomukset. Oli tosin yksiä aika herkun näköisiä chocolate chip cookiesia.. oikein kunnolla suklaisia. Mutta en ostanut. Sitten näin Hershey-suklaata.. Voi jumaliste, varsinaista MILJONÄÄRIEN suklaata! Pussillinen suklaanamuja 6 euroa ja rapiat päälle! Jäivät kyllä sinne kauppaan! Olen vielä kuullut sellaistakin, että Hershey on p*kaa. Siis maultaan. Olisi ollut aika kurjaa ostaa ja sitten pettyä. Ei oikein tee mieli heittää pois mitään syömisiä, koska kaikki on niin kallista.
Sellaista mun tiistaipäivääni siis kuului!
Nyt muuten on ollut aika paljon sellaista herkkuhimoa. Illat ovat pahimpia, kello 20-22 noin suunnilleen. Silloin tuntuu kuin voisin syödä koko maailman, jos joku vaan sen mulle lautaselle laittaisi ja tarjoaisi. Ja on kova makeanhimo. Mutta se menee ohi. Yleensä puolenyön jälkeen olen taas oma hipi-hilpeä (?) itseni. Juon teetä, eikä herkkuin himo vaivaa.
Nyt juuri kävi niin muuten tiistaina! Olin Isossa Kaupungissa ja tietysti sitten menin kirpparille, koska OIKEASTI tarvitsen kävelykengät! Löysin kävelykengät, jättihousut ja massiivineuleen Emmauksesta ja arvatkaas mitä koko paketti maksoi! 6 euroa! :) Tuntui ihanalta, kun oli varaa! Mulla tosin on nyt outo kausi vaateostoissa, ostan älyttömän isoa vaatetta, kun on niin usein lihava olo. Ja tahdon paeta, tai olla 'näkymätön'! Eikös olekin outoa. Emmauksessa myyjänä ollut nainen juuri kritisoi UFFia aika kovin sanoin ja olin kyllä paljossa samaa mieltä. Itse en ainakaan ole sellainen, että 'saituuttani' kieltäytyisin maksamasta isoja hintoja, vaan mulla ei yksinkertaisesti ole varaa .. Joskus tällainen juttu unohtuu, kun kirpparit ovat nykyisin niin kaiken kansan juttu. Niin: unohtuu se, että siellä oikeasti käy myös meitä työttömiä ja muita yhteiskunnan reunojen yli pudonneita. Joille säästäväisyys ja kierrätys eivät ole vain hauskoja harrastuksia vaan elinehto. Ja ainoa tapa saada yleensä vaatetta.
Joku voisi tietysti sanoa, että joo joo, miehesi kuitenkin ostaisi sulle vaatetta muualtakin kuin kirppikseltä. Niin varmaan tekisikin, mutta arvata sopii miltä se musta tuntuu. Ja tuntuuko reilulta se, että mies joutuisi [sen lisäksi että maksaa meidän elämisen + asuntolainan] vielä ostamaan kalliit vaatteet mun päälle.
Itse asiassa mies ei hyväksy täysin sitä [vuosisadan vähättely, hän ei hyväksy ollenkaan] että ostan kenkiä kirppiksiltä. Hän väittää, että ne ovat muokkautuneet jonkun muun jalkojen mukaan ja siksi voivat olla haitallisia mulle! Mutta itse en ole huomannut mitään tällaista, vaikka ostan kaikki kenkäni kirppareilta! Itse asiassa tuo on minusta aika fuulaa, että jalat siitä muka jotenkin kärsisivät!
Jaloista tulikin mieleen. Ostimme apteekista mulle sellaiset silikoniset koukkuvarpaiden oikaisijat. Maksoivat 20 euroa, kyllä kirpaisi. :( Ja nyt vielä tuntuu, että olivat hullunkauppa eli turha ostos! En usko että ne auttavat mitään! Itse asiassa aloin miettiä, että varmaan voisin tehdä sellaisen oikaisijan ITSE. Tarvittaisiin joku tukeva lyhyt muovinen lastanpätkä ja vahvaa kuminauhaa. Painaisin vaan varpaan koukun kiinni siihen lastaan ja varmistaisin kuminauhalla, että siinähän pysyy. Takuulla tehokkaampi kuin nuo silikonijutut! Niin, ajattelin vaan varoittaa, että ei ehkä kannata ostaa sellaisia. Sekin tympäisi, kun paketissa ei ollut mitään OHJETTA sen vempeleen käyttöön! En tajunnut sitäkään, että pitääkö rengasosa aina olla etuvarpaassa, vai pitäisikö se olla juuri siinä varpaassa jossa on koukku. Ärh, harmittavat tuollaiset turhat rahanmenot.
