torstai 30. syyskuuta 2010

"Rööperiin mä kaipaan niin.."

Lidlissä olisi nyt torstaista alkaen kävelykenkiä naisille.. ja aika kohtuuhinta, n. 12 e. Ajattelin, että jos jaksan ja viitsin, niin voisihan sitä ajaa Pikku Kaupunkiin katsomaan niitä. Mulla on oikeastaan nyt vain yhdet matalakantaiset ja aidosti mukavat kävelykengät, ne sain Äetmuorilta. Hänelle ne olivat olleet liian pienet, joten antoi ne mulle, kun mulla on pienempi jalka. Nyt tuntuu että voisihan sitä ostaa toisetkin, kun ne Muorin antamat alkavat olla vähän finaalissa. Toisaalta Emmauksesta löytää joskus todella hyviä popoja 4 tai 5 euron hintaan! Mutta sitten pitäisi ajaa Isoon Kaupunkiin asti, enkä oikein tahtoisi kai sittenkään..

Huh, sain juuri siivottua! Oli taas aikamoinen savotta. Mietin ihmisiä, meidän ihmisten erilaisuutta. Ja mistä se johtuu. Mua joskus häiritsee se, kun olen saanut kodin puunattua ja kun kömmin väsyneenä alakerrasta yläkertaan, niin mies ei ole viitsinyt nostaa siirtämiäni nojatuoleja ym. paikoilleen vaan saan tehdä senkin. Pieni elehän se tietty vaan on enkä sano että nyt kohtuuttomasti rasittuisin niiden nostelusta [sainhan ne aiemmin itse nostettua pois paikoiltaan siivouksen tieltä], mutta jotenkin vain joskus häiritsee.. Mietin joskus mitä mahtaisi käydä jos mä vaikka sairastuisin pahasti, niin pahasti etten voisi siivota vaikka vuoteen. Tämä talous varmaan kaatuisi niskaan. No samapa se, joskus sitä vaan siivouspäivänä on vähän äkeä ja huomaa kaikki tuollaiset pienet jutut, jotka normaalisti ei edes ylittäisi havaintokynnystä.

Tässä tänään olen myös katsellut Rööperi-elokuvaa. Siinä on se tyypillinen miesnäyttelijäremmi, joka on vähän jokaisessa suomalaisessa elokuvassa. On Juha Veijosta,. Samuli Edelmania ja Peter Franzenia. Tavallaan tuo elokuva kiinnosti mua siksi, kun halusin saada AJANKUVAA Helsingistä 60-luvulla. Ja oi, onhan sitä! Siinä mielessä tosi antoisa elokuva. Vaikken minä Helsingistä mitään tiedä enkä 'tunnista' niitä siinä olevia paikkoja. Onpahan vain kiva katsella.. Ja ne vaatteet, se musiikki. :)

Tavallaan tuota elokuvaa katsellessa ajattelin taas kerran sitä, että ihminen on oikeasti ympäristönsä tuote. On aika rankkaa kasvaa ilman isää ja elää hyvin karheassa ympäristössä jossa rikollisuus on monilla se uravalinta. Tuntuu vähän kuin ei muita mahdollisuuksia oikein olisikaan. Hyvä etten saanut vesiä silmiini kun elokuvassa oli takauma, jossa pieni poika näkee isänsä tulevan tapetuksi, ammutuksi, ihan siinä nenän edessä. Sitten vähän myöhemmin tämä lapsi ampuu itse isänsä tappaneen miehen! Hui. Mä en ainakaan suostu ajattelemaan joidenkin ihmisten olevan geneettisesti jo 'pilalla' ja ettei heitä voisi pelastaa.. Kyllä geenejä tärkeämpi on ympäristö jossa kasvaa. Onko se turvallinen, pystyvätkö vanhemmat antamaan sitä turvaa ja hoivaa, rakkautta ja kasvatusta.. Kai meissä kaikissa on vähän kaikenlaisia mahdollisia geenejä, kun miettii kuinka paljon esivanhempia meillä kaikilla on. Ympäristö kai sitten ratkaisee aktivoituuko jotkut geenit, vai jotkut ihan toiset.

1 kokonainen vuorokausi - -

- - ja herkkuillaan! :) Mutta on kumma juttu, olen kärsinyt tässä närästyksestä. Vaikka siis syön ihan tavallisesti. En tajua mistä se johtuu. Olisiko ruoka ollut liian mausteista tai suolaista. Kunhan nyt vain menisi pian ohi se.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Mammutit, mammutit, napajäällä..

Olimme miehen kanssa Mammuttimarkkinoilla Citymarketissa. Miehellä on nyt vapaata ja niin hän vaan lähti mua kyytimään.. mikä on HYVÄ, koska menimme siis miehen autolla ja hän hoiti parkkeeraamisen. Ison Kaupungin Cittarin parkkipaikat on oikein mun pelkoni kohde.. Pari kertaa olen raapaissut sellaista tyhmää parkkihallin pylvästä autonromullani! Ne paikat vain ovat niin ahtaita. :( Tai sitten mä olen surkea parkkeeraaja.

Mammutti oli mulle oikeastaan vain mahdollisuus bongailla suklaita. Ostin kuitenkin vain yhden jutun, eli Maraboun Caramel & Crisp-levyn. Meidän paikallisesta Koosta se on loppu. Eikä ihme, niin hyväähän se on.. Ei tuolla Mammutissa oikein ollut mitään haluamisen/ostamisen arvoista. Tarkoitan nyt, että monet tarjouksessa olevat jutut siellä olivat aika hyödyttömiä mun kannalta. Tai muuten vain ei huvittanut, en tuntenut mitään himoa ostaa. Taisinkin kyllä olla ainoa. ;)

Koko päivän olin toivottoman hajamielinen. Mun piti katsoa Van Houtenin leivontasuklaata Cittarista ja unohdin sen. Mun piti katsoa yksiä ihan tiettyjä keksejä sieltä - ja unohdin. Lopulta päädyin ottamaan leivontasuklaaksi Fazerin Premiumia, siinä on 70% kaakaota. Niin tummaa en ole vielä koskaan käyttänyt leivonnassa.. enkä ole maistanutkaan sellaisia kuin muutaman kerran. Muistaakseni Maraboun joku 70 prosenttinen on ollut oikein hyvääkin. Saa nähdä mitä tuo Fazun sitten on ja kuinka se sopii mun sukulaatikakkuun. Luulisi sen olevan hyvää, kun kuitenkin suklaan tummuus 'laimenee' yhdistettynä muutamaan kermavaahtodesiin ja rahkapurkkiin.

Haimme Alkosta pikkupullon konjakkia, joten nyt on sekin tehty. Kaikki valmiina leivontaa varten.

Varpaat, osa 2

Mieheltä muuten poistetaan aamusta VARPAANKYNSI! Se on vaivannut pitkään, ollut puolittain irti. [Juu, suoraan herkullisesta suklaakakusta varvasvaivoihin, hehe!] Hänellä on aika kahdeksalta työterveysasemalla.

Ihme juttu, miehellekin sanoin tuosta varvasasiasta jo kuukausia sitten.. mutta ei, hänen täytyi saada sitä lääkärille menoa 'kypsytellä'..

Joskus tuntuu haikealta kun miehellä on tuo työterveysasemansa. Siellä ei lekurit ole koskaan myöhässä, oikeasti.. ja pääsee halutessaan aina samalle, eikä lääkärit vaihdu lennossa. Tavallaan ei ole mikään ihme, että työssäkäyvien ja meidän työttömien lorttien välillä on kovia terveyseroja jälkimmäisten tappioksi. Tosin poikkeuksiakin on: mulla esim. on ihanteellinen verenpaine [ihme, kun kumminkin mässyssä vedän aina salmiakkia ja sen pitäisi sitä nostaa] ja kolesteroliarvot kohdillaan. Miehellä taas on verenpaines koholla ja samoin tuo kole. Joskus se huolestuttaa mua.. :( Mutta sitten pitää taas ryhdistäytyä ja ajatella ettei mies todellakaan ole AINOA jolla sama juttu on. Eivät kaikki ole sellaisia terveyshysteerikkoja kuin minä [paitsi siis mässyissä, silloin lentää mulla terveysopit nurkkaan ja olen eläin].

tiistai 28. syyskuuta 2010

Koukut ja vasarat

Katselin viime yönä netistä tietoa varvasongelmista. Olen aina luullut olevani ainutlaatuisen outo, kun mulla on 'nimettömät' varpaat merkillisen näköiset. Ne ovat ikään kuin taittuneet. Eli siis keskimmäisestä nivelestä ne ovat taittuneet melkein kuin yrittäisin tarrautua niillä kiinni maahan kuin apina. ;) Ne ovat kuin pysyvästi koukussa.

