tiistai 31. maaliskuuta 2009

Telkkari

Huomasin etten enää jaksakaan katsoa Gossip girliä! :( Voi surkeus! Jotenkin vaan se edellinen jakso - jonka siis katsoin, se eka toisen tuotantokauden jakseli - tuntuikin ihan lässähtäneeltä. En jaksa eläytyä enää niihin kuvioihin. GG:n eka kausi oli sellainen, että se veti Zuk-Zuk-Zukliksen töllöttimen ääreen joka kerta.. mutta nyt en enää aio sitä katsoa. Minusta vaan se on väljähtänyt. Se Naten suhde vanhemman naisen kanssa on ihan yksinkertaisesti pöllö juttu. Voin tajuta, että kolmi-nelikymppinen nainen alkaa leikkiä seksileikkejä 20-25-vuotiaan kanssa, mutta 17-18 v POJALLA ei niissä hommissa tee oikeastaan mitään. Kaikki tietävät sen.

Voi se tietty olla että tämä johtuu siitä tauostakin, kun GG on siis ollut tauolla aika pitkään. Joskus niin käy, että ihan OK-sarja menettää vaan kiinnostavuutensa, kun se on ollut tauolla. Minusta tuntuu että Lostin kanssa mulle kävi niin. En jaksanut sitä toista kautta enää katsellakaan. Tellusta tulee niin paljon kaikkea ja aina uutta, siinä on sarjojen oikeastaan pysyttävä katsojan ulottuvilla "kilpailemassa" suosiosta, tai muuten voi kiinnostus lopahtaa. Nyt sitten GG:n kanssa on kai käynyt niin, vaikka oikeasti on sanottava että ei nuo uudet juonikuviot jaksa vakuuttaa. GG siis on sitten pois mun katselulistalta, bye bye.

Mutta sitten olen huomannut yhden oudon uuden telkkumieltymyksen! Nyt olen ruokaa laittaessani katsellut hihityttävän hölmöä Nelosen Unelmien poikamiestä. :) Eli siis kai n. 25 naista kisaa saadakseen jallitetuksi itselleen Andyn, joka on laivaston lääkäri-upseeri ja thriatlonisti ja tietty valokuvamallimaisen komea. :) Se on tosi hassu sarja! Ne naiset ovat oikein korostetun narttumaisia ja tekevät mitä vaan tehdäkseen vaikutuksen siihen puunukke-Andyyn. No joka tapauksessa olen katsellut sitä.. ja jäänyt koukkuun! Mies oli tänään vähän äimänkäkenä kun tuli töistä vähän aiemmin kotiin ja näki mut telkkun ääressä nauramassa sitä Unelmien poikamiestä. Mies sanoi muuten ettei hän voisi kestää olla tuommoisena unelmien poikamiehenä. Ne naiset oli jotenkin.. no, ROISEJA.. kiljuvat kauheasti (it's the American way) ja sitten isoon ääneen ihasteli sen Andyn kroppaa, lihaksia, vaativat paitaa pois päältä jne. Eli ei kovin leidimäistä siis. Mies sanoi että hän olisi vaivaantunut, hän on liian introvertti. No minä kyllä sanoin etten osaa kuvitella itseäni semmoisena naisena tuossa kisassa. Luultavasti vaan häpeäisin kauheasti, enkä osaa lykätä itseäni 'esille', niin kuin siinä pitäisi.

Tuo sarja tulee kello 17, eli tietty se on juuri sitä mun ruoanlaittoprimetimea. Ruokaa laittaessa katson aika usein telkkuria. Tietty joskus kuuntelen myös musiikkia. Enya on hyvää musiikkia, sellaista rentouttavaa. Mies ei kyllä kauheasti siitä pidä. Mulla on Enyaa oikein monta CD:tä. ;) Joskus automatkoilla olen sitä kuunnellut ja mies on ihan helisemässä. :)

Noista ison ikäeron suhteista. Mä tosiaan voin ymmärtää sen, että ikäeroa on. Meillä on tuttavapiirissä pari, jossa mies on 7 vuotta naista nuorempi ja siskoni taas on omaa miestään 8 vuotta nuorempi. Itsekin olen sekoillut ison ikäeron kanssa, tosin mulla on ollut aina niin päin, että mies on ollut paljon vanhempi. Saattanut olla jopa yli 30 vuotta mua vanhempi. Kai se on ollut jotain isänkaipuuta, kun kuitenkin Isukki oli tosi vähän läsnä lapsuudessani, kuten olen kertonutkin. Ei ne tuollaiset valtavan ison ikäeron suhteet oikeastaan toimi. Itse sitä on vaan joku POKAALI sille miehelle ja muutenkin on maailmojen ero ihmisten välillä. Kyllä mä melkein sanoisin, että +-10 vuotta on hyvä ikäeron nyrkkisääntö. Puolin ja toisin. Silloin voi toimia. Tietty poikkeuksia on, mutta ne onkin poikkeuksia, ei sääntöjä.

Herkkukytkin yhä OFF-asennossa

Mulla on päässä sellainen herkkukytkin, joka oli aikaisemmin [ennen Citalopram-lääkettä] ON-asennossa aina. Nyt se on OFF. Mutta silti, yritän lietsoa jotain ajatuksia. Se on huippuhullua, etten enää notku kaupoissa karkkihyllyjä katsomassa! En olisi IKINÄ voinut uskoa tällaista muutosta.

Mutta yksi negatiivinen puoli on lääkkeissä. Nimittäin tekee koko ajan mieli ostaa viiniä. Ilman lääkitystä tällaista outoa halua ei ollut. Nyt on. Mikähän siinä on. Olen huomannut saman ennenkin SSRI-lääkityksellä. Uskon sen oikeasti johtuvan jotenkin lääkityksestä, koska ilman sitä ei tällaista tarvetta ole.

Sitten toinen kielteinen juttu. En usko lääkkeen auttaneen mun ihmisarkuuteen ollenkaan. Miehen työkaveri tuli sunnuntaina ihan lyhyesti käymään ja menin makuuhuoneeseen, enkä tahtonut tulla tervehtimään. :( Se ei sinänsä ole mikään katastrofi, koska hän ei tiennyt mun olevan kotona.. mutta jotenkin silti itsestä tuntuu pahalta, etten voi edes kivaa kilttiä ihmistä tavata. :( Voi p-ka, en muuta sano. Enkä muuten ole yhtään muuttunut siinäkään, että yhä arkailen soittaa puhelimella paikkoihin tai ihmisille, se on mielettömän vaikeaa. :( Se lekuri sanoi että tämän ihmisarkuuden ja sosiaalisen pelon pitäisi vähentyä! Mutta ei se ole..

Ja kolmas kielteinen juttu on väsymyksen tunne, joka on oikeasti ihan MAHDOTON. On se jotenkin ikävää, kun sängyssä tulee oltua koko päivä melkein. Odotan, että se menisi ohi, mutta vähän toivottomalta tuntuu.

Rahkafani

Olen rahkafani! MÄSSYissä teen usein mustikkarahkaa, siihen tulee vaan mustikoita [pakastimesta], rahkaa ja makeutusjauhetta + lusikallinen vaniljasokrua. Pidän myös kaikista juustokakuista - sen kaikki varmaan jo tietävätkin ;) - ja muutenkin kaikista rahkapiiraista. Harmittaa melkein, kun luin UllanUnelman blogista ihanien pääsiäis-rahkaleivosten ohjeen, mutta en varmaan viitsi niitä nyt tehdä, kun seuraavassa herkuttelussa on kuitenkin rahkapitoisia herkkuja jo luvassa [mustikkarahkaa, pashaa]. Mies ei ole ihan sellainen rahkafani kuin minä, mutta mun tekemästä pashasta hän pitää paljon.

Haaveilen siis rahkasta yli kaiken! :)

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Huumeet ja Suklis, valistus ja valehtelu

Minä olen kokeillut muutaman kerran nk. mietoja huumeita, eli siis ihan "ruohoa". En osaa sitä suositella enkä toisaalta kieltääkään. Minusta se oli ihan OK, muttei mitään tajuntaa räjäyttävää. Tuo kammoksutun "ruohon" kokeilu kyllä vahvisti sen käsitykseni, ettei ALKOHOLIA pahempaa huumetta ole.. varsinkin kun sillä on Suomessa vielä laillisen huumeen status, eli sitä saa ostaa eikä kukaan pidä sen käyttöä pahana. Ne miedon huumeen kokeilut, niiden aikana ei kertaakaan ollut sellainen olo kuin mitä on humalassa ollut.. niin sekava ja tillintallin.

Minulla tuo kokeilu saattoi olla uhmaakin. Äetmuori saarnasi huumeista kun olin nuori, eikä se 'valistus' mitenkään totuudenmukaista ollut. Hän mm. sanoi, että yhteen ainoaan hasis-savukkeeseen saattoi KUOLLA, tai että siitä saattoi heti tulla riippuvaiseksi, siirtyä vahvoihin huumeisiin jne. jne. Sitten hän pakotti mut lupaamaan, etten ikinä koskaan enkä milloinkaan käyttäisi. Minua silloin jo ärsytti se hysteerinen tilanne ja pakkolupaus. Tietysti se sitten tuli rikottua.

Mun ruohokokeiluista kaksi oli ulkomailla ja yksi Suomessa.

Mitä tästä kaikesta opin oli se että vanhempien pitäisi huumetiedotuksessa ja alkoholivalistuksessa yrittää olla REHELLISIÄ lapsilleen. Nykyisin muuten nuoretkin tietävät asioista aika paljon ja jos vanhempi puhuu ihan potaskaa ("kuolet hasikseen!), niin nuori saattaa tietää valetta tulevan. Minä en usko että sellainen nuori sitten paljon kunnioittaa vanhempiaan.

Toinen outo juttu on tuo seksi, sen suhteen kanssa pitäisi vanhemmilla olla edes alkeellinen luottamus lapsiin. Kaverini kuukautiset alkoivat kun hän oli 13. Aluksi kuukautiset voi tytöllä olla epäsäännölliset, ja näin oli kaverillakin. Niin hänen äitinsä alkoi kysellä tältä hevosia piirtelevältä tallitytöltä ettet vain ole "tehnyt jotain jonkun pojan kanssa"! Kai sitä sitten ajateltiin, että raskaana on! Voi pyhä jysäys.

Joskus nuorena aikuiset vaikuttivat niin hemmetin typeriltä. Mutta eivät onneksi kaikki. Kaverini M:n vanhempien kanssa tulin tosi hyvin toimeen, he olivat rentoja ja mukavia ihmisiä.

Suklis joutomiehenä

Normaalitilassa alkaisin siivouksen tällä viikolla, mutta nyt se siirtyy viikolla eteenpäin, ensi viikkoon, koska pidän tavallista pitemmän tauon MÄSSYjen välillä. Odotan siis sitä pääsiäisen maagista hetkeä ja sitten herkkuilen.. Hyvin sopii sitten kiirastorstaihin ja pitkäperjantaihin SIIVOUSKÄRSIMYS, koska silloin sitä on luvassa. :) Pitäisi varmaan pääsiäisen ja kevään kunniaksi koettaa siivota vähän kaappejakin. Mulla on sellainen teoria, että hoidetuimmassakin kodissa on vähintään yksi "sotkukaappi" tai "kaaoskaappi", jonne on tullut viskottua vähän mitä sattuu. Meillä ainakin sellainen on tuossa eteisessä.

Suklis alko-lakossa

Olen ollut aika pitkän aikaa kokonaan ilman alkoholia. En ole mikään juomari, mutta joskus olen lasin viiniä nauttinut, nyt en ole sitäkään tehnyt moneen viikkoon. Jotenkin vaan tuntuu kun ihmisellä on sellainen tausta kuin mulla [Äetmuori ja Isukki], niin ehkä kannattaa pitää alkoholin käyttö minimissä. Tiedän ainakin etten tahdo alkoholista tulevan joku ovi elämyksiin, tunteiden osoittamiseen ja avoimuuteen. Musta vähän tuntuu että Muorille ja Isukille se oli/on sitä.

Mistähän se muuten johtuu että niin moni ihminen tarvitsee TYÖN pitääkseen elämänsä kasassa? Kirjoitin siitä viimeksi sen Löyhkä-Lassen yhteydessä. Saattaa olla että työ on ihmiselle se juttu, joka estää ryypiskelyn ja pitää ihmisen ruodussa, pistää käymään pesulla säännöllisesti ja pukeutumaan kunnolla. Sitten kun ja jos työ loppuu, niin elämä menee ihan hunnigolle. Mun on sitä vaikea tajuta, koska ainakin oma elämäni pysyy näiden perusasioiden (ruoanlaitto, kodinhoito, peseytyminen, alkoholin kulutus) osalta koossa ihan ilman sitä työpaikkaakin.

Yhden kaverini isä päätyi alkoholiongelmaisesta oikein kunnon alkoholistiksi siinä vaiheessa kun työ päättyi ja eläke alkoi. Hän kuoli pian sen jälkeen. Myös koti meni ihan kauheaan kuntoon, kissanpissaa ympäriinsä ja kissat (2 kpl) ihan villintyneitä. Hän ei siis siivonnut edes sitä virtsaa pois, vaan jätti silleen.

Yö Hirviön aikaa on..

Useimmiten jos tulee karkkihaaveita, niin ne tulee öisin valvoessa. Sitä myös suunnittelee kaikkia herkkuhamstrausostosreissuja kauppaan. Mutta kun tulee päivä, niin olenkin jotenkin niin väsynyt ja rento, etten jaksa/viitsi. [Se lääkitys!] Yö siis on Hirviön aikaa, silloin tulee ajatukset.. mutta ei enää herkkuaiheiset unet. Ne on kadonneet lääkkeen myötä. Joskus näin unia, joissa ostin herkkuja tai söin niitä, eikös olekin säälittävää. :) Mutta nyt en enää näe. Onneksi painajaisia ei ole ollut kuin 2 kertaa. Kerran oli se liskopainajainen ja sitten vähän aikaa sitten näin unen motoristeista, motoristipainajainen, jotain helvetin enkeleitä siinä pörisi! Kauheaa.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Löyhkä-Lasse S-Marketissa

Eilen kauppassa oli mun edellä kassajonossa todella pahalle haiseva setä. Ostoksetkin koostuivat melkein pelkästä valmisruoasta ja oluesta! Sellainen iso olutpaketti, siinä taisi olla kuusi pulloa, sillä meinasi kai löyhkäävä setä pärjätä lauantaiehtoon. :(

Sitten kauppan parkkipaikalla sama äijä öykäisi matkaan autollaan siihen malliin, että pois alta kivet ja männynkävyt! Mikään ihan köyhä [mutta päästään löyhä!] hän ei voinut olla, kun kuitenkin oli sellainen iso auto alla.