Kun siellä kaupungilla pyörin niin kävinpäs Stokkallakin! Siellä oli joku amerikkalaisten herkkujen teema-aika. Aika aneemiset olivat kuitenkin tarjoomukset. Oli tosin yksiä aika herkun näköisiä chocolate chip cookiesia.. oikein kunnolla suklaisia. Mutta en ostanut. Sitten näin Hershey-suklaata.. Voi jumaliste, varsinaista MILJONÄÄRIEN suklaata! Pussillinen suklaanamuja 6 euroa ja rapiat päälle! Jäivät kyllä sinne kauppaan! Olen vielä kuullut sellaistakin, että Hershey on p*kaa. Siis maultaan. Olisi ollut aika kurjaa ostaa ja sitten pettyä. Ei oikein tee mieli heittää pois mitään syömisiä, koska kaikki on niin kallista.
Sellaista mun tiistaipäivääni siis kuului!
Nyt muuten on ollut aika paljon sellaista herkkuhimoa. Illat ovat pahimpia, kello 20-22 noin suunnilleen. Silloin tuntuu kuin voisin syödä koko maailman, jos joku vaan sen mulle lautaselle laittaisi ja tarjoaisi. Ja on kova makeanhimo. Mutta se menee ohi. Yleensä puolenyön jälkeen olen taas oma hipi-hilpeä (?) itseni. Juon teetä, eikä herkkuin himo vaivaa.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Hei me leivotaan!
Mässäykset on sitten taas mässätty! Ja olihan hyvää.. kun kaikkea tein, punttasin pullaa ja tein sen sukulaatikaakunkin. Mitenkään kauhean huonoksi olo ei mennyt kertaakaan koko viikonlopun aikana. Huomaan, että silloin menee, jos suunnittelen vaikka mässyjen HARVENTAMISTA. Silloin sitten paniikissa vedän kauhean määrän kaikkea, kun ajattelen että jos en sitten moneen viikkoon saakaan. Oikeastaan tämä nykyinen systeemi on varmaan aika hyvä, kahden viikon välein herkuttelut. Ei pääse 'paine' kasvamaan..
No niin, siis leivoin suklaakakkua, josta sitten tulikin aika erilainen kuin mitä mua inspiroinut ohje oli. Näin se syntyi:
Supersuklainen kakku
Pohja:
100 grammaa dominokeksejä (täytteineen, siis)
40 grammaa sulaa voita
Täyte:
200 grammaa Fazerin Premium 70% suklaata
1 purkki Valion Tiramisu-rahkaa
1 purkki Flora Vispiä
1 ½ - 2 dl hienoa sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
vajaa ½ desilitraa konjakkia
50 grammaa Fazerin tummaa suklaapatukkaa rouhittuna
Tarjoiluun: kermavaahtoa
1. Murskaa dominokeksit esim. pakastuspussin - itse laitan aina 2 pussia päällekäin - sisällä käyttäen kaulinta tai mitä tahansa muusinuijaa. Sulata voi ja sekoita keksimuru ja voi. Ota 20 cm halkaisijan irtopohjavuoka ja leikkaa sen pohjalle sopivankokoinen pyörylä leivinpaperista. Painele keksi-voi -seos leivinpaperipyörylän päälle, älä vuoan reunoille. Painele kevyesti, älä 'junttaa' kauheasti keksejä ja voita, tai tulee kova pohja. Rouhi 50 grammaa suklaata esim. veitsellä. Laita jääkaappiin odottamaan vuoka ja rouhittu suklaa.
[Tässä välissä sanon, että mun mielestä olisin voinut laittaa dominoa reilumminkin tuohon pohjaan, ehkä 150 g ja lisätä himpun verran sitten sitä rasvan määrää. Domino ei nimittäin murustunut ihan samalla lailla kuin esim. kaurakeksi - se täyte siinä vähän sotkee juttuja - ja tuntui että sitä pohja-ainetta tuli aika niukasti. Rasvaa ei myöskään olisi tarvittu ihan noin paljon, kun kerran dominossa on se valkoinen täyte, joka tavallaan 'sitoo' pohjaa myös. Eli seuraavalla kerralla 150 g dominoa ja joku 50-60 g voita.]
2. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä. Vatkaa Flora Vispi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää Vispin joukkoon tiramisurahka ja sokerit. Sen jälkeen lisää jäähtynyt, sula suklaa. Nämä siis sekoitetaan kaikki sähkövatkaimella.. Ja lorauta vähän konjakkia joukkoon, testaa maku! Suklaarouheen voi myös lisätä tässä kohtaa.
[Huomaa että sokerin määrä on tosiaankin kovin tulkinnanvarainen juttu! Joku tykkää makeammasta, joku ei.. sitä kannattaa siis maistella! Itse laitoin sokrua reilusti, koska käyttämässäni sukulaatissa oli jo hiukan sellaista runsaskaakaoisen suklaan kitkeryyttä. Taisi sitä vanisokeriakin lupsahtaa vähän enemmän kuin ohje salli. ;) Aina itse maistelen sen, että missä kohtaa on jutut kohdallaan.. ]
3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. viideksi minuutiksi. Sitten ota n. 3-5 rkl konjakkia - tai vettä - ja kiehauta se ja ota kattila pois liedeltä. Sekoita liivatelehdet kuuman nesteen joukkoon. Anna jäähtyä vähän aikaa ja sekoita liivateseos ohuena nauhana täytteeseen. Tämänkin voi MUN mielestä tehdä sähkövatkaimella - itse teen aina - mutta ei tietenkään pidä oikein urakalla vatkata, vaan ihan vain sen verran, että ainekset sekoittuu.
[Ja nyt muuten sanon, että tuossa oli liikaa liivatelehtiä! Ei se makua haitannut, eikä koostumustakaan varsinaisesti, olipahan vain turhaa tuhlausta pistää kolme! En ole varma olisiko niitä tarvittu OLLENKAAN. No, ehkä 2.. Tumma suklaa käyttäytyy kai vähän eri tavalla kuin valkoinen, valkoinen vaatii enemmän liivatetta, niin olen jostain lukenut. Tosiaan tuosta kakusta tuli aika jämäkkä. Olisi riittänyt vähempi.. Neuvon muita mahdollisia leipureita tosiaan vähentämään sen liivatteen minimiin.]
4. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa esim. foliolla peitettynä vähintään 4 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään. Maut tasaantuvat kunnolla mielestäni vasta pitemmän hyydytysajan jälkeen! Pyöräytä veitsellä tms. vuoan ja kakun välistä ja poista irtoreuna. Vatkaa 2 dl kuohukermaa vaahdoksi ja mausta sokerilla + vaniljasokerilla. Tarjoa kakku kermavaahdon kanssa. Nautiskele!
Näin siis syntyi herkkukakku. ;) Se oli oikeasti HYVÄÄ.. Mutta tavallaan se ei välttämättä olisi vaatinut edes tuota suklaarouhetta sinne massan joukkoon. Mä nyt tein tällaisen ohjeen, jossa oli paljon omia 'parannusajatuksiani', että jos joku innostuu vaikka kokeilemaan..
Muuten tuo Fazer Premium 70% oli todella hyvää..! Sitä voisi ihan syödäkin, siis herkuttelusuklaanakin. Korkea kaakaoprossa pelotti suotta. ;) Mutta sitä ihmettelen miksi leivonta- ja jälkiruokasuklaa on tehty niin vaikeasti paloiteltavaksi! Paksuja, paljon voimaa vaativia palasia.. En tykkää! Leivontasuklaan haluaisi helposti paloiksi, että sen sitten saisi kätevästi sulaksi. Tätä sukulaatia varmaan käytän toistekin leivonnassa.
Valion Tiramisurahka oli mulle vähän pettymys. Se sopi tähän leivontaan, muttei se mun mielestä ollut juuri kahvin makuista kummempaa. Eli siis en tiedä missä se tiramisu siinä oikein oli. ;)
Jotkut vihaavat Flora Vispiä yli kaiken.. Mä en kuulu siihen koulukuntaan. Kyllä se mun mielestä hyydykekakuissa ajaa ihan saman asian kuin kerma. Eikä maistu mitenkään pahalta.