No netti tarjosi avun! On olemassa koukku- ja vasaravarpaita. Syy näihin on korkeakorkoiset, liian ahtaat tai liian kapeakärkiset kengät. Bingo! Mun nuoruusikä sattui siihen, kun oli muodissa ne aivan älyttömät, typerän kapeakärkiset kengät. Ja tietysti sellaiset piti ostaa.. monet! Ja kun kärki kapeni niin rajusti, niin tuntui että olisi pitänyt ostaa kokonumero 40 että jalka olisi mahtunut mukavasti siihen 'ei kapeaan' kengän osaan! Enkä tietenkään ostanut, koska kaikkihan me tiedämme ettei 40 ole 'naisen' kengännumero [tämä oli sitten sarkasmia]. Nyt on sitten jalat - tai varpaat - pilalla. On olemassa jotain silikonisia varpaanoikaisijoita, mutta enpä tiedä auttaisiko sellainen. Jos ostan ja sitten ei toimikaan, niin taas menee rahaa hukkaan. Ehkä mun koukkuvarpaat ovat olleet asennossaan jo liian pitkään? Pitäisi kai kysyä tästä asiasta joltain.. lääkäriin ei huvita mennä, jotenkin varvasongelma ei tunnu sen 'arvoiselta'.. Tietäisivätköhän apteekissa jotain? Taidan huomenna mennä sinne kysymään, kun kumminkin sinne pitää mennä.. on salmiakkikin taas vähissä ja MÄSSY lähestyy. ;)

Mies kerran sanoi varpuleistani, että niistä tulee mieleen kiinalaisten naisten 'liljoiksi' sidotut jalat. :(

Mikään kenkämuoti ei minusta nyt ole tyhmempi kuin juuri tuo piikkikärkinen.. toivottavasti se EI tule koskaan takaisin! Tai vaikka tulisi, niin sitten vaan tyytyisin olemaan epämuodikas. Never again.

Oi endo!

Kuukautiset alkoivat sunnuntaina. Nyt aamusta piti oikein ottaa lämpötyyny esiin vaatekomeron kätköstä, niin oli kovat kivut alavatsassa. Endo se siellä oireilee.. Sitten otin kaksi Burana 400 mg kapselia ja johan tepsi. Silti vaan on turvonnut olo.. :(

Paluu

Mies palasi sieltä Möksältä. Ja tuomisinaan oli KAKSI sellaista Runebergin makeistukun suklaakonvehtipussia. ;) Niistä oli juttua aiemmin... pyysin miestä tuomaan sellaisen pussin, kun niitä en ole muualla nähnyt kuin juuri siinä Forssan autokeitaalla. Se on perinteinen pysähdyspaikka möksämatkalla. Oli kiva yllätys saada tuplamäärä namisuklaatia! Hih!

Lei-vonta

Mässäykseen on enää 3 kokonaista vuorokautta. Nythän on syksy ja syksyllä maistuu taas vähän raskaammat herkkut. Mulla on yksi sellainen suklainen juustokakkuohje, jota haluaisin kokeilla. Korvaisin vain nuo ohjeessa olleet keksit dominoilla. Meillä on dominoita nyt kaappi täynnä. Miehen vanhemmat oli meillä jokin aika sitten vieraisilla ja he toivat yhden paketin. Lisäksi on sellaisia Domino-kesäpaketista jääneitä vaniljaisia, 'perinteisiä' dominopötköjä. Olisi hyvä saada ne pois, ettei mene hukkaan.. Ja tuon kakun pohjaan ne sopisivat!

Viskiä en taida ostaa mutta mietin josko Alkossa olisi pikkupullo KONJAKKIA. Se voisi sopia viskin asemasta tuohon kaakkuun. Tai jos ei muu auta, niin sitten mantelilikööri. Pulgaaarian jogurtin ajattelin korvata Valion maustetulla rahkauutuudella, eli Tiramisu-rahkalla. Voisi sitten riittää 4 liivatelehteä viiden asemasta..

Fazerin reseptisivulla oli kanssa aika lupaavanoloinen suklaajuustokakun ohje, mutta siihen tuli kaikkea valkuaistenvaahdotustakin ym.. Tuo Valion ohje on simppelimpi - valmistuu nopeammin mikä taas on etu, koska mulla on luvassa myös PULLAN leivontaa..! Tarkemmin sanottuna korvapuustein!

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Repijä

Tänään tuli telsusta Pikku naisia-elokuva. Se uusi siis, missä on Winona Ryder Jon roolissa. Muistan kun tuo leffa tuli leffateattereihin niin raahasin miehen mukanani - kerrankin oikein PAKOTIN - ja menimme katsomaan sen. Bethin kuollessa joku yleisön joukossa itki. Minä en.

Minusta tuo elokuva on suoraan sanottuna huono ja siksi tavallaan sääli että aikanaan painostin miehenkin sitä mulkkaamaan. En pidä siitä kun 1800-luvun klassikoita vääristellään ja pyritään luomaan niiden henkilöistä 'ymmärrettävämpiä' ja hyväksyttävämpiä nykyihmolle. Eihän se esim. ole ollenkaan totta, että Marchin perheen isän koulu olisi lopetettu, kun hän muka olisi ottanut sinne mustan lapsen! Perheen isähän oli PAPPI ja oppinut. Mistään semmoisesta ei kirjoissa ollut puhettakaan, että olisi sekaantunut rotukysymykseen. Ja sitten se, että Meg muka kieltäytyy silkistä koska tehtaissa käytetään lapsityövoimaa. Onpa sööttiä! Kirjoissa mistään sellaisesta ei ollut kyse! Marcheilla ei yksinkertaisesti ollut VARAA ostella silkkipukuja.. He olivat köyhtyneitä, koska isänsä oli mennyt kai takaamaan jotain ystävän raha-asioita tms. Marchin äidistä oli leffassa myös tehty aikamoinen hörhö, oikea esifeministi.

Miksi ei voi hyväksyä sitä että nuo kirjat kirjoitettiin 1800-luvulla, silloin ei ehkä oltu 'edistyksellisiä' meidän aikamme tapaan, mutta ei tarvinnut ollakaan! He oli oman aikansa ihmisiä..

Mun mielestä Winonakaan ei oikein sopinut miesmäisen Jon rooliin. Ja se Jon tulevaa aviomiestä esittävä ei ollut yhtään sellainen kuin kirjassa...!

Joskus lapsena aina joidenkin kavereiden kanssa pohdittiin kuka muistutti ketäkin tytöistä. :) Kukaan ei tahtonut olla tylsä Meg tai pyhäisä Beth. Suurin osa kai tahtoi olla Jo, koska hän oli niin raisu ja omapäinen, tai sitten Amy, koska Amy meni rikkaisiin naimisiin ja oli tyylikäs.

Katsoin tuota leffaa samalla kun söin ruokani.

Mulla on ne kaikki Pikku naisia-kirjat ja Pikku miehiä myös. Miehistä en pitänyt niin paljon. Tekisi mieleni melkein lukea niitä taas. Se 'hassu' piirre niissä on, että kaikista sivuista puuttuu reuna, siis olen repinyt niistä kolmionmuotoiset palaset, tai joskus suorakulmiot. Joskus olen tyytynyt vain 'mälväämään' kirjan sivun reunan ihan pehmeäksi. Mutta suurimassa osassa tapauksista olen repinyt. Minulla oli sellainen tapa n. 10-17-vuotiaana! Oikeammin sanottuna se oli neuroosi. Ja tuhosi paljon kirjoja. :( Joskus jopa tekstiä tuli revittyä mukana, tosin useimmiten vain tyhjää tilaa.