Minä en tajua ihmisiä, jotka voi olla viikkokaudet peseytymättä! Tietysti sen tajuaa silloin, jos ihminen on esim. asunnoton, mutta jotkut noista tyypeistä saattaa olla isojen talojen aikamiespoikia, osa jopa naimisissakin. Eikö läheiset sano että hei, edellinen pesukertasi oli joulusauna ja nyt on kohta jo juhannus käsillä! Mietin joskus mitä tuollainen haisuli mahtaisi tuumata jos sanoisin suoraan kauppajonossa että sinä haiset muuten, oletkos huomannut?

Inhottavaa kun piti oikein suun kautta hengittää!

Mutta jotainhan siinä on, että 99% noista näädistä on MIEHIÄ! Ja joskus mietin.. kun meilläkin on niin, että mies saattaa joskus jättää päiväksi suihkun väliin ja lykätä seuraavalle aamulle.. Niin mietin, että jos hän ei olisi naimisissa ja jos mä en suoraan sanoisi että pesulle on mentävä, niin menisikö hänkään..?? Olisiko mies sitten n. 30 vuoden kuluttua yksi näistä löyhkäävistä lähimmäisistä? :( Työelämä kai pakottaa suurimman osan näistä pesuvälttelijöistä pitämään hygienian edes jossain järjestyksessä, mutta viimeistään eläköityessä sitten lyödään läskiksi [tai löyhkäksi!] oikein kunnolla!

Naisia ei yleensä ole tässä näätälaumassa. Naisilla kai hygienian romahdus kertoo jo niin vakavasta syrjäytymisestä tai sairaudesta, ettei sellaisia sitten enää kadulla tai kaupassa näe.

Kaupassa joka tapauksessa hyllyt olivat pinkeinä kaikista pääsiäismunista. Mutta minä en ostanut niitä! Lääkkeiden myötä sellainen satunnainen herkkujen hamstraus on vähentynyt tosi paljon. Se on hyvä, koska turha niitä on koko ajan ostaa. Voihan niitä sitten MÄSSYn lähentyessä alkaa hankkia.

Minulla pää toimii kuin rikkinäinen leivänpaahdin! Aloin miettiä sellaista, että auttaisikohan avatussa Omar-karkkipussissa olleiden, vähän kovettuneiden omarien ensiavuksi sellainen, että pistäisi muutaman karkin lautasella mikroon ja antaisi olla ihan pari sekuntia vain? Tarkoitan tosiaan että sekunti tai pari-kolme. Voisi tuoreutua ihmeesti. :) Pitäisi varmaan kokeilla.

Tyhmä, tyhmempi, kesäaika!

Ja taas ollaan kesäajassa, voi "ihanuutta"! :( Miksi tätä tyhmää kesäaika-talviaika -pelleilyä pitää jatkaa? Tekisi mieli olla ainoa kapinallinen ja olla vaihtamatta kellonaikaa, sen kun painaa vanhalla menemään vaan. Grr-rrrrr! Suklis murisee.. Mutta ei kai se oikein toimisi, jos yksin kapinoisi niin. Pitäisi olla useampi mukana. Mutta miksi, miksi tätä pelleilyä oikeasti jatketaan? Haluaako enemmistö muka tätä? Ei uskoisi.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Aivosärky!

Olen nyt kahtena päivänä ottanut sen isomman annoksen Citalopramia. Ja ei siinä muuta, mutta viime yönä ainakin oli kauhea päänsärky! :( Ja luulisin sen johtuvan lääkeannoksen nostosta, koska yleensähän mulla ei päätä särje koskaan. Nyt sitten oli.. tuskin unta sain. Mutta uskon sen menevän pian ohi. Keljua silti! Ei oikein pystynyt mihinkään keskittymään, kun oli semmoinen olo. Viime yönä tuli myös hetken ajan sellainen tosi oksettava olo, ajattelin että huh hei, kohta olen laattaamassa tuolla vessan puolella, mutta enpäs sitten vain ollutkaan.

14 kokonaista vuorokautta enää (tai vielä!)

MÄSSY, pääsiäismässy, koittaa tasan 14 kokonaisen vuorokauden kuluttua. Olen jo vähän suunnitellut, tosin sillä lailla ponnettomasti. Minä teen aina pashan pääsiäiseksi, vaikken laita siihen mitään sukaatteja, koska inhoan niitä.. Mutta teen siis pashan kumminkin. Mutta eihän se riitä leivonnaiseksi. Pitää olla jotain muutakin! Nyt olen sitten miettinyt, että mitä. Se valkosuklaa-mansikkajuustokakku voisi olla yksi vaihtoehto. Mietin vaan että muistuttaako se kuitenkin liikaa pashaa.. tuleeko liian paljon samanlaista. Pitäisikö sittenkin tehdä jotain suklaista. Ehtiihän sitä tietty miettiä vielä. Hassu juttu muuten, että kaupan pashaa en voi sietää! Sitä nyt myydään pikku purkeissa [naurettavan pienissä muuten!] ja minusta se on pahaa!

Mämmiä en siedä yhtään, mulle on mysteeri miten joku voi siitä pitää. :( Miehen lapsuuteen se kuului, mutta hänkään ei oikeasti pidä siitä suuremmin.

Yllätysmunien määrä on pidettävä minimissä! Mutta semmoisen Muumimunan ainakin haluan meille molemmille suoda. Ne muumihahmot on ihan hauskoja, niitä oikein säästää. Mutta noin muuten paljon on markkinoilla ihan turhiakin yllärisuklaamunia. Kerran kyllä sain aika hauskan minipalapelin yllätysmunasta! Olisikohan ollut Disney-muna! Se oli mukava yllätys.

Pitää kai mennä huomenna Lidliin! Liideli on nimittäin mun matkani varrella, kun huomenna joudun muutenkin ajamaan Pikku Kaupunkiin, eli sen 20 km. Siellä Liidelikin on. :) Varmaan ne myyjät siellä on tottuneet muhun, kun joskus roikun siellä ja katselen tuotteita. ;)

Taidan ostaa Fazerin keksicrisp-suklaalevyn. Pidän nimittäin tosi paljon keksisuklaatista ja tuo Fazun keksisuklaa on parhaasta päästä. Maraboun suklaati on liian rasvaista mun makuun, liian makeaa. Keksicrisp ainakin kuluisi mulla, se on saletti.

Alkaa olla vähän MÄSSYkuumetta ilmassa. Oikeastaan pidän pääsiäisestä, vaikka en aina halua ajatella verta vuotavaa Jeesusta, huh! :( Periaatteessa pääsiäiskortitkin on kivoja, jos niissä on tipuja ja munia. Yksi uskovainen tuttu laittoi aina jonkun sellaisen, jossa oli ristiinnaulittu! :( Siitä tuli joskus vähän ankea olo. Sama tuttu laittoi aina jouluksi jonkun semmoisen kortin, jossa oli raamatunlause.

Suklis miettii hurjia!

Kun nyt on kevät ja pian pääsiäinen .. niin aloin miettiä VAPPUA! Ja aloin miettiä että pitäisikö mennä Isoon Kaupunkiin ja osallistua vappumarssiin! Tiedetään, se varmaan on joidenkin mielestä kornia. Mutta nyt on niin paljon ollut pienen ihmisen pahaa kohtelua, että jotenkin pitäisi protestoida. Mua vieläkin järkyttää kun kuulin ystävältä, että hänen mieheltäkin lähtee työt alta keväällä. :( Hommat siirretään halvemman tuotannon maihin. Tosi surullista, heillä on kaksi pientä lasta ja asuntolaina. Ja niin kai on suurimmalla osalla irtisanotuista. Sitten tämä kaverini mies on vielä masennustaustalla, eli on sitä taipumusta - hän on nyt ihan maassa ja mietin että uusiiko se masennus. Hän jää lasten kanssa kotiin ja kaverini lopettaa hoitovapaansa. Mutta voiko hän täysin sydämin omistautua lasten hoidolle, jos on masennusta.. en tiedä ONKO sitä NYT, mutta aika ikävältä näyttää.

Pitäisi jotenkin marssia. Vaikka olisiko siitä apua? :( Pitäisi tehdä kyltti, "sosialismi ei ole kuollut" tai jotain. Tai sitten mainostaa TosiSosia. Minun omaa puoluettani! Luultavasti marssijoita vain pilkataan!

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Yksin

Miehellä on tänään työhön liittyviä menoja ja olen yksin. On vähän orpo olo, jostain syystä. Kun yö on pimeä ja telkkustakaan ei oikein tule mitään katsomisen arvoista. Aloin katsoa digipoksilla olevaa "Tyttö nimeltä Nikita"-leffaa, sitä ranskalaista siis. Luc Bessonin ohjaamaa. Jotenkin taas tajusin siinä että pääosaa esittävä Anne Parillaud on niin hyvän näköinen, koska EI ole terveen näköinen. Se hänen tukkansa on punk, niin punk kuin olla voi [siis leffan alussa] ja se vartalo on luiseva. Ei hoikka, ei normaali, vaan luiseva. Niin kuin nisteillä nyt on. Minussa ei koskaan ole ollut sitä samaa katu-uskottavuutta, liian kirkkaat silmät ja kirkas iho, liian terve, liian normaali. Ei todellakaan mikään heroin-chic.

Minussa ei ole sitä never mind tomorrow-asennetta. Välitän liikaa terveydestä ja syön lisäravinteita. Tylsimys.

Karenssia!

Sain muuten postia työkkäristä. Sanoivat ettei selvitykseni t-elämävalmennuksen lopettamisesta ollut 'riittävä', tai siis syyt lopettaa eivät olleet riittäviä, joten karenssia on sitten huhtikuun alkupäiviin asti. Oliko se nyt 4.4. vai 2.4. Ihan sama, koska en saa mitään kuitenkaan. ;) Jotenkin ihan hullua nuo 'karenssit'. Ihan kuin sanoisi, että jos saisit jotain, niin nyt et saisi mitään. :) Plus miinus nolla, koko tilanne. Turhaa paperisotaa. Mutta kai niitä papereita täytyy tehdä jos on semmoinen laki.

Mua ei tietenkään karenssi haittaa, koska kuten sanottu en muutenkaan saa mitään rahaa, joten yhtä tyhjän kanssa.

Unelmoiva hirviö

Citalopramin yksi sivuvaikutus on vilkkaat unet tai painajaiset. Semmoisia olen nähnytkin. Yleensäkin näen paljon unia, mutta en ehkä niinkään painajaisia. Yhdessä painajaisessa oli joku lisko, joka halusi tulla mun olkapäälle! Se oli aika ällöttävä, mutta samalla jotenkin SÄÄLIN sitä! Koska se oli ruma ja varmaan inhottu.. halusin olla sille ystävällinen. Annoin sen sitten tulla olkapäälle, vaikka inhotusta tunsin. Sitten tuli naapurin kissa ja repi sen raukan liskon kappaleiksi! :( Mitähän tuommoinenkin uni oikein merkitsee.

Sitten näin sellaisen unen, että olin eksyksissä jossain vieraassa kaupungissa, enkä tiedä mitä siellä edes tein.

Ruoka-unia en muuten ole nähnyt. Joskus olen sellaisia nähnyt.. varsinkin jos on ollut jotain herkkuhimoja. ;) Nyt en muista milloin viimeksi olisi Nukku-Matti sellaista näyttänyt.

Himoja vailla

On outoa, kun ei osaa sanoa oikeastaan yhtään sellaista herkkua, jota olisi nyt PAKKO saada. Johon olisi himo. Citalopram on tainnut tehdä siitä lopun! Tavallaan se on helpottavaa, tavallaan pelottavaa. Osaan kuvitella aika montakin semmoista syötävää, jota olisi ihan kiva saada, joka olisi hyvää - mutta siinä ei ole sitä pakonomaista tarvetta saada sitä nyt, heti, pakosti.

Tuntuu kuin seuraavaan MÄSSYyn olisi ikuisuus - sehän on sitten 12.4. - mutta oikeastaan se ei ole ikuisuus syömismielessä, siis että kaihoaisin syötävää, vaan tuntuu kuin siihen juhlahetkeen olisi pitkä aika. Olisi pitkä aika siihen kohonneeseen tunnelmaan ja odotukseen. Olen jo pitkään epäillytkin, että tästä oikeasti on kyse. Ei niinkään mättämisestä, vaan siitä juhlasta, ilomielestä.

Mulla on yleensä arkisin aika jumittuneet ruokasysteemit. Syön paljon samoja ruokia. Ihan koska se on niin helppoa, kauppalaputkin muistuttaa toisiaan tosi paljon. Nyt tällä viikolla kuitenkin otin painonvartijain keittokirjan [tietysti painonvartijain, en sentään ala löysäillä syömisten kanssa, hehe!] ja laitan kahta sellaista ruokaa, joita en ole ennen kokeillut. Tietty ne ovat sitä minun superkevyt-superrasvaton -linjaa taas, mutta ainakin ovat uusia. Koska minusta tuntuu että ihan pelkästään ruokia vaihtelemallakin saa syömiseen juhlantuntua ja jännitystä. Ei siis aina tarvitse "mättää", vaan vaihtelu luo iloista odotusta.

Suosittelisinko Citalopramia syömishäiriöisille: TOTTA IHMEESSÄ, kyllä vaan! Etenkin jos se seksielämän pieni puutuminen ei haittaa. Ja oikeastaan pitää vähän pistää arvot järjestykseen siinä suhteessa.

Gossip girliä katsellessa, valkoista miettiessä

Mä olen GG-fani, vaikka kai se sarja on periaatteessa teineille suunnattu. ;) On kuitenkin kivaa katsoa kauniita vaatteita ja ihmisiä. Ja onhan siinä niitä aikuistenkin ihmissuhdekiemuroita. Katselin nytkin taas GG:n, kun uudet jaksot alkoivat tänään. Se white party pisti miettimään. Mulla on oikeastaan vain yksi kokovalkoinen kesämekko, jossa olen kotonani. Valkoinen on sellainen väri, että AINA joka kevät tai kesä haaveilen valkoisista farkuista ja valkoisista vaatteista, mutta sitten järki palaa päähän. Valkoisissa farkuissa jalkani näyttävät [omasta mielestäni] paksuilta pötkylöiltä! Ja valkoinen housujen värinä ei ole käytännöllinen - se likaantuu. Ei tarvitse kuin autossa istua, niin jo on lahkeessa joku tahra, tai pepussa. :( Etenkin nilkat ja pohkeet ovat tahramagneetteja!

Se valkoinen kesämekko, josta pidän ja jota myös oikeasti pidän, on Lindexiltä ostettu, noin 160 senttisen lapsen mekko. ;) Alemyynnistä. Pituudeltaan se on juuri passeli, nippa nappa polven alapuolelle. Riittävän lyhyt siis, etteivät helmat kerää mitään sättää autosta tms. Riittävän pitkä että peittää mun polvet [minulla on polvikompleksi]. Yläosa on smokkirypytyksen tyyppistä juttua, joten mekkoa voi hyvin käyttää ilman liivejä - se on hihaton. Se on romanttinen ja ihana mekko, muistaakseni intianpuuvillaa, ja siinä tuli tehtyä hyvä ostos huokealla. Joskus saatan ostaa lasten vaatteita, koska monesti ne ovat nykyisin ihan aikuisten malliin. Usein lastenvaatteet myös ovat aitoa materiaalia - useammin kuin aikuisten, siltä tuntuu - ja esim. tuo intianpuuvillainen mekkoni on ihanan vilpoinen kesällä, ei hiosta.