Tuo kakku on kyllä nk. aikuiseen makuun.. Lapset ei välttämättä välitä konjakin mausta, eikä kovin tummasta suklaastakaan. Vähän hirvittää kun ajattelen sitä mua inspiroinutta Valion ohjetta, jos joku OIKEASTI mättää viskiä melkein desin tuollaiseen kaakkuun. Mulle se vajaa ½ desiä konjakkia oli ihan enemmän kuin tarpeeksi. Ja kyllä tuo sen kermavaahdon seuraukseen vaati, siinä oli makunautinto täydellinen.
Läskipelko
Olen nyt viime aikoina alkanut pukeutua ihan HULLUSTI. :( Olen ostellut todella, t o d e l l a isoja vaatteita kirppiksiltä ja verhoan kropan niihin. Näen itsekin, että ne ovat ihan liian isoja, SÄKKEJÄ. Mutta teen noin, koska mulla on niin lihava olo. Pelkään olevani lihava, kavahdan sitä ajatusta ja siksi on vartalo saatava piiloon. Miehen mielestä olen ihan hullu, mutta en oikein osaa nyt muutakaan tehdä. Tekisi tavallaan mieli aloittaa aivolääkkeet uudestaan, jos niiden myötä joku järki palaisi, mutta en vaan sitä(kään) saa nyt aikaiseksi. Siispä: jättivaatteita.
No niin, siis leivoin suklaakakkua, josta sitten tulikin aika erilainen kuin mitä mua inspiroinut ohje oli. Näin se syntyi:
Supersuklainen kakku
Pohja:
100 grammaa dominokeksejä (täytteineen, siis)
40 grammaa sulaa voita
Täyte:
200 grammaa Fazerin Premium 70% suklaata
1 purkki Valion Tiramisu-rahkaa
1 purkki Flora Vispiä
1 ½ - 2 dl hienoa sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 liivatelehteä
vajaa ½ desilitraa konjakkia
50 grammaa Fazerin tummaa suklaapatukkaa rouhittuna
Tarjoiluun: kermavaahtoa
1. Murskaa dominokeksit esim. pakastuspussin - itse laitan aina 2 pussia päällekäin - sisällä käyttäen kaulinta tai mitä tahansa muusinuijaa. Sulata voi ja sekoita keksimuru ja voi. Ota 20 cm halkaisijan irtopohjavuoka ja leikkaa sen pohjalle sopivankokoinen pyörylä leivinpaperista. Painele keksi-voi -seos leivinpaperipyörylän päälle, älä vuoan reunoille. Painele kevyesti, älä 'junttaa' kauheasti keksejä ja voita, tai tulee kova pohja. Rouhi 50 grammaa suklaata esim. veitsellä. Laita jääkaappiin odottamaan vuoka ja rouhittu suklaa.
[Tässä välissä sanon, että mun mielestä olisin voinut laittaa dominoa reilumminkin tuohon pohjaan, ehkä 150 g ja lisätä himpun verran sitten sitä rasvan määrää. Domino ei nimittäin murustunut ihan samalla lailla kuin esim. kaurakeksi - se täyte siinä vähän sotkee juttuja - ja tuntui että sitä pohja-ainetta tuli aika niukasti. Rasvaa ei myöskään olisi tarvittu ihan noin paljon, kun kerran dominossa on se valkoinen täyte, joka tavallaan 'sitoo' pohjaa myös. Eli seuraavalla kerralla 150 g dominoa ja joku 50-60 g voita.]
2. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä. Vatkaa Flora Vispi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää Vispin joukkoon tiramisurahka ja sokerit. Sen jälkeen lisää jäähtynyt, sula suklaa. Nämä siis sekoitetaan kaikki sähkövatkaimella.. Ja lorauta vähän konjakkia joukkoon, testaa maku! Suklaarouheen voi myös lisätä tässä kohtaa.
[Huomaa että sokerin määrä on tosiaankin kovin tulkinnanvarainen juttu! Joku tykkää makeammasta, joku ei.. sitä kannattaa siis maistella! Itse laitoin sokrua reilusti, koska käyttämässäni sukulaatissa oli jo hiukan sellaista runsaskaakaoisen suklaan kitkeryyttä. Taisi sitä vanisokeriakin lupsahtaa vähän enemmän kuin ohje salli. ;) Aina itse maistelen sen, että missä kohtaa on jutut kohdallaan.. ]
3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. viideksi minuutiksi. Sitten ota n. 3-5 rkl konjakkia - tai vettä - ja kiehauta se ja ota kattila pois liedeltä. Sekoita liivatelehdet kuuman nesteen joukkoon. Anna jäähtyä vähän aikaa ja sekoita liivateseos ohuena nauhana täytteeseen. Tämänkin voi MUN mielestä tehdä sähkövatkaimella - itse teen aina - mutta ei tietenkään pidä oikein urakalla vatkata, vaan ihan vain sen verran, että ainekset sekoittuu.