On turha kysyä MIKSI tein noin. En ole koskaan nauttinut kirjojen tuhoamisesta. Tarvitsi vain saada käsille jotain tekemistä ja olin todella hermostunut + levoton.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Maa-maa-mammutti!

Isossa Kaupungissa on Mammuttimarkkinat! Sehän on siis K-kauppojen juttu, eli mun kohdalla tietää reissua K-Citymarkettiin. Suklis ottaa taas vanhan rakkaan romurautansa alleen ja hurauttaa 2 x 40 kilometriä. Hei hulinaa!

Mammuttimarkkinoille meno on kai korvausta siitä, kun mies kumminkin lähtee viikonlopuksi sinne Möksälle. K-Citymarketissa on jotain turvallista: se valikoimien runsaus, se kaiken paljous.

Saattaa tietysti olla, että tulee AHDISTUS ja en sitten pääsekään lähtemään minnekään. Joskus sellaisiakin hetkiä on. Silloin koen olevani valtavan lihava [kuin mammutti ikään] tai muuten vain niin masentunut ja 'raskas', ettei kotoa lähteminen onnistukaan.

Soitin Äetmuorille tänään ja kysyin tahtooko hän että mies tulee käymään hänen luonaan. Muorilla on aina tapana keksiä kaikkea pientä tekemistä 'vävypojille', jotain aina heidän pitää tehdä kun mennään Muorin luo. Ja sitten Muori on tyytyväinen. Nyt siellä on ollut eräs lipaston ovi vähän rikki ja miehen piti korjata sitä. No, Muori kuitenkin sanoi - heti kuultuaan etten aio tulla - että ei tarvitse miehen tulla sinne, hänellä on kuulemma naapurissa joku joka osaa tosi hyvin kaikki sellaiset.. Mun oli tavallaan aika vaikea kertoa miehelle, ettei mun äitini tahdo häntä käymään luonaan.. :( Hiukan loukkaantuneelta mies tuntui ja sanoi, että ei tietysti mene jos häntä ei haluta. Yritin jotenkin sumplia sitä siinä.. selitellä.. koska haluan suojella miehen tunteita.

Olen kovasti pyrkinyt rehellisyyteen miehen kanssa, mutta sitä en aio sanoa rehellisyyden nimissä, ettei hän ja Siukun mies oikeastaan merkitse Muorille yhtään mitään. Siukun miehestä hän puhuu AINA mulle kauhean kielteisesti, suorastaan halveksivasti. Ja varmaan puhuu mun miehestä samalla tavalla Siukulle. Niin että.

Pistin muuten miehelle matkalle mukaan sellaisen MUISTILAPUN, jossa on tiedot Runebergin makeistukun konvehtipussista.. Pussissa on Witors-konvehteja ja ainakin Forssan Autokeidas niitä myy/on myynyt! :) Kun mies siis ajaa siitä ohi ja siinä kumminkin pysähtyy, niin saa sitten.. ostaa.. 'osallistua' mun herkkuiluhulluuteeni.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Painavaa asiaa

Minähän ei vaakassa käy - mun puntarina saavat toimia vaatteet. Yksi syy miksi lopetin vaakalla käymisen oli se stressi, jonka mulle aiheutti ihan normaali, kuukausittainen painonvaihtelu. Itselläni saattaa juuri ennen kuukautisia paino nousta jopa 2-3 kiloa ja se oli minulle katastrofiakin kauheampaa. Vaikka ne kilot siitä katosivat kuukautisten myötä, niin jo oli hirveää..

Mietin nyt vaakaa ja painoa ihan siksi, että olen hämmästynyt eräästä asiasta, nimittäin kyvyttömyydestäni arvioida toisten ihmisten painoa. En kerta kaikkiaan OSAA. Ja aina, ihan A I N A, päädyn arvioimaan ihmisten painot rutkasti alakanttiin. En ollut uskoa sitä kun eräs todella siro, pieni nainen sanoi painavansa 64 kiloa. Minusta hän näytti 50-kiloiselta. Mulla ei ole mitään tajua tai tuntumaa siitä millainen [minkä painoinen siis] on normaali ihminen. Näen yleensä kaikki muut ihmiset hoikkina.. itse taas näen itseni vuorenkokoisena norsuna. Jos en tietäisi että mies painaa muutaman kilon yli sata, niin arvioisin hänen painokseen 85.

Mulle on lapsuudesta asti opetettu, että on tiettyjä painoja joita nainen ei saa painaa. 60 kiloa on jo arveluttavan puolella. Äetmuori se aina jaksoi mainostaa oman nuoruutensa ihmeellistä saavutusta, 48 kiloa. Ja kuinka 'kaunis' hän silloin oli ja kuinka muka oli muotoja, mutta hoikkuus, se hoikkuus, se oli kohdillaan. Ylistetty olkoon tupakka.

Joskus painavimmillani [kokonumero 42-44, teini-iässä] otin vastaan Äetmuorin suoranaisen inhon, jonka hän kohdisti muhun ja siihen miltä näytin [niin, miltä siis oikeastaan näytin - olen aina ollut hyväkuntoinen ja liikkuva, myös tuolloin] sellaisella alistuneisuuden tunteella.. Koin ansaitsevani sen, koska olinhan oksettava läski. No ne kilot haihtuivat, mutta ei Muorin inhontunne.

Jotkut ihmiset reagoivat todella raivokkaasti siihen 'kun aina kaikesta syytetään vanhempia ja lapsuutta'. Tietty se on niin, ettei aikuinen voi piileskellä vanhempien selän takana, mutta tajuaakohan tämä maailma oikeasti kuinka paljon ihmisen minäkuvaan ja koko TOIMINTAAN vaikuttaa se millaisena omat vanhemmat ovat hänet nähneet? Jos kotona ei ole isää ja äiti prässää tytärtä ruipelomuottiin, niin se ei tee hyvää. Se opettaa suorittamaan asioita rakkauden ja hyväksynnän toivossa. Luopuessani kylläisyyden tunteesta koen nälkää, mutta voisiko sillä ostaa rakkautta? Edes vähän? Jos tyydytän nälkäni ja olen kylläinen tai jopa ÄHKY, niin silloin taas menetän rakkauden tunteen, en ole ansainnut sitä. Jää vain häpeä.

Sekin on jännä juttu, että todellinen ruipelous on muuten hyvin harvinaista. Aikuinen ihminen - ja mitä vanhemmaksi käy niin sen enemmän tämä pitää paikkansa - ei ihan helpolla siihen kastiin pääse. Onko joillekin naisille [äideille] tyttären ruipeloksi saaminen sellainen ikuisuusprojekti, josta tietää aina saavansa hyvän mäkätyksen aiheen, koska eihän kukaan koskaan ole riittävän laiha. On siis hyvä syy olla aina tyytymätön ja purkaa katkeruuttaan johonkin suojattomaan, eli omaan lapseen. Lapsihan harvemmin kyseenalaistaa vanhempiensa näkemyksiä hänestä - sen aika tulee vasta myöhemmin - koska vanhemmat ovat viisaus ruumiillistuneessa muodossa. Tietävät ja osaavat kaiken.

Olen tässä viime aikoina mietiskellyt, että mun sanominen sairaaksi on yksi juttu.. ja varmasti tosikin, mutta parempi olisi sanoa koko meidän perheemme olleen sairas.

Olen tässä viime aikoina myös mietiskellyt, että olen aika kyllästynyt koko meidän etäperhekuvioomme, eli siis Äetmuoriin ja Siukkuun, kumpaankin. En oikein enää jaksaisi pelata niitä pelejä. Tuntuu tavallaan kauhealta myöntää kuinka VÄHÄN yhteistä koen meillä olevan. Ja kuinka vähän välittäisin, vaikken enää tapaisi kumpaakaan. En tietenkään toivo heitä kuolleiksi - en toivo sitä kenellekään, oikeasti - mutta en vain välittäisi olla kauheasti heidän kanssaan tekemisissä.