Valkoinen on siis vaikea väri! Sitä tekee mieli ostaa, mutta ennen ostamista kannattaa pistää mietintämyssy oikein syvälle päähän ja kysyä: tuleeko tätä oikeasti käytettyä ja missä..?? Joskus sitä vain näkee jonkun ihanan vaatteen ja alkaa ostaa ajattelematta, ettei oikeastaan sen käyttämiseen tule paljonkaan tilaisuuksia. Itse ostan nykyisin juhlavaatteetkin mieluiten kirppiksiltä, koska minusta on älytöntä hassata monta kymmentä euroa asuun, jota käytän kerran tai kaksi kertaa. Olen joskus miettinyt sellaista, että tekisin periaatepäätöksen ostaa VAIN käytettyjä vaatteita, eli ihan oikeasti sitoutuisin ikinä olemaan ostamatta mitään uutena. Se olisi aika helppo päätös minulle, vaikka käsilaukkujen kanssa se ei toimisi. Tuo Lindexin valkoinen kesämekkokaan muuten ei ENÄÄ ole uusi, ostin sen kyllä uutena mutta siitä on jo pari vuotta aikaa. Olen ylpeä siitä että selvisin sen perjantain illanistujaisen vanhalla mustalla mekollani, etten sitten alkanut ostella mitään viime tingan paniikkiostoksia. Sukkahousut ostin, koska ne oikeasti tarvitsin. Viime tingan paniikkiostot epäonnistuvat melkein aina, sen verran olen oppinut.. eli niitä kannattaa välttää!

Sorbettia seuraavaksi

Kumma kun aurinko paistaa, ja tulee valoa lisää, niin sitä alkaa herkkutottumukset muuttua. Tajusin juuri sellaisen jutun, että seuraavassa herkuttelussa pitää muistaa ostaa Mövenpickin sorbettia tänne meille! Siitä tykkään oikeasti, vaikka se onkin 'kevyttä' ja 'tervehenkistä'! Se on niin hyvää.. siinä on mangoa ja mitä passionhedelmää vielä. Ihanaa syötävää, mutta tietty vähän voi vihlaista hampeissa. ;)

tiistai 24. maaliskuuta 2009

"Homo!"

Minulla on suvussa useampi homoseksuaali. Isosetäni oli ja sitten muutama serkku on myös. Lapsuudessani näitä homouteen liittyviä asioita ja homoseksuaalisia sukulaisia salailtiin ja piiloteltiin. Lapsen ei sopinut heitä edes tavata. Esimerkiksi homoseksuaali isosetäni eli melkoisen eristynyttä elämää Helsingissä. Hänellä oli vakituinen elämänkumppani kyllä, mutta varmaan oli raskasta kun sukulaiset eivät oikein halunneet nähdä.

Meillä suvussa aikuiset saattoivat sanoa suoraan, että homous on vain tapa, josta on mahdollista päästä eroon, kunhan vain 'päättää', ettei enää 'homoile'. Isosedälle se sanottiin suoraan, sanojina oma sisko ja siskon mies. Isosetä eli kuitenkin Suomessa koko elämänsä, vaikka ilmapiiri oli takuulla aika ahdistava ja yksinäisyys myös. Hän kuoli 90-luvulla. Homoseksuaaliset serkut muuttivat sen sijaan Ruotsiin, koska siellä ilmapiiri oli vielä pari vuosikymmentä sitten suvaitsevaisempi kuin Suomessa.

Tuo postauksen otsikko tulkoon siitä mihin sävyyn meillä aina puhuttiin esim. isosedän ja serkkujen homoudesta. Ensinnäkään ei koskaan puhuttu homoseksuaaleista vaan HOMOISTA. Ja kyllä siinä aina oli huutomerkki perässä, sen oikein kuuli. "Kyllä se Veikko oli omituinen mies ja kaiken lisäksi HOMO!" Veikko oli siis sen isosetäni nimi.

Äetmuori tunsi aina jonkinlaista ylpeyttä siitä, ettei hänen suvussaan ollut HOMOJA. Kommunisteja oli kyllä, mutta heistä vaiettiin ja heistä en paljon tiennytkään ennen kuin aikuisena. Äetmuoria jotenkin hävetti se, että hänellä oli niin punaisia sukulaisia, että antoivat tyttären nimeksikin Vappu, koska Vappu oli työläisten juhla. Äetmuorilla oli aina joku kilpa menossa, hän tykkäsi vertailla omaa sukuaan ja Isukin sukua ja yleensä aina päätyi siihen, että hänen suku oli parempi. Hän jotenkin halveksi sitä, että Isukin vanhemmat olivat maataloista kotoisin ja heillä oli juuret syvällä maanviljelyskulttuurissa, oikein vuosisatojen mittaiset juuret. Äetmuorin mielestä oli jotenkin "hienompaa", kun hänen sukulaisensa olivat (pikku)kaupunkilaisia. Oli parempi olla kampaaja tai merimies kuin vaan maajussi. Pitkään en tuon vuoksi edes ollut kovin kiinnostunut Isukin suvusta, ennen kuin sitten aikuisena opin ajattelemaan itse ja mua oikeasti kiinnostaa Isukin suvun vaiheet ja olen antanut sille arvoa, että he sentään juurtuivat jonnekin. Äetmuoria jotenkin ärsyttää se, että olen aikuisena kysellyt paljon hänen "punaisista" sukulaisistaan. Muorin mielestä heidät voisi unohtaa kokonaan, he ovat nolo juttu hänen mielestään.

MÄSSY ohi..

.. ja seuraavaan on pitkä aika. Ainakin mun, Sukliksen, mittapuulla! :) 12.4. vasta on Se Hetki. Oikeasti ei harmita. Joskus MÄSSYt ovat nimittäin myös rasite, ainaiset shoppailut niitä varten ja kaiken hamstraaminen ja koko se hääräys. :(

Oli muuten työ ja tuska tässä viimeisessä MÄSSYssä säästellä niitä Maraboun kreemipääsiäismunia seuraavaan herkkuhetkeen. Söin niitä nyt kaksi ja olisi varmaan mennyt koko paketti (4 kpl), jos en olisi pakottanut itseäni säästämään. Mignoneitakin on jäljellä enää 2.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Ripuli!

Tämä viikonloppu on kulunut ripulin merkeissä. Se oikeastaan alkoi heti MÄSSYn alettua. Tein tyhmästi kun söin ½ litraa jääkylmää jäätelöä tyhjään masuun, sillä MÄSSYn aloitin, ja sitten maha menikin sekaisin! :( Ripuloin silloin yöllä. Mutta jostain syystä se ei mennytkään ohi sillä yhdellä kerralla, joten en ole varma johtuiko se tuosta jäätelöstä sittenkään! Menimme lauantaina Heselle ja sitten taas tuli ripulia! :(

Hesen kastikkeet tietty voivat olla sellainen tekijä.. joka siis laukaisee.. ripulin.. Ne ovat aika rasvaisia! Otimme vielä miehen kanssa sipulirenkaat aterioidemme painikkeeksi. Minä söin 2 ja mies 3. Niiden kanssa oli dippiä.. Ehkä se oli liikaa? Hese on aina ollut semmoinen paikka, joka on joskus saanut masun sekaisin.

Söin siellä Hesburgerilla kerrosaterian. :) Olihan se hyvää pitkästä aikaa. Hese ei pihtaile kastikkeissaan. Mäkkärillä taas joskus on se ongelma!

Baileyskakku muuten onnistui hyvin, taas kerran. Pullaakin olen syönyt ihan kiitettävästi. Nyt MÄSSY on jo ohi ja nyt vain vettä nautiskelen ja annan vatsan tasoittua.

Kaksi kertaa!

Niin siis jos siitä perjantaista puhutaan, niin kaksi kertaa sain kuulla SEN kysymyksen.. "mitä teet" ja "missä olet töissä". Tiesin kyllä etten siltä säästy. Mutta noin muuten se meni ihan hyvin se juttu, enkä edes saanut mitään ahdistuskohtausta seisovassa pöydässä. Join kaksi lasillista valkkaria.

Itse en koskaan kysy ihmisiltä missä he ovat töissä, koska tiedän liian hyvin että nykyisin aika moni on joko pätkätyöläinen tai sitten työtön. Myöskään vaimoista tai miehistä en paljon kysy, ellen sitten tunne ihmisiä tosi hyvin. Niin monet eroavat sitä vauhtia että puolisokysymykset on vähän arkoja. ;) Lapsistaan ihmiset yleensä puhuu tosi mielellään, vaikka eronneinakin, joten se on aika turvallinen aihe, josta voi esittää kysymyksiä tyyliin
- kuinkas vanhoja sinun lapset taas olivatkaan?
- joko sinunkin nuorimmaisesi on koulun aloittanut?
- oliko se jääkiekko, jota teidän pojat harrastivat?
Hahhaa, ja tällaista kun kysyy niin saa olla VARMA, ettei mitään epämukavia hiljaisia hetkiä tule keskusteluun. ;) Pikemminkin saa REPIÄ itsensä irti siitä tilanteesta sitten kun taas menee juttelemaan jonkun muun kanssa. Harrastuksetkin on aika oiva keskustelunaihe. Kun tietää joidenkin matkustavan paljon, niin ei tarvitse kuin kysyä
- missäpäin te taas kävittekään viime lomallanne?
- vieläkö kiertelette matkailuauton kanssa?
Ja taas sama ilmiö.. juttu ei lopu kesken.. ;) Yleensäkin on niin, että ihmiset pitävät itsestään puhumisesta.

Kyllä minä tietysti taas koin itseni läskiksi kerran tai pari, mutta sehän on väistämätöntä, ei sille voi mitään.

Nyt sitten voinkin nostaa sen Citalopram-annostukseni 20 mg:sta 40 milliin, nyt kun ei enää tarvitse pelätä sen unettavan mua tai jotain.. kun on tuo illanistujainen hoidettu pois päiväjärjestyksestä, niin nyt sitten ei olekaan oikein mitään muuta vähään aikaan tiedossa.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Hermot kireällä

Täytyy valmistautua siihen huomisen (tai tämän päivän, kun on jo perjantain puolella) illanviettoon. Olen nyppinyt kulmakarvoja, siistinyt kynnet, etsinyt käsilaukun, kengät, mekon.. Kaikki semmoinen on jo koossa, mutta ei ilman hermopainetta. Kenkiä varsinkin sain metsästää, mulla on aika monta pahvilaatikkoa [= kenkien kodit!] vaatehuoneessa ja ne piti kaikki avata, kun etsin juuri NIITÄ mustia popoja, jotka huomenna laitan. Käsilaukku myös meinasi vähän nostaa paineita, ei ihan äkkiä löytynyt, edellisestä käyttökerrasta on aikaa. Huh! Tuskanhiki Sukliksen otsalla helmeilee!

Hermostuttaa kyllä. Oikeastaan pari juttua vain, eli tietysti on tämä läskiahdistus (olenko läski, näytänkö läskiltä kääpiöltä) ja hulluusahdistus (olenko hullu, vaikutanko hullulta, puhunko hullusti, hymyilenkö hullunkiilto silmissä, nauranko hullusti kilahtaen, olenko Omituinen). Kolmas juttu onkin ikuinen suosikkini, eli työttömyystuska (tuleeko joku kysymään työtilanteestani).

Läskiahdistus pahenee jos syön. Onneksi tuolla illanvietossa onkin seisova pöytä, vähän sellaista pikkusuolaista vaan. Sopii mulle oikein hyvin, koska sellaisessa tilanteessa harva huomaa syökö joku toinen vai ei ja jos, niin miten paljon tai vähän. Toista se on, jos oikein istutaan ruokapöydän ääressä ja tulee lautasta eteen.. Tuosta hulluusahdistuksesta en tiedä. Oloni on usein normaali, mutta jos hermostun tai olen jännittynyt, niin sitten se saattaa jotenkin näkyä käytöksessä? Työttömyystuskan tulen varmasti kokemaan syvällisesti, koska ihan varmana tuollaisessa tilanteessa joku katsoo asiakseen kysyä mitä teen, missä teen jne. :(

Äetmuori, tuo tyylikonsultti

Soitin Äetmuorillekin. Hölmösti tulin maininneeksi siitä illanvietosta huomenna. Olisihan mun tietysti pitänyt jo tietää paremmin ja yleensä tiedänkin ja puhun Muorille vain yleisluontoisista asioista. Mutta nyt olin väsynyt [siivonnut koko päivän!], joten höläytin. Sain taas roppakaupalla "hyviä" tyylineuvoja, voi tsiisus sentään. Hiukset auki! Auki, ehdottomasti! Se sopii mulle parhaiten, tiesi Muori. Ja mustaa päälle, MUSTAA! Koska musta on mun värini. Ei mitään nutturoita, ei todellakaan. Pöyheyttä, ilmavuutta!

Joku voisi tietty ajatella, että mitäs tuosta, mutta kuuntelepa itse 40 minuuttia jatkuvaa oman ulkonäkösi [tai tyylisi] mollaamista. Tietysti se vaikuttaa. Varsinkin kun ihminen on jo valmiiksi vähän arka lähtemään sosiaaliseen koitokseen.

Juuri tuo tolkuton halu kontrolloida, määräillä, mestaroida sapettaa mua todella paljon. Se ettei kolmekymppisen ihmisen voi katsoa itse päättävän omasta ulkonäöstään edes. Ja sitten se, että Muorin mielestä hänen mielipiteensä eivät ole mielipiteitä - ne ovat TOTUUKSIA. Muiden mielipiteet ovat mielipiteitä - ja vääriä sellaisia. Hulluin juttu on että juuri mun nutturakampauksista olen saanut eniten kiitosta ihan ulkopuolisilta. Sopivat mulle kuulemma todella hyvin. Mutta jos sanoisin tämän Muorille, niin hänellä olisi vastaus valmiina: valehtelevat, tai ovat vain kohteliaita. HÄN sen sijaan sanoo rehellisesti ja hänellä on se lopullinen totuus hallussaan.

Saan varautua siihen, että ensi viikolla Muori tenttaa mut läpikotaisin siitä mitä pistin päälle, miten hiukset oli [auta armias jos myönnän laitattaneeni nutturan, niin kuin muuten aion], miten oli meikki. Ja mikään ei tietystikään kelpaa, kaikki on väärin. Saan miehen häpeämään mua, kaikki on päin seiniä, minulla ei ole tyyliä, minulla on huono maku. Hoh hoijaa..

Niin kuin sanottu, vikatikki kertoa tuosta tulevasta illanvietosta. Virheistään saa aina maksaa. Mun tapauksessa puhelinpiinan muodossa.