[Ja nyt muuten sanon, että tuossa oli liikaa liivatelehtiä! Ei se makua haitannut, eikä koostumustakaan varsinaisesti, olipahan vain turhaa tuhlausta pistää kolme! En ole varma olisiko niitä tarvittu OLLENKAAN. No, ehkä 2.. Tumma suklaa käyttäytyy kai vähän eri tavalla kuin valkoinen, valkoinen vaatii enemmän liivatetta, niin olen jostain lukenut. Tosiaan tuosta kakusta tuli aika jämäkkä. Olisi riittänyt vähempi.. Neuvon muita mahdollisia leipureita tosiaan vähentämään sen liivatteen minimiin.]
4. Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa esim. foliolla peitettynä vähintään 4 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään. Maut tasaantuvat kunnolla mielestäni vasta pitemmän hyydytysajan jälkeen! Pyöräytä veitsellä tms. vuoan ja kakun välistä ja poista irtoreuna. Vatkaa 2 dl kuohukermaa vaahdoksi ja mausta sokerilla + vaniljasokerilla. Tarjoa kakku kermavaahdon kanssa. Nautiskele!
Näin siis syntyi herkkukakku. ;) Se oli oikeasti HYVÄÄ.. Mutta tavallaan se ei välttämättä olisi vaatinut edes tuota suklaarouhetta sinne massan joukkoon. Mä nyt tein tällaisen ohjeen, jossa oli paljon omia 'parannusajatuksiani', että jos joku innostuu vaikka kokeilemaan..
Muuten tuo Fazer Premium 70% oli todella hyvää..! Sitä voisi ihan syödäkin, siis herkuttelusuklaanakin. Korkea kaakaoprossa pelotti suotta. ;) Mutta sitä ihmettelen miksi leivonta- ja jälkiruokasuklaa on tehty niin vaikeasti paloiteltavaksi! Paksuja, paljon voimaa vaativia palasia.. En tykkää! Leivontasuklaan haluaisi helposti paloiksi, että sen sitten saisi kätevästi sulaksi. Tätä sukulaatia varmaan käytän toistekin leivonnassa.
Valion Tiramisurahka oli mulle vähän pettymys. Se sopi tähän leivontaan, muttei se mun mielestä ollut juuri kahvin makuista kummempaa. Eli siis en tiedä missä se tiramisu siinä oikein oli. ;)
Jotkut vihaavat Flora Vispiä yli kaiken.. Mä en kuulu siihen koulukuntaan. Kyllä se mun mielestä hyydykekakuissa ajaa ihan saman asian kuin kerma. Eikä maistu mitenkään pahalta.
Tuo kakku on kyllä nk. aikuiseen makuun.. Lapset ei välttämättä välitä konjakin mausta, eikä kovin tummasta suklaastakaan. Vähän hirvittää kun ajattelen sitä mua inspiroinutta Valion ohjetta, jos joku OIKEASTI mättää viskiä melkein desin tuollaiseen kaakkuun. Mulle se vajaa ½ desiä konjakkia oli ihan enemmän kuin tarpeeksi. Ja kyllä tuo sen kermavaahdon seuraukseen vaati, siinä oli makunautinto täydellinen.
Läskipelko
Olen nyt viime aikoina alkanut pukeutua ihan HULLUSTI. :( Olen ostellut todella, t o d e l l a isoja vaatteita kirppiksiltä ja verhoan kropan niihin. Näen itsekin, että ne ovat ihan liian isoja, SÄKKEJÄ. Mutta teen noin, koska mulla on niin lihava olo. Pelkään olevani lihava, kavahdan sitä ajatusta ja siksi on vartalo saatava piiloon. Miehen mielestä olen ihan hullu, mutta en oikein osaa nyt muutakaan tehdä. Tekisi tavallaan mieli aloittaa aivolääkkeet uudestaan, jos niiden myötä joku järki palaisi, mutta en vaan sitä(kään) saa nyt aikaiseksi. Siispä: jättivaatteita.
perjantai 1. lokakuuta 2010
Jumissa
En lähtenyt minnekään torstaina, en Lidliin katsomaan kävelykenkiä, en minnekään. Taas tiedän sen: alkaa JUMITUS, olen neljän seinän sisällä ja tänne kai jään. On se kumma miten paljon oikeasti se aivolääkkeiden lopettaminen vaikuttaa käytökseen! Minusta tulee aina ihan erakko kun lopetan.