Mies lähtee Möksälle omin nokkinensa viikonlopuksi. ;) Sovimme niin.. Mä en sinne tahdo, enkä tahdo myöskään tavata Muoria. Kuten sanoin, olen nyt vähän siinä pisteessä että olen kyllästynyt häneen ja niihin kuvioihin. Ei haittaa vaikka en näe Muoria koko talvena, seuraavan kerran vasta toukokuussa. Viime kesänä oikeastaan tulin siihen johtopäätökseen, ettei mun ole mikään PAKKO mennä Möksälle, kun kerran sitä vihaan. Muorilla ei ole siihen sanan sijaa kuinka usein tai harvoin siellä käyn, hän ei omista sitä paikkaa eikä muuten muakaan. Joten.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Juoruilusta ja kierosta kommunikaatiosta

Mässäilystä on vasta pari päivää ja jo nyt odotan uutta. :) Ihmettelen tätä, ihmettelen oman toipumiseni nopeutta. Yhdessä vaiheessa viime herkkuilua ajattelin, että ei ikinä enää. No, niin varmaan ajattelee jokainen juoppokin krapulassaan.. Mutta se menee ohi. Vatsa toipuu, mieli unohtaa.

Yksi juttu jota oikeasti inhoan tässä syömissysteemissäni [mässyjen ja askeettisen elämän vaihtelussa siis] on se mihinkään johtamattomuus. Herkkuilet, podet jotain vatsavaivoja - ja parin viikon päästä taas. Se ei JOHDA mihinkään. Kaikki vain toistuu.

Ja taas voi sanoa, että näin varmaan juoppokin selvinä hetkinään ajattelee.

Mitä vanhemmaksi elän sen selvemmät yhtäläisyydet mun mielestä ovat esim. joillakin syömishäiriöillä ja päihderiippuvuuksilla! Olisi mielenkiintoista selvittää suvuittain näiden esiintymisiä. Omassa suvussani ainakin on päihdeongelmaisuutta [miesten osalta] ja syömishäiriöitä [Äetmuori ja hänen äitinsä].

Luin netistä että syömishäiriöisten perheissä ovat yleisiä vuorovaikutushäiriöt. Sitä ei mitenkään sen kummemmin selitelty tai yksilöity - olen yrittänyt itse ottaa selvää sanan merkityksestä. Kieltämättä kuulostaa tutulta.

Meillä perheessä on aina kommunikoitu 'kierosti', vai voisiko siis sanoa että ei ole kommunikoitu ollenkaan. Siukku sanoo jotain musta Äetmuorille ja vannottaa 'et sitten sano Suklikselle, että olen sanonut näin..' Ja sitten Muori pettää ensin Siukun luottamuksen kertomalla mitä Siukku on musta puhunut JA sitten vannottaa MUA: 'et sitten kerro Siukullesi, että minä kerroin.' Lopputulos: olen vihainen Äetmuorille [joutavien juttujen levittelystä] ja pettynyt Siukkuun ja ylipäätään tulee aina vain mahdottomammaksi ajatus luottaa kumpaankaan.

Kun tajusin kuinka vahingoittavaa JUORUILU oikeastaan on, niin silloin itse lopetin kaiken sellaiseksi vähimmässäkään määrin ymmärrettävän. Tarkoittaa sitä, että en kerta kaikkiaan puhu Muorin kanssa esim. Siukusta, koska luultavasti Muori vääntelisi sanojani ja toistaisi ne Siukulle - ja taas olisi yksi lisäsyy kaikkinaiseen epäluottamukseen.

Muori haluaa yli kaiken olla ihmisten USKOTTU. Hän jotenkin melkein kuin 'imee voimaa' ihmisten salaisuuksista ja aina väittää, että kaikki hänelle uskoutuvat. Hän ei kuitenkaan osaa olla luottamuksen arvoinen.. pahempi juttu!

Ymmärrän tavallaan aika hyvin nyt Isukkini menettelytapoja. Hän lähinnä hymähteli tai nyökkäili Muorin jutuille. Ihmettelin nuorempana että miksi hän ei sanonut mitään.. no tietenkään ei sanonut, koska ei halunnut sanomisiaan jäljestä päin vääristeltävän tai hoettavan ympäri maailmaa! No, Muoria se tosin ei haitannut ja hän usein myös keksi kaikenlaista, mitä Isukki muka joskus olisi sanonut.. Kerran kysyin suoraan Isukilta oliko hän sanonut asian X, koska se tuntui niin epäluonteenomaiselta hänelle.. Eikä tietystikään ollut puhunut mitään sellaista..

Olen itse päättänyt astua 1. askeleen kohti rehellisyyttä tässä meidän kieroutuneessa kolminpelissä [Siukku-Äetmuori-minä]. Jatkossa jos Muori jotain sanoo Siukun musta sanoneen - jotain kielteistä siis - niin ajattelin ottaa suoraan ja ystävällisesti yhteyttä Siukkuun ja selvittää asian hänen kanssaan. Uskon että se on mahdollista tehdä ilman riitaa. Tai kävi miten kävi, niin näin nyt olen päättänyt, koska minusta tämä nykymeno on lapsellista ja typerää.

Kouluajoilta muistan yhden tytön, joka pelaili kummallisia pelejä. Mä tunnistin ne - ehkä oman perhekokemukseni kautta - mutta kaikki eivät kylläkään. Hänen suosikkihuviaan oli ystävyyssuhteiden tuhoaminen. Kertoi aina A:lle ystävä B:n muka sanoneen jotain.. ja jotenkin hän aina sai ihmiset uskomaan juttujaan.. ja sitten A ja B riitautuivat. :( Kai se tyttö sai siitä jotain vallantunnetta - pystyi repimään ihmissuhteita hajalle. Kouluissakin kasvaa siellä täällä pikku psykopaatinalkuja..

Ummetus

Sellaista on nyt minulla. :( Harmittaa, mutta toisaalta voi olla että se menee ohi parissa päivässä.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Oksennusta kurkussa

Nyt tässä herkkuilussa kävi pitkästä aikaa sellainen kielteinen juttu. Heräsin sunnuntaiaamuna ja tuntui kuin olisi kurkku ja suun pohja ollut... yrjössä.. :( Mutta kuitenkaan EN ollut oksentanut tyynylle tms.. joten se oli vain siellä kurkussa. Joku lukija kerran minulle vihjaisi, että se voisi olla merkki refluksitaudista, mutta enpä tiedä - ehkä [kun se kerran aina vain mässäillessä tulee, jos tulee] se on vain seurausta.. ahneudesta. :( Joka tapauksessa se oli aika kurja ilmiö.

Maistoin kahta ihanaa uutta suklaaherkkua, Maraboun Cookies & Cream-levyä. Se oli MELKEIN yhtä hyvää kuin Caramel & Crip, mutta sanoisin silti että karamellikrispi on niin ihmeen ihanaa, ettei sitä kai oikeastaan voi ylittää.. Pidin siitä, että tuossa kuukies-levyssä oli tummaa suklaakastiketta maitosuklaan sisällä! Voi luoja, aika hieno keksintö! Ja se kreemi, se kreemi.. Kuukies saa kouluarvosanan 9.

Sitten seuraa moussesuositus: Pirkan suklaamousse, sitä kannattaa kokeilla jos pitää tummasta suklaasta ja täyteläisestä moussesta! Se on aivan pistämätöntä ja saa kaikki aiemmin maistamani suklaamousset tuntumaan jotenkin.. aneemisilta.. Paketissa oli kaksi pientä sievää moussepurkkia, á 90 grammaa! Hih, noloa tunnustaa mutta mun piti ostaa niitä kaksi.. eli yhteensä vedin 4 tuollaista pikkuista moussea, ihan yksin. ;) On ne vain niin hyviä. Annan kouluarvosanalla täyden kympin ja plussan päälle vielä.

Tuplan vohvelisuklaauutuuttakin tuli maistettua. Olihan se hyvää, vähän tuli mieleen Kismet. Vohvelisuklaana oikein hyvää, koulussa se olisi kahdeksan ja puoli.