Ei enää vuorokauttakaan..

.. MÄSSYYN! :) Kello on tosiaankin n. puoli yksi yöllä. Seuraavan kerran tähän samaan aikaan minäpä vedänkin herkkua naamariin. Kaikenlaista on ostettu, mutta toki jotenkin on vähän tunnelmat jumissa. Seuraavan MÄSSYn ajattelin pitää vasta kolmen viikon päästä, sattuu muuten kai yksiin pääsiäisen kanssa? Ei aina jaksa tätä kahden viikon välein-juttua. Mutta ehkä se pääsiäismässy onkin sitten supermässy, mahtavaa ja hienoa.

Päätin leivonnaisen! Teen Baileys-juustokakun pitkästä aikaa. Ja jos siltä tuntuu, niin saatan tehdä torpparinleipiä myöhään illalla vielä, kun olemme tulleet takaisin kotiin. Illanvietto alkaa klo 19 ja en sitten tiedä kuinka kauan kestänee. Viimeksi tällaisessa lähdimme kotiin n. 23:30. Nyt varmaan saatamme kotiutua vieläkin aikaisemmin, ainakin mies on ollut viime aikoina vähän väsynyt, ei ole nukkunut tarpeeksi.

torstai 19. maaliskuuta 2009

Suklaahirviö on aina suklaahirviö!

Olen siivonnut yötä myöten. Mulla oli kello 12 se lääkärinaika ja jännitin sitä - en saanut nukuttua viime yönä - joten sitten kun palasin kotiin, siivosin makuuhuoneen ja sen jälkeen nukahdin ihan tunniksi vain. Eihän se riittänyt. Piti ottaa toinen torkku (2 h) vielä illalla. Lopputuoksena oli semmoinen, että sain keittiön siivottua vasta n. 10 jälkeen illalla! Huomiseksi on vielä tehtävää, sitten on taas siivo saatettu päätökseen.

Se lääkäri meni ihan hyvin. En ollut sisällä kuin 10 minuuttia, vaikka puolen tunnin ajan varasinkin. En vaan tahtonut tilittää mitään, ei oikein ollut mitään sanottavaa. Olen saanut nyt omasta kokemuksesta sen kuvan, että terv. keskuksen kautta on todella vaikea päästä terapiaan. Minun on siis tyydyttävä tähän lääkehoitoon.

Sovimme että voin nostaa sitä Citalopram-annostusta 20 milligrammasta 40 milliin. Tarkoittaa siis kahta tabua päivässä nykyisen yhden sijaan. Kun 40 mg auttaa sosiaalisten tilanteiden pelkoon paremmin kuin 20 mg. Suklaahirviö on aina suklaahirviö, lääkärissäkin. :) Huomasin nimittäin lekurin kirjahyllyssä Pandan Juhlapöydän konvehtirasian! [Voi lääkäriparkaa!] Näytti vähän siltä kuin se olisi ollut lahja, oli siinä joku korttikin nimittäin. Huomasin sen samalla kun juttelin sen valkotakin kanssa, en siis mitenkään 'nuuskinut', kunhan vaan katse vaelteli huoneessa.

Meillä arvauskeskuksessa on nyt kaikki 'lääkärit' todella nuoria, taitavat olla sijaisia tai muuten jotenkin pätkää tekeviä. Pari uutta, nuorta sairaanhoitajaa on myös tullut. Tänään juttelin yhden sellaisen kanssa tuolla, näytti ihan pikkutytöltä kaksine letteineen ja suppusuineen. :) Hyvin kaunis tyttö, muuten. Näytti siltä, että ei ole voinut valmistua kuin ehkä ihan vuosi, pari sitten. Hurjaa ajatella niin nuoren näköisen tytön joutuvan kohtaamaan joka päivä kuolevia [meillä on arvauskeskuksen 'yhteydessä' vanhusten dementiaosastokin] ja vakavasti sairaita ihmisiä. Toivottavasti hän jaksaa työssään, joka ei varmasti ole sieltä kevyimmästä päästä!

Suklis shoppaa!

Kävin sitten siellä K-kaupassa! Ajattelin, että miksi ei. Ensin menin apoteekkiin ja ostin taas kerran kasan lisäravinteita. Harmitti vaan kun se apteekin nainen ei halunnut oikein myydä mulle rautaa! :( Kun hän sanoi ettei sitä pitäisi syödä 'turhaan', vaan vain jos on hemoglobiini alhainen! Mulla ei teknisesti ottaen ole.. mutta haluaisin silti varmuudeksi syödä! Kumma apteekin ihminen, kun ei halua tehdä voittoa! Yleensä ne haluavat. Ostin kumminkin B-vitamiinia ja kalkkiakin.

K-kauppa on vastapäätä apoteekkia, joten sinne askel joutuisasti riensi. ;) Sain ne pakkomielteeni, eli Maraboun kreemitäytteiset pääsiäismunat! Ja ostin itselleni Kinder bueno-patukan JA kinderpatukan, siis sellaisen missä ei ole vohvelia.. Ostin miehelle pääsiäispatukoita, niitä semmoisia suklaakuorrutettuja marmeladijuttuja! Ja otin hälle irtokonvehtiakin taas. Mies tykkää suklaasta ja natustaa mielellään irtokonvehtia ja suklaapatukkaa. Oli vielä varauduttava MÄSSYYN kahdella geisha-nappirullalla! :) Geisha on suosikkini numero yksi. Mutta se on parasta konvehtina tai nappirullassa! Patukassa maitosuklaatin osuus täytteeseen verrattuna on liian suuri! Sipsiäkin ostin ja jäätelöä! Daim-jädeä tietty ja sitten pikkupurnukan törkeän kallista Pirkka keksi-kinuskikeikausjäätelöä. Ei se IHAN niin kallista ole kuin Ben&Jerry, mutta ero on aika minimaalinen! :( Mutta en ole ostanut sitä kai sitten viime kesän?

Nyt sitten täytyy vielä muistaa sokeri.. ja ainekset leivontaan. Ne voin hakea perjantainakin. Siihen mennessä on päätettävä se juustokakun laatu, minkä siis teen.

Mikrokauhu!

Mietin uskaltaisinko sitten MÄSSYssä pistää sen Pirkka-pahvijäätelöpurnukan hetkeksi mikroon? Usein laitan jäätelön mikroon [tosin syvällä lautasella ollen] n. 10 sekunniksi, siellä se pehmenee! Nyt vaan mietin, että mitenhän mikro reagoisi pahvirasiaan? Ben&Jerryn VOI laittaa mikroon, luin kerran siitä paketista. Ja sekin on pahvinen tötsä! Mutta noinkohan se onnistuupi Pirkalla? Mulla on vähän MIKROKAUHU, koska viime kesänä kävi jotain kauheaa! Olin harrastuskurssilla vanhassa talossa, jossa oli mikro. Laitoin sinne kupillisen vettä, ajattelin laittaa teetä, muulla tavalla siellä ei voinut teetä tehdäkään. No sitten jotenkin siellä katossa ylhäällä tuli sellainen sähköpurkaus! Ja mikro toimi ihan oudosti. No se mikro olikin vanhempi kuin jumala. Säikähdin kauheasti, se oli pelottava näky siellä katossa! Siihen jäi teenkeitot! Mietin jos se kuppi jotenkin provosoi mikron! Siksi olen vähän arka mikrottaja tätä nykyä.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Toisen posken kääntämisestä

Yksi ystäväni kerran kysyi multa, mitä mä teen silloin, kun Äetmuori raivoaa mulle jostain. Eli siis miten puhun, mitä sanon. Kerroin hälle ja voin kertoa täälläkin. Kun Muori raivoaa esim. puhelimessa, niin pyrin pitämään oman ääneni mahdollisimman tasaisena, rauhoittavana, hiljaisena, sanavalinnat mahdollisimman neutraaleina, etten ärsytä lisää. Myöntelen, pysyn rauhallisena. En väitä vastaan. Enkä siis "anna takaisin".

Olen joskus miettinyt, että olisiko pitänyt? Mutta silloin kun muutin pois kotoa [en ollut vielä 19 täyttänyt, lähdin oikeasti niin pian kuin voin, muutin avoliittoon - joskus mietin oliko se jotain pakoa] niin päätin, että en tahdo riidellä Muorin kanssa. Tietysti teini-iässä meillä oli ollut erimielisyytemme, vaikka silloinkin lähimmäs riitaa pääsin kai sillä, että sulkeuduin vain huoneeseeni. Kun muutin kotoa niin ajattelin, että meillä on niin pitkä välimatka ja näemme niin harvoin, etten tahdo pilata niitä aikoja riitelyyn. Vielä hullummalta tuntui se ajatus, että olisi maksanut puhelinlaskua riitelemisestä, josta ei siis muuta tule kuin paha mieli. Mutta sain hyvin pian huomata, että Muori ei ajatellut samalla tavalla ollenkaan. Hän oikeasti ajatteli ja ajattelee, että välimatkasta huolimatta hänen on saatava kontrolloida meidän elämää. Ja se kontrolli oikeasti ulottuu kaikkeen. Olen sanonutkin: en saa leikata tukkaa lyhyeksi, en saa käyttää ruskeaa väriä vaatteissa [Muori vihaa ruskeaa], en saa meikata "väärin", en saisi olla lapseton, jne. Niin pientä asiaa ei ole, ettei se olisi kontrollin ja riidan arvoinen.

Eli siinä tietopläjäys niille, joita Sukliksen "riitelytapa" on ehkä askarruttanut. Sellaista ei ole.

Hermostuttavia asioita:

- huominen lääkärinaika! Taas olen puoli tuntia kuin tulisilla hiilillä!
- perjantainen illanistujainen, johon joudumme miehen kanssa menemään. Pelkään taas, että mua pidetään läskinä! Näen aina vain itseni läskinä, eikä siinä auta vaikka kuinka käyttäisin S-koon vaatetta. Läski = läski = läski. Edes lääke ei auta tähän! :( Pelottaa, se perjantainen siis. Mietin ensin, että laitan kauniin mekon. Mutta sitten aloinkin miettiä, etten voi näyttää paksuja pohkeenpampuloitani! Inhoan niitä. Ja oikeastaan inhoan myös käsivarsiani. Pelkään myös, että ahdistun siinä illanvietossa, että alkaa tukehduttaa! Mies sanoi, ettei meidän tarvitse siellä koko iltaa olla ja hyvä niin. Varmaan taas joudun juoksemaan vaatekaupat ja kirpparit läpikotaisin läpi, jos tuo mekkoahdistus oikein pahenee.. täytyy torstaina shopata jotain muuta päälle pantavaa. Sanoin juuri miehelle, että jotkut mahdollisimman löysät mustat housut voisi olla hyvät. :(

Herkuttelun järjestelykuviot

Nyt kun perjantaina menee se ilta siellä illanistujaisessa, niin torstaina on viimeistään riennettävä kauppaan! Siis muuhunkin kuin vaatekauppaan. ;) Pitää mennä K-kauppaan, sieltä ainakin saa niitä Maraboun pääsiäismunia [mulla on pakkomielle!]. Ja sitten pitää varmaan ostaa sokrua lisää, leivontaa varten nimittäin. Ja Lidlissä pitäisi käydä. Taitaa olla parasta pistää vaan jotkut matalakorkoiset kengät jalkaan, tulee Suklikselle paljon kävelyä torstaina! Tietty voisin jo huomenna lekurin jälkeen käydä siellä K:ssa, se kun on vähän kuin matkan varrella. Eikä sitten torstaille rysähtäisi kaikki, vaateostot ja mässyostot.

Ne on aika käteviä ne Famin minipala-versiot pussissa! Niitä pitää varmaan ostaa taas. Hih!

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Pelkäämisestä

Aloin tänään miettiä miksi vieläkin, kolmekymppisenä, pelkään äitiäni. Johtuuko se lapsuudesta? Kun aina sai pelätä suututtavansa Äetmuorin ja saavansa aikaan ne kauheat raivonpurkaukset. Muori saattoi jäljestäpäin pyytää niitä jopa anteeksi, mutta siinä vaiheessa olin henkisesti aina niin hajalla, etten osannut arvostaa anteeksipyyntöä, vaikka tietysti aina annoinkin anteeksi - jos en olisi antanut, niin raivo olisi jatkunut. Muorille anteeksipyyntö ja anteeksianto olivat mekaanisia tapahtumia. Hän sanoo maagiset sanat "anteeksi kun olin kiukkuinen" [varsinainen vähättely] ja vastapuolen on sanottava siihen "tietysti, ei se mitään, sattuuhan sitä". Sitten kaikki on pois pyyhitty ja voidaan jäädä odottamaan seuraavaa irrationaalista raivonpurkausta.

Joskus Äetmuori saattoi raivota pitkät ajat sellaisesta mulle, joka ei oikeasti ollut edes syytäni. Esim. kerran meillä oli kissa ja öiseen aikaan se kissa hyppäsi kirjahyllyyni ja tiputti sieltä sellaisen lasisen pikkupatsaan alas. Se patsas tietty särkyi ja Muori heräsi siihen ja tuli haukkumaan. 'Miksi sen piti olla siellä kirjahyllyssä sen patsaan' jne. Olin ihan unenpöpperössä, olin silloin 16, enkä oikein osannut sanoa siihen mitään. Olihan se patsas ollut hyllyssäni vaikka kuinka kauan. Sitten sitä patsasjuttua jauhettiin tuntikaudet.

Mulla oikeasti meni aika paljon energiaa lapsena ja nuorena siihen, että yritin vain järjestää asiat niin, ettei Muorilla olisi ollut syytä raivota. Samaan aikaan omien rehellisten tunteiden näyttämisestä tuli tabu. Muori ei olisi kestänyt niitä, koska hänellä ei oikein ollut kestokykyä mihinkään, ei pienimpäänkään ongelmaan.

Siitä oppi valehtelemaan, salaamaan - samaa teen tänäkin päivänä, kun en ole kertonut siitä, että lopetin sen työelämävalmennuksen. Itse tuskaannun, kun joka viikko soitan Muorille ja valehtelen tyhmästi kaikkia työsattumuksia jne.. Koska en voi totuuttakaan kertoa, Muori nimittäin taas kerran raivostuisi silmittömästi. Pelkoni sitä raivoa kohtaan on tietty vähän järjetöntä.. Muorin ja mun välillä on n. 400 kilometriä, eikä hän kai voi lankoja pitkin tulla tänne mua sättimään. Mutta en jaksa sitä henkistä väkivaltaa, sitä että saan taas kerran kuulla olevani kelvoton, hullu, omituinen, luuseri. Joskus mietin että ehkä mun vaan pitäisi kestää se. Tunnen syyllisyyttä siitäkin että olen liian herkkä.