Mutta nyt eletään jo perjantaita. Tänään mun on pieni pakko nostaa peppu penkistä, koska yksi elokuva pitää palauttaa kirjastoon! Olen yleensä tosi tarkka aina näistä, että palautan ajoissa. Ei tee mieli maksaa sakkoa jostain ihan turhasta. Tuo elokuva onkin ollut jo meillä niin kauan, että olen joutunut uusimaan lainan netin kautta ja nyt sitten se on vietävä.
Kun tiedän joutuvani 'liikkeelle' niin se hiukan stressaa. Mietin nyt jo yöllä, että mun pitäisi olla nukkumassa. Inhoan liikkeellä oloa väsyneenä. Mutta sitten kun alan stressata nukkumisen pakosta, niin en ainakaan saa unta! :( Joskus melkein pelkään mennä sänkyyn, kun vaan pyörin väkkäränä siellä. Yleensä kasaan kaikkia paineita liikkeelle lähdöstä. Mietin autoa, kuinka romurauta mua sitten kuskaa - varsinkin talvella hermostuttaa kun mietin sen käynnistämistä. :( Se ei ole ihan helppo juttu. Ja mielessä käy sekin että toheloinko nyt liikenteessä jotain..
Tänään on pyykkikone hurissut ja surissut! Nyt Suklis hyrisee tyytyväisyyttään: pyykkikori on ihan tyhjä taas. Ei ole lakanoita, pyyhkeitä, ei vaatteita pestävänä. Saan jotain tyydytystä siitä, kun näin HALLITSEN elämää. En ehkä pysty työllistymään tai saa syömishäiriötä kuriin, mutta pyykkikorin ainakin saan tyhjäksi. Ja vaikken itseä kehukaan, niin joillekin tuo tuntuu olevan kova saavutus. Pystynpä siis johonkin minäkin!
Hi-hii, sitten reilut 22 tuntia vielä odotellaan .. ja alkaa herkkuilut! :) Jostain luin tai kuulin Alfred Hitchcockin olleen myös tällainen, tällainen kuin minä, siis jotenkin herkkupakkomielteinen. Tosin Hitchcockissa se näkyi aika selvästi, hän oli näkyvästi pyöreä mies. Sellaistakin kuulin että A.H. olisi inhonnut kananmunaa, siis sen koostumusta, tuntua, raa'an munan näköä.. ja ettei hän siksi oikein olisi voinut valmistaa kohokkaitakaan. :) Hassua. Mulla ei ole sellaisia 'outoja' ruokakammoja.. Mutta on muutama juttu, joista en pidä, tai joita suorastaan inhoan. Mutten näytä inhoa, vaan pystyn kyllä teeskentelemään kahvi- taikkas ruokapöydässä että hyvää oli. Ainakin niin kauan kunhan ei tarvitse santsata!
- raparperi kaikissa muodoissaan, piirakoissa, kiisseleissä, kakuissa, hyh
- puolukka kaikissa muodoissaan, survoksena, hillona, sellaisenaan, yöks
- sienet
- sisäelimet
Omenapiirakasta en yhteen aikaan pitänyt ollenkaan, mutta nyt olen 'huolestuttavasti' kai alkanut tottua siihen. ;) Sitten muistan joskus teininä vielä aurajuusto ja kaikki sinihomejuustot oli mulle kauhistus.. Kerran pizzeriassa kokki oli unohtanut sen ettei mun pizzaan tule sinihomejuustoa ja tein jotain niin poikkeuksellista kuin lähetin takaisin sen pizzan sinne keittiöön ja tahdoin uuden ilman sitä juustoa. Kun en VOINUT sinihomejuustelia syödä. Mutta nyt taas pidän sinihomejuustosta. ;) Aikuisen maku on erilainen kuin nuoren.