Tänään

Kävin kauppasta ruoka-aineet tälle päivälle. Enkä hamstrannut.. tuntuu kuin vielä olisin ihan tiltissä siitä viime viikonlopusta, eli ei oikein edes tehnyt mieli notkua makeishyllyllä vanhaan malliin. :( Ärsyynnyin vähän kassajonossa, kun eräs ihminen ilmeisesti kuvitteli sen luottokorttikuitin allekirjoituksen olevan joku kaunokirjoituksen maailmanmestaruuskisa.. eli siinä kassalla piti tuhertaa kaikki kolme nimeään hiiiiiitaasti ja mahdollisimman kauniilla käsialalla vielä, hoh hoh. Itse tyydyn vetäisemään lähinnä nimikirjaimeni niihin kuitteihin.

Oli tänään sellainen aika huono fiilis kauppassa muutenkin. On kuin - no, koin jotenkin olevani 'liikaa' siellä.. olevani tiellä. Ihmisten tiellä siis. Ostin appiukolle synttärikortinkin, hänellä on syntymäpäivä lokakuun alussa. Mä olen jo tottunut siihen, että jos en muista tällaisia juttuja, niin mies ei sitä myöskään tee. ;) Kuinkahan moni aikuisen miespuolisen suomalaisen äiti tai isä saa synttärikortin vain siksi että MINIÄ muistaa sen laittaa..? Aika kauheaa oikeastaan ajatella. Suomalaiset tytöt ja pojat kasvatetaan vieläkin todella eri tavalla. Tyttöjen kohdalla korostetaan sosiaalisten suhteiden hoitamisen tärkeyttä ja ihmisten huomioon ottamista. Poikien kohdalla taas - no jaa, en tiedä MITÄ siinä sitten korostetaan, mutta ei ainakaan toisten huomioimista tai muistamista. Luin vähän aikaa sitten yhden tosi koskettavan kirjan, omaelämänkerran jossa yksi [suomalainen] tyttö kertoi äitinsä kuolleen kun hän oli aika pieni. Isä ei koskaan järjestänyt tälle tytölle mitään syntymäpäiväiloa, ei leiponut tai ostanut kakkua tms. Hän ei yksinkertaisesti tullut edes ajatelleeksi sellaista. Oikein sydäntä särki sitä lukea eikä tuo tapahtunut joskus 50-luvulla, vaan 80-luvulla! Että silleen.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Ostan, mutten osta

Olen aikas ylpeä itsestäni. ;) Ainakin vähän. En ostanut nimittäin nyt sellaisia AIVAN turhia herkkuja, kuten joskus on käynyt. Kävin kauppassa, mutta ostin ruoka-aineita perjantaille ja sitten oikeastaan ainoa mässäykseen liittyvä ostos oli pakastepiiras ja pakastelihapasteijat! Minusta se on aika hyvin. Yleensä olen ihan hulluna ostelemassa kaikkea.. :(

Minut on saanut kuriin vilkaisu keittiön kaappiin! Voi että! Joskus hävettää kun miettii, että maailmassa niin moni näkee nälkää ja mä sitten jemmailen kaikkia nameja ja herkuttelen niillä kuin joku ruhtinas. Joskus tuntuu kuin en tajuaisi, OIKEASTI tajuaisi, vatsani vetävyyttä. Ja sitten sekin, ettei aikuisen makumaailma ole sama kuin teinin. Kyllä sitä makeanhimoisena nuorena tuli joskus vedettyä vaikka kokonainen suklaarasia, mutta nyt en enää pysty siihen.

Joka tapauksessa on hienoa pystyä edes hiukan hillitsemään itseään! Kyllä se on voitto, vaikka pieni olisikin.

Omar-pussin ostin, mutta omarit olikin ihan loppu ja niillä tykkään herkutella. Eli se ei ollut turha osto. ;)

Hih, enää 22 ½ tuntia herkkuiluun! Nyt sitten paastotaan tämä perjantai.

Hassua kuinka joskus olen ihan vainohullu kauppoissa. Kun viimeksi ostin jätskiä ja suklaatia [varastoon!] kauppasta, niin minusta tuntui kuin eräs asiakas olisi katsonut kieroon mua ja ostoksiani. Sellainen mies, jonka ostoskorissa oli banaaneja ja viinirypäleitä. Mutta voihan se olla että kuvittelen. Lääkkeitten lopettamisen jälkeen en muuta mietikään, kuin että koko maailma kyylää ja vahtii Suklista + pitää Suklista läskinä. Mistä mä oikeastaan varmuudella senkään voin tietää mikä sitä rypälemiestä jurppi. Ehkä se ei edes katsonut ostoksiani, vaan mietti omiaan.

torstai 16. syyskuuta 2010

Parantumaton patti?

Häpyhuulipatti ei ole ihan niin nopsaan parantunut kuin olisin toivonut. Hiukan tuntuu kuin siitä olisi vielä [niistä tikeistä siis] tullut pari veripisaraa. En tiedä onko tämä totta vai luulottelua, niin pienestä veritiplusta alushousuissa oli kyse. En edes ole varma oliko se verta. Hoh hoijaa.. No, joka tapauksessa on se alue vielä aika 'arka'. :( Esimerkiksi seksiä ei viitsi ajatellakaan - oikeasti! - ja alapesussakin on saanut olla aika varovainen. Olisinpa nyt jo pian 'sieltäkin' normaali, oma itseni! Ei jaksaisi aina varoa.. Silloin joogaa kokeillessakin se haittasi. Kun vaihdoin asennosta toiseen, niin pikkuhousut hankasivat ja se sitten hiukan teki kipeää. Mutta lääkäriin en nyt enää mene sen vuoksi, EN! :)

Äetmuorin kanssa puhelimessa, osa ääretön

Oli taas viikottaisen velvollisuuspuhelun aika! Ihme kuinka Muori voi aina loukkaantua niin kummallisista asioista. Joskus häntä tuntuu ärsyttävän suunnattomasti se, kun en muista jotain juttua esim. varhaislapsuudestani. Nyt en muistanut Isukin jotain työkaveria ja työkaverin perhettä. Tapasimme heitä ehkä pari, kolme kertaa kun olin n. 0-5-vuotias. Ja nyt sitten minuun ollaan tyytymättömiä.. 'Kuinka et edes Virtasen Kalea [nimi muutettu] muista! Ja niin kuin sinä tykkäsit niiden villakoirasta ja koko perheestä'. :( Juu, voi olla että tykkäsin, mutta en usko olevani ainoa tuon ikäinen lapsi, joka on unohtanut pari kertaa tapaamansa perheen..

Kyse ei ole niinkään siitä, että Muorista olisin HUONOMUISTINEN.. koska muistan taas erään toisen samaan aikaan kuvioissa olleen tuttavaperheen. Kyse on siitä, etten 'suostu' muistamaan asioita, joita Muori pitää tärkeinä. Häntä loukkaa se, että joku elämys, ihminen tai asia on mennyt mun ohi.. ja ollut taas hänelle kauhean tärkeä. Minä en käsitä kuinka siitä voi suuttua! Meillä on miehen kanssa jo niin pitkä historia, että jotkut jutut jo meidän historiassa ovat sellaisia että ne toinen muistaa ja toinen ei.. Ei se mua ärsytä ainakaan, huvittaa joskus, joskus taas kiehtoo se kuinka erilaiset asiat me ihmiset painamme mieleemme.

Äetmuori nyt kuitenkin piti pitkät jutut tuosta 'Virtasen Kalesta' ja kuinka hän kuoli tässä muutama vuosi sitten. Silloin kun Isukki vielä asui meidän kanssa, niin näitä tuttavaperheitä meillä oli. Vähän, mutta oli kuitenkin. Silti sanoisin että meillä elettiin aika kokoonkäpertynyttä elämää. Esimerkiksi Muorilla oli ja on aika suuria vaikeuksia hyväksyä ihmisiä ja nauttia oikeasti heidän seurastaan. Hän saattaa olla seurassa hilpeä, mutta jälkeenpäin muistan aina kuinka hän ruoti tuttavapariskuntien elämää, käytöstä ja mielipiteitä. Isukki sai olla kiitollisena yleisönä..

Minä nyt en vaan tajua miksi en muista sitä Virtasen Kalea, ei vaan tule yhtään mieleen mitään!

1 kokonainen vuorokausi ..

.. herkkuiluun. :) Olen ollut viime aikoina aika alamaissa, siksi kai ajatuskin herkkuilusta nyt piristää. Ei se ole mitään syysmasennusta, koska syksy on oikeasti hyvää aikaa mulle. Harrastukset alkavat ja muutenkin on pirteä ja jaksava olo. Mutta nyt vain on ollut vähän surumielinen olo. Mietin perheitä, sitä kuinka hirveän heppoisin perustein ihmiset perheytyivät ja kai jotkut perheytyvät yhä. Sitten sanotaan näsäviisaina, että muuten ei ihmisiä olisi, jos ei uskallettaisi [!] laittaa lapsia maailmaan. Juu, kyllähän se siltä vankasti näyttää, että maapalloa uhkaa IHMISKATO, eihän meitä ole kuin tuollaiset 6-7 miljardia kai. Ja lisää tulee.

No, herkkuilu on kuitenkin kiva asia. :) Menen iltapäivällä kauppaan ja ostan muutamia juttuja. Sämpylää pitää ostaa [tykkään ahtaa leipää mässyissä, koska muuten se on minulla 'kielletty'] ja meetwurstia. Ja sitten sellaisia ristikkosipsejä. :) Leivontaankin tarvitsen aineksia, ainakin kermaa tarvitaan ja sen sellaista, perusjuttua! Hih, en malta enää odottaa! Harmittaa vaan.. mies on menossa Lidliin töiden jälkeen ja en KEHTAA pyytää häntä tsekkaamaan makeishyllyä.. että josko siellä olisi jotain mulle.. :( Nyt vain jotenkin tuntuu, etten tahdo sitä pyytää, vaikka mies ei mua tuomitsekaan ahtamisen vuoksi.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Suklis joogaa - ensimmäisen ja viimeisen kerran

Minä se tein uuden aluevaltauksen, kokeilin joogaa! Mutta se jäi kyllä yhteen kertaan! Mun mielestä se oli huono kokemus.. tai sanotaanko että kävi selväksi ettei se ole mua varten. Tietysti nyt voisi sanoa, että mistäs sen tietää vaikka joku TOINEN joogan laji [tämä nyt kokeilemani oli olevinaan hathaa] sopisi paremmin.. Ja ei sitä tiedäkään, mutta mun paikkakunnalla tämä nyt kokeiltu oli ainoa tarjolla oleva. Jos haluaisi jotain muuta, niin se tietää 40 x 2 kilometriä harrastamaan ja kotiin. Ei kiitos.

Mikä siinä siis nyppi? Ensinnäkin mua vanhana tanssijana häiritsi se, ettei ohjaaja korjannut millään tavalla ihmisten tekemiä liikkeitä, vaikka ne olisivat maallikonkin silmiin olleet ihan pielessä. Mun mielestä kannattaa korjata, jos joku tekee väärin, jos esim. joku venytys ei kohdistu lähellekään oikeaa aluetta. Ja sitten: mun mielestä tuo nyt pidetty juttu ei ollut liikuntaa [oli kylmä koko ajan, vesipullolle ei edes tullut tarvetta] eikä mietiskelyä. En tiedä mitä se sitten oli. Tuntui lähinnä tehottomalta ja laiskalta venyttelyltä. Ja se ikävystytti. Useammin kuin kerran tuli vilkuiltua kelloon - paha merkki.. Jos olisin kehdannut, niin olisin lähtenyt kesken pois, mutta se olisi ollut mun mielestä aika mielenosoituksellista ja vähän rumaakin.. joten jäin..

Toivottavasti työväenopisto ei pistä mua maksamaan koko kurssimaksua - yli 50 euroa - jos nyt ekan kerran jälkeen lopetan tähän! :( Olen kuullut että periaatteessa 2 x saisi kokeilla maksutta. Mä en tarvitse edes sitä 2. kertaa tietääkseni, ettei tuo nyt ollut mun juttuni. Täytyy aamusta soittaa sinne ja kysyä!

Ohjaaja oli sinänsä ihan symppis, tosi-tosi pyöreä ihminen ja mun mielestä on positiivista, ettei kaikki liikunnan ohjaajat ole jotain kukkakeppejä! Lisäksi hän oli persoonaltaan rauhoittava. Siellä oli aika paljon iäkkäämpää väkeä mukana ja uskon heidän muuten saaneen paljonkin tuosta. Hämmästyin vähän kun näin osanottajat, taisin itse olla nuorimmasta päästä!

Kai minulle liikunta on sitten sitä, että pitää tulla hiki. Ehkä kannattaa vaan jatkaa entisellä linjalla näitä liikuntajuttuja. Mun mielestä on parempi vaikka jumpata kotona yksin, jos siitä kuitenkin saa sen mitä liikunnasta hakee, eli kroppa pitää kuosinsa + tulee pysyttyä fyysisesti hyvässä kunnossa. Ehkä voisin jatkaa tuota joogaa [jos se semmoista oli], jos siihen liittyisi mulla joku sosiaalinen elementti. Esim. jos siellä kävisi jonkun ystävän kanssa. Silloin liikunnallisuus voisi olla sivuseikka ja yhdessä harrastaminen korostuisi. Mutta näinhän ei mun tapauksessa ollut asian laita.

Tällä hetkellä ei mua oikeastaan nyt sitten kiinnostakaan mikään uusi liikuntaharrastus. Tuota joogaa odotin aika innoissani, mutta nyt en enää siitä ole kiinnostunut. Käsillä tekeminen ja taiteilu on nyt niitä, jotka eniten innostaa. ;) Ja joista on valmis maksamaan.

3 kokonaista vuorokautta - -

-- ja MÄSSÄÄN! :) Hih! Minähän se oikeastaan voisin mennä johonkin kansalais- tai työväenopistoon opettamaan.. nimittäin mässäilyn jaloa taitoa! Pitää osata niin monta asiaa: on osattava hamstrata, on osattava salailla, on osattava päästää irti! Suk-suk-suklis voisi opettaa SITÄ! :) No, se oli oikeastaan vitsi se. Mutta piti kertomani hamstrauksistani: ostin tänään sen Maraboun Cookies & cream-uutuussuklaalevyn! Caramel & Crisp oli loppunut.. Voi harmi! Saa nähdä tyydynkö tuohon cookiesiin, vai lähdenkö jostain kauempaa hakemaan tuota viimeksi kokeilemaani ja rakastamaani karamellikrispiä.

Sitten ostin vielä Tuplan vohvelisuklaapatukkaversion. Sitäkin kokeilen, uutuus kun se on, vaikka en uskokaan sen olevan niin kovin mieleeni. Ostin myös Pirkan keksikinuskikeikausjädeä ja muitakin jätskipuikkoja. Näin sitä valmistaudutaan.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Suklis kohtaa Ihmisen

Lauantaina meille tuli [lyhyesti] käymään eräs miehen työkaveri. Hän tuli vaan vilkaisemaan yksiä miehen harrastusjuttuja täällä kotona, mutta tietysti me Kohtasimme, hän ja minä. Oli jotenkin tosi vaikeaa olla .. mulla oli koko ajan tietysti LÄSKI OLO [lääkkeiden lopetuksen jälkeen se olo on ollut koko ajan] ja siksi katselin tätä ihmistä kummallisesti (?) kulmieni alta ja olin todella epävarma, vaikkakin hyväntahtoinen.

Inhoan tuota läskiä oloa, se tekee musta joskus ihmeen anteeksipyytelevän olemukseltani ja vaivaantuneen.. :( Tuntuu kuin selkärankakin olisi muuttunut läskiksi...

Tämän nyt meillä olleen miehen työkaverin kanssa olemme ehkä eniten tekemisissä. Siis jos nyt puhutaan miehen sosiaalisista kuvioista. Heillä on yhteiset harrastukset ja tavallaan on oikeastaan kummallista ettemme ole tämän ENEMPÄÄ tekemisissä toistemme kanssa. Asumme nimittäin saman tien varrella, ja vaikka matkaa meiltä heille onkin 20 km, niin se on silti matka, jota tulee ajettua koko ajan. He ajavat meistä ohi mennessään ja tullessaan mökilleen ja me [tai ainakin mies] ajaa heistä ohi joka aamu ja iltapäivä työmatkoillaan!

Minusta usein tuntuu, että emme siksi ole toistemme kanssa tekemisissä, koska tämän miehen vaimo ei välttämättä ole mun suurin fanini. Syytä on vaikea tietää, olen aina yrittänyt olla erityisen ystävällinen hänelle. Joskus huvikseni mietin miten me sijoitumme heidän sosiaaliseen koordinaatistoonsa.

Pääasia kuitenkin että mies on tyytyväinen ystävyyssuhteeseensa. Meillä mies ei oikeastaan ole sellainen super-uskoutuja ja läheisten suhteiden luoja. Tuntuu kuin hänellä ei olisi tarvetta pitää mitään uskottua ystävää.. :) Vaikka kyllä joillakin miehillä on tarvetta sellaiseen, ei se ole vain naisten juttu!

Kerran mies sanoi, että työpaikalla varmaan pitävät häntä 'tylsänä'. Nousin vastustamaan kiivaasti, mutta sitten tajusin, että luultavasti miestä VOI tuntemattomat pitää vähän tylsänä, vaikkei hän sellainen ole! Ujo hän on, eikä heti riennä vuodattamaan kaikkea elämästään jollekin satunnaiselle tuttavalleen. Mies on myös varmaan ainoa tuntemani ihminen, joka ei oikeasti pyri esittämään .. yhtään.. mitään. Hän on aito. Se on harvinaista. Useimmat meistä filmaavat vähän. Pyrkivät vaikuttamaan mielenkiintoisemmilta, älykkäämmiltä, hauskemmilta ja loistokkaammilta kuin ovatkaan.. Mutta ei mies.

Herkkuhimoissa

On ollut kauhean herkkuhimoisa päivä. :( En tiedä miksi nyt tuntuu siltä - toisaalta kuukautiskierto on taas kerran siinä vaiheessa, kun yleisesti ottaen makea himottaa. Minulla ainakin hormonaaliset asiat vaikuttavat vähän kaikkeen. Kuukautiskierron loppupuolella on usein naminhimoa. Ovulaation jälkeen siis.

Olen katsellut kaikkia ihania kakkuohjeita. Tämä siitä huolimatta, että olen jo päättänyt leipoa sitä Esterhazyä, josta kerroin viime postauksessa. Valion uutuusmaku maustetuissa rahkoissa - tiramisu - innostaa sekin miettimään kaikkea levotonta.

Tänään ostettiin miehelle järkyttävän suuri irtokarkkipussi Tarjoustalosta ja voi että, kyllä itseäkin himotti ne kaikki namut siinä laarissa! No, 'enää' 5 kokonaista vuorokautta herkkuiluihin..

lauantai 11. syyskuuta 2010

Äiti tietää parhaiten!

Olin taas viikottaisessa puhelinpiinassa Äetmuorin kanssa. Olen alkanut ymmärtää miksi hänen jäljiltään ihmissuhteet ovat kuin joku viime sotien runneltu taistelukenttä: besserwissereistä ei oikein kukaan tykkää, eikä varsinkaan neuvoskelevista sellaisista.

Joskus lapsena surin sitä, että mun tutuista perheistä omani oli ainoa, jossa äiti ja isä ei eläneet yhdessä. Surin ja ihmettelin - nyt minusta olisi ollut tosi outoa, jos Isukin ja Äetmuorin liitto olisi kestänyt. Kyllä pitkäkestoinen ihmissuhde vaatii ihmiseltä jonkin verran hienotunteisuutta ja - en oikein tiedä miksi sitä sanoisi - ajattelua?

Muorin eräs naapuri on nyt hankkinut koiran ja siinä taas näkee hyvin kuinka hän toimii. Hän on alkanut oikein urakalla katsella telkkurista tulevia Isännän ja koiran käytöskoulu ym. ohjelmia.. ja sitten hän neuvoo naapuriaan kuinka koiran saisi kuriin paremmin. Puheista päätellen se naapurinnaisen koira ei edes ole mikään pahatapainen karvaturri, vaan suht normaali eläväinen.

Tämä vaan on niin taas tyypillistä Äetmuoria. Hänellä on joku kumma PAKKO neuvoa kaikkia ihmisiä, esiintyä joka asiassa kuin tietäisi paremmin. En tajua mistä se piirre oikein tulee. Hän ei ollenkaan käsitä sitä, että jotkut [monet!] kokevat sellaisen neuvomisen nokan pistämisenä toisen asioihin.

Ehkä juuri Äetmuorin takia itselläni on tosi korkea kynnys neuvoa ketään. Odotan mieluummin, että multa KYSYTÄÄN neuvoa, ennen kuin alan jaella niitä. Ja neuvoakin voi tietysti niin monella tavalla, voi ehdottaa, että 'ehkä kannattaisi kokeilla' - sävy tuollaisessa on niin toinen kuin 'ja nythän sinä typerys muuten teet näin'-neuvomisessa. Muori käskyttää ihmisiä ja ei hänelle riitä se, että toinen kuuntelee neuvot, koska ne eivät oikeastaan OLE neuvoja vaan KÄSKYJÄ, jotka on toteutettava. Jos et niin tee, niin Muori loukkaantuu ja lujaa.

Häneltä puuttuu melkein täysin kyky asettua toisen ihmisen asemaan ja katsoa asioita toisen silmin. Siksi kai hän yllättyy aina niin kovin, jos joku ihminen ottaa etäisyyttä tai loukkaantuu hänen touhuistaan. Esim. tuossa koiratilanteessakaan hän ei mieti sitä, että hänen naapurinsa [oikeastaan ainoa Muorin hyväksi ystäväksi luettava nainen] näkee kotonaan myös niitä koirankasvatusohjelmia, on hänelläkin telkkuri! Joten hän voi ihan itse katsoa JOS kokee sen tarpeelliseksi.. Ja sitten Muori ei tule ajatelleeksi, että naiselle se koira saattaa olla tosi rakas kumppani ja siksi voi tuntua loukkaukselta, jos sitä kauheasti arvostellaan varsinkin ilman syytä.

Jotenkin on surullista nähdä oman äitinsä sähläävän ja ehkä tuhoavan harvat hyvät ihmissuhteensa. Välit lapsiinsa hän on jo onnistunut saamaan aika pinnallisiksi, kai me Siukun kanssa molemmat olemme todella valikoivia puheissamme.. :( Kun on tarpeeksi monta kertaa neuvottu, opetettu ja läksytetty kuin pahainen pikkuvekara, niin sitä oppii pitämään varansa.

6 kokonaista vuorokautta - -

- - ja Suklis käy sukliksentyöhön! :) Eli siis herkkuilemaan. Kaikenlaista suunnitelmaa on hamstrauksen suhteen.. pitäisi sitä Maraboun Cookies & Cream-suklaalevyä kokeilla, joten se pitäisi ensin OSTAA.. Olen tainnut vähän kyllästyä Pirkan pakastettuun tiramisu-jälkkäriin, joten sitä en otakaan seuraavaan mässäykseen. Kai syksyn tullessa sitä ei enää niin syty pakastetuista jutuista. ;)

Se mua kyllä häiritsee, kun ei mikään jäätelöfirma tee PIPARKAKKUJÄÄTELÖÄ! :( Minusta se kuulostaa ihanalta, mutta olen kai sitten yksin tässä himossa, kun ei semmoista tuotetta markkinoilla ole. Ainon Kanelikierre pääsi aikoinaan aika lähelle - ainakin siinä oli piparinmakua kanelin verran - mutta sitä ei kai enää tehdä. En ainakaan ole missään nähnyt.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Suklaahyllyissä näkyy syksy!

Viime mässäilyssä oli kuin olisi kuollut ja päässyt suklaataivaaseen! Maraboun Sensation Caramel & Crisp se sellaisen vaikutelman aiheutti! Voi LUOJA, että oli hyvää suklaata! Jos maailmassa saisi olla vain yksi suklaa, niin tuo olisi se.. minun valintani! Maistakaas, varsinkin jos tykkäätte maitosuklaan, kreemin, toffeen ja krispin sekoituksesta.

Täytyy seuraavaksi maistaa sitä sisartuotettakin, Cookies & Creamia. Heti seuraavassa herkkuilussa sen teen! Tosin tuota toffeenamiakin on ostettava lisää, koska uskomatonta mutta totta, mä söin koko levyn sitä! Tietysti tuo oli aika pieni levy, mutta silti. Yleensä sukulaatilevyt mulla säilyvät avattuina kuukausitolkulla, kunnes vähä vähältä mä ne nakerran. Mutta nyt vaan oli niin hyvää herkkua, että KAIKKI meni. ;) Meillä muuten mies ei tykännyt tuosta mun suosikistani. Hän ei tykkää toffeesta muutenkaan.

Fazerkin kai tuo joulun lähestyessä markkinoille taas uuden geishavariaation: sellaisia geishakonvehteja, jotka ovat hiukan pallomaisia ja joissa on enemmän täytettä. Ja kai eri täytettäkin kuin perinteisessä geishassa. Kyseessä ovat siis konvehdit, ei levy tai patukka. Toivottavasti ne ovat hyviä, Fazerin levyuutuus cashew-pähkinärouhe nimittäin ainakin oli pet-ty-mys! Mies piti siitä, mutta mun mielestä se oli ihan turha ja kuivakka tuote.

7 kokonaista vuorokautta ..

.. herkkuiluun ja ajattelin TEMPAISTA leivonnassa. Esterhazyn kermatorttu! Tietysti vain jos tuntuu että on rahaa pistää n. 20 euroa sauternes-pullolliseen. :( Marsalaviinikään ei kovin paljon halvempaa ole. Tummaa rommia mulla onneksi löytyy kaapista. Katrin kakut-blogin tekijä tosi kiltisti ja viitseliäästi neuvoi mua vielä sähköpostilla kaakunteossa! Kiitos hänelle siitä. Toivottavasti mun kakkuni onnistuu edes puoliksi niin hyvin kuin tuossa blogissa. :) Tekisi mieli kokeilla jotain tuommoista vaativampaa kakkua. Kun juustokakut hallitsen jo riittävän hyvin, vaikkei ne varmaankaan jonkun kakkutaitajan mielestä ole erityisen kauniita. Mutta se maku, se maku!

Mietin voisikohan sen sauternesin tai marsalan lopun pakastaa? Kerran kokeilin punaviinin pakastamista ja se.. huh, ei ollut kovin hyvä idea! Viinin rakenne meni ihan hassuksi, tuli jotain kummaa sakkaa sinne lasin pohjalle [jossa siis oli sitten sulatettua viiniä]. Mutta ehkä sen sakan - jos sitä tulisi noita makeita viiniä pakastaessakin - voisi sihdata pois, jos tuotetta sitten leivontaan käyttää? Saas nähdä!

Kuin kurssikirjasta suoraan

- on ollut mun käytös aivolääkkeitten lopettamisen jälkeen. :( Jatkuva tunne olen läski-olen läski-olen läski, sosiaalinen eristäytyneisyys.. melkein välttelen kontakteja.. pakkomielteet.. univaikeudet.. Hoh hoijaa, oli taas tosi älykäs veto lopettaa ne, mutta tehty mikä tehty.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Paisti!

Mies kurkkasi jalkoväliä ja tikkejä todeten, että tuohan on ihan kuin sidottu paisti! :) -Leikkuusta toipuminen on sujunut hyvin, toisaalta eipä noita tikkejäkään taida olla kuin pari. Tähän asti olen jaksanut suihkutella aina niitä vessakäyntien yhteydessä, mutta nyt en enää taida viitsiä. Veren tulo lakkasi sekin sunnuntaina.


Tuntuu tosiaan että pienen asian hoitaminen [sen patin poisto siis] paisui aika suhteettomiin mittoihin. Nyt en tosiaan enää aio itseäni hoidattaa, jos vielä tulee jotain talipatteja, niin OLKOOT! :( En silti tajua niiden ilmaantumisen mekanismia. En tosiaankaan syö arkisin mitenkään rasvaisesti - sellaisestahan normaalisti tali pukkaa pintaan, esim. finnien muodossa - enkä siis anna mitään 'polttoainetta' tuommoisille pateille. Ja takuulla peseydyn hyvin, en ole likainen.

torstai 2. syyskuuta 2010

Finni "siellä"!

Mulla oli vihdoinkin se häpyhuulipatin poisto tänään! Ja kävi kaikenlaista! :) Ensinnäkin 'autoilin' taas vähän! Olin niin täpinöissäni ja pelkäsin myöhästyväni, että en kai nähnyt aurinkoisessa aamussa kauhean hyvin juttuja ja posautin päin jotain sellaista liikenteenjakaja-koroketta. Sillä seurauksella, että auto sai kunnon tärskyn ja eturengas puhkesi. :( Voi jee. En edes huomannut sitä siinä kohtaa, kun niin oli kiiru parkkaamaan auto. Sairaalassa on tunnetusti ihan kauheat parkkimahdollisuudet ja 1. yrittämällä änkesin romurautani parkkitaloon. Olin tosi tyytyväinen - kunnes huomasin niiden paikkojen olevan varattuja HOITAJILLE!

2. yritys johti mut takseille varatulle paikalle. Melkein jäi huomaamatta se, olin jo menossa parkkimittarille kun huomasin asfaltissa 'taxi'.

Tuskanhiessä se paikka lopulta löytyi. Mun aika oli klo 9, olin paikalla 8:50 ja otin parkkiaikaa reilusti, 10:50 asti! No arvatkaas mitä kävi! Aika ei edes RIITTÄNYT, mut otettiin leikkuriin vasta kymmenen jälkeen ja olin 'ulkona' n. 11:30. Jos olisi tullut sakkolappu, niin olisin ollut kyllä tosi tosi vihainen! Onneksi ei tullut..

No sitä pattia leikatessa puudutus sattui eniten. Oikeasti, se kirpaisi. Ei uskoisi että uloin häpyhuuli voi olla niin arka paikka. Itse leikkuuta ei tuntunut ollenkaan. Vähän nolotti.. se oli joku TALIRAUHANEN.. se patti.. ja se kai 'eritti' jotain siinä leikkuutilanteessa. :( Ja se oli kutistunut alkuperäisestä mahtavasta koostaan n. herneen kokoiseksi [näin sanoi kirurgi, herne!]. Mua alkoi hävettää se tilanne ihan mielettömästi, siis sehän on kai sitten vähän kuin finni.. :( Tuollainen talirauhanen. Meninkö siis finnin takia yliopistolliseen? Hyvä etten itkenyt kun pois pääsin leikkuutilasta.

Nyt jos ikinä enää tulee patteja 'sinne', niin en varmasti mene lekuriin.. minkäänlaiseen lekuriin! En kestä sitä häpeää! :( Miksi mun kroppa luo tuommoisia rasvakasvaimia, talipalloja, mitä lie?

Tuli pari tikkiä. Verta on tihkuttanut hiljalleen tässä tämän päivän ajan. Mitään ylimääräisiä kipulääkkeitä en ole tarvinnut. Kirurgi käski huuhdella sitä aina vessassa käynnin yhteydessä lämpimällä vedellä.. sitä olen tehnytkin. Ompeleet on semmoisia itsestään sulavia - ei onneksi tarvitse mennä niitä poistattamaan. Häviävät itsestään!

Hah hah, miesparan piti tulla kesken työpäiväänsä vaihtamaan mulle rengas! Sen hurjan autoiluni seurauksena siis. Olen mä vaan koko mestari ajamaan. Onneksi auto ei pahemmin mennyt särki.

Joskus mietin miltä mun autosekoiluni näyttävät ULKOPUOLISTEN silmissä. Esim. kerran kävin yhtä kaveriani katsomassa sellaisessa kaupungissa, jossa en ole tottunut ajamaan. Ajoin sitten yksisuuntaista väärään suuntaan.. :) En tajunnut tekeväni mitään outoa, ihmettelin vaan kun tuntui kuin koko maailman ihmiset olisi mulkanneet minua jotenkin kummasti. Onneksi silloin oli aika rauhallinen aika ja pieni kaupunki - muuten yksisuuntaisen ajo olisi voinut päättyä ikävämmin.