Muori aina loukkaantuu jos epäileekin, ettei hänelle kerrota KAIKKEA meidän elämästä. Mutta hän ei ymmärrä sitä että hänen suhtautumistapansa menneisyydessä ja nyt on syy siihen, ettei hänelle puhuta. En usko Siukunkaan kertovan läheskään kaikkea heidän perheensä elämästä. Jotain kyllä: Siukku esimerkiksi on altistanut tyttärensä liikapainon Muorin pohdittavaksi - katastrofaalinen päätös.

Miehen vanhemmat kun on vertailukohtana, niin olen alkanut myös ymmärtää millaisen äidin olisin itse tahtonut. Sellaisen, joka edes vähän luottaisi minuun, ihan hiukan. Ja sellaisen, joka kunnioittaisi rajojani. En osaa kuvitella anopin käyttäytyvän kuten Äetmuori, pelkkä ajatus on ihan hoopo. Ja nyt kun näen, että aikuiset lapset ja aikuiset vanhemmat VOIVAT elää kunnioittaen toisiaan, niin sen surullisemmaksi tulen, kun itselläni ei ole sellaista suhdetta omaan äitiin.

Mutta miksi pelkään? Kai se on se arvaamattomuus. Muorin kanssa on kuin eläisi jossain Aasiassa, missä rauhallinen päivä voi yhtäkkiä muuttua tsunamiksi ihan ilman mitään näkyvää syytä. Jos hän olisi kohtuullisempi ja järkevämpi, niin varmaankin en pelkäisi. Isukkia en koskaan pelännyt, hän ei suuttunut tuolla tavalla kuin Muori. Muorilla on usein tapana myös purkaa omaa pahaa oloaan muihin. Jos hänestä tuntuu pahalta, niin hän etsii vaikka mistä syyn haukkua jotain lähipiiriinsä kuuluvaa. Minusta sekin on väärin.

Sitä en koskaan tajunnut, kun Muori sanoi että kotonaan saa raivota ja olla millainen vaan, mutta ulkomaailmalle on oltava mettä ja hunajaa. Eli läheisiä ihmisiä saa siis kohdella kuin likasankoa? En tajua. Enkä halua tajuta, enkä halua olla sellainen itse.

Siellä missä on pelkoa, siellä ei voi olla luottamusta. Sen olen oppinut. Nykyisin olen siinä pisteessä, että puhuisin mieluummin vaikka kaupan myyjälle ongelmistani kuin Muorille.

Mies kerran sanoi, ettei Muori tunnu osaavan reagoida millään muulla tavalla asioihin kuin suuttumalla. Kaikki muutokset, kaikki uusi aiheuttaa suuttumuksen. Asian ei sinänsä tarvitse olla paha tai hyvä, kunhan se on uusi, niin Muori suuttuu.

Sekin on kumma, ettei hän pidä omien lastensa puolta. Hän ei ole ylpeä Siukusta ja minusta. No Siukusta ehkä ajoittain, koska hänellä on hyvä työ. Mutta Siukussa on sitten taas sellaisia vikoja, jotka ärsyttävät Muoria [liikaa painoa, huolimaton kotitöissä, kasvattaa lapsia liian lepsusti ja on saanut aikaan kaksi lihavaa lasta]. Mua ei voi syyttää laiskuriksi kotihommissa, enkä ole liikapainoinen, mutta mulla taas ei ole työtä eikä lapsia - pahoja vikoja. Muori haluaisi kaiken: hänen lastensa olisi kaikessa oltava täydellisiä. Vaikka en usko että sittenkään kelpaisimme. Jotain olisi aina vinossa. Hän ei osaa olla tyytyväinen.

Oksennuspelko laantuu!

Oksennusta en enää pelkää. Siis sitä, että syön niin paljon, että oksu tulee. Se itsenäisyyspäivän juttu tuntuu tosi kaukaiselta. Huomasin ihan vain yhtenä päivänä, että pelkkä ajatuskin sen toistumisesta tuntuu mahdottomalta. Lääkkeet tietysti vaikuttaa, mutta oli se muutenkin eräänlainen käännekohta tässä syömishäiriössä. Päätöksen paikka.

On se hyvä että edes JOKU pelko hellittää. :)

Toinen aika positiivinen vaikutus lääkkeessä on se, etten enää kittaa teetä ihan niin paljon kuin ennen. Yhdessä vaiheessa sitä oikeasti kului melkein pelottavan paljon. Juon valkoista ja vihreää teetä, eli kai ne terveellisiä on, mutta se määrä oli oikeasti ihan mahdoton. :( Mietin jo että onko sekin joku pakkomielle. Lääkkeille alettuani on se vähän vähentynyt.

4 kokonaista vuorokautta..

.. MÄSSYYN! :) Voih, on pakko yrittää lietsoa jotain intoa itsessään! Aioin tänään käydä kauppassa, mutta sitten ei huvittanutkaan. Minusta on tullut ihan outo. :( Ennen kaupassa notkuminen oli suurin iloni. Katselin sukulaateja karkkihyllyssä ja haaveilin. Nyt on sekin into mennyt. Varmaan lähikaupan myyjät on ihan ihmeissään, että missä on Suklis-ystävämme. ;)

Seuraavaan herkutteluun on ainakin varauduttava ostamalla tarpeeksi Daim-jätskiä. Kun se kerran mulle maistuu, niin on turha hannailla. Yksi boksi ei ehkä riitä, pitää ostaa kaksi. Koska mieskin tykkää siitä, emmekä me kumpikaan syö sitä vain lusikallista.. Laatikollinen menee kerralla, kun laitamme sen puoliksi! Neekerinsuukko-innostus on sen sijaan toistaiseksi ohi.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Kuolaamisesta ja kuolemasta

Viime aikoina olen kuolannut usein öisin. Herään siihen, kun kuola kastelee tyynyn ja sitten posken.. huh! Yäk! Kaikkein inhottavinta se on silloin kun se on kylmää/viileää jo. Ällötys. Mun on aina ollut vaikea elää tuommoisen kanssa, kuolaamisen siis, koska se ei ole naisellista. Ja se on noloa. Kun menen nukkumaan, niin suuni pidän kiinni, mutta kai sitten aukaisen sen jossain vaiheessa yötä KUOLATEN.

Isukin isä sanoi joskus 8-9-kymppisenä, että hänen suunsa on tosi kuiva. Eli voi olla ettei vanhemmiten enää ole kuolaongelmaa! Mutta sitten on kaikkea muuta. Isukin isä, Ukkini siis, oli vanhemmiten niin heikko, että joutui kotonaankin kävelemään vähän kuin seinistä kiinni pidellen.

Mun on nyt viime päivinä taas ollut tavallaan ikävä Ukkia ja Mummoa, eli Isukin vanhempia. On kamalaa, että heitä ei enää ole, etten voi sanoa miten paljon arvoa annan sille, että he antoivat mulle [ja muille lapsenlapsille] AIKAANSA ja kiinnostustaan. Kuinka ison erehdyksen tekevät ne nykyvanhemmat ja isovanhemmat, jotka syytävät vaan rahaa lapsille ja lastenlapsille! Mikään raha ei korvaa yhteistä aikaa ja välittämistä.

Mä en oikeastaan tiedä mitä uskoisin kuoleman jälkeisestä elämästä. Kuulun kirkkoon, kun en ole viitsinyt siitä erotakaan.. tekeehän kirkko kumminkin paljon hyvää sosiaalityötä ja hyväntekeväisyyttä eli ruokkii köyhiä, jotka valtio unohtaa ilomielin. Mutta tavallaan kai buddhalaisuus on lähimpänä omaa ajatteluani. Yhteen aikaan haaveilin matkasta jonnekin kauas itään ja buddhalaisluostariin asettumisesta. Toisaalta joskus tunnen vetoa vanhoihin suomalaisiin käsityksiin.. mutta en ole mikään "pakana", enkä ainakaan mikään satanisti. :) Mä uskon siihen, että pitäisi yrittää elää hyvin tässä maailmassa, koska se tuottaa onnea nyt meidän kanssamme eläville ihmisille, mutta sillä saattaa olla vaikutusta myös tuonpuoleisessa. Mä en ainakaan haluaisi syntyä uudestaan vaikka joksikin PUNKIKSI ja idän uskontojen mukaan niin käy, jos ei elä hyvin. ;) Esim. jos kuppaa, huijaa toisia ja imee heiltä rahat niin voi päätyä verta imeväksi punkiksi.. kai.. Jos taas elää hyvin niin voi päästä vapaaksi jälleensyntymisestä .. tai ainakin syntyä parempiin oloihin kuin nyt.

Mä en tiedä missä Mummo ja Ukki ovat nyt. Varmaa on se että kaikki elollinen on yhtä ja mikään ei katoa - se vaan muuttaa muotoaan. Mummo sai perinteisen arkkuhautauksen, hän kuoli 80-luvulla. Ukki tuhkattiin omasta toivomuksestaan, se oli vuonna -99. Ukkini oli harvinainen miesleski, eli n. 15 vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen. Yleensä naiset jäävät leskiksi ja mieslesket taas kuolevat pian vaimojensa jälkeen. Mutta niin ei ollut Ukkini laita.

Mummoni on ruumiillaan ruokkinut maata ja matoja. Ukkini on yhtynyt höyrynä taivaan pilviin ja satanut alas. Kun katson taivasta, katson Ukkiani. Kun katson ruohoa, on se Mummoni. Nuorempana olin ihan paniikissa kun ajattelin kuolemaa, että maatuisin maassa! Halusin tuhkauksen! Mutta nyt luultavasti haluan perinteisen arkkuhautauksen [tai mieluiten niin, että arkku olisi esim. pahvia tai jotain muuta helposti maatuvaa, ei ainakaan tammea tai jotain paksua, raskasta..]. Minua ei enää pelota madot ja muut. Niidenkin täytyy syödä. ;) Sitä paitsi ei ole mitään rumaa tai pahaa siinä että elollinen aines muuttaa muotoaan! Ihmisenkin mätänemisprosessi alkaa muuten HETI kuoleman jälkeen, vaikka sitä ei näy päällepäin kuin vasta jonkun ajan kuluttua.

Jos mut haudataan maaseudulle [kun täällä kerran elän] niin voisin varmaan hyvin saada arkkuhautauksen. Tahtoisin tietty sen olevan mahdollisimman ekologinen! Tuhkaus taas on melkein pakko isoissa kaupungeissa nykyisin. Ei mulla sitäkään vastaan mitään ole, tahdonpa vaan sanoa etten pelkää sitä ajatusta maatumisesta. Se oli sitä aikaa kun tuli luettua jotain tyhmiä Stephen Kingin kauhuromaaneja ja haudoista nousevia puolimätiä kalmoja.. TYHMÄÄ! Katsoin viime yönäkin sellaisen kauhuelokuvan, joka varmaan nuorempana olisi saanut mut kiljumaan kauhusta ("Elävien kuolleiden yö"), mutta viime yönä kiljuin naurusta paikoitellen..! Varmaan joku 13 v. olisi ihan tärinöissään - sellaisten ei pitäisi katsoa tuollaisia elokuvia. Vaan kolmekymppinen Suklis ei pelkää!

Ensi viikolla..

.. onkin luvassa lääkärikäynti! Jutellaan siitä miten Citalopramit on vaikuttaneet! Se on keskiviikkona, se lääkäri siis. Ja sitten on tiedossa siivousta. Lauantai ja sunnuntai ovat MÄSSYä. :)

En ole kauheasti ajatellut MÄSSYä, mutta tosiaan, niitä Maraboun kreemitäytteisiä pääsiäismunia saatan joutua ostamaan rasiallisen, koska ne ovat niin hyviä! Ja olen ansainnut sellaisen, tai kaksi. ;)

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Kommunistiksi salaa?

Voisinkohan alkaa salaa kommunistiksi? Liittyä vaikka SKP:een salaa mieheltä. Meillä mieskin on vasemmistolainen [ay-aktiivi], mutta ei hän NIIN vasemmalla ole! En usko että hän ihan nikottelematta katselisi, jos minusta tulee ihan tosi-tosi-'komu'! :( Pitääkö valita, rakkaus vai politiikka? Mies taitaa oikeastaan arvomaailmaltaan olla aika sosialidemokraattinen, vaikkei hän mitenkään kuulu puolueeseen.

Tavallaan on tietty myös romanttista.. vähän kuin se kirja ja elokuva "Sophien valinta".. onkin sitten myös SUKLIKSEN valinta.. tosin siitä ei mitään elokuvia tehdä. ;)

No toisaalta olen niin tunnelässy, että varmaan valitsisin rakkauden ennen politiikkaa. Enkä varmaan pystyisi pitämään salassa tuota politiikka-juttua.. höläyttäisin sen heti julki miehelle, etten joutuisi syyllisyyttä kantamaan valehtelusta.

Kyllä politiikka toisaalta tärkeääkin on. Nyt tahdon sanoa seuraavaa! Mulla siis oikeasti on oikea "värisuora" poliittisessa mielessä ympärillä.. Siukku on maltillinen kokoomuslainen ja samoin hänen mies, minun miehen vanhemmat on keskustalaisia, mies on SDP, paras kaverini on vihreä, opiskeluaikojen kaveri taas vasemmistoliittolainen.. eli siis mulla ei oikeasti ole ennakkoluuloja siinä suhteessa eikä mitään ongelmia siinä, jos joku vaikka on oikeistolainen. En siitä riitele ihmisten kanssa, koska minusta asiat saa riidellä, ihmiset ei ja joka tapauksessa me kaikki valitaan kantamme sen perusteella, mitä olemme kokeneet maailmassa.. ja sitten tietty on ajatustyö siihen yhdistyneenä.

Niin, sitä vaan ajattelin sanoa, että oikeasti, työväenliikkeen EI PITÄISI olla kuolemassa ja näivettymässä nyt. Kannattaa funtsia sitä, että Suomessa ihan niin kuin muuallakin Euroopassa silloin 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa työväenliikkeen poliittiset edustajat [monesti ihan piikoja, renkejä, kovia kokeneita tarmonpesiä] oikeasti tiesivät mitä on elämän kovuus. He tiesivät sen omien kokemusten kautta. Ja he halusivat sitä lievittää. Vasemmisto on Suomessa tehnyt pienen ihmisen asialle enemmän kuin muut puolueet yhteensä. Tietysti erehdyksiäkin varmaan on tullut, mutta semmoista se on. Mutta kun miettii sitä, että tässä on aate [vasemmistolaisuus siis], jonka OIKEASTI on kehittäneet heikot, vähäväkiset ihmiset PIENEN ihmisen etuja ajatellen, niin olisi kyllä aika hullua multa - koska siis olen sellainen 'pieni ihminen' - äänestää jotain muuta aatesuuntaa! Muista ihmisistä en tietty voi sanoa oikein mitään..

No semmoista, jätän politikoinnin nyt.. Ja ehkä se SKP olisi hulluutta, kun nekin tosiaan vaan vaahtoavat työläisistä. Tarvittaisiin Sukliksen oma puolue, TosiSosi, ajamaan meidän kaikkein heikoimpien asemaa! Meidän, jotka emme ole edes työläisiä, vaan työttömiä lortteja.

Tulevaisuus tukossa?

En ole viime aikoina jaksanut notkua jobsafarin sivuilla, en ole vähään aikaan edes katsellut työpaikkailmoituksia. Kai se t-elämävalmennus vähän masensi, siis se kun se olikin sellaista kuin oli. On vaikea yrittää mitään uudestaan. Pelkään vain munaavani. Olen miettinyt vähän samaa kuin Veloena blogissaan, eli hierojan tutkinnon tekemistä. Mutta se on kallista. Ja siinä joutuisin taas sen tosiasian eteen, että 40 km x 2 JOKA opiskelupäivänä. :( Eli bensakulut ja mahdolliset parkkikulut vielä siihen tutkinnon hinnan päälle. Aika kallis rupeama, mulla kun ei oikeasti ole rahaa. Eikä tietysti valmistumisen jälkeenkään olisi mitään takuita siitä saisinko koulutuksesta edes "omani pois" rahallisesti, kun kumminkin asumme maaseudulla, eikä täällä ole kauheasti kysyntää uusille hierojille. Kunta on iso, ihmisiä vähän ja etäisyydet pitkiä. Ehkä jos asusimme kunnan keskustassa - tai en tiedä.. mutta me asumme reuna-alueella, täällä oli pari vuotta sitten kuntaliitos ja se jätti meidät tietty ihan syrjäseuduksi. ;)

Tavallaan kyllä viehättäisi se, että voisi työskennellä kotoa käsin ja omaan tahtiin. Se olisi hierojan hommassa parasta. Ja tietty se että se on ihmisläheistä niin, että saa tehdä ihmisille hyvää oloa. Useimmat ihmiset menee mielellään hierojalle, se ei ole sellaista kuin esim. terveyskeskukseen meno, vaan ihan puhtaasti tiedossa on rentoutumista, hyvää oloa. Siinä ei siis hieroja joudu kohtaamaan mitään kauhean negatiivisesti liikkeellä olevia ihmisiä.

Yksi opiskelututtuni teki hierojan tutkinnon, osti pritsin ja kai yhä hieroo, en tiedä, en ole ollut hänen kanssaan tekemisissä sitten vuoden 2000.

Täytyy oikeasti yrittää miettiä mitä elämässä haluaisin tehdä ja missä olen hyvä.

Jos tekisin jotain toimistohommaa.. jotain ihan postimerkkien kiinnitystä jne. niin silloin siinä olisi minulle parasta, että saisin olla YKSIN. En usko pystyväni - paitsi siis ihan pakon edessä - olemaan ihmisten kanssa, se on mulle vaikeaa 'tyypillisissä töissä'. Se hieronta olisi erilaista nimenomaan siksi, koska siinä minä määrittelisin ne rajat ihmisten kanssa olemiselle, tunti tänään, kaksi huomenna, ylihuomenna ei ollenkaan.

Tavallaan mitä enemmän ajattelen asiaa, niin sen paremmin juuri joku hierontatyö saattaisi sopia mulle. Ja koska me ei nyt ihan nälkäkuoleman partaalla olla, tietty on taloudellisesti tiukkaa jne, mutta mun tulot ei ole missään mielessä merkitsevät ihan selviytymisen [ruoan ostamisen] kannalta, joten voisin tehdä sitä omaan tahtiin.

Tai sitten joku osapäivätyö voisi olla hyvä, jonkun 2-4 tuntia varmaan voisin olla ihmisten parissa ahdistumatta kauheasti.

Joskus mietin sitäkin olenko oikeasti liian vanha ja liian paljon työttömänä ollut saadakseni enää langanpäätä auki työelämään. :( Kun 'markkinoille' tulee joka vuosi uusia 18-20-vuotiaita.. Itse kolmikymppisenä yrittää miettiä itselleen sopivaa lokeroa elämästä - säälittävää..

Nalkuttava Suklis

Olimme muuten miehen kanssa kauppassa tänään. En ostellut herkkuja, eikös olekin kumma. ;) Mutta sorruin mäkättämään miehelle, tosi masentavaa, ihan vaan koska hän oli unohtanut kylmälaukun kotiin, eikä se siis ollut auton tavaratilassa kuten normaalisti. Me käytetään sitä, koska meidän ostospaikan ja kodin välillä on 20 km. Pakasteet mielellään pistää sinne.. säilyvät hyvin.. Nyt sitten ei ollut sitä laukkua ja nalkutin siitä vähän. :(

Mies osti itselleen karmeaa sitruuna-lakritsijäätelöä, hyh! :) Hän pitää hassuista jutuista. Minä olen melko varma, että seuraavassa MÄSSYssä leivon juustokakun taas kerran. Joko sen mansikka-valkosuklaan tai Baileyssin. Siinä ne vaihtoehdot taitaa olla. Mietin yhdessä vaiheessa marjapiirakkaakin, mutta en taida lähteä siihen.

Mieli tekee myös Maraboun niitä neljän munan kennoon pakattuja ihania, kreemitäytteisiä pääsiäismunia!

Yökirjoittaja, päivännukkuja

Suklis onkin Yöolento, kirjoittelee keskellä yötä. Tällaista se työttömän lortin elämä on, voi yöt kirjoitella, aamutkin venyy pitkiksi. Tänään nousin sängystä vasta 14.30. Sitten imuroitsin, odottelin miestä töistä ja kokkasin ruokaa meille.

Se Citalopramit mulle kirjoittanut lääkäri kysyi, että miten päivät [työttömänä] sujuvat. Hyvä olikin että silloin kysyi, koska varmaan se on hänen ainoa mahdollisuutensa saada tietää mitään työttömän arjesta.. kuulemalla siitä siis potilailta. ;) Lääkärithän harvemmin on duunia vailla. En minä kertonut, että joskus ylösnousu menee kahteen asti iltapäivällä. Se jotenkin hävettää. Olen myös kieltänyt miestä, että kun hän töistä soittaa [hän jakaa huoneen yhden Ismon kanssa], niin ei saa kysyä, että 'ethän vaan nukkunut kun soitin', koska se Ismo varmaan sitten ihmettelisi minun elämäntapaa, jos sattuisi kuulemaan.. Se Ismo on ainakin kerran kysynyt multa sosiaalisissa tilanteissa, että missäs sä taas olitkaan duunissa. :( Eli lähtöoletus on siis se, että työ on, kysytään vaan MISSÄ se on, missä firmassa. Vähän masentavaa. Jouduin sitten sanomaan, että ei ole.. Yritin lyödä asiaa leikiksi, mutta en tiedä onnistuinko.

Yökukkujan häpeä

Toisaalta on tyhmää hävetä sitä jos nukkuu päivät. Kun mulla kerran EI OLE työtä, niin luulisi olevan samantekevää valvonko yöt ja nukun päivät. Eihän se tilanteeseeni vaikuta mitenkään. Ja niin kauan kun hoidan kotihommat (siivous, ruoanlaitto yms.), niin ei luulisi kellään olevan valittamista. Mutta olen huomannut monen suomalaisen yhä paheksuvan tajuttomasti sitä, jos joku [työtön tai eläkeläinenkin] nukkuu päiväsaikaan yöt valvoen. Se on jotenkin 'moraalitonta', sellainen elämäntapa.

Kun Isukki oli elossa, niin hän saattoi kesämökillä tulla herättämään miehen ja mut aikaisin, hänestä oli luonnotonta että me olisimme halunneet nukkua pitkään, kun miehellä oli loma. Äetmuori oli siinä suhteessa armeliaampi, hän aina sanoi Isukille, että anna niiden nukkua. Mutta ei Äetmuorikaan kovin hyvällä suhtaudu siihen, jos nukun päivällä. Kerran mulla oli flunssa ja hän sattui soittamaan, ääneni oli tietty ihan painuksissa, niin hän oikein tenttasi pitkään, että olinko nukkumassa kun hän soitti.

Onkohan se ihmisten tuomitseva asenne yövalvontaan kateutta? Kun he itse eivät voi esim. katsella yöllä tulevaa kauhuelokuvaa [KAUHARIA hirviökielellä], tai nukkua puoleenpäivään. Joten he ei sitten soisi sitä toisillekaan. Vaikka on se sanottava, että siitä etuoikeudesta valvontaan ja päiväuniin maksaa tosi kalliin hinnan.. työtön lorttius nimittäin antaa vähän KAIKILLE oikeuden arvostella, sanoa sanansa siitä, miten
- "kyllä töitä olisi, jos vaan on tekijöitä"
- "kyllä töitä on, jos ei vaan ole turhan nirso"
- "kyllä töitä löytyy, jos ei ole avuton ja osaa hakea"
- "kyllä töitä löytyy, jos ei vaan ole passiivinen"
- "työttömyys on oma valinta"
- "nykyajan nuoret aikuiset on oppineet laiskoiksi vetelyksiksi"
- "kai sä tiedät ettei sulle kerry eläkettä"
- "viiden vuoden työttömyyden jälkeen on käytännössä työkelvoton"
- "pitikö valita niin epäkäytännöllinen opiskeluala"

Kyllä tosiaan työttömänä voi sanoa että on kuullut jokaisen näistä ranskalaisista viivoista useampaan otteeseen. Työttömyys ihan kuin antaa oikeuden puuttua.. mutta miksi? Varsinkin jos tilanne on se kuin mulla, eli en saa penniäkään rahaa, en työmarkkinatukea, en korvauksia. Plus miinus nolla. 0 euroa. Koska katsovat miehen tienaavan liian hyvin. Joten en siis ole edes 'sosiaalipummi', en kuppaa valtiota, en 'loisi' veronmaksajien rahoilla. Mies ei valita, miksi siis ympäristössä niin moni niin tekee? "Mun parhaaksi" vai? Senhän kuulee myös tosi usein. "Sinun parastasihan ajattelen, kun sanon että..(ja tähän kohtaan tulee joku noista ranskalaisista viivoista)." Tai sitten se ilkeys valmistellaan aloittamalla että "En sano tätä millään pahalla, mutta..(ranskalainen viiva)". Just joo..

Toisaalta mua kyllä ihan periaatteen tasolla INHOTTAA kaikki ne ajatukset esim. pakolaisista, työttömistä ja sairaista 'loisina', jotka elää veronmaksajien rahoilla. Mistä on tullut tällainen maailma, että ihmiset SAA leimata niin? Missä vaiheessa ne arvot koveni, vai ovatko ne aina olleet noin kivikovia? Miksi ihmiset eivät ajattele esim. poliitikkoja veronmaksajien loisina, koska he saavat siitä pölinästään rahat veronmaksajain kukkarosta. Jotenkin ihan hölmöä puhua loisista ja laiskureista, varsinkin kun yhä useampi päätyy 'loiseksi' ja 'laiskuriksi', kun ihmisiä irtisanotaan niin paljon kuin irtisanotaan! Se joka tänään polleana haukkuu työtöntä voi huomenna löytää itsensä siitä asemasta.

Äetmuori on yksi niistä, jotka aina haukkuu pakolaisia ja muita.. mutta jos ollaan rehellisiä niin keplottelihan hänkin itsensä eläkkeelle niin pian kuin suinkin vain pääsi, 5-kymppisenä? Miksi yksi on loinen ja laiskuri, mutta toisella on muka oikeus toimia vähän samalla tavalla mutta olla ilman leimaa?

Äetmuorin kohdalla eläkkeelle itsensä järjestäminen oli varmaan hänen elämänsä isoin vikatikki. Hän ei viihtynyt oikeastaan missään töissään, se on sanottava, mutta hän ei viihtynyt myöskään kotiäitinä ja eläkeläisenä hän on ihan mahdoton. Työ antoi hänen elämäänsä sisällystä ja silloin hän oli vähemmän neuroottinen ja sekaantuva kuin mitä ilman työtä. Eläkkeelle jäädessä tai työttömänä ollessa ihminen on oikeastaan TOSI paljon vastuussa itse itsestään ja elämän laadusta. Jos on mielekkäitä harrastuksia niin toimettomuus ei kaada kumoon. Mutta jos ei ole, eikä aio hankkia, ei ole kiinnostunut mistään, ei tahdo houkutella itseään kiinnostumaan [Äetmuori on tällainen, ei muita harrastuksia ellei tupakanpolttoa lasketa], niin siitä se kurjuus syntyy. Niin itselle kuin läheisille.

6 kokonaista vuorokautta..

.. ja koittaa aika herkuttelun. :) Sanon sen, mutta kuten olen jo sanonut, on siitä puhti pois.. Sen vain toteaa. Muutenkin en enää niin kauheasti laske päiviä. Se tuntuu vähän.. no, turhalta? Hassulta? En vieläkään ole päässyt leivontapäätökseen, ei oikein jaksa miettiä sitä. Jotain kuitenkin teen, se on varma.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Seksi ja Citalopram

Mies kerran sanoi, että mulle voisi varmaan olla kova valinta joutua valitsemaan JOKO suklaa TAI seksi, siis ettei molempia voisi saada. :) Voi olla että on näin, kivenkova valinta se olisi ja vaikea. Suklaatista ja herkusta saatava tyydytys on varma, siinä on sen viehätys. Seksissä se on epävarma, täysi nautinto siis.

Miksi nyt seksistä pamisen, tuleeko tästä SEKSIBLOGI? Ei pelkoa, mutta mainitsen nyt vaan että olen ollut seksuaalisesti vähän 'kuollut' tuon Citalopram-lääkityksen alettua. Minusta tuntuu että minun pitää se täällä kertoa, jos joku vaikka on innostunut Citaloista mun juttujen jälkeen [koska auttaahan ne esim. syömishäiriössä ainakin hiukan ja sitten uniongelmissa ja ahdistuksessa, kehäajatuksissa jne.] ja ajattelee noin vain pyytää niitä lääkäriltään! Niin neuvoni on: pyydä, jos sinua ei haittaa se, että seksuaalisuus on vähän lamassa! Vähän kuten Suomen talous. :)

Mulla seksuaalisuus on aina toiminut paremmin ilman lääkkeitä. Mutta sekin on kova valinta: seksuaalinen aktiivisuus ja lääkkeettömyys VAI ahdistusvapaa elämä + lääke? Minä päätin ottaa pillerin, se on mun valintani.

Minulle muuten seksuaalinen aktiivisuus ei välttämättä tarkoita seksiaktia kahden ihmisen välillä, vaan myös masturbaatiota. Kumme miten nuorempana siitäkin tunsi syyllisyyttä, jos masturboi ja oli parisuhteessa. Ihan niin kuin parisuhde olisi samalla pakko luopua itsetyydytyksestä.

Leppeät leivontamietteet

Mietin mitä leivon seuraavassa herkkujuhlassa. Ei oikein tule mieleen mitään sellaista, mitä olisi pakko saada. Ehkä baileyshyydykekakku, tai sitten sellainen mansikka-valkosuklaahyydykekakku, jonka tein viimeistä edellisessä MÄSSYssä. Se oli hyvää. Harkitsen tässä kaikessa rauhassa vielä. Se leivonta on sellainen ajatus joka tulee mieleen, mutta onneksi se ei jää sinne pyörimään!

Mietin sitäkin pitäiskö tehdä miehelle jossain välissä appelsiinikuivakakku, kun hän pitää siitä. Itse en oikein siitä kauheasti piittaa.. eikä se taikina edes ole hyvää [se on ihan hyvä juttu sinänsä mua taikina-ahmattia ajatellen], vaan tuo kakku on parhaimmillaan jäähtyneenä. Mies tosiaan tykkää siitä, kun siihen tulee appemarmeladia siihen pohjaan ja se siis maistuu appelsiinilta. Mies on meillä oikea appelsiini-ahmatti. :)

Suklis luurissa

Soitin Äetmuorillekin tänään. Lääkkeitten myötä en ole niin kauheasti stressannut hänen omituisuuksistaan, mutta muutama asia kyllä oudoksuttaa. Kuten nyt sekin, ettei Muori suostu matkustamaan junalla tai bussilla. Jos hän esim. on jostain syystä joutunut menemään Siukun luo [täällähän hän ei käy], niin hänet on aina pitänyt viedä ja hakea autolla. Eli ensin Siukun mies on saanut ajaa Äetmuorin luo ja sieltä sitten hakea hänet ja ajaa takaisin saman päivän aikana. Siukulta Äetmuorin luo on n. 300 km. Sitten sama rumba kun Äetmuorin pitää päästä kotiin.

Minä en tajua miksi hän ei suostu matkustamaan bussissa tai junassa. Varsinkin kun mitään sairautta ei ole sitä estämässä. Mietin jo nyt kauhulla että kun Siukuntyttö A. pääsee ripille toukokuussa [käy iltarippistä], niin mitenköhän Muorin kuljetukset sitten. Jotenkin tuntuu ihan kohtuuttomalta, että muun juhlavaivan lisäksi joutuisivat sukulaiset kuskaamaan ja viemään Äetmuoriakin siihen päälle. Vai noinkohan me saamme miehen kanssa ensin ajaa Suomen yhteen kolkkaan hakemaan Muorin ja sitten Suomen toiseen kolkkaan Siukun luo ja sitten taas Suomen yhteen kolkkaan palauttamaan Muorin ja sitten kotiin. Tulisikin "pienoinen" ajomatka.. No, se ei mua kyllä ihmetyttäisi vaikka Muori yrittäisi junailla jotain tällaistakin. Mitä vaan kunhan hänen ei vaan tarvitse käyttää julkisia kulkuvälineitä.

Ihan outoa! Kun jos ajattelee matkustamisen kannalta, niin johan juna on paljon mukavampikin kuin ahdas auto, jossa ei ole ilmastointia. Junassa voi lukea ja matka kuluu kuin itsestään. Siinä mielessä en tajua tuotaKAAN Muorin temputtelua. Lisäksi hän ei yhtään mieti onko ihmisistä mukavaa tai edes miellyttävää tai kohtuullista joutua hakemaan ja viemään häntä satoja kilometrejä. Hänestä siitä ei ole "mitään vaivaa", autohan kulkee itsestään, ei siinä tarvita lihasvoimaa. Voi jeesus. Mitä nyt vaan että ihmiset [työssäkäyvät, kuten nyt vaikka Siukun mies tai mun mies] joutuvat heräämään ennen kukonlaulua ennättääkseen hänen luokseen ja kyyrätäkseen hänet johonkin tilaisuuteen... Siinähän ne harvat vapaapäivät mukavasti kuluvat, kiitosta vaan Muorille, että keksii näille päiville lystikästä ajanvietettä. Muutenhan tulisi varmaan tehtyä jotain ihan turhaa, nukuttua esim. pitkään tai mentyä elokuviin.

Äetmuorin oma äiti, K-mummi, ei ollut YHTÄÄN tuollainen, siinäkin mielessä on vaikea tajuta mistä Muori on saanut päähänsä tuon kuskaamispakkomielteen. K-mummi matkusti mielellään junassa ja bussissa, se ei ollut hänelle mikään ongelma. Ja hän teki sitä 9-kymppiseksi asti! Kuinkahan hankala Muorista tulee siinä vaiheessa, kun jo 6-kymppisenä tilanne on tämä?

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Peräruiskeiden kevättalvi

Miehellä on viime aikoina kulunut paljon Microlax-peräruiskeita. :( Kerron sen, vaikka se varmaan monen mielestä on väärin. Mutta onhan se huolestuttavaa. Nyt hän on alkanut syödä leseitä aamiaismyslin kanssa ja se on helpottanut! Mies on onneksi tosi näppärä niiden Microlaxien kanssa, ei tarvitse apua kuten minä. :( Mullahan oli niitä kerran käytössä kanssa.. olen tosi huono ihmisen anatomian kanssa ja en tiedä miksi se oli niin vaikeaa, mutta pari miniperäruisketta päätyi siis ihan lakanalle. :( Kun ne olisi pitänyt saada jonnekin ihan muualle! Sitten jouduinkin pyytämään miehen apuun, todella, todella noloa!

Mies on tavallaan joskus vähän hassu. Nyt hän on määrännyt että hänen lounasannokset eivät saa enää olla 400 gramman kokoisia, pitää olla 300-350 g. No minä sitten punnitsen talousvaakalla, etten tule mättäneeksi purkkeihin liikaa makaronilaatikkoa ja mitä milloinkin sitten on. Mutta toisaalta hän sitten itse ottaa jättiannoksia useinkin, esim. juuri aamiaisella mysli ei edes mahdu sille syvälle lautaselle, vaan tursuaa yli! Hän nimittäin syö sitä jogurtin kanssa, eli mysli + leseet + (joskus banaanilastut) + jogurtti. Niin tosiaan nyt parina päivänä on se jogurtti ruilunnut lautaselta meidän pöydälle.. :( Hän tunkee kipon liian täyteen! Olen sanonut, että otetaan sulle isompi kippo, mutta joku ylpeys kai häntä estää siihen suostumasta! Ja siksi siis aina sitten lautanen tursuaa. :( Kummaa!

No en minä häntä syytä näistä jutuista, se vaan on joskus vähän epäloogista, mutta semmoisia me ihmiset kai olemme. Microlaxia on kumminkin varmuudeksi vielä vessan kaapissa, että jos jostain syystä pahin tapahtuu ja tulee ummetus! Toivottavasti en itse ikinä joudu enää niihin turvautumaan.

Oikeastaan on aika hassua ettei mulla ole ummetusta. Vaikka syön tosi vähän leipää. Kai sitä kuitua sitten jostain tulee, tai muuten vaan on masuni "toimiva"!

Riitaisat perheet

Nyt olen miettinyt että miksi jotkut perheet/suvut ovat niin riitaisia ja toiset tuskin ollenkaan. Onko se joku luonne-ero vai mistä johtuu. Kun mietin miehen vanhempia, heillä on paljon sisaruksia, kummallakin melkein kymmenkunta ja sovussa elävät. Sitten taas mietin Äetmuoria, jolla on yksi veli ja sen kanssa Muori on tapellut suunnilleen niin paljon kuin ihminen voi.. tyhmästä kesämökinrähjästä silloin joskus 90-luvun alussa. Ja siinä jutussa ainakin mun tietojen mukaan Muori oli oikeassa.. Muorin veli nimittäin oli sitä mieltä, ettei Muori olisi saanut saada penniäkään siitä mökistä kun sitä myytiin. Tavallaan vähän kumma juttu, kun Suomessahan rintaperillisillä eli siis vainajan lapsilla on samat oikeudet, ainakin jos ei ole testamentissa muuta sanottu. Jostain syystä Muorin veli halusi kaiken siitä mökistä, en tajua vieläkään sitä logiikkaa. Joka tapauksessa siitä tuli ruma juttu, se rikkoi Muorin ja enoni välit noin 15 vuodeksi. Sinä aikana he eivät puhuneet keskenään, eivät edes joulukortteja laittaneet. Muori sanoi ettei enoa saa kutsua hänen hautajaisiinsakaan. Nyt välit on taas pinnallisesti kunnossa, muttei Muori ole pystynyt antamaan anteeksi.

Muori loukkaantui siitäkin, kun eno oli riidan tiimellyksessä piikitellyt Muorin köyhyyttä.. 'Oletko sinä oikeasti niin köyhä, ettei sinulla edes autoon ole varaa' oli eno piruillut. Muorihan ON köyhä, koska hän jäi eläkkeelle tosi nuorena [en oikein tajua miksi, mitään fyysisesti raskasta se työ ei ollut, lähinnä puhelimeen vastaamista] ja on oikeastaan koko ikänsä tehnyt pienipalkkaista hommaa. Ja oli sitten kotona meitä lapsiakin hoitamassa. Joka tapauksessa Muoria jotenkin hävettää se hänen köyhyytensä etenkin koska enolla ja myös Isukin veljellä, sedälläni, menee rahallisesti paremmin. Osaan hyvin kuvitella että nuo köyhyyskommentit on ajaneet Muorin raivoon. Vaikken minä kyllä tajua mitä häpeämistä on siinä että on köyhä. Eihän kaikki voi rikkaitakaan olla?

Mä en oikeastaan tiedä mikä saa ihmiset tappelemaan. Itse varmaan viimeiseen asti yrittäisin pitää edes kohteliaat välit. Rikkoutuneita välejä on aina vaikeampi korjata kuin vain semmoisia vähän viileitä tai etäisiä. Kun jotain rikkoo oikein perusteellisesti niin siitä on vaikea enää saada ehjää.

Tavallaan ehkä miehen suvussa ei riidellä niin paljon, koska siellä melkein kaikki ihmiset ovat sellaisia, etteivät he kiivastu niin kauheasti. Meillä taas sekä Muori [että varmaan eno] ovat tavallaan tosi väkivaltaisia ihmisiä. Ei väkivaltaisia fyysisesti, mutta sellaisia, jotka kyllä rusikoivat suuttuessaan toista henkisesti niin, ettei armoa tunneta. Se suuttumus on niin ylitsevuotavaa, etteivät he pysty sitä hillitsemään.. eivät oikeastaan edes yritä. Miehen suvussa taas semmoinen tolkuton vihastuminen on aina nähty jotenkin sopimattomana.. tai tyhmänä, lapsellisena. Sellaista käytöstä ei ymmärrettäisi. Olen omassa elämässä miehen kanssa koettanut ottaa oppia heistä. Onhan se nimittäin kiva, että vielä 6-kymppisinäkin ihmisillä ON välit sisaruksiin ja voidaan pitää sukukokouksia.

Osasyy varmaan on vanhemmissakin, jos sisarukset riitelee. Muorin ja enon vanhemmat, K-mummi ja Vaari, tavallaan peluuttivat niitä lapsiaan toisiaan vastaan. Nostivat toista, lyttäsivät toista. Vuoron perään. Siitä syntyi sellainen kilpailuasetelma, paljon mustasukkaisuutta, minusta se ei ole hyvä enne tuleville suhteille. Ihan samalla tavalla K-mummi teki lastenlasten suhteenkin. [Vaari kuoli sen verran nuorena, etten pysty sanomaan miten hän olisi toiminut - samoin kai.] Aina välillä minä olin suosikki, välillä taas Siukku. Välillä taas Siukku ja minä ei oltu mitään verrattuna enon ja hänen vaimonsa lapsiin, meidän serkkuihin.

Oikeastaan on hassua että Äetmuori aina vaahtoaa siitä miten tasapuolinen (!) hän on meidän lasten suhteen, Siukun ja minun. Nimittäin hän tekee ihan sitä samaa mitä K-mummikin: Siukulle ylistelee minua [kyllä joskus on näin käynyt, ihme ja kumma] ja antaa vihjaillen ymmärtää, että Siukku tekee väärin niissä asioissa jotka minä teen oikein. Ihan sama juttu toisinpäin, eli minulle Muori korostaa aina sitä miten Siukku toimii ja antaa hyvin selvästi ymmärtää, että niin sitä pitää. Ehkä hän omassa mielessään on tasapuolinen, mutta näin ulkopuolelta katsoen hän kyllä osaa rapauttaa sisarussuhteen, tai ainakin yrittää sitä.

Ehkä sellaisissa perheissä ei paljon riidellä, joissa vanhemmat hyväksyvät lapset yksilöinä, erilaisina. Yhdellä on yksi hyvä puoli, toisella toinen, mutta ei ole tarvis vertailla ja arvottaa niitä. Ehkä sellaiset sisarukset eivät riitele paljon, jotka ovat lapsesta pitäen tottuneet siihen että minulla on oma arvoni ja toisella on omansa, niiden ei tarvitse uhata toinen toistaan, vanhempien suosiosta ei tarvitse taistella eikä siitä tarvitse olla epävarma, vaan sitä on rakastettu sellaisena kuin on. Ja ehkä semmoisissa perheissä riidat ei ole niin repiviä, joissa korostetaan ettei vihaisia sanoja saa koskaan takaisin ja siksi kannattaa miettiä vähän, ennen kuin niitä höläyttää, ainakaan niitä kaikkein kipeimpiä.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Lääke-MÄSSY

Oli siis nyt ensimmäinen mässy lääkkeiden kanssa. Oli siinä eroa, oikeastaan sen huomasi parhaiten 2. päivänä. Ei vaan huvittanut vetää itseään mitenkään erityisen täyteen. Tietysti herkuttelin, mutta varmaan kohtuullisemmin kuin koskaan aiemmin. En sano että tämä johtuu pelkästään lääkkeistä, on siinä ajatustyötäkin ollut takana. Lähinnä kai sellaista ajattelua, että en tahdo mahaani kipeäksi. ;)

Edelleenkin olo on aika väsynyt, uninen siis. Se on yleinen sivuvaikutus tuolla Citalopramilla.

Normaalisti muuten skitsoan aika vahvasti siitäkin, jos jää leivonnaista pois heitettäväksi. :( Jos siis ei kaikki mene. Nyt ei haittaa, vaikka sitä ananaspiirakkaa jäikin ja joudun osan laittamaan roskiin. Parempi niinkin kuin että se piirakka olisi masussa ja olo yliähky ja kipeä.

Oikeastaan kaikkein parhaiten tuon lääkkeen vaikutukset näkyy näin:
- saan unen helposti, nukun riittävästi
- en ajattele kehässä herkkuja, niiden ostoa, jne. jne.
- en ajattele koko ajan mitä leivon
- en ahdistu niin helposti kaikista asioista
- en vedä itseäni tilttiin MÄSSYssä, homma pysyy kohtuudessa

Tavallaan melkein hävettää, kun tajuan itse kuinka erilainen olen nyt kuin silloin ennen lääkettä. :( Hävettää se, etten tajunnut itse miten pihalla olin. Nyt sen tajuaa, kun se entinen olo on vielä tuoreessa muistissa.

Vaan mistä se sitten johtuu, että nykyisin Daim-jäätelö maistuu aivan sairaan hyvältä? :) Sitä voisi syödä melkein miten paljon vaan, sitä ja ihan tavallista pullaa. Muusta ei ole niin väliä.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Karkkianalyysi

Ne CandyKing-laarista löytyvät minipääsiäismunat eivät ole hyviä! Täytteet on olleet aika äklöjä, tosi raskaita ja mausteisia. Oikeastaan vain yksi, maitosuklainen krispitäytteinen, on ollut laatuisa! Krääää-äääääh!! (Sukliksen raivonkarjaisu!) Mutta ei se oikeastaan haittaa, paljon muuta hyvää tässä on jo saatu niin, että masu on täynnä. :)

Olimme tänään Mäkkärillä syömässä, otin sellaisen New York Special-jutun.. kanapihvillä! Oli ihan herkkua, mutta niukasti oli kastiketta eli kastia. :( Mies valitti samaa! Minusta nuo Mäkin great tastes of America-jutut ovat vähän.. huijausta.. ne maistuvat kaikki melkein samalta! Mutta kinuskisundae oli namia, kuten aina. Mies otti semmoisen lakritsaflurryn jälkiruoksi, minä aina sanon että se muistuttaa ihan SINITARRAA! ;) Sinitarraa ei varmaan edes enää myydä - vai myydäänkö en ole ainakaan nähnyt - sillä minun lapsuudessa monet kiinnitti julisteita seinälle. Sellainen levy harmaansinistä juttua, siitä otettiin pieniä palasia, pyöriteltiin pallosiksi ja ne pallot liimasivat julisteet seinään. Mutta tahrivat seinän myös. Eikä kiinnitys ollut superpitävä.

Jos nyt vertailen tätä herkuttelua lääkkeettömään, niin onhan tämä ehkä vähän hillitympää ollut. En esim. vedä sämpylöitä vain vetämisen ilosta. Ja leivonnainen kiinnostaa enemmän kuin suklaan lappaaminen naamaan. Missään vaiheessa ei ole ollut oksettava olo, hyvä niin! [Vaikka onhan tässä tietty vielä aikaa...]

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Suklis tekee löydön irtokarkkilaarilla!

CandyKing on siirtynyt pääsiäisaikaan! Nytpä tänään näin siellä irtokarkkien osastolla paljon kaikenlaista.. pääsiäisaiheista! Näin maitosuklaacrisp-suklaamunia ja sitten semmoisia suklaamunia, joissa täytteenä on kreemiä, appelsiinia tai pistaasia. Ostin tietysti niitä kaikkia, täytyy nimittäin maistaa! Se harmi noissa CK-löydöissä oli, että ne on sellaisia pikkuruisia ja kun ne on folioon kääritty niin varmaan hermot menee kääreitä poistaessa. :)

Tänään kauppassa osallistuin puolipakolla semmoiseen asiakastutkimukseenkin. Yosa-jogurttien päällystekstejä ja paketteja piti arvioida! Hiukan järjetön tutkimus jos multa kysytään ja ihan turha. En usko kovinkaan monen ihmisen stressaavan paljon siitä mimmoiset kannet on jogurtissa, jota ostaa! Jos joku oikeasti kuvittelee sillä olevan merkitystä niin sääliksi käy! Tavallaan vähän hullua, kun mainostoimistot ja kaikki graafiset suunnittelijat [en ole varma onko tuo graafinen suunnittelija oikea nimitys, joku suunnittelija se kuitenkin on!] nettoavat hurjat summat tyhmistä mainoksista ja teksteistä ja pakettien suunnittelusta.. mutta kuitenkin ihminen aika lailla tapojensa orja on ja jos ottaa uuden tuotteen suosikkituotteeksi, niin sen pitää olla HYVÄ! Siis jos on elintarvikkeesta kyse. Jos se ei maistu hyvältä niin turha on ihmisten työ! Sitä tuotetta ei silloin osteta toiste.

Minä vähän RUOSKIN sitä Yosa-jogurttia [jos se nyt oli sen nimi, olen jo ehtinyt unohtaa, hehe varmaan sen firman ihmiset olisi epätoivoissaan jos tietäisi - osallistuu klo 16 aikaan tutkimukseen ja neljää viittä tuntia myöhemmin ei edes muista tuotteen nimeä!] siitä kun se oli ihan hölmösti pakattu! Sitä ei saanut yksittäispakattuna, vaan sellaisissa neljän annoksen pahvilaatikoissa. Juuri tätä mä nimittäin inhoan yli kaiken. Mistä esim. voin ensikertalaisena tietää tykkäänkö siitä tarpeeksi syödäkseni ne 4? Muutenkin ihan älytöntä.. Mulle ainakin merkitsee paljon se että kokeilen jotain makua! Eli ostan siis yhden! En halua neljää. Taas varmaan siinä paketoimisessa on ajateltu vaan lapsiperheitä. Niin kuin aina. Vaikka itse asiassa yleisin perhemuoto ei enää edes ole monen hengen talous. Sinkut ja kaksittain asuvat alkavat olla todella yleinen hommeli.

Mies osti mulle sellaisen neljän mignon-munan laatikon. :) Siinä se neljä on hyvä määrä, koska se tulee kaikkein edullisimmaksi mignon-ostokseksi. Ja mignon-fani olen ollut aina.. Sitä kyllä jaksan ahtaa. Vähän harmittaa kun ostin tuorepullahyllystä muutaman sikamaisen kalliin quarkinin. Ne ovat sellaisia.. kuin pikkuruisia munkkeja.. ilman täytettä. Pikku pallosia. Ostin 5. Osan niistä kyllä syö mies, mutta silti se oli vähän turha ostos.

Olen paastonnut koko päivän, hyvä minä. :) Ja tein muuten ananasaurinkoisen! Se on jääkaapissa jäähtymässä. Sitten puoliltaöin sitä voi jo ottaa.

Oli muuten aika hassu juttu kaupassa tänään, kun irtokarkkien painoksi tuli mulle tasan 500 grammaa. Ei se kaikki tietty mene nyt viikonloppuna, osa aina jää seuraavaan mässyttelyyn. Ja siinä oli aika paljon marmeladia mukana! :)

Hih, nyt sitten odottelen kolme tuntia.. Ja sitten muutun hirviöksi! Jos siis nyt oikeastaan muutun, olen sitäkin miettinyt, mutta omassa mielessäni muutun ainakin ja herkkuilen kunnolla.

Eilinen puhelinkärsimys!

Soitin eilen Äetmuorille. Se oli aika raskasta, taas kerran. Tunnen tajutonta syyllisyyttä kun minusta on ikävystyttävää tai keljua puhua hänen kanssaan. Olemme vain niin kovasti erilaisia, mielipiteiltämme ja asenteilta ja luonteelta. Oikeastaan ihan hullua että olemme äiti ja tytär. Nytkin Muori esim. kauhisteli sitä kun hänen asuintalon naapurirappuun on muuttanut muutama venäläinen! Muori ei pidä venäläisistä tai yleensäkään mistään ulkomaalaisista, ei ainakaan pakolaisista. Mutta ei hän näistä venäläisistäkään pidä, vaikka he ovat täällä töissä!

Vaikka pidän itseäni aika suvaitsevaisena poliittisesti.. mun tuttavapiirissä on suunnilleen kaikkea kokoomuslaisesta vihreisiin ja vasemmistoliittolaisiin, niin joku ihan selkeä rasismi ja semmoinen vastaava ärsyttävät. Tietty yritän ymmärtää Muoria ja miettiä että hän ei oikeastaan VOI toisinkaan kai ajatella ottaen huomioon kotinsa ja sen, ettei hän tosiaan ole käynyt juuri kouluja tms. Silti se vain joskus harmittaa.

Miehen vanhemmat eivät myöskään ole mitään korkeakoulutettuja, mutta ovat he kyllä erilaisia kuin yö ja päivä jos vertaa Muoriin. Sitä se tekee, kun he kuitenkin lukevat paljon sanomalehtiä ja seuraavat aikaansa.. siinä on se iso ero kahden ihmisen välillä.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Hapannaamasta ei kukaan tykkää!

Näin Äetmuori mulle sanoi aina kun käski olemaan pirteä ja iloinen ihmisten kanssa, siis semmoinen ihmisten onnellistuttaja - viis siitä miltä itsestä tuntui. Jotenkin haluan täsmentää asennettani hapannaamaan ja ilonaamaan.. Siis minä uskon ettei kukaan saa kostaa ulkopuolisille vaikka sitä, että on huono päivä. Ihmisille ei saa syyttä tiuskia eikä olla tyly. Mutta kukaan ei myöskään ole velvollinen olemaan kuin naantalin aurinko jos on p-ka päivä. Kohteliaisuus ja ystävällisyys riittää, mitään pelle hermannia ei tarvitse alkaa esittää. Näin ajattelen.

Miehen tuttu sai kenkää!

Nyt tuntuu taantuma ihan lähipiirissämmekin, miehen yksi opiskelututtava sai kenkää työpaikastaan. Eikä ole ainoa siinä firmassa. Ja onnettomalla tietysti melkoinen asuntolaina ja perhettäkin.. :( Juuri tänään katselin eduskunnan kyselytuntia, niin kuin aina teen.. jos siis vain voin.. ja olihan se uskomatonta tuubaa taas vaihteeksi. Kuinka ne ihmiset siellä oikeasti voi jankata eläkeiän nostamista, kun samaan aikaan ihan normaali-ikäistä väkeä irtisanotaan?? Nytkin tämä LAMA - sanotaan reilusti ja suoraan lama, eikä hyssytellä taantumia - tulee tukitoimista huolimatta ainakin sen 75 000 työpaikkaa viemään. Kyllä mä ymmärrän huoltosuhteen vinoutumat ja muut ja väestön ikääntymisen, mutta tiedän myös etten jaksa nyt eläkeiän nostosta syttyä kauheasti, kun samaan aikaan parhaassa työiässä oleviakin odottaa työttömyys.

Niin keitä ne ihmiset oikeastaan ON, jotka hallitus haluaa kiven kovaan pitää työelämässä yli 6-kymppisenä?? Missä ne ovat? Kun ei kolmikymppisetkään kelpaa. Kaverini Nokialla tosiaan kertoi siitäkin, että firma antaa niitä kultaisia [hehe no ei tietysti kultaisia isojen pomojen malliin] kädenpuristuksia 15 vuotta töissä olleille, siis usein kolmikymppisille, että vuoden palkka käteen jos lähdet pois.

Tässä yhtälössä jokin nyt mättää. Ettei vaan olisi tavoite leikata eläkkeitä. Kun yhä useampi taitaa viettää kuusikymppisyyden ajan kortistossa, niin johan tulee sitten eläkettä vähemmän maksettavaksi, kun se nykyisin kai lasketaan lähinnä jostain tienaamisen keskiarvosta tms.. Kortistossa vietetty aika kätevästi aina pienentää summaa.. tulee siis säästöä..

Muutenkin joskus säälin eläkeläisiä. Kun tuntuu kuin ruoan ja elämisen hinnat olisivat niin kauhean korkeita, niin mihin eläkkeet sitten mahtavat riittää? :( Tietenkään en nyt puhu jostain pankinjohtajista ja muista isoja eläkkeitä nauttivista, vaan niistä köyhimmistä.

Kyllä olisi taas kysyntää TosiSosi-puolueelle ja Suklikselle sen puheenjohtajana! TosiSosi on siis se mun haavepuolue.. Tosi Sosialismi tai Tosi Sosialistit voisi olla sen nimi. Olen siitä joskus ennenkin kirjoitellut. Mutta ei kai kukaan yksin voi oikein mitään. :( On vaan niin kurjaa kun on kuin olisi joku ryöstömeininki politiikassa. Ja aina ne heikoimmat tuntuu häviävän. Sitten jotkut isorikkaat ostelee ökylinnoja ja loistoautoja oikein monta kappaletta. Samaan aikaan joku köyhä mummeli miettii onko varaa ostaa viisi euroa maksava lääke apteekista! Ei kovin kiva vai mitä? Varsinkin kun se mummeli on saattanut koko elämänsä tehdä raskasta työtä, siis ihan fyysisesti raskasta, kun taas nuo ökyt vaan pörssissä pelmuavat.

Mitäs jos alettaisiin eläkesäästötalkoot eduskunnasta? ;) Kun eläkkeen saa kansanedustaja istuttuaan kaksi kautta - yhteensä huikeat 8 vuotta - niin mitäs jos nyt tehtäisiin niin, että sen ison jättieläkkeen saisi istuttuaan kolme tai neljä kautta? -Ai, eikö se sovi teille kansanedustajat.. ohhoh, olenpa yllättynyt..

1 kokonainen vuorokausi enää, mutta moottori on sammuksissa!

Suklis on siivonnut tuulispäänä! Enää sitten huomenna jäljellä loppurutistus. On ollut vähän vaikea siivota, kun nukuttaa niin paljon ja haukotella saa koko aika. :) Se lääke! No nyt sitten kumminkin on MÄSSY jo ovella, mutta moottori sisälläni on sammuksissa! Kunhan nyt edes viitsisin leipoa! Voi jee, en olisi uskonut että tällaista onkaan, siis tätä innottomuutta. En ole tällä viikolla edes kaupoissa ravannut. Huomenna on kai ihan pakko, koska kirjopyykin pesuaine on lopussa. Mun pitäisi pestä pyyhkeitä ja sitten punaista ja ruskeaa pyykkiä. Yksi mun pakkomielteistäni on nimittäin mahdollisimman tyhjä pyykkikori! Luin jostain että jopa alkoholin suurkuluttaja Matti Nykänen pystyy pitämään pyykkikorinsa tyhjänä, joten minusta meillä normaaleilla [eli norskeilla hirviökielellä] ei ole mitään tekosyytä pitää pyykkivuorta! :(

Varmasti leivon, mutta missä on se into, se pakko?? Enkä ole edes suoraan sanottuna muistanut ajatella ja hekumoida sillä tulevalla juhlahetkellä. On vähän kuin olisi puhti pois siinä mielessä. Eikä jaksa suunnitella ostoksia, siis mitä suklaapatukoita ja irtsarikarkkia ostan. On se toisaalta hyväkin, ettei ajatukset ole juuttuneet siihen kehään. Mutta on se surullistakin, jotenkin..

CandyKing-laari kuitenkin saa minusta ostajan lauantaina. :) Jostain syystä tykkään paljon irtokarkkitarjonnasta. Tykkään marmeladinamuista ja sitten niistä CK:ssä olevista suklaanamuistakin. Vaikka ne on usein vähän harmahtavia väriltään ja sillä lailla.. mutta ovat ne hyviä myös. Marmeladeista ne isot värilliset kuulat ovat suosikkejani ja sitten ne prinsessamarmeladit, jotka taas ovat pienempiä.

Ehkä pitää mennä huomenna K-kauppaan, koska siellä on sitä namia Pirkka-kääretorttua, johon ihastuin viime herkutteluissa.