Mauista tuli mieleen, että pitäisi melkein jyrskätä pieni pala sitä Fazer Premium 70% suklaata, ennen kuin isken sitä 200 grammaa siihen kakkuuni! Jos se onkin ihan hirveää, niin olisi aika erehdys sitten...! Pilaisi kyllä päivän.
Mutta nyt eletään jo perjantaita. Tänään mun on pieni pakko nostaa peppu penkistä, koska yksi elokuva pitää palauttaa kirjastoon! Olen yleensä tosi tarkka aina näistä, että palautan ajoissa. Ei tee mieli maksaa sakkoa jostain ihan turhasta. Tuo elokuva onkin ollut jo meillä niin kauan, että olen joutunut uusimaan lainan netin kautta ja nyt sitten se on vietävä.
Kun tiedän joutuvani 'liikkeelle' niin se hiukan stressaa. Mietin nyt jo yöllä, että mun pitäisi olla nukkumassa. Inhoan liikkeellä oloa väsyneenä. Mutta sitten kun alan stressata nukkumisen pakosta, niin en ainakaan saa unta! :( Joskus melkein pelkään mennä sänkyyn, kun vaan pyörin väkkäränä siellä. Yleensä kasaan kaikkia paineita liikkeelle lähdöstä. Mietin autoa, kuinka romurauta mua sitten kuskaa - varsinkin talvella hermostuttaa kun mietin sen käynnistämistä. :( Se ei ole ihan helppo juttu. Ja mielessä käy sekin että toheloinko nyt liikenteessä jotain..
Tänään on pyykkikone hurissut ja surissut! Nyt Suklis hyrisee tyytyväisyyttään: pyykkikori on ihan tyhjä taas. Ei ole lakanoita, pyyhkeitä, ei vaatteita pestävänä. Saan jotain tyydytystä siitä, kun näin HALLITSEN elämää. En ehkä pysty työllistymään tai saa syömishäiriötä kuriin, mutta pyykkikorin ainakin saan tyhjäksi. Ja vaikken itseä kehukaan, niin joillekin tuo tuntuu olevan kova saavutus. Pystynpä siis johonkin minäkin!
Hi-hii, sitten reilut 22 tuntia vielä odotellaan .. ja alkaa herkkuilut! :) Jostain luin tai kuulin Alfred Hitchcockin olleen myös tällainen, tällainen kuin minä, siis jotenkin herkkupakkomielteinen. Tosin Hitchcockissa se näkyi aika selvästi, hän oli näkyvästi pyöreä mies. Sellaistakin kuulin että A.H. olisi inhonnut kananmunaa, siis sen koostumusta, tuntua, raa'an munan näköä.. ja ettei hän siksi oikein olisi voinut valmistaa kohokkaitakaan. :) Hassua. Mulla ei ole sellaisia 'outoja' ruokakammoja.. Mutta on muutama juttu, joista en pidä, tai joita suorastaan inhoan. Mutten näytä inhoa, vaan pystyn kyllä teeskentelemään kahvi- taikkas ruokapöydässä että hyvää oli. Ainakin niin kauan kunhan ei tarvitse santsata!
- raparperi kaikissa muodoissaan, piirakoissa, kiisseleissä, kakuissa, hyh
- puolukka kaikissa muodoissaan, survoksena, hillona, sellaisenaan, yöks
- sienet
- sisäelimet
Omenapiirakasta en yhteen aikaan pitänyt ollenkaan, mutta nyt olen 'huolestuttavasti' kai alkanut tottua siihen. ;) Sitten muistan joskus teininä vielä aurajuusto ja kaikki sinihomejuustot oli mulle kauhistus.. Kerran pizzeriassa kokki oli unohtanut sen ettei mun pizzaan tule sinihomejuustoa ja tein jotain niin poikkeuksellista kuin lähetin takaisin sen pizzan sinne keittiöön ja tahdoin uuden ilman sitä juustoa. Kun en VOINUT sinihomejuustelia syödä. Mutta nyt taas pidän sinihomejuustosta. ;) Aikuisen maku on erilainen kuin nuoren.
Mauista tuli mieleen, että pitäisi melkein jyrskätä pieni pala sitä Fazer Premium 70% suklaata, ennen kuin isken sitä 200 grammaa siihen kakkuuni! Jos se onkin ihan hirveää, niin olisi aika erehdys sitten...! Pilaisi kyllä päivän